(Kuva poistettu. Kanadalaisen yhtenäiskoulun lopettanut poika graduation-asussa, jollainen vuokrataan juhlapäivää varten. Valokuva otetaan jo keväällä, ja valokuvaamossa on näitä juhla-asuja sitä hetkeä varten.)
15-16 -vuotias on liian nuori päättämään tulevasta ammatistaan, siksi olisi korkea aika saada yhtenäiskoulu yleiseksi Suomessakin. Olen käynyt amerikkalaista yhtenäiskoulua vaihto-oppilaana ollessani ja lapseni kävivät koulua Kanadassa. Pohjois-amerikkalaisessa yhtenäiskoulussa on paljon valinnaisia aineita ja tasoryhmät joissakin akateemisissa aineissa.
Tämäkään koulumuoto ei ole ongelmaton, sillä teini-ikäiset ovat teini-ikäisiä kaikkialla. Alusta asti vanhempia rohkaistaan käymään vanhempainilloissa, mutta esimerkiksi Torontossa opettajat valittivat, että ne joiden olisi aihetta tulla tapaamaan lastensa opettajia, eivät tule koskaan vanhempainiltoihin. Tilanne lienee sama Suomessa.
Yhtenäiskoulukokeiluja Suomessa.
My very old blog. Vuodesta 2005-
lauantaina, tammikuuta 31, 2009
Design in a cold climate
1895 valmistuneen rakennuksen suunnittelija oli Gustaf Nyström.
Design Museum, Helsinki, Korkeavuorenkatu 23 toimii Pöllälän korttelissa, talossa, jossa sijaitsi aikaisemmin ruotsinkielinen yhteiskoulu Läroverket för gossar och flickor, joka herätti aikoinaan pahennusta:
"Tämän koulun oli pastori K.T. Broberg perustanut toistakymmentä vuotta aikaisemmin. Siellä noudatettiin uutta ja ennenkuulumatonta järjestelmää, yhteisopetusta tytöille ja pojille oppikouluasteella. Vaikea oli saada valtionapuakaan moiselle laitokselle, jonka kasvatuksellisia periaatteita kirkollisasiain toimituskunnan päällikkö Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen piti 'lievästi sanoen epäilyttävinä'.
K.T. [Kirsti Toppari] kirjassa "Puhvelista Punatulkkuun. Helsingin vanhoja kortteleita. Helsingin Sanomat. 6.painos, 1975, 120-121.
torstaina, tammikuuta 29, 2009
Venäläisiä kirkkoja junanvaunuissa
Junakirkko vallankumousta edeltävältä ajalta. Kuva: English Russia
Anita Konkan blogista löytyi linkki English Russia -blogiin, jossa on kuvia venäläisistä kirkoista, jotka toimivat junanvaunuissa. Junakirkko taitaa olla vanha ilmiö naapurimaassamme.
keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009
Päivähoito vs. kotihoito: Saksa
Nina Mikkonen puolustaa lasten hoitamista kotona ja kotiäidin asemaa yleensäkin. Hän näyttää olevan osa kansainvälistä ilmiötä. Saksassa väitellään myös naisen paikasta.
Jo pari vuotta sitten ilmestyi entisen TV-toimittajan ja juontajan Eva Hermanin kirja "Das Eva Prinzip", jonka alaotsikkona on "Kohti uutta naiseutta". Herman on asettunut kotiäitien aseman puolestapuhujaksi. Häntä kohtaan on kohdistunut kovaa kritiikkiä, mutta hänellä on myös kannattajansa. Entisen vasemmistopuolueeseen kuuluvan valtiovarainministerin Oscar Lafontainen vaimo Christa Müllerkin,joka sanoi aikaisemmin ettei voisi kuvitella itseään kotirouvaksi tai edustusrouvaksi, on muuttanut mielensä ja siirtynyt uuden naisliikkeen kannattajaksi. Kirjoja ilmestyy sekä kotihoidon että päivähoidon puolesta.
Kristillisen konservatiivipuolueen CDU:n Ursula von der Leyen on herättänyt kohua keskustelussa, jossa pohditaan, tuleeko lapsille psykologisia vaurioita, jos heidät viedään tarhaan. Päinvastoin kuin olettaisi, von der Leyen kannattaa päivähoitoa, hänen mielestään alle 3-vuotiaidenkin päivähoitopaikkoja pitäisi lisätä, jotta niitä olisi kolme kertaa enemmän kuin nyt.
Hänen mielestään naiset synnyttäisivät silloin enemmän lapsia ja voisivat palata töihin mahdollisimman pian. Hänen vastustajansa sanovat, että naisista tulisi silloin pelkkiä "synnytyskoneita" kuten oli Itä-Saksassa, jossa kaikki naiset olivat työssä ja valtio kasvatti lapset. Saksa käyttää jo nyt enemmän rahaa kuin muut Euroopan maat lastenhoidon tukemiseen. Kotihoitoa tuetaan 70%:lla ja julkista päivähoitoa 30%:lla. (Asiaan vaikuttaa myös synkkä historia natsien lastenkasvatuksesta ja lastenkodeista valloitetuilla alueilla.)
Iineksen blogin keskustelussa arveltiin, että lapset ovat Saksassa "nunnien kasvattamia". Todellisuudessa vain 30% väestöstä on katolisia. Saksalainen kotikasvatus ja koululaitos, jota Suomessa ei ehkä arvosteta, on tuottanut 1900-luvun alusta lähtien yhteensä 80 Nobel-palkinnon saajaa, joista suurin osa on luonnontieteilijöitä. Tuollaisellahan Suomessa kasvatuksen ja koululaitoksen menestystä mitataan. Eivät Saksan saavutukset ole huonoja muillakaan aloilla. On suuria säveltäjiä, kirjailijoita ja filosofeja.
Olisi kiinnostavaa kuulla, millaiseksi kokevat Saksaan muuttaneet suomalaisnaiset nykytilanteen.
Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:
Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.
Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.
Jo pari vuotta sitten ilmestyi entisen TV-toimittajan ja juontajan Eva Hermanin kirja "Das Eva Prinzip", jonka alaotsikkona on "Kohti uutta naiseutta". Herman on asettunut kotiäitien aseman puolestapuhujaksi. Häntä kohtaan on kohdistunut kovaa kritiikkiä, mutta hänellä on myös kannattajansa. Entisen vasemmistopuolueeseen kuuluvan valtiovarainministerin Oscar Lafontainen vaimo Christa Müllerkin,joka sanoi aikaisemmin ettei voisi kuvitella itseään kotirouvaksi tai edustusrouvaksi, on muuttanut mielensä ja siirtynyt uuden naisliikkeen kannattajaksi. Kirjoja ilmestyy sekä kotihoidon että päivähoidon puolesta.
Kristillisen konservatiivipuolueen CDU:n Ursula von der Leyen on herättänyt kohua keskustelussa, jossa pohditaan, tuleeko lapsille psykologisia vaurioita, jos heidät viedään tarhaan. Päinvastoin kuin olettaisi, von der Leyen kannattaa päivähoitoa, hänen mielestään alle 3-vuotiaidenkin päivähoitopaikkoja pitäisi lisätä, jotta niitä olisi kolme kertaa enemmän kuin nyt.
