Joulun tuoksut

Pomanderipallot on tehty jo monta vuotta sitten ja ne säilytetään tiiviissä peltirasiassa. Ne tuovat joka joulun aidon joulun tuoksun.

Joulupäivä 2009

Musiikki kuuluu jouluun.

Joulurauhaa!

Jouluaattona käydään hautausmailla ja viedään sinne joulu. Ihmiset kertovat käyneensä hautausmaalla joka jouluaatto vuosikymmenien ajan.

Joulu 2009

Helsingin keskustan kirkot. The churches in the heart of Helsinki.

1. St. John's Cathedral, Helsinki, 2. Johanneksen kirkko yöllä joulukuussa, 3. St. John's Cathedral Helsinki Finland, 4. St. John's Cathedral Helsinki Finland, 5. Helsinki, Agricolan kirkko, Finland, 6. Mikael Agricola Church, Helsinki, Finland, 7. Suomenlinna, 8. Vanha kirkko, 9. Helsingin Tuomiokirkko, 10. Uspenski, Helsinki, 11. St. Henry's Catholic Church, Helsinki, 12. Helsinki

Hyvää ja onnellista joulua!

Blogini jouluasussa 2009

Osa blogeista on hyvin aktiivisia, osa muutaman kerran kuukaudessa päivittyviä ja osa kokonaan tai osittain nukkuvia, mutta koetan kirjoitella niihinkin silloin tällöin.
Klikkaa kuvaa, jotta näet sen suurempana.

Blogit ylhäältä vasemmalta alkaen: Lucia Olavintytär, Valokuvablogi (2 kuvaa), Aurora, nukketaloblogi, Narnia, Blogisisko, Narniassa (Vuodatus), Kotisivu (joka on lopetettu), Kotikissat, Broken Star (Vuodatus) ja Kotisivublogi.

Lisäksi kausiblogi Syksyblogi ja Kotikissamme (Vuodatus)

Joulupukki, ikä 1800+

Vanha "Wulffin kulman joulupukki", lasteni suuri ihanne, jota käytiin katsomassa joka ilta. Wulffin talo purettiin, ja joulupukki siirtyi Wulffin näyteikkunasta Stockmannin näyteikkunaan. Wulffin talosta jätettiin talteen vain julkisivu.
Vihdoinkin tositarina Wulffin eli Argoksen kulman joulupukista
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/12/wulffin-kulman-joulupukki-koko-tarina.html

"Sarvellisena pukkina hän tuli Suomeen 1700-1800-luvuilla Saksan ja Ruotsin kautta. Siitä ajasta on säilynyt hänen suomenkielinen nimensä joulupukki", kertoo Bo Förström tänään HS:n Mielipide-osastolla. (Bo Förström: Joulupukki on maahanmuuttaja. HS/Mielipide 23.12.2009)

Joulupukki on turkkilaista alkuperää, anteliaisuudestaan kuuluisaksi tullut Pyhä Nikolaus. Hyvällä lapsella on monta nimeä, niin joulupukillakin. Monilla kielillä hänet tunnetaan nimellä Santa Claus. Hänellä on ollut kautta aikojen myös monenlaisia hahmoja ja asuja. Joulupukki sai punaisen ja valkoisen asunsa vasta 1940-luvulla Coca Cola -mainoksesta.

Meidän perheeseen Pyhä Nikolaus ilmestyi jouluisin kelsiturkki nurin ja irtoparta peittämässä muutoin kovin tutuilta vaikuttavia kasvoja. Lahjoja täynnä oleva reki oli eteisessä, porot olivat jääneet pihalle lumensyöntitauolle. Kerran kelsiturkki ulottui maahan asti, kun 8-vuotias poikamme halusi esittää itse joulupukkia. "On raskasta olla joulupukki", hän totesi jaettuaan lahjat. Mieheni ensimmäinen lapsuusmuisto on joulupukin käsi, joka antoi hänelle lahjapaketin oven raosta. "Ei tullutkaan joulupukki, vaan isäpukki", totesi pieni poika, sillä hän tunnisti isänsä sotilaspuvun hihan. Minäkin näin yhtenä jouluna vain joulupukin ison rukkasen, joka heitti lahjat ovenraosta.



Mutta minähän olen nähnyt myös oikean joulupukin! Istuin 7-vuotiaana tekemässä läksyjäni keittiönpöydän ääressä. Ulkona satoi lunta, joulu oli tulossa. Äkkiä joku koputti ikkunaan. Punaposkinen joulupukki vilkutti siellä minulle heiluttaen isoa rukkastaan. Sitten näky hävisi. Jouluna sain lahjaksi nuken ja nukensängyn, jossa oli lakanat, pieni tyyny ja tilkkutäkki peittona. - Nuo sänkyvaatteet ovat sitten joulupukilta, äiti sanoi.

Seuraavana kesänä istuin leikkitoverieni kanssa keittiön rappusilla.
- Tuo uskoo joulupukkiin, sanoi eräs poika osoittaen minua. Muut katsoivat järkyttyneinä. He olivat 8-vuotiaan elämänkokemuksellaan päässeet selville siitä, että koko joulupukkijuttu oli satua, suorastaan valetta.
- Enkä usko, sanoin.

Minusta tuntui kamalalta, sillä minä uskoin joulupukkiin. Kuinka olisin voinut olla uskomatta, kun olin nähnyt hänet omin silmin? Olin pettänyt ystäväni joulupukin.

Vasta paljon myöhemmin sain tietää, mitä oli tapahtunut. Samassa pihassa asuva sukulaistyttö oli pukeutunut joulupukiksi, laittanut joulupukin naamarin kasvoilleen ja käynyt näyttäytymässä minulle.

