Helsingin Sanomat ihmettelee teitittelyn paluuta

Tuliko yleinen sinuttelu Ruotsista, jossa jokatyttö on prinsessa?

Tämän päivän Helsingin Sanomat ihmettelee teitittelyn paluuta: "Teitittelyn yleistyminen on paluumuuttajan suurimpia šokkeja vuonna 2012". (Annamari Sipilä: Ottaako rouva lisää teetä? HS/Merkintöjä 5.10.2012) On hämmästyttävää, että HS:n pääkirjoitustoimittajakaan ei tiedä siitä, että teitittely oli täysin vallitseva tapa vielä 1970-luvun ajan vieraiden ihmisten kanssa keskusteltaessa ja sitä harrastetaan edelleen, kun ollaan kohteliaita. Olen nähnyt televisiohaastattelun, jossa nuori naistoimittaja teititteli isäänsä, koska kysymyksessä oli virallinen tilanne.

Nykyajan ihmisiltä on kadonnut historian taju. Sen näkee varsnkin TV-elokuvien käännöksistä, joissa laitetaan menneen ajan ihmiset noin vain sinuttelemaan, mitä he eivät olisi missään tapauksessa tehneet vieraiden ihmisten tai itseään vanhempien kanssa. Samanikäisetkin työtoveritkin tekivät sinunkaupat. 

Olen huomannut tätä tietämättömyyttä ennenkin. Näin anonyymi kommentoija tässä blogissa:
 " Puhuttiinko täällä suomessa vielä niinkin myöhään kun 60 luvulla noin muodolisestti kuten kunikaat ja heidän plveliansa: neiti ei nyt valehtele vanhoille ihmisille." 

Vastasin: Kyllä toki vielä 60-luvulla käytettiin kohteliasta ja muodollista kieltä. Oli aivan tavallista, että nuorta tyttöäkin sanottiin neidiksi ja lukiolaispoikaa herraksi. Ei ollut kysymys "kuninkaista ja heidän palvelijoistaan", vaan tavallisista ihmisistä. 

Myyjätärtä sanottiin tietenkin neidiksi, vanhempaa myyjätärtä rouvaksi. Kun palasimme Suomeen 1980-ja 1990 -lukujen vaihteessa, mieheni hämmästyi, kun lehtikioskissa myyjänä oleva nuori tyttö sinutteli häntä. Mieheni oli itse tietenkin teititellyt häntä. 

Voin sanoa HS:n toimittajalle nyt vuonna 2012, että meidän perheellä oli täysin päinvastainen kokemus kuin hänellä, kun palasimme Suomeen vuonna 1988 asuttuamme yhdeksän vuotta Kanadassa. Ällistyimme sinuttelua. Toisaalta sinuttelu oli horjuvaa, toisinaan sinuteltiin, toisinaan teititeltiin, täysin epäjohdonmukaisesti.


Muutos oli tapahtunut  vasta 1980-luvulla. Vuoteen 1979 mennessä sinuttelua ei ollut, ennen kuin tehtiin sinunkaupat. Oli täydellinen yllätys, että täällä oli alettu sinutella ketä hyvänsä. 

Oletin, että oli alettu matkia Ruotsia. Ehkä sinuttelun katsottiin kuuluvaan pohjoismaiseen sosialismiiin. Näin televisiohaastattelun, jossa Ruotsin kuningasta sinuteltiin. Huomasin, että sinuttelua pidettiin poliittisesti korrektina asiana. Tämä tuli esille esimerkiksi vuonna 2007 käydyssä blogikeskustelussa IIneksen blogissa.


Muut kielet

Monesti luullaan, että englannin 'you' on sinuttelua. Mutta todellisuudessa englanninkielinen sinuttelee vain Jumalaa, sanoo "Thou" eli sinä rukouksessa. Englanninkieliset  "sinuttelevat" toisiaan puhuttelemalla etunimellä, jonka he painavat mieleen heti esittelyssä ja muistavat sen.  Muulloin he sanovat Mr. Smith tai Mrs. Smith, Doctor Smith, Mr. President,  asiakkaalle 'madam' tai 'sir'.

Teitittely ei ole ainakaan ranskassa välttämättä etäisyyden ottamista. Jo Nabokov kertoo muistelmissaan, että kun hänen äitinsä halusi olla erityisen ystävällinen pienelle pojalleen, hän teititteli tätä - ranskaksi, jota he puhuivat.Tuoreempi esimerkki muistuu mieleen. Kanadanranskalainen sukulaiseni, iäkäs rouva, musiikinopettaja, huudahti minulle kerran puhelimessa vähän aikaa Suomessa käyntinsä jälkeen (jolloin hän oli asunut meillä useita viikkoja): "Madame, je vous aime." Teitittely merkitsee edelleen myös ystävällisyyyttä, kohteliaisuutta. 

Suomalaisia blogikeskusteluja lukiessa minulle tulevat usein mieleen Kiplingin balladin sanat "East is East, and West is West, and never the twain shall meet".
Itä ja länsi eivät kohtaa, eivät varsinkaan Suomessa. Tässä en tarkoita maantiedettä vaan mentaliteettia.

