Sulkakynä, lyijykynä, mustekynä..

Faberin lyijykyniä Akateemisen kirjakaupan ikkunassa Helsingissä
Lisäys 2013: Lue myös Nabokov ja jättiläislyijykynä (Speak Memory, Puhu muisti)

Sulkakynä, lyijykynä, mustekynä..Millä kirjoitat? Alustukseni keskusteluun, jota käytiin Kiiltomadon keskustelupalstalla 10.06.- 14.6.2004 (Lopussa lisätietoa)

Alustukseni 10.06.04 klo 15:45
Eräs Kanadassa asuva itäeurooppalainen kirjailija kertoi minulle, että hänen kirjansa syntyvät näin: Ensin hän puhuu kaikki mahdolliset asiat pienelle nauhurille, jota hän kuljettaa kaikkialla mukanaan. Vasta sitten kun hän on puhunut suunsa puhtaaksi valitsemastaan aiheesta, hän alkaa kirjoittaa. Hän tekee tutkimusta vasta sitten, kun huomaa olevan aihetta siihen.

Iäkäs Barbara Cartland saneli kirjansa divaanilla lojuen. Pikakirjoittaja istui kirjailijan näkymättömissä jossain divaanin selkämyksen takana.

Colette kertoo siitä, kuinka hän vei käsikirjoituksiaan konekirjoittajalle. Tolstoin vaimo kirjoitti öisin puhtaaksi miehensä päivällä kirjoittaman tekstin. Siihen kirjailija teki korjauksia seuraavana päivänä. Näin jatkui ja jatkui, kunnes teksti kelpasi.

Kerrotaan, että Tove Jansson kirjoitti käsin. Lieneekö se totta?

Suuri osa kirjallisuutta on kirjoitettu käsin - sulkakynällä, mustekynällä ja lyijykynällä - pergamenttiin, paperinpalasiin, viivoitettuihin kouluvihkoihin tai käytettyjen kirjekuorien taakse. Pieni Lucy Maud Montgomery kirjoitti ensimmäiset runonsa isoisän hoitaman postitoimiston vanhojen kuittien taakse.

Kirjoitin pitkään pienellä punaisella kirjoituskoneella, jonka olin ostanut Torontossa Pelastusarmeijan kirpputorilta. Sitten siiryin lasteni hylkäämiin tietokoneisiin. Tätä kirjoitan monta vuotta vanhalla kannettavalla tietokoneella [näin vuonna 2004]. Monesti kirjoitan käsin lyijykynällä, kuulakärkikynällä tai vesiliukoisella tussilla tulostamieni vanhojen versioiden taakse.

Millä Sinä kirjoitat? Tarkoitan tässä jokaista, joka kirjoittaa - riippumatta siitä ovatko hänen esseensä, mietelmänsä, runonsa romaaninsa, elämäkertansa, näytelmänsä tulleet julkaistuiksi [vai aikooko hän koskaan edes julkaista mitään.]

Oma kommenttini seuraavana päivänä eli 11.06.04 klo 10:28: Kirjoituskone. Tietokone. Sanelukone?

Vasta kun kirjoitin kirjoituskoneella pitkän monologin tyyliin " en osaa ajatella tämän koneen kautta", alkoi tuntua, että ajatus virtasi aivoista sormenpäiden kautta koneeseen ja paperille samalla tavalla kuin käsin kirjoittaen.

Tietokone on minusta luontevampi kuin kirjoituskone. En osaa sanoa, miksi niin on.

Ainakin englanniksi sanelukone toimii kuulemma jo hyvin. Entä suomeksi? Onko kenelläkään kokemuksia siitä, että sillä voisi siirtää tekstinsä suoraan tietkoneeseen.

Kommenttini 11.06.04 klo 12:15 Yöllisiä neronleimauksia
Olen opetellut kirjoittamaan puustaimilla pimeässäkin, jotta voin kirjoittaa muistiin vaikkapa elokuvissa eikä tarvitse sytyttää valoa yöllä. Se on kätevää.

Mutta onko teillekin sattunut joskus näin? Yöllä, kesken unien, unen ja valveillaolon rajamailla tulee "loistava idea" tai "häikäisevä sanonta". Se pitää panna heti paperille. Sitten nukahtaa tyytyväisenä uudestaan. Aamulla ei saa mitään selvää kirjoittamastaan tekstistä. Jopa sanat saattavat olla täysin olemattomia!


Kommenttini Kaikkissa kynissä ei ole voimaa 11.06.04 klo 16:14

Sami, tuo on totta monessa mielessä. (Hyvä kynän löytäminen tärkeää.) Tulostan tekstiä usein ja korjaan sekä lyijytäytekynällä että hyvin paksulla ja kauniilla kuulakärkikynällä. Paksuus säästää sorminiveliä.

