Aineellisesti hyvin, mutta psykososiaalisesti huonosti voivat suomalaiset teini-ikäiset Unicefin raportin mukaan. He elävät myös vaarallisempaa elämää kuin muiden rikkaiden länsimaiden lapset. (Johanna Westman "Tonåringar lever farligt." Hufvudstadsbladet 16.2.2007)
Westman kertoo, että Unicefin raportin mukaan italialaiset 15-vuotiaat lapset syövät päivän pääaterian vanhempiensa kanssa useita kertoja viikossa. Tässä asiassa Suomen tilanne on erityisen huono, kun mitataan lasten hyvinvointia rikkaissa länsimaissa. ("I just det avseendet placerar sig Finland särskilt lågt i Unicef:s mätning av barnens välmående i de rika västländerna.")
Aineellisesti parhaiten voivat lapset Hollannissa ja Pohjoismaissa, Suomi mukaan lukien. Mutta perheen ateriointitavat ovat vain yksi niistä kohdista, joissa tulee ilmi, että Suomessa ja muissa Pohjoismaissa keskivertoteini-ikäisten "aineellinen elintaso on paljon parempi kuin psykososiaalinen elämänlaatu". (" genomsnittsbarnets materiella levnadsstandard är långt bättre än den psykosociala livskvaliteten".)
Unicefin raportti
My very old blog. Vuodesta 2005-
perjantaina, helmikuuta 16, 2007
torstaina, helmikuuta 15, 2007
Valkoinen lakki kaikille!
Tämä kirjoitus syntyi kommenttina Ikkunaiineksen blogikirjoitukseen, jonka kommentteja on jo edellä tässä blogissa.
Keskusteltiin tasoryhmistä:
Nähdäkseni tasoryhmien poistamisen syynä oli Itä-Saksasta omaksuttu käsitys opetuspaketista, joka tungetaan jokaiseen lapseen. Marksilaisuushan ei tunnustanut perinnölllisyyttä, ihmisten erilaisia lahjoja.
Koululaitoksen tulisi olla joustava. Jos kaikki lähtisivät koulusta samanarvoisina, "sama lakki päässä", he voisivat alkuun hakeutua niille aloille, joissa he ovat menestyneet koulussa tai joihin ovat koulussa keskittyneet.
Myöhemmin voisi täydentää suorituksiaan joissain aineissa, jos haluaisi vaihtaa alaa.
Oppilaiden jakaminen kahteen eri koulumuotoon peruskoulun jälkeen on epädemokraattista ja ihmisarvoa loukkaavaa.
Halutaanko pitää yllä marksilaista yhteiskunnan kahtiajakoa, jotta saadaan äänestäjiä? Mistä muusta syystä pohjoisamerikkalaistyylistä koulumuotoa vastustetaan?
Kaikki lahjakkuudet ovat nimittäin samanarvoisia.
Valkoinen lakki kaikille!
Tähän kirjoitti nimimerkki Catulux:
"Anna-rukka löi kirveensä kiveen: '
Valkoinen lakki kaikille!'
Tässä korostuu suomalainen tyypillinen asennevamma. Ylioppilastutkinnon/paperisvistyksen yliarvostaminen, joka periytyy varmaan tsaarin ajoilta.
Toisaalta tähän demarinäkemykseen ollaan jo ajautumassa ajopuun tavoin. Suunnitellaanhan LUKIOONKIN (!) jo tukiopetusta; ainakin puheen aiheena seon ollut."
Ja minä vastasin:
Hyvä Catulux,
en ole mikään tyttörukka, vaan maailmaa nähnyt aikuinen nainen. Olen itse käynyt koulua Yhdysvalloissa ja kolme lastani Kanadassa Torontossa 1980-luvun. Yhteensä 10 vuoden kokemus pohjois-amerikkalaisesta koulutusjärjestelmästä.
Kaikki nuoret saivat tosiaan saman neliskulmaisen tupsulakin valokuvaan päähänsä.