Sama tyttö kuoli keuhkotautiin vuoden parin päästä. Kun menin oppikouluun, katselin koulun piirustusluokassa hänestä ehkä noina aikoina piirrettyä kuvaa, joka oli siellä parhaitten piirustusten joukossa kehystettynä seinällä. Hän oli kaunis tyttö, hyvin paljon pikkusisareni näköinen.



Nukkekotini joulupukki on vihreäasuinen, sillä siellä eletään 1900-luvun alkua.

Pääset muihin joulukirjoituksiini klikkaamalla alla olevia hakusanoja tai oikella sivupalkissa olevaa kuvaa.

Tuomaan risti

Tuomaanristi
Sama kuva suurena

Hyvä Tuomas joulun tuopi. Tuomaan päivä on 21. joulukuuta. Se oli vuoden lyhyin päivä. Näin keinovalojen aikaan päivämme on tietenkin niin pitkä, kuin me sen haluamme olevan. Ehdimme tehdä joulunvalmistelut, vaikka emme olisi aloittaneetkaan ennen tätä viikkoa.

Melkein kaikki lahjat on ostettu, joulukuusi on parvekkeella valmiina tulemaan kotiin, paistoin kinkunkin jo tänään, vaikka tavallisesti laitan sen 100-asteiseen uuniin myöhään aatonaattona ja otan pois uunista aamulla herättyäni. Luntakin on tullut.

Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä, taivas kirkas ja sininen. Koillisessa näkyi illalla kaunis vaaleanpunertava taivas. Otin siitä heti valokuvan, mutta se katosi jonnekin. Siksi blogiin pääsi tänäkin vuonna tuomaanristi, ikivanha joulukoriste.

Koti, uskonto ja isänmaa vai kapakka, viina ja ostoskeskus?

Ostoskeskukset ovat monesti kauniita, ja niissä itsessään ei ole mitään vikaa, meidän asenteemme ja arvomme ratkaisevat.

Kun Neuvostoliitto romahti, Itä-Eurooppa vapautui. Siinä mylläkässä oli Suomikin mukana, olihan se ollut hyvin suuressa määrin henkisesti alistettuna Neuvostoliitolle. Suomalaisille julistettiin suomettumisen aikoina, että pahinta olivat koti, uskonto ja isänmaa. Viesti on mennyt perille. Mutta mitä tuli tilalle? Ystäviä ei tavata enää kodeissa, ongelmiin ei etsitä ratkaisua uskonnosta, vaan oluttuopin pohjalta, isänmaan tilalle on tullut ostoskeskus, sinne viedään lapsetkin saamaan virikkeitä.

Ne jotka ovat kaikkein eniten pilkanneet koti-uskonto-isänmaa -yhdistelmää, arvostelevat yleensä myös "kapitalismia". Eivätkö he tule ajatelleeksi, että juuri hylkäämällä kodin, uskonnon ja isänmaan heistä on tullut Kuluttajia? Niin täydellisiä kuluttajia, että sitä ei olisi voitu kuvitellakaan.

He asuvat yksin pienissä asunnoissaan, eivät perusta perhettä ja hanki lapsia, työn jälkeen mennään kapakkaan, ystävät tavataan ulkona - mikä ei tarkoita raitista ulkoilmaa - kaikki ostetaan. Sitten kun ei enää jaksa olla mukana, tulisi poistua hienotunteisesti häiritsemästä suurta kulutusjuhlaa, joka elämästä on tehty. Jos omaisuutta on kertynyt, sen saa tietenkin valtio, sillä sukulaisiin ei ole paljon yhteyttä.

Oman isänmaan rakastaminen ei tarkoita sitä, ettei arvostaisi myös muiden isänmaata. Päinvastoin, silloin voi ymmärtää paremmin maahanmuuttajia ja heidän kaipuutaan kotiseudulle, sitä miten tärkeää heidän on saada käyttää omaa kieltään, opettaa sitä ja omaa uskontoaan lapsilleen.

Maahanmuuttajilla on yleensä isommat perheet kuin suomalaisilla. Heille yhteisöllisyys on tärkeää. He voivat opettaa paljon meille muille Suomessa asuville.

Lumi ja valo

Lumi ja tavaratalon mainosvalot voivat luoda joulutunnelmaa.
Sama kuva suurempana

Joulukuusi Töölöntorilta

008
Originally uploaded by amnellanna

Löytyi tiheäoksainen kuusi, johon mahtuu paljon koristeita, vaikka se on lyhyempi kuin aikaisemmat kuusemme.

Lue Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu. Ensimmäinen oma joulukuusi.
Jos haluat lukea muita joulukirjoituksiani, klikkaa hakusanaa 'joulu'. Voit jatkaa saman aiheen lukemista klikkaamalla kirjoituksen alapuolella olevia sanoja 'vanhemmat kirjoitukset' (tms?)

Muinaiset Kulttuurit ilahdutti

Vasen yläkulma eli pieni osa suuresta julisteesta. Olisipa ollut tällainen kouluaikana! Klikkaa kuva suuremmaksi!

Sain ensimmäisen joululahjan. Muinaiset kulttuurit lähetti joulutervehdyksen, jossa kerrottiin, että kaunis Aikajana-juliste on korjattu. Siinä on nyt ajanmerkinnät eKr ja jKr, joita vastaavat merkinnät ovat olleet käytössä alusta asti myös ruotsinkielisissä julisteissa ja jotka ovat normaalikäytäntö suomen kielessä. Saan uuden julisteen sopivasti jouluksi.

Kiitos ja hyvää joulua!

Jouluiloa!

A Joyful Christmas!

Rauhallista joulun aikaa kaikille lukijoille!
Season's Greetings!

