Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten- ja nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

Terveisiä Heikki Kalliolalle ja perinteisten nuortenkirjojen etsijöille

IMG_7530

Tänään valittaa Heikki Kalliola Hesarin Mielipide-osastolla, että "Entisaikojen veroisia nuortenkirjoja ei enää julkaista. " (12.12.2012). Kyllä niitä kirjoitetaan, mutta ne eivät kelpaa enää kustantajille. Monet kustantajat ovat jopa lopettaneet kokonaan nuortenkirjojen julkaisun. Terveisin lasten- ja nuortenkirjailija Anna Amnell.
Vielä viime vuosituhannella minunkin silloinen kustantajani sai valtiolta tukea vähälevikkisen arvokirjallisuuden julkaisemiseeen. Siihen kuului ainakin yksi Aurora-kirjoistani.

Kommenttini Facebook-keskusteluun tästä aiheesta tähän samaan kirjoitukseen siellä:

Tyttökirjoissa on tajuttu vanhojen kirjojen lumo. Poikien kirjoissa ei. Muistelen erästä  perhettä, jolla oli neljä lasta, kolme poikaa ja tyttö, ja heidän isänsä esitteli ylpeänä kirjahyllystä pitkän rivin Nuorten toivekirjaston julkaisuja. "Olen ostanut  joka ainoan", isä sanoi. Niihin kirjoihin luotettiin. Kaksi sen perheen pojista on muuten hyvin keskeisiä henkilöitä suomalaisessa urheilumaailmassa.

"Vanhojen nuortenkirjojen tapaiset" on enemmänkin haukkumasana nykyään. Niitä ei haluta julkaista. Silloin tällöin jokin pääsee livahtamaan maailmalle.:)

Lisäys:
"Minusta on ihanaa, että tällaisiakin nuortenkirjoja vielä kirjoitetaan ja julkaistaan --" Lue kirja-arvostelu Sinisen linnan kirjasto-blogista. (Markku Karpio: Mun isäni on avaruusmies)

Makroviikko : aihe 3 x 12 (12.12.2012) Tämä on samalla osallistumiseni makroviikkoon.


lauantaina, joulukuuta 08, 2012

Omakustannekirjailijoita on ollut aina

luciaMarg179x240

Poikani Matti Amnellin kuvitusta kirjaan Pako Tallinnaan

Nykyiset huonot ajat aiheuttavat ongelmia kirjailijoille ja kustantajille. Yhä useammille kirjailijoille jää ainoaksi mahdollisuudeksi omakustantaminen. Mutta siinähän ei ole mitään uutta.Tiedän, että omakustantaminen on ollut aina käytösssä. Omakustanteita jossain elämänsä vaiheessa julkaisseitten kuuluisien kirjailijoitten listat ovat hämmästyttävän pitkiä.


Jopa Harry Pottereista oli vähällä tulla omakustanteita. Tusinan verran kustantajia hylkäsi Harryn. Sittten erään kustantajan pikkutyttö vaati isäänsä kustantamaan Harryn seikkkailut!


Näyttää siltä, että seitsemäs kirjani tulee olemaan omakustanne eli tarvepainatuskirja. Se on jatkoa kahdelle aikaisemmalle  [tekstinäytteet Nuorisokirjalijjoitten sívuilla] historialliselle nuortenkirjalleni, Kyynärän mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006). Niitä lainataan usein hyvinkin vilkkaasti. Toivon, että jos kirja ilmestyy omakustanteena, kirjastot ostavat omakustannettani, sillä haluan lasten saavan lukea, miten pienelle sankarittarelleni lopulta käy. 

Sisareni ja äitini kuoleman ja monien muiden erikoisten tapahtumien vuoksi kirjaprojektini ovat jääneet syrjään joksikin aikaa. Kirjoitan muutenkin hitaasti, sillä teen paljon tutkimusta. 

Olen ajatellut myös ottaa uusia painoksia joistain aikaisemmista kirjoistani, joiden oikeudet ovat palautuneet kokonaan minulle.

Lisäys: 
“You must feel as I do, that our actual profession seems easy, but trying to get into print, dealing with publishers, seem to be overwhelming tasks.” Marcel Proust kirjeessä ystävälleen, kun ei
löytänyt romaanisarjansa "Kadonnutta aikaa etsimässä" ensimmäiselle osalle kaupallista kustantajaa. Hän kustansi sen itse. 


maanantaina, marraskuuta 19, 2012

pakinaperjantai 312. Lempivelkani

lapsuus by Anna Amnell
lapsuus, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olin seitsemän vuotta vanha, kun muutin maalta kaupunkiin. Oli kova asuntopula. Saimme aluksi vain yhden huoneen sukulaisten talosta. Asuin samassa pikkupietarinpihamaisessa pihassa monta vuotta vähän isommassa kodissa.

Naapurissamme asui huoneen ja keittiön asunnossa toimittaja ja hänen eläkkeellä oleva opettajasisarensa. Veli asui kamarissa, sisar keittiössä.

Heidän ullakkonsa eli vinttinsä, kuten Savossa sanottiin, oli täynnnä kirjoja ja lastenlehtiä. Kun opin lukemaan, aloitin lastenlehdistä. Toimittaja sai jatkuvasti arvostelijankappaleita, joita luin koko lapsuuteni ja kouluvuosieni ajan. Pikkusiskoni teki samoin vähän myöhemmin.

En pysty kuvittelemaan, millainen ihminen olisin, jos ei olisi ollut tuota ullakkoa. Se oli niin kuin lumottu torni, josta avautuivat laajat maisemat. En ollutkaan köyhässä sodanjälkeisessä Suomessa, sillä koko maailma oli minun.

