Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukeminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukeminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2017

Kirja on uskollinen ystävä

Illustration by Matti Amnell
Ennenkin on luettu.
Hyvä kirja on mieleinen kirja, sen löytää vain lukemalla. 

Kirja on uskollinen ystävä köyhyydessä ja rikkaudessa, terveenä ja sairaana, nuorena ja vanhana,  yksin ja ystävien kanssa, kotona ja matkoilla,  työmatkoilla ja lomalla. Kirja voi virkistää, jos on masentunut tai väsynyt työn vuoksi Se voi muuttaa työttömyyden ajan löytöretkeksi uusiin maailmoihin. Kirjan voi ostaa tai lainata kirjastosta tai ystävältä. Sen voi ostaa kirpputorilta tai vanhojen kirjojen kaupasta

Opeta lapsesi rakastamaan kirjoja. Lukemalla oppii käyttämään omaa äidinkieltään ja vieraita kieliä. Lukeminen kehittää aivoja.

Täältä löytyy! Suomalaiset lasten- ja nuortenkirjat


Anna lahjaksi kirja!


Lukeminen on ihanaa, jännittävää...

torstaina, huhtikuuta 28, 2016

Blogisisko ® Anna Amnell: Lukijan aivot



Juha Matias Lehtonen tuo esille Maryanne Wolfin (..kirjojen lukeminen on mukavaa? - HS/Elämä/Miksi? 28.4.2016) . Olen kirjoittanut useaan otteeseen Wolfista eli siitä, että on eri asia luemmeko kirjaa tai tietokonetta. Aihetta lukea tämä ja muut , joihin pääset klikkaamalla muita linkkejä.


http://blogisisko.blogspot.fi/2015/07/aivot-kirja-tietokone-meditaatio.html

Blogisisko ® Anna Amnell: Lukijan aivot: Anna Amnell  Suomen tietokirjailijoiden Turun kirjamessuilla vuonna 2007 järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja luk...

perjantaina, huhtikuuta 08, 2016

Uteliaisuus saa lapset lukemaan


Löysin vanhan kommenttini netistä: Ahmin koululaisena yhteeen aikaan esimerkiksi Dickensin ”Pickwick-kerhon jälkeenjäääneitä papereita”. En varmasti halunnut samaistua noihin huvittaviin herroihin. Juuri erilaisuus voi kiinnostaa eniten. Uteliaisuus saa lapset lukemaan, loputon uteliaisuus.
P.S. Vanha piirroskuvitus oli hauska 
lisää asiasta
http://www.charlesdickensinfo.com/novels/pickwick-papers/

tiistaina, heinäkuuta 07, 2015

Aivot : kirja, tietokone, meditaatio



”Tiede on jo luopunut käsityksestä, että aivot tulevat valmiiksi suunnilleen kouluiässä. Aivot muovautuvat koko ajan. Se, miten me käytämme mieltämme, vaikuttaa aivoihimme.”
 Jussi Ahlroth: Kannattaisiko meditoida? HS Pääkirjoitus 7.7.2015

Tietokone ja luetut kirjat vaikuttavat myös lasten aivoihin. Suomen tietokirjailijoitten seminaarissa "Tytöt ja lukeminen" vuonna 2007 Turun kirjamessuilla pitämäni esitelmä Miten minusta tuli lukija?   eli Lukijan aivot perustui omiin kokemuksiini lukemisesta ja aivotutkimuksiin, joista olin lukenut. 
http://blogisisko.blogspot.fi/2007/10/lukijan-aivot.html

Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Olin oppinut kahdeksassa vuodessa oikeaksi lukijaksi, saman mikä oli kestänyt ihmiskunnan historiassa vuosituhansia ja muuttanut vähitellen ihmisten kulttuurin. Lukeminen muuttaa lukijan, hän on sitä mitä hän lukee, ainakin hänen aivonsa ovat.
Lukeminen muuttaa aivoja. Aivoista tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä. Ei ole myöskään samantekevää, lukeeko lapsi kirjoja vai tietokoneen tekstiä.

Esitelmäni samoin myöhemmät kommentit aiheesta herättivät joissakin suoranaista suuttumusta. Klikkaa hakusanaa 'aivot', ja löydät kirjoitukseni tästä aiheesta.