Joulumyönteinen ja eläinystävällinen Hesari

- Olen tyytyväinen oloihini. Asuntoni lähellä on laaja puisto, jossa ulkoilutan säännöllisesti emäntääni. Minua palvellaan hyvin, ja ruokamieltymykseni otetaan huomioon, kertoo maahanmuuttajataustainen Nestor Burma jouluhaastattelussa, joka liittyy tähän blogikirjoitukseen.

En ole aikoihin lukenut Hesaria, joka olisi niin joulumyönteinen ja lämminhenkinen kuin tämän päivän lehti. Eläimet ovat myös mukana tässä lehdessä.

Eräs suosikkitoimittajistani on Anna-Stina Nykänen. Hän haastattelee Animalian toimitusjohtajaa, joka tekee väitöskirjaa ihmisen ja eläimen suhteesta. Osallistuin Kanadassa asuessani suureen eläinteoikeuskonferenssiin ja tein siitä lehtijutunkin. Nykäsen haastattelu vaikuttaa otsikoltaan (Rakkautta ja riistoa) sellaiselta, jollaisena Animalian toiminta yleensä mielletään ja jollaisena olen sen itsekin kokenut. Tyypillinen oli erään haastateltavani mielipide, että kotikissat ovat pakolaisia tai Nykäsen haastateltavan mielipide siitä, että koirat asuisivat mieluiten laumassa ja "valitsisivat ison talon, jonka isolla pihalla voisi kulkea vapaasti". Mistä ihmeestä tutkija voi tietää koiran ajatukset? Tuohan on samaa antropomorfismia, josta tutkija moittii meitä tavallisia lemmikkieläinten omistajia.

Pääosassa tässä kiinnostavassa ja hauskassa lehtijutussa on kuitenkin Nykäsen Nappi, puolivuotias skotlanninterrieri. Uskon, että Nappi ei haluaisi mennä ison talon isolle kylmälle pihalle.

"No en. Mulle tulisi ikävä lämmintä kotiani - ja varsinkin Poikaa", kertookin Nappi mielipidetutkimuksessa.

Joulu on esillä monessa artikkelissa, oikea kristillinen joulukin (Ilona Savitie: Tämä tekee joulun; Mikko-Pekka Heikkinen: Tiukan linjan joulu; Jaakko Lyytinen: Kun maass' on hanki).

"Tiukan linjan joulu" on Hesarin tyypillinen joulujuttu. Kristittyä edustaa "tiukan linjan " eli naispappeutta vastustavan papin joulu. Älkäämme unohtako, että samaa "tiukkaa linjaa" vetää suurin osa maailman kristityistä, mm katoliset ja ortodoksit, joiden kanssa kirkkomme tulee hyvin toimeen, ihme kyllä. Haastateltu pappi ei vaikuta kovin tiukkapipoiselta joulunvietossaan, johon kuuluu mm sukulaisvierailu, joulusauna, joulukirkko, lahjojen jakaminen, lautapelien pelaaminen ja yhdessäolo vaimon kanssa eli siis yhteisöllisyys ja mielihyvä.

Ateistin joulu vaikuttaa ankealta ja järkyttävän yksinäiseltä. Minun täytyy myöntää, että minulle kahden aikuisen pojan äidille tulee kyynel silmään. Valoa tuon nuoren miehen elämään tuo onneksi veljen pieni poika. Valitettavasti tulevaisuudensuunnitelmat hänen suhteensa ovat hyvin ohjelmalliset: haastateltava aikoo kasvattaa harmaan parran ja esittää lapselle nimenomaan pakanallista joulupukkia. Aika tiukkapipoista. Tämä linjako ihastuttaa suomalaista miestä, joka eroaa kirkosta ja jonka läsnäoloa tämän päivän Hesarin debaatti-kirjoituksessa kaivataan kirkkoon?

Kaikkein lämpimin mieli tulee Jaakko Lyytisen joululaulukirjoituksesta (Jaakko Lyytinen: Kun maass' on hanki. HS/Sunnuntai 20.12.2009). Taitava kirjoittaja tuo esiin suomalaisten joululaulujen monikerroksisuuden ja syvällisyyden. Rakkaimmat joululaulut luovat vastakohdan nykyajan ihmisen helppoon ja pinnalliseen ajatteluun ja elämäntyyliin, paljastavat kaipuun ja ikävän, "jotka ovat joulun ytimessä". Topeliuksen "blueslaulut" Varpunen jouluaamuna" ja "Sylvian joululaulu", kansainvälinen klassikko "Jouluyö, juhlayö" sekä aitosuomalaiset "Arkihuolesi kaikki heitä" ja "Kun joulu on" ovat meidän muidenkin suomalaisten mielijoululauluja. Meillä on paljon yhteistä menneitten aikojen ihmisten kanssa, vaikka elämämme on tullut monin tavoin helpommaksi kuin ennen.

Tänään suosittelen taas kerran paikkakuntani lehteä. Tämä lehti kannattaa lukea niidenkin, jotka ovat liian usein pahoittaneet mielensä Hesarista. Lyytisen kirjoituksessa on tavoitettu joulun henki.

Muista myös todella vanhat joululaulut (Piae Cantiones)

Vanhat joulukoristeet

Jouluna otetaan esille vanhat joulukoristeet. Nämä enkelittytöt ovat ilahduttaneet minua jo yli 10 vuotta, sain ne lahjaksi oppilailtani, aikuisilta joille opetin englantia.
Lue Joulukoristeet säilyttävät muistoja.
Kirjoita hakuikkunaan "joulukoristeet" ja lue muutakin.

Kommentti: naisten kirjat, naistenkirjat

Rakkaus, mustasukkaisuus, viha, kuolema. Nämä suuret aiheet ovat keskeisiä myös naistenkirjallisuudessa.

