Mistä syntyi riita tieteen ja uskonnon välille?

Lehden kannessa sanat: Divided over Darwin.

Mistä on syntynyt riita uskonnon ja darwinismin välille? Ei ainakaan Darwninista itsestään. Uusin History Today -lehti kertoo artikkelissaan, kuinka Darwin ei pitänyt riidoista uskonasioissa.

Jumala on mukana teoksen "Lajien synty" ensimmäisellä ja viimeisellä sivulla: "laws impressed on matter by the Creator", "breathed by the Creator into a few forms or into one". Vanhempina vuosinaan Darwin piti kuitenkin itseään lähinnä agnostikkona, mutta ei taistellut koskaan uskontoja vastaan. (Thomas Dixon: America's Difficulty wirth Darwin. History Today/Feb 09)[Artikkelin alkuosa on suoraan nähtävissä netissä. Se kuuluu niihin artikkeleihin, joita voi lukea kokonaan ilmaiseksi rekisteröinnin jälkeen).

Tämä on aivan erilainen asenne kuin se, jonka esimerkiksi Ilkka Niiniluoto tuo esille tänään HBL:ssä, jossa haastatellaan eri alojen tutkijoiden suhdetta evoluutioon: ""Innan evolutionsteorin fanns tänkte man att Gud hade skapat oförenderliga djurarter för cirka 6000 år sedan.--Evolutionen behöver inte religiösa eller övernaturliga föklaringar. Det här är en viktig del av min egen världsåskådning."
(Venla Sandgren: Grattis på födelsedagen, Charles Darwin! HBL/Vetenskap 8.2.2009)
Ei puhutakaan evoluutiosta, vaan vastustetaan uskontoa, jonka olettaisi olevan tutkijan yksityisasia.

Suomalaiset kristityt eivät ajattele, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten, ja he hyväksyvät yleensä evoluutioteorian ja katsovat, että siinä ei ole ristiriitaa kristinuskon kanssa. Evl.fi/sanasto: "Luterilainen kirkko ei katso evoluutioteorian luonnontieteellisenä selitysmallina olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa. Luomisusko on kokonaisvaltainen uskonnollinen tulkinta elämän synnystä, evoluutioteoria totena pidetty luonnontieteellinen selitysmalli lajien kehittymisestä."

Tiede ja uskonto ovat eläneet sopusoinnussa Suomessa tähän asti. Teologit ovat ajatelleet, että luonnonlait ovat Jumalan luomia, ja Jumala toimii evoluution kautta. Mistä on noussut sota tieteen ja uskonnon välille?

Mistä syntyi yleensäkin ristiriita tieteen ja uskonnon välille? Thomas Dixonin mukaan syy löytyy Amerikasta. Sinne muutti alusta asti ihmisiä, jotka olivat joutuneet vainotuiksi uskonsa vuoksi. Siksi perustuslakiin tuli pykälä, jonka mukaan mitään uskontoa ei saa suosia valtiovallan taholta. First Amendment kirjoitettiin perustuslakiin uskontojen suojelemiseksi, ei niitä vastaan eikä tuottamaan uskonnosta tietämättömiä lapsia.

Mutta kun aamurukouksetkin poistettiin kouluista 1960-luvulla, kansa tunsi, että tämä päätös oli kansan enemmistön toivetta vastaan. Koettiin, että jos evoluutio-oppia opetettiin veronmaksajien varoilla ylläpidetyissä valtionkouluissa, täytyisi myös uskonnollinen näkökulma ottaa huomioon. Luonnonhistorian tunneilla alettiin käsitellä evoluutio-opille vaihtoehtoisia tai sitä täydentäviä oppeja, syntyivät kreationismi ja myöhemmin Intelligent Design (Johnson & Behe 1990-luvulla).

Thomas Dixonin mukaan Amerikan ja Euroopan erilainen tilanne johtuu siitä, että päinvastoin kuin Amerikassa Euroopassa, esimerkiksi Isossa Britanniassa (ja myös Suomessa) on kouluissa uskonnonopetus, johon suurin osa lapsista osallistuu, mutta josta saa vapautuksen jos vanhemmat niin haluavat. Näin vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, tasapaino on säilynyt. On myös vallinnut molemminpuolinen kunnioitus teologien ja muiden tieteiden harjoittajien välillä.

