Onneksi on vielä kirjakauppoja

Nuortenkirjoja Helsingin Akateemisen kirjakaupan hyllyssä. Siellä on minunkin kirjani.
Sitä voi tilata Akateemisesta myös netin kautta.
Selaa Lucia ja Luka -kirjaani vaikkapa täällä.

Makkaratalon jouluasu

Renvallin Makkaratalo, Penrosen laatat ja Eliel Saarisen et co rautatieasema. Kiinnostava yhdistelmä. Photo: Matti T. Amnell. Mieheni näppäilee kuvia kännykkäkamerallaan kaupassa käydessään.

Kulhollinen kaakaota tai mukillinen vihanneskeittoa

Kulhollinen kuumaa kaakaota ja hiukan kermavaahtoa päälle vai sauvasekoittimella silkkimäiseksi hienonnettua vihanneskeittoa? Opin lontoolaisissa museoissa käydessäni nauttimaan lounaaksi vihanneskeittoa isosta mukista. Purkkihernekeitostakin saa nopeasti kuuman juoman, joka lämmittää kurkkua ja ravitsee. Hernekeittoa ostaessa täytyy olla nykyään tarkkana, ettei saa "aitoa perinteistä" hernekeittoa, jossa on aineksina geenimuunneltuja herneitä.

Berliinin muuri

I took these photos in November 2010 in Berlin. Otin kuvat marraskuussa 2010.




the map




Berlinin muurin uhreja




Nuorten turistien ihmettelyä




Glad it is gone

DDR-nostalgiaa WittenbergissÄ : DDR -museum http://blogisisko.blogspot.fi/2013/05/kommentti-ddr-nostalgiaa.html


Photos of the Berlin wall in a German blog:

Kuvia saksalaisessa blogissa muuriin vaiheista

Thank you. Danke schön!

Saman bloggaajan kuvia graffitista /katutaiteesta Berliinissä.
Berlin Street Art
http://you-wee-because.blogspot.de/2012/04/berlin-street-art.html

Ennen luettiin aina ääneen

Minua huvitti, kun Hesarin toimittaja kirjoitti, että Kirsi Kunnas opetti suomalaiset lukemaan ääneen.

Ihana Kirsi Kunnas! Mieheni osaa vieläkin ulkoa Kunnaksen runoja ja samoin Tove Janssonin Muumi-kirjoja. Hän luki meillä lapsille iltasadut. Tyttäreni on kertonut, että hän ihmetteli lapsena sitä, että äiti ei osannut lukea kunnolla, vaan luki monesti takerrellen. Luin nimittäin usein englantilaisia ja muita vieraskielisiä lastenkirjoja ja käänsin niitä  siinä lukiessani suomeksi.

Alkujaan ihmiset lukivat aina ääneen. Ei osattu lukea ääneti. Oli suuri keksintö, kun tajuttiin, että lukea voi äänetikin, jopa huulia liikuttamatta. Kouluissa piti lukea ääneen, ja läksyjäkin piti monien opetella ääneen paukuttelemalla ainakin vielä 1950-luvulla. Ja nythän tiedämme, että niin oppii parhaiten! Ääneen lukemista harjoitettiin ompeluseuroissa, ja iäkkäille rouville palkattiin joku nuori nainen lukemaan ääneen, niin kuin olemme romaaneista oppineet. Eräs opettajasukulaiseni luki koululaisille ääneen nuortenkirjoja käsityö- ja piirustustunneilla.

Ääneen lukemisella on pitkä historia. Raamatussakin kerrotaan korkea-arvoisesta etiopialaisesta hoviherrasta, joka luki ääneen matkustaessaan vaunuillaan. Filippos-niminen mies juoksi vaunujen vierellä ja kuuli mitä hän luki. Hoviherra taisi lukea aika kovaa polvillaan olevan kirjakäärön tekstejä.

Luokkatietoiset nirppanokat suomalaiset

Kuva: Dover
Tämä kirjoitus on ollut blogissani 15.11.2007 nimellä Vain siivoojako?
Se kuvaa sitä, miten nirppanokat suomalaiset ovat erityisen luokkatietoisia ja halveksivat käytännön ammatteja. Näin ei ole kaikissa maissa. Tämä on nuoren maan nousukasmaisuutta. Amerikassa ihmiset ylpeilivät sitä, että heidän isoäitinsä oli aloittanut siivoojana tai isoisä kaivoksessa taí rautatietä rakentamassa.

