Mirogoj, eräs Euroopan kauneimmista hautausmaista, sijaitsee Zagrebissa.
Näiden porttien takana ei enää viha vallitse, sinne on kirjoitettu rakkauden ja sovinnon säkeitä.
Monet hautapatsaista ovat kuuluisien kuvaveistäjien tekemiä. Laaja hautausmaa on harvinaisen kaunis pyhäinpäivän aikaan, jolloin siellä loistavat tuhannet valot.
Mirogoj, kaikki kuvani tästä kauniista hautausmaasta.
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
perjantaina, joulukuuta 07, 2012
torstaina, joulukuuta 06, 2012
Hyvää itsenäisyyspäivää 2012
Itsenäisyyspäivästä tulee aina mieleen ensimmäiseksi kaksi asiaa: kynttilät ja pakkanen. Meillä kotona sytytettiin itsenäisyyspäivän iltana aina kaksi elävää kynttilää ikkunalaudalle niin kuin varmaankin useimmissa suomalaisissa kodeissa. Se oli harras ja miltei pyhä toimitus, joka vei pikkulapsetkin hiljaisiksi. Opiskeluaikana itsenäisyyspäivään kuului marssi sankarihaudoille. Yleensä silloin oli aina kova pakkanen, ja viiltävä tuuli ja lentävä lumi pieksivät kasvoja. Jalkoja paleli talvikengissä, sormet tulivat kankeiksi kaksien lapasten sisällä. Oli talvisodan tunnelmaa. Tunsi itsensä suorastaan sankariksi.
P.S. Menemme ystäväperheen luokse itsenäisyyspäivää juhlimaan ja seuraamme siellä televisiosta Jennin ja Saulin ensimmäisiä itsenäisyyspäivän kutsuja.
Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!
keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012
Makrotex 83: sinivalkoinen
Makrotex 3: sinivalkoinen
Tyttäreni Kiinasta tuoma sinivalkoinen lohikäärmevati ja kotona kasvanut orkidea.
Hoito-ohje: Näin saan orkideat kukkimaan uudestaan.
Tyttäreni Kiinasta tuoma sinivalkoinen lohikäärmevati ja kotona kasvanut orkidea.
Hoito-ohje: Näin saan orkideat kukkimaan uudestaan.
Kun Tallinnan Vanhakaupunki aiottiin modernisoida
Tallinnan Vanhakaupunki on eräs Euroopan helmiä. Mutta 1950- ja 1960- luvulla suunniteltiin vakavissaan, että Vanhakaupunki pitäisi modernisoida, purkaa ja rakentaa valtatie Vanhankaupungin läpi Viruhotellin vierestä rautatieasemalle.
Onneksi rahat eivät riittäneet tähän projektiin, kun piti valmistaa asuinrakennuksia.
Onneksi rahat eivät riittäneet tähän projektiin, kun piti valmistaa asuinrakennuksia.
Kirjaimet 10: HuvipuisTO
Auringonnousu Linnanmäen huvipuiston takana.
Kirjaimet 10: -TO
Suuri koko/a large size -vielä kauniimpi aamurusko, klo viiden jälkeen
Talvella , kun puut huurteessa
kadonnut Linnanmäki
Kuvia Linnanmäestä eri vuodenaikoina (näen sen ikkunasta)
Kirjaimet 10: -TO
Suuri koko/a large size -vielä kauniimpi aamurusko, klo viiden jälkeen
Talvella , kun puut huurteessa
kadonnut Linnanmäki
Kuvia Linnanmäestä eri vuodenaikoina (näen sen ikkunasta)
tiistaina, joulukuuta 04, 2012
Mustaa ja valkoista 140: huivi ja kissat
Eräs lempihuiveistani, mustavalkoinen kukonaskelhuivi.
Mustavalkomaanantai 140
Eräs mustavalkoisista kissoista Splitin satamasta, jossa ne odottivat rannalla kalastajia.
veden äärellä
turisteista välittämättä
kauniilla paikalla
ruokalepo
Kissoilla on ystävänsä.