Viime aikoihin asti onkin tilanne ollut tällainen. Mutta viime vuosina Suomessa on syntynyt kiihkeästi uskontoa vastaan hyökkäävä ryhmä, joka vaikuttaa oudolta. Mutta se hyökkääkin tosiasiassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa tilannetta vastaan.

Eräs asia, jota uskontojen vastustajat ajavat Suomessa, on koulujen ja päiväkotien uskonnonopetuksen poistaminen. Siinä he sahaavat omaa oksaansa, sillä juuri koulujen uskonnonopetushan on estänyt uskonnollisen fundamentalismin leviämisen ja uskonnon ja tieteen välisen suhteen huononemisen.

Kemppisen blogissa keskustellaan Amerikasta ja uskonnosta.

New York, lumi, Gandhi - ja Sofi Oksanen

New York, lumi ja Gandhi - Siinä vasta yhdistelmä.
Sofi Oksanen in World Literature Forum.

En ole ollut koskaan New Yorkissa talvella, aina vain kesällä, kun siellä on kova helle. Katselen usein tämän New Yorkissa asuvan puolalaista syntyperää olevan naisen valokuvia Flickrissä. Huomaan, että minulla alkaa olla ikävä toiselle puolen valtamerta. Sanotaan, että kerran siirtolaisena ollut kaipaa aina rapakon toiselle puolelle, olipa hän kummalla puolen hyvänsä.

Paljon vaikuttaa myös se, että valtava Amerikka on pystynyt tekemään suuren loikan tulevaisuuteen, mutta Suomi junnaa edelleen menneisyyden lätäköissä.

Lehdistössä kysellään nyt, ansaitseeko Sofi Oksanen myös Runeberg-palkinnon. Jonkun toisen kirjailijan kohdalla olisi järkevää kysyä näin, mutta Sofi Oksanen edustaa uutta tilannetta suomalaisessa kirjallisessa maailmassa. Sofi Oksanen on uuden kulttuurin edustaja Suomessa, mutta hänhän onkin kahden kulttuurin kasvatti, suomenvirolainen, joka uskaltaa ilmaista mielipiteensä.

Kysykäämme ennemminkin: Ansaitsevatko vasemmistolainen suomalainen kulttuuri ja maahanmuuttajille vihamielinen Suomi Sofi Oksasen kaltaisen kirjailijan, joka edustaa nyt suomalaista kulttuuria maailmalla? Näen palkintovyöryn merkkinä kahdesta asiasta: Sofi Oksanen on harvinaisen hyvä kirjailija. Suomalainen kulttuuriväki tekee katumusharjoituksia vuosikymmenien syntien vuoksi.

Toisinaan viimeiset tulevat ensimmäisiksi jo tässä maailmassa. Virolaisen maahanmuuttajaäidin tytär, joka kerää parhaat kirjallisuuspalkinnot Suomessa, on jotain samaa, kuin oli Gandhi Brittiläisessä imperiumissa tai mitä on Obaman perhe Valkoisessa talossa. Muutoksen alku.

Kuvia Runebergin kotimuseosta

Kovin tutulta vaikuttaa Runebergin piha pikkukaupungin puutalossa lapsena asuneelle savolaiselle.

Hyvää Runebergin päivää! Virtuaalisia Runebergin päivän torttuja kuvien muodossa: Runebergin kotimuseon pihapiiri.

Suhde Runebergin tuotantoon oli minulle läheistä lapsuudessa: Suomalainen lapsuus

Kokopäivähoidon juuret sittenkin Neuvostoliitossa

Minua jäi vaivaamaan Nina Mikkosen väite, että lasten kokopäivähoidon juuret ovat Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa. Natsien lastenhoitosysteemistä en löytänyt faktoja netistä (Lisäys. Nyt löytyi. Myös täältä. Tästä Nina Mikkonen aikoi kertoa, mutta keskeytettiin), mutta Neuvostoliiton lastenhoidosta löytyi asiaa sivuilta, joissa on monenlaista tietoa lasten päivähoidosta.

Valtion järjestämä kollektiivinen kokopäivähoito alkoi todellakin Neuvostoliitossa. Kommunistiset kasvatustieteilijät olisivat mieluiten ottaneet lapset vanhemmilta jo synnytyslaitoksista ja laittaneet heidät heti valtion ylläpitämiin ja valvomiin päiväkoteihin. Lastenkasvatus ei ollut yksityisasia vaan yhteiskunnan tehtävä. Jo Leninkin ylisti valtion päiväkoteja.

