Lapset sodassa

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa ovat aiheena rauhanomaiset lasten lelut, pikkuautot, mutta ne liittyvät tähän:

Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.

Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.

Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.

Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina.

Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.

Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille.

Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin  Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.

Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhanturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta.

Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.

Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.

Tähän liittyy kirjoitukseni Hebbein kieli

Kiitos Hesarille!

Tämä on juhlaa. Myös Hesarilla hieno kirjaliite."Kansikuvatyttönä" Annie Proulx: "Olen enimmäkseen kiinnostunut tavallisista ihmisistä".

Historialliset naistenromaanit ja tyttökirjat

Uutisissa julistettiin, että "historialliset viihderomaanit" ovat nyt suosittuja. Tarkoitettiin nähtävästi suomeksi kirjoitettuja kirjoja, sillä helsinkiläisissä kirjakaupoissa on ollut jo monta vuotta pitkät rivit englanninkielisiä historiallisia naistenromaaneja. Monissa muissa maissa niiden suosio on tunnustettu aina. Olin aivan ällistynyt, miten paljon historiallisia romaaneja näkee Keski-Euroopan kirjakaupoissa. Tuttavat ovat kertoneet samaa Ranskasta, jossa tehdään myös jatkuvasti historiallisia TV-sarjoja.

Monet pitävät viihteenä jopa Jane Austenia, Bronten siskoksia, Margaret Mitchelliä, Thomas Hardya. Jos heidän kirjansa ovat viihdekirjallisuutta, kenelläkään ei ole syytä hävetä historiallista naisviihdettä. Kaikki kaunokirjallisuushan on viihdettä, hyvää tai huonoa. Eihän sitä kukaan muuten lukisi muuten kuin kuukausipalkalla.Nykylukijan näkökulmasta katsottuna suurin osa klassikoista on historiallisia romaaneja.  Ne ovat romaaneja jostain aikakaudesta, joka oli erilainen kuin meidän aikamme. 

Mutta hyväksyykö suomalainen kirjallinen maailma ja lukija romaanin, jossa mentaliteetin ja tapojen erilaisuus nykyaikaan verrattuna vaikuttaa kirjan henkilöiden valintoihin ja kohtaloihin? Odotetaanko anakronistisia ja poliittisesti korrekteja romaaneja, joissa keskiaika tai uusin aika kuhisee ihmisiä, joilla on vanhan ajan vaatteet ja asunto mutta nykyajan ihmisten moraali ja ihmiskäsitys? Täytyykö olla siirtymistä edestakaisin menneisyyteen ja nykyaikaan, mitä jo A. S. Byatt teki postmodernismin jälkeisessä romaanissaan "Possession".

Nyt kun naisten historialliset romaanit ovat pääsemässä salonkikelpoisiksi, odotan kiinnostuksella, milloin pääsevät hyväksytyiksi myös tytöille tarkoitetut historialliset romaanit, jotka ovat väliinputoajia, niitä ei hyväksytä mihinkään ryhmään. Asia kiinnostaa minua henkilökohtaisesti, sillä olen saanut valmiiksi seitsemännen historiallisen nuortenromaanin ja pohtinut, onko parasta siirtyä jo johonkin toiseen lajiin.

Kirjat: Rakkaus suurin aiheista

Rakkaus ja kirjoittaminen eivät ole helppoja asioita, vaikka joskus saatetaan  niin väittää. HBL:n kirjallisuusliitteen teemana on rakkaus ja kirjoittaminen. Kannessa on Irmelin Sandman Lilius, jota haastatellaan näiden kahden taitolajin, rakkauden ja taiteen, yhdistämisestä. (Pia Ingström: Svårt och underbart. HBL BokExtra 25.10.2011)

Tuntuu hyvältä, kun HBL:n kirjallisuusliitteen - todellakin kirjallisuusliitteen, BokExtran - teemana on rakkaus.  Malin Kivelä uskaltaa sanoa "Jag äskar kärleksromaner", Antti Nylén sanoo, että "kaikki  hyvät romaanit ovat rakkausromaaneja ainakin siinä mielessä, että ne kirjoitetaan rakkaudella".  BokExtra julistaakin, että kirjoittaminen on samaa kuin rakkaus.

Ah, kuinka nautin taas siitä, että minulla oli yhdeksän vuotta "pakkoruotsia" ja pystyn lukemaan myös ruotsiakin, jota vihasin joskus kouluaikana ihan niin kuin monia muitakin kouluaineita. Onneksi emme jää ihan kaikessa lapsiksi.

Sanotaan myös niin, että kirjallisuuden tulisi valmentaa meitä kuolemaan. Olen paljolti samaa mieltä. Mutta kirjojen tulisi valmentaa lapsia ja nuoria rakastamaan. Sanotaan myös, että rakkaus on kesytön ja villi asia. On ihmisiä jotka syöksyvät rakkaudessa katastrofista toiseen, toiset ovat niin kuin taitavia matkustajia, jotka osaavat valita oikean junan, oikean lentokoneen, sillä mitä muuta onkaan rakkaus kuin matka halki elämän.

Lempirakkausromaanini? Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Jo nimi sanoo paljon.

350 000 kävijää Blogisisko-blogissa

Äsken kävi 350 000. kävijä tässä Blogissa. Kiitos!
Tämä ilahduttaa, mutta toiset blogitkin ovat minulle tärkeitä, ehkä jopa rakkamapia, vaikka niissä on paljon vähemmän kävijöitä, osa blogeistani on melkeinpä yksityisiä.

Kirjoitan lisää myöhemmin