Kookkaat viherkasvit

Our home in Toronto, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nämä Toronton kotimme viherkasvit olivat noin seitsemän vuotta vanhoja. Niitä ei voitu kuljettaa valtameren yli Suomeen. Olisi pitänyt olla oma laiva.:)

Kukkia keittiössä

lila-white, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Talomme molemmin puolin on käynnissä julkisivuremontti. Olen iloinen siitä, että minulla on kadun puolella pitsiverhot kahdessa huoneessa. Ikkunat ovat jo nyt kovin likaiset, vaikka ne pestiin kesäkuun alussa. Keittiön ikkunaa varjostaa lisäksi lehmus. On vaikeaa löytää sellainen kohta jossa on tarpeeksi valoa valokuvan ottamiseen. Valo ei riitä kukkiville kukille.

Täytynee osta taas iso peikonlehti keittiönikkunan eteen. Entinen tuli liian suureksi. Peikonlehti viihtyy huonossakin valossa ja luo vähitellen hauskan viidakkotunnelman huoneeseen. Klikkaa kirjoituksen alla olevaa hakusanaa 'peikonlehti'.

Punaiset purjeet - fantasiamaailma

Joonas Heiskanen kertoo blogissaan Punaiset purjeet-juhlasta, jota vietetään Pietarissa venäläisen kirjailijan Alexander Grinin (oik. Aleksandr Stepanovich Grinevskii 1880-1932) fantasiateoksen inspiroimana. Kesäkuun lopussa vietettyyn juhlaan liittyi popkonsertti, ilotulitukset ja purjehdus.

Wikipedian (engl) mukaan hänen luomaansa fantasiamaailmaa nimitetään Grinlandiaksi, ja siitä on tehty aikaisemmin elokuva. Kirjailija syntyi Venäjän keisarikunnassa, josta hänen puolalainen isänsä karkotettiin poliittisista syistä Vjatkan lääniin. Grin vietti kiertelevää elämää, liittyi vallankumouksellisiin, mutta tuli hyljeksityksi myös Neuvostoliitossa ja kuoli kurjuudessa ja köyhyydessä. 1950-luvulla tehtiin elokuva, mutta vasta uusi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeinen Venäjä on täysin hyväksynyt tämän kirjailijan. Hän sopii hyvin nykyajan maailmaan, jossa fantasiakirjallisuus kukoistaa.

New York Timesin mukaan länsimaiset kirjailijat inspiroivat tätä kirjailijaa, jonka luoma maailma on yhtä kaukana Venäjästä kuin Liisan ihmemaa Englannista.

En ollut kuullut koskaan aikaisemmin tästä kirjailijasta, mutta mietin onko Grinlandian punaisilla purjeilla jotain yhteyttä lauluun "Punapurjeet", jota 1875 syntynyt isoisäni lauloi. Hänhän oli ollut nuorena miehenä useaan otteeseen Pietarissa, jossa asui siihen aikaan paljon suomalaisia.

Katso kuvaa suurena!

Polkupyörien kaupunki

Bikes 2013 A, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Helsingistä on tullut yhä enemmän polkupyörien kaupunki. Polkupyöriä on entistä enemmän, ja ne ovat entistä kauniimpia.

Polkupyörät ovat kaupunkitaidetta, city art. Niitä on hauskaa kuvata.

Minulla ei ole ollut koskaan polkupyörää, en osaa ajaa polkupyörällä. Kuljen kävellen ja raitiotievanulla. Kun on oikein kiire, olen sairas tai on oikein huono sää, käytän taksia.

Polkupyörät ovat minulle silmänruokaa ja mikrohistoriaa. Seuraan niden kehitystä.

Iisalmen kirkonkylän vanha kivikoulu

Johtajaopettaja Aaro Pekkarisen lapset. Taustalla vuonna 1930 rakennettu "kivikoulu"

Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)

Kuvakansioni Iisalmi koulut

Koulun lapset sota-aikana eli 1940-luvulla
Huom! UUTTA: Kivikoulun kuvat : Kari Jalkasen kansio

Mieheni vanhimmalla sisarella on valokuva, jossa hän seisoo 3-vuoden vanhana eli siis vuonna 1931 äitinsä ja isänsä kanssa "uuden koulun" edessä. Mieheni ja hänen sisarustensa mukaan kivikoulu oli ollut koulunpihan reunalla "aina".