Kouluissa oli valinnaisia aineita, tasoryhmiä, tukiopetusta, hyvä järjestys, ystävällinen tunnelma, siis miljoonakaupungissa Torontossa.
Kirjallisuuden ja taiteen opetus oli korkeatasoista. Kielistä pitävä tytär opiskeli koulussa englantia, ranskaa, saksaa ja espanjaa. Matematiikasta kiinnostunut poika sai yliopistotasoista opetusta jo lukiossa, mutta vieraita kieliä ei tarvinnut lukea, oli vain toinen kotimainen eli ranska. Kaikki lahjakkuustyypit huomioitiin. Koulunsa keskeyttäneitäkin oli, mutta he olivat pieni vähemmistö.
Lukion jälkeen toiset menivät yliopistoon, toiset töihin tai oman alansa college-opintoihin (ammattikoulu).
Yhteiskunta on siellä demokraattinen ilman sosialismia.
Ei utopiaa vaan realismia, hyvä Catulux.
Catulux myöntää, että ei ollut perillä tilanteestani. Vastaan:
Hyvä Catulux,
näissä nettikeskusteluissa ei aina jaksa lukea kaikkia viestejä.
Kävin koulua Montanassa tavallisessa amerikkalaisessa koulussa, jossa olin American Field Service -vaihto-oppilaana. Halusin nähdä maailmaa.
Köyhänä sain kokostipendin, matkat ja kaikki maksettiin.
Kanadassa asuessamme vietimme melkein kaikki kesälomat Yhdysvalloissa telttailumatkoilla eri puolilla mannerta tavallisten amerikkalaisten parissa.
Kanadassa lapsemme kävivät tavallista kanadalaista koulua, jossa suurin osa oppilaista oli siirtolaisten lapsia. High school oli erittäin monikulttuurinen - ja rauhallinen. Ne hyvät tavat ja ystävällisyys. Koulua ja kotia arvostettiin.
On eräs asia, jota suomalaiset eivät tule ajatelleeksi. Kansa on Yhdysvalloissa nyt useita vuosia keskellä kuumaa vaalikampanjaa. Vastapuolta haukutaan ihan kaikesta. Amerikassa sanavapaus on aivan omaa luokkaansa. Politiikastakin puhutaan avoimesti.
Yhdysvallat on demokratia, siellä ei istu sama ihminen presidenttinä vuosikymmenet.
Vielä koulusta: Jokaisen lapsen ja nuoren koulunkäyntiin vaikuttaa hyvin paljon perhetilanne. Mikään koulumuoto ei auta, jos koti ei huolla lasta.
Kotia ja perhettä ei arvosteta Suomessa. Lapset työnnetään yhteiskunnan hoidettaviksi. Siihenhän kansaa on ohjattu jo muutama vuosikymmen. Seuraava aste olisi siirtää kaikki lapset sisäoppilaitoksiin, jotta vanhemmat saisivat olla töissä ja muutenkin "toteuttamassa itseään".
Äskeisen Unicefin tutkimuksen mukaan suomalaisten (ja pohjoismaalaisten) lasten psykososiaalinen tilanne on heikko verrattuna muiden yhtä rikkaiden maiden lapsiin. Raha ei ratkaise kasvatuksessa. Lapsi ja vielä nuori aikuinenkin tarvitsee vanhemmiltaan kasvatusta, tukea ja rakkautta. Ja aikaa. "Laatuaika" on huono vitsi.
Käykää seuraamassa keskustelua.
Keskusteltiin tasoryhmistä:
Nähdäkseni tasoryhmien poistamisen syynä oli Itä-Saksasta omaksuttu käsitys opetuspaketista, joka tungetaan jokaiseen lapseen. Marksilaisuushan ei tunnustanut perinnölllisyyttä, ihmisten erilaisia lahjoja.
Koululaitoksen tulisi olla joustava. Jos kaikki lähtisivät koulusta samanarvoisina, "sama lakki päässä", he voisivat alkuun hakeutua niille aloille, joissa he ovat menestyneet koulussa tai joihin ovat koulussa keskittyneet.
