Ruskakävelyllä Töölönlahden rannalla. Mieheni otti tämän kuvan.
My very old blog. Vuodesta 2005-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, syyskuuta 30, 2011
torstaina, syyskuuta 01, 2011
tiistaina, elokuuta 16, 2011
Orkideain aika
Tummat illat ja hehkuvat orkideat. Niin on hyvä odottaa syksyä. Sitä on jo ilmassa. Johtuuko se siitä, että koulut alkavat?
Syksy on ihana, sillä se tuoksuu sikalalle ja väriliiduille.
Syksy on ihana, sillä se tuoksuu sikalalle ja väriliiduille.
sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2011
maanantaina, lokakuuta 25, 2010
perjantaina, lokakuuta 08, 2010
torstaina, syyskuuta 30, 2010
tiistaina, syyskuuta 28, 2010
Syksyn kauneus
Cafe Ursulan kauniit kukka-asetelmat. Oven pielessä punertavia syyshortensioita ja pöydässä orkideoja.
Tämä kukka-asetelma pöydällämme yllätti kauneudellaan. Hyvä idea myös kotiin. Kukka-asetelmat vaihtuvat viikoittain.
maanantaina, syyskuuta 13, 2010
Pidän syksystä
Syksyn lehtiä
Odotan aina ruskan tuloa. Lehmuksissa on jo keltaista katumme varrella. Viime syksynä Töölönlahden rannat sekä metsiköt ja puistot Töölössä näyttivät upeat värinsä. Syksy merkitsee aina uuden kauden alkamista. Kai se johtuu kouluajoista, että syksy merkitsee aina uusia mahdollisuuksia.
perjantaina, marraskuuta 06, 2009
Räntä, elefanttitossut ja kalossit
Räntäsade jatkuu. Tulevat mieleen opiskeluvuodet, jolloin Helsingissä oli syksykaudet räntäsadetta ja piti kahlata kumisaappaissa tai päällyskengissä sateenvarjon kanssa luennoille. Tuntuu siltä, että sellaista syyssäätä kesti vuosikaudet. Sitten Helsingin syksyt muuttuivat raikkaiksi ja kauniiksi, jollaisia ne olivat olleet koulukaupungissani. Muistaneeko kukaan niitä entisaikojen "elefanttitossuja", harmaita päällyskenkiä, joita ainakin koulutytöt käyttivät? Kaikilla miehillä oli mustat kumikalossit, opiskelijapojillakin. Ne olivat hyvin kätevät miesten mielestä.
tiistaina, lokakuuta 20, 2009
Iloista syksyä!
Unan blogista tuli tämä iloinen viesti
Haluan puolestani lähettää syystunnustuksen seuraaviin blogeihin:
Haluan ilahduttaa erityisesti
Kaisaa, joka on menossa leikkaukseen
ja Marja-Leenaa.
Syysterveiset myös seuraaviin blogeihin, jotka ovat ilahduttaneet minua tänäkin syksynä:
Endless Night in North
Mamman maailma
Rita
Ikkunaiines
Hannelen paratiisi
tiistaina, lokakuuta 13, 2009
keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009
Syksyn lapsi Aleksis Kivi
Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell
Väinö Aaltosen luoma patsas kansalliskirjailijastamme. Aleksis Kivi (10.10 1834, kuoli Sylvesterin nimipäivänä 31. joulukuuta 1872.) Aleksis Kiven päivää vietetään 10.10. Hän on tuplakympin kirjailija.
Syksy on lempivuodenaikani. Siihen sisältyy värien hehkua, myrskyjä, dramatiikkaa, kuulaita ja kirkkaita päiviä, värikkäitä sateenvarjoja, vesipisaroita ikkunassa.
Eino Leinon runo Aleksis Kivestä on kiehtonut minua lapsesta saakka:
"Syntyi lapsi syksyllä -
tuulet niin vinhasti vinkui -
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.
Syksyn lapsilla kiire on -
päre pihdissä sammuu -
aatos lentävi, aivot takoo,
veri paksuna päähän sakoo,
ovella Sylvester uottaa."
