Varsovasta juuri palanneen kirjailijan (suljetussa) blogissa keskustellaan siitä, voiko turisti olla iloinen kaupungissa, jossa on ollut ghetto.
1. Kommenttini
Olen yllättynyt reaktiostasi. Eikö kaupungin kauneus vaikuttanut? Entä ihmiset? En ole käynyt Varsovassa, mutta kokemukseni muualta entisistä ns. Itä-Eroopan maista ovat toiset. Puolassa olen käynyt vain Krakowassa.
Dramatiikkaa ja vastakohtia on Krakowassakin. Mutta Puolassa kuten muissakin entisissä Neuvostoliiton miehittämissä maissa on nykyään suunnatonta energiaa ja elämäniloa, tarmoa.
Eniten yllätti Krakowassakin se, miten ystävällisiä ihmiset olivat ja kuinka rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä olivat lapset ja nuoret. Olen kokenut samaa myös Tsekissä, Kroatiassa ja Sloveniassa.
Kaupungeissa on nähtävissä arkkitehtuurissa monta kerrostumaa: vanha kulttuuri 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta ja jopa keskiajalta, ankeat ja suorastaan karmeat rakennukset ja värit - tai raskas harmaus ja lika - kommunistiajalta sekä uusi tyyli, jossa on rohkeita kokeiluja, hienoja ratkaisuja, sekaisin kaikenlaisia tyylejä.
Käy seuraavaksi Krakowassa.:)
2.
Kuvien perusteella Varsova näyttää suunnattoman kauniilta kaupungilta. Minusta juuri tämä - pitkä, loistava historia sekä (entistettyjenkin) kaupunkien kauneus ja niiden vastakohtana natsien ja kommunistien aiheuttama kauhu, suru ja ikävä - ovat se unohtumaton vaikutus, jonka nuo Keski-Euroopan maat tekevät turistiin.
Varsova pitää nähdä seuraavaksi. Mitä Varsovassa on nähtävää?
3.
"Hengen voitto aineesta."
-- sanoit, se on parasta noissa maissa.:)
Ymmärrän myös kauhusi. Nähtyäni Prahassa Pinkan synagogassa ne seinät, jotka olivat täynnä Böömissä ja Määrissä tuhottujen juutalaisten nimiä, en jaksanut mennä Krakowasta Auschwitziin itkemään. Itku on terapeuttista, mutta puolalaislle lienee enemmän hyötyä, jos osallistumme heidän optimismiinsa.
--,
Berliinissä tunnustetaan kollektiivinen syyllisyys. Sitä käsitellään kaikkialla, ei peitellä. Se näkyy kaikkialla. Saksalaiset ovat olleet sekä syyllisiä että uhreja niin kuin venäläisetkin. Berliiniläiset ovat tunnustaneet molemmat, mutta ei se varmaankaan ole ollut helppoa.
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
maanantaina, elokuuta 27, 2012
sunnuntaina, elokuuta 26, 2012
Värikollaasi: polkupyörät
bikes in colours
värikollaasit 89
Hyvää alkusyksyä!
suuri koko
Kukkapolkupyörä. Kuva: Anna Amnell
Helsinki June 3rd, 2008 original photos
värikollaasit 89
Hyvää alkusyksyä!
suuri koko
Kukkapolkupyörä. Kuva: Anna Amnell
Helsinki June 3rd, 2008 original photos
Iltakävelyllä kuvattua: orkideat
Punaiset perhoskämmekät
Dendrobium nobile
Kotikadullani olevan kukkakaupan ikkunassa on hyvin kauniita orkideoja. Ihailen niitä aina iltakävelyltä tullessani.
Blogin nimen takana on tänään orkideoja, joista neljä kukki meillä monta vuotta. Varsinkin keltainen oli ahkera kukkija.
Kirkkaanpunaista Burrageara Nelly Isler -orkideaa en saanut kukkimaan uudestaan.
Dendrobium nobile
Kotikadullani olevan kukkakaupan ikkunassa on hyvin kauniita orkideoja. Ihailen niitä aina iltakävelyltä tullessani.
Blogin nimen takana on tänään orkideoja, joista neljä kukki meillä monta vuotta. Varsinkin keltainen oli ahkera kukkija.
Kirkkaanpunaista Burrageara Nelly Isler -orkideaa en saanut kukkimaan uudestaan.
lauantaina, elokuuta 25, 2012
Sherlock Holmes
Katsoitko uuden Sherlock Holmesin viimeisen osan?
Tämä TV-sarja on villiinnyttänyt ainakin englantilaisia. Sherlockin villakankainen pitkä trenchcoat on tullut muotiin.
Taas, sillä samanlaisia on ollut ennenkin, silloin ne olivat vain husaaritakkeja. Miehenikin osti sellaisen mustan pitkäntakin itselleen kauan sitten, kun asuimme Suomenlinnassa. Vaihdoin vain kullanväriset napit mustiksi.
Oletko nähnyt tohtori Watsonin blogin? Lue kommentit.
Parasta on se, että Sherlock Holmes-kirjojen myynti on noussut 180%! Minun Sherlock Holmesini on 1980-luvulla tehdyn " The Original Illustrated 'Strand' Sherlock Holmes. The Complete Facsimile Edition" tiiliskiven neljäs tai viides painos.