Tunsin Kanadassa useita tapauksia, joissa korkeankin koulutuksen saanut siirtolainen toimi siivoojana, sillä siivoojaksi pääsi helpolla ja palkka oli hyvä verrattuna entisen asuinmaan palkkoihin. Ja eihän ammatti ole koko ihminen.

Eräs virolainen pakolaisnainen oli kouluttanut lapsensa hyviin akateemisiin ammatteihin sairaalan siivoojan palkallaan. Yksi poika oli professori. Aviomies oli ollut Virossa tuomari eikä hänen terveytensä kestänyt kaivoksessa työskentelyä, vaan hän kuoli nuorena. Manner-Kiinasta tulleet lääkärit toimivat myös usein siivoojina sairaaloissa, mikä oli minusta oli kyllä koulutuksen tuhlausta. Mutta ehkä hekin ajattelivat seuraavien sukupolvien elämän olevan parempaa.

Kanadassa oli helppoa olla vaikkapa siivoojana, sillä ihmiset suhtautuivat yleensä toisiinsa ystävällisesti ja kohteliaasti riippumatta toisen yhteiskunnallisesta asemasta. Suomessa ei ole useinkaan näin. Eräs Kanadasta Suomeen palannut nuori mies toimi opiskeluaikanaan teollisuusvartijana suuressa firmassa. Eräänä päivänä hän meni jututtamaan sievää nuorta naista, joka oli asiakaspalvelussa eteisaulan tiskin takana. Nuori nainen suhtautui teollisuusvartijan univormussa olevaan opiskelijaan halveksivasti ja niskojaan nakellen. Nuori mies sanoi, ettei Kanadassa olisi koskaan tapahtunut vastaavaa.

Toinen tositapaus. Eräs nainen joutui Ruotsin matkalla laivassa kahvipöytäkeskusteluun, joka käsitteli kirjallisuutta ja taidetta. Jonkin ajan kuluttua joku kysyi, että missä työssä hän toimii, kun hän tuntee niin hyvin kulttuuriasiat. - Vaatekaupassa myyjänä, vastasi nainen. Seurue meni hiljaiseksi, vilkuili toisiaan punastellen (Herra jestas, me on juteltu myyjän kanssa!) ja katsoi sen jälkeen tämän sivistyneen keskustelijan ohi, niin että tämä katsoi parhaaksi mennä hytiinsä lukemaan. Hän olisi voinut olla yhtä hyvin siivooja, sillä eihän ihmisen todellinen sivistystaso riipu ammatista. Olen kuullut muistakin vastaavista tapauksista, vaikka toisaalta demokratia on huimasti lisääntynyt monilla aloilla.

Ainakin Helsingin keskustan liikkeissä näyttää olevan iltaisin siivoojina nuoria fiksunnäköisiä tummaihoisia miehiä. Mitenkähän heihin suhtaudutaan? Siinä aihe jollekin kirjailijalle.

Luin tämän juuri miehelleni, ja hän kertoi siitä ajasta, kun hän oli opiskelijana muutaman viikon Helsinki-Vantaan lentokentällä lastaajana eli heitteli matkalaukkuja koneeseen. Hän meni eräänä päivänä töiden jälkeen työasussaan kysymään tiskin takana matkailijoille herttaisesti hymyilevältä naisvirkailijalta lentolippujen hintoja. Naisen hymy hyytyi, hän suhtautui jäätävän kylmästi ja halveksuvasti ja juuri ja juuri vastasi.
Vastakohta oli murskaava, kun hän muisteli, miten kohteliaasti häntä oli palveltu samalta tiskiltä, kun hän oli lähtenut lentomatkoille.

November: sunrise and first snow in Helsinki

Aamunkoitto ja ensi lumi Helsingissä marraskuussa




Samana aamuna. Kuvat on otettu kerrostalon kattoparvekkeelta. Näin, että katoille oli satanut lunta ja ryntäsimme ottamaan valokuvia.




Korkeavuorenkatu paloasemalle päin



Helsingin kattoja




Ovi kattoparvekkeelta alas
Asuin tässä kerrostalossa 20 vuotta.

