Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell
Väinö Aaltosen luoma patsas kansalliskirjailijastamme. Aleksis Kivi (10.10 1834, kuoli Sylvesterin nimipäivänä 31. joulukuuta 1872.) Aleksis Kiven päivää vietetään 10.10. Hän on tuplakympin kirjailija.
Syksy on lempivuodenaikani. Siihen sisältyy värien hehkua, myrskyjä, dramatiikkaa, kuulaita ja kirkkaita päiviä, värikkäitä sateenvarjoja, vesipisaroita ikkunassa.
Eino Leinon runo Aleksis Kivestä on kiehtonut minua lapsesta saakka:
"Syntyi lapsi syksyllä -
tuulet niin vinhasti vinkui -
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.
Syksyn lapsilla kiire on -
päre pihdissä sammuu -
aatos lentävi, aivot takoo,
veri paksuna päähän sakoo,
ovella Sylvester uottaa."
Eino Leino
My very old blog. Vuodesta 2005-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste patsaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste patsaat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009
keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009
maanantaina, kesäkuuta 22, 2009
Akropolis ei ollut valkoinen
Akropolis eli "linnavuori" olikin värikkäästi koristeltu
Olen lukenut jo aikaisemmin siitä, että antiikin patsaat olivat alkujaan värikkäiksi maalattuja vähän samaan tyyliin kuin huvipuistojen tai ainoan näkemäni hindutemppelin patsaat (uusi temppeli Torontossa). Tämän aamun HBL kertoo, että näin oli myös Akropolis eli ainakin Parthenonia koristavat veistokset:
"Templet från 400-talet före Kristus är kantat av utsökta skulpterade statyer och friser som visar scener från den grekiska mytologin. Giovanni Verri vid British Museum i London har med hjälp av en ny ljusteknik funnit spår av ett färgpigment kallat egyptisk blått på flera av statyer". (Akropolis kan ha haft granna färger. HBL/Noterat/Kultur & nöje. 22.6.2009)
torstaina, kesäkuuta 18, 2009
torstaina, kesäkuuta 11, 2009
Bloggaustauko jatkuu taas
Topelius-patsas Esplanadilla
Lokit ovat villiintyneet, ja niitä on hyvin paljon Esplanadilla.
lauantaina, maaliskuuta 21, 2009
Jo muinaiset kreikkalaiset
Miksi antiikin kreikkalaisia ihaillaan, vaikka he pitivät orjia ja olivat naisvihaajia?
Antiikin patsaat ovat valkoisia ja elegantteja, mutta alkujaan ne oli maalattu kirkkailla väreillä niin kuin nykyajan huvipuistojen satuhahmot. Järkytyin, kun luin siitä ensi kerran. Se ei tuntunut sopivan kuvaan, sillä Kreikka oli mielessäni jalo sivistyksen kehto, jossa miehet kävelivät henkevästi keskustellen ja filosofoivat. Vapaat miehet, sillä suurin osa miehistä oli orjia ja naiset pysyttelivät kotosalla.
Miksi antiikin kreikkalaisia ihaillaan, vaikka he pitivät orjia ja olivat naisvihaajia niin kuin kuvassa olevan patsaan esittämä Euripideskin? Heidän kaupunkinsa olivat alkujaan sotilaitten majapaikkoja ja leirejä, joissa oltiin koko ajan sotajalalla muita vastaan, haluttiin alistaa, valloittaa, harrastettiin voimalajeja - ja filosofiaa, yhdistettiin väkivalta kulttuuriin eli luotiin pohja länsimaiselle väkivaltaisen kulttuurin ihailulle.
Juutalaiset eivät olleet ruumiillisuuden halveksijoita, he eivät edes tehneet eroa ruumiin ja sielun välillä niin kuin kreikkalaiset filosofit, joilta idea sielusta kehnon ruumiin vankina levisi vasta Paavalin kautta kristinuskoon ja länsimaiseen kulttuuriin (Platon, Paavali, Augustinus, Descartes).
Renessanssin aikana harrastettiin kovasti antiikin filosofiaa. Ehkä miehet saivat sieltä lisäintoa naisten halveksimiseen. Naisten pilkkaamista pidettiin nimittäin silloin erityisen hauskana asiana, jopa jalo Thomas More sortui siihen. Se taisi kuulua antiikin sivistykseen renessanssin miesten mielestä.