Mustavalkomaanantai 140
Eräs mustavalkoisista kissoista Splitin satamasta, jossa ne odottivat rannalla kalastajia.
veden äärellä
turisteista välittämättä
kauniilla paikalla
ruokalepo
Kissoilla on ystävänsä.
sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012
Adventti
Jouluiset ovikoristeet ovat ilmestyneet oville adventin kunniaksi. Joulu toivotetaan tervetulleeksi.
Hyvää adventtia!
Hyvää adventtia!
lauantaina, joulukuuta 01, 2012
perjantaina, marraskuuta 30, 2012
Kommentti: markkinatalous ja demokratia
Kommentti poistettuun blogiin aiheesta 'Ihmisen itsekkyys'.
Suomessa ei ole todellisia suuria varallisuuseroja kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä kaikki meni raiteiltaan Reaganin aikana, jolloin pienenpieni vähemmistö sai liian suuren taloudellisen vallan. Mutta uskon, että Obaman suuri kannatus on merkki siitä, että tajutaan, miten pääsi käymään ja pyritään korjaamaan tilanne. Obama taisi tulla yhdennellätoista hetkellä.
Amerikassa on jotain, mitä meillä ei ole. Siellä on ollut perinteisesti "maan tapa" ja itsestään selvää, että rikas jakaa omaisuuttaan, rakentaa museoita, oopperataloja, lähettää suuria rahasummia tarvitseville, antaa apurahoja opiskelijoille. Osa huippurikkaista antaa melkein koko omaisuutensa pois (Bill Gates) eikä jätä sitä perinnöksi lapsilleen.
Suomessa ei ole tällaista perinnettä. Rikkaat jakavat vain ropoja.
Pahinta on nyky-Suomessa vallitseva sydämettömyys. Työntekijät uuvutetaan henkihieveriin. Nuoret naiset eivät jouda eivätkä jaksa hankkia lapsia, mikä tulee aiheuttamaan katastrofin Suomelle väestönrakenteen vuoksi. Se aiheuttaa myös surua lapsettomuudesta suurille joukoille, vaikka siitä ei vielä osata keskustella Suomessa.
Pahinta meillä on väkivaltaisuus. Blogikeskusteluissakin aletaan puhua sisällissodasta. Se on, hyvät ystävät, edesvastuutonta.
Meillä on monipuoluejärjestelmä. Asiat voidaan hoitaa neuvotteluilla. Näin pitäisi olla sekä perheissä että valtiossa. Ei kaiveta heti puukkoa esille. Väkivalta synnyttää diktatuureja, ja niillä on synkkä menneisyys.
Muistettakoon, että kaikissa demokraattisissa maissa on markkinatalous. Demokratia edistää markkinataloutta ja siten talouskasvua (=hyvinvointia) ja demokratian syntymistä.
Mutta markkinatalous edistää aina myös taloudellista epätasa-arvoa ja heikentää demokratiaa. Demokratia ja markkinatalous ovat siten viha-rakkaus-suhteessa. Ne edistävät toisiaan, mutta myöskin heikentävät toisiaan.
Valtion on puututtava taloudelliseen epätasa-arvoon tulonsiirroilla. Tarvitaan järkeä eikä aseita.
( On kiinnostavaa seurata, johtaako markkinatalous Kiinassa demokratian syntymiseen.)
2. kommentti tähän blogiin [kaikki eivät lue kommentteja]
Joillakin ihmisillä on synnynnäinen kyky ja tarmo menestyä hyvin liikeasioissa. Minulla oli leikkitoverina pieni poika, joka oli tällainen synnynnäinen liikemies. Elin "leveää elämää" hänen kanssaan leikkiessäni: veimme tyhjiä pulloja viinakauppaan ja saimme niistä rahaa, kävimme kaupassa sirkuksen lihavan rouvan asioilla ja saimme ilmaiset liput sirkukseen, kävimme jatkuvasti elokuvissa katsomassa Ohukaista ja Paksukaista ym.