Hiiri kipeyttää ranteeni. Paikannustappi on vaivaton. Miten se eronnee pitemmän päälle neliönmuotoisesta "paikannuskoskettimesta"? [Nyt vuonna 2009 sanon, että jälkimmäinen on helppokäyttöisempi.]

Kannettavalla voi kirjoittaa vuoteessa tai divaanilla. Se säästää selkää ja häntäluuta! Fysioterapeutti onkin monen kirjailijan ystävä.

Valokuvat ja omat piirrokset ovat tärkeä osa "muistiinpanoja". Niitä voi koota jättialbumeihin aihepiireittäin/aikakausittain postikorttien, lehtiartikkeleiden ja -kuvien lisäksi. Valokuvat tuovat ajallisesti ja maantieteellisesti kaukaisenkin paikan lähelle. Piirroksiin voi liittää sanalliset muistiinpanot. Johonkin aikakauteen tai aiheeseen liittyvät pikkuesineet ovat tärkeitä. Tekeekö joku kaiken tämän digitaalisella kameralla ja tietokoneella?

Kommenttini "Laulu ja digitaalikamera muistikirjana" 12.06.04 klo 07:57

Eiköhän suullinen perimätieto ole vanhin tapa tehdä "muistiinpanoja"? Se on yllättävän luotettava. Esimerkiksi vanhat, vieläkin lauletut englantilaiset lastenlaulut kertovat ihmeellisiä asioita historiasta. [Viittaan tässä mm lauluun "Here we go round the mulberry bush", joka kertoo rutosta - "we all fall down" - ja lauluun "London Bridge", joka kertoo lasten uhraamisesta siltoja rakennettaessa.]

Markku, valokuvasi ovat vaikuttavia. Pohjolan monikulttuurisuus yllätti. Olenhan katsonut oikean Markun ottamia kuvia?

Muiden ottamat ja omat valokuvat ovat minulle tärkeitä. Olen huolissani kuvien säilyvyydestä. Jotkut sanovat, että mustavalkoiset kuvat ovat varmimpia. Mikä lienee uusin tieto asiasta?

Tapani, J:kin [nimi jätetty pois] on ihminen. Hän on vanhentunut, ja muisti ei ehkä toimi enää yhtä hyvin kuin ennen. Siksi nuo paperilappuset.

Kannattaa laittaa asioita paperille. Muistissa ne muuttuvat. Ehkä kypsyvätkin.
Hyvää viikonloppua kaikille! Pirkko [Käytin siihen aikaan nettikeskusteluissa kutsumanimeäni.]

Kommenttini "Tekstinkäsittelylaitteen ihanuus", 12-06.04, klo 18:57.

Tekstinkäsittelylaitteet ovat todellakin muuttaneet kirjoittamisen.
Yhdysvalloissa joku esiteini-ikäinen poika on kirjoittanut bestsellerin, muistaaksebni fantasiaa, jota hän oli suoltanut sitä ennen kotitietokoneella oman perheen ja ystäväperheiden luettavaksi.

Jo kauan sitten luin siitä, kuinka lastentarhalaiset kirjoittavat runoja, koska kirjoittaminen on helppoa tietokoneella. [Luin asiaa käsittelevän kirjan jo ennen vuotta 1979, jolloin muutimme Kanadaan.]

Itsekin kuulun niihin, jotka saivat ensimmäisen kirjansa vihdoinkin valmiiksi, kun oppivat käyttämään tietokonetta. Kyllä esim. tekstin siirto paikasta toiseen on tietokoneella vaivattomampaa kuin entinen leikka-ja-liimaa -menetelmä. Ensimmäinen kerta tuntuu pelottavalta: näenköhän tuota tekstiä enää koskaan?

Tekstistä tulee mielestäni kunnollista, kun tulostaa usein, tekee korjaukset ensin paperille ja siirtää koneelle. Näin jatkuu, kunnes teksti on hyvää. Siis ihan sama juttu, jonka teki Tolstoi, mutta nyt ei puhtaaksikirjoitusta tee yöllä rouva Tolstoi, vaan kone.

Jotkut osaavat tietenkin tehdä kaikki vaiheet tietokoneella. Hyvin lahjakkaat tuottavat heti valmista tekstiä, vaikkapa runoa kuten Eino Leino. Vai onko tämäkin vain myytti? [Myös C. S. Lewis pystyi kirjoittamaan valmista tekstiä suoraan ilman kummempia korjauksia.]

Viimeinen oma kommentini "Onko kokemuksia sanelukoneen käytöstä?" 13.06.04., klo 14:14.

Tarkoitan sellaista, josta suomenkielinen puhe siirtyisi tekstiksi suoran tietokoneelle.