Vähän yli 1100 sivua.
perjantaina, elokuuta 24, 2012
Trident Hotel, Chennai, India
puutarha Chennaissa
Pink Lady's Style File -blogista
Vastustamaton näkymä
OLin laittavinani tämän Nojatuolipuutarha -blogiin
Pink Lady's Style File -blogista
Vastustamaton näkymä
OLin laittavinani tämän Nojatuolipuutarha -blogiin
Breivik
Breivik sai 21 vuoden vankeustuomion. Sitä voidaan pidentää, jos häntä pidetään yhteiskunnalle vaarallisena. Hänet voidaan vapauttaa, jos häntä ei pidetä enää vaarallisena. Tällainen on norjalainen laki. Ulkomaiset uutistoimittajat selostavat juuri tilannetta TV:ssä.
Alusta alkaen tämä oli minusta odotettavissa:
Eurooppalaiseen ajatteluun kuuluu myös se, että pahimmatkin rikolliset saavat mahdollisuuden uuteen elämään, mahdollisuuden katua ja pyrkiä sovittamaan rikoksensa yhteiskunnalle ja lähimmäisilleen. Tämä tuli vahvasti esille, kun haastateltiin norjalaista lakimiestä BBC:ssä. [heinäkuu 2011]
torstaina, elokuuta 23, 2012
Pyry vieraana
Viikonloppuvieras
Our weekend guest
Ystäväni ja hänen miehensä ovat matkoilla, ja heidän kissansa on meillä vieraana.
Our weekend guest
Ystäväni ja hänen miehensä ovat matkoilla, ja heidän kissansa on meillä vieraana.
keskiviikkona, elokuuta 22, 2012
tiistaina, elokuuta 21, 2012
Kaupunkilaisparat
Meillä oli kotona aina kedonkukkia maljakoissa, ja minulla on tapana käydä poimimassa niitä juhannusaattona mieheni kanssa täällä Helsingissäkin. Niitä löytyy suurkaupungista joutomailta ja vanhojen ratojen varsilta. Käsittääkseni "baana" eli pyörätie alkaa nyt Eirasta juuri siitä paikasta, jossa kävimme poimimassa juhannukseksi piikikkäitä villiruusuja ja monenlaisia kedonkukkia. Voi teitä kaupunkilaisparkoja joku sukulainen sanoi, kun meillä ei ollut huvilaa eikä omaa pihaa. Kaikki pitää ostaa kaupasta, kun ei ole kasvimaatakaan. Kun Hesari äskettäin kertoi Etelä-Helsingin suosiosta, se unohti mainita, että kaikki sen alueen asukkaat eivät ole suinkaan rikkaita, vaan asuvat hyvinkin pienissä ja vaatimattomissa vuokra-asunnoissa.
Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.
Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.
Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.
Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.
kodit
Suomenlinna
Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.
Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.
Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.
Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.
kodit
Suomenlinna
Labels:
10 tai yli kommenttia,
family stories,
familystories,
Helsinki,
helsinkiläisyys,
kodit,
Korkeavuorenkatu 10,
muuttaminen,
raitiotievaunu,
Suomenlinna
Pelargoniamestari
Hannele kertoo blogissaan äidistään, joka on mestari pelargonian kasvattamisessa.
Hannelen äidin pelargonia viihtyy ulkona ja sisällä, talvehtii tavallisessa huoneenlämmössä ja on kaksi metriä korkea. Lue kirjoitus ja hoito-ohjeet ja katso kuvat. Klikkaa kuvia, jotta näet ne suurina.
Täällä toinenkin taituri (engl).
Oikea lajike ja tee salaisuus? Englantilaisella 'Apple Blossom' -pelargonia ja Tetley Extra Strong Tea.
Tulee mieleen kanadansuomalainen rouva, vuokraemäntämme, joka oli kastellut magnoliaansa kalansiivousvedellä, ja puu kasvoi talonkorkuiseksi Toronton ilmastossakin. Wise old women..
Tietoisku: pelargoni/pelargonia (suomeksi)
muita nimiä: 'pielikki', 'pelakka, joita en ole koksaan kuullkut. Puhekielessä 'pelakuu', kovasti tuttu sana ainakin savossa. Latinaksi pelargonium
maanantaina, elokuuta 20, 2012
Väriä harmauteen
Olisiko hauskaa, jos raitsikat, bussit ja junat olisivat värikkäitä Suomessakin?
Kulkuneuvoja Tsekissä Junanvaunu Tsekissä
Kulkuneuvoja Tsekissä Junanvaunu Tsekissä
sunnuntaina, elokuuta 19, 2012
Modernismin tappio
Modernismin tappio: Helsinki maksaa kovan hinnan kaupunkisuunnittelun rumuudesta. Ne jotka vain pystyvät, haluavat asua vanhassa historiallisessa keskustassa.
Luova luokka pesiytyy Etelä-Helsinkiin Helsingin Sanomat
Luostarin kissa
Pyhäpäivän kunniaksi kuva komeasta luostarin kissasta.
Kuva: Aune Kämäräinen
Tämä pitkäkarvainen kissa toimii kirkon kissana Venäjällä, Petsamon rakenteilla olevassa alaluostarissa Trifonassa.
Kuva suurempana
Kuva: Aune Kämäräinen
Tämä pitkäkarvainen kissa toimii kirkon kissana Venäjällä, Petsamon rakenteilla olevassa alaluostarissa Trifonassa.
