Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaista. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Talvipäivä. White as snow

Photo:Anna Amnell
Klikkaa kuva suuremmaksi! (kuva poistettu)

Joka talvi koen uudestaan ja uudestaan ilon ja yllätyksen tunteen, kun puiston lehmukset ovat lumen peittämiä. Talvi pääsee jatkuvasti yllättämään, kun tekee työtä kotona. Sitä on täysin omiin ajatuksiinsa keskittyneenä, menee mietteissään avaamaan ikkunan - ja lumi on taas muuttanut maiseman. Olen yrittänyt valokuvata lumista kaupunkia, mutta se ei onnistu koskaan kunnolla. Vain vanhan ajan maalauksissa voi nähdä samanlaista pehmeyttä ja puhtautta.

Broken Star - blogissani (ks. sivupalkki) eräs käsityö kertoo tänään sukuhistoriaa ja historiaa.

perjantaina, helmikuuta 03, 2006

Sama väri, eri merkityksiä. The many meanings of red.

Punainen on nähtävästi varhaisin ihmisen tajuama väri. Kaikki lapset pitävät punaisesta, mutta aikuisilla punainen merkitsee jopa aivan vastakkaisia asioita eri kulttuureissa. Egyptissä, Kiinassa ja Keski-Amerikassa punainen merkitsi puhdistumista, uudistumista, Kiinassa myös pitkää ikää. Roomalaisille punainen lippu merkitsi taisteluun kutsua.

Muinaisille egyptiläisille punainen oli pahojen asioiden symboli, rukoiltiin: ”Oi, Iisis, vapauta meidät pahojen punaisten asioiden vallasta”, mutta alkemisteille viisauden kiven toinen nimi oli ”punainen leijona”. Feniks-linnussa yhtyivät punaisen värin hyvät ja pahat ominaisuudet.

Intiassa väreillä on uskonnollinen merkitys. Punainen merkitsee intohimoa ja energiaa, se on sotilaan väri. Etelä-Afrikassa punainen on surun väri. USA:ssa punainen on republikaanien ja sininen demokraattien väri. Punainen on yleisin väri valtioiden lipuissa.

torstaina, helmikuuta 02, 2006

Vallan väri. Red – the colour of power.

Raphael: Kardinaalin muotokuva. 1500-1512.
Perinteisesti punainen on ollut vallan väri. Roomassa vain keisari sai käyttää punaista väriä vaatteissaan. Saksan keisarit jatkoivat perinnettä ja se siirtyi kardinaaleille vuonna 1486.
Keskiaikana kardinaalin, kuninkaan, tuomarin ja teloittajan punainen viitta kertoi, että heillä oli valta elämästä ja kuolemasta. 1800-luvulla tuli sotilaille punaiset univormut. Saksassa korkeimman oikeuden tuomareilla on punaiset kaavut. Punaisesta tuli Venäjällä vallankumouksen aikana kommunismin väri.
Punainen on edelleen vallan väri, ei vain politiikassa vaan myös uskonnossa ja vaikkapa Coca-Colassa.

Lähteenä: Intro to the reds. – Pigments through the Ages.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Puhdas punainen (Imperial Chinese Red)


Photo: Anna Amnell
Puhdas punainen on kiinalaisten muinainen onnen ja täydellisen ilon symboli. Sitä käytetään häissä esimerkiksi morsiuspuvun värinä. Usein otetaan kaksi sarjaa hääkuvia, toisessa morsiamella on punainen kiinalainen asu ja toisessa valkoinen länsimainen morsiuspuku.

Kiinalaisena uutenavuotena puhdas punainen yhdistetään kultaan - mitä enemmän kullanväristä, sitä varakkaampi uusi vuosi. Sain Kaakkois-Aasiasta vähän myöhästyneenä uudenvuoden kortin, jossa kulta kimaltelee niin kovasti, että oli vaikeaa ottaa valokuva.

Kortissa toivotetaan Gong Xi Fa Cai! Kortin vieressä seisovat perinteisiin asuihin pukeutuneet lapset pitävät käsissään keisarillista kolikkoa, vaurauden symbolia.

Lontoossa on huhtikuun 17 päivään 2006 asti näyttely: China: The three emperors :1662-1795 . Royal Academy of Art.

tiistaina, tammikuuta 31, 2006

Sininen, valkoinen ja punainen - vaalipäivän värit


Sunnuntaiaamun vaalimainoksessa hymyili herttaisesti koko kansan sinivalkoinen muumimamma. Oli kuin olisi tullut kesä talven keskelle. Mutta tuskin kului puoli vuorokautta, kun sunnuntai-illan voitonjuhlassa piteli vaalien voittaja kannattajineen työväentalon lavalla monta metriä pitkää punaista, banderollilta näyttävää kangasta ja suurta kimppua punaisia ruusuja punaisten lippujen keskellä.

Kiitos vaan. Viesti tuli oikein selvästi perille meidänkin olohuoneeseen TV:n välityksellä: presidentiksi olikin valittu punainen Tarja. Viesti vahvistui maanantain Hesarissa. Suuressa lehtikuvassa oli hallitsevana tuo punainen symboli, Halosen kannattajien neuloma 24,4 metriä (maailmanennätys!?) pitkä punainen kaulaliina.

