Riikinkukkosaari

IMG_3660, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Riikinkukkorouvat juomassa kaivolla Lokrumin saarella, jota voisi sanoa riikinkukkosaareksi.

 

Riikinkukko rannalla turisteja ihmettelemässä.


 

Puitten varjossa




Rouva päiväkävelyllä varjossa

Riikinkukot (katso koko kansio)

Paratiisillinen Lokrumin saari (katso kuvat suurina/choose slideshow)

Kommentti. Pitääkö presidentin puolison olla kaunis?

Kommentti FB:ssa:
Eiköhän ole niin, että ihmisen henkiset ominaisuudet ovat ydin ja tärkeintä hänessä? Kaunis ja huoliteltu ulkomuoto voi olla kuitenkin suuri plussa henkilölle, joka joutuu olemaan edustustehtävässä.  Siinä on suuri osa luonnonlahjaa, mutta suuri osa myös hänen omaa ansiotaan. Joko hänellä on itsellään hyvä maku tai viisautta kuunnella asiantuntijoiden neuvoja. Kokonaispersoonallisuus kuitenkin aina voittaa. Ajatellaan vaikkapa Kaisa Kalliota, joka on ollut eräs rakastetuimpia julkisuuden henkilöitä Suomessa. Näin on, vaikka hän oli pulska, piti tukkaansa nutturalla ja tarjosi linnassa vain kahvia.
Kuva on kansikuva kirjasta Soili Wäli "Sunnuntain lapsi".

Pakinaperjantai 308: Savun hälvettyä

Helsinki sky day after the fire at 22:00, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Helsingin taivas oli näin samea vielä Makasiinipalon jälkeisenä iltanakin kesäkuussa 2006.
Pakinaperjantai 308 Savun hälvettyä
Ilmassa oli kauan savun tuoksu. Klikkaa hakusanaa 'Makasiinipalo'. Flickrissä oleva kuvasarja Arson in Helsinki May 2006

Photo Friday: 'Vibrant'

2009-06-13 Sambakaarnevaali, a photo by Anna Amnell on Flickr.

A vibrant personality !   A larger size/suuri koko
Photo Friday : 'Vibrant' , eloisa
Helsinki Samba Parade, 2009

Värihehkua kukkakaupan ikkunassa

Värihehkua kukkakaupan ikkunassa, a photo by Anna Amnell on Flickr.

lokakuu 18

Loppukirjaimet SA : 'varsa'

Äidinrakkaus, a photo by Anna Amnell on Flickr.

"Äidinrakkaus", Helsinki, Kaisaniemi
Kirjaimet SA

Eläinten pahoinpitely

Shita, a photo by Anna Amnell on Flickr.

On aika kertoa ikävä tarina erään kissan elämästä. Se päättyi kuitenkin onnellisesti. Tämä tapahtui kauan sitten opiskeluaikanani. Kuvassa Shitan elämä on kunnossa.

Ruska lokakuussa

Ruska lokakuussa, a photo by Anna Amnell on Flickr.

aamulla Runeberginkadulla

Sarvikuono Aleksilla

Sarvikuono Aleksilla, a photo by Anna Amnell on Flickr.

taidetta ohikulkijoille

At the Tea House

IMG_3945, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.

Ostravassa. Kuvat: Mimi ja Sami

lehmuksen lehti

lehmuksen lehti, a photo by Anna Amnell on Flickr.

2012

Kaikessa on hyvät puolensa

Cat lover's tea time, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tai melkein kaikessa. Flunssan ja pitkällisen yskän jälkeen olen ollut niin väsynyt, että olen voinut juoda teetä. Nukun syvää unta ja pitkään, vaikka joisin useita kuppeja teetä.
Erityisen hauskaa on teen juominen hyvien ystävien seurassa.

Kommentti

Krakowassa sai kiertää katsomassa natsien ja kommunistien jälkiä

Kommentti kirjailija Anita Konkan blogiin.
Kiitos tästä kirjoituksesta, Anita. Kun luin Makinen Ranskalaisen Testamentin, ihmettelin, miksi hän ei ollut katkera vaikka hänen lapsuutensa ja nuoruutensa oli mennyt Neuvostoliitossa. Hän oli varmaankin silloin hurmiossa, kun oli päässyt Ranskaan. Ehkä katkeruus pääsee pinnalle nyt vanhempana.

