Sama aikakausi: Aurora-kirjat ja Kahden kerroksen väkeä

Molly pyyhkii pölyjä kartanon salissa. Kuva: Matti Amnell (Jr)

Luen pitkästä aikaa esikoiskirjani käsikirjoitusta.
Tarkoitukseni on ottaa vihdoin kolmas painos kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö" (Kirjapaja 1991, 1992). Se kertoo vuodesta 1903 eli täsmälleen samasta ajasta kuin "Kahden kerroksen väkeä" -nimisen TV-sarjan alkuosa.

Lisäys: Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014.  Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

On aikamoinen sattuma, että en ollut nähnyt tätä kuuluisaa TV-sarjaa, kun ryhdyin kirjoittamaan Aurora-kirjoja 1980-luvun lopulla Kanadassa asuessani. Syynä oli se, että meillä ei ollut TV-tä vielä 1970-luvun alkupuolellakaan, jolloin sitä esitettiin Suomessa, ja vuonna 1979 muutimme Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi. Siellä sarja oli nähty jo ajat sitten.

Löysin 1990-luvun lopulla kirpputorilta kirjan, joka oli tehty TV-sarjan perusteella. Luin sitä uteliaana. Paljon oli tuttua, sillä lähteinä olleet romaanit, tietokirjat, valokuvat ym olivat olleet paljolti samoja sekä TV-sarjan tekijöillä että minulla, minulla paljon pienemmässä mittakaavassa. Lisäksi minulla olivat tapahtumapaikkoina Helsinki ja Toronto ja Kahden kerroksen väessä Lontoo. Jotkut ovat olettaneet, että tämä sarja olisi vaikuttanut paljon Aurora-kirjoihin, mutta kuten yleensäkin tällaiset arvailut, tämäkin meni ihan pieleen.

Bellamyn talo sijaitsee Lontoossa, ja rouva Bellamy on aristokraattista sukua. Bellamyn koti on loistava esimerkki edwardiaanissta mahtitalosta, joka on kuin loistohotelli. Palveluskuntaa on suuri joukko. Bellamy on eräs keskeisiä henkilöitä Lontoon poliittisessa elämässä. Ollaan oikeaa yläluokkaa. Austinien varakkaan liikemiesperheen kartano Toronton lähistöllä on vaatimaton verrattuna Bellamyn lontoolaiskotiin.

Mistä minä sain sitten vaikutteita? Kirjoista, maalauksista, sanomalehdistä, romaaneista (esim E. M. Forster), museoista, varsinkin Spadinan kartanomuseosta, joka on ollut muutamien huoneitten osalta esikuvana kirjan kartanolle, talon ulkoasu on kokonaan keksittyä. Perinteisen historiallisen romaanin täytyy olla realistinen ajanhengen kuvaamisessa ja historiallisissa tosiasioissa, muu on vapaata. Ei pidä unohtaa yhtä päähenkilöä, laaksoa. Katselin eilen Toronton karttaa ja huomasin, että olin elänyt koko ajan laaksojen vieressä, ja niissä me ulkoilimme. Ne kiehtoivat kuten yleensäkin Kanadan luonto.

Bellamyn perheen talo on puolestaan vaatimaton verrattuna uusimpaan Edwardin aikaa kuvaavana TV-sarjaan "Downton Abbey", jota olen seurannut koko ajan.

Näihin mammutteihin verrattuna Aurora-kirjani ovat miniatyyrejä, jotka kertovat suomalaisen koulutytön vaiheista Edwardin ajan eli 1900-luvun alun Kanadassa ja sortovuosien Suomessa.

Aurora-kirjoista sanottua

Paikka ja aikakausi sopivat hyvin

Rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille

Aurora-kirjoja saattaa löytyä kirjastoista:
Aurora. Vahteralaakson tyttö  1991, 1992 (nimellä Pirkko Pekkarinen)
Aurora ja Pietarin serkut 1993
Aurora ja villikyyhkysten aika 1995
Aurora ja Molly 1999  (Tämä on jo nimellä Anna Amnell)

Aurora. Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mandela-yhteys Aurora-kirjoissa

Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mandela-yhteys Aurora-kirjoissa: Kuva lehtiartikkelistani Kun olin siirtolaisena Kanadassa 1980-luvulla, haastattelin Torontossa asuessani Nelson Mandelan vanhinta tytär...

Pitkä julkaisuväli

Poikani teki luonnoksen Lucia Olavintytär 3-kirjaani varten jo yli viisi vuotta sitten. Siitä oli tarkoitus kehittää mahdollisesti kansi historialliseen nuortenromaaniin, jossa kyynärän mittainen Lucia Olavintytär on Juhana-herttuan hovissa Turussa (1562-1563). Luonnos löytyi Matin arkistoista, kun hän järjesti muita kuvia kuvitukseen. Kirja ilmestyy vasta tänä syksynä, ja kannessa on nyt kuva maalauksesta, jonka näin Berliinissä Gemäldegalerien 1500-luvun maalausten joukossa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minulla tulee pitkä väli kirjoille, vaikka alku oli hyvin tavanomaista, kirja joka toinen vuosi. Olin kokopäivätyössä, ja kirja vuodessa olisi ollut liikaa.

Olin kirjoittanut Kanadasta lehtijuttuja Suomeen. Viktorian tyylistä tekemäni artikkeli oli vienyt minut moniin museoihin ja kiinnostuin kovasti Viktorian ja Edwardin ajasta, 1900-luvun alusta. Kirjaidea tuli erään museokäynnin aikana ja kirjan tapahtumien ajankohta aivan muulta taholta. Nelson Mandelan tytär Maki oli miehensä kanssa puhujamatkalla Torontossa ja tein hänestä haastattelun. Sen yhteydessä kerroin näille etelä-afrikkalaisille, että minunkin kotimaastani Suomesta lähti pakolaisia Amerikkaan sortovuosina. Syntyi sortovuosien tyttö Aurora, josta aloin vähitellen kirjoittaa. Päättelin, että sitä ei julkaistaisi Suomessa, kun sortovuodet olivat tabu vielä 1980-luvun lopullakin. Mieheni sanoi, että julkaistaan itse, jos kustantajaa ei löydy, mutta neljälle ensimmäiselle kirjalleni ei tarvinnut kustantajaa edes etsiä.