Myöhemmin voisi täydentää suorituksiaan joissain aineissa, jos haluaisi vaihtaa alaa.
Oppilaiden jakaminen kahteen eri koulumuotoon peruskoulun jälkeen on epädemokraattista ja ihmisarvoa loukkaavaa.
Halutaanko pitää yllä marksilaista yhteiskunnan kahtiajakoa, jotta saadaan äänestäjiä? Mistä muusta syystä pohjoisamerikkalaistyylistä koulumuotoa vastustetaan?
Kaikki lahjakkuudet ovat nimittäin samanarvoisia.
Valkoinen lakki kaikille!
Tähän kirjoitti nimimerkki Catulux:
"Anna-rukka löi kirveensä kiveen: '
Valkoinen lakki kaikille!'
Tässä korostuu suomalainen tyypillinen asennevamma. Ylioppilastutkinnon/paperisvistyksen yliarvostaminen, joka periytyy varmaan tsaarin ajoilta.
Toisaalta tähän demarinäkemykseen ollaan jo ajautumassa ajopuun tavoin. Suunnitellaanhan LUKIOONKIN (!) jo tukiopetusta; ainakin puheen aiheena seon ollut."
Ja minä vastasin:
Hyvä Catulux,
en ole mikään tyttörukka, vaan maailmaa nähnyt aikuinen nainen. Olen itse käynyt koulua Yhdysvalloissa ja kolme lastani Kanadassa Torontossa 1980-luvun. Yhteensä 10 vuoden kokemus pohjois-amerikkalaisesta koulutusjärjestelmästä.
Kaikki nuoret saivat tosiaan saman neliskulmaisen tupsulakin valokuvaan päähänsä.
Kouluissa oli valinnaisia aineita, tasoryhmiä, tukiopetusta, hyvä järjestys, ystävällinen tunnelma, siis miljoonakaupungissa Torontossa.
Kirjallisuuden ja taiteen opetus oli korkeatasoista. Kielistä pitävä tytär opiskeli koulussa englantia, ranskaa, saksaa ja espanjaa. Matematiikasta kiinnostunut poika sai yliopistotasoista opetusta jo lukiossa, mutta vieraita kieliä ei tarvinnut lukea, oli vain toinen kotimainen eli ranska. Kaikki lahjakkuustyypit huomioitiin. Koulunsa keskeyttäneitäkin oli, mutta he olivat pieni vähemmistö.
Lukion jälkeen toiset menivät yliopistoon, toiset töihin tai oman alansa college-opintoihin (ammattikoulu).
Yhteiskunta on siellä demokraattinen ilman sosialismia.
Ei utopiaa vaan realismia, hyvä Catulux.
Catulux myöntää, että ei ollut perillä tilanteestani. Vastaan:
Hyvä Catulux,
näissä nettikeskusteluissa ei aina jaksa lukea kaikkia viestejä.
Kävin koulua Montanassa tavallisessa amerikkalaisessa koulussa, jossa olin American Field Service -vaihto-oppilaana. Halusin nähdä maailmaa.
Köyhänä sain kokostipendin, matkat ja kaikki maksettiin.
Kanadassa asuessamme vietimme melkein kaikki kesälomat Yhdysvalloissa telttailumatkoilla eri puolilla mannerta tavallisten amerikkalaisten parissa.
Kanadassa lapsemme kävivät tavallista kanadalaista koulua, jossa suurin osa oppilaista oli siirtolaisten lapsia. High school oli erittäin monikulttuurinen - ja rauhallinen. Ne hyvät tavat ja ystävällisyys. Koulua ja kotia arvostettiin.
On eräs asia, jota suomalaiset eivät tule ajatelleeksi. Kansa on Yhdysvalloissa nyt useita vuosia keskellä kuumaa vaalikampanjaa. Vastapuolta haukutaan ihan kaikesta. Amerikassa sanavapaus on aivan omaa luokkaansa. Politiikastakin puhutaan avoimesti.
