Jono, rivi, pino, sikin sokin

Uudet lehmukset jonossa peräkkäin Kaivopuistossa



Kaunis rivi puutaloja Raumalla




Kirjapino




Puutarha-aiheiset astiani ovat taas kaapissa sikin sokin.
1-2-3-4 Kuvaa
Entinen Kaivopuiston puistotie, jossa oli suuret lehmukset ja uusi

Keskittynyt lukija ja puhuvat sivut

A reader statue in Zagreb, originally uploaded by Anna Amnell.

Pakinaperjantai. Puhuvat sivut
suuri koko/a large size

Mies nojaa toisella jalallaan talon seinään. Hänen takanaan on zagrebilainen kirjakauppa.

Häntä vastapäätä toisella puolen katua on Mimaran taidemuseo. Mutta hän ei huomaa sitäkään. Hänen kasvonsa kertovat, että hän on muissa maailmoissa, kirjan lumoissa.

Kirjailija presidentin puolisona

"Elän niin erikoisissa oloissa, että minun täytyy ne kuvata. Elän niin keskeisesti oman maani sivistyselämää kaikilla sen aloilla, etten saa olla omia näkemiäni ja kuulemiani muille välittämättä, niille, jotka tulevat jälkeeni ja joiden on ehkä hyvä katsella taaksepäin sellaisenkin temperamentin kautta, jota minä edustan." Ester Ståhlberg, presidentti K.J. Ståhlbergin puoliso päiväkirjassaan vuonna 1921.
Ester Ståhlberg (1870-1950)

Sylvi Kekkonen oli älykäs ja luonteeltaan pidättyväinen. Häntä arvostettiin niidenkin parissa, jotka eivät pitäneet hänen miehestään Urho Kekkosesta. Sylvi Kekkonen kokosi ympärilleen joukon aikansa kirjailijoita. Kekkosen aika oli erikoislaatuinen. Sitä ei voi verrata normaalitilaan, jossa presidentit ovat virassa yhden tai kahden kauden ajan. Sylvi Kekkonen (1900-1974) (kuva)

Kanadansuomalaiset muistivat: haastattelu Kanadan Sanomissa

Olin Kanadassa siirtolaisena vuodet 1979-1988, suomettumista paossa. Sain tänään postissa thunderbayläisen sanomalehden, jossa oli haastattelu minusta ja Aurora-kirjoistani - nehän ovat seuraus Kanadan vuosistani. Anna-Leena Pyykönen: Kanadan vuodet näkyvät Anna Amnellin tuotannossa. Laaksot ja sokerivaahterat jättivät jälkensä. Kanadan Sanomat 25.1.2012 . Skannattu haastattelu on luettavissa toisessa blogissani tuon linkin kautta. Kiitos, Anna-Leena!
Kiitos Thunder Bay!

Kirjallinen loppu vuodelle

My favourite mug and korvapuusti (cinnamon rolls)., originally uploaded by Brin d'Acier.

Teksti poikani mukissa: Charles Lamb sanoi Coleridgelle, että hän piti erityisesti kirjoista, joita oli luettu muffinsin ja voin kera.

Charles Lamb once told Coleridge he was especially fond of books containing traces of buttered muffins. - From Slightly Foxed

(Meillä sai lukea ruokapöydässä.)

Haaste: Kirjallista elämää

Löysin Paulan blogista Luen ja kirjoitan tämän haasteen Kirjallista elämää, jossa olen kovasti myöhässä.
C. S. Lewis on vaikuttanut hyvin paljon varsinkin englanninkieliseen kaunokirjallisuuteen, sillä hän oli Oxfordissa kirjallisuuden tutorina ja Cambridgessä kirjallisuuden professorina ja kirjoitti itsekin sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta kirjallisuudentutkimuksen alalta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa väitöskirjan, ja on niitä kirjoitettukin.

Tein kauan sitten eli 1970-luvulla graduni Helsingin Yliopistoon C. S. Lewisin Narnia-kirjoista englantilaisen filologian osastolle. Estetiikan professori ei pitänyt lastenkirjallisuutta tarpeeksi arvokkaana gradun aiheena, siksi valitsin englannin pääainekseni. Kirjoitin gradun nimellä Pirkko Pekkarinen.

Kun ensimmäinen Narnia-elokuva tuli Suomeen, aloin kääntää kiireesti osia gradustani Narniassa-blogiin, jonka perustin sitä varten.

