Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
torstaina, kesäkuuta 30, 2011
keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2011
Kiinalainen vihreä tee 2
Uusi yritys laittaa kuva Bloggeriin Picasasta. Kirjoitus täällä
Huono aika opetella uuden tietokoneen ja uuden kameran käyttöä.;) Kuva tuli Flickrin kautta.
Huono aika opetella uuden tietokoneen ja uuden kameran käyttöä.;) Kuva tuli Flickrin kautta.
Kiinalaista vihreää teetä
Saimme pojaltamme Shanghain tuliaisina vihreää kiinalaista teetä. Teepurkkikin on kaunis ja sopii sinivalkoisiin astioihimme. Tämä on hienoa laatua, ja siltä se maistuikin. Iloinen asia on, että se ei vienyt yöuniani, vaikka join kaksi kupillista. Teelehdet laitetaan kannuun ja päälle kaadetaan 80- asteinen kuuma vesi, haudutetaan kaksi minuuttia, kaadetaan kuppeihin. Ei makeutusainetta, ei maitoa. Samojen lehtien päälle voi kaataa uudestaan kuuman veden ja juoda toiset kupilliset, jolloin tee maistuu hiukan erilaiselta. (Kuva Flickrin avulla.)
Katse muinaisuudesta
Kesäkuu oli korppikotkakilpikonnan aikaa
Olin menossa haastattelemaan erästä perhettä, joka asui Pohjois-Ontariossa. Syrjäisellä metsätiellä tuli vastaan korppikotkakilpikonna. Se ei pitänyt häiriöstä. Saimme siitä onneksi monta kuvaa ja tein Metsästys ja kalastus -lehteen jutun korppikotkakilpikonnista. Korppikotkakilpikonnat liittyvät Pohjois-Amerikan intiaanien maailmansyntylegendoihin. (klikkaa hakusanaa)
Unohtumaton katse.
Olin menossa haastattelemaan erästä perhettä, joka asui Pohjois-Ontariossa. Syrjäisellä metsätiellä tuli vastaan korppikotkakilpikonna. Se ei pitänyt häiriöstä. Saimme siitä onneksi monta kuvaa ja tein Metsästys ja kalastus -lehteen jutun korppikotkakilpikonnista. Korppikotkakilpikonnat liittyvät Pohjois-Amerikan intiaanien maailmansyntylegendoihin. (klikkaa hakusanaa)
Unohtumaton katse.
tiistaina, kesäkuuta 28, 2011
Musiikkitalo kaunis kirkkaassa valossa
Valmistumassa oleva musiikkitalo raitsikan ikkunasta kuvattuna
Eduskuntatalo heijastuu seinään
Kuvattu uudella kameralla (Canon PowerShot S95). Entinen, tammikuun lopussa ostettu Canon IXUS 105 joutui huoltoon, mikä kestää kameran myyneen liikkeen ja Cannonin mukaan kahdesta kuuteen viikkoon. Toivon, että tämä kamera kestää ehjänä kauemmin. Kovin lyhyt on nykyään kameran ikä. Onneksi kuitti oli tallella. *
Lisäys 14.7. Kamera tuli huollosta kahdessa viikossa, sillä lähetteeseen oli merkitty 'kiire'. Kameraan oli vaihdettu joitakin osia. Vikaa oli siis uudessa laitteessa. Minulle kylläkin sanottiin, että alle viisi kuukautta vanha kamera on 'vanha'.
huolto, kamera
Olen kokenut aikaisemmin tietokoneen kanssa samaa. Silloin sain uuden tilalle, mutta se tapahtui vasta kun soitin Torontosta tietokoneen valmistaneen tehtaan pääkonttoriin. Vasta sitten myönnettiin, että tietokone oli ollut "real lemon".
(Canon PowerShot S95 hajosi Pietarin matkalla 5/2014. Onnekis oli Canon IXUS 105 mukana. Se toimii hyvin, mutta siinä ei ole vakaajaa, minkä vuoksi en saa sillä yhtä hyviä kuvia.)
Kansallispuvut ja kuumat kesät
Ennen kansallispuvut olivat kesäisiä juhlapukuja. Nyt niitä näkee vain suurissa perinnejuhlissa. Kuvassa olevat henkilöt olivat tulleet perinnejuhliin Helsinkiin. Toinen heistä ottamani kuva on eräs kaikkein suosituimpia valokuviani Flickrissä.
