Iltakävelyllä nuorten seassa

Kuva: Anna Amnell
Vapunaattona näkee aika vähän muita kuin nuorisoa kadulla. Oikeastaan näin on myös tavallisina iltoina. Kuitenkin Helsinki on turvallinen iltakävelypaikka pariskunnalle.

Varsinkin nuorisoa pelätään turhaan. Nuoret ovat hyvin kohteliaita vanhemmille ihmisille, jopa vapunaattona, varsinkin teini-ikäiset pojat. Tätä me jatkuvasti ihmettelemme. Jopa täpötäydessä raitsikassa vappuaattona nuoret pojat antavat istumapaikan, vähän huojuen kylläkin ja reppu kilisten, mutta ystävällisesti.

Ilmapallot kuuluvat vappuun

Kuvat:PAA

Kaivopuisto aamulla

Kuvat: Anna Amnell












Oltiin aamukävelyllä Kaivopuistossa. Halusin kuvata vanhoja puutaloja, ennen kuin puihin tulee lehdet. Kevät on vasta alullaan, rhododendron pienellä nupulla. Puisto oli tyhjä ja siisti, roskisruno innoittamassa vappua juhlivia korjaamaan roskansa vappuaamun piknikin jälkeen.

Virkistävää viikonloppua ja iloista vappua

kuva:patswebgraphics.com

Vappulukemiseksi olen laittanut teille erään harvinaisen elämäntarinan:
Mallitytöstä vakoilijaksi ja espanjalaiseksi kreivittäreksi. Aline Romanones, naispuolinen James Bond, joka paljasti Hitlerin agentteja Espanjassa. Aline Romanones pelasti tuhansien ihmisten hengen. Joskus todellisuus on taruja ja elokuvia ihmeellisempää. Alinen tarina löytyy kotisivublogistani , jossa on muitakin lehtijuttujani.

Maailmankansalaiseksi

Kuva: Pat's Web Graphics
Sanotaan monesti, että siirtolaisena ollut muuttuu juurettomaksi. En olisi samaa mieltä. Siirtolainen tai siirtolaisena ollut on usein jopa entistä isänmaallisempi, mutta eri tavalla kuin ennen.

On rakentavaa ja persoonallisuutta eheyttävää ajatella niin, että on muuttunut maailmankansalaiseksi, jonka sydämessä on erityinen sija joillekin paikoille: lapsuuden maisemille, koulukaupungille, kotimaalle, maalle, jossa on ollut siirtolaisena. Samoinhan maat, joissa on käynyt usein, tulevat läheisiksi ja jopa sellaiset, joissa joku ystävä tai lähiomainen asuu tai on asunut tai vieraillut usein ja josta tämä on kertonut paljon meille.

Uskoisin, että mitä enemmän meillä on tällaisia paikkoja, sitä vähemmän olemme taipuvaisia pitämään muiden maiden, rotujen ja kulttuurien ihmisiä "toisena", outona, jopa vihollisena.

Mielestäni monikulttuurisuus on ainoa mahdollisuus nykyaikana, jolloin suurin osa maailman väestöstä saa liikkua vapaasti maasta toiseen ja pyrkiä asumaan sinne, missä uskoo voivansa parhaiten toteuttaa sitä, millainen ihminen on ja missä voi tarjota lapsilleen parhaat mahdollisuudet.Monikultturisuus on onnistunut mielestäni hyvin Kanadassa.

Se ei tarkoita missään tapauksessa yhden kulttuurin ylemmyyttä muihin tai maan alkuperäisen kulttuurin kieltämistä, kuten Suomessa pelätään. Se ei saa olla sitä, että esimerkiksi Suomessa ei saisi olla omaa erityistä kulttuuria. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että arvostaa omaa kulttuuriaan ja antaa arvon muillekin. Maahanmuuttajaa ei heitetä saunanlöylyyn ja muuteta yhdessä eikä kahdessakaan sukupolvessa suomalaiseksi, mutta hän ei voi myöskään vaatia suomalaisia hylkäämään omia tapojaan, kieltään, uskontoaan, kulttuuriaan. Molemmin puolin täytyy sopetua rauhalliseen rinnakkaiseloon, jossa toista suvaitaan ja ihanteellisessa tapauksessa jopa ollaan kiinnostuneita toisen kulttuurista, jota ei tarvitse kuitenkaan hyväksyä itselleen.

Se ei merkitse myöskään oman tai vieraan kulttuurin lellimistä, niin että sen ihmisoikeuksien rikkomista hyväksytään. Eikä se tarkoita sitä, että hylätään realismi: On olemassa rajat, joilla voidaan hyväksyä uusia siirtolaisia. Muuten tulee katastrofi, joka synnyttää vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaan. Tätä tosiasiaa on joidenkin suomalaisten vaikeaa käsittää ja hyväksyä. Mielestäni se johtuu Suomen vähäisestä kokemuksesta näissä asioissa.

tähän aikaan vuodesta

Marja-Leena Rathje kirjoittaa, että magnolian kukkia on vielä jäljellä Vancouverissa. Torontossa magnoliat varmaankin kukkivat tähän aikaan vuodesta. Mietin, onkohan Wilson Avenuen magnolia vielä tallella vai onko se kaadettu, niin kuin naapuri uhkasi tekevänsä, mikäli hän ostaisi sen talon. Jokin osa minusta on ehdottomasti pohjois-amerikkalainen ja toisinaan kadun sitä, että tulin takaisin.

Lähentely on aina vastenmielistä

Kuva: Dover copyright
Tänään Petja Jäppinen kertoo jokin aika sitten tapahtuneesta välikohtauksesta, siitä kuinka hän puolusti kahta naismatkustajaa, joita lähenneltiin heidän istuessaan metrossa. Valitettavasti tällaisia rohkeita herrasmiehiä on harvassa. Lämpimät kiitokset, Petja, meidän naisten puolesta.

Joka syksy opiskelukaupunkiini Helsinkiin palatessani huomasin saman asian: Helsingissä ei ole naisrauhaa samalla tavalla kuin maaseutukaupungeissa. Lieneekö tilanne muuttunut, mutta ainakin minun opiskeluaikanani piti ottaa aivan eri ilme ja kävelytyyli kun tuli maalta Helsinkiin. Jos käveli rentoutuneesti ja jopa hymyili mietteissään, joutui heti lähentelyn kohteeksi.

Sittenkin oli häirintää. Eräs helsinkiläinen ystäväni kertoi, että hän läimäyttää aina lähentelijöitä. Kun minä tein kerran samaa, lähentelevä mies löi minua tosissaan. Kai olin niin pieni kooltani. Kerran eräs mies yritti raahata minua pimeään porraskäytävään Fredan ja Ison Roobertin kulmassa. Vaikka huusin suoraa huutoa apua, ihmiset vain kävelivät ohi. He eivät voineet varmaankaan ajatella, että joku pariskunta selvitteli välejään, sillä olin erittäin siististi pukeutunut ja uusi salkku kädessäni menossa kiireesti yliopistolle.

