Kommentti: Siirtolaisena Pohjois-Amerikassa

Asuimme Kanadassa ja teimme yleensä lomamatkat Yhdysvaltoihin. Siellä oli hienoja museoita, suuri ja kaunis luonto, bensiini ja ruoka vielä halvempaa kuin Kanadassa. Ihmiset olivat yhtä avoimia ja ystävällisiä molemmissa maissa. Luontoa ikävöin monesti. Yhdysvallat oli minulle tuttu jo vaihto-oppilasvuoden ajalta.

Kyllästyneinä suomettumiseen muutimme 1970-luvun lopulla Kanadaan, ensin pariksi vuodeksi pieneen kaivoskaupunkiin ja sitten Torontoon. Kaikki on niin kuin Aku Ankassa, sanoivat lapsemme innoissaan: ikkunat avataan nostamalla ruutu ylös, sanomalehteä jakava pikkupoika ajaa hurjaa vauhtia polkupyörällä ja heittää lehden rappusille. 

Me aikuiset vasta olimme innoissaan: Lastenvaatteissa ei ollut veroa, ruoka oli halpaa, lapsilisiä maksettiin 18-vuotiaillekin, ja kotona asuvien yliopisto-opiskelijoiden vanhemmat saivat veronalennusta. Meillä oli ensi kertaa varaa ostaa auto, bensa oli halpaa ja Pohjois-Amerikka kaunis lomakohde halpoine valtion ylläpitämine leirintäalueineen. Museot olivat erinomaisia.

Terveydenhoito oli parempi, kuin se on ollut koskaan Suomessa: omalääkärin sai valita itse, tämä lähetti erikoislääkäreille, jotka olivat ilmaisia, papa ym kokeet ilmaisia. Silmälasit piti ostaa itse. Perheenisän tai -äidin työnantajan antama hammasvakuutus toi ilmaisen hammashoidon koko perheelle. 

Kaikki tämä ilman sosialismia. Kun Kanadan New Democratic -puolueen johtajaa haastateltiin TV:ssä, ällistyimme, sillä hän puhui Neuvostoliitosta samaa kuin Suomen perustuslailliset, joita pidettiin 1970-luvun Suomessa suurin piirtein mielipuolina. 

Kaikki lapset saivat opiskella ilmaiseksi Toronton yliopistossa apurahan turvin, joka myönnettiin lukiossa pidettyjen valtakunnallisten pääsykokeiden perusteella. Yhtenäiskoulua käytiin 18-vuotiaiksi asti.

Siirtolaispolitiikka oli realistista, siksi siirtolaisia kohtaan ei esiintynyt ainakaan 1980-luvulla vihamielisyyttä. Siirtolaiset valittiin pisteytysjärjestelmällä, poliittiset pakolaiset saivat aluksi mm kodinperustamisrahan, ja heille järjestettiin pariksi vuodeksi työpaikka. Sitten heidän piti tulla toimeen itse. Lapset oppivat monikulttuurisiksi ihmisiksi, rasismia ei ollut. Kouluissa piti käyttäytyä hyvin, sekä opettajien että oppilaiden. Naapurimme olivat enimmäkseen pakolaisia, lähinnä Neuvostoliiton miehittämistä maista. Maa oli kaksikielinen, 60% torontolaisista lapsista puhui kotonaan äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin englantia tai ranskaa. Lukiossa sai valita vieraaksi kieleksi oman äidinkielensäkin, esimerkiksi espanjan. Katolisilla ja juutalaisilla oli eri koulut, joihin sai halutessaan mennä.

Mikä toi meidät takaisin Suomeen? Euroopan kulunut & kaunis arkkitehtuuri sekä äidinkieli. Ehkä meillä oli liian eurooppalaiset aivot. Ehkä teimme virheen. Mutta en tiedä, kuinka paljon Kanada on muutttunut. Ehkä nykyiset siirtolaiset voisivat siitä kertoa.

(Tämä kommenttini oli Kemppisen blogissa.)

Saman kohteen kuvaaminen uudestaan ja uudestaan. Kommentti

Minusta on kiinnostavaa kuvata samoja kohteita erilaisessa valaistuksessa ja eri vuodenaikoina. Alussa tämä katu vaikutti täysin mielenkiinnottomalta, mutta siinäkin on variaatioita. Linnanmäen kuvaaminen kaukaa on jatkuva haaste: sumussa se katoaa kokonaan. Luulen vain, että kohta puut kasvavat niin paljon, että nimi ei enää näy. 

 

Edellisessä asunnossa Johanneksenpuiston vieressä maisema madaltui 20 vuoden aikana koko ajan, kun lehmukset kasvoivat. Talvella saattoi nähdä vielä kaikki rakennukset, mutta puiden oksat ulottuvat melkein talon ylimmän osan päälle. Kuva on otettu kuudennesta kerroksesta. Kuvasin tätä näkymää hyvin usein, sillä se oli helppoa, kun kamera oli vieressä.