Kuva suurempana
Se oli aikamoinen urakka
Joillakin teistä lienee blogi tai blogeja myös Vuodatuksessa. Alkuaikoina, kun vuoroin Bloggerissa vuoroin Vuodatuksessa oli jokin ongelma, perustin rinnakkaisblogeja, yhden kumpaankin. Niitä on vielä jäljellä. Tällä blogilla on aika uusi kaima Blogisisko Vuodatuksessa. Se on vain lyhyt tiedotussivu. Syksyblogi tulee kohta ajankohtaiseksi.. Käsityöblogi on laajin. Vuodatuksen blogit: Kirjoituslipasto (yhden sivun infoblogi, jossa myös linkit Vuodatuksen blogeihini)
Vuodatuksessa oli paha laitevika, osa kuvista katosi. (Lue Tietoviikon selostus asiasta) Se aiheutti eniten ongelmia juuri käsityöblogilleni. Onneksi olen ollut laiskahko ja kirjoittanut sinnekin parina viime vuonna vähän, ja juuri noita vuosia häiriö koski. Olen siivonnut kaikki blogini Vuodatuksessa ja laittanut kuvia takaisin. Siinä onkin ollut puuhaa. Onneksi säilytän kuvani Flickrissä ja ulkoisissa muistilaitteissa. Joitakin saattaa nyt kuitenkin puuttua. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Vuodatuksesta tulee entistä parempi.
Valokuvien kanssa on parasta pitää mielessä englantilainen sanonta "Don't put all your eggs in one basket" (Älä laita kaikkia kananmuniasi samaan koriin.)
lauantaina, elokuuta 18, 2012
Kommentti: lapset ja lukeminen
Taitava opettajakin voi auttaa. Minulla oli kansakoulussa, sen ajan ala-asteella, opettaja, joka rakasti kirjallisuutta. Me lausuimme runoja, luimme ja esitimme näytelmiä. Vaikuttavin draama-kokemus oli se, kun naapurin 8-vuotiaan pojan vatsasta vedettiin luokkamme pikkunäytelmässä "laiskamato" = narunpätkä. Se oli minulle jotain, jota lienevät katsojat kokeneet Shakesperen aikaan.
Elämys on tärkein. Kirjaa lukiessa oli minulle suurin elämys, kun luin Topeliuksen Wälskärin kertomuksista, kuinka munkki hiihti loputtoman suuren jäätyneen järven poikki. En ole raskinut lukea kirjaa uudestaan. [Syntyi historian taju ja näin maiseman linnun lailla. Minua vietiin aikamatkalle.]
Sarjakuvakin voi olla suuri elämys. Muistan elävästi kuvan, jossa ystävät murhaavat Julius Caesarin (Classics Illustrated). En edes osannut englantia paljon ollenkaan silloin.
Pilaako liika ohjelmointi elämyksen? Olemmeko lapsina todellisuudessa sattuman armoilla siinä, mihin suuntaan elämämme kääntyy?
Huom! Artikkeli siitä, miten kohdussa kuultu musiikki ja äänet vaikuttavat. Lue siis jo lapselle, joka ei ole vielä syntynyt. Huotilainen & Fellman: Sitä äitiä kuuleminen, jonka kohdussaasunto Duodecim/2009
Linkki on pitkä, jos haluat kopioida sen itsellesi, käytä tätä
http://tinyurl.com/
Katusoittajat: pulloilla soittava
Kun on taitoa, voi soittaa melkein millä hyvänsä. Mieheni kuvasi noin tunti sitten kännykkäkameralla tämän miehen, joka soitti taitavasti helsinkiläisten iloksi. Soitti tuttuja kappaleita, mm Straussin Radetzky-marssia.
Kulttuurin hurmiota: Musiikkitalo
Musiikkiteema jatkuu. Kuvassa mieheni noin tunti sitten kännykkäkamerallaan ottama kuva.
perjantaina, elokuuta 17, 2012
Pakinaperjantai: Olisi sittenkin pitänyt
Kuvassa oleva maljakko on häälahja, jonka saimme mieheni kummitädiltä. Tämä nainen oli sekä mieheni että minun soitto-opettaja. Mieheni otti soittotunteja kuusivuotiaasta asti ja kehittyi hyväksi soittajaksi. Minun pianotuntini loppuivat lyhyeen kuin kananlento.
Mieheni kummitäti kiersi antamassa soittotunteja kodeissa, ja äitini ystävä otti häneltä soittotunteja ja halusi kustantaa ne minullekin. Meillä ei ollut pianoa, ja menin joka viikko soittotunneille äitini ystävän luo ja sain myös harjoitella siellä. Eräällä tunnilla soitto-opettaja käski minun kirjoittaa paperille nuottiasteikon. Istuimme mahonkisen pikkupöydän ääressä. Eteeni tuotiin mustepullo ja mustekynä. Olin seitsemänvuotias.
Kun olin aikani raapustanut, tapahtui katastrofi. Mustepullo kaatui, ja muste levisi pöydälle. Minua lohduteltiin, että ei se mitään. Mutta siihen loppuivat soittotuntini. Kului muutama viikko, ja aina kun läksin soittotunnille, meninkin leikkimään ystävieni kanssa ja pistin nuottivihkon halkopinon väliin. Minua ei pakotettu menemään soittotunneille. Olen miettinyt oliko se hyvä vai huono ratkaisu.
