Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaista. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Mummo, aikansa feministi, poltti myös piippua



Minulla on läheinen ystävä, jolta saan jatkuvasti englanninkielisiä sanomalehtiä. Hän tietää, että minua eivät kiinnosta niissä uutiset, vaan pikkujutut, muoti ja kulttuuri. Minua kiinnostaa varsinkin Financial Times -lehti, jonka kieli on erinomaista.

Piippua polttavat mannekiinit
Financial Timesin muotiliitteessä.


Financial Times -lehden syyskuun "How to Spend" -liite on erityisesti muotinumero. Ja mitä komeileekaan lehden kannessa - nainen valkoinen paita päällä, musta hattu päässä ja piippu suussa? Piste iin päällä ovat mustaksi maalatut kynnet.

Sivuilla 106-120 on itse muotijuttu "man, I feel like woman". Pitkä, pohjoismaalaisen näköinen nainen mustassa Viktorian ajan tyylisessä silkkimekossa, pää kallellaan ja piippu suussa, toinen takkutukkainen puolialaston valokuvamalli myös piippu suussa.

Jutun alaotsikko on "A touch of masculine tailoring never does a girl any harm." On Chaplinin kulkuri -tyylisiä kamppeita, miesten paitoja ja pukuja. Voiko olla tosinainen vasta matkimalla miestä?

Mummot pissasivat seisaaltaan

Eräs varhaisimpia muistojani on, kun näin mummon ja naapurin emännän pissaavan seisaaltaan pitkiä helmojaan pidellen ja nauraa räkättäen: "Kyllä me naisetkin osaamme." Mummo oli pieni etelämaalaisen kaunis nainen, jolla oli pikimusta tukka. Hän pukeutui aina nuoruutensa muotiin, pitkiin pienikuviollisiin tummiin mekkoihin ja piti tukkaansa nutturalla. Näin hänen pitkät hiuksensa vain silloin, kun hän kuivatteli niitä saunan jälkeen hellan avoimen luukun lähellä hämärässä pirtissä.

Mummo oli mennyt 17-vuotiaana naimisiin itseään yli kymmenen vuotta vanhemman Pietarissa asti seikkailleen pelimannin kanssa. He muuttivat asumaan korpeen tiettömien taivalten taakse, kun ukki ryhtyi tekemään suksia. Mummo synnytti siellä 11 elävää lasta. Monta lasta kuoli synnytyksessä, keskenmenoja oli varmaankin useita. Hänen kaksi lastaan kuoli espanjantautiin, iloinen 10-vuotias Ransu-poika ja kaunis teini-ikäinen Hilma. Mummo synnytti viimeisen lapsensa paljon´yli 40-vuotiaana. Ukki ja mummo olivat erottamattomat. Mummon kuoltua ukki piti aina mukanaan mummon käsilaukkua, samanlaista isoa mustaa käsilaukkua, jollaisen tunnemme Muumi-kirjoista.

Ukin kessumaa

Eräs hauskimpia puuhiani kesällä mummolassa oli ukin kessumaan kastelu. Sekä mummo että ukki polttivat piippua. Mummo sanoi, että hammaslääkäri oli neuvonut tupakoimaan, sillä mummon ikenet olivat koko ajan kipeitä. Mummolla oli puremavika, sellainen joka hoidetaan nykyään hammasraudoilla tai leikkauksilla. Mummo kuoli sokeritautikohtaukseen puun alle mentyään lapsenlapsiaan vastaan, kun nämä olivat tulossa koulun kevätjuhlasta kotiin. Ukki kuoli kymmen vuotta myöhemmin 94-vuotiaana keuhkokuumeseen. Hänellä todettiin olleen myös keuhkosyöpä.

Perhe eli suuressa köyhyydessä talonvelkojen ja huonojen aikojen vuoksi. Sisällisodan aikana Savossa loppui ruoka, ja ukkikin kävi lastensa kanssa kerjäämässä naapurista ruokaa, kuten äitini kertoi lapsuudestaan. Tunnelma mummolassa oli kuitenkin aina iloinen, juteltiin, soitettiin, laulettiin ja naurettiin. Varsinkin enot muistelivat mummoa kauniina ja iloisena naisena, joka oli hyvä tanssimaan polkkaa. Hän oli myös hyvin hurskas ihminen. Juhani Ahon isä, rovasti Brofelt oli hänen rippi-isänsä ja vihkipappinsa. Brofeltin kuva oli mummon ja ukin makuuhuoneessa sängyn yläpuolella. Hän tavallaan kuului perheeseen. Sieltä korvesta käytiin kuitenkin kirkossa vain muutaman kerran vuodessa. Sehän on tyypillistä suomalaista uskonnollisuutta.

Joissakin asioissa maailma ei ole muuttunut

Minä ajattelen usein mummoa aikansa feministinä. Hän korosti usein sitä, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Ajattelen myös, mitä mummosta olisi tullut, jos hän olisi päässyt käymään kouluja. Ehkä samanlainen kuin tyttärestäni, joka muistuttaa kovasti isoäitiäni.

Financial Times -lehden sivulla 22 on kulmassa piirrettynä käsi, ja siitä riippuu ketjussa krusifiksi. Kuva liittyy pieneen juttuun newyorkilaisesta Johnny Deppin näköisestä upporikkaasta butiikin omistajasta, joka vertaa itseään varhaiskristillisiin pylväspyhimyksiin ja sormeilee jatkuvasti kaulakorua, jossa on Dalin Kristus-kuvaa. Suomalaisen korven köyhyydessä ja nykyajan New Yorkissa saattaa olla paljon enemmän yhteistä, kuin tulemme aina ajatelleeksikaan.


sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006

Iisalmi oli ennen kaunis puutalokaupunki



Yksinkertaista kauneutta




heijastuksia



Wiivi Lönnin suunnittelema koulu - entinen tyttölyseo, nykyinen Otavan erityiskoulu - heijastuu kivikoulun (entisen kansakouluni)lasioviin. Nämä olivat koulut, joita kävin. Vain kaksi viimeistä luokkaa kävin uudessa tyttölyseossa, nykyisessä Juhani Ahon koulussa.



Heijastuksia koulun ikkunassa

Jotain on jäljellä. Olin käymässä Iisalmessa, ja oli erityisen kaunis sää rakennusten valokuvaamiseen. Flickrissä on mm tämä talo, jossa Urho Kekkonenkin ehti käydä koulua vuoden.

Flickriin pääset sivupalkista. Olen laittanut Iisalmi-kuvia useisiin kansioihin: puutaloja, hirsiaittoja, rantakioski, uimala. Ne kertovat puutalojen Iisalmesta, joka elää enäävain muistoissa ja valokuvissa.

Kuviani Iisalmesta

torstaina, kesäkuuta 29, 2006

Aamu Amerikan maaseudulla

Aamu Amerikan maaseudulla

Asuimme leirintämatkoilla valtion ja osavaltion leirintäalueilla, jotka olivat luonnonpuistoissa. On ihanaa herätä teltassa metsän ääniin. Kuva on haalistunut, mutta muistot eivät. Kuva suurena

Valokuvatorstai 6, aiheena 'aamu'.

Kiinnostaako Suomen luonto?
Kannattaa tutustua Maatiainen-yhdistykseen, joka "pyrkii säilyttämään vanhat viljely- ja koristekasvit sekä alkuperäiset eläinrodut eli maatiaiskasvit ja -eläimet. Lisäksi yhdistys haluaa vaalia perinnemaisemia."

Yhdistys julkaisee Maatiainen-nimistä jäsenlehteä. Uusimmassa numerossa on artikkeleitä mm seuraavista aiheista: kansatieteellisiä elokuvia dvd:nä, maatiaskanat, puutarhan sienijuuret, vanhat viljakannat, vanhojen lajien suojelua Saksassa ja Ranskassa, myös ranskalaisista viljankorjuulauluista. (Tähkäpäitä poimimassa - runollista eikö totta?)