 Tässäkin Runebergikadulla näkymä on täysin erilainen puiden ollessa paljaita. Parasta on, kun nämä nuoret lehmukset ovat pakkasen luomassa sokerihuurteessa. Tästähän tuli blogikirjoitus. Se oli alkujaan kommentti.
Jotta samaa kohdetta voi kuvata usein, sen pitää olla helppoa eli kameran täytyy olla vieressä.
Alla: Tavallisesti Linnanmäki näkyy

Kommentti: ajattele ihmissuhteet uudella luovalla tavalla

Kommentti Iineksen blogiin, jossa keskustellaan muun muassa yksinäisyydestä ja omaisuudesta:

Entisinä aikoina omaisuus kasaantui muutamille siitä syystä, että sairaudet veivät paljon ihmisiä hautaan, ennen kuin he olivat ehtineet lisääntyä. Rutto tuhosi kolmanneksen eurooppalaisista ja teki sukujen eloonjääneistä rikkaita.

Nyt väestön harventajana toimivat ehkäisyvälineet, jotka ovat tulleet liian tehokkaiksi, niiden vaikutus voi tuhota lisääntymiskyvyn. Lapsettomat rikastuvat ja jättävät omaisuutensa suvun muutamille jälkeläisille. Niin yksinkertaista se on.

Kun kaikki eivät saa enää töitä, pitää hankkia elättäjä, kauniimmin sanottuna: varallisuutta voi jakaa hyväntahtoisuuttaankin. On muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus, jonka jakaa.

Tarvitaan uudet selvitymistavat vaikeina aikoina, palataan suurperheisiin ja koti-isä tai kotiäiti systeemiin, sukulaiset tukevat toisiaan, jos ovat viisaita. Kannattaa olla ennakkoluuloton ja luova. Esim. Menestynyt uranainen menee naimisisiin ystävällisen miehen kanssa, joka hoitaa kodin ja lapset.

Huom!
Lisäys: olen ollut suurimman osan "työurastani" kotiäiti (=lastenhoitaja, siivooja, keittäjä jne). Arvostan sitä ammattia. Ainoa huono asia on pieni eläke. Neuvon tulevia kotiäitejä ja koti-isiä hankkimaan edes jonkinlaisen yksityisen eläkkeen - jos vain rahat riittävät sellaiseen, meillä ei ollut sellaiseen varaa.

Kommentti: Jane Austenin maailman paluu

Vaurautta edustakoon kuvakollaasi zagrebilaisesta hotellista, jossa kuuluisat ja rikkaat ovat asuneet, mm Agatha Christie.  Hotel Esplanade.  Värikollaasi 171 Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena!
http://en.wikipedia.org/wiki/Esplanade_Zagreb_Hotel

 Kommenttini:

Taloustieteilijä "Thomas Piketty ennustaa paluuta Jane Austenin kirjojen aikaiseen maailmaan, jossa sosiaalinen nousu oli naimakauppojen varassa". Juha-Pekka Raeste: "Perijöiden yhteiskunta tekee paluun". HS/talous 23.3.2014.

Tämän viikon värikollaasin värit sattuivat olemaan Hotel Esplanadin värejä. Kävin mieheni kanssa siinä hotellissa juomassa teetä ja ystävällisen henkilökunnan opastuksella katselin vähän ympärilleni. Kevät 2011.
Kuvia Hotel Esplanadista.

Kommentti: Rakas kamala Suomi, no ainakin Helsinki

Rakastan Suomea ja Helsinkiä. Kesällä maailma tulee Helsinkiin. Se on silloin parhaimmillaan, kuin lupaus tulevaisuudesta, monikulttuurisesta suvaitsevaisesta Suomesta. Matkustan ulkomaille niin usein kuin voin ja voisin asua muuallakin. Saatan vielä muuttaa jonnekin muualle. Mutta täällä on kotimaani, jota kannan aina sydämessäni - halusinpa tai en.

Kommentti Leena Lumi -blogiin. Siellä oli jo 110 kommenttia ennen tätä.

En jaksa lukea kaikkia kommentteja. Mieleen ovat tulleet seuraavat havainnot:

Eihän" jytky "ole syy rasismiin, vaan seuraus vuosikymmenien eristyneisyydestä johtuneesta ja yleisesti hyväksytystä törkeästä rasismista, maan tavasta pilkata erilaista ihmistä.  Nyt vaan sanotaan ääneen, mitä on ennen kuiskailtu. Toisaalta se johtuu siitä, että kukaan ei ole kuunnellut vuosikymmeniin tavallisen kansan järkeviäkään toiveita esimerkiksi siirtolaispolitiikasta.

Suomi eli kauan suomettumisen ajan vaikenemiseen tottuneena. Vanhemmat ihmiset eivät olleet koskaan saaneet esittää julkisesti kritiikkiä esimerkiksi äärivasemmistolaisesta politiikasta, jota pursusi mediasta. Vain Amerikan haukkuminen oli sallittua TV:ssäkin. Itäisessä naapurissa tekniikka kukoisti, viljapellot lainehtivat ja taivas oli tullut maan päälle, mikäli uutisiin oli uskominen. Muuta mieltä ei saanut olla, jos halusi olla salonkikelpoinen.

Suomella on kasvukipuja. Eristäytyneen maan pitää muuttua monikulttuuriseksi eurooppalaiseksi maaksi. Se ei käy nopeasti.