Palasimme Suomeen vuonna 1989, ja kirjoitin kirjaani silloin tällöin työn ohella. Se oli vasta puolivälissä vuonna 1990, kun se hyväksyttiin Kirjapajalle. Kustannustoimittaja oli soittanut minulle ihan muusta asiasta ja kerroin kirjoittavani nuortenkirjaa. Muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä kirjasta otettiin toinen painos, ja kirjoitin jatko-osatkin kustantajan pyynnöstä edelleen työn ohella. Sitten yhtäkkiä tämä kustantaja lopetti nuortenkirjojen julkaisemisen. Muutaman vuoden kuluttua sama kustantaja otti yhteyttä ja kertoi, että taas julkaistaan nuortenkirjoja. Ehdin julkaista yhden kirjan, kun kustantajan kustannusohjelma taas muuttui. Niin loppui Aurora-sarja (1991-1999). Kustannnustoimittajista jäi hyvät muistot.

Päätin uudistaa itseni ja aloin tutkia perusteellisesti renessanssia, johon ihastuin Italian matkalla monta vuotta aikaisemmin. Innostuin taas kirjoittamaan ja syntyi Kyynärän mittainen tyttö (lisää blogissa Lucia Olavintytär) jolle löysin kovan etsimisen jälkeen kustantajan. Sain erinomaisen kustannustoimittajan. Kustannusjohtajakin oli kiinnostunut keskiajasta. Edellisen kirjan ilmestymisestä oli kulunut viisi vuotta. Kirjasta tuli Lasten LukuVarkaus kirjallisuuspalkinto 2005 -finalisti, ja se on ollut koko ajan lukudiplomikirja kuten muutkin kirjani.

Kun kirjoitin toista kirjaani 1500-luvusta, tapahtui suuri tragedia. Sisareni sairastui syöpään, joutui kestämään ankaria syöpähoitoja, parantui, sairastui uudestaan, parantui, mutta kuoli sitten yllättäen, kun kuntoutus oli aloitettu. Sydän ja keuhkot olivat vahingoittuneet ankarissa syöpähoidoissa. Alle kahden kuukauden kuluttua sisareni kuolemasta kuoli äitini. Sain viidennen kirjani valmiiksi, mutta sitten kirjoittaminen pysähtyi muutamaksi vuodeksi.

Kun vihdoin aloin taas kirjoittaa ja sain uuden kirjan valmiiksi, huomasin, että entinen kustannusjohtaja ja kustannuspäällikkö olivat jääneet eläkkelle ja tämä toinenkin kustantajani oli lakannut julkaisemasta nuortenkirjoja. Siitä oli tullut suorastaan trendi Suomessa. Tarjottuani tätä seitsemättä kirjaani useille kustantajille, kyllästyin odotteluun ja päätin, että julkaisen uuden kirjan omakustanteena. Sitä on tehty ennenkin.

Suomeen oli tullut saksalainen Books on Demand, ja maksoin sille kirjan painamisesta sekä taitosta, jota en osaisi tehdä itse. Sain yhteyshenkilön, joka on erittäin ystävällinen ja kärsivällinen.  Kirjat tulevat myyntiin netin ja kirjakauppojen kautta kuten aikaisemmatkin. Ostan muutamia kirjoja itsekin. Toimittajat voivat saada arvostelukappaleen BoD:lta suoraan. Olen iloinen siitä, että sain juuri Kirjailijaliitolta pienen apurahan, joka korvaa painokustannukset ja muita kirjoittamiseen liittyviä menoja. Jos kirja menee kaupaksi, tulee vähän voittoakin. Ei pienen kielialueen maassa kirjoilla yleensä rikastuta. Apurahat pitävät kirjailijan pään pinnalla ja mielen optimistisena.:)

Toimittajaystäväni luki ensimmäisen version ja antoi suorasukaisia neuvoja, jotka otin kiitollisuudella vastaan. Historian asiantuntija luki yhden version käsikirjoitusta ja antoi neuvoja. Mieheni on lukenut käsikirjoituksen kahteen kertaan ja rohkaissut koko ajan kuten muukin perheeni. Olen koettanut olla pedanttisen tarkka. Siihen olen saanut oppia, kun olen tarkastanut mieheni molempien väitöskirjojen kielen. Olen tehnyt parhaani ja toivon parasta. Voin jättää nyt nuortenkirjojen kirjoittamisen ja siirtyä kirjoittamaan jotain muuta, sillä historiallisten nuortenkirjojen asema on heikentynyt. Halusin, että nuoret lukijani saavat tietää, miten kyynärän mittaiselle tytölle kävi, kun hänestä tuli teini-ikäinen. Lucia on vähän yli 17-vuotias kirjan loppuessa.

Jos teet lainatilauksen paikkakuntasi kirjastoon, se saattaa ostaa Lucia kirjojen kolmannen osan. Lisätietoja tämän blogin kirjapalkissa ja blogissa Lucia Olavintytär. Kirja ilmestyy marraskuussa.

Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika 2013
BoD, 120 sivua 
ISBN 978-952-498-842-1

Aurora. Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mustien historiaa Aurora-kirjoissa

Aurora. Anna Amnell: Aurora-kirjat: Mustien historiaa Aurora-kirjoissa: Aurora_1999_00014 , a photo by Brin d'Acier on Flickr. "Näkymätön" Nooa ja hänne kissansa Toby Matti Amnellin piirtämänä k...

Blogit kirjoistani

Aurora-blogi, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Aurora-blogi kertoo Aurora-tyttökirjoistani ja1900-luvun alun kulttuurista. Siinä ovat jugend, sortovuodet, siirtolaisuus, Helsinki, Pariisi ja Toronto sellaisina kuin ne olivat 1900-luvun alussa, samoin pukuhistoriaa ja ruokaa. Siinä kuvataan toisin sanoen Aurora-kirjojen maailmaa. Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä ja taitavat loppua kohta kirjastoistakin. (Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991, 1992 2. painos, Aurora ja Pietarin serkut 1993 , Aurora ja villikyyhkysten aika 1995 ja lasten versio Aurora ja Molly 1999.




Lucia Olavintytär-blogi käsittelee kirjojani Kyynäärn mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006) ja osittain kolmatta osaa, joka on valmiina, mutta ei ole löytänyt vielä kustantajaa. Se on keskiaika- ja renessanssiblogi, jossa on kuvia ja kirjoituksia keskiajasta Suomessa ja muissa Euroopam maissa. Myös siinä on pukuhistoriaa, rakennuksia, kuvia museoista, kaikkea 1500-lukua ja vähän varhaisempaa keskiaikaa koskevaa. Erityisaihe on lyhytkasvuisuus. Huomaamattani Lucia Olavintytär-blogin kävijämääärä oli ylittänyt 60000. En ole odottanut tällaista kiinnostusta ja olen siitä iloinen.




