Our daily Halloween: Joukkomurhat ja salarakkaat samalta lautaselta mediassa

"Messujen irvokkuus ja ihanuus on siinä, että siellä voi toisella korvalla seurata suurta jälkiruokakeskustelua ja toisella kertomusta Bosnian joukkomurhista ."
Saska Snellman kirjamessuista Helsingin Sanomat 30.10.2005/Kulttuuri/C2

Tämä sekoitushan on kovasti tuttua jo lehtimainoksista, joissa joutuu miltei joka päivä näkemään väkivaltarikokset ja salarakkaat esitettyinä rinnakkain. Samasta asiasta kirjoittaa humoristi Kimberley Gadette naisten nettijulkaisussa "Horrible-Beautiful Breakfast Mix" -ilmiönä. Hän katsoo sen olevan osoitus liian suuresta stressistä ja sen aiheuttamasta eskapismista, joka ilmenee tänä vuonna Yhdysvalloissa myös aikuisten Halloween-riehana. Halloween-asuissahan satujen myyttinen kaunotar ja hirviö, kauhu ja ihanuus ovat olleet aina suosittu yhdistelmä.

(P-S. Tämän blogin Halloween-haamupäivitykset johtuvat siitä, että yritän saada noiden kukkien tarjoajan esille sopivaan kohtaan. Nyt tajusin, että myös tekstin koko vaikuttaa asiaan. Normaalilla teksti on liian lähellä, hiukan normaalia suuremmalla liian kaukana. )

Nostalgiaa ja Halloween-kamppeita stressin hoitoon

Stressin vähentämisestä kirjoitti myös amerikkalainen toimittaja nettijulkaisussa.Amerikassa on ostettu ennätysmäärä Halloween-vaatteita -aikuisille - stressin vähentämiseksi.

Halloween cat: Dover

Jack of Lantern, irlantilaisen veijarin lyhty syttyy taas

Photo: Anna Amnell
Halloween on kurpitsojen juhlaa. Nämä New Yorkin osavaltion maaseudun kurpitsahahmot muistuttavat minusta ajasta, jolloin pojan koltiaiset kaatoivat ulkohuusseja ja hinasivat hevosrattaita puuhun, jos heille ei annettu mitään hyvää syötävää Halloween-iltana.

Jack of lantern, Saituri-Jaakon kurpitsalyhty sytytetään taas. Hauskaa Halloween-viikonloppua kaikille! Lue lisää "Halloween on vanha eurooppalainen juhla".

Kommentoi tänne tai kirjoituslipaston vieraskirjaan.

Katso, miten eleganttiin jääprinsessan (omasta mielestään "kummitusprinsessan) asuun" Marja-Leena Rathjen lapsenlapsi Lael pukeutui Halloween-juhliin.

Terveisiä kirjamessuille!

Viime syksynä olin mukana kirjamessuilla sekä Turussa että Helsingissä. Kiersin omatekoisessa renessanssiasussani myös kouluvierailuilla. Varsinkin lapset pitivät tästä nukesta, jolle olin ommellut myös renessanssiasun. Nukke on sopivasti kyynärän mittainen. Tänä vuonna en ole mukana kirjamessuilla. Renessanssiasu ja nukke ovat kaapissa odottamassa ensi syksyä.

Helsingin kirjamessuista kertoo Hesarin kulttuuriblogi.

Blogeissa on paljon mahdollisuuksia

Blogisanomat kirjoittaa jälleen ajankohtaista ja kiinnostavaa asiaa. Kirjoitin sinne kommentin, jonka laitan nyt tännekin muutamin lisäyksin:

Oikein kiinnostavaa luettavaa ainakin tällaiselle tynnyrissä kasvaneelle tytölle, joka ei tiedä suomalaisen blogimaailman kommervenkeistä ja klikeistä.

Mutkan kautta löytyi moitetta meille, jotka ovat lisääntyneet. Meitä on monta, meitäkin jotka tekevät sen julkisesti yhtenä blogihenkilönä, nimellä tai nimimerkillä. Jospa perustaisimme suurperheellisten yhdistyksen.:)

Blogien määrä kasvaa yleensäkin niin paljon (kuten esimerkiksi Media=Blogi on kertonut), että mikään ryhmä ei voi enää määrätä, mitä blogeissa tehdään. Rajoittavia ovat vain yleiset lait. Kukin on vapaa valitsemaan luettavansa. Blogeihin tutustumista rajoittaa aika eli se rajallinen määrä, joka sitä on kullakin käytettävissä tähän asiaan.

On lisäksi eräs näkökulma: Jotkut blogit on suunnattu myös lasten luettaviksi "tietopaketeiksi". Niissä ei voi pitää kommenttiosastoja avoinna paitsi ehkä yhdessä postauksessa, jota valvoo tarkoin. Asia täytyy olla niissä selkeästi esillä ja näkyvissä, ei missään arkistojen uumenissa. Kuvituksen täytyy olla sopivaa.

LAPSET JA INTERNET Internet Content Rating Association

[Ohjelmaa FOR KIDS/LAPSILLE ]

Esimerkiksi Bloggerissa voi siirtyä blogista toiseen yhdellä klikkauksella. Tätä ovat käyttäneet hyväkseen esimerkiksi järjestöt, jotka antavat terveystietoa perustamalla yhden postauksen blogeja. Missähän määrin suomalaiset syöpäjärjestöt tms käyttävät hyväkseen näitä ilmaisia blogeja informaation levittäjinä?

Blogeja on myös tutkijoilla. Tarkoituksenani on koota varsinkin historiablogien linkit talteen nettimuistikirjaani. Blogeissa on monenlaisia mahdollisuuksia.

P.S. Linkkilistani on vielä puutteellinen. Jotkut osoitteet ovat vaikeampia kuin toiset. Osan muistan ulkoa, mutta toisinaan muistan väärin blogipohjan tarjoajan (vai miten sitä sanotaan?). Kokeile vaikka näitä. Taidan ryhtyä listaa korjaamaan.

Hauskaa kirjamessuviikonloppua! Siitä aiheestahan tarkoitukseni oli tänään kirjoittaa.

Taas voi tepastella katselemassa naapureiden postilaatikoita

Kyllähän ne nimet sivupalkilla näyttävät ystävällisiltä niin kuin postilaatikot amerikkalaisissa pikkukaupungeissa. talojen edessä.

Tähän tulokseen tulin lopulta keskustelussa tuolla Maalaisen blogin linkkikeskustelussa. Huomasin, että en taida ymmärtää linkkilistojen merkitystä. Ne ovat minusta kodikkaita, vahvistavat muistia varsinkin alussa, kun ei vielä tunne muita bloggaajia. Nykyään tulee käytettyä Blogilistaa.

Monesti sivupalkki valahtaa alas, ja nimiä ei näe muuten kuin siirtymällä sivun alalaitaan. Ainakin Bloggeri näyttää usein siltä. Ehkäpä erillinen lista olisi paras, kuten Maalainenkin suunnittelee tekevänsä.

Olen myös kadottanut nimilistan moneen kertaan, joten se on parasta kopioida viedä talteen linkkiblogiin pohjimmaiseksi.


Mutta sittenkin laitoin linkkiluettelon taas paikalleen. Vain kodikkuudenko vuoksi?

Millainen oli suurlakkoviikko 1905 helsinkiläisille?

Eetu Iston Hyökkäys

Aurora-blogi kertoo Aurora-kirjoista, joissa kuvataan sortovuosien elämää nuoren tytön näkökulmasta. Kirjani Aurora ja Pietarin serkut kertoo vuodesta 1905, jolloin suomalaiset kokivat harvinaista yksimielisyyttä - ainakin viikon ajan.

Lue, miten helsinkiläiset kokivat tuon vajan tapahtumat Bulevardilla puutalossa asuvassa perheessä.

Blogissa on linkkejä suurlakkoon ja yleensäkin 1900-luvun alkuun.

Sortovuosisymboliikkaa edustavat kotka ja nuori nainen

Tornion museo kertoo näin Istosta:

”(Ala)torniolaisen Eetu Iston kuuluisin taideteos valmistui Berliinissä syksyllä 1899. Teoksen symboliikka ja valmistumisajankohta helmikuun manifestin jälkeisessä ilmapiirissä aiheuttivat sen, että teoksesta tuli sortovuosien aikana perustuslaillisen ajattelun ja suomalaisisänmaallisen hengen tunnus.
Berliinistä Isto kuljetti taulun tuttaviensa luokse Helsinkiin, jossa sen arvo heti ymmärrettiin. Taulusta otettiin tuhansia jäljennöksiä, jotka levisivät kiellosta huolimatta vastustamattomasti maassamme. Takavarikoinnin pelossa Isto kuljetti taulun ystävänsä rovasti Granön luokse Alatornion pappilaan, josta se edelleen kuljetettiin Ruotsin puolelle Haaparantaan. Taulu kulkeutui vaiherikkaiten kohtaloitten jälkeen Suomen Kansallismuseoon.