Läksin suomettumista ja neuvostokommunismiin hullaantuneita pakoon Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi perheeni kanssa. Kaikki Kanadaan niinä vuosina muuttaneet oli valittu tiettyjen pisteiden mukaan, joita sai ammattikoulutuksesta, kielitaidosta ja siitä, olisiko juuri heille sopivia töitä tarjolla. Sanottiin, että sen vuoksi siirtolaisia ei vihattu, he olivat toivottuja.

Katsottiin, että jokainen siirtolaisperhe oli lahja Kanadalle, sillä se työllisti suuren joukon ihmisiä. Erikseen olivat poliittiset pakolaiset. Heidät valtio otti vastaan avosylin, antoi starttirahan ja järjesti työpaikan. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan muuta kieltä kuin englantia, jolla käytiin koulua. Kaikilla uskontokunnilla oli kokouspaikkansa, temppelinsä, kirkkonsa ja synagoogansa. (Iäkkkäiden vanhempien muuttoa Kanadaan suosittiin, mutta perheiden yhdistäminen on  tietääkseni koettu ongelmaksi myöhempinä aikoina.)

Elin monikulttuurisessa monimiljoonakaupungissa, jossa ketään ei pilkattu ihonvärin tai uskonnon vuoksi. Naapurimme edustivat kaikkia rotuja ja uskontoja. Meillä oli hyvät kohteliaat välit, vaikka oli tavallista, että vanhempien siirtolaisten lähipiiri muodostui oman kulttuurin edustajista. Lastemme lähimmät ystävät koulussa olivat kiinalaisia. Ihonväriin ei kiinnitetty yleensä ollenkaan huomiota.

Asuimme vaatimattomalla alueella vuokralaisina ja suurin osa naapureistamme oli paennut kommunisteja, vanhempi polvi natseja. Kotimaata arvostettiin. Kanadalainen sai olla samalla aikaa isänmaallinen omalle kotimaalleen, olla vaikkapa suomalainen tai ukrainalainen. Kenenkään uskonnollisia tapoja ei pilkattu. Kukaan ei sekoittanut juutalaisten ympärileikkausta tyttöjen silpomiseen. Muutkin kuin juutalaiset teettivät pojilleen ympärileikkauksen lapsen syntymän jälkeen sairaalassa, sillä sen uskottiin vähentävän naisten syöpiä.

Paluu Suomeen vuonna 1988 oli järkytys. Ihmiset olivat töykeitä, juopuneet virtsasivat kaduille, nuoret kauniit tytöt kiroilivat raitiovaunuissa ja makasivat oksennuksissaan Esplanadipuistossa vappuna. En ollut nähnyt sellaista missään Pohjois-Amerikan suurkaupungissa, joissa matkustimme kesäisin. Eräs newyorkilainen nuori mies sanoi, että Suomen vappu oli kuin Danten inferno.

Lehdistö ja TV-ohjelmat pilkkasivat kaikkia uskontoja ja monia kansanryhmiä. Muualla Suomessa oli varmaankin erilaista kuin Helsingissä, on ollut varmaankin aina.

Minusta Suomi on alkanut vähitellen muuttua tällä vuosituhannella eurooppalaiseksi maaksi, mutta olen kokenut että Keski-Euroopan entiset kommunistien miehittämät maat ovat enemmän länttä kuin Suomi.

Miksi sitten tulin Suomeen ja olen edelleen Suomessa?  Tulin kielen vuoksi ja tunnesyistä. Pidän Helsingistä. Uskon, että kaikki muuttuu paremmaksi, kun vihdoinkin voidaan puhua ja ehkä opitaan väittelemäänkin herjaamatta toisia.

Kommentti: markkinatalous ja demokratia

Kommentti poistettuun blogiin aiheesta 'Ihmisen itsekkyys'.

Suomessa ei ole todellisia suuria varallisuuseroja kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä kaikki meni raiteiltaan Reaganin aikana, jolloin pienenpieni vähemmistö sai liian suuren taloudellisen vallan. Mutta uskon, että Obaman suuri kannatus on merkki siitä, että tajutaan, miten pääsi käymään ja pyritään korjaamaan tilanne. Obama taisi tulla yhdennellätoista hetkellä.

Amerikassa on jotain, mitä  meillä ei ole. Siellä on ollut perinteisesti "maan tapa" ja itsestään selvää, että rikas jakaa omaisuuttaan, rakentaa museoita, oopperataloja, lähettää suuria rahasummia tarvitseville, antaa apurahoja opiskelijoille. Osa huippurikkaista antaa melkein koko omaisuutensa pois (Bill Gates) eikä jätä sitä perinnöksi lapsilleen.

Suomessa ei ole tällaista perinnettä. Rikkaat jakavat vain ropoja.

Pahinta on nyky-Suomessa vallitseva sydämettömyys. Työntekijät uuvutetaan henkihieveriin. Nuoret naiset eivät jouda eivätkä jaksa hankkia lapsia, mikä tulee aiheuttamaan katastrofin Suomelle väestönrakenteen vuoksi. Se aiheuttaa myös surua lapsettomuudesta suurille joukoille, vaikka siitä ei vielä osata keskustella Suomessa.

Pahinta meillä on väkivaltaisuus. Blogikeskusteluissakin aletaan puhua sisällissodasta. Se on, hyvät ystävät, edesvastuutonta.