Asuin melkein koko 1980-luvun Torontossa Neuvostoliitosta ja sen miehittämistä maista paenneiden ihmisten naapurina. He olivat surullisia tai katkeria. Ainoa toivo oli lapsissa ja lapsenlapsissa.

On varmaankin ihmisiä, joiden ammatti tai ideologia oli sellainen, että he eivät niin paljon kärsineet. Toisaalta olen ollut viime vuosina viikkokausia Kroatiassa ja Tsekissä. Kyllä ne ihmiset ovat kkaikki kärsineen näköisiä. Mutta nuorissa on nykyään valtavaa energiaa. Vanhemmissa ihmisissä näkee, että heiltä oli siivet leikattu nuoruudessa.

Mieleeni tulee eräs entisestä "Itä-Euroopasta" kotoisin oleva kirjailija, jonka kuulin laulavan 1980-luvulla Kanadassa toimittajien matkalla. Mitään toivoa ei vielä näyttänyt olevan. Hänen laulunsa oli niin kuin haavoitetun linnun huuto. (Hän oli kookas, harmaatukkainen komea mies, suku oli ollut korkeassa asemassa ennen vallankumousta. Hän oli asunut Ranskassa ennen muuttoaan Kanadaan.)

P.S. Anita kertoo blogissaan myös toisesta kirjailijasta, joka käsittelee noita Venäjän historian karmeitakin vaiheita huumorilla. Ainakin romaanissaan.

Värikollaasit: Pieni Halloween-matka

Pieni Halloween matka, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Värikollaasi 'Lilan pieni Halloween-matka'

Suurempi koko/A larger size


Lila on menossa maalle Halloween-viikonlopuksi. Mukaan pitää ottaa saappaat ja lämmin myssy.

Lila ostaa tuliaisksi orkidean lempiväriään. Hän ottaa varmuuden vuoksi mukaan maljakon siltä varalta, että orkidea katkeaa. Hän päättää lähteä matkaan kurpitsanvärisellä autollaan, sillä sisaren lapsista on varmaankin mukavaa olla "kurpitsan" kyydissä viikonlopun aikana. Matkan varrelta hän voi ostaa muutaman oikean kurpitsan ja kaivertaa niistä lyhdyt.

Värikollaasi 96

Lisäys. Kuvat maailmalta kerättyjä: keltainen auto kuvattu Kanadan maaseudulla, pieni laukku ikioma, kiinalainen ruuukku tyttären, muotinukke kuvattu Berliinin kadulla myymälän edessä seisomassa ilman kenkiä, kallis laukku Pohjois-Esplanadin laukkukaupan ikkunasta ja orkidea töölöläisen kukkakaupan ikkunasta.

Liikuntaa Töölönlahden rannalla

Töölönlahden rannalla, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Luontoa keskellä kaupunkia

Paris_1987_October_49

 lokakuu

Lokakuu

Foggy Morning 1, a photo by Brin d'Acier on Flickr.

Helsinki. Photo: Matti Amnell

Photo Friday: 'In Motion'

joy, a photo by Anna Amnell on Flickr.

In motion
¨larger size

Kevyt ja yksinkertainen kännykkä

Olen kyllästynyt siihen, että kännykät ovat raskaita. Ostin kännykän, jota kehuttiin kaikkein kevyimmäksi, mutta eihän se ollut kevyt. Siinä oli kaikki mahdolliset lisäkkeet, joita en käytä. Otan valokuvat kameralla ja luen nettiä tietokoneesta.

Tilasin erään naistenlehden, koska se lupasi tilaajalahjaksi kevyen ja iloisen värikkään kännykän. Se on kevyt, Nokian kaikkien aikojen halvin kännykkä, 20 euroa. Toistaiseksi se on toiminut hyvin. Siinäkin on yksi turha toiminta, radio.

