Lisääkö flunssa luovuutta?

Eilen iski kurkkukipu ja flunssa. Sopivaan vai sopimattomaan aikaan? Toissapäivänä tein nimittäin kiinnostavan havainnon: minulle oli kertynyt noin neljäsosa tekstiä uutta kirjaa varten.

Siitä tulee jatko-osa Aurora-kirjoihin. Jo on aikakin, ensimmäinen Aurora-sarjan kirja ilmestyi vuonna 1991. Siitä tuli toinen painos seuraavana vuonna ja kaksi jatko-osaa parin vuoden välein, edelleen kokopäivätyön ohella kirjoitettuna. Sitten iski 1990-luvun lama, kolmatta osaakin piti lyhentää paperin säästämiseksi, ja kustantajani lopetti pian nuortenkirjojen julkaisemisen. Muutaman vuoden kuluttua tapahtui muutos, uusi kustannuspäällikkö, uudet ideat. Aurora-kirjoja piti saada lisää. Ehdin tehdä yhden, kun taas tilanne muuttui.

Nythän on taas lama, joten kustantajaa tuskin löytyy tälle kirjalle. Mutta ainahan voi tehdä omakustanteen ja jopa painattaa kirjan ulkomailla. En aio murehtia tästä enempää. Parasta oli uuden idean syntyminen.

Sain joskus joulukuun alussa tämän uuden idean jatko-osaksi Aurora-kirjoihini. Luin yhdessä rysäyksessä pinon kirjoja valitsemastani aikakaudesta, ravasin netissä ja tulostin talteen. Sitten juttua alkoi syntyä, vähitellen, kohtauksittain kuten minun kirjoittamiseni yleensä etenee. Toissapäivänä sitten huomasin, että minullahan oli tästä aiheesta omaa tekstiä eri työnimillä merkityissä tiedostoissa. Ne piti tulostaa, käydä läpi tekstit ja verrata niitä. Sitten kaikki yhdeksi tiedostoksi. Tuli pitkä työpäivä.

Lopputulos oli iloinen yllätys: tekstiä on jo noin neljänneksen verran, todellisuudessa enemmänkin, sillä loppuvaiheessa lisätään lihaa luiden päälle eli yksityiskohtia kirjaan. Kirja on jo päässäni. Saa nähdä, milloin se ilmestyy kirjana. On vähän ruuhkaa, sillä toinenkin kirja on tekeillä samalla aikaa ja muitakin on eri vaiheissa. Jos minulla olisi sopiva yläkomero, tekisin niin kuin Helvi Hämäläinen aikoinaan, kokoaisin käsikirjoituksia sinne odottamaan parempia aikoja. Mutta tuleekohan niitä enää?

Artikkeli: Fyysinen sairaus ja luovuus When Walls Become Doorways: Creativity, Chaos Theory, and Physical Illness.Journal article by Tobi Zausner; Creativity Research Journal, Vol. 11, 1998. 8 pgs.
Sairastaminen ja varsinkin se miten taiteilija suhtautuu sairauteensa, vaikuttaa taiteilijan luovuuteen. Tutkimus kuvataiteista 1400-luvulta alkaen: "A period of illness was modeled
as creative chaos, which functioned as a time of transition to a new stage of life and the production of new art. " Sairaus voi olla siirtymävaihe uudenlaiseen kauteen.

Vrt. "Taide ja taudit" -luentosarja
Lisäys vuonna 2015
Jätin kirjan kesken, kun en saanut apurahaa sitä varten. Ehkä kirjoitan sen loppuun joskus. Päätin sen sijaan tehdä yhteispainoksen kolmesta Aurora-kirjasta ja kolmannen osan Lucia Olavintytär-kirjoihin.  Lucia ja Luka ilmestyi vuonna 2013 ja Vaahteralaakson Aurora 2014. Molemmat omakustanteita, sillä historiallisia nuortenkirjoja ei kuulemma enää haluta. Historia ei ole suosittua lapsile, vaikka aikuiset ahmivat historialliisa romaaneja.:)

Valoverho

Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy vastavalossa valoverho, jonka olen laittanut kokeeksi erkkeriin. Suurkaupungissa asuminen merkitsee yleensä sitä, että muut ihmiset ovat lähellä. He istuvat samassa bussissa ja raitiotievaunussa, he törmäävät vastaan tungoksessa, he seisovat vierellä tavaratalon rullaportailla ja ruokakaupan jonossa. Pidän siitä, että elämä kuhisee ympärilläni, mutta kaipaan samalla yksityisyyttä. Näin ajattelevat varmaan muutkin.

Kadun toisella puolen on korkeita kerrostaloja. Olen asunut tässä talossa kohta kaksi kuukautta ja olen nähnyt vain kerran jonkun henkilön katsomassa ulos ikkunasta. Vastapäisten talojen ikkunoissa on rullaverhoja, valoverhoja, laskosverhoja, puisia ja metallisia säleverhoja.

Istun pöydän ääressä kirjoittamassa. Tässä ikkunassa ei ole vielä valoverhoa. Verhot on vedetty useimmiten ikkunan eteen. Keittiössä on metalliset säleverhot, jotka toimivat siellä erinomaisesti. Ihmeellistä kyllä ne vaikuttavat tunnelmallisilta, koska ne siivilöivät valoa ja muodostavat kiinnostavia kuvioita vastapäiseen seinään. Makuuhuoneen ikkunoiden edessä on koko vuorokauden puuvillaiset toile de jouy -kuvioiset verhot. Entiset keittiönverhot, eräät lempiverhoistani. Ne ovat haalistuneen sinivalkoiset ja päästävät valoa sisään päivällä sopivasti ja pimentävät yöllä sopivasti.



Olen tottunut siihen, että edessäni on avara näkymä yli kaupungin ja saan katsella rauhassa ilos ikkunasta. Nyt tuijotan noita vastapäisiä taloja ja tunnen itseni tirkistelijäksi. Joku on sanonut, että paras näkymä kirjailijalle on ruma varastonseinä, sillä silloin mielikuvituksen on pakko lentää. En ole ihan varma siitä, onko tuo totta.

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki

 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.




Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan.Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.

Sulkakynä, lyijykynä, mustekynä..

Faberin lyijykyniä Akateemisen kirjakaupan ikkunassa Helsingissä
Lisäys 2013: Lue myös Nabokov ja jättiläislyijykynä (Speak Memory, Puhu muisti)

Sulkakynä, lyijykynä, mustekynä..Millä kirjoitat? Alustukseni keskusteluun, jota käytiin Kiiltomadon keskustelupalstalla 10.06.- 14.6.2004 (Lopussa lisätietoa)

Alustukseni 10.06.04 klo 15:45
Eräs Kanadassa asuva itäeurooppalainen kirjailija kertoi minulle, että hänen kirjansa syntyvät näin: Ensin hän puhuu kaikki mahdolliset asiat pienelle nauhurille, jota hän kuljettaa kaikkialla mukanaan. Vasta sitten kun hän on puhunut suunsa puhtaaksi valitsemastaan aiheesta, hän alkaa kirjoittaa. Hän tekee tutkimusta vasta sitten, kun huomaa olevan aihetta siihen.