Meillä on monipuoluejärjestelmä. Asiat voidaan hoitaa neuvotteluilla. Näin pitäisi olla sekä perheissä että valtiossa. Ei kaiveta heti puukkoa esille. Väkivalta synnyttää diktatuureja, ja niillä on synkkä menneisyys.

Muistettakoon, että kaikissa demokraattisissa maissa on markkinatalous. Demokratia edistää markkinataloutta ja siten talouskasvua (=hyvinvointia) ja demokratian syntymistä.

Mutta markkinatalous edistää aina myös taloudellista epätasa-arvoa ja heikentää demokratiaa. Demokratia ja markkinatalous ovat siten viha-rakkaus-suhteessa.  Ne edistävät toisiaan, mutta myöskin heikentävät toisiaan.

Valtion on puututtava taloudelliseen epätasa-arvoon tulonsiirroilla. Tarvitaan järkeä eikä aseita.

( On kiinnostavaa seurata, johtaako markkinatalous Kiinassa  demokratian syntymiseen.)

2. kommentti tähän blogiin [kaikki eivät lue kommentteja]

Joillakin ihmisillä on synnynnäinen kyky ja tarmo menestyä hyvin liikeasioissa. Minulla oli leikkitoverina pieni poika, joka oli tällainen synnynnäinen liikemies. Elin "leveää elämää" hänen kanssaan leikkiessäni: veimme tyhjiä pulloja viinakauppaan ja saimme niistä rahaa, kävimme kaupassa sirkuksen lihavan rouvan asioilla ja saimme ilmaiset liput sirkukseen, kävimme jatkuvasti elokuvissa katsomassa Ohukaista ja Paksukaista ym.

Minä siirryin lukutoukaksi ja jäin koko iäkseni köyhäksi. Leikkitoverini jatkoi puuhakkuuttaan ja rikastui kovasti. Meillä kullakin on oma tiemme. 

Kateus on pahasta. Kannattaa muistaa, että on muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.

3. Kommentti:

--, 
eihän kaikki markkinatalous ole "ryöstökapitalismia". Jos ei olisi taloudellisesti viisaita ihmisiä, me köyhät ja epäkäytännölliset ihmiset olisimme vielä köyhempiä ja meidän lapsemme ja lapsenlapsemmekin tulisivat köyhiksi, kun heille ei löytyisi työpaikkaa.

Neuvostoliiton aikoinaan harrastama suunnitelmatalous ei 
onnistunut. Tuskin haluamme sellaiseen yhteiskuntaan.

Mielestäni otsikossasi on avain tähän ongelmaan. Ihmiset tulisi kasvattaa epäitsekkäiksi, niin että rikkaat rikastuttaisivat myös yhteiskuntaa eivätkä istuisi rahojensa päällä niin Roope A.
Antelias on rikas, rikas voi olla antelias. Moraalissa on kaiken avain. 

Sitä voi toivoa. Mutta realisteina meidän täytyy harrastaa laillista tulonsiirtoa, jota tapahtuu runsaasti Suomessa: muutakin kuin verot. [ Hesarin kolumni "Lukemista lapsille "linkissä. Faktoja ei mantroja.]
Rakasta veroja!
4.


On tapahtunut myös eräs tärkeä muutos, josta ei ole selvästi puhuttu Suomessa: keskiluokka on kasavanut valtavan suureksi. Tästä kirjoitti englantilainen lehdistö jo vuosia sitten suuria artikkeleita.  Se aiheuttaa yllättäviä asioita koulutuksessa, yleisissä vaatimuksissa jne. Mutta keskiluokan elintaso ei voi olla sama kuin se oli ennen keskiluokan ollessa pieni.

Osa ihmisistä tulee olemaan aina köyhiä, vaikka jakaisimme kaikki maailman rahat tasan. Mutta vastuullinen yhteiskunta pitää huolta niistä, jotka eivät pysty itse hallitsemaan elämäänsä. Tämä ei saisi kuitenkaan johtaa ihmisten liikaan holhoamiseen, joka riistää ihmisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon.

Ainakin Suomessa on paljon järjettömiä, byrokraattisia sääntöjä kuten tuo edellä jo mainittu sääntö, että työtön ei saisi opiskella. Työttömillä tulisi olla kansalaispalkkaa jonka aikana saa opiskella tai hankkia lisätuloja.

On aika hassua käsitellä blogikommenteissa asioita, jotka ovat vaikeita talousasiantuntijoillekin. 

Kommentti: 1950-luku. USA

Back to the Future I on eräs lempielokuviani monella tasolla. Mutta kun ajattelen 1950-lukua, minulle ovat tärkeimpiä värit ja tuoksut.  Eurooppa oli silloin nuhruinen, hiki tuoksui, ainakin Savossa kaikki oli kulunutta, elettiin melkein kuin kehitysmaassa.

Olin vaihto-oppilaana Amerikassa 1956-1957 ja kun kuvasin sikäläistä elämää kirjeissäni, eräs suomalaisista luokkatovereistani kirjoitti minulle: Älä kirjoita enää, kaikki sanovat, että sinä valehtelet.