Alustukseen tuli yhteensä 36 kommenttia, joista omiani kuusi. Yhdeksän meistä kirjoitti nimellä, loput nimimerkillä. Keskustelu oli miellyttävää.

Obama ja muisti

Hesarin kuukausiliitteessä on kiinnostava artikkeli Barack Obamasta. (Anu Uimonen: "Voi sinua, pikku Barack". HS/Kuukausiliite Tammikuu 2009, 28-35). Se on niin hyvin kirjoitettu, että luin sen ääneen miehelleni, joka on flunssassa. Artikkeli perustuu osittain Obaman kirjaan "Dreams from my Father".

Uimonen mainitsee artikkelissaan sivulla 34 sen Obaman kirjassa olevan kohdan, jossa tämä kirjoittaa tajunneensa rotunsa ensi kerran, kun näki yhdeksänvuotiaana Life-lehdessä olevan kuvan mustasta miehestä, joka yritti muuttaa ihonvärinsä valkoiseksi. Dramaattinen tapaus, tai oikeammin vain muistikuva, sillä sellaista juttua ja kuvaa ei ole ollut koskaan Life-lehdessä eikä myöskään Ebony-lehdessä, jossa Obama arveli sen ehkä olleen, kun häneltä kyseltiin asiaa viime vuonna.

Washington Postin toimittaja arveli, että Obamalle sattui sama juttu, mikä tapahtuu meille muillekin - hän muisti väärin. Minulle tuli mieleen se mahdollisuus, että Obama oli ehkä sekoittanut muistoonsa toisen aikoinaan lehdessä olleen uutisen: musta nainen yritti valkaista kasvojaan joillakin aineilla, jotka aiheuttivat pahoja jälkiseurauksia.

Jostain syystä Anu Uimonen ei kirjoita mitään tästä Obaman muistivirheestä.

Millainen oli Viktorian aika?

Kuva: Anna Amnell
Kanadalaisen museon oppaita ja muita työntekijöitä 1800-luvun asuissa.

1800-luvun elämä on meille tämän ajan ihmisille tuttua monista TV-sarjoista, joissa sitä käsitellään monista näkökulmista. Teema näyttää tänään 21.50 -23.05, juuri ennen Tohtori Zivagoa, historiaohjelman Kuningatar Viktorian miehet. (Teema 2.1.2009)

Millainen oli Viktorian aika? Kirjoitin aikoinaan Kotilieteen pitkän artikkelin Viktorian tyylistä. Se on luettavissa Kotisivublogissani. Valitettavasti kuvat puuttuvat, vain kuvateksti on jäänyt jäljelle siirroissa blogista toiseen. Artikkelissani käsitellään naisen ja miehen asemaa kodissa, kotia ja viktoriaanista sisustustyyliä, joka palasi ensin Yhdysvaltoihin ja sitten muuallekin.

Varakkaiden ihmisten talot olivat suuria, kuin loistohotelleja, joissa oli paljon henkilökuntaa. Lapsiakin oli palvelijoina, se takasi kasvaville tytöille ja pojille ruoan, vaatteet ja lämpimän asunnon, mutta sitoi palvelijan ammattiin, josta oli vaikeaa siirtyä muualle. Tuleville perheenäideille se oli kuitenkin hyödyllinen "talouskoulu". Muun muassa Lucy Maud Montgomery kuvaa päiväkirjoissaan sitä, kuinka hänen täytyi opettaa aina uusille palvelustytöille, miten kotia hoidettiin. Kodinkoneita ja valmisruokia ei ollut, perheenäidin ja palvelijoiden työ oli välttämätöntä.

Lue myös Viktorian ajan salissa. Ks myös saman blogin sivupalkin Viktorian aika -linkit.

Kommentti

Tämä on kommentti keskusteluun, jota käydään Iineksen blogissa (taitaa olla jo 86. kommentti menossa, minullakin toinen tai kolmas).

Luin juuri Dagens Nyheterin kulttuuriosastosta siitä, kuinka Drohobychissä Ukrainassa pidetään joka vuosi tilaisuus kirjailija Bruno Schulzin muistoksi juuri sillä paikalla, jossa Gestapo murhasi hänet vuonna 1942.

Ensin pitää rukouksen rabbi, sitten katolinen pappi ja sitten ortodoksipappi. Ihmisiä tulee joka vuosi eri puolilta maailmaa mukaan tähän tapahtumaan.

Uskonnot eivät ole siis suinkaan aina kilpailutilanteessa. Ne ovat yhteistoiminnassa monilla aloilla. Se kuuluu uskontojenväliseen normaaliin elämään.

Uskonkysymyksissä kukin uskonto elää omaa elämäänsä toisia uskontoja kunnioittaen. On kulttuuri-imperialismia vaatia, että uskonnot eivät saisi pysyä omissa uskonkäsityksissään vaan niiden pitäisi tehdä yhteinen sekoitus opeistaan.