Iäkäs Barbara Cartland saneli kirjansa divaanilla lojuen. Pikakirjoittaja istui kirjailijan näkymättömissä jossain divaanin selkämyksen takana.

Colette kertoo siitä, kuinka hän vei käsikirjoituksiaan konekirjoittajalle. Tolstoin vaimo kirjoitti öisin puhtaaksi miehensä päivällä kirjoittaman tekstin. Siihen kirjailija teki korjauksia seuraavana päivänä. Näin jatkui ja jatkui, kunnes teksti kelpasi.

Kerrotaan, että Tove Jansson kirjoitti käsin. Lieneekö se totta?

Suuri osa kirjallisuutta on kirjoitettu käsin - sulkakynällä, mustekynällä ja lyijykynällä - pergamenttiin, paperinpalasiin, viivoitettuihin kouluvihkoihin tai käytettyjen kirjekuorien taakse. Pieni Lucy Maud Montgomery kirjoitti ensimmäiset runonsa isoisän hoitaman postitoimiston vanhojen kuittien taakse.

Kirjoitin pitkään pienellä punaisella kirjoituskoneella, jonka olin ostanut Torontossa Pelastusarmeijan kirpputorilta. Sitten siiryin lasteni hylkäämiin tietokoneisiin. Tätä kirjoitan monta vuotta vanhalla kannettavalla tietokoneella [näin vuonna 2004]. Monesti kirjoitan käsin lyijykynällä, kuulakärkikynällä tai vesiliukoisella tussilla tulostamieni vanhojen versioiden taakse.

Millä Sinä kirjoitat? Tarkoitan tässä jokaista, joka kirjoittaa - riippumatta siitä ovatko hänen esseensä, mietelmänsä, runonsa romaaninsa, elämäkertansa, näytelmänsä tulleet julkaistuiksi [vai aikooko hän koskaan edes julkaista mitään.]

Oma kommenttini seuraavana päivänä eli 11.06.04 klo 10:28: Kirjoituskone. Tietokone. Sanelukone?

Vasta kun kirjoitin kirjoituskoneella pitkän monologin tyyliin " en osaa ajatella tämän koneen kautta", alkoi tuntua, että ajatus virtasi aivoista sormenpäiden kautta koneeseen ja paperille samalla tavalla kuin käsin kirjoittaen.

Tietokone on minusta luontevampi kuin kirjoituskone. En osaa sanoa, miksi niin on.

Ainakin englanniksi sanelukone toimii kuulemma jo hyvin. Entä suomeksi? Onko kenelläkään kokemuksia siitä, että sillä voisi siirtää tekstinsä suoraan tietkoneeseen.

Kommenttini 11.06.04 klo 12:15 Yöllisiä neronleimauksia
Olen opetellut kirjoittamaan puustaimilla pimeässäkin, jotta voin kirjoittaa muistiin vaikkapa elokuvissa eikä tarvitse sytyttää valoa yöllä. Se on kätevää.

Mutta onko teillekin sattunut joskus näin? Yöllä, kesken unien, unen ja valveillaolon rajamailla tulee "loistava idea" tai "häikäisevä sanonta". Se pitää panna heti paperille. Sitten nukahtaa tyytyväisenä uudestaan. Aamulla ei saa mitään selvää kirjoittamastaan tekstistä. Jopa sanat saattavat olla täysin olemattomia!


Kommenttini Kaikkissa kynissä ei ole voimaa 11.06.04 klo 16:14

Sami, tuo on totta monessa mielessä. (Hyvä kynän löytäminen tärkeää.) Tulostan tekstiä usein ja korjaan sekä lyijytäytekynällä että hyvin paksulla ja kauniilla kuulakärkikynällä. Paksuus säästää sorminiveliä.

Hiiri kipeyttää ranteeni. Paikannustappi on vaivaton. Miten se eronnee pitemmän päälle neliönmuotoisesta "paikannuskoskettimesta"? [Nyt vuonna 2009 sanon, että jälkimmäinen on helppokäyttöisempi.]

Kannettavalla voi kirjoittaa vuoteessa tai divaanilla. Se säästää selkää ja häntäluuta! Fysioterapeutti onkin monen kirjailijan ystävä.

Valokuvat ja omat piirrokset ovat tärkeä osa "muistiinpanoja". Niitä voi koota jättialbumeihin aihepiireittäin/aikakausittain postikorttien, lehtiartikkeleiden ja -kuvien lisäksi. Valokuvat tuovat ajallisesti ja maantieteellisesti kaukaisenkin paikan lähelle. Piirroksiin voi liittää sanalliset muistiinpanot. Johonkin aikakauteen tai aiheeseen liittyvät pikkuesineet ovat tärkeitä. Tekeekö joku kaiken tämän digitaalisella kameralla ja tietokoneella?

Kommenttini "Laulu ja digitaalikamera muistikirjana" 12.06.04 klo 07:57

Eiköhän suullinen perimätieto ole vanhin tapa tehdä "muistiinpanoja"? Se on yllättävän luotettava. Esimerkiksi vanhat, vieläkin lauletut englantilaiset lastenlaulut kertovat ihmeellisiä asioita historiasta. [Viittaan tässä mm lauluun "Here we go round the mulberry bush", joka kertoo rutosta - "we all fall down" - ja lauluun "London Bridge", joka kertoo lasten uhraamisesta siltoja rakennettaessa.]

Markku, valokuvasi ovat vaikuttavia. Pohjolan monikulttuurisuus yllätti. Olenhan katsonut oikean Markun ottamia kuvia?

Muiden ottamat ja omat valokuvat ovat minulle tärkeitä. Olen huolissani kuvien säilyvyydestä. Jotkut sanovat, että mustavalkoiset kuvat ovat varmimpia. Mikä lienee uusin tieto asiasta?

Tapani, J:kin [nimi jätetty pois] on ihminen. Hän on vanhentunut, ja muisti ei ehkä toimi enää yhtä hyvin kuin ennen. Siksi nuo paperilappuset.

Kannattaa laittaa asioita paperille. Muistissa ne muuttuvat. Ehkä kypsyvätkin.
Hyvää viikonloppua kaikille! Pirkko [Käytin siihen aikaan nettikeskusteluissa kutsumanimeäni.]

Kommenttini "Tekstinkäsittelylaitteen ihanuus", 12-06.04, klo 18:57.