Miten aivot muuttuvat? 
Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti? "Meditointi vaikuttaa aivojen toimintaan. Näyttäisi siltä, että se voi vaikuttaa jopa aivojen rakenteeseen", kirjoittaa Ahlroth.

lauantaina, helmikuuta 22, 2014

Bloggaamisen syvin tarkoitus




"Aina kun mietin, olenko tänään hengissä vai välittävätkö aistini vain jotain jälkikuvaa elämästä, katson verkosta päivän blogiani. Jos sellainen löytyy, kysymyksessä on vahva aihetodiste elämän jatkumisesta. Kirjoitan – siis olen olemassa."
Päivän Kemppinen

"Niin kauan kuin on elämää, kertomukseen tulee lisää kokemuksia."
Markku Lehto: "Vanhuus pitää ymmärtää elämän kertomuksena." - Päivän Hesari

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2013

Kirjat osa elämää



Luen aina kun voin ja löydän sopivaa luettavaa. Minulla on vanha kouluaikoina syntynyt tottumus lukea kirja loppuun "yhdellä istumalla".
Työmatkoilla pidin laukussa runokirjaa tai novellikokoelmaa, josta ehti lukea raitsikka- tai metromatkan aikana yhden kokonaisuuden.
Kun on lukenut paljon kirjoja, voi myös tyytyä ajattelemaan lukemiaan kirjoja, keskustella niistä. Aina ei tarvitse lukea uutta. Vähitellen nimittäin kriittisyys kasvaa, ja mikä hyvänsä ei enää kelpaa luettavaksi. Elämän muut puolet voivat tuntua yhtä tärkeiltä, ehkä tärkeämmältäkin kuin kirjat, sillä elämästähän kirjat kertovat.

maanantaina, marraskuuta 19, 2012

pakinaperjantai 312. Lempivelkani

lapsuus by Anna Amnell
lapsuus, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olin seitsemän vuotta vanha, kun muutin maalta kaupunkiin. Oli kova asuntopula. Saimme aluksi vain yhden huoneen sukulaisten talosta. Asuin samassa pikkupietarinpihamaisessa pihassa monta vuotta vähän isommassa kodissa.

Naapurissamme asui huoneen ja keittiön asunnossa toimittaja ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa. Veli asui kamarissa, sisar keittiössä.

Heidän ullakkonsa eli vinttinsä, kuten Savossa sanottiin, oli täynnnä kirjoja ja lastenlehtiä. Kun opin lukemaan, aloitin lastenlehdistä. Toimittaja sai jatkuvasti arvostelijankappaleita, joita luin koko lapsuuteni ja kouluvuosieni ajan. Pikkusiskoni teki samoin vähän myöhemmin.

En pysty kuvittelemaan, millainen ihminen olisin, jos ei olisi ollut tuota ullakkoa. Se oli niin kuin lumottu torni, josta avautuivat laajat maisemat. En ollutkaan köyhässä sodanjälkeisessä Suomessa, sillä koko maailma oli minun.

Tunnen olevani loputtomassa kiitollisuudenvelassa niille kirjailijoille, joiden kirjoja luin lapsena. Sitä velkaa maksan mielelläni.

Minulla oli päälläni vaaleanturkoosi vekkihame ja samanvärinen liivi, kun menin ensimmäistä kertaa kouluun. Liivissä oli nauhakoristelu. Äidit olivat saattamassa meitä lapsiaan. Seisoimme äidit ja lapset juhlasalin takaosassa.

Äiti oli nuori ja kaunis ja yhtä innoissaan kuin minäkin. Hänen silmänsä loistivat. Pidin äitiä kädestä kiinni ja odotin, milloin minun nimeni huudettaisiin.

Kun se hetki tuli, laskin äidin kädestä irti ja juoksin suuren salin poikki opettajani luo. Koulu oli alkanut. Rakastin lapsena koulua.

lauantaina, syyskuuta 22, 2012

toipilaan huveja

toipilaan huveja

Väitöskirjat voivat viihdyttää.  Salla Laakkonen: Amatöörit tutkimusten hämärillä poluilla.

villatakki ja huivi


Uusi villatakki postimyynnistä ja kaunis villahuivi torilta ovat nyt tarpeen, vaikka ostin ne Tukholman matkaa varten. Oli hyvä, että se peruuntui, sillä sää oli tyttäreni kertoman mukaan kurja suunnitellun Tukholman pitkän viikonlopun ensimmäisenä päivänä - se myrsky merellä, joka olisi tehnyt matkankin hankalaksi. Hotellin ikkunatkin helisivät tuulen kierrellessä.

  huivi

Kamera toimii hyvin. Sekä villatakin että huivin värit ovat onnistuneita. Mutta huivin villa alkaa kutittaa. Taitaa olla paras kuvana.:)

Bloggerissa ongelmia. En päässyt edes omaan blogiini kommentoimaan kirjautumatta ensin Bloggeriin.
Toisaalta, kun helpotin hiukan Aurora-blogini kommentoimista, sinne ilmestyi roskapostikommentteja tai oikeammin ne ilmestyivät sähköpostiini.