Koulutytöt vaihtoivat Amerikassa vaatteita joka päivä, värit olivat raikkaita ja kirkkaita, keittiössä tuoksui silitetty puuvillakangas, kun perheen viisi tyttöä ja minä silitimme jatkuvasti pastellinsävyisiä vaatteitamme. Huoneessani oli valkoinen kokolattiamatto, jossa oli pehmeä nukka, kukalliset tapetit ja ikkunaverhot samaa kuosia. Perheessä oli monta autoa, pesukone ja kuivailmakuivaaja, astianpesukone.

TV-huone oli pieni ja siellä oli epämukavat kokoontaitettavat tuolit. Joissakin perheissä oli jo väritelevisio - kuva oli tosin karmea, ihmisen iho kuin lihatiskiltä. Lapset ja nuoret soittivat pitkiä puheluita, Suomessahan piti esittää asia lyhyesti. Lukiossa toimi sekä bändi että orkesteri, soittimet olivat koulusta ja opetus koulussa yhtenä valinnaisena aineena. Kouluissa järjestettin iltapukutanssiaisia, joissa tanssien varaamiset kirjoitettiin pieniin kirjoihin ja seinävierustoilla istui aikuisia esiliinoina.

Amerikkalaiset olivat siihen aikaan kohteliaita ja käyttäytyivät hyvin. AFS-perheessäni oli paljon kirjoja - ja kaksi flyygeliä olohuoneessa. Chicago ja New York olivat arvokkaita ja rauhallisia (Aamiainen Tiffanyllä New York !). Etelävallat olivat takapajula, jossa oli rasisteja. Heitä kauhistelliin pohjoisvalloissa. Vaihto-oppilaat kutsuttiin Valkoiseen taloon ja pihanurmikolla istuen kuuntelimme presidentin puheen. Minullakin oli pitkään I like Ike - rintamerkki. New York Times -lehdessä oli kahteen otteeseen meistä ryhmäkuva. Kun palasi Suomeen, oli kuin ufojen luona käynyt, piti olla hiljaa kokemuksistaan.
Kommentti Kemppisen blogikirjoitukseen Ei nettiä
Kuvassa olen lähimpien ystävieni kanssa graduation-päivänä. Suomessa menin takaisin kouluun. Pääsin ylioppilaaksi, kun amerikkalaiset luokkatoverini olivat käyneet jo kaksi vuotta yliopistoa, jotkut Harwardissa ja Bryn Mawhrissa. Olen takarivissä ikkunan kohdalla. Vasemmalla puolellani oleva tyttö on intiaani. Hänen vanhempansa olivat opettajia. Tytöt edustavat eri yhteiskuntaluokkia.
P.S. 1980-luvun asuin Kanadassa. Sitähän elokuva Back to the Future myös kuvaa.
Lue myös Iloinen 1950-luku

Kommentti: Kirkon kuviteltu rikkaus

Temppeliaukion kirkko on joko suosituin tai eräs suosituimpia nähtävyyksiä Helsingissä. Suosittuja ovat myös Tuomiokirkko ja Uspenski. Kun asuin Johanneksen kirkon lähellä, ulkomaalaiset turistit kertoivat, että oli vaikeaa löytää sitä, sillä se puuttui suomalaisesta turistikartasta. Kirkkojen suosio on kova pala monille. (Pyhän Olavin kirkko nyt)

Kommenttini kirjoitukseen ja kommentteihin, joissa käsitellään mm kirkkoa

Uusin eli neljäs kommenttini (29.3.2012):

Mafiamiesten katumus: todellisuus on tarua ja elokuvia ihmeellisempää. 
Minua kiinnostaa renessanssi, myöhäiskeskiaika. Muutos alkoi sisältä, ihmismielestä.
En ole katolinen, vaan protestantti.
Keskiaika ei ollut myöskään ahdas, niin kuin luullaan.
Kannattaa tutustua historiaan.

Mistä "asenne länsimaisia ihmisiä kohtaan"?
Havainnoista. Kulttuurista.
 "ihania, lämpimiä, syvällisiä ihmisiä"
Sellaisista me kaikki pidämme. 
Miksi se lämpö ja syvällisyys ei saa näkyä nykyajan länsimaisessa kulttuurissa?
Sellaiset ihmiset joutuvat hakemaan useimmiten kulttuurinsa, taiteen, kirjat ja musiikin menneestä ajasta.

1.kommentti
Katolisen kirkon “rikkaus” on rakennuksissa ja taideaarteissa, ja nehän ovat museotavaraa, kunkin kansakunnan omaisuutta, jota museovirastot ym ankarasti valvovat. Ne tuovat turismilla rahaa maahan, elättävät kauppiaita ja palveluammattien harjoittajia.

Katolinen kirkko on todellisuudessa huonoissa varoissa, se ei pysty maksamaan papistolleen kunnollista palkkaa – ja se on tärkein syy, miksi papeilla ei ole oikeutta mennä naimisiin. Sillä palkalla ei voisi elättää perhettä.