Teitittelyssä ei ole todellakaan mitään ikä- eikä luokka-ajattelua. Tuntuu monesti siltä, että yleinen töykeyden lisääntyminen johtuu siitä, että pitää olla muka kaikkien kaveri, jota ihminen ei missään nimessä jaksa eikä halua olla ainakaan suurkaupungeissa. Kun ihmisen reviiriä ei suojata hyvillä tavoilla, ruvetaan tönimään ja jöröttämään.

Hyvät tavat voivat helpottaa kanssakäymistä silloin kun ihmiset ovat väsyneitä tai kun jotain hyvin ongelmallista tapahtuu, sellaista jota ei voi noin vain ratkaista ja selvitttää hetkessä. Siinä saa tavallaan miettimisaikaa.

Teitittely kuuluu yhtenä osana kulttuuriin, jossa toista ihmistä kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, annetaan hänelle myös yksityisalue. Ainakin näin yritetään tehdä.

Ei ole ihme, että ulkomailla asunut toimittajakin myöntää, että  "Ensihämmästelyn jälkeen teitittely on alkanut kuulostaa miellyttävältä, jopa kotoisalta". 

Tästä aiheesta keskusteltiin blogeissa jo vuonna 2007  Suomessa asuminen: Itä ja länsi  sekä kommenteissa kirjoitukseeni  Kun myrsky riehui Rööperissä, jossa kerron 1960-luvun Helsingistä.

Elämän hauraus

Nuorena kuolleiden muistolle

Olin 8-vuotiaana hautajaisissa, kun naapurin teini-ikäinen tytär kuoli tuberkuloosiin. Hän oli mukana kouluvuosinani, sillä hänestä tehty piirustus oli kuvataideluokan seinällä. Vähän vanhempana katsoin kirjaa sodasta, ja minua järkytti kuva kauniista tummatukkaisesta pikkutytöstä, joka oli kuollut Helsingin pommitusten aikaan. Koululaisena luin Anne Frankin päiväkirjaa ja Saima Harmajan runoja. Kuolema kulki vierelläni.

Kun omat lapseni olivat pieniä, heidän serkkkunsa kuoli leukemiaan. Kaksi pikkuserkkua hukkui kotirantaansa Savossa. Sisareni kuoli 59-vuotiaana sydänkohtaukseeen parannuttuaan syövästä. Rankat hoidot olivat heikentäneet keuhkot ja sydämen. En ole vieläkään täysin toipunut hänen kuolemastaan, vaikka siitä on kulunut jo viisi vuotta. Hänen isänsä oli elänyt 90-vuotiaaksi ja äiti 97-vuotiaaksi, kuoli alle kaksi kuukautta sisareni kuoleman jälkeen. Voi ajatella, että sisareni menetti monta vuosikymmentä elämää, ja me menetimme hänet liian aikaisin.

Keski-ikäisen ihmisen kuolemakin on meille nykyajan ihmisille järkytys, lapsen ja nuoren kuolema onnettomuus, josta omaisten ja ystävien on vaikeaa toipua. Ennen lasten kuolema oli niin tavallista, että siihen piti varautua. Äitini perheessä oli 11 lasta, ja sisaruksista neljä kuoli lapsina, kaksi vain päivän ikäisinä, 10-vuotias veli ja 15-vuotias sisar yhden viikon aikana. Heitä kaikkia muisteltiin vuosikymmenet heidän kuolemansa jälkeen. 10-vuotiaana kuolleen Ransun muistolle oli istutettu pihlaja kotipihalle. Kuoleman läheisyys teki varmaankin entisajan ihmisistä ymmärtäväisempiä kuin me, jotka uskomme elävämme 100-vuotiaiksi ja haaveilemme vielä pitemmästä elämästä.

Famous People who Died Young (alle 30-vuotiaina kuolleita, joukossa myös suomalaisia)
Kuva Mirogoj'n hautasmaalta Zagrebista.

Pink Lady Czechs out Central Europe: The Czech Man's (and Woman's) Best Friend

Pink Lady Czechs out Central Europe: The Czech Man's (and Woman's) Best Friend: One of the first things that one notices when one spends some time in the Czech Republic is how much Czech people really love dogs. Th...

Fiskarsin työkalut saavat kehuja New York Times -lehdessä

International Herald Tribune ja New York Times kertovat kulttuuri-ja taidesivuillaan käyttöesineistä. Fiskarsin halkaisukirves X25 on yhtenä esineistä, joita esitellään. Kirjoittaja kehuu erityisesti Fiskarsin puutarhanhoitovälineitä ja Fiskarsin tapaa kertoa tuotteistaan nettisivuillaan. Hän kertoo, että luettuaan siitä, että tämän kirveen terä on muotoiltu sellaiseksi, että se irtoaa hyvin puusta, kirves näytti entistä kauniimmalta. Lehtiartikkelissa on myös kuva tästä kirveestä. (Alice  Rawsthorn: A tool's beauty is in the  eye of its holder. - International Herald Tribune/Culture October 1, 2012)
Sama artikkeli on luettavissa  New York Timesin nettisivulla.