Bloggaaminen on kuin neulomista

Olen huomannut, että bloggaaminen muistuttaa monessa mielessä neulomista. Kummastakin tulee helposti addiktiivista. Kumpaakin voi tehdä samalla kun katsoo telkkaria tai juttelee jonkun toisen henkilön kanssa. Kummassakin voi tulla virheitä. Neuloessa voi pudota silmukka. Joskus sen huomaa vasta, kun on menossa jo pitkällä. Ei muuta kuin purkamaan. Blogatessa voi jäädä pois pilkku tai tulla lyöntivirheitä. Joku tärkeä asia saattaa tulla mieleen vasta muutaman tunnin kuluttua.

Terveisiä Anssin pomolle: On "autenttista", että blogeja korjataan. Blogit eivät ole kiveen hakattua kirjoitusta eivätkä edes sanomalehtiä. Ne ovat blogeja. Niillä voi tehdä mitä haluaa.

Mutta internetillä on norsun muisti. Se toistaa pilkkuvirheesi ja typerät lausuntosi vielä pitkänkin ajan kuluttua. Se nappaa tekstisi talteen milloin hyvänsä. Varo muutenkin internetin pitkää muistia. Siinä jos missä pätee vanha sanonta: minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.

Helsinki on ollut aina kansainvälinen kaupunki

Kustaa Vaasa perusti Helsingin 1500-luvulla kilpailijaksi Tallinnalle. Hän halusi, että siitä tulisi nopeasti kansainvälinen kaupunki, johon muuttaisi varakkaita kauppiaita Hollannista ja Englannista. Jonkin verran heitä muuttikin, mutta suurin osa tuon pikkukylää muistuttavan kaupungin asukkaista oli väkipakolla muista kaupungeista siirrettyä väestöä.

Helsingissä puhuttiin jo silloin suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksaa, viroa ja venäjää, ehkä muitakin kieliä. Huonosta alusta huolimatta Helsinki kasvoi varsinkin kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Se on ollut todellisuudessa koko ajan kansainvälinen kaupunki.

Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Kaius Niemi ilahdutti tänä aamuna kirjoituksellaan "Kaikuja menneisyydestä". (HS 24.10.2005 C/Näkökulma).

Näin kertoo Niemi 1900-luvun alun Helsingistä:

"Autonomian aikana Helsinki muuttui pikkukylästä erittäin kansainväliseksi kaupungiksi.

Aivan kuten Pietarissa, täälläkin kuuli puhuttavan monenlaisia kieliä. Oli baltteja, puolalaisia, saksalaisia...Venäjän sotaväen mukana Helsinkiin kulkeutui myös juutalaisia, tataareja ja romaneja. Ulkopuolelta tulleista kansallisuuksista venäläisväestö oli suurin ryhmä Helsingissä."

Niemi jatkaa: "Jälkeenpäin tarkasteltuna vielä 1980-luvulla täällä vallitsi hämmästyttävän sulkeutunut ilmapiiri.
Kansainvälistyminen jouduttiin aloittamaan alkeista--."

Sanoisin, että vielä 1990-luvulla oli samanlaista. Olen kuvannut nuortenkirjoissani 1900-luvun alkua ja tuntuu, että vasta nyt, 2000-luvulla, alan saada sijaa ajatuksilleni ja näkökulmalleni.

Vielä Kaius Niemi:
"Kansainvälistyminen on pitkä ja monimutkainen prosessi. Kehitys ei aina ole kitkatonta. Siksi kannattaa välillä vilkaista taakseen ja miettiä Helsingin menneisyyttä monikulttuurisena pääkaupunkina."

Kuopion ensilumi tuli eilen. Snow in Kuopio, not yet in Helsinki

Sisareni lähetti sähköpostiini todisteen siitä, miten paljon Kuopiossa on satanut lunta. My sister took this picture yesterday. She lives in the middle part of Finland.

Tervetuloa lukemaan uudistettua Blogisiskoa

Äitini sai kauan sitten minun ollessani vielä lapsi syntymäpäivälahjaksi sinisen ruukkuhortensian. Se toi tuulahduksen toisenlaisesta ihmeellisestä maailmasta, sillä siihen aikaan tuollaiset kalliit kukkakaupasta ostetut ruukkukukat olivat harvinaisia.

Tuosta päivästä lähtien hortensiat ovat olleet erikoisasemassa minun mielessäni.Olen saanut itsekin muutaman kerran lahjaksi hortensian. Useammin minulla on ollut isoja kimppuja kuivattuja, enimmäkseen antiikinvalkoisia ja myös hienostuneen vaaleanpunertavia syyshortensioita, sillä niitä kasvoi aikaisemmin suuria määriä mieheni työpaikan lähellä.

Jokin aika sitten vähää vaille valmis maisema-arkkitehti Mika Karjalainen, jonka blogia seuraan jatkuvasti, kirjoitti syyshortensioista ja selitti myös, miksi toiset niistä ovat vaaleanpunertavia toiset valkoisia.

Koska olen kirjailijana late bloomer, kaunokirjallisen kukintani myöhään aloittanut, katson, että hortensiat sopivat hyvin koristamaan blogiani. Tervetuloa.

Kamppailtuani koko päivän useiden blogipohjien kanssa päädyin tähän, samaan kuin Belle Epoque -blogissani. Se tuntuu avaralta. Olen jättänyt linkit kokonaan pois kahdesta syystä: seuraan suomalaisten kirjoittajien blogeja Blogilistalta koko ajan pitenevästä suosikkilistastani, ja muita linkkejä varten minulla on erityinen linkkimuistikirja (lopetettu), joka on kaikkien luettavissa. Lisäys: Nyt linkit tässä blogissa tai Vuodatuksessa olevassa  kirjoituslipastossa.

Lisäys myöhemmin samana päivä. Olen laittanut linkin luontoaiheisiin kirjoituksiini nettimuistikirjaani. Luontoaiheiset kirjoitukset. Suurin osa luettavissa.

Norsunmuistia ja söpöjä sorsia

Sedis suree (leikisti) muun muassa sitä, että hänen muistiaan verrataan Hesarin Nyt-liitteessä norsun muistiin. Selvästikään hän ei ole nähnyt erästä luontodokumenttia, joka havainnollisti unohtumattomasti norsunmuistia.

Kaksi nuorta norsua, sanokaamme niitä vaikkapa Dumboksi ja Jumboksi, oli sirkusnorsuina samaan aikaan. Myöhemmin tiet kävivät erilleen. Vuosikymmenien päästä Dumbo pääsi norsujen vanhainkodiksi varattuun amerikkalaiseen puistoon. Eräänä päivänä tuotiin sinne uusi norsuvanhus. Uusi tulokas ja Dumbo tunnistivat toisensa jo kaukaa. En koskaan unohda näiden kahden norsun sydämeen käyvää huutoa, jolla ne tervehtivät toisiaan vuosikymmenien eron jälkeen.

Anni Heino iloitsee uudesta sorsablogista, jonka on juuri löytänyt. Annin sivupalkissa on ollut jo ennestään lintutietoa suomeksi.

Kiitokseksi tästä ja muista hyvistä linkeistä tässä lisää kuvia sorsista Sorsien samoin kuin yllä olevan norsun kuvan tarjosi FreeFoto.com.

Onnellinen blogiosakkeiden omistaja kertoo

Kuva: CCArt.com
Mediaopettaja omistaa todellakin meitä. Tässä ovat Mediaopettajan osakkeet.

Onnellinen osakkeenomistaja kertoo itse bloginsa kommenttiosastolla:

"Kapitalismia parhaimmillaan. Ite en jaksanut niitä sääntöjä koskaan lukea, mutta ostaminen on helppoa. Kun olin rekisteröitynyt niin joku amerikkalainen(?)taho antoi osakeannin myös mulle ja ne osakkeet nousi huippulukuihin ja sitten tapahtui jotain ja olin 200 000 dollaria rikkaampi!!(siis näin selvillä olen asioista) Ostin omaa blogiani ja näin senkin arvo nousi nopeasti. Kuittasin siitäkin voittoa kun möin. Sitten tajusin, että voin ostaa kaikki lukemani blogit itselleni melkein kokonaan. Ja sitä sitte aloin tekemään ja se tuo outoa tyydytystä ;)
Jäljelläolevilla rahoillani ostan vielä monta suomalaista blogia."