Yhdistyksen sivuilla on myös kuvagalleria maatiaiskukista.

torstaina, kesäkuuta 15, 2006

Kultaiset kädet Golden hands

suksimestari Jaakko Rytkönen

My grandfather was a fiddler, carpenter and master skimaker. I took this picture of him with my first simple camera over 50 years ago. He is about 80 years old in this picture. He was 94 years old when he died in 1969.

Kiinalaiset sanovat, että käsistään taitavilla ihmisillä on kultaiset kädet. Minun isoisälläni oli kultaiset kädet. Edustakoon hän meille nykyajan ihmisille vanhan ajan ihmistä, joka teki itse kaiken, mitä tarvitsi. Olen ottanut tämän valokuvan koululaisena ensimmäisellä kamerallani. Sain koulusta stipendin ja ostin sillä laatikkokameran. [ei ihan samanlainen kuin kuvassa]

Isoisäni oli viulupelimanni, puuseppä ja suksimestari (suksiseppä). Kun hän näki pikkupoikana Pielavedellä isänsä kanssa hiihtokilpailua seuratessaan ensi kerran sukset, hän sanoi: Minäkin osaan tehdä tuollaiset. Yllättävää kyllä, vasta silloin 1800-luvun lopussa alettiin järjestää Suomessa hiihtokilpailuja. Jaakko teki itselleen sukset. Hän teki teini-ikäisenä itselleen viulunkin, osti myöhemmin paremman ja opetteli soittamaan. Hänestä tuli viulupelimanni, joka soitti häissä ja hautajaisissa. Hän kiersi nuorena Pietarissa asti.

Hän teki myös kaikenlaisia puutöitä, puuleikkauksia rakennuksiin, verantoja taloihin, ruumisarkkuja lapsille ja aikuisille, kaikkea mitä pyydettiin. Kun hän oli 28-vuotiaana tekemässä kirkkovenettä Runnin lähellä, hän rakastui itseään kymmenen vuotta nuorempaan palvelustyttöön, jolla oli pitkät mustat hiukset, hoikka vyötärö ja suuret kauniit silmät, jotka olivat etäällä toisistaan. Kosiessaan hän sanoi tytölle, isoäidilleni : Nämä kädet jos saisin ja sinut kokonaan. Isoäidillä (Ryth-suku) oli harvinaisen kaunismuotoiset kädet kuten on toisella sisarellani ja tyttärellänikin.  Äiti sanoo, että isoisäkin oli hyvin komea mies nuorena, ja hänellä oli kaunis lauluääni.

Isoisä oli hyvin pieni kooltaan. Hänen kätensäkin ovat yllättävän pienet. Kuitenkin noilla käsillä hän rakensi itselleen kaksi taloa ja kaikki tarve-esineet niihin. Hän teki kaiken puusta. Niin kuin lintu hän rakensi pesänsä ympäristöstä saatavista aineksista.

Hän muutti asumaan kauas korpeen, sillä siellä kasvoi hyviä suksipuita. Hän teki vuosikymmenet suksia. Niillä hiihtivät sen ajan tunnetut hiihtäjät, esimerkiksi Klaes eli Klaus Karppinen. Hän pysyi kuitenkin köyhänä, sillä hänellä oli suuri perhe ja iso talovelka. Ajat olivat huonot. Vuoden 1918 sota ja sodat naapurivaltion kanssa köyhdyttivät maan isoisän mielestä. Isoisä ei ymmärtänyt sitä, että ihmiset voivat tappaa toisiaan.

Ukki oli rikkaan suvun jälkeläinen. Kahdesti hän torjui tarjouksen perustaa suksitehtaan, mikä olisi tehnyt hänestä upporikkaan. Jotkut hänen lapsistaan olivat siitä katkeria, mutta ei ukki itse. On olemassa vanha juutalainen tarina, jonka nimi on Kultaiset kädet ja kova sydän. Niin varmaankin menestyy ulkonaisesti, mutta isoisällä oli kultaiset kädet ja lämmin sydän. On olemassa muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.





Suksimestari ja viulupelimanni Jaakko Rytkönen (1.8.1875- 4.5.1969).
"Nimi Rytkönen on muodostunut mahdollisessti goottilaisperäisestä etunimestä Hrodgaer joka nykyisin kirjoitetaan muotoon Roger." (Wkipedia) Nimi Hrodgaer esiintyy mm Beowulfissa.
Sukututkimus Jaakon ja Marian suvusta
https://maria-ja-jaakko.blogspot.com/2019/08/sukututkimus-on-oppitiunti-historian.html

perjantaina, kesäkuuta 09, 2006

Kohtalona Rock Around the Clock

writer, Finland

Anna Amnell ( Pirkko Anna Amnell, Pirkko Kolehmainen]

Lehtikuva haastattelusta, joka tehtiin minusta amerikkalaisessa koululehdessä vuonna 1956, kun olin juuri saapunut Euroopasta.

Kun läksin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, en osannut tanssia. Opin tanssimaan laivalla keskellä Atlantia viulun ja hanurin soiton mukaan niin kuin ainakin Amerikkaan menijä. Ystävystyin joihinkin portugalilaisiin vaihto-oppilaisiin, jotka opettivat minut tanssimaan. Se oli hyvä asia, sillä Amerikassa koulutanssiaiset olivat osa kouluelämää.

Muutaman kerran vuodessa oli iltapukutanssiaiset, jonne mentiin kavaljeerin kanssa, mieluiten kaksi paria yhdessä. Pojat pyysivät tytöt daamikseen ja tulivat juhlapuvussa orkidea kädessä hakemaan kotoa. Orkidea kiinnitettiin iltapukuun. Tytöillä oli pienet kirjat, joihin tanssit merkittiin. Vanhempia ja opettajia istui juhlasalin seinustoilla. Orkesteri soitti. Se olisi voinut tapahtua Viktorian aikaan.


tanssiaiset

I took this photo in Split, Croatia. It reminded me that school dances were similar formal events in 1950's America.

Oli siis onni, että olin oppínut tanssimaan edes vähän. Iltapukujakin riitti, sillä perheessä oli yhteensä viisi tyttöä, ja yläkerran vaatehuoneessa riippui monta iltapukua. Niissä näytti suurin piirtein kermaleivokselta.

Eräänä päivänä, kun tulin koulusta, perheen pienemmät tytöt olivat pomppia kattoon, sillä telkkarissa (mustavalkoisessa) esiintyi pikkutyttöjen suosikki Elvis. Minusta hän oli tympeän näköinen rasvaletti, joka ketkutteli hassusti. Yleensäkään en välittänyt amerikkalaisista pojista, sillä siihen aikaankin oli pojilla muotia leikkauttaa tukka aivan lyhyeksi ja pukeutua lantiolta roikkuviin farkkuihin.



Sadie Hawkins -päivä

Kerran vuodessa tytöt hankkivat kavaljeerin ja pidettiin naamiaiset. Juhlan taustalla oli Al Cappin sarjakuva, jossa ruman Sadien pormestari-isä keksii päivän, jolloin naimattomat naiset saavat metsästää itselleen miehen. Tämä oli Sadie Hawkins -päivä, jota vietettiin 1970-luvulle asti collegeissakin ja joka elää edelleen musikaalina (Näin sen Broadwayllä jo seuraavana kesänä). Tytöt sananmukaisesti ajoivat takaa poikia ryhmissä ja merkitsivät heidät nauhalla.

Minulla oli ongelma, en halunnut ketään niistä siilitukista. - Minä voin ottaa Fredin, sanoin vihdoin, kun ystävilläni oli jo kavaljeerit. Ajattelin, että kukaan ei valitsisi Frediä, sillä hänellä oli isot rumat silmälasit, ja hän oli muutenkin vähän outo. Hän oli toisaalta hyvin hauska ja luova ihminen, hyvä ystäväni, samassa taideluokassa ja AFS-perheen collegessa olevan tyttären tuttu, esittänyt tanssiohjelmia koulussa hänen kanssaan.

Fred oli linnoittautunut huoneeseensa yläkertaan. Hänen isänsä ja äitinsä sanoivat, että hän oli ollut koko päivän lukon takana ja siirtänyt jopa jonkun raskaan kaapin ovensa eteen. Eräs jo metsästetyistä pojista keksi keinon. Haettiin korkeat tikkaat, kiivettiin ylös ja rikottiin Fredin vanhempien luvalla Fredin huoneen ikkuna.