Nukkekotiblogini Auroran talo. Aiheet: nukkekodit, miniatyyrit, nuket, lelut. Kerron tässä blogissa myös kahdesta nukkekodista, jotka olen sisustanut. Ne ovat Auroran talo ja 1500-luvun Portinvartijan tornitalo (Gatehouse). Olen ommellut vaatteet historiaa elävöittävät 1500-luvun ja 1900-luvun alun vaatteet sekä nukeille että itselleni. Niistä on hyvin paljon valokuvia.

Palvelijat ja isäntäväki ihmisinä kirjallisuudessa

Toronton luonnon, varsinkin sen laaksojen luonnon kuvaus on keskeistä Kanadasta kertoville kirjoilleni. Kuvaus perustuu suurelta osin omiin havaintoihini, sillä kotimme lähelle oleva laakso oli suosituin kävelykohde miehelleni ja minulle.

Palvelijat ja isäntäväki:

Kun kirjoitin Aurora-kirjat 1990-luvulla [1991-1999], ei ollut tietämäni mukaan vielä kirjoja, joissa olisi kuvattu suuren talon elämää tasa-arvoisesti myös palveluskunnan näkökulmasta kuten tein noissa tyttökirjoissa.

Hesarin Irja Båsk kirjoitti 1996 ihan otsikossa, että otin Aurora-kirjoilla osaa "piikakeskusteluun". Kirjoitus oli hauska, ja minusta oli iso kuvakin kaupunkiosastossa. Suvi Ahola taas näki jopa Helsingin suurlakkovuotta kuvaavan kirjankin L. M. Montgomeryn kirjojen jäljitelmänä, vaikka yhteistä niissä on vain 1900-luvun alku. Maud Montgomery asui siihen aikaan Prinssi Edwardin saarella, kaukana Torontosta, jossa hän tuli elämään loppuelämänsä mentyään naimisiin. Hän kirjoitti tyttövuosiensa viktoriaanisesta Prinssi Edwardin saaresta, joka oli ajallisesti ja maantieteellisesti kaukana Edwardin ajan Torontosta ja Helsingistä, joita kuvaan Aurora-kirjoissa. Myös Liisi Huhtala katsoi minun jäljittelevän L. M. Montgomerya. Ehkäpä kaikki tyttökirjat nähdään Suomessa Montgomeryn läpi. Olin lukenut tietenkin Anna - ja Runotyttö -kirjat lapsena. Olisivatko ne voineet vaikuttaa alitajuisesti minuun vielä vuosikymmenien jälkeenkin?

En ollut nähnyt sarjaa Kahden kerroksen väkeäkään, sillä meillä ei ollut TV-tä siihen aikaan, kun tuo TV-sarja nähtiin Suomessa ja asuin 1980-luvulla Kanadassa, jossa se oli näytetty jo ajat sitten. Löysin 1990-luvun lopulla kirpputorilta kirjan Kahden kerroksen väkeä ja luin sen uteliaana. Myöhemmin olen nähnyt sarjan ja sen jatko-osan TV:ssä. Aurora-kirjoissa on samoja aiheita, mutta myös aivan muuta kuten siirtolaisuus ja suomalaiset. Lisäksi Aurora on kahden yhteiskuntaluokan jäsen, sekä palvelija että herrasväen tyttö.

Omasta mielestäni olen saanut vaikutteita E. M. Forsterin romaaneista ja pohjoisamerikkalaisista museoista, joissa kävin tehdessäni lehtijuttua Viktorian tyylist Kotilieteen 1980-luvun puolivälissä.

  Downton Abbey - TV-sarjassahan vasta kuvataan sekä palvelijat että herrasväki ihmisinä, ei vain yhteiskuntaluokkana.
Lue lisää Aurora-blogistani
http://aurorakirjat.blogspot.fi/2006/11/miten-aurora-kirjat-ovat-syntyneet.html

Meillä jokaisella on oma L. M. Montgomerymme

linkit tarkistettu 1/2014


Kuva: Kevin Sullivan Films, joka teki Anna-kirjoista TV-sarjan. Kuvassa Megan Fellows Annana.

Suomalaiset naiset rakastavat Kanadan tunnetuinta kirjailijaa, Lucy Maud Montgomerya. Se olisi Maudista hauskaa. Niin, häntä sanottiin Maudiksi, hän ei voinut sietää nimeä Lucy. Se oli hänestä lapsena "vanhan mummon nimi". 
Lukuisissa blogeissa kirjoitetaan Montgomeryn kirjoista, nyt viimeksi Aili ja jo aikaisemmin Sisko Ylimartimon kirjasta "Anna ja muut ystävämme"  Leena, jonka blogiin kirjoitin nyt vasta seuraavan kommentin:

Ylimartimon kirja kiinnostaa, sillä olen lukenut myös Montgomeryn päiväkirjoja, jotka alkoivat ilmestyä siihen aikaan, kun asuin Kanadassa eli 1980-luvulla.  Suomalaisille Lucy Maud Montgomery (synt. 1874) on ikuinen Prinssi Edwardin saaren tyttö, vaikka hän asui miltei puolet elämästään (1911-1942) Toronton lähellä olevilla paikkakunnilla ja Torontossa (Viimeinen koti, "Journey's End", sitä ennen Leaskdale 1911-25, Norval 1926-1935, Toronto 1935-1942) ja kirjoitti suurimman osan kirjoistaan (kansikuvat ja ilmestymisvuodet, tähdellä merkityt Leaskdalen pappilassa, jonka kuva on kirjoitukseni lopussa) Ontariossa (1935-1942). Teini-ikäisenä hän oli vuoden isänsä uuden perheen luona Länsi-Kanadassa. Maudin reviiri Ontariossa näkyy tässä.