Eräs sukulaiseni oli äskettäin lomalla pienessä itävaltalaisessa kylässä ja kertoi, että siellä näki kansallispukuja arkikäytössä, ja niitä sai paikallisista kaupoista.
Ystäväni oli kouluaikana stipendiaattina ja kesätöissä Saksassa ja on säilyttänyt hienosti saksan taitonsa. Muutama vuosi sitten hän osti sikäläisen kansallispuvun ja on käyttänyt sitä joissakin juhlissa, muun muassa itsenäisyyspäivän kutsuilla, jotka pidettiin ystäväpiirissä.
Minullakin oli kansallispuku, sinivalkosävyinen Munsalan puku, jonka ostin vaihto-oppilaaksi menoa varten. Käytin sitä Yhdysvalloissa pitäessäni esitelmiä Suomesta. Jätin kansallispuvun Amerikkaan ja toin sen sijaan teinimuotia Suomeen. Kansallispuvusta oli varmaankin siellä paljon hyötyä, sillä suomalaista sukua olevat käyttivät sitä kuoroasuna, Toisaalta harmittelin lapsellisuuttani, sillä tyttäreni olisi voinut käyttää sitä. Kansallispuvuthan tulivat vähitellen hyvin kalliiksi.
Joillakin amerikansuomalaisilla oli sellainen käsitys, että kansallispuku oli vain tarjoilijanasu, mikä suorastaan loukkasi meitä nykysuomalaisia. Sitten muistin, että Kestikartano-niminen ravintola käytti kansallispukua tarjoilijoittensa työasuina, ja se oli turistien suosima ruokapaikka.
Mitähän kesien lämpeneminen vaikuttaa kansallispukujen suosioon Suomessa?
Näppäsin tämän kuvan raitsikkapysäkillä olevasta seurueesta raiteiden yli omalta pysäkiltäni, ja sillä on ollut pelkästään minun Flickr-sivullani melkein 10000 katsojaa. Lisäksi se lienee jollakin ulkolaisella kansallispukusivulla. Tämäkin kertoo omalta osaltaan kansallispukujen suuresta suosiosta.
Eräs sukulaiseni oli äskettäin lomalla pienessä itävaltalaisessa kylässä ja kertoi, että siellä näki kansallispukuja arkikäytössä, ja niitä sai paikallisista kaupoista.
Ystäväni oli kouluaikana stipendiaattina ja kesätöissä Saksassa ja on säilyttänyt hienosti saksan taitonsa. Muutama vuosi sitten hän osti sikäläisen kansallispuvun ja on käyttänyt sitä joissakin juhlissa, muun muassa itsenäisyyspäivän kutsuilla, jotka pidettiin ystäväpiirissä.
Minullakin oli kansallispuku, sinivalkosävyinen Munsalan puku, jonka ostin vaihto-oppilaaksi menoa varten. Käytin sitä Yhdysvalloissa pitäessäni esitelmiä Suomesta. Jätin kansallispuvun Amerikkaan ja toin sen sijaan teinimuotia Suomeen. Kansallispuvusta oli varmaankin siellä paljon hyötyä, sillä suomalaista sukua olevat käyttivät sitä kuoroasuna, Toisaalta harmittelin lapsellisuuttani, sillä tyttäreni olisi voinut käyttää sitä. Kansallispuvuthan tulivat vähitellen hyvin kalliiksi.
Joillakin amerikansuomalaisilla oli sellainen käsitys, että kansallispuku oli vain tarjoilijanasu, mikä suorastaan loukkasi meitä nykysuomalaisia. Sitten muistin, että Kestikartano-niminen ravintola käytti kansallispukua tarjoilijoittensa työasuina, ja se oli turistien suosima ruokapaikka.
Mitähän kesien lämpeneminen vaikuttaa kansallispukujen suosioon Suomessa?