Sumuinen lokakuun päivä

Sumuinen lokakuun päivä, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Töölössä

Muovituoli

Muovituoleja kuvattuina Helsingin kaduilla
Makroviikot 74
Jokin tuoleista saattaa olla lasikuitua, mutta siinä lienee seassa muovia.

Kirjaimet 1- LO: makasiinipalo

Kirjaimet sanan lopussa LO : tulipalo Helsingin keskustassa keväällä 2006. Makasiinit paloivat , kaikki kuvat ja kirjoitukset tässä blogissa.
Satuin katsomaan ikkunasta ja näin tulipalon heti alussa.

Iso Roobertinkatu 17-19. 100-vuotiaan talon historiikki

Ensimmäinen asuntoni Helsingissä oli  Pöllön korttelissa, opiskelijaboksi, pieni palvelijanhuone suuressa asunnossa talossa, jonka osoite on Iso Roobertinkatu 17-19.  Samalla paikalla olevassa puutalossa asuivat Runeberg, Snellman ja Cygnaeus. Tästä 100-vuotiaasta rakennuksesta (Estlander 1912)  on ilmestynyt kaunis historiikkki. Kirjoittaja Tero Halonen on filosofian tohtori ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Minuakin pyydettiin muistelemaan.

Kaupunkitutkimusseuran sivuilla Tero Halonen kirjoittaa:
"Yhteisöllisyys rakentuu yhteisistä kokemuksista ja muistoista. Siksi asunto-osakeyhtiöt haluavat vaalia menneisyyttä myös talohistoriikkiprojektien avulla. Historiikkihankkeiden tavoitteena on selvittää talojen menneisyyttä, taloyhtiöiden perustamista, talojen rakentamista, asukkaita ja osakkaita sekä elämää vuosikymmenien aikana talossa sekä talon korjauksia ja tapahtumia. Tavoitteena on ollut saada asukkaat ja osakkaat näkemään kotitalojensa menneisyyden eri kerrostumia sekä ketkä ovat aikaisemmin asuneet huoneistoissa ja miten he ovat asuneet."

1900-luvun alussa tämän rakennuksen paikalla oli kodikkaita puutaloja, joissa on ikkunoissa pitsiverhot. Historiikissa on heti alussa Signe Branderin kuva silloisen puutalon pihasta, jonne maidonmyyjä on tuonut tonkkansa hevosrattailla. Vanhat valokuvat havainnollistavat monin tavoin laitakaupungin elämää yli 100 vuotta sitten.

Kirjassa voi seurata Punavuoren ja Ison Roobertinkadun kehitystä välillä vaarallisenakin pidetystä Rööperistä trendikkääksi asuinalueeksi. Löysin kuvan nuoresta Ymär Abrahaminista kangaskaupassaan 1920-luvulla saman kadun varrella.  Sama kangaskauppa toimi vielä 1960-luvullakin. 

Iso Roobertinkatu on ollut ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeenkin mukana elämässäni. Kun asuin mieheni kanssa ensimmäisessä kodissamme Pikku Roobertinkadulla, saatoimme kuulla sunnuntaiaamun hiljaisuudessa, kuinka raitiovaunu kaarsi Isolle Roobertinkadulle kodikkaan naristen. 

Kahden vuosikymmenen ajan asuimme yhden korttelin päässä Korkeavuorenkadulla ja asioimme usein Isolla Roobertilla, sillä siellä oli pankkimme, sinne tuli postia R-kioskiin ja siellä ovat edelleen tutuiksi tulleet kirpputorit. Raitiovaunu on kadonnut ja tilalla on kävelykatu. 



Lue Samalla tontilla Runebergin kanssa.

Nostalgiakollaasini (linkissä iso koko) kuvat: ylin ja keskimmäinen kuva ovat Tero Halosen kirjan kannesta, oikeassa alanurkassa osaa aukemaa, jossa yhtenä talon asukkaista kerron muistojani. Alhaalla vasemmalla äskettäin kuvattu talon kaunis rautaportti. Kirjan kuvan molemmin puolin "kirsikka kakussa",  äskettäin kuvatut mainosjulisteet. Ne ilmestyivät ensi kerran Helsinkiin vuonna 1959, jolloin muutin tuohon kauniiseen taloon. Julisteet teki 1970-luvun Suomenlinnan ajan ystävämme Erik Bruun. Hänen julisteensa olivat olennainen osa 1960-luvun Helsinkiä, uutta kotikaupunkiani.
Erik Bruun: Jaffa Palmu sininen 1959

Taas yskän rohinaa

Lohikäärme, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Taas lohikäärmeyskää. Sitä on kestänyt vasta viikon, ja luin että vasta yli neljä viikkoa kestänyt yskä on pitkittynyttä!

Kuvassa lähikäärme Olomoucin keskiaikaisen kaupungintalon katonharjassa. Toukokuun Tsekin matkan kuvasatoa.

Koska tämä blogi on samalla allakka ja muistikirja, huomaan, että viime joulukuussa minulla on ollut lohikäärmeenvuoden alkajaisyskä.