Mieheni isä haki johtajaopettajaksi Iisalmen kirkonkylän koululle 1920-luvun loppupuolella, ja hänelle sanottiin silloin, että kouluun tulee uusi lisärakennus, "kivikoulu".

Kirjakaapistamme löytyi Tuomas Kortelaisen kirjoittama Iisalmen seurakunnan historia 1627-1977. Kortelainen kertoo:

"Kirkonkylään valmistui 1930 pitäjän ensimmäisen koulurakennuksen vierelle 'kivikoulu'. " Kortelainen viittaa Iisalmen maalaiskunnan kunnankirjurin (virka olisi nykyisin lähinnä kunnanjohtaja) Juho Pehkosen kirjaan " Iisalmen kunnan kansakoululaitoksen ja kirkonkylän kansakoulun 70-vuotiskertomus. Iisalmi 1947.

Tällä hetkellä entinen "Iisalmen Kirkonkylän uusi koulu" on kuulemma surkeassa tilassa, sen kohtaloa pohditaan. Siellä on pidetty taidenäyttelyitä, mm mieheni opettajaveljen töitä on ollut siellä näytteillä.

Koulurakennuksessa oli myös kaksi opettajan asuntoa, yksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Siellä oli kolme luokkahuonetta, kaksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Yläkerran luokat voitiin yhdistää yhdeksi juhlatilaksi avaamalla isot ovet väliltä. Siellä oli keskuslämmitys päinvastoin kuin vanhassa koulussa, kauniissa puutalossa, jossa oli 1950-luvun loppupuoleen asti puulämmitys.

Mainittakoon, että uusi koulu sijaitsi ja sijaitsee suuren koulunpihan laidalla ja sen ympärillä on puita ja ruusupensaita maantien ja koulun välillä. Oli siis vain maantie, ei katuja. Koulukokonaisuus muistutti enemmänkin maalaistaloa tai pappilaa, ja siinä oli useita ulkorakennuksia, mm talli, aitat, sauna, navetta, riihi jne ja jättiläismäisen iso halkoliiteri. Koulu sijaitsi kulttuuriympäristössä, sillä "Brofeldtin pappila", joka on nykyään Seurasaaressa, oli kilometrin päässä.



Iisalmen kirkonkylänkoulun päärakennus, joka on valitettavasti purettu

Kuvakansioni: Iisalmen  kirkonkylän koulu

Mieheni vanhemmat opettivat tässä vanhassa kauniissa puukoulussa. Isä oli johtajaopettaja (vastaa nykyajan peruskoulun rehtoria) ja hänen luokkaansa mentiin työhuoneesta, äidin luokkaan taas mentiin keittiöstä.

Sillä paikalla on tehty jo tarpeeksi tuhoa, sillä sieltä pantiin maan tasalle kaunis puukoulu.
Onneksi kivikoulu on jäljellä!

Kuvakansioni Iisalmi koulut
Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)

Sorruin ostamaan amerikkalaisen menestysromaanin

Gillian Flynn: Kiltti tyttö.
Alkuvaikutelma eli sivut 11-18. (jatkuu)

Luin aamulla kirja-arvostelun romaanista, joka on liian pitkä. Sen olisi pitänyt jo varoittaa. Mutta repäisin kirja-arvostelun lehdestä ja pyysin miestäni tuomaan tämän kirjan minulle työstä tullessaan.

Dickensin ja muiden vanhojen mestareiden kirjat saavat olla hyvinkin pitkiä, sillä ne ovat ajan koettelemia, hyviksi havaittuja romaaneja. Myös John Irvingin kirja saa olla pitkä, sillä hän on aina hauska. Mutta olen kyllästynyt jo ensimmäisillä sivuilla Gillian Flynnin kirjaan "Kiltti tyttö" (2013), alkuperäinen nimi 'Gone Girl' (2012), tyttö mennyttä kalua, siis kadonnut tai kadotettu, murhattu? Alussa vihjaillaan jotain. En sanoisi sitä ennakoinniksi.