Hänen mielestään naiset synnyttäisivät silloin enemmän lapsia ja voisivat palata töihin mahdollisimman pian. Hänen vastustajansa sanovat, että naisista tulisi silloin pelkkiä "synnytyskoneita" kuten oli Itä-Saksassa, jossa kaikki naiset olivat työssä ja valtio kasvatti lapset. Saksa käyttää jo nyt enemmän rahaa kuin muut Euroopan maat lastenhoidon tukemiseen. Kotihoitoa tuetaan 70%:lla ja julkista päivähoitoa 30%:lla. (Asiaan vaikuttaa myös synkkä historia natsien lastenkasvatuksesta ja lastenkodeista valloitetuilla alueilla.)
Iineksen blogin keskustelussa arveltiin, että lapset ovat Saksassa "nunnien kasvattamia". Todellisuudessa vain 30% väestöstä on katolisia. Saksalainen kotikasvatus ja koululaitos, jota Suomessa ei ehkä arvosteta, on tuottanut 1900-luvun alusta lähtien yhteensä 80 Nobel-palkinnon saajaa, joista suurin osa on luonnontieteilijöitä. Tuollaisellahan Suomessa kasvatuksen ja koululaitoksen menestystä mitataan. Eivät Saksan saavutukset ole huonoja muillakaan aloilla. On suuria säveltäjiä, kirjailijoita ja filosofeja.
Olisi kiinnostavaa kuulla, millaiseksi kokevat Saksaan muuttaneet suomalaisnaiset nykytilanteen.
Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:
Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.
Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.
Alle 3-vuotiaiden laitostaminen ja ideologiset syyt
Kysyin Iineksen blogin päivähoito vs. kotihoito -keskustelussa:
"Mikä on niin tärkeää, että [alle 3-vuotias] lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? "
Melkein arvasin sen, ideologinen syy. Omien sanojensa mukaan "Filosofiaa harrastava lastentarhanopettaja" Juha Airola vastaakin harvinaisen avoimesti. Lukekaa tarkoin:
"No ainakin se, että lapselle näin suotuu mahdollisuus kasvaa sen verran kriittiseksi ihmiseksi, ettei ryhdy älylliseen epärehellisyyteen aikuisenakaan."
ja jatkaa:
"Tarkoitan että jokainen sivistynyt ihminen tietää, ettei "kotiäityidellä" ole osaa eikä arpaa ihmisen evoluutiossa eikä siis kehtaa väittää niin olevan."
Vihdoinkin joku sanoo ääneen sen, minkä kaikki tietävät, mutta josta ei puhuta:
Pikkulasten laitostamisella on selvä ideologinen tavoite.
Jesujiitatkin olivat lempeämpiä. Heille riitti, että vanhemmat luovuttivat lapsensa heille, kun nämä olivat 7-vuotiaita. Airola haluaa aloittaa aivopesun vauvoista.
Toivon, että tämä tosiasia otetaan huomioon, kun puhutaan päivähoidosta. Äideistä, lapsista ja taloudesta ei välitetä, tärkeintä on "uusi uljas maailma".
Täällä taas Jarkko Tontin maailmankatsomus
Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:
Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.
Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.
"Mikä on niin tärkeää, että [alle 3-vuotias] lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? "
Melkein arvasin sen, ideologinen syy. Omien sanojensa mukaan "Filosofiaa harrastava lastentarhanopettaja" Juha Airola vastaakin harvinaisen avoimesti. Lukekaa tarkoin:
"No ainakin se, että lapselle näin suotuu mahdollisuus kasvaa sen verran kriittiseksi ihmiseksi, ettei ryhdy älylliseen epärehellisyyteen aikuisenakaan."
ja jatkaa:
"Tarkoitan että jokainen sivistynyt ihminen tietää, ettei "kotiäityidellä" ole osaa eikä arpaa ihmisen evoluutiossa eikä siis kehtaa väittää niin olevan."
Vihdoinkin joku sanoo ääneen sen, minkä kaikki tietävät, mutta josta ei puhuta:
Pikkulasten laitostamisella on selvä ideologinen tavoite.
Jesujiitatkin olivat lempeämpiä. Heille riitti, että vanhemmat luovuttivat lapsensa heille, kun nämä olivat 7-vuotiaita. Airola haluaa aloittaa aivopesun vauvoista.
Toivon, että tämä tosiasia otetaan huomioon, kun puhutaan päivähoidosta. Äideistä, lapsista ja taloudesta ei välitetä, tärkeintä on "uusi uljas maailma".
Täällä taas Jarkko Tontin maailmankatsomus
Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:
Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.
Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.
tiistaina, tammikuuta 27, 2009
Kommentti: lastenhoito, kotiäitiys
Kommenttejani Iineksen blogissa 27. tammikuuta 2009
Mutta monet voisivat ja haluaisivatkin hoitaa lapset kotonaan, mutta yleisen mielipiteen painostuksesta eivät tee sitä. Yhteiskunta suosii lasten kasvattamista tarhoissa, joissa on liikaa lapsia ja liian vähän hoitajia.
Olin opiskelijana muutaman vuoden työssä puolipäivätarhassa.Se oli mielekästä työtä.
Eräänä kesänä Kanadasta tultuani, siis 1980-luvun lopulla minulla oli sattumalta vapaata aikaa ja menin ihanteellisesti töihin helsinkiläiseen päiväkotiin sijaiseksi ja kauhistuin tilannetta.
Ainoa pätevä lastentarhanopettaja istui toimistossa paperitöissä. Hoitajat olivat nuoria naisia, joilla oli hyvin kaavamainen käsitys lapsista. Ystävällisiä he kuitenkin olivat.
Oli järkyttävää, että pienet vauvat ryömivät yksinään "vauvalan lattialla", kun kukaan ei ehtinyt hoivata heitä. Ei eläimiäkään hoidettaisi sillä tavalla.
Leikki-ikäisten leikit keskeytettiin jatkuvasti siivouksen tms tähden. Kaikkien oli pakko nukkua telttavuoteissa alusvaatteisillaan samaan aikaan. jne Se oli arkea eikä juhlapuheita ja teorioita. Liian masentava paikka, siirryin tekemään muuta.
Vähän väliä Hesarin naistoimittajat kauhistelevat, sitä, että niin kovin suuri osa äideistä on kotona (pieniä!) lapsiaan hoitamassa eikä "hyödyttämässä yhteiskuntaa" työelämässä.
Lapset ovat tulevaisuutemme. He ovat kaikkein tärkeintä yhteiskunnassa.
Jos lapsia arvostetaan, arvostetaan myös niitä, jotka heitä hoitavat.
Kommenttini:
J,.
jos lattialla ryömii kymmenen vauvaa, kuka psytyy antamaan heille yksilöllisen hoidon. Sinäkö? Vahvana miehenä jaksaisit tietenkin kantaa kahta yhtä aikaa.:)
Mitä haluat opettaa alle 3-vuotiaille, sellaista mitä he eivät voi oppia kotonaan?
Mikä on niin tärkeää, että lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? Ei ole olemassa erillistä laatuaikaa, vaan koko päivä on tärkeä.