Ja minä kun luulin, että maailmassa on vain yksi mies, joka omistaa minut.

Niille, jotka eivät vielä tunne blogiosakekauppaa, kerrottakoon, että kauppaa käydään leikkirahalla, kuten blogiosakeblogi kertoo pikkulaatikossa ja minäkin aikaisemmassa kirjoituksessa tästä samasta aiheesta.

Millaisen romaanin kirjoittaisit? Varaa aikaa tähän kiinnostavaan testiin.

FANTASY! - Mystical, magical mayhem! You feel the
urge to write of fantastic worlds that never
were and the beings that might live there. Are
they Lands of Wonder or adventures of Magical
Folly? JRR Tolkien and Tanith Lee are your
guides.


What Kind of Novel Should I Write?
brought to you by Quizilla

Fantasiaa? Tolkienin maailma on ihannoitua keskiaikaa. Voimme sanoa, että keskiaika ja 1500-luku ovat kuin fantasiaa nykyajan ihmiselle. Onkohan Pagisija samaa mieltä? Tämä testi tuli häneltä. Entä mitä muut historioitsijat ja historian ystävät ajattelevat? Onko nykyajan ihmisen kirjoittama historiallinen romaani - varsinkin kaukaiselta ajalta - aina fantasiaa?

Hei lukijat! Keitä te olette? Suurin osa lukijoistani näkyy olevan Blogilistan ulkopuolelta.

Tätä minä olen epäillytkin: Suurin osa lukijoistani on Blogistanian ulkopuolelta. Toinen vaihtoehto on se, että blogissani oleva mittari on rikki tai että Blogilistan mittari on laitettu sinne ihan äsken. Hyvä idea joka tapauksessa.

Tänään aamulla vähän yli kymmenen (klo 10:13) Blogisiskon mittarissa oli yhteensä 15785 kävijää. (Mittari on asennettu juhannuksen maissa, 25.6.2005 siinä oli vasta 405 kävijää.). Nyt klo 17:38 siinä oli 15952. Yhteensä 164 kävijää seitsemässä tunnissa.

Tietääkö joku, milloin Blogilistan mittari on asennettu? Sen mukaan kävijöitä on ollut Blogisiskossa 84 viikossa. Laskeeko mittari vain blogilistalaisten käynnit?

Hankin mittarin muihinkin blogeihin, mutta ne eivät nähtävästi toimineet, kun minulla on vain yksi sähköpostiosoite. Vai miten pitää tehdä, kun on useita blogeja?
Jos mittaria ei olisi, sitä luulisi kirjoittavansa vain itselleen ja muutamalle kommentoijalle.

Kiitos, lukijat käynneistä.

LISÄYS illalla. PINSERI KERTOO, MIKÄ TÄMÄ LASKURI ON.

(LISÄYS perjantaina 21.10. 2005. Oman mittarin viikon keskiarvo 134 käynti/pv. 21.6.2005 oli mittarissani yht 216, 21.10.2005 yht 16 091, keskiarvo suunnilleen sama. Siis noin 923 kävijää viikossa. Kun vertaa tähän blogilistan mittarin lukuja, huomaa, kuinka monet lukijat ovat blogilistan ulkopuolelta. Tämä kertoo myös, minkä kokoisia blogimaailman pienryhmät ovat.)

Mitä ihmettä ovat "blogiosakkeet"?

Siellä täällä kirjoitetaan asiasta, jolla on nimi ”blog shares”. Olen nähnyt sen sanan vilahtavan jopa oman blogini nimen kohdalla, vaikka Blogisisko on vasta vähän yli neljä kuukautta vanha. Minulla ei ole ollut aavistustakaan siitä, mitä se tarkoittaa.

No, ei muuta kuin etsimään vastausta Googlen haulla, johon olen tottunut. Laitan lainausmerkkeihin englanniksi ”Mitä ovat blogiosakkeet?” Kone sanoo, että saan enemmän tuloksia, jos en laita lainausmerkkejä. Toinen asia tulee tässä esille:

Suomalaisen on vaikea tietää, milloin englannin sanat ovat yhdyssanoja. Netti sekoittaa asiaa vielä lisää. Haussa voi olla 'blogshares' tai 'blog shares'. Otetaan siis englanniksi Mitä ovat blogiosakkeet?, erilleen kirjoitettuna ja ilman lainausmerkkejä. On kysymys fantasiapörssimarkkinoista, jossa pelaajat sijoittavat leikkirahaa. Blogit ovat yhtiöitä, joiden tuotteita ovat "ideat". Koko tämän idean keksi Seyed Razavi. Se pörssi romahti.[Osaankohan edes käyttää oikeita termejä? Olisiko tätä jossain suomeksi? ] Nyt pelaajia on tuhansia, jotka ovat jäljittäneet yli kaksi miljoonaa blogia - niiden joukossa minun helistintään heiluttavan blogivauvani.

Nyt löytyi
www.blogshares.com

Koska miljoonat muutkin selaavat nettiä ja etsivät tätä samaa asiaa samaan aikaan,
tulokset haussa vaihtuvat koko ajan. Nyt löytyikin ensimmäisenä blogi nimeltä www.blogshares.com eli Blogiosakkeet . Se näkyy olevan suosittu. Kun olen lukenut välillä vähän Hesaria, onkin blogi tullut esille. Sieltä löytyy lyhyt selitys oikealta pienestä laatikosta. Asia selitetään suurin piirtein samalla tavalla, mutta nyt puhutaan myös linkeistä.

Löytyisikö asiasta jotain suomeksi? Ei kun etsimään. Vai pitäiskö ruveta jo töihin? Oma "firmakaan" ei laiskaa suosi. Sanalla "blogiosakkeet" ei löydy mitään. Varmaankin jotkut blogit ovat asiasta kirjoittaneet. Näin muistaakseni jossakin vilahtavan lauseet " Minä omistan nyt sen ja sen blogin" jne. Mutta missä?

(Tuli paljon haamupäivityksiä. Sorry about that. Selkä vaivaa vielä jonkin verran, ja tulee hyvin paljon lyöntivirheitä, jotka huomaan vasta laitettuani jutun/lastun/päreen/kiehisen/nettilastun jne esille.)

Mediaopettaja kertoo tämän jutun kommenteissa, että hän paljasti, ett hän omistaa meitä. Tässä ovat Mediaopettajan osakkeet.

Selkävaivainen delfiini, valtameren aalto, paju, floppy disk drive ja kohtaloaan uhmannut ESTJ palaa siihen vanhaan aiheeseen. Selvä papukaija.

Selkä on jo melkein OK. mutta jonkinlainen kipu jäytää vielä. On kiinnostavaa, miten se vaikuttaa. Tulee lyöntivirheitä, kirjainten paikka vaihtuu (piilevä lukihäiriö?). Jotain haluan kuitenkin sanoa vielä niistä persoonallisuustesteistä.

Kuten sanoin, ne voivat olla hauskaa hupia. Olen osallistunut moniin ja saanut kaikenlaisia tuloksia, kuten otsikkokin kertoo. Mutta usein ihmisten luokittelu tuolla tavalla haiskahtaa helposti ennaltamääräämiseltä ja vastuun siirtämiseltä johonkin, pois ihmisestä itsestään.

Olen kuullut sanottavan muun muassa että joku jätti vaimonsa, "kun se on sitä ja sitä tyyppiä".

Elämä on paljon rikkaampaa ja monipuolisempaa kuin sellainen ajattelu. Lisäksi näistä testeistä on monesti leikki kaukana. Esim. testi "millä tavalla tulet kuolemaan" ei ole miellyttävä.

Geenitutkijat muistuttavat siitä, että perimä ei ole kohtalo. Ympäristö ja ihmisen omat ratkaisut vaikuttavat yhtä paljon kuin DNA, jolla on kuitenkin jotain todellista sanottavaa päinvastoin kuin jollain nopeasti tehdyllä nettitestillä.

Kun arvaan, että kaikki lukijani eivät harrasta käsitöitä, siirrän hauskan papukaijatestin teidänkin iloksi. (Onko muuten sanalla 'parakeet' jotain suomalaista, täsmällisempää vastinetta? Se tarkoittaa nimenomaan tuollaista pientä, pitkähäntäistä papukaijaa.)

You Are A: Parakeet!

