Kommentti: tyttö lukemassa vintillä

Kuva: Adelaide Claxton: Wonderland

Kommenttini:

Olin seitsemän vuotta vanha, kun muutin maalta kaupunkiin. Oli kova asuntopula. Saimme aluksi vain yhden huoneen sukulaisten talosta. Asuin samassa pikkupietarimaisessa pihassa monta vuotta vähän isommassa kodissa. 

Naapurissa asui huoneen ja keittiön asunnossa toimittaja ja hänen opettaja-sisarensa. Veli asui kamarissa, sisar keittiössä. Heidän ullakkonsa eli vinttinsä, kuten Savossa sanottiin, oli täynnnä kirjoja ja lastenlehtiä. Kun opin lukemaan, aloitin lastenlehdistä. Toimittaja sai jatkuvasti arvostelijankappaleita, joita luin koko lapsuuteni ja kouluvuosieni ajan. En pysty kuvittelemaan, millainen ihminen olisin, jos ei olisi ollut tuota ullakkoa. Se oli niin kuin lumottu torni, josta avautuivat laajat maisemat. En ollutkaan köyhässä sodanjälkeisessä Suomessa, sillä koko maailma oli minun.

Käsitteet "tyttö ullakoilla lukemassa", "nainen ullakolla" herättivät aikoinaan kiinnostavan keskustelun entisessä Kiiltomadossa. 
ks.linkki [blogini lukija katso hakusana 'ullakko']


P.S. Ovatko kirjat siis kotini? Olen nimittäin muuttanut usein, ja eniten kodilta tuntuu kotimme Korkeavuorenkadulla, jossa asuimme 20 vuotta. Se oli kuudennessa kerroksessa, ja siinä mielessä niin kuin ullakko tai vintti. Eräs toinen usein muuttanut, Aarne Siiralan vaimo Kaisa sanoi, että kun kirjahylly ja ruokapöytä ovat paikallaan, silloin ollaan kotona.


Klikkaa hakusanaa 'ullakko', jossa lisää tytöstä ja naisesta lukijana.

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki

 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.




Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan.Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.

Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana. 2. Keskustelua: Ullakko. Nainen ullakolla.

Tyttö lukemassa ullakolla. Adelaide Claxton: Wonderland
Alustamani keskustelu "Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana" siirtyi heti alkuun ullakon merkityksiin ja naiskirjallisuuden käsitteeseen "nainen ullakolla".

Nainen tai jopa tyttö ullakolla lukemassa tuntui heti ensimmäisestä kommentoijasta "arveluttavalta ", "haljulta" (Outi Alanne 25.04.04 22:58).

Kirjoitin (Ullakko täynnä kirjoja. 25.04.04 23:06) Hauska lukea sinun reaktiosi ullakolla lukemiseen. Ehkä minun ullakolla lukemiseni johtui vain sodanjälkeisestä asuntopulasta. Kun muutin kaupunkiin, meillä oli oli vain yksi huone. Naapurissa asui huoneen ja keittiön asunnossa toimittaja ja hänen opettaja-sisarensa. Veli asui kamarissa, sisar keittiössä. Heidän ullakkonsa oli täynnnä kirjoja ja lastenlehtiä. Toimittaja sai jatkuvasti arvostelijankappaleita, joita luin koko lapsuuteni ja kouluvuosieni ajan.

Nimimerkki Kristina viittasi (Re: Ullakko täynnä kirjoja 26.04.04 00:32) "Charlotte Bronten romaanin 'hulluun naiseen' ullakolla, mikä on jo ns. naiskirjallisuudessa käsite."

Kirjoitin (26.4.04 00:32): Minulle tulee myös mieleen, että viktoriaanisena aikana naisen luovuutta, halua toimia pidettiin helposti "hysteriana". Voin aivan kuvitella, kuinka nainen pakeni mahtavan viktoriaanisen talon ullakolle voidakseen olla hetken rauhassa. Talosta oli tullut vankila, se kuului miehelle, naisen tuli elää siellä miehen sääntäjen mukaan.

Lapsille ullakko on ollut aina jännittävä paikka täynnä outoja aikuisten hylkäämiä esineitä. Sieltä voi löytää aarteita. Lasten oleskelua ja leikkimistä ullakolla pidettiin sopivana, lapsellisena puuhana. Aikuisen naisen tuli kasvaa ulos lapsellisuudesta.

Meidän maailmamme on erilainen.

Frank Wiklund kirjoitti: (Leluja ullakolla 26.4.04): "Jostain syystä ullakkoon liitetään hulluus. Englannin kielessä on sanontta "'toys in the attic' (=leluja ullakolla), joka viittaa sekoamiseen. Ja onhan meillä erinomainen 'vintti pimeänä'- sanonta."

Kirjoitin ("Ullakko= piilotajunta" 26.4.04 08:56): Ehkä tämä liittyy siihen, että ennen ullakolle kätkettiin vanhoja kirjeitä ja muita muistoesineitä, yleensä kaikkea sellaista joka ei sopinut näytettäväksi. Niihin saattoi liittyä salaisuuksia, jopa "luurankoja kaapissa". Piilotajunta tulee kuitenkin esille jollakin naamioidulla tavalla, unina, sairauksinakin. Ullakolla kummittelevat menneisyyden haamut.