Tunnen olevani loputtomassa kiitollisuudenvelassa niille kirjailijoille, joiden kirjoja luin lapsena. Sitä velkaa maksan mielelläni.

Minulla oli päälläni vaaleanturkoosi vekkihame ja samanvärinen liivi, kun menin ensimmäistä kertaa kouluun. Liivissä oli nauhakoristelu. Äidit olivat saattamassa meitä lapsiaan. Seisoimme äidit ja lapset juhlasalin takaosassa.

Äiti oli nuori ja kaunis ja yhtä innoissaan kuin minäkin. Hänen silmänsä loistivat. Pidin äitiä kädestä kiinni ja odotin, milloin minun nimeni huudettaisiin.

Kun se hetki tuli, laskin äidin kädestä irti ja juoksin suuren salin poikki opettajani luo. Koulu oli alkanut. Rakastin lapsena koulua.

sunnuntaina, elokuuta 05, 2012

Mark Twain, 1909 mykkäfilmi (video)

Mark Twainin vieraana ollut Thomas Edison kuvasi:  Mark Twain ja tämän tyttäret  The Atlantic.
Alussa on hyvin lyhyt mainos. Voit joutua klikkaamaan kohtaa 'continue to' oikealla. Tätä katsotaan!

torstaina, elokuuta 02, 2012

Arkistoni aarteita: Mark Twainin lapsuuden maisemissa

Florida, MO_1986_August_016

Matka Mark Twainin poikavuosien maailmaan
Kanadassa asuessamme teimme matkoja myös tunnettujen kirjailjoitten kotiseuduille. Valokuvat lehtijutuissani ovat poikani tai minun ottamia. Poikani oli koululainen ottaessaan ensimmäiset kuvat lehtijuttuihin, joita ilmestyi myös Suomessa.
Kun Mark Twain oli maailmanympärysmatkallaan, hän sanoi Intiassa puheessaan: "Kaikki mikä on tehnyt minusta sen, mitä olen, on pienessä kaupungissa Missourissa maailman toisella puolen." lue lisää..

perjantaina, heinäkuuta 27, 2012

William Blake: Jerusalem -virsi aloitti Lontoon olympialaiset 2012


Photo: Matt Lancashire (Wikipedian Olympialaiset-sivu)
Sir Hubert Parryn sävellys William Blaken runoon Jerusalem. (Kuuntele Prinssi Williamin ja Kate Middletonin häistä kohta, jossa virsi 'Jerusalem' laulettiin eli heti vihkitoimituksen päättyessä. Kaikki osaavat laulaa sen. Kuuntele myös kansaa kaduilla laulamassa sitä. ) (Words from William Blake: "Milton, A Poem") 

And did those feet in ancient time.
Walk upon Englands mountains green:
And was the holy Lamb of God,
On Englands pleasant pastures seen!

And did the Countenance Divine,
Shine forth upon our clouded hills?
And was Jerusalem builded here,
Among these dark Satanic Mills?

Bring me my Bow of burning gold;
Bring me my Arrows of desire:
Bring me my Spear: O clouds unfold!
Bring me my Chariot of fire!

I will not cease from Mental Fight,
Nor shall my Sword sleep in my hand:
Till we have built Jerusalem,
In Englands green & pleasant Land

Runon on suomentanut Aale Tynni.

Brittien epävirallinen kansallislaulu, Englannin vihreän maaseudun ylistysruno ja englanninkielisen maailman rakastetuin virsi. Kritiikki teollista vallankumousta ja luonnon tuhoamista vastaan. Vihreistä vihrein runo ja virsi.  (kuvia ja sanat) Avajaisten alun (Suomen television) selostaja oli joko täysin tietämätön William Blaken virrestä tai sitten jätti vain mainitsematta asian.

Lastenkirjallisuus: Peter Pan, Maija Poppanen, populaarikulttuurin hauskat henkilöt. Suffrageetit. Ohjelman teemat sen suunnittelijan mukaan: luonto, teollinen vallankumous ja nykyajan teknologian ihmeet.

Blaken runon sanat 'Chariot of Fire' mukana myös samannimisen vahvasti uskonnollisen ja monikulttuurisen elokuvan musiikin kanssa. Hurskas Eric LIddell juoksee Jumalan kunniaksi ja juutalainen Harold Abrahams voittaakseen rotuunsa ja uskontoonsa kohdistuvat ennakkoluulot.

Ja aina mukana englantilainen huumori alkaen siitä, että James Bond-näyttelijä haki kuningatar Elisabetin stadionillle helikopterilla, ja heidän sijaisnäyttelijänsä hyppäsivät stadionille laskuvarjolla. Hauskuutta ja huumoria.

Vielä toinenkin virsi "Abide with me" ( Virsi 555, Oi, Herra luoksein jää, jo ilta on") Huom. Ei ole Titanic-hymni ( 396, "Sua kohti, Herrani") kuten suomalainen selostaja kertoi TV:ssä. Hän kuitenkin tiesi, että kysessä oli virsi. Sitähän käytetään usein hautajaisissa. Emeli Sande lauloi virren, ja elämän ja kuoleman välistä taistelua kuvaavan tanssiesityksen koreografia oli Akram Khanin.

Englantilaiset ovat tosissaan. Olympialaiset ovat nykyään suuri asia, ja jopa vakava asia nykyajan levottomassa maailmassa. Parasta on, että kaikki kansat ovat yhdessä ystävinä reilussa kilpailussa.

Huomattakoon, että sekä "Jerusalem" että "Abide with me" liittyvät Englannissa vahvasti urheiluun, Jerusalem rugbyyn ja "Abide with me" FA Cup Finaliin (jalkapallo). Ne ovat suosituimmat laulut kansallislauluiksi!