Tekstinkäsittelylaitteet ovat todellakin muuttaneet kirjoittamisen.
Yhdysvalloissa joku esiteini-ikäinen poika on kirjoittanut bestsellerin, muistaaksebni fantasiaa, jota hän oli suoltanut sitä ennen kotitietokoneella oman perheen ja ystäväperheiden luettavaksi.

Jo kauan sitten luin siitä, kuinka lastentarhalaiset kirjoittavat runoja, koska kirjoittaminen on helppoa tietokoneella. [Luin asiaa käsittelevän kirjan jo ennen vuotta 1979, jolloin muutimme Kanadaan.]

Itsekin kuulun niihin, jotka saivat ensimmäisen kirjansa vihdoinkin valmiiksi, kun oppivat käyttämään tietokonetta. Kyllä esim. tekstin siirto paikasta toiseen on tietokoneella vaivattomampaa kuin entinen leikka-ja-liimaa -menetelmä. Ensimmäinen kerta tuntuu pelottavalta: näenköhän tuota tekstiä enää koskaan?

Tekstistä tulee mielestäni kunnollista, kun tulostaa usein, tekee korjaukset ensin paperille ja siirtää koneelle. Näin jatkuu, kunnes teksti on hyvää. Siis ihan sama juttu, jonka teki Tolstoi, mutta nyt ei puhtaaksikirjoitusta tee yöllä rouva Tolstoi, vaan kone.

Jotkut osaavat tietenkin tehdä kaikki vaiheet tietokoneella. Hyvin lahjakkaat tuottavat heti valmista tekstiä, vaikkapa runoa kuten Eino Leino. Vai onko tämäkin vain myytti? [Myös C. S. Lewis pystyi kirjoittamaan valmista tekstiä suoraan ilman kummempia korjauksia.]

Viimeinen oma kommentini "Onko kokemuksia sanelukoneen käytöstä?" 13.06.04., klo 14:14.

Tarkoitan sellaista, josta suomenkielinen puhe siirtyisi tekstiksi suoran tietokoneelle.

Alustukseen tuli yhteensä 36 kommenttia, joista omiani kuusi. Yhdeksän meistä kirjoitti nimellä, loput nimimerkillä. Keskustelu oli miellyttävää.

Joka ilta annan itselleni lahjan

sunset070607 003, originally uploaded by amnellanna.

Olen toipunut tämän kevään tapahtumista niin paljon, että pystyn taas keskittymään kunnolla työhöni. Koko päivän lukemisen ja kuvamateriaalin tutkimisen ja järjestelyn sekä kirjoittamisen jälkeen minua ilahduttaa kovasti tämä näköala.

Joka ilta annan itselleni lahjan nauttimalla pilvistä ja auringonlaskusta. Ovathan ne asioita, jotka ovat ilahduttaneet ihmiskuntaa muinaisista ajoista asti.

Lapsena näin pilvissä ja auringonlaskussa maisemia, meriä, kaupunkeja, vuoristoja ja linnoja. Nyt nautin muodoista ja väreistä sellaisinaan.

Jospa alitajunta tekee töitä

ovi, originally uploaded by amnellanna.

Tämä käytävän kaappi on täynnä kansioita, joissa on aineistoa 1500-luvusta. Valokopioita, muistiinpanoja, piirroksia, valokuvia, karttoja. Sitä vastapäätä olevat avohyllyt ja yksi eteisaulan kirjakaapeista pursuaa kirjoja samasta aikakaudesta.

Eräänä yönä näin unta, jossa kohtasin uuden henkilön tekeillä olevaan kirjaan. Hänen hilpeä laulunsa kuului takaani, kun kävelin unessa pitkää käytävää. Hän oli iloinen ihminen.

Jälleen musiikkiuni. Kirjoitin heti, mitä tapahtui. Syntyi yksi luku. Muuta ei ole syntynytkään. Mutta uskon, että alitajuntani tekee työtä. Näin on usein ollut. Kun en ole voinut ansiotyön tai jonkin muun esteen vuoksi kirjoittaa, olen hämmästynyt sitä, miten tekstiä tulvii, kun tulee vapaata aikaa. Vaikkapa heti ensimmäisenä lomapäivänä tai varhain jouluaamuna muiden vielä nukkuessa. Silloin on pakko kirjoittaa.

Ihmettelen, milloin pääsen normaalin rutiiniin kiinni, niin että kirjoitan joka päivä - työkseni. En ole niitä ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa hauskaa tarinaa silloin, kun pitää valita ruumisarkku, kukat ja muistoaterian tarjottavat lähiomaisen hautajaisiin.

Tämä on tuska, joka täytyy käydä läpi. Täysin erilaista on esimerkiksi olla vaikeassa työpaikassa, jonka kieroutuneet ihmissuhteet unohtaakseen pakenee innoissaan mielikuvituksen maailmaan.

Tosi ammattilainen kirjoittaa milloin vain. Näin jotkut väittävät. Lieneekö se totta?

Kirja-arvostelut

Lucia ja Margareta ovat erilaisia kuin muut tytöt: Lucia on hyvin lyhyt ja Margareta hyvin kaunis. Kuva: Matti Amnell

Mikään ei ilahduta kirjailijaa enemmän kuin asiallisesti ja asiantuntevasti kirjoitettu kirja-arvostelu.

Lue lisää .

Otteita kirja-arvosteluista (Aurora-kirjat)

Luettelo tiedossani olevista kirja-arvosteluista

Kun naiset lukevat ja kirjoittavat

Kuva: Dover

Kommenttejani naisten kirjallisuudesta kahteen peräkkäiseen keskusteluun.

Tyttökirjat:

12.03.2007 - 21:14
Tyttökirjoja on monenlaisia niin kuin poikakirjoja tai muitakin kirjoja.


Oletteko tulleet ajatelleeksi, että esimerkiksi Huckleberry Finnin seikkailut on poikakirja ja Peppi pitkätossu tyttökirja, mikäli tällaisia luokitteluja halutaan käyttää?

Ja pakkohan niitä on käyttää käytännön syistä.

13.03.2007 - 14:23
Minua huvittaa kovasti tuo käsienpesun mainitseminen tyttökirjan yhteydessä.

Muuan ystäväni kertoi, että käsienpesu oli eräs niistä asioista, joita UM:n kursseilla neuvottiin heti alussa diplomaatiksi aikoville. Kerrottiin kauhuesimerkki trooppisesta sairaudesta, joka levisi, kun viraston henkilökunta oli unohtanut tämän tavan, joka jokaisen pitäisi oppia jo lastenhuoneessa. Ja minne ryntäävätkään presidentti tai muut arvohenkilöt käteltyään lauman vieraita? Käsiä pesemään.

Tämä on oikein hyvä ja konkreettinen esimerkki siitä, että elämäntaitoja pidetään naurettavina, kun niitä neuvotaan tyttökirjassa, mutta ne muuttuvat vakaviksi, kun on kysymys diplomaateista tai presidentistä.