Tämä salkku pelasti minut. Mieheni oli ostanut minulle lahjaksi mielestäni hyvin miesmäisen salkun, jossa oli metallivahvistukset kulmissa. Iskin salkulla hyökkääjää, ja parahtaen hän päästi irti minusta. Jossain kulkee mies, jolla on arpi kasvoissa siitä, että hän yritti tehdä väkivaltaa naiselle, joka oli synnyttänyt kolmannen lapsensa vain kuukausi aikaisemmin.

Pahimmalta tuntui kuitenkin se kerta, kun raskaana ollessani menin iltakävelylle yksin, sillä mieheni luki tenttiin. Olin viimeisilläni raskaana, kuin muumimamma, mutta Kämpin kohdalla vieras keski-ikäinen mies lähestyi minua ja sanoi: Neiti, eikö lähdetä ravintolaan? Menin itkien kotiin.

Olen kuullut vuosikausia vastaavanlaatuisista tapauksista, pahemmistakin. En liiku mielelläni yksin kaupungilla iltaisin. Eräs nainen piti äimää taskussaan lähentelijöiden varalta, kun joutui tulemaan työstään myöhään illalla kotiin. Minulla oli sen hyökkäyksen jälkeen taskussani hälyytyspilli. Parhaiten selvisi eräs kollegani, jonka kimppuun käytiin metroasemalla. Eivät arvanneet nuoret miehet, että pikkutytöltä näyttävä ulkomaalainen tumma nainen oli armeijan käynyt judo- ja karatemestari.

Tasapuolisuuden vuoksi kerrottakoon, että tiedän ainakin yhden miehen, joka vaihtoi työpaikkaa naispuolisen esimiehen lähentelyn vuoksi.

Keskiraskasta ruumiillista työtä

Kuva: PAA, piirros: Dover

Työt voidaan luokitella keskimääräisen energiankulutuksen mukaan seuraaviin luokkiin: nukkuminen, lepotauko, kevyt istumatyö, kevyt seisomatyö, keskiraskas ruumiillinen työ, raskas ruumiillinen työ sekä erittäin raskas ruumiillinen työ.

Melkein kaikkea olen kokenut. Kesätyöt pankissa ja toimistossa olivat kevyttä istumatyötä, myyjän työ kevyttä seisomatyötä ja kotiäitinä olo keskiraskasta ruumiillista työtä. Opettajan työ vaihteli kevyestä istumatyöstä kevyeen seisomatyöhön. Olihan siinä ruumiillista työtäkin, kun raahasi opetusmateriaalia suggestopedisille kursseille.

Kirjailijan työ on melkein kaikkea noista: kirja elää unissakin, lepotauoilla alitajunta on myös ahkerana. Lyhyet kirjoitustuokiot ovat kevyttä istumatyötä, mutta ne venähtävät usein kokopäiväiseksi istumiseksi, vaikka ei kai saisi istua paikallaan puolta tuntia pitempään.

Kirjoittaminen on yllättävän raskasta fyysisesti. Aineiston hankkiminen on seisoskelua kirjakaupoissa ja kirjastoissa ja kirjojen raahaamista. En ole enää pitkiin aikoihin istunut kirjastoissa lukemassa, sillä aina on jollakin voimakkaasti tuoksuvaa parfyymiä tai hiuslakkaa, josta saan allergisen reaktion. Vanhojen pölyisten papereiden penkomisesta tulee usein flunssa, siksi rakastan blogeja (=mappeina) ja Internetiä.

Yllättävän paljon rasitusta on raskaiden kirjojen siirtelyssä kirjahyllyistä työtilaan ja takaisin. Kun kirjojen tutkiminen on kiihkeimmillään, käytän kirjojen siirtämiseen pientä metalliritiläkärryä, jonka löysin kirpputorilta. Näin eräässä lehtihaastattelussa iäkkään kirjailijan, joka oli helpottanut työtänsä laittamalla tilavaan työhuoneeseensa useita pieniä pöytiä. Kullekin projektille oli oma pöytänsä.

Aikaisemmin nostelin kahden kilon käsipainoja taukovoimistelussa, mutta sitten fysioterapeutti neuvoi hankkimaan kevyemmät painot, jotta muutoissa ja kirjoittamisessa rasittuneet niska ja olkapäät eivät rasittuisi enempää. Jos en olisi opetellut jo vuosia sitten eräässä kanadalaisessa naistenlehdessä ollutta Kanadan armeijan voimisteluohjelmaa, olisin varmaankin ihan rampa.

Taukovoimistelu eli kuntopyörän polkeminen, venytysliikkeet ja pelkkä kävely keittiöön juomaan vettä tekevät hyvää. Mikään ei saa olla liian lähellä, ei vesilasi eivätkä Nykysuomen sanakirjat. Kaiken pitää olla vähän kauempana, jotta tulee lähdettyä liikkeelle. Mikään ei korvaa tietenkään kävelyretkeä ulkona. Mikä siinä lieneekään, että ulkona liikkuminen virkistää aivan eri tavalla kuin sisällä liikkuminen?

Netti on nykyajan vintti ja tulevaisuuden kotimuseo

Kuva: Anna Amnell , My Decoupage set in Flick

Keksirasiasta tuli korurasia découpage-menetelmällä. Kuva: Anna Amnell. Voit suurentaa kuvia klikkaamalla niitä.

Minua kauhistuttaa monesti, kun näen mitä kaikkea ihmiset myyvät kirpputoreilla. Vaikuttaa siltä, että he myyvät muistonsa. Ennen aikaan ihmisillä oli isot vintit, ullakot, joihin kertyi aarteita: leluja, vaatteita, kirjoja, lehtiä, kirjeitä. Niitä ovat sitten jälkipolvet penkoneet, kirjoittaneet niistä kirjoja ja koonneet niitä museoihin ja arkistoihin.

Vaikka meistä kaikista kertyy nykyään enemmän valokuvia kuin entisaikojen kuninkaallisista, esineitä ei taida paljon jäädä. Muutama vuosi sitten mieheni sisar kertoi Kuvaa kotisi -projektistaan. Hänen innoittamanaan kuvasin suurin piirtein joka nurkan huushollistamme. Puoli vuotta sen jälkeen koko talo joutui putkiremonttiin ja asunto muuttui täysin.

Olen perustanut käsityöblogini nimenomaan tallentamaan vaatimattomat (seiska käsitöissä) neuleeni, koruompeluni ja tilkkutyöni. Aina löytyy jostain kaapista jotain, mitä haluaa tallentaa. Eilen katsoin erään toisen blogin kollaaseja ja muistin keksirasian, jonka olin päällystänyt découpage-menetelmällä. Nimi tulee ranskan leikkaamista tarkoittavasta verbistä. Découpage poikkeaa varsinaisesta kollaasista siinä, että työhön ei piirretä eikä maalata, vaan pelkästään liimataan leikattuja kuvia. Tämän viktoriaanisena aikana erittäin suositun menetelmän kuuluisin harrastaja lienee Tanskan kuningatar Margarethe II, joka on käyttänyt sitä jopa lavasteiden tekoon.