Annoin monipuolisen ja hienon kännykän miehelleni, jolle siitä on ollut siitä todellista hyötyä. Hän on ottanut sillä hyviä kuvia.
P.S. Ei miellyttänyt pitemmän päälle. Otin käyttöön mieheni vanhan kännykän. Nokia sekin. Tietysti. Suosi suomalaista.

Makroviikot: Kirjoitusväline

Katariina, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Makroviikot: 75-Kirjoitusväline

Sulkakynä. Taustalla Katariina Jagellonican asu.
Minulla on hieno sulkakynä, mutta muuton jäljeltä se on vielä kadoksissa ( 2 1/2 vuotta!). Tämä kuva on toisesta, myös kadonneesta, jonka ostin Turun linnasta.
On ihmeellistä ajatella, että suuri osa maailmankirjallisuutta, se paras osa, on kirjoitettu käsin sulkakynällä tai mustekynällä. 

Lue sulkakynän käytöstä keskiaikablogistani

mm sivu muistikirjastani, johon kirjoitin tietoja siitä, miten sulkakynää käytettiin ja mistä muste saatiin.

Tämä kommenttini kuuluu oikeastaan tänne:
Oli hienoa saada koulutyttönä mustetäytekynä. Sillä tulee parempaa käsialaa kuin kuulakärkikynällä. Jos sattuu löytämään hyvää paperia ja erinomaisen kuulakärkikynän, saattaa saada aikaan yhtä hyvää jälkeä. Täytyy tunnustaa, että tulee kirjoitettua harvoin käsin mitään pysyvää, vain muistiinpanoja, joita raapustan paperipaloille ja heitän pois, kun olen tallentanut tietokoneeseen. Joskus en saa selvää omasta tekstistäni, vaikka olen aika hyvä lukemaan huonollakin käsialalla kirjoitettua tekstiä.

Lampun valossa

Lampun valossa, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Luin Puutarha.net -keskustelupalstalta, että tavallinen hehkulamppukin voi toimia kasvilamppuna. Nyt kokeilin sitä kahteen lahjaksi saamaani kukkaan. Olen huomannut joulunaikaan, että joulukynttelikköjen pienet lamput toimivat kasvilamppuina hyvin. Mikä lienee niissä oleva valo?
Saintpauliat saavat lisävaloa päivänvalolampusta, joiden luo siirrään ne. Käytän päivänvalolamppua lukulamppuna nykyään.

Aleksis Kivi

Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Aleksis Kivi, Finland's national writer.
Klikkaa hakusaanaa 'Aleksi Kivi', jotta näet muut kuvat ja kirjoitukset

Hyvää Aleksis KIven päivää

Aleksis Kivi died here, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Klikkaa hakusanoja 'Aleksis Kivi' , jotta voit lukea aikaisemmat kirjoitukseni hänestä.

Ruska muuttaa tämän talon

Ruska muuttaa tämän talon, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kesällä vihreät, syksyllä punaiset köynnökset ovat hätkähdyttävä näky. Ilman niitä talo olisi harmaa ja ankea.

Vesilammikoita

rain, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Mannerheimintiellä on syviä vesilammikoita Oopperan pysäkin kohdalla. Eräs nainen kertoi, että siihen on kertynyt sellaisia syksyisin jo hänen lapsuudessaan. Olisiko siellä jossain alla suota ja entistä jokea vai miksi niin käy?

Kun auto tai bussi pyyhältää ohi, vei roiskuu kauaksi. Autoilijat ajavat kuitenkin hyvin varovaisesti.

Kaunis Pietari

Kuvassa Mustila kesällä.

Kuvia kultaisesta syksystä Pietarissa. Klikkaa kuvia ja katso niitä suurina.
Kuva: Joonas Heiskanen

Värikollaasit 95: Trogir

Medieval Trogir, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Keskiaikaisen Trogirin kivijalkakaupat yhä käytössä. Trogir, Kroatia (lisää valokuviani Trogirista)
Värikollaasit 95
Suurempi koko




Trogir, Croatia

Ruskakävelyllä Töölönlahdella

ruska-fall-colours, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kaunis sää teki päiväkävelystä juhlaa.
Suuri koko/a large size

Joskus on aika levätä

Orchids, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Joskus on aika vain levätä ja nauttia maailman kauneudesta.
Suuri koko/a larger size

Photo Friday: 'Mood'

Nikola Tesla, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nikola Tesla, the great inventor, in a pensive mood. This statue is in the centre of Zagreb, Croatia.
Nikola Tesla, suuri keksijä mietteliäänä. Patsas on Zagrebin keskustassa.
Suuri koko/ a large size
Photo Friday: 'mood'

Helsingin Sanomat ihmettelee teitittelyn paluuta

Tuliko yleinen sinuttelu Ruotsista, jossa jokatyttö on prinsessa?