Vielä tyttökirjoista:

14.03.2007 - 20:10
Kirjoitin äsken pitkän kommentin, mutta se haihtui taivaan tuuliin. En jaksa toistaa. Linkissä asiaa tyttökirjoista.On vain muutamia nuorten kirjallisuuden lehtiä, joissa aikuiset, ammattitaitoiset kriitikot kirjoittavat nuortenkirjoista.

Ainakin minun tyttökirjoissani käsitellään aivan yhtä tärkeitä aiheita kuin muissa historiallisissa romaaneissa, mikrohistoriaa ei sotahistoriaa. Lue rajoituksista tuolta linkistä.

Tuntuu hyvältä, jos joku kriitikko tajuaa sen ja käsittelee esim. kirjan rakennetta ym.

Nyt tallensin, joten tämä viesti ei katoa. :)

P.S. Termiä 'tyttö' voi käsitellä oikeinkin. Eräs lehti määritteli kirjani Kyynärän mittainen tyttö otsikolla 'toimintaa tytöille'. Eli voi asian ilmaista yleiskielelläkin ilman haukkumasanoja tai (usein virheellistä) englantia.

viihteestä:

14.03.2007 - 20:49
Tuli mieleen, että Hesarissa on nimitetty (väheksyvästi) Shakespearen ja Austeninkin tuotantoa viihteeksi. "Naisviihteen" kirjoittajat ovat hyvässä seurassa.

Luin juuri, että musikaalit, siis ne halveksitut amerikkalaiset musikaalit, ovat hyödyllisiä sekä henkiselle että ruumiilliselle hyvinvoinnille. Tulee hyvä mieli ja tekee mieli liidellä itsekin musiikin tahdissa. Jossain muualla sanottiin aikaisemmin, että pelkkä liikkumisen kuvittelukin (!) saa aikaan hyvää jälkeä aivoissa.

Tarvitsemme onnellisia kirjoja, musikaaleja ja nauruelokuvia. Mutta niiden tekeminen vaatiikin taitoa.


15.03.2007 - 07:30

Koko termi "viihderomaani" on järjetön. Kriitikot joutuvat tietenkin lukemaan kirjoja maksun edestä ja tutkijat saadakseen aineistoa tutkimukseen, mutta muut lukevat kirjaa vain, jos viihtyvät sen parissa. Muuten kirja jää kesken.

Ehkä tuolla "viihde" sanalla voidaan houkutella lukijoita, mutta enemmän sitä käytetään halventavassa mielessä.

Romaanit ovat yksinkertaisesti hyviä tai huonoja. Jopa tärkeän yhteiskunnallisia ja moraalisia kysymyksiä käsittelevän kirjan tulee "viihdyttää", muuten se jää kesken.

Helpoin tapa viihdyttää ovat seksi ja väkivalta, ja jostain syystä niitä pidetään kirjallisesti hyväksyttävinä, mutta joitain toisia asioita ei.

Kuumaa kaakaota ja kirjoittamisenoppaita

Asumme vanhassa kerrostalossa, jossa on vetoista kylmällä ja tuulisella säällä, sillä "rakennushistoriallisista" syistä remontin yhteydessä ei laitettu uusia kolminkertaisia ikkunoita vanhojen 1930-luvun ikkunoiden tilalle. Olen siirtänyt tyttäreni lapsuudenaikaisen kirjoituslipaston lämpimään nurkkaan sängyn viereen ja laittanut tietokoneen taas sen viereen pienelle pöydälle. Voin kirjoittaa joko tavallisesti istuen tai jalat ristissä vuoteen päällä eräänlaisessa jooga-asennossa. Kuuma kaakao auttaa kivasti työpäivän alkuun.



Olen siinä vaiheessa, jolloin luen kirjoittamisenoppaita, joita olen ostanut useita kymmeniä vuosien varrella. Ensimmäiset ovat John Gardnerin "On Becoming a Novelist" ja Meredith & Fitzgeraldin "Structuring your novel: From basic idea to finished manuscript, kumpikin vuodelta 1985 ja kumpikin melkein hajalle kuluneita. Gardnerilla on toinenkin luovan kirjoittamisen opas, mutta poikani vei sen mukanaan omaan asuntoonsa. Juuri poikani kautta opin tuntemaan Gardnerin kirjat, sillä hän opiskeli taiteen ohella luovaa kirjoittamista Toronton yliopistossa.



Paksuin opas, Christopher Bookerin "The seven Basic plots", on uusin ja olen lukenut sitä vähitellen. Byattin ja Sodren "Imagining Characters" on pysyvä kumppanini kirjoittamisessa.



Muut oppaat ovat enemmänkin "niksikirjoja": miten luoda juoni, mitä seikkoja on huomioitava näkökulman/näkökulmien valinnassa, miten luoda kirjan tapahtumille paikka, miten tuoda esille henkilöiden ulkonäkö ja tunteet?



Näiden vähän yli 40 oppaan joukossa on myös Rhona Martinin ohut, mutta erittäin hyödyllinen opas "Writing Historical Fiction" ja Kari Vaijärven samoin erittäin hyödyllinen "Mistä rahat?" (Sitä täydentävät Kirjailijaliiton ja Nuorisokirjalijoiden jäsenkirjeet, jotka muistuttavat, milloin hakea mitäkin apurahaa.)



Kuten edellisestä kirjoituksestani tulee esille, suhde suomalaiseen kirjalliseen maailmaan ei ole ollut minulle ristiriidaton. Olen kokenut jopa järjestökiusaamistakin, jonka vuoksi olen karttanut kirjallisia järjestöjä. On ollut paljon miellyttävämpää lukea muiden kirjailijoiden kokemuksista vaikkapa Writing -lehdestä, jonka tunnelma on ystävällinen. Olen tietenkin erittäin kiitollinen niille kollegoille, joiden mielestä suomalaiseen kirjalliseen maailmaan saavat kuulua myös ei-vasemmistolaiset tyttökirjojen kirjoittajat. Hyviä muistojakin on.



Ylimmällä hyllyllä on sisareni lapsuudenkuva. Sisareni on ollut mukana elämässäni lapsuudesta asti. Hän oli koko ikänsä innokas lukija. Hän rakasti kaunokirjallisuutta ja elokuvia ja keskustelimme niistä usein. Meillä oli pitkiä puhelinkeskusteluja, hänen sairautensa vuosina joka päivä, mikäli hän pystyi puhumaan. Sain mieheltäni lahjaksi SkypeMaten, jotta voisimme sisareni sairaalasta päästyä puhua vaikka tuntikaudet. Juttua olisi riittänyt.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana sisareni opiskeli yliopistossa aikuiskasvatusta, gerontologiaa ja filosofiaa ja sai valmiiksi gradunsa viime kesänä. Hän oli yksi niistä lähipiirini ihmisistä, jotka ovat aina keskustelleet filosofiasta, ja niin jotain on tarttunut siitä minuunkin.