Näppäsin tämän kuvan raitsikkapysäkillä olevasta seurueesta raiteiden yli omalta pysäkiltäni, ja sillä on ollut pelkästään minun Flickr-sivullani melkein 10000 katsojaa. Lisäksi se lienee jollakin ulkolaisella kansallispukusivulla. Tämäkin kertoo omalta osaltaan kansallispukujen suuresta suosiosta.
maanantaina, kesäkuuta 27, 2011
Amerikan luontoa on eniten ikävä
Great Smokey Mountains
Minulta kysytään vieläkin, onko minulla ikävä Amerikkaa, siis Kanadaa ja Yhdysvaltoja, joissa olen asunut. Ei sillä tavalla, että haluaisin välttämättä muuttaa sinne takaisin, mutta ajattelen usein lomamatkojamme, jotka suuntautuivat yleensä Yhdysvaltoihin. Autoomme kertyi yhdeksässä vuodessa 250 000 kilometriä, siitä ainakin kolmannes kesälomamatkoilta.
Mieheni ensimmäisen lomapäivän aamusta alkaen olimme koko perhe yhdessä viikkokausia, asuimme teltassa kauniissa luonnonpuistoissa, pistäydyimme välillä johonkin suurkaupunkiin, asuimme kiinnostavissa hotelleissa ja motelleissa, jollaisia olimme nähneet aikaisemmin vain elokuvissa. Kaupungeissa vietimme päiväkaudet viileissä museoissa, taidemuseoissa tai tiedekeskuksissa.
Minulla on usein ikävä Amerikan luontoa, valtavia maisemia, vuoria, valtameren rantoja, Cape Codin hiekkadyynejä, keskilännen leveitä valtateitä jotka halkovat kauas horisonttiin ulottuvia peltoja, kodikkaita maalaiskyliä, etelävaltojen eksotiikkaa ja rehevää luontoa, ystävällistä monikulttuurista elämänmenoa suurkaupungeissa.
Kaunis katunäkymä New Orleansista
Kuvat: Matti Amnell Jr
sunnuntai, kesäkuuta 26, 2011
Aurinko, ystävämme
"Ilman aurinkoa
meillä ei mitään, ei edes elämää,
kaikki on lahjaa
suurta ja käsittämätöntä."
kirjoittaa juhannuspäivänä emäntä, kirjailija Aili Nupponen Pohjois-Karjalasta. Hän on saanut blogiinsa tämän juhannukseen täydellisesti sopivan kunniamerkin ja lähettää sen eteenpäin meille muillekin bloggaajille.
Kaikkialla ihmiset ovat kirjoittaneet runoja auringon ylistykseksi.* He ovat pitäneet aurinkoa Jumalan metaforana. Yli 800 vuotta sitten Franciscus Asssilainen nimitti aurinkoa veljekseen ja ylisti sitä ja muuta luontoa Aurinkolaulussaan:
"hän on päivä, jolla meitä valaiset.
Ja hän on kaunis ja säihkyvä
suuressa loistossaan.
Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.
Ylistäkööt Sinua, Herrani
sisar kuu ja tähdet,
taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli
ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,
joilla luotujasi pidät yllä.
Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,
jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen ja
ja väkevä ja voimallinen.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme maa,
joka meitä ravitsee ja hallitsee ja hallitsee
ja kantaa kaiket hedelmät
ja kirjavat kukat ja yrtit."
* runoista puuttuvat ee cummings I am a little church sekä i carry your heart with me
Kämpin terassi oli avattu
Kämpin terassi tuo mieleen Pariisin. En tiedä miksi, ehkä siksi kun Esplanadin vanhat kauniit talot muistuttavat joidenkin Pariisin kaupunginosien taloja.
Lasiseinät olivat myöhään juhannuspäivän iltana suljetut, sillä oli viileää. Tuli mieleen ajatus, että olisi hauskaa istua lasitetulla (ja mainoksen mukaan lämmitetyllä) terassilla talvella lumen peittäessä puiston puut. Kesällä katukahvilassa istuminen merkitsee autojen pakokaasujen nielemistä. Siitä ei halua maksaa paljon.
Tässä Zagrebin Hotel Esplanaden kahvilassa istui myös Agatha Christie, sillä se oli Idän pikajunan pysähdyspaikka.
Kappelin kahvila talvella
Kahvilat
Ei voi mitään, on ikävä Strindbergin kahvilaa. (Klikkaa hakusanaa 'kahvila' ja katso muita kahviloita)
Lasiseinät olivat myöhään juhannuspäivän iltana suljetut, sillä oli viileää. Tuli mieleen ajatus, että olisi hauskaa istua lasitetulla (ja mainoksen mukaan lämmitetyllä) terassilla talvella lumen peittäessä puiston puut. Kesällä katukahvilassa istuminen merkitsee autojen pakokaasujen nielemistä. Siitä ei halua maksaa paljon.
