Mikä on huonoa kritiikkkiä?

Intiaanit ovat olleet eurooppalaisille 1500-luvulta asti myyttisiä, eksoottisia hahmoja, joista ei ole tiedetty paljon tosiasioita. Kuva krakovalaisessa talossa olevasta korkokuvasta. 

Kirjallisuuskritiikki on tärkeää kirjailijalle. Se voi ilahduttaa ja opettaa, miten parantaa kirjoittamista.  Olen kiitollinen kaikille niille henkilöille, jotka ovat kirjoittaneet kirja-arvosteluja kirjoistani kuluneiden vuosien aikana. Olen oppinut niistä paljon, ne ovat rohkaisseet jatkamaan kirjoittamista. Yleensä kirja-arvostelut ovat olleet asiallisia ja miellyttäviä silloinkn, kun ne ovat tuoneet esille kirjoissani olevia puutteita.

Millainen kritiikki on sitten pahaa ja vahingollista? Kaikkein pahinta on, jos kriitikko tai kuka hyvänsä antaa vääriä tietoa, vääristelee kirjan sisältöä tai sanomaa.  Jostain syystä eräs henkilö on antanut julkisesti täysin vääriä tietoja esikoiskirjastani - joka ilmestyi 20 vuotta sitten -  ja kirjoittanut muutenkin asiattomasti.  Hän muun muassa moittii minua, etten kirjoita intiaaneista. Ei minun olis tietysti tarvinnutkaan, kun kirjoitan elämästä 1900-luvun alun Torontossa, jossa oli mustaa väestöä tai kiinalaisia enemmän kuin intiaaneja, joita lienee ollut muutama. 

Mutta koska kirja on siirtolaisromaani ja koska olin kirjoittanut useita lehtijuttuja intiaanien kulttuurista, halusin tuoda esille suomalaisten siirtolaisten käsityksiä ja mahdollisia kokemuksia intiaaneista.  Se onnistui, kun kuvasin kirjan päähenkilöiden koulutyttö Aurora Koivun ja palvelustyttö Iida Suomisen pitkää laivamatkaa Euroopasta Amerikkaan. Olen käymässä juuri läpi kirjan tekstiä uutta painosta varten, ja eteen tuli kohta, jossa Pohjanmaalta Venäjän sotaväkeen joutumista pakeneva Pekka Lohi ja muut nuorukaiset kyselevät kaikkea mahdollista vanhalta kokeneelta siirtolaiselta John Nikkarilta:

 - Oletteko te Nikkari nähnyt niitä punanahkoja? Eivätkö ne ole julmaa väkeä ne intiaanit?

  - Kai ne osaavat olla sitäkin niin kuin mekin. Mutta totuuden nimessä on sanottava, että en olisi nyt tässä, jos eivät olisi intiaanit pelastaneet minun henkeäni kolmattakymmentä vuotta sitten.

Nikkarin ympärille tuli aivan hiljaista. Kauempaakin kurkoteltiin häntä katsomaan.

 - Oli ollut oikein kylmä talvi. Minä läksin yhtenä aurinkoisena kevättalven päivänä kotimökiltä kalaan ja tein avannon. Mutta silloinkos jää petti allani. Huusin täyttä kurkkua, vaikka arvelin viimeisen hetkeni tulleen, kun lähellä ei ollut tiedossani muita ihmisasumuksia. Erämaassa asuttiin. Siihen ilmestyi kuin maan alta niitä punanahkoja eli intiaaneja, vetivät minut kuiville ja kantoivat havumajaansa. Siellä he virvoittelivat minut henkiin.

Kun heräsin seuraavana aamuna, makasin havujen päällä aivan ilkosillani risaisiin nahkoihin käärittynä, ja vanha intiaanimuori juotti minulle jotain pahanmakuista lientä. Outo oli minusta heidän majansa, katossa oli aukko, siitä pilkotti valoa, ja savu nousi aukkoon nuotiosta keskeltä majaa. Intiaanit olivat tulleet ottamaan mailtaan siirappia sokerivaahteroista, Nikkari jatkoi.

  - Kasvaako siellä sokerikkii puussa? eräs emäntä keskeytti, mutta toiset pyysivät häntä olemaan hiljaa. Joku tytöistä tirskui.

 - Ei siellä siirappipurkit puussa kasva. Ensin pitää mahla juoksuttaa ruohonkortta myöten puuämpäriin ja keittää sitä tuntikausia nuotiolla. Padan pohjaan kertyy sitten siirappia. Meidän nykyisellä lähinaapurilla on intiaanivaimo, ja hän laittaa kuuman siirapin somiin puumuotteihin kovettumaan. Sokeritoppa on sitten kuin kukkanen tai karhunkäpälä.