Eikö olisi aiheellista yhdistää tuon dramaattisen sunnuntain aamun ja illan värit tulevien kuuden vuoden symboliksi? Sininen, valkoinen ja punainen on tuttu yhdistelmä, jolla pääsee jo pitkälle ulkomailla. Sinistä, valkoista ja punaista on lukuisten valtioiden lipuissa, muun muassa rakkaitten ystävämaittemme Ranskan, Venäjän, Englannin ja Yhdysvaltojen lipuissa. Muitakin mahdollisuuksia,

tiistaina, tammikuuta 17, 2006

Omituisuuskysely. Varsinkin HATUT. HATS

Sekä Maria että Anni ovat haastaneet minut kertomaan omituisuuksistani. He vaativat yhteensä kymmentä omituisuutta paljastettavaksi. Helppo juttu, vaikka olen jo paljastanut oudoimmat lastussa Geenivirhe :

Minulla täytyy olla jonkinlainen geenivirhe: En pidä - enkä ole koskaan pitänyt - kahvista, alkoholista (en edes shampanjasta), Coca Colasta, juustosta, timanteista, tupakasta, oluesta, kaviaarista enkä popmusiikista. Enkä minkkiturkeista.

Mieheni on tietenkin ekspertti kertomaan minun omituisuuksistani:
- Niin kuin Elisabet II ei pidä koskaan rahaa mukanaan.
- Ei käytä kelloa.
- Kulkee aina kotona avojaloin.
- Tekee päiväkävelyjä sisällä niin kuin Mr Bingleyn sisar ja Elizabeth Bennet TV-sarjassa "Ylpeys ja ennakkoluulo".
- Pitää aina kaikki valot päällä
jne jne


Hän tietää, että minun varsinainen omituisuuteni on että pidän hatuista. Olen pitänyt niistä aina. Olen tainnut periä tämän äidiltä. Muistan, kuinka hän asetteli hattuaan peilin edessä ruokakauppaan lähtiessään. Minun ensimmäineni hattuni lienee ollut tummanpunainen lierihattu, jossa oli rusetti edessä. Yksivuotiaana. Sen jälkeen ei ole loppua tullut:


Talvella.

Matkoilla

Syksyllä ja keväällä.

Kesällä

Puutarhakutsuilla


Häissä






Arvaan, että suuri osa bloggaajista on jo ehtinyt tämän päivän kuluessa joutua kyselyjen kohteeksi, mutta katsotaan, olisiko joku vielä päässyt livahtamaan. Ansku, onko papeilla omituisuuksia? Kukkahattu haastaa myös Pekka Nykäsen, Johannes Niemisen ja Hanhensulan paljastamaan blogiyhteisölle viisi omituisuutta itsestään. Entä Jura siellä Roomassa? Luetko blogeja? Ehditkö vastata?




Terveisin kukkahattutäti Pirkko.

perjantaina, tammikuuta 06, 2006

Kadunlakaisijasta kirjailijaksi


Kuva: Iisalmen Sanomat.
Olen kuvassa toisen vuoden opiskelija. "Chanel-kävelypuvun" tein vanhasta takista.

On ollut kiinnostavaa seurata viime viikkojen keskustelua työstä. Alkuun oltiin joissakin piireissä suorastaan raivoissaan, kun Sauli Niinistö ilmoitti olevansa "työväen" edustaja. Televisiokeskustelussa muutkin presidenttiehdokkaat kannattivat käsitystä kaikista ihmisistä työtä tekevinä kansalaisina, ja silloin Tarja Halonenkin joutui selvästi hämmentyneenä myöntämään, että vanhalla jaolla työläisiin ja porvareihin on historialliset syyt - siis nostalgiaa ja konservatismia, sanoisin.

Keskusteluun on tullut lisädetaljeja, kun olemme saaneet tietää, että Niinistö elätti itseään opiskeluaikoina mitä erilaisimmilla "duunarin" töillä, muun muassa rakennustyöläisenä. Sen sijaan Halonen ja Vanhanen olivat opiskelijoina "poliittisia broilereita", mitä tuo ilmaus heidän yhteydessään sitten tarkoittaneekin. Termi työväki ansaitsee todellakin tulla uudelleen määritellyksi.

Kun kirjoitin Torontosta lehtijutun arkkipiispa Desmond Tutusta, se otsikoitiin Suomessa "Pähkinänmyyjästä piipaksi". Samoin Kanadassa kerrottiin, että satamatyöläinen [väitellyt tohtori Koivisto] oli valittu Suomen presidentiksi.

Joillakin kirjailijoilla on tapana luetella henkilötiedoissaan kaikki työt, joita he ovat tehneet, "oikeat" työt. Jospa minäkin teen luettelon :
Koululaisena:
- kukkakaupan juoksutyttönä (joululomalla)
- kemikaliokaupan myyjänä(kesäloma)
- konttoristina(kesäloma)
- lasten leikkikentän ohjaaja (kesäloma)
- pankkivirkailijana (abiturienttina)

Luettelo jatkuu, mutta vaatii välihuomautuksen: Olisin kovasti halunnut mennä ulkomaille töihin koululaisena, mutta minulla ei ollut varaa matkalippuun. Oli todellinen onnenpotku, että sain kokostipendin American Field Service -vaihto-oppilaaksi. Sitä varten jouduin ottamaan kuitenkin taskurahoja varten lainan, jonka takasivat lähikauppias ja luokkatoverini isä. Lisäksi menin töihin alkukesäksi kaupunginpuutarhaan ja siitä tuleekin seuraava duuni:
- kadunlakaisija ja puistojen siivooja. Palkka oli hyvä ja rusketus ilmainen.
- lasten leikkikentän ohjaaja (kesäloma)