En varmaankaan toivu koskaan sisareni kuolemasta. Hänen lämmin äänensä ja huumorintajuiset kommenttinsa ovat poissa. En minä tietenkään yksin ole, en nytkään. Mieheni on paraillaan hiihtolomalla ja tarkistaa tutkimustaan viereisessä huoneessa, johon pariovet ovat auki. Hän katsoo yleensä samalla (ilman ääntä) urheilukilpailuja, sillä esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen alanoottien tarkistaminen on työlästä. Vaikka mieheni on myös läheinen ystäväni, ei hän korvaa sisartani. Ketään ihmistä ei voi korvata toisella. Mietin, miten tämä uusi tilanne tulee vaikuttamaan elämääni ja kirjoittamiseeni.

Pohdintaa kirjoittamisesta ja esikuvista

Kuva: Matti Amnell

Kirja-arvosteluja uusimmasta kirjastani on ollut vasta kahdessa lehdessä, mutta ne ovat olleet erittäin ilahduttavia. Ja tulihan niitä jo ennen joulua, vaikka kirja ilmestyi kovin myöhään kuvittajani ansiotyökiireiden vuoksi. Uusin arvostelu on IBBY Finlandin lehdessä, joka tuli tänään. Otteita arvosteluista on 1500-luvun blogissani Lucia Olavintytär.

Jouluiloa nuo kirja-arvostelut toivat.

Yhteen asiaan alan jo tottua. En pääse eroon L.M. Montgomerysta enkä Kaari Utriosta kirjojeni arvosteluissa. Ei minulla ole mitään heitä vastaan, vaikka omasta mielestäni he eivät ole olleet vaikuttajia.

Luin Montgomerya koululaisena ja kirjoitan Aurora-kirjoissa samasta aikakaudesta ja osittain samasta maastakin kuin Montgomery. Mutta Montgomery kirjoitti omasta aikakaudestaan ja lapsuutensa maisemista Prinssi Edwardin saarella. Minun on täytynyt tutkia 1900-luvun alkua kirjoista ja museoissa voidakseni kirjoittaa Torontosta, joka on kaukana Montgomeryn lapsuusmaisemista.

Kaari Utrio on tehnyt suuren työn keskiajan popularisoijana Suomessa. Sattumalta olen lukenut häntä erittäin vähän, osittain sen vuoksi, että olin poissa Suomesta 1980-luvulla, jolloin aloitin Aurora-kirjojen kirjoittamisen. En ole esimerkiksi vielä tänä päivänäkään edes nähnyt erästä kirjaa (Vendela), jonka sanotaan vaikuttaneen Aurora-kirjoihini.

1500-luvun kirjoissani nähdään myös samaa kuin Utrion kirjoissa. Se ei ole ollenkaan ihme, sillä olemme varmaankin lukeneet samat taustateokset siitä aikakaudesta.

Kiinnostavaa oli uusimmassa, Volotisen arvostelussa seuraava kohta:

"Lucia muistuttaa henkilönä erityisesti Kaari Utrion historiallisten romaanien naissankareita: hänellä on vammaisuudesta huolimatta opillista sivistystä ja vahva itsetunto. Hän joutuu jännittäviin olosuhteisiin ja vaaroihin, mutta pääsee samalla näkemään maailmaa." (Volotinen, Teresia, Virikkeitä 4/2006, 45.)

Olisiko tässä nähtävissä tietty feministinen ote? Ehkäpä. Olen lukenut liian vähän Utriota voidakseni sanoa enempää.

Jos Montgomery ja Utrio eivät ole olleet kirjallisia esikuviani, niin ketkä sitten. Englantilainen kirjallisuus on lähinnä minua: Jane Austen, A.S. Byatt, P.D. James, myös Agatha Christie ja Ellis Peters (Edith Pargate, varsinkin Veli Cadfael-sarja). Myös mieskirjailijat, vanhemmista E.M. Foster ja C.S. Lewis, nuoremmista Peter Ackroyd. Nuorempana suosikkejani olivat myös Tsehov ja Tolstoi.

Viime aikoina olen lukenut joitakin uudempia historiallisten romaanien kirjoittajia (Candace Robben, Philippa Gregory) ihan vain lajin vuoksi. Mutta suurimpia kirjallisia elämyksiäni ovat olleet viime vuosina jo mainitut Byatt ja Ackroyd, suomalaisista Liehun Helene ja Nummen Kiinalainen puutarha.

Kirjoittaminen, kommentti

Kommentti Lassi Kämärin blogiin 9.11.2005

Lassi,

Nuo ovat oikein hyviä neuvoja kirjoittajille.

Ajattelun ja ilmaisun rinnalle asettaisin alitajunnan. Ehkä se leijuu kaksosten -ajattelun ja ilmaisun - takana niin läpikuultavana, että se unohtuu. Mutta neuvoithan lukemaan paljon, ja sehän ruokkii alitajuntaa, josta luovuus nousee.

Kannattaa kuitenkin opiskella vieraita kieliä. Niiden avulla, jo alkeidenkin, oppii ymmärtämään aivan uudella tavalla muita kulttuureita. Ajattelen tässä vaikkapa kiinan tai venäjän alkeiskursseja, jotka olen käynyt. Ei ole monta lausetta päähän jäänyt, mutta mielessä on entistä elävämpänä kuva noista ihmisistä.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus rikastuttaa. Kun näkee muiden kulttuurien ihmiset ihmisinä, näkee myös omat juurensa selvemmin. Näkee oman kotinsa ja vanhempansa uudesta näkökulmasta.
Lisäisin: Ole sitkeä. Ole ahkera.
Pidä huolta fyysisestä kunnostasi, suojele aivojasi.

Katoaako kirjoja kirjastoista?

Kuinkahan paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

Mistä kertoo kirjan katoaminen kirjastosta? Jokin kirja on tullut kuulemma Amerikassa kuuluisaksi siitä, että sitä on varastettu harvinaisen paljon kirjastosta. Onko kirjailijalle hyväksi vai pahaksi, jos hänen kirjojaan katoaa tavalla tai toisella kirjastosta? Onko se suosiota vai sabotaasia?


Vähän yli puoli vuotta uusimman kirjani "Pako Tallinnaan" ilmestymisestä huomasin, että sitä oli ilmoitettu "kadonneeksi" viisi kappaletta pääkaupunkiseudun kirjastoihin siihen mennessä hankituista 25 kappaleesta.