Découpage-rasiani kansi valokuvattuna ja sivut skannattuina. Kuvat ovat peräisin lähinnä ranskalaisista sisustuslehdistä. Haaveenani on tehdä sermi samalla menetelmällä.

Näkemiin Rööperi, tervetuloa koko Helsinki

Opiskelin ensimmäisen syylukukauden ahkerasti, sillä tiesin, että sitä lystiä, kokopäiväopiskelua, ei kestäisi kauan. Rahat olivat vähissä. Kevätlukukaudella olinkin jo vähän väliä jossain työssä. Helpoin työ oli olla Teknillisen korkeakoulun koehenkilönä Otaniemessä.

Meitä oli kaksi naista yhtä aikaa lattialämmityksellä lämmitetyssä huoneessa. Yksi tunti piti kävellä, yksi loikoilla sängyn päällä ja kolmas lukea. Välillä oli psykologisia kokeita. Yhtä helppoa oli istua leipäkaupassa ja laskea, mitä leipiä ihmiset ostivat.

Pääsiäispostin lajittelu oli kovaa työtä. Juhavan kynttilätehtaassa oli taas hauskaa, sillä melkein kaikki työntekijät olivat opiskelijoita, ja tehdas oli omakotitalossa. Taideopiskelijoilla oli kunnia maalata joulupukki- ja saapaskynttilöitä, me muut kaadoimme talia muotteihin.

Oudoin oli työni ravintolassa tiskaajana. Kun kerroin vuokraemännälle ja vuokraisännälle, että aion ruveta hankkimaan paljon rahaa tiskaajana, vuokraisäntä purskahti nauramaan: Voin lyödä vetoa, että neiti kestää vain yhden illan. Hän oli oikeassa. Se oli orjatyötä. Ei ollut hetken lepoa. Surkeinta oli kuitenkin sillä tytöllä, joka raahasi koko yön hiiliä kellarista kahdella peltisangolla. Aina sen jälkeen olen tuntenut oloni vaivautuneeksi ravintoloissa ajatellessani sitä valtavaa työmäärää, mitä keittiön puolella tapahtuu. Tiskaamiskokemus valmisti minut kirjoittamaan Edwardin ajan "kahden kerroksen" elämästä.

Huomasin, että vuokra oli liian korkea yksin asuessa. Niinpä kun luokkatoverini pyysi minua asumaan kanssaan Arkadiankadulla, olin valmis muuttamaan. Siinä vaiheessa olin jo kokopäivätyössä Stockmannin huonekaluosastolla. Opinnot piti sovittaa työhön. Ei aineita, joissa on paljon luentoja (ranska) vaan sellaisia, joista selviää tenttimällä (sosiologia ja estetiikka).

Elämä muuttui kuitenkin miellyttäväksi, sillä poikaystäväni tuli myös Helsinkiin opiskelemaan. Alkoivat romanttiset iltakävelyt, joilla Helsinki tuli tutuksi. Elokuvissa käyminen jatkui samalla kaksi elokuvaa viikossa tahdilla, johon olimme tottuneet koulukaupungissa - ja avautui uusi maailma: teatterissa käyminen.

Elämämme parhaat teatterimuistot ovatkin niiltä vuosilta, sillä legendaarinen Eino Kalima ohjasi Kansallisteatterissa. Meistä tuli Tsehovin ihailijoita ja päätimme kumpikin suorittaa venäläisen kirjallisuuden, minä loppututkintoa varten, mieheni huvikseen. Toinen opiskeluvuosi oli alkanut optimistisella mielellä.
Iso Roobertinkatu 17-19

Osakunta oli opiskelijan koti kaukana kotoa

Siihen aikaan kun opiskelijat asuivat ankeissa alivuokralaisasunnoissa, osakunta oli monelle kuin koti. Savolaisessa osakunnassa emännöi ystävällinen ja tarmokas Hilma, joka leipoi samanlaista pullaa kuin äiti. Tee ja osakunnan pulla olivat monena päivänä ainakin minulle ainoa ruoka, johon oli varaa. Mauttoman Porthanian ruokalan ruoan jälkeenkin se toi kodikkuutta elämään.

Koska olin ollut teinikunnan puheenjohtaja omassa koulussani, jouduin automaattisesti apuemännäksi. Se oli olevinaan kunniavirka. Meitä oli pari apuemäntää ja meitä vanhempi opiskelija emäntänä. Autoimme Hilmaa teetarjoilussa ja siivosimme juhlien jäljet. Samanlainen kunniavirka oli ollut teinikunnan puheenjohtajana olo: luuttusin kerran yksin lyseon voimistelusalin lattian teinijuhlien jälkeen. Nämä kunniavelvollisuudet taisivat vieroittaa minut järjestöelämästä niin aikaisin, että en ehtinyt nauttia sen tuomista eduista.

Missään hienoissa iltapukujuhlissa en käynyt, sillä poikaystäväni oli sotaväessä ja tulisi opiskelemaan vasta seuraavana syksynä. Tavallisten iltojen jälkeen joku poikaystäväni luokkatoveri ja kerrankin joukko poikia saattoi minut Rööperiin, sillä sitä pidettiin vaarallisena paikkana siihen aikaan.

Mikähän lienee Savolaisen osakunnan merkitys nykyajan opiskelijalle? Ylioppilastalon vinnillä sanotaan löytyvän vieläkin toinen koti ylioppilaalle. Se voi olla pehmeä lasku maalta kaupunkiin muutettaessa. Oli ainakin minulle.

Kun myrsky riehui Rööperissä

Katso karttaa. Punavuori.

Ensimmäisen opiskelija-asuntoni vuokraisäntä varatuomari Väinö Huttunen oli jäänyt eläkkeelle vähän ennen minun Helsinkiin tuloani. Hänellä kävi asiakkaita kotona työhuoneessa, jota he olivat ennen vuokranneet opiskelijoille ja joka oli luvattu minullekin edellisenä talvena. Jos olisin asunut minulle luvatussa huoneessa, olisi suhde tähän pariskuntaan jäänyt paljon etäisemmäksi. Olisihan minulla ollut oma ulko-ovi ja olisin ollut muutenkin erillään perheen varsinaisesta asunnosta.