Opiskeluaikana elätin itseni seuraavilla töillä:
- postinlajittelijana
- kynttilätehtaassa
- koehenkilönä lattialämmitystutkimuksessa
- ranskanleipien laskijana leipäkaupassa kuluttajatutkimuksessa
- myyjänä Stockmannilla ja Sokoksella (yht. noin vuoden kokopäivätyössä)
- englantilaisen lastentarhan apuopettajana (1 1/2 vuotta)

Toivon, että kukaan ei joudu opiskelemaan työn ohella paitsi täysin vapaasta tahdostaan. Minun oli pakko tehdä niin. Olin vain ensimmäisen lukukauden täystoiminen opiskelija. Sitten meninkin naimisiin, valmistuin yhteensä neljän vuoden opiskelun jälkeen humkandiksi ja sain jatkaa siitä kaikessa rauhassa lastenhoidon ja kodinhoidon ohella. Siispä lisään:
- siivooja ja lastenhoitaja (kokopäivätyö perheenäitinä).
- opettaja
- vapaa toimittaja
- nuorisokirjailija
Lapset ovat kasvaneet, ja allergian vuoksi olen vapautunut jo joitakin vuosia sitten kodin siivoamisesta. Minusta on tullut hieno rouva.

keskiviikkona, tammikuuta 04, 2006

Me 2000-luvun hobitit

1950-luvulla minun pituiseni nainen (vähän yli 160cm pitkä) saattoi päästä vaikka Miss Suomeksi tai mannekiiniksi. Nykyään alle 180 cm pitkä ihminen saa tuntea olevansa häiritsevä tekijä ainakin asuntojen ja vaatteiden suunnittelijoille.

Asumme Helsingin keskustassa kerrostalossa. Muutama vuosi sitten remontin yhteydessä oviin asennettiin ovisilmät. Ne oli kuitenkin laitettu kaikki samalle korkeudelle kysymättä asukkailta mitään.

Kysyin, miksi ovisilmät oli laitettu niin korkealle. Minulle selitettiin, että muutoin 180-senttiset miehet joutuisivat kumartumaan niihin katsoessaan. Kun sanoin, että ovisilmää tarvitsevat ennemminkin pienet mummelit ja lapset, minun käskettiin käyttää jakkaraa.

Ovenkahvat on asetettu uusissa asunnoissa niin korkealle, että me hobitit iskemme käsivartemme niihin. Raitsikoissa matkakorttien lukijalaite on asennettu liian korkealle.

Kirjoittaessani kirjaa kyynärän mittaisesta tytöstä luin lyhytkasvuisten ongelmista. Niistä hyvin suuri osa näyttäisi johtuvan muusta kuin heidän pituudestaan. Maailma rakennetaan "normaalille" ihmiselle, ja tunnen olevani yhä enemmän epänormaali, kun en ole 180-senttinen mannekiinivartaloinen nainen, jollaiselle myös vaatteet suunitellaan.

Ovatko kaikki ihmiset todellakin nykyään pitkiä?

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu



Picture: Our tree top angel wishes you a joyful Christmas!

Olimme viettämässä ensimmäistä joulua oman perheen kesken. Mieheni oli juuri valmistunut ja olimme muuttaneet opiskelija-asuntolasta tilapäiseen asuntoon odotellessamme virka-asuntoa. Kotimme oli pieni yksiö Punavuoressa ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Mieheni oli työssä jouluna, joten emme voineet matkustaa kotikaupunkiin vanhempiemme luo joulua viettämään.

Kun menimme opiskeluaikana lomiksi Iisalmeen, meidän molempien kodissa oli pidot odottamassa. Meidän laihuuttamme kauhisteltiin. Mieheni joutui juomaan kotonaan joka päivä kermaa, ettei tulisi keuhkotauti. – Onko teillä edes lapselle ruokaa? äitini kysyi. – Nami suklaapuuroa! kehui pieni poikamme. Se oli totta. Lomaa ennen rahat olivat aina niin lopussa, että oli jäljellä vain mannaryynejä, joista laitettiin puuroa. Siihen sekoitettiin lapselle kaakaojauhoa ja sokeria, ja tämä olikin hänen lempiruokansa, jota hän olisi halunnut saada useamminkin.

Iisalmessa olisimme syöneet jouluaattona tavalliseen tapaan kaksi jouluateriaa, toisen mieheni kotona ruokasalissa pianomusiikin jälkeen ja toisen minun kotonani soikean keittiönpöydän ääressä. Vanhempi poika muistaa vieläkin, että äitini ruokakomero oli herkkusuun taivas. Nykyajan ihmiset näkevät sellaisia ruokakomeroita vain museoissa. Se on pieni huone, jossa on ikkuna ja molemmin puolin kattoon asti leveät tukevat hyllyt. Poikani muistelee, että hän seisoi pienenä lapsena ruokakomerossa ja nautti kaikkien ihmeellisten ruokien huumaavista tuoksuista. Tekivätkö nuo hetket hänestä gourmet-kokin vai onko se geeneissä? Aikuisena hän on valmistanut meille samanlaisia hätkähdyttäviä juhla-aterioita kuin isoäitinsäkin.

Mutta nyt olimme omillamme. Rahaa oli vähän. Siitä huolimatta meillä oli jouluvieras, lapsuudenystäväni, taideopiskelija, joka oli myös jäänyt jouluksi Helsinkiin, sillä hän oli jouluapulaisena kirjakaupassa. Hänkin oli saanut kotoaan joulupaketin, jossa oli ruokaa. Syötävää meillä oli runsaasti, samoin lahjoja, mutta joulukoristeet olivat kekseliäisyyden varassa. Teimme ne yhdessä.