Leena Lumi kertoo blogissaan Sisko Ylimartimon kirjasta (Kuva blogista Leena Lumi)

 Maud Macdonald oli myös teoreettisesti lahjakas, hyvin älykäs ja sivistynyt nainen, varsinainen supernainen, joka lopulta romahti elämän vaikeuksien uuvuttamana. Siihen aikaan masennusta ei osattu hoitaa, ei Ewanin eikä Maudin. Hän itsekin myönsi, että päiväkirjoihin kirjoitetaan synkimmät ajatukset. Hän oli energinen ja iloinen kuten tyttäkirjojensa tytöt. Minusta hän oli melkein kahtiajakautunut persoona. Hän halusi, että hänet muistetaan sellaisena, kuin hän oli kirjoissaan. mutta hän halusi molemmat puolet julkisuuteen, sillä hän kirjoitti puhtaaksi päiväkirjansa!

Minäkin luin koululaisena Anna-ja Runotyttökirjoja, nuo tytöt ovat koulutyttöjen sisaria. Minusta tuntuu monesti siltä, että meillä jokaisella on oma Montgomerymme. On kiinnostavaa lukea, millainen on Ylimartimon Maud.:)

Lisäys:

Kun ensimmäinen Aurora-kirjani kirjani ilmestyi (kirjoitin ensimmäiset kolme kirjaani nimellä Pirkko Pekkarinen), Helsingin Sanomat ei huomannut sitä ja toisesta, vuoden 1905 Helsingistä (!) kertovasta kirjastani Aurora ja Pietarin serkut" -lehden kriitikko Suvi Ahola kirjoitti, että jäljittelen Montgomerya "ihan mukavasti". Se oli kai kohteliaisuus. Mutta en ole lukenut Montgomeryn tyttökirjoja aikuisena! Ja eräs tärkeä ero: Montgomery kirjoitti omasta ajastaan ja tyttövuosistaan, minun kirjani 1900-luvun alun Torontostakin ( ensimmäinen ja kolmas kirjani) ovat historiallisia romaaneja, joissa tuota aikaa tarkkaillaan nykyajan näkökulmasta.   Anna-kirjat ja Aurora-kirjat (vertailua)

Lainaus sieltä: 
Uskon, että tärkein lahja, jonka olen saanut Lucy Maud Montgomeryn kirjoista, on muisto siitä ilosta, jota hänen kirjojensa lukeminen tuotti minulle lapsena. Se on ollut osaltaan innostamassa minua kirjoittamaan lapsille. Tunnen kiitollisuuden lisäksi syvää myötätuntoa ajatellessani hänen elämäänsä, josta sain tietää vasta aikuisena. Mutta en usko, että hänen kirjansa olisivat vaikuttaneet muutoin kirjoittamiini tyttökirjoihin.

Lehtijuttuni: Lucy Maud Montgomery  ja Ihan oikea runotyttö (Maud lapsena)

Leena Lumi -blogissa on myös kirjoitus Lucy Maud Montgomerysta ja hauska kuva Maudin tyttövuosilta.
L.M.Montgomery Institute, Prinssi Edwardin saari
Lucy Maud Montgomery Society of Ontario

Täältä löydät harvinaista aineistoa Maudista


“Norval is so beautiful now that it takes my breath – those pine hills full of shadows – those river reaches – those bluffs of maple and smooth-trunked beech – with drifts of wild white blossom everywhere." (Lucy Maud Montgomery)
1926-1935 Montgomery asui Norvalissa, jonka lähellä on Guelphin yliopisto ja 

L. M.  Montgomery -arkisto Guelphin yliopistossa


Toronto lähellä oleva Leaskdalen pappila oli Maudille koti, johon liittyi onnellisia ja iloisia asioita: avioliiton onnelliset puolet, lasten syntymä, ystävät. Sieltä hän matkusti Torontoon ja muualle Pohjois-Amerikkaan puhumaan ja tapaamaan kustantajaansa.

Huom! Lucy Maud Montgomeryn perikunnalla on nykyään yksinoikeus  käyttää lyhennettä L.M. kyseisen kirjailijan nimen edessä esimerkiksi perustaessaan jonkin yhdistyksen, museon, yksityiskoulun jne tai markkinoidakseen jotain kaupallista tuotetta. Tässä viralliset tiedot Montgomeryn perillisten oikeuksista.

Kanadansuomalaiset muistivat: haastattelu Kanadan Sanomissa

Olin Kanadassa siirtolaisena vuodet 1979-1988, suomettumista paossa. Sain tänään postissa thunderbayläisen sanomalehden, jossa oli haastattelu minusta ja Aurora-kirjoistani - nehän ovat seuraus Kanadan vuosistani. Anna-Leena Pyykönen: Kanadan vuodet näkyvät Anna Amnellin tuotannossa. Laaksot ja sokerivaahterat jättivät jälkensä. Kanadan Sanomat 25.1.2012 . Skannattu haastattelu on luettavissa toisessa blogissani tuon linkin kautta. Kiitos, Anna-Leena!
Kiitos Thunder Bay!

Kahden kerroksen väkeä

Kahden kerroksen väkeä, originally uploaded by Anna Amnell.


Kuvassa palvelustyttö Mary kirjastani "Aurora ja Molly" (1999), joka kertoo vuoden 1903 Suomesta ja Kanadasta. Kuvitus: Matti Amnell

En ole nähnyt koskaan televisiosta suosittua TV-sarjaa Kahden kerroksen väkeä, sillä 1970-luvun alkupuolella meillä ei ollut vielä telkkaria, ja 1980-luvun olimme poissa Suomesta.

Siitä sarjasta olisi ollut minulle hyötyä, kun kirjoitin Aurora-kirjojani, joissa kerrotaan myös kahden kerroksen väestä, mutta Kanadassa ja Suomessa. Olen käyttänyt joitakin huoneita Torontossa sijaitsevasta Spadina-nimisestä talosta esikuvana kirjani kartanolle. Spadina on nykyään museo. Sillä on sivut myös Facebookissa. Kartano nyt sisustettu 1920-1930 -luvun tyyliin (ks sali, palmuhuone, biljardisali, ruokasali. ) Miten Aurora-kirjat ovat syntyneet? (Aurora-blogista on linkki videoon Spadina!)


TV-sarja ja kirja Kahden kerroksen väkeä ei siis ollut mallina, mutta on minusta kiiinnostava, koska se kertoo samasta ajasta, vaikkakin Lontoosta.

Joitakin vuosia sitten löysin kirpputorilta ohuehkon kirjan, joka oli tehty elokuvan mukaan. Ja vihdoin viime kesänä ostimme DVD:t ja katsoimme tämän tunnetun sarjan. Tv-sarja oli parempi kuin kirja.