Huom! Hauska lisä keskusteluumme. CNN kertoo juuri, että Amerikassa on syntynyt "kahdeksikot" (octuplets).
sain vastauksen: Ks Lasten laitostaminen ja ideologiset syyt.
Kommentti:
Samuli,
on mukavaa, että lapsesi on onnellinen ja tytyväinen. Sinulla on varmaankin osuutta asiaan.:)
Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että lapsi voi olla rauhallinen ja onnellinen, vaikka hänet herätetään aikaisin aamulla, viedään vieraaseen paikkaan, hoitajat vaihtuvat, leikit täytyy keskeyttää monta kertaa päivässä, lapsi näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä?
Vaikuttaako perinnöllisyys, temperamentti vai ensimmäinen vuosi kotona? Minusta tuntuu siltä, että täytyy olla paljon hyviä tekijöitä ja paljon hyvää onnea eli tuuria, että käy hyvin, kun niin monet lapset häiriintyvät.
Ennen tavallinen lapsi oli rauhallinen, mutta nyt tilanne ei ole enää sama. Mikä on syynä? Mikä on merkittävin muutos lapsen elämässä?
27. tammikuuta 2009 18:08
1. kommenttini:
Näin vain pienen välähdyksen Nybergin haastattelusta. Huomasin kaikkein ensimmäiseksi, että rouva Mikkosta kuvattiin oudosta kulmasta. Haluttiin nähtävästi luoda koominen tunnelma.
Ymmärrän hyvin Mikkosen kiihtymyksen, sillä niin aliarvostettuja ovat Suomessa kotiäidit - ja lapset.
Olen ollut itse suurimman osan elämästäni kotiäiti ja voin vakuuttaa teille, että siinä hommassa tarvitaan sekä aivoja, sydäntä että muskeleita. Kotiäiti voi kehittää itseään ja lapsiaan lukemalla lapsilleen ääneen ja käymällä heidän kanssaan museoissa ja taidenäyttelyissä.
Lapsen hoitamisessa tarvittavia ominaisuuksia [=All you need is love] on jokaisella tasapainoisella ja normaalilla ihmisellä. Lapsia on hoidettu enimmäkseen kotona ihmiskunnan historian aikana.
Lisäksi on ihmeellistä, että nykyajan ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on eläin, eivät hoida lapsiaan niin kuin eläimet!
Gorilla kantaa lastaan selässään, kunnes tämä on kolmivuotias. Äidinmaito on sekä ihmis- että eläinpienokaisen luonnollinen ravinto. Imettäminen on miellyttävä kokemus sekä äidille että lapselle.
Rakkaus, ystävällinen hymy, juttelu, laulut, kodin tavallinen arki on ollut tärkeintä, muistot siitä lämmittävät koko elämän ajan. Suhde hoitajaan on lisäksi pysyvä, elinikäinen.
Olen yllättynyt siitä, että täälläkin ryhdytään korostamaan sitä, että kyseinen kotiäiti on "kampaajamestari", kouluja käymätön.
Suorastaan hävettää, että sellaista demokraattiseksi sanotussa maassa tehdään, halvennetaan ihmistä, jolla ei ehkä ollut mahdollisuutta opiskella tai joka valitsi palveluammatin, sitähän kampaaja on, terapeutti, kuuntelija, usein myös ystävä, joka tukee asiakastaan.
Näin kertovat ne, jotka käyvät usein kampaajalla. Näin olen kokenut minäkin. Kampaajilla on hyvä kommunikaatiokyky, he pitävät ihmisistä. Ihminen voi lukea ja olla sivistynyt myös ilman muodollisia tutkintoja.
Olen nimimerkki Inkiväärin kanssa samaa mieltä lastenhoidosta. Koti on yleensä paras paikka lapselle hoitipa häntä siellä isä, äiti tai muu pysyvä hoitaja.
Yli 3-vuotiaan on ihanteellista olla puolipäivätarhassa tai muualla toisten lasten seurassa, ja varmaankin hän on onnellinen myös hyvässä hoidossa kodin ulkopuolella, jos siellä luodaan hänelle turvallinen ja leppoisa olo.
Entisajan lapset olivat kuin eri maailmasta, rauhallisia. Ns. häiriintyneitä lapsia oli todella harvassa. Tämän olen kokenut myös opettajana Suomessa ja asuessani Kanadassa, jossa suuri osa äitejä oli kotiäitejä vielä 1980-luvulla.
Usein myös isoäidit hoitivat lapsia. Siinä siirtyi myös vanhan kotimaan kulttuuri ja kieli, olipa se sitten suomea tai kiinaa. "Sydämen kieli", oma äidinkieli, luo pohjan muulle kielelliselle taidolle.
Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun puhutaan Suomeen muuttaneista ihmisistä. Päiväkoti ei liene paras hoitopaikka heidän lapsilleen. Lapset oppivat suomen leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Heillä ei ole kiirettä.
maanantaina, tammikuuta 26, 2009
Kommentteja: TV, kielet, taide, politiikka
Ritan blogiin (kielet)
Ritalle:
Hauskoja kirjoituksia.
Katson harvoin TV:tä, mutta koen sen aina katsoessani hyvin virkistävänä. Kuuntelen TV:tä usein mielelläni, sillä mieheni katsoo TV:tä enemmän kuin minä. Historiaa, uutisia, tiedeohjelmia, urheilua. Englanti pysyy tuoreena.
Olen kylläkin tehnyt jaloja päätöksiä katsoa esim ranskalaisia elokuvia ranskalaisen alatekstin kanssa. Se tekisi hyvää, veisi kielitaitoa aina pikkuisen eteenpäin.
Miniäni on ranskankielinen, puhumme englantia, mutta hän kirjoittaa minulle aina ranskaksi ja ilokseni ymmärrän sitä vuosi vuodelta yhä paremmin.
Kuten Helsingin ranskalaisen koulun rehtori aikoinaan sanoi: kielen oppiminen on spiraalista.
Oletko samaa mieltä?
Iineksen blogiin (taide, ks myös hänen edellinen kirjoituksensa taiteesta):
Kuvataiteista voi nauttia monella tavalla, ainakin näin koen itse. Voi antaa taideteoksen vain soljua mielessä kuin musiikin tai opiskella sen taustoja. Nykyään vallitsee minulla tuo ensimmäinen tapa, koululaisena ja opiskelijana luin kaiken mahdollisen tekijöistä.
Parasta herkkua on kuitenkin se, kun saa toisinaan kulkea taidemuseossa tai taidenäyttelyssä pitkänkin aikaa kahden kesken jonkun alan asiantuntijan, ystävän tai sukulaisen, kanssa ja kuunnella häntä.
Maalaukset avautuvat uudella tasolla, saa kuulla aiheesta, taiteilijoiden elämästä ja metodeista yksityiskohtia, joiden hankkiminen itse veisi suunnattomasti aikaa.
Kommentti Kauppalehden Vanhanaikainen -blogin kirjoitukseen Lincolnista ja Obamasta.