Nikkari levitti kämmenensä kuin matkiakseen tuota ihmettä, karhunkäpälän muotoista sokeritoppaa. - Taitaisi semmoinen olla emännälle mieleen. Me kaadettiin poikasena kuumaa siirappia hangelle ja imettiin sitten niitä siirappipaloja. Jo oli hyvää.

  - Mutta ne intiaanit, pojat kysyivät kärsimättöminä, - päästivät pois, eivät ottaneet päänahkaanne?

  - Tässä on tallella, John Nikkari sanoi, otti hatun päästään ja siveli kaljua päälakeaan. - Meistähän tuli hyviä ystäviä.  Ei meidän naapureina alussa muita ollutkaan kuin intiaaneja. Äiti pelästyi, kun intiaanit tulivat silloin ensimmäisen kerran pyssyn kanssa minun perässäni. Mutta kun äiti kuuli, mitä he olivat minulle tehneet, hän antoi heille tuoretta vastakirnuttua voita ja lämmintä rieskaa. Leivän söivät erikseen ja voin erikseen.

 - Vai voin söivät erikseen ja leivän erikseen, ihmeteltiin ääneen.

Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991 (1992), sivut 75-77

Sama aikakausi: Aurora-kirjat ja Kahden kerroksen väkeä

Molly pyyhkii pölyjä kartanon salissa. Kuva: Matti Amnell (Jr)

Luen pitkästä aikaa esikoiskirjani käsikirjoitusta.
Tarkoitukseni on ottaa vihdoin kolmas painos kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö" (Kirjapaja 1991, 1992). Se kertoo vuodesta 1903 eli täsmälleen samasta ajasta kuin "Kahden kerroksen väkeä" -nimisen TV-sarjan alkuosa.

Lisäys: Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

On aikamoinen sattuma, että en ollut nähnyt tätä kuuluisaa TV-sarjaa, kun ryhdyin kirjoittamaan Aurora-kirjoja 1980-luvun lopulla Kanadassa asuessani. Syynä oli se, että meillä ei ollut TV-tä vielä 1970-luvun alkupuolellakaan, jolloin sitä esitettiin Suomessa, ja vuonna 1979 muutimme Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi. Siellä sarja oli nähty jo ajat sitten.

Löysin 1990-luvun lopulla kirpputorilta kirjan, joka oli tehty TV-sarjan perusteella. Luin sitä uteliaana. Paljon oli tuttua, sillä lähteinä olleet romaanit, tietokirjat, valokuvat ym olivat olleet paljolti samoja sekä TV-sarjan tekijöillä että minulla, minulla paljon pienemmässä mittakaavassa. Lisäksi minulla olivat tapahtumapaikkoina Helsinki ja Toronto ja Kahden kerroksen väessä Lontoo. Jotkut ovat olettaneet, että tämä sarja olisi vaikuttanut paljon Aurora-kirjoihin, mutta kuten yleensäkin tällaiset arvailut, tämäkin meni ihan pieleen.

Bellamyn talo sijaitsee Lontoossa, ja rouva Bellamy on aristokraattista sukua. Bellamyn koti on loistava esimerkki edwardiaanissta mahtitalosta, joka on kuin loistohotelli. Palveluskuntaa on suuri joukko. Bellamy on eräs keskeisiä henkilöitä Lontoon poliittisessa elämässä. Ollaan oikeaa yläluokkaa. Austinien varakkaan liikemiesperheen kartano Toronton lähistöllä on vaatimaton verrattuna Bellamyn lontoolaiskotiin.

Mistä minä sain sitten vaikutteita? Kirjoista, maalauksista, sanomalehdistä, romaaneista (esim E. M. Forster), museoista, varsinkin Spadinan kartanomuseosta, joka on ollut muutamien huoneitten osalta esikuvana kirjan kartanolle, talon ulkoasu on kokonaan keksittyä. Perinteisen historiallisen romaanin täytyy olla realistinen ajanhengen kuvaamisessa ja historiallisissa tosiasioissa, muu on vapaata. Ei pidä unohtaa yhtä päähenkilöä, laaksoa. Katselin eilen Toronton karttaa ja huomasin, että olin elänyt koko ajan laaksojen vieressä, ja niissä me ulkoilimme. Ne kiehtoivat kuten yleensäkin Kanadan luonto.

Bellamyn perheen talo on puolestaan vaatimaton verrattuna uusimpaan Edwardin aikaa kuvaavana TV-sarjaan "Downton Abbey", jota olen seurannut koko ajan.