Eino Leino
Väinö Aaltosen luoma patsas kansalliskirjailijastamme. Aleksis Kivi (10.10 1834, kuoli Sylvesterin nimipäivänä 31. joulukuuta 1872.) Aleksis Kiven päivää vietetään 10.10. Hän on tuplakympin kirjailija.
Syksy on lempivuodenaikani. Siihen sisältyy värien hehkua, myrskyjä, dramatiikkaa, kuulaita ja kirkkaita päiviä, värikkäitä sateenvarjoja, vesipisaroita ikkunassa.
Eino Leinon runo Aleksis Kivestä on kiehtonut minua lapsesta saakka:
"Syntyi lapsi syksyllä -
tuulet niin vinhasti vinkui -
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.
Syksyn lapsilla kiire on -
päre pihdissä sammuu -
aatos lentävi, aivot takoo,
veri paksuna päähän sakoo,
ovella Sylvester uottaa."
Eino Leino
sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007
maanantaina, syyskuuta 03, 2007
Syyskuun alku
Koululla on ollut niin syvällinen vaikutus ainakin minuun, että syyskuun alku, entinen koulujen alkamisaika, merkitsee aina uutta kautta elämässä. Se on minulle merkitsevämpi vuoden jakaja kuin uusivuosi.
Lähden "tälle luokalle" aivan uutena ihmisenä. Tämän vuoden alussa kuolivat sekä pikkusiskoni että hyvin iäkäs, melkein 97-vuotias äitini. Menetin kaksi ihmistä, joita olen aina rakastanut ja ihaillut heidän elämänvoimansa ja mukavan luonteensa vuoksi.
Eilen laskettiin sisareni uurna hautausmaalle tänne Helsinkiin. Uurnanlasku oli siirtynyt, sillä hänen poikansa on diplomaatti ja on asunut työnsä vuoksi viime vuodet Kaakkois-Aasiassa ja muutti nyt seuraavaksi työkaudeksi tänne Eurooppaan.
Uurnanlasku on mielestäni dramaattisempi ja karumpi tapahtuma kuin arkkuhautajaiset, jollaiset järjestettiin esimerkiksi äidilleni. Hautausmaan kauneus, ruusunlehtien sirotteleminen uurnan päälle, kukat ja kaunis sää eivät pysty lievittämään raskasta tunnelmaa, kun kukin meistä vuorollaan laittaa lapiolla multaa uurnan päälle ja uurna kätketään maahan. Siinä piti alistua siihen, että tämä aivan liian nuorena kuollut omaisemme ja ystävämme olisi lopullisesti poissa tästä elämästä.
Uurnahautaus korostaa sitä, kuinka äärettömän pieni on ihminen lopulta. Meidän tilaisuudessamme oli mukana pappi. Koimme sen lohduttavana. Kuitenkin lienee tavallista, että omaisten apuna on tässä tilanteessa vain hautausmaan vahtimestari. Mielestäni seurakuntien kannattaisi harkita uudestaan sitä, että papeille järjestettäisiin aikaa olemaan mukana myös uurnanlaskussa, jos omaiset sitä haluavat.
Elokuvissa kuvataan usein humoristisena tilanne, jossa omaisen uurna on kotona, ehkäpä takan reunalla. En kokenut mitään huumoria siinä, että sisareni uurna odotti olohuoneen ikkunan vieressä pöydällä hautausmaalle lähtöä. Hänen valokuvansa oli siinä vieressä ja seinällä yläpuolella meidän omaisten valokuvia, jo kuolleiden esivanhempien kuvia ja meidän vielä elossa olevien kuvia.
Tilanne olisi ollut minusta kovin raskas, jos ei olisi ollut niin paljon tekemistä. Sisareni huonekalut, kirjat ja muu henkilökohtainen omaisuus siirrettiin viime viikolla kokonaan tänne Helsinkiin. Osa tavaroista on varastossa, osan laitoimme meille yläkaappeihin ja komeroihin. Siellä täällä on esineitä, jotka kuuluivat sisarelleni ja jotka nyt odottavat lähimmän omaisen mahdollista muuttoa Suomeen. Kirjat ovat tiiviisti pakatuissa hyllyissä ja muistuttavat minua siitä, kuinka paljon sisareni rakasti kirjoja. Hän luki aina paljon sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta.