BBC haastatteli tänään pitkään mustaa pappia ja hänen vaimoaan, joiden kirkko on viiden mailin päässä Valkoisesta talosta. Alue on pahinta mahdollista slummia, ehkä surkeinta koko maassa, niin arveltiin. Haastattelija kysyi, mitä tämän alueen asukkaat mahtavat arvella Obamasta. Pappi sanoi, että onhan Obamalla erilainen tausta kuin orjien jälkeläisillä, mutta häneen kuitenkin luotetaan. Tajutaan, että Obamalla on harvinaisen vaikea tilanne, mutta odotetaan, että hän parantaisi myös mustien asemaa. Sitä pidettiin hyvänä asiana, että Obama ei ole ollut vain mustien liikkeen aktivisti, vaan toiminut yli roturajojen. Eihän hänestä olisi muutoin voinut tulla presidenttiä. Pelkästään se, että musta henkilö voi saavuttaa korkeimman aseman, oli papin ja hänen vaimonsa mukaan merkittävää nuorille eli siis Amerikan mustien tulevaisuudelle.
Obama onkin korostanut koulutuksen merkitystä, suututtanut mm Jesse Jacksonin sanoessaan, että ihmisten pitää myös itse olla vastuussa elämästään. Siinä Obama on samalla kannalla, kuin oli Kennedy, joka sanoi: "Älä vain odota, mitä maasi voi tehdä sinun hyväksesi, vaan ajattele, mitä voit tehdä maasi hyväksi. (Tämä on nyt lähellä sitä "you"- passiivin liukumista suomeen, mutta sopii mielestäni tähän kohtaan.)
Kuten sanoit, Michelle Obaman tausta auttaa. Samoin Chicagon slummialueelta valkoiseen taloon perheen mukana muuttanut Michellen äiti, joka huoltaa perheen tyttöjä, niin kuin on varmaankin tehnyt jo kauan tämän supertarmokkaan nuorenparin edetessä kummankin urallaan.
Uusi lehti on kääntynyt Yhdysvaltain historiassa. Mutta mitä tapahtuu tämän jälkeen? Se luo jännitystä kaikkialla maailmassa.
lauantaina, tammikuuta 24, 2009
Tietokonejohto japanilaisessa kassissa
Minne laittaa kaikki tietokoneen käytössä tarvittavat johdot? Miniäni toi Japanin matkalta tuliaisiksi kassin, joka on niin hieno, etten ole raskinut käyttää sitä. Tilkkutyöllä koristettu kassi päätyi lopulta kaksoistehtävään.
Se on samalla koriste ja säilytystila olohuoneessa, jonne on muodostunut puolittain hyljättyjen tietokonetarvikkeiden toimintapiste. Vanha skannerprintteri toimii nimittäin vain vanhemman tietokoneen kanssa, mutta käytän sitä usein tulostamiseen, koska se vie paljon vähemmän mustetta kuin uusi skanneri, varsinainen syöppö. Suljettujen kaksoisovien takana on tietokone, josta tulee pitkä johto. Saan sillä yhteyden, jos mokkulani ei toimi. Tai sain. Vaihdoimme uuteen palveluun, ja olemme muutaman kuukauden kolmen yhteyden loukussa! Täytyy ajatella itämaisen tyynesti ja liukua eteenpäin odottaen normaalitilaa, johon kuuluu yksi yhteys ja "mokkulaorjuus", joka jatkuu vielä vuoden, sillä tein tyhmyyksissäni kahden vuoden sopimuksen, kun sain mokkulan edullisesti.
Mokkula oli alusta asti oikullinen, mutta onneksi sain vaihdetyksi sen ilmaisesti uuteen, joka toimii. En käytä mielellään pitkää johtoa, sillä pelkään, että joku saattaa kompastua siihen.
Tietokoneista ja Internetistä on niin paljon puuhaa ja vaivaa, että ymmärrän hyvin, kuinka joku saattaa kirjoittaa käsin tai vanhalla kirjoituskoneellaan. Käsinkirjoittamisessa on tunnelmaa, vaikka käsiala säilyy nykyään kauniina vain jos kirjoitan hitaasti.
Japanilainen kassi voisi opettaa, että vanhan kulttuurin ja modernin teknologian voi yhdistää, sillä juuri niin tekevät japanilaiset. He arvostavat perinteitä, muun muassa vanhoja taloja ja vanhoja huonekaluja, paljon enemmän kuin me eurooppalaiset. Kuvia Japanista.
P.S. Opera toimii kuin tanssi!
perjantaina, tammikuuta 23, 2009
Lunta ja luistelua
On mukava talvinen tunnelma. Puistossa ja talojen katoilla on puhdasta valkoista lunta, ja televisiossa on hyvää ohjelmaa, taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut. Olemme innokkaita taitoluistelun ystäviä ja olemme seuranneet kilpailuja vuodesta toiseen.
torstaina, tammikuuta 22, 2009
Järki ei riitä
Älyn lisäksi tarvitaan myös sydäntä, ihanteellisuutta ja hyvyyttä. En aio sortua sankaripalvontaan Obaman kohdalla, mutta en voi olla sanomatta, että hänessä yhtyvät kaikkein tärkeimmät hyvän valtiomiehen ominaisuudet.
Afrikkalaisen miehen pojan, orjien jälkeläisen aviomiehen valinta Yhdysvaltain presidentiksi on terveellistä shokkihoitoa amerikkalaisille. Muutosta voi tapahtua ihan konkreettisesti. Mutta se on shokkihoitoa myös meille muille.
Miten valtava merkitys onkaan sillä, että Obama vannoi valan käsi Lincolnin käyttämän Raamatun päällä. Siinä on vahva symboliikkaa: uskoa ihmisten todelliseen tasa-arvoon, uskoa Jumalaan ja siihen, että asiat pitää uskaltaa ottaa tosissaan, kokosydämisesti - ja järjen kanssa.
Mutta pelkkä järki ei riitä. Valistuksen ajan Jeffersonilla tarjoilivat ruokasalissa "mustat orjat", hänen omat biologiset lapsensa, jotka olivat hänen näköisiään.
Järkeä ei puuttunut 1900-luvun diktaattoreilta Euroopassa ja Aasiassa.
Obaman aika alkoi
Sama kuva suurena
Obaman alkoi ihan virallisestikin. Vietimme pitkän viikonlopun Savossa. Obaman aika alkoi meille paluumatkalla junassa tiistaina samaan aikaan, kun Obama vannoi virkavalansa. Näimme kotiin tultuamme paraatin ja onnellisen pariskunnan kävelemässä käsikädessä kohti Valkoista taloa. Puheesta olen lukenut vasta suomalaisesta iltapäivälehdestä osia. Poikani kommentti oli, että se oli rauhallinen ja asiallinen puhe, paluu järjen aikaan.