Fred oli kalmankalpea, kun kiipesin ikkunasta hänen huoneeseensa.
- Fred, I don't have a crush on you. En keksinyt ketään muutakaan, sanoin Tilanne muuttui täysin. Fred innostui kovasti koulujuhlasta.

Frederick Clayton Jackson

Fred Jackson  , Billings, Montana
Sadie Hawkins Day School dance



Hänen ideastaan pukeuduimme intiaaniasuihin, joita Fred ja perheeni vanhempi tytär olivat käyttäneet eräässä tanssinäytöksessä. Sitten Fred opetti minu tanssimaan. Hän tuli meille monta kertaa viikossa ja harjoittelimme tanssimista tosissaan äänilevyjen tai AFS-perheeni äidin pianonsoiton tahdissa. Näin minä opin tuntemaan myös rock and roll -musiikin. Kun palasin Suomeen seuraavana kesänä, olin valmis kohtaamaan kohtaloni.


Photo: Amnell Family Album
Arosa Kulm

Hänellä oli kaunis musta tukka. Hän oli kiinnostunut filosofiasta ja kirjallisuudesta. Hän oli hyvin musikaalinen, pukeutui eurooppalaisittain ja osasi keskustella - ja tanssi hyvin. Meidän romanssimme alkoi teinikunnassa, koulunäytelmän harjoituksissa ja teinikunnan juhlissa. Hän oli ollut edellisenä kesänä Englannissa kansainvälisellä nuortenleirillä poimimassa mansikoita ja oppinut samalla tanssimaan rokkia.

Bill Haley & His Comets "Rock around the Clock" jäi mieleen meidän musiikkinamme. Miten minä huono tanssija olisin pärjännyt, jos Fred ei olisi treenannut minua?

Muistuivat mieleen kouluajat: kohtalona Rock and Roll. Emme kuunnelleet tätä musiikkia koskaan kotona. Kummankaan kotona ei ollut levysoitinta. Poikaystäväni soitti pianoa, mutta ei koskaan tätä kappaletta. Se oli tanssimusikkia.

Kuuntelemme juuri tyttäremme ostamaa levyä, jossa on Rock Around the Clock Bill Haleyn esittämänä. Rock and roll aloitti Amerikassa aivan uudenlaisen musiikin. Melodia on yksinkertainen ja tarttuva, rytmi hyvä. Sama iskulause toistuu. http://annaamnell.weebly.com/anna-amnells-historical-novels.html

torstaina, toukokuuta 18, 2006

Henkilökohtaisia kysymyksiä



Tämäkin on viihtyisä paikka. Keittiön puusohva on ostettu Pelastusarmeijan kirpputorilta.

Nämä kysymykset löytyivät Petjalta.

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?
Ison peilin ja vaatekaapin.

2. Osaatko sanoa kalenteriin katsomatta monesko päivä tänään on?
Tänään kyllä, sillä eilen oli poikani syntympäivä, usein en.

3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
Vastapäisen talon katon ja taivasta.

4. Mitä tavaroita löytyy kylpyhuoneen peilin läheltä?
Käväisin katsomassa: nestesaippuaa, tavallista saippuaa, hammasmuki, hammastahnaa, kaksi hammasharjaa, lasipurkki jossa on vanutuppoja, uutta kasvojen puhdistusainetta ja päivävoidetta sekä maljakko, jossa on täysin aidolta näyttävä teko-orkidean oksa.

5. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?
Näköala olohuoneesta ja makuuhuoneesta.

6. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen?
Olen. Jos rikastuisin ostaisin uudet sohvat ja divaanin, jolla voisin kirjoittaa.

7. Petaatko sänkysi joka aamu?
En, sillä sängyn pitää saada tuulettua.

8. Mitä löytyy sänkysi alta?
Ei mitään.

9.Kuinka monta kertaa annat kännykän soida ennenkuin vastaat?
Vastaan heti,jos kännykkä on lähellä ja tunnistan soittajan.

10.Suosikkikeksi?
Italialaiset mantelikorput. Syön niitäkin hyvin harvoin.

11.Päivämäärä jonka jatkuvasti sekoitat?
Varmaankin lukemattomia.

12.Onko sinulla salaisuus, jota et ole kertonut kenellekään?
Ei taida olla.

13.Viimeksi syöty ruoka?
Rasvatonta luonnonjugurttia, johon on puristettu sitruunamehua ja laitettu ripaus makeutusainetta. Hasselpähkinöitä. Vettä, vitamiineja. Noudatan Atkinsin dieettiä.

14.Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?
Vain äitini on enää elossa. Olen tullut aina hyvin toimeen äitini kanssa. Kukapa ei tulisi toimeen sellaisen ihmisen kanssa, joka on elämäniloinen, ystävällinen ja puhelias?

15.Kuinka monta tuntia nukuit viime yönä?
8 1/2

16.Miten reagoit kun sinua yritetään iskeä?
Minä en ole ollut koskaan tyyppi, jota yritetään iskeä, mutta jos on yritetty, olen suhtautunut ystävällisen torjuvasti.

17.Milloin olet viimeksi itkenyt?
En muista. Kyyneleitä muutama päivä sitten.


18.Mitä teet jos törmäät exääsi?
Ei ole exiä.

19.Millainen vaatetus juuri nyt?
Indonesialainen puuvillakaftaani. Ei koruja. Avojaloin.

20.Mitä teit edellispäivänä?
Päivällä luin lehtiä, jotka ovat jääneet lukematta viime päivinä (Helsingin Sanomat, Financial Times, International Herald Tribune sekä sisustuslehtiä kuten Traditional Home, Country Homes and Interiors, Sköna Hem ym). Lepäsin, sillä minulla on keuhkoputkentulehdus. Illalla meillä oli vieraita, tytär emännöi.

21.Kuinka usein käytät alkoholia?
Silloin tällöin ja erittäin vähän. Alkoholi on minulle vähän sama asia kuin yskänlääke: tiedän, että pieni määrä on terveellistä, mutta en pidä mausta enkä tuoksusta. En voi sietää lainkaan punaviiniä enkä olutta, sama koskee juustoja - allergiaa varmaankin.

22.Mitä teet talvilomallasi?
Olen kotona tai ulkoilen, jos ei ole mahdoton viima, niin kuin täällä Helsingissä usein on talvisaikaan.

23.Mitä olet oppinut itsestäsi viime aikoina?
Haluan sittenkin jatkaa kirjojen kirjoittamista.

24.Uskotko evoluutioon?
Periaatteessa kyllä.

25.Surullisin uutinen mikä sinulle on kerrottu vuoden sisällä?
Surulliset uutiset ovat tulleet maailmalta. Niitä on ollut hyvin, hyvin paljon.

26.Mukavin asia mikä sinulle on tapahtunut vuoden sisällä?
Uusi kirja on valmistumassa ja ilmestyy syksyllä.

27.Mitä sinulle sanottiin viimeksi?
Minulle on tulossa paketti kotiinkuljetettuna.

28.Valvottaako täysikuu?
Ei. Nukun aina sikeästi säästä ja vuodenajasta riippumatta.

29.Onko sinulla mielipidettä Matista ja Mervistä?
On traagista, että Suomi ei pidä huolta huippu-urhelijoistaan. Heille pitäisi järjestää koulutus johonkin ammattiin ja tarvittaessa terapiaa, jotta sopeutuminen tavalliseen elämään sujuisi.

30.Kerro yksi tai useampi positiivinen asia tästä päivästä!
Olo tuntuu jo hyvältä. On hienoa, että on lääkäreitä ja hyviä lääkkeitä.

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Kerro itsestäsi. Kiertokysely.



Hallatar haastoi minut kertomaan jotain itsestäni oheisten kysymysten mukaan. Lopussa nyt myös he, jotka haastoin ja heidän vastauksensa.

Kerro jotain itsestäsi:

Suolaista vai makeaa?
- Mieluiten ei kumpaistakaan, mutta mieluummin makeaa.