Pomanderipallossa ovat
kaikkien joulujemme tuoksut

Taideopiskelija leikkasi pahvista siroja lintuja, joille hän laskosti värikkäät siivet lehtien mainoskuvista. Olin ostanut yhden paketin askarteluolkea ja tein niistä joulutähtiä. Mieheni sai hyvän idean. Hän asetteli olkia säteittäisesti pahvinpalan päälle, kiinnitti ne liimalla ja liimasi päälle toisen pahvinpalan. Päällimmäiseksi hän liimasi kummallekin puolelle kiiltokuvaenkelin, toiselle puolelle tummatukkaisen, toiselle puolelle vaaleatukkaisen. Me toivoimme nimittäin saavamme lisää lapsia. Tämä alkuperäinen joulukuusenlatvatähti on nyt tyttärellämme, joka syntyi vähän yli vuosi myöhemmin. Hän tuo meille usein joulukoristeita tuliaisiksi matkoiltaan.

Meillä oli varaa vain pieneen joulukuuseen. Mieheni kävi ostamassa sen Laivurinkadun päästä merenrantapuistikosta. Asetimme sen suureen vedellä täytettyyn pulloon, jotta kissamme Shita, hyljätty siamilainen, ei ylettyisi siihen. Kuusenkynttilöitä ei ollut. Laitoimme pullon taakse punaisen kynttilän, joka sai kotimme hohtamaan salaperäistä valoa. Pieni poikamme ja Shita tuijottivat sitä lumoutuneina.

- Joulu on tärkeä aika- ja perhehistorian kannalta, sanoo nuorempi poikani. – On parasta, että joulu toistuu aina melkein samanlaisena. Hän on tehnyt erään rakkaimmista joulukoristeistamme, pomanderipallon, sitruunan johon hän paineli matemaattisen täsmällisiin riveihin neilikoita. Hän oli sinä jouluna pieni poika, joka halusi, että meilläkin olisi jouluvalot.

Ripustan tuon punaisilla silkkinauhoilla sidotun pomanderipallon joka joulu ikkunaan. Pomanderipallo tuoksuu yhä kaikille niille mausteille, joissa sitä kieritettiin sen kuivuessa koristeeksi. Mutta minusta tuntuu siltä, että siinä tuoksussa ovat mukana kaikki meidän joulumme, kaikkein säteilevimpänä muisto ensimmäisestä joulusta omassa kodissa.

Kun meillekin hankittiin jouluvalot (Joulumuisto Kanadan ajoilta)

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Joulukoristeet säilyttävät muistoja



Photo: Anna Amnell
Täysin koristettu joulukuusi makasi joulun jälkeen Torontossa kadun varrella jätesäkkien päällä odottamassa kaatopaikalle menoa. Tuijotin sitä hämmentyneenä. Se oli minusta kuin heitteille jätetty omainen.

Olin tottunut ajattelemaan, että joulukoristeet säilytetään vuodesta toiseen, jopa sukupolvelta toiselle. Vai olinko minä vain siirtolaisena tavallista kiintyneempi perinteisiin? Nyt olen asunut jo kauan Suomessa ja olen yhä yhtä kiintynyt vanhoihin joulukoristeisiin ja vanhoihin joulutapohin. 25 vuotta vanha tonttukynttilä pääsee aina paikalleen nurkkakaapin päälle.

Ripustamme aina olohuoneen ovenkamanaan tai joulukuuseen kaksi joulukelloa. Toinen on minun lapsuudenkodistani, yhteen liimatuista paperisuikaleista muodostettu kello, ensimmäisiä sodanjälkeisiä joulukoristeita. Olen korjannut sitä samanvärisellä kynsilakalla. Toinen kello on mieheni kotoa. Sekin on paperista ja päällystetty hopeapaperilla. Nuo kellot ovat samankokoisia kuin ne kellot, joilla soittaen ja joululauluja laulaen kuljin AFS-vaihto-oppilaana amerikkalaisen perheeni kanssa talosta taloon toivottamassa ystäville ja naapureille hyvää joulua.



Kuvassa Kanadassa hankittu matka-arkku

Monet joulukoristeistamme ovat mieheni veljen tekemiä: puinen lyhty, vanhan ajan pulpetti, jossa yksi tontuista istuu ja poron vetämä reki, jossa joulupukki istuu syli täynnä miniatyyrilahjapaketteja, jotka tyttäremme valmisti pienenä lapsena. Mieheni äidin neuloma joulutonttu, nuoremman poikamme ikätoveri, istuu takan vieressä halkokorin päällä. Seimiaiheisen julisteen toi ystäväni Venäjältä, kun joulu oli siellä jälleen sallittu.

Joululahjat laitetaan valkoiseen rekeen, jossa työnsimme Suomenlinnassa asuessamme lapsia lumituiskun läpi saunaan toiselle saarelle. Kanadan joulun 40 asteen pakkasista muistuttavat lasiset jääpuikot, jotka ripustetaan kuuseen.

Joulukoristeita on kertynyt vuosien varrella paljon. Niillä kaikilla on tarina kerrottavanaan. Vanhat joulukoristeet kertovat tarinoita.

maanantaina, joulukuuta 19, 2005

Ketjugalleriaan: Mitä on edessäsi?



