tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Muuttaako Internet sittenkin aivomme?




Vuonna 2007  pidin Turun kirjamessuilla tietokirjailijoitten järjestämässä seminaarissa lyhyen alustuksen puhumalla Internetin vaikutuksesta aivoihin.  Olin juuri lukenut uusinta tutkimusta lasten aivojen toiminnasta. Amerikkalainen tutkija Maryanne Wolf esitti väitteen, että Internet tulee muuttamaan ihmiskunnan aivoja.
Esitykseni herätti  vastustusta seminaarin osanottajisssa,  varsinkin nuorissa opiskelijoissa, joista monet vaikuttivat suorastaan tuohtuneilta varsinkin siitä, että yhdyin tutkijan väitteeseen: lapsen tulisi oppia lukemaan ensin kirjaa ja vasta sen jälkeen opetella käyttämään tietokonetta.

Tänään  kolme vuotta myöhemmin Helsigin Sanomien päätomittaja Reetta Meriläinen kirjoittaa samasta aiheesta selostamalla toisen amerikkalaisen,  Nicholas Carrin kirjaa "The Shallows - What the Internet is Doing to Our Brains," eli miten Internet vaikuttaa aivoihimme.

Kovaa tekstiä tulee varsinkin Carrin eräässä esseessään siteeraamalta kirjailija Richard Foremannilta. Meriläisen mukaan:
"Foreman on pohtinut, muuttuuko läntinen ihminen monimutkaisen ja vaativan tietokatedraalin rakentajasta pannukakkuihmiseksi. Pannukakkuihminen kerää valtavasti tietoa laajalta alueelta, mutta tieto on ohutta."

Meriläinen kirjoittaa lopuksi: "Olisihan melkoinen paradoksi, jos ihmiskunta älykojeittensa ja suunnattoman tietosaavinsa äärellä tyhmentyy."
 (Reetta Meriläinen: Katedraali vai pannukakku. HS/Kolumni/14.9.2010.)

Koska käytän itsekin paljon Internetiä, olin ilahtunut, kun luin jokin aika sitten  tutkimuksesta, jonka mukaan vanhempien ihmisten aivoille Internet on hyväksi. Tulee nopeutta, syvyyttä on elämänaikana toivottavasti jo tullut, varsinkin jos on  tottunut lukemaan.

 Kuka keksii perustaa blogin Pannukakkuihminen?

Lisää aiheesta Tietokone ja lapset, netti ja aivot

Klikkaa alla olevaa hakusanaa 'aivot' ja lue muutakin samasta aiheesta.

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Pidän syksystä

syksyn lehtiä

Syksyn lehtiä
Odotan aina ruskan tuloa. Lehmuksissa on jo keltaista katumme varrella. Viime syksynä Töölönlahden rannat sekä metsiköt ja puistot Töölössä näyttivät upeat värinsä. Syksy merkitsee aina uuden kauden alkamista. Kai se johtuu kouluajoista, että syksy merkitsee aina uusia mahdollisuuksia.

Suomi-brändi

Suomea aletaan tehdä tunnetuksi maailmalla. Lapin elokuvakomissio ja Film Location Finland ovat kutsuneet elokuvan huippuammattilaisia tutustumaan Suomeeen. "Heitä kiinnostavat kuulemma Senaatintorin venäläisvaikutteinen arkkitehtuuri, Merihaan neuvostoliittolaistyyppinen betonirakentaminen sekä Puu-Vallilan kaurismäkeläinen roso". (HS/Talous/Talousihme/Elop ja kännykkätehdas 12.9.2010)

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Sofi Oksanen tarvitsee nyt työrauhaa


On itsestään selvää, että Sofi Oksasesta tulee vielä Nobel-kirjailija, jos hän saa jatkaa rauhassa kirjailijantyötään. Hän on hyvä kirjailija, rohkea kirjailija - ja  hän edustaa kahta pientä kansakuntaa, jotka joutuivat kokemaan kovia viime vuosisadan hirmuvaltion Neuvostoliiton naapureina. Niiden kohtalo oli erilainen: Suomi säilytti ulkonaisen vapautensa, mutta sai henkisen trauman, josta toipuminen kestää kauan. Viro menetti ulkonaisen vapautensa, mutta säilytti henkisen itsenäisyytensä.

Sofi Oksasen tekee suureksi kirjailijaksi se, että hän nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä ja ajatonta, kuten  kirjoitin Parnasson keskustelupalstalla ja blogissani jo vuonna 2008 Sofi Oksasen kirjan Puhdistus [Purge] ilmestymisen jälkeen. Ostin sen heti kirjakaupasta ja ahmin sen innoissani. Suuria kirjoja ilmestyy harvemmin.

Klikkaamalla hakusanaa Sofi Oksanen voi nähdä muut kirjoitukseni tästä aiheesta.

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Agatha asui tässä hotellissa

Hotel Esplanade, Zagreb

Photo: Anna Amnell
Hotel Esplanade Zagrebissa rakennettiin Idän pikajunan matkustajia varten. Eräs reiteistä kulki Zagrebin kautta.
Katso lisää kuviani .: Hotel Esplanade -kansio