sunnuntaina, elokuuta 07, 2005

Mozartia asvalttiviidakossa.

Minulla on tapana antaa aina rahaa katusoittajille. Ajattelen, että jos olisin saanut lapseni jatkamaan soittotunneilla käyntiä pitempään, hekin voisivat olla siinä soittamassa. Muusikkojen uskotaan kylläkin ansaitsevan elatuksensa Suomessa, klassisen musiikin kultamaassa.

En ole enää aivan varma tuosta tämän illan jälkeen. Katsoin TV-dokumenttia Rameausta, joka on eräs lempisäveltäjiäni. Dokumentin jälkeen alkoi Rameaun ooppera "Sammakkokuningatar". Olin pettynyt, kun sitä ei esitettykään 1700-luvun tyylisissä asuissa ja kulisseissa niin kuin dokumentissa.

Mietin, että Mozart oli kuullut samaa musiikkia käydessään lapsena Pariisissa. Selasin samalla kirja-arvosteluja kanadalaisesta lehdestä. Musiikkinautintoni pysähtyi, kun luin amerikkalaisten ammattimuusikkojen kurjasta elintasosta.

Newyorkilainen oboisti Blair Tindall kertoo kirjassaan, kuinka nuoret muusikot joutuvat turvautumaan huumeisiin ja seksiin kestääkseen kovaa musiikkielämää ja edetäkseen urallaan.

Kritiikin kirjoittaja Peter Shaffer, itsekin pianisti, säveltäjä ja kirjailija, sanoo että tuon kirjan luettuaan näkee sinfoniaorkesterin uudessa valossa. Minulle riitti jo kirja-arvostelu. Rupesin miettimään, minkähänlainen lienee todellisuudessa suomalaisten muusikkojenkin taloudellinen tilanne.

3 kommenttia:

  1. Pirkko, on hyvä, että käyt välillä nykyajassa.

    Tosin muusikoiden asema ei liene sen huonompi kuin muidenkaan esiintyvien taiteilijoiden. Nuorena pääsee eteenpäin taidon sijasta myös hyvällä ulkomuodolla. Sitten vanhempana on pakko osata soittaa/laulaa/näytellä, että pysyisi pinnalla.

    Ja kaikilla aloilla on vain muutama hehkuva aurinko, loput tekevät työtään näiden tekemissä varjoissa.

    Onko kirjailijoiden kohtalo erilainen? Vaativatko kustannustoimittajat sukupuolisia palveluja pilkunn******sen lisäksi? Perustiko Haavikko oman kustantamon tähän kyllästyneenä?

    VastaaPoista
  2. Hanhensulka, otan tuon aloituksesi ystävällisenä tervehdyksenä.:)

    VastaaPoista
  3. Pirkko, niin kuin se oli tarkoitettukin, hymiö jäi puuttumaan lopusta, niin että tässä olisi:))

    VastaaPoista