Olisi sittenkin pitänyt käydä soittotunnilla eikä laittaa nuotteja halkopion väliiin ja mennä pelaamaan ajopeliä. Olisi pitänyt opetella edes Das wohltemperierte Klavier loppuun.
Lue lisää (tarina jatkuu)
Pink Lady Czechs out Central Europe: Colour Blocking
Pink Lady Czechs out Central Europe: Colour Blocking: Well Gentle Reader, It seems that you have found your way to my latest blog – I most heartily welcome you! A wee introducti...
torstaina, elokuuta 16, 2012
keskiviikkona, elokuuta 15, 2012
Mikko Lehtinen (toim.): Täällä ovat juuremme
Länsi-Iisalmen kylähistoriapiiri 2012
ISBN 978-952-93-0826-2
http://data.nationallibrary.fi/bib/me/W00602784700http://data.nationallibrary.fi/bib/me/W00602784700
Teoksessa on runsaasti kuvia, yli 30-sivuinen rintamamiesmatrikkeli, luokkakuvia monen vuosikymmenen ajalta, serkkuja ja pikkuserkkuja, sota-ajan kirjenvaihtoa ja laaja henkilöluettelo. On sekä miehiä että naisia kiinnostavia artikkeleita. Tällaiset kylähistoriat ovat vuosikausien, jopa vuosikymmenien työn tulosta.
Tähän kylähistoriaan on kirjoittanut myös Maatiainen-lehden päätoimittaja, maisteri Aune Kämäräinen, joka on myös valokuvaaja ja elokuva-alan ammattilainen. Meidän isovanhempamme olivat saman kylän asukkaita. Hän on kirjoittanut kaksi pitkää artikkelia "Koulumuistoja Korpijoelta" ja "Korpismäen talo ja elämää 1940-luvulla" (sisällysluetteloon on merkitty virheellisesti sen kirjoittajaksi hänen sukulaisensa Aimo Kämäräisen nimi).
Olen ehtinyt vasta selata tätä paksua kirjaa. Tuttuja nimiä löytyi, meitä Rytkösiäkin on paljon, mm. Anna Luoto ( kätilö ja kirjailija).
Länsi-Iisalmen kylähistoriapiiri on julkaissut aikaisemmin teoksen " Läntelän liepeiltä Reittulan riihelle", toim. Hely Alhainen. vuonna 2006. ISBN 952-92-0290-3
Olen kirjoittanut tähän uusimpaan teokseen lyhyen artikkelin isoisästäni suksimestari ja pelimanni Jaakko Rytkösestä (1.8.1875 - 4.5.1969) . "Kultaiset kädet" on suppeampana uudessa blogissani Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku ,
https://maria-ja-jaakko.blogspot.com/2019/08/kultaiset-kadet.html
ja tässä blogissa jo vuonna 2006.
https://blogisisko.blogspot.com/2006/06/kultaiset-kadet-golden-hands.html
Labels:
family stories,
familystories,
Iisalmi,
Jaakko Rytkönen,
kylähistoria,
mikrohistoria,
Savo,
savolaiset,
suksimestari,
sukututkimus,
suvut,
viulupelimanni
Helsingin ensimmäinen sivukirjasto: Töölö
Mannerheimintie 56- Runeberginkatu 69
Rakennus valmistui 1912. Sen paikalla oli aikaisemmin huvila Valo, joka antoi nimen koko korttelille. Siinä sijaitsi Helsingin ensimmäinen sivukirjasto, Töölön sivukirjasto.
Tästä on monenlaisia tietoja, joten laitoin seuraavan talteen.
Helena Ruth: Töölön kirjaston historiaa
Rakennus valmistui 1912. Sen paikalla oli aikaisemmin huvila Valo, joka antoi nimen koko korttelille. Siinä sijaitsi Helsingin ensimmäinen sivukirjasto, Töölön sivukirjasto.
Tästä on monenlaisia tietoja, joten laitoin seuraavan talteen.
Helena Ruth: Töölön kirjaston historiaa
Huvila Valo 1899-1910
Kirjastohanke eteni ripeästi ja maaliskuussa seuraavana vuonna vuokrattiin Töölöstä neljä huonetta käsittävä huvila Valo nykyisen Mannerheimintien ja Runeberginkadun kulmassa. Syyskuun alussa vuonna 1899 avattiin lehtisali ja varsinainen uusi lainakirjasto aloitti toimintansa 26. syyskuuta. Näin sekä lukusalin että lainausosaston käsittävä Töölön haaraosasto, vanhin varsinainen kaupungin omistama sivukirjasto, oli aloittanut toimintansa.
-- -
Läntinen Viertotie 30, Matrosoffin puutalo 1910-1913 [vastapäätä oopperaa, siis sama kortteli)
Vuonna 1910 Töölön haaraosasto pääsi muuttamaan uusiin tiloihin Läntinen Viertotie 30:een. Matrosoffin puutalo sijaitsi vinottain vastapäätä nykyistä ooperaa. Täällä pidettiin kehnoa valaistusta suurena puutteena: öljylamput kärysivät ja paloturvallisuus tuntui uhatulta. Vuonna 1912 saatiin sähkövalo ja telefoni. Kun vielä aikaisemmin käytössä olleet lainausmaksut poistettiin samana vuonna, kasvoi lainaus heti kolminkertaiseksi.