Käytämme paljon kirjastoa, ja joskus meiltäkin on kadonnut joku kirja, jonka olemme sitten korvanneet. Tuo viisi 25:stä tuntui suurelta luvulta. Ystävällinen kirjastonhoitaja vastasi on-line-neuvonnassa, että valitettavasti tällaista sattuu. Hänkin piti lukua suurena.

Pyynnöstäni kolme viidestä kirjastosta hankki uuden kirjan "kadonneen" tilalle. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

(Edellinen teksti oli kommentti Loistava puhallus -blogissa vuonna 2005)

Lisäys: Tänään 18.helmikuuta huomasin, että kolme Aurora, vaahteranlaakson tyttö -kirjaani on ilmoitettu kadonneiksi, nimittäin Pasilan, Kalajärven ja Kirjasto Omenan kirjastoista. Tämä on ikävä asia, sillä Aurora-kirjani ovat loppuunmyytyjä eikä niitä saa enää. Jos olet kadottanut kirjani, palauta se kirjastoon. Kirjalijat alkavat saada tuloja lainausten mukaan.

6/2007: "Aurora ja Molly" kadonnut Itäkeskuksen ja Tikkurilan kirjastosta

12/2008:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö kadonnut Etelä-Haagan ja Ruoholahden kirjastoista
ja Pako Tallinnaan Ruoholahden kirjastosta

Siis ainakin 13.
Voi olla enemmän, sillä käyn harvoin katsomassa kirjojeni lainauslukuja. Mutta yleensä huomaan joka kerta, että joitakin kirjoja on ilmoitettu kadonneiksi. Jos yhden kirjailijan kirjoja katoaa kahden vuoden aikana ainakin 13 kirjaa Helsingin kirjastoista, kuinkahan paljon katoaa kirjoja kaiken kaikkiaan.
2012
Nyt on taas kadonnut toista osaa  (Pako Tallinnaan) kolme  kappaletta 25:stä (Sello, Malmi, Suutarila).

700 sivua juonesta

Christopher Booker: The Seven Basic Plots. Why we tell stories. Continuum 2005 (2004)

Ilahduin kovasti, kun sain jo eilen postissa Bookerin kirjan. Luvassa on yli 700 sivua kiinnostavaa luettavaa. Kirja on jo kolmas painos (englannissa reprint). Kerron vaikutelmistani, kunhan olen lukenut sitä jonkin verran. Seuraavassa yksinkertaistettu luettelo Bookerin analysoimista juonista kirjallisuudessa, elokuvissa, saduissa, oopperoissa.

1. Overcoming the Monster (Beowulf, James Bond - elokuvat)
2. Rags to Riches (Aladdin, David Copperfield)
3. The Quest (Odysseus)
4. Voyage & Return (Liisa ihmemaassa, Tuulen viemää)
5. Comedy (Shakespeare, Austin, Sota ja rauha)
6. Tragedia (Carmen, Bonnie & Clyde)
7. Rebirth ( Salainen puutarha, Peer Gynt)

Kirjasta on netissä aika tarkka selostus. Lisäksi tässä artikkelissa on muitakin juoniluetteloita, jotka voivat piristää jotakin, joka etsii juonta seuraavan kirjaansa.

Kirjailijat netissä

Kirjailija Jasper Fforde uskoo, että hänen kuusi nettisivuaan (websites) ovat osa hänen kirjojaan, koska hän kirjoittaa ja suunnittelee ne kaikki itse. Kaikkiin pääsee hänen kotisivultaan, joka on hyvin hauska.

Fforde kertoo kirjailijaliittonsa "The Author" -nimisessä lehdessä, että hänen kaikki sivunsa ovat aidosti häntä itseään, kun niitä ei kirjoita joku muu hänen ohjeittensa mukaan. Kaikki tekstit, kuvat ja ideat ovat hänen omiaan.

Fforde sanoo, että kirjailijan itse kirjoittama nettisivu on suorin mahdollinen yhteys lukijaan henkilökohtaisen esiintymisen ja kirjan ohella. Hän uskoo, että lukijat arvostavat kirjailijan itsensä kirjoittamia sivuja enemmän kuin kustantajan tai mainostajan tekemiä sivuja.

"--I firmly believe that readers can and do make a distinction between what is home-grown and what is created by publishers and marketeers, and I think people enjoy and value the intimacy that it engenders."

Writing Magazine Vol 12 No 9, 5.

Täältä löytyy Jasper Fforde.

Ex libris: Dover

Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana. 2. Keskustelua: Ullakko. Nainen ullakolla.

Tyttö lukemassa ullakolla. Adelaide Claxton: Wonderland
Alustamani keskustelu "Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana" siirtyi heti alkuun ullakon merkityksiin ja naiskirjallisuuden käsitteeseen "nainen ullakolla".

Nainen tai jopa tyttö ullakolla lukemassa tuntui heti ensimmäisestä kommentoijasta "arveluttavalta ", "haljulta" (Outi Alanne 25.04.04 22:58).

Kirjoitin (Ullakko täynnä kirjoja. 25.04.04 23:06) Hauska lukea sinun reaktiosi ullakolla lukemiseen. Ehkä minun ullakolla lukemiseni johtui vain sodanjälkeisestä asuntopulasta. Kun muutin kaupunkiin, meillä oli oli vain yksi huone. Naapurissa asui huoneen ja keittiön asunnossa toimittaja ja hänen opettaja-sisarensa. Veli asui kamarissa, sisar keittiössä. Heidän ullakkonsa oli täynnnä kirjoja ja lastenlehtiä. Toimittaja sai jatkuvasti arvostelijankappaleita, joita luin koko lapsuuteni ja kouluvuosieni ajan.

Nimimerkki Kristina viittasi (Re: Ullakko täynnä kirjoja 26.04.04 00:32) "Charlotte Bronten romaanin 'hulluun naiseen' ullakolla, mikä on jo ns. naiskirjallisuudessa käsite."

Kirjoitin (26.4.04 00:32): Minulle tulee myös mieleen, että viktoriaanisena aikana naisen luovuutta, halua toimia pidettiin helposti "hysteriana". Voin aivan kuvitella, kuinka nainen pakeni mahtavan viktoriaanisen talon ullakolle voidakseen olla hetken rauhassa. Talosta oli tullut vankila, se kuului miehelle, naisen tuli elää siellä miehen sääntäjen mukaan.

Lapsille ullakko on ollut aina jännittävä paikka täynnä outoja aikuisten hylkäämiä esineitä. Sieltä voi löytää aarteita. Lasten oleskelua ja leikkimistä ullakolla pidettiin sopivana, lapsellisena puuhana. Aikuisen naisen tuli kasvaa ulos lapsellisuudesta.

Meidän maailmamme on erilainen.

Frank Wiklund kirjoitti: (Leluja ullakolla 26.4.04): "Jostain syystä ullakkoon liitetään hulluus. Englannin kielessä on sanontta "'toys in the attic' (=leluja ullakolla), joka viittaa sekoamiseen. Ja onhan meillä erinomainen 'vintti pimeänä'- sanonta."