Esine, jonka katoaminen surettaa yhä?
-Luonnonvalkoinen irlantilaiskuvioinen, palmikkoraitainen villatakki, jonka neuloin vanhemmalle pojalleni ja joka varastettiin häneltä ensimmäisenä päivänä, jolloin hän laittoi sen päälleen kouluun. Hän ehti käyttää sitä muutaman tunnin.

Ihminen jonka olet kadottanut/menettänyt?
-Eräs sukulainen, pieni poika, joka kuoli leukemiaan. Se tapaus vaikutti minuun paljon. Arvostin sen jälkeen lapsiani entistä enemmän ja tein suuria valintoja, jotka vaikuttivat heidän elämäänsä.

Viikonpäivä josta pidät?
-Maanantai, joka on ollut aina mieheni vapaapäivä.

Kuukausi josta tykkäät?
-Vaikea valinta. Joulukuu (joulun vuoksi), syyskuu (luonnonkauneuden vuoksi), ehkä sitten kesäkuu, jolloin menimme naimisiin.

Mieleenpainunein kirja?
-Topeliuksen Välskärin kertomuksia ala-asteella ollessani. Se oli ensimmäinen oikein paksu kirja, jonka luin. Se oli kaunis vanha painos, kannet punaista ja himmentynyttä kultaa. Siinä oli historian tuntu, joka painui todellakin mieleeni. En ole lukenut sitä kirjaa koskaan sen jälkeen.

Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi?
-Moniakin: Ruotsinopettaja oli ihana vanha herra, jolla oli viktoriaaninen sali pienessä puutalossaan. Piirustuksenopettaja, joka ohjasi myös teinikunnan näytelmää. Kansakoulunopettajani oli paras, oikeudenmukainen ja rauhallinen.

Haaveiletko lottovoitosta?
-Tietenkin.

Pidätkö tavarataivaasta?
-Pidän eri kulttuurien esineistä. Olen saanut suurimman osan lahjoina omalta perheeltä ja ystäviltä tai ostanut kirpputorilta. Hinta ei ole niissä merkitsevä, vaan sisältö, värit ja muodot. Läheiseni tietävät, että iloitsen yhtä hyvin kiinnostavasta muovikassista, postikortista, jossa on jokin historiallinen asu tai rakennus tai vaikkapa ulkomailla käytetystä mielenkiintoisesta pääsylipusta. Esineet ovat kulttuurihistoriaa. Yhtä hyvin pidän tietenkin vaikkapa pilvistä ja kukista.

Vai oletko minimalisti?
-Joskus nuorempana olin vähän aikaa tiukan minimalisti ja modernisti (pyöreä lasikuitupöytä ja tuolit jne), mutta kolmen lapsen lelut ja vaatteet toivat suloisen sekamelskan, epäsovinnaisen joukon muotoja, materiaaleja ja värejä.

1970-luku: lasikuitupöytä

Onko tämä päivä ollut hyvä päivä?
- Erinomainen. Juttelin pitkään poikani kanssa kaikesta mahdollisesta ja mieheni on juuri tulossa kotiin töistä. Ihania syitä olla tekemättä töitä. Muistuu mieleen runoilija ja psykiatri Claes Andersonin erinomainen kirjoitus esteistä, joita kirjailija kerää ollakseen tekemättä työtään. Kai alitajunta ei ole vielä valmis. Varmaankin tilanne on sama muissakin ammateissa, toiset asiat kypsyvät hitaasti.

Lähetä nämä kysymykset kolmelle bloggaajalle. =)

Nyt vasta tajusin, että tämähän menee kommentteihin. Ei, ei tämä mahdu. Laitan vain osoitteen.

Heidät haastoin: Anskun ja Kirjavan, jolla on nyt muuta hyvin tärkeää mielessä , ja Hanhensulan, joka
vastaa ensimmäisenä . Ja nyt Ansku. Kirjava vastaa näin.

Vapaus lukea ja vapaus kirjoittaa



Kuva: Dover
Tänään muistamme niitä, joiden kirjat ovat merkinneet meille paljon. Heihin kuuluu minulla Mika Waltari.

Yritin saada vuosi sitten aikaan keskustelua Waltarista Kiiltomadossa. Loppujen lopuksi keskustelusta tuli antoisa, vaikkakaan ei Waltarin osalta. Keskustelua ei voi lukea, sillä Kiiltomadon arkistot ovat edelleen suljettuina.

Petja kirjoittaa myös Waltarin vaikutuksesta, samoin siitä, että hänen ei olisi annettu lukea kaunokirjallisuutta lapsena. Minulla oli sama tilanne. Minun piti taistella itselleni oikeus lukea.

Luin niin paljon kirjoja, että sukulaiset alkoivat pelätä, että sekoan. Niin oli käynyt paikallisen perimätiedon mukaan eräälle savolaiselle ylioppilasparalle. Kun asetin eräänä päivänä taas paksun kirjapinon kirjaston tiskille, uusi kirjastonhoitaja kuiskasi: "Kotoasi käytiin sanomassa, että sinulle ei saa antaa kirjoja". Valehtelin silmää räpäyttämättä, että tarvitsen kirjat kouluesitelmään. Sain kirjat ja käärin joksikin aikaa lainakirjat samanlaisiin kansipapereihin kuin koulukirjat. Pian kaikki palasi onneksi ennalleen.

Lue lisää tästä: Kun koti kävi ahtaaksi. Olen kirjoittanut sen kymmenen vuotta sitten Suomen Nuorisokirjailijoiden 50-vuotisjulkaisuun. Siinä se asia on: arvostan vapautta lukea ja vapautta kirjoittaa.

Nyt en ehdi kirjoittaa enempää, vaikka tekisi kovasti mieli. Pitää tehdä töitä. On minun vuoroni kirjoittaa lisää lukemista pienille tytöille, jotka istuvat puussa, kirjaston hiljaisessa nurkassa tai kerrosängyn yläpedillä lukemassa.

Onneksi olen tallentanut monia Kiiltomadon keskustelujakin. Kuinkahan paljon saa siteerata netissä ollutta keskustelua muiden osalta?

Kommentti ja keskustelua samasta aiheesta vuonna 2011

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Näkemiin Rööperi, tervetuloa koko Helsinki

Opiskelin ensimmäisen syylukukauden ahkerasti, sillä tiesin, että sitä lystiä, kokopäiväopiskelua, ei kestäisi kauan. Rahat olivat vähissä. Kevätlukukaudella olinkin jo vähän väliä jossain työssä. Helpoin työ oli olla Teknillisen korkeakoulun koehenkilönä Otaniemessä.

Meitä oli kaksi naista yhtä aikaa lattialämmityksellä lämmitetyssä huoneessa. Yksi tunti piti kävellä, yksi loikoilla sängyn päällä ja kolmas lukea. Välillä oli psykologisia kokeita. Yhtä helppoa oli istua leipäkaupassa ja laskea, mitä leipiä ihmiset ostivat.

Pääsiäispostin lajittelu oli kovaa työtä. Juhavan kynttilätehtaassa oli taas hauskaa, sillä melkein kaikki työntekijät olivat opiskelijoita, ja tehdas oli omakotitalossa. Taideopiskelijoilla oli kunnia maalata joulupukki- ja saapaskynttilöitä, me muut kaadoimme talia muotteihin.

Oudoin oli työni ravintolassa tiskaajana. Kun kerroin vuokraemännälle ja vuokraisännälle, että aion ruveta hankkimaan paljon rahaa tiskaajana, vuokraisäntä purskahti nauramaan: Voin lyödä vetoa, että neiti kestää vain yhden illan. Hän oli oikeassa. Se oli orjatyötä. Ei ollut hetken lepoa. Surkeinta oli kuitenkin sillä tytöllä, joka raahasi koko yön hiiliä kellarista kahdella peltisangolla. Aina sen jälkeen olen tuntenut oloni vaivautuneeksi ravintoloissa ajatellessani sitä valtavaa työmäärää, mitä keittiön puolella tapahtuu. Tiskaamiskokemus valmisti minut kirjoittamaan Edwardin ajan "kahden kerroksen" elämästä.