Minä siirryin lukutoukaksi ja jäin koko iäkseni köyhäksi. Leikkitoverini jatkoi puuhakkuuttaan ja rikastui kovasti. Meillä kullakin on oma tiemme.
Kateus on pahasta. Kannattaa muistaa, että on muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.
3. Kommentti:
--,
eihän kaikki markkinatalous ole "ryöstökapitalismia". Jos ei olisi taloudellisesti viisaita ihmisiä, me köyhät ja epäkäytännölliset ihmiset olisimme vielä köyhempiä ja meidän lapsemme ja lapsenlapsemmekin tulisivat köyhiksi, kun heille ei löytyisi työpaikkaa.
Neuvostoliiton aikoinaan harrastama suunnitelmatalous ei
onnistunut. Tuskin haluamme sellaiseen yhteiskuntaan.
Mielestäni otsikossasi on avain tähän ongelmaan. Ihmiset tulisi kasvattaa epäitsekkäiksi, niin että rikkaat rikastuttaisivat myös yhteiskuntaa eivätkä istuisi rahojensa päällä niin Roope A.
Antelias on rikas, rikas voi olla antelias. Moraalissa on kaiken avain.
Sitä voi toivoa. Mutta realisteina meidän täytyy harrastaa laillista tulonsiirtoa, jota tapahtuu runsaasti Suomessa: muutakin kuin verot. [ Hesarin kolumni "Lukemista lapsille "linkissä. Faktoja ei mantroja.]
Rakasta veroja!
4.
On tapahtunut myös eräs tärkeä muutos, josta ei ole selvästi puhuttu Suomessa: keskiluokka on kasavanut valtavan suureksi. Tästä kirjoitti englantilainen lehdistö jo vuosia sitten suuria artikkeleita. Se aiheuttaa yllättäviä asioita koulutuksessa, yleisissä vaatimuksissa jne. Mutta keskiluokan elintaso ei voi olla sama kuin se oli ennen keskiluokan ollessa pieni.
Osa ihmisistä tulee olemaan aina köyhiä, vaikka jakaisimme kaikki maailman rahat tasan. Mutta vastuullinen yhteiskunta pitää huolta niistä, jotka eivät pysty itse hallitsemaan elämäänsä. Tämä ei saisi kuitenkaan johtaa ihmisten liikaan holhoamiseen, joka riistää ihmisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon.
Ainakin Suomessa on paljon järjettömiä, byrokraattisia sääntöjä kuten tuo edellä jo mainittu sääntö, että työtön ei saisi opiskella. Työttömillä tulisi olla kansalaispalkkaa jonka aikana saa opiskella tai hankkia lisätuloja.
On aika hassua käsitellä blogikommenteissa asioita, jotka ovat vaikeita talousasiantuntijoillekin.
MakroTex 82: 'Muru'
Lautasella on sokerinmuruja omenastruudelin koristeena.
Charlottenburg, Berliini.
Pyysimme 'pienen palan' omenastruudelia.
Makrotex 82: 'Muru
Apfelstrudel
Charlottenburg, Berliini.
Pyysimme 'pienen palan' omenastruudelia.
Makrotex 82: 'Muru
Apfelstrudel
torstaina, marraskuuta 29, 2012
Elisabet I kiinnostaa yhä
Kirjoitus on Lucia Olavintytär -blogissa
Elokuvasta "Elisabet -Kultainen aikakausi"
Tässä blogissa olevat kirjoitukset tästä elokuvasta
klikkaa hakusanoja 'Elisabet: Kultainen aikakausi'.
30.11.2012 perjantaina 21.00 AVA
Jos luet vain yhden kirjoituksen, lue tämä.