Hyvää vaikeassa ajassa on ollut se, että se on yhdistänyt meidät lähiomaiset vielä tiivimmin kuin ennen. Elämä on lyhyt, ja parasta tässä elämässä ovat ihmissuhteet.
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
torstaina, syyskuuta 29, 2005
Miten syntyy syksyinen tunnelma?
Nykyään alan kaivata syksyä jo elokuussa koulujen alettua. Laitan heti syyskuun alussa ulko-ovellemme maissintähkistä solmitun ovikoristeen, jossa on kauniit intiaanimaissin syksyiset värit. Eilen mieheni toi siihen vaahteranlehden Kaivopuiston lenkkipolultaan.
Vanhan ajan syystunnelma syntyi näin:
”Kohenna tuli, sulje ikkunaluukut, vedä verhot eteen, siirrä sohva mukavasti, ja kun teekeitin porisee ja puhaltaa ilmaan sihisevän höyrypatsaan ja kun kupposet on kaadettu täyteen – rauhallinen ilta alkaa.” (William Cowper)
Nytkin pitää olla tulenloimua, takkatuli tai paljon kynttilöitä, kasa mieluisia lehtiä ja muutama hyvä kirja, joita saa tutkia sohvalla tai vuoteessa tyynyihin nojaten. On mukavaa lukea runoja sateen ropistessa. Syksyisin runo on mielestäni Lauri Pohjanpään ”Syksy”, joka alkaa
”Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on. ”
Siinä ei ole värihehkua, on ruskeaa, harmaata ja pellon kynnöksen mustaa. Mutta tuntuu riihen etäinen tuoksu. Onko syksykin paras maaseudulla? Ehkä muistelijoille, mutta koululaisena tein piirustustunnilla vesiväreillä kuvan syksyisestä Helsingistä. Siinä oli waltarimaista tumman asvaltin kimallusta kapeilla kaduilla, korkeita taloja, keltaisia valoja ikkunoissa. Haaveitteni kohde – syksyinen Helsinki.
torstaina, elokuuta 11, 2005
Syksy on ihana, sillä se tuoksuu sikalalle ja väriliiduille
Ratsastuskoululla Torontossa. Tytär otti ratsastustunteja.
Mieheni sanoo, että hän pitää syksystä, koska syksyn lehdissä on mukava sikalan tuoksu. Hänen kotonaan oli sikoja, ja hän kävi niitä ihailemassa lapsena. Sikojen ihailu on jalo harrastus. Sen tietää jokainen, joka on nähnyt telkkarista Agatha Christien murhajutun, jossa on erinomainen repliikki: “There’s a body in the library”. Tarinan aatelisherra marssii aina pahalla tuulella ollessaan kivääri olallaan muka metsästämään, mutta meneekin juttelemaan sioilleen.
Minulla syksy liittyy kouluun, alaluokkiin, jolloin nautti siitä, että pääsi taas kouluun. Minä halusin kouluun. Siellä oli paksuja väriliituja, joita ei saanut mistään muualta. Ne tuoksuivat hyvälle. Aikuisena tunnistin saman tuoksun työtoverini hajuvedestä. Se oli santelipuun tuoksu. Koulussa oli myös hauraita savunharmaita ja pastellinsävyisiä piirustuspapereita. Siellä harjoiteltiin näytelmiä joulu- ja kevätjuhliin, siellä laulettiin kuorossa itkettävän ihania lauluja ja siellä luettiin runoja.
Kävin kauan sitten myös ratsastuskoulua alkeiskurssin verran. Silloinkin oli syksy. Oli kauniita hevosia syksyisessä metsässä ja tuoksui kirpeän raikkaalle. Mielen taustalla on eräs epämiellyttävä mielikuva: ensimmäisellä ratsastustunnilla kaunis ruskea Debiza tunnistaa minut heti lepsuksi hevosmieheksi ja laukkaa minusta piittaamatta niitylle syksyistä kasvillisuutta maistelemaan. No, sitten sain harmaan ja kiltin Samin, jonka selästä en pudonnut missään vaiheessa. Sami oli ystävällinen opettaja. Sellaisen aloittelija tarvitsee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)