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2012

Kommentteja: kirjallisuus


Molemmat Leena Lumi -blogiin:

1. Kirjojen lukemisessa on erilaisia vaiheita. Toisinaan sitä ahmii mitä hyvänsä. Näin oli varsinkin kouluaikana, jolloin luin kirjan päivässä vuosikausia. Kannoin kirjastosta kirjoja selkä vääränä. Opiskeluaikana kaunokirjalllisuus oli tenttikirjojani vuosikaudet. 
Toisinaan ei kelpaa mikään. Niin on nykyään. Mieheni käy läpi nobelistien romaaneja ja runoja, ja silloin tällöin nappaan jonkun teoksen hänen kirjastosta lainaamistaan kirjoista.
2.
Minunkin suosikkeihini kuuluu P. D. James. Tietenkin myös Agatha Christie. Luin Agathaa pitkästä aikaa, nuoruudenteoksia, joissa on hiukan erilainen tunnelma kuin myöhemmissä. Tunnetko Ngaio Marshin?

torstaina, heinäkuuta 12, 2012

Teetkö alleviivauksia kirjoihin?

002

Paperisuikaleita tärkeiden tai muuten vain kiinnostavien sivujen kohdilla kirjoissa. Usein suikaleet ovat värillisiä. Leikkelen niitä kasan valmiiksi, kun luen jotain kirjaa, jota en raski tai voi alleviivata.

Kommentti Hannelen kirjallisuusblogin kirjoitukseen Antecknar ni eller stryker under?

- - säästän hyvin paljon aikaa, kun alleviivaan tärkeät kohdat ensimmäisellä kerralla lukiessani, toisella kertaa käyn läpi vain alleviivatut kohdat.

Hienoja ja hyvin kalliita kirjojani - katselukirjoja - en raski alleviivata. Silloin laitan väliin tarralapun tai teen vihkoon tai paperille luettelon. En alleviivaa koskaan kirjaston kirjoja enkä muilta lainattuja kirjoja.

 Tärkeistä sivuista voi ottaa valokopion ja niihin valokopioituihin sivuihin voi tehdä alleviivauksia ja merkintöjä. Samoin voi sivun tai kuvan valokuvata tai skannata.

2.

Minäkin digikuvaan eniten. Otan valokopioita erityistilanteissa, kun pitää saada sivu tai kuva eteen päiväkausiksi seinälle tai pöydälle. 

Tai sitten kokoan valokopioita kansioon, mutta ne vie liiaksi tilaa. Olemme toden teolla hävittäneet kansioita kun muutimmme pienempään asuntoon. Jos mulla olisi oma talo niin kuin Sulla, se olisi varmasti kattoa myöten täynnä kirjoja.:)

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2012

Verkkokeinussa ja mökillä luettavaa


IMG_1453, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.
Kanadalainen kirjailija Mazo de la Roche loukkaantui, kun joku kriitikko sanoi, että hänen Jalna -kirjansa olivat vain mukavaa luettavaa verkkokeinussa kesällä puun varjossa suklaata naposteltaessa.

Minä taas ilahduin kovasti, kun Kirjasammon Sivupiirissä sanottiin, että kirjani Kyynärän mittainen tyttö sopii luettavaksi kotona, junassa ja kesämökillä. Minä ilahduin.

Kuvassa tyttäreni lukee kirjaa lontoolaisen ystävänsä puutarhassa. Huomaa kissa, joka lepää ruohikossa.

Pitkä artikkeli Mazo de la Rochesta
http://journals.hil.unb.ca/index.php/scl/article/view/12829/13845

lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

Kommentti_ Lehdet ja kirjat


(Olen poistanut kuvan)
Anakronismia. Marialla on kirjan luku kesken lasta hoitaessa. Gemäldegalerie, Berlin

Kommenttini blogiin (joka on lopetettu)

Minäkin väsyn paperitulvaan, vaikka olen piintynyt lehtien lukija. Minusta on hauskaa pitää paperia kädessäni ja ajatella, mikä ihmeellinen keksintö kirjapaino oli.