Sellainen puhe oli mielestäni odotettavissa ensimmäisen vaaliväittelyn ja voittopuheen perusteella. Kiinnostava yhdistelmä, karismaattinen persoona ja rautainen asialinja. Ehkäpä sillä selviää seuraavat vuodet.
torstaina, tammikuuta 15, 2009
Tämä haaste on liikkeellä: Think pink
Sama mosaiikkikuva suurena
Menin mukaan, vaikka näin haasteen vain ohimennen. Mieluisimmat vaaleanpunaiset asusteeni ovat leveälierinen hellehattu ja vaaleanpunavalkoinen silkkihuivi, jonka voi kääriä moninkerroin kaulan ympärille tuulella tai laittaa löyhästi koristamaan asua. (ylärivi mosaiikissa)
Katselkaamme hetken maailmaamme vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Löytyi varsinainen pink-blogi. Toinenkin on on, englanniksi kirjoittava espoolainen Pink Lady on the Loose
keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009
Yhden kalapuikon kokoinen ongelma
Iines keksii hyviä keskustelunaiheita. Nyt aiheena on kouluruokailu. En ollut uskoa silmiäni nähdessäni uutisen, josta Iines kertoi blogissaan. Vantaalle kutsuttiin paikalle poliisi, kun lapsi halusi syödä neljä kalapuikkoa kolmen sijasta! Lukekaa Hesarin nettikeskustelua.
Kommenttini;
Kahden, nyt aikuisen, pojan äitinä olen sitä mieltä, että kolme kalapuikkoa ei riitä ollenkaan kasvavalle pojalle. Minusta se on suoranainen vitsi.
Vanhemmat kantavat selkä vääränä ruokaa sen ikäisille lapsille, ja nämä ovat silti laihoja. He syövät varmasti kotonaankin jääkaapin tyhjäksi.
Jos kunnon ruokaa ei ole, lapset ostavat roskaruokaa ja karkkeja.
Meidän lapset kävivät koulua, joka oli alkuajan yksityinen. He söivät silloin joko vanhempien ostamilla ruokalipuilla maksamaansa ruokaa tai, jos eivät pitäneet siitä, saivat käydä ostamassa lähikaupasta ruokaa, kunhan käyttäytyivät hyvin kadulla ja kaupoissa.
Soitin vanhemmalle pojalleni ja varmistin asian. Vielä kunnallisen ruoan aikaankin annettiin lasten syödä koulussa tarpeeksi.
Ruoka oli vadeissa pöydillä, ja sitä sai ottaa niin paljon kuin halusi. Toiset söivät vähän, toiset paljon. Jotkut pojat söivät valtavia määriä lihapullia, vaikka saivat kotonaankin ruokaa.
Poikani kertoi myös lukeneensa tuosta kalapuikkojupakasta. Se toi hänelle mieleen Dickensin kuvauksen koulusta, jossa sai vain lautasellisen keittoa.
"May I have some more, sir?" anottiin opettajalta. Toisesta lautasellissta taisi syntyä varsinainen mellakka niin kuin Vantaallakin.
Ehkä kunnanisien ja "kunnanäitien" kannattaisi säästää seminaari- yms menoissaan, jotta lapset saavat syödä kunnolla.
Toinen kommenttini:
150 gr kalan palasia.
Se riittää meille aikuisille naisille. Syön vain 100 gr lihaa tai kalaa, koska laihdutan, mieheni syö 200 gr.
13-vuotias poika tarvitsee paljon enemmän ruokaa kuin aikuinen, varsinkin jos ei tupakoi, ryyppää tai syö roskaruokaa ja karkkeja.
13-vuotias poika kasvaa huimaa vauhtia. Hänellä on paljon energiaa, hän liikkuu, puuhaa, harrastaa urheilua. Silloin tarvitaan paljon ruokaa.
Olisivat iloisia siitä, että lapsella on niin terveelliset makutottumukset: haluaa syödä kalaa.
Jos taas joku lapsi ei saa kotonaan tarpeeksi ruokaa, ei häntä pidä rangaista siitä. Se olisi sydämetöntä. Oppilaitakin pitäisi kohdella hienotunteisesti.
Kalapalajupakassa olisi ainesta komediaan, mutta se poika käy sääliksi. Ehkä joku aikamme Dickens saa siitä aiheen.
P.S. Iines, sinä osaat järjstää blogiisi aidon debate-keskustelun. Tulee esille monenlaisia näkökulmia asiaan. Niin varmaan tulee nytkin.
3. kommenttini Iineksen blogissa:
Varmaankin hyödyllinen tapaus loppujen lopuksi. Tulee keskustelua.
Tuollainen jupakka muutamasta kalapalasta on vain jäävuoren huippu, osoitus suomalaisen kasvatuksen ja koululaitoksen suuresta kriisistä.
Nykyinen koulusysteemi on epärealistinen ja edelleen kansaa jakava (miksi vielä nykyään?) kuten vanha systeemikin oli.
"Amerikka"-vihamielisyyden vuoksi ei voida ottaa mallia esim Kanadan tai USAn koulusysteemistä: tasoryhmät, valinnaisia aineita enemmän, kaikki lapset käyvät samaa koulua, ei jakoa ammattikoululaisiin ja lukiolaisiin. Kaikki saman katon alle ja koulun päättyessa sama lakki päähän. Sen jälkeen vasta erikoistutaan.
Tietenkin silloinkin osa nuorista jättää koulun kesken ja osalla on pahoja ongelmia, mutta ne eivät johdu koululaitoksesta. Elämästä ei voi yksinkertaisesti tehdä ongelmatonta.
Pohjois-amerikkalaista systeemiä ei voi hyljätä epäonnistuneena. Se on demokraattinen. Sieltä niitä nobelistejakin tulee eniten, jos vaikka se laitetaan mitaksi.
Lue myös tämän blogin kommentit
Kommenttini;
Kahden, nyt aikuisen, pojan äitinä olen sitä mieltä, että kolme kalapuikkoa ei riitä ollenkaan kasvavalle pojalle. Minusta se on suoranainen vitsi.
Vanhemmat kantavat selkä vääränä ruokaa sen ikäisille lapsille, ja nämä ovat silti laihoja. He syövät varmasti kotonaankin jääkaapin tyhjäksi.
Jos kunnon ruokaa ei ole, lapset ostavat roskaruokaa ja karkkeja.
Meidän lapset kävivät koulua, joka oli alkuajan yksityinen. He söivät silloin joko vanhempien ostamilla ruokalipuilla maksamaansa ruokaa tai, jos eivät pitäneet siitä, saivat käydä ostamassa lähikaupasta ruokaa, kunhan käyttäytyivät hyvin kadulla ja kaupoissa.
Soitin vanhemmalle pojalleni ja varmistin asian. Vielä kunnallisen ruoan aikaankin annettiin lasten syödä koulussa tarpeeksi.
Ruoka oli vadeissa pöydillä, ja sitä sai ottaa niin paljon kuin halusi. Toiset söivät vähän, toiset paljon. Jotkut pojat söivät valtavia määriä lihapullia, vaikka saivat kotonaankin ruokaa.
Poikani kertoi myös lukeneensa tuosta kalapuikkojupakasta. Se toi hänelle mieleen Dickensin kuvauksen koulusta, jossa sai vain lautasellisen keittoa.
"May I have some more, sir?" anottiin opettajalta. Toisesta lautasellissta taisi syntyä varsinainen mellakka niin kuin Vantaallakin.
Ehkä kunnanisien ja "kunnanäitien" kannattaisi säästää seminaari- yms menoissaan, jotta lapset saavat syödä kunnolla.
Toinen kommenttini:
150 gr kalan palasia.
Se riittää meille aikuisille naisille. Syön vain 100 gr lihaa tai kalaa, koska laihdutan, mieheni syö 200 gr.