Tämän päivän Helsingin Sanomat ihmettelee teitittelyn paluuta: "Teitittelyn yleistyminen on paluumuuttajan suurimpia šokkeja vuonna 2012". (Annamari Sipilä: Ottaako rouva lisää teetä? HS/Merkintöjä 5.10.2012) On hämmästyttävää, että HS:n pääkirjoitustoimittajakaan ei tiedä siitä, että teitittely oli täysin vallitseva tapa vielä 1970-luvun ajan vieraiden ihmisten kanssa keskusteltaessa ja sitä harrastetaan edelleen, kun ollaan kohteliaita. Olen nähnyt televisiohaastattelun, jossa nuori naistoimittaja teititteli isäänsä, koska kysymyksessä oli virallinen tilanne.

Nykyajan ihmisiltä on kadonnut historian taju. Sen näkee varsnkin TV-elokuvien käännöksistä, joissa laitetaan menneen ajan ihmiset noin vain sinuttelemaan, mitä he eivät olisi missään tapauksessa tehneet vieraiden ihmisten tai itseään vanhempien kanssa. Samanikäisetkin työtoveritkin tekivät sinunkaupat. 

Olen huomannut tätä tietämättömyyttä ennenkin. Näin anonyymi kommentoija tässä blogissa:
 " Puhuttiinko täällä suomessa vielä niinkin myöhään kun 60 luvulla noin muodolisestti kuten kunikaat ja heidän plveliansa: neiti ei nyt valehtele vanhoille ihmisille." 

Vastasin: Kyllä toki vielä 60-luvulla käytettiin kohteliasta ja muodollista kieltä. Oli aivan tavallista, että nuorta tyttöäkin sanottiin neidiksi ja lukiolaispoikaa herraksi. Ei ollut kysymys "kuninkaista ja heidän palvelijoistaan", vaan tavallisista ihmisistä. 

Myyjätärtä sanottiin tietenkin neidiksi, vanhempaa myyjätärtä rouvaksi. Kun palasimme Suomeen 1980-ja 1990 -lukujen vaihteessa, mieheni hämmästyi, kun lehtikioskissa myyjänä oleva nuori tyttö sinutteli häntä. Mieheni oli itse tietenkin teititellyt häntä. 

Voin sanoa HS:n toimittajalle nyt vuonna 2012, että meidän perheellä oli täysin päinvastainen kokemus kuin hänellä, kun palasimme Suomeen vuonna 1988 asuttuamme yhdeksän vuotta Kanadassa. Ällistyimme sinuttelua. Toisaalta sinuttelu oli horjuvaa, toisinaan sinuteltiin, toisinaan teititeltiin, täysin epäjohdonmukaisesti.


Muutos oli tapahtunut  vasta 1980-luvulla. Vuoteen 1979 mennessä sinuttelua ei ollut, ennen kuin tehtiin sinunkaupat. Oli täydellinen yllätys, että täällä oli alettu sinutella ketä hyvänsä. 

Oletin, että oli alettu matkia Ruotsia. Ehkä sinuttelun katsottiin kuuluvaan pohjoismaiseen sosialismiiin. Näin televisiohaastattelun, jossa Ruotsin kuningasta sinuteltiin. Huomasin, että sinuttelua pidettiin poliittisesti korrektina asiana. Tämä tuli esille esimerkiksi vuonna 2007 käydyssä blogikeskustelussa IIneksen blogissa.