Kuva: Seija Pajunen
Orkideat pitävät minulle seuraa, kun kirjoitan. Kuten ihmisilläkin, niillä on kausia, jolloin elämä tuntuu pysähtyneen ja kaikki näyttää rumalta ja arkiselta. Mutta sitten taas nousee uusi verso ja kukat puhkeavat. Orkideat opettavat kärsivällisyyttä ja optimismia.


maanantaina, joulukuuta 05, 2005

Kun meillekin hankittiin jouluvalot

jouluvalot3-1


Oli ensimmäinen joulu Kanadassa. Asuimme pienessä Copper Cliffin kaupungissa 400 kilometrin päässä Torontosta pohjoiseen. Kesä oli ollut hyvin lämmin, tuulikin oli kuuma ja kolibrit lentelivät puutarhassa. Syksy jatkui pitkään lämpimänä. Ruska oli värikkäämpi kuin Suomessa. Siihen ei oikein tottunut.

Kissan turkki tuli hyvin tuuheaksi. Miten se osasi aavistaa, mitä oli tulossa: korkeita lumikinoksia ja yli 40 asteen pakkasia?

Jo kauan ennen joulua ilmestyivät jouluvalot talojen eteen. Ne vaikuttivat räikeältä kitschiltä, sillä lamput olivat kaikenvärisiä, ja niitä oli laitettu sikin sokin. Jollakin oli talon edessä mahtava valoasetelma, jossa joulupukki ajoi reellä. Me päätimme, että emme ikinä hanki tuollaisia räikeitä valoja.

Eräänä päivä nuorin lapsista tuli koulusta synkkänä:
- Miksi meillä ei ole jouluvaloja? Kaikilla muilla on kotinsa edessä jouluvalot. Olisi iloisempaa tulla kotiin, jos meidänkin talon edessä olisi valot.

Mehän läksimme heti ostamaan jouluvalot. Menimme kolmestaan, mieheni joka ajoi autoa, nuorikki ja minä. Huomasimme, että oli mahdollista ostaa kaikki lamput samaa väriä, joten syntyi kompromissi. Poikamme raahasi jouluvalokassin innokkaasti kotiin.

Ulkorappusten vieressä kasvoi pieni kuusi. Kiinnitimme valot siihen. Lumikinokset nousivat korkeiksi, emme luoneet lunta kadun puoleiselta tieltä ollenkaan. Kovalla pakkasella kultasilmäinen paksuturkkinen Topi oli ainoa, joka uskaltautui ulos. Jouluaamuna oli mittarissa yli 40 astetta pakkasta, niin kylmää, että useat ihmiset eivät saaneet autoaan liikkeelle eivätkä päässeet joulukirkkoon.

Meidän kaupungissamme olivat aurausautot ajaneet kadut puhtaiksi. Tunsi itsensä aivan kuin lapseksi, kun käveli lumisilla kaduilla korkeiden kinosten keskellä. Jouluvalot toivat kodikkuutta niin kuin poikamme oli sanonut.

Valoisaa mieltä!

maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Puut sokerihuurteessa ja orkideat kukassa ikkunalla

Orchids in the winter, January 2006

Eilen aamulla maisema näytti erityisen kauniilta. Lehmukset olivat saaneet huurretta peitokseen. Puut näyttävät sellaisena aamuna satumaisilta.

Meillä on monta orkideaa, suurin osa hyvinkin vanhoja, ostettuja, lahjaksi saatuja ja muiden meille tuomia niiden kukinnan päätyttyä. "Sinä saat ne varmaankin kukkimaan uudestaan", sanovat ystäväni. Siihenhän ei tarvita muuta kuin kasvulamput, kastelu ja lannoitus kerran viikossa ja runsaasti kärsivällisyyttä, sillä orkideat eivät näytä lepoaikanaan kauniilta.

Nyt kukintansa aloittaneet ovat olleet ehkäpä vuosia muiden orkideoiden takana piilossa keittiön ikkunalla. Sitten yhtäkkiä nousee kukkavarsi ja siihen kehittyvät nuput. En ole laittanut ruukkuihin kukkien nimiä, värejä tai kukkimisaikoja. On aina yllätys, mitä mistäkin ruukusta nousee. Nyt on kukassa jo kaksi orkideaa, toinen antiikin vaaleanpunertava raitoineen ja toinen hyvin matalavartinen - kukat ovat kuitenkin hehkuvaa punaista kahdessa sävyssä.

Orkideat torjuvat kaamoksen ja opettavat optimismia. Tiedän, että ne kukkivat vielä pitkään joulun jälkeenkin.

maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Vuoden 1968 Helsingissä idän ja lännen välissä


Photo: Dame Myra Hess/carolinaclassical.com

Jukka Kemppisen tämänpäiväinen blogikirjoitus ilahduttaa. Tietystä syystä se jopa huvittaa minua. Se herättää myös monenlaisia muistoja.

Syksyllä 1968 sain mieheltäni nimipäivälahjaksi levysoittimen. Soittimen mukana tuli paksu Tamas Vasary -Chopin-kansio. Kyllä sitä kuunneltiinkin. Joku mieheni opiskelutoveri kertoi sitten, että DDR:n kulttuurikeskuksessa on paljon Bachia. Kukaan ei lainaa sitä sieltä. Meistä tuli DDR:n kulttuurikeskuksen asiakkaita. Ihmettelimme, kun siellä ei ollut koskaan muita asiakkaita. ( DDR:n kulttuurikeskuksen musiikkikokoelmat löytyvät nyt Maailman musiikin keskuksesta.)

Toinen paikka, josta sai lainata musiikkia, oli British Councilin kirjasto keskustassa lähellä meidän asuntoamme. British Council oli tuttu paikka myös siitä syystä, että monien virkailijoiden lapset olivat olleet Finnish British Societyn lastentarhassa, jossa olin työssä opiskeluaikana. British Councilin kirjastosta löysin levyn, joka tuli minulle kaikkein läheisimmäksi. Lainasin sitä uudestaan ja uudestaan.