Löysin nyt vasta tämän haasteen. Tässä on kuitenkin yksi linkki siihen, mitä Lewis käsittelee kirjoittaessaan nimenomaan kirjoittamisesta. Samassa blogissa on myös mm Tolkienin ajatuksia kirjoittamisesta.

http://narniassa.vuodatus.net/blog/category/C-S-+Lewis+-+kirjoitustekniikka

Minulla on kaksi Narnia-aiheista blogia, joista voi olla hyötyä kirjoittajile.

http://narniassa.vuodatus.net
http://narnia-blogi.blogspot.com

Olen kirjoittanut itsekin nuortenkirjoja ja pidän useita blogeja, joissa kerron myös kirjoittamisesta ja kirjailijantyöstä. Niissä on kymmeniä lyhyitä ja pitkiä kirjoituksia kirjailijoista ja kirjallisuudesta. Bloggerin haku ei toimi enää kunnolla. Vai lieneekö blogini paisunut liian suureksi?
 Olen laittanut pitkän luttelon hakusanoista, joiden avulla voi ehkä löytää kiinnostavia kirjoituksia. Kotisivublogissa on joitain vanhempia lehtijuttuja kirjailijoista.

http://amnellanna.blogspot.com (kotisivublogi)


Näissä kerron omista kirjoistani ja niiden edustamasta aikakaudesta:
http://aurorakirjat.blogspot.com
http://amnellinlucia.blogspot.com

ks myös Sanojen aika ja Lasten Sanojen aika sekä Suomen Nuorisokirjailijoitten nettimatrikkeli


Lisäys: myös tässä blogissa mm aiheet 'kirjailijan työ',  kirjoittaminen, kirjailijat,
Blogin pohjalla on lisää hakusanoja.

Kirjablogit

A week before Christmas, originally uploaded by Anna Amnell.

Blogimaailma vilisee kirjablogeja. Seuraan niistä muutamia (katso lisää esimerkiksi lukijoistani). En kuitenkaan halua ruveta pitämään itse kirjablogia.

Tämä blogi on "kirjailijan arki" -blogi, jossa haluan pitää kuvallista päiväkirjaa ja kirjoitella milloin mistäkin. Koska se on julkinen, en kirjoita yksityisistä asioista, mihin kuuluvat yleensä myös kirjat, joita luen omaksi ilokseni.

Pidän myös yksityisiä blogeja, joihin kerään aineistoa tulevia projekteja varten. Koska aloitin kirjoittamisen työn ohella olevana harrastuksena, julkaisen harvoin ja valmistelen kirjojani vuosikausia.

Kun kirja joskus sitten ilmestyy, teen sille tai sen aikakaudelle oman blogin, jossa annan tietoa kyseisestä kirjasta ja maailmasta, jossa kirjan henkilöt elivät.

Varsinkin nykyaikana saavat yleensä julkisuutta vain muilla tavoin julkisuuden jo saavuttaneet kirjailijat. Siksi yksityiset kirjailijat joutuvat tuomaan itseään esille monin tavoin.

Joku saattaa pitää sellaista narsistisena toimintana, mutta eihän kenenkään ole pakko lukea kirjailijoiden kotisivuja. Ne ovat tarkoitetut vain niille, jotka ovat kirjailijasta ja hänen teoksistaan kiinnostuneet.

Uskon, että kaikista blogeista on tulevaisuudessa paljon hyötyä myös sukututkijoille, bloggaajan omaisille yleensä ja kulttuurihistorioitsijoille.

Kommentti: ääneen lukeminen on hauskaa

Mainos tilaisuudesta, jossa Charles Dickens lukee teoksiaan. Kuva Wikipedia

Ääneen lukeminen voi olla koko perheen yhteinen harrastus. Sitä voi tapahtua spontaanisti sillloin tällöin tai sitten voidaan käydä systemaattisesti läpi ensin pikkulastenkirjat, eri maiden kansansadut ja edetä nuortenkirjoihin ja yleiseen kirjallisuuteen. Sekä vanhemmat että lapset tutustuvat kaunokirjallisuuteen, myös ne lapsista, jotka eivät viitsisi muuten kaunokirjallisuutta lukea. Aikuinen saa uuden lapsuuden.