Runeberginkatu 69 [Tässä vihreässä talossa nähtävästi]
Vuonna 1913 Töölön haaraosastolle vuokrattiin uudet tilat Runeberginkatu 69:stä. Kirjaston toimintakertomuksessa todettiin, että " uusi huoneusto oli huomattavasti tilavampi ja hauskempi kuin haaraosaston entinen huoneusto".
Mannerheimintie 48-50 (aik. Turuntie 24) 1939-1969
Uusi vaihe Töölön kirjaston historiassa alkoi vuonna 1939, jolloin päästiin siirtymään niin kutsutun tykistöpihan alueelle, ruotsinvallanaikaisen kasarmialueen entisen sairaalarakennukseen. Paikka sijaitsi Mannerheimintien varrella samalla paikalla, johon oli aikaisemmin kaavailtu uutta pääkirjastoa ja jolla nyt sijaitsee kaksi suurat hotellia. "
Tästä on erilaisia netissä, joten laitoin tämän talteen
Presidenttien asunnot
The Presidential Palace. Helsinki, Finland. Photo Wikipedia: Matthew Ross
Missä aikaisemmat Suomen presidentit ovat asuneet?
Linnassa Helsingin keskustassa:
Ståhlberg
Relander
Svinhufvud
Kallio
Ryti
Paasikivi (ei muuttanut Tamminiemeen)
Koivisto (vuoteen 1993)
Tamminiemi. Kuva Wikipedia/Tomisti
Tammininiemi (1940-):
Ryti
Mannerheim (museo, kodit)
Kekkonen (jäi asumaan Tamminiemeen, ja talo muutettiin museoksi)
Mäntyniemi Kuva Wikipedia/Mauri
Mäntyniemi (1993-):
Koivisto
Ahtisaari (Presidentin kaikki virka-asunnot, myös Kultaranta)
Halonen
Niinistö (osittain Mäntyniemessä)
Kun Presidentinlinna menee remonttiin, presidentin residenssinä toimii tämä talo : Brummerin talo, Helsingin kaupunginjohtajan virka-asunto.
Brummerin talo talvisessa asussa kauniina. Photo: Anna Amnell
Ks. Brummerin talo suuressa koossa
tiistaina, elokuuta 14, 2012
Dinner in the sky. Ravintola ilmassa.
Dinner in the Sky. Ravintola ilmassa nosturista roikkumassa.
Kuva: Matti T Amnell
(kännykkäkameralla otettu kuva)
Katso, mitä sieltä näkyy. Millainen on Dinner in the Sky?
Kommentti: Facebook, blogit, poistot
A graffiti in Helsinki. Photo: Anna Amnell
Iineksen blogissa kommenttien poistamisesta:
En puhunut edellä ensimmäisessä kappaleessa blogeistani, vaan Facebook-sivuistani. Poistan vähitellen useimmat kuvat ja omat mahdolliset lyhyet kommenttini niihin. Jos jokin Facebookin sivullani oleva kuva on tuonut muiden pitempiä kommentteja kuin vain 'tykkäämisen', jätän yleensä sellaisen kuvan. Jätän myös joitakin kuvia, sekä yhteiskäytössä olevia että omia, jos niillä on jokin erityinen merkitys minulle. Näiden poistojen tarkoitus on seuraava: Facebook on koko ajan muutoksessa. Jos siihen tulee suuria ongelmia, haluan ehkä lopettaa tilini. Mutta vaikka lopettaa tilin, kuvat ja kirjoitukset jäävät, jollei niitä ole poistanut yksitellen. Näin ainakin neuvottiin eräässä lehdessä. On suuri työ poistaa yhdellä kertaa kymmeniä, ehkä satoja kuvia ym.
Poistan blogeistani aina asiattomat kommentit. Blogi on niin kuin sanomalehti, ja bloggaaja on sen päätoimittaja, joka vastaa juridisestikin sen sisällöstä. Laitan yleensä muiden blogeihin kirjoittamani tärkeimmät kommentit talteen, sillä muillakaan bloggaajilla ei ole velvollisuutta säilyttää kommentteja, ei edes blogiaan.
maanantaina, elokuuta 13, 2012
Pakinaperjantai: Kirjavan kissan näköalat
Tiina kirsikkapuussa Torontossa
Tiina ilmestyi meille kovalla pakkasella pienessä Copper Cliffissä, ensimmäisessä kanadalaisessa kotikaupungissamme. Se juoksi tyttäremme perään elintarvikekioskin roskalaatikolta, jossa se oli nähtävästi asunut jo jonkin aikaa. Se piti pestä moneen kertaan, ennen kuin turkkiin piintynyt likakerros ja haju lähtivät pois. Sillä oli niin kova jano, että se joi pesuvettänsä.
Eläinlääkärin neuvosta eristimme Tiinaksi nimittämämme kissanpennun aluksi toisesta kissastamme Tobysta. Tiina vietti ensimmäisen yönsä tyttäremme huoneessa entisessä hamsterien häkissä. Eläinrakas tyttäremme piti häkin vuoteensa vieressä ja silitti kissaa sormellaan häkin raosta. Ensimmäisenä iltana Tiina nukahti tyttäremme sormea imiessään.
