Rullalautaprinsessa

Pikkuprinsessa pyörillä !

Kuninkaita ja aatelisia TV:ssä ja tosielämässä

Tästä ei prinsessa parane. Pikkuprinsessa sambaparaatissa Helsingissä vuonna 2007.

Katsoimme juuri TV:stä ranskalaiselta kanavalta elokuvaa Madame de Pompadourista. Elokuva oli muutama vuosi sitten tehty. Ranskalaiset näyttävät rakastavan historiallisia elokuvia. Ainakin kanava 5 näyttää niitä usein.

Ihmiset käyttäytyvät niissä niin kuin sen aikakauden ihmiset ainakin, juonittelevat, potevat suuria omantunnontuskia, ripittäytyvät, sairastavat keuhkotautia. Nämä ranskalaiset TV-elokuvat ovat kunnianhimoisesti tehtyjä niin kuin englantilaisetkin historialliset elokuvat ja TV-sarjat. Sisustus ja vaatteet ovat hienoja.

Minun ranskani ei riitä katsomaan ranskalaisia elokuvia ilman ranskalaista alatekstiä( jossa sanotaan myös, mitä joku tekee, esimerkiksi "Hän yskii"). Toivon, että edistyisin niin paljon, että voisin lukea romaaneja. Olen lukenut joskus helpohkoja kirjoja. Ranskan opintoni ovat olleet hyvin satunnaisia ja katkelmallisia. Poikani kertoi katsoneensa saman elokuvan ja sanoi, että kieli oli vaikeahkoa. Se lohdutti hiukan. Ehkä minulla on toivoa.

Ranskalaisethan dubbaavat kaikki elokuvat ranskaksi (tai kahta erilaista versiota, toiset dubattuja). Kuuulostaa hassulta, kun Poirot ja Hastings ja muut englantilaiset puhuvat ranskaa. Toisaalta ranskalaisia elokuvia voi katsella venäläisellä alatekstillä varustettuina.

Kemppisen blogissa on aiheena Herrasväki. Sitähän on Englannissa, aatelisiakin. Kommenttini sinne:

Mitä olisi maailmankirjallisuus ilman Englantia! Se maa on kuin luotu kaunokirjallisuuteen, vastakohtia, joista saa valtavan gallerian henkilöitä. Tarvitsee ajatella vain Poirotia ja Marplea TV:ssä. Jos joku jaksaa vielä lukea romaaneja, niin sieltä niitä tyyppejä vasta löytyy. Ihmisluonto on sellainen, että se kaipaa myös prinsessoja ja kuningattaria, jos ei muualta niin tangomarkkinoilta ja missikilpailuista. Onko laatu sitten parempi?

Haukku lisää suosiota. Kommentti

Kulttuurifundamentalismia. Kommentti Iineksen blogin kirjoitukseen

En ole tiennyt aikaisemmin paljon mitään Päivi Räsäsestä. Kun media haukkuu häntä nyt koko ajan, se samalla mainostaa häntä. Tapahtuu sama ilmiö kuin perussuomalaisten kohdalla: mitä enemmän pilkataan, sitä enemmän suosio kasvaa. Ennustin niin tapahtuvan, ja niin kävi.

Joskus tuntuu siltä, että toimittajat ovat kaikki keskenkasvuisia, jotka tekevät ohjelmiaan niin kuin koulupojat entisajan teinijuhlissa.

Mielestäni Pirkko Saision lyhytelokuva Agricolasta Suuret suomalaiset -ohjelmaan oli loistava. Ajankuva oli täysin hallittu, hän osasi esittää sen ajan nuorten viattomuuden(kin), mihin harva nykyään pystyy varsinkaan Suomessa. Kokonaisuus oli kaunis. En tajua, miten hänen tasoisensa ihminen sortuu Räsäsen parodioimiseen. Mutta toisaalta hänellä lienee vahvat sympatiat ja antipatiat. Hän oli silmin nähden haljeta raivosta, kun Mannerheim valittiin suosituimmaksi suomalaiseksi.

Minä olen jo tässä vaiheessa täysin kyllästynyt Päivi Räsäsen pilkkaamisjuttuihin. Näimme äsken TV:ssä yhden pätkän "haastattelua", jossa toimittaja esitti idioottimaisia kysymyksiä ja filmi oli nopeutettu, jotta syntyisi naurettava tunnelma.