Meillä ääneen lukeminen jatkui siihen asti, kun vanhin oli jo yliopistossa ja opiskeli mm englantia, siis äidinkieltä ja kirjallisuutta (Kanadassa) ja luovaa kirjoittamista. Ääänen lukemisen ohella kukin lapsista/nuorista luki omia kirjojaan. Juuri vanhin heistä vastusti ääneenlukemisen lopettamista, mutta meiltä loppuivat suomenkieliset kirjat. Monet aikuisetkin lukevat ääneen toisilleen kirjoja ja vaikkapa blogikirjoituksia, se on hauskaa.

Ääneen lukeminen oli erityisen tärkeää, koska asuimme yhdeksän vuotta ulkomailla ja halusimme säilyttää lasten suomen taidon. Maailmankirjallisuus on valtava aarreaitta, josta suomalainen kirjallisuus on vain osa ja valitettavasti edelleen aika vähän tunnettu. Kerrottakoon, että kaikista lapsistamme tuli innokkaita kirjallisuudenystäviä.

Ääneen lukeminen oli yleistä ennen. Todellisuudessa keskiaikana ja pitkään sen jälkeen luettiin aina ääneen, vaikka luettiin itsekseen. Kodeissa luettiin joka päivä ääneen. Se antoi lapsille kielen, laajan sanavaraston, vaikka he elivät yksinkertaisessa ympäristössä. Raamatun King James -käännöksen loistava kieli on pohjana koko englanninkieliselle kirjallisuudelle. Sillä on suuri vaikutus edelleen.
http://www.bbc.co.uk/news/magazine-12205084

Kirjailijat lukivat teoksiaan ääneen perheelle ja ystäville. Mark Twain luki aina päivän tekstinsä sukulaisilleen. Jane Austen luki ainakin perhepiirissä.

Kirjailijat lukivat teoksiaan ääneen yleisölle kiertueilla. Dickensin kiertueet Amerikassa herättivät suurta huomiota.

Uusimmat tutkimukset kertovat, että ääneen lukemalla oppii parhaiten.

Lasten- ja nuortenkirjat

Kommenttieni toinen osa tässä superpitkässä ketjussa on kirjoituksessani  Ääneen lukeminen on hauskaa Tilanne alkaa tasoittua. Mukaan tulee muitakin, jotka näkevät ikärajat hyödyllisinä.

Keskustelu alkoi 2.12.201. Siinä on ollut  tähän mennessä 91 kommenttia. Olen kirjoittanut siihen kolme pitkää kommenttia ja 9 lyhyttä kommenttia. Laitan nykyään talteen kommenttini.

Tulin mukaan 4.12

Kommentti yksi

1:30 pm

Katselin viime syksynä Berliinissä kirjakauppoja, ja kauppa näytti käyvän hyvin, vaikka lasten- ja nuortenkirjat oli lajiteltu ikärajoittain – tai ehkä juuri siksi. Vanhempien on mahdotonta tutustua ennalta kaikkiin kirjoihin, joten he kaipaavat luotettavia ohjeita kirjallisuuskriitikoilta ja kirjakaupalta.

Kuten kirjoitin Grafomanian kommenteissa maaliskuussa (Aiheellista pohdintaa -kirjoitukseen) , ihanne olisi, että mitään luokitteluja ei tarvitsisi olla, lapsi ja nuori saisi lukea mitä hyvänsä.

Meidän aikamme kirjallisuus on kuitenkin ylikaupallista. Kuvatut ongelmat ovat rajuja. Se on vaikeaa aikaa lapsille, lapsille ja nuorille kirjoittaville, lasten vanhemmille ja kirjastonhoitajille.

Täällähän puhutaan nyt varsinkin siitä keskustelusta, jota on syntynyt Valoa, valoa, valoa -kirjasta. Sekä Hesarin että Parnasson kriitikot ovat suositelleet sitä aikuisten osastolle. Heidän mielipidettään ei voida mitätöidä väittämällä, että he ovat asiantuntemattomia kirjallisuuden alalla.

Miksi olen samaa mieltä kuin he?

1. Kyseisessä kirjassa käsitellään runsaasti vaikkakin vain mainiten, luetellen kirjoittamiseen liittyviä ohjeita ja ideoita nimenomaan postmodernismin keinoin. Se on kirjana erinomainen esimerkki postmodernista romaanista. Se sopisi oheislukemistoksi lukiolaisille tai aikuisille järjestettäville kirjallisuuskursseille.

2. Postmodernismin keinoihin kuuluu myös eroottisuus, joka on kirjassa vahvasti esillä, vaikka seksin kuvauksia ei ole määrällisesti paljon.