Näihin mammutteihin verrattuna Aurora-kirjani ovat miniatyyrejä, jotka kertovat suomalaisen koulutytön vaiheista Edwardin ajan eli 1900-luvun alun Kanadassa ja sortovuosien Suomessa.

Aurora-kirjoista sanottua

Paikka ja aikakausi sopivat hyvin

Rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille

Aurora-kirjoja saattaa löytyä kirjastoista:
Aurora. Vahteralaakson tyttö  1991, 1992 (nimellä Pirkko Pekkarinen)
Aurora ja Pietarin serkut 1993
Aurora ja villikyyhkysten aika 1995
Aurora ja Molly 1999  (Tämä on jo nimellä Anna Amnell)

Älä tapa oravaa tupakalla

orava, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Iisalmen Sanomat kertoo oravasta, joka oli kuollut tupakkaan. Ketjupolttaja oli vieraillut eräässä talossa ja laittanut tupakantumpit ulos astiaan, josta oravaparka oli ne löytänyt. Oravanjälkiä oli astian vieressä. Lehti kertoo, että pienikin annos nikotiinia tuhoaa oravan ruokatorven.
Uolevi Skaren: Kurrekin kuolee tupakkaan. -Iisalmen Sanomat /Uutiset 16.2.2014

Värikollaasi 166: Zagreb 2007

Zagreb 2007, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nämä punaiset ovet ovat minulle eräs symboli Itä-Euroopassa tapahtuneista muutoksista.

Punainen väri ei edusta enää punalippujen ideologiaa vaan lännen punaista, Amerikan ja Britannian punaista. Ihanteeksi on tullut länsi, johon nämä maat ovat kuuluneet ennenkin kulttuurisesti.

Vallitseva rakennustyyli on Itävalta-Unkarin aikaista. Kehuuhan Zagrebissakin opiskellut Nobel-kirjailija Ivo Andric kirjassaan"Drina-joen silta" sitä, kuinka reippaasti Itävalta-Unkarin insinöörit kunnostivat hänen lapsuuden kotikaupunkinsa.

Olin vuonna 2007 ensimmäisen kerran Zagrebissa. Siellä oli menossa edelleen kiihkeä jälleenrakentaminen niin kuin muissakin entisen Itä-Euroopan maissa.

Katujen varsilla oli peruskorjauksen alla olevista asunnoista tuotuja keittiö-ja kylpyhuonekalusteita, vanhoja huonekaluja. Osa kauniista lähinnä Itävalta-Unkarin aikana rakennetuista kerrostaloista oli saanut jo entisen loistonsa.

Suuri osa kaupunkia oli kuitenkin vielä ankeaa, laiminlyötyä ja suorastaan runneltua: vallan vaihtuessa kommunisteille oli rakennusmiehet määrätty hakkaamaan joistakin rakennuksista moukareilla ja vasaroilla "porvarillisen arkkitehtuurin" korkokuviot ja muut koristeet. Onneksi on paljon valokuvia, joiden perusteella korjauksia on voitu tehdä. On rakennetty myös huippumoderneja rakennuksia.

Vanhaa kaunista Zagrebia.

Kuviani/ Collection: Krotian, Serbian ja Slovenia matkoilta 2007 ja 2010

Värikollaasi 166 -kuvia
värimalli

Photo Friday: 'A Landscape'

A beautiful lake in Carelia near Saint Petersburg.
Photo Friday: A landscape
maisema maaseudulla

Aakkoset 11: Å

Å piti poistaa, kun Flickr poisti leipämainoksen.
Aakkoset Å

Leipäauto tupsahti eteen Viiskulman (Wikipedia) viiden kadun risteyksessä risteyksessä juuri kun olin kuvaamassa alla olevaa "Meranon" taloa. Otettu heinäkuun 25. 2007, jolloin asuin vielä parin korttelin päässä tästä talosta.




Viiskulma on katujen risteys.

Ja täällä kuvianiTöölöstä

Happy Valentine's Day

Hyvää Ystävänpäivää! Trevlig Alla Hjärtans dag!
Omena ja Pikkuprinssi ovat piilossa vasemmalla, neljäs tai viides kuva.:)



Kukkakaupoissa on tänä vuonna valinnanvaraa! Asetelma on lähikukkakaupastamme (Runebergin kukka), jonka ikkunasta olen kuvannut suurimman osan kukkakuviani ja joka on ainakin tämän nojatuolipuutarhurin kukkatarha.:).

Kommentteja Kemppisen blogiin:

Sairaalat kätkevät salaisuuksia. Kuvassa kaunis Kirurginen sairaala Helsingin Ullanlinnassa. Kuva: Anna Amnell

Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan On oikein vaieta : "Lääkäreiltä ja hoitohenkilöiltä ihmisten tautien kuvaileminen, niistä kertominen ja ilman muuta taudinmääritysten paljastaminen on jyrkästi kielletty. Rangaistus on sangen kova."

