Muisto Virosta neuvostoajan lopulta

Kuva ensimmäiseltä matkalta Viroon (Viljanti ja Tallinna)

Jäin nähtävästi monia "hienoja" makuelämyksiä ym vaille, kun en käynyt koskaan Neuvostoliitossa. Virossa kävin juuri ennen sen vapautumista. Satamassa oli seinässä vielä valtava Lenin-juliste (seinämaalaus?), kauppojen hyllyilllä oli vain kuhmuisia säilykepurkkeja. Mutta kodeista kuului avoimesta ikkunasta klassista pianomusiikkia, ja miehet ostivat töistä tultuaan kotiin kukkia. Käsityöliikkeessä oli upeita neulottuja sukkia, joita ostin tuliaisiksi. Ennen lähtöä annoin loppurahat pienelle mummolle, joka möi kedon kukkia kadun varressa. Nainen niiasi, alkoi itkeä ja lähti juosten kotiin. Minä itken vielä nytkin tuota muistellessani. (kommenttini Fb:ssa äsken)

Kirjoitin matkasta lehtijutun (nimellä Pirkko Pekkarinen) Askel-lehteen, jonka päätoimittajana oli Olli Valtonen. Viron nuorten uusi kevät. – Askel. 1990: 6-7, s. 14-15.)

Tuhosivatko Stalin ja Hrutsov suomalaisten ja virolaisten sielun?

Totuus ei pala tulessakaan, sanottiin lapsuudessani Savossa. "Suomi on kylmä, etäinen ja kova maa", kirjoittaa 20 vuotta ulkomailla opiskellut ja elänyt neurologi ja ylilääkäri Aimo Karinen tänään HS/Mielipide 20.3.2018.
"Stalinin vainojen jälkeen vuonna 1957 Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrutsov käynnisti ohjelman uskonnon kitkemiseksi. Koekenttänä olivat Viro ja Liettua", kirjoittaa Kaja Kunnas kolumnissaan Helsingin Sanomissa. Me, jotka muistamme nuo ajat, tiedämme, että neuvostopropagandan innostamina suomalainen opiskelijanuoriso meni vapaaehtoisesti mukaan kokeiluun kristinuskon pilkkaamiseksi.

Tänään Viro on pakanallisempi kuin Suomi, mutta Suomessa yritetään edelleen kitkeä uskontoa maasta pois. Suomessa on vaivihkaa kansalta kysymättä alettu esimerkiksi käyttää Neuvostoliiton "meidän aikamme" vastaavia eaa ja jaa -lyhenteitä länsimaisen kristillisen ajanlaskun nimenä. Katsokaa vaikkapa Wikipediasta, niin näette, että kristillisellä ajanlaskulla on läntisissä sivistysmaissa BC ja AD ja niitä vastaavat lyhenteet. Etkö huomannut Stalinin voittioa ajanlaskun nimeämisessä monilla aloilla Suomessa vai luuletko, että se on tapana kaikkialla? Mutta kuten Kaja Kunnas kirjoittaa tänään Hesarissa "Uskonnon hiipuminen ei johda järjen voittoon." AD 2018

Ehkä pitäisi sanoa "uskon sieluun", sillä sehän juuri tuhottiin tai ainakin yritettiin tuhota. Ortodoksinen usko on tullut Virossa ja Suomessakin uudeksi kodiksi monelle, mikä on hyvä asia.

Näin tutustuin Tallinnaan

Ensimmäinen matkani Viroon oli vuonna 1990. Näin tutustuin Tallinnaan

Oli kevät vuonna 1990 ja olin ensi kertaa käymässä Virossa. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin yhdessäkään Neuvostoliiton miehittämässä maassa enkä myöskään Neuvostoliitossa. Seisoessani tuossa Toompean mäellä ja katsoessani Tallinnaa, tajusin millainen aarre oli ollut koko ajan vähän matkan päässä Helsingistä, aito keskiaikainen kaupunki. Minä rakastuin vanhaan Tallinnaan.

Olimme palanneet puolitoista vuotta aikaisemmin Suomeen oltuamme Kanadassa siirtolaisina yhdeksän vuotta. Torontossa tunsin monia Itä-Euroopasta paenneita ihmisiä. He olivat kertoneet, millaista siellä oli ollut. Mielestäni selkäni takana oleva samean likainen kiviseinä vaikuttaa symboliselta. Se oli kuin ne ankeat vuosikymmenet, jolloin Viro ei ollut vapaa. Mutta keväällä 1990 oli jännitystä ilmassa.