2009

Valokuvablogissani on mosaiikki, joka muodostuu tämän vuodenvaihteen ilotulituksen yksityiskohdista. Kannattaa katsoa näitä kuvia suurina.

Vuoden viimeisin iltarusko

The last sunset of 2008
Originally uploaded by amnellanna

Optimistista vaaleanpunaista. Vailla neljä alkaa jo hämärtyä.

Arvoituksellinen uusi vuosi 2009

Kuva: Joonas Heiskanen

Valokuva on otettu vähän ennen joulua Zagrebissa sumuisena iltana joulumarkkinoiden aikaan. Paljon ihmisiä on liikkeellä. Uusi vuosi 2009 on jo tavallaan mukana kuvassa. Siltä odotetaan Kroatiassakin paljon.

Kuten uudenvuoden vaihtumisen juhlijat vuonna 1900, myös vuoden 2000 alkamista juhlineet haaveilivat uuden paremman vuosituhannen alkavan. Niin ainakin minä haaveilin. Kuluneet kahdeksan vuotta ovat olleet monessa mielessä painajaismaisia, ja nyt odotamme pelolla uuden laman alkamista.

Haaveilevatko meidän aikamme lapset paremmasta ajasta? Toivottavasti haaveilevat. Lapsena odotin jännittyneenä vuoden vaihtumista. Juhlimme aina uutta vuotta kotona. Äiti laittoi hyvää ruokaa, täytekakun, ostimme raketteja, niitä tavallisia joulukuusen raketteja. Se oli aina hyvin onnellinen ilta. Yleensä juhlimme keittiönpöydän ääressä. Kirjoitin päiväkirjaani syvällisiä koulutytön mietteitäni elämästä, tein jaloja lupauksia. Meillä saattoi olla ystäviä mukana juhlimassa vuoden vaihtumista.

Eräänä uutenavuonna innostuimme ottamaan valokuvia. Ei ollut mitään hienoja laitteita, vain yksinkertaiset laatikkokamerat, joita koululaiset saattoivat saada siihen aikaan. Koska valoa oli vähän, kiinnitimme kynttilöitä keittiöntuolin karmiin, sytytimme lisävaloksi raketteja. Eräs kuva onnistui erinomaisen hyvin. Siitä on olemassa negatiivi ja suurempi kuva valokuvan ottajalla. Hän meni muutama vuosi kuvan ottamisen jälkeen Ateneumiin opiskelemaan.

Olemme juhlineet lukuisia uudenvuodenaattoja yhdessä senkin jälkeen, mutta tuo uudenvuodenaatto on jäänyt erityisesti mieleen. Päällimmäisenä on ilo, äidin valloittava hymy, pikkusiskojen jännitys ja riemu vuoden vaihtumisesta, lapsuudenystäväni innostus valokuvaamiseen. Kokoonnumme tänäänkin juhlimaan vuoden vaihtumista yhdessä perheittemme kanssa ja muistamme myös niitä, jotka olemme menettäneet.

Hyvää uutta vuotta!




Kuvassa on pikkusiskoni silloin kauan sitten. Hänellä on päällään minun neulomani turkoosi villapusero, jossa oli palmikkoraitoja miehustassa, oma ideani. Sisarenikin oli meillä vieraana kahdeksan vuotta sitten vuosituhannen vaihtuessa. Olimme kattoparvekkeella juhlimassa vuosituhannen vaihtumista ja katsomassa ilotulitusta. Minulla on sisareni keräämä Millenium-astisto kaapissani. En pysty kuitenkaan vielä käyttämään sitä.

Lue myös: Kun vuosi vaihtui maaliskuussa

Flunssa ja Internet sopivat yhteen

Flunssa ja Internet kuuluvat läheisesti yhteen elämässäni. Kun ei voi tehdä mitään eikä tavata ketään, voi seikkailla netissä.

Flunssaisena osuin ensi kerran lukemaan Kiiltomatoa ja sen keskustelupalstaa, joka eli siihen aikaan outoa vaihetta. Kiiltomadon keskustelupalstahan on nyt kokonaan laukkautettu. Vanhoja keskusteluja tuskin laitetaan esille. Ne ovat kuitenkin tallella meillä, jotka otimme niitä itse talteen.

Flunssa iskee usein lomalla. Meidän perheessä osa sairasteli ennen joululomaa, osa jouluna. Terveinä ovat säilyneet vain mieheni ja jouluvieraamme, jotka käyvät lenkeillä Kaivopuistossa, kun me muut virumme vuoteeessa.