Mutta kirja on tietenkin ykkönen, oikea paperinen kirja. Kauhea asia on se, että kirjat vievät paljon tilaa. Asumme nykyään kuin vanhojen kirjojen kaupassa. Jospa jotain niksahtaisi päässäni ja haluaisin ruveta lukemaan kirjat netistä ja varsinkin tabletilta. Käsittääkseni ne ovat vielä aika raskaita. Jos ne olisivat oikein kevyitä..

Ja toinen kauempaa ajallisesti: Enkeli ilmestyy huoneeseen, jossa Maria on ollut lukemassa (Hän luki tietenkin ääneen, niin kuin silloin tehtiin )

2. kommentti

Lapsuudessani asuin pikkukaupungissa, ja samassa korttelissa oli sanomalehden toimitus ja kirjapaino. Muistan kirjapainon suuret koneet ja painomusteen tuoksun.
.
Nyt siitä lehdestä on jäljellä vain muutama sivu, joka ilmestyy suuren lehtiyhtymän julkaiseman sanomalehden viikonloppujulkaisuna. Olen tilannut sen viikonloppunumeron nähdäkseni, mitä muistoja kaupunkilaiset kertovat puretuista puuutaloista, entisen maailman symboleista.

Jo useita vuosia sitten eräs toimittaja, joka lähetti Suomesta talousuutisia kansainväliselle lehdistölle sanoi, että hänen ammattinsa tulee pian tarpeettomaksi. Nythän ollaan jo niin pitkällä, että toimittajarobobotti kokoaa jo talousuutiset ja urheilukilpailujen tulokset paremmin kuin ihminen. Ne luetaan yhä usemmin netistä.

perjantaina, lokakuuta 22, 2010

Parnasso. Aivot ja Internet


Onko kirjanlukija uhanalainen ilmiö?

Parnassossa ja päätoimittajan blogissa kirjoitetaan aivoista, Internetistä ja lukemisesta.

Lukijan aivot. Lapset, lukeminen ja tietokone ja Internet.

Kommenttejani Parnasson keskusteluun

Jo vuonna 2007 esitti amerikkalainen aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kirjassaan "Proust ja mustekala" [Proust and the Squid] väitteen, että Internet tulee muuttamaan ihmiskunnan aivoja.
http://www.theguardian.com/books/2008/apr/12/featuresreviews.guardianreview21
(klikkaa sanaa Maryanne Wolf)

kommentti
Wolfin kirjoituksen perusteella esitin, että lapselle ei tarvitse opettaa näkemistä tai kuulemista, mutta lukemaan hänet täytyy opettaa, se ei ole synnynnäinen geneettinen ominaisuus kuten näkeminen ja kuuleminen.
Ihminen on täysi ihminen, vaikka ei osaisi lukea ollenkaan. Eihän siitä ole kauan, kun suomalaisetkin olivat kirjoitustaidottomia, lukea he osasivat, kun oli pakko, ei päässyt muuten naimisiin.
He olivat kuitenkin yhtä älykkäitä kuin nykyajan ihmiset. Kirjoittaminen ei vain kuulunut heidän kulttuuriinsa. Ei kai Kaarle Suurikaan osannut kirjoittaa. Sitä varten olivat kirjurit.

vastaus kommenttiin
Patriot,
luku- ja kirjoitustaidoton Kaarle Suuri (742 – 814) uudisti lainsäädäntöä ja talouselämää. Hänen kirjurinsa kirjoitti hänen muistelmansa. Kirjurit olivat arvostettuja ammattilaisia. Heidän käsialastaan saa yleensä hyvin selvää. Se oli parhaimmillaan "kuin painettua".
Urho Kekkonen eli 1900-1986. Vertaa Kaarle Suurta ennemminkin Urho Kekkosen luku- ja kirjoitustaidottomiin esi-isiin.
Varmaankin näillä älykkäillä ihmisillä oli suullista perimätietoa, runoja, lauluja, kronikoita, jotka säilyivät sukupolvesta toiseen ulkomuistissa, josta aivotutkija Wolf kirjoittaa. Valitettavasti heillä ei ollut kirjuria, sillä ulkomuisti heikentyi vähitellen, ja osa henkisestä perinnöstä katosi.