Siinä ollut pianokappale on yhä minulle läheisin, vaikka kuulin sitä Kanadassa asuessani jatkuvasti ostoskeskuksissakin. Oli aikamoinen kokemus kuulla se myös pariisilaisessa bussissa, kun olimme tulossa lentokentältä Euroopan lomalle kuuden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen.

Tärkeää on itse musiikki, mutta myös ne muistot, jotka se tuo. Nuoren parin vaatimaton mutta optimistinen elämä, pienet lapset ja Narnia-gradun tekeminen, jonka vuoksi kävin myös usein British Councilin kirjastossa.

Dame Myra Hess Jesu Joy of Man’s Desiring. Lue ja kuuntele Hessin Bach sovitus. Huom! Linkki ei vieny enää Hessin soittamiseen, mutta uusi linkki kertoo Myra Hessistä. Etsi Googlella video, jossa Hess soittaa.

maanantaina, lokakuuta 17, 2005

Elämä on kasvun paikka - varsinkin vaihto-oppilaalle



"Every human being on this earth is born with a tragedy--. He's born with the tragedy that he has to grow up. That he has to leave the nest, the security, and go out to do battle. He has to lose everything that is lovely and fight for a new loveliness of his own making, and it's a tragedy. A lot of people don't have the courage to do it."
Helen Hayes

Olen ottanut nettimuistikirjaani joka päiväksi mietelauseen, jonka tarjoaa The Quoations Page. Yllä oleva mietelause tuli esille eilen. Se sopii hyvin näin viikon alkuun.

Sen esittäjä Helen Hayes oli lapsitähti, josta kasvoi supertähti ja jonka ura kesti suuren osan viime vuosisataa sekä näyttämöllä, elokuvissa että televisiossa. Hän liittyy erääseen muistoon kouluvuosilta.

Olin ollut koko kouluajan pikku näyttelijä, joka oli mielellään mukana satunäytelmissä ja lausui runoja kevät- ja joulujuhlissa. Sitten menin AFS-stipendiaattina Yhdysvaltoihin. Eräänä iltana Helen Hayes esitti TV:ssä jonkun runon. En muista, mikä se oli, mutta vaikutus oli murskaava. Hayesin esitys oli niin loistava, että omat lausumiseni tuntuivat aivan surkeilta sen rinnalla. Ei auttanut, että AFS-äitini oli neuvonut jatkuvasti tyttölaumaansa, viittä tytärtään ja minua: Älkää koskaan verratko itseänne muihin.

Palasin Suomeen ja takaisin kouluun kahdeksi vuodeksi. Rehtori pyysi minua tapansa mukaan taas lausumaan jossain juhlassa. Minä kieltäydyin. Rehtori suuttui ja haukkui minut pataluhaksi. Olin tullut hänen mielestään Amerikassa ylpeäksi ja halveksin kouluani. En suostunut lausumaan koskaan sen jälkeenkään. Minusta tuntui, ettei rehtori antanut koskaan anteeksi "röyhkeyttäni". Teinikunnan näytelmässä esiinnyin kerran, mutta siihen olikin muut syyt - siellä oli eräs tärkeä henkilö, joka tuli näyttelemään ratkaisevaa roolia elämässäni.

Minä lopetin lausumisen, hävisin alkuunsa yhden taistelun. Mutta joku sotapäällikkö on sanonut: Olemme hävinneet taistelun mutta emme sotaa. Elämässä on monia todellisia vaihtoehtoja. Nuorena ei tajuakaan, kuinka monia, vaikka haaveileekin kaikenlaista. Meidän persoonallisuutemme ja kohtalomme eivät ole kiveen hakattuja. Meillä on mahdollisuus kasvaa moneen suuntaan. Meistä kustakin on moneen, ja elämä on kasvun paikka.

Olen monesti ajatellut, että televisiolla saattaa olla tuollainen murskaava vaikutus moniin nuoriin nykyäänkin. Ehkä siksi ei lauleta enää Maamme-laulua urheilukilpailuissa tai virsiä hautajaisissa eikä lauleta paljon muuallakaan - paitsi ehkä karaoken vapauttamana.

Elämä on liian täynnä kilpailua, nämä blogitkin, jotka voisivat olla virkistäviä ja luoda yhteyksiä ja jopa ystävyyssuhteita erilaisten ihmisten välille. Blogit ovat meitä varten emmekä me niitä varten.

Blogini ovat listalla, mutta eivät kilpailumielessä - vain luettavissa.

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Lapsella putkinäkö?

Tiedän, että varhaisimmat muistoni ovat ajalta, jolloin olin alle kolmevuotias. Ne ovat muistissani kuin pyöreäksi kuluneita valokuvia. Kun kerroin tästä pojalleni, hän sanoi, että pieni lapsi todellakin näkee maailman sellaisena. Television tiedeohjelmassa oli niin kerrottu.

Odotin, että joku kertoisi, että hänelläkin on samanlaisia visuaalisia muistoja.

Tämä lastu on vuoltu varta vasten testaamaan, tuleeko taas latausvirhe, jollaisen Blogilista ilmoitti minulla olleen äsken. Mitä se sitten tarkoittaneekin?

perjantaina, elokuuta 12, 2005

Parhaan näköinen miesjulkkis ja muita paljastavia kysymyksiä.