13-vuotias poika tarvitsee paljon enemmän ruokaa kuin aikuinen, varsinkin jos ei tupakoi, ryyppää tai syö roskaruokaa ja karkkeja.
13-vuotias poika kasvaa huimaa vauhtia. Hänellä on paljon energiaa, hän liikkuu, puuhaa, harrastaa urheilua. Silloin tarvitaan paljon ruokaa.
Olisivat iloisia siitä, että lapsella on niin terveelliset makutottumukset: haluaa syödä kalaa.
Jos taas joku lapsi ei saa kotonaan tarpeeksi ruokaa, ei häntä pidä rangaista siitä. Se olisi sydämetöntä. Oppilaitakin pitäisi kohdella hienotunteisesti.
Kalapalajupakassa olisi ainesta komediaan, mutta se poika käy sääliksi. Ehkä joku aikamme Dickens saa siitä aiheen.
P.S. Iines, sinä osaat järjstää blogiisi aidon debate-keskustelun. Tulee esille monenlaisia näkökulmia asiaan. Niin varmaan tulee nytkin.
3. kommenttini Iineksen blogissa:
Varmaankin hyödyllinen tapaus loppujen lopuksi. Tulee keskustelua.
Tuollainen jupakka muutamasta kalapalasta on vain jäävuoren huippu, osoitus suomalaisen kasvatuksen ja koululaitoksen suuresta kriisistä.
Nykyinen koulusysteemi on epärealistinen ja edelleen kansaa jakava (miksi vielä nykyään?) kuten vanha systeemikin oli.
"Amerikka"-vihamielisyyden vuoksi ei voida ottaa mallia esim Kanadan tai USAn koulusysteemistä: tasoryhmät, valinnaisia aineita enemmän, kaikki lapset käyvät samaa koulua, ei jakoa ammattikoululaisiin ja lukiolaisiin. Kaikki saman katon alle ja koulun päättyessa sama lakki päähän. Sen jälkeen vasta erikoistutaan.
Tietenkin silloinkin osa nuorista jättää koulun kesken ja osalla on pahoja ongelmia, mutta ne eivät johdu koululaitoksesta. Elämästä ei voi yksinkertaisesti tehdä ongelmatonta.
Pohjois-amerikkalaista systeemiä ei voi hyljätä epäonnistuneena. Se on demokraattinen. Sieltä niitä nobelistejakin tulee eniten, jos vaikka se laitetaan mitaksi.
Lue myös tämän blogin kommentit
Runo puunhalaajille
Kuva Luminen puisto saa kuvittaa runoa, jonka opin jo vaihto-oppilaana ollessani. Osasin sen ennen ulkoa, mutta en tiennyt kuka sen oli kirjoittanut, netistähän se löytyi.
"I think that I shall never see
A poem lovely as a tree.
A tree whose hungry mouth is prest
Against the earth's sweet flowing breast;
A tree that looks at God all day
And lifts her leafy arms to pray;
A tree that may in Summer wear
A nest of robins in her hair;
Upon whose bosom snow has lain;
Who intimately lives with rain.--"
~Joyce Kilmer, "Trees," 1914
Runoja ja sanontoja puista (engl)
Yllä linkissä oleva kuva on mieheni ottama. Noin paljon lunta oli vuoden 2006 marraskuussa, ainakin muutaman päivän.
Nyt on niin syksyisen tai mieluummin keväisen näköistä, että alkaa odottaa oikeaa kevättä. Netissä kiertäessäni ihastuin kovasti blogipohjaan, jossa on kukkiva puu. Laitoin sen erääseen blogiini. Sepä olikin hankalaa, sillä "kettu" kaatuili koko ajan kyljelleen, ja blogi oli maan ja taivaan välillä, en tiennyt mikä oli mennyt perille. Luulin, että jokin virus on vallannut koneen, se on täynnä troijalaisia. Piti tarkistaa, ei ollut mitään. Tuli jo aamuyö ennen kuin pääsin nukkumaan.
Vaihdoin heti päivällä Operaan, ja kaikki sujuu aivan erinomaisesti. Lopputulos miellyttää. Blogi saattaa aueta hitaasti. Ehkä täytyy keventää. Kevättä kohti kun mennään.
Firefox toimii taas. Tuntuu parhalta vaihdella näitä.
"I think that I shall never see
A poem lovely as a tree.
A tree whose hungry mouth is prest
Against the earth's sweet flowing breast;
A tree that looks at God all day
And lifts her leafy arms to pray;
A tree that may in Summer wear
A nest of robins in her hair;
Upon whose bosom snow has lain;
Who intimately lives with rain.--"
~Joyce Kilmer, "Trees," 1914
Runoja ja sanontoja puista (engl)
Yllä linkissä oleva kuva on mieheni ottama. Noin paljon lunta oli vuoden 2006 marraskuussa, ainakin muutaman päivän.
Nyt on niin syksyisen tai mieluummin keväisen näköistä, että alkaa odottaa oikeaa kevättä. Netissä kiertäessäni ihastuin kovasti blogipohjaan, jossa on kukkiva puu. Laitoin sen erääseen blogiini. Sepä olikin hankalaa, sillä "kettu" kaatuili koko ajan kyljelleen, ja blogi oli maan ja taivaan välillä, en tiennyt mikä oli mennyt perille. Luulin, että jokin virus on vallannut koneen, se on täynnä troijalaisia. Piti tarkistaa, ei ollut mitään. Tuli jo aamuyö ennen kuin pääsin nukkumaan.
Vaihdoin heti päivällä Operaan, ja kaikki sujuu aivan erinomaisesti. Lopputulos miellyttää. Blogi saattaa aueta hitaasti. Ehkä täytyy keventää. Kevättä kohti kun mennään.
Firefox toimii taas. Tuntuu parhalta vaihdella näitä.
tiistaina, tammikuuta 13, 2009
Hesari, tiede ja uskonto
Hesari käsittelee tänään Tieteen päiviä yllättävän asiallisesti.
On kiinnostava selostus uskontotieteilijä Jani Närhin Paratiisi-tutkimuksesta. Uskontotiedehän ei tee oikein harjoitettuna arvoarvostelmia uskonnoista, vaan vertailee niitä mahdollisimman puolueettomasti riippumatta tutkijan omasta maailmankatsomuksesta. Omana opiskeluaikanani tein seminaariesitelmän buddhalaisuudesta ja aloittelin Kanadassa asuessani tutkimusta lasten asemasta suurissa maailmanuskonnoissa.
Kirkkohistorian emeritusprofessori Laasosen kirjoitus kertoo tavallisen suomalaisen luterilaisen suhteesta evoluutiotutkimukseen. Ymmärretään, että tutkija toimii vain luonnontieteellisten argumenttien varassa.
"Tutkimus saattaa päätyä hypoteeseihin tai tuloksiin, jotka osoittautuvat kestämättömiksi, mutta tiede korjaa ne itse. Kaikki tulokset ovat jatkuvan kritiikin armottoman tarkkailun alla.
Eri luokkaan kuuluvat ne, jotka koettavat rakentaa evoluutioon perustuen jonkinlaista antiuskontoa", kirjoittaa Laasonen.