Pakinaperjantai: Koirankarvakintaat eli julma 1500-luku

Kuvassa maalauksia 1500-luvun miehistä  Berliinissä (Gemäldegalerie)

Vanhoina kovina aikoina ei annettu paljon arvoa ihmishengelle saati sitten eläinparoille. Olen kirjoittanut kolme historiallista nuorisoromaania 1500-luvusta, joka oli kaikin tavoin julmaa aikaa. Ihmisiä kidutettiin, kuolemanrangaistus oli tavallista. Kirjojeni sankaritar Lucia Olavintytär, Kyyynärän mittainen tyttö on lyhytkasvuinen tyttö, ja hänen kaltaisensa ihmisen kohtalo saattoi olla kova siihen aikaan. Heitä ryöstettiin, ostettiin ja myytiin lemmikeiksi ja kuriositeeteiksi oppineille sekä koristeeksi ja viihdyttäjiksi kuninkaallisiin hoveihin. Iloa ja onneakin löytyi.

Pakinaperjantaissa on uusimpana aiheena 'Koirankarvakintaat'. Se toi heti mieleeni, mitä tapahtuu Lucian tarinan kolmannen osan, vielä julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksessa luvussa "Turkkurin tuvassa". Lucian 13-vuotias veli Hannu on lähetetty viemään äitinsä viittaa korjattavaksi Perttu-turkkurille:

 "Hannu istuutui ovenvieruspenkille ja laittoi äitinsä viitan ja muut korjattavat vaatteet vierelleen. Turkiksia riippui orsilla, niitä oli levitetty pöydille. Kisällit kiinnittivät turkisvuoria hameisiin, alushameisiin, nuttuihin, hattuihin, yömyssyihin, kaapuihin ja takkeihin. Kalleimmat turkikset laitettiin näkyville ja halvemmat vaatteiden sisäpuolelle ja paitoihin. Oppipojat lakaisivat lattiaa. Pitkäkarvainen koira torkkui pöydän alla tyytyväisenä siitä, että oli saanut pitää turkkinsa. Kissastakin oli tehty jo rukkaset. Hannun kävi sääliksi eläinparat.

--Perttu-turkkuri oli kiireinen mies. --Halvat turkikset pitivät rahvaan lämpimänä, ja kalliit turkikset toivat lämmön lisäksi arvonantoa juhliin saapuville vieraille. Kaikkein ylhäisimmälle väelle laittoi linnan oma turkkuri jopa ketunnahkaa hameitten vuoriksi. Herttuattarelle hän ompeli ilvestä ja kärppää. Niillä vaatteilla tarkeni Turun linnan kivimuurien sisällä, jossa oli kylmempää kuin kaupungin ja maaseudun hirsitaloissa. " 

 Olisiko tässä syy siihen, että en ole vielä saanut kustantajaa tälle uusimmalle kirjalleni? Herkkähermoiset eläintenoikeusihmiset eivät ehkä kestä realistista kuvausta menneisyydestä. Olen nähnyt eräässä elokuvamainoksessa pikkutytön ratsastavan jääkarhulla Pohjoisnavalla, ja hänellä on päällysvaatteenaan vain ohut villatakki ja villamyssy, ehkä puuvillalangasta neulotut. Käsineitäkään ei ollut. 

 Sen verran poliittisesti korrekti oman aikani ihminen olen minäkin, että kirjani konnat ovat itsevaltiaita hallitsijoita ja turkiskauppiaita: 

"Tupaan astui kaksi miestä nilkkoihin ulottuvat susiturkit päällä. Toinen mies oli pitkä, laiha ja mustapartainen ja toinen lyhyt, pyöreänaamainen ja punapartainen. Turkkuri kehotti heitä astumaan peremmälle. Koira murisi ja meni piiloon pöydän alle."

Historiallinen totuushan on, että renessanssin eurooppalaiset kulkivat nykyisen Suomen ja Venäjän alueilta metsästettyjen eläinten nahoilla vuorattuissa ja päällystetyissä vaatteissa. Jopa alusvaatteetkin vuorattiin turkiksilla, sillä kunnollisia lämmityslaitteita ei ollut sen ajan kodeissa. Ihmiset näyttävät valtavan lihavilta vanhoissa maalauksissa: heillä oli moninkertainen vaatetus. Lue lisää 1500-luvusta Lucia Olavintytär -blogista.

Lokakuu 2012

IMG_3610, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.

Syksyn lehtiä Ostravassa, Tsekissä. Mimin kuvia

 

Värikollaasi 94: Suomen historiaa

Suomi-kollaasi, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Harmaan ja ruskean sävyjä. Kuvat ylhäältä vasemmalta: Turun linnan pihalla oleva aitta, Kivilammin torppa, Johanneksen kirkon tornit, keskimmäinen kuva ja kiviportaat Louhisaaren kartanolinnasta, keskiaikainen kaappi Turun linnan seinässä. Sama kollaasi suuressa koossa.
Värikollaasit 94

Anna Ahmatova: uskonto ja runous

 Kuzma Petrov-Vodkin, Anna Ahmatova, 1922.