This popular bird is kept as a pet in homes all over the world. Originating from Australia, parakeets like warm weather and lots of seeds and fruit. They are also known for being messy and quite loud! But you cannot look at one without falling in love.

You were almost a: Kitten or a Duck
You are least like a: Chipmunk or a TurtleTake the Cute Animal Test!

KYLLÄ-ääni 'lastulle' ja sananvapaudelle

Lyhyt kierros blogikylässä. Sanoin mielipiteeni Pinserissä käytävään keskusteluun blogikirjoituksen nimestä. Blogikirjoitusta ei saisi muka sanoa 'lastuksi'. Onkohan kukaan keskustelijoista nähnyt oikeita lastuja?

Perinne on tärkeää kulttuurissa, hyvät ystävät.
Isoisäni oli suksimestari ja puuseppä. Kun hän höyläsi puuta, sivutuotteina tuli lastuja. Ne ovat kiemuraisia, kauniita ja keveitä. Niitä käytettiin sytykkeinä hellassa. Ne roihusivat kauniisti hetken. Jos niitä oli paljon, ne lämmittivät tupaa. Hän vuoli myös jäykkiä ja tukevia päreitä, joilla saatiin tunnelmavaloa ja säästettiin polttoöljyä ja myöhemmin sähköä.

Blogikirjoitukset ovat yleensä muun työn (usein kirjoitustyön) ohella nettiin nopeasti pistettyjä lyhyitä mielipiteen ilmauksia. Ne kelpaavat sytykkeiksi keskusteluun. Voisi niistä tehdä “lastulevynkin”, jolle koottaisiin parhaita kirjoituksia.

Lastulla on linkki kirjallisuuteen, Juhani Ahoon.
Päre on tehty varta vasten palamaan - siis huolellisemmin tehty kirjoitus.
Aurinkolaivat ovat eksotiikkaa.
Jospa sallittaisiin sananvapaus edes blogikirjoituksesta käytettävissä nimissä.

Kuin harakka tervatulla sillalla. Välilevystä, akillesjänteestä ja keskiaikaisesta kidutuskoneesta.

Sitä on monesti kuin sadun harakka tervatulla sillalla: kun yrittää irrottaa pyrstöään tervasta, nokka tartuu siihen ja päinvastoin. Varsinkin terveyttä koskevat asiat ovat niin.

Kerroin joskus aikaisemmin, että selän välilevyn pullistuma aiheutti sen, että tutustuin pohjois-amerikkalaiseen kansantaiteeseen ja aloin kirjoittaa siitä lehtiin. Välilevylastuni on nyt käsityöblogissa luvussa Tilkkutäkit ym ym. Perustin sisarblogit, kun en osannut laittaa eri kategorioiden juttuja omiin ryhmiinsä muulla tavalla. Samasta syystä syntyivät myös lastenkirjablogini.

Kanadalaisen sairaalan ottamassa ultraäänikuvassa selässäni näkyi iso pullistuma, mutta halvauksen vaaraa ei ollut. En mennyt leikkaukseen vaan olen hoitanut selkääni kävelyllä erään kanadalaisen kiropraktion ja varsinkin yllä olevan kirjan neuvojen mukaan.

Sitähän sanotaan, että pitäisi kävellä reippaasti. Sen ovat estäneet kuitenkin kipeät akillesjänteeni. Eräänä syystalvena ne kipeytyivät, kun tasapainoilin useita viikkoja kestäneen liukkaan kelin aikana iltaisin työmatkoilla jäisillä kaduilla ja koulunpihoilla toisessa kädessä kirjakassi, toisessa nauhuri (kansalaisopiston oma nauhuri oli varastettu koululta).

Jalkani olisi kuulemma pitänyt laittaa silloin kipsiin, kertoi omalääkäri monta vuotta myöhemmin. Silloisen kaupunginosani terveyskeskuksen nuori lääkäri ei nähtävästi vielä sellaisesta tiennyt. Mieheni on saanut akillesjänteeni vähitellen parantumaan hieromalla niitä kerran pari päivässä, kun katsomme telkkaria. Tai hän katsoo, minä kirjoitan tänne nettiin - siinä tuotteliaisuuteni salaisuus:).

Niinpä nautimme eilen illalla reippaasta kävelyvauhdista, kunnes vanha tuttu, tietty välilevy muistutti minua itsestään. Yöllä tuli valvottua ja luettua blogeja. Osuin myös Hesarin Anssin blogiin, luin hänen juttunsa alkuversion ja kommentoinkin sitä. On kiinnostavaa nähdä, miten se muuttuu ja miltä se näyttää lehdessä valmiina. Alan miettiä, että jos minutkin siinä mainitaan, pitäisikö minun sensuroida tekstejäni. Täällä onkin ollut ihmeen tyyntä viime viikkoina. Muutkin taitavat ajatella samaa. Muistuu mieleen neuvo, jonka newyorkilainen äiti antoi debytanttityttärelleen (tässä blogissa 16.9.).

Kuin keskiaikaisessa kidutuskoneessa
tai James Bond -elokuvassa.

On eräs hyvä keino hoitaa kipeää välilevyä: venytys. Kanadassa selkääni venytettiin keskiaikaista kidutuskonetta muistuttavalla laitteella. Välillä oli kuin James Bond -elokuvassa: minä makaan yksin avuttomana karussa huonessa venytettävänä ja sairaanhoitaja on mennyt kahville. Mutta tulos oli erinomainen. Koneesta päästyäni tunsin kuin leijailevani sairaalankäytävää myöten kotiin.

Venytystä suositteli myös The Back doctor, joka on ehdottomasti eräs lempikirjojani. Selkävaivoista kärsivä nuori kirurgi kertoo siinä, mitä tekee itse, jos selkäkipu yllättää vaikkapa pitkällä automatkalla. Hän pysäyttää auton, astuu ulos ja menee kyykkyyn, istuu kantapäittensä varassa. Juuri sillä tavalla enoillani oli tapana huojua tuvassa ja kertoa toisilleen sotajuttuja. Vanha kansa osasi hoitaa selkäänsä. Aapeli Saarisalo kertoi joskus, että hän oppi kaivauksilla ollessaan sikäläisen kansan tavan hoitaa hieromalla niska- ja selkävaivoja.

Mieheni hieroi taas selkääni. Se auttoi vähän. Kyykkyyn meneminen on minulle mahdotonta. Niin hyvin eivät akilleslesjänteeni vielä veny. Jos olisin rikas tai urheilija, akillesjänteeni olisi tietenkin leikattu jo ajat sitten kuntoon.

Onneksi on toinenkin keino, joka tepsii hyvin. Pyydä, että joku nostaa vuoteeseesi tuolin ja sen päälle ohuen, mutta pehmeän tyynyn. Voit myös maata lattialla ja katsoa telkkaria kuten tuo yllä kuvassa oleva silloin vielä nuori selkätohtori Hamilton Hall kertoo tekevänsä.

Huomaan, että selkätohtorikin on vanhentunut 20 vuodessa, mutta hänen neuvonsa pätevät yhä. Hall on nyt kirjan uudistetun painoksen esitteen mukaan Toronton yliopiston professori ja Kanadan selkäklinikan johtaja. Heikkoutensa voi nähtävästi kääntää vahvuudeksi.

Olen kirjoittanut tätä vanhan sohvan kuopassa istuen. Selkä on venynyt mukavasti, mutta taidan pitää pienen bloggaamisloman. Kipu saa ajatukset hyppelehtimään, tulee lyöntivirheitä. Onneksi olen saanut nettimuistikirjani jonkinlaiseen kuntoon. Se oli eräs alkuperäisistä syistä miksi opettelin bloggaamaan. Olen laittanut linkkejä, joiden toivon auttavan aloittelijoitakin kohtaan Mikä on blogi.

Olen harakan lailla käynyt nappaamassa nettimuistikirjaani hopealusikoita (hyviä linkkejä) sieltä täältä. Jälleen tuo harakka, vaikka eräs testi totesi minun olevan selvä papukaija.

Elämä on kasvun paikka - varsinkin vaihto-oppilaalle

"Every human being on this earth is born with a tragedy--. He's born with the tragedy that he has to grow up. That he has to leave the nest, the security, and go out to do battle. He has to lose everything that is lovely and fight for a new loveliness of his own making, and it's a tragedy. A lot of people don't have the courage to do it."
Helen Hayes

Olen ottanut nettimuistikirjaani joka päiväksi mietelauseen, jonka tarjoaa The Quoations Page. Yllä oleva mietelause tuli esille eilen. Se sopii hyvin näin viikon alkuun.