Tässä Zagrebin Hotel Esplanaden kahvilassa istui myös Agatha Christie, sillä se oli Idän pikajunan pysähdyspaikka.
Kappelin kahvila talvella
Kahvilat
Ei voi mitään, on ikävä Strindbergin kahvilaa. (Klikkaa hakusanaa 'kahvila' ja katso muita kahviloita)
Valoa ja muminaa
Pidän Helsingin keskustasta varsinkin kesällä. Syksyllä ja talvellakin se on lumoavan kaunis, mutta usein liian kylmä. Mutta kesällä on paljon valoa, vielä myöhään illallakin. Ihmisetkin muuttuvat iloisemmiksi, kun on lämmintä ja kaunista. Lehtevät puut ja kukat ilahduttavat.
Ensimmäinen asia, jonka huomasin, kun tulin kuuden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen ensi kerran Suomeen lomalle, oli se että kukka-asetelmat olivat kaduilla suurempia kuin ennen. Joko niihin oli käytetty enemmän rahaa tai ilmasto oli lämmennyt, nähtävästi molemmat syyt.
Seuraava asia, jonka huomasin, oli että melkein kaikki keskustassa liikkuvat ihmiset olivat nuoria miehiä ja naisia - ja he puhuivat mahdottoman matalalla äänellä. Kaduilla kuului suoranainen matala mumina, kuin mehiläisten surina. Olenko tottunut siihen vai puhuvatko suomalaiset nyt korkeammalla äänellä?
lauantaina, kesäkuuta 25, 2011
Lasikatto
Kuinka minä toivoinkaan, että tämä aukio olisi ollut katettu siihen aikaan, kun oikaisin siitä joka päivä Metro-asemalle töihin mennessäni. Monesti piha oli vaarallisen liukas ja sai kulkea seinävieriä pitkin.
Lisää katettuja käytäviä ja aukioita Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin, joissa sateet, lumi ja jää tekevät tällaiset pihat ja aukiot vaarallisiksi ja epämiellyttäviksi.
On hauskaa ulkoilla myös huvikseen katetuilla pihoilla.
Ulkomaalaisia
IMG_2757, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.
Kanadanhanhia pienokaisineen sekä muita ulkomaalaisiakin oli kerääntynyt Kaivopuistoon juhannuskokolle. Tänä vuonna en mennyt mukaan, koska en ole vielä aivan terve. Tyttäreni ja hänen miehensä ja perheen muun nuorison ottamat kuvat kertovat, että me helsinkiläiset olemme ihan "maalaisia" cityjuhannusta viettäessämme.
Cafe Ursula hoitaa nykyään kokon laittamisen, joten siinä on nyt säännöllisyyttä. Kokko sytytettiin kello yksitoista illlalla. Paikka on kaunis, meri, kalliot ja taustalla näkyvät saaret ja Suomenlinna. Ohi kulkee valaistuja turistiveneitä, jollaisella kuljimme eräänä juhannuksena kierroksen saaristossa.
Kuvat: M & S Amnell
Paratiisiastiat kuuluvat juhannukseen
Tarjoilu: kaupasta ostettua lohi-peruna-vihannes-salaattia, hedelmäsalaattia, virvoitusjuomia, mansikoita ja jäätelöä. Mieheni paistoi lettuja. ja letut ja lakkahilloi maistuivat kahvin kanssa - vieraat lähtivät kokolle, joka sytytettiin vasta yhdeltätoista. Alla olevassa kuvassa juhannusyön kauneutta kaivopuiston rannassa, jonne kaupunkilaiset menevät kokkoa ihailemaan.
Juhannuskokko valmiina
Kokko syttyi Kaivopuistossakin. Siististi asetetut puut valmiina kokoksi. Maaseudulla oli yleensä aina vanha vene mukana kokossa. Näin oli ainakin Savossa.
Juhannuskuvat: Mimi ja Sami Amnell
Juhannuskuvat: Mimi ja Sami Amnell
Kuuluisa juhannusmyrsky pysyi poissa
Taivas oli kirkas.