"Communist educators would have liked to take charge of children from the day they were born, removing them from their parents and placing them in communal nurseries. ...In 1921, Zlata Lilina, an official of the Commissariat of Enlightenment, insisted that it was best for children to be removed from their homes...'Raising children is not the private task of parents, but the task of society.'"
-- Russia under the Bolshevik Regime, p331 by Richard Pipes ©1994".

Myös Itä-Saksan valtio omi lapset, minkä vuoksi saksalaiset eivät ole kovin ihastuneita päiväkoteihin. Muistissa ovat myös natsiajat, jolloin ihmisten perheasioihin puututtiin ja naisten piti synnyttää valtiolle "puhdasrotuisia arjalaisia" lapsia kuin synnytyskoneet.

Puolipäivälastentarhoja 3-6 -vuotiaille oli ollut jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Wikipedian artikkeli kertoo Saksassa 1800-luvun puolivälissä alkaneen Kindergarten- eli lastentarhatoiminnan versioista eri puolilla maailmaa. Juuri tätä juurta olivat Suomessa 1800-luvulla alkaneet lastentarhat.

Muistettakoon tämä:
"Suomenkin ratifioiman YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan vanhemmilla tai laillisilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä, ja lapsen edun on määrättävä heidän toimintansa. (18. artikla).--Luultavasti paras vaihtoehto pienten lasten vanhemmille olisi tällä hetkellä vanhemmille annettava palveluseteli, jolla he voisivat itse järjestää ja kustantaa juuri omalle lapselleen parhaaksi mahdolliseksi katsomansa hoidon." Tuula Hölttä/Uusisuomi.fi/keskustelut

Yhteisö lapsen kasvattajana

Harvinaisuus: puutalo Iisalmessa. Melkein kaikki Iisalmen kauniit puutalot on hävitetty.

Asuin kouluvuosina pikkupietarinpihamaisessa korttelissa, jossa oli ihmisiä monista yhteiskuntaluokista ja ammateista. Meidän matalista puutaloista muodostuvassa pihassamme asui muun muassa eräs lapsuuteni suosikkihenkilöistä, suutari, joka piti toista kammariaan verstaana. Istuin usein hänen verstaassaan matalalla jakkaralla ja kuuntelin hänen juttujaan. Samoin teki myöhemmin pikkusiskoni.

Suutarilla kävivät kaikki kaupunkilaiset kirkkoherrasta lähtien. Suutarin vaimo lakaisikin usein hermostuneena rappusen edustaa. Suutarin seinänaapuri oli toimittaja, jonka työpaikka Iisalmen Sanomat oli samassa korttelissa. Toimittaja asui kamarissa, ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa keittiössä. Heidän ullakkonsa oli täynnä kirjoja, ja se oli minun yksityiskirjastoni, jossa luin kaikessa rauhassa, mitä halusin.

Iisalmen Sanomien puutalossa toisessa kerroksessa oli pormestarin asunto. Taloutta hoiti pormestarin Hilma, keski-ikäinen naishenkilö, joka pukeutui aina virka-asuunsa sinisen mekkoon ja valkoiseen laajaan esiliinaan. Hänen arvokas hahmonsa herätti meissä lapsissa kunnioitusta samalla tavalla kuin lyseon vahtimestari, jolle lapset niiasivat, kun tämä tuli kadulla vastaan. Toinen Iisalmen Sanomien toimittajista asui piharakennuksessa, asunnossa jonne oli jyrkät portaat. Toimittajan lapset olivat leikkitovereitani.

Amerikkakin oli mukana korttelissamme, sillä yhdessä kulmassa asui rikas kauppias, joka oli ollut Amerikassa. Hänen tummilla huonekaluilla ja amerikkalaisilla nahalla päällystetyillä nojatuoleilla kalustetussa kodissaan asui myös orpo sukulaistyttö, joka oli palvelijan asemassa perheessä. Hän oli luokkatoverini, mutta joutui jäämään pois oppikoulusta, kun ei päässyt vapaaoppilaaksi. Tämä salaperäinen kaunis tyttö on vaikuttanut nuortenkirjojeni Mollyn hahmoon.

Hammaslääkärillä oli rapattu "omakotitalo" yhdessä kulmassa korttelia, vastapäätä sitä kohtaa, jossa on nyt Juhani Ahon patsas. Kun hammaslääkäri kutsui suurpiirteisesti kotiinsa joukon ihmisiä illalliselle, hänen nuori vaimonsa juoksi pihan poikki meille pyytämään äitiä laittamaan illallisen. Istuin monesti keittiössä ja kurkistelin hilpeää herrasväkeä, joka istui ruokasalissa.



Ulkorakennukset kuuluivat pihapiiriin. (Tämä ulkorakennus ei ole mikään entisistä kotipihoistani, se sijaitsee järven rannalla, jossa on joitakin kortteleita vielä tallella.)

Asuimme vuokralaisina muissakin taloissa. Naapureina olivat vuorollaan kelloseppä, ompelija, maalari ja ruumisarkkujen tekijä, jonka ompelukoneella ompelin joskus vaatteita itselleni keskellä valkoisella kankaalla verhottuja ruumisarkkuja. Juuri niitä rimpsureunaisia arkunpäällysiä ommeltiin tuolla koneella tavallisesti.

Eräs naapurimme piti ruokalaa, ja hänellä kävi vakituisia "syömämiehiä" ruokatunnin aikaan, muun muassa lyseon opettajia. Eräs hänen vieraistaan teki lähtemättömän vaikutuksen. Hän oli kaunis tumma mies, joka oli hyvin ystävällinen sekä lapsille että aikuisille. Eräänä päivänä äiti katsoi keittiön ikkunasta, pyyhki kyyneleitä silmistään ja sanoi: Siellä se raukka menee. Aikuisten puheista tihkui sen verran, että tajusin, että mies joutuisi jostain syystä vankilaan. Hän oli ensimmäinen tuntemani homoseksuaali henkilö.

Sen ajan isät näkyivät lapsille lähinnä radion vieressä istumassa työstä kotiin tultuaan, sillä melkein kaikki naimisissa olevat naiset olivat kotiäitejä, jotka hankkivat perheelle lisärahaa monenlaisilla pikkutöillä. Niin teki meidänkin äiti meidän pieninä ollessa. Äiti laittoi illallisia, se oli sen ajan catering-työtä, ja kävi välillä myös siivoamassa Salmettaressa, jonka kiiltävät mustat painokoneet ja muu lehden tekemiseen kuuluva maailma tuli minullekin tutuksi, sillä olin usein äidin mukana. Koska äiti ei osannut ommella, hän kävi vaihtokauppaa ompelijan kanssa, ompelija teki meille tytöille vaatteet ja äiti hieroi ompelijan kipeän niskan ja selän kuntoon ja valmisti hänelle ruokia.

Eräs rakkaimmista naapureistani oli Inkeri, joka toimi kotitöiden lisäksi konekirjoittajana. Hänellä oli pitkät mustat letit käärittyinä pään ympärille ja taitavat kädet, jotka tekivät kauniita koruompeleita liinoihin. Hänelle tuotiin puhtaaksikirjoitettaviksi oikeuden pöytäkirjoja ja muita virallisia papereita, sillä hän oli hyvä konekirjoittaja.

Inkeri edustaa ammattia, joka on kadonnut samoin kuin lapsuuteni Iisalmi, jossa kotiäidit, palvelijat ja naapurintädit kasvattivat lapset ennen kouluikää ja sen jälkeenkin.

Iisalmen tyttölyseo toimi alussa tässä Wivi Lönnin suunnittelemassa rakennuksessa (Otavan koulu 1908), nykyään osa Edwin Laineen koulua, Savonkatu 8). Kävin siinä oppikoulua ensimmäiset seitsemän vuotta. Amerikan vaihto-oppilasvuoden jälkeen siirryin uuteen koulurakennukseen, josta tuli myöhemmin Juhani Ahon koulu. Iisalmen tytöt: Lyseosta tyttälyseoon ja takaisin lyseosta tehtyyn lukioon.


Tämä entisen kaupunginkirjaston vieressä oleva Savonkatu 2:ssa sijaitseva puutalo on ainoa säilynyt talo, jossa perheeni on asunut, mutta olin silloin jo opiskelija ja asuin Helsingissä. Talo on entistetty, ja vain ulkorakennukset ovat ennallaan. Ks Muita kuviani Iisalmesta. Siellä on kuvia aittarakennuksesta.