Kommentti
Lukulaite
on ihan hyvä idea. Kaikilla ei ole asunnossaan tilaa tuhansiin kirjoihin. Allergiset kärsivät kirjojen pölystä.
Monet hakevat netistä kuvia ja lisätietoa lukiessaan tai luettuaan kaunokirjallisuutta. Eikö se ole aika normaalia?
Joistakin kirjoista on jo esittelyssä tällaista tietoa
.Minusta tuollainenkin on hyvä idea.

kommentti
Neulojien älynlahjoja epäillään usein.  Sanoihan jo teräväkielinen Edith Sitwell Virginia Woolfen olevan vain "kaunis neuloja". Neulominen pitää vireänä. Kuten sanaristikot - ja ristipistojen ompeleminen - se treenaa aivoja. Ja se kasvattaa uusia aivosoluja ja vahvistaa entisten välisiä yhteyksiä. Se voi estää dementiaa.
Tässä blogissa samasta aiheesta eli neulomisesta ja aivoista ym. ks linkit




http://blogisisko.blogspot.fi/2015/07/aivot-kirja-tietokone-meditaatio.html

sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

Lukeminen ja aivot. Tietokone ja aivot?

9252270666_76141d5e55


Suomen tietokirjailijoiden järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja lukeminen".

Jo 1970-luvun lopussa luin eräästä oppimisen vallankumousta kuvaavasta kirjasta, että jopa kolmevuotiaat lapset voivat oppia kirjoittamaan runoja, jos heillä on käytettävissään tietokone. Tuohon aikaan tietokoneet olivat vasta tulossa yleiseen käyttöön. Muun muassa meidän perheeseen ostettiin ensimmäinen kotitietokone vuoden 1981 alussa eli pian sen jälkeen kun olimme muuttaneet Kanadaan. Tietokoneen hankkiminen kotiin oli aivan uusi asia ja mullisti meidänkin perheen elämää.

Idea tietokoneen hankkimiseen tuli tietenkin lapsiltamme, jotka olivat nähneet edellisenä kesänä Chicagon tiedekeskuksessa pyykinpesukoneen suuruisen tietokoneen. Sitten olikin sanomalehdessä mainos pienestä kotikoneesta. Ei muuta kuin laina pankista ja tietokone kotiin. Nuorimmasta lapsestamme kehittyi varsinainen asiantuntija, jota tultiin sikäläisen peruskoulun ala-asteella hakemaan kesken tunnin toiseen luokkaan, jos siellä oli ongelmia tietokoneessa. Sama poika opetti minutkin myöhemmin Suomeen palattuamme käyttämään tietokonetta, ja se vaikutti ratkaisevasti siihen, että minusta tuli vihdoinkin kirjailija.

Ihmelaite aiheutti heti alkuun myös ongelmia. Ensimmäinen koneemme hajosi melkein heti, sitä yritettiin korjata ja saimme lopulta uuden koneen, kun olin soittanut USA:han valmistajan pääkonttoriin PR-päällikölle. Torontolainen tietokonekauppias myönsi, että koneemme oli ollut "a real lemon" eli täysin viallinen. Tietokoneita on ilmestynyt toinen toisensa jälkeen kotiimme. On ollut ongelmia, toinen "real lemonkin". Tätä kirjoitan viikon vanhalla koneella, sillä edellisestä hajosi joitakin osia ja se täytyy viedä huoltoon.

Meidän lapsemme olivat jo koululaisia, kun tietokone ilmestyi meidän kotiimme. He olivat tottuneet siihen, että heille luettiin ääneen faktaa ja fiktiota ja he lukivat itsekin paljon. Mutta mikä on tietokoneen vaikutus aivan pienen lapsen aivoihin?

Uraauurtavassa kirjassaan "Proust ja mustekala" [Proust and the Squid] aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kuvaa lukevan ihmisen aivoissa tapahtuvia muutoksia.

Wolfin mukaan esimerkiksi muinoin eläneen nuolenpääkirjoituksen lukijan aivot olivat aivan erilaiset kuin nykyihmisen aivot. Ja samoin nykyajan kiinalainen käyttää aivan erityisiä aivojen hermosolujen yhdistelmiä lukiessaan kiinalaista kirjoitusta.

Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Niistä tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä.

Ne eivät muutu anatomisesti, vaan funktionaalisesti, selosti minulle tätä asiaa eräs huomattava kanadalainen aivotutkija, jolle soitin ja ihmettelin, mistä on oikein kyse. [ Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti?]

Lukeminen ja digitaalinen kulttuuri

Wolf sanoo, että aivan kuten ulkoaopettelu tuli tarpeettomaksi kirjoituksen keksimisen jälkeen, on vaarana, että lukeminen, todellinen syventyvä lukeminen heikkenee tai jopa katoaa. Tietokoneesta voi saada hetkessä pinnallista tietoa, voi tulla illuusio tiedosta. Tiedon hankkiminen ei vaadi enää syventymistä, siinä ei laiteta persoonallisuutta mukaan.

Lukemisesta saattaa tulla vain satunnaisesti käytettävä apukeino, jolla hankitaan tietoa, johon ei liity mitään tunteita. Se saattaa aiheuttaa ihmisten kulttuurissa arvaamattomia muutoksia, sillä aivot mukautuvat uuteen tilanteeseen. Se tulee vaikuttamaan jokaisen uuden lukijan intellektuaaliseen kehitykseen.

Professori Wolf on aivotutkimuksen ja kasvatustieteen tutkija, lukemisen asiantuntija (ja myös lukihäiriön asiantuntija). Hän korostaa sitä, että vanhempien tulisi puhua pienten lastensa kanssa ja lukea heille, jotta heidät pelastettaisiin lukijoiksi, kulttuurin säilyttäjiksi.

Lasten pitäisi kasvaa lukijoiksi, oppia lukemaan bitekstuaalisesti, multitekstuaalisesti, Wolf sanoo, jotta he voisivat olla sekä lukijoita (expert readers) että digitaalisen tiedon käyttäjiä.

Puhu lapsellesi, lue lapsellesi

Osa tekstistä kuuluu alustukseen, jonka pidin Turun kirjamessuilla syksyllä 2007.
Lue myös




Neulominen ja aivot

http://blogisisko.blogspot.fi/2015/07/aivot-kirja-tietokone-meditaatio.html


Maalainen, entinen opettaja, kirjoittaa blogissaan lapsista, lukemisesta ja tietokoneista.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Lukija on pääosassa kirjamessuilla

Lukija1

Olen laittanut Helsingin Kirjamessujen kunniaksi tähän blogiini kuvan patsaasta, joka esittää keskittynyttä lukijaa. Hän nojaa toisella jalallaan talon seinään. Hänen takanaan on zagrebilainen kirjakauppa.

Häntä vastapäätä toisella puolen katua on Mimaran taidemuseo. Mutta hän ei huomaa sitäkään. Hänen kasvonsa kertovat, että hän on muissa maailmoissa, kirjan lumoissa.

Lukeminen yhdistää ihmisiä, vaikka he näyttävät olevan lukiessaan eristäytyneitä, kirjaansa syventyneitä.

Ilman kirjoja ja lukemista ei kasvaisi kirjailijoita. Ilman lukijoita ei kannattaisi kirjoittaa ja julkaista kirjoja. Myös kirjailijat ovat lukijoita.

Jotta ehdin Turun kirjamessuille, siirsin matkaa Kroatiaan. Olin Kroatiassa sukulaisvierailulla ja turistina, mutta myös keräämäsä aineistoa kirjaan, jota olen alkanut kirjoittaa.

Mukavaa kirjamessuviikonloppua, lukemisen juhlaa!

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Lukijan aivot

Luinkirjan

Miten minusta tuli lukija

Kun olin lapsi, minulla oli tapana kiivetä pikkukaupungin korttelissamme olevan kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle, sillä sieltä saattoi nähdä kauas, jopa rautatieasemalle, joka vei suureen maailmaan.

Samassa pihassa kuin me asuivat myös paikallisen sanomalehden toimittaja ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa. Heillä oli huoneen ja keittiön asunto, toimittaja asui kammarissa ja sisar keittiössä. Heillä oli paljon kirjoja ja lehtiä, joita he säilyttivät ullakolla. Kun olin oppinut lukemaan koulussa, sain luvan lukea heidän ullakollaan.

Lukunopeuteni kasvoi huimaa vauhtia, kun aloin ahmia ensin lastenlehtiä ja sitten toimittajan arvostelijankappaleiksi saamia romaaneja. Kukaan ei ehtinyt vahtimaan mitä luin, joten saatoin lukea mitä hyvänsä. Lukemisesta ullakolla muodostui minulle Marcel Proustin sanoin "oma yksityinen pyhäkköni", pääsin maailmoihin, joihin en olisi päässyt muulla tavalla. Ne rikastuttivat sodanjälkeisen Suomen köyhyydessä ja ahtaudessa elävää tyttöä.