Vaikutus oli täysin päinvastainen. Toimittaja vaikutti typerykseltä, ja katsoja ihmetteli Räsäsen rauhallisuutta ja hyviä hermoja. Joku muu olisi jo polttanut proppunsa. Hän oli laittanut toimittajan siivoamaan pihaa kanssaan.:)

Ajankohtaista tänäänkin: Sikamessias-kantelija

Pirkko Anna Amnell (vuoteen 1998 Pekkarinen) Kuva: Aune Kämäräinen, joka otti kuvan Kyösti Laarista Suomen Kuvalehden Sikamessias -haastatteluuun.

Vihapuheet ja sanan- ja ilmaisuvapaus ovat nyt ajankohtaisia aiheita. Mitä saa pilkata? Mitä ei saa pilkata? Ehkäpä kuuluisin tapaus oli Sikamessias-taideteos. Olin opiskelija ja rahapulassa ja keksin tehdä Sikamessias-kantelijasta lehtijutun Suomen Kuvalehteen, ensimmäisen lehtijuttuni.  Lue, millainen mies oli Sikamessias-kantelija. Minä yllätyin. Hän ei ollutkaan sivistymätön ja tiukkapipoinen.


Sikamesssias kantelija piti taiteesta ja musiikista.
Tarkensin varmuuden vuoksi: "Annatteko siis kuitenkin taiteelle oikeutuksen ei-uskonnollisenakin taiteena? "
Laari: "Taide sellaisenaan on neutraali -- esim. tämä Hiltusen monumentti. Eihän se johdata ketään syntiin. Se olisi mahdotonta.

vrt
https://www.wikiwand.com/fi/Sikamessias

Pekkarinen, Pirkko: "Sikamessias -kantelija tekee vain mitä käsketään", Suomen Kuvalehti 2.10.1970.

Kommentti Grafomaniaan: esiintymisjännitys

Kuvassa: Pirkko Anna Amnell (os Kolehmainen)

Kommentti:

Esiinnyin ensimmäisen kerran julkisesti 7-vuotiaana Iisalmessa. Lausuin joulujuhlassa Lauri Pohjanpään runon:

"-Emojänis tuli pyrynä metsän rajaa.
-Kun poikineen isä teki talvimajaa.
-"Se tulee",huus emo ja ilmaa haukkas,
-ja huohottain yli kantojen laukkas.
-"Mikä?" ärähti isä,"no tulla anna.
-Mitä tollotat poika,käy kiinni ja kanna!"
--
Sain raikuvat taputukset. Lausuin jatkuvasti koulujuhlissa vielä lukiossa ja esiinnyin näytelmissä.

Vaihto-oppilasvuonna (kuva) jouduin pitämään paljon puheita Montanassa. Jouduin lehtien ja jopa TV:n haastateltavaksi myös muualla USA:ssa kiertomatkamme aikana, sillä siihen aikaan vaihto-oppilaat olivat niin harvinaisia, että meidänkin laivan tultua meistä oli valokuva ja juttu New York Timesissa, muistaakseni peräti etusivulla. Mutta lausumisessa nousi itsekritiikki. Kuulin legendaarisen Helen Hayesin lausuvan televisiossa ja tunsin olevani surkea amatööri. Suomeen palattuani en suostunut enää esiintymaan koulun joulu- ja kevätjuhlissa, mikä suututti tyttölyseon rehtorin. Olin tullut hänen mielestään ylpeäksi.

Kouluaikojen esiintymisistä oli hyötyä, kun ryhdyin opettajaksi. Kanadasta palattuani pidin myös englannin suggestopedisia kursseja, ja se oli kuin teatteria: opettaja muun muassa lukee tekstiä klassisen musiikin ollessa taustalla. Tyttäreni kävi myös suggestopedian koulutuksen ja sanoo, että siitä on ollut hänelle, alkujaan hyvin ujolle ihmiselle, paljon hyötyä työssä. Hän on joutunut puhumaan vaativissa kansainvälisissä tilanteissa.

Esiintymistottumuksesta on ollut minulle vähän hyötyä kirjailijana. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani työn ohella enkä saanut vapaata esiintymisiin ja kouluvierailuihin.

Tärkeintä: Esiintymiseen tottuu. Kannattaa muistaa body language, hymyillä, kohdistaa sanoma kuulijoille, ääntää selvästi ja puhua tarpeeksi kuuluvasti.


Lue myös Elämä on kasvunpaikka - varsinkin vaihto-oppilaalle
Kun koti kävi ahtaaksi (Ensimmäisen kirjan ilmestyttyä. Alkujaan Kirjakauppalehdessä)