Oli ihmeellistä olla mukana historian muutoksessa. Se aivan väreili ilmassa. Heti satamassa näki, että oltiin vielä neuvostomaassa. Erään rakennuksen seinän peitti suunnaton Leninin kuva. Ryntäsin ottamaan siitä valokuvan, sillä tiesin, että se saattaisi kadota millä hetkellä hyvänsä. Viron oma lippu oli jo salossa eräässä hallintorakennuksessa.

Elämä oli ulkonaisesti suunnattoman köyhää. Kaupoissa oli vain leipää ja kuhmuisia säilykepurkkeja. Oli vaikeaa löytää ostettavaa sillä rahalla, jota olimme vaihtaneet vahingossa liikaa, Suomen rahassa erittäin vähän. Mutta oli jotakin, joka kertoi ihmisistä, jotka elivät henkisesti rikasta elämää. Kodeista kuului pianonsoittoa avoimista ikkunoista. Tehtaista kotiin palaavat miehet ostivat kukkia kadun varrelta. Käsityöliikkeessä oli tyylikkäitä villaisia polvisukkia, joita ostimme tuliaisiksi tyttärelle ja miniälle. Ne olivat taideteoksia. Noina muutamana päivänä heräsi kunnioitukseni virolaisia kohtaan. Enhän ollut tiennyt heistä mitään.

Olin Viron matkalla mieheni ja hänen kollegoittensa kanssa. Meillä oli erikoislupa käydä minibussilla myös muualla kuin Tallinnassa. Osa ryhmästä meni Tarttoon, mutta minä menin mieheni kanssa Viljantiin. Mieheni halusi nähdä, millainen oli paikka, josta oli kirjoitettu hänen äitinsä laulama lastenlaulu virsun ja oljenkorren matkasta.

Kirjoitin matkasta lehtijutun.
Pirkko Pekkarinen: Viron nuorten uusi kevät. – Askel. 1990: 6-7, s. 14-15.

Oma kirjani keskiajan Tallinnasta, Pako Tallinnaan, ilmestyi vuonna 2006 nimellä Anna Amnell. Olimme mieheni kanssa alkaneet käyttää sukunimeä Amnell jo vuonna 1998, lapsemme jo aikaisemmin.

Viron itsenäisyyspäivä 24.2.

Paljon Onnea Virolle! Kuvassa virolaisia vierailulla Helsingissä vuonna 2009 mutta samalla Viron kamaralla kuvassa.

Paljon Onnea Sofille!

Violetti_ja_Sofi_Oksanen, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Ensimmäinen painos myyty! 100 000 kirjaa. Olen yksi niistä, jotka ehtivät saada ensipainoksen, sillä mieheni osti sen minulle.
suuri koko/a larger size

Keskustelua Oksasen edellisestä kirjasta Parnassossa.

Tallinna toukokuussa 1990

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Neuvostoliitossa enkä sen miehittämissä maissa, kun sain yllättäen mahdollisuuden matkustaa Viroon toukokuussa 1990.

Näin tutustuin Tallinnaan.

Satamassa oli vielä seinän kokoinen Leninin kuva esillä, ja juoksin ottamaan siitä valokuvan, sillä oli odotettavissa, että se ei ole siellä enää kauan.

Viron oma lippu oli jo vedetty salkoon Tallinnassa. Vapauden tuulet puhaltelivat jo.

Mutta kaupoissa oli myytävinä vain kuhmuuntuneita säilykepurkkeja. Seuraavana vuonna Neuvostoliitto romahti, ja Viro tuli jälleen itsenäiseksi.

Sofi Oksanen tarvitsee nyt työrauhaa

On itsestään selvää, että Sofi Oksasesta tulee vielä Nobel-kirjailija, jos hän saa jatkaa rauhassa kirjailijantyötään. Hän on hyvä kirjailija, rohkea kirjailija - ja  hän edustaa kahta pientä kansakuntaa, jotka joutuivat kokemaan kovia viime vuosisadan hirmuvaltion Neuvostoliiton naapureina. Niiden kohtalo oli erilainen: Suomi säilytti ulkonaisen vapautensa, mutta sai henkisen trauman, josta toipuminen kestää kauan. Viro menetti ulkonaisen vapautensa, mutta säilytti henkisen itsenäisyytensä.

Sofi Oksasen tekee suureksi kirjailijaksi se, että hän nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä ja ajatonta, kuten  kirjoitin Parnasson keskustelupalstalla ja blogissani jo vuonna 2008 Sofi Oksasen kirjan Puhdistus [Purge] ilmestymisen jälkeen. Ostin sen heti kirjakaupasta ja ahmin sen innoissani. Suuria kirjoja ilmestyy harvemmin.