Flunssani on aina lievä, johtuneeko siitä, että syön paljon C-vitamiinia. Olen kuitenkin väsynyt, koskee vähän korviin, vähän enemmän kurkkuun jne. Voin nojata tyynyihin ja vetää lähelleni tietokonepöydän - oikeastaan se on TV-aterioiden syömistä varten tarkoitettu muovitarjotin, jonka jalkojen korkeuden voi säädellä, loistava muutaman euron maksanut kirpputorilöytö.

Flunssaisena korjaan usein blogejani. Ehkä luovuus ja uhkarohkeus lisääntyvät flunssassa. Uskaltaa kokeilla jotain uutta. Nyt oli vuorossa Lucia Olavintytär. Bloggerin blogeista voi tehdä persoonalliset kuvilla ja väreillä. Tässäkin on pohjana tuo 3-sarakkeiseksi muutettu Sand Dollar, jota käytin myös kotisivublogissani (ks oikeanpuoleisessa sivupalkissa olevaa kohtaa "View My Complete Profile", josta pääsee kaikkiin Blogger-blogeihini). Pitäisi tehdä vielä linkkiluettelo, joka vie keskiaikaa, 1500-luvun Helsinkiä ja Tallinnaa, Tudor-Englantia, lyhytkasvuisuutta ym Lucia-blogiini liityviä aiheita käsitteleviin blogeihin. Tässä vuoden 2007 kirjoitusten luettelo. Niihin pääsee kirjoittamalla kirjoituksen nimen navigointipalkissa olevaan "Hae blogista" -ikkunaan.

Ahtojäätä Nevassa

Kuva: Joonas Heiskanen

Tapaninpäivä, joka ei unohdu

Siihen aikaan, jolloin oli vielä lunta ja hevosia, mentiin tapanina rekiajelulle. Kun rekiajelut katosivat historiaan, mentiin tapanintansseihin. Nykyään tulee ensimmäiseksi mieleen tapaninpäivä, joka järkytti koko maailmaa ja kosketti myös monia suomalaisia.

Meidänkin lähellä on talo, josta kuoli tsunamissa äiti lapsineen. Vähän kauempana olevassa rakennuksessa on työssä nainen, joka menetti tsunamissa kaikki jälkeläisensä, ainoan lapsensa, tämän puolison ja lapset. Säilytin pitkään kännykässäni viestiä, jonka poikani lähetti tuona tapaninpäivänä Sri Lankasta.

Jouluvalot Zagrebin keskustassa

Kuva: Joonas Heiskanen

Sumuinen Zagreb jouluasussa.



Kuva: Joonas Heiskanen

Joulurauhaa ja onnea vuodelle 2009!

Onnea ja iloa elämäänne!

Tuomaanristit kuvattu Tuomaanmarkkinoilla Esplanadipuistossa joulukuussa 2007.
Kiitos vierailijoille! 24.12. 2008 Blogisisko 3:n mittari yli 70000 kävijän rajan. Blogit yhdistettiin pari viikkoa sitten, ja mittar mittaa nyt yhdistetty blogia.
Blogeilla Blogisisko 2 ja 3 on ollut yhteinen mittari 12.8.2006. lähtien. Se näyttää tänään 169 000 kävijää.

Tervetuloa uudestaan!

Maahanmuuttajien työllistäminen Kanadassa vaikeaa

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että työllistymisellä mitattuna pakolaisten kotoutuminen Suomeen on epäonnistunutta (Kauppinen HS/Kotimaa 21.2.2008). Kanadassa myös tavallisten kielikokeiden jälkeen pisteytyksellä valittujen maahanmuuttajien työllistyminen on nykyään vaikeaa.

Akateemisen tutkinnon suorittaneiden maahanmuuttajien tilanne on kanadalaisen ystävän lähettämällä videolla olevien haastattelujen mukaan katastrofaalinen. Kanadan siirtolaispolitiikkaa arvostellaan siinä ankarasti. Maa tarvitsee siirtolaisia. Mutta uskaltavatko hyvin koulutetut ihmiset enää muuttaa Kanadaan?

ks "The Truth about Immigration to Canada" sivuilla http://www.notcanada.com

Akateemiset hyvissä asemissa omissa maissaan - mm Englannissa - olleet lääkärit ja tutkijat ovat joutuneet lumenluojiksi ja siivoojiksi voidakseen elättää itsensä ja perheensä.

Videon lähetti naapurini, joka pakeni perheineen Kanadaan vuonna 1979 eräästä Itä-Euroopan maasta. Sekä mies että vaimo ovat akateemisesti koulutettuja, vaimo edelleen työssä Torontossa yliopistonopettajana, mies yksityisenä tutkijana, jolla on oma yritys.