Kirjoitin ("Ullakko= piilotajunta" 26.4.04 08:56): Ehkä tämä liittyy siihen, että ennen ullakolle kätkettiin vanhoja kirjeitä ja muita muistoesineitä, yleensä kaikkea sellaista joka ei sopinut näytettäväksi. Niihin saattoi liittyä salaisuuksia, jopa "luurankoja kaapissa". Piilotajunta tulee kuitenkin esille jollakin naamioidulla tavalla, unina, sairauksinakin. Ullakolla kummittelevat menneisyyden haamut.

Jatkoin (Myös leikkimielisyttä, iloa 26.04.04 10:36): "Kun katselee englanninkielisiä nettisivuja, ullakkoa tarkoittava sana, samoin Frankin mainitsema sanonta leluista ullakolla, merkitsevät myös leikkimielisyyttä:

Brooklynilainen teatteri on "vintti", "ullakko", samoin joidenkin kotisivut ja antiikki- ja lelukaupat ovat "ullakoita" (attics). Nukketalokauppa on "enkelten vintti" [mikä nimi blogille!]. "Et ole koskaan liian vanha leikkimään ullakolla", joku mainostaakin.

Eikö kukaan muu ole leikkinyt lapsena ullakolla tai lukenut siellä?
Sami Heino kirjoittaa ("paikka, josta näkee kauas" 26.04.04 12:45). "Käykö tähän kategoriaan myös sanonta 'hissi ei mene ylös asti'?
Muistaakseni Stephen King kirjoittaa paikasta, josta näkee kauas.
lapsuuteen, niin pojilla kuin tytöilläkin, liittyy sellainen paikka, jossa kaikki on mahdollista, jossa voi mielikuvituksessaan tehdä mitä tahansa. Minulle se oli metsä, metsässä tietty kivi".
Paikka, josta näkee kauas, on myös paikka, jossa tarinat syntyvät."

Kirjoitin (Re: paikka, josta näkee kauas): Pikkusiskollani oli tapana mennä kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle, sillä sieltä näki kauas."



Viktoriaanistyylinen talo Helsingissä. Kuva: Anna Amnell


Kirjoitin (Erica Jong ullakolle suljetusta naisesta 27.04.04 09:53): Kirjassaan Viidenkympin kauhu (1955. Otava , alkuteos 1994) Erica Jong kirjoittaa: "viisikymmentä vuotta täytettyään ullakkohuoneen hullu nainen karkaa, tömistelee rappuja alas ja sytyttää talon tuleen. Häntä ei enää kahlita. (s. 23)
Voimme ajatella, että viktoriaaninen, monin tavoin kahlehdittu nainen sytytti maailmansa tuleen ja nousi tuhkasta uutena naisena, joka alkoi toteuttaa itseään.
Mikä voisi olla aikamme vankila, "ullakko", johon meidät on suljettu tai johon olemme paenneet? Mikä olisi nyt se "talo", josta meidän pitäisi juosta ulos?
Onko täydellisyydestä tullut uusi vankila? Ole kaunotar, ikinuori, seksikäs, äiti, menestynyt, väsymätön, hyvä jätkä jne.
Palaamme Jongiin: "Huomasin (kuten niin monet naiskirjailijat ovat huomanneet) että naisten laatimat säännöt olivat paljon tiukemmat kuin miesten." (s. 406)

Onko hän sinun mielestäsi oikeassa?

(Keskustelu jatkuu.)

Narnia-kirjoissa ullakolla on se merkitys, jonka lapset tuntevat. Vintti on jännittävä paikka, jossa on hauska leikkiä. Ullakolta alkavat Narnian seikkailut.

Lue myös Kasa-blogissa myöhemmin ollut Jussin kirjoitus ja kommentit.

Kerro itsestäsi. Kiertokysely.

Hallatar haastoi minut kertomaan jotain itsestäni oheisten kysymysten mukaan. Lopussa nyt myös he, jotka haastoin ja heidän vastauksensa.

Kerro jotain itsestäsi:

Suolaista vai makeaa?
- Mieluiten ei kumpaistakaan, mutta mieluummin makeaa.

Esine, jonka katoaminen surettaa yhä?
-Luonnonvalkoinen irlantilaiskuvioinen, palmikkoraitainen villatakki, jonka neuloin vanhemmalle pojalleni ja joka varastettiin häneltä ensimmäisenä päivänä, jolloin hän laittoi sen päälleen kouluun. Hän ehti käyttää sitä muutaman tunnin.

Ihminen jonka olet kadottanut/menettänyt?
-Eräs sukulainen, pieni poika, joka kuoli leukemiaan. Se tapaus vaikutti minuun paljon. Arvostin sen jälkeen lapsiani entistä enemmän ja tein suuria valintoja, jotka vaikuttivat heidän elämäänsä.

Viikonpäivä josta pidät?
-Maanantai, joka on ollut aina mieheni vapaapäivä.

Kuukausi josta tykkäät?
-Vaikea valinta. Joulukuu (joulun vuoksi), syyskuu (luonnonkauneuden vuoksi), ehkä sitten kesäkuu, jolloin menimme naimisiin.

Mieleenpainunein kirja?
-Topeliuksen Välskärin kertomuksia ala-asteella ollessani. Se oli ensimmäinen oikein paksu kirja, jonka luin. Se oli kaunis vanha painos, kannet punaista ja himmentynyttä kultaa. Siinä oli historian tuntu, joka painui todellakin mieleeni. En ole lukenut sitä kirjaa koskaan sen jälkeen.

Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi?
-Moniakin: Ruotsinopettaja oli ihana vanha herra, jolla oli viktoriaaninen sali pienessä puutalossaan. Piirustuksenopettaja, joka ohjasi myös teinikunnan näytelmää. Kansakoulunopettajani oli paras, oikeudenmukainen ja rauhallinen.

Haaveiletko lottovoitosta?
-Tietenkin.

Pidätkö tavarataivaasta?
-Pidän eri kulttuurien esineistä. Olen saanut suurimman osan lahjoina omalta perheeltä ja ystäviltä tai ostanut kirpputorilta. Hinta ei ole niissä merkitsevä, vaan sisältö, värit ja muodot. Läheiseni tietävät, että iloitsen yhtä hyvin kiinnostavasta muovikassista, postikortista, jossa on jokin historiallinen asu tai rakennus tai vaikkapa ulkomailla käytetystä mielenkiintoisesta pääsylipusta. Esineet ovat kulttuurihistoriaa. Yhtä hyvin pidän tietenkin vaikkapa pilvistä ja kukista.