Naisten kirjallisuutta on monta lajia, on dekkareita, historiallisia romaaneja, näytelmiä, kokeilevia romaaneja, runoutta jne. Siksi voidaan sanoa joko naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (A.S. Byatt) tai kirjallisuutta, jossa naisen (ja lasten) asiat ovat keskeisiä (Anna Karenina).

Siihen mahtuu myös naisten viihdekirjallisuus, jos sellainen halutaan erikseen mainita tai yleensäkään termi 'viihdekirjallisuus'. Jopa Dante tai Milton viihdyttää monella tavoin sekä miehiä että naisia . Usein sanalla viihde tarkoitetaan arkikielessä yksinkertaisesti huonosti kirjoitettua tai aihepiiriltään mautonta kirjallisuutta.

--n eräässä kirjoituksessaan esittämä 'romance' -luettelo sisältää taas esimerkiksi Thomas Hardyn. Romance on vain eräs kirjallisuuden laji, ei arvoarvostelma kuten ei ole myöskään termi 'naisten kirjallisuus'.

Minusta näissä keskusteluissa tulee jatkuvasti esille suomalaisten naisten heikko itsetunto: pitäisi olla mies (Vai onko se alkuaikojen feminismiä?). Mitä ihmeen häpeämistä on siinä että lukee mieluummin raskaudesta, vaatteista yms kuin asioista, joista miehet ovat useimmiten kiinnostuneita, olipa kirjan kirjoittanut mies tai nainen.

Ymmärrän, että miehet eivät useinkaan jaksa olla kiinnostuneita samoista asioista kuin naiset. Miksi heidän pitäisikään? Mieheni joka juoksee joka toinen päivä 5km, väsyy hirveän nopeasti vaateosastolla tai nukketalotarvikekaupassa. Mutta pitäisikö naisten edelleen pitää kirjallisina ja arvokkaina vain miehiä kiinnostavia aiheita?

Hömppä voi olla mukavan tai jollain tavalla rentouttavan kirjallisuuden lempinimi, olipa sitä kirjoittanut kuka hyvänsä. Minulle P.G. Wodehousen 'Jeeves ja Wooster' -kirjat ja elokuvat ovat hömppää, ne saavat minut oikein hyvälle tuulelle. Kieli on oivallista, juonet nerokkaita. Pidän Wodehousesta, vaikka hänellä on eräänlaista naisvihaa huumorin varjolla "Aunts are no Gentelemen". Niinhän nuoret miehet ajattelevat.:)

(Minulla ei ole mitään nuoria miehiä vastaan, minulla on kaksi poikaa, vävy ja sisarenpoika, joista kaikista pidän mahdottoman paljon ja jotka sietävät minua ihmeen hyvin.)

Wodehouse uskalsi olla vielä 'hömppä', mutta hän elikin niin mahdottoman vanhaksi, ettei hänen tarvinnut välittää enää kenestäkään mitään.

Minusta on kiinnostavaa myös keskustelu aikuisten "tyttökirjoista". Se liittyy trendiin, jossa aikuiset leikkivät. Ennen oli niin, että aikuisten leikit ja aikuisten huonekalut annettiin lapsille. Nyt tehdään päinvastoin. Johtuuko se siitä, että lapsia on niin vähän?

Ihmisellä on kuitenkin lapsen kaipuu, ja hän tekee lemmikkieläimistä ja jopa itsestään lapsen saadakseen elää uudestaan lapsuuden, sillä sitähän lasten saaminen perheeseen merkitsee: toista lapsuutta, jossa saa korvata ensimmäisen lapsuuden puutteet. Eräskin mies sanoi, että kun hän haaveili aina lapsena sähköjunasta, hän osti lapselleen sellaisen saadakseen itsekin leikkiä sillä.

Historiallisten "tyttökirjojen" kirjoittajana tiedän, miten sanat leimaavat kirjallisuudenlajia ja kirjailijaa.

Tullaanko varsinaiseen tyttökirjaankin suhtautumaan nyt uudella tavalla? Tyttökirjojen lukijat ovat lapsia, 8-13-vuotiaita tai naisia, jotka elävät uudelleen lapsuuttaan lukiessaan lapsuutensa kirjoja uudestaan ja uudestaan. Varsinaisten lukijoiden nuoruuden vuoksi tyttökirjat ovat "kilttejä" olipa aihe kuinka raskas hyvänsä. Haluamme, että lapsilla olisi lapsuus.

Talvinen ilta kaupungissa

Valot tekevät kaupungin eläväksi.

Luminen kaupunki

Mittari näyttää -12. Kuinkahan kylmältä se tuntuu? Täytyy mennnä kokeilemaan. Talvi tuli sittenkin.

Hakasalmen huvila

Kävin Signe Brander -näyttelyssä Hakasalmen huvilassa. Valokuvat olivat kauniita, ja siellä oli myös kiinnostava diaesitys, jossa oli rinnakkain Signe Branderin kuvaama kohta Helsingistä ja vastaava paikka nykyajan Helsingissä.

Mutta itse museokin on kaunis. Museoiden kokoelmiahan ei saa Suomessa kuvata, mutta ainakin joissain muissa museoissa saa kuvata parvekkeita, erkkereitä yms, joten otin kuvia museon salin uuneista (kaksi identtistä korkeaa kaakeliuunia), ovesta, portaikosta, vaunuvajasta ja parvekkeen kaiteesta, Kukaan ei tullut kieltämään.

Keittiön portaat olivat karummat, mutta sielläkin oli portaikossa uuni, vaatimaton tiilistä muurattu valkeaksi rapattu uuni, sopivasti nurkassa, jossa portaat kääntyivät yläkertaan.

Tämä sinun täytyy nähdä

Kamelin katselu muuttui välillä keskusteluksi eläintenoikeuksista. Kuvassa helsinkiläisten koululaisten iloista taidetta. Kuva: Anna Amnell

Hannelen blogin banner-kuvassa komeilee ihan oikea kameli itsetietoisen näköisenä joulukuvaelman näyttävänä hahmona! Ja täällä on pysyvä kuva kamelista ja muista joulunäytelmän eläimistä ja ihmisistä.