Tarinamaanantai 55: Punainen

sama kuva Flickrissä suurempana (large in Flickr)

Kaikki lapset pitävät punaisesta, mutta aikuisilla punainen merkitsee jopa aivan vastakkaisia asioita eri kulttuureissa. Egyptissä, Kiinassa ja Keski-Amerikassa punainen merkitsi puhdistumista, uudistumista, Kiinassa myös pitkää ikää. Roomalaisille punainen lippu merkitsi taisteluun kutsua.

Muinaisille egyptiläisille punainen oli pahojen asioiden symboli, rukoiltiin: ”Oi, Iisis, vapauta meidät pahojen punaisten asioiden vallasta”, mutta alkemisteille viisauden kiven toinen nimi oli ”punainen leijona”. Feniks-linnussa yhtyivät punaisen värin hyvät ja pahat ominaisuudet.

Intiassa väreillä on uskonnollinen merkitys. Punainen merkitsee intohimoa ja energiaa, se on sotilaan väri. Etelä-Afrikassa punainen on surun väri. USA:ssa punainen on republikaanien ja sininen demokraattien väri. Punainen on yleisin väri valtioiden lipuissa.

Perinteisesti punainen on ollut vallan väri. Roomassa vain keisari sai käyttää punaista väriä vaatteissaan. Saksan keisarit jatkoivat perinnettä, ja se siirtyi kardinaaleille vuonna 1486.

Keskiaikana kardinaalin, kuninkaan, tuomarin ja teloittajan punainen viitta kertoi, että heillä oli valta elämästä ja kuolemasta. 1800-luvulla tuli sotilaille punaiset univormut. Saksassa korkeimman oikeuden tuomareilla on punaiset kaavut. Punaisesta tuli Venäjällä vallankumouksen aikana kommunismin väri. Punainen on edelleen vallan väri, ei vain politiikassa vaan myös uskonnossa ja vaikkapa Coca-Colassa.

Puhdas punainen on kiinalaisten muinainen onnen ja täydellisen ilon symboli. Sitä käytetään häissä esimerkiksi morsiuspuvun värinä. Usein otetaan kaksi sarjaa hääkuvia, toisessa morsiamella on punainen kiinalainen asu ja toisessa valkoinen länsimainen morsiuspuku.

Kiinalaisena uutenavuotena puhdas punainen yhdistetään kultaan - mitä enemmän kullanväristä, sitä varakkaampi uusi vuosi. Kulta yhdistetään nykyään usein myös länsimailla punaiseen ja jouluun.

Suku merkitsee Suomessakin

Tämän aamun Hesarissa Kaija Virta kirjoittaa suvun merkityksestä Amerikan politiikkaan. (Sukuvaltaa lännessä ja idässä. HS/Merkintöjä 20.12.2008): "Yhdysvaltain edesmenneen presidentin John Kennedyn tytär Caroline on tarjoutunut täyttämään New Yorkin senaattorin paikan --. " Virta kertoo amerikkalaisesta tutkimuksesta, joka osoittaa, että "kongressin jäsenyys on todellakin paljon periytyvämpää kuin esimerkiksi lääkärin tai putkimiehen ammatti". Sukunimen kuuluisuus ja perheen sosiaaliset yhteydet vaikuttavat kirjoituksen mukaan yhtä hyvin idässä kuin lännessä.

Mutta näinhän on myös Suomessa, mitä Virta ei lainkaan mainitse. Esimerkiksi Jutta Urpilaisen kerrottiin olevan kolmannen polven demari. Aikoinaan vasemmistoradikaalien kuuluisa laulu - jota en ole muuten koskaan kuunnellut - kertoi 20 vaikutusvaltaisesta suomalaisesta suvusta.

Sen jälkeen suomalainen vasemmisto on luonut omat dynastiansa, joiden jälkeläisille levitetään punainen matto, ryhtyivätpä nämä mihin hyvänsä. Eräästä suomalaisesta nuoresta kirjailijasta sanottiinkin, että hän on "vankkaa vasemmistosukua".

Mutta myös vanha hieno suku merkitsee edelleen jotakin. Luin juuri eilen kirja-arvostelua, jossa tämä rehellisesti myönnettiin:
"--esikoiskirjailijan teos on arvostelijallekin vakava paikka, koska aiemmasta tuotannosta ei ole tukea arvioinnille. Tehtävä on astetta vaikeampi, kun tekijän nimi viittaa Suomen kulttuurielämässä laajalti vaikuttaneeseen sukuun [Gullichsen]." (Onnimanni 4/2008)

Jos joku kirjoittaisi suomalaisen opaskirjan siitä, miten menestyä alalla kuin alalla pienessä Suomessa, siinä pitäisi neuvoa: jos et ole syntynyt tunnettuun sukuun, mene naimisiin tunnetun suvun jäsenen kanssa - edes siksi aikaa, että saat häneltä nimen, kuten eräs nainen vitsaili. Sukua vastaa myös sopiva poliittinen puolue tai se että on ollut kuuluisan henkilön puoliso tai tyttöystävä/poikaystävä, suomeksi sanottuna rakastaja tai rakastajatar.

