Jeeppiä ei näy usein Helsingissä. Ehkäpä maaseudulla enemmän. Avoautoja näkee yleensä entistä enemmän. Siinä on yksi ilmaston muuttumiseen liittyvistä ilmiöistä.
Kuva: Anna Amnell aka Blogisisko
My very old blog. Vuodesta 2005-
sunnuntai, heinäkuuta 31, 2011
Viattomuuden aika meni jo
Lue myös Minne unohtui lapsuus?
Iloinen 1950-luku
"Du bist wie eine Blume,
So hold und schön und rein"
"Sä olet niin kuin kukka
Niin puhdas viaton"
Heinrich Heine
Kun tytöillä oli vielä lapsuus. Ikä ensimmäisen yhdynnän aikana.
1942-46 syntyneet:
alle 13 vuotta 0 prosenttia
14 vuotta 0 prosenttia
15 vuotta 3 prosenttia
16 vuotta 8 prosenttia
1947-1950 syntyneet:
alle 13 vuotta 1 prosentti
14 vuotta 3 prosenttia
15 vuotta 5 prosenttia
16 vuotta 16 prosenttia
1951-1953 syntyneet:
alle 13 vuotta 0 prosenttia
14 vuotta 1 prosentti
15 vuotta 5 prosenttia
16 vuotta 17 prosenttia
(Sievers & Koskelainen & Leppo: Suomalaisten sukupuolielämä. 1974, sivu 235
Maahanmuuttajan tytär
Kaunis tumma Aino, suomalaisen miehen ja venäläisen naisen tytär meni naimisiin romanttisen nuoren säveltäjän Jannen kanssa. Aino oli perheensä seitsemäs lapsi.
Sibeliusten koti Ainola kuvattuna puutarhasta päin.
Kuva: Anna Amnell
Sibeliusten koti Ainola kuvattuna puutarhasta päin.
Kuva: Anna Amnell
Kommentti siirtolaista ja pakolaisista
Kommentti Kemppisen blogiin.
Olin 1980-luvulla yhdeksän vuotta siirtolaisena Kanadassa, niistä seitsemän vuotta Torontossa. Siirtolaiseksi pääseminen oli pitkä prosessi. Hakija ja hänen perheenjäsenensä saivat pisteitä mm kielitaidosta, koulutuksesta ja varsinkin siitä, oliko vanhemmilla ammatti, jota tarvittiin Kanadassa. Jos oli järjestänyt etukäteen työpaikan, sai etuaseman muihin nähden.
Korostettiin sitä tosiasiaa, että jokainen siirtolaispehe työllistäisi aikamoisen joukon ihmisiä! Pidettiin tärkeänä myös sitä, että maassa jo asuvat eivät kokisi uusia tulokkaita kohtuuttomaksi rasitukseksi ja uhaksi.
Erikseen olivat pakolaiset. He saivat valtiolta starttirahan kodinperustamiseen, ja heille pyrittiin järjestämään työpaikka (muistaakseni) vuodeksi, jona aikana he voisivat etsiä muutakin työtä.
Ajateltiin, että siirtolaisen oma kieli, uskonto ja oman kulttuurin juhlat olivat tärkeitä siirtolaiselle. Perustuslakiin on kirjoitettu monikulttuurisuus.
Lasten katsottiin oppivan englannin tai ranskan koulussa ja ystävien parissa. Pidettiin luonnollisena, että vanhemmat puhuvat lapsilleen omaa kieltään.
Rasismia ja toisen henkilön uskonnon tai kulttuurin pilkkaamista ei suvaittu. Kun joku oppilas kirjoitti rasistisen lauseen erään koulun seinälle, koko koulu kutsuttiin juhlasaliin, jossa rehtori ilmoitti, että sellaista käytöstä ei sallita.
Muistelemme koko perhe Kanadaa erityisen sopuisana yhteiskuntana.
Suomeen palattuamme kauhistuimme avoimen rasistisia ilmaisuja ja eri uskontokuntien jatkuvaa julkista pilkkaamista mm sanomalehdissä. Ihmettelimme myös aika avutonta ja epärealistista suhtautumista maahanmuutto- ja pakolaisongelmiin.
Naapurimme olivat pakolaisia Pohjois-Koreasta, Unkarista, Neuvostoliitosta jne ja siirtolaisia manner-Kiinasta, Karibian meren saarilta jne. Edustimme eri uskontoja: naapurimme olivat juutalaisia, muslimeja, Jehovan todistajia, buddhalaisia jne. Meillä ei ollut mitään erimielisyyksiä.
Pidetttiin luonnollisena, että suurkaupunkiin oli syntynyt myös kiinalainen, italialainen ym yhteisö ja kaupunginosa.
En tunne Kanadan nykytilannetta, mutta suosittelen, että Suomen maahanmuuttoviranomaiset tutustuisivat myös Pohjois-Amerikkaan, jossa on pitkä kokemus siirtolaisten ja pakolaisten vastaanottamisesta.
Canada Immigration Plan 2011
lauantaina, heinäkuuta 30, 2011
Agathaan ei kyllästy
Näimme ranskankielisellä kanavalla pätkän Agatha Christien "By the Pricking of My Thumbs" -kirjasta tehtyä TV-elokuvaa. Monet lukijat eri puolilla maailmaa olivat pyytäneet Christietä kirjoittamaan siitä, mitä tapahtui Tommylle ja Tuppencelle.
Ranskalaiset ovat tehneet kirjasta elokuvan, ja 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen myös englantilaiset. Miss Marple on myös mukana, tässä Geraldine McEwan, joka ei miellyttänyt katsojia ja joutui jättämään kesken Miss Marple -uransa. Ehkä ohjaajissa oli enemmän vikaa, sillä he muuttivat Miss Marple -kirjoihin olennaisesti kuuluvia piirteitä, joihin lukijakunta on kiintynyt. Tarinat eivät toimineet enää. Monille englantilaisille ja muuallakin oleville katsojille Miss Marple on kuin sukulaistäti, jonka he ovat tunteneet lapsesta saakka.
Ranskalaiset laittavat Marplen ja muutkin puhumaan ranskaa, mikä ei ole hauskaa kuunneltavaa, esim Poirot'n ääni ei ole yhtä hieno kuin Suchet'n Poirot'lla. Ranskankielisen alatekstinkin kanssa oli liian hankalaa seurata. Jäi kesken. Mikä ilo olisi ollut katsella Miss Marplea, jossa on alkuperäinen ääni ja ranskankielinen alateksti!
Täytyy toivoa, että nämä uudetkin Agatha Christie -elokuvat tuleevat Suomeen joko telkkariin tai DVD:nä. Kiinnostava yksityiskohta on, että elegantisti vanhentunut (ja vanhennettu ?) Anthony Andrews on Tommy, joka päinvastoin kuin Miss Marple ja Poirot on saanut vanhentua ajan kuluessa.
Agatha Christie -sivut, joilla on myös kartta, josta löytää kirjojen/elokuvien tapahtumapaikat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)