Protestanttisissa maissa uskonpuhdistus merkitsi 1500-luvulla usein sitä, että kuningas (esim Englannin Henrik VIII ja Ruotsi-Suomen Kustaa Vaasa) ottivat kirkon omaisuuden itselleen, käyttivät sen sodankäyntiin tai kuningashuoneen rikastuttamiseen. Henrik VIII lahjoitti luostarit suosikeilleen, aatelisuvuille. Esim Downton Abbey, kuvitteellinen linna, samoin kuin oikea linna, jossa sarja on filmattu, on entinen luostari. Linnan keskiosa, suuri sali on entinen munkkien ruokasali. Luostarit olivat sairaaloita, majataloja, kirkko opetti kansaa.

Sairaanhoito ja kansanopetus romahtivat uskonpuhdistuksen jälkeen. Kesti parisataa vuotta, ennen kuin tuli jotain vastaavaa tilalle. Uskonpuhdistukseen asti Suomi oli osa sivistynyttä Eurooppaa. Pojat opiskelivat ulkomailla kirkon rahoilla. Kansalliskirjastossa alkaa kesällä näyttely, jossa on esillä keskiajalla Suomessa käsikirjoitettuja tekstejä. Niiden olemassaolo on ollut julkinen salaisuus. Suomessa oli kirjoja ennen Agricolaa. Valitettavasti suuriosa noita arvokkaita käsikirjoituksia joutui Kustaa Vaasan tilikirjojen kansiksi.
Suomessakin kirkon omaisuus on rakennuksissa, jotka ovat erittäin ahkerassa käytössä viikon jokaisena päivänä. Sunnuntaiaamu on vain pieni osa kirkon työtä.:) 
Tuomiokirkko ja Temppeliaukion kirkko ovat suosituimpia nähtävyyksiä. Viime kesänä teimme kotimaan kierroksen , ja lounais_suomen vanhoissa kirkoissa oli turisteja monista maista, vähemmän suomalaisia. Suurin osa kirkon työntekijöistä on muita kuin papistoa. Kirkko pitää huolta niistä, joita me muut emme usein jaksa sietää ollenkaan. :)

Sallittehan hiukan faktaa tähän keskusteluun, joka haiskahtaa propagandalta. Kaikella ystävyydellä Blogisisko.

2. Kommentti

Nykyajalle vierasta? Kristittyjä on maailmassa tällä hetkellä 2 miljardia 280 miljoonaa, ja määrä kasvaa koko ajan. Kristittyjä vainotaan eniten Pohjois-Koreassa. 

3. Kommentti

Miksi ottaa aina huonoja esimerkkejä uskonnosta? Sillä on valtava vaikutus meihin ihmiisiin, sillä me olemme kuolevaisia.
Otetaan vaikkapa Michelangelo, joka oli hurskas mies. Hänen kirjeenvaihtonsa Vittoria Colonnan kanssa käsitteli syvällisiä uskonnollisia kysymyksiä. (Markiisitar Colonna kävi kirjeenvaihtoa sihteerinsä välityksellä.) Ihmiset olivat tuolloin tosissaan uskonnosta. He eivät olleet täydellisiä aivan niin kuin emme ole mekään, mutta he tunnustivat epätäydellisyytensä.
Rutto, väkivalta, julmuudet, sodat, sairaudet, elämän arvaamattomuus ja lyhyys synnyttivät tuona aikana ihmisille syvän kaipuuun Jumalaa kohtaan. Syntyi renessanssi ja uskonpuhdistus, sillä ihmiset kokivat, että mikään muu ei riittänyt. Ihminen uudistui tuona aikana ja tuli optimistiseksi, alkoi tutkia maailmaa.
Köyhien kehitysmaiden ihmiset kohtaavat meidän aikanamme elämän karuuden ja ihmisen oman heikkouden. He eivät tyydytä itseään kevyellä ja pinnallisella tavalla kuten me eurooppalaiset, jotka kuvittelemme hallitsevamme elämää, mikä ei ole tietenkään totta. Me olemme kyynisiä ja kyltymättömiä, mutta meidän väheksymiemme kehitysmaiden ihmiset arvostavat ihmisten läheisyyttä, perhettä, lapsia, uskontoa. Niissä maissa on optimismia.

Muistan hyvin Kummisedän. Katsoin vähän aikaa sitten kaikki kolme osaa peräkkäin, uudestaan. Sehän on kuin renessanssin elämää hyvässä ja pahassa. Hyvääkin oli. Muistatko, miten Kummisetä kohtasi paavin, murtui, ripittäytyi? Muistan myös sen, että Kummisetä on romaani ja elokuva, ei dokumentti mafian ja katolisen kirkon suhteista.

Työrauhaa

Pieni työhuone Särön Berliinin taiteilijaresidenssissä (Katso kaikki kuvani residenssistä)

Tämä on kommentti, joka kasvoi:

Luin koko kouluajan läksyni keittiössä. Siellä leikkivät pikkusiskot, äiti lauloi ja laittoi ruokaa, naapurit ja maalaissukulaiset pistäytyivät kertomaan kuulumisia, radiosta tuli ohjelmaa. Opin keskittymään missä hyvänsä. Siitä on ollut hyötyä, sillä minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta.