Kommentoija niimerkki kuulitõukaja ['puttaaja' ?] kertoo esimerkkitapauksista.

Kommenttini:

Tämä on erittäin kiinnostavaa. Luin [netistä] lisää vaitiolovelvollisuudesta. Ymmärsin, että vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia työntekijöitä esimerkiksi sairaalassa, myös harjoittelijoita, siviilipalvelusmiehiä jne. Entä keittiöhenkilökunta, siivooja ja toimistotyöntekijä, maalari, joka on tilapäisesti maalamassa ovea ja kuulee jotain salaista?

Onko vankila, koulu tai perhepäivähoito vastaavia tilanteita?

Koskeeko vaitiolovelvollisuus myös psykiatrin keittäjää, sisäkköä ja siivoojaa? Entä puolisoa ja lapsia, jotka sattuvat kuulemaan jotain?

Entä mikä on tilanne rikosta tutkittaessa? Onko papin vaitiolovelvollisuus edelleen laissa? 

Ajatellaan nyt vaikkapa poliisikuulustelua. Saavatko psykiatri, psykologi, pappi tai sairaanhoitaja tai muut työntekijät paljastaa poliisikuulustelussa potilaita(/asiakkaita koskevia asioita?

Vastauksia löytyy Kemppisen seuraavasta blogikirjoituksesta Salaillen ja esimerkiksi kirjasta Kemppinen, Jukka: ”Informaatio-oikeuden alkeet”

Mutta olisi vielä paljon kysyttävää. Kuten tiedämme yksi tyhmä osaa kysyä enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata. 

Kommenttini:
Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa, paljastukset timantteja, joista "lumimaja" arvokkain. Onkohan näin? 

Toinen kommenttini edelliseen kirjoitukseen:

Käy yhä kiinnostavammaksi. 
Jukka Kemppinen kirjoitti:
”Poliisi ja sairaanhoitaja saavat [sic] selailla salaisia tietoja vain työtehtävissään. ”

Voiko poliisi rikosta epäillessään haastatella/kuulustella sairaalan lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa ja tilapäisiä työntekijöitä ja hankkia näin tarvitsemiaan tietoja epäillyistä henkilöistä. Poistuuko silloin näiltä henkilöiltä myös aikaisempi vaitiolovelvollisuus? Ehkä he olivat sitoutuneet noudattamaan aikaisemman lain vaatimuksia. 

Entä jos potilas on vanhanaikaisen [!] nukutuksen aikana paljastanut salaisuuksia? Oliko salassapitovelvollisuus erilainen aikaisemmin, esimerkiksi sodan jälkeen?

Anonyymi kirjoitti:
”Jos lääkäri on potilaan ominaisuudessa sairaalassa, niin salassapitovelvollisuutta --ei ole.”

Ei kai muillakaan potilailla? Sairaalassa voi olla paljon potilaita ja näillä vieraita. Vain ohuet verhot ovat vuoteitten välillä. Sängyn päädyssä on potilastietoja. Salaisuudet eivät siis säily??

Kemppisen uusin tästä aiheesta. Ei onnistu :

"Arvelen että sananvapaus toisaalta, toisaalta tietojen luottamuksellisuus ovat hyvin tärkeitä asioita. Lakimiehenä kiinnostukseni alkoi siirtyä 15 vuotta sitten voimakkaammin näihin asioihin."

kysymykseni: Ovatko näitä asioita koskevat lait muuttuneet ratkaisevasti? Nykyaikana meitä kiinnostavat esimerkiksi toista maailmansotaa edeltävä aika ja heti sodan jälkeen alkava kylmän sodan alkuaika, joista voi nähdä jatkuvasti lehtijuttuja ja TV-sarjoja. Hyvin outoja aikoja kummatkin. Millaisia aikoja ne olivat sananvapautta ja vaitiolovelvollisuutta koskevien lakien kannalta Suomessa? Onko ero nykyaikaan dramaattinen? 

Voidaanko vanhoja juttuja avata ja käsitellä uusien lakien mukaan eli ovatko jotkut lait taannehtivia? 

Onko vaitiolovelvollisuus elinikäinen, ja onko salassa pidettävillä asioilla jokin suoja-aika?

Kemppinen Ad Omnia: - kyllä lainsäädännön muutos viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana on ollut erittäin suuri. Aina mainitun EU-lainsäädännön sijaan unionia vanhyemmat ihmisoikeussopimukset määrittävä perustuslaki 1999 oli ehkä puolittain vahingossa ratkaiseva askel omistamiseen ja etenkin maahan kytkeytyvästä perinteestä pois.