Nämä ovat niitä, joita tarkoitin "tieteen taistolaisilla", taistelevilla ateisteilla, jotka valjastavat evoluutio-opin oman aatteensa, "tiedeuskonnon" aseeksi muita uskontoja vastaan.
Laasonen kirjoittaa lopuksi: "Evoluution tutkija voi olla samalla uskova kristitty. Tämän suhteen ymmärtämiseksi koulun uskonnonopetuksella on oma tehtävänsä."
Samoin varmaankin myös luonnontieteiden opetuksella.
Eräs kohta Tiede ja luonto -sivulla huvitti: "Evoluution vastustajia odotettiin ja pelättiin." Vastustajien "armotonta kritiikkiä" ei oltu valmiita kestämään. Olisi ollut asiallista, että joku puhujista olisi edustanut myös evoluution vastustajia, sillä antiuskonnon edustajat saivat olla mukana, jopa johtavilla paikoilla.
P. S. Opin jotain uuttakin Tiede ja luonto -sivulta.
"Nykyisin tutkijat tuntevat perinnöllisyyden lait todella hyvin. Silti heillekin niin sanottu epigeneettinen mekanismi on hämärä.
Epigenetiikka tarkoittaa sitä, etteivät pelkästään geenit siirry sukupolvelta toiselle. Eliön elinajan kokemuksillakin on jonkinlaista periytyvyyttä."
Tuo on asia, jota me maallikotkin monesti pohdimme.
On kiinnostava selostus uskontotieteilijä Jani Närhin Paratiisi-tutkimuksesta. Uskontotiedehän ei tee oikein harjoitettuna arvoarvostelmia uskonnoista, vaan vertailee niitä mahdollisimman puolueettomasti riippumatta tutkijan omasta maailmankatsomuksesta. Omana opiskeluaikanani tein seminaariesitelmän buddhalaisuudesta ja aloittelin Kanadassa asuessani tutkimusta lasten asemasta suurissa maailmanuskonnoissa.
Kirkkohistorian emeritusprofessori Laasosen kirjoitus kertoo tavallisen suomalaisen luterilaisen suhteesta evoluutiotutkimukseen. Ymmärretään, että tutkija toimii vain luonnontieteellisten argumenttien varassa.
"Tutkimus saattaa päätyä hypoteeseihin tai tuloksiin, jotka osoittautuvat kestämättömiksi, mutta tiede korjaa ne itse. Kaikki tulokset ovat jatkuvan kritiikin armottoman tarkkailun alla.
Eri luokkaan kuuluvat ne, jotka koettavat rakentaa evoluutioon perustuen jonkinlaista antiuskontoa", kirjoittaa Laasonen.
Nämä ovat niitä, joita tarkoitin "tieteen taistolaisilla", taistelevilla ateisteilla, jotka valjastavat evoluutio-opin oman aatteensa, "tiedeuskonnon" aseeksi muita uskontoja vastaan.
Laasonen kirjoittaa lopuksi: "Evoluution tutkija voi olla samalla uskova kristitty. Tämän suhteen ymmärtämiseksi koulun uskonnonopetuksella on oma tehtävänsä."
Samoin varmaankin myös luonnontieteiden opetuksella.
Eräs kohta Tiede ja luonto -sivulla huvitti: "Evoluution vastustajia odotettiin ja pelättiin." Vastustajien "armotonta kritiikkiä" ei oltu valmiita kestämään. Olisi ollut asiallista, että joku puhujista olisi edustanut myös evoluution vastustajia, sillä antiuskonnon edustajat saivat olla mukana, jopa johtavilla paikoilla.
P. S. Opin jotain uuttakin Tiede ja luonto -sivulta.
"Nykyisin tutkijat tuntevat perinnöllisyyden lait todella hyvin. Silti heillekin niin sanottu epigeneettinen mekanismi on hämärä.
Epigenetiikka tarkoittaa sitä, etteivät pelkästään geenit siirry sukupolvelta toiselle. Eliön elinajan kokemuksillakin on jonkinlaista periytyvyyttä."
Tuo on asia, jota me maallikotkin monesti pohdimme.
maanantaina, tammikuuta 12, 2009
Blogit ja maailmankatsomus
En puhu yleensä uskonnosta tai muista yksityisasioista ihmisten kanssa muutoin kuin erityistilanteissa. Tässä blogissa tilanne on toinen, ja siihen on vahva syy.
Maailmankatsomuksen alueella ollaan hienotunteisia normaalielämässä. Saman perheen jäsenillä tai läheisillä ystävillä voi olla täysin erilainen maailmankatsomus. Ei ole harvinaista, että eri uskontokuntiin kuuluvat solmivat avioliiton keskenään. Muita uskontoja kunnioitetaan yleensä kaikkien uskontojen harjoittajien kesken. Liikutaan herkällä alueella.
Minulle oli suuri yllätys, että Internetissä käydään sotaa uskontoja vastaan. Normaalielämässä sellaisia ihmisiä tapaa erittäin harvoin, koska heitähän on esimerkiksi Suomessa tilastojen mukaan hyvin vähän.
Pitäisikö uskontoa arvostavien olla Internetissä hiljaa, kun uskonnoista esitetään mitä oudoimpia väitteitä ja halutaan pakottaa kaikki elämään yhteiskunnassa vähemmistönä olevan ateistien joukon mielen mukaan ja edistämään heidän tavoitteitaan? Uskonnosta ei saisi puhua ollenkaan, mutta uskonnon pilkkaamista ja ateismin edistämistä suositaan. Aika outo tilanne.
Mitä muuta ihmisryhmää saa Suomessa pilkata niin paljon kuin meitä suvaitsevaisia ja maltillisia luterilaisia?
Maailmankatsomuksen alueella ollaan hienotunteisia normaalielämässä. Saman perheen jäsenillä tai läheisillä ystävillä voi olla täysin erilainen maailmankatsomus. Ei ole harvinaista, että eri uskontokuntiin kuuluvat solmivat avioliiton keskenään. Muita uskontoja kunnioitetaan yleensä kaikkien uskontojen harjoittajien kesken. Liikutaan herkällä alueella.
Minulle oli suuri yllätys, että Internetissä käydään sotaa uskontoja vastaan. Normaalielämässä sellaisia ihmisiä tapaa erittäin harvoin, koska heitähän on esimerkiksi Suomessa tilastojen mukaan hyvin vähän.
Pitäisikö uskontoa arvostavien olla Internetissä hiljaa, kun uskonnoista esitetään mitä oudoimpia väitteitä ja halutaan pakottaa kaikki elämään yhteiskunnassa vähemmistönä olevan ateistien joukon mielen mukaan ja edistämään heidän tavoitteitaan? Uskonnosta ei saisi puhua ollenkaan, mutta uskonnon pilkkaamista ja ateismin edistämistä suositaan. Aika outo tilanne.
Mitä muuta ihmisryhmää saa Suomessa pilkata niin paljon kuin meitä suvaitsevaisia ja maltillisia luterilaisia?
perjantaina, tammikuuta 09, 2009
Photo Friday
Some of my Photo Friday -photos are in my photo blog
Photo Friday -kuvani ovat nykyään lähinnä tässä Blogisisko-blogissani, mutta myös valokuvablogissani. Katso Photo Friday ja blogeissani olevat hakusanat.