Kommenttini:

En ole tietenkään mikään kamelien asiantuntija, mutta näin sanovat ne, jotka tuntevat kamelin:

Kamelit ovat olleet kotieläimiä jo 3000 eKr, siis yli 5000 vuotta. Ne opetetaan polvistumaan vasta kun ne ovat täyttäneet vuoden. Niillä taitaa olla rauhallisempi lapsuus kuin nykyajan ihmislapsilla.

Niiden ähkiminen ja puhkiminen ylös noustessa on samaa kuin bodaajan ähinä ja karjahtelu hänen nostaessaan painoja.

Kamelit eivät ole äksyjä ja pahansisuisia vaan hyvänluontoisia, älykkäitä ja kärsivällisiä.

Ihmiset ja eläimet ovat muinaisista ajoista asti liittyneet yhteen selvitäkseen paremmin lyhyen elämänsä läpi niissä vaikeissa olosuhteissa, joihin he ovat syntyneet.

Miten tulisi ihminen toimeen hiekka-aavikoilla ilman kameleita? Kamelit olisivat kuolleet sukupuuttoon jo ajat sitten villeinä. Villikameleita on hyvin vähän.

Hyvä ihminen hoitaa hyvin kotieläimiään, ja eläimen ja ihmisen välille syntyy vahva tunneside. Uskon, että näin voi olla myös kamelin ja hänen omistajansa laita.

Kaunista arkea

Illalla postiin mennessä löytyi tällainen rakennus.

Jepulis

Eräs ystäväni antoi vihjeen jepulis-sanan taustasta. Hänen mielestään 'jepulis' on esiintynyt esim lauluissa jo 1920-1930 -luvulla ja on stadin slangia.

Niin näyttää olevan. Sanan taustalla on 'je' = kyllä. Netissä olevasta sslangisanaluettelosta löytyi seuraavat variaatiot:

je kyllä
jebu kyllä
jebulis kyllä / terve

jepulis kyllä / totta
jepulisjehna terve / kyllä

Näin ollen 'jepulis' näyttää olevan wodehousemaisen viaton sana ja sopivan myös Jeeves-kirjojen ajankohtaan. Se oli vain joutunut huonoon seuraan.

Taustalla Linnamäki. ks myös Linnanmäki-sarja taiteilijan luonnoslehtiöstä, maailmanpyörän toiselta puolen kuvattuna.

Kaksi taloa

Kihlmanin talo marraskuisessa lumipyryssä muutama vuosi sitten

Lempitaloni entisessä kaupunginosassani oli Kihlmanin talo. Otin siitä paljon valokuvia. Se edustaa minulle 1900-luvun alun Helsinkiä, vaikka tyyliltään se on enemmänkin 1800-lukua ja kuin keskiaikainen talo monella tavalla.



Yksityiskohtia Kihlmanin talossa



Tämä sininen talo edustaa pohjoista uusklassismia, kaunista vaihetta jugendin ja modernismin välissä. Talo on rakennettu vuonna 1929. En tiedä siitä vielä mitään muuta. Se sijaitsee melkein Runeberginkadun ja Mannerheimin risteyksessä.

Klikkaa kuvia ja katso muita kuvia samoista rakennuksista.

Orkideat talvella 2009

Klikkaa kuvaa, jotta näet sen suurempana.

Entisessä asunnossa oli leveät ikkunalaudat, joilla pidin kukkia. Orkideat saivat talvisin valoa kohdelampuista, joissa oli kasvilamput. Nuo kohdelamput olivat vaatimattomia, ostettu kirpputorilta ja muutossa annoin ne kiertoon kirpputorille. Päätin ostaa hienot kasvilamput, jotka sopisivat uuteen asuntoon, jossa on erkkeri.

Orkideat viihtyvät erinomaisesti erkkerissämme, jonne tulee valoa joka puolelta, ei kuitenkaan koskaan liian häikäisevästi (kuvat vasemmalla). Mutta syksyn tultua piti saada lisää valoa (kuvat oikealla). Se ei olekaan yksinkertaista. Emme ole löytäneet mitään kunnollisia lamppuja. Kokeilin jonkin aikaa "päivänvalolamppua", ensin nostin sen ikkunan edessä olevan kaapin päälle orkideoiden lähelle (ylempi kuva oikealla), sitten siirsin orkideat työpöydälle, jotta valo riittäisi kaikille.

Tänään keksin mielestäni parhaan idean. Siirsin orkideani keittiöön loisteputken alle (alempi kuva oikealla). Saa nähdä, mitä tapahtuu.

Mieheni ostama kukkiva valkoinen orkidea on olohuoneessa muiden kukkien, amaryllisten ja joulukaktuksen kanssa.

Lunta!

Päivällä alkoi jo sataa hieman lunta, nyt enemmän. Olisiko talvi tulossa?
Huomaa Linnanmäen valot takana oikealla.

Hyvää Lucian päivää!

Tänään onnittelen kaikkia Lucia-nimisiä ja lähetän terveiset kaikille Lucian päivää viettäville, erityisesti blogiystävälleni Hannelelle , jota Sisu-radio Ruotsissa haastattelee sarjassaan Kulttuurivaikuttajia.
Esimerkiksi tästä (Alussa noin tunti muuta ohjelmaa: aamuhartaus, Timo Parvelan ja Virpi Hämeen-Anttilan haastattelu)

Suomen tämän vuoden Lucia on Ellen Husberg.

Pyhä Lucia ja Lucian kirkko Krk-saarella Kroatiassa.

