Uuden Seelannin ylpeys, novellin uudistaja Katherine Mansfield kirjoitti päiväkirjaansa E. M. Forsterista:
"Forster ei pääse koskaan pitemmälle kuin teekannun lämmittämiseen....Kokeilkaa, eikös tunnukin lämpimältä? Eikö olekin hyvin lämmitetty teekannu? Mutta teetä siinä ei ole."
Tämä pilkka menee ohi, jos ei tunne perinteistä englantilaista teen valmistamista.
Viime vuosiin asti englantilaisissa toimistoissakin oli "tealady", nainen joka tuli laittamaan oikeaa teetä työntekijöille. Teen valmistaminen alkaa teekannun lämmittämisestä. Teekannu täytetään kiehuvan kuumalla vedellä. Kun kannu on lämmennyt, vesi kaadetaan pois ja kannun pohjalle pistetään teelehdet, teelusikallinen kutakin kuppia kohden ja sitten vielä yksi ylimääräinen.
Teeveden tulee olla "raikasta" ja kylmää, kun se laitetaan vesipannuun kiehumaan. Juuri kun se aloittaa poreilun, pannu otetaan liedeltä ja vesi kaadetaan teelehtien päälle. Muutaman minuutin haudutus, ja sitten tee on valmista kaadettavaksi kuppeihin.
"Pouring the tea" oli kunniatehtävä kanadalaisissa naisyhdistysten tilaisuuksissa. Teen kaataja istui pöydän päässä arvokkaana ja kaatoi teetä teekannusta tilaviin kuppeihin, joita pari muuta naista vei vieraille. Kupit olivat usein kaikki eri näköisiä, vaikkapa kukkasarjaa. Tai viikonpäivien tai kuukausien mukaisesti koristettuja. En tiedä, oliko tämä vain kanadalainen tapa.
Minut neuvoi oikeaoppisen teen valmistamiseen Miss Doris Dunstone. Hän opetti englantilaisen sivistyksen muita alkeita puolipäivälastentarhassa ja kielen hienouksia aikuisille. Olin opiskelija ja lastentarhassa harjoittelijana hankkiakseni vuokrarahan ja hioakseni kielitaitoani.
Lastentarhassa oli joka päivä teetauko. Lapset istuivat pikkupöytien ääressä ja saivat maitoa ja keksejä. Me aikuiset joimme vahvaa teetä, johon kaadettiin runsaasti maitoa. Minusta tuli teenystävä.
Tätä kirjoittaessani olen miettinyt, mitä ihmettä Mansfield oikein tarkoitti kritiikillään E. M. Forsterista.
(Tarkkaavainen lukija huomasi varmaankin, että vesi oli jäänyt pois ohjeestani ensi kirjoittamisella. Kuten moni kirja niin myös teen laittaminen voi jäädä kesken.)
Myös Maurice on tehty elokuvaksi ja hieno elokuva onkin. Siinä Hugh Grant oli vielä tuntematon suuruus ja näytteli henkevästi. Vastaparina ihana James Wilby joka ei ole oikein kyennyt tekemään yhtä ravistelevia suorituksia ja menetettyään nuoruuten kukkeutensa on muuttunut aika tylsäksi keski-ikäiseksi mieheksi. Juuri Marice on Forsterin kirjoista minulle ehdottomasti läheisin.
VastaaPoistaKirsti
Ööh, tulipa taas epäselvää puhetta. Siis Wilby ei ole Mauricen jälkeen kyennyt tekemään yhtä ravistelevia elokuvia kuin Maurice, ainakaan minun mielestäni.
VastaaPoistasama
Se täytyy lainata videona. Pirkko
VastaaPoistaEhkä Mansfield tarkoitti kritiikillään E. M. Forsterista sitä että kirjoitukset ovat keskentekoiset, siis ilman syvyyttä?
VastaaPoistaTuo kanadalainen tee tilaisuus ja eri näköiset kupit aina luulin kotoisin englannista, mutta nyt en olekaan aivan varma. Muistan lapsena seuranneen tämmöisiä tilaisuuksia, ja monella suomalaiselle ja minun äitilläkin oli juuri näitä englantilaisia kuppeja, vaikka kahviahan sitä tarjottiin enemmän.
Ne sopivat meille hyvin, sillä ne olivat tarpeeksi suuria teekupeiksi. Käytämme Kanadasta ostettuja ruusukuppeja ainakin syntymäpäivinä ja myös jouluna. Ne ovat suurempia kuin joulukuppimme, jotka ovat pohjoismaisia pieniä tonttukuvioisia kahvikuppeja.
VastaaPoista