Tiina näytti alussa maailman rumimmalta kissalta, mutta monien pesujen ja harjausten jälkeen se muuttui kiiltäväkarvaiseksi kilpikonnakuvioiseksi kissaksi. Pimeässä se näytti aivan siamilaiselta. Oliko Tiina villikissa Marmelaadin pentu? Meistä oli melko varmaa, että Tiina oli erään vanhan miehen talon alla asuvan villikissan pentuja. Marmelaadi oli aivan Tiinan näköinen surkea pieni otus, mutta se synnytti jatkuvasti upean näköisiä pentuja. Komein niistä oli täysin himalajankissaa muistuttava uros, josta kasvoi niin villi peto, että eläinasema joutui lopettamaan sen.
Tiina pentuna. Se on juuri pelastettu roskiksista ja saanut kodin
Tiina jouduttiin leikkauttamaan jo pienenä, sillä uroskissamme oli leikattu niin vähän aikaa aikaisemmin, että Tiinasta olisi melko varmasti tullut muuten lapsiäiti. Vai pitäisikö sanoa pentuemo? Leikkauksen vuoksi Tiina jäi loppuiäkseen jollakin tavalla pentukissaksi. Siitä huolimatta Tiina sai minut ajattelemaan uudella tavalla eläimen kehittymisestä ja oppimisesta sekä ihmisten ja eläinten välisestä kommunikoinnista.
Ensimmäiset kymmenen elinvuottaan Tiina oli niin pelokas, että säikähti kaikkia kovia ääniä, jopa oman perheen ihmisten askelia. Alkuvuodet se liikkui ulkona perheen toisen kissan suojissa. Voimakasluonteinen Toby opetti sitä kärsivällisesti ja ystävällisesti kissojen tavoille. Torontossa Tiina oppi jopa pyydystämään hiiriä, mutta toi ne aina elävinä kotiin eikä suostunut tappamaan niitä.
Kissan persoonallisuus muuttui
Muutama vuosi poikakissan kuoleman jälkeen tämän tyttökissan persoonallisuus muuttui täysin. Ehkäpä jo muutto Atlantin yli lentomatkoineen ja uusi manner erilaisine tuoksuineen ja äänineen "ravisteli" sitä. Se suostui syömään uusia ruokia siihenastisen kuivamuonan lisäksi. Siitä tuli itsevarma. Se tuli vieraita vastaan eteiseen ja hyppäsi perheen ystävien syliin istumaan. Tiinasta tuli talonvaltias, ja se osasi ilmaista hyvin tahtonsa. Tähän muutokseen vaikutti varmaan myös se, että se oli Helsingissä sisäkissa. Sen olo oli täysin turvallinen. Ei tarvinnut enää pelätä outoja kissoja ja koiria, Toronton kotipihan pensaikoissa iltaisin hiipiviä pesukarhuja eikä Tiinan itsensä kokoisia mustia oravia.
Kissan kieltä on helppo ymmärtää Yhdeksässätoista vuodessa opimme tietämään, mitä Tiina milloinkin halusi sen äänensävyjen ja liikkeiden perusteella. Samoin oli helppoa tajuta sen tunteita ja mielialoja, esimerkiksi innostumista, iloa, tyytyväisyyttä, loukkaantumista tai närkästymistä. Huomasimme, että kissa ei koskaan salaa mitään eikä valehtele. Kissa muistaa ja tuntee ihmiset, nekin jotka se on tavannut monta vuotta aikaisemmin. Se vaistoaa, mitä on tulossa.
Tiina pääsi aikamatkalle 1900-luvun alun Torontoon, hevosajurin perheen kissaksi ensimmäisessä nuortenkirjassani. Niin pääsi myös Tiinan opettaja ja kumppani Toby, joka jäi Torontossa auton alle. Tiina oli täysin terve koko pitkän kissanikänsä. Muistamme sen aivastaneen yhden kerran, mikä hämmästytti meitä. Yhdeksäntoistavuotiaana Tiina dementoitui äkkiä ja kuoli pian sen jälkeen. Tiinan kanssa eläessä tulivat monesti mieleen sadut, joissa ihmisten sanotaan ymmärtävän eläinten kieltä. Se ei tunnu enää sadulta. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko jollakin muullakin ollut samanlaisia kokemuksia kissan kanssa elämisestä.
sunnuntaina, elokuuta 12, 2012
Isoäitien hoitamat lapset
"Isoäitien hoitamista lapsista tulee hyviä ihmisiä. Lapset oppivat huolehtimaan nuoremmistaan. He kuulevat tarinoita, jotka innostavat mutta kertovat myös vaikeuksista."
Bloha Dahal, joka on ollut kehitysyhteistyön neuvonantaja Suomen suurlähetystössä Nepalissa, haastateltu artikkelissa Johanna Pohjola: "Suomi, perhesuhteiden kehitysmaa." HS/Sunnuntai 12.8.2012
Myös isoisillä on osuutta asiaan. Kiitos mummo ja ukki!
Artikkelissa puhutaan myös yhteisön merkityksestä.
Vanhan ajan pihayhteisöissä vallitsi sama ihmisläheinen ilmapiiri, minkä kerrotaan olevan tavallista maissa, jotka ovat taloudellisesti kehitysmaita, mutta ihmissuhteissa sopivat malleiksi suomalaisille. Kuvassa on äitini naapurimme ja hänen pikkutyttönsä kanssa. Helena oli kuin lapsenlapsi siihen aikaan, kun äidillä ei vielä ollut omia lapsenlapsia ja myöhemminkin, kun omat lapsenlapset asuivat toisella paikkakunnalla.
lauantaina, elokuuta 11, 2012
Käsityöblogini Broken Star
Käsityöblogini "Broken Star" toimi alussa Bloggerissa, mutta muutin sen vuonna 2005 joulukuussa Vuodatukseen, jossa se on edelleen.