Kahden kerroksen väkeä (Upstairs, downstairs 1971-1975) on ollut eräs suosituimmista englantilaisista TV-sarjoista. Se kuvaa ylhäisaatelistoon kuuluvan lontoolaisen perheen ja heidän palvelijoittensa elämää vuosina 1903-1930.

Sarjan loivat näyttelijät Jean Marsh ja Eileen Atkins, jotka näyttelevät nyt uudessa versiossa kahden kerroksen väestä. Kirjoittaja on uusi, Heidi Thomas.

Näin eilen ensimmäisen jakson tästä sarjasta, jonka tapahtumapaikkana on sama lontoolainen talo 1930-luvulla. Liikutaan edelleen ylhäisöpiireissä, mutta palveluskunnan ja isäntäväen suhteet eivät ole yhtä etäiset kuin 1900-luvun alussa.

Upstairs, Downstairs -kotisivut ovat laajat ja kiinnostavat

Optimistinen kirjailija

Optimistinen kirjailija, originally uploaded by Anna Amnell.


Ensimmäinen kirjani oli juuri ilmestynyt. Ostin tuon hameen Suomessa.

Tyttäreni skannaa paljon vanhoja valokuvia. Minusta tuntuu, että en ole edes nähnyt tätä kuvaa, joka tuo mieleeni sen valtavan optimismin, jolla palasin vähän yli 20 vuotta sitten Suomeen Kanadasta, aloin opettaa englantia ja kirjoittaa historiallisia romaaneja.

Olin kirjoittanut lehtijuttuja Kanadassa asuessanikin useamman vuoden ajan sekä sikäläiseen siirtolaislehteen että Suomeen. Vein nyt loppuun kirjoittamisen, jonka olin aloittanut jo Kanadassa, sain valmiiksi ensimmäisen historiallisen nuortenromaanini.

Ystäväni hämmästyivät, kun kirja oli kohdistettu lapsille. Mutta eihän se ollut ihme, sillä olinhan ollut vuosikaudet kotiäiti.

Kuvassa minulla on joulun värit ja Kanadan lipun värit. Olin tuon kuvan ottamisen aikaan kanadalainen, anoin Suomen kansalaisuuden takaisin heti Suomeen palattuani.

Olimme ajatelleet, että emme tule takaisin Suomeen asumaan, mutta suuret maailmanhistorialliset muutokset - Neuvostoliiton romahtaminen ja Itä-Euroopan vapautuminen - muuttivat suhtautumisemme Suomeen.

Sain kansalaisuuspaperin Mauno Koiviston allekirjoituksella varustettuna. En tiennyt silloin, että Koivisto oli samaa sukua kuin isoäitini.

Videot viihdyttäjinä

Photo: Anna Amnell (old cars in Helsinki 2007)
Kirjoitukseni katosi. Laitan tilalle tämän vanhan auton kuvan, sillä se kuului siihen, uusiin Poirot-videoihin ja vanhoihin filminpätkiin, joita katsoimme, kun TV:ssä ei ollut mitään sopivaa. Videoita 1900-luvun alusta on Aurora-blogini alussa otsikkokuvan alla, sillä siitä ajastahan Aurora-kirjani kertovat. Mukana ovat niissä ja videoissa sisustus, vaatteet, vanhat autot, 1900-luvun alun Toronto ja Helsinki, jotka olivat samankokoisia siihen aikaan.

Kirjailijan työhuone

Kirjailijan työhuone, originally uploaded by Anna Amnell.

Minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta. Kirjoitin lehtijuttuni Torontossa keittiönpöydän ääressä ja myöhemmin poikani huoneessa, kun hän oli Pariisissa opiskelemassa.

Paras tilanne oli alussa Korkeavuorenkadulla, kun käytin ruokasalia työhuoneena. Samassa talossa erään asukkaan keittiö remontoitiin, ja sain vanhat kaapit itselleni. Laitoin ne yhdelle lyhyelle seinälle ruokasaliin ja päällystin ne tapetilla. Siinä oli työhuoneeni.

Nuorin lapsistani opetti minut käyttämään tietokonetta. Siitä olen kiitollinen. Kirjoitin alussa hänen tietokoneillaan, sitten eräs lasteni ystävistä osti halvalla Nokialta ikivanhoja poistokoneita ja toi miehelleni ja minullekin omat tietokoneet.

Leveille ex-siivouskomeronhyllyille laitoin ensinnäkin opetusmateriaalin. Opetin englantia aikuisille, pidin mm suggestopedisia kursseja, joihin tarvitaan paljon opetusmateriaalia, ainakin minä tarvitsin kuvia, musiikkia jne.

Toisille hyllyille levitin aineiston, jota tarvitsin kirjoittamiseen. Lopetin lehtijuttujen tekemisen melkein kokonaan ja aloin kirjoittaa historiallisia nuortenkirjoja.

Olin tutustunut Viktorian aikaan kirjoittaessani siitä artikkelia Kotilieteen vuonna 1984. 1980-luvun lopulla aloittelin kirjaa sortovuosista. Ensimmäinen valmistui työn ohella 1991. Minulla oli oma työpöytä, ja ikkunasta näin fantastisen kulttuurimaiseman, joka inspiroi minua, kun kirjoitin Aurora-kirjat. Tuo kuvassa näkyvä lehmus lohdutti minua vaikeina aikoina.

Kun mieheni virka-asunto pieneni rajusti peruskorjauksen vuoksi, aloin kirjoittaa makuuhuoneessa. Istuin yleensä jalat ristissä kuvassa näkyvän sängyn päällä ja kirjoitin lopulta omalla läppärilläni!

Kirjoitin yhteensä kuusi kirjaa tuossa huoneessa. Kollaasissa on tunnearvoa.

Teen paljon tutkimustyötä kirjoihini, varmaankin liikaa. Rakastan historiaa, varsinkin Viktorian ja Edwardin aikaa sekä renessanssia, josta kirjoitin kirjat Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan ja kirjoitan nyt jatko-osaa Turusta. Kuten kuvasta näkyy, Nestor-kissakin väsyy kirjoihin, joita on joka paikassa.

Nestor on pojan ja miniän kissa, joka on meillä hoidossa silloin tällöin, nimetty romaani- ja sarjakuvasankari Nestor Burman mukaan. Kirjallinen kissa.

Työhuonekuvat olivat esillä viime vuonna Turun ja Helsingin kirjamessuilla.