Tai oli minulla viimeisenä Kanadan vuonna, kun sekä tytär että poika olivat lähteneet Pariisiin opiskelemaan. Silloin kirjoitin pojan huoneessa lehtijuttuni ja aloittelin ensimmäistä Aurora-kirjaa. "Työhuoneena" on ollut keittiö, makuuhuone, olohuoneen nurkka, ruokasali. Sama juttu miehelläni. Joka paikka on täynnä kirjoja. Asumme oikeastaan kirjastossa.

Sen olen huomannut täällä uudessa asunnossa, että yöllä on rauhallisinta, kun ei kuulu liikenteen melu.

Kirsti, Sinä keksit sellaisia aiheita, että kommenttini kasvaa tässä kirjoittaessa blogikirjoitukseksi.

Siis elämänohje: opettele kirjoittamaan missä hyvänsä.

Kommentti: kirjailijat ja lukijat

Kommentti Anu Holopaisen blogiin Kirjailijan kävelyretkiä: Kauniisti ilmaisit minullekin tuttuja ajatuksia. Samalla tavalla voi kokea myös lukija, joka ei ole itse kirjailija. Kirjoista tuttu kirjailija on kuin ystävä tai perheenjäsen.

Janes Austen istumassa tuolla pöydän ääressä käsi suojelevasti kirjoitusalustan päällä - siellä on uutta tekstiä piilossa. Agatha Christie paljosta istumisesta turvonneine nilkkoineen Mesopotamiassa pienessä kirjoitusmökissään kaivausten keskellä. Mika Waltari kävelemässä myhäillen pitkin Arkadiankatua ja minä pienenä ja nälkiintyneen laihana opiskelijana istumassa saman kadun varrella opiskelijaboksini leveällä ikkunalaudalla katsomassa häntä.

Mika Waltari asui Töölössä (valokuviani)

Kommentti: Tämä tuntuu jo sodalta

(Olen poistanut kuvan )
Prekariaattien EuroMayDay -kulkueessa vuonna 2007 oli mukana nuoria tyttöjä ja poikia, melkein lapsia. Heitä houkutellaan mukaan liikkeisiin, jotka voivat tuhota heidän tulevaisuutensa. Ajattelen nyt Englannin mellakoita tänä vuonna, 2011.


Minusta on tuntunut jo pitemmän aikaa siltä, että jonkinlainen "sota" on käynnissä. Siksi Norjan tapaus ei rehellisesti sanottuna yllättänyt, vaikka yllätti tietenkin mittakaavassaan ja julmuudessaan. Olen pelännyt, että jotain sellaista tapahtuisi. Nyt pelkään, että nuorison mellakointi Englannissakin saattaa olla jo organisoitua. * ( lue lopusta)

Tajusin nuorison suunnattoman vihan aikuisia kohtaan kerätessäni Googlesta vihapuheita, joissa käytettiin sanaa 'kukkahattutäti', ja jo sitä ennen Kiiltomadossa. Puhuttiin niin kuin sodan aikana vihollisista.

Toisaalta tilanne on sydäntäsärkevän traagista, toisaalta pelottavaa. Se on minusta "kadotettujen poikien (ja tyttöjen?) " kaunaa. Edelliseltä kapinalliselta sukupolvelta vei isät sota, tältä uusimmalta sekä äidin että isän työelämän liialliset vaatimukset ja loputon narsistinen "itsensä toteuttaminen".


Kommentti Ikkunaiineksen blogissa (kohta 10.8 päiväkirjassa)
Ks kuvia mielenosoituksista. Niistä on tullut tapa ilmaista mielipiteensä.


2. kommentti
Joku voi kokea mielipiteeni liioiteltuna. Mutta olin Kyproksella sinä vuonna kun siellä syttyi vallankumous ja sota. Nikosian kaduilla oli painostava tunne kuin ukkosen edellä.

Kun vallankumouksen ensimmäiset laukaukset kuuluivat, pakkasin meidän kaikki tavarat, sillä olin varma, että sota syttyisi. Minulle taidettiin virnuilla. Olin nuori enkä tiennyt paljon mitään maailmanpolitiikasta. Sen levottomuuden vain tunsi luissaan niin kuin ukkosen tulon.

Onneksi meillä on Suomessa demokraattinen systeemi, ja ihmiset voivat esittää mielipiteitään vaalien avulla.


Lisäys: BBC:n, englanninkielisten TV-uutisten ja joidenkin suomalaistenkin lehtinen mukaan näitä mellakoita eivät ole organisoineet anarkistit, vaan rikolliset jengit. BBC mainitsee, että rikolliset käyttävät  Facebookia ja Twitteria mobilisoidakseen nuorisoa. Mainittiin myös se, että koululaiset ovat vielä lomalla.  Suomalaisen sosiologinkin mukaan kyseessä ei ole poliittinen toiminta.
3. kommentti


Paras kirjoitus on ollut mielestäni eilinen Guardian -lehden Zoe Williams: The UK riots: the psychology of looting. Näkyi olevan yli 1000 kommenttia.

Kuluttajien mellakka, ei haluta ruokaa, vaan kalliita lenkkareita ja kannettavia tietokoneita, polkupyörä ja kampaamotuotteita. Eräs psykologi ihmetteleekin, että miten on mahdollista, että vaikka ihminen ei usko lakiin ja oikeuteen, yhteisöllisyyteen jne,. hän uskoo urheilukamppeisiin. Kulutusyhteiskunta vääristää ihmisen todellisuuden.