Kun heräsin aamuisin Iso Roobertinkadun pienessä palvelijanhuoneessa, kuulin ohuen seinän läpi, kun varatuomari luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia. Hänellä oli kaunis ja selvä ääni. Sitä oli mukava kuunnella. Perheessä kävi merkittäviä vieraita ja kuulin sinä talvena ohuen oven läpi vähän matkan päässä olevasta salista muun muassa ensimmäiset sisäpiirijuorut Urho ja Sylvi Kekkosen perhe-elämästä.

Vuokraisännän ja vuokraemännän suhtautuminen minuun oli tavallisimmin kohteliaan etäistä, mutta toisinaan jopa sydämellistä. Perheen ainoa poika oli kuollut ja rouva Huttunen kohdisti minuun ajoittain äidillistä huolenpitoa, jota en osannut aina arvostaa.

Pahin ristiriita meidän välillämme syntyi meidän hyvien ominaisuuksiemme tähden, heidän huolehtivaisuutensa ja minun sikeäunisuuden vuoksi - ja aivan poikkeuksellisen tilanteen tähden.

Kun heräsin eräänä aamuna heinäkuun loppupuolella, melkein törmäsin herra ja rouva Huttuseen, jotka olivat odottamassa minua oveni takana.
- Pelkäsikö neiti yöllä! huudahti rouva heti alkuun ja katsoi minua suurin silmin.
- Ai pelkäsinkö? kysyin ällistyneenä. Pariskunta näytti jotenkin vauhkolta.
- Me ajattelimme tulla lohduttamaan neitiä, ettei neidin olisi tarvinnut olla yksin, rouva jatkoi.
- Minä en ymmärrä, mistä te puhutte, sanoin edelleen ällistyneenä melkein nauraen, ja silloin pieni ja hento vuokraemäntäni raivostui ja huusi minulle:
- Ei ole kaunista, että neiti valehtelee vanhoille ihmisille.
Siinä vaiheessa vuokraisäntä puuttui puheeseen:
- Yöllä oli harvinaisen kova ukonilma. Emme pystyneet nukkumaan ollenkaan.
- Minä en kuullut mitään, sopersin.
- Kukaan ei voi nukkua sellaisena yönä, sanoi rouva Huttunen loukkaantuneena ja juoksi pois itkien. Valvottu yö oli liikaa hänelle.

Minusta vaikutti siltä, että he eivät uskoneet koskaan, että olin voinut nukkua niin sikeästi. Tuo yö oli ollut todellakin poikkeuksellinen. Kun menin ulos, ihmiset puhuivat ryhmissä ukkosesta, kadulla oli vieläkin valtavia kattopellin paloja ja katu oli haljennyt yhdestä kohti.

"ANKARA UKONILMA UUDELLAMAALLA. Heinäkuun 25-26 päivien välisenä yönä raivosi Uudellamaalla ankara ukonilma, jonka aikana salamointi oli harvinaisen voimakasta. Nurmijärven geofysikaalisessa observatoriossa rekisteröitiin rajuilman aikana elektronisella salamanlaskijalla 1780 iskua ja ilmiön ollessa voimakkaimmillaan havaittiin yli 100 salamaa minuutissa. (Myöhemmin lukemiksi on ilmoitettu 2807 iskua).
Ukkonen riehui voimakkaimpana Helsingissä ja herätti erikoista huomiota sen vuoksi, että se alkoi juuri geofyysikkokongressin avajaispäivänä juhlaillallisten aikana, joten lähes 2000 geofyysikkoa eri puolilta maapalloa sai tilaisuuden seurata tätä mahtavaa luononilmiötä.
Ukonilma syntyi lämpimässä ja harvinaisen kosteassa kaakkoisessa ilmavirtauksessa. Kun ilmamassan tasapainotila oli hyvin epävakaa, syntyi siinä voimakkaita nousevia ilmavirtauksia, jotka aiheuttivat voimakasta ukkospilvimuodostusta salamoineen ja rankkasateineen.
Helsingissä mitattiin ukkosen aikana 88 mm sadetta eli enemmän kuin normaalisti koko elokuussa. Sade oli ajoittain niin rankkaa, että viemäriverkosto ei ehtinyt niellä vettä ja kaduille muodostui paikoin ½ metrinkin paksu vesikerros. Vesi nousi Vantaanjoessa 60 cm.
Rajuilma katkaisi pääkaupungin sähkönjakelun koko yöksi sekä aiheutti runsaasti vesivahinkoja, liikennehäiriöitä ja tulipaloja."

Iso-Robertinkatu 17-19

Ensimmäinen osoitteeni Helsingissä oli Iso Roobertinkatu 17-19. (linkki uusittu) Vuokraisännälläni, eläkkeellä olevalla varatuomarilla oli iso asunto, josta minulle oli vuokrattu pieni palvelijanhuone keittiön vierestä. Olin oikein tyytyväinen, sillä minulla oli opiskelija-asunto keskustassa, kävelymatkan päässä yliopistolta. Vasta myöhemmin sain tietää, että talo oli historiallisella paikalla.

www.runeberg.net kertoo, että "Runebergin ensimmäinen asunto [vuonna 1828] oli pienessä puutalossa, joka sijaitsi pihan puolella Iso-Roobertinkatu 17:ssä. Talon omisti kirvesmies Bergman. Kolmen huoneen asunnossa asui samaan aikaan Fredrik Cygnaeus ja joitakin viikkoja myös J.W. Snellman ennen lähtöään kotiopettajaksi Vihtiin. Iso-Robertinkadulla Runeberg kirjoitti muun muassa runot "Saarijärven Paavo" ja "Tuli tyttö luota armahansa".

Snellmanin kohdalta löytyy jopa kuva siitä romanttisen näköisestä puutalosta, jossa nuo tulevat suurmiehet asuivat. Asuntona oli heillä sali ja kaksi kamaria. Cygnaeuksella ei ollut muita huonekaluja kuin maitoastia, kirjoja ja matkalaukku, ja hän asui sen vuoksi Runebergin huoneessa. Tarmokas Snellman oli tuonut mukanaan tuolin, jotta voisi istua Cygnaeuksen huoneessa silloin kun Runebergillä oli oppilaita.

Tietämättömänä historian siipien havinasta katsoin usein pienen huoneeni pienestä ikkunasta asvalttipihalle. Siellä kasvoi yksi ainoa puu, josta saatoin nähdä vuodenaikojen vaihtumisen. Huoneessa oli vuode, pieni työpöytä ja vaatekaappi. Olin vaihtanut seinällä riippuneen taulun värikkääseen julisteeseen, mistä vuokraemäntäni oli kovin loukkaantunut.

Poikaystäväni oli sotaväessä, joten elämä oli aika tylsää. Jos en lukenut tentteihin, menin kaupungille kävelylle tai savolaiseen osakuntaan, jossa sai ilmaiseksi teetä ja pullaa.

Jäin seuraavaksi kesäksikin Helsinkiin, kun sain hyvn palkattua työtä Stockmannilta. Kesäsunnuntaisin Helsingin keskustassa oli vielä hiljaisempaa kuin nykyään juhlapyhinä. Tuntui siltä, että kaikilla oli kesähuvila tai he häpesivät sitä, ettei huvilaa ollut ja pysyttelivät sisällä.