Anna Ahmatova (Runot, suom Anneli Heliö) Netissä luettavissa kaikki!
Ks myös tunnetuin muotokuva kauniista nuoresta Anna Ahmatovasta 
Tästä on puhuttu harvemmin: 

” Myös ortodoksinen uskonto ja henkilökohtainen, voimakas suhde Jumalaan on elimellinen piirre hänen runoudessaan. Tämä puoli on usein yritetty sivuuttaa kiusallisena, ikään kuin kristillisyys ei voisi kuulua sivistyneen runoilijan kuvaan. Kuitenkin uskonto on liittynyt Ahmatovan elämään nuoresta alkaen--. 
  --Ajatuksen taiteen ja uskonnon keskinäisestä yhteydestä Anna Ahmatova säilytti elämänsä loppuun saakka. Vain uskonto luo taidetta, sanoi Ahmatova vielä 1960-luvulla.”

Makroviikko 73 ja teema: mustavalkoinen

Toinenkin mustavalkoinen, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Makroviikot ja teema mustavalkoinen
Tänä aamuna kotona.
Suuri koko/a larger size

Photo Friday: 'Reflected'

kiosk and Design Museum, Helsinki, a photo by Anna Amnell on Flickr.

A kiosk and Design Museum reflected on a big puddle after rain in St John's Park, Helsinki.
Heijastuma Johanneksen puistossa.

Photo Friday: 'Refelected'
a larger size/ suurempi koko

Kuka on kirjailija?

Christine de Pisan (1364-1430)  leski, yksinhuoltajaäiti ja kirjailija opettaa poikaansa. Pisan elätti perheensä kirjoittamisella. Kuva Wikimedia

Kommentti poistetun blogin kirjoitukseen Menettääkö kirjailijajuus merkityksensä ...on vain kynäilyä

Kommenttini:
Kiinnostava näkökulma. Mutta mikä on kirjailija? Pitäisikö tehdä englannin tyyliin jako 'writer' ja 'published writer' (kirjoittaja, jonka teksti on julkaistu.)

Entisaikoina ihmiset kirjoittivat paljon kirjeitä, sivukaupalla.  Jo keskiajalla oli ahkeria kirjeiden kirjoittajia, esimerkiksi Erasmus Rotterdamilainen. Heillä oli laaja verkosto ystäviä, sukulaisia tai samoista asioista kiinnostuneita henkilöitä, joita ei ehkä koskaan tavattu. LMM Montgomery oli vuosikausia kirjeenvaihdossa kahden miehen kanssa, joista toista hän ei koskaan tavannut, toisen tapasi häämatkalla miehensä kanssa Skotlannnissa. Tätä ilmiötä voisi verrata nykyajan Internet-kirjoittamiseen.

Askel kirjeiden tai nettikommenttien kirjoittajasta "kirjailijaan" voi olla lyhyt: joko kirjoittaja itse tai joku muu julkaisee tekstin. Entisajan kirjeiden kirjoittaja oli usein hyvin valmis kirjailija, valmiimpi kuin me meidän ajan pinnallisten ja lyhyiden viestien väsääjät.

Minusta tuntuu siltä, että jos käsitämme kirjoittamisen laajemmin, yhtenä elämään kuuluvana asiana, osaamme silloin suhtautua muiden ja omaan kirjailijan rooliinkin eri tavalla. Ihan asia erikseen on kirjoittaminen elinkeinona, leipätyönä.

Klikkaa hakusanaa 'kirjoittaminen' ja 'kirjailijan työ'

Kun sumu tuli huoneisiin

Johanneksenkirkko sumussa, Helsinki, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Johanneksen kirkko sumussa syyskuun lopussa 2006.

Asuin tämän kirkon vieressä kaksikymmentä vuotta ja otin siitä paljon kuvia. Asuimme kuudennessa kerroksessa Johanneksen mäellä, ja kun oli sumua, sumu tuli sisälle ja kävelin sumussa.

Tämä tuli mieleen, kun mieheni tuli äsken kaupungilta ja kertoi, että sumu oli niin vahvaa, että Johanneksen tornin huippu oli näkymättömissä.

Mustavalkoinen

Linnanmäki 25.9.2012 Sama kuva suurena

MakroTex Teemaviikot: Mustavalkoinen, kaukaa ja läheltä (lisää kuvia)

 maisemakangas kuva suurena




Tämä oli ihan pakko laittaa mukaan, vaikka se on kuvattu joskus kauan sitten (2007) kirpputorilla.:)

Luolamaalaukset olivat liikkuvia kuvia

Kuvassa on yksityinen maalaus
Animaatioleokuvissa 30 000 vuotta sitten: Kuvittele paleoliittisen ajan luola. jonka seinille on maalattu paljon eläin- ja ihmishahmoja. Pimeässä luolassa soihtujen lepattaessa nämä kuvat liikkuivat! Luolamaalari oli keksinyt animaatiotekniikan alkeet: täytyy olla useita lähekkäisiä kuvia, jotta ne nopeasti peräkkäin nähtyinä muodostavat liikkeen.