Lukija ei halunnut tätä kirjaa vaan kirjailija, joka kaikkien kirjailijoiden tavoin haaveilee kirjoittavansa joskus romaanin, jolla hankkisi edes niin paljon rahaa, että voisi ostaa pienen siirtolapuutarhamökin. P. D. James sanoi Suomessa käydessään, että Englannissa keskinkertaisetkin kirjailijat voivat hankkia oman talon ja elättää perheensä. En usko, että voivat Suomessa, pienen kielialueen maassa, jossa kaiken lisäksi suuri osa väestöstä osaa lukea muillakin kielillä kirjoitettuja kirjoja. Englanninkielisissä maissa taas koulutetut ihmisetkin ovat aika kielitaidottomia, jolleivat ole diplomaatteja, tutkijoita tai siirtolaisten lapsia.

Ymmärsin kirja-arvostelusta, että kirjailija on tehnyt romaanistaan liian pitkän - 447 sivua - koska kustantajat haluavat pitkiä kirjoja. Entä sitten Ian MacEwan, jonka kirjat ovat lyhyitä mutta erittäin hyviä? Eikö hän kelpaisi enää kenellekään, jos olisi aloittelevaa kirjailija? Hän kun on myös aika ruma mies. Nykyään pitää kirjailijan olla mieluiten kaunis nuori nainen.

Muistelen, että tämän kirjailijan sanottiin heittelevän lukijaansa äkkiyllätyksestä toiseen ja pitävän hänet siten pihdeissään. Mutta miten minä kestän äkkikäänteiden välit?

Saa nähdä, luenko tätä pitemmälle vai vienkö sen vaivihkaa lähikirja-antikvariaatin euron laatikkoon kadulle. Pidin jostakin: Missisipistä, joka on mainittu. En pidä kirosanoista enkä viime vuosien blogeista ja sanomalehdistä tuttujen samojen vanhojen asioiden jaarittelusta.

Mutta jos tämä kirja on kestävä ja sitä luetaan vielä 100 vuoden kuluttua, sen ensi sivuilta voi lukea lyhyen kuvauksen siitä, kuinka Amerikan keskiluokan elintaso romahti ja Dickensin aikoina ihaillun lehtimiehen asema samoin.


Sivut 19-23. Esitellään hölmö nuori nainen, joka käyttää stereotyyppisen huonoa kieltä, sellaista jota kuulee liikaa busseissa. Näkökulma vaihtui Amyn päiväkirjaksi. On vaikeaa usko, että Amy on psykologian maisteri.
Yksi houkutin sopii minulle: Nick on kotoisin Mark Twainin lapsuusaikojen kotikaupungin Hannibalin tienoilta ja on ollut töissä laivalla kuten Mark Twain.
Nimi Nick. Onko sillä symboliikkaa? Nick, Old Nick tarkoittaa paholaista.
Olen pilannut "lukunautintoani" nähtyäni kustantajan sivun alusta, että Nickin vaimo Amy katoaa. Myös sen, että Nick on epäilty. Onko Nick kirjan murhaaja?
Kaksi vaihtoehtoa: 1. Nick on paha, on murhannut vaimonsa. Missä pää? 2. Amy on paha, on kadonnut, lavastanut kuolemansa, kostanut Nickille jostain syystä.

24-33
Amy järjestää joka hääpäivä aarteenetsinnän, jossa jokainen vihje johtaa seuraavaan kohtaan, ja lopulta lahja löytyy. Tekeekö Amy 5. hääpäivänä itsestään aarteen, joka on kadottetu, jota täytyy etsiä?
Oletan, että jos tämä on dekkari, kaikella mitä kerrotaan on merkitys.

Tässä alkuvaikutelmat. Katsotaan, miten tämä etenee sitä mukaa kuin on aikaa.

Lopullinen mielipiteeni perjantaiaamuna:
Nähtävästi kirjat häiriintyneistä ihmisistä kiinnostavat monia.

Postmoderni ajatus 'kullakin on oma totuutensa' on viety äärimmilleen Gillian Flynnin kirjassa "Kiltti tyttö", mutta niin sairaalla tavalla, että totean, että liikaa minulle.
Maailma on jakautunut pikku maailmoihin, joista kussakin on omat huvinsa myös kirjojen alalla.