Blogisisko on Aurora-kirjojen äiti

Tämä osuu sopivaan aikaan.  Hesari kertooo tänään: "Kirjailijain keskitulo 2000 euroa vuodessa". Mikä tässä vielä naurattaa?
Kuvassa nauraa Anna Amnell 1900-luvun alun asussa. Photo: Kristiina Hemminki (poistettu)


Julkaisin vuonna 1991 ensimmäisen Aurora-kirjan, Kirjapajan kustantaman historiallisen nuortenkirjan "Aurora. Vaahteralaakson tyttö" (2. painos otettiin vuoden 1992 alussa). Sitten ilmestyivät "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) ja "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995). Kirjoitin kustantajan pyynnöstä Auroran tarinan myös pienemmille lapsille. "Aurora ja Molly" ilmestyi vuonna 1999, ja siinä on mustavalkokuvitus. Kuvituksen ja kaikkien kirjojeni kansien kuvat teki Torontossa ja Pariisissa taidetta opiskellut poikani Matti Amnell (Jr), joka oli silloin vielä opiskelija. Kaikki Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä saa kirjastoista.

Blogini "Aurora" antaa tietoa Aurora-kirjoista ja niiden aikakaudesta eli 1900-luvun alusta ja kirjojen tapahtumapaikoista, Helsingistä ja Torontosta. Tämän blogin sivupalkissa on joitakin linkkejä, joista löytyy keskeistä tietoa. Kirjaston Sanojen aika antaa tiivistettyä tietoa Aurora-kirjoista aikuisille ja Lasten Sanojen aika/Sankarikirjat lapsille. Tietoa antaa mysö Kotisivublogini.

Julkaisin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen. Vuonna 1998 otimme koko perhe käyttöön mieheni äidin tyttönimen, hänen sukunsa 1700-luvulta peräisin olevan sukunimen Amnell. Olen julkaissut sen jälkeen kirjani nimellä Anna Amnell.

Yllä oleva valokuva on otettu Kauneus ja terveys -lehdessä ollutta Liisa Mantereen tekemää haastattelua varten. Olen pukeutunut 1900-luvun alun asuun. Valokuvaaja on Kristiina Hemminki, jolta sain luvan julkaista kuvan blogissa. Kristiina Hemmingillä on copyright kuvaan.

20 vuotta kirjailijana

On aiheellista laittaa Aurora-blogia juhlakuntoon, sillä ensimmäinen Aurora-kirjani ja ensimmäinen kirjani yleensäkin ilmestyi 20 vuotta sitten - syksyllä niin kuin kirjat siihen aikaan ilmestyivät. Se oli hyvin hauskaa aikaa, koko perhe oli helpottunut ja iloitsi kanssani, kun olin vihdoinkin tullut kirjailijaksi. Olinhan sitä lapsesta asti suunnitellut, mutta yksityinen historiani ja maani historia olivat menneet sellaista tietä, että siihen eivät minun kirjani mahtuneet. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani heti Kanadasta palattuani vaativan ansiotyön ohella, opetin englantia aikuisille, joista monilla oli hyvin korkea koulutus. Oli paha lama, en voinut kuvitellakaan jääväni vapaaksi kirjailijaksi, vaikka Kanadassa asuessani olin ollut kotiäiti ja vapaa toimittaja.

En ehtinyt tarjota käsikirjoitusta yhdellekään kustantajalle. Se vietiin tavallaan käsistäni, hyväksyttiin kustannusohjelmaan, kun se ei ollut vielä edes valmis. Se oli helppo alku. Sain kirjan valmiiksi ajoissa, ja siitä otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä. Se oli suurin menestys, mitä olen kokenut, ja olen siitä vieläkin iloinen. Olisin voinut hioa kirjaa vähän kauemmin, mutta minulle oli tehty pieni syöpäleikkaus ja pelkäsin, että kirja saattaisi jäädä ainoaksi. Syöpä aina säikäyttää ihmisen, yleensä ihan turhaan.

Kaikki kustanustoimittajani ovat olleet miellyttäviä ihmisiä, vikaa on ollut muualla, siinä missä nytkin - Suomeen ja muihinkin maihin tuli jo toisen kirjani valmistumisen aikaan lama. Piti säästää paperiakin ja tehdä lyhyempi kirja, kuin mitä olin aikonut. Kolmannen kirjan jälkeen tuli tauko, sillä kustantaja luopui nuortenkirjojen julkaisemisesta. Vasta neljän vuoden jälkeen alkoi uusi yritys, tuli neljäs Aurora-kirja. Se jäi viimeiseksi siihen sarjaan, sillä kustantaja päätti taas luopua nuortenkirjoista. Menetin ihastuttavan ja ammattitaitoisen kustannustoimittajan. Onneksi hän on löytänyt arvokkaita tehtäviä muualla. Niin kului viime vuosituhannen viimeinen kymmenluku. Olin julkaissut neljä kirjaa enkä ollut joutunut etsimään yhdellekään niistä kustantajaa. Kaikki kirjat oli pyydetty minulta.

Kuten jo sanoin, alkuaika oli monella tavalla parasta aikaa. Olin täysin poissa julkisuudesta muutamaa lehtihaastattelua lukuunottamatta. Olin ensimmäiset vuodet täysin erillään myös suomalaisesta kirjallisesta maailmasta, pääsin Kirjailijaliittoonkin vasta sitten, kun vasemmistopolitiikka vähän lieveni. Mitä pahaa olin sitten tehnyt?

Olin kirjoittanut tyttökirjoja, joissa oli "porvarillinen" ajattelutapa. Palvelustytöt lauloivat ja laskivat leikkiä töitä tehdessään ja herrasväen outouksia seuratessaan, melkein koko Suomen kansa oli yhtenäinen vuoden 1905 Suurlakon jälkeen ja Kanadassa siirtolaistytöt eivät käyneet sosialistihaalilla tanssimassa vaan rupattelivat keskenään. Hesarin kirjallisuustoimittajakin käski minun kirjoittaa seuraavaksi kansalaissodasta. Sanottiin, että kirjoissani ei ollut ongelmia, vaikka niissä oli muun muassa orpoja, löytölapsia ja poliittisia pakolaisia.