Keskustelua käydään uskonnon ja olympialaisten läheisestä yhteydestä. Tässä historiaakin aiheesta:
http://www.huffingtonpost.com/2012/07/26/olympics-religion-2012-ancient-greece-london_n_1704398.html
(Antiikin olympialaiset olivat uskonnollinen juhla antiikin ajan jumalten kunniaksi. Sana 'olympialaiset' tulee Olympos-vuoresta, jossa antiikin kreikkalaiset ajattelivat jumaltensa asuvan. Olympialaiset lakkautettiin pitkäksi ajaksi, mutta aloitettiin uudestaan. Lontoon olympialaisissa kaikkien uskontojen harjoittajille on järjestetty omia työntekijöitä. Beijingin olympialaisissa eri uskontojen tarpeet oli otettu huomioon vielä hienotunteisemmin kuin Lontoossa.)

Ihmettelen, miten iäkäs Elisabet ja hänen vielä iäkkäämpi puolisonsa Philip jaksavat osallistua näin pitkään tilaisuuteen.Elisabet puhuu vasta avajaisten loppupuolella.
Tämä on nyt olympialaiset 2012 päiväkirja, johon laitan tunnelmiani.:)

torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Meillä jokaisella on oma L. M. Montgomerymme





linkit tarkistettu 1/2014


Kuva: Kevin Sullivan Films, joka teki Anna-kirjoista TV-sarjan. Kuvassa Megan Fellows Annana.

Suomalaiset naiset rakastavat Kanadan tunnetuinta kirjailijaa, Lucy Maud Montgomerya. Se olisi Maudista hauskaa. Niin, häntä sanottiin Maudiksi, hän ei voinut sietää nimeä Lucy. Se oli hänestä lapsena "vanhan mummon nimi". 
Lukuisissa blogeissa kirjoitetaan Montgomeryn kirjoista, nyt viimeksi Aili ja jo aikaisemmin Sisko Ylimartimon kirjasta "Anna ja muut ystävämme"  Leena, jonka blogiin kirjoitin nyt vasta seuraavan kommentin:

Ylimartimon kirja kiinnostaa, sillä olen lukenut myös Montgomeryn päiväkirjoja, jotka alkoivat ilmestyä siihen aikaan, kun asuin Kanadassa eli 1980-luvulla.  Suomalaisille Lucy Maud Montgomery (synt. 1874) on ikuinen Prinssi Edwardin saaren tyttö, vaikka hän asui miltei puolet elämästään (1911-1942) Toronton lähellä olevilla paikkakunnilla ja Torontossa (Viimeinen koti, "Journey's End", sitä ennen Leaskdale 1911-25, Norval 1926-1935, Toronto 1935-1942) ja kirjoitti suurimman osan kirjoistaan (kansikuvat ja ilmestymisvuodet, tähdellä merkityt Leaskdalen pappilassa, jonka kuva on kirjoitukseni lopussa) Ontariossa (1935-1942). Teini-ikäisenä hän oli vuoden isänsä uuden perheen luona Länsi-Kanadassa. Maudin reviiri Ontariossa näkyy tässä.



Leena Lumi kertoo blogissaan Sisko Ylimartimon kirjasta (Kuva blogista Leena Lumi)

 Maud Macdonald oli myös teoreettisesti lahjakas, hyvin älykäs ja sivistynyt nainen, varsinainen supernainen, joka lopulta romahti elämän vaikeuksien uuvuttamana. Siihen aikaan masennusta ei osattu hoitaa, ei Ewanin eikä Maudin. Hän itsekin myönsi, että päiväkirjoihin kirjoitetaan synkimmät ajatukset. Hän oli energinen ja iloinen kuten tyttäkirjojensa tytöt. Minusta hän oli melkein kahtiajakautunut persoona. Hän halusi, että hänet muistetaan sellaisena, kuin hän oli kirjoissaan. mutta hän halusi molemmat puolet julkisuuteen, sillä hän kirjoitti puhtaaksi päiväkirjansa!

Minäkin luin koululaisena Anna-ja Runotyttökirjoja, nuo tytöt ovat koulutyttöjen sisaria. Minusta tuntuu monesti siltä, että meillä jokaisella on oma Montgomerymme. On kiinnostavaa lukea, millainen on Ylimartimon Maud.:)

Lisäys:

Kun ensimmäinen Aurora-kirjani kirjani ilmestyi (kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaani nimellä Pirkko Pekkarinen), Helsingin Sanomat ei huomannut sitä ja toisesta, vuoden 1905 Helsingistä (!) kertovasta kirjastani Aurora ja Pietarin serkut" -lehden kriitikko Suvi Ahola kirjoitti, että jäljittelen Montgomerya "ihan mukavasti". Se oli kai kohteliaisuus. Mutta en ole lukenut Montgomeryn tyttökirjoja aikuisena! Ja eräs tärkeä ero: Montgomery kirjoitti omasta ajastaan ja tyttövuosistaan, minun kirjani 1900-luvun alun Torontostakin ( ensimmäinen ja kolmas kirjani) ovat historiallisia romaaneja, joissa tuota aikaa tarkkaillaan nykyajan näkökulmasta.   Anna-kirjat ja Aurora-kirjat (vertailua)

Lainaus sieltä: 
Uskon, että tärkein lahja, jonka olen saanut Lucy Maud Montgomeryn kirjoista, on muisto siitä ilosta, jota hänen kirjojensa lukeminen tuotti minulle lapsena. Se on ollut osaltaan innostamassa minua kirjoittamaan lapsille. Tunnen kiitollisuuden lisäksi syvää myötätuntoa ajatellessani hänen elämäänsä, josta sain tietää vasta aikuisena. Mutta en usko, että hänen kirjansa olisivat vaikuttaneet muutoin kirjoittamiini tyttökirjoihin.