Yhdysvallat on demokratia, siellä ei istu sama ihminen presidenttinä vuosikymmenet.
Vielä koulusta: Jokaisen lapsen ja nuoren koulunkäyntiin vaikuttaa hyvin paljon perhetilanne. Mikään koulumuoto ei auta, jos koti ei huolla lasta.
Kotia ja perhettä ei arvosteta Suomessa. Lapset työnnetään yhteiskunnan hoidettaviksi. Siihenhän kansaa on ohjattu jo muutama vuosikymmen. Seuraava aste olisi siirtää kaikki lapset sisäoppilaitoksiin, jotta vanhemmat saisivat olla töissä ja muutenkin "toteuttamassa itseään".
Äskeisen Unicefin tutkimuksen mukaan suomalaisten (ja pohjoismaalaisten) lasten psykososiaalinen tilanne on heikko verrattuna muiden yhtä rikkaiden maiden lapsiin. Raha ei ratkaise kasvatuksessa. Lapsi ja vielä nuori aikuinenkin tarvitsee vanhemmiltaan kasvatusta, tukea ja rakkautta. Ja aikaa. "Laatuaika" on huono vitsi.
Käykää seuraamassa keskustelua.
tiistaina, helmikuuta 13, 2007
Kirjeitä kuolleelle sisarelle
Aikaisemmin oltiin sitä mieltä, että kun joku kuolee, hänet täytyy unohtaa ja jatkaa elämäänsä ilman häntä. Ihmisen mieli ei kuitenkaan toimi näin. Mikään ei voi korvata läheistä ihmistä, joka on kuollut. Nykyään ei ajatellakaan enää samalla tavalla. Läheinen säilytetään mukana elämässä. Näin onkin luonnollista, sillä kuolema saattaa yhdistää vielä enemmän kuin elämä.
Minulla on muitakin läheisiä ihmisiä kuin sisar, joka kuoli vähän yli kaksi viikkoa sitten parannuttuaan sitä ennen syövästä. On kaksi lapsuudenystävää, toinen sisar, aviomies, lapset ja muita ystäviä. Kun olen kirjoittanut blogiini "sisareni", olen voinut tarkoittaa myös toista sisartani. Häntä jolla on lapsenlapsi, pieni tytär, jolle ostin viime kesänä nukketalon. Kun olen kirjoittanut blogissani "lapsuudenystäväni", olen tarkoittanut toista tai toista lapsuudenystävistäni, häntä jonka olen tuntenut koko ikäni, tai häntä, johon ystävystyin ensimmäisellä luokalla koulussa. On monia ihmisiä, joiden kanssa voin puhua tärkeistä ja intiimeistäkin asioista ja jotka surevat myös pikkusisareni kuolemaa. Mutta kukaan heistä ei voi korvata kuollutta sisartani, ei edes läheisin kaikista läheisistäni, mieheni.
Ostin eilen kauniin kirjan, johon voi kirjoittaa omia ajatuksiaan. Kirjassa on punaiset kannet, joissa on Charlotte Bronten käsialalla tekstiä kirjasta "Jane Eyre" (Kotiopettajattaren romaani), joka ilmestyi vuonna 1847, sata vuotta ennen pikkusisareni syntymää.
Sisareni luki lapsesta asti paljon. Keskustelimme usein kirjoista. Tähän punakantiseen kirjaan alan kirjoittaa kirjeitä kuolleelle sisarelleni.
Bronten sisarukset linkit
Sisar, veli, sydänystävä, lehtikirjoitukseni
maanantaina, helmikuuta 12, 2007
Ääneen lukeminen johdattaa lapset kirjallisuuteen
Kuva: Dover
(Lauantaina olivat sisareni hautajaiset. En pysty kirjoittamaan toistaiseksi muuta kuin kommentteja muiden kirjoituksiin.)
Iineksen blogissa on kirjoitus Poikien olematon kielipää.
