Täytyy tunnustaa, että on sittenkin popmusiikkia, joka koskettaa minua. Se liittyy hyvin henkilökohtaisiin muistoihin. Mieheni ja minä tutustuimme teinijuhlissa ja siellä soi meille ikimuistokseksi tuleva kappale: Bill Haley & His Comets "Rock around the Clock". Mieheni laittoi tämän tutun levyn äsken soimaan, kun puhuttiin musiikista.
Olimme olleet kumpikin ulkomailla edellisenä kesänä, Englannissa kansainvälisellä mansikanpoimimisleirillä ja vaihto-oppilaana Amerikassa. Osasimme rokata. Osaamme vieläkin, ainakin hääpäivänä ja lastemme häissä.
Poikaystäväni, tuleva mieheni soitti pianoa ja piti kovasti musiikista. Muistoina noilta vuosilta ovat lähinnä Heino Kasken ja Sibeliuksen pianokappaleet, joita hän harjoitteli ja tietysti Glenn Millerin In the Mood. Mieheni onkin paljon kaikkiruokaisempi musiikin suhteen kuin minä.
Voisin lisätä popmusiikkikoriini vielä yhden laulun, jota suorastaan rakastan: Louis Armstrong & What a Wonderful World. Tuskinpa maailmassa lienee yhtään ihmistä, joka ei pitäisi siitä?
Tässä yksi. En ole koskaan tykännyt siitä. Ehkä mielentila ei koskaan ole päässyt kohtaamaan What a Wonderful Worldiä eli välttämättä kipaleessa ei ole mitään vikaa.
VastaaPoistaSaara,
VastaaPoistatässä on taas esimerkki siitä, että rehelllinen mielipide on parasta. Viestimme kertovat, että musiikillinen maku on todellakin hyvin yksilöllistä.
Onneksi on niin paljon musiikkia, jotta voimme kukin valita juuri sitä, mikä miellyttää.
Pirkko
Täytyy tunnustaa, että minullakin menee kylmät väreet, kun kuuntelen What a Wonderful Worldia, mutta inhosta niin kuin Saarallakin. Muuten Satchmo on ihan ok.
VastaaPoistaMutta, kuten Pirkko totesit, musiikkia on joka makuun. Onneksi.
Olin intohimoinen teenjuoja 30 ikävuoteen asti. Sitten olin lomalla Italiassa pari viikkoa, eikä tarjolla ollut kuin pussiteetä, joka oli silloisen minäni mielestä pyhäinhäväistys, joten kokeilin cappuchinoa, eka kokemus kahvista. Se maistui ja sen jälkeen on myös kahvi maistunut. Ja nykyään menee myös pussitee.
Ihminen voi siis muuttua :)
Petra
Utelias kysyy: Miksi ette pidä siitä laulusta?
VastaaPoistaSen kun tietäisi. Paatoksellisuudella ei varmaan ole osaa eikä arpaa :) Ehkä se ei kuuloluissani toimi niin kuin pitäisi. Kaiken lisäksi kärsimys on aivan tajuttoman pitkä.
VastaaPoistaPatetia on ihan ok sopivassa paikassa, ko. laulu ei ole sellainen. Voihan sitä unelmoida maailmasta, jossa lapset leikkivät ja puut ovat vihreitä, mutta W a W W kuulostaa tekopyhältä hurskaltelulta. Ei mitenkään siis rationaalinen peruste, miksi en siitä pidä. Se vaan tökkii.
VastaaPoistaKun taas toisaalta, pateettisuus esim. Beatlesien All you need is love-kappaleessa toimii.
Nämä eri kampanjoihin tehdyt kappaleet, esim. We are the world, Maksamme velkaa jne kuuluvat samaan patetiaan, joka ei toimi eli ei kiitos.
Voihan syy tykkäämättömyyteen löytyä omasta asenteesta, ainakin minun kohdallani tietyn asteinen kyynisyys vaikuttaa varmaan siihen, etten pidä näistä maailmoja syleilevistä kappaleista.
Petra
Ehkä nuo kirjallisuustestit ovat totta minun kohdallani. Ehkä olen sekä lapsenomainen tyyppi, joka pitää sateenkaarista ja pilvistä että kriittisesti erittelevä tyyppi, joka harkitsee kaiken, mitä tekee, "mittaa päivänsä lusikalla".
VastaaPoistaEniten pidän kai laulajan äänestä. Hänessä on amerikkalaisille tyypillistä optimismia elämän kurjuudesta huolimatta. Sellaisten ihmisten seurassa jaksaa uskoa parempaan huomiseen päivään silloinkin, kun on synkkää.
Pirkko
I love patetia and I love it. En esimerkiksi ymmärrä miten Jorma Uotinen ei pitänyt Pihasta ilman sadettajaa Levyraadissa.
VastaaPoistaEn ole koskaan kuunnellut tai katsonut levyraatia, joten en voi esittää tuosta asiasta mielipidettäni.
VastaaPoistaJorma Uotisen olen nähnyt Hietalahden kirpputorilla myymässä ylimielisen näköisenä vanhoja muotiasusteitaan. Huolimatta Uotisen kirpputorille sopimattomasta töykeydestä poikani osti häneltä oikein tyylikkäät, nähtävästi käyttämättömät kengät.
Niin ne makuasiat ovat erilaisia. Minun mielestäni All you need... on pateettisuuden ja tekopyhyyden varpaitakipristävä multihuipentuma, jota on tietysti mukava hoilata kuorossa 0335 aamulla laskuhumalan yllätettyä isännän varattua liian vähän juotavaa. Mutta muuten... huh
VastaaPoistaWhat a wonderful... on niin kuin Pirkko sanoit hienosti laulettu. Minäkään en siitä kyllä erityisemmin pidä. Jotenkin Setä Tuomo tulee siitä mieleen, ehkä epäoikeudenmukaisesti.
Mielestäni All you needin patetia toimii juuri sen takia, että se on aikansa lapsi. Kun vaan ajattelee sitä vanhaa filminpätkää, jossa nuo takkutukkaiset, kaapuihin pukeutuneet aikansa ikonit istuvat laulamassa käsi kädessä ja ehkä uskoen rakkauden voimaan(ja myöskin ehkä markkinavoimaan...).
VastaaPoistaKappale itsessään on aika kökkö.
Ehkä What a Wonderful Worldissä tökkii laskelmoivan tuntuinen ote -laitetaan musta mies laulamaan elämän ihanuudesta, niin kaikki on hyvin maailmassa.
Vaan onneksi on monenlaisia makuja, kamala jos kaikkien tarttisi tykätä esim. Maijasesta :)
Piha ilman sadettajaa ei ole mielestäni ensisijaisesti pateettinen vaan hyvin, hyvin surullinen kappale.
Mikä on muuten pateettisuuden ja melodraaman ero? Onko siinä muuta eroa kuin arvostus?
Petra
Olen huomannut, että suomalaisten mielestä Amerikan mustien pitäisi olla aina onnettomia ja synkkiä. Eivätkö he saa olla onnellisia ja iloisia? Onneksi he eivät pyydä suomalaisilta lupaa siihen.
VastaaPoistaHanhensulka, kun en ole ajatustenlukija enkä siten tiedä, mitä tuolla Setä Tuomo- vihjauksellasi tarkoitit, kirjoitan ihan eri jutun siitä, mitä ajattelen Satchmosta ja afroamerikkalaisista yleensä. :)
VastaaPoistaPirkko