Tule elokuviin. Linkissä näkyvän Daily Mail-lehden nettisivun alalaidassa värikuvien jälkeen on kaksiosainen mustavalkoinen video,  ja näiden viedoiden avulla tämä havainnollistetaan.  Kuvissa näkyvissä maalauksissa eläimillä on kutakin jalkaa monta, mikä on vaikuttanut oudolta. Katso, kuinka häntä heilu ja paleoliittisen ajan eläin juoksee kovaa, jälkimmäisessä videossa varsinkin.
Lisää samasta aiheesta:  artikkeli ja kuvia elokuvan synnystä
Video myös täällä arkeologia-lehdessä (englanti)

Postissa tuli homeinen kirja

IMG_5417, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tilasin Englannista erään harvinaisen kirjan. Valitsin hinnaltaan mahdollisimman edullisen. Se tuli nopeasti niin kuin yleensä sieltä tilatut kirjat. Mutta voi kauhistus, se tuoksui reilusti homeelle.

Netissä keskusteltiin eräällä kirjapalstalla tästä aiheesta. Joku neuvoi laittamaan kirjanlehtien väliin ruokasoodaa ja kirjan muovipussiin seisomaan. Joku oli seisottanut homeista kirjaa kuukauden ruokasoodan kanssa pussissa, ja home oli lähtenyt.

Minulla ei ollut niin paljon aikaa. Ajattelin, että ruokasoodan voi vaihtaa uuteen muutaman päivän välein. Näin tehtiin. Mieheni ripotteli kirjan lehtien väliin ja kansien päälle ja kansilehden päälle purkilllisen ruokasoodaa. Muutaman päivän jälkkeen pussi avattiin, ruokasooda tiputettiin pois, kirjaa ravisteltiin ulkona ja uusi ruokasoodakäsittely.

Tänään oli aika ruveta lukemaan kirjaa. Ensi ruokasooda pois, aluksi ravistellen ja sitten imuroiden. Ja imurin pussi roskiiin.

Irtokannessa ei ollut mitään tuoksua, itse kirjassa niin vähän, että voin käydä sen läpi ja valokuvata tarpeelliset sivut.

Olisin tietenkin voinut palauttaa kirjan. Mutta kirjakauppa, joka pahoitteli kovasti asiaa, sanoi, ettei ollut toista. Olisin voinut tilata Amerikasta paremmassa kunnossa olevan, mutta se olisi ollut kallis ja olisin joutunut odottamana liian kauan.

Aion laittaa kirjan uudestaan soodan kanssa pussiin ja talvella voin laittaa sen pakkaseen. Ehkä siitä tulee hajuton ja homeeton kirja.

Tällaistakin sattuu. Kerran ostin Hietalahden kirpputorilta kauniin kuvateoksen, ja vasta kotona huomasin, että se haisi homeelle. Kuvasin muutaman sivun ja heitin kirjan roskiin. Kannattaa haistella vanhoja kirjoja, ennen kuin tuo niitä kotiin.

P.S. Katsoimme, että oli parasta ottaa valokopiot koko kirjasta ja laittaa kirja muovipussiiin odottamaan pakkasia. Otan usein kirjoistani valokopiot ja teen niihin alleviivaukset ja kirjoittelen muistiinpanot tyhjälle puolelle.

Ruskaa Töölössä

IMG_5419, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Komea vaahtera

Ruskaa Oopperan pihalla

Ruskaa Oopperan pihalla, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tänään iltapäivällä. Kuva: Beesi
suuri koko/a large size

Värikollaasit 93: Vastavärit

Vastavärit-B-2012, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Collages
Värikollaasit 93: Vastavärit

Suuri koko/ a larger size (Siitä voi nähdä, että taustalla on myös vastavärit: sininen ja oranssi)

Olen kuvannut maalauksen Berliinissä Gemäldegalerie-taidemuseossa (koko maalaus linkissä), jossa on vanhoja maalauksia keskiajalta asti. Saksassa saa kuvata valtion omistamissa museoissa.
Kukka on Helsingissä kadun varrella kuvattu.

Joillakin on NATO

IMG_2676, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.

Nato Days in Ostrava, Czech Republic, Tsekin tasavalta
Naton jäsenet, kartta ja tiedot

Ruskaa Töölössä 2012

Ruskaa Töölössä, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Valon korttelin eteläpuolella kaksi vuotta sitten. Silloin oli näin kaunista.
Huom! Tästä korttelista käytetään (myös) nimeä Carelia-kortteli, ja sen kohtalosta keskustellaan.

http://www.navea.net/carelia.html

Kommentteja: Tuntematon Suosikki ja tuttu Mozart

Serenaadeja esittää tämä puolalaispariskunta kesäisin Helsingin keskustassa. He ovat kumpikin opettajia.

Kommenttejani:

1. Täällä tynnyrissä kasvanut tyttö, joka ei ole koskaan nähnyt Suosikkia muualla kuin lehtikioskin ikkunassa. Minulle olivat radio, äänilevyt ja elokuvat. Lapsena keräsin filmitähtien kuvia. Yksikään poplaulaja ei ole koskaan kiinnostanut minua.