Muut kielet

Monesti luullaan, että englannin 'you' on sinuttelua. Mutta todellisuudessa englanninkielinen sinuttelee vain Jumalaa, sanoo "Thou" eli sinä rukouksessa. Englanninkieliset  "sinuttelevat" toisiaan puhuttelemalla etunimellä, jonka he painavat mieleen heti esittelyssä ja muistavat sen.  Muulloin he sanovat Mr. Smith tai Mrs. Smith, Doctor Smith, Mr. President,  asiakkaalle 'madam' tai 'sir'.

Teitittely ei ole ainakaan ranskassa välttämättä etäisyyden ottamista. Jo Nabokov kertoo muistelmissaan, että kun hänen äitinsä halusi olla erityisen ystävällinen pienelle pojalleen, hän teititteli tätä - ranskaksi, jota he puhuivat.Tuoreempi esimerkki muistuu mieleen. Kanadanranskalainen sukulaiseni, iäkäs rouva, musiikinopettaja, huudahti minulle kerran puhelimessa vähän aikaa Suomessa käyntinsä jälkeen (jolloin hän oli asunut meillä useita viikkoja): "Madame, je vous aime." Teitittely merkitsee edelleen myös ystävällisyyyttä, kohteliaisuutta. 

Suomalaisia blogikeskusteluja lukiessa minulle tulevat usein mieleen Kiplingin balladin sanat "East is East, and West is West, and never the twain shall meet".
Itä ja länsi eivät kohtaa, eivät varsinkaan Suomessa. Tässä en tarkoita maantiedettä vaan mentaliteettia.

Teitittelyssä ei ole todellakaan mitään ikä- eikä luokka-ajattelua. Tuntuu monesti siltä, että yleinen töykeyden lisääntyminen johtuu siitä, että pitää olla muka kaikkien kaveri, jota ihminen ei missään nimessä jaksa eikä halua olla ainakaan suurkaupungeissa. Kun ihmisen reviiriä ei suojata hyvillä tavoilla, ruvetaan tönimään ja jöröttämään.

Hyvät tavat voivat helpottaa kanssakäymistä silloin kun ihmiset ovat väsyneitä tai kun jotain hyvin ongelmallista tapahtuu, sellaista jota ei voi noin vain ratkaista ja selvitttää hetkessä. Siinä saa tavallaan miettimisaikaa.

Teitittely kuuluu yhtenä osana kulttuuriin, jossa toista ihmistä kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, annetaan hänelle myös yksityisalue. Ainakin näin yritetään tehdä.

Ei ole ihme, että ulkomailla asunut toimittajakin myöntää, että  "Ensihämmästelyn jälkeen teitittely on alkanut kuulostaa miellyttävältä, jopa kotoisalta". 

Tästä aiheesta keskusteltiin blogeissa jo vuonna 2007  Suomessa asuminen: Itä ja länsi  sekä kommenteissa kirjoitukseeni  Kun myrsky riehui Rööperissä, jossa kerron 1960-luvun Helsingistä.

Elämän hauraus

Nuorena kuolleiden muistolle

Olin 8-vuotiaana hautajaisissa, kun naapurin teini-ikäinen tytär kuoli tuberkuloosiin. Hän oli mukana kouluvuosinani, sillä hänestä tehty piirustus oli kuvataideluokan seinällä. Vähän vanhempana katsoin kirjaa sodasta, ja minua järkytti kuva kauniista tummatukkaisesta pikkutytöstä, joka oli kuollut Helsingin pommitusten aikaan. Koululaisena luin Anne Frankin päiväkirjaa ja Saima Harmajan runoja. Kuolema kulki vierelläni.

Kun omat lapseni olivat pieniä, heidän serkkkunsa kuoli leukemiaan. Kaksi pikkuserkkua hukkui kotirantaansa Savossa. Sisareni kuoli 59-vuotiaana sydänkohtaukseeen parannuttuaan syövästä. Rankat hoidot olivat heikentäneet keuhkot ja sydämen. En ole vieläkään täysin toipunut hänen kuolemastaan, vaikka siitä on kulunut jo viisi vuotta. Hänen isänsä oli elänyt 90-vuotiaaksi ja äiti 97-vuotiaaksi, kuoli alle kaksi kuukautta sisareni kuoleman jälkeen. Voi ajatella, että sisareni menetti monta vuosikymmentä elämää, ja me menetimme hänet liian aikaisin.