1500-luvusta kertovien kirjojeni sankaritar Lucia Olavintytär pääsi mukaan artikkeliin, jossa kerrotaan Lucia-perinteen siirtymisestä.

Valkea joulu 1

040
Originally uploaded by amnellanna

Teimme pitkän kävelylenkin keskustaan ja tulomatkalla ostimme lähikukkakaupasta jotain uutta jouluksi.

Kun entinen valtava punakukkainen joulukaktus on mennyttä, aloitan uuden kasvattamisen. Ostin kaksi pientä valkokukkaista joulukaktusta, jotka istutan samaan ruukkuun. Ehkä tarvitsen vielä kolmannenkin.. Sain mieheltäni Annanpäiväksi valkoisen orkidean, joka sopii hyvin yhteen valkoisen joulukaktuksen kanssa. (Tämä on kuvallinen päiväkirja, johon laitan kuvia myös kukistani.)

Kiirettä

Tonttu, Santa's helper from Finland
Originally uploaded by amnellanna

Nyt on kiirettä.Kurkistan kuitenkin Bloggaus jää vähälle.

Käy katsomassa kuviani ja lue entisiä blogikirjoituksiani myös muista blogeistani. Niitä on paljon, Ja onhan minulla muutama kirjakin saatavissa kirjastoista. Niitä lukevat aikuisetkin.

Blogataan kun ehditään.;:)

Agatha Christie: Salainen vastustaja

Luen Agatha Christien 1920-luvun kirjoja. Agathan omistuskirjoitus ensimmäiseen niistä: To all those who lead monotonous lives in the hope that they may experience at second-hand the delights and dangers of adventure.

Agatha Christie: The Secret Adversary (1922, suomeksi Salainen vastustaja 1974 WSOY)

Maailman suurin valtamerihöyrylaiva Lusitania oli tulossa ensimmäisen maailmansodan aikana keväällä 1915 New Yorkista Liverpooliin, kun saksalainen sukellusvene ampui siihen kaksi torpedoa. Laiva upposi, ja yli 1000 henkilöä kuoli. Tämä dramaattinen tapahtuma on lähtökohtana Agatha Christien kirjalle The Secret Adversary. Miesmatkustaja luovuttaa salaisia asiapapereita nuorelle naiselle, jonka hän uskoo pelastuvan laivasta, sillä naiset ja lapset laitettiin siihen aikaan ensimmäisinä pelastusveneisiin. Nuori Jane Finn pelastuu, mutta katoaa jäljettömiin.

Viisi vuotta myöhemmin sodasta palannut Thomas Beresford ja hänen lapsuudenystävänsä Prudence Cowley, myöhemmistäkin kirjoista tutut Tommy ja Tuppence, perustavat rahapulassaan yhteisen yrityksen Nuoret seikkailijat. He saavat ensimmäiseksi tehtäväkseen Lusitaniasta pelastuneen Jane Finnin etsinnän. Huhutaan, että Englannissa on vallankumouksellisia, jotka koettavat saada haltuunsa nuo salaiset asiapaperit. Maa on vaarassa.

Etsijöihin liittyy Jane Finnin serkku, nuori amerikkalainen monimiljonnääri. Kirjassa mainitaan poliisi nimeltä Japp. Vehkeilyjen takana on salaperäinen Mr. Brown, jonka henkilöllisyyden paljastuminen on aikamoinen yllätys. Kirjasta tehtiin jo 1920-luvulla mykkäelokuva. Lue lisää muutakin Agathasta.

On hätkähdyttävää, kuinka aito agathachristiemäinen tunnelma vallitsee jo näissä nuoren Agathan kirjoissa. Hänen ensimmäisestä kirjastaankin sanottiin, että ainoa vika on se, että se on melkeinpä liian täydellinen.

Voit lukea kirjan The Secret Adversary (1922) ilmaiseksi täältä samoin Gutenbergistä. (Myös Stylesin tapaus samoilta sivuilta)

Joulukoristeet etsivät paikkaansa

Nämä kirjaimet olivat entisessä asunnossa eteisessä sähkömittarilaatikon koristeena.

Christmas Spirit: Kaunis joulutunnustus

Runoileva bloggaaja Una on lähettänyt tämän lämpimän joulutunnustuksen. Kiitos! Haluan välittää sen seuraaville:

Ruotsinsuomalaisen Hannelen paratiisiin eli joulumaailmaan . Hannelella on myös joulublogi.
Sanat-blogin kissanpennulle Ninnille ja sen emännälle Anitalle.
Lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittavalle Jukalle, jonka blogissa voit nähdä tänään valtavia jääpuikkoja! Talvi on siis vielä olemassa, vaikka helsinkiläisen on vaikeampaa uskoa siihen kuin Joulupukin olemassaoloon.
Hullu luokka -kirjojen äidille Kaisalle
Bloggaavalle naispapille ja äidille Anskulle
Emman ja muiden hauskojen sankarittarien mammalle Kirstille
Iinekselle, jonka blogissa käy jatkuva kiinnostava keskustelu.
Mamman maailmaan.
Sinulle, lukija, ohikulkija, liitä tämä kaunis joulumieltä toivottava kuva blogiisi tai kotisivuusi.

Olkoon meillä kaikilla myös aito dickensmäisen iloinen ja antelias joulumieli!



Charles Dickens vuonna 1842

Jos ehdit jakaa tätä joulumielen toivotusta muihin blogeihin, ohjeet löytyvät Unan blogista.

Joulukirjoituksia

Joulu blogeissani. Kirjoituksia ja kommentteja. Lisää samasta aiheesta tässä blogissa: Klikkaa alla olevaa hakusanaa 'joulu'.

6.12.2009

Valot syttyvät tänään moniin ikkunoihin.