Miksi lasta ja nuorta tulee ohjata? Lue siitä, mitä uusin aivotutkimus (magneettikuvaus) kertoo lasten- ja nuorten aivojen kehittymisestä ja kyvystä tehdä valintoja ja millä tavalla nimenomaan 12-20 -vuotiaana tehdyt valinnat vaikuttavat koko elämään.

http://blogisisko.blogspot.com/2011/12/teini-ikaisten-aivot.html

(klikkaa blogin hakusanoja ‘lasten- ja nuortenkirjallisuus, jos haluat lukea muitakin lanu-aiheisia kirjoituksiani)

Lasten- ja nuortenkirjailijana olen joutunut pohtimaan samoja asioita. Ensimmäisessä kirjassani on kohtaus, jossa nuori poika harkitsee itsemurhaa. Olin aika järkyttynyt, kun tajusin, että “nuortenkirjaani” lukivat 8-vuotiaatkin. Uusimmissa kirjoissani olen pyrkinyt tuomaan jännitystä ja vaihtelua nuorimmille lukijoillekin sopivilla keinoilla,

Kirja voi olla myös monikerroksinen, jolloin sitä voivat lukea kaikenikäiset. Maailmassa on paljon hauskaa ja jännittävää kuvattavaa.

Esim. aiheena tyttöjen ja lyhytkasvuisten asema 1500-luvulla, ihmisryöstö ym
http://kirjailijat.kirjastot.fi/kirjailija.aspx?PersonID=1462&PageContent=-8&BibliographyId=25712

Kommentti 2

9:24

Kulttuurin yliseksuaalisuus ja väkivaltaviihde häiritsevät lapsen ja nuoren normaalia kehitystä. Kirja voi kertoa nuorelle, miten suunnattomasti elämässä on mahdollisuuksia, avartaa hänen maailmaansa, inspiroida häntä käyttämään lahjojaan vaikeista olosuhteista huolimatta
.

Kommentti 3

11:32

Hyvä Tuula,

tämä ei ole viktoriaanista höpinää, vaan uusinta tutkimusta lapsista, juuri siitä ikäkaudesta, jolle kirjoitetaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miksi lapsia kasvatetaan, miksi heitä suojellaan:

Aikaisemmin on luultu, että jo 12-vuotias on ajattelukyvyltään kuin aikuinen, valmis tekemään itse suuriakin ratkaisuja omasta elämästään, mutta viimeisten 10 vuoden aikana tehty uusin aivotutkimus, magneettikuvaus (magnetic resonance imaging , MRI) osoittaa, että aivojen kehittyminen on hidasta, ja sitä jatkuu usein yli 20-vuotiaaksi.

http://www.edinformatics.com/news/teenage_brains.htm

Lapsen aivot ovat jo 6-vuotiaalla melkein samaa kokoa (!) kuin aikuisen aivot (yli 90%). Lapsen ajattelukyky kasvaa kuitenkin hitaasti 11-12 -vuotiaaksi asti – ja sitten alkaa ratkaiseva vaihe, karsiminen, josta lapsen tulevaisuus riippuu. Se mitä hän tekee, vahvistaa yhteyksiä aivoissa, muovaa häntä ihmisenä.

Lapsesta kasvaa sohvaperuna, lukutoukka, urheilija, -- käyttääkseni voimakkaita ilmaisuja. Katsokaa hiukan ympärillenne, niin näette, millaisia aikuisia kasvaa lapsista, joille annetaan liiaksi vastuuta, liiaksi vapautta.

Kaikkein kriittisintä on aika puberteetin ja aikuiseksi varttumisen välillä. Silloin tapahtuu aivojen muovautuminen valmiiksi. Se vaihe kestää usein paljon yli 20-vuotiaaksi asti.

Tuona aikana nuoret ovat vielä kypsymättömiä tekemään valintoja. He ottavat suuria riskejä. Ruotsalainen aivotutkija sanoo nuorista: vahva moottori ja huonot jarrut.

Kommentti 4

12:04

Sepä se. Ehdotan: Kirjailija saa kirjoittaa, mitä haluaa, mutta asiantuntijat luokittelevat, mille ikäryhmälle kirja sopii. Sitä tehdäänkin jo vaikka kuinka monessa maassa.

Mistä nyt kiikastaa? Eikö saa sanoa jostakin kirjasta: tämä kirja on erittäin hyvä, mutta se ei ole lasten- ja nuortenkirja?

