"Entä jos teloitamme suuret ikäluokat?"

Näin karulla otsikolla esittelee tämän päivän Aamulehti (Aamulehti/su/asiat/Mielipide 20.syyskuuta 2009) bloggaajien (kriittiset) reaktiot Kaari Utrion "ystävällisiin" kuolinpillereihin. "Kaari Utrion kuolemanpilleri saa humanistit kananlihalle."

Hävettää taas olla suomalainen, sanoi tyttäreni, jonka kanssa keskustelin tästä asiasta äsken puhelimessa. Tässäpä taas ainesta realistiseen Suomi-imagoon, joka leviää ulkomaille.

Lue netistä lainaukset "Avustettu kuolema puistattaa".

Aikaisemmin Aamulehdessä oli tämä uutinen Utrion kuolinpilleriehdotuksesta.

mtv3:n keskustelu: lue mitä lääkäri kertoo vanhusten hoidosta

Ullakolta erkkeriin

Olen muuttanut Sillin korttelista Carelia-kortteliin Runeberginkadun puolelle
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/09/carelia-kortteli-helsinki.html
Olen nähnyt tästä korttelista käytettävän myös nimeä Valon kortteli

Meillä ei ole ollut koskaan aikaisemmin erkkeriä. Ainakin orkideat viihtyvät siinä. Erkkerissä on tällä hetkellä vasta neljä verhoa, kaksi keskellä, yksi kummallakin sivulla. Niiden avulla voi säädellä valoa. Mietin toisiko valoverho pehmeyttä erkkeriin vai päästäisivätkö säleverhot valon parhaiten huoneeseen suoden samalla yksityisyyttä, jota tarvitsee, kun vastapäätä on muita asuinrakennuksia. Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana.

Kun asuimme Torontossa, meitä vastapäätä oli matala talo, jossa oli ruokatavarakioski. Olimme valinneet asunnon siitä talosta, koska siinä ei ollut kokolattiamattoja eikä kuumailmalämmitystä ja se oli lähellä metroasemaa, josta lapset pääsivät kouluun ja yliopistoon ja minä kaupungille ostoksille. Perheemme ainoa auto oli lomia lukuunottamatta mieheni käytössä, sillä hän joutui liikkumaan päivittäin Suur-Toronton alueella.

Tuosta näkymästä, josta on jäljellä poikani luonnos, on hyvät muistot, sillä kävimme elintarvikekioskissa päivittäin ostamassa maitoa, jugurttia ja muuta ruokatavaraa ja ystävystyimme kioskin pitäjiin, jotka olivat meidän laillamme siirtolaisia, yleensä Manner-Kiinasta muuttaneita. Tuli juteltua kaikenlaista.

Mutta istuimme monesti ikkunan ääressä ja haaveilimme paremmasta näkymästä. Nuorin lapsista keksi, että jos voittasimme Lottariosta paljon rahaa, muuttaisimme takaisin Helsinkiin ja ostaisimme asunnon ylimmästä kerroksesta puiston varrelta (penthouse apartment). Emme voittaneet lotosta, mutta saimme "ullakkoasuntomme" Helsingistä. Nyt olemme jälleen muuttaneet, ja maisema on jälleen vaihtunut. Ei olla enää puiston reunassa vaan vilkasliikenteisen kadun varrella.

Tämä näkymä on vielä outo, mutta se tulee vähitellen liittymään elämämme maisemiin, joita on ollut paljon: Kyrenian vuoret, jotka näin siintämässä etäisinä Nikosian keittiömme ikkunasta, kun tiskasin, Suomenlinnan puisto ja vanhat rakennukset, metsä Herttoniemessä, Huopalahden rautatieasema, junanraiteet ja puistomainen Etelä-Haagan "dachamme", puutalomme piha, jossa kasvoi kuusikymmentä puuta, Tehtaankadulla Italian suurlähetystö, jonka iltapukuista juhlaväkeä katsoin sisareni kanssa leveällä ikkunalaudalla istuen kauan sitten. Ja monet muut näkymät, joita voi katsella valokuva-albumeista.

Sairaus, vanhuus, kuolema

Sisareni ja äitini kuolivat samana kevättalvena kaksi vuotta sitten. Sisareni oli 59-vuotias kuollessaan, äitini melkein 97 vuotta vanha.

Sisareni suoritti kasvatustieteen maisterin tutkinnon viimeisinä vuosinaan ja opiskeli muun muassa gerontologiaa Kuopion lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänellä oli paljon myös käytännön kokemusta iäkkäistä ihmisistä. Hänen toinen isoisänsä eli 94-vuotiaaksi, toinen isoäiti melkein 90-vuotiaaksi, samoin isä.

Äidillä oli aina monenlaisia sairauksia ja kipuja, jopa syöpä paljon yli 70-vuotiaana. Toinen munuainen poistettiin, äiti parantui ja eli pitkän elämän kuten isänsä. Järjestimme äidille vielä 90-vuotispäivät hänen kotonaan. Vieraita kävi koko päivän, sillä äidillä oli paljon ystäviä. Vieraaksi tuli muiden muassa nainen, joka oli asunut kymmeniä vuosia sitten koulutyttönä meillä koulukortteerissa.



Äidin viimeinen joulu. Äiti kuuntelee soittorasiaa, jonka vein hänelle lahjaksi.

95-vuotissyntymäpäivänä äiti oli jo hoitokodissa. Hänelle muodostui hyvät suhteet hoitajiin, jotka olivat ystävällisiä ihmisiä. Kun kävimme äidin luona, iloitsimme jokaisesta hetkestä hänen kanssaan, jokaisesta hymystä, hänen kauniista sinisistä silmistään. Äiti kaipasi kovasti kotiaan, jota ei enää ollut, kukkia, joita hän oli hoitanut. Hän lakkasi katsomasta televisiota ja kuuntelemasta radiota.

Kävimme äidin luona viimeisen kerran viikko ennen hänen kuolemaansa. Mieheni lauloi hänelle kokonaisen tunnin ajan tuttuja lauluja, joita he olivat yhdessä laulaneet niin usein ja joita hän oli aina laulanut, kun kävimme äidin luona kotona tai sairaalassa. Vaikka äiti oli ollut poissaolevan tuntuinen jo muutamia viikkoja, hän hymyili ja itki kuunnellessaan noita iloisia lauluja ja hartaita lauluja.

Sisareni sanoi, että vanhoilla ihmisillä on rikas sisäinen elämä, johon he vetäytyvät viimeisinä aikoinaan. Heillä on vuosikymmenien muistot. Suuri dramaattinen tapahtuma äidin elämässsä oli teini-ikäisen Hilma-sisaren ja 12-vuotiaan Ransu-veljen kuolema espanjantautiin. Äiti oli silloin 8-vuotias. Hänenkin uskottiin kuolevan, ja hänelle oli jo puettu kuolinpaita päälle. Kuten isänsä äiti eli pitkän elämän, muutamaa kuukautta vaille 97 vuotta. Jos hänen syöpäänsä ei olisi hoidettu, hän olisi menettänyt yli 26 vuotta elämää, ja me hänen ystävänsä ja omaisensa olisimme myös menettäneet kaikki nuo vuodet.

Uskon, että aika muuttuu vanhoilla ihmisillä, niin että menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä samalla aikaa. Useilla heistä on mielessä muistojen lisäksi myös toinen, tuleva koti. Niin oli äidilläkin. Hän uskoi tapaavansa siellä jälleen isänsä, äitinsä, sisaruksensa, ystävänsä ja naapurinsa.

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki

 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.




Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan.Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.