"Paras aika kirjan suunnitteluun on silloin, kun tiskaa astioita", sanoi Agatha Christie. Hänen omaelämäkertansa on erittäin kiinnostavaa luettavaa. Toisen miehensä arkeologi Sir Max Mallowanin kaivauksilla Agatha Christie toimi usein kokkina. Mutta ensimmäiseksi rakennettiin kuitenkin aina mökki, jossa Agatha sai kirjoittaa.
Agathan miehen työtovereita oli myös suomalainen itämaisten kielten professori Aapeli Saarisalo ("Songs of the Druzes, 1932), joka oli hyvin originelli persoona. Saarisalo vaikutti jotenkin hämmentyneeltä, kun kysyin häneltä Agathasta hänen ollessaan Vanhalla ylioppilastalolla kertomassa elämästään. " Hän oli mukava rouva", hän vain sanoi. Ehkä hänelle oli ollut yllätys, että tuosta mukavasta Mallowanin rouvasta tuli maailmankuulu.
Mistähän se johtuu, että Englannissa juuri naiset ovat niin eteviä salapoliisikirjojen kirjoittajia. Miksi murhat sopivat siellä niin hyvin naisille? Luulisi, etteivät sellaiset rikokset kiinnosta yleensä naisia. Vai ovatko naiset lopulta todellisia kostonenkeleitä, jotka haluavat murhaajat hirsipuuhun?
VastaaPoistaGandalf tne White
Gandalf the White,
VastaaPoistaeräs toinen arvokas harmaatukkainen henkilö, nimittäin kirjailija P.D. James, sanoo, että salapoliisiromaanit sopivat naisille, sillä niissä täytyy olla pieniä yksityiskohtia. Ja niitähän me naiset olemme hyviä havaitsemaan.
Luulisin, että sekä Christie että James haluavat oikeudenmukaisuutta yhteiskuntaan. He ovat kumpikin oman aikansa tyttäriä siinä, miten sen tulisi tapahtua.
Christien mielestä suutarin pitää pysyä lestissään eli kunkin tyytyä omaan osaansa. Hän varmaankin hyväksyi kuolemantuomion. En ole siitä tietenkään varma. Hän saattoi myös vain kuvata tilannetta sellaisena kuin se oli. Usein myös "kohtalo" rankaisee.
P. D. James on nykyajan nainen (yli 80-vuotias, nuori tyttö Sinuun verrattuna). Hän näkee yhteiskunnassa olevat epäkohdat. Hän uskoo myös hyvään ja pahaan. Henkilöt tekevät valintoja näiden kahden vaihtoehdon välillä. Rikolliset eivät ole suinkaan aina huonoista oloista. Jamesin mielestä meissä kaikissa on ainesta sekä hyvään että pahaan.
Gandalf Valkoinen, sinä kysyt vaikeita. (Uskaltaako Sinun kaltaistasi sinutellakaan? No, naisena ehdotan blogidemokratian nimissä sinunkauppoja.)
Mitä tylsempi ja yksitoikkoisempi työ, sitä enemmän jää aikaa omille ajatuksille. Tiskaaminen ei paljon ajatuksia rasita ja jää aikaa suunnitella murhamysteerejäkin.
VastaaPoistaMinä ainakin dekkareiden satunnaisena lukijana pidän laista ja järjestyksestä : )
Dekkareissa kiehtoo juuri se, että paha saa palkkansa. En pitäisi lainkaan dekkareista, joissa mässäiltäisiin koston ajatuksilla. Laki ja järjestys palaa hetkellisen sekasorron jälkeen, kun murhaaja saadaan kiinni ja hän joutuu oikeuden eteen. Luulen, että sama motiivi ajaisi myös naisdekkaristeja kirjoittamaan.