Vai oletko minimalisti?
-Joskus nuorempana olin vähän aikaa tiukan minimalisti ja modernisti (pyöreä lasikuitupöytä ja tuolit jne), mutta kolmen lapsen lelut ja vaatteet toivat suloisen sekamelskan, epäsovinnaisen joukon muotoja, materiaaleja ja värejä.



Onko tämä päivä ollut hyvä päivä?
- Erinomainen. Juttelin pitkään poikani kanssa kaikesta mahdollisesta ja mieheni on juuri tulossa kotiin töistä. Ihania syitä olla tekemättä töitä. Muistuu mieleen runoilija ja psykiatri Claes Andersonin erinomainen kirjoitus esteistä, joita kirjailija kerää ollakseen tekemättä työtään. Kai alitajunta ei ole vielä valmis. Varmaankin tilanne on sama muissakin ammateissa, toiset asiat kypsyvät hitaasti.

Lähetä nämä kysymykset kolmelle bloggaajalle. =)

Nyt vasta tajusin, että tämähän menee kommentteihin. Ei, ei tämä mahdu. Laitan vain osoitteen.

Heidät haastoin: Anskun ja Kirjavan, jolla on nyt muuta hyvin tärkeää mielessä , ja Hanhensulan, joka
vastaa ensimmäisenä . Ja nyt Ansku. Kirjava vastaa näin.

Pitäisikö olla joku erakkomaja?

Vincent van Gogh: Makuuhuone. Dover.
Jotkut kertovat menevänsä kesähuvilalle tai ulkomaille kirjoittamaan tai tekemään muita keskittymistä vaativia töitään. Kotona on liiaksi häiritseviä tekijöitä. Kaupungin keskustassa liikenne voi olla hyvin meluisaa. TV:ssä näkyvät olympialaiset. Kirjoittamista tehdään nykyään yleensä tietokoneella, sähköposti täytyy tarkistaa, siitä lipsahtaa muuallekin, mikä on toisaalta hyvin virkistävää välillä. Yritän erakoitua keskellä kaupunkia edes pariksi viikoksi.

Ystävänpäivän aattona 2006

Viime viikot ovat olleet raskaita kansainväliseksi laajentuneen kulttuurien törmäyksen vuoksi. Mozartin musiikki on tuonut tänä aikana lohdutusta, kesän talven keskelle. Kaikkein dramaattisin TV:ssä näkemistäni Mozartin juhlavuoden konserteista oli eilinen Mozart-gaala.

Konsertin dramatiikan toi se tosiasia, että siinä ilahduttivat nimenomaan Berliinistä maailmaa loistavilla musiikillisilla lahjoillaan monet ihmiset, joiden kaltaisille ei ollut siellä sijaa muutama vuosikymmen sitten.

Meidän aikamme ei myöskään katso suosiolla tuon gaalaillan tähtien kaltaisia ihmisiä. Mozartkin oli seitsemäs lapsi perheessään, vaikea ihminen ja todennäköisesti hänellä oli myös sairaus, joka selittäisi osan hänen oudosta ja rasittavasta käytöksestään ja samalla myös osan hänen musiikkinsa ainutlaatuisuudesta.

Suosi todellista suvaitsevaisuutta

Vammaisuus ja perinnölliset sairaudet halutaan eliminoida. Tavoitteena on täydellisten ja ongelmattomien ihmisten maailma. Mutta sama tiede joka yrittää tehdä ihmisen elämän kivuttomaksi ja ongelmattomaksi, aiheuttaa kipua, vammaisuutta ja henkistä kärsimystä.

Suvaitsevaisuus ei ole suosiossa. Me suomalaiset emme ole tämän kaiken ulkopuolella: Suomensukuiset kansat tuhottiin Neuvostoliitossa melkein kokonaan kommunismin punaisen terrorin alla ja heitä sorretaan edelleen Venäjällä. Suomalaiset saivat tuntea olevansa erilaisia sekä Ruotsin että Venäjän vallan alla. Miksi se ei ole opettanut meitä suvaitsevaiseksi muita kohtaan?

Joudun keskittymään joksikin aikaa muihin töihin ja pitämään bloggaustauon. Luettavaa on runsaasti myös muissa blogeissani. Uusittu kotisivublogini näkyy vain blogieni sivupalkeissa ja Vuodatuksen listalla. Muut, muiden muassa kevätasuinen käsityöblogini, ovat myös Blogilistalla. Kotisivublogissa Bloggerissa on luettavaa myös lapsille, mm jutut Montgomeryn ja Alcottin lapsuudesta sekä nalle-, kissa ja nukkekuvia. Tervetuloa! Hyvää ystävänpäivää!

Tietokoneen näyttö vaikuttaa kirkasvalolampun tavoin

Olen ihmetellyt sitä, että kun minulla on menossa jokin vaativa kirjoitustyö, minun on myös hyvin helppo kirjoittaa vaikkapa näitä blogikirjoituksia. Nyt taisi paljastua syy: Tietokoneen näyttö toimii niin kuin kirkasvalolamppu (Madam 1/2006 - nimi uudessa muodossa). Se piristää, panee aivot ylikierroksille ja sekoittaa vuorokausirytmiä.

Monet ihmettelevät blogikirjoituksissaan sitä, että heitä ei nukuta tavalliseen nukkumaanmenon aikaan. Minäkin olen ihmetellyt sitä. Onneksi kuitenkin nukahdettuani nukun aina hyvin syvää unta ja riittävän kauan, kun ei tarvitse herätä herätyskellon käskyyn.

Tietokoneen äärestä täytyy lähteä liikkeelle tunnin välein. Saman asian neuvoi minulle jo kauan sitten eräs lääkäri. Menen juomaan vettä, kuntopyörää ajamaan tai minipäiväkävelylle kotona. Siinä kävellessä voi tehdä samalla pieniä venytysliikkeitäkin niin kuin kissa.

Olen ahertanut uuden kotisivublogin My new homepageblog

Olen tajunnut, että en osaa tehdä tai edes korjata tavallisia kotisivuja. Siksi aloinkin opetella bloggaamaan, jotta voisin tehdä tällä menetelmällä kotisivut, joita on helppo täydentää itse.

Huomasin, että Blogger ei käy siihen. Mitenkähän onnistuu uudessa paikassa? Olen avannut uuden kotisivublogin/homepageblog. Se on Amnellinksin ja Anna Amnellin kirjoituslipaston sisarblogi. Ne kaikki kertovat kirjoista ja historiasta (sekä kissoista, kukista, nalleista ym tärkeästä). Uusi kotisivublogi on tarkoitettu lapsille ja lapsenmielisille. Se ei ole esillä Blogilistalla.

Kuvassa Molly kirjasta "Aurora ja Molly". Piirros: Matti Amnell

Otan vastaan (ystävällistä) kritiikkiä. Avautuuko se liian hitaasti? jne