Valokuvat vievät eiliseen

New Orleans, LA_1986_August_080, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Aika menettää valtansa, kun katselee vanhoja valokuvia. Minusta tuntuu siltä, että oli eilen New Orleansissa, vaikka siitä on kulunut jo 27 vuotta.
Katso kuvia Louisianasta
Suurin osa on poikani ottamia, saatta siellä olla minunkin ottamia. Yleensä parhaat kuvat ovat hänen ottamiaan.

Vanha kaunis Iisalmi 1

Savonkatu 2:n kauniit ikkunat

Asuin koko kouluajan Iisalmessa. Se oli oli siihen aikaan kaunis puutalokaupunki, jossa oli noin 2000 asukasta. Pääkatu vei rautatieasemalta kaupungin halki vesitornille ja järvenrantaan. Me asuimme yleensä pääkadun varrella tai sen vieressä olevissa kortteleissa. Talot olivat enimmäkseen yksikerroksisia ja vaaleaksi maalattuja. Useimmilla perheillä oli huoneen ja keittiön asunto, mutta huoneet olivat hyvin suuria ja korkeita. Meillä oli aina iso keittiö, vähän samaa tyyliä kuin Carl Larssonin Keittiö-maalauksessa. Sen ajan perheiden tyyliä oli, että isä istui kamarissa radion ääressä ja äiti puuhasi keittiössä, jonne myös hänen naisystävänsä tulivat rupattelemaan. Keittiön pöydän ääressä tekivät lapset läksynsä. Minä luin ylioppilaskirjoituksiin keittiössä matalalla jakkaralla istuen selkä lämpimään hellanmuuriin nojaten.



Iisalmen laivarannan kioski on jäljellä

Opiskeluvuosieni aikana vanha Iisalmi katosi melkein kokonaan. Hyvin lyhyessä ajassa puutalot hajotettiin ja niiden tilalle rakennettiin tiilitaloja. Sama tapahtui Iisalmen kirkonkylässä. Kuuntelin järkyttyneenä, kun anoppini kertoi puhelimessa, että kartanomainen kansakoulu purettiin, ja vanhat tavarat vietiin sieltä kaatopaikalle. Onneksi kirkonkylän puolelta pelastettiin "Brofeltin pappila" Helsinkiin Seurasaareen.



Kuvasssa entinen tyttölyseoni

Jännitän sitä, milloin puretaan Wivi Lönnin suunnittelema kaunis koulurakennus. Sen eteen on jo isutettu puita, jotka peittävät hienon jugend-julkisivun. Ehdin ottaa valokuvan ennen sitä.

Olen nähnyt nettikeskusteluista, että monet entiset ja nykyiset iisalmelaiset surevat sitä, että vanha kaunis rakennuskulttuuri tuhottiin. Minä elän ainakin mielessäni edelleen siinä kauniissa Iisalmessa, joka oli ennen. Olisipa säästetty edes muutama kortteli. Iisalmen Sanomat julkaisee viikkoliitteessään Salmettaressa kuvia vanhasta Iisalmesta, ja lukijat lähettävät muistojaan kadonneesta kaupungista. Asuimme useissa taloissa, mutta vain yksi niistä on jäljellä, ja se on täysin muuttunut.



Savonkatu 2, kauniisti korjattu talo, mutta talon pihan puoli on täysin muutettu.

Kotiväkeni asui vuokralla tässä talossa siihen aikaan, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä. Asuimme talon keskiosassa, joka näkyy kuvassa oikealla. Kuvassa olevan suuren ikkunan paikalla oli syvennys, jossa oli keittiön ikkuna. Keittiössä oli iso ruokakomero, kuin huone, jonka hyllyt notkuivat ruokaa joulunaikaan. Ruokakomeron ikkuna oli niin iso, että pikkusiskoni meni siitä kerran oppikouluaikana sisälle, kun tuli myöhään kotiin. Alakerrassa oli  kaksi huonetta ja keittiö. Yksi huone oli yläkerrassa. Sitä vuokrattiin koululaisille paitsi kesällä, jolloin se oli sisarteni huone ja me olin mieheni ja lasteni kanssa kesälomalla Iisalmessa.