Itsenäisyyspäivä ja Suomen ilmaston muuttuminen

Itsenäisyyspäivästä tulee aina mieleen ensimmäiseksi kaksi asiaa: kynttilät ja pakkanen. Meillä kotona sytytettiin itsenäisyyspäivän iltana aina kaksi elävää kynttilää ikkunalaudalle niin kuin varmaankin useimmissa suomalaisissa kodeissa. Se oli harras ja miltei pyhä toimitus, joka vei pikkulapsetkin hiljaisiksi. Opiskeluaikana itsenäisyyspäivään kuului marssi sankarihaudoille. Yleensä silloin oli aina kova pakkanen, ja viiltävä tuuli ja lentävä lumi pieksivät kasvoja. Jalkoja paleli talvikengissä, sormet tulivat kankeiksi kaksien lapasten sisällä. Oli talvisodan tunnelmaa. Tunsi itsensä suorastaan sankariksi.

Nykyään itsenäisyyspäivän sää on Helsingissä niin leuto, että voi kulkea ulkona avopäin ja matalissa kengissä. Tuleeko ilmastonmuutos muuttamaan myös suhdettamme itsenäisyyden juhlintaan? Jos sää vielä lämpenee, muuttuuko suomalainenkin itsenäisyyspäivä iloiseksi - ja samalla isänmaalliseksi - juhlaksi, jollainen se on esimerkiksi Yhdysvalloissa? Voisiko se muuttua samanlaiseksi kuin ranskalaisten kansallispäivän juhlinta? Loisteliaat paraatit, väriloistoa ja tyylikkyyttä. Kauhukuva olisi se, että itsenäisyyspäiväkin muuttuisi samalla tavalla perisuomalaiseksi kuin mitä ovat taiteiden yö ja vappu.

Kotiliesi, Ele Alenius ja taistolaiset

HS:n joulukuun kuukausiliite haastattelee Ele Aleniusta, joka joutui SKDL:n puheenjohtajana ollessaan useampaan kertaan Neuvostoliiton suurlähettilään puhutteluun, kun ei totellut Tehtaankadun ohjeita.(Ilkka Karisto: Neuvostoliiton vihollinen. Helsingin Sanomat/Kuukausiliite joulukuu 2009)

"Kylmän sodan loputtua SKDL:n raunioille perustettiin vasemmistoliitto. Alenius kieltäytyi liittymästä puolueeseen, koska mukaan kelpuutettiin myös entiset taistolaiset."

"Taistolaisten ajatukset olivat äärimmäisen kaukana omasta ajattelustani", sanoo Alenius haastattelussa.

Noin SKDL:n entinen puheenjohtaja. Onko silloin ihme, että meikäläinen eli ei-sosialisti tympääntyy täysin, kun "Suomen kotien ikioma lehti" Kotiliesi ihannoi edelleen taistolaisia haastatteluissaan? Kerroin myös, että peruin Kotilieden kestotilauksen tuosta syystä.

Taistolaiset-sana on Hesarin toimittajien keksimä. Lue tämän linkin tietoisku taistolaisista.

Näin kävi. Kotiliedestä iskettiin korkeammalta taholta puhelin korvaan, mutta Alenius taputti selkään lohduttavasti.

Pirteän punainen yläpalkki

Google Chromen teemoissa on paljon valinnanvaraa. Näin joulun odottelussa olen valinnut Cath Kidstonin suunnitteleman teeman. Se piristää.
Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana. Väri on raikas punainen, lähinnä kirsikan väri. Cath Kidstone on ennestään tuttu englantilaisten sisustuslehtien haastatteluista.

Kukallinen tausta jatkuu alas asti ja näkyy aina, kun avaa Googlen ensi kerran.

P.G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves.

Kuvan tiedot

ks. myös uudet lisäykset lopusta

Ostin uuden Wodehouse-suomennoksen, joka on tehty kirjoista Right Ho, Jeeves; Thank you, Jeeves ja Jeeves Makes an Omelette. Yhteisnimeksi on annettu Kiitos, Jeeves, mikä on todella sopiva, sillä Jeeves tuottaa paljon iloa sekä kirjoissa että elokuvissa. Alkukielellä on ainakin niin.

Uudessa suomennoksessa on alkamassa hauska tarina Gussie Fink-Nottlesta ja hänen vesiliskoistaan, mutta kääännös pilaa jutun. Heti ensimmäisellä sivulla törmään kohtaan, jossa särähtää:

"Mahtaako teillä olla sama kokemus, mutta joka kerta kun itse ryhdyn kertomaan tarinaa, törmään pirun [sic] hankalaan pulmaan, mistä aloittaa."

Wodehouse käyttää alkutekstissä [Luen samalla Gutenbergissä olevaa alkutekstiä.] sanontaa "dashed", joka on vain lievä eufeismi kirosanasta, ei ollenkaan yhtä voimakas kuin suomennos, joka ei yksinkertaisesti kuulosta Wodehouselta.

Wodehousen tyyli on nerokasta ja hauskaa. Hän keksii uusia sanontoja kuten "right ho" - joka ei ole myöskään minkään asteen kirosana kuten suomennoksen "jepulis", josta on tehty kirjan "Right Ho, Jeeves" nimi (Huom 'jepulis' näyttäisi olevankin 1920- tai 1930-luvun slangisana, alkusanana 'je'=kyllä. Ehkäpä käännöksen yleistunnelma sai senkin tuntumaan minusta kirosanalta.:Lue lisää).

Huumori vaatii lahjoja. Niitä oli Wodehousella. Hänen kirjoistaan tehtyjä TV-sarjojakin voi katsella uudestaan ja uudestaan, sillä niiden kieli on loistavaa. Puvut ja muu lähinnä 1920-luvun -ja edwardiaaninen, Wodehousen nuoruuden aika - tunnelma ja miljöö lisäävät nautintoa.

