Kuva: Books, Reading and Writing Illustrations. Dover.
Kun tarjosin aikoinaan suomalaisiin lehtiin kulttuurijuttuja Pohjois-Amerikasta, minua pyydettiin - erään päätoimittajan sanoin - kirjoittamaan ”tuntoon käypiä” haastatteluja sen ajan julkkiksista. Päätoimittaja tiesi, mitä lukijat halusivat.
Kirkkoisä Augustinus (354-430 jKr) aloitti tämän villityksen. ”Tunnustuksissa” hän kuvaa kehitystään oppineesta klassisen sivistyksen saaneesta elostelijasta hurskaaksi kristityksi. Augustinuksen syvällisiä vuodatuksia ahmittiin luostareissa satojen vuosien ajan ja kirjoitettiin omasta uskonnollisesta kehityksestä. Uskonpuhdistuksen jälkeen myös protestantit, varsinkin kalvinistit velvoitettiin tutkiskelemaan sisintään.
Uudessa Englannissa miltei jokainen kirjoitustaitoinen puritaani piti jonkinlaista päiväkirjaa hengellisestä kehityksestään. 1600-luvulta asti tavalliset englantilaiset alkoivat kirjoittaa muistiin ajatuksiaan ja tunnelmiaan myös maallisista asioista.
Augustinuksen tunnustuksista levinnyt uskonnollinen introspektio muuttui vähitellen omaelämäkerralliseksi kirjallisuudeksi. (Bunyan, Pepys, Boswell, Rousseau) Defoen ja Richardsonin käsissä se alkoi kehittyä englantilaiseksi romaaniksi.
(Charles Taylor: Sources of the Self, 184)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti