Tämä kirjoitus syntyi kommenttina Ikkunaiineksen blogikirjoitukseen, jonka kommentteja on jo edellä tässä blogissa.
Keskusteltiin tasoryhmistä:
Nähdäkseni tasoryhmien poistamisen syynä oli Itä-Saksasta omaksuttu käsitys opetuspaketista, joka tungetaan jokaiseen lapseen. Marksilaisuushan ei tunnustanut perinnölllisyyttä, ihmisten erilaisia lahjoja.
Koululaitoksen tulisi olla joustava. Jos kaikki lähtisivät koulusta samanarvoisina, "sama lakki päässä", he voisivat alkuun hakeutua niille aloille, joissa he ovat menestyneet koulussa tai joihin ovat koulussa keskittyneet.
Myöhemmin voisi täydentää suorituksiaan joissain aineissa, jos haluaisi vaihtaa alaa.
Oppilaiden jakaminen kahteen eri koulumuotoon peruskoulun jälkeen on epädemokraattista ja ihmisarvoa loukkaavaa.
Halutaanko pitää yllä marksilaista yhteiskunnan kahtiajakoa, jotta saadaan äänestäjiä? Mistä muusta syystä pohjoisamerikkalaistyylistä koulumuotoa vastustetaan?
Kaikki lahjakkuudet ovat nimittäin samanarvoisia.
Valkoinen lakki kaikille!
Tähän kirjoitti nimimerkki Catulux:
"Anna-rukka löi kirveensä kiveen: '
Valkoinen lakki kaikille!'
Tässä korostuu suomalainen tyypillinen asennevamma. Ylioppilastutkinnon/paperisvistyksen yliarvostaminen, joka periytyy varmaan tsaarin ajoilta.
Toisaalta tähän demarinäkemykseen ollaan jo ajautumassa ajopuun tavoin. Suunnitellaanhan LUKIOONKIN (!) jo tukiopetusta; ainakin puheen aiheena seon ollut."
Ja minä vastasin:
Hyvä Catulux,
en ole mikään tyttörukka, vaan maailmaa nähnyt aikuinen nainen. Olen itse käynyt koulua Yhdysvalloissa ja kolme lastani Kanadassa Torontossa 1980-luvun. Yhteensä 10 vuoden kokemus pohjois-amerikkalaisesta koulutusjärjestelmästä.
Kaikki nuoret saivat tosiaan saman neliskulmaisen tupsulakin valokuvaan päähänsä.
Kouluissa oli valinnaisia aineita, tasoryhmiä, tukiopetusta, hyvä järjestys, ystävällinen tunnelma, siis miljoonakaupungissa Torontossa.
Kirjallisuuden ja taiteen opetus oli korkeatasoista. Kielistä pitävä tytär opiskeli koulussa englantia, ranskaa, saksaa ja espanjaa. Matematiikasta kiinnostunut poika sai yliopistotasoista opetusta jo lukiossa, mutta vieraita kieliä ei tarvinnut lukea, oli vain toinen kotimainen eli ranska. Kaikki lahjakkuustyypit huomioitiin. Koulunsa keskeyttäneitäkin oli, mutta he olivat pieni vähemmistö.
Lukion jälkeen toiset menivät yliopistoon, toiset töihin tai oman alansa college-opintoihin (ammattikoulu).
Yhteiskunta on siellä demokraattinen ilman sosialismia.
Ei utopiaa vaan realismia, hyvä Catulux.
Catulux myöntää, että ei ollut perillä tilanteestani. Vastaan:
Hyvä Catulux,
näissä nettikeskusteluissa ei aina jaksa lukea kaikkia viestejä.
Kävin koulua Montanassa tavallisessa amerikkalaisessa koulussa, jossa olin American Field Service -vaihto-oppilaana. Halusin nähdä maailmaa.
Köyhänä sain kokostipendin, matkat ja kaikki maksettiin.
Kanadassa asuessamme vietimme melkein kaikki kesälomat Yhdysvalloissa telttailumatkoilla eri puolilla mannerta tavallisten amerikkalaisten parissa.
Kanadassa lapsemme kävivät tavallista kanadalaista koulua, jossa suurin osa oppilaista oli siirtolaisten lapsia. High school oli erittäin monikulttuurinen - ja rauhallinen. Ne hyvät tavat ja ystävällisyys. Koulua ja kotia arvostettiin.
On eräs asia, jota suomalaiset eivät tule ajatelleeksi. Kansa on Yhdysvalloissa nyt useita vuosia keskellä kuumaa vaalikampanjaa. Vastapuolta haukutaan ihan kaikesta. Amerikassa sanavapaus on aivan omaa luokkaansa. Politiikastakin puhutaan avoimesti.
Yhdysvallat on demokratia, siellä ei istu sama ihminen presidenttinä vuosikymmenet.
Vielä koulusta: Jokaisen lapsen ja nuoren koulunkäyntiin vaikuttaa hyvin paljon perhetilanne. Mikään koulumuoto ei auta, jos koti ei huolla lasta.
Kotia ja perhettä ei arvosteta Suomessa. Lapset työnnetään yhteiskunnan hoidettaviksi. Siihenhän kansaa on ohjattu jo muutama vuosikymmen. Seuraava aste olisi siirtää kaikki lapset sisäoppilaitoksiin, jotta vanhemmat saisivat olla töissä ja muutenkin "toteuttamassa itseään".
Äskeisen Unicefin tutkimuksen mukaan suomalaisten (ja pohjoismaalaisten) lasten psykososiaalinen tilanne on heikko verrattuna muiden yhtä rikkaiden maiden lapsiin. Raha ei ratkaise kasvatuksessa. Lapsi ja vielä nuori aikuinenkin tarvitsee vanhemmiltaan kasvatusta, tukea ja rakkautta. Ja aikaa. "Laatuaika" on huono vitsi.
Käykää seuraamassa keskustelua.
My very old blog. Vuodesta 2005-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit
torstaina, helmikuuta 15, 2007
perjantaina, tammikuuta 12, 2007
Kanada on tulossa salonkikelpoiseksi Suomessakin
Hannu Niklander arvioi tämän aamun Hesarissa (HS/Kulttuuri 12.1.2007) Amerikan tutkimuksen professorin Markku Henrikssonin kirjaa "Kanada, vaahteranlehden maa".
Niklanderin selkeän ja monipuolisen kirjoituksen otsikoksi on laitettu "Oikea vastaus: Kanada. Eurooppalaiselle Yhdysvaltojen naapuri on sen kotoisampi vaihtoehto". Ehkä kysymys on kuitenkin enemmän politiikasta kuin kotoisuudesta. Kun Yhdysvaltoja ei voida enää sietää, kelpaa Kanadakin, sillä jokin Amerikka pitää olla.
Siihen aikaan kun asuin Kanadassa eli 1980-luvulla, oli vaikeaa saada Suomeen lehtijuttuja kanadalaisista aiheista. Useimmille lehdille Yhdysvallat oli ainoa Amerikka. Kanada oli vain USA:n mitätön kylkiäinen.
Yhdysvaltojen taloudellista ja kulttuurista vaikutusta pidetään suurena. Yhdeksän vuotta Kanadassa ja nimenomaan englanninkielisessä Ontariossa asuneena sanoisin kuitenkin, että Kanada on erilainen kuin Yhdysvallat kulttuuriltaan ja atmosfääriltään. Kanada on kiltti ja hyvin käyttäytyvä kansakunta, jossa monikulttuurisuus sujuu hyvin ja rasismi on ollut ainakin tähän asti tuntematon asia. Uskonto on tärkeä ja arvostettu asia kuten Yhdysvalloissakin. Sinne on muutettu kaikkialta maailmasta. Intiaanien ja inuitien kulttuuri on siellä hyvin näkyvä ja vahvassa asemassa.
Miksi alkuperäisväestön ja maahanmuuttajien suhde on Kanadassa parempi kuin Yhdysvalloissa? Tähän löysin vastauksen eräästä tutkimuksesta, joka kertoi, että nykyisten Yhdysvaltojen alueelle muutti puritaaneja, jotka vaativat, että intiaanien piti omaksua heti "puhdas uskonto" ja eurooppalaiset tavat, jotta heidät kastettaisiin ja hyväksyttäisiin kristityiksi. Ranskankieliset olivat taas katolisia, ja katoliset papit ottivat intiaanit vastaan intiaaneina, kunhan nämä ottivat kasteen. Keskiaikaisessa katolisessa ajattelussa - ranskalaisten muuttaessa Pohjois-Amerikkaan 1500- ja 1600-luvulla - ei ollut rotuja. Kristitty oli kristitty olipa hänen ihonsa mitä väriä hyvänsä. Ranskalaiset menivät myös alusta asti naimisiin kristittyjen intiaanien kanssa.
Kanadasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. En tahdo vain uskoa vieläkään, että Kanada kiinnostaisi suomalaisia. Muita se on kiinnostanut jo kauan. Kun Etelä-Afrikan uutta hallitusmuotoa suunniteltiin, mallina olivat Pohjoismaat ja Kanada. Ranskalaisille Québec on ollut aina ikioma rakas maalaisserkku, "vaahterasokeri", jonka vanhahtavaa kieltä ja kulttuuria ihmetellään vieläkin.
Suomalaisilla ja quebeciläisillä on paljon yhteistä. Aletaan vaikka siitä, että Québecissä vietetään juhannusta (oikeana päivänä!) ja jouluaattoa sekä syödään riisipuuroa (ei jouluna, vaan työmaaruokaloissa lounaaksi). Ja ollaan kotoisasti maailman laidalla kummatkin.
Niklanderin selkeän ja monipuolisen kirjoituksen otsikoksi on laitettu "Oikea vastaus: Kanada. Eurooppalaiselle Yhdysvaltojen naapuri on sen kotoisampi vaihtoehto". Ehkä kysymys on kuitenkin enemmän politiikasta kuin kotoisuudesta. Kun Yhdysvaltoja ei voida enää sietää, kelpaa Kanadakin, sillä jokin Amerikka pitää olla.
Siihen aikaan kun asuin Kanadassa eli 1980-luvulla, oli vaikeaa saada Suomeen lehtijuttuja kanadalaisista aiheista. Useimmille lehdille Yhdysvallat oli ainoa Amerikka. Kanada oli vain USA:n mitätön kylkiäinen.
Yhdysvaltojen taloudellista ja kulttuurista vaikutusta pidetään suurena. Yhdeksän vuotta Kanadassa ja nimenomaan englanninkielisessä Ontariossa asuneena sanoisin kuitenkin, että Kanada on erilainen kuin Yhdysvallat kulttuuriltaan ja atmosfääriltään. Kanada on kiltti ja hyvin käyttäytyvä kansakunta, jossa monikulttuurisuus sujuu hyvin ja rasismi on ollut ainakin tähän asti tuntematon asia. Uskonto on tärkeä ja arvostettu asia kuten Yhdysvalloissakin. Sinne on muutettu kaikkialta maailmasta. Intiaanien ja inuitien kulttuuri on siellä hyvin näkyvä ja vahvassa asemassa.
Miksi alkuperäisväestön ja maahanmuuttajien suhde on Kanadassa parempi kuin Yhdysvalloissa? Tähän löysin vastauksen eräästä tutkimuksesta, joka kertoi, että nykyisten Yhdysvaltojen alueelle muutti puritaaneja, jotka vaativat, että intiaanien piti omaksua heti "puhdas uskonto" ja eurooppalaiset tavat, jotta heidät kastettaisiin ja hyväksyttäisiin kristityiksi. Ranskankieliset olivat taas katolisia, ja katoliset papit ottivat intiaanit vastaan intiaaneina, kunhan nämä ottivat kasteen. Keskiaikaisessa katolisessa ajattelussa - ranskalaisten muuttaessa Pohjois-Amerikkaan 1500- ja 1600-luvulla - ei ollut rotuja. Kristitty oli kristitty olipa hänen ihonsa mitä väriä hyvänsä. Ranskalaiset menivät myös alusta asti naimisiin kristittyjen intiaanien kanssa.
Kanadasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. En tahdo vain uskoa vieläkään, että Kanada kiinnostaisi suomalaisia. Muita se on kiinnostanut jo kauan. Kun Etelä-Afrikan uutta hallitusmuotoa suunniteltiin, mallina olivat Pohjoismaat ja Kanada. Ranskalaisille Québec on ollut aina ikioma rakas maalaisserkku, "vaahterasokeri", jonka vanhahtavaa kieltä ja kulttuuria ihmetellään vieläkin.
Suomalaisilla ja quebeciläisillä on paljon yhteistä. Aletaan vaikka siitä, että Québecissä vietetään juhannusta (oikeana päivänä!) ja jouluaattoa sekä syödään riisipuuroa (ei jouluna, vaan työmaaruokaloissa lounaaksi). Ja ollaan kotoisasti maailman laidalla kummatkin.
lauantaina, joulukuuta 09, 2006
Picasson juhlanäyttely ja muita taidemuistoja Amerikasta
Olin koululaisena hyvin kiinnostunut kuvaamataiteista. Luin innokkaasti kirjoja taiteilijoiden elämästä, kävin piirustuskerhossa ja otin Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana ollessani maalaustunteja. Olin erityisen kiinnostunut Picassosta. Minua kiinnostivat erityisesti Picasson sininen (1901-1904) ja vaaleanpunainen kausi(1905-1907), erityisesti maalaukset harlekiineista.
Paluumatkalla Amerikan vaihto-oppilasvuodelta saimme olla ensin kiertomatkalla Yhdysvalloissa ja lopuksi yhden viikon New Yorkissa jossakin perheessä. Olin vieraana erään lakimiehen perheessä ja tutustuin sinä aikana hyvin rikkaiden newyorkilaisten elämään.
Perheen isä ja vanhin poika veivät minut ajelulle myös New Yorkin ongelma-alueille, ja perheen äiti taas taidemuseoihin. Hän oli opiskellut itse Pariisissa ja halusi näyttää minulle New Yorkin parasta taidetta. Nykytaiteen museossa oli menossa Picasson 75-vuotisjuhlanäyttely. Picasson "Guernica" oli myös sijoitettuna sinne siihen aikaan. Minuun tekivät vaikutuksen erityisesti ne lukemattomat luonnokset, joita Picasso oli tehnyt tätä työtään varten. Picasson muu myöhäisempi tuotanto ei ole kiinnostanut minua koskaan.
Lapsuudenystäväni meni opiskelemaan Ateneumiin, ja poikani on opiskellut taidetta. Minulle taide on jäänyt myös läheiseksi. Parasta siirtolaisuudessakin olivat matkat, jolloin saimme koko perhe tutustua Amerikan luontoon, mutta samalla myös museoihin ja taidekokoelmiin.
Ehdottomia kohokohtia olivat Kenojuakin näyttely Torontossa ja Dalin museo Floridassa St
Picasson 75-vuotisjuhlanäyttely, MoMa, 4.5.-25.8.1957. Jo ensimmäisen kuukauden aikana näyttelyssä kävi yli 100 000 henkilöä.
[Picasso: 75th Anniversary MoMA , May 4-August 25, 1957, a record-breaking exhibition. More than 100,000 visitors saw the exhibition during the first month.]
Paluumatkalla Amerikan vaihto-oppilasvuodelta saimme olla ensin kiertomatkalla Yhdysvalloissa ja lopuksi yhden viikon New Yorkissa jossakin perheessä. Olin vieraana erään lakimiehen perheessä ja tutustuin sinä aikana hyvin rikkaiden newyorkilaisten elämään.
Perheen isä ja vanhin poika veivät minut ajelulle myös New Yorkin ongelma-alueille, ja perheen äiti taas taidemuseoihin. Hän oli opiskellut itse Pariisissa ja halusi näyttää minulle New Yorkin parasta taidetta. Nykytaiteen museossa oli menossa Picasson 75-vuotisjuhlanäyttely. Picasson "Guernica" oli myös sijoitettuna sinne siihen aikaan. Minuun tekivät vaikutuksen erityisesti ne lukemattomat luonnokset, joita Picasso oli tehnyt tätä työtään varten. Picasson muu myöhäisempi tuotanto ei ole kiinnostanut minua koskaan.
Lapsuudenystäväni meni opiskelemaan Ateneumiin, ja poikani on opiskellut taidetta. Minulle taide on jäänyt myös läheiseksi. Parasta siirtolaisuudessakin olivat matkat, jolloin saimme koko perhe tutustua Amerikan luontoon, mutta samalla myös museoihin ja taidekokoelmiin.
Ehdottomia kohokohtia olivat Kenojuakin näyttely Torontossa ja Dalin museo Floridassa St
Picasson 75-vuotisjuhlanäyttely, MoMa, 4.5.-25.8.1957. Jo ensimmäisen kuukauden aikana näyttelyssä kävi yli 100 000 henkilöä.
[Picasso: 75th Anniversary MoMA , May 4-August 25, 1957, a record-breaking exhibition. More than 100,000 visitors saw the exhibition during the first month.]
Mesikka ja karhunvatukka
Mesimarjalla eli mesikalla on oma hienostunut makunsa. En osaisi verrata sitä mihinkään muuhun. Sen maku on unohtumaton.
Samalla tavalla unohtumaton on luonnossa kasvavan karhunvatukan maku. Viljeltyinä kumpikaan eivät maistu aidoilta.
Mesimarjoja olen syönyt Ylä-Savossa, karhunvatukoita Amerikan etelävaltioissa camping-matkoillamme.
Minun lapsuuteni Savossa mesimarjoja sanottiin mesikoiksi. Tätä sanaa on käyttänyt Kiantokin teksteissään. Mesikoita kasvoi isovanhempieni mailla vain yhdessä tietyssä paikassa, erään ojan reunustalla. Niitä oli niin vähän, että ne säästettiin lapselle eli minulle. Istuin ojan reunalla ja herkuttelin.
Olen edelleen sitä mieltä, että olen saanut kokea suurimmat kulinaristiset nautintoni lapsena mummolassa. Rautapadassa haudutettu lintupaisti, ternimaidosta valmistettu uunijuusto ja mesimarjat ovat johtoasemassa listallani, näin vaikka sukulaisissani ja ystävissäni on erinomaisia ruoanlaittajia ja olen saanut maistaa hyviä ruokia muuallakin.
Samalla tavalla unohtumaton on luonnossa kasvavan karhunvatukan maku. Viljeltyinä kumpikaan eivät maistu aidoilta.
Mesimarjoja olen syönyt Ylä-Savossa, karhunvatukoita Amerikan etelävaltioissa camping-matkoillamme.
Minun lapsuuteni Savossa mesimarjoja sanottiin mesikoiksi. Tätä sanaa on käyttänyt Kiantokin teksteissään. Mesikoita kasvoi isovanhempieni mailla vain yhdessä tietyssä paikassa, erään ojan reunustalla. Niitä oli niin vähän, että ne säästettiin lapselle eli minulle. Istuin ojan reunalla ja herkuttelin.
Olen edelleen sitä mieltä, että olen saanut kokea suurimmat kulinaristiset nautintoni lapsena mummolassa. Rautapadassa haudutettu lintupaisti, ternimaidosta valmistettu uunijuusto ja mesimarjat ovat johtoasemassa listallani, näin vaikka sukulaisissani ja ystävissäni on erinomaisia ruoanlaittajia ja olen saanut maistaa hyviä ruokia muuallakin.
sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006
Lapsi ja vieraat kielet
Lapsi ja kielten oppiminen on kiinnostava aihe. Siitä voisi kirjoittaa kirjoja, on kirjoitettukin. Niitä kannattaa lukea.
Aihe on minulle läheinen, sillä olen ollut työssä Suomessa englanninkielisessä lastentarhassa, lapseni ovat aloittaneet koulunkäynnin Suomessa ranskaksi ja jatkaneet englanniksi Kanadassa. Kotona on puhuttu aina suomea, jollei läsnä ole ollut joku muunkielinen vieras. Olen myös opettanut englantia suomalaisille ja suomea vieraskielisille.
Havaintojeni ja lukemieni kirjojen mukaan lapsi oppii nopeasti useita kieliä yhtä aikaakin, jos hän on normaalilahjainen ja jos kieliä puhutaan hänelle johdonmukaisesti, kukin aikuinen omaa kieltään.
Lapsi voi oppia vieraan kielen leikkitovereilta ja opettajilta. Hän voi oppia sitä aika pitkälle TV:stäkin. Yleensä noin 11-12-vuotiaaksi voi aloittaa vieraan kielen "tyhjästä" ja oppia sen ilman vierasta aksenttia (mikäli sitä seikkaa arvostetaan).
Paljon vaikeampaa on oman äidinkielen säilyttäminen uudessa maassa. Siirtolaisen lapsen on parasta puhua aina vanhempiensa kanssa näiden omaa äidinkieltä. Se on perheen tunnekieli ja kehittää lapsen ajattelua ja tunne-elämää sekä pitää yllä yhteyden vanhempien ja esivanhempien kulttuuriin. Olen tavannut kolmannen polven amerikansuomalaisia, jotka ovat puhuneet suomea, vaikka eivät ole käyneet koskaan Suomessa.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ollut jo monia sukupolvia ihmisiä, jotka ovat oppineet englannin vasta koulussa opettajilta ja luokkatovereilta. Huonoin tapa on oppia vieras kieli vanhemmilta, jotka puhuvat sitä murteellisesti.
Torontossa 60% koululaisista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Usein siirtolaisten lapset pärjäsivät kuitenkin koulussa parhaiten.
(Kommentti Ikkunaiineksen blogissa.)
Aihe on minulle läheinen, sillä olen ollut työssä Suomessa englanninkielisessä lastentarhassa, lapseni ovat aloittaneet koulunkäynnin Suomessa ranskaksi ja jatkaneet englanniksi Kanadassa. Kotona on puhuttu aina suomea, jollei läsnä ole ollut joku muunkielinen vieras. Olen myös opettanut englantia suomalaisille ja suomea vieraskielisille.
Havaintojeni ja lukemieni kirjojen mukaan lapsi oppii nopeasti useita kieliä yhtä aikaakin, jos hän on normaalilahjainen ja jos kieliä puhutaan hänelle johdonmukaisesti, kukin aikuinen omaa kieltään.
Lapsi voi oppia vieraan kielen leikkitovereilta ja opettajilta. Hän voi oppia sitä aika pitkälle TV:stäkin. Yleensä noin 11-12-vuotiaaksi voi aloittaa vieraan kielen "tyhjästä" ja oppia sen ilman vierasta aksenttia (mikäli sitä seikkaa arvostetaan).
Paljon vaikeampaa on oman äidinkielen säilyttäminen uudessa maassa. Siirtolaisen lapsen on parasta puhua aina vanhempiensa kanssa näiden omaa äidinkieltä. Se on perheen tunnekieli ja kehittää lapsen ajattelua ja tunne-elämää sekä pitää yllä yhteyden vanhempien ja esivanhempien kulttuuriin. Olen tavannut kolmannen polven amerikansuomalaisia, jotka ovat puhuneet suomea, vaikka eivät ole käyneet koskaan Suomessa.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ollut jo monia sukupolvia ihmisiä, jotka ovat oppineet englannin vasta koulussa opettajilta ja luokkatovereilta. Huonoin tapa on oppia vieras kieli vanhemmilta, jotka puhuvat sitä murteellisesti.
Torontossa 60% koululaisista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Usein siirtolaisten lapset pärjäsivät kuitenkin koulussa parhaiten.
(Kommentti Ikkunaiineksen blogissa.)
lauantaina, lokakuuta 14, 2006
Onko muumioilla ihmisoikeudet?
Muinaisia asumuksia Ocmulgeessa
Kuva matka-albumistamme
Ocmulgee, Macon, Georgia "Kummunrakentajat" (moundbuilders) lähtivät Lousianasta ja levisivät Mississipin ja sen sivujokien laaksoihin varhaisella Mississipin kaudella noin 1000eKr. Ocmulgeen alueella heitä asui noin 900-950 j.Kr lähtien noin kolmen sadan vuoden ajan.
Kiihkein kulttuurienvälinen yhteentörmäys, jonka olen koskaan kokenut tapahtui Yhdysvalloissa. Olen kertonutkin siitä aikaisemmin. Haastateltavani ja keskustelutoverini oli perinteistä uskontoaan harjoittava intiaani. Me pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen ja keskustelime monista asioista. Hän purki sydäntään muun muassa kertomalla, että hän ei pidä siitä, että museoissa on muumioita. Puhuimme lähinnä egyptiläisistä faaraoiden muumioista.
"Miltä teistä tuntuisi, jos teidän poikanne olisi muumioituna museossa?" hän kysyi minulta. Sanoin, että 2000 vuoden kuluttua minusta ei tuntuisi todennäköisesti miltään. Mieleeni tulee nyt, että kun egyptiläisen faaraon muumio tuotiin Ranskaan, tilannetta käsiteltiin kuin valtiovierailuna. Intiaanit suojelevat esi-isiensä hautoja eivätkä halua muuttaa kotiseuduiltaan.
Olen kuvannut tämän ruukun Ocmulgeen museossa
Arkeologien työ vaikuttaa erityisen jännittävältä. Muistelen esimerkiksi sitä, miltä minusta tuntui, kun sain maya-kulttuurin kursseilla pitää varovasti kädessäni ikivanhoja esineitä, joita kanadalaiset arkeologit olivat kaivaneet esiin Etelä-Amerikassa.
Miten paljon jännittävämpää täytyykään olla, kun löydetään muinoin kuollut ihminen. Se järkyttää meitä syvästi. Ajatellaan vaikkapa sitä Alpeilta löytynyttä jäämiestä. Tiedämme, mitä hän söi viimeiseksi ateriakseen ja miten hän kuoli.
Amerikassa viime vuosien arkeologiset löydöt ovat tuoneet esille, että sillä mantereella on ollut eurooppalaisia ihmisiä jo hyvin paljon aikaisemmin, kuin on luultu, mm Kennewickin ihminen , joka lienee ollut eurooppalainen. Ihmisiä on nähtävästi muuttanut Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan monelta suunnalta eikä vain Aasiasta.
Yhdysvaltojen intiaaneilla on oikeus kieltää esi-isiensä tutkiminen. DNA-tutkimukset ovat jäänet monesti tekemättä tästä syystä. Hyvin monia eurooppalaisia on kuitenkin löydetty jo aikaisemmin. Tilanne on hyvin arka Yhdysvalloissa, sillä intiaaneilla on oikeus maa-alueihin nimenomaan sen vuoksi, kun heitä pidetään mantereen ensimmäisinä asukkaina. Mutta ovatko he ensimmäisiä asukkaita?
Vaikuttaisi siltä, että ihmiset ovat olleet aina hyvin liikkuvaa lajia. DNA-tutkimus tulee varmaankin antamaan paljon uutta tietoa tästä liikkuvuudesta. Mutta kenellä on oikeus muumioon ja sen tutkimiseen? Onko muumiolla ihmisoikeuksia? Onko sillä/hänellä oikeus tulla tutkituksi, tulla siksi mikä on ollut? Ja mitä tapahtuu, kun ja jos muumioita aletaan kloonata?
Ocmulgeen asukkaita
Kuvat matka-albumistamme.
sunnuntaina, elokuuta 13, 2006
Kirkastuvaa
Jokohan voisi mennä kävelylle? Savu ei enää haise, ja taivas kirkastuu. Puhtaus on kuitenkin kaukana, kun vertaa tämänpäiväistä taivasta vaikkapa kesäkuun alun taivaaseen.
Täällä tämän päivän taivas ja kesäkuinen taivas.
Tänään Hesari kertoo, että Gunter Grass on salannut kuulumisensa natsien Waff SS-eliittijoukkoon.
Ilkka Malmberg pakinoi hauskasti siitä, miten Venäjän metsäpaloista olisi kerrottu suomettumisen aikaan:
"Jos jotkut lehdet olisivat kirjoittaneet idän savusta, olisi toisiin ilmestynyt pääkirjoitus otsikolla Turhaa lietsontaa, Leikkiä savulla, Palaa se sauna meilläkin.
Ja ihan viimeisenä keinona Ylen kirjeenvaihtaja olisi raportoinut Punaiselta torilta, miten metsäpaloon suhtaudutaan Neuvostoliitossa luonnollisena, oikeastaan suotavana asiana.
Silloin lappeenrantalaisten yskä olisi ollut poliittista."
Ilkka Malmberg, "Leikkiä savulla". HS D7 13.8.2006.
Vieraskynässä Tampereen yliopiston Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Markku Ruotsila kirjoittaa Amerikka-vihasta ja sen heikosta perustelusta:
"Amerikan vastainen mytologia on kuitenkin osoitus älyllisestä laiskuudesta ja pelkuruudesta. --George W. Bushin hallinnosta on rakennettu karikatyyri, joka kuvaa eurooppalaisten "älykköjen" sielunmaisemaa, ei yhdysvaltalaista todellisuutta. Seurauksena on joukko kritiikittömästi toistettuja projisointeja ja Yhdysvaltain syyllistämistä.
--
Olisi ryhdyttävä tarkastelemaan Yhdysvaltoja uniikkina tilana, jonka kulttuuri, arvomaailma ja politiikka pohjaavat eurooppalaiseen perintöön mutta ovat kehittyneet omaksi sivilisaatiokseen.
Yhdysvallat ei muutu Euroopaksi, vaikka eurooppalaiset älyköt sitä kuinka vaatisivat. Sen sijaan tarvitaan suuria uusia panostuksia objektiiviseen Yhdysvaltain tutkimukseen ja sen tuloksien pelottomaan levitykseen."