Sadepisaroita ikkunassa

A rainy morning, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kaupunki on kaunis sateella.

Miksi kirjoitan?

Tästä syystä: lapset lukevat kirjojani, lainassa tätäkin taas suurin osa, vaikka kirja ilmestyi vuonna 2006. Odotan kärsivällisesti, että paikkakuntani kirjasto ostaisi uusintakin kirjaani. Toivottavasti kadonneet kirjat ovat vain tilapäisesti kadonneita eli väärässä kaapissa.

Winter 2014 - Talven värit

Winter 2014, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Jää ja luistinrata Johanneksen kentällä
Värikollaasi 165 , valitsin kolme värimallin väreistä

Ilahduin. Taas kirja-arvostelu!

Bromelia, a photo by Anna Amnell on Flickr.

”' Lucia ja Luka' on seitsemäs Anna Amnellin historiallinen nuortenromaani ja kolmas osa Lucia Olavintyttären vaiheista renessanssiajan Euroopassa kertovasta sarjasta. Uutena henkilöhahmona sarjaan astuu Luka Dalmatialainen, Venetsiasta kotoisin oleva musikantti, joka Lucian tavoin on kääpiökasvuinen ja jo siksi Lucian erityismielenkiinnon kohde---
Amnell kuvaa luontevasti renessanssiajan arkea: asumista, vaatetusta, ruoka- tapakulttuuria. --”
Virikkeitä-lehden päätoimittajan Kaarina Kolun pitkä kirja-arvostelu, josta yllä pieni osa.
Kolu, Kaarina: Amnell, Anna: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. Kuv. Matti Amnell. BoD - Books on Demand - Virikkeitä: Suomen Nuortenkirjanevoston julkaisu 2013: 4, s. 53. 2013.
Kaarina Kolu on Virikkeitä -lehden päätoimittaja.

P.S. Virikkeitä-lehti ei ollut vielä kirjakaupassa eikä sitä ole lähikirjastossakaan. Mieheni otti eräässä kirjastossa kaksi valokopiota, mutta jouduin lähettämään ne eteenpäin. Laitan kuvan koko arvostelusta myöhemmin. Näistä arvosteluista oppii. Klikkaa alla olevaa kuvaa suureksi ja lue koko arvostelu-.

Kolu, Kaarina: Amnell, Anna: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. Kuv. Matti Amnell. BoD - Books on Demand - Virikkeitä: Suomen Nuortenkirjanevoston julkaisu 2013: 4, s. 53. 2013.

Aakkoset 'O' + luku 10

Kirjasto remontissa, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kaupungilla nähtyä
Aakkoset: 'O' + numero 10

Minulla oli kerrankin tuuria!

Winter Olympics 2014

Näin mainostettiin Sotšin
talviolympialaisia Pietarin keskustassa viime syyskuussa. Photo: Saint Petersburg Sept 2013. Photo: Anna Amnell.

Photo Friday: 'Twilight'

Sunset in Töölö, Helsinki 2012, a photo by Anna Amnell on Flickr.

the golden city
Photo Friday: Twilight

Tavallista elämää

IMG_1576, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Elämä on palannut normaalitilaan, kirja valmistui, siitä alkaa tulla arvosteluja ja luen & kirjoitan uudesta aikakaudesta ja uudesta aiheesta kaikessa rauhassa.
P.S. Tänään myös Virikkeitä-lehdessä, mutta en ole vielä nähnyt sitä.

Kommentteja kansasta ja eliitistä

Photo: Anna Amnell
Oopperatalo on vastapäätä korttelia, jossa asun nykyään - vuokra-asunnossa. Kuva on otettu Töölönlahden puolelta. Saman kuvani voi nähdä myös täällä.

Kun näitä kommenttejani vielä luetaan, laitan talteen omaan blogiinikin. Kommentteja elokuussa 2012 Hymyilevän eläkeläisen blogiin eliittikulttuurista ja sampanjasosialisteista.

Lisäys: Jäi kirjoittamatta kommentteihin, että jo 1900-luvun alussa laulettiin sosialistien kulkueissa Pohjois-Amerikassa: "Ei leipää vaan myös ruusuja".

1.  Tuli mieleen myös Yhdysvaltojen mustan väestön asema. Ennen piti puhua mustaa slangia, jotta oli kunnon mustan kulttuurin edustaja. Nyt musta amerikkalainen saa olla ihan niin sivistynyt kuin haluaa. Miksi ei tavallinen suomalainen saisi osallistua taiteen ja kulttuurin parhaaseen antiin? Salonen on oikeassa: työväenliikkeen alkuperäinen tarkoitus oli avata kulttuuri koko kansalle.