Sen esittäjä Helen Hayes oli lapsitähti, josta kasvoi supertähti ja jonka ura kesti suuren osan viime vuosisataa sekä näyttämöllä, elokuvissa että televisiossa. Hän liittyy erääseen muistoon kouluvuosilta.

Olin ollut koko kouluajan pikku näyttelijä, joka oli mielellään mukana satunäytelmissä ja lausui runoja kevät- ja joulujuhlissa. Sitten menin AFS-stipendiaattina Yhdysvaltoihin. Eräänä iltana Helen Hayes esitti TV:ssä jonkun runon. En muista, mikä se oli, mutta vaikutus oli murskaava. Hayesin esitys oli niin loistava, että omat lausumiseni tuntuivat aivan surkeilta sen rinnalla. Ei auttanut, että AFS-äitini oli neuvonut jatkuvasti tyttölaumaansa, viittä tytärtään ja minua: Älkää koskaan verratko itseänne muihin.

Palasin Suomeen ja takaisin kouluun kahdeksi vuodeksi. Rehtori pyysi minua tapansa mukaan taas lausumaan jossain juhlassa. Minä kieltäydyin. Rehtori suuttui ja haukkui minut pataluhaksi. Olin tullut hänen mielestään Amerikassa ylpeäksi ja halveksin kouluani. En suostunut lausumaan koskaan sen jälkeenkään. Minusta tuntui, ettei rehtori antanut koskaan anteeksi "röyhkeyttäni". Teinikunnan näytelmässä esiinnyin kerran, mutta siihen olikin muut syyt - siellä oli eräs tärkeä henkilö, joka tuli näyttelemään ratkaisevaa roolia elämässäni.

Minä lopetin lausumisen, hävisin alkuunsa yhden taistelun. Mutta joku sotapäällikkö on sanonut: Olemme hävinneet taistelun mutta emme sotaa. Elämässä on monia todellisia vaihtoehtoja. Nuorena ei tajuakaan, kuinka monia, vaikka haaveileekin kaikenlaista. Meidän persoonallisuutemme ja kohtalomme eivät ole kiveen hakattuja. Meillä on mahdollisuus kasvaa moneen suuntaan. Meistä kustakin on moneen, ja elämä on kasvun paikka.

Olen monesti ajatellut, että televisiolla saattaa olla tuollainen murskaava vaikutus moniin nuoriin nykyäänkin. Ehkä siksi ei lauleta enää Maamme-laulua urheilukilpailuissa tai virsiä hautajaisissa eikä lauleta paljon muuallakaan - paitsi ehkä karaoken vapauttamana.

Elämä on liian täynnä kilpailua, nämä blogitkin, jotka voisivat olla virkistäviä ja luoda yhteyksiä ja jopa ystävyyssuhteita erilaisten ihmisten välille. Blogit ovat meitä varten emmekä me niitä varten.

Blogini ovat listalla, mutta eivät kilpailumielessä - vain luettavissa.

MCC. Miten maailma juhlii? Kiinalainen kiitospäivä eli kuujuhla ja leijojen päivä

Kuva: Matti Amnell. Otettu Royal Ontario museon kiinalaisella osastolla.

Ulkomaalainen, joka on matkalla Kiinassa tai asuu siellä, ihastuu kiinalaisiin juhliin. Erään Kiinassa asuneen naisen sanojen mukaan tavallisissa kiinalaisissa on vielä jäljellä eurooppalaisten jo menettämää viattomuutta. He osaavat nauttia elämän yksinkertaisista asioista, juhlista ja toisten ihmisten seurasta vaatimattomissakin puitteissa.

Syksyn kiinalaisista juhlista tärkein on kiitospäivä eli kuujuhla. Silloin ollaan kiitollisia vuoden sadosta ja juhlitaan kuuta, joka on silloin kiinalaisten mielestä parhaimmilaan.

Kuuta mennään mielellään ihailemaan jollekin korkealle paikalle. Ainakin syödään kuukakkuja, juodaan viiniä ja kerrotaan tarinoita.

Aikaisemmin syksyllä vietetään Chung Yang -juhlaa. Chung Yang tarkoittaa kaksoisyhdeksikköä, sillä sitä vietetään kaikkialla maailmassa kiinalaisten keskuudessa kiinalaisen kalenterin yhdeksännen kuukauden yhdeksäntenä päivänä.
Juhlan nimi ( myös Chung Yeung Jit tai Chung Gau) tarkoittaa myös "ikuisesti", ja se on vainajien muistopäivä. Silloin mennään retkelle maaseudulle esi-isiä muistelemaan.

Se on lapsille ennen kaikkea leijojen lennätyksen päivä, iloinen päivä koko perheelle. Leijat ovat usein jonkin eläimen muotoísia. Tuhatjalkaiset, kotkat ja perhoset ovat suosittuja. Leijoilla on tärkeä osa kiinalaisessa kulttuurissa.

Lisää tietoa kiinalaisista juhlapäivistä.

Lähetä kortti ystävällesi hänen kulttuurinsa juhlapäivinä tai nyt vaikkapa vain syksyn kunniaksi.

Suomalaisissa kouluissa harjoitetaan nykyään kansainvälisyyskasvatusta entistä innokkaammin. Euroopassa kouluilla on Sokrates-ohjelma. Lapset ja aikuiset kaikkialla maailmassa osallistuvat MCC:n eli monikulttuurisen kalenterin suunnitteluun. Aikuisillekin löytyy tietoa maailman kulttuurien juhlapäivistä.

Naishistoriaa TV:ssä ja internetin koululaisten sivuilla

Keskiviikkona näytti BBC Prime dokumentin Jane Austenista. Tänä iltana oli samalla kanavalla ohjelma Bronten sisaruksista. Pian sen jälkeen osui eteeni sattumalta koululaisille tarkoitetut sivut People Past and Present - Sites for Children. Sieltä löytyi muun muassa DNA-tutkija Danuta Bois'n kokoama mahtava aineisto aiheesta "Distinguished Women", merkittäviä naisia.
Sieltä saattaisi löytyä luettavaa suomalaisille koululaisillekin vaikkapa kouluesitelmiä varten. Kuva: Books, Reading and Writing. Dover

Lue mitä Anni Heino kirjoittaa 16.10 naisista musiikin maailmassa.

Lapsella putkinäkö?

Tiedän, että varhaisimmat muistoni ovat ajalta, jolloin olin alle kolmevuotias. Ne ovat muistissani kuin pyöreäksi kuluneita valokuvia. Kun kerroin tästä pojalleni, hän sanoi, että pieni lapsi todellakin näkee maailman sellaisena. Television tiedeohjelmassa oli niin kerrottu.

Odotin, että joku kertoisi, että hänelläkin on samanlaisia visuaalisia muistoja.

Tämä lastu on vuoltu varta vasten testaamaan, tuleeko taas latausvirhe, jollaisen Blogilista ilmoitti minulla olleen äsken. Mitä se sitten tarkoittaneekin?

Lapsuuden ajan suuri ihme oli korven orkidea, maariankämmekkä

Australiansuomalainen Anni Heino kirjoittaa tänään maariankämmekästä. "Minun maariankämmekkäni" kasvoivat lähteen reunalla. Lue Kiiltomadosta "Minulla oli vielä lähde".

Millaisia ovat varhaislapsuuden muistot?

Lapsi ikkunassa

Sisälleni on leimautunut eräs pirtin ikkuna. Siinä on kuusi ruutua, ja siitä näkee niittyjen yli metsän rajaan asti. Joku kävelee niitynvieruspolkua, tulee tupaan ja kertoo siitä, mitä siellä kaukana on: toinen maailma, josta kuulen nyt vasta tarinoita, todellisia ja keksittyjä.

Tiedän, että minäkin vuorollani lähden sitä polkua, menen metsän läpi, kävelen varovasti pitkospuita myöten, tulen kärrytielle, saavun laivarantaan, astun laivaan, menen monen veden yli.

Tuon ikkunan edessä viilettävät toinen toisensa jälkeen lapsuuteni vuodenajat ja niistä tulee kuin yksi ainoa vuosi, jossa on yksi ainoa talvi, kevät, kesä ja syksy. Ja ne sekoittuivat niihin vuodenaikoihin, joita sukuni on kokenut, niin että me kaikki elämme samassa ajassa, jossa meidän kaikkien kokemukset ovat limittäin ja päällekkäin.

Kun muistelen noita aikoja ja niitä tarinoita, joita silloin kuulin, ne ovat kuin ihmeen kautta säilyneitä, reunoiltaan pyöreiksi kuluneita ja haalistuneita valokuvia, jotkut oudosti valottuneita.