Keski-ikäisen ihmisen kuolemakin on meille nykyajan ihmisille järkytys, lapsen ja nuoren kuolema onnettomuus, josta omaisten ja ystävien on vaikeaa toipua. Ennen lasten kuolema oli niin tavallista, että siihen piti varautua. Äitini perheessä oli 11 lasta, ja sisaruksista neljä kuoli lapsina, kaksi vain päivän ikäisinä, 10-vuotias veli ja 15-vuotias sisar yhden viikon aikana. Heitä kaikkia muisteltiin vuosikymmenet heidän kuolemansa jälkeen. 10-vuotiaana kuolleen Ransun muistolle oli istutettu pihlaja kotipihalle. Kuoleman läheisyys teki varmaankin entisajan ihmisistä ymmärtäväisempiä kuin me, jotka uskomme elävämme 100-vuotiaiksi ja haaveilemme vielä pitemmästä elämästä.

Famous People who Died Young (alle 30-vuotiaina kuolleita, joukossa myös suomalaisia)
Kuva Mirogoj'n hautasmaalta Zagrebista.

Pink Lady Czechs out Central Europe: The Czech Man's (and Woman's) Best Friend

Pink Lady Czechs out Central Europe: The Czech Man's (and Woman's) Best Friend: One of the first things that one notices when one spends some time in the Czech Republic is how much Czech people really love dogs. Th...

Fiskarsin työkalut saavat kehuja New York Times -lehdessä

International Herald Tribune ja New York Times kertovat kulttuuri-ja taidesivuillaan käyttöesineistä. Fiskarsin halkaisukirves X25 on yhtenä esineistä, joita esitellään. Kirjoittaja kehuu erityisesti Fiskarsin puutarhanhoitovälineitä ja Fiskarsin tapaa kertoa tuotteistaan nettisivuillaan. Hän kertoo, että luettuaan siitä, että tämän kirveen terä on muotoiltu sellaiseksi, että se irtoaa hyvin puusta, kirves näytti entistä kauniimmalta. Lehtiartikkelissa on myös kuva tästä kirveestä. (Alice  Rawsthorn: A tool's beauty is in the  eye of its holder. - International Herald Tribune/Culture October 1, 2012)
Sama artikkeli on luettavissa  New York Timesin nettisivulla.

Sumuinen lokakuun päivä

Sumuinen lokakuun päivä, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Töölössä

Muovituoli

Muovituoleja kuvattuina Helsingin kaduilla
Makroviikot 74
Jokin tuoleista saattaa olla lasikuitua, mutta siinä lienee seassa muovia.

Kirjaimet 1- LO: makasiinipalo

Kirjaimet sanan lopussa LO : tulipalo Helsingin keskustassa keväällä 2006. Makasiinit paloivat , kaikki kuvat ja kirjoitukset tässä blogissa.
Satuin katsomaan ikkunasta ja näin tulipalon heti alussa.

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Ensimmäinen asuntoni Helsingissä oli  Pöllön korttelissa, opiskelijaboksi, pieni palvelijanhuone suuressa asunnossa talossa, jonka osoite on Iso Roobertinkatu 17-19.  Samalla paikalla olevassa puutalossa asuivat Runeberg, Snellman ja Cygnaeus. Tästä 100-vuotiaasta rakennuksesta (Estlander 1912)  on ilmestynyt kaunis historiikkki. Kirjoittaja Tero Halonen on filosofian tohtori ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Minuakin pyydettiin muistelemaan.

Kaupunkitutkimusseuran sivuilla Tero Halonen kirjoittaa:
"Yhteisöllisyys rakentuu yhteisistä kokemuksista ja muistoista. Siksi asunto-osakeyhtiöt haluavat vaalia menneisyyttä myös talohistoriikkiprojektien avulla. Historiikkihankkeiden tavoitteena on selvittää talojen menneisyyttä, taloyhtiöiden perustamista, talojen rakentamista, asukkaita ja osakkaita sekä elämää vuosikymmenien aikana talossa sekä talon korjauksia ja tapahtumia. Tavoitteena on ollut saada asukkaat ja osakkaat näkemään kotitalojensa menneisyyden eri kerrostumia sekä ketkä ovat aikaisemmin asuneet huoneistoissa ja miten he ovat asuneet."