Kommentti 5

12:33

Salla,

minäkin sain lukea lapsena ja nuorena, mitä halusin, ja se olisi tietenkin ihannetilanne. Mutta koska aikamme kulttuuri on erityisen väkivaltaista ja yliseksuaalista, tarvitaan luokittelu ja säätely. Se on yksi kulttuurimme ikävä sivuilmiö.

Toisaalta teknologia, kansainväliset yhteydet, parantunut koulutus luovat valtavasti mahdollisuuksia. Kirjailijan aihepiiri voi ulottua muinaisuudesta kaukaiseen tulevaisuuteen aivan uudella tavalla.

Kommentti 6 (vastaus)

1:16

Tuula,

ole rauhassa kirjailija, mutta anna kasvattajien, opettajien ja vanhempien päättää, minkä ikäiset lapset kirjojasi lukevat.

Luin uudestaan tarkkaan koko keskusteluketjun ja huomasin, että useimmat kirjailijat ovat huolissaan nimenomaan siitä, että lapsille on annettu luettaviksi kirjoja, joita he ovat tarkoittaneet “nuorille” eli yli 15-vuotiaille. Luokitus olisi auttanut.

Lukekaa Kari Levolan kommentit, niissä on tärkeimmät asiat koottu.

Vielä Tuulalle: nuorten pahoinvointia näyttää olevan yhtä hyvin “hyväosaisten kuin huono-osaisten” lapsilla.

Saako täällä käyttää vanhanaikaisia sanoja ‘hyvä”, ‘paha’, ‘oikea’, väärä’? Niiden avulla voisi tulla lisäselvyyttä tilanteeseen.

Yritys korvata rahalla rakkautta, aikuisen itsekkyys ja välinpitämättömyys, jatkuvasti vaihtuvat isän tai äidin “rakkaat”, ääriliikkeiden fanaattiisuus -jonka mainitsit – sekoittavat lapsen elämän.

Kommentti 7 (kysymys)

2:53

Mutta lukeeko 15-vuotias tyttö nuortenkirjoja? Eikö hän lue ennemminkin vaikkapa naistenromaaneja? Minulla on sellainen käsitys, että lapset ja nuoret lukevat itseään vanhempien tyttöjen ja poikien elämästä.

Luin 15-16 -vuotiaana vain aikuisten romaaneja. Nuorempana luin myös poikien seikkailukirjoja ja klassisia tyttökirjoja. Walter Scott oli minulle varhaisnuortenkirja.

Oli erittäin hämmentävää kuulla, että sekä Aurora-kirjojani että 1500-luvun kirjojani lukevat sekä 8-vuotiaat lapset että akateemiset aikuiset lukijat.

Pakostakin se tulee mieleeni, kun kirjoitan, välillä vähän stressaakin. Koetan pitää heidät mielessäni, mutta välillä haluan unohtaa heidät.

Kommentti 8

3:23

“Kirjastojen ja koulujen lukudiplomeissa ovat ammattilaiset valikoineet kirjoja tietylle ikäryhmälle. Niitä voi vanhempikin käyttää apunaan kun ostaa kirjoja.”

Ammattilaisten tekemä luokittelu siis toimii. Turha sitä on vastustaa. Juuri tällaista toivon myös suomalaisiin kirjakauppoihin. Eivät kaikki tunne kirjallisuuden nettisivuja. Isovanhemmatkin ostavat usein kirjalahjoja.

Kommentti 9 (vastaus)

4:23

Anu, kirjoitit: “No mutta sittenhän sinun pitäisi oman logiikkasi mukaan olla täysin rappiolla ja kieroonkasvanut.” Hauska kommentti.:)

Niin minä varmaan olisinkin, mutta lukemani klassikot ovat lastenkirjoja verrattuna näihin nykyisiin nuortenkirjoihin, niin ovat monet nykyromaanitkin, jotka on tarkoitettu aikuisille.

Esimerkki: Mieheni on lukenut viime aikoina huvikseen 50 nobelistien romaania, ihan summittain, ja sanoi, että vain yhdessä niistä oli yhtä latautunut eroottinen ja seksuaalinen tunnelma kuin alussa mainitsemassani nuortenkirjassa, jonka hänkin luki pyynnöstäni. (Hänkin on suorittanut arvosanan kirjallisuudesta yliopistossa.)