Elisabet -kultainen aikakausi perjantaina TV:ssä
30.11.2012 AVA klo 21.00
Näin elokuvan "Elisabet: Kultainen aikakausi" ennakkoon vuonna 2007, sillä minua pyydettiin kertomaan siitä arvioni TV:ssä. On harmillista, että en ole merkinnyt muistiin edes sitä, mikä TV-kanava se oli, ehkä MTV 3. Joka tapauksessa se oli uutisten yhteydessä. Hieno juttu, mutta mitään videopätkää ei ole muistona. Jotkut tuttavat kertoivat nähneensä sen kulttuuriuutispätkänä.
Tietysti kävin kampaamossa ja meikattavana sitä ennen, kävelin suoraan kauneussalongista Maximin elokuvatetteriin, olin harhauttavan hyvän näköinen niin kuin meikissä ainakin. Lisäksi minulla oli vielä hoikentava musta jakkupuku ja punainen huivi kietaistuna kaulalle. Istuin haastattelijan ja kuvaajan kanssa katsomassa elokuvaa tyhjässä katsomossa. Sotakohtaukset kuuluivat liian kovaa, mutta kaiken kaikkiaan se oli hauska kokemus. Ensin näytettiin, kuinka kävelin portaita ylös, sitten ovesta sisään ja istuin katsomassa elokuvaa. Lopuksi sanoin mielipiteeni.
TV-toimittaja oli lukenut nähtävästi blogiani ja saanut selville, että olin perehtynyt 1500-lukuun vuosikaudet. Olin julkaissut siihen mennessä kuusi kirjaa, niistä kaksi 1500-luvusta. Vaikka toimittaja tiesi, että olin kirjailija, hän oli laittanut kaiken kansan nähtäväksi kuvani alle tekstin 'Anna Amnell Historian harrastaja'. Se harmitti silloin.:)
Shehkar Kapurin "Elisabet: Kultainen aikakausi" (2007) on historian elävöittämistä suuressa mittakaavassa. Elisabet ja hänen aikansa sopivatkin täydellisesti elokuvaan. Renessanssi oli pukuloiston, löytöretkien, väkivallan ja juonittelujen aikaa.
Kapurin elokuva on erinomaista viihdettä. Siinä on kauneutta, toimintaa ja hyviä näyttelijöitä, maalauksellinen meritaistelu. Pukuhistorian ystäville se on todellista herkkua (Puvut: Alexandra Byrne): kauniita tekstiilejä, hienoja yksityiskohtia, loistavat värit. On uljasta 1500-luvun arkkitehtuuria, hienoa sisustusta, upeita maisemia ja kauniita hevosia. Se on visuaalisesti erittäin ilahduttava elokuva.
Lue lisää Elisabetista 1500-luvun blogistani Lucia Olavintytär. Siinä on paljon muutakin Elisabetin ajasta ja Elisabetista, isorokosta joka pilasi ihon jne. Kirjassani "Kyynärän mittainen tyttö" lyhytkasvuinen (80cm pitkä) Lucia ryöstetään ja viedään Elisabetin hoviin, jossa oli samaan aikaan myös Juhana-herttua kosimassa nuorta Elisabetia veljelleen Eerikille vaimoksi Eerikin muotokuva mukanaan. Tämä oli tietenkin sitä aikaa, jota Kapur kuvasi ensimmäisessä Elisabet-elokuvassaan vuonna 1998.
Elisabet I ja Kapurin elokuva Elisabet: Kultainen aikakausi (kuvia ja linkkejä) ja tietenkin arvio tästä elokuvasta.
Huom! Tässä blogissakin on kaksi pitkää kirjoitusta tästä elokuvasta. Klikkaa alla olevia hakusisanoja "Elisabet: Kultainen aikakausi". Jos luet vain yhden kirjoituksen, lue tämä
Lue tämä Kaponieerista : Renessanssipeli
Kaponieeri: Pelilauantain 27.10. tunnelmia Turun linnassa: Kuten täällä lupasin, pelattiin Turun linan sisäänkäynnin yläaulassa viime lauantaina näytösluonteisesti strategialautapeliä Age of Renais...