Klikkaamalla hakusanaa Sofi Oksanen voi nähdä muut kirjoitukseni tästä aiheesta.

Viro kutsuu kylään tänään

Erään näyttelyteltan lattiassa on Viron kartta, josta voi etsiä tuttuja paikkoja ja tutkia Viron luontoa. Lisää kuviani tästä Viro-näyttelystä on Lucia Olavintytär -blogissani.

Viro kutsuu kylään

Virolaiset tulivat käymään ja kutsuvat meitä kylään. Eräässä teltassa oli kiinnostava lattia, sillä siinä kuvattiin Viron matkailukohteita ja luontoa. Nämä kansallispukuiset virolaiset löysivät tuttuja paikkoja.

Senaatintorilla tänään ja huomenna 8.-9.5. 2009 matkailu- ja kulttuuritapahtuma "Viro kutsuu kylään". Mieheni ja minä olemme innokkaita Viron ystäviä. Keräsimme paksun pinkan matkailuesitteitä tätä vuotta varten, kuuntelimme vanhaa musiikkia ja otin paljon valokuvia.



Vanhan musiikin lomassa juontaja Mart Sander kertoi kiinnostavaa tarua ja totta Tallinnan historiasta.

Eräässä teltassa opiskelijat kertoivat, miten ja missä suomalaiset voivat opiskella Virossa. Sitä mahdollisuutta kannattaisi uusien ylioppilaidenkin ajatella.

Laitan kuvia myös Lucia Olavintytär blogiin ja valokuvablogiin.

Viro Helsingissä

Virolaiset ovat pystyttäneet telttansa Senaatintorilla.

Näin tutustuin Tallinnaan. Ensimmäinen matkani Viroon.

Uskonto ja politiikka

"Virolaiset ovat maailman kansoista vähiten uskonnollisia, kertoo tuore Gallup Internationalin tutkimus.
'Se johtuu varmaan siitä, että Viro oli Neuvostoliiton koelaboratorio, jossa kirkollisille toimituksille kehitettiin sekularisoituneet (maallistuneet) vastineet', Repo miettii.
Rippikoulu unohtui. Nuoret kutsuttiin leireille, jossa heille opetettiin neuvostoihanteita, ja he saivat todistuksen. Kansa nimitti sitä 'puskarippikouluksi'. Repo on käsitellyt aihetta väitöskirjassaan.
Nyky-Virossa rippikoululaiset ovat usein aikuisia."
(Kaija Kunnas: Papinpaita herättää epäluuloa Virossa. Hannele Repo johtaa 20-vuotiasta Tallinnan suomalaista seurakuntaa. Helsingin Sanomat/C/Nimiä tänään 20.4.2009)

Itä-Saksassa Walter Ulbricht ryhtyi 1950-luvulla eliminoimaan kirkon vaikutusta ja samoin teologian opetusta yliopistoissa. Uskonnonopetus poistettiin, rippikoulun tilalle perustettiin vastine, jossa sakramentin sijaan oli nuorten lupaus omistautua valtiolle. Itä-Saksasta otettiin Suomessa mallia opetukseen ja muuhun kulttuurielämään.

Neuvostoliiton pitkä varjo on edelleen Suomenkin yllä, vaikka sitä ei aina tajuta tai se halutaan kieltää. Nuorempi polvi ei ehkä edes tiedä, mitä on tapahtunut. "Puskarippikoulukin" jatkuu Suomessa eri nimillä ja hiukan eri muodossa.

Yhteiskunta on kuitenkin muuttumassa, näistä asioista puhutaan lehdistössä ja TV:ssäkin - vihdoinkin.

Terapeuttista kuunneltavaa

Eilen oli kulunut 60 vuotta siitä, kun 20 000 virolaista vietiin keskellä yötä kotoaan perheittäin karjavaunuilla tuhansien kilometrien päähän kodeistaan. Tuhannet jäivät sille tielleen eikä heidän kohtalostaan tiedetty mitään. Nekin jotka pääsivät kotiin joutuivat vaikenemaan ja kärsivät henkisistä ja fyysisistä vammoista. Vasta Viron saatua jälleen itsenäisyytensä, he pystyivät puhumaan kokemuksistaan. Venäläiset kieltävät kaiken ja pitävät näitä kyydityksiä normaaleina "väestönsiirtoina".