Olin jälleen aikaisin sunnuntaiaamuna yksin kävelyllä Aleksilla ja tutkin tapani mukaan näyteikkunoita. Koko katu oli tyhjä. Olisin voinut kuvitella olevani ainoa ihminen maailmassa. Juuri silloin minun siinä seisoessani putoaa taivaalta eli korkean liiketalon katolta viereeni tiiliskivi. Se on silmänräpäyksessä muutaman kymmenen senttimetrin päässä minusta kadulla. En ehtinyt edes huudahtaa.

Kun jotain oikein järkyttävää tapahtuu, sitä ei uskalla ajatella sillä hetkellä. Sitä pohtii vasta myöhemmin. Toisinaan tuo tapaus tulee mieleeni ja kuulen kiven iskeytyvän katuun ja näen nuoren itseni seisovan nälkiintyneen laihana ja hämmentyneenä tyhjällä kadulla, joka on taas hiljainen.

Katso karttaa. Punavuori.

(Ison Roobertinkadun nimen oikeinkirjoitus horjuu. Runeberg-sivullakin se esiintyy sekä yhdellä että kahdella o-kirjaimella. Olen laittanut kadun nimen muotoon Iso Robertinkatu otsikkoon, sillä tällä muodolla löysin Runeberg-sivun netistä.)

Pääsiäismaanantaina 2006

Kuva:Anna Amnell
Kuvassa on miniäni isoäidin lahjoittama kauniisti koristeltu pääsiäismuna, joka lopettaa pääsiäiskoristeiden sarjan. Pääsiäinen on melkein ohi. Mutta tuskin on lammas, pääsiäismunat ja pashat syöty, kun aletaan valmistautua seuraavaan juhlaan. Vappuun on vain pari viikkoa.

Hiljainen kaupunki

Kuva: MA



Pekka Nykäsellä on blogissaan upeita kuvia Lapista: Kittilä, Lappland

Keskustelu suomettumisen ajan koulupolitiikasta jatkuu

Keskustelu suomettumisen ajan koulupolitiikasta jatkuu Turun Sanomissa. On tainnut olla jo kymmenkunta kirjoitusta. Eilen 14.4. FM Ritva Eriksson kertoi äidinkielen opettajan työstä noina aikoina. Suomi, suomalainen kulttuuri ja Maamme-laulu olivat epäsuosiossa. Eriksson toivoo, että Suomessa "käynnistetään 1970-1980 -lukujen koulupoliittinen tutkimus, psykososiologisesta näkökulmasta tarkasteltuna." (Ritva Eriksson: Suomalaisuus aallokossa. - Turun Sanomat/Mielipide 14.4.2006)

Täältä löydät aikaisempia mielipiteitä ja keskustelua samasta asiasta.

Oman paikkakuntani lehti Hesari vaikenee tästä aiheesta vai olenkohan lukenut lehteä huolimattomasti? Kirjoitetaanko tästä muualla Suomessa?

Haamuja ja kaasuja blogeissa

Minua harmittaa se, että linkkilistan korjaaminen ja blogin lisävarustelujen tekeminen näkyvät Blogilistalla haamupäivityksinä. Sitä ne eivät oikeasti ole, vaan olennainen osa bloggaamista.

En voi sietää jatkuvaa tietynlaisten kirosanojen käyttöä. Oikeastaan ne eivät ole edes kirosanoja, sillä ne esiintyvät tavallisessa tekstissä, jossa ei ole mitään voimakkaita tunteita kyseessä. Nämä sanat vaikuttavat minuun samalla tavalla, kuin jos joku päästelisi koko ajan suolistokaasujaan metrossa tai bussissa tai peräti kutsuilla. Siirtyisin istumaan vähän kauemmaksi. Tämä on asia, joka jakaa ihmisiä enemmän kuin arvataankaan.

Jos esimerkiksi romaanissa on heti ensi sivulla näitä "suolistokaasusanoja", hyvin suuri osa ihmisistä laittaa kirjan heti syrjään. Joku sanoo että niinhän ihmiset puhuvat. Toiset puhuvat, toiset eivät. Tämä asia tuli ajankohtaiseksi, kun flunssaa potiessani päätin tutustua uusiin blogeihin. Moni blogi jäi lukematta. Kieli yhdistää, ja kieli erottaa.

Mimo

Olin vähän ennen valmistumistani 1970-luvun alussa vuoden tuntiopettajana peruskoulun ala-asteella. Eräänä iltana kun lapseni olivat jo nukkumassa ja mieheni vielä töissä, ovikello soi ja oven takana oli kaksi oppilasta. Toisella oli sylissä valkoinen kani.
- Eikö opettaja ottaisi tätä kania? Meidän isä aikoo tappaa sen, sanoi tyttö itkuissaan.
Enhän minä tietenkään osannut sanoa 'ei'. Kun mieheni tuli kotiin töistä, istui olohuoneen sohvalla valkoinen kani.

Annoimme kanille nimen Mimo. Se sai jäädä, sillä se oppi heti sisäsiistiksi. Se lajitteli tuotteensa: kosteat vessapaperille vatiin ja kuivat pyöreät papanat vadin viereen vessan lattialle. Mimo sai olla enimmäkseen vapaana, vain yöksi laitoimme sen häkkiin.

Lapset olivat tietenkin riemuissaan. Mimo istua kökötti heidän vieressään leikeissä ja esitti välillä valtavia loikkauksia yli huonekalujen. Se viihtyi lastenhuoneessa ja ihastui varsinkin lastenhuoneen tapetteihin. Se tarttui kiinni tapetin alareunasta ja veti itselleen suikaleen toisensa jälkeen herkukseen.

Sitten alkoi tapahtua outoja juttuja: Ompelukone ei toiminut. Jalkalamppu ei toiminut. Mimo oli puraissut johdot poikki. Se joutui tietenkin häkkiin. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Naapuri sanoi, että tietenkin paisti. Otimme kirjastosta sota-ajan keittokirjan ja haimme sen ohjeiden mukaan metsästä havunneuloja Mimon syötäväksi ja katselimme, kun Mimo söi niitä innokkaasti. Havunneulojen piti parantaa makua. Meistä ei ollut tekemään kanipaistia ystävästämme.

Aloimme etsiä Mimolle uutta kotia. Se oli vähällä päästä erääseen talliin hevosen seuraksi. Sitten kuulimme, että erään koulun lastentarhalla oli pihalla kanihäkkejä. Sinne Mimo oli tervetullut.