1900-luvun alussa tämän rakennuksen paikalla oli kodikkaita puutaloja, joissa on ikkunoissa pitsiverhot. Historiikissa on heti alussa Signe Branderin kuva silloisen puutalon pihasta, jonne maidonmyyjä on tuonut tonkkansa hevosrattailla. Vanhat valokuvat havainnollistavat monin tavoin laitakaupungin elämää yli 100 vuotta sitten.

Kirjassa voi seurata Punavuoren ja Ison Roobertinkadun kehitystä välillä vaarallisenakin pidetystä Rööperistä trendikkääksi asuinalueeksi. Löysin kuvan nuoresta Ymär Abrahaminista kangaskaupassaan 1920-luvulla saman kadun varrella.  Sama kangaskauppa toimi vielä 1960-luvullakin. 

Iso Roobertinkatu on ollut ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeenkin mukana elämässäni. Kun asuin mieheni kanssa ensimmäisessä kodissamme Pikku Roobertinkadulla, saatoimme kuulla sunnuntaiaamun hiljaisuudessa, kuinka raitiovaunu kaarsi Isolle Roobertinkadulle kodikkaan naristen. 

Kahden vuosikymmenen ajan asuimme yhden korttelin päässä Korkeavuorenkadulla ja asioimme usein Isolla Roobertilla, sillä siellä oli pankkimme, sinne tuli postia R-kioskiin ja siellä ovat edelleen tutuiksi tulleet kirpputorit. Raitiovaunu on kadonnut ja tilalla on kävelykatu. 



Lue Samalla tontilla Runebergin kanssa.

Nostalgiakollaasini (linkissä iso koko) kuvat: ylin ja keskimmäinen kuva ovat Tero Halosen kirjan kannesta, oikeassa alanurkassa osaa aukemaa, jossa yhtenä talon asukkaista kerron muistojani. Alhaalla vasemmalla äskettäin kuvattu talon kaunis rautaportti. Kirjan kuvan molemmin puolin "kirsikka kakussa",  äskettäin kuvatut mainosjulisteet. Ne ilmestyivät ensi kerran Helsinkiin vuonna 1959, jolloin muutin tuohon kauniiseen taloon. Julisteet teki 1970-luvun Suomenlinnan ajan ystävämme Erik Bruun. Hänen julisteensa olivat olennainen osa 1960-luvun Helsinkiä, uutta kotikaupunkiani.
Erik Bruun: Jaffa Palmu sininen 1959

Taas yskän rohinaa

Lohikäärme, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Taas lohikäärmeyskää. Sitä on kestänyt vasta viikon, ja luin että vasta yli neljä viikkoa kestänyt yskä on pitkittynyttä!

Kuvassa lähikäärme Olomoucin keskiaikaisen kaupungintalon katonharjassa. Toukokuun Tsekin matkan kuvasatoa.

Koska tämä blogi on samalla allakka ja muistikirja, huomaan, että viime joulukuussa minulla on ollut lohikäärmeenvuoden alkajaisyskä.

Pakinaperjantai: Koirankarvakintaat eli julma 1500-luku

Kuvassa maalauksia 1500-luvun miehistä  Berliinissä (Gemäldegalerie)

Vanhoina kovina aikoina ei annettu paljon arvoa ihmishengelle saati sitten eläinparoille. Olen kirjoittanut kolme historiallista nuorisoromaania 1500-luvusta, joka oli kaikin tavoin julmaa aikaa. Ihmisiä kidutettiin, kuolemanrangaistus oli tavallista. Kirjojeni sankaritar Lucia Olavintytär, Kyyynärän mittainen tyttö on lyhytkasvuinen tyttö, ja hänen kaltaisensa ihmisen kohtalo saattoi olla kova siihen aikaan. Heitä ryöstettiin, ostettiin ja myytiin lemmikeiksi ja kuriositeeteiksi oppineille sekä koristeeksi ja viihdyttäjiksi kuninkaallisiin hoveihin. Iloa ja onneakin löytyi.