Vuoden 2006 kirjoituksista on luettelo.
Broken Star -blogin kirjoitukset vuonna 2006
http://www.brokenstar.vuodatus.net/page/Broken_Star_blogin_kirjoitukset
Blogin sivupalkissa on luettelo aiheista. Kuvassa on tilkkutäkki, jonka tein Kanadassa asuessamme miehelleni lahjaksi, kun hän sai työpaikan Torontoon. Broken Star on symboli elämän epätäydellisyydestä.
Vuodatuksessa on edelleen joitakin ongelmia, kaikki kuvat eivät näy. Mutta esimerkiksi luettelon alussa olevat nukketalokuvat näkyvät. Minulla ei ollut alussa erillistä nukkekotiblogia, kirjoitin siitä aiheesta käsityöblogiin. Uskon, että ongelmat selviävät ja Vuodatus toimii taas entistä patremmin. Siellä vat myös blogini Syksyblogi ja Narniassa. Uudempi Narnia-blogi on Bloggerissa.
Vuoden 2006 kirjoituksista on luettelo.
Broken Star -blogin kirjoitukset vuonna 2006
http://www.brokenstar.vuodatus.net/page/Broken_Star_blogin_kirjoitukset
Blogin sivupalkissa on luettelo aiheista. Kuvassa on tilkkutäkki, jonka tein Kanadassa asuessamme miehelleni lahjaksi, kun hän sai työpaikan Torontoon. Broken Star on symboli elämän epätäydellisyydestä.
Vuodatuksessa on edelleen joitakin ongelmia, kaikki kuvat eivät näy. Mutta esimerkiksi luettelon alussa olevat nukketalokuvat näkyvät. Minulla ei ollut alussa erillistä nukkekotiblogia, kirjoitin siitä aiheesta käsityöblogiin. Uskon, että ongelmat selviävät ja Vuodatus toimii taas entistä patremmin. Siellä vat myös blogini Syksyblogi ja Narniassa. Uudempi Narnia-blogi on Bloggerissa.
Kommentteja vuodelta 2005
Eläintenoikeudet 3/2005:
29.03.2005 –
Amerikkalainen filosofi ja ympäristönsuojeluntutkija Walter Simpson sanoi minulle eräässä vegetaristien kongressissa, jossa haastattelin häntä: "Nimenomaan se, että ihminen on korkeampi kuin eläin, valvoittaa hänet kohtelemaan eläimiä eettisesti korkeatasoisesti."
Jos ajattelemme ihmisen vain yhdeksi eläimistä, voimme elimistömme rakenteeseen vedoten sanoa, että meidän kuuluu syödä myös lihaa - kuten muutkin kaltaisemme eläimet.
Ihmisten on ihan pakko vähentää eläinten käyttämistä ravinnoksi. _Ei ole yksinkertaisesti tilaa_ kasvattaa sellaista määrää karjaa, jota ainakin yletön lihansyönti vaatisi.
Ehkä meri on ratkaisu ongelmaan. Syönkin enimmäkseen kasvisruokaa, mutta myös merten (en pahoin saastuneen Itämeren) antimia.
Keräilytaloudessa eläneet lienevät olleet ihmiskunnan terveimpiä. Näin väittää Fernandez-Armesto kiinnostavssa kirjassaan "Food. A History" vedoten Marshall Sahlinsiin ("Stone-age Economics") ja Jack Harlaniin. Hän sanoo, että 90 prosenttia maailman väestön ravinnosta tulee nyt jo kasviksista. Kun siihen lasketaan merenelävät, lihaa ei taideta sittenkään syödä kovin paljon.
Siis pähkinöitä, juuria ja pieneliöitä napsimaan niin kuin survival-kursseilla tehdään.
Eläimet suurkaupungeissa 7/2005:
Jos ajattelemme ihmisen vain yhdeksi eläimistä, voimme elimistömme rakenteeseen vedoten sanoa, että meidän kuuluu syödä myös lihaa - kuten muutkin kaltaisemme eläimet.
Ihmisten on ihan pakko vähentää eläinten käyttämistä ravinnoksi. _Ei ole yksinkertaisesti tilaa_ kasvattaa sellaista määrää karjaa, jota ainakin yletön lihansyönti vaatisi.
Ehkä meri on ratkaisu ongelmaan. Syönkin enimmäkseen kasvisruokaa, mutta myös merten (en pahoin saastuneen Itämeren) antimia.
Keräilytaloudessa eläneet lienevät olleet ihmiskunnan terveimpiä. Näin väittää Fernandez-Armesto kiinnostavssa kirjassaan "Food. A History" vedoten Marshall Sahlinsiin ("Stone-age Economics") ja Jack Harlaniin. Hän sanoo, että 90 prosenttia maailman väestön ravinnosta tulee nyt jo kasviksista. Kun siihen lasketaan merenelävät, lihaa ei taideta sittenkään syödä kovin paljon.
Siis pähkinöitä, juuria ja pieneliöitä napsimaan niin kuin survival-kursseilla tehdään.