Ei kai blues ole popmusiikkia? Eikö se ole ennemminkin kansanmusiikkia? Oli ainakin alussa, kun sitä lauloivat vain köyhät afroamerikkalaiset töitä tehdessään.

2.
- minulla on jonkinlainen "korva-allergia" popmusiikkiin. :) En kestä sitä ollenkaan. Mutta onneksi musiikissa on valinnanvaraa. Nykyään kuuntelen oikeastaan vain Mozartia ja Chopinia. Heihin ei kyllästy koskaan.
Kirjoittamisen vuoksi olen kuunnellut kunkin käsittelemäni aikakauden musiikkia, esimerkiksi 1500-luvun luuttumusiikkia. Popmusiikin ystävät eivät ehkä tajua, kuinka epämiellyttävältä varsinkin moderni popmusiikki voi kuulostaa muiden korvissa. Ja sitä on kaikkialla, esimerkiksi vaatekaupoissa. Se karkottaa "toisinajattelijan".

Elokuvissa on myös valinnanvaraa. Jo äitini piti nuorena Chaplinista. Hän piti myös niistä vanhoista suomalaisista elokuvista, jotka ovat tulleet uudestaan muotiin. Olemme koko perhe elokuvahulluja. Katselemme enimmäkseen DVD-llä olevia suosikkejamme. Eilen oli hauska yllätys, Garp TV:ssä. John Irving on eräs suosikkikirjailijoistani.

Lisäys:  Elokuvamusiikki koskettaa joskus,  jotkin kappaleet ovat jääneet mieleen kuten Chaplinin surumieliset sävellykset, Edith Piafin sydäntä raatelevat laulut tai keveän iloiset musikaalisävelmät kuten Oklahoma tai My Fair Ladyn musiikki, muutamia mainitakseni. Meidän perheenjäsenten musiikkimaku vaihtelee kovasti, muut ovat kaikkiruokaisempia kuin minä. Mutta puolustuksekseni sanon, että kissatkin pitävät Mozartista.:)

Music in the city (Katusoittajia) -kansioni tai isompi musiikista ja musikki-instrumenteista soittajia ja soittimia.
Pidän musiikista. Yläkerrassa joku soittaa pianoa.

Sunnuntain iloksi

Keltaruusut, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Leppoisaa sunnuntaita!

Kommentteja: Tulella leikkimistä molemmin puolin

Kommentti Jukka Kemppisen blogiin:

Ei enää "keskiaikaista mellakointia": iranilaiset hakkerit hyökkäävät Amerikan pankkeja vastaan. Olisi kamalaa olla USA:n presidentti näinä aikoina. Maassa on 414 miljoonaa asukasta, ja joku häirikkö Kaliforniassa leikkii huvikseen (?) tulitikuilla räjähdysalttiissa maailmassa.

Joku voi ajatella, että se tekee vain hyvää Amerikan pankeille ja amerikkalaisille, mutta jos heille tulee pahoja ongelmia, me kärsimme. 
Onkohan vapaus ymmärretty väärin?

Ja Iineksen blogiin:

En tiedä, kuka Anne Moilanen on, mutta olin jokseenkin samaa mieltä [Viimeisin Ruben Stillerin Pressiklubi.]

Järjetöntä touhua molemmin puolin pilapiirrosasiassa. Noista pilapiirroksista ei ole mitään hyötyä, sillä miljoonia ihmisiä ei saa hetkessä keskiajasta nykyaikaan ja tuollainen on typeristä typerin yritys. Ehkä he eivät haluakaan tulla, kun ottaa huomioon miten hullua elämä on länsimaissa.

1950-luvun ihmiset eivät olleet hölmöjä, ja heillä oli hauskaa, vaikka ei ollut noita etuja, joihin IInes viittaa. He arvostivat sitä, että olivat elossa.

En tiennnyt, että Ruben on tuollainen tuuliviiri. Pidän hänen ohjelmastaan, sillä se on hauska älykkäällä tavalla. Rubenissa on hyväntahtoisuutta ja lämpöä, mutta hänkin näyttää olevan ideologiansa vanki. Sääli.

Olen muuten sitä mieltä, että Suomeenkin pitäisi saada yhtenäiskoulu, jossa on paljon valintamahdollisuuksia ja tasoryhmät. Hyviä kokemuksia omalta vaihto-oppilasvuodelta Amerikassa ja lastemme koulunkäynnistä Kanadassa yhdeksän vuoden aikana. 

Osa koululaisista jätti sielläkin lukion kesken, muistuttavat aina lapseni.  Mutta kansa on yhtenäisempi ja tasa-arvoisempi, kun nuoria ei jaeta kahtia herkässä teini-iässä. Kaikki samaan kouluun 18-vuotiaiksi ja kaikille valkoinen lakki päähän vappuna.  Miksi tuota vastustetaan?

toipilaan huveja

Väitöskirjat voivat viihdyttää.  Salla Laakkonen: Amatöörit tutkimusten hämärillä poluilla.