Ovikranssi eli jouluseppelekö kielletty? Ei.
Kiitos sille, joka lisäsi erääseen keskusteluun tämän lainauksen pelastuslain 10. pykälän soveltamisesta:
"Säännöksen tulkintakäytäntö on ollut pelastuslaitoksissa vaihtelevaa ja tiukimmillaan esimerkiksi joulun aikaan kerrostalojen huoneistojen ovissa erittäin yleisiä ovikoristeita on pidetty tavaran säilyttämisenä uloskäytävillä.
Säilyttämisellä ei säännöksessä tarkoiteta tavanomaisia ilmoitustauluja, kynnysmattoja ja ovikoristeita. Niistä ei voida katsoa aiheutuvan sellaista vaaraa paloturvallisuudelle, että niiden käyttö tulisi lailla kieltää."
(Hallituksen lausunto)
Kaunis oviseppeleemme on ostettu Turun joulutorilta. Iloa elämään!
"Säännöksen tulkintakäytäntö on ollut pelastuslaitoksissa vaihtelevaa ja tiukimmillaan esimerkiksi joulun aikaan kerrostalojen huoneistojen ovissa erittäin yleisiä ovikoristeita on pidetty tavaran säilyttämisenä uloskäytävillä.
Säilyttämisellä ei säännöksessä tarkoiteta tavanomaisia ilmoitustauluja, kynnysmattoja ja ovikoristeita. Niistä ei voida katsoa aiheutuvan sellaista vaaraa paloturvallisuudelle, että niiden käyttö tulisi lailla kieltää."
(Hallituksen lausunto)
Kaunis oviseppeleemme on ostettu Turun joulutorilta. Iloa elämään!
Kenen kengät?
tiistaina, marraskuuta 27, 2012
Kirjainhaaste 009 -RA
Koira Krakowassa
Kirjainhaaste 009-RA -loppuiset sanat
Puolalainen mies koiransa kanssa Krakowan linnan lähellä.
Muita kuvia koirista
Kirjainhaaste 009-RA -loppuiset sanat
Puolalainen mies koiransa kanssa Krakowan linnan lähellä.
Muita kuvia koirista
Designvuoden helmi: 230000 kävijää
Photos: Matti T. Amnell & Anna Amnell
World Design Capital Helsinki 2012 ei onnistunut niin hyvin kuin toivottiin, kertoo tämän päivän Helsingin Sanomat. Mutta jotkin yksityiset kohteet onnistuivat. (Hannu Pöppönen: "Designvuosi ei houkutellut" HS C/kulttuuri 27.11.2012)
Suosituin on ollut Kampin hiljaisuuden kappeli, jolla on ollut puolen vuoden aikana 230 000 kävijää. Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välissä olevalla Paviljongilla kävi taas 80000 henkillöä.
Kyselyyn vastanneiden mieliin on jäänyt myös Stefan Lindforsin suunnittelema designpysäkki Kampissa sekä pitempiaikainen projekti Kaisa-kirjasto Kaisaniemessä metropysäkin vieressä. Omiin suosikkeihini kuuluu myös tuo punainen roskis!
Kaisa-kirjasto. Klikkaa hakusanoja ja katso sisäkuvat tästä kauniista kirjastosta.
Kritiikkiäkin löytyy :Missä syy?
Klikkaa hakusanoja 'World Design Capital Helsinki', samoin 'Kaisa-talo' jne ja katso, mitä olen kirjoittanut aikaisemmin Designvuodesta ja näistä kohteista. (Olen muuten luullut tähän asti, että täytyy kirjoittaa Design-vuosi.)