Nuorilla näyttää olevan hauskaa ja jännittävää, sanottiin.

Odotan edelleen, mitä löytyy kaiken takaa. Joku on tiennyt, miten nuorison saa "sytyttämään maan tuleen", kuten jotkut kehuvat.

Varmaankin suurin osa on köyhiltä alueilta. Mukana on myös aikuisia.

New Yorkin sähkökatkoksen aikaan tapahtui jotain vastaavanlaista ryöstelyä.


P.S. Tämä on elävää historiaa. Mikä mielipuolinen kesä.


*  Mellakat eivät olleet johdettuja perinteisellä tavalla vaan vertaisryhmien kautta. Nämä vertaisryhmät  saivat ohjeensa kokoontumispaikoista yms huipputehokkailla Blackberry RIMin älypuhelimilla.

Kommentti Ikkunaiineksen blogiiin

Runeberginkatu-Linnanmäki, originally uploaded by Anna Amnell.

Blogisiskon kommentti Ikkunaiineksen kesäpäiväkirjaan.

On hauskaa lukea tätä blogia, sen kirjoituksia ja kommentteja. Ne avartavat maailmaani, kun kamppailen erakkomaisesti uuden tietokonesysteemin kanssa. Tämä blogi tuo kesän tuulahduksia töölöläisen kivikadun varrelle, jossa keskenkasvuiset lehmukset ja kaukana suurempien puiden takaa häämöttävä Linnanmäki ovat ainoa merkki kesästä.:)

Minibulevardikasvaa. Runeberginkadun minibulevardi.( bulevardi = puistokatu, jossa on keskimmäisenä ajoradat, joiden reunoilla on puurivit, ja reunimmaisina kevyen liikenteen väylät.)

Lisäys:. Kuvien käsitteleminen ja lähettäminen on erilaista kuin Windows-systeemissä. Mm sitä nyt opettelen.

En voinut olla kommentoimatta

Ragout du pêcheur basque, originally uploaded by Brin d'Acier.

Minäkin pistin lusikkani Kemppisen Eurooppa-keitokseen:

Kommentti:

Eu:lla on pahoja kasvukipuja, mutta se tuntuu ainoalta mahdollisuudelta Euroopalle nykymaailmassa. Jopa Euroopan yhdysvallat olisi hyvä ratkaisu.

Kun palasimme 80-luvun lopulla yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen Pohjois-Amerikasta Suomeen, tunsimme palaavamme nimenomaan Eurooppaan. Pelkkä Suomi tuntui edelleen liian suljetulta paikalta*, liian rasistiselta, liian jähmeältä, liian suomettuneelta. Suomi onkin siirtynyt yllättävän hitaasti länsimaiseen demokraattiseen avoimuuteen.

Siksi Internet tuntui vielä joitakin vuosia sitten todelliselta Utopialta, vapauden, veljeyden/sisaruuden ja tasa-arrvon paratiisilta. Mutta melko pian saattoi havaita, että ihmisluonto on sellainen, että vapaus muuttuu hetkessä väkivallaksi ja anarkiaksi.

Jotta vapaus toimisi, ihmiset täytyisi kasvattaa lapsesta asti vapauden hengessä, mutta opettaen, että toisia ei saa vahingoittaa, ketäään ei saa kiusata.

EU:n ja Internetin perimmäinen kriiisin syy on ihminen itse.

* Vrt. "Sulkeutunut kaupunki idän ja lännen välissä." Brittilehti: Helsinki on maailman paras paikka asua. HS /Kaupunki 11.6.2011. Hyvä sijainti, kauniit puistot, hieno katedraali (Tuomiokirkko), mutta liian vähän väkeä muualta maailmasta, sulkeutunut.

Kommentti

Kommentti Iineksen blogissa, jossa käydään jälleen kiinnostavaa keskustelua.

Eräs kommentoija kirjoittaa:

"Ateistiksi, tunnustukselliseksi sellaiseksi päätyminen ei kuitenkaan ole niin helppoa. Jonkin kieltäminen edellyttää kiellettävän tuntemista. "

Olen eri mieltä. Useimmat ateisteina esiintyvät oppineetkin ihmiset eivät näytä tuntevan uskontoa ollenkaan. He esittävät mitä lapsellisimpia väitteitä esimerkiksi kristinuskosta ja kristityistä. He eivät yleensä tunne kristinuskon oppeja eivätkä historiaa -tai sitten he vääristelevät tahallisesti asioita.

He sekoittavat uskonnot, syyttävät luterilaista kirkkoa keskiajan katolisten tai nykyajan Jehovan todistajien menetelmistä tai USA:n etelävaltojen uskonnollisesta kulttuurista.

Erittäin harvoin tapaa sellaisia ateisteja, joilla on hyvät tiedot kristinuskosta ja jotka siis tietävät, mitä tekevät = vastustavat todellista kristinuskoa, jonka uskovat voivat tuntea omakseen - ja joka on siis olemassa nyky-Suomessa.

Suomessa esiintyvä ateismi on yleensä tyhjänpäiväistä fraasien toistamista, nuorten rääväsuu-ateismia tai poliittista propagandaa.