Pääsiäismunia eri kulttuureista

Nykyaikaisia pääsiäismunia. Kuva: Anna Amnell

Koristeena käytetyistä munista kuuluisimmiksi ovat tulleet Fabergén suvun kultaseppien valmistamat helmin ja jalokivin koristetut pääsiäismunat, joita oli tsaarien kokoelmissa. Tampereelle tulee Moskovan Kremlin kokoelmista näyttely Fabergén aika 17.6. - 1.10. 2006. Fabergélla työskenteli myös joukko suomalaisia taiteilijoita. Pääsiäismunien koristelusta on kehittynyt eräs kansantaiteen muoto esimerkiksi Ukrainassa. Myös Suomen ortodoksien pääsiäismunat ovat enemmän taidetta kuin pelkkiä koriste-esineitä.

Kreikassa kananmunat värjätään kiirastorstaina kirkkaanpunaisiksi Kristuksen veren vertauskuvaksi. Tällainen kananmuna voidaan asettaa pääsiäisleivän keskelle koristeeksi. Koska luonto herää eloon pääsiäisenä lämpimissä maissa, sitä kuvaamaan voidaan munat värjätä vihreiksi. Vanhassa kristillisessä symboliikassa vihreä väri kuvaa myös sitä, kuinka katuvat otetaan kiirastorstaina jälleen seurakunnan yhteyteen "tuoreina vihreinä oksina".


Häikäisevää kauneutta Fabergé-pääsiäismunia

Miksi kananmunia vieritetään Valkoisen talon pihalla pääsiäisenä?

Kirkollisesti vakiintunut asema on toisella ikivanhalla kevään vertauskuvalla - munalla. Jo muinaisina aikoina kerättiin keväisin villilintujen munia pesistä, ja ne olivat tarpeellinen ravinnonlisä ankaran talven jälkeen. Ne olivat myös eloonjäämisen ja uudistumisen vertauskuva.

Persialaiset antoivat toisilleen kullanvärisiä ja kirkkaanpunaisia munia. Ne kertoivat siitä, kuinka auringon valo ja lämpö voittavat pimeyden ja kylmyyden. Kiinassa annettiin punaiseksi värjättyjä munia lapsen syntymän kunniaksi. Jo varhain tuli munasta myös kristillinen symboli, toivon ja ylösnousemuksen ja nimenomaan kalliohaudan vertauskuva.

Pääsiäismuna voi symbolisoida sitä kiveä, jonka enkeli vieritti Jeesuksen haudan suulta pääsiäisaamuna. Tätä kuvaa angloamerikkalaisessa kulttuurissa suosittu lastenleikki, jossa kovaksi keitettyjä munia vieritetään mäkeä alas tai nurmikolla. Sitä on myös pääsiäismunan vierittäminen Amerikan presidentin virka-asunnon Valkoisen talon pihalla joka pääsiäisenä.
klikkaa hakusanaa 'Pääsiäinen'

Mitä pupu tekee pääsiäisessä?

Kuva: Patswebgraphics copyright

Taas otetaan esille pääsiäiskoristeet - kukko, kana ja tiput, kerätään pajunoksia, värjätään pääsiäismunia sekä ostetaan tulppaaneja ja suklaapupuja. Turhaa rihkamaa vai ikivanhaa symboliikkaa?

Sekä Euroopassa että Amerikassa on lapsille sanottu, että pääsiäisjänis tuo heille munia ja makeisia. Ennen vanhaan neuvottiin, että pääsiäisjänikselle täytyy tehdä pesä rauhalliseen paikkaan, sillä se on arka.

Nykyajan pääsiäispupu ei ujostele, vaan tuntuu joskus loikkaavan pääsiäisen keskushahmoksi, ja monet haluaisivat karkottaa töpöhännän pääsiäisestä.

Pääsiäispupu sopii hyvin yhdeksi pääsiäisen symboleista, sanoo amerikkalainen uskonnollisen taiteen tutkija Ade Bethune. Jänis ei ole vain "pelkkä kimppu lihaa ja nahkaa, vaan olento, joka toteuttaa paikkaansa Luojan luomassa maailmassa."

Lisäksi "jäniksen kolo on kuten Jeesuksen hautakin pimeä maakuoppa. Sieltä pupu viilettää ulos ja pomppii kevyesti mäkien ja laaksojen poikki." Siksi se on Bethunen mielestä erinomainen ylösnousemuksen vertauskuva lapsille.

Koska jänis on runsaasti lisääntyvä eläin, se on ollut monien kansojen keskuudessa kevään ja hedelmällisyyden vertauskuvana. Kristinuskossa jänis on ollut perinteisesti myös intohimon vertauskuva, joka on kuvattu katolisessa taiteessa Marian jalkojen juureen alistettuna.

Toisaalta jänis on symbolisoinut uudistumista ja intuitiota sekä valoa pimeydessä. Avuttomuudessaan se on lisäksi vertauskuva ihmisestä, joka panee luottamuksensa Jumalaan.

Matka Mark Twainin lapsuuden maisemiin

Kun Mark Twain oli maailmanympärysmatkallaan, hän sanoi Intiassa puheessaan: "Kaikki mikä on tehnyt minusta sen, mitä olen, on pienessä kaupungissa Missourissa maailman toisella puolen. Matkustimme tuohon pieneen Hannibalin kaupunkiin Mississipin rannalle, jotta voisimme nähdä paikat, joihin olimme tutustuneet lapsuudessamme lukiessamme Tom Sawyerin, Huckleberry Finnin ja heidän mustan ystävänsä Jimin unohtumattomista seikkailuista.

Lassi Kämärin blogikirjoitus innosti minut laittamaan talteen vanhan kirjoitukseni Matka Mark Twainin poikavuosien maailmaan.

Historian opetus Suomessa 1970-1980-luvuilla

kuva: Books,Reading and Writing. Dover
Turun Sanomissa jatkuu keskustelu historian opettamisen suomettumisesta. Tietokirjailija Juha Vahe kirjoittaa tänään 7.4.2006 kokemuksistaan oppilaana ja opettajana.

Tämä on jatkoa maisteri Maija-Leena Keron kirjoitukseen Turun Sanomissa 1.4.2006.

Olen ostanut kirpputoreilta vanhoja historian oppikirjoja, joista leikkaan kuvia historia-albumeihini. Olen lukenut ällistyneenä niiden tekstejä. Ei niistä kirjoista ole muualle kuin paperikeräykseen ja historioitsijoiden tutkittavaksi.

Tämä koulujen historianopetus selittänee suomalaisten omalaatuisen Amerikka-vihan, joka herättää huomiota.

Kotiäidit

Kotiäiti lapsineen 1960-1970 luvun armottomassa valossa.