Lukemisen ihme

En ymmärtänyt silloin, että oli tapahtunut jotain aivan mullistavaa, jotain joka oli tosiasiassa luonnotonta, jotain johon minulla, ihmisellä ei ollut geneettistä valmiutta. Kenenkään ei ollut tarvinnut opettaa minua näkemään tai kuulemaan, mutta minut piti opettaa lukemaan, tulkitsemaan outoja kiemuroita paperilla. Aivoni oppivat tulkitsemaan ne sanoiksi, joita tuntemattomat ihmiset olivat kirjoittaneet. Opin rakastamaan lukemista. Kirjoista tuli ystäviä.

Ihmisen aivot eivät ole luotu lukemaan. Ihminen oppi ensin tallentamaan tietoa opettelemalla sen ulkoa niin kuin kalevalaiset esivanhempammekin tekivät. Mutta koska ihmisaivot ovat joustavat ja pystyvät luomaan yhä uusia yhteyksiä hermosolujen välillä, oppi ihminen vähitellen kirjoittamaan ja lukemaan.

Olin oppinut kahdeksassa vuodessa oikeaksi lukijaksi, saman mikä oli kestänyt ihmiskunnan historiassa vuosituhansia ja muuttanut vähitellen ihmisten kulttuurin. Lukeminen muuttaa lukijan, hän on sitä mitä hän lukee, ainakin hänen aivonsa ovat.

Lukeminen muuttaa aivoja

Uraauurtavassa kirjassaan "Proust ja mustekala" [Proust and the Squid] (huom uusi linkki vuodelta 2008) aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kuvaa lukevan ihmisen aivoissa tapahtuvia muutoksia. Tämä kirja on aivan uusi ja olen lukenut vain Wolfin kirjoittamaan artikkelin eräästä englantilaisesta sanomalehdestä ja kymmeniä innostuneita kirja-arvosteluja.

Olen kuullut jo aikaisemmin sanottavan, että japanilaisilla ja amerikkalaisilla on erilaiset aivot, mutta en ole tiennyt miksi. Wolfin mukaan esimerkiksi muinoin eläneen nuolenpääkirjoituksen lukijan aivot olivat aivan erilaiset kuin nykyihmisen aivot.

Ja samoin nykyajan kiinalainen käyttää aivan erityisiä aivojen hermosolujen yhdistelmiä lukiessaan kiinalaista kirjoitusta. Pienten lasten aivot ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa, mutta kun lapsi oppii lukemaan ja kehittyy hyväksi lukijaksi, hänen aivonsa muuttuvat. Ne eivät muutu anatomisesti, vaan funktionaalisesti, selitti kansainvälisesti arvostettu ja palkittu  kanadalainen aivotutkija, jolle soitin ennen seminaaria. Niistä tulee tehokkaat tulkitsemaan lapsen oman kulttuurin kirjoitusmerkkejä. [ Nythän tästäkin kiistellään: Voidaanko aivoja muuttaa myös anatomisesti?

Lukeminen ja digitaalinen kulttuuri

Wolf sanoo, että aivan kuten ulkoaopettelu tuli tarpeettomaksi kirjoituksen keksimisen jälkeen, on vaarana, että lukeminen, todellinen syventyvä lukeminen heikkenee tai jopa katoaa. Tietokoneesta voi saada hetkessä pinnallista tietoa, voi tulla illuusio tiedosta. Tiedon hankkiminen ei vaadi enää syventymistä, siinä ei laiteta persoonallisuutta mukaan.

Lukemisesta saattaa tulla vain satunnaisesti käytettävä apukeino, jolla hankitaan tietoa, johon ei liity mitään tunteita. Se saattaa aiheuttaa ihmisten kulttuurissa arvaamattomia muutoksia, sillä aivot mukautuvat uuteen tilanteeseen. Se tulee vaikuttamaan jokaisen uuden lukijan intellektuaaliseen kehitykseen.

Professori Wolf on aivotutkimuksen ja kasvatustieteen tutkija, lukemisen asiantuntija (ja myös lukihäiriön asiantuntija). Hän korostaa sitä, että vanhempien tulisi puhua pienten lastensa kanssa ja lukea heille, jotta heidät pelastettaisiin lukijoiksi, kulttuurin säilyttäjiksi.