Huomasin, että vuokra oli liian korkea yksin asuessa. Niinpä kun luokkatoverini pyysi minua asumaan kanssaan Arkadiankadulla, olin valmis muuttamaan. Siinä vaiheessa olin jo kokopäivätyössä Stockmannin huonekaluosastolla. Opinnot piti sovittaa työhön. Ei aineita, joissa on paljon luentoja (ranska) vaan sellaisia, joista selviää tenttimällä (sosiologia ja estetiikka).

Elämä muuttui kuitenkin miellyttäväksi, sillä poikaystäväni tuli myös Helsinkiin opiskelemaan. Alkoivat romanttiset iltakävelyt, joilla Helsinki tuli tutuksi. Elokuvissa käyminen jatkui samalla kaksi elokuvaa viikossa tahdilla, johon olimme tottuneet koulukaupungissa - ja avautui uusi maailma: teatterissa käyminen.

Elämämme parhaat teatterimuistot ovatkin niiltä vuosilta, sillä legendaarinen Eino Kalima ohjasi Kansallisteatterissa. Meistä tuli Tsehovin ihailijoita ja päätimme kumpikin suorittaa venäläisen kirjallisuuden, minä loppututkintoa varten, mieheni huvikseen. Toinen opiskeluvuosi oli alkanut optimistisella mielellä.
Iso Roobertinkatu 17-19

Osakunta oli opiskelijan koti kaukana kotoa

Pirkko Anna Amnell

Siihen aikaan kun opiskelijat asuivat ankeissa alivuokralaisasunnoissa, osakunta oli monelle kuin koti. Savolaisessa osakunnassa emännöi ystävällinen ja tarmokas Hilma, joka leipoi samanlaista pullaa kuin äiti. Tee ja osakunnan pulla olivat monena päivänä ainakin minulle ainoa ruoka, johon oli varaa. Mauttoman Porthanian ruokalan ruoan jälkeenkin se toi kodikkuutta elämään.

Koska olin ollut teinikunnan puheenjohtaja omassa koulussani, jouduin automaattisesti apuemännäksi. Se oli olevinaan kunniavirka. Meitä oli pari apuemäntää ja meitä vanhempi opiskelija emäntänä. Autoimme Hilmaa teetarjoilussa ja siivosimme juhlien jäljet. Samanlainen kunniavirka oli ollut teinikunnan puheenjohtajana olo: luuttusin kerran yksin lyseon voimistelusalin lattian teinijuhlien jälkeen. Nämä kunniavelvollisuudet taisivat vieroittaa minut järjestöelämästä niin aikaisin, että en ehtinyt nauttia sen tuomista eduista.

Missään hienoissa iltapukujuhlissa en käynyt, sillä poikaystäväni oli sotaväessä ja tulisi opiskelemaan vasta seuraavana syksynä. Tavallisten iltojen jälkeen joku poikaystäväni luokkatoveri ja kerrankin joukko poikia saattoi minut Rööperiin, sillä sitä pidettiin vaarallisena paikkana siihen aikaan.

Mikähän lienee Savolaisen osakunnan merkitys nykyajan opiskelijalle? Ylioppilastalon vinnillä sanotaan löytyvän vieläkin toinen koti ylioppilaalle. Se voi olla pehmeä lasku maalta kaupunkiin muutettaessa. Oli ainakin minulle.

Kun myrsky riehui Rööperissä

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Katso karttaa. Punavuori.

Ensimmäisen opiskelija-asuntoni vuokraisäntä varatuomari Väinö Huttunen oli jäänyt eläkkeelle vähän ennen minun Helsinkiin tuloani. Hänellä kävi asiakkaita kotona työhuoneessa, jota he olivat ennen vuokranneet opiskelijoille ja joka oli luvattu minullekin edellisenä talvena. Jos olisin asunut minulle luvatussa huoneessa, olisi suhde tähän pariskuntaan jäänyt paljon etäisemmäksi. Olisihan minulla ollut oma ulko-ovi ja olisin ollut muutenkin erillään perheen varsinaisesta asunnosta.

Kun heräsin aamuisin Iso Roobertinkadun pienessä palvelijanhuoneessa, kuulin ohuen seinän läpi, kun varatuomari luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia. Hänellä oli kaunis ja selvä ääni. Sitä oli mukava kuunnella. Perheessä kävi merkittäviä vieraita ja kuulin sinä talvena ohuen oven läpi vähän matkan päässä olevasta salista muun muassa ensimmäiset sisäpiirijuorut Urho ja Sylvi Kekkosen perhe-elämästä.

Vuokraisännän ja vuokraemännän suhtautuminen minuun oli tavallisimmin kohteliaan etäistä, mutta toisinaan jopa sydämellistä. Perheen ainoa poika oli kuollut ja rouva Huttunen kohdisti minuun ajoittain äidillistä huolenpitoa, jota en osannut aina arvostaa.

Pahin ristiriita meidän välillämme syntyi meidän hyvien ominaisuuksiemme tähden, heidän huolehtivaisuutensa ja minun sikeäunisuuden vuoksi - ja aivan poikkeuksellisen tilanteen tähden.

Kun heräsin eräänä aamuna heinäkuun loppupuolella, melkein törmäsin herra ja rouva Huttuseen, jotka olivat odottamassa minua oveni takana.
- Pelkäsikö neiti yöllä! huudahti rouva heti alkuun ja katsoi minua suurin silmin.
- Ai pelkäsinkö? kysyin ällistyneenä. Pariskunta näytti jotenkin vauhkolta.
- Me ajattelimme tulla lohduttamaan neitiä, ettei neidin olisi tarvinnut olla yksin, rouva jatkoi.
- Minä en ymmärrä, mistä te puhutte, sanoin edelleen ällistyneenä melkein nauraen, ja silloin pieni ja hento vuokraemäntäni raivostui ja huusi minulle:
- Ei ole kaunista, että neiti valehtelee vanhoille ihmisille.
Siinä vaiheessa vuokraisäntä puuttui puheeseen:
- Yöllä oli harvinaisen kova ukonilma. Emme pystyneet nukkumaan ollenkaan.
- Minä en kuullut mitään, sopersin.
- Kukaan ei voi nukkua sellaisena yönä, sanoi rouva Huttunen loukkaantuneena ja juoksi pois itkien. Valvottu yö oli liikaa hänelle.

Minusta vaikutti siltä, että he eivät uskoneet koskaan, että olin voinut nukkua niin sikeästi. Tuo yö oli ollut todellakin poikkeuksellinen. Kun menin ulos, ihmiset puhuivat ryhmissä ukkosesta, kadulla oli vieläkin valtavia kattopellin paloja ja katu oli haljennyt yhdestä kohti.

"ANKARA UKONILMA UUDELLAMAALLA. Heinäkuun 25-26 päivien välisenä yönä raivosi Uudellamaalla ankara ukonilma, jonka aikana salamointi oli harvinaisen voimakasta. Nurmijärven geofysikaalisessa observatoriossa rekisteröitiin rajuilman aikana elektronisella salamanlaskijalla 1780 iskua ja ilmiön ollessa voimakkaimmillaan havaittiin yli 100 salamaa minuutissa. (Myöhemmin lukemiksi on ilmoitettu 2807 iskua).
Ukkonen riehui voimakkaimpana Helsingissä ja herätti erikoista huomiota sen vuoksi, että se alkoi juuri geofyysikkokongressin avajaispäivänä juhlaillallisten aikana, joten lähes 2000 geofyysikkoa eri puolilta maapalloa sai tilaisuuden seurata tätä mahtavaa luononilmiötä.
Ukonilma syntyi lämpimässä ja harvinaisen kosteassa kaakkoisessa ilmavirtauksessa. Kun ilmamassan tasapainotila oli hyvin epävakaa, syntyi siinä voimakkaita nousevia ilmavirtauksia, jotka aiheuttivat voimakasta ukkospilvimuodostusta salamoineen ja rankkasateineen.
Helsingissä mitattiin ukkosen aikana 88 mm sadetta eli enemmän kuin normaalisti koko elokuussa. Sade oli ajoittain niin rankkaa, että viemäriverkosto ei ehtinyt niellä vettä ja kaduille muodostui paikoin ½ metrinkin paksu vesikerros. Vesi nousi Vantaanjoessa 60 cm.
Rajuilma katkaisi pääkaupungin sähkönjakelun koko yöksi sekä aiheutti runsaasti vesivahinkoja, liikennehäiriöitä ja tulipaloja."