Kun menin naimisiin, olimme koko perhe lomalla myös tässä talossa ja nukuimme toisinaan kuvakollaasissa näkyvässä punaisessa hirsiaitassa. Pihalla oli kullakin vuokralaisella kasvimaa ja marjapensaita. Kamarin ja tyttöjen huoneen ikkunoista näkyy uimaranta ja uimala. Äitini kävi aamuisin uimassa järvessä jäiden tuloon asti.

Kuvia: Iisalmi eri vuodenaikoina kansiot
Puutaloja Iisalmessa, Porvoossa, Turussa, Helsingissä, Raumalla jne
Iisalmen uimala

Iisalmen Tyttölyseo -kansio (vanha Jugend-rakennus)

Iisalmen kirkonkylän kansakoulu (purettu)

Iisalmi talvella (37 kuvaa)
Lue myös Kun koti kävi ahtaaksi.

Huom! Iisalmen kirkonkylän entisen kansakoulun 1930 valmistunut lisärakennus, "kivikoulu", on pelastettu!
Katso Kari Jalkasen kuvat! Iisalmen kirkonkylän koulu (=kivikoulu)
Ja täällä Idyllinen Iisalmi uudessa paikassa.

Ennen ompelin vaatteeni itse

Koulu- ja opiskeluajoista lähtien ompelin melkein kaikki vaatteeni, jopa päällystakin ja hääpuvun. Ompelin myös lapsilleni. Tämä harrastus johtui lähinnä taloudellisista syistä.

Tein usein vaatteita vanhoista vaatteista. Hauskin tapaus oli se, kun tein itselleni hameen mieheni isoisän Oscar Amnellin mustista housuista. Isoisä oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin. Hän oli asunut tyttäriensä luona, alkuvuoden Iisalmessa ja loppuvuoden toisen tyttärensä luona, joka oli matematiikan opettajana Kuopiossa.

Löysin housut mieheni kodin ullakolta ja ihastuin heti hienoon kankaaseen. En ostanut mitään kaavoja yleensä, en nytkään. Mutta hameesta tuli oikein hieno. Se oli kapea, ja siinä oli syvä laskos takana. Harmi, että siitä hameesta ei ole valokuvaa.

Tässä kollaasissa oleva lyhythihainen asu oli kaunista ruskeaa pellavaa. Sitä oli Stockmannilla vain jäännöserä, josta ei enempää voinut tehdä. Mutta hintakaan ei ollut kallis. Tämä oli eräs lempiasujani. Käytin sitä useina kesinä. Nämä kuvat ovat eri kesiltä, molemmat otettu Iisalmessa, jossa vietimme opiskeluaikoina yleensä kesät joko mieheni vanhempien luona, joilla oli tilava virka-asunto tai minun kotonani kaupungin puolella kodikkaassa puutalossa . Linkissä oleva kuva kaupungissa olevasta talosta on otettu myöhemmin, kun se oli jo remontoitu ja muutettu uuteen asuun. Meidän aikanamme se oli samaa tyyliä kuin alla oleva kansakoulurakennus, Iisalmen kirkonkylän koulu (kuvakansio), joka on valitettavasti purettu.



Koulu järveltä päin kuvattuna. Tässä koulussa appivanhempani olivat opettajina vuosikymmenet. Rakennuksen keskiosassa oli johtajaopettajan virka-asunto.

Ensimmäinen onkeni ja kalani

Olin alle kouluikäinen, ja ukki oli tehnyt minulle ongen ja minua vähän vanhempi eno varmaankin pujottanut koukkuun madon.

Tapahtui suunnaton ihme, koukkuun tarttui pienenpieni kala. Riemuissani juoksin mäen mummolaan vetäen onkea ja kalaparkaa perässäni. Kalani herätti suurta ihastusta mummossa ja ukissa. Mummo huuhteli kalan, siivosi sen ja paistoi sen minulle hellalla.

Nooakin arkki Suomenlinnassa

Nooakin arkki, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nooakin arkki on rakennettu 1760-luvulla. Se on peruskorjattu viime vuosina. Kollaasissa näkyy rakennuksen pääty, porraskäytävä sekä entinen ovemme. Päädyssä olevan oven yläpuolella oli keittiömme ikkuna. Päädyn toinen kerros oli kerran kotimme, kaksi huonetta, pitkä käytävä, pieni keittiö ja WC, johon tuli kylmä vesi. Asuimme tässä talossa kaksi ja puoli vuotta, kolme kesää.