Library Thing-keskustelupalstalla puhutaan siitä, miksi Wodehouse on niin suosittu.

Eräs opettaja kirjoittaa, että nykyään on vaikeaa opettaa hyvää tyyliä teini-ikäisille, sillä nykykirjailijoilta ei tahdo löytyä enempää kuin neljä lausetta, jossa ei olisi kiroilua, väkivaltaa tai rivouksia. Näin siis myös englanninkielisessä maailmassa.

Mutta Wodehouse on erilainen, "hänen viattomuutensa virkistää", kuten kirjoittaja sanoo. "Hän ei loukkaa ketään tekstillään. Wodehouse on nero, sillä huumorihan on vaikea laji."

"The innocence of Wodehouse is also refreshing: nothing in there that would offend anyone--. Wodehouse could be quoted in his entirety without making my friend the Reverend turn a hair! Sheer genius: comic writing is SO difficult, after all."

En tiedä, viitsinkö ruveta lukemaan 573 sivua Wodehousea suomeksi. Kai kirja pitää palauttaa ja ostaa teokset alkukielellä. Minulla on tällä hetkellä vain "Aunts are no Gentlemen".

Lisäys:

Päätin katsoa, olisiko tämä suomennos sittenkin lukemisen arvoinen. Ei. Kääntäjän (kustannustoimittajan?) lempisana näyttää olevan juuri tämä 'piru'. Hän käyttää sitä mm silloin, kun Wodehouse kirjoittaa "jolly well" [= very much]. "Old leper" on hänellä 'vanha pieru', sana jota Wodehouse ei käyttäisi. Ja sanoisiko muka Wooster komentelevalle pelottavalle Dahlia-tädilleen: "Mutta mistä pirulauta on kysymys?", kun alkukielellä on "dash it", joka osoittaa harmistumista eli siis vaikkapa "Hellitä hiukan! Mistä on kysymys?"

Koska aikomuksenani ei ole tehdä seminaariesitelmää tästä aiheesta, lopetan tämän paksun 27.90 euroa maksaneen opuksen lukemisen ja palautan sen huomenna Akateemiseen kirjakauppaan ja ostan tilalle alkukieliset kirjat, jos niitä on.

Muutenhan Kaisa Siveniuksen teksti on hauskaa. Jatkuva sanojen "piru", "pirulauta" jne käyttäminen vaikuttaa melkein päälleliimatulta. Miksi näin on tehty?

Toinen lisäys: Muistin Kemppisen hienon blogikirjoituksen Wodehousesta ja Jeeves-kirjoista.

Antti Hyry: Uuni. Kiireettömyys voitti Finlandian.

”Oloni oli tyven ja hyvä luettuani Uunin”, sanoi Arkio luovuttaessaan tänään Finlandia-palkinnon kirjailija Antti Hyrylle. Siis hyvä olo kirjan lukemisen jälkeen. Se on uutta. Yleensä nykysuomalaisen kirjallisuuden lukemisen jälkeen tulee oikein paha olo. Lue Suomen Kuvalehden nettisivuilta lämminhenkinen haastattelu Antti Hyrystä.

Kaamos kaupungissa

Kansallismuseo 1.12.2009 illalla puoli kahdeksalta. Eteläpääty näyttää aivan keskiaikaiselta kivikirkolta. Sitä ei huomaa kesäisin, sillä sen edessä kasvaa korkeita puita.
Sama kuva suurempana

Slavoj Žižek Suomessa

Ljubljana, Slovenia. Kuva on otettu vuoren huipulla olevan tornin (Piper's Tower) huipulta, jonne kapusin näitä portaita (Klikkaa kuvia ja katso niitä suurina. Portaat varsinkin!)

Aamun lehdet kertovat, että Slovenian Derridaksi ja Slovenian jättiläiseksi sanottu sosiologi, psykoanalyytikko ja postmoderni filosofi Slavoj Zizek on vierailemassa Suomessa.

Tässä blogissa on ollut useita kirjoituksia Zizekistä.
En lukeudu tämän vasemmistolaisten filosofin ihailijoihin, mutta olen kuullut hänestä paljon viime vuosina.

Klikkaa Zizekin nimeä, jos haluat lukea kirjoitukseni hänestä (mm muoti, ekologia, elokuvien freudilainen tulkinta)

Joulukuu 2009

Vanha oviseppeleemme. Tästä alkaa joulu.

Mustavalkoinen joulu

Tämä Helsingin Aleksilla nähtävissä oleva näyteikkuna kertoo kahdella kielellä, että juuri tässä lienee viehättävin jouluikkuna. Ainakin se on erilainen. Tuskin osaisin laittaa mustavalkoisen joulun. Entä Coco Chanel, josta minäkin olen nähnyt kaksi elokuvaa tänä syksynä? Saattoiko hänen joulunsakin olla mustavalkoinen?

Brisbane, Australia mainostaa Coco avant Chanel joulua! Löytyyköhän sieltä myös Cocon katolisen joulun aineksia?

Kommenteista löytyy linkki pariisilaisiin Coco Chanel näyteikkunoihin.

Cocon tyyli 'vähän on tarpeeksi' kannustaa anteliaisuuteen näin jouluna, uskoo Southernness-blogin kirjoittaja kirjoituksellaan Coco liittyy Pelastusarmeijaan. Jos sinulla on liikaa, anna tarvitseville eli lahjoita hyväntekeväsyyteen.

Kiinnostava yksityiskohta: Coco Chanel käytti melkein joka päivä molemmissa ranteissaan ystävänsä herttua Fulco di Verduran suunnittelemaa Maltan ristiä.

Adventti kotona

Adventtikynttilän lämpö saa amarylliksen kukan aukeamaan. On hyvä nauttia joulusta jo nyt.