Kommentti 8 (kysymys)

4:30

Anne, kirjoitit:

“Ei minun mielestäni tässä kukaan ole vastustanutkaan ammattilaisten (!) tekemiä listauksia”

Mikähän olisi pätevyys, jotta saa luokitella yhden kirjan? Tämä käy yhä hauskemmaksi.:) Mutta sehän on vain hyvää mainosta lanu-kirjallisuudelle.

Kommentti 8 (vastaus)

4:41

Lapsuuteni oli ennen Väinö Linnan kirjoja, ennen Erica Jongia – Jongilta olen lukenut Lennä, uneksi. Markiisi de Sadea ei ollut kirjastossa eikä toimittajan vintillä, ei kiinnosta nytkään. En pidä nytkään väkivaltakirjoista, viiltelystä yms. Seksikohtaukset ovat yleensä hyvin tylsiä.

“Minkäs verran niissä Nobel-kirjoissa oli väkivaltaa, sotaa, ihmisten alistamista ja muuta vastaavaa? ” Paljon kuulema, mutta niitä ei väitetäkään lasten- ja nuortenkirjoiksi. Maailma on raaistunut. Sääli lapsia, jos he eivät saa olla kirjoissakaan rauhassa.

Kommentti 9 (vastaus)

5:17

Anu,

minulla oli onnea: kasvoin aikana, jolloin kirjoihin keksittiin muutakin kiinnostavaa kuin seksi.

Lapsi, joka on tottunut hyvään kirjallisuuteen, ei kaipaa aikuisenakaan väkivallalla ja seksillä mässäilevää kirjallisuutta.

Aika ei ollut myöskään yhtä kaupallinen. Mitä muuta seksillä ja väkivallalla kalastetaan kuin rahaa? Tämä koskee kirjallisuutta yhtä hyvin kuin musiikkia, TV:tä ja elokuvia.

Anne, kirjoitit:

Laitan tähän loppukevennyksen:

““Lasten etu -kortti l. ajatelkaa lapsia -kortti

Lasten etu -kortin pelaaminen langettaa välittömästi vastustajan päälle ihmishirviöpilven. Lasten edulla on mahdollista perustella ja etenkin vastustaa hyvin laajaa asia- ja argumenttijoukkoa, mikä tekee siitä hyvin suositun. — ”

Ei onnistunut, Anne. Valmisvaateteollisuutta on moitittu ankarasti siitä, että se haluaa pukea pikkutytöt seksiobjekteiksi. Miksi lasten- ja nuortenkirjallisuus saisi tehdä lapset seksiobjekteiksi?

Lapsille kasvurauha.

Kommentti 10 (aivan uusi asia keskusteluun)

5:46

Hyviä uutisia

ja vastaus Sallan kysymykseen: lasten- ja nuortenkirjoja kannattaa kirjoittaa kaikenikäisille.

The New York Times elokuu/2010 kertoo, että yhä useammat aikuiset lukevat kidlit-kirjoja, nuortenkirjoja, ei vain Harry Pottereita, vaan muutakin.

47% 18-24 -vuotiaista naisista ja 24% saman ikäryhmän miehistä sanoi ostavansa useimmiten young adults -ryhmään kuuluvia kirjoja.

Syyt: raikkaus, vauhdikkuus, kyynisyyden puuttuminen – ja ennen kaikkea juoni. Aikuisten romaaneissa juonta vieroksutaan, pidetään epätaiteellisena. (Siinä lienee myös syy dekkareiden suureen suosioon)

http://www.nytimes.com/2010/08/08/books/review/Paul-t.html

Kommentti 11 (vastaus)

7:56

Anu,

paljon kovempaakin kritiikkiä on esitetty.

Minä ehdotin vain kirjan siirtämistä aikuisten osastolle kuten ovat ehdottaneet myös Hesarin, Parnasson ja uusimman Kotimaa-lehden kriitikot.

Uuden Suomen blogissa YTM ja sukupuolijärjestelmän tutkija Laasasen blogissa eräs psykologi käyttää näiden alaikäisten tyttöjen tyttöjen seksisuhteesta termiä ” Child-on-child sexual abuse” ja jatkaa” On myös otettava huomioon, että jos lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjän on toinen lapsi, niin sen traumaattiset vaikutukset ovat yhtä vakavat, kuin jos hyväksikäyttäjä olisi aikuinen.”