Markku Ruotsila 13.8. 2006 HS Vieraskynä "Amerikan-vastaisuus on älyllistä laiskuutta ja pelkuruutta."
Tuo sana 'pelottomaan' hätkähdytti. Ketä pelätään?
Hesari on kuitenkin pessyt kasvonsa - ja poliittiset silmälasinsa.
lauantaina, syyskuuta 24, 2005
Teksas on "amerikkalainen", mutta yllättävä
Teksas on "amerikkalainen", mutta yllättävä
Teksasia leimaa yhteiskunnallisen tasa-arvon puute. Siitä johtuvat suuret vastakohtaisuudet tulevat esille joka paikassa.
Alue on rikastunut puuvillalla, öljyllä ja avaruusteollisuudella. Suurissa kaupungeissa on pilvenpiirtäjiä ja rikkaiden asuntoja, jotka edustavat modernin arkkitehtuurin huippukokeiluja. On yliopistoja ja loistavia museoita. Mutta monet kadut ovat yhtä huonossa kunnossa kuin kuvittelen niiden olevan kehitysmaissa. Asvaltissa voi olla lähes puolimetrisiä kuoppia. Huoltoasemat ovat sellaisia romupesiä, että vastaavia ei löydy Suomesta. Tuskin tilanne on parantunut viime vuosina.
Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita amerikkalaiseen tapaan. Se tekee arjen helpoksi, ja turistikin tuntee olevansa tervetullut. Eniten meitä ihastutti kuitenkin Teksasin ilmasto. Olimme luulleet koko Teksasin olevan täynnä erämaata ja kaktuksia niin kuin Villin lännen elokuvissa. Ehkä näin onkin lännessä, mutta itäinen Teksas oli paratiisillinen. Siellä oli vihreitä kumpuja, joiden välistä pilkotti lempeitä järviä. Se oli kuin Narniaa tai hobbitien maisemaa. Sieltä löytyivät myös Villin lännen hökkelit.
Teksas on vyötiäisen maata. Me emme sitä siellä tavanneet, mutta tiesimme, millainen se on. Se oli ollut hätkähdyttävä näky haarniskassaan kurkistellessaan meitä floridalaisella telttailualueella muutama vuosi aikaisemmin. Amerikassa luonto ja tavalliset ihmiset ovatkin parasta. Sitten vasta tulevat museot ja taidegalleriat.
Kommentoi tänne, ole hyvä.
Teksasia leimaa yhteiskunnallisen tasa-arvon puute. Siitä johtuvat suuret vastakohtaisuudet tulevat esille joka paikassa.
Alue on rikastunut puuvillalla, öljyllä ja avaruusteollisuudella. Suurissa kaupungeissa on pilvenpiirtäjiä ja rikkaiden asuntoja, jotka edustavat modernin arkkitehtuurin huippukokeiluja. On yliopistoja ja loistavia museoita. Mutta monet kadut ovat yhtä huonossa kunnossa kuin kuvittelen niiden olevan kehitysmaissa. Asvaltissa voi olla lähes puolimetrisiä kuoppia. Huoltoasemat ovat sellaisia romupesiä, että vastaavia ei löydy Suomesta. Tuskin tilanne on parantunut viime vuosina.
Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita amerikkalaiseen tapaan. Se tekee arjen helpoksi, ja turistikin tuntee olevansa tervetullut. Eniten meitä ihastutti kuitenkin Teksasin ilmasto. Olimme luulleet koko Teksasin olevan täynnä erämaata ja kaktuksia niin kuin Villin lännen elokuvissa. Ehkä näin onkin lännessä, mutta itäinen Teksas oli paratiisillinen. Siellä oli vihreitä kumpuja, joiden välistä pilkotti lempeitä järviä. Se oli kuin Narniaa tai hobbitien maisemaa. Sieltä löytyivät myös Villin lännen hökkelit.
Teksas on vyötiäisen maata. Me emme sitä siellä tavanneet, mutta tiesimme, millainen se on. Se oli ollut hätkähdyttävä näky haarniskassaan kurkistellessaan meitä floridalaisella telttailualueella muutama vuosi aikaisemmin. Amerikassa luonto ja tavalliset ihmiset ovatkin parasta. Sitten vasta tulevat museot ja taidegalleriat.
Kommentoi tänne, ole hyvä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)