Lasten pitäisi kasvaa lukijoiksi, oppia lukemaan bitekstuaalisesti, multitekstuaalisesti, Wolf sanoo, jotta he voisivat olla sekä lukijoita (expert readers) että digitaalisen tiedon käyttäjiä.
Puhu lapsellesi, lue lapsellesi
Anna Amnellin puheenvuoro Turun kirjamessuilla 2007 Suomen Tietokirjailijoitten järjestämässä seminaarissa "Tytöt ja lukeminen")
Lue myös

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Ääneen lukeminen johdattaa lapset kirjallisuuteen



Kuva: Dover

(Lauantaina olivat sisareni hautajaiset. En pysty kirjoittamaan toistaiseksi muuta kuin kommentteja muiden kirjoituksiin.)

Iineksen blogissa on kirjoitus Poikien olematon kielipää.
Tässä kommenttini:

Tämä oli tärkeä kirjoitus.
Haluaisin tuoda esille erään keinon saada lapset rakastamaan kirjallisuutta: ääneen lukeminen. Lukeminen ja kuunteluhan kehittävät kirjoittamista.

Meillä luettiin ääneen kirjoja nuorempien lasten muurrosikään asti. Silloin jo yliopistossa opiskellut poikamme sanoo, että tapaa olisi pitänyt jatkaa kauemminkin.

Siinä tuli käytyä läpi maailmankirjallisuus eri kansojen saduista klassikoihin asti. Yleensä lukijana oli mieheni, jolla on hyvin eloisa ääni ja kyky vaihdella sitä. Kyllä minun lukemisenikin kelpasi.

Seitsemän veljestäkin oli mainio luettava lasten ollessa vielä ala-asteella. Siirtolaisuudessa ääneen lukeminen oli erittäin tärkeä äidinkielen säilymisen vuoksi.

Kaikki eivät ole lapsina kiinnostuneita lukemisesta, mutta näin yhdessä lukien tulee tutustuttua kirjoihin, joita ei muutoin koskaan tulisi luettua.

Sitten isompina lapset lukevat kukin mielikirjallisuuttaan, joku tietokirjallisuutta, joku runoja, joku romaaneja, joku kaikkea.

Tämä on ihan sama asia kuin lasten tutustuttaminen klassiseen musiikkiin. Välillä voi olla kausi, jolloin vain musiikkivideot (joita olen katsonut runsaasti teini-ikäisten lasteni kanssa) yms kiinnostavat, mutta sitten ilmestyvät klassikot heidän omiin kokoelmiinsa.

Vielä yksi kommentti talteen:

a-k.h,kirjoitit: "tulee mieleeni, ettei lapseni osoittanut erityisempää innostusta lukemisen opetteluun. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olin lukenut hänelle todella paljon."

Meille kävi ihan samalla tavalla nuorimman lapsen kanssa. Hänen ollessaan ensimmäisellä luokalla ranskalaisessa koulussa äidinkielenopettaja sanoi, että poika on tyhmä eikä opi edes lukemaan. Se ällistytti minua, sillä hän osasi lukea ranskaa, oli oppinut jo pari vuotta aikaisemmin.

Sanoin, että varmaankaan aapinen ei kiinnosta, kun hänelle on luettu ääneen hyvin paljon. Muistutin vitsinä, ettei Kaarle Suurikaan ollut tyhmä vaikka ei osannut lukea. Hänellekin luettiin. Opettaja sanoi, että ei saa lukea, muuten poika ei opi koskaan lukemaan.

Poika piti kovasti pikkuautoista ja osti niitä viikkorahoillaan. Lupasin kesälomalla, että hän saisi markan jokaisesta Kultaisen kirjaston kirjasta, jonka hän lukisi.

Poika oppi ihmeen nopeasti lukemaan. Vuotta vanhempi sisarkin alkoi vaatia rahaa lukemisesta, kun näki miten pikkuveli rikastui. Pian meillä ei ollut enää varaa lukupalkan maksamiseen, mutta lukuharrastus oli alkanut eikä sille ole loppua tullut.

Kanadassa samainen poika todettiin heti puolen vuoden jälkeen testeissä poikkeuksellisen älykkääksi.

Kanadassa oli kaikille lapsille ja nuorille heille sopivaa opetusta ja "peruskoulu" yliopistoon asti. Samoin on USA:ssa. Olen sekä oppilaana että koulua käyvien lasten lasten äitinä pitänyt sitä erinomaisena ideana. Viihdyin itse kansakoulussa, jossa oli erilaisia oppilaita yhdessä. Siihen aikaan lapset jaettiin 11-vuotiaina kahteen ryhmään, nyt se tehdään teini-ikäisille. Miksi jakaa herkässä iässä olevat nuoret kahteen ryhmään?

ääneen lukeminen, ääneenlukeminen