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Iso-Robertinkatu 17-19

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Ensimmäinen osoitteeni Helsingissä oli Iso Roobertinkatu 17-19. (linkki uusittu) Vuokraisännälläni, eläkkeellä olevalla varatuomarilla oli iso asunto, josta minulle oli vuokrattu pieni palvelijanhuone keittiön vierestä. Olin oikein tyytyväinen, sillä minulla oli opiskelija-asunto keskustassa, kävelymatkan päässä yliopistolta. Vasta myöhemmin sain tietää, että talo oli historiallisella paikalla.

www.runeberg.net kertoo, että "Runebergin ensimmäinen asunto [vuonna 1828] oli pienessä puutalossa, joka sijaitsi pihan puolella Iso-Roobertinkatu 17:ssä. Talon omisti kirvesmies Bergman. Kolmen huoneen asunnossa asui samaan aikaan Fredrik Cygnaeus ja joitakin viikkoja myös J.W. Snellman ennen lähtöään kotiopettajaksi Vihtiin. Iso-Robertinkadulla Runeberg kirjoitti muun muassa runot "Saarijärven Paavo" ja "Tuli tyttö luota armahansa".

Snellmanin kohdalta löytyy jopa kuva siitä romanttisen näköisestä puutalosta, jossa nuo tulevat suurmiehet asuivat. Asuntona oli heillä sali ja kaksi kamaria. Cygnaeuksella ei ollut muita huonekaluja kuin maitoastia, kirjoja ja matkalaukku, ja hän asui sen vuoksi Runebergin huoneessa. Tarmokas Snellman oli tuonut mukanaan tuolin, jotta voisi istua Cygnaeuksen huoneessa silloin kun Runebergillä oli oppilaita.

Tietämättömänä historian siipien havinasta katsoin usein pienen huoneeni pienestä ikkunasta asvalttipihalle. Siellä kasvoi yksi ainoa puu, josta saatoin nähdä vuodenaikojen vaihtumisen. Huoneessa oli vuode, pieni työpöytä ja vaatekaappi. Olin vaihtanut seinällä riippuneen taulun värikkääseen julisteeseen, mistä vuokraemäntäni oli kovin loukkaantunut.

Poikaystäväni oli sotaväessä, joten elämä oli aika tylsää. Jos en lukenut tentteihin, menin kaupungille kävelylle tai savolaiseen osakuntaan, jossa sai ilmaiseksi teetä ja pullaa.

Jäin seuraavaksi kesäksikin Helsinkiin, kun sain hyvn palkattua työtä Stockmannilta. Kesäsunnuntaisin Helsingin keskustassa oli vielä hiljaisempaa kuin nykyään juhlapyhinä. Tuntui siltä, että kaikilla oli kesähuvila tai he häpesivät sitä, ettei huvilaa ollut ja pysyttelivät sisällä.

Olin jälleen aikaisin sunnuntaiaamuna yksin kävelyllä Aleksilla ja tutkin tapani mukaan näyteikkunoita. Koko katu oli tyhjä. Olisin voinut kuvitella olevani ainoa ihminen maailmassa. Juuri silloin minun siinä seisoessani putoaa taivaalta eli korkean liiketalon katolta viereeni tiiliskivi. Se on silmänräpäyksessä muutaman kymmenen senttimetrin päässä minusta kadulla. En ehtinyt edes huudahtaa.

Kun jotain oikein järkyttävää tapahtuu, sitä ei uskalla ajatella sillä hetkellä. Sitä pohtii vasta myöhemmin. Toisinaan tuo tapaus tulee mieleeni ja kuulen kiven iskeytyvän katuun ja näen nuoren itseni seisovan nälkiintyneen laihana ja hämmentyneenä tyhjällä kadulla, joka on taas hiljainen.

Katso karttaa. Punavuori.

(Ison Roobertinkadun nimen oikeinkirjoitus horjuu. Runeberg-sivullakin se esiintyy sekä yhdellä että kahdella o-kirjaimella. Olen laittanut kadun nimen muotoon Iso Robertinkatu otsikkoon, sillä tällä muodolla löysin Runeberg-sivun netistä.)

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

Matka Mark Twainin lapsuuden maisemiin



Kun Mark Twain oli maailmanympärysmatkallaan, hän sanoi Intiassa puheessaan: "Kaikki mikä on tehnyt minusta sen, mitä olen, on pienessä kaupungissa Missourissa maailman toisella puolen. Matkustimme tuohon pieneen Hannibalin kaupunkiin Mississipin rannalle, jotta voisimme nähdä paikat, joihin olimme tutustuneet lapsuudessamme lukiessamme Tom Sawyerin, Huckleberry Finnin ja heidän mustan ystävänsä Jimin unohtumattomista seikkailuista.

Lassi Kämärin blogikirjoitus innosti minut laittamaan talteen vanhan kirjoitukseni Matka Mark Twainin poikavuosien maailmaan.

perjantaina, huhtikuuta 07, 2006

Kotiäidit

Kotiäiti lapsineen 1960-1970 luvun armottomassa valossa.

Helsingin Sanomien NYT-liitteen kannessa on kotiäiti lapsineen. Lehdessä haastatellaan hämmästyttävän asiallisesti kolmea onnellista ja tyytyväistä kotiäitiä, kolmea "kapinallista".(Katja Martelius: Maailman vanhin ammatti. Nyt-liite 14/2006, Helsingin Sanomat sivut 14-17. )

Toimittajaa kuitenkin harmittaa. Hän purkaa sydäntään pääkirjoituksessa:

"Terveisiä Stakesista! Tilasto vuodelta 2004 kertoo, että tuona vuonna kodin ulkopuolisessa hoidossa on ollut 41976 alle kolmivuotista lasta eli 25 prosenttia kaikista alle kolmivuotiasta lapsista. Kotona siis hoidetaan alle kolmivuotiaista 75 prosenttia.
-- Anteeksi, mutta olenko joutunut aikakapselissa 1950-luvulle? --Kotiäiti-ilmiö ei ole mitään marginaalia, vaan massiivinen naisten joukkopako työmarkkinoilta vuosikausiksi."

Yllätys! Yllätys! On tultu 2000-luvulle. Niin on käynyt Suomessakin. 1960- ja 1970-luvulla uskottiin, että perhe on porvarillisen yhteiskunnan kulmakivi ja se pitää hajottaa. En viitsi sanoa, keneltä tämä aate on peräisin. Sen aatteen omaksui myös naisasialiike. Naisilta meni vapaus valita. Kodista ja kotiäidistä tuli melkein kirosanoja.

Hassuinta asiassa on se, että alkujaan porvarillisen yhteiskunnan ja kapitalismin tuhoamiseksi tarkoitettu idea on tullut kapitalismin aarteeksi: Kaikki naiset työmarkkinoille riippumatta henkilökohtaisesta tilanteesta ja toivomuksista.

Oma kokemus

Olin kotiäitinä ja opiskelijana 1960-1970-luvuilla. Minua haukuttiin vasten kasvoja "siivelläeläjäksi", kun menin rahapulassa sijaiseksi kouluun pariksi viikoksi. Menin työhön kolme vuotta valmistumiseni jälkeen, kun nuorin lapsemmme oli kuusivuotias. Mieheni jäi silloin koti-isäksi muutamaksi vuodeksi ja jatkoi samalla opintojaan. Kanadassa olin yhdeksän vuotta kotiäiti ja vapaa toimittaja, silloin lasten suomen kielen säilymisen vuoksi.

Mielestäni on ihanteellista olla kotiäitinä lasten ollessa pieniä ja valmistautua vähitellen siirtymään työhön lasten kasvettua. On hienoa, että nyt maksetaan kotihoitorahaa ja annetaan vanhempien olla kotihoitovapaalla kolme vuotta. Yhteiskunta antaa siinä lahjan tulevaisuudelle.