Uusi villatakki postimyynnistä ja kaunis villahuivi torilta ovat nyt tarpeen, vaikka ostin ne Tukholman matkaa varten. Oli hyvä, että se peruuntui, sillä sää oli tyttäreni kertoman mukaan kurja suunnitellun Tukholman pitkän viikonlopun ensimmäisenä päivänä - se myrsky merellä, joka olisi tehnyt matkankin hankalaksi. Hotellin ikkunatkin helisivät tuulen kierrellessä.

 

Kamera toimii hyvin. Sekä villatakin että huivin värit ovat onnistuneita. Mutta huivin villa alkaa kutittaa. Taitaa olla paras kuvana.:)

Bloggerissa ongelmia. En päässyt edes omaan blogiini kommentoimaan kirjautumatta ensin Bloggeriin.
Toisaalta, kun helpotin hiukan Aurora-blogini kommentoimista, sinne ilmestyi roskapostikommentteja tai oikeammin ne ilmestyivät sähköpostiini.

Oletko rekenä ja kelkkana?

Nykynainen pyrkii usein olemaan tuhattaituri, tai häneltä jopa vaaditaan sitä. Kuvassa on 'ladybuddha', jolla on monta kättä, mielestäni hyvä nykynaisen symboli. Eräs aasialainen naisteologi sanoi olevansa kuin mustekala, hänellä oli niin monta hommaa. Suomessa en keksi muuta kuin savolaisen sanonnan: On oltava rekenä ja kelkkana.

Tämä on kommentti huippuenergisen naisen blogiin: 

teet oikein, kun kerrot selkäsi kohtalosta. Se varoittaa niitä, joille mitään vahinkoa ei ole vielä tapahtunut.

Monet muutkin ovat oppineet kovan läksyn kautta, että ihmisen elimistö ei kestä loputtomiin ylikäyttöä. Entisajan puutarhaeksperteillä oli usein monta puutarhuria töissä. Lisäksi heilllä oli monta kotiapulaista.
Olen ihmetellyt, miten jaksat. Olen itsekin tehnyt aina liikaa töitä ja maksan nyt siitä laskua.
Eräs amerikkalainen selkälääkäri sanoi kirjassaan, että selkä on niin kuin pankkitili. Se alkaa näyttää punaista, jos menemme yli varojen.
Muutot ovat kaikkein pahimpia selän pilaajia. Vaikka palkkaisi ammattilaiset tekemään varsinaisen muuton, pakkaaminen ja purkaminen sekä tavaroiden uudelleen järjestäminen ovat tehneet monista melkein invalideja. Tietenkin fysioterapia korjaa osan vaurioista.
Me suomalaiset naiset olemme olleet raatajia ja nykyaika vaatii, että meidän pitää olla oppineita tuhattaitureita. Koetetaan olla itsellemme lempeitä.

Lady buddha on ostettu kiinalaisesta mymälästä Torontosta ja asuu meillä astiakaapissa ruusukuppien keskellä.)
2.

Leena,
ei ole ihme, että teemme liikaa töitä. Suurin osa meistä suomalaisista on köyhien sukujen ja talonpoikaissukujen jälkeläisiä, naisten piti tehdä aina paljon työtä olivatpa he sitten emäntiä tai palvelijoita. Ei tultu muuten toimeen.

SItten on ollut vielä monet vuosikymmenet itäisen naapurin vaikutusta, ja siellä joka naisen piti olla töissä, jos ei muuta niin varsiluudalla katuja lakaisemassa, mitä saattoi nähdä vanhojen mummojen tekevän sen aikakauden loppuun asti.

Jotkut syyttävät protestanttista työetiikkaa, mutta emme me ole kalvinisteja, vaan viiniä, laulua ja hyvää seuraa arvostavan Lutherin huono-oppisia oppilapsia.:)

Töölöntorin Kulmalinna juhlii

Kulmalinna 1937 (Jalmari Peltonen), a photo by Anna Amnell on Flickr.

Töölöntorin varrella sijaitseva Kulmalinna täyttää 75 vuotta. Tämän vuonna 1937 valmistuneen vihreän funkistalon suunnitteli arkkitehti Jalmari Peltonen. Talon asukkaat juhlivat merkkipäivää 1930-luvun hengessä.

Kokoaukeaman verran tietoa Kulmalinnasta löytyy uusimmasta Töölöläinen-lehdestä. Töölöläinen 22/ 23.9.2012, sivut 16 ja 17:

Tuuli Tuunanen: "Kulmalinna palasi 30-luvulle" sekä
Yliarkkitehti Liisa Tarjanne: "Kulmalinna rakennettiin funktionalismin aikakaudella."

Samassa lehdessä kirjoittaa design-museon entinen johtaja Jarno Peltonen kolumnissaan tornitaloista. ("Puolesta ja vastaan.", sivu 15)

Pakinaperjantai: Sinipunainen sukankudin

Lila3, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Näiden seuraksi pitäisi varmaankin panna alkuun sinipunainen sukankudin. Kaulaliinastakin voisi olla hyötyä. Pitäisikö sen olla muodikas tuubikaulahuivi palmikkoraidoin?
Lila palmikkoraitamyssy ja muotivaate kuvattu Berliinissä, saappaat Helsingissä.

Suuri koko/a larger size