Tuulia San Diegosta on välittänyt nämä kysymykset:
Nimimerkki: Blogisisko, Rihmastossa Tiger
Asuinpaikka: Helsingissä
Suosikki TV-ohjelma: Tällä hetkellä kilpailevat suosiostani Sherlock Holmes ja Hercule Poirot
Suosikkipeli: Scrabble-sanaristikkopeli suomeksi ja Afrikan tähti
Suosikkilehti: Country Homes & Interiors
Huonoin fiilis: terrorismi ja saasteet
Paras fiilis: Perhe ja ystävät
Lempimusiikki: esim. Horowitz & Chopin, Williams & Vivaldi
Tuletko merisairaaksi: puutarhakeinussakin
Vuoristorata: Kiitos, ei.
Kuulakärkikynä vai lyijykynä: molemmat, välistä mustekynä ja paksut tussikynät
Kuinka monta kertaa annat kännykän soida, ennen kuin vastaat siihen: Riippuu siitä, olenko lähellä kännykkääni.
Soittoääni: ei mikään erityinen sävel
Lempiruoka: Palacen munakoisokeitto. Aion opetella laittamaan sitä.
Parhaan näköinen miesjulkkis: Sean Connery. Jos olisin nuorempi, ehkäpä sanoisin, että se olisi Timothy Dalton tai nuori Gregory Peck.
Suklaa- vai vaniljajäätelö: tietenkin suklaa
Suosikkikarkki: lakritsa, jos siinä ei olisi niin paljon suolaa
Suosikkikeksi: venäläiset sikarit . Miksi niitä ei saa enää?
Tykkäätkö ajaa autoa?: En ole hankkinut ajokorttia. Autolla ajaminen vaikutti ihan mukavalta, kun mieheni opetti minua ajamaan Kanadassa. Toronton 16-kaistaiset tiet olivat minulle kuitenkin liikaa.
Ensimmäinen autosi: Meillä oli Kanadassa Dodge Aspen. Suomessa meillä ei ole ollut koskaan autoa. Autoilu on monessa mielessä vaarallinen laji, kun katsoo tilastoja. Helsingissä tulee toimeen ilman autoa.
Suosikkituoksu: suuri metsä sateen jälkeen
Suosikkijuoma: lähdevesi ja joidenkin paikkakuntien vesijohtovesi
Horoskooppi: En usko niihin. Kiinalainen horoskooppi on hauska. Siinä olen tiikeri, yleensä rauhallinen tyyppi, mutta pitää hyökkäyksessä puolensa. En ole sellainen businessmaailman aggressiivinen tiikeri, jollaisen näin jossain nettiversiossa. Kiinalaisesta horoskoopista esitetään monenlaisia versioita.
Suosikkirunoilija: Shakespeare ja Kivi
Jos värjäisit hiuksesi, minkä väriset ne olisivat: Pidän kovasti nykyisestä väristä, joka on isältä perittyjen geenien tuote, hauska yllätys, “platinum blonde”, kuten lapseni sanovat. Aivan uudenlaiset värit käyvät nyt minulle.
Mitä sinulla on seinälläsi: valokuvia, vanhemman poikani ja ystävieni tekemiä maalauksia, omatekoisia tilkkutäkkejä yms ja indonesialaisia tekstiilejä, keittiössä sinivalkoisia lautasia.
Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä: toivon, että siinä on vielä ainakin kolmasosa jäljellä
Pepsi, Coca Cola, light vai kalorit: en voi sietää colajuomia niiden maun vuoksi
Vasen vai oikea käsi: oikea, mutta yritän käyttää myös vasenta mahdollisimman paljon
Mitä sinulla on sängyn alla: Tällä hetkellä ei mitään. Toisinaan siellä on joku lehti tai kirja, jonka olen laittanut sinne ennen nukahtamista, kun yöpöytä on liian täynnä tavaraa.

keskiviikkona, elokuuta 03, 2005

Lisääkö ikä kauneutta?

Kun minä olin nuori, minulla oli jatkuva rumuuskompleksi. Nyt kun minä olen vanhempi, se on kadonnut kokonaan. Tunnen olevani kaunis - varsinkin katsoessani meidän hissimme peiliin, jonka edessä muutkin naiset ovat tunnustaneet ihailevansa ulkomuotoaan. Ne entisajan peilintekijät olivat ammattilaisia.

Olen ajatellut, että tämä kaikki on vain mieheni tehokkaan aivopesun tulosta - ja sen hienon vanhan peilin ansiota. Ei toki. Brandeisin yliopiston naistutkimuksen opettaja paljastaa, että on suorastaan keskiaikaista ajatella naisen vartalon kehityksen alkavan mennä alaspäin teini-iän jälkeen. Muistammehan ne keskiajan naiskuvat - langanlaihat teini-ikäiset, joilla oli yleensä muutama vuosi elinaikaa edessä?

Lue Margaret Morganroth Gulletten herkullinen artikkeli "Feeling Old and Ugly? Take Another Look".

lauantaina, heinäkuuta 23, 2005

Isää kaivattiin

[kuva poistettu]

Isää kaivattiin kuvakertomukseeni ihmisen kehityksestä. Tässä opiskelijaisä, jonka poika on kaksivuotias.

Poikamiehenä mieheni luuli, ettei hän voisi sietää vauvoja tai lapsia yleensäkään. Siksi hän oli aika kauhuissaan, kun minä heti alkuun meidän tutustuttuamme sanoin, että pidän lapsista.

Minulla on kaksi nuorempaa siskoa. Olin myös ollut juuri vaihto-oppilaana perheessä, jossa oli viisi tyttöä. Mieheni taas oli "psykologisesti ainoa lapsi", 8-11- vuotta nuorempi kuin vanhemmat sisaruksensa.