Lehtijuttuni: Lucy Maud Montgomery  ja Ihan oikea runotyttö (Maud lapsena)
Leena Lumi -blogissa on myös kirjoitus Lucy Maud Montgomerysta ja hauska kuva Maudin tyttövuosilta.
L.M.Montgomery Institute, Prinssi Edwardin saari
Lucy Maud Montgomery Society of Ontario
Täältä löydät harvinaista aineistoa Maudista


“Norval is so beautiful now that it takes my breath – those pine hills full of shadows – those river reaches – those bluffs of maple and smooth-trunked beech – with drifts of wild white blossom everywhere." (Lucy Maud Montgomery)

1926-1935 Montgomery asui Norvalissa, jonka lähellä on Guelphin yliopisto ja 

L. M.  Montgomery -arkisto Guelphin yliopistossa


Toronto lähellä oleva Leaskdalen pappila oli Maudille koti, johon liittyi onnellisia ja iloisia asioita: avioliiton onnelliset puolet, lasten syntymä, ystävät. Sieltä hän matkusti Torontoon ja muualle Pohjois-Amerikkaan puhumaan ja tapaamaan kustantajaansa.

Huom! Lucy Maud Montgomeryn perikunnalla on nykyään yksinoikeus  käyttää lyhennettä L.M. kyseisen kirjailijan nimen edessä esimerkiksi perustaessaan jonkin yhdistyksen, museon, yksityiskoulun jne tai markkinoidakseen jotain kaupallista tuotetta. Tässä viralliset tiedot Montgomeryn perillisten oikeuksista.


perjantaina, maaliskuuta 23, 2012

Pakinaperjantai: Dr Seussin Jalkakirja

Theodor Seuss Geisel (1904-1991) käytti monia taiteilijanimiä, niistä tunnetuin oli Dr Seuss, Tohtori Seuss [äännetään niin kuin 'voice']. Geisel kirjoitti ja kuvitti suuren joukon hauskoja ja vauhdikkaita lastenkirjoja, joista tunnetuin on The Cat in the Hat. Kirjat ovat hauskoja, ja niiden sanavarasto on suunniteltu sellaiseksi, että aloittelevatkin lukijat pystyvät lukemaan niitä.

The Foot Book auttaa lapsia hyväksymään erilaisuuden. On olemassa erilaisia jalkoja ja erilaisisia eläimiä ja erilaisia ihmisiä.



Dr Seussin kirjoista on tehty musikaalia ja useita elokuvia. Geiselin syntymäpäivä maaliskuun toinen on Yhdysvalloissa kansallinen lukemisen päivä. Dr Seussin kirjoja on käännetty 15 kielelle ja myyty yli 200 miljoonaa kappaletta.


Dr Seuss Landing Universal Studios' Islands of Adventure theme park David Bjorgen Wikipedia

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Kalevalan päivänä: kirjallisuutta lapsille ja nuorille


Suomen lippu, originally uploaded by Anna Amnell.

Kommentti Kirsti Elillän blogiin, jossa kerrotaan siitä, että kirjailijat ovat huolissaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemasta.

Oikein hyvä! Lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa täytyy parantaa. Varsinkin nuortenkirjallisuuden asema on huonontunut viime vuosina.

Ensinnäkin yhä useammat kustantajat eivät halua enää ollenkaan julkaista nuortenkirjoja. Se on aikamoista edesvastuuttomuutta nuoria kohtaan.

Suomalaisten nuorten olisi tärkeää tuntea myös oman maansa historiaa, sekä lähihistoriaa että vanhempaa. Muuten maatamme ei voida enää sanoa sivistyneeksi maaksi.

perjantaina, helmikuuta 10, 2012

Lapset haluavat matkustaa Narniaan


Narnia on suosittu. Nyt myös toivematkakohteena. Brittimatkatoimisto kyseli 3-8 -vuotiaiden lasten matkahaaveita,  ja Narnia oli kolmantena kuun ja Disneyworldin jälkeen. Harry Potterin Tylyaho pääsi neljänneksi ja Lappi viidenneksi. Heidi Väärämäki: "Lapset haluavat lomalle kuuhun ja Narniaan." HS/matkailu 10.1. (Hesarissa oli mainittu Disneyland, mutta kyselyn tehneen matkatoimiston omilla sivuilla oli Disneyworld.)

Onneksi Narniaan pääsee helposti: avaa kirja ja ala lukea. En ihmettelisi, jos englantilaiset tai amerikkalaiset rakentaisivat Narnian Joulupukinmaan ja Muumimaan tyyliin. Kukahan ehtii ensimmäiseksi?

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2011

Helsinki ja Toronto ovat kasvaneet eri tahtia



Vuonna 2014 ilmestyi yhteisnide kolmesta Aurora-kirjastani, joissa Helsinki ja Toronto ovat tapahtumapaikkoina. Kansikuvassa Helsinki vuonna 1905: Matti Amnell

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora (saatavissa jatkuvasti)
Pehmeäkantinen
364 Sivua
ISBN 978-952-286-355-3
Alkuperäisromaanini ilmestyivät 1991 (2. p. 1992), 1993, 1995. (Tavallaan se on jo kolmas painos kirjoista ensimnmäiselle.)

Vuonna 1905 Helsinki ja Toronto olivat suurin piirtein yhtä suuria väkilukunsa mukaan. Niissä oli noin 100 000 asukasta kummassakin, ja "kaikki tunsivat toisensa", kuten sen kokoisista kaupungeista sanotaan.