Asunnot olivat silloin peruskorjaamattomia. Niissä oli puulämmitys, täytyi ostaa halot, säilyttää ne alakerran puuvarastossa, kantaa ne sisälle. Toisessa huoneessa oli pyöreä peltinen pönttöuuni, toisessa leveä valkoinen kaakeliuuni, vähän samanlainen kuin eräs uuni Louhisaaressa. Meidän uunissa ei ollut tilaa, jossa olisi voinut pitää ruuat lämpiminä. Keittiössä ei ollut muuta lämmitystä kuin hella, jossa ei ollut edes muuria.

Nooakin arkki kuten melkein kaikki muutkin Suomenlinnan rakennukset olivat siihen aikaan armeijan virka-asuntoja, ja Suomen armeija oli silloin Suomessa erittäin epäsuosittu - päinvastoin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton armeija. :) Oli 1970-luku.

Mutta ajan henki ei pystynyt pilaamaan saaren kauneutta. Siellä asuminen oli suuri elämys kaikkina vuodenaikoina.

Olen kirjoittanut tähän blogiin monta juttua Suomenlinnasta. Klikkaa hakusanoja 'Nooakin arkki' tai Suomenlinna'.
Kaunis Suomenlinna (kuvakansio Flickrissä)
Lue myös
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/02/suomenlinna-kylma-vesi-ja-puulammitys.html

Kesällä töissä ja muutenkin kaupungissa

IMG_2063, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Helsinki ei tyhjene kesäisin, päinvastoin se kuhisee elämää ja jännitystä. Minusta on ollut aina hauskaa olla Helsingissä kesäisin. Ehkä se johtuu osittain siitä, että itikoiden ja muiden kesäötököiden puremat tekevät minut suorastaan sairaaksi. Kaupunki sopii minulle.

Meillä ei ole myöskään olllut koskaan kesämökkiä, vaan olemme nauttineet kesästä puistoissa, meren rannalla ja saarilla, esimerkiksi Pihlajasaaressa.

Aikaisemmin teimme lomamatkoja Savoon tapaamaan lähisukulaisia. Lasten ollessa pieniä vietimme muutaman viikon mieheni veljen kesämökillä, minkä vuoksi lapsemme sanovat, että olihan meillä kesämökki. Olimme kiitollisia, kun mieheni veli antoi kesämökin käyttöömme. Hänen kaupunkiasuntonsakin oli kuin huvila meidän mielestämme.



Mustasaaressakin olemme käyneet lampaita ja perhosia ihailemassa. Nykyisen asuntomme lähellä on ihana, vielä tähän asti ihmeen kaupalla luonnonomaisena säilynyt Töölönlahti ja uusi löytö Meilahden ruusutarha.

Mieheni ja minä teemme kesällä töitä ja matkustamme ulkomaillekin keväällä tai syksyllä, jolloin siellä on viileämpää ja vähemmän turisteja. Turistien määrä ei ole Helsingissä vielä niin suuri, että siitä kärsisi, päinvastoin se tuo lisää kansainvälisyyttä ja eksotiikkaa kauniiseen pääkaupunkiimme.




 Klikkaa hakusanoja 'kesä kaupungissa'.

Värikollaasit 129-133: Kerma

my favourite things, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Keskellä näkyy ovi, jossa riippuu tupsu. Säilytin siellä käsikirjoituksiani ja muuta kirjoittamiseen liittyvää.

Suuri koko/ A large size

Värit

Värikollaasit 129-133: värit 'Kerma' (132)

Numerokuvat 40: 41

IMG_1840, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Numerokuvat 40: 41
Bussi Töölöntorin kautta Huopalahden asemalle. Asuin kauan sitten Huopalahden asemaa vastapäätä vanhassa puutalossa, entisessä dachassa, joka oli tuotu Kaivopuistosta. Käytin sitä taloa Terijoen huvilana kirjassani Aurora ja Pietarin serkut. Lisäsin puuleikkaukset, jotka oli poistettu talon siirrossa.