Kun mieheni sitten vähän alle 24-vuotiaana tuli isäksi, hänelle oli suuri yllätys, miten paljon hän piti lapsista ja miten merkittäviä lapset ovat elämässä. Olemme mielessämme siunanneet tuon ajan huonoja ehkäisyvälineitä. Nykyaikana saattaisimme olla lapseton pari.

Mehän olimme opiskelijaparina suunnitelleet vastuullisesti (huom!) hankkivamme lapsia vasta sitten, kun olemme valmistuneet. Ehkä olisimme seuraavaksi ajatelleet hankkivamme lapsia sitten, kun väitöskirjat olisivat olleet valmiiita ja kunnon koti odottamassa lasta jne. Onneksi ehkäisy petti.

Ihminen ei aina
ymmärrä omaa parastaan


On ihan roskaa puhua suunnitelluista ja suunnittelemattomista lapsista. Normaali, tasapainoinen ihminen oppii rakastamaan lasta, itse tehtyä tai adoptoitua. Lapsi valloittaa. Suurin osa ihmiskuntaa on ollut viime vuosiin asti näitä suunnittelemattomia lapsia, joita omat tai adoptiovanhemmat ovat hoitaneet.

Ihminen ei aina tiedä, mikä hänelle olisi todella parasta. Ymmärrän oikein hyvin nykyajan lapsettomia pareja. On niin paljon velvollisuuksia, niin paljon muita asioita, että saattaa tuntua suorastaan vastuulliselta siirtää lasten hankkimista.

Naisen elimistö on kuitenkin niin herkkä, että siirtäminen voi olla kohtalokasta. Tunnen monia naisia, jotka katuvat päätöstään olla hankkimatta lapsia.

Olisimme jääneet paljosta onnesta osattomaksi ilman lapsiamme. Lapset ovat yksi niitä elämän perusasioita, joihin ihmisellä on oikeus. On luonnotonta kieltää se. Tämä keskustelu on saanut outoja piirteitä, kun lasten hankkimista ruvetaan paheksumaan ja miltei pilkkaamaan. Shakespeare muistuttaa Hamletissa, että sairaana aikana terve saa itsensä sairaaksi tuntea.

Antakaa ihmisen rakastaa lapsia, raskaana olevia naisia, miehiä jotka hoitavat pieniä lapsiaan ja keskustelevat aikuisten lastensa kanssa ja naisia ja miehiä, jotka lapsettomuudesta huolimatta rakastavat lapsia.

Monesti tuntuu nykyään siltä, että ihmisten on helpompaa rakastaa lapsia, jotka ovat jossakin maapallon toisella puolella kuin niitä lapsia, jotka ovat lähellä.

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2005

Blogisiskon tunnustukset

12 asiaa, joista pidän



  • avojaloin kävely valtameren rannalla ja meressä uiminen
  • auringonlasku nähtynä makuuhuoneemme ikkunasta
  • elokuvat
  • Helsinki sateen jälkeen
  • juttelu
  • kirjat
  • kissat
  • klassinen musiikki
  • metsä
  • museot
  • sisustuslehdet
  • teltassa nukkuminen vuoristossa

    11 elokuvaa, joista pidän
  • Chaplinin Diktaattori
  • Chaplinin Nykyaika
  • Chaplinin Kultakuume
  • Elisabet
  • Rakastunut Shakespeare
  • Huone Firenzessä
  • Rakkauden riivaamat (Byatt: Riivaus eli Possession)
  • Kuuhullut
  • Emma
  • Järki ja tunteet
  • Loma Roomassa

    10 kirjailijaa, joiden teoksista pidän
  • William Shakespeare
  • Anton Tsehov
  • A. S. Byatt
  • P. D. James
  • C. S. Lewis
  • J. R. R. Tolkien
  • Jane Austen
  • Tove Jansson
  • Aleksis Kivi
  • Ian McEwan

    9 fyysistä asiaa itsestäni
  • Vihreät silmät; otsatukka; kyömynenä; hyvä iho; nukun hyvin; minun täytyy suojata ihoni auringolta ja tuulelta; pidän kävelystä; hiukset ja kynnet kasvavat nopeasti; allergioita.

    8 mieliruokaa ja –juomaa
  • Lähdevesi; Earl Grey –tee maidon kanssa; mansikat ja muut marjat; jugurtti; norjalainen lohi; raakasalaatti; rahka; Sacher-kakku; suklaajäätelö.

    7 ihmistä, joita haluan suudella.
  • Pidän halaamisesta ja poskisuudelmista, mutta suulle suutelen vain miestäni.

    6 asiaa, jotka ärsyttävät
  • Epäkohteliaisuus, ilkeily; saaste; katukiveyksen korjaus yöllä; kaksinaamaisuus; epärehellisyys; epäoikeudenmukaisuus; Bloggerin epäselvät ohjeet.

    5 esinettä, joita kosketan päivittäin
  • Sähköhammasharja; vesilasi; kännykkä; kuulakärkikynä; tietokone.

    4 TV-sarjaa, joita olen katsonut
  • Hercule Poirot
  • Ylpeys ja ennakkoluulo
  • Miss Marple
  • Sherlock Holmes

    3 vaatekappaletta, joihin pukeudun päivittäin
  • yöpaita; indonesialainen kaftaani; lierihattu.

    2 julkkista, joihin olen ollut ihastunut.
  • On ollut vain yksi, silloin kun olin hyvin, hyvin nuori ja nuori oli myös Gregory Peck, ainakin elokuvissa.

    Nämä tunnustukset tulivat Metten kirjoituksen houkuttelemina.