Kummassakin liikuttiin kävellen, polkupyörillä, hevosajurin kyydissä ja raitsikalla, autoja oli vähän. Talvet olivat siihen aikaan kylmiä, ja talvella liikuttiin hevosella ja reellä.

Helsingissä voitiin hiihtää keskellä kaupunkia - aivan niin kuin tehtiin viime talvena. Pohjoisrannassa oli luistinrata, jossa kuultiin musiikkia ja voitiin ostaa virvokkeita.

Tänään näiden kahden kaupungin väkiluvussa on huima ero. Helsingissä on asukkaita melkein 600 000, Torontossa 2,5 miljoonaa. Suur-Torontossa oli vuonna 2006 5.5 miljoonaa asukasta, ja "suur-Helsingissä" vähän yli miljoona, kun lasketaan mukaan Espoon 252 000 ja Vantaan 202 000 asukasta.

Eron väkiluvussa ovat tehneet siirtolaiset, joita otetaan Kanadassa vastaan auliisti, mutta tutkien tarkoin, että heidän kaltaisiaan maahanmuuttajia tarvitaan. Sieltä voisi Suomikin saada paljon kokemuksen testaamaa tietoa maahanmuuttoasioista eli siirtolaispolitiikasta.

Millaista oli elämä Helsingissä talvella 1905? Kerron yhteispainokseen sisältyvässä kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut " (1993) 13-vuotiaasta pietarinsuomalaisesta Olga Grahnista, joka muuttaa Helsinkiin suomea oppimaan, kun Pietari alkaa käydä levottomaksi.
Huom! Kirjoitin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen, ja niitä on varmaankin vielä  kotipaikkakuntasi kirjastoissa (ja nettikaupoissa.)

torstaina, joulukuuta 08, 2011

Lasten- ja nuortenkirjat: vaikeat aiheet. Kommentti

Aurora III 1995, front cover

Hui, kummitus! Haamu hiippailee vaahteralaakson kartanon palmuhuoneessa?

Olen pohtinyt pohtinut näitä asioita jo aikaisemmin eli sitä, miten kirjoittaa lapsille ja nuorille:
Voiko tyttökirjassa olla kauhua ja jännitystä?
http://aurorakirjat.blogspot.com/2006/11/voiko-tyttkirjassa-olla-kauhua-ja.html

Koska nuorimmat lukijani ovat kahdeksanvuotiaita, kirjoissani ei ole seksiä, selvää erotiikkaa, eikä väkivaltaa. Monet lukijoistani ovat aikuisia, siksi kirjoissani on monikerroksisuutta eli tässä tapauksessa viittauksia Freudiin ja kulttuurihistoriaan.

Uusimmat kirjani, joissa ollaan 1500-luvulla, ja ongelmina ovat mm lyhytkasvuisten asema ja lapsiavioliitot.
Lucia_2006_00051

1500-luvulla oli vaarallista olla liian lyhyt, ryöstettiin ja myytiin hovikääpiöksi - tai liian rikas ja kaunis keskenkasvuinen tyttö, hänet haluttiin naittaa rahanahneelle vanhalle miehelle, joka piti lapsimorsiamista. Poikakin saatettiin naittaa lapsena, jopa niin pienenä, että morsian piti häntä sylissään alttarilla - omaisuudet piti yhdistää. Kuninkaalliset lapset saatettiin naittaa alle 10-vuotiaina.

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2011

Lasten- ja nuortenkirjat


Kommenttieni toinen osa tässä superpitkässä ketjussa on kirjoituksessani  Ääneen lukeminen on hauskaa Tilanne alkaa tasoittua. Mukaan tulee muitakin, jotka näkevät ikärajat hyödyllisinä.


Keskustelu alkoi 2.12.201. Siinä on ollut  tähän mennessä 91 kommenttia. Olen kirjoittanut siihen kolme pitkää kommenttia ja 9 lyhyttä kommenttia. Laitan nykyään talteen kommenttini.