Jatkoin (Myös leikkimielisyttä, iloa 26.04.04 10:36): "Kun katselee englanninkielisiä nettisivuja, ullakkoa tarkoittava sana, samoin Frankin mainitsema sanonta leluista ullakolla, merkitsevät myös leikkimielisyyttä:

Brooklynilainen teatteri on "vintti", "ullakko", samoin joidenkin kotisivut ja antiikki- ja lelukaupat ovat "ullakoita" (attics). Nukketalokauppa on "enkelten vintti" [mikä nimi blogille!]. "Et ole koskaan liian vanha leikkimään ullakolla", joku mainostaakin.

Eikö kukaan muu ole leikkinyt lapsena ullakolla tai lukenut siellä?
Sami Heino kirjoittaa ("paikka, josta näkee kauas" 26.04.04 12:45). "Käykö tähän kategoriaan myös sanonta 'hissi ei mene ylös asti'?
Muistaakseni Stephen King kirjoittaa paikasta, josta näkee kauas.
lapsuuteen, niin pojilla kuin tytöilläkin, liittyy sellainen paikka, jossa kaikki on mahdollista, jossa voi mielikuvituksessaan tehdä mitä tahansa. Minulle se oli metsä, metsässä tietty kivi".
Paikka, josta näkee kauas, on myös paikka, jossa tarinat syntyvät."

Kirjoitin (Re: paikka, josta näkee kauas): Pikkusiskollani oli tapana mennä kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle, sillä sieltä näki kauas."



Viktoriaanistyylinen talo Helsingissä. Kuva: Anna Amnell


Kirjoitin (Erica Jong ullakolle suljetusta naisesta 27.04.04 09:53): Kirjassaan Viidenkympin kauhu (1955. Otava , alkuteos 1994) Erica Jong kirjoittaa: "viisikymmentä vuotta täytettyään ullakkohuoneen hullu nainen karkaa, tömistelee rappuja alas ja sytyttää talon tuleen. Häntä ei enää kahlita. (s. 23)
Voimme ajatella, että viktoriaaninen, monin tavoin kahlehdittu nainen sytytti maailmansa tuleen ja nousi tuhkasta uutena naisena, joka alkoi toteuttaa itseään.
Mikä voisi olla aikamme vankila, "ullakko", johon meidät on suljettu tai johon olemme paenneet? Mikä olisi nyt se "talo", josta meidän pitäisi juosta ulos?
Onko täydellisyydestä tullut uusi vankila? Ole kaunotar, ikinuori, seksikäs, äiti, menestynyt, väsymätön, hyvä jätkä jne.
Palaamme Jongiin: "Huomasin (kuten niin monet naiskirjailijat ovat huomanneet) että naisten laatimat säännöt olivat paljon tiukemmat kuin miesten." (s. 406)

Onko hän sinun mielestäsi oikeassa?

(Keskustelu jatkuu.)

Narnia-kirjoissa ullakolla on se merkitys, jonka lapset tuntevat. Vintti on jännittävä paikka, jossa on hauska leikkiä. Ullakolta alkavat Narnian seikkailut.

Lue myös Kasa-blogissa myöhemmin ollut Jussin kirjoitus ja kommentit.

Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana

Kuva: Dover Publications

Tytölle merkitsee paljon, että hänellä on oma paikka, jossa hän saa lukea, kirjoittaa päiväkirjaa ja ajatella. Monella oli tapana istua lapsena kesäisin vaikkapa puussa tai ullakolla lukemassa. Onko teillä sellaisia muistoja?

Me naiset luemme paljon. Olemme ehkä suurin lukijakunta, jos pikkunaiset otetaan mukaan. Mitä me etsimme kirjoista? Saammeko sen, mitä etsimme?

Lapsen syntymä on monelle naiselle elämän suurin asia. Naiskirjailijan tuotanto voi kokonaan muuttua synnytyskokemuksen jälkeen (Kristeva). Millä tavalla synnytystä kuvataan kirjoissa? Onko kukaan kuvannut omaa synnytystään? (Kirjassa "Museon kulisseissa" on kuvattu omaa syntymääkin!)

Mitä merkitsee lapsuus ja vanheneminen naislukijalle ja -kirjoittajalle? A.S. Byatt kirjoittaa, että keski-iässä hän alkoi kirjoittaa preseksuaalisesta minästään ja postseksuaalisesta minästään, siis lapsuudesta ja vanhenemisesta. Hän kirjoittaa, että 30-40 -vuotiaana ihmissuhteiden verkosto merkitsi paljon. Mutta viisikymppisenä iloitsee siitä, että on saanut omaa aikaa, sellaista hyvää yksinäisyyttä, jota kaipasi lapsena ja nuorena yhteisöllisyyden ja kaiken touhun rinnalle. (Byatt ja Sodré: Imagining Characters)

(Kuulostaako tutulta? Keskustelunalustukseni: Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana. Kiiltomato 25.4.04 klo 20:05.
Koska on taas runsaasti vapaata aikaa, tallennan myös Kiiltomadossa olleita kirjoituksiani, jotka olen tulostanut talteen. Ne ovat myös spontaanisti suoraan nettiin kirjoitettuja kuten suurin osa muistakin tämän blogin kirjoituksista.)