World Design Capital Helsinki 2012 ei onnistunut niin hyvin kuin toivottiin, kertoo tämän päivän Helsingin Sanomat. Mutta jotkin yksityiset kohteet onnistuivat. (Hannu Pöppönen: "Designvuosi ei houkutellut" HS C/kulttuuri 27.11.2012)
Suosituin on ollut Kampin hiljaisuuden kappeli, jolla on ollut puolen vuoden aikana 230 000 kävijää. Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välissä olevalla Paviljongilla kävi taas 80000 henkillöä.
Kyselyyn vastanneiden mieliin on jäänyt myös Stefan Lindforsin suunnittelema designpysäkki Kampissa sekä pitempiaikainen projekti Kaisa-kirjasto Kaisaniemessä metropysäkin vieressä. Omiin suosikkeihini kuuluu myös tuo punainen roskis!
Kaisa-kirjasto. Klikkaa hakusanoja ja katso sisäkuvat tästä kauniista kirjastosta.
Kritiikkiäkin löytyy :Missä syy?
Klikkaa hakusanoja 'World Design Capital Helsinki', samoin 'Kaisa-talo' jne ja katso, mitä olen kirjoittanut aikaisemmin Designvuodesta ja näistä kohteista. (Olen muuten luullut tähän asti, että täytyy kirjoittaa Design-vuosi.)
maanantaina, marraskuuta 26, 2012
Yhtenäinen kaupunkikuva
Yhteistä kaupungeille, joissa viihdymme ja joihin kaipaamme yhä uudestaan, on yleensä yhtenäinen kaupunkikuva. Pariisi, Praha, Firenze, Pietari, Rooma, Praha, josta kuva.
Helsingissä on monia kauniita kohtia kuten Senatintori tai Eira. Paljon on tuhottu. Kaikkein eniten harmittaa piittaamattomuus yksityiskohdista. Ei ole yhdentekevää, millaisia ovat kioskit, katulamput tai postilaatikot. Tämän kaiken huomaa, kun yrittää ottaa valokuvia jostakin matkailukohteesta.
Helsingissä on monia kauniita kohtia kuten Senatintori tai Eira. Paljon on tuhottu. Kaikkein eniten harmittaa piittaamattomuus yksityiskohdista. Ei ole yhdentekevää, millaisia ovat kioskit, katulamput tai postilaatikot. Tämän kaiken huomaa, kun yrittää ottaa valokuvia jostakin matkailukohteesta.
sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012
Värikollaasi 102: red
Löytyi sittenkin useampia kuvia värikollaasiin 102. Kukat (callistemon citrinus, kiitos kommentoija!) ovat Lokrumin saarelta Dubrovnikin läheltä, silta Pietarista - johtaa Moikan yli Verikirkolle - ja nukke on Helsingistä jouluikkunasta.
Suuri koko/a large size
Kukan nimi on
Ja sitten alla "toffeerasian kansi" -kollaasi.
Tämä näytti olevan alussa ainoa kuva, jossa minulla on tätä punaista. Katso suurena, ja näet kukan hehkun.
Värikollaasi 102 punainen
suuri koko/a large size
lipstick red
Joulupukki ajelulla
Joulukadun avajaiset vuonna 2008.
Joulupukki-videot
Tämä tuli nyt väärään blogiin, mutta hyvä on aikuistenkin kuulla Joulupukin lempeä ääni.:)
Joulupukki-videot
Tämä tuli nyt väärään blogiin, mutta hyvä on aikuistenkin kuulla Joulupukin lempeä ääni.:)
Welcome to Finland!
Unelmien Suomi: lunta! Helsinki in 2010.
Luminen talvi: Snow, snow, snow
Tänään on Helsingissä joulukadun avajaiset. Sataa vettä. Mutta hauskaa tulee olemaan! (video)
Helsinki tänään. Today
Luminen talvi: Snow, snow, snow
Tänään on Helsingissä joulukadun avajaiset. Sataa vettä. Mutta hauskaa tulee olemaan! (video)
Helsinki tänään. Today
lauantaina, marraskuuta 24, 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)