Tulin mukaan 4.12
Kommentti yksi
1:30 pm
Katselin viime syksynä Berliinissä kirjakauppoja, ja kauppa näytti käyvän hyvin, vaikka lasten- ja nuortenkirjat oli lajiteltu ikärajoittain – tai ehkä juuri siksi. Vanhempien on mahdotonta tutustua ennalta kaikkiin kirjoihin, joten he kaipaavat luotettavia ohjeita kirjallisuuskriitikoilta ja kirjakaupalta.
Kuten kirjoitin Grafomanian kommenteissa maaliskuussa (Aiheellista pohdintaa -kirjoitukseen) , ihanne olisi, että mitään luokitteluja ei tarvitsisi olla, lapsi ja nuori saisi lukea mitä hyvänsä.
Meidän aikamme kirjallisuus on kuitenkin ylikaupallista. Kuvatut ongelmat ovat rajuja. Se on vaikeaa aikaa lapsille, lapsille ja nuorille kirjoittaville, lasten vanhemmille ja kirjastonhoitajille.
Täällähän puhutaan nyt varsinkin siitä keskustelusta, jota on syntynyt Valoa, valoa, valoa -kirjasta. Sekä Hesarin että Parnasson kriitikot ovat suositelleet sitä aikuisten osastolle. Heidän mielipidettään ei voida mitätöidä väittämällä, että he ovat asiantuntemattomia kirjallisuuden alalla.
Miksi olen samaa mieltä kuin he?
1. Kyseisessä kirjassa käsitellään runsaasti vaikkakin vain mainiten, luetellen kirjoittamiseen liittyviä ohjeita ja ideoita nimenomaan postmodernismin keinoin. Se on kirjana erinomainen esimerkki postmodernista romaanista. Se sopisi oheislukemistoksi lukiolaisille tai aikuisille järjestettäville kirjallisuuskursseille.
2. Postmodernismin keinoihin kuuluu myös eroottisuus, joka on kirjassa vahvasti esillä, vaikka seksin kuvauksia ei ole määrällisesti paljon.
Miksi lasta ja nuorta tulee ohjata? Lue siitä, mitä uusin aivotutkimus (magneettikuvaus) kertoo lasten- ja nuorten aivojen kehittymisestä ja kyvystä tehdä valintoja ja millä tavalla nimenomaan 12-20 -vuotiaana tehdyt valinnat vaikuttavat koko elämään.
http://blogisisko.blogspot.com/2011/12/teini-ikaisten-aivot.html
(klikkaa blogin hakusanoja ‘lasten- ja nuortenkirjallisuus, jos haluat lukea muitakin lanu-aiheisia kirjoituksiani)
Lasten- ja nuortenkirjailijana olen joutunut pohtimaan samoja asioita. Ensimmäisessä kirjassani on kohtaus, jossa nuori poika harkitsee itsemurhaa. Olin aika järkyttynyt, kun tajusin, että “nuortenkirjaani” lukivat 8-vuotiaatkin. Uusimmissa kirjoissani olen pyrkinyt tuomaan jännitystä ja vaihtelua nuorimmille lukijoillekin sopivilla keinoilla,
Kirja voi olla myös monikerroksinen, jolloin sitä voivat lukea kaikenikäiset. Maailmassa on paljon hauskaa ja jännittävää kuvattavaa.
Esim. aiheena tyttöjen ja lyhytkasvuisten asema 1500-luvulla, ihmisryöstö ym
http://kirjailijat.kirjastot.fi/kirjailija.aspx?PersonID=1462&PageContent=-8&BibliographyId=25712

Kommentti 2
9:24
Kulttuurin yliseksuaalisuus ja väkivaltaviihde häiritsevät lapsen ja nuoren normaalia kehitystä. Kirja voi kertoa nuorelle, miten suunnattomasti elämässä on mahdollisuuksia, avartaa hänen maailmaansa, inspiroida häntä käyttämään lahjojaan vaikeista olosuhteista huolimatta
.

Kommentti 3
11:32
Hyvä Tuula,
tämä ei ole viktoriaanista höpinää, vaan uusinta tutkimusta lapsista, juuri siitä ikäkaudesta, jolle kirjoitetaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miksi lapsia kasvatetaan, miksi heitä suojellaan:
Aikaisemmin on luultu, että jo 12-vuotias on ajattelukyvyltään kuin aikuinen, valmis tekemään itse suuriakin ratkaisuja omasta elämästään, mutta viimeisten 10 vuoden aikana tehty uusin aivotutkimus, magneettikuvaus (magnetic resonance imaging , MRI) osoittaa, että aivojen kehittyminen on hidasta, ja sitä jatkuu usein yli 20-vuotiaaksi.
http://www.edinformatics.com/news/teenage_brains.htm
Lapsen aivot ovat jo 6-vuotiaalla melkein samaa kokoa (!) kuin aikuisen aivot (yli 90%). Lapsen ajattelukyky kasvaa kuitenkin hitaasti 11-12 -vuotiaaksi asti – ja sitten alkaa ratkaiseva vaihe, karsiminen, josta lapsen tulevaisuus riippuu. Se mitä hän tekee, vahvistaa yhteyksiä aivoissa, muovaa häntä ihmisenä.
Lapsesta kasvaa sohvaperuna, lukutoukka, urheilija, -- käyttääkseni voimakkaita ilmaisuja. Katsokaa hiukan ympärillenne, niin näette, millaisia aikuisia kasvaa lapsista, joille annetaan liiaksi vastuuta, liiaksi vapautta.
Kaikkein kriittisintä on aika puberteetin ja aikuiseksi varttumisen välillä. Silloin tapahtuu aivojen muovautuminen valmiiksi. Se vaihe kestää usein paljon yli 20-vuotiaaksi asti.
Tuona aikana nuoret ovat vielä kypsymättömiä tekemään valintoja. He ottavat suuria riskejä. Ruotsalainen aivotutkija sanoo nuorista: vahva moottori ja huonot jarrut.

Kommentti 4
12:04
Sepä se. Ehdotan: Kirjailija saa kirjoittaa, mitä haluaa, mutta asiantuntijat luokittelevat, mille ikäryhmälle kirja sopii. Sitä tehdäänkin jo vaikka kuinka monessa maassa.
Mistä nyt kiikastaa? Eikö saa sanoa jostakin kirjasta: tämä kirja on erittäin hyvä, mutta se ei ole lasten- ja nuortenkirja?

Kommentti 5
12:33
Salla,
minäkin sain lukea lapsena ja nuorena, mitä halusin, ja se olisi tietenkin ihannetilanne. Mutta koska aikamme kulttuuri on erityisen väkivaltaista ja yliseksuaalista, tarvitaan luokittelu ja säätely. Se on yksi kulttuurimme ikävä sivuilmiö.
Toisaalta teknologia, kansainväliset yhteydet, parantunut koulutus luovat valtavasti mahdollisuuksia. Kirjailijan aihepiiri voi ulottua muinaisuudesta kaukaiseen tulevaisuuteen aivan uudella tavalla.