Ei ole kyseessä ihan mikä hyvänsä nuorten lesboseksikuvaus. Tytöt ovat samanikäisiä, mutta he eivät ole mielestäni henkisesti samalla tasolla, toinen on tasapainoisesta perheestä ja tarmokas, toinen moniongelmainen ressukka. Ankea kirja, jossa mentiin koko ajan tuhoa kohti. En ole psykologi, joten en halua sanoa enempää.

Kirjan nuorelle lukijalle pitäisi mielestäni olla jälkihoitoa, josta Kirsi Pee kirjoittaa. Arvioni kirjasta on oikeastaan liian kiltti, olen ottanut vain sen hyvän, mikä siinä on kohteliaisuudesta toista nuorisokirjailijaa kohtaan:

Kommentti 12 (vastaus Kari Levolalle)

10:48 pm

Kari,

seksuaalisuus ei tietenkään ole tabu, mutta kuten itse sanoit, sitä voi käsitellä monilla tavoin ja hienovaraisestikin. On kuitenkin nuortenkirjoja, jotka sopivat vain varttuneemmille nuorille, ja tämä on niitä monista syistä. Hehän voivat lainata niitä aikuisten osastolta. Mikä ongelma siinä on?

Kiinnostuin tähän keskusteluun alkujaan siitä syystä, kun eräässä kirjastossa kirjastonhoitajat kyselivät huolissaan minulta, mitä pitäisi tehdä joillekin nuortenkirjoille, jotka olivat heidän mielestään liian rajuja nuorille lukijoille. Asia jäi vaivaamaan minua.

Jo vuonna 2003 lastenkirjallisuuden asiantuntija Maria Nikolajeva kirjoittaa Swedish Book Review -lehdessä siitä, millaisen minäkuvan nuoret tytöt mahtavat saada näistä muodikkaista rajuista nuortenkirjoista.

Lisäksi uusin aivotutkimus kertoo, että 12-20 -vuotiaat (!) eivät olekaan niin kypsiä, kuin olemme ajatelleet tähän asti heidän olevan. Nämä kaikki asiat täytyy ottaa huomioon ja olen tuonut ne esille tässäkin keskustelussa. Ei lasten- ja nuortenkirjallisuus ole koskematon ja kaiken yhteiskunnan yläpuolella.

Kai huomasit, että mm Kaisa Neimala Parnassossa ja FT Helena Ruuska Helsingin Sanomissa olivat samaa mieltä kuin minäkin siitä, että Valoa, valoa, valoa sopii paremmin aikuisten osastolle.

Koin kirjan hyvin lohduttomana. Koko tapahtumasarja kulki tuhoa kohti, päättyi itsemurhaan. Lisäksi on vaikea rakenne, kirjoittamisen erityiskysymykset, jotka eivät kuuluneet juonen kehittelyyn, vaan olivat täysin irrallisia. Siksi pidän kirjaa kiinnostavana postmodernina kokeiluna, jota varmaankin tullaan paljon käytttämään kirjoittamisen opettamisessa.

Vielä kertaus:
Ehdotin, että Valoa, Valoa, valoa sopisi ennemmin aikuisten kirjaksi. Samaa ehdottivat Hesarin kriitikko, FT, rehtori, yliopiston opettaja, samoin Parnasson kriitikko ja myöhemmin Kotimaa-lehden kriitikko.

Toin esille myös uuden aivotutkimuksen, jonka mukaan nuoret eivät ole kypsiä suuriin valintoihin, vaan tarvitsevat ohjausta. Samasta asiasta oli myös HBL:ssä.

Joululahjakirjoja

Meidän perheessä ostetaan yleensä lahjaksi kirjoja sekä jouluna että muulloinkin.

Tänään perheen pikkujoulussa sain nämä kaksi kirjaa: Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatz ja Höglund & Pispan Torikadun talo - päivä nukkekodissa.

Mieheni sai Veikko Huovisen Bakulainen Pahvala ja Tomas Tranströmerin Kootut teokset 1954-2004.

Tranströmer kuuluu Keltaisen kirjaston Nobelisti-sarjaan. Mieheni on ruvennut käymään läpi nobelistien kirjoja, yhden kultakin, 50 on jo takana.

Suomi oireilee muutoksen kourissa

Kuvassa: Eetu Iston "Hyökkäys", josta yläosa on poistettu. Muutosten tuulet heiluttavat nyt Suomi-neitoa.