Antiikin patsaat ovat valkoisia ja elegantteja, mutta alkujaan ne oli maalattu kirkkailla väreillä niin kuin nykyajan huvipuistojen satuhahmot. Järkytyin, kun luin siitä ensi kerran. Se ei tuntunut sopivan kuvaan, sillä Kreikka oli mielessäni jalo sivistyksen kehto, jossa miehet kävelivät henkevästi keskustellen ja filosofoivat. Vapaat miehet, sillä suurin osa miehistä oli orjia ja naiset pysyttelivät kotosalla.
Miksi antiikin kreikkalaisia ihaillaan, vaikka he pitivät orjia ja olivat naisvihaajia niin kuin kuvassa olevan patsaan esittämä Euripideskin? Heidän kaupunkinsa olivat alkujaan sotilaitten majapaikkoja ja leirejä, joissa oltiin koko ajan sotajalalla muita vastaan, haluttiin alistaa, valloittaa, harrastettiin voimalajeja - ja filosofiaa, yhdistettiin väkivalta kulttuuriin eli luotiin pohja länsimaiselle väkivaltaisen kulttuurin ihailulle.
Juutalaiset eivät olleet ruumiillisuuden halveksijoita, he eivät edes tehneet eroa ruumiin ja sielun välillä niin kuin kreikkalaiset filosofit, joilta idea sielusta kehnon ruumiin vankina levisi vasta Paavalin kautta kristinuskoon ja länsimaiseen kulttuuriin (Platon, Paavali, Augustinus, Descartes).
Renessanssin aikana harrastettiin kovasti antiikin filosofiaa. Ehkä miehet saivat sieltä lisäintoa naisten halveksimiseen. Naisten pilkkaamista pidettiin nimittäin silloin erityisen hauskana asiana, jopa jalo Thomas More sortui siihen. Se taisi kuulua antiikin sivistykseen renessanssin miesten mielestä.
perjantaina, maaliskuuta 13, 2009
Helsingin patsaat: Sakari Topelius
Koulupuiston Sakari Topelius (1818-1898) lasten ympäröimänä. Ville Vallgren
Sakari Topelius kuoli maaliskuun 12 p:nä vuonna 1898. Hänen hautajaisensa pidettiin Koulupuiston vieressä olevassa Johanneksen kirkossa. Arkkitehti Aili Salli Ahde-Kjäldman, rakennusmestarin tytär, oli tuohon aikaan 6-vuotias. Hän kertoo muistelmissaan:
"Papalla oli silloin melkein valmiina Kihlmanin talo Korkeavuorenkatu 19:ssä. Talo oli Hård af Segerstadin piirtämä, ja se sijaitsi aivan vastapäätä kirkkoa. Tämän talon neljännessä kerroksessa oli meitä varten pesty hyvä näköalaikkuna, mutta pääsy sinne ei suinkaan ollut helppoa. Kaikilla koululaisilla oli lupaa, ja kansaa oli niin paljon liikkeellä, että kadut kirkon ympärillä täytyi sulkea ja läpikulku kiellettiin. Meidän oli kierrettävä Pikku Roobertin- ja Kasarminkadun kautta Punanotkon kadulle ja sieltä porttikäytävän kautta Kihlmanin naapuritalon pihalle. Siellä oli sitten kiivettävä korkean kivimuurin yli uutisrakennuksen puolelle. --Sieltä suuresta ikkunasta olikin paljon parempi näköala meillä kuin niillä lapsiraukoilla, jotka seisoivat alhaalla ihmismeressä. Hautajaissaattueessa oli paljon väkeä ja silinteripäiset herrat kantoivat kukilla koristettua mustaa arkkua. Kaikilla vanhoilla ihmisillä oli musta arkku. Joka puolella oli lippuja - ja niitä oli paljon. Hautajaissaattue ulottui kauas, ja kun meidän silmistämme jo hävisi alkupää, jatkuivat sufletti- ja landoorivit yhä."
(Kotini vuosisadan lopun Helsingissä. 1964. 3. painos, 185-187.
lauantaina, syyskuuta 13, 2008
Turistien suosikki
Helsinki Cathedral
Originally uploaded by amnellanna
On vaikeaa saada Tuomiokirkko-näkymästä kuvaa, jossa olisivat mukana kaikki sen ainekset: kirkko, kellotapuli, Nikolauksen kappeli, "Rakastetun tsaarin" patsas, portaat, apostolien patsaat.