Marraskuun
Makrokuvat Pieni Lintu-blogissa

Steampunk in Nevski Prospekt

Kun näin tämän viime toukokuussa (2014) Pietarissa näyteikkunassa, annoin sille mielessäni nimen "Steampunk in Nevski Prospekt". Tällähän saattaa olla jokin muukin nimi ja jokin tarkoitus, mutta näin koin. Se muistutti Viktorian ajan keksijöiden outoja, täysin epäkäytännöllisiä luomuksia.
Ajattelin: tuosta saisi hyvän aineksen johonkin romaaniin.
P.S. Olen päättänyt nauttia Pietarin muistoistani ja venäläisestä kulttuurista Putinin toimista riippumatta. Miksi hän saisi pilata kaiken? Näin olleen tuleen käyttämään satoja Pietarissa ottamiani kuvianikin edelleen blogeissani.

Steampunk on aiheena myös nukkekotiblogissani, ja siitä tämä alkoi.
http://anna-amnell.blogspot.fi/2014/11/steampunk-in-miniature-vaihtoehtoisen.html

Blogisisko ® Anna Amnell: Kultaiset kädet Golden hands

Katso blogista Maria ja Jaakko. Suksimestarin sukua.  Uusi blogi

Blogisisko ® Anna Amnell: Kultaiset kädet Golden hands: My grandfather was a fiddler, carpenter and master skimaker. I took this picture of him with my first simple camera over 50 years ago. He ...

[Vanhat kirjoitukset eivät löydy hausta. Tämä vuodelta 2006.]

Värikollaasi 204: Syystalvi

Oli sininen ilta, ja kurkotin kameran kanssa erkkerin sivuikkunasta lounaaseen päin.

Värikollaassi 204: syystalvi.

Onnellista isänpäivää kaikkiin koteihin!

Onnellista isänpäivää muistojen ja omaisten parissa! Onnea isät!
Lisäys:
Vanhuudesta: Kultaiset kädet. On muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.
Ukin muistoksi kuva Pietarista, jossa hän kulki nuorena miehenä - ja jonka "bolshevikit pilasivat", kuten ukilla vuonna 1875 syntyneellä miehellä oli tapana sanoa.

Tänään juhlitaan Berliinissä Berliinin muurin murtumisen 20-vuotispäivää.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/grafiikka-tallainen-on-berliinin-muurin-tarina/4505956

Kultaiset kädet- blogikirjoitus on myös uudemmassa paikassa:
http://amnellanna.blogspot.fi/2008/12/kultaiset-kdet-golden-hands.html

Photo Friday: 'Blissfull'

Photo Friday: 'Blissful'
Lokrum, Croatia

Hyppyjä Helsinkiin. Lastenkirjojen Helsinki. Toim. Korhonen & Loivamaa & Tuunanen

Hyppyjä Helsinkiin. Lastenkirjojen Helsinki. Hopp genom Helsingfors. Barnböckernas Helsingfors.
Toimittaneet Maija Korhonen, Ismo Loivamaa ja Tytti Tuunanen.
"Hyppyjä Helsinkiin-luettelo tarjoaa lukuvinkkejä kuvakirjaikäisistä nuoriin aikuisiin asti. "Luettelossa on kirjoja viimeisten 25 vuoden ajalta ja vielä varhaisempia klassikoita kuten Topelius ja Mary Marck. Tätä luetteloa saa Helsingin kaupungintalosta Virkagallerian näyttelystä Tarinoiden puisto - lastenkirjatapahtuma ja kuvitusnäyttely 5.11.2014 - 1.2.2015.

Pro lastenkirjallisuus - Pro barnlitteraturen ry toteuttaa Virka Galleriassa kaikkien aikojen suurimman suomalaista lastenkirjallisuutta ja -kuvitustaidetta esittelevän näyttelyn.

Hyppyjä Helsinkiin. Lastenkirjojen Helsinki. Virkagalleriassa olevassa näyttelyssä ovat myös kirjani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993, nimellä Pirkko Pekkarinen) , joka sisältyy yhteispainokseen "Vaahteralaakson Aurora" (2014) sekä "Aurora ja Molly"(1999), jälkimmäiset nimellä Anna Amnell. Kannen kuva. Matti Amnell . Aurora ja Molly on luettelossa ryhmässä "Helsinki lastenkirjoissa" ja Aurora ja Pietarin serkut ryhmässä "Entisajan elämää". Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut kanadalainen Thomas Austin tulee kosimaan Aurora Koivua ja asuu hotellissa Kauppatorin varrella, nykyisessä kaupungintalossa, jossa tämä näyttely on.