Musiikki 3/2005:
Mayday –blogiin: Sivupolkujen ihanuus
Kommenttini 23.2.2005
Izumi Tateno soittaa usein näiden Sibeliuksen varjoon jääneiden säveltäjien kappaleita. Minulle on läheinen Kaski, jota mieheni soitti koulupoikana, siihen aikaan kun tutustuimme.Izumi Tateno plays often these Belle Epoque Finnish composers who deserve more attention.
Kirjallisuus 6/2005:
Mette miettii: ”Vellamon lasten" isä [Charles Kingsley]
Kommenttini:
Viktoriaanisten kirjailijoiden "mieltymyksen" lasten kuoleman kuvauksiin ymmärtää, jos muistaa, että vain osa lapsista jäi siihen aikaan eloon. Suuri osa kuoli jo varhaislapsuudessa.
Pienen nokipojan tarina on vaikuttanut moniin. Eräässä kirjassani torontolainen ajuri kertoo lapsuudestaan nokipoikana suomalaiselle Auroralle, joka on Torontossa sortovuosien aikana. Laitan sen pikkutarinan blogiini.
Pienen nokipojan tarina on vaikuttanut moniin. Eräässä kirjassani torontolainen ajuri kertoo lapsuudestaan nokipoikana suomalaiselle Auroralle, joka on Torontossa sortovuosien aikana. Laitan sen pikkutarinan blogiini.
Historian henkilöt 7/2005:
Mette miettii: Rasputini murha 12.7.2005
Kommenttini Kyllähän Rasputin on maailmanhistorian kiinnostavimpia henkilöitä. Hänessä oli niitä särmiä vähän joka puoleen. Oliko hän hiomaton timantti?
Eläimet suurkaupungeissa 7/2005:
Veloenan blogissa 25.7.2005
1. On ihmeellistä, miten eläimet sopeutuvat elämään suurkaupungeissa. Eilen näimme TV:ssä ohjelman Pariisin metron heinäsirkoista, emigrantteja Afrikasta. Niillä on viihtyisää: lämmintä ja kosteaa.
Torontossa, joka on myös monimiljoonakaupunki,oli erityisen paljon eläimiä. Siihen vaikuttivat kaupungin syvät rotkot, jonne ei ole voitu rakentaa mitään.
Meillä oli pihassa pesukarhuja ja oravia, lähettyvillä liikkui kettukin.
Eräs pesukarhu kiipesi pilvenpiirtäjän seinää myöten, ja palokunnan piti tulla pelastamman se.
Myös New Yorkissa on paljon mitä yllättävimpiä eläimiä. Monet niistä viihtyvät ilmastointikanavissa.
Torontossa, joka on myös monimiljoonakaupunki,oli erityisen paljon eläimiä. Siihen vaikuttivat kaupungin syvät rotkot, jonne ei ole voitu rakentaa mitään.
Meillä oli pihassa pesukarhuja ja oravia, lähettyvillä liikkui kettukin.
Eräs pesukarhu kiipesi pilvenpiirtäjän seinää myöten, ja palokunnan piti tulla pelastamman se.
Myös New Yorkissa on paljon mitä yllättävimpiä eläimiä. Monet niistä viihtyvät ilmastointikanavissa.
2. 26.7.2005 Opossumia en ole nähnyt muualla kuin eläintarhassa, mutta vyötiäisen olen nähnyt Amerikassa leirintäalueella telttamme vieressä. Sitä kohtausta ei unohda.
Arkkitehtuuri ja historia 8/2005:
Tempus Omnia Revelat: Aelia Galla Placidia
5.8.2005
Kiinnostava kirjoitus. Galla Placidian mausoleumin alabasteri-ikkunasta näkyvän valon vuoksi
kannattaa jo mennä Ravennaan.
Kemppinen aloittaa kirjoituksensa kielloista ”Älä sylje lattialle”
Taide ja arkeologia 12/2005:
kannattaa jo mennä Ravennaan.
Tädit vs. sedät 11/2005:
Ihmeekseni huomaan kommentoineeni vuonna 2005 ainakin kerran myös Kemppisen blogiin, hyvin lyhyesti.
Kemppinen aloittaa kirjoituksensa kielloista ”Älä sylje lattialle”
”Olemme siirtyneet tätien valtakuntaan..”
Kommenttini 19.11.2005
Miksi ei setien?
Johon K. : Myös setien
Taide ja arkeologia 12/2005:
Marja-Leena Rathje: Avebury
Kommenttini 3.12.2005
Kun olin mieheni kanssa käymässä Stonehengessä, siellä ei ollut vielä aitausta ympärillä.
Opas kertoi kiinnostavan asian: kivet tuotiin uittamalla yksitellen jokea pitkin jostain kaukaa satojen kilometrien päästä joen yläjuoksun tienoilta. Lautassa oli syvennys, joten kivi oli osittain veden sisällä, mikä vähensi sen painoa. Rakentaminen kesti varmaankin kauan. Ennen oli aikaa.
Photo Friday: 'Raw'
Fresh seafood at the market in Split, Croatia.
Tuoreita merenantimia Splitin kalatorilla Kroatiassa.
Photo Fridayn teema on tällä viikolla sana 'raw'. Katso, miten sitä on tulkittu.
Suuri halli täynnä kalaa, katkarapuja, mustekaloja.
larger size
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)