Yhtä hyvin siihen kuuluvat myös turistibussit ja kirkkoa kuvaavat turistit.
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Taideteos
Kamppi, Helsinki
Eva Löfdahl: Leverty
Klikkaa alla olevia sanoja "Löfdahl Leverty", jotta näet kaikki kuvat tästä taideteoksesta.
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Lukija on pääosassa kirjamessuilla
Olen laittanut Helsingin Kirjamessujen kunniaksi tähän blogiini kuvan patsaasta, joka esittää keskittynyttä lukijaa. Hän nojaa toisella jalallaan talon seinään. Hänen takanaan on zagrebilainen kirjakauppa.
Häntä vastapäätä toisella puolen katua on Mimaran taidemuseo. Mutta hän ei huomaa sitäkään. Hänen kasvonsa kertovat, että hän on muissa maailmoissa, kirjan lumoissa.
Lukeminen yhdistää ihmisiä, vaikka he näyttävät olevan lukiessaan eristäytyneitä, kirjaansa syventyneitä.
Ilman kirjoja ja lukemista ei kasvaisi kirjailijoita. Ilman lukijoita ei kannattaisi kirjoittaa ja julkaista kirjoja. Myös kirjailijat ovat lukijoita.
Jotta ehdin Turun kirjamessuille, siirsin matkaa Kroatiaan. Olin Kroatiassa sukulaisvierailulla ja turistina, mutta myös keräämäsä aineistoa kirjaan, jota olen alkanut kirjoittaa.
Mukavaa kirjamessuviikonloppua, lukemisen juhlaa!
torstaina, lokakuuta 18, 2007
Strossmayer
Strossmayerin patsas on saanut kravatin kaulaansa. Strossmayerin taidegalleria on eräs Zagrebin lukuisista museoista.
torstaina, syyskuuta 13, 2007
Muinaiset ratsastajat
Nämä kaksi patsasta sopivat hyvin yhteen. Eila Hiltusen Muinaiset ratsastajat ja Mannerheimin ratsastajapatsas.
perjantaina, elokuuta 03, 2007
perjantaina, heinäkuuta 20, 2007
tiistaina, toukokuuta 22, 2007
Naisia ratsailla. Ratsastajapatsaat
Jeanne d'Arc, kuuluisin kaikista heistä. Hänestä on ratsastajapatsaita eri puolilla maailmaa.
Anita Konkan kirjoituksen innoittamana etsin kuvia ratsastajapatsaista, joissa on kuvattu merkittävä nainen ratsailla. Löytyyköhän toista, jossa olisi nainen ja lapsi ratsun selässä kuten Anita Garibaldi-patsaassa ?[Tämä valokuva kuva: Sedis]. Kuka oli Anita Garibaldi?
Jeanne d'Arc- patsaita on runsaasti eri puolilla maailmaa, monet niistä ratsastajapatsaita.
Mutta ratsastajapatsaan saivat jo vuonna 35 eKr. muiden muassa Octavia, Livia ja Cornelia muinaisessa Roomassa.
Saattaa arvata, että kuningatar Viktoriasta on ratsastajapatsaita. Tässä kaunis patsas nuoresta Viktoriasta.
Nuorisoa Viktorian patsaan harteilla.
Elisabet II ratsastaa lempihevosellaan Burmalaisella Kanadassa. (Susan Velder, Saskatchewan)
Elisabet II ratsastaa myös myös Ottawassa.
Lady Godivan ratsastajapatsas
Näyttää siltä, että harvojen naisten muistoksi on pystytetty ratsastajapatsas. Maalauksissa ratsastavia naisia näkyy usein.
Patsaat ja politiikka
Kuva: Anna Amnell
Lönnrotinkadulla on Vanhankirkon puiston lähellä tämä Emil Wikströmin veistämä kalevalaishenkinen patsas, joka vahvisti suomalaisten kansallista identiteettiä.
Kuva: Anna Amnell
Kyllä Suomessakin on patsaita siirrelty poliittisista syistä. Edelfelt-patsaskin on joutunut kokemaan politiikan muutoksista. Se oli pitkään poissa Ateneumin edestä.