Mary Marckin kirjat herättivät kiinnostukseni Helsinkiin. Lue kirjoitukseni Yhteiskoululaisia Helsingissä
Kirjailijatietoa netissä:
Anna Amnell (Suomen Nuorisokirjailijat, matrikkeli)
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html

Lisäys: 
Tämnä näyttely toi kirja-arvostelun:

Kyläkoski, Kaisa: Lotta, Aurora ja Kaisa. - Sukututkijan loppuvuosi -blogi . Kirja-arvostelussa mm Pirkko Pekkarinen: Aurora ja Pietarin serkut. 29.1.2015

Kyläkoski kirjoitttaa: 

”Pirkko Pekkarisen Aurora ja Pietarin serkut on jatko-osa kirjalle Aurora, Vaahteralaakson tyttö, jota en ole lukenut. Tämä ei suuresti haitannut Bulevardin varrella syksyllä 1905 asuvien ihmisten vaiheiden seuraamista. Päähenkilöinä ovat 13-vuotias Olga ja 17-vuotias Aurora, joista erityisesti ensiksimainittu on onnistunut tavanomaista elävämpänä hahmona. Ajan poliittista henkeä on mukana sivujuonessa ja päähenkilöt on työnnetty myös suurlakon joukkojen puristukseen.”

Flickr: million plus views

Huomasin, että kuviani katsotaan paljon Flickrissä, vaikka olen vain näppäilijä.



Kärjessä kuva [virolaisesta] kansallispukuisesta ryhmästä, jonka kuvasin vuonna 2007 raitsikkapysäkillä, kun näin heidät raiteiden toisella puolen ja huusin, saanko ottaa kuvan. Tyypillinen esimerkki näppäilystä.

Alkuaikoina lähetin kuviani joihinkin ryhmiin, mutta olen laiskistunut. En myöskään ehdi katsoa paljonkaan muiden kuvia.  Silloin tällöin kerään joukon kuvia suosikeiksi kuten viimeksi kuvia Newcastlesta, jonna tyttäreni on muuttanut.

Olen ottanut suurimman osan kuvistani halvoilla taskukameroilla.  Siitä on ollut haittaa, sillä joitakin kuviani on pyydetty ulkomaisiin julkaisuihin, mutta kuvan koko ei ole riittänyt. Nyt minulla on ensi kerran hiukan parempi kamera.

Sataa lunta

It's snowing in Helsinki.

Downton Abbeyn vanhan kreivittären nuoruudenrakkaus

Prinssi Alfredin ja suuriruhtinatar Marian häät

Historiallinen tausta: Kuningatar Viktorian toiseksi vanhin poika Prinssi Alfred (myöh. Edinburghin herttua) meni naimisiin keisari Aleksanteri II:n tyttären Venäjän suuriruhtinatar Marian kanssa Talvipalatsissa Pietarissa tammikuun 23. päivä vuonna1874. Violet Crawleyn mies oli prinssin seurueessa, ja Violet tapasi häissä ruhtinas Kuraginin,  ja nämä rakastuvat.

Downton Abbeyn vanhan kreivittären Violet Crawleyn [Dame Maggie Smith] menneisyydestä löytyi ihailija, venäläinen emigranttiruhtinas Kuragin. Tätä dramaattista henkilöä näyttelee palkittu kroatialainen teatteri- ja elokuvanäyttelijä, entisen Jugoslavian serbi Rade Šerbedžija. Hän asuu länsimailla ja on esiintynyt pitkän uransa aikana myös monissa tunnetuissa länsimaisissa elokuvissa (Mission Impossible II, Harry Potter and the Deathly Hallows, X-men).

Violet Crawleyn nuoruuden romanssi  [kuvia, keskusteluja] on saanut brittikatsojat kiihdyksiin, ja näistä 1870-luvun rakastavaisista keskustellaan kiihkeästi nettipalstoilla. Joku oli keksinyt yhdistää nuoren Maggien ja nuoren Raden kuvat tunnelman tehostamiseksi. Odotamme nyt mielenkiinnolla, mitä seuraa. Tulevat mieleen ajat, jolloin Dickensin henkilöiden kohtalot saivat samalla tavalla lukijoiden tunteet kuohuksiin.

Iltakävelyllä sateessa

Hesperian Esplanadilla oli kaunista. Taustalla Mehiläisen sairaala.
On terveellistä käydä iltakävelyllä.
Makrokuvat: Terveellinen

 

Tänä syksynä ei ehditty nähdä ruskaa hevoskastanjoissa.



Tunnelmallista
Kävelyn jälkeen on hyvä olo.