Miksi laahata historian kaunoja mukaan oopperaankin? Arhinmäki joko mielisteli nuoria äänestäjiä tai on sivistymätön juppi, joka ostelee kalliita design-vaatteita ja lentelee ympäri maailmaa jalkapallo-otteluihin. Sekö muka on malli meille köyhemmille?

2. Arhinmäki vaikuttaa ihan mukavalta nuorelta ihmiseltä, mutta hänellä ei ole sen kummempaa kokemusta köyhyydestä kuin meillä luutuneilla tädeilläkään, päinvastoin me saatamme tietää, miltä tuntuu olla todella köyhä.

Ehkäpä olet kuitenkin oikeassa ja asia on niin, että nykyajan köyhä voi ostaa kalliita design-vaatteita, joita Arhinmäki haastattelujen mukana käyttää ja köyhällä on varaa matkustaa lentoneella eri puolille maailmaa jalkapallo-otteluihin sen sijaan että hän kävisi Savonlinnassa tai Töölössä Oopperassa. Siinäkö se Arhinmäen malli on? Olen noudattanut porvarillista mallia ja käynyt muutaman kerran Oopperassa, ensin Bulevardilla opiskelijana ja sitten Töölössä. Jos se tekee minusta rikkaan elitistin, niin vähälläpä se tuli. Arhinmäen linjaan ei minulla oel varaa. No, voisin ostaa spray-maalia ja tehdä muutaman graffitin, olihan minulla koulussa piirustuksessa kymppi.

3.  En kadehdi Arhinmäen elämäntapaa, se ei todellakaan minua houkuta. Haluan muistuttaa vain Sinulle, että Arhinmäen kaltaisia ylellisiä elämäntapoja harjoittavia vasemmistolaisia sanotaan sampanjasosialisteiksi – kuten tiedät.:)

  [Hymyilevä eläkeläinen: ”Eliittitaidekin hakee potkua rahvaan iloista!”]

4. Kommenttini:

On hakenut jo kauan. Jo antiikin ja Shakespearen ajoista. :) Siksi Arhinmäen kiukuttelu vaikuttaa enemmänkin laiskuudelta.

Mozartin äänimaisema

Mozartin äänimaisema oli erilainen kuin meillä.

Makro 133: 'Kuulo'

(Kuvassa ovat mieheni erinomaiset kuulokkeet, käytän itse iPhonen mukana tulleita kevyitä "nappeja", jotka eivät paina ollenkaan. )

Kirja-arvosteluja: Ismo Loivamaa: Turkulaista hovielämää. Sydämellisiä tuokioita

"Anna Amnell jatkaa lapsille ja varhaisnuorille tarkoitettua kirjasarjaansa lyhytkasvuisesta Luciasta. Lucia ja Luka  (BOD, kuvittanut Matti Amnell) kertoo Turun linnan renessanssiloistosta Juhana-herttuan aikaan.

  Lucia Olavintyttären perhe perhe koettaa parhaansa saadakseen osansa kukoistavan kaupungin antimista, mutta valtapolitiikan suhdanteet muuttuvat epäsuotuisiksi.

   Kirjassa on pientä jännitystä, salaliittoja ja paljastuksia, mutta seikkailujuonen rinnalla myös sydämellisiä tuokioita, kun Lucia tapaa toisen lyhytkasvuisen, Venetsiasta tulleen musikanttipoika Lukan.

  Kirjailija on perehtynyt aikakauteen niin hyvin, että turkulaisesta 1500-luvun elämästä välittyy luonteva ja mielenkiintoinen kuva. Paikka paikoin teksti olisi vaatinut hiomista, mutta muutoin kirja täydentää mukavasti historiallisen lastenkirjallisuuden valikoimaa.”

Ismo Loivamaa: Turkulaista hovielämää. Sydämellisiä tuokioita. – Ismo Loivamaa. Kuukauden kirjat Lapsen maailma 2/2014, sivut 60-61.

Helsinki talvella

Helsinki talvella, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Latu on symboli. Kuva: Matti T. Amnell

Värikollaasit: peace 2014

peace, a photo by Anna Amnell on Flickr.

ks. suuri koko/a larger size
alkuperäiset kuvat:  oma kuva patsaasta ja 'olive branch' public domain kuva Wikipediasta: Eirik



 Brigitte Matschinsky-Denninghoff and Martin Matschinsky : "Berlin" 1987
Jakautunut Berliini. Taideteos on betonilla vahvistettua terästä.
Alkuperäinen kuvani. Nuolia klikkaamalla näet kuvia Berliinistä, jossa olin marraskuussa 2010 kaksi viikkoa. Vasemmalla tulee myös Wittenbergin kuvia alkaen Cranachin apteekista.