Tämä patsas häädettiin nimittäin hulluina vuosikymmeninä "ilkivallan vuoksi" Ateneumin [joka oli silloin taidekoulu] edestä Eiraan ja on tuotu hissukseen takaisin. Se on siis jälleen Ateneumin vieressä, rautatietorilta katsoen oikealla puolella.
maanantaina, toukokuuta 21, 2007
maanantaina, joulukuuta 11, 2006
Hyvä ja huono maku
Olen nähnyt monenlaista roinaa talojen pihoilla ja tienvierillä Pohjois-Amerikassa pitkillä automatkoillamme. Huippuja olivat räikeän vaaleanpunaiset muoviflamingot ja aaltopellistä tehty hökkelikirkko, jossa oli kirkasvärinen neonvaloristi. Kuvassa kerrassaan kohtuullisia puisia flamingoja kanadalaisen talon pihalla. Kuva: Anna Amnell
Täällä näet oikeita, kauniita flamingoja, joita ihmiset varmaankin muistelevat katsellessaan flamingokoristeitaan.
Pseudonyymin blogissa on hauska kirjoitus puutarhatontuista tai oikeammin niiden intohimoisesta ystävästä - ja vihollisesta. Blogissa keskustellaan asiasta ja sanoin jo kommenteissa, että tunsin kerran erään miellyttävän ja arvokkaan puutarhatontun ja antaisin tilaa myös puutarhatontuille.
Ainoa tuttu puutarhatonttuni asui Tehtaankadulla olevan katolisen kirkon pihalla, ja sitä rakastivat sekä katolisen lastentarhan että viereisessä ´rakennuksessa sijainneen englantilaisen lastentarhan lapset. Sitä ei ole näkynyt siellä enää pitkiin aikoihin.
Värikkäitä patsaita näkee muuallakin. Kävin mieheni kanssa kerran torontolaisessa hindutemppelissä. Rakennus oli aivan uusi, ja siellä oli kodikas tunnelma. Istuttiin lattialla, ja meille ainoille ei-intialaisille oltiin erityisen ystävällisiä. Olemme kumpikin opiskelleet josssain vaiheessa uskontotiedettä ja tarkkailimme kiinnostuneina temppeliä ja ihmisiä. Kun tulimme kotiin, ihmettelin lapsille sitä, miksi hindujumalien patsaat olivat räikeästi maalattuja niin kuin Disneylandin hahmot.
Vanhempi poikani selosti heti, että sellaisia olivat myös antiikin patsaat. Netistä löytyi äsken kirja, jossa tästä myös kerrotaan. Sekä suuret että pienet veistokset olivat värikkäitä.
Me nykyajan ihmiset olemme kehittäneet mielessämme kuvan askeettisen kauniista valkoisesta antiikista. Samoin on rokokoon laita. Ainakin minun mielessäni oli ollut kuva vaalean puuterin sävyisistä rokokoovaatteista. Mutta sitten Helsingissä vieraili Tukholman kustavilainen seura kirkasvärisine asuineen. Meille kerrottiin, että nuo kalpeat sävyt olivatkin haalistuneita. Saumojen sisältä löytyy aidoista rokokoovaatteista kirkasta punaista ja värikkäitä kukkakuvioita.
Lapset rakastavat kirkkaita värejä ja "amerikkalaistyylisiä" naiivin realistisia kuvia. Sellaisia rakastivat myös renessanssin ihmiset. Vaatteet olivat värikkäitä ja loisteliaita, kodeissa oli paljon värejä tyynyissä, seinävaatteissa ja vuodeverhoissa. Väriä oli esivanhempiemmekin vaatteissa. Kirkkaanpunaista alushametta käytti Elisabet I yhtä hyvin kuin savolaismummo.
Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.
Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. Minusta tuntuu siltä, että yksityisillä ihmisillä yhtä hyvin kuin koko kulttuurilla on sekä värikkäitä että hillitynsävyisiä kausia. Pidän nykyään tummanpunaisesta ja sinisestä, joskus punainen oli lempivärini, sitä ennen valkoinen. Onneksi ei ollut koskaan varaa kalustaa askeettisen tyylikästä kotia, sillä se olisi ollut varmaankin lapsista ankea.
Onko tämä moderni tonttu, puutarhatontun "veli" hyvää vai huonoa makua?
puutarhatonttu, puutarhatontut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)