Blogit. Ei enää mitään karaokea, jossa kukin laulaa äänellään?

Pitääkö blogien tulla täydellisiksi voidakseen jäädä eloon?

Vain superblogit jäävät eloon, väittää blogologi

Tule täydelliseksi tai tuhoudu. Tämän tulevaisuudenkuvan rinnalla Hesarin Anssin vierailu on päänsilitystä.

Blogologi paljastaa superblogin salaisuudet. Blogin eloonjäämiselle ovat välttämättömiä seuraavat ominaisuudet:

1.kiinnostavuus
2.erikoisuus, outous
3.hyödyllisyys
4.luovuus ja innovatiivisuus sekä kielessä että ulkoasussa
5.luotettavuus
6.mielikuvitus ja omaperäisyys
7.voima ja rohkeus
8.altruismi sekä korkea eettinen ja moraalinen taso

Kaikki tämä yhtäaikaa, muutoin on kohtalona joutua unohdukseen, blogien hautuumalle, väittää tämä "blogologi" Stephen Streight omassa blogissaan

Mutta sanoisin, että asiassa on yksi hyvä puoli: Ne, jotka eivät pärjää bloggaamisessa, voivat ruveta blogologeiksi, blogien tutkijoiksi ja blogikriitikoiksi.

Hauskaa Chaplinin seurassa

Viime päivinä olemme nauraneet enemmän kuin aikoihin. Olemme katsoneet "The Chaplin Collection" -filmejä. Tuntuu mukavalta ajatella, että vanhempammekin pitivät näistä samoista elokuvista. Heillä ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta nähdä niitä kotona yhä uudestaan ja uudestaan eikä varsinkaan tutustua kiinnostaviin dokumentteihin, jotka liittyvät näiden mykkäelokuvien tekoon ja Chaplinin henkilöhistoriaan.

On mielenkiintoista, että vaikka Charles Dickens ja Charlie Chaplin ovat molemmat poikkeuksellisen köyhistä oloista, kumpikin oman aikansa englantilaisen yhteiskunnan pohjalta, heidän maailmankuvansa ei ole katkera vaan ennemminkin idealistis-utopistinen, kuten Nykyaikaan liittyvässä Philippe Truffaut'n dokumentissa sanotaan.

Olemme katsoneet viime päivinä kolmea Chaplinin elokuvaa: Kaupungin valot, Nykyaika ja Diktaattori.

"I remain just one thing and one thing only --and that is a clown. It places me on a higher plane than any politician." Charlie Chaplin

Mitä muuta Chaplin sanoi

Dickens - ensimmäinen julkkiskirjailija ja klassikko (literary best-seller)

Jane Austen kirjoitti kirjansa salanimellä tai nimettömänä. Hänen kirjailijantyöstään tiesi hänen elinaikanaan vain hänen perheensä ja pieni ystävien joukko. Jotkut kirjailijat saattoivat olla silloinkin tunnettuja ja jopa kuuluisia (famous, Byron), mutta he olivat kuitenkin etäällä lukijoistaan. Julkisuus ei hallinnut heidän elämäänsä.

Dickens muutti kaiken. Hän julkaisi kirjansa ensin jatkokertomuksina, joita seurattiin niin kuin nyt TV-sarjoja kuukausien, jopa kokonaisen vuoden ajan. Dickens oli lukijoittensa palvonnan kohde, sillä hän oli sekä suuri kirjailija että julkkis (celebrity), niin kuin nyt sanotaan.

Muutkin viktoriaaniset kirjailijat alkoivat julkaista kirjansa aluksi jatkokertomuksina. Lukijoiden reaktiot vaikuttivat henkilövalintoihin ja juonen kulkuun ja toimivat joskus sensuurina.

1900-luvun alussa osa kirjailijoista sanoutui irti julkisuudesta ja yleisön miellyttämisestä ja keskittyi olemaan "kirjallisesti merkittäviä" (literary fiction, esim. Woolf). Toiset (esim. Galsworthy) jatkoivat Dickensin linjaa olemalla sekä taloudellisesti menestyviä että kirjallisesti tasokkaita, mutta he eivät saavuttaneet Dickensin tasoa kuuluisuudessa ja kirjallisessa laadussa.

1900-luvun lopulla tilanne muuttui. Kirjallisesta fiktiosta tuli ”lukijaystävällisempää”. Ilmiö ”literary best-seller” ilmestyi jälleen kirjalliseen maailmaan. Uudet dickensit (esim. Eco) astuivat areenalle. Heillä on Dickensin lailla suunnaton levikki ja korkea kirjallinen taso.

Dickensin ja heidän tavoin kaikkien kirjailijoiden on nyt oltava mukana julkisuudessa, kestettävä sen hyvät ja huonot puolet.

(David Lodge: Consciousness and the Novel. 2002. Luvussa “Dickens our contemporary”. David Lodge on kirjailija ja oli vuoteen 1987 kirjallisuuden professori Birminghamin yliopistossa.)

Aleksis Kivi

”Usein unohdetaan, että hän oli sivistynyt, paljon lukenut kirjailija. - - Hän tunsi muun muassa William Shakespearen draamoja ja sai niistä vaikutteita. Hän ei ollut mikään primitiivinen sielu, ei Jukolan poikien kaltainen. Hän suhtautui kirjallisuuteen vakavasti. Hänellä oli hämmästyttävä mielikuvitus ja ihmistuntemus. Sen lisäksi hänen tuotannossaan näkyy suuri myötätunto kanssaihmisiä kohtaan.”
Anto Leikola, Helsingin Sanomat tänään 10.10. 2005
Lue lisää Aleksis Kivestä. Lue tekstejä. Testaa tietojasi. Tällä hetkellä. Kivi-linkkejä.

What is hot? Linkkiblogit ja blogiyliopistot

Linkblogs -latest thing

blogiyliopisto USA:ssa on minikonferenssi Blog University kirjastonhoitajille ja informaation asiantuntijoille blogeista ja niiden käytöstä. Googlella löydät paljon asiaa näillä termeillä. Olemme ajan tasalla: Hanhensulka aloitti ensimmäisenä linkkiblogin, ja Sedis on pitänyt "blogiyliopistoa" jo pitkään - samaa voisi sanoa varmaan monista muistakin.

Hienoja orkideakirjoja. Kiitos Ruu vinkistä.

Ruu lähetti orkideavinkin. Sivullinen orkideakirjoja , ensimmäisenä Merle A. Reinikan A History of the Orchid. Siellä näet myös hienoja kuvia orkideoista.

Grafomaniaa

Lue Ylioppilaslehdestä Sanna Nyqvistin kirjoitus siitä, mitä on grafomania. Tämän vihjeen luin uudesta blogista, jonka nimi on juuri tämä GRAFOMANIA. Se on on ryhmäblogi, johon kirjoittaa kuusi kirjailijaa. Blogin tekninen toteus ja ylläpito on WSOY:n.
Lisäys 2013: Grafomania on siirtynyt jo vuonna 2007 wordpressiin.

Orkideoja ikkunalaudalla ja tropiikissa

Australiassa asuva Anni Heino kirjoittaa viehättävästä orkidearetkestä. Maariankämmekät ovat ainoat orkideat, joita olen nähnyt luonnossa. Ne ovat jättäneet unohtumattoman jäljen ja selittävät nähtävästi osaltaan kiintymykseni orkideoihin. Me pohjoisten seutujen asukkaatkin saamme nauttia nykyään orkideoista omassa kodissammekin. Orkideat ovat suosittuja, tässä orkidealinkkejä.

Varsinkin perhoskämmekät ovat helppohoitoisia. Nykyään niitä kloonataan. Timanttiveitsellä voidaan ottaa lukemattomia ohuita siivuja yhdestä ainoasta alusta, kun siitä kasvoi ennen vain yksi orkidea. Siksi orkideat ovat nykyään halvempia kuin koskaan ennen, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että orkidea kukkii vuodesta toiseen ja kukat ovat hyvin kestäviä.

Orkideoihin liittyy myös jännitystä, dramatiikkaa ja petosta, ainakin tutkijoiden mielestä. Ne ovat lisäksi sekä kauniita että kestäviä, sankaritar-ainesta.

Orkideat kiinnostavat sekä naisia että miehiä. Jotkut orkidea-asiantuntijoista ovatkin miehiä.