Pakinaperjantaissa on uusimpana aiheena 'Koirankarvakintaat'. Se toi heti mieleeni, mitä tapahtuu Lucian tarinan kolmannen osan, vielä julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksessa luvussa "Turkkurin tuvassa". Lucian 13-vuotias veli Hannu on lähetetty viemään äitinsä viittaa korjattavaksi Perttu-turkkurille:

 "Hannu istuutui ovenvieruspenkille ja laittoi äitinsä viitan ja muut korjattavat vaatteet vierelleen. Turkiksia riippui orsilla, niitä oli levitetty pöydille. Kisällit kiinnittivät turkisvuoria hameisiin, alushameisiin, nuttuihin, hattuihin, yömyssyihin, kaapuihin ja takkeihin. Kalleimmat turkikset laitettiin näkyville ja halvemmat vaatteiden sisäpuolelle ja paitoihin. Oppipojat lakaisivat lattiaa. Pitkäkarvainen koira torkkui pöydän alla tyytyväisenä siitä, että oli saanut pitää turkkinsa. Kissastakin oli tehty jo rukkaset. Hannun kävi sääliksi eläinparat.

--Perttu-turkkuri oli kiireinen mies. --Halvat turkikset pitivät rahvaan lämpimänä, ja kalliit turkikset toivat lämmön lisäksi arvonantoa juhliin saapuville vieraille. Kaikkein ylhäisimmälle väelle laittoi linnan oma turkkuri jopa ketunnahkaa hameitten vuoriksi. Herttuattarelle hän ompeli ilvestä ja kärppää. Niillä vaatteilla tarkeni Turun linnan kivimuurien sisällä, jossa oli kylmempää kuin kaupungin ja maaseudun hirsitaloissa. " 

 Olisiko tässä syy siihen, että en ole vielä saanut kustantajaa tälle uusimmalle kirjalleni? Herkkähermoiset eläintenoikeusihmiset eivät ehkä kestä realistista kuvausta menneisyydestä. Olen nähnyt eräässä elokuvamainoksessa pikkutytön ratsastavan jääkarhulla Pohjoisnavalla, ja hänellä on päällysvaatteenaan vain ohut villatakki ja villamyssy, ehkä puuvillalangasta neulotut. Käsineitäkään ei ollut. 

 Sen verran poliittisesti korrekti oman aikani ihminen olen minäkin, että kirjani konnat ovat itsevaltiaita hallitsijoita ja turkiskauppiaita: 

"Tupaan astui kaksi miestä nilkkoihin ulottuvat susiturkit päällä. Toinen mies oli pitkä, laiha ja mustapartainen ja toinen lyhyt, pyöreänaamainen ja punapartainen. Turkkuri kehotti heitä astumaan peremmälle. Koira murisi ja meni piiloon pöydän alle."

Historiallinen totuushan on, että renessanssin eurooppalaiset kulkivat nykyisen Suomen ja Venäjän alueilta metsästettyjen eläinten nahoilla vuorattuissa ja päällystetyissä vaatteissa. Jopa alusvaatteetkin vuorattiin turkiksilla, sillä kunnollisia lämmityslaitteita ei ollut sen ajan kodeissa. Ihmiset näyttävät valtavan lihavilta vanhoissa maalauksissa: heillä oli moninkertainen vaatetus. Lue lisää 1500-luvusta Lucia Olavintytär -blogista.

Lokakuu 2012

IMG_3610, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.

Syksyn lehtiä Ostravassa, Tsekissä. Mimin kuvia

 

Värikollaasi 94: Suomen historiaa

Suomi-kollaasi, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Harmaan ja ruskean sävyjä. Kuvat ylhäältä vasemmalta: Turun linnan pihalla oleva aitta, Kivilammin torppa, Johanneksen kirkon tornit, keskimmäinen kuva ja kiviportaat Louhisaaren kartanolinnasta, keskiaikainen kaappi Turun linnan seinässä. Sama kollaasi suuressa koossa.
Värikollaasit 94