Meille suomalaisille on ollut terapeuttista kuulla, kuinka avoimesti virolaiset ja suomenvirolaiset puhuvat neuvostoajasta. Sofi Oksanen ja Imbi Paju kertoivat eilen Akateemisessa kirjakaupassa kirjastaan Kaiken takana oli pelko. Heitä haastatteli Iivi Anna Masso

Animismi Virossa

Virolaiset ystäväni ovat kertoneet, että neuvosto-Viron aikana opettajat määrättiin jouluisin kirkkojen oville merkitsemään muistiin, ketkä veivät lapsensa joulukirkkoon. Uskonto oli kielletty asia, sitä piti harjoittaa salassa. Ei ole ihme, että itsenäisen Viron kansalaiset etsivät edelleen identiteettiään myös uskonnon alalla.

Keskiviikon (10.12.2008) International Herald Tribune kertoi näkyvällä paikalla olevassa artikkelissaan, kolmannella sivulla Venäjän patriarkan Aleksei II:n ruumiinsiunaamiskuvan vieressä, animismin ilmenemisestä Virossa. Lehti viittaa siihen, että Viro on ollut vuosisatojen ajan alistettu maa, jossa vallanpitäjät ovat määränneet uskomusjärjestelmän. Neuvostoajan ateismipropagandan ja uskontokiellon seurauksena vain 29% nykyajan virolaisista on virallisesti jonkin uskontokunnan jäseniä. Tämä ei merkitse kuitenkaan sitä, että he olisivat ateisteja, korostaa lehti.

Lehti kuvaa sitä, kuinka virolaiset kerääntyivät viime viikolla katsomaan ja palvomaan Tuhalan lähdettä, josta nousi vesihöyryä. Virolaisen kansanuskon mukaan höyry johtuu siitä, että noidat saunovat maan alla, hakkaavat toisinaan kiivaasti vastoilla arvaamatta, että saunahöyry nousee ylös ihmisten ilmoille. Geologit selittävät, että ilmiö johtuu luonnollisista syistä: tulvia aiheuttavien rankkasateiden vuoksi vettä suihkuaa lähteestä muutaman päivän ajan.
Tuhalan lähteen palvonta on vain yksi ilmiö trendistä: animismi on palaamassa Viroon.

Animismi on kuitenkin armoton uskonto. Se herättää pelkoa ja vaatii jatkuvia uhreja. Sen tietävät esimerkiksi Kauko-Idässä asuneet ja matkailleet sekä uskontotiedettä opiskelleet.

New York Times kirjoittaa samasta asiasta.

Viron presidentin haastattelu

"President Toomas Hendrik Ilves beskriver vinterkriget som en skamfläck i Estlands historia", sanoo presidentti Ilves haastattelussa. Viron presidentin haastattelu. Nils-Erik Friis: "Ryssland förnekar ännu sin historia." - HBL 12.3.2007. (nettilinkki ei toimi enää tänään 14.3.)

Ks. esim. Euroopan parlamentin sivua: Toomas Hendrik Ilves.

Taistolaisten lauluja? Ei kiitos. No, thank you.

Kun prinssi Henry puki huvikseen hihaansa natsisymbolin, siitä tuli kansainvälinen skandaali. Olisiko tullut skandaali, jos hän olisi pukeutunut jotain äärivasemmistolaista sankaria ihannoivaan t-paitaan? Sehän on muotia.

Olemme demonisoineet natsit heidän hirmutekojensa vuoksi, mutta nauramme leppoisasti kommunisteille tai saatamme jopa ihailla heitä edelleen, vaikka tiedämme varsin hyvin, mitä hekin ovat tehneet.

Kun etsimme neuvostojohtajia esittäviä matuskoja Tallinnan venäläisiä esineitä myyvistä lahjatavarakaupoista, myyjät punastelivat ja olivat hyvin kiusaantuneita. Heitä ei naurattanut.

Toisille virolaisille neuvostoaika merkitsee häpeää, toisille suurta surua. Imbi Pajun dokumenttielokuva virolaisten kyydityksistä Siperiaan Neuvostoliiton aikana on liikuttanut eroparlamentikkoja Brysselissä, kertoo tämän päivän sanomalehti. (10.3.2006 HS/Kulttuuri/C5)

Jotkut ihannoivat taistolaisaikojen "työväenlauluja". Ensinnäkään ne eivät ole työväenlauluja. Niiden tekijät ja laulajat olivat porvarisperheiden kapinallisia jälkeläisiä. Jos heidänkin poliittiset haaveensa olisivat toteutuneet, Brysselissä kauhisteltaisiin tänään myös suomalaisten kohtaloita.