Tiedot palvelustyttöjen iloisuudesta olin saanut äidiltäni, joka oli ollut pikkutyttönä palvelijana rikkaassa sukulaisperheessä. Tiedot suurlakosta olivat peräisin ulkomailta tilatuista historiateoksista ja lukemattomista muistakin pätevistä lähteistä. Kanadan tilanteen tunsin paremmin kuin YLE, joka luulee, että kaikki suomalaiset siirtolaiset olivat ja ovat edelleen sosialisteja. Mutta tyttökirjoissa sellainen oli sopimatonta porvarillista ajattelua. Näin vielä 1990-luvulla, Neuvostoliiton jo romahdettua. Mutta mikäs minulla oli kotona ja ystävien parissa ollessa. En tiennyt, että pahempaa oli tulossa. Kustantantajan etsiminen seuraaviin kirjoihin - ja Internet. :)

Pahinta oli ehkä sittenkin kirjoitukseni Kun koti kävi ahtaaksi, joka ilmestyi alkujaan Kirjakauppalehdessä syksyllä 1991 ensimmäisen kirjani ilmestymisen aikoihin. Minähän luulin tulleeni vapautuneeseen Eurooppaan!

Kesäinen kummitustarina

Tapahtumapaikkana on rehevä laakso neitseelliseesä 1900-luvun alun asussa ja laakson reunalla oleva kartano. Kasvillisuus on rehevää, kesä kuuuma. Sellaisena kesänä ja sellaisessa talossa kummittelee. Sama kuva suurena (Matti Amnell)

1900-luvun alulle olivat tyypillisiä monet kummitusromaaniin sopivat asiat: kiinnostus yliluonnollisiin asioihin, yritys valokuvata haamuja, Freud ja psykoanalyysin alku (alitajunta, unet, lapsuuden traumat, unissakävely).

Herrasnuoret olivat joutilaita, köyhät lapset palvelijoina. Oli salaperäisiä hylättyjä lapsia. Oli ihmeelliset ja monimutkaiset hautajais- ja suremisrituaalit.

Sopivaa rekvisiittaa tarjoavat valkoiset maata laahaavat leningit ja tavarapaljoudet ullakoilla. Sähkövalot olivat harvinaisia ja sammuivat helposti. Upeat viktoriaaniset talot olivat suunnattoman suuria, palvelijat ylirasittuneita ja oppimattomia. Suomalaisten palvelustyttöjen lukutaitoa ihmeteltiin.

1900-luvun alku oli aivan kuin toinen maailma Toronto ja Kanada olivat osa brittiläistä imperiumia. Oli yhteyksiä eri puolille aailmaa. Matkusteltiin sukulaisten luo Intiaan, oli siirtolaisia, irlantilaisia orpoja tuotiin palvelijoiksi. Torontossa on edelleenkin syviä rotkomaisia laaksoja , on intiaanit ja lähellä myyttinen Niagara.

Kolmas kirjani syntyi sen jälkeen, kun olin tullut takaisin Kanadasta. Se kertoo laaksosta, johon kiinnyin, ja Toronton laaksojen rehevästä luonnosta. Lue lisää (Kirja on loppuunmyyty, mutta sitä saa kirjastoista.)

Toronton syvät laaksot ovat urbaani metsä

Löysin Don Valley -laaksosta ottamani valokuvan. Torontossa koulunsa käynyt Ernest Thompson Seton kirjoitti tämän laakson eläimistä. Setonin sukulaisten omistama Spadina ja laaksot saivat minutkin kirjoittamaan 1900-luvun alun Torontosta. Rakastuin näiden laaksojen luontoon. Lue lisää täältä.

Hyvää Auroran päivää!

Tämä tyttö antoi nimen tyttökirjojeni sankarittarelle Auroralle. Lue lisää Aurora-blogistani.

Kalevalan päivän muistoja suomettuneesta Suomesta

Aurora ja Pietarin serkut (esittely Sanojen aika-sivuilla) Suurlakko 1905 oli kiistanalainen asia vuonna 1993 ja taitaa olla vielä nytkin.

Tasan 20 vuotta sitten Kalevalan päivänä sain tietää, että ensimmäinen kirjani julkaistaan. Sortovuosien ajasta ja siirtolaisuudesta Kanadaan kertova "Aurora, vaahteralaakson tyttö" ilmestyi vuonna 1991 syksyllä. Siitä otettiin uusi painos heti vuoden 1992 alussa. Alku oli lupaava.

Olin ajatellut kirjoittaa vain tuon yhden kirjan. Olinhan paluumuuttaja ja kokopäivätyössä, ja historiallisen romaanin kirjoittaminen on työlästä. Minua pyydettiin kuitenkin kirjoittamaan jatko-osia, ja seuraavana vuonna ilmestyi kirja, jossa kuvataan Ateneumissa opiskelevan Auroran ja pietarinsuomalaisen koulutytön Olgan kokemuksia Helsingissä lukuvuonna 1905-1906. Vuoden 1905 suurtapahtuma oli suurlakko. Se oli kiistanalainen aihe vielä 1993 ja taitaa olla vielä nytkin joissakin piireissä.

Olen saanut maksaa siitä, että "uskalsin" kirjoittaa jo vuonna 1993 "porvarillisen" suurlakkokuvauksen, jonka lopussa juhlitaan Senaatintorilla näin:

" Kun [marraskuun manifestin] julistus oli luettu Senaatin portailta, kajahti riemuhuuto, miehet ottivat lakit päästään, ja laulettiin Maamme-laulu ja virsi. Sitten käveltiin Porilaisten marssin tahdissa kotiin."

Kotona Bulevardin puutalossa pietarinsuomalainen Olga kysyy tätinsä mieheltä, vanhalta kaartin ratsumestarilta, miksi kaikki eivät olleet iloisia Senaatintorilla, eivät ottaneet edes hattua päästään.

" - Ne olivat sosialisteja, kapteeni Kockin miehiä. He eivät olleet tyytyväisiä. Mutta se on kokonaan toinen juttu, sanoi Kasimir-setä vakavana. - Mutta toivokaamme, että kaikki jää tähän, ja mennään sovinnolla eteenpäin. Maamme ei ole ollut koskaan näin hyvässä asemassa."
Aurora ja Pietarin serkut, 133-135

Kirjan julkistamistilaisuudessa tuntematon nainen tuijotti minua vihaisesti. Sain kuulla, että hän oli  Hesarin kirja-arvostelija. Hän kehottikin minua seuraavan kirjani  kritiikissään kirjoittamaan "seuraavaksi kansalaissodasta".  (Ahola Suvi: Rakkautta ja sortoa. HS 13.3.1994). Maaseutulehtien ym arvostelut olivat toisenlaisia.