Tässä kommenttini:
Tämä oli tärkeä kirjoitus.
Haluaisin tuoda esille erään keinon saada lapset rakastamaan kirjallisuutta: ääneen lukeminen. Lukeminen ja kuunteluhan kehittävät kirjoittamista.
Meillä luettiin ääneen kirjoja nuorempien lasten muurrosikään asti. Silloin jo yliopistossa opiskellut poikamme sanoo, että tapaa olisi pitänyt jatkaa kauemminkin.
Siinä tuli käytyä läpi maailmankirjallisuus eri kansojen saduista klassikoihin asti. Yleensä lukijana oli mieheni, jolla on hyvin eloisa ääni ja kyky vaihdella sitä. Kyllä minun lukemisenikin kelpasi.
Seitsemän veljestäkin oli mainio luettava lasten ollessa vielä ala-asteella. Siirtolaisuudessa ääneen lukeminen oli erittäin tärkeä äidinkielen säilymisen vuoksi.
Kaikki eivät ole lapsina kiinnostuneita lukemisesta, mutta näin yhdessä lukien tulee tutustuttua kirjoihin, joita ei muutoin koskaan tulisi luettua.
Sitten isompina lapset lukevat kukin mielikirjallisuuttaan, joku tietokirjallisuutta, joku runoja, joku romaaneja, joku kaikkea.
Tämä on ihan sama asia kuin lasten tutustuttaminen klassiseen musiikkiin. Välillä voi olla kausi, jolloin vain musiikkivideot (joita olen katsonut runsaasti teini-ikäisten lasteni kanssa) yms kiinnostavat, mutta sitten ilmestyvät klassikot heidän omiin kokoelmiinsa.
Vielä yksi kommentti talteen:
a-k.h,kirjoitit: "tulee mieleeni, ettei lapseni osoittanut erityisempää innostusta lukemisen opetteluun. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olin lukenut hänelle todella paljon."
Meille kävi ihan samalla tavalla nuorimman lapsen kanssa. Hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla ranskalaisessa koulussa äidinkielenopettaja sanoi, että poika on tyhmä eikä opi edes lukemaan. Se ällistytti minua, sillä hän osasi lukea ranskaa, oli oppinut jo pari vuotta aikaisemmin.
Sanoin, että varmaankaan aapinen ei kiinnosta, kun hänelle on luettu ääneen hyvin paljon. Muistutin vitsinä, ettei Kaarle Suurikaan ollut tyhmä vaikka ei osannut lukea. Hänellekin luettiin. Opettaja sanoi, että ei saa lukea, muuten poika ei opi koskaan lukemaan.
Poika piti kovasti pikkuautoista ja osti niitä viikkorahoillaan. Lupasin kesälomalla, että hän saisi markan jokaisesta Kultaisen kirjaston kirjasta, jonka hän lukisi.
Poika oppi ihmeen nopeasti lukemaan. Vuotta vanhempi sisarkin alkoi vaatia rahaa lukemisesta, kun näki miten pikkuveli rikastui. Pian meillä ei ollut enää varaa lukupalkan maksamiseen, mutta lukuharrastus oli alkanut eikä sille ole loppua tullut.
Kanadassa samainen poika todettiin heti puolen vuoden jälkeen testeissä poikkeuksellisen älykkääksi.
Kanadassa oli kaikille lapsille ja nuorille heille sopivaa opetusta ja "peruskoulu" yliopistoon asti. Samoin on USA:ssa. Olen sekä oppilaana että koulua käyvien lasten lasten äitinä pitänyt sitä erinomaisena ideana. Viihdyin itse kansakoulussa, jossa oli erilaisia oppilaita yhdessä. Siihen aikaan lapset jaettiin 11-vuotiaina kahteen ryhmään, nyt se tehdään teini-ikäisille. Miksi jakaa herkässä iässä olevat nuoret kahteen ryhmään?
ääneen lukeminen, ääneenlukeminen
sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)