Mikä on ollut kotiäitiyden hinta meille? Ei koskaan autoa Suomessa, ei omaa asuntoa, ei kesämökkiä ja minulla pieni eläke. Plussaa ovat onnelliset muistot, turvallinen ja vapaa lapsuus lapsillemme ja minulla vapaus tehdä juuri sitä, mitä halusin.

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Rasteja ruutuihin


Satuin käsityöblogiini ja löysin  haasteen.

Laita rasti ruutuun, jos väite on totta kohdallasi:
[x] Minulla on silmälasit. (lukulasit)
[x ] Olen blondi. (platinum blonde)
[x ] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[x ] Olen kaksikielinen.( melkein)
[] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen (suklaasta ja miehestäni)
[ ] Olen ainoa lapsi.
[ ] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[x ] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x ] Seurustelen. (Vakituisesti)
[] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[ ] Olen lukenut kaikki Harry Potter-kirjat.(vain ensimmäisen)
[ x] Mielestäni Johnny Depp on ihana. (olen epävirallinen Depp-fan)
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ x] Olen mielestäni kaunis. (Mieheni on aivopessyt minut uskomaan niin, vaikka peili väittää yleensä muuta.)
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma tietokone. (vihdoinkin)
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[x] Omistan lökäpöksyt, pöksyt jotka lököttää siis.
[x] Olen rokkari. (Original)
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[x] Haluan olla ainutlaatuinen.(Minähän olen ainutlaatuinen kuten sinäkin, lukija)
[ x] Seuraan muotia.(via kirpputori)
[x] Meikkaan.
[x] Olen vm -80 tai vanhempi.
[] Minulla on lävistyksiä.(vähältä piti - se laskiaispulla!)
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta. (Kuka hän on?)
[x] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.
[] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[x] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x ] Olen ratsastanut hevosella.
[] Pidän saunomisesta.
[x ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Mielestäni armeija ennemmin kuin sivari.(Ei kumpaakaan.)
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[] Minulla on ajokortti.
[] Poltan.
[] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[x] Surffailen netissä päivittäin.
[ ] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[x] Tunnen ainakin yhden homon.
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[] Olen käynyt discossa/baarissa viimeisen puolen vuoden aikana.
[ ] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen koulussa.
[ ] Minulla on onnennumero.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa siivota.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[ x] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi päästä lomalle.
[ ] Tämä on tyhmää.
[ x] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[x] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[ ] Minulla on akvaario.
[ x] Minulla on iso asunto.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[x] Juon kahvia.
[] Pidän kahvista.
[] Tiedän missä on Ähtäri.
[] Olen käynyt Ähtärissä.
[x] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ x] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään tietoa missä on Ähtäri.
[x ] Minulla on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[ ] En osaa keittää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää.
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[x ] Keittiöni kaapissa on hienoja lautasia.
[ x] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret. (hyvin kaukaiset)
[ ] Taulut ovat rumia. (monesti)
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ x] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[ x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[ ] Tykkään Sims-peleistä. (Mitä ne ovat?)
[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[ X] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua. (kesäisin kirpputorilta)
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[] Aion mennä ulos vielä tänään.
[] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ x] Minulla on pikkusisko
[x] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x ] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti. :o) (Tulee pakostakin kivaksi, kun vastaa kaikkiin näihin kysymyksiin)
Kuka uskaltaa vastata seuraavaksi?

sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2006

Kiertokysely elämästä

Vastaan näin:

1. Miksi minä olen olemassa?
Eläminen on sinänsä itseisarvo: oleminen on parempaa kuin ei-oleminen.

2. Miksi on niin paljon kärsimystä ja sotia?
Yleensä ihmisen itsekkyyden ja luonnonlakien vuoksi.

3. Mikä on oikein ja mikä väärin?
Elämän edistäminen. Elämän tuhoaminen.

4. Miksi on niin paljon uskontoja ja oppeja?
Ihmiset hapuilevat kohti totuutta.

5. Onko mikään niistä oikea vai ovatko kaikki väärässä?
Miksi toinen ei voisi olla lähempänä totuutta kuin toinen?

6. Voiko mihinkään tai kehenkään luottaa?
Elämä ilman luottamusta on mahdotonta.

7. Onko olemassa Jumala, ja jos on millainen?
Jumalan ydin tulee esiin joulussa ja pääsiäisessä.

8. Jatkuuko elämä kuoleman jälkeen ja jos, miten?
Ihminen on minusta niin suuri ihme, että en pystyisi millään uskomaan, että ihminen katoaisi kuolemassa.

tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Veskat

Bkukkalaukku

Kuvat: Anna Amnell
Minun isoäidilläni oli samanlainen iso musta käsilaukku kuin Muumimammalla. Siinä olivat mummolan tärkeät paperit ja mummon salaisuudet, joita en kuvitellutkaan tutkivani edes lapsena. Toisen ihmisen käsilaukku tai lompakko on niin kuin hänen omatuntonsa, salainen ja arvokas, sitä ei pidä mennä toisen penkomaan.


Körttipastillit 
 
Mummon käsilaukku tuoksui piparminttupastilleille (Nykyään 'körttipastillit', ennen oli vain valkoisia. Mummo ei ollut körttiläinen, vaab Juhani Ahon isän Brofeltin, rippi-isänsä ja vihkipappinsa, kannattaja), ja hän antoi niitä meille lapsillekin. Ne olivat soikeita ja pehmeitä. Mummon käsilaukkua sanottiin veskaksi (veska= laukku, käsilaukku, reppu). Kun mummo kuoli, ukki tuli kaupunkiin asioille mummon käsilaukku mukanaan. Lahjaksi ostettu hieno salkku ei kelvannut. Mummon veska oli ukilla käytössä hänen viimeiset kymmenen vuottaan, 94-vuotiaaksi.

Minusta käsilaukut ovat olleet aina hankalia. Joko ne ovat liian pieniä tai liian isoja. Jos ne ovat käytännöllisiä, ne ovat aivan liian raskaita. Kyllästyin siihen tilanteeseen, menin tavaratalon laukkuosastolle ja kysyin: Mikä on teidän kevyin ja käytännöllisin laukkunne? Eteeni tuotiin musta olkalaukku, oikeastaan kassi, jossa on paljon lokeroita. Ulkopuolella on toisessa päässä tarralla sulkeutuva lokero HKL:n kortille, jota säilytän turkoosissa läpinäkyvässä käyntikorttikotelossa. Sivussa tarralla sulkeutuvat lokerot kolikoille ja pikkurahalle. Laukun sisällä on lokeroita, joihin voin kätkeä mummoni tyyliin salaisuuksia: luottokortteja, huulipunan, kamman, kynän, särkylääkettä kaiken varalle, jäsenkortteja.


Petitpointlaukku

Kun menen lasteni ja ystävieni luo kylään, otan mukaan lempilaukkuni. Olen ostanut sen kirpputorilta. Se oli mennyt ihan lyttyyn, mutta kun sen täytti silkkipaperilla, se oli muutamassa viikossa OK. Nyt pidän siitä kaikkein eniten. Siihen mahtuu juuri sen verran kuin vieraana ollessa tarvitsee.

Entä sitten tuo ensimmäinen kukkalaukku? Se on ollut todella käytännöllinen. Tarvitsin poikani häihin laukun, johon mahtui teepurkki, jossa oli riisiryynejä. Lisäetuja olivat ne, että laukku näkyi, se ei kadonnut ja se sattui vielä sopimaan juhla-asuuni.

maanantaina, maaliskuuta 06, 2006

Bloggaaminen on ollut minulle työtä, mikrohistoriaa ja huvitusta



Kuva: Meidän lapset leikkimässä Suomenlinnan Susisaaressa Ruotsin (tai Venäjän) vallan aikaisten tykinpyörien päällä.

Louhi esittää bloggaamisesta seuraavat kysymykset:

"1. Miten ehdit ja jaksat päivittäin kirjoitella ja pitää yllä palstaa?
2. Onko bloggaaminen työlästä vai hauskaa ajankulua?
3. Onko joka päivä saatava jotain aikaiseksi?
4. Korvaako tämä luonnollisen kommunikoinnin?
5. Onko parempi tai helpompi kirjoittaa yksin kotona koko kansalle vai puhua 6. kasvokkain tuntevalle tutulle?
6. Onko teillä ystäviä, seuraa, menoa? Saatteko päivittäin kommunikoida ajatuksianne muuten kuin vain blogien kautta?
7. Minkälainen olet ihmisenä?"