Jostakin luin - en muista mistä ja milloin - että naisdekkaristeja on paljon, koska he naisina joutuvat hyvin usein kohtaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja vääryyksiä. Koska en muista, kuka näin on kirjoittanut, en osaa arvioida, kuinka luotettavana tätä lausuntoa voisi pitää. : )
Miehethän kirjoittavat puhdasta väkivaltaviihdettä, sellaista kirjallisuutta, jossa väkivallalla mässäillään, mutta eivät naiskirjailijat useinkaan.
Ajatellaanpa vaikka Agatha Christietä. Murhaa tapahtumana ei kuvailla kovinkaan tarkoin, koska se ei ole tärkeintä vaan se, että syyllinen saadaan kiinni.
Christiellä oli varmasti omia luurankoja kaapeissa. Elämäkerrallisissa tiedoissakin viitataan salaperäiseen katoamiseen. Ei tiedetä, missä Christie oli ja mitä hän teki katoamisensa aikana.
Hyvä Blogisisko!
VastaaPoistaKiitos sinunkaupoista! Minua saa sinutella. Valkoisten hiusten ei tarvitse olla pelottavia.
Sherlock Holmes jättää rikolliset usein tuomitsematta ja päästää heidät kuin koira veräjästä. Oliko Arthur Conan Doyle siis lempeämpi rikollisia kohtaan kuin Agatha?
Gandalf the White
Gandalf,
VastaaPoistatiedän vain sen, että Doyle oli erittäin hajamielinen. Kirjan henkilöllä saattoi olla yhdellä sivulla siniset silmät ja toisella ruskeat. Ehkäpä kustannustoimittajat ovat nämä virheet myöhemmistä painoksista korjanneet.
Doyle kirjoitti usein ravintolassa tai kahvilassa ja jutteli samalla muiden kanssa. Voisiko tästä päätellä, että hän ei suhtautunut työhönsä yhtä vakavasti kuin vaikkapa P.D. James?
Jotenkin kyllä Sherlock Holmesin luonteeseen kuuluu tuollainen käytös. Vai voisikohan syynä olla myös se, että hän saattoi olla ihan muissa maailmoissa?
Louhi, monet kirjalijat ovat valinneet leipätyökseen jonkun sellaisen alan, jossa ei tarvitse paljon ajatella.
VastaaPoista(Tällä hetkellä teen toisella tietokoneella aika mekaanista työtä, siirrän kuvia CD-levyille. Toisella seuraan tätä keskustelua.)
Minusta tuntuu siltä, että vesi rauhoittaa ja elvyttää ajattelua. Sitä keksii aina suihkussa ja hampaita pestessään parhaat ideat. Oletteko te muutkin huomanneet samaa?
Hei, Blogisisko
VastaaPoistaMinulla alkaa tunkea kirjallisia ideoita ja lauseita mieleen yleensä saunassa. Se hämärä ja lämpö jotenkin tihuttaa niitä sisuksista. Suihkussa tilanne usein laukeaa jo niin, että palaudun "normaalimaailmaan". En tiedä, johtuuko se valosta tai kovista laatoista, äänien kaikumisesta vai mistä. Saunassa on pehmeää puuta, siellä on muutenkin pesämäisempi ja turvallisempi olo. Saa vain olla eikä tarvi ajatella peseytymistä. Kylpyamme on myös sanoja tuottava paikka, mutta se on tilana, olomuotona ja kokemuksena mielestäni enemmän saunamainen kuin suihku.
Joskus mietin, miten saisin talteen saunassa syntyneet ajatukset. Ne yleensä vain lakkaavat olemasta, kun astun sieltä taikapiiristä pois. Siis idean saatan muistaa, mutta se kaunokirjallinen puoli ja esteettinen muoto on täysin unohtunut.
Joku ehdotti, että hankkisin sukeltajille tutun kirjoitustaulun, johon voi siis kosteissa tiloissakin tehdä merkintöjä. Luultavasti pitäisi tilata jokin normaalia isompi taulu tai vuorata kokonainen seinä sillä.