Kuvassa osa orkideoitani kesällä. Ne kukkivat yleensä rehevimmillään - kohteliaasti - joulun aikaan. Kuvassa näkyy myös amaryllis, joka puhkesi hämmästykseksemme keskellä kesää kukkaan ja taitoimme kukan maljakkoon talteen.
Kuva: Joonas Heiskanen

Tämän päivän urakka: linkkivarastoblogi

Kiitos, Hanhensulka. Tässä on Sinulle yksi sulka hattuun lisää. Osuin nimittäin tänä aamuna - eli oikeammin eilen aamulla - Hanhensulan linkkiblogiin. Olin suunnitellut pitkään pysyvän linkkivaraston tekemistä, mutta en ollut tajunnut, että sille voi varata tuolla tavalla oman blogin.

Niin kauan kuin nämä blogit ovat ilmaisia, niitä voi käyttää niin kuin mappeja mitä erilaisimpien asioiden järjestämiseen ja säilyttämiseen. Tämä blogi ei tule listoille. Siitä on maininta vain minun omassa linkkiluettelossani. Käykää katsomassa, jos kiinnostaa. Amnellinks on julkinen linkkivarasto. Kertokaa, jos tiedätte jotain, mitä siihen voisi lisätä. Siinä on omat aihepiirinsä, ja se on tietenkin vielä alkutekijöissään. Linkkivarastoakaan ei tehdä päivässä.

Wilson Avenue Toronto

Bloginsisustamisen ongelma ratkesi

Kirjoituslipasto huonekaluna KUVA JA MÄÄRITELMÄ

Eilen illalla Saaran blogissa keskusteltiin työhuoneista. Useilla kirjoittavista naista ei sellaista ole. Kirjoitetaan sängyn päällä ja keittiön pöydän ääressä. Saaralla on kuitenkin mukava työskentelynurkkaus, jota hän kuvaa kirjoituksessaan.

Varsinaisen vapaan toimittajan urani aikana Torontossa kirjoitin keittiössä paitsi viimeisenä vuonna, jolloin kaksi lapsista oli lähtenyt Pariisin opiskelemaan, ja mieheni ja minä saimme työhuoneet. Pöytänä oli pienessä keittiössämme kadulta löydetty pitkä ja kapea keittiön pöytälevy. Mieheni teki siihen laudoista pukkijalat.

Istuin keittiön korkealla jakkaralla ja kirjoitin eläintensuojeluyhdistyksen kirpputorilta ostetulla punaisella kirjoituskoneella. (Olen heittänyt sen Suomessa roskiin ja epäilen, että se on nyt kallis keräilyesine.)Edessäni oli seinällinen taidejulisteita. Siinä sitä syntyi kulttuurijuttuja Suomeen. Kirjoja, lehtijuttuja ja väitöskirjoja kirjoitetaankin hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. Mutta mielikuvitus luo laajoja näkymiä.

Tänä aamuna, kun heräsin, huomasin, että Saaran kuvaus hänen omasta pienestä työhuoneestaan ratkaisi erään työpöytäongelman, oikeastaan kirjoituslipasto-ongelman. Koska nuortenkirjablogini nimi on ”kirjoituslipasto”, olin laittanut sinne kuvan kauniista kirjoituslipastosta, jonka ajoittaisin jonnekin 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun. Mutta nyt tuli ongelma. Olin siirtänyt kaikki siihen aikakauteen liittyvät kirjoitukset uuteen blogiin, ja 1500-luvulla ei kirjoituslipastoja vielä ollut.

Mutta työpöytiä oli. Pyhimykset Augustinuksesta ja Hieronymoksesta lähtien on kuvattu istumassa arvokkaiden työpöytiensä ääressä. Mutta entä naiset? Mariakin istuu lattialla kirjaa lukemassa ainakin yhdessä maalauksessa. Lattialla istuivat vielä Elisabet:n hovinaisetkin hienoissa tilaisuuksissa. Tuoli oli vain Elisabetilla. Hän oli lempeä, kun ei vaatinut hovinaisiaan seisomaan. Ei tiedetä istuivatko Elisabetin hovinaiset tyynyillä vai leveiden moninkertaisten hameittensa päällä.

Mutta tänä aamuna muistin heti herättyäni keskiaikaisen naiskirjailijan, joka kuvataan omassa pienessä työnurkkauksessaan pöydän ääressä. Christine de Pisan. Minulla on hänen kirjansakin. Sen kannesta löytyi naisen kirjoituslipastolle edeltäjä. Se koristaa nyt blogini sivupalkkia. Kiitos, Saara, ideasta.

Christine de Pisan työpöytänsä ääressä

Firenzen lumous

Italian-matka -albumista vuodelta 1991.

Italiasta se alkoi

Jokainen, joka on katsonut tätä Firenzen maisemaa Uffizin taidemuseon ikkunasta, tietää että se näyttää paljon paremmalta kuin tässä pienellä kameralla otetussa kuvassa.

Olimme vuonna 1991 kahden viikon matkalla Italiassa. Riccionesta käsin teimme junamatkoja Ravennaan, Firenzeen, Venetsiaan ja kerran puolivahingossa Lorettoon, kun myöhästyimme toisesta junasta. Roomassa olimme pitemmän aikaa.

Niin kuin miljoonat ennen minua jouduin Italian lumoihin. Luonnon kauneus, ihmisten ystävällisyys ja välittömyys sekä vanhan kulttuurin läsnäolo kaikkialla oli jotain, jota en ollut arvannut odottaa. Ennen kaikkea kauneus valloitti, nimenomaan Firenzen täydellisyys ja Italian taidemuseoiden ylenpalttinen ylivoimaisuus verrattuna kaikkeen, mitä olimme ennen nähneet.



Ketä olivat ihmiset, jotka olivat luoneet noin täydellisen kauneuden? Innostuin tutkimaan renessanssia. Vuosikaudet luin kirjoja, kävin museoissa ja kuuntelin luentoja.

Jotkut kirjoittavat tutkimuksistaan väitöskirjoja. Joskus aikaisemmin sellainen olisi kiinnostanut minuakin, mutta kirjoitin 1500-luvustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain itse lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Toivon, että voin kirjoittaa 1500-luvusta vielä monta kirjaa.

Lue myös kirjoitukseni  Pitkä matka Firenzestä Turkuun

Erään sähköpostikirjeen motto

"Treat people as if they were what they ought to be and you will help them to become what they are capable of becoming." Johan Wolfgang Goethe.

Olin pieni eläinten oikeuksien puolustaja

Photo: IanBritton FreeFoto.com

Hevonen ja minä

Asuimme pitkään sukulaisten talossa, jossa oli isot hevostallit, vaikka se oli keskellä kaupunkia. Jussi-sedällä oli pellot kaupungin ympärillä. Hän oli innokas hevosmies.

Markkinoiden aikaan talleja vuokrattiin hevoskauppiaille. Piha tungeksi miehiä, jotka tulivat ihailemaan kauniita ja arvokkaita hevosia. Eräällä vakinaisella tallinvuokraajalla oli venäjänvinttikoira, josta tuli ystäväni. Istuin sen kanssa pihan reunalla majassa, jonka leikkitoverini ja minä olimme yhdessä rakentaneet laudanpalasista. Olimme silloin alakoululaisia.

Rakastin hevosia. Usein menin talliin ja pudottauduin heinäluukusta jonkun hevosen selkään. Makasin siinä hevosen leveän selän päällä hiljaa, liikkumatta. Tiesin, että hevosista on mukavaa, että niillä on seuraa. Koulussa meillä oli eläinsuojeluyhdistys. Jos näin jonkun lyövän hevosta, juoksin hänen luokseen ja aloin moittia häntä ankarasti niin kuin opettaja oli neuvonut: ”Hevosta ei saa lyödä.”

Vain kerran pelästyin hevosta. Eräs hevonen pillastui ja juoksenteli ympäri pihaa. Menin korkean ruusupensaan taakse piiloon ja näin äkkiä hevosen seisovan pensaan takana takajaloillaan suurena ja pelottavana. Mutta tiesin, että hevonen ei tekisi lapselle pahaa.

Kuuntelin hevosmiesten juttelua. Enimmäkseen he juttelivat hevosista, lempeästi ja arvostavasti. Mutta kerran näin, kuinka humalainen mies halusi välttämättä tutkia hevosen hampaita. Omistaja kielteli.

Katsoin vierestä kadulla talomme edessä, kuinka mies alkoi repiä hevosta, kierteli ja räyhäsi. Yhtäkkiä hevonen potkaisi miestä takajalallaan, ja mies putosi maahan pehmeästi tömähtäen. Ihmettelen yhä, miksi tämä miehen kuolema ei järkyttänyt minua. Onko lapsi niin lähellä luontoa, että hän kokee tällaisissa asioissa luonnon armottomat lait?