Kommentti 6 (vastaus)
1:16
Tuula,
ole rauhassa kirjailija, mutta anna kasvattajien, opettajien ja vanhempien päättää, minkä ikäiset lapset kirjojasi lukevat.
Luin uudestaan tarkkaan koko keskusteluketjun ja huomasin, että useimmat kirjailijat ovat huolissaan nimenomaan siitä, että lapsille on annettu luettaviksi kirjoja, joita he ovat tarkoittaneet “nuorille” eli yli 15-vuotiaille. Luokitus olisi auttanut.
Lukekaa Kari Levolan kommentit, niissä on tärkeimmät asiat koottu.
Vielä Tuulalle: nuorten pahoinvointia näyttää olevan yhtä hyvin “hyväosaisten kuin huono-osaisten” lapsilla.
Saako täällä käyttää vanhanaikaisia sanoja ‘hyvä”, ‘paha’, ‘oikea’, väärä’? Niiden avulla voisi tulla lisäselvyyttä tilanteeseen.
Yritys korvata rahalla rakkautta, aikuisen itsekkyys ja välinpitämättömyys, jatkuvasti vaihtuvat isän tai äidin “rakkaat”, ääriliikkeiden fanaattiisuus -jonka mainitsit – sekoittavat lapsen elämän.

Kommentti 7 (kysymys)

2:53
Mutta lukeeko 15-vuotias tyttö nuortenkirjoja? Eikö hän lue ennemminkin vaikkapa naistenromaaneja? Minulla on sellainen käsitys, että lapset ja nuoret lukevat itseään vanhempien tyttöjen ja poikien elämästä.
Luin 15-16 -vuotiaana vain aikuisten romaaneja. Nuorempana luin myös poikien seikkailukirjoja ja klassisia tyttökirjoja. Walter Scott oli minulle varhaisnuortenkirja.
Oli erittäin hämmentävää kuulla, että sekä Aurora-kirjojani että 1500-luvun kirjojani lukevat sekä 8-vuotiaat lapset että akateemiset aikuiset lukijat.
Pakostakin se tulee mieleeni, kun kirjoitan, välillä vähän stressaakin. Koetan pitää heidät mielessäni, mutta välillä haluan unohtaa heidät.

Kommentti 8

3:23
“Kirjastojen ja koulujen lukudiplomeissa ovat ammattilaiset valikoineet kirjoja tietylle ikäryhmälle. Niitä voi vanhempikin käyttää apunaan kun ostaa kirjoja.”
Ammattilaisten tekemä luokittelu siis toimii. Turha sitä on vastustaa. Juuri tällaista toivon myös suomalaisiin kirjakauppoihin. Eivät kaikki tunne kirjallisuuden nettisivuja. Isovanhemmatkin ostavat usein kirjalahjoja.

Kommentti 9 (vastaus)
4:23
Anu, kirjoitit: “No mutta sittenhän sinun pitäisi oman logiikkasi mukaan olla täysin rappiolla ja kieroonkasvanut.” Hauska kommentti.:)
Niin minä varmaan olisinkin, mutta lukemani klassikot ovat lastenkirjoja verrattuna näihin nykyisiin nuortenkirjoihin, niin ovat monet nykyromaanitkin, jotka on tarkoitettu aikuisille.
Esimerkki: Mieheni on lukenut viime aikoina huvikseen 50 nobelistien romaania, ihan summittain, ja sanoi, että vain yhdessä niistä oli yhtä latautunut eroottinen ja seksuaalinen tunnelma kuin alussa mainitsemassani nuortenkirjassa, jonka hänkin luki pyynnöstäni. (Hänkin on suorittanut arvosanan kirjallisuudesta yliopistossa.)

Kommentti 8 (kysymys)
4:30
Anne, kirjoitit:
“Ei minun mielestäni tässä kukaan ole vastustanutkaan ammattilaisten (!) tekemiä listauksia”
Mikähän olisi pätevyys, jotta saa luokitella yhden kirjan? Tämä käy yhä hauskemmaksi.:) Mutta sehän on vain hyvää mainosta lanu-kirjallisuudelle.

Kommentti 8 (vastaus)
4:41
Lapsuuteni oli ennen Väinö Linnan kirjoja, ennen Erica Jongia – Jongilta olen lukenut Lennä, uneksi. Markiisi de Sadea ei ollut kirjastossa eikä toimittajan vintillä, ei kiinnosta nytkään. En pidä nytkään väkivaltakirjoista, viiltelystä yms. Seksikohtaukset ovat yleensä hyvin tylsiä.
“Minkäs verran niissä Nobel-kirjoissa oli väkivaltaa, sotaa, ihmisten alistamista ja muuta vastaavaa? ” Paljon kuulema, mutta niitä ei väitetäkään lasten- ja nuortenkirjoiksi. Maailma on raaistunut. Sääli lapsia, jos he eivät saa olla kirjoissakaan rauhassa.

Kommentti 9 (vastaus)
5:17
Anu,
minulla oli onnea: kasvoin aikana, jolloin kirjoihin keksittiin muutakin kiinnostavaa kuin seksi.
Lapsi, joka on tottunut hyvään kirjallisuuteen, ei kaipaa aikuisenakaan väkivallalla ja seksillä mässäilevää kirjallisuutta.
Aika ei ollut myöskään yhtä kaupallinen. Mitä muuta seksillä ja väkivallalla kalastetaan kuin rahaa? Tämä koskee kirjallisuutta yhtä hyvin kuin musiikkia, TV:tä ja elokuvia.
Anne, kirjoitit:
Laitan tähän loppukevennyksen:
““Lasten etu -kortti l. ajatelkaa lapsia -kortti
Lasten etu -kortin pelaaminen langettaa välittömästi vastustajan päälle ihmishirviöpilven. Lasten edulla on mahdollista perustella ja etenkin vastustaa hyvin laajaa asia- ja argumenttijoukkoa, mikä tekee siitä hyvin suositun. — ”
Ei onnistunut, Anne. Valmisvaateteollisuutta on moitittu ankarasti siitä, että se haluaa pukea pikkutytöt seksiobjekteiksi. Miksi lasten- ja nuortenkirjallisuus saisi tehdä lapset seksiobjekteiksi?
Lapsille kasvurauha.