Toinen saunankaltainen pesämäinen, kirjallisia ajatuksia ruokkiva tila on unimaailma. Usein siinä valveen ja unen puolivälissä alkaa tihkua lauseita. Joskus nuorempana, kun kykenin nukkumaan ihan vain omien rytmieni mukaisesti, heräsin "lauseet suussa". Sitten hoin niitä edes taas ja ajattelin, että muistan ne kyllä aamulla. Tietenkään en muistanut. En tiedä, mistä niitä pulppuili. Alitajunnasta, joka arpoi moisia sanavarastosta vaiko edesmenneiltä kirjailijoilta tai muilta, joille oli jäänyt jotakin sanottavaa? Absurdia, mutta siltä se minustakin tuntui. Ehkä oli tarkoituksensa silläkin, etten niitä muistanut. Mietin taskunauhuria siihen sängyn viereen, että saisin taltioitua sinne. Mutta se vain jäi.
Ennen oli tapana sanoa, että kirjailijalla pitää olla aina muistikirja lähellä. Naisilla se oli esiinan taskussa.
VastaaPoistaEräs nainen julkaisi runokokoelman, jonka nimi oli jotain sellaista kuin "runoja esiliinan taskusta".
Eräs Kanadassa asuva itä-eurooppalainen emigranttikirjailija kertoi minulle, että hänellä on aina mininauhuri mukana.
Kun hän suunnittelee kirjaa, hän puhuu siihen niin kauan kuin riittää puhumista, missä hyvänsä asiaa tulee mieleen.
Sitten vasta kun omat jutut loppuvat, hän alkaa tehdä tutkimuksia ja haastatteluja.
Eiköhän nykyajan nauhurit ole saunankestäviä.:)
Muillekin sauna taitaa olla luovia ajatuksia tuova paikka. Ainakin Kaari Utrio kertoi vastaavaa eräässä lehtihaastattelussa.
... mahdollisen tulevan kirjailijauran kannalta olen näköjään valinnut aivan väärän ammatin, siinä ei voi olla kovinkaan usein mitään ajattelemattomassa tilassa : )
VastaaPoistaUnimaailma, sauna, suihku, uimaretki, pyöräilyretki, kuntosalilla rehkiminen, lumen luominen, puutarhassa työskentely, siivoaminen... nämä kaikki ovat sellaisia, jotka sallivat ajatukseni päästä lentoon. Usein päässäni hurraakin tuhat ja sata ajatusta, ja ehkä pari toteuttamiskelpoista ajatustakin.
Hei vielä, Blogisisko ja muutkin
VastaaPoistaOlisikohan se esiliinaan liittyvä runokirja Aino Kemppaisen Etsin iloa esiliinan taskusta, runoja (1984)?
Siihen nauhuri-asiaan vielä, että jotenkin silti tuntuu, että teknisten vempainten kanssa hääräily siellä saunan rauhassa voisi ainakin aluksi latistaa ajatusmaailmaa. Vai onko se vain ennakkoluuloa? Kyllähän tämän tietokoneenkin kanssa syntyy ja taltioituu ajatuksia, joskus ihan kelvollisiakin.
Ilmari Kiantoko se muuten oli, joka kirjoitteli luovuuden puuskissaan metsän puunrunkoihinkin? Miltä näyttäisikään sauna, jonka paneeliseinät olisivat täynnä muistiinkirjoitusta? Sitten kun tai jos muuttaisi, voisi irrottaa paneelit mukaan ja vuorata niillä vaikka varaston seinät ja saisi taas uusia merkityksiä, jos paneelien järjestys menisi kovasti sekaisin...
Saunan seinälevyihin kirjatut muistelmat tai runot. Se olisi jotakin uutta.
VastaaPoistaEt kai Sinä vain kirjoita nyt saunassa, kun Sinulla on niin luovia ajatuksia?
Tuohan tarttuu: Entä jos ottaisit käyttöön vanhan novgorodilaisen tavan kirjoittaa tuoheen?
Tuohta voisi varata kesämökin puulla lämmitettävään saunaan ja raapustaa tunnelmallisesti säkeitään tuohirulliin.:)