Värikollaasit 184:
värimalli

Silmuja

IMG_1486, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Lunta vasten näkee silmut selvästi.

Aakkoset 09: Z

Kirjaimet, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kirjaimet 9: Z

Snow!

Snow!, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nyt sataa Helsingissä lunta!
Saammeko valkoisen talven?

Photo Friday: 'Female'

Female mannequins, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Mannequins in a Saint Petersburg department store, September 2013.
a larger size/suurempi koko
Mallinuket pietarilaisessa tavaratalossa
Photo Friday: 'Female'

Kuka on salaperäinen Luka?

Bromelia, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Näihin aikoihin kirjastot tekevät ostosuunnitelmia ja kirjatilauksia. Myös seitsemäs kirjani "Lucia ja Luka" on jo hankinnassa moniin kirjastoihin eri puolilla Suomea. Voitte ehdottaa sitä omalle kirjastollenne, jos sitä ei ole vielä sinne tilattu. Voitte tehdä tilauksen, ja saatte sen luettavaksi heti kun se on kirjastossanne. Kirjastot ovat tavallisten kirjailijoiden suurin asiakas. Meidän kirjojamme ei myydä rekkalasteittain niin kuin entisaikaan Kalle Päätalon kirjoja.:)

Muistattehan, että tätä uusinta kirjaani painetaan sitä mukaa, kun sitä tilataan? Kirjapaino toimii hyvin nopeasti. Tämä systeemi on minullekin aivan uusi kokeilu. Tähän asti olen ollut tyytyväinen.

Helsingissä ja Turussa Lucia ja Luka on myynnissä myös Helsingin keskustan, Tapiolan ja Turun Akateemisessa kirjakaupassa. Välillä se loppuu, ja sitä tilataan lisää. Kirjakaupoilla ei ole paljon tilaa yhdelle kirjalle, kun valikoima on niin suunnaton. Sitä saa suurin piirtein kaikkialle maailmassa nettikaupoista.

Ulkomailla asuville edullisin lienee saksalainen Amazon, jonka sivuilta siitä voi käydä lukemassa näytesivuja. Kirjan julkaissut BoD (Books on Demand) myy sitä edullisimmin Suomessakin. Myös Suuri suomalainen kirjakerho, jos olette jäsen (ks sivupalkki). BoD:lta voitte pyytää edelleen arvostelukappaleita. Kirjabloggaajia pyydetään ilmoittamaan bloginsa osoite tähän kaavakkeeseen.
http://www.bod.fi/arvostelukappaleet.html

P.S. Olen kirjoittanut Lucian ja Lukan koko perheen kirjaksi. Isommat lapset voivat lukea sitä yksin, ja pienemmille sitä voi lukea ääneen. Kun lukee lapsille ääneen, saa uuden lapsuuden. Kirjojani lukevat myös monet aikuiset.

Uusilla kotisivuillani on lisätietoa, Lucia Olavintytär -blogissa myös Lucian ja Lukan maailmasta, 1500-luvun elämästä.
Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika. BoD. 2013
ISBN 978-952-498-842-1

Ystävänpäivään on enää kaksi viikkoa!

Makrokuvat 132: 'Viha'. 'Hatred'

The Divided Berlin, sculpture, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Viha jakaa, tuhoaa ja hajottaa.
Hatred divides and destroys.
Jakautunut Berliini. Taideteos on betonilla vahvistettua terästä.
Patsas "Jaettu Berliini" Berliiinin keskustassa. Kuvattu marraskussa 2010.
The Divided "Berlin", a sculpture in the heart of modern Berlin.
Brigitte Matschinsky-Denninghoff and Martin Matschinsky : "Berlin" 1987
Jakautunut Berliini. Taideteos on betonilla vahvistettua terästä.
Makrokuva 132: 'Viha'

Orkideat keittiössä

Orchids in the kitchen, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Orkideat viihtyvät keittiössä.

Kuka ojpojpojpo lmm ?

Who is this person?

Oletko lopettanut Blogger-blogisi? Entisen blogisi osoite saattaa olla käytössä henkilöllä, joka on ottanut entisen blogisi osoitteen ja nimen käyttöön ja hankkii rahaa mainoksilla. Katso Googlella. Näkyykö entisen lopetetun blogisi nimeä siellä? Ainakin minun entinen vuoden 2007 blogini on siellä.  Ja yli 100 muuta, enimmäkseen suomalaisia blogeja. Ystäväsi luuulevat, että olet perustanut pelkän mainosblogin.