Helsingin Sanomien NYT-liitteen kannessa on kotiäiti lapsineen. Lehdessä haastatellaan hämmästyttävän asiallisesti kolmea onnellista ja tyytyväistä kotiäitiä, kolmea "kapinallista".(Katja Martelius: Maailman vanhin ammatti. Nyt-liite 14/2006, Helsingin Sanomat sivut 14-17. )

Toimittajaa kuitenkin harmittaa. Hän purkaa sydäntään pääkirjoituksessa:

"Terveisiä Stakesista! Tilasto vuodelta 2004 kertoo, että tuona vuonna kodin ulkopuolisessa hoidossa on ollut 41976 alle kolmivuotista lasta eli 25 prosenttia kaikista alle kolmivuotiasta lapsista. Kotona siis hoidetaan alle kolmivuotiaista 75 prosenttia.
-- Anteeksi, mutta olenko joutunut aikakapselissa 1950-luvulle? --Kotiäiti-ilmiö ei ole mitään marginaalia, vaan massiivinen naisten joukkopako työmarkkinoilta vuosikausiksi."

Yllätys! Yllätys! On tultu 2000-luvulle. Niin on käynyt Suomessakin. 1960- ja 1970-luvulla uskottiin, että perhe on porvarillisen yhteiskunnan kulmakivi ja se pitää hajottaa. En viitsi sanoa, keneltä tämä aate on peräisin. Sen aatteen omaksui myös naisasialiike. Naisilta meni vapaus valita. Kodista ja kotiäidistä tuli melkein kirosanoja.

Hassuinta asiassa on se, että alkujaan porvarillisen yhteiskunnan ja kapitalismin tuhoamiseksi tarkoitettu idea on tullut kapitalismin aarteeksi: Kaikki naiset työmarkkinoille riippumatta henkilökohtaisesta tilanteesta ja toivomuksista.

Oma kokemus

Olin kotiäitinä ja opiskelijana 1960-1970-luvuilla. Minua haukuttiin vasten kasvoja "siivelläeläjäksi", kun menin rahapulassa sijaiseksi kouluun pariksi viikoksi. Menin työhön kolme vuotta valmistumiseni jälkeen, kun nuorin lapsemmme oli kuusivuotias. Mieheni jäi silloin koti-isäksi muutamaksi vuodeksi ja jatkoi samalla opintojaan. Kanadassa olin yhdeksän vuotta kotiäiti ja vapaa toimittaja, silloin lasten suomen kielen säilymisen vuoksi.

Mielestäni on ihanteellista olla kotiäitinä lasten ollessa pieniä ja valmistautua vähitellen siirtymään työhön lasten kasvettua. On hienoa, että nyt maksetaan kotihoitorahaa ja annetaan vanhempien olla kotihoitovapaalla kolme vuotta. Yhteiskunta antaa siinä lahjan tulevaisuudelle.

Mikä on ollut kotiäitiyden hinta meille? Ei koskaan autoa Suomessa, ei omaa asuntoa, ei kesämökkiä ja minulla pieni eläke. Plussaa ovat onnelliset muistot, turvallinen ja vapaa lapsuus lapsillemme ja minulla vapaus tehdä juuri sitä, mitä halusin.

Täydessä kukassa - 50+ blogit

Kuva: Anna Amnell
Joulukaktuksemme on puhjennut täyteen kukkaan. En ole nähnyt sitä koskaan näin rehevänä, oksat painuvat kukkien painosta. Kukka juhlistaa sitä, että olen ollut tänään mukana aloittamassa aivan uudenlaista blogia, 50+ bloggaajia yhdistävää Kolmas ikä -blogia.

Tämä kukka voisi olla sille symbolina, sillä kolmannessa iässä ihmisen mieli on täynnä muistoista ja kokemuksista. Joskus ne tuntuvat raskailta ja tuntuvat painavan meidät alas, mutta ne ovat parhaimmillaan ja lopulta se, mikä kypsyttää meidät täyteen ihmisyyteen. Arvostamme elämää enemmän kuin koskaan ennen, kun siitä on ainakin puolet jo tullut käytetyksi.

Minä ihmettelin aina lapsena ja nuorena sitä, miten vanhat ihmiset, ne joita sanomme nykyisenä ikäluokitteluja välttävänä aikanakin vanhuksiksi, olivat niin iloisia. Entisaikoina jo viidenkymmenen vuoden ikä oli suuri saavutus ja suuren juhlinnan aihe. Nyt kurkotamme sinne sataan päin.

Jos olet kiinnostunut siitä, mitä 50+ bloggaajat kirjoittavat, tule mukaan Kolmas ikä -blogiin. Laitamme nimesi sivupalkkiin ja yhä useammat löytävät blogisi. Ja vaikka et haluakaan liittyä mihinkään tiettyyn ikäryhmään, tilaa Kolmas ikä - blogi Blogilistalta, jonne se tulee lähipäivinä, jotta mahdollisimman monet löytävät sen. Se voi rohkaista monia jatkamaan bloggaamista, tuoda uusia bloggaajia. Se voi luoda ystävyyssuhteita ihmisten välille.

Suosittu ja kokenut bloggaaja Maalainen eli Jukka Melaranta kirjoittaa Kolmas ikä -blogia. Hän tulee muun muassa pitämään blogikurssia. Minä olen avustajana ja kirjoitan myös välillä. Lisää avustajia ja kirjoittajia toivotaan. Kerro Kolmas ikä -blogista. Tervetuloa lukemaan kaikenikäiset!

Haluan kiittää Ihan kipsissä -blogin Maijaa, joka oli ratkaisevalla tavalla mukana blogin suunnittelussa.

"Kolmas ikä" blogin osoite on helppo
http://50plus.vuodatus.net

Rasteja ruutuihin

Satuin käsityöblogiini ja löysin  haasteen.