Oli aiottu tehdä piknik puistoon, mutta sijaan katettiin myrskyn pelossa sivupöydälle iltapala, jonka jälkeen osa meistä lähti katsomaan, olisiko Kaivopuiston rannalla tänäkin aattona juhannuskokko. Onneksi oli, sillä sää kylmeni.
Avoimista ikkunoista tuli illalla cityjuhannuskokkojen tuoksu.
perjantaina, kesäkuuta 24, 2011
Hyvää cityjuhannusta!
Maaseutu oli kylässä kaupungissa, kun otin nämä mökkikuvat.
Tänään juhannusaattona HBL kirjoittaa, ettö cityjuhannus on tullut yhä yleisemmäksi. (Midsommar i stan blir populärare, sivu 23) 1950-60-luvusta lähtien on vietetty juhannusta kaupungissa, ensin mökittömät, nykyään myös mökkien omistajat. Juhliminen on entistä spontaanimpaa. Syödään hyvää ruokaa, mennään piknikille. Kaupunkikulttuuria on alettu arvostaa tässäkin asiassa.
Vuodenaikajuhlat kuuluvat kaikille, kirjoittaa Jens Finnäs samassa lehdessä (Apropå). Ihmiskunta on aina juhlinut kesän alkamista ja sadonkorjuuta, piristänyt pimeää aikaa valolla ja hyvällä ruualla. Kaikki juhlamme ovat monikulttuurisia. Niitä voi juhlia yhtä hyvin kristitty, muslimi tai uskonnoton.
Minusta on luonnollista, että kukin antaa tällekin juhlalle sisällön oman sydämensä mukaan. Toiset juhlivat kesää, valoa ja auringon lämpöä, toiset muistavat originellia kristinuskon esitaistelijaa Johannes Kastajaa, joka oli varsinainen luonnossa eläjä, eli suorastaan erämaan ehdoilla. Hänellä oli kamelinkarvasta kudottu vaate, ja hän söi heinäsirkkoja sekä villimehiläisen hunajaa. Siinä vasta vihreää ohjelmaa six-packin ajan suomalaisille.
Pieni Johannes Kastajan patsas Johanneksen kirkon ovella. Kuva: Anna Amnell
Lisäisin, että kannattaa myös muistaa, että samalla kun ihmiset eivät ole olleet ahdasmielisiä ja halunneet poistaa kalenterista esivanhempiemme kuulle, auringolle tai Tor-jumalalle omistamia viikonpäivien nimiä (maanantai, sunnuntai, torstai), kulttuurin kerrostumia, meidän ei tule myöskään antaa hyljätä suvivirttä tai ajanlaskun merkinnässä käytettäviä perinteisiä eKr ja jKr -merkkejä, vaikka pieni osa suomalaisia on sitä äänekkäästi ja ahdasmielisesti vaatimassa. Kristittyjä on aina vainottu, vainotaan nykyäänkin. Alla Ivan Mestrovicin Johannes Kastaja patsas keisari Diokletianuksen linnoituspalatsin raunioiden keskellä.
Onnellista ja iloista keskikesän juhlaa! Hyvää juhannusta!
Kesälukemista
Kaupunkilaisille ja kesämökki-ihmisille!
Lucy Maud Montgomery (entinen lehtijuttu)
Mazo de la Roche: Jalna
Ihan oikea runotyttö (LM Montgomery lapsena, ilmestynyt Koululainen-lehdessä aikaisemmin)
Louisa saa oman huoneen (Louisa May Alcott, ilmestynyt Koululainen-lehdessä aikaisemmin)
Amerikan Mata Hari (ilmestynyt Eeva-lehdessä)
John Irving
Lukunäytteitä (Aurora-kirjoista)
Kivinen kukka (lukunäyte kirjasta Kyynärän mittainen tyttö.)
Hyvää juhannusaattoa!
torstaina, kesäkuuta 23, 2011
keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011
Lapsi ennen ja nyt
Kommentti Kemppisen blogiin, jossa kerrotaan vanhan ajan vapaasta lapsuudesta, lapsen reviiristä. Kuvassa lomalukemistani. Pikku prinssi on osoitekirjan kansi.
Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.
Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.
2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana
Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."
Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.
Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.
Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.
Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.
Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.
Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.
Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.
Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?
Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.
Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.
2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana
Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."
Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.
Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.
Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.
Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.
Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.
Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.
Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.
Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?
tiistaina, kesäkuuta 21, 2011
Tyttäreni on Anarkistimartta
Miten siinä niin kävi? Katso kaikki kuvat, niin näet mitä he puuhaavat.
Kuvat: Pink Lady on the Loose!
Kesäpäiväntasaus
Blogin otsikon takana on kesän kunniaksi kollaasi kuumasta kesästä New Orleansissa. Paljon ovat muuttuneeet sekä New Orleans että kuvan ihmiset tuosta ajasta. Kuvat ovat ottaneet poikamme ja minä kameralla, Canon AE-1 Program, jonka poikamme sai graduation- eli "ylioppilaslahjaksi". Tuo kamera toimii yhä, mutta kuvien teettäminen negatiiveista on nykyään kallista. Sillä kameralla otimme poikani kanssa paljon kuvia lehtijuttuihin, joita kirjoitin Kanadaan ja Suomeen. Niitä on kertynyt myös valtava määrä paksuihin perhealbumeihin, joita vähitellen skannaamme ja laitamme nettiin. Osa on julkisesti nähtävissä.
Viime päivät ovat menneet uuden tietokoneen käytön opettelussa ja kesäflunssan, oikeastaan lievän keuhkoputkentulehduksen, parantelussa. Teenjuonti sekoittaa päiväjärjestyksen. Onneksi nukun hyvin.
Juhannuksena olemme kaupungissa tai teemme retkiä maaseudulle. Suomi on kaunis tähän aikaan vuodesta, olipa maalla tai kaupungissa. On kuitenkin jotakin, jota haluan aina tehdä juhannuksena: poimia kedonkukkia. Kaupungista niitä löytyy raitsikkamatkan takaa joutomailta, ja ne ovat aivan yhtä kauniita kuin lapsuuteni kukat mummolan niityillä.
Viime päivät ovat menneet uuden tietokoneen käytön opettelussa ja kesäflunssan, oikeastaan lievän keuhkoputkentulehduksen, parantelussa. Teenjuonti sekoittaa päiväjärjestyksen. Onneksi nukun hyvin.
Juhannuksena olemme kaupungissa tai teemme retkiä maaseudulle. Suomi on kaunis tähän aikaan vuodesta, olipa maalla tai kaupungissa. On kuitenkin jotakin, jota haluan aina tehdä juhannuksena: poimia kedonkukkia. Kaupungista niitä löytyy raitsikkamatkan takaa joutomailta, ja ne ovat aivan yhtä kauniita kuin lapsuuteni kukat mummolan niityillä.
sunnuntai, kesäkuuta 19, 2011
Kommentti: nykyajan tiukka tahti
Viime aikoihin asti vain yläluokan naiset ovat kirjoittaneet. Keittiönpöydän ääressä tai olohuoneen nurkassa ei synny suurta tekstiä. Jane Austen siinä onnistui, mutta hänen aikaansa kuului palveluskunta, ei tarvinnut lähteä välillä ruokaa laittamaan ja lapsia hoitamaan.
Nykyajan miehet ovat kirjoittajina lähempänä meitä naisia siinä, että sekä miehet että naiset joutuvat nykyään käymään ansiotyössä ja kirjoittamaan ainakin uransa alussa vain kesälomillaan ja muuhun aikaan vuodesta aamuvarhain ja yömyöhään. Lisäksi sekä miehet että naiset tekevät yleensä itse myös kotityöt ja hoitavat lapsia.
Nykyajan miehet ovat kirjoittajina lähempänä meitä naisia siinä, että sekä miehet että naiset joutuvat nykyään käymään ansiotyössä ja kirjoittamaan ainakin uransa alussa vain kesälomillaan ja muuhun aikaan vuodesta aamuvarhain ja yömyöhään. Lisäksi sekä miehet että naiset tekevät yleensä itse myös kotityöt ja hoitavat lapsia.
lauantaina, kesäkuuta 18, 2011
Blogivirta ja yksityiset blogit
Minusta Blogivirta on hankala, sillä blogien yksityiset url -it eivät näy siinä. Kukin blogi pitää etsiä kirjoituksen perusteella, jos haluaa lukea muitakin kirjoituksia. Näin ainakin minä koin ja pyysin omat blogini poistettaviksi siitä.