Kommentti 10 (aivan uusi asia keskusteluun)
5:46
Hyviä uutisia
ja vastaus Sallan kysymykseen: lasten- ja nuortenkirjoja kannattaa kirjoittaa kaikenikäisille.
The New York Times elokuu/2010 kertoo, että yhä useammat aikuiset lukevat kidlit-kirjoja, nuortenkirjoja, ei vain Harry Pottereita, vaan muutakin.
47% 18-24 -vuotiaista naisista ja 24% saman ikäryhmän miehistä sanoi ostavansa useimmiten young adults -ryhmään kuuluvia kirjoja.
Syyt: raikkaus, vauhdikkuus, kyynisyyden puuttuminen – ja ennen kaikkea juoni. Aikuisten romaaneissa juonta vieroksutaan, pidetään epätaiteellisena. (Siinä lienee myös syy dekkareiden suureen suosioon)
http://www.nytimes.com/2010/08/08/books/review/Paul-t.html

Kommentti 11 (vastaus)
7:56
Anu,
paljon kovempaakin kritiikkiä on esitetty.
Minä ehdotin vain kirjan siirtämistä aikuisten osastolle kuten ovat ehdottaneet myös Hesarin, Parnasson ja uusimman Kotimaa-lehden kriitikot.
Uuden Suomen blogissa YTM ja sukupuolijärjestelmän tutkija Laasasen blogissa eräs psykologi käyttää näiden alaikäisten tyttöjen tyttöjen seksisuhteesta termiä ” Child-on-child sexual abuse” ja jatkaa” On myös otettava huomioon, että jos lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjän on toinen lapsi, niin sen traumaattiset vaikutukset ovat yhtä vakavat, kuin jos hyväksikäyttäjä olisi aikuinen.”
Ei ole kyseessä ihan mikä hyvänsä nuorten lesboseksikuvaus. Tytöt ovat samanikäisiä, mutta he eivät ole mielestäni henkisesti samalla tasolla, toinen on tasapainoisesta perheestä ja tarmokas, toinen moniongelmainen ressukka. Ankea kirja, jossa mentiin koko ajan tuhoa kohti. En ole psykologi, joten en halua sanoa enempää.
Kirjan nuorelle lukijalle pitäisi mielestäni olla jälkihoitoa, josta Kirsi Pee kirjoittaa. Arvioni kirjasta on oikeastaan liian kiltti, olen ottanut vain sen hyvän, mikä siinä on kohteliaisuudesta toista nuorisokirjailijaa kohtaan:


Kommentti 12 (vastaus Kari Levolalle)
10:48 pm
Kari,
seksuaalisuus ei tietenkään ole tabu, mutta kuten itse sanoit, sitä voi käsitellä monilla tavoin ja hienovaraisestikin. On kuitenkin nuortenkirjoja, jotka sopivat vain varttuneemmille nuorille, ja tämä on niitä monista syistä. Hehän voivat lainata niitä aikuisten osastolta. Mikä ongelma siinä on?
Kiinnostuin tähän keskusteluun alkujaan siitä syystä, kun eräässä kirjastossa kirjastonhoitajat kyselivät huolissaan minulta, mitä pitäisi tehdä joillekin nuortenkirjoille, jotka olivat heidän mielestään liian rajuja nuorille lukijoille. Asia jäi vaivaamaan minua.
Jo vuonna 2003 lastenkirjallisuuden asiantuntija Maria Nikolajeva kirjoittaa Swedish Book Review -lehdessä siitä, millaisen minäkuvan nuoret tytöt mahtavat saada näistä muodikkaista rajuista nuortenkirjoista.
Lisäksi uusin aivotutkimus kertoo, että 12-20 -vuotiaat (!) eivät olekaan niin kypsiä, kuin olemme ajatelleet tähän asti heidän olevan. Nämä kaikki asiat täytyy ottaa huomioon ja olen tuonut ne esille tässäkin keskustelussa. Ei lasten- ja nuortenkirjallisuus ole koskematon ja kaiken yhteiskunnan yläpuolella.
Kai huomasit, että mm Kaisa Neimala Parnassossa ja FT Helena Ruuska Helsingin Sanomissa olivat samaa mieltä kuin minäkin siitä, että Valoa, valoa, valoa sopii paremmin aikuisten osastolle.
Koin kirjan hyvin lohduttomana. Koko tapahtumasarja kulki tuhoa kohti, päättyi itsemurhaan. Lisäksi on vaikea rakenne, kirjoittamisen erityiskysymykset, jotka eivät kuuluneet juonen kehittelyyn, vaan olivat täysin irrallisia. Siksi pidän kirjaa kiinnostavana postmodernina kokeiluna, jota varmaankin tullaan paljon käytttämään kirjoittamisen opettamisessa.

Vielä kertaus:
Ehdotin, että Valoa, Valoa, valoa sopisi ennemmin aikuisten kirjaksi. Samaa ehdottivat Hesarin kriitikko, FT, rehtori, yliopiston opettaja, samoin Parnasson kriitikko ja myöhemmin Kotimaa-lehden kriitikko.

Toin esille myös uuden aivotutkimuksen, jonka mukaan nuoret eivät ole kypsiä suuriin valintoihin, vaan tarvitsevat ohjausta. Samasta asiasta oli myös HBL:ssä.