Suomalainen yhteiskunta on muutoksen kourissa. Syntyy ääriasenteita, kiihdytään herkästi.

Politiikan suurin tabu

Tämän päivän Hesarissa haastatellaan puolustusministeri Stefan Wallinia. "Nato-keskustelu on Wallinin mielestä paraikaa Suomessa aivan kummallista. 'Nyt jos mainitseekin sanan Nato, leimakirves heilahtaa', Wallin ihmettelee." (Juha-Pekka Raeste : Jos mainitseekin Naton, leimakirves heilahtaa. HS/Kotimaa 28.11.2011)

Presidentinvaalit

Uskon, että Niinistön suuri suosio johtuu nimenomaan siitä, että hän suhtautuu asioihin rauhallisesti ja asiallisesti, herättää luottamusta. Myös Pekka Haavisto ja Sari Essayah ovat maltillisia ja miellyttäviä, Essayah seuraa kuitenkin enemmänkin syrjästä keskusteluja. Arhinmäki esiintyy kannattajilleen, ja maneerina on jatkuva konfliktin korostaminen, kapinallinen käytös, mikä on tietenkin olennaista marksilaisperäiselle politiikalle. Vaikuttaisi siltä, että Arhinmäki on perusluonteeltaan rauhallinen ja kiva tyyppi, mutta aate velvoittaa "rähjäämään". Eva Biaudet elää omassa iloisessa suomenruotsalaisessa maailmassaan, on hauska ja ottaa kantaa tärkeisiin kysymyksiin, jotka eivät liity välttämättä presidentinvaalikampanjaan.

Pidän Timo Soinista, vaikka en pidä hänen kaikista mielipiteistään - ja hänelllä on kirjava lauma, puolueensa kasvatettavanaan. Lipponen ja Väyrynen, no älyä heillä on kummallakin, ja he osaavat puikkelehtia kuin ankeriaat vuosikymmenestä toiseen poliittisesta tilanteesta toiseen niin taitavasti, että kansan on vähän vaikeaa ottaa heitä vakavasti.  Ihmetellä voi ja seurata kuin näytelmää.

Rotu, uskonto ja sukupuoli

Olen seurannut keskusteluja rotukysymyksistä ja seksuaalisten vähemmistöjen asemasta lapsuudesta asti, sillä ne asiat tulivat esille naapurien suhtautumisessa romaneihin ja homoseksuaaleihin, sitten vaihto-oppilasaikana ja varsinkin yhdeksänä Kanadan vuonna, jolloin elin erittäin monikulttuurisessa maassa ja erittäin monikulttuurisessa kaupunginosassa ja talossa.

 Suomalaisten suhtautuminen rotukysymyksiin on edelleen miltei läpeensä rasistista: joko toista ihonväriä olevia ihmisiä väheksyvää ja torjuvaa tai liioiteltua huomiointia.  Ei ole totuttu erilaisiin ihmisiin. Joka paikassa pitää olla mediassa esillä joku näkyvästi ulkomaalainen, token black, kuten Amerikassa sanottiin, ja sehän on myös eräs rasismin muoto. Samanlaista on suhtautuminen uskontoihin, kristittyjä ja muslimeja torjutaan ja pilkataan, muita mielistellään liioitellusti. Ihmiset eivät saa olla rauhassa sitä mitä ovat.

Samanlaista on suhtautuminen seksuaalisin vähemmistöihin: joko täysin torjuvaa tai liioiteltua huomioonottamista ja melkeinpä palvomista. Jälkimmäistä taitaa olla enemmän. Jos joku sanoo, että ei pidä esimerkiksi Saision homonäytelmästä, häntä syytetään heti homoseksuaalien vihaamisesta. Ei kestetä mitään arvostelua. Jos olisin homoseksuaalinen, en pitäisi kaikesta siitä sirkuksesta, mitä homoseksuaalisuuden ympärille on kehitetty.

Lapset

Samalla tavalla, kun esitin nettikeskustelussa, että äsken lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saanut kirja Valoa, valoa, valoa on minusta sopivampi kirjaston aikuisten osastolle kuin pikkulasten luettavaksi, koska se kuvaa alaikäisten seksiä, minua syytettiin heti homofobiasta, vaikka en ollut edes maininnut lesboutta. Lastenoikeudet unohdetaan muodikkaampien naistenoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rinnalla. Minusta näyttää siltä, että vain nuoret isät puolustavat nykyään lastenoikeuksia.