Sixpack ja onnen aika
Vanha Kirkkopuisto keskellä Helsinkiä kertoo ajasta, jolloin nälkä, rutto ja monet muut nyt jo voitetut sairaudet niittivät suomalaisia, lapsia ja nuoria yhtä hyvin kuin vanhuksia. Nykyajan nuoriso käyttää "ruttopuistoa" juhlapaikkana.
Hallitusneuvotteluissa kiisteltiiin siitä, nostetaanko liikevaihtoveroa vai ei, ja neuvottelut olivat katketa siihen kysymykseen. Tämä tilanne osoittaa, millaista onnen aikaa todellisuudessa elämme, ja millaista pientä näpertelyä meidän ongelmamme ovat verrattuina edellisten sukupolvien elämään. Meidän esivanhempamme ovat käyneet sotia, nähneet nälkää, kerjänneet, olleet huutolaisia, sotavankeja, käyneet sisällissotaa - sodista kauheinta- kokeneet pulakausia, joutuneet tyytymään opetuksessa pelkkään kiertokouluun.
Tämä on optimistinen näkökulma tilanteeseen. Kritiikkiä ja vaikerrustakin on tulossa tähänkin blogiin.:)
perjantaina, kesäkuuta 17, 2011
Pitkän avioliiton salaisuus
Toronton elokuvafestivaaleilla monta vuotta sitten istuivat suuren salin etuosassa Joanne Woodward ja Paul Newman. Huone oli täynnä kullanvärisiksi maalatuilla tuoleilla istuvia toimittajia, elokuvakriitikoita ja muita, jotka olivat päässeet lehdistötilaisuuteen. Meille toimittajille oli sanottu, että Woodward ja Newman eivät vastaa henkilökohtaisiin kysymyksiin.
Minulla oli hyvä onni, istuin saman pöydän toisella puolen ja tarkkailin kiinnostuneena näitä näyttelijöitä, edessäni istuvia todellisia filmitähtiä. Paul Newmannissa oli jotain levotonta, kärsimätöntä niin kuin niissä teini-ikäisissä pojissa, joita olin opettanut Suomessa. Joanne Woodward oli täysin toista maata, tyyni, huoliteltu, tasapainoisen näköinen. En voinut mitään sille, että minua alkoi kiinnostaa kaikkein eniten tuo kielletty alue, tähtien yksityiselämä. Kun sain puheenvuoron, kysyin: Mikä on teidän pitkän avioliittonne salaisuus?
He eivät vastanneet heti. Noina sekunteina heidän kasvoillaan vilahtivat kuin filminauha jäljet monenlaisista tunteista, näkyi tuskaa, ärtymystä, iloa, ja he katsoivat toisiinsa. Paul Newman sanoi hymyillen: Good luck. Se oli varmaankin osittain totta. Mutta ainakin me lähellä istuvat olimme nähneet, etteivät he suhtautuneet kysymykseen pinnallisesti, vaan humoristisen vakavasti. Voitte arvata, että seuraavana päivänä ainakin kanadalaisissa lehdissä oli otsikkona "Newman ja Woodward sanovat, että heidän pitkän avioliittonsa salaisuus on hyvä tuuri."
Näin hääpäivänä olemme mieheni kanssa pohtineet samaa aihetta. Olemme joskus arvelleeet, että ennen avioliitot kestivät loppuun asti, kun ihmisillä ei ollut silmälaseja. He eivät nähneet toistensa rapistumista. Mutta nykyään olemme sitä mieltä, että syynä on se, että puolisoa katsoessa ei näe kuin ajoittain nykyisen ihmisen, enemmän vilahtaa mielessä filminauha, joka sisältää kohtauksia elämän eri vaiheista. Ja pysyvin siinä on se ihminen, johon rakastui, se nuori tyttö tai poika, jolla oli kirkkaat silmät ja sileät posket. Joku toinen voi olla eri mieltä.
Mieheni muistuttaa minulle, että kerroin kotona tuon lehdistötilaisuuden jälkeen, että Joanne Woodward kallisti päätään ja kuiskasi miehelleen 'seksi'. Sitä ei ollut lehdissä. Luulen, että muut eivät kuulleet sitä, vain minä joka istuin vastapäätä Woodwardia.
Saippuakuplia 2
Tämä on toinen yritys lähettää kuva Flickristä.