Uusi dynastia ovat julkkikset. Tunnetun ja varsinkin skandaaleja herättäneen julkkiksen kirja saa vaikkapa kirjamessuilla enemmän huomiota osakseen kuin työhuoneessaan puurtaneen kirjailijan teos. Kestojulkkiksen lapset ja lapsenlapsetkin perivät häneltä paikan julkisuudessa aivan kuten tunnettujen kirjallisten, kirkollisten tai poliittisten sukujen jälkeläiset.

Sekä suomalainen politiikka, kulttuuri että kirkollinen elämä kertovat suvun ja sen saavuttamien suhteiden vaikutuksesta menestykseen.

Niin - eräs neuvo unohtui: itse hankittu skandaalikin auttaa eduskuntaan ja hyviin virkoihin yhtä hyvin kuin kirjan menestykseen.

Kommentteja: Pako Tallinnaan -äänikirja

Täältä voit lainata Celia-äänikirjoja

On aina hauskaa, kun kirjasta tehdään äänikirja, mutta siihen saattaa liittyä yllättäviä ongelmia. Tämä lukija ainakin yllätti. Hän kertoo blogissaan, että ei voi sietää kirjaani. Miltähän tekstini kuulostaa hänen lukemanaan? Välittyykö lukijan kielteinen asenne kuulijalle?

Makua on aina monenlaista, mutta blogin kirjoittaja esitti niin asiattomia väitteitä, että kirjoitin kommentin. Sanottakoon, että olen saanut näistä 1500-luvun elämää kuvaavista kirjoistani tähän asti tunnustusta. Se on tuntunut hyvältä, sillä historiallisen romaanin kirjoittaminen on kovaa työtä. Mikäli ei aio ottaa postmodernia mikä-hyvänsä-sopii -asennetta, on aikakausi ja aikakauden henki esitettävä mahdollisimman oikein. On luettava, käytävä museoissa, tutkittava tauluja jne. Pyrin antamaan mahdollisimman realistisen kuvan myös todellisista henkilöistä, jotka ovat yleensä taustalla kirjoissani. Fiktiivisissä henkilöissä on vapaus -sen aikakauden rajoissa.

Täällä kirjoitus Narratiiveja-blogissa (Äänikirjan lukija kirjoittanut myöhemmin anteeksipyynnön kommentiksi omaan blogiinsa ja tämän blogin kommenttiosastolle.)

Täällä kommenttini tallessa:

Vuonna 1318 novgorodilaiset hyökkäsivät Turkuun, polttivat kaupungin ja Kuusiston [!] piispankartanon, jonka oletat olevan Lucian kodin.

1500-luvulla eläneen Lucia Olavintyttären koti Kuuselan [!] kartano on Hämeen linnan ja Hattulan kirkon lähellä sijaitseva talo, fiktiivinen kuten kirjan päähenkilökin.

Kirjojeni tausta on kuitenkin tarkoin tutkittu, ja nimilläkin on aina jokin tarkoitus. Talon nimellä on yhteys Lucian pieneen kokoon viittaavaan lastenrunoon "Olipa pikkuinen oravanpoika kotona Kuuselassa--". Alussa Kuusela tarjoaa turvan lyhytkasvuiselle Lucialle, mutta myöhemmin aikakauden levottomuudet tuhoavat Kuuselan kuten runon oravanpoikien pesäpuunkin. Kirjani on tarkoitettu yli 8- -vuotiaille lapsille.

1500-luku on nykyajan ihmisille usein käsittämätön, kuin fantasiamaailma. Ihmiset olivat toisaalta lapsellisempia ja hurskaampia kuin nykyajan ihmiset, toisaalta paljon julmempia ja rajumpia.

Olen laittanut sekä Kyynärän mittainen tyttö että Pako Tallinnaan kirjan loppuun kirjallisuusluettelon, jossa on mainittu pieni osa kirjoista, joita olen tutkinut kirjaa varten.

Olen lukenut 1500-luvusta jo kymmenen vuoden ajan. Se aikakausi kiehtoo minua. Olen osallistunut lukuisiin renessanssia koskeviin luentoihin Helsingin yliopistolla ja esim Espoon Työväenopistolla, jossa oli muutama vuosi sitten pitkä 1500-luku aiheinen luentosarja. Olen käynyt monissa museoissa.

Kaikki kirjani ovat historian asiantuntijoiden tarkastamia, niin myös Pako Tallinnaan. Kirjassa Pako Tallinnaan olin kirjoittanut, että joku läksi "Saksaan", palaisi "Suomeen", kun oikeammin on " Wittenbergiin", "kotiin" - Saksaa ja Suomea ei ollut olemassakaan. Muita virheitä ei löytynyt. Jos löytyy lisää, olen kiitollinen korjauksista.