En päässyt Kirjailijaliittoon ennen kuin vasta vuonna 1998, vaikka olin hakenut sinne monta kertaa samoilla kirjoilla. Erään kirjallisen järjestön tilaisuudessa minulle siihen asti täysin tuntematon vasemmistolainen kirjailija käyttäytyi verbaalisesti hyökkäävästi ja nälvi minua sen jälkeen jatkuvasti muissakin tilaisuuksissa. Päättelin, että on parempi olla kotona ja seurustella ystävällisempien ihmisten kanssa. Kiusaamista on kirjallisissa piireissäkin. Pudotuspeli toimi tehokkaasti. :) Onneksi olen saanut koko ajan pieniä apurahoja. Isoja en ole hakenutkaan.

En usko, että olen ainoa, joka on kokenut epäystävällisyyttä ja jopa syrjintää poliittisista syistä. Nythän vasemmistolaistoimittajat "puhdistautuvat", kuten eräässä lehdessä hauskasti sanottiin. On ollut kiinnostavaa lukea, että jopa demarit kirjoittavat nykyään, että olisi ollut viisaampaa hoitaa asiat laillista tietä (= Sisällisotaan lähtö oli virhe.) eli noudattaa Kasimir-sedän neuvoa.

Murattiköynnös ja kirjoittaminen

Helle pilasi kauniin murattiköynnökseni, joka kiersi ympyrän muotoisena ikkunan edessä. Samalla tavalla helle viivästytti kovasti kirjoittamistani.

Onneksi olin ostanut kaksi erillistä murattia ja istutin ne helteiden loputtua samaan ruukkuun, jotta ne yhdessä muodostaisivat kauniin koristeen jouluksi. Mielessäni nuo kaksi köynnöstä ovat kuin ne kaksi kirjaa, joita kirjoitan. Oikeastaan kerään vasta aineistoa toiseen,  toisessa olen taas jo aika pitkällä. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi saada yhden käsikirjoituksen jollain tavalla valmiiksi ennen joulua.

Monesti toivon, että en olisi koskaan aloittanut historiallisten romaanien kirjoittamista, vaikka olenkin aina hyvin iloinen kun saan jonkun kirjan valmiiksi. Alussa julkaisin joka toinen vuosi ja vielä työn ohella. Onneksi en enää, sillä taustatyö vie hyvin  paljon aikaa ja energiaa. Aurora-kirjoissa en huomannut sitä samalla tavalla, sillä tutustuin Viktorian aikaan ja 1900-luvun alkuun vähitellen tehdessäni kaksi lehtijuttua Kotilieteen. Kävin museoissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä Euroopan lomamatkalla monissa muissakin maissa. Kun aloin kirjoittaa, minun ei tarvinnut enää lukea lisää, ei varsinkaan Kanadaa koskeviin kirjoihin. Suomen 1900-luvun alkuun tuli lisää Kuopio, etenkin sen Ulkomuseon hienot rakennukset.

Murattiköynnös tuo mieleen myös L.Onervan, joka kävi samaa koulua kuin toisen tyttökirjani Olga, joka on nuorempaa polvea, mutta hänkin ihastunut Eino Leinoon, kuitenkin vain hänen runoihinsa ja kuvitelmaan, joka ei kestä lainkaan todellisuutta. Aurora-kirjojen  maisemat Helsingissä olivat kovin tuttuja, sillä kävelin niissä joka päivä, ajallisesti kylläkin 90 vuotta myöhemmin. Joskus oli outoja sekunnin murto-osia, jolloin verho avautui ja olin hetken 1900-luvun alussa, tein miniaikamatkoja menneisyyteen. Helsingin vanha keskusta on säilynyt paljolti samana kuin silloin, joten voi helposti pudota silmänräpäykseksi toiseen aikaan.

Näin Ateneumissa vähän aikaa sitten näyttelyn Kaupungin naisia, Helsingin ja 1900-luvun alun vuosikymmenet L Onervan näkökulmasta. Se oli suuri elämys. Se tuli oikeaan aikaan. Selaan näyttelystä ostamaani kirjaa usein.

Kommentti: kirjat ja uusi teknologia

Kuvassa on kirjojeni henkilöitä kollaasissa
 Kuvitus: Matti Amnell

Tämä on kommenttini Facebookissa (uusi osoite: www.facebook.com/anna.amnell.finland)

Uusi teknologia ei ole vielä hallussani kuin pieneltä osalta.:) Kun ajattelen asiaa uudestaan, eihän sinne voi laittaa linkkiä johonkin keskusteluun, koska yleensä vain kunkin henkilön hyväksymät kontaktit (friends) voivat osallistau keskusteluun.

Mutta tässä on oma kommenttini:

Tällaistahan on tehty jo kauan muualla maailmassa. Tutustuin ensi kerran Shakespeareen lukemalla teini-ikäisenä sarjakuvakirjan  Julius Caesarista sanakirjan avulla. Nyt on mukaan tullut uusi teknologia. Kaikki, mitä kirjasta puhutaan tai sen ympärille tehdään, on vain hyväksi.

 Kun minua pyydettiin 11 vuotta sitten tekemään ensimmäisestä kirjastani lastenversio 8 vuotta sen ensipainoksen  ilmestymisen jälkeen, suhtauduin asiaan alussa vähän vastahakoisesti. Mutta sitten ajattelin, että joku sen kuitenkin vielä tekee, parasta että teen sen itse. 

Yllätyksekseni Aurora ei noussutkaan sen sankariksi, vaan sivuhenkilö  Molly, pieni palvelustyttö. Nyt vaikuttaa siltä, että lapsilukijat arvostavat sitä eniten koko kirjasarjasta  ainakin kirjaston tähtien lukumäärästä päätellen. Olkaamme avoimia uusille tuulille!

Kirjasta tehty peli tai elokuva voi tuoda sen laajemmalle joukolle tutuksi. Moni kirja kopistellaan historian pölystä siitä tehdyn elokuvan vuoksi.

Uskon, että Kaisan Hullusta luokasta tulee vielä TV-sarja. Tuijan kirjoista on jo tehty. Joku on suunnitellut jo ajat sitten Aurora-kirjoistakin elokuvaa. Mutta mistä rahat?