Neuvoja kirjoittajille

Viidakon reunalta löytyi näin hyvää kirjoittamisesta . Lue Raymond Carver: Priciples of a story. Kiitos, Kirsi! Thanks, Raymond!

Miten netti turvalliseksi lapsille?

Kuva: Gracey Stinson. Netistä löytyi: Working for a safer internet.

Lapset ja internet

Meillä on kerrostalon kellarissa verkkoseinäinen komero, jossa on tyypilliseen tapaan epämääräinen joukko laatikoita, koreja, polkupyöriä, pukupusseja ja kodinkoneiden laatikoita seuraavaa muuttoa varten. Siellä on myös iso pahvilaatikko, jonka kylkeen on kirjoitettu tussilla "Aurora Pariisissa". Se on täynnä aineistoa, joka käsittelee 1900-luvun alun Pariisia.

Olen suunnitellut jo monta vuotta kirjoittavani kirjan, jossa tyttökirjojeni sankaritar Aurora opiskelee Pariisissa. Aihe on minulle tuttu, sillä minulla on siitä paljon kirjoja, tunnen 1900-luvun alun ennestään. Tyttäreni, poikani ja miniäni ovat opiskelleet pitkiä aikoja Pariisissa. Olen saanut sieltä kirjeitä ja kuullut tarinoita. Osa uusista sukulaisista asuu siellä.

Kirja on ollut jo kauan mielessäni ja nimikin on valmiina: Chez Aurora. Auroran luona. Olin tutkinut huolella nettiä ja löytänyt samalla nimellä vain jonkun amerikkalaisen kissablogin ja lattiapäällysteliikkeen mainoslauseita yms. Laitoin tämän nimen blogille, jonka perustin viime yönä 1900-luvun aineistoa varten, kun siirsin sen pois lipastosta.

Ikävä yllätys

Tänään huomasin, että internetistä löytyikin sillä nimellä heti ensimmäiseksi pikkulukijoilleni sopimatonta aineistoa. Tänään Bloggerilla oli pitkä huoltotauko, ja odotin kärsimättömänä, että pääsisin muuttamaan nimen. Nyt se sopiva myös nuorille lukijoille, jotka etsivät sieltä aineistoa kirjaesitelmään.

Siitä tuleekin mieleeni: Onko Suomessa blogeja nimenomaan lapsille? En ole koskaan tarkistanut asiaa. Ainakin Yhdysvalloissa ja Ranskassa on blogeja, joissa vanhemmille neuvotaan lapsille sopivaa luettavaa ja puuhattavaa. Ranskankielinen sivusto "Les enfants sur internet" onkin linkkilistassani. Amerikkalaisen linkin olen kadottanut jossakin niistä monista katastrofeista, jotka ovat koetelleet bloggarin uraani.

Kun muuttokyyhkyt eivät vielä olleet sukupuuttoon kuolleita

Nämä muuttokyyhkyt (passanger pigeons) ovat uudesta blogistani. Ne muistuttavat ajasta, jolloin Toronton laaksot olivat täynnä näitä kyyhkysiä. 1900-luvun alku on meille tuttu esimerkiksi Chaplinin elokuvista. Ihmiset näyttivät silloin erilaisilta. Se ei johtunut vain vaatteista, vaan oli syvempää. Ihmiset olivat vielä ihanteellisia. Uskottiin, että diplomaatit hoitavat riita-asiat. Vasta ensimmäinen maailmansota muutti eurooppalaisen ihmisen.

Minua kiinnostavat tällaiset murroskaudet kuten 1900-luvun alku tai renessanssi, jolloin maailma muuttui ja ihmiset joutuivat tekemään valintoja. Olen kirjoittanut niistä nuortenkirjoja, mutta olen jo tottunut siihen, että kirjojani lukevat myös aikuiset. Pitää tasapainotella 8-vuotiaiden ja 80-vuotiaiden toiveiden välillä.

Olen huomannut viime aikoina, että on vaikeaa, kun pitää käsitellä samassa blogissa myös kahta aikakautta, renessanssia ja 1900-luvun alkua. Uskon, että se hämmentää myös lapsia, jotka tarvitsevat tietoa kirjoistani. Tänään se on tehty: uusi Bloggerin blogi Aurora-kirjoille. Kirjoituslipasto on varattu kokonaan 1500-luvulla ja keskiajalle.

Tätä bloginpitämistähän oppii. Löytyi kiinnostava erilainen blogipohja, majakka-aihe, joka sopii kun pitää puhua Atlantin kummankin puolen asioista. "Auroran ystävät. The Belle Epoque in Finland and Canada " sisältää tällä hetkellä vasta kirjoituslipastosta siirretyn aineiston. Käykää katsomassa.

Wisteria löytyi

Tämä komea wisteria kasvaa Lontoossa Holland Parkin alueella ja kukki vapun aikaan.
Suuri koko

Uusi historiablogi: Historian siipien havinat

Kuva: Pictorial Archive of Decorative and Illustrative Mortised Cuts. Carol Belanger Crafton (ed). Dover.

Historiantutkija Sedis on innostuttanut muutaman kollegansa aloittamaan kanssaan uuden historiablogin nimeltä "Historian siipien havinat. Historiaa huviksi ja hyödyksi." Toivotan onnea näiden suosikkibloggaajieni yhteiselle blogille.

Aikaisempia historiablogeja, joita olen seurannut Sediksen blogin lisäksi on juuri yllätyksekseni [väärä hälytys, ks. loppua]lopettanut Katajalan Memoria volatis . Onneksi voin mennä vielä hänen hienoille keskiaikasivuilleen. Luen jatkuvasti myös mm. Jura Jukolan , Meten ja Pagistaanin historiablogeja.

Kun luin Sediksen blogista tämän uutisen, tunsin saaneeni pienen lahjan historian muusalta. Olin nimittäin selannut nettiä tuntikausia ja koonnut linkkilistoihini linkkejä 1500-luvun pukuhistoriasta kirjoituslipastooni ja käsityöblogiini.

Paljon onnea uudelle blogille!

Katajalan blogi löytyy osoitteesta http://www.katajala.net/blog/jussi
Ilman www:ta löytyy tuo "katoamisilmoitus":)

Jari Sedergrenin kotisivut

Onko siitä vasta neljä kuukautta?

Lokakuu

"There is no season when such pleasant and sunny spots may be lighted on, and produce so pleasant an effect on the feelings, as now in October."
Nathaniel Hawthorne

Uusi näkökulma minä-keskusteluun: Pol Pot ja 'minä'

”Diktaattori Pol Potin johtamat Punaiset khmerit tekivät 1970-luvun jälkipuoliskolla Kambodzhassa eräänlaisen synkän maailmanennätyksen: vain neljä vuotta kestäneen hallintokautensa aikana he onnistuivat surmaamaan ehkä jopa kaksi miljoonaa kansalaista.” Näin kertovat verkkouutiset.

Saloth Sârin eli Pol Potin elämästä tiedetään vähemmän kuin esimerkiksi Hitleristä tai Stalinista. Tiedetään, että hän oli kuten monet muutkin keskeiset punaiset khmerit opiskellut Pariisissa ja omaksunut siellä ideologiansa.

Mutta Pol Pot oli ollut miljoonien muiden tavoin lapsena useita vuosia buddhalaisluostarissa. Pol Potin elämäkerran kirjoittajan mukaan näillä vuosilla oli ratkaiseva vaikutus Pol Potin myöhempään toimintaan.

Muutama päivä sitten Harvardissa opiskellut "ansku" kirjoitti minä- keskustelussa kommentteihin mm: "Eräs älyllisesti haastavimpia luentoja on ollut kun buddhalainen selitti miten minää ei ole".

Luostarissa opittu minän hylkääminen näyttää jääneen Pol Potin mieleen. Philip Short kirjoittaa kirjassaan "Pol Pot: Anatomy of a Nightmare":

”Was he struck by the monastic emphasis on detachment? - - in later life the abandonment of personal ties and suppression of individuality – in both thought and behaviour – would become key elements of his political credo."

[myöhemmin elämässä henkilökohtaisten siteiden hylkääminen ja yksilöllisyyden tukahduttaminen sekä ajatuksissa että käytöksessä olivat ratkaisevia elementtejä hänen poliittisessa ajattelussaan]

Khmer Rougen filosofia ja theravada-buddhalaisuus olivat kumpikin hyvin normatiivisia. Theravada buddhalaisuudella oli punaisten khmerien ajatteluun samanlainen yhteys kuin konfutselaisuudella maolaisuuteen.