Kun minulla oli puutarha

Kanadan gladiolukset, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kasvatin muiden muassa gladioluksia. Vaaleanpunaiset olivat pienen tyttäreni huoneeseen. Nähtävästi olen vienyt niitä sinne. (Tämä on valokuva valokuvasta. Pitäisi skannata albumeita.)
Ks. myös "Suvi ja Shakespeare"
ks myös hakusanat 'magnolia', 'puunvihaajia jne
hakusanalla 'nojatuolipuutarhuru' kukka yms kuvat!

Löytö: Sinivalkoinen kukkaliina kerniä

IMG_1776, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tein löydön. Kotiin tulleessa mainoksessa oli kuva juuri sellaisesta kerniliinasta, jota olen etsinyt vuosikausia. Sen piti olla sinivalkoista kasvitieteellistä aihetta ja täsmälleen oikeaa sävyä. Meillä on eri kulttuurien sinivalkoisia astioita keittiössä - ja olohuoneessakin. Tässä on yksi syy, miksi annan mainosten tulla kotiin: löytää sopivia astioita tai muuta tarpeellista etsimättä ympäri kaupunkia.

Samaa kerniä tuli nyt pyöreälle ruokapöydälle ja ikkunan edessä olevan kaapin suojaksi, sillä pidän sen päällä kukkia. Nyt niitä voi vaikka sumuttaa rauhassa.

Tämä liina on niin täydellinen, että menen ostamaan toisenkin, jotta tämä ilo jatkuu pitempään. Sattumalta saimme viikonlopuksi kukkia, joissa on samat värit, kukkakimpun ja karpaattien kellon ruukkukukkana. Kaapin päällä oleva isompi majakka on avainkaappi, pienempi vain koriste, kirpputorilöytö kuten niin monet astiatkin, esimerkiksi New York -seinälautanen ja hollantilaiset minitalot.


 


Kuvassa oleva puusohva rikkoutui muutossa. Sitä ei enää ole eikä se mahtuisi nykyiseen keittiöön.




Kuvassa oleva merimaisema Suomenlinnasta: Matti Amnell (Jr).

Tätä magnoliaa ei voi unohtaa

Pirkko ja magnolia, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tämä magnolia kasvoi Torontossa vuokraamamme talon pihalla. Se oli kaksikerroksisen talon korkuinen. Toisen kerroksen ikkunasta saattoi katsella magnoliankukkamerta.
Lue kirjoitukseni tämän magnolian historiasta: Magnolia
Pelkään, että se on nyt kaadettu pois vihannesten tieltä.
Katso kuvaa suuressa koossa.
Muistahan myös Nojatuolipuutarhuri-blogini. (http://amnellannaphoto.blogspot.fi/)
Siellä on kuvia kukista ja puistoista Helsingissä ja ulkomailla, sillä laitan sinne myös tyttäreni ottamia kuvia Keski-Euroopasta. Hän asuu Tsekissä suomalaisen miehensä kanssa.

Linnanmäki horisontissa

Linnanmäki in May 2013, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kevät tulee kaupunkiin.

Aika kuluu nopeasti

Matti, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Lapsuus on lyhyt aika. Mutta jo silloin näkyvät merkit siitä, millainen ihmisestä tulee.
Kuva: Aune Kämäräinen

Feminismi: Mummotkin pissasivat seisaaltaan

Anna-Stina Nykänen on eräs hauskimmista toimittajista Hesarissa. Tänään hän kirjoittaa kolumnissaan feminismistä. Motoksi nousee: "Siihen on pyrittävä, että sukupuoli ei vaikuta mihinkään! Ei edes pissimiseen."

Mukavuudenhaluisena istun mielelläni vessassa käydessäni ja luen siellä jotakin jos en muuta niin ainakin Töölöläistä tai jotain muuta ilmaislehteä. Mutta seisaaltaan pissaaminen ei ole uusi asia. Se oli päinvastoin tavallinen asia, kun vanhan ajan naisilla oli pitkät hameet. Heillä ei ollut myöskään alushousuja vaivoinaan.

Eräs varhaisimpia muistojani on, kun näin mummon ja naapurin emännän pissaavan seisaaltaan pitkiä helmojaan pidellen ja nauraa räkättäen: "Kyllä me naisetkin osaamme". 
Lue koko juttuni mummosta (synt. 1888)