Lapsena saippuakuplien puhaltelu oli eräs kesän hauskimpia harrastuksia. Tarvittiin vain lasillinen saippuavettä ja olkipilli. Sitten vaan keittiönrappusille istumaan ja puhaltelemaan.
Tapasimme tämän saippuakuplien puhaltelijan Keskuskadulla. Samalla Penrosen laatat saivat saippuapesun.
Lapsena saippuakuplien puhaltelu oli eräs kesän hauskimpia harrastuksia. Tarvittiin vain lasillinen saippuavettä ja olkipilli. Sitten vaan keittiönrappusille istumaan ja puhaltelemaan.
Tapasimme tämän saippuakuplien puhaltelijan Keskuskadulla. Samalla Penrosen laatat saivat saippuapesun.
torstaina, kesäkuuta 16, 2011
Valistus on viritetty
Sillä näytti olevan hämmästyttävä vaikutus ainakin erääseen ohikulkijaan. Kun otin valokuvaa näyteikkunasta, viereeni pysähtyi niin sanottu puistokemisti. Hän horjui hieman, odotti, että olin saanut otettua kuvan. Sitten hän kumarsi kohteliaasti kuin näytelmässä - erittäin syvään - ja pyysi miestäni antamaan vähän rahaa. Olimme molemmat ällistyneitä miehen eläytymisestä rokokoo-tunnelmaan, ja mieheni antoi tälle rahaa. Se ei oikein riittänyt, hän pyysi lisää. Me läksimme jatkamaan matkaa.
Les Lumieres häikäisee tyylikkyydellään. Klikkaa kuvaa ja lue tekstit. Olen innostunut rokokoon sisustuksesta ja pukuhistoriasta, mutta valistusaika ei muuten innosta, siis ajatussuuntana. Johonkin tilaisuuteen voisi osallistua. Olen joskus ollut katsomassa tukholmalaisen kustavilaisuusseuran esityksiä ja käynyt "valistusajan kahveilla" Sederholmin talossa Senaatintorin varrella.
"
Musiikkia, filosofiaa, tiedettä, runoutta ja tanssia George Washingtonin ajan Amerikasta. Teemana Washington-Pariisi-Savolax."
Mieleen tulee myös valistunut Thomas Jefferson, jonka pöydässä tarjoilivat Thomas Jeffersonin näköiset nuoret pojat, Jeffersonin omat mustan orjattaren kanssa saadut biologiset lapset, joita Jefferson sanoi "neekeriorjikseen" pariisilaisvieraittensa järkytykseksi. Äly ei riitä, tarvitaan myös sydän.
Koulussa laulettiin "Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.." (Juteinin Arvon mekin ansaitsemme)
"
Musiikkia, filosofiaa, tiedettä, runoutta ja tanssia George Washingtonin ajan Amerikasta. Teemana Washington-Pariisi-Savolax."
Mieleen tulee myös valistunut Thomas Jefferson, jonka pöydässä tarjoilivat Thomas Jeffersonin näköiset nuoret pojat, Jeffersonin omat mustan orjattaren kanssa saadut biologiset lapset, joita Jefferson sanoi "neekeriorjikseen" pariisilaisvieraittensa järkytykseksi. Äly ei riitä, tarvitaan myös sydän.
Koulussa laulettiin "Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.." (Juteinin Arvon mekin ansaitsemme)
Kesä Helsingissä
Miten vietetään kesää kaupungissa? Kävellään puistoissa ja katsellaan näyteikkunoita, joissa on mitä ihmeellisimpiä tavaroita odottamassa varakkaita turisteja. Torilta ja katukaupoista voi ostaa marjoja, voi istahtaa katukahvilaan ja katsella, kuinka kesä muuttaa kaupungin. Pyöräily on muodikasta, ja polkupyörät ovat värikkäitä ja kauniita kuin lelut.
Sukellus
Näillä lahjoilla voi sukeltaa toisiin maailmoihin: veden valtakuntaan ja kampakeraamiseen aikaan. Päällimmäisenä kirjaläjässä on nimittäin ihkauusi jännittävä kirja, jolla aikamatka sujuu.
Kohonen Laila: Kumisevan kiven arvoitus
Kohonen Laila: Kumisevan kiven arvoitus
keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)