Valitin Bloggerille, mutta ei tullut apua.

Tällä henkilöllä on olevinaan sekä Google+ että Blogger profiili.

Ennen Bloggerissa sanottiin, että entistä osoitetta eivät muut saa otta käyttöön.
Jos et halua enää blogata, älä lopeta (delete) blogiasi, laita se vain suljetuksi.
P.S. Löysin hänet Flickristä ja My spacestä.

Pidän vanhanaikaisista junista

Tässä junassa oli mukava istua. Junan vauhtikin oli sopiva, ehti katsella maisemia. Ikkunan pystyi avaamaan, ja valokuvista tuli kunnollisia, sillä kameran pystyi tukemaan ikkunan reunaan.
Rakastan junia ja suren sitä, että niin harvoin voi enää tuntea rauhallisen junamatkailun ilot. Viimeksi olen nauttinut junamatkailusta Kroatiassa. Varsinkin parin tunnin junamatka Zagrebista Slovenian Ljubljanaan on miellyttävä. 

Matkalla Ljubljanaan, Sloveniaan Zagrebista.

Maisema junan ikkunasta Sloveniassa. Ikkunan saattoi avata! Kuvan molemmin puolin olevien nuolien avulla voit siirtyä katsomaan muitakin kuvia Sloveniasta, jossa olen ollut vuonna 2007 ja 2010.
Matkalla Belgradista Zagrebiin koimme mieheni kanssa vanhan Itä-Euroopan junakurjuuden - juna oli täysin korjaamaton 1950-luvun juna. Nuori konduktööriparka nukkua kyyhötti istuallaan junan eteisen puupenkillä. Saa nähdä kerrotaanko sarjassa sellaisistakin junista.
Katso kuviani junista ja rautatieasemista Euroopassa. Mukana mm Prahan vanha art nouveau-rautatieasema, joka on osa uutta rakennusta.

Kun Suomessa oli vielä lapsia

"Panu Pulman mukaan Töölössä ja Kalliossa asui sodan jälkeen yli 400 henkilöä hehtaarilla, mikä ylitti New Yorkin ahtaimpien alueiden asukastiheyden, ja Punavuoressa asumistiheys oli kaksinkertainen. Suurperheisten kerrostalossa Mäkelänkatu 78-82: ssa asui vuonna 1950 peräti 650 alle 18-vuotiasta lasta, yhtä paljon kuin nykyisin noin 3000 asukkaan kunnissa. Talon suurimmat asunnot olivat 61 neliön kolmioita, joihin pääsivät 6-9-lapsiset perheet."
Antti Karisto: Suuret ikäluokat kuvastimessa. - Suuret ikäluokat (Antti Karisto, toim.) 2005
Olen ihmetellyt, minne ovat kaikki lapset kadonneet.

Vanhat Blogger-kirjoitukset eivät löydy

Miten kirjoittaa historiallinen romaani?

Olen pitänyt Blogisisko-blogia vuodesta 2005, mutta huomasin äsken että blogini Blogger-tilastot alkavat vasta vuodesta 2007. Vanhimpia kirjoituksia ei löydä hakusanoillakaan. Eräs syy voi olla se, että aikoinaan yhdistin Blogisisko-blogin osat yhteen. Yhdistämistä mainostettiin siihen aikaan kovasti. Nyt en uskaltaisi yhdistää muita kuin aivan lyhyitä blogeja.

Olen kirjoittanut esimerkiksi kirjoittamisesta ainakin 70 blogikirjoitusta tässä blogissa. Parhaiten ne saa esille blogin pohjassa olevien hakusanojen (labels) avulla.
http://blogisisko.blogspot.fi/search/label/kirjoittaminen

Vielä parempi keino on ottaa arkistosta kyseinen vuosi ja siitä kuukausi. Kirjoitusta voi lukea silloin!

Olen alkanut siirtää joitakin tärkeimpiä kirjoituksia uusille sivuille, joiden teemana on kirjoittaminen ja lastenkulttuuri.
Esim.
http://amnellinlucia.blogspot.fi/2007/03/miten-kirjoittaa-historiallinen-romaani.html
http://annaamnell.weebly.com/1/post/2014/01/miten-kirjoittaa-historiallinen-romaani.html

Aakkoset: X

herra X, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Herra X auttoi. Tämä oli helpoin tehtävä.
Aakkoset 08: X

Photo Friday: 'Beast'

Helsingin joulukadun avajaiset, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Opening of Christmas street in Helsinki.

Photo Friday: Beast, eläin

Talven kauneutta

Film 2014-80, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Lumen peittämä veistos. Kuva: Matti Amnell