1. Aloitin bloggaamisen, kun minulla oli sopiva ajankohta ja motivaatio. Keskityin bloggaamisen opetteluun hyvin intensiivisesti, sillä tiesin että aina ei siihen olisi aikaa yhtä paljon.

2. Bloggaaminen on ollut minulle koko ajan osaksi työtä, osaksi huvitusta. Se on ollut myös vaikeaa, mikä tekee sen kiinnostavaksi. Visuaalinen puoli on minulle tärkeä. Olen hyvin kiitollinen niille bloggaajille, joilta olen saanut siinä apua.

Opettelin bloggaamaan ja yleensäkin käyttämään tietoteknikkaa, jotta voisin tehdä itselleni edes jonkinlaiset helposti päivitettävät kotisivut, voisin tallentaa suku- ja perhemuistoja ja vanhoja lehtijuttujani sekä antaa tietoa kirjoistani niitä haluaville.

Osa blogeistani on informaatiota kirjoistani (Kotisivublogit eivät ole Blogilistalla). Minulla on pieni kustantaja, jolla ei ole varaa mainoksiin Hesarissa tai muissa suurissa lehdissä. Suurten kustantajien kirjailijoista saman suuryhtiön lehdet tekevät jatkuvasti myös haastatteluja. Suurilla kustantajilla on PR-osastot. Pienen kustantajan kirjailijan täytyy tehdä itse jotakin kirjojensa puolesta. Jos ei tee sitä, kirjat jäävät unholaan. Myös omakustantaja voi toimia blogien avulla kuten esimerkiksi Lassi Kämäri on tehnyt onnistuneesti.

Suhtaudun kirjoihini hyvin asiallisesti. Olen tehnyt paljon työtä niitä varten, olen kirjoittanut ne luettaviksi. Suurin osa kirjoistani on saatavissa enää vain kirjastoista, joten en hyödy tästä taloudellisesti.

Bloggaaminen oli minusta alussa hyvin hauskaa. Suhtauduin siihen hyvin optimistisesti. Nettikeskustelujen jälkeen blogimaailma tuntui ystävälliseltä ja sivistyneeltä.

3. Alussa oli hyvin helppoa kirjoittaa joka päivä. Oli suorastaan runsauden pulaa. Piti hillitä kirjoitusintoa.

4. Internet on minusta luonnollista kommunikointia. Se on ihan samaa kuin keskustelu, kirjeet ja puhelin.

5. Koska kirjoitan omalla nimelläni on aivan sama asia puhua kasvokkain tai kirjoittaa nettiin. En kirjoita yksityisistä asioista aivan samoin kuin en puhu yksityisistä asioista vieraille ihmisille. Tietenkin eri ihmisillä on erilaiset käsitykset yksityisyydestä.

6. Mieheni on läheisin ystäväni. Voin puhua hänelle mitä hyvänsä, sillä olemme olleet parhaat ystävät toisillemme teini-iästä asti. Lisäksi minulla on aikuiset lapset ja läheisiä lapsuudenystäviä. Minulla ei ole tarvetta käyttää blogia "ystävänä", mikä se voi varmaankin olla monelle aivan kuten päiväkirjakin.

7. Olen yksityiselämässä kiltti, antelias, hyväntuulinen ja ystävällinen, toisinaan hiljainen ja toisinaan puhelias. Minulla on kuitenkin periaatteita ja arvoja, joista pidän kiinni kotona ja muualla.

Koen Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan suureksi ongelmaksi, voisin melkein sanoa tragediaksi. Maantiede on asettanut meidät suomalaiset vaikeaan asemaan. Eri ihmiset selviytyvät siitä eri tavoilla.

Yllä oleva valokuva kertoo jotakin meistä suomalaisista ja meidän lapsistamme: olemme olleet kauan vieraiden valtojen vallan alaisina.

Emme ole vieläkään henkisesti itsenäisiä. Pelkäämme, että Euroopan yhteisöstä tulee uuusi Kustaa Vaasa, uusi tsaari tai uusi Neuvostoliitto. Olemme jo alkaneet mielistellä Venäjälle. Emme usko, että voisimme olla kuten muut maat tasaveroisina jäseninä muiden Euroopan ja maailman kansojen kanssa.

Hyvin usein kadun sitä, että palasimme Suomeen. Kuvittelin, että Suomikin muuttuisi historian myötä. Olen aina rinnastanut natsismin, fasismin ja kommunismin. Häpeän sitä, että suomalaiset ovat valinneet vielä vuonna 2006 presidentin, joka kannatti esimerkiksi DDR:n systeemiä eikä ole katunut sitä.

Häpeän sitä, että noita aikoja salaillaan. Entisiä natsien tukijoita arvostellaan ankarasti. Miksi entisiä ja nykyisiä kommunismin tukijoita ei arvostella? Miksi heitä äänestetään julkisiin virkoihin? On selvää, että historia tulee tuomitsemaan sellaisen menettelyn.

Tämä on trauma, jota käsittelen julkisesti, sillä se on julkinen asia. Mutta juuri tästä asiasta meillä ei uskalleta vieläkään kunnolla puhua. Siksi bloggaaminen tuntuu nyt hyvin vaikealta, ja olenkin keskittynyt työhöni liittyviin blogeihin ja käsityöblogiin.

Olen laittanut blogini sivupalkkiin luvun 1 517 947 muistuttamaan siitä, että en ole ainoa, joka halusi muutosta. Olisi helpotus muuttaa pois Suomesta, sillä seuraavat kuusi vuotta saattavat olla hyvin suuri osa minun loppuelämästäni.

sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

Tämä testi osui oikeaan




Your Hair Should Be White



Classy, stylish, and eloquent.

You've got a way about you that floors everyone you meet.



Olin aina ajatellut, että olen kuten äitini suku, jolla tukka yleensä tummenee ja tummenee, vaikka ikää on yli 90-vuotta. Hämmästyin kovasti, kun näin eräänä päivänä otsatukkani alla valkoisia hiuksia. Leikkasin pienen hiustupsun, laitoin sen muovikoteloon ja kyselin: Mitä ihmeen väriä tämä on?
- Platinum blonde, sanoi poikani.
- Ei se ole oikein harmaakaan, sanoi Stockmannin tukkavärien myyjä.
- Samanvärinen kuin isälläsi, sanoi mieheni.

Joskus voi saada yllätyslahjan geeneiltään. Sellaiseksi koen tukkani. Alussa en ollut tuntea itseäni, kun tukkani oli kokonaan "valkoinen". Siihen sopivat aivan uudenlaiset värit, kauniit violetit, siniset ja muut joita en voinut käyttää tummanruskeatukkaisena. Lisäksi tukkani kasvaa koko ajan ja on entistä paremmassa kunnossa, kun hius on paksumpaa. En voisi kuvitellakaan, että värjäisin hiuksiini entisen värin. Lisäksi: olen nähnyt tämän tyypin ennenkin - lapsena peilistä.

Tämä testi löytyi Kiltin tytön blogista, joka puolestaan löytyi Marian blogilistasta.

torstaina, helmikuuta 16, 2006

Pitäisikö olla joku erakkomaja?



Vincent van Gogh: Makuuhuone. Dover.
Jotkut kertovat menevänsä kesähuvilalle tai ulkomaille kirjoittamaan tai tekemään muita keskittymistä vaativia töitään. Kotona on liiaksi häiritseviä tekijöitä. Kaupungin keskustassa liikenne voi olla hyvin meluisaa. TV:ssä näkyvät olympialaiset. Kirjoittamista tehdään nykyään yleensä tietokoneella, sähköposti täytyy tarkistaa, siitä lipsahtaa muuallekin, mikä on toisaalta hyvin virkistävää välillä. Yritän erakoitua keskellä kaupunkia edes pariksi viikoksi.