Kirjallinen maku vaihtelee, mutta arviosi kirjastani "Pako Tallinnaan" on ehdottomasti asiaton ja asenteellinen. On ikävää, että satuit sen lukijaksi.

Ankkalammessa kuohuu

Seuraan kiinnostuksella HBL:ssä tällä viikolla käynnissä olevaa keskustelua siitä, pitäisikö suomenruotsalaisten pyytää anteeksi sitä, että heidän esi-isänsä ovat sortaneet vuosisatojen ajan suomenkielisiä kansalaisia. Nämä eivät ole saaneet kehittää kieltään, vaan kaikki viralliset dokumentit, tutkimukset ja jopa ylioppilaskirjoitukset on täytynyt kirjoittaa ruotsiksi.

Samassa lehdessä eräs suomenkielinen kirjoitti, että ehkä suomenkielisten pitäisi pyytää anteeksi sitä, että ruotsikieliset ovat joutuneet "suomettumaan" (förfinskning). Tästä aiheesta keskustellaan Aamulehdessä.

En usko, että yksityiset suomenruotsalaiset olisivat vastuussa Ruotsin vallan ajoista. Mutta olen ollut jo kauan sitä mieltä, että Ruotsin valtion virallisten edustajien pitäisi esittää anteeksipyyntö Suomelle siitä, että Ruotsi piti Suomea "siirtomaanaan" vuosisatoja ja rikastui mm suomalaisen tervan ja suomalaisista metsistä pyydystettyjenn turkisten viennillä. Koko renessanssin Eurooppa kulki suomalaisten (ja venäläisten) mailta saaduissa turkiksissa.

Tästä kaikesta kärsivät sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset suomalaiset. Samalla Ruotsi voisi palauttaa Suomeen vaikkapa kaikki ne kirkkojen kalleudet, jotka Kustaa Vaasa nappasi aarrekammioonsa uskonpuhdistuksen nimissä 1500-luvulla. Yksityiset kansalaiset - sekä ruotsin- että suomenkieliset - olivat ne lahjoittaneet kirkolle. Olemme samassa veneessä kaikki suomalaiset.

Konditoriakahvila Stella

En ole koskaan pitänyt Ellenin kakusta, mutta suren Stellan kohtaloa. Tarkoitan sillä kahvila Stellaa, joka oli tuossa lähellä. Siellä istui usein aamukahvilla Suomen rikkain mieskin. Sitten hän ei enää ilmestynyt sinne. Vierastiko hän uutta tuolia, joka oli hankittu entisen, kuluneen tilalle vai lieneekö muuttanut kauemmaksi?

Kotisivublogi tuli valmiiksi

Blogien lopettaminen ja karsiminen on jatkunut. Viimein on löytynyt oikea pohja ja värit myös Kotisivublogilleni. Käytin ensin blogipohjaa, joka vaikutti oikein hyvältä ja onkin valokuvablogina ihanteellinen, koska siihen sopii keskelle 500px:n kuva (tähän ei). Musta taustakin sopii kuviin. Koska blogi oli suunniteltu valokuviin, kuva asettuu kauniisti keskelle, mutta niin asettui valiettavasti tekstikin.

Oli helpointa aloittaa ihan alusta. Valitsin blogipohjan, jossa on laidasta laitaan banner, joka sopii Victorian Garden- kuvanauhalle. Se on Bloggerin Sand Dollar-blogipohja muutettuna 3-sarakkeiseksi. Sand dollar on merieläin.

Kaikki värit täytyi muuttaa, mutta sehän on nykyään helppoa Bloggerissa. Blogissani saattaa olla virheitä, mutta se pysyy koossa. Onneksi. Sitä voi katsella myös pienellä koneella, sillä blogi menee mukavasti suppuun tarpeen mukaan. Kotisivublogilla on lopetetun Blogisisko 1:n osoite. Siirsin siihen sekä Kirjoituslipaston että aikaisemman kotisivun aineiston. Osan kirjoituksista jouduin siirtämään käsin. Jostain syystä siirto ei sujunut yhtä helposti kuin Blogisisko-blogien yhdistäminen.

Taidan ansaita bloggausloman.

Motto: Omien värien ja kuvien avulla Bloggerin tylsiltä vaikuttavista blogipohjista saa yksilöllisen, jopa naisellisenkin blogin. Väri kannattaa merkitä koodien joukkoon, sillä värien muuttaminen blogin sisällä on mahdotonta, sillä vaikka merkitse värin numeron, se ei vaihdu.

Huom! Kotisivublogilla on lopetetun Blogisisko 1:n osoite.

Joulumetsä Esplanadilla