Ylös, ulos ja lenkille!

500000 + lukijaa ei ole enää iso tapaus

10. syyskuuta 2005 olin blogannut 100 päivää ja olin innoissani. 

Muistan, kuinka iloinen olin. Olin blogannut vasta 100 päivää, ja minulla oli jo 10000 kävijää mittarissa. Todellisuudessa oli ollut enemmänkin, sillä aloitin 2.6.2005, mutta osasin  laittaa blogiini mittarin vasta juhannuksen maissa. 

Eräällä toisella blogillani oli samana vuonna vauhdikkaampi alku, yli 5000 kävijää puolessatoista kuukaudessa. Aloin suomentaa vanhaa englannin graduani Vuodatukseen Narniassa-blogiin, kun ensimmäinen Narnia-elokuva tuli Suomeen.

5000 kävijää puolessatoista kuukaudessa tai 500000 yhdeksässä vuodessa ei tunnu enää miltään nykyisenä megabloggaajien aikana, jolloin voidaan saada Suomessakin valtavia kävijälukuja. Nyt bloggaavat poliitikot ja muutkin julkisuuden henkilöt. Blogggaamisesta on tullut toisaalta tavallinen asia ja toisaalta trendikästä.

Joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 2005  kirjoitin Blogisisko-blogissani:

Philip Teir kertoo blogissaan [Mitt liv som blog], että TV4:n toimittaja Jan Gradvall nimitti perjantain aamuohjelmassa vuotta 2005 bloggaajien vuodeksi.

Kuihtuuko bloggaaminen tämän jälkeen vai kasvaako se? Siihen aikaan kun tein lehtijuttuja vapaana toimittajana Torontosta käsin, soitin Suomeen mielestäni hyvistä ideoista. Monesti joku päätoimittaja sanoi: Voi, kun siitä aiheesta/henkilöstä puhuttiin jo viime vuonna/viime kuussa/viime viikolla. Ei siitä/hänestä puhuta enää. Miten käy bloggaamisen? Tuleeko siitäkin kulunut siitä-on-jo-puhuttu -aihe?

Ja meidän bloggaajien kannalta tärkeä kysymys: Millä tavalla me jaksamme jatkaa bloggaamista alkuinnostuksen jälkeen? Miten säilyy bloggaamisen ilo?

HS:n toimittaja Anssi Miettinenkin perusti blogin ja teki lehtijutun bloggaamisesta. Olin mukana blogissa ja lehtijutussa. Hauskaa on se, että HS.fi on alkanut julkaista Kuukausiliitteiden vanhoja kirjoituksia. Anssi Miettisen kirjoitus  Perustin tiedotusvälineen julkaistiin alun perin Kuukausiliitteen numerossa 11/2005. Se on nyt luettavissaHelsingin Sanomien nettisivujen "arkistojen kätköissä" osoitteessa hs.fi/kuukausiliite.  

http://files.snstatic.fi/HS/kkliite/arkisto/2005/11/

Säilyikö bloggaamisen ilo? Aika pian blogimaailma hajosi klikkeihin. Politiikka jakoi ensimmäiseksi, ja siitä tuli pysyvä ilmiö. Presidentinvaalien aikana menetin ainakin puolet lukijoistani, kun kerroin, että kannatin rullaluistelijaa presidentiksi enkä muumimammaa, jota suurin osa näytti kannattavan. Jo sitä ennen jotkut tajusivat, että en ollutkaan yhtä nuori kuin he ja jättivät blogini. Mutta kuten jo alkuaikoina Amerikassa ennustettiin, keski-ikäiset ja iäkkäät naiset ovat olleet uskollisia, jollei suorastaan uskollisimpia bloggaajia. Syntyi käsityöblogeja. Ne valtasivat Blogilistan, joka oli siihen aikaan hyvin tärkeä. Ne edelsivät muotiblogeja ja ruokablogeja, jotka ovat nyt suosionsa huipulla.

Minusta tuli monibloginen, ja muista blogeistani tulee yhteenlaskettuna suurin piirtein saman verran lukijoita, eli miljoonan vaiheilla on ollut lukijoitteni määrä yhteensä. Bloggaan edelleen, mutta en säännöllisesti muualle kuin tähän blogiin. Kuvat ovat saaaneet suuren roolin blogeissani. Niistä on tullut entistä tärkeämpiä.

Kiitos kanssabloggaajat siitä, että kirjoitatte, luette ja kommentoitte.