Laita rasti ruutuun, jos väite on totta kohdallasi:
[x] Minulla on silmälasit. (lukulasit)
[x ] Olen blondi. (platinum blonde)
[x ] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[x ] Olen kaksikielinen.( melkein)
[] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen (suklaasta ja miehestäni)
[ ] Olen ainoa lapsi.
[ ] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[x ] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x ] Seurustelen. (Vakituisesti)
[] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[ ] Olen lukenut kaikki Harry Potter-kirjat.(vain ensimmäisen)
[ x] Mielestäni Johnny Depp on ihana. (olen epävirallinen Depp-fan)
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ x] Olen mielestäni kaunis. (Mieheni on aivopessyt minut uskomaan niin, vaikka peili väittää yleensä muuta.)
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma tietokone. (vihdoinkin)
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[x] Omistan lökäpöksyt, pöksyt jotka lököttää siis.
[x] Olen rokkari. (Original)
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[x] Haluan olla ainutlaatuinen.(Minähän olen ainutlaatuinen kuten sinäkin, lukija)
[ x] Seuraan muotia.(via kirpputori)
[x] Meikkaan.
[x] Olen vm -80 tai vanhempi.
[] Minulla on lävistyksiä.(vähältä piti - se laskiaispulla!)
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta. (Kuka hän on?)
[x] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.
[] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[x] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x ] Olen ratsastanut hevosella.
[] Pidän saunomisesta.
[x ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Mielestäni armeija ennemmin kuin sivari.(Ei kumpaakaan.)
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[] Minulla on ajokortti.
[] Poltan.
[] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[x] Surffailen netissä päivittäin.
[ ] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[x] Tunnen ainakin yhden homon.
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[] Olen käynyt discossa/baarissa viimeisen puolen vuoden aikana.
[ ] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen koulussa.
[ ] Minulla on onnennumero.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa siivota.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[ x] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi päästä lomalle.
[ ] Tämä on tyhmää.
[ x] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[x] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[ ] Minulla on akvaario.
[ x] Minulla on iso asunto.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[x] Juon kahvia.
[] Pidän kahvista.
[] Tiedän missä on Ähtäri.
[] Olen käynyt Ähtärissä.
[x] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ x] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään tietoa missä on Ähtäri.
[x ] Minulla on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[ ] En osaa keittää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää.
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[x ] Keittiöni kaapissa on hienoja lautasia.
[ x] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret. (hyvin kaukaiset)
[ ] Taulut ovat rumia. (monesti)
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ x] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[ x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[ ] Tykkään Sims-peleistä. (Mitä ne ovat?)
[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[ X] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua. (kesäisin kirpputorilta)
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[] Aion mennä ulos vielä tänään.
[] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ x] Minulla on pikkusisko
[x] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x ] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti. :o) (Tulee pakostakin kivaksi, kun vastaa kaikkiin näihin kysymyksiin)
Kuka uskaltaa vastata seuraavaksi?

Pohjois-Amerikan kaunein ovi

Kuva: Matti Amnell

Tämän päivän Hesarissa Pirkko Kotirinta kirjoittaa Toronton kulttuurirakennusten rakentamisesta. (Toronton kulttuuri kasvaa kohisten rakennustelineillä. HS/C1. 4.4.2006). Hän kertoo, että muiden muassa Ontario College of Art and Design on laajentumassa ja kaunistumassa. Jo oli aikakin.

Poikamme olisi päässyt opiskelemaan Ontario College of Art'iin (joka sen nimi silloin oli), mutta ei mennyt. Syyksi hän sanoi, että se on niin ruma rakennus, mikä oli ihan totta.

Hän valitsi opiskelupaikakseen Toronton Yliopiston vanhan ja arvokkaan University Collegen " kun siellä on niin kaunis ovi". Siellä saattoi myös opiskella taidetta ja sen lisäksi muitakin yliopistoaineita. University College on muutenkin kaunis ja tunnelmallinen paikka. Se ansaitsee pitkän jutun. Tosiasiassa pitäisi perustaa myös se Kanada-blogi.

Iäkkäiden sukulaisten muistot talteen

Kuva: Äitini 75-vuotiaana. Olisipa silloin ollut jo blogeja.

Onko Sinulla iäkäs sukulainen, jolla voisi olla paljon kerrottavaa? Entä jos perustaisit hänelle blogin? Se voisi olla hauska tapa seurustella vanhempien tai isovanhempien kanssa. Voisi tavata vaikkapa kerran viikossa ja laittaa juttu ja kuvat blogiin. Siinä tulisivat talteen tärkeät ja hauskat sukutarinat ja muistot.

Tällaista menetelmää käyttävät muiden muassa 92-vuotias Ray White ja 80-vuotias Millie Garfield, joilla on kummallakin blogi.

Minun äitini on vielä elossa, mutta hän vielä vanhempi kuin Ray White ja huonossa kunnossa, joten tämä ei olisi enää mahdollista. Onneksi menin kerran viikoksi Savoon ihan varta vasten haastattelemaan äitiä ja muita iäkkäitä sukulaisiani ja kirjoitin puhtaaksi haastattelut. Se tallentamismatka oli dramaattinen, sillä muutama kuukausi sen jälkeen eräs sukulaistani sairastui vakavasti eikä pystynyt enää puhumaan kuin muutaman lauseen. Ei kannata odottaa liian kauan.

Netistä löytyi asiaa tästä aiheesta.

Kolmas ikä, the third age seuraavissa:
Senior.com

The ThirdAge – internetlehti

Samoin
Lue myös edellinen kirjoitus Lumitiikerit.

Älä anna iän olla esteenä bloggaamiselle!

Lumitiikerit? Silver-surfers?

Kuva: forester/morguefile
Blogimaailmaamme on ilmestynyt Kaurapuurolasten blogi, jota vetää Markus Similä. He muistelevat lapsuutta 1950- ja 1960-luvulla. Sinne vaan viemään muistoja. Voihan ne tallentaa samalla myös omaan blogiinsakin. "Kaurapuurolapset" vaikuttaa muuten valmiilta kirjaidealta nimeä myöten.

Australiassa Anni Heino kertoo omalla kotipaikkakunnallaan bloggaamisesta senioreille. Ryhmällä on hieno nimi Silver-surfers.

Kannattaisiko perustaa myös Blogilistalle yksi alaryhmä meistä, jotka ovat keskitason bloggaajaa vanhempia miehiä ja naisia? Olen jo laittanut blogini esittelyyn paremman puutteessa sanan ThirdAge, jota käytetään maailmalla yli viisikymppisistä. Se voisi olla 50+ vai keksiikö joku paremman nimen? Onko tässä itua?

Yleensä en pidä ihmisten jakamisesta ikäryhmiin, mutta kyllä täältä löytynee muitakin, jotka tuntevat olevansa "tanssivia harmaapanttereita", joilla on erityinen näkökulma, jonka luo se, että on tullut tiirailtua tätä maailmaa jo pitemmän ajan. Voisiko se rohkaista uusia ihmisiä bloggaamaan?

Vai kannattaisiko olla ihan erikkoblogi, johon tähän ryhmään itsensä lukevat tai ikääntymisestä kiinnostuneet voisivat tulla mukaan tai ainakin heidän bloginsa voitaisiin koota siihen ja esitellä? Ehdottaisin Maalaista olemaan yhdyshenkilönä.

Näen mielessäni joukon lumitiikereitä, pohjoisen elämän karaisemia aikuisia, jotka ovat blogimaailmassa vielä harvinaisia verrattuna bloggaajien suureen ryhmään.

Tähän kannattaa tutustua. Ronnie Bennett: Time goes by
Ehdotti Marja-Leena Rathje

Tietoa 1970-1980 -lukujen historian opetuksesta

Filosofian maisteri Maija-Leena Kero toimi historian ja -yhteiskuntaopin lehtorina vuosina 1966-2003. Hän kertoo Turun Sanomissa siitä, millaisia ohjeita kouluhallitus lähetteli historianopettajille.
"Koulujen historian opetus suomettui 1970 ja 1980 -luvuilla. Leninistä tehtiin pyhimys ja yya-sopimuksesta mantra." 1.4.2006 Turun Sanomat/Mielipiteet