Photo Friday -kuvani ovat nykyään lähinnä tässä Blogisisko-blogissani, mutta myös valokuvablogissani. Katso Photo Friday ja blogeissani olevat hakusanat.
torstaina, tammikuuta 08, 2009
Me äidit
Cape Canaveral, Florida. Kuva liittyy olennaisesti blogikirjoitukseen
Kommenttini Sun äitis-blogiin:
Kiinnostava kirjoitus.
"psykologi sanoi äitiysvalmennuksessa, että lapset ovat parisuhteessa vain väliaikainen pullistuma" . Vai väliaikainen pullistuma! Onneksi ei ole niin. Nuorella psykologilla ei ollut vielä elämänkokemusta.
Synnytin kaikki kolme lasta yksin, sillä aviomiehiltä oli siihen aikaan pääsy kielletty synnytysosastolle. Mitään synnytysvalmennusta ei ollut.
Ensimmäinen synnytys oli klassinen kärsi ja odota, yli 20 tuntia sairaalassa kitumassa eli yhtä kauan kuin juuri samaan aikaan tapahtunut amerikkalaisten raketin kierto maan ympäri (Mercury -raketti 34 t, 19 min, 49 sek). Kapseli tuli maahan samaan aikaan, kuin poikamme syntyi. Täytyy laittaa blogiin parikymmentä vuotta tuon jälkeen otettu valokuva pojasta ja minusta sen raketin edessä Floridassa.
Kestin kivun, kun mielessäni kaikui musiikki, jota mieheni soitti minulle pianolla tuntikaudet, ennen kuin minun oli pakko lähteä sairaalaan. Satoi kovaa. Oli hyvin tunnelmallista. Se tulee nyt mieleen.
Ennen toisen lapsemme syntymää luin Suomen Kuvalehdestä lyhyen artikkelin, jossa selostettiin tuo edellisen kommentoijan mainitsema rentoutuminen oikeanlaisen hengityksen avulla. Se auttoi.
Toinen ja kolmas synnytys olivat täysin kivuttomia. Toisessa olivat kuitenkin läsnä lääkäri ja sairaanhoitaja. Se oli miellyttävä kokemus.
Kolmas synnytys oli niin kivuton, että minut jätettiin täysin oman onneni nojaan yksin synnytyshuoneeseen. "Eihän sieltä ole kuulunut mitään huutoa", selitti kätilö vihaisena, kun pojan tukka jo näkyi, kun kätilö vihdoin tuli luokseni, kun painelin taukoamatta soittokelloa. Lääkäri jutteli sillä aikaa ulkomaisen vieraan kanssa. En nähnyt häntä ollenkaan. Oli hullu vuosi 1968.
Onneksi lapsesta tuli erikoisen älykäs. Lapsivesikin tuli nimittäin jo kotona, ja samainen sadistinen kätilö pakotti minut kävelemään ja suihkuun sen jälkeen kun ambulanssimiehet olivat tuoneet minut paareilla sairaalaan.
Kokemukseni mukaan neuvolakin antoi silloin outoja neuvoja: Lasta ei saanut muka imettää enempää kuin kuusi kuukautta. Imetin "salaa" yli vuoden. Ajattelin, että eläimetkin imettävät poikasiaan kauan.
Noistä ajoistahan voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan.
Hyvää jatkoa vuodelle 2009!
Lisäys: "1963 May 16 -Landing of Mercury MA-9 Nation: USA. Program: Mercury. Flight: Mercury MA-9. After 22 orbits, virtually all spacecraft systems had failed, and Cooper manually fired the retrorockets and the spacecraft reentered the atmosphere, landing safely in the Pacific Ocean at 23:24 GMT, 34 hours, 19 minutes, and 49 seconds after liftoff. Cooper was reported in good condition, and this turned out to be the final Mercury flight."
keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009
T-paita
T-paita Hietalahden kirpputorilla
F. Scott Fitzgerald mainitsee vuonna 1920 sanat "T shirt ja sweater"
'T-shirt', 'teeshirt', sai nimensä siitä, kun esimerkiksi pöydälle levitettynä alkuperäisestä t-paidasta, pyöreäkaula-aukkoisesta lyhythihaisesta kauluksettomasta miehen aluspaidasta, muodostuu pullea t-kirjain.
Jo 1880-luvun Englannissa oli ollut samantyyppisiä miesten aluspaitoja. Niistä käytettiin nimeä 'vest', tai 'undervest' .
Lyhythihaisia aluspaitoja alettiin valmistaa 1920-luvulla. Koska siinä oli pienet hihat, sitä alettiin pitää 1930-40-luvuilla soveliaana käyttää ilman päällyspaitaa ja takkia. Tupakka-askia pidettiin hihassa.
1925-luvulla keksittiin valmistaa USAssa pitkähihainen 'sweatshirt' tai 'sweater' [vaikeaa ääntää koin vaihto-oppilaana], jota sanotaan Suomessa college-paidaksi tai svetariksi. Sen saattoi laittaa t-paidan päälle.
II maailmansodan aikana eurooppalaiset sotilaat käyttivät kevyitä aluspaitoja ilman sotilastakkia.
Lehtiin alkoi ilmestyä kuvia sotilaista lyhythihaisisssa aluspaidoissa. Vuoden 1942 Life-lehden kannessa on kuva sotilaasta, jolla on T-paita yllään.
July 13, 1942 kansi Life -lehti
http://www.oldlifemagazines.com/mag.php?d=071342
Vuoden 1948 presidenttikampanjassa mainospaita, samoin vuonna 1952 "I Like Ike" -paitoja.
John Wayne, Marlon Brando (kuva Kemppisen blogissa) ja James Dean käyttivät niitä. Alussa se oli shokeeraavaa. Vasta 1955 hyväksyttävää, 1960-luvulla nuorisopaidaksi.
Monta mallia, tavallisimmin napiton, kaulukseton, taskuton, pyöreä kaula-aukko, lyhyet hihat
Muinaiset kulttuurit
"Muinaiset kulttuurit kertoo: "7000 luonnollisen kokoista, terrakotasta veistettyä soturia aseineen, hevosineen ja vaunuineen saatteli Kiinan ensimmäisen keisarin tuonpuoleiseen vuonna 210 e.Kr."
maanantaina, tammikuuta 05, 2009
Historia-lehdet ja ajanmerkintä
Historia-lehtiä suurelle monikulttuuriselle englanninkieliselle maailmalle.
Esimerkkejä ajan merkitsemisestä näissä lehdissä:
BBC History Magazine, artikkeli historian isästä Herodotoksesta:
"His account, written sometime towards the mid-fifth century BC, revealed.."
"Some historians believe the tower was badly damaged during Cyrus's invasion in 539 BC." (= abbreviation 'eKr' in Finnish)
Smithsonian-lehti: "Justinian's Byzantine Empire circa A.D. 565." (=abbreviation 'jKr' in Finnish)
Molemmissa lehdissä on artikkeleita eri kulttuureista ja uskonnoista. Ne käyttävät koko ajan merkintöjä BC/AD eli eKr/jKr.
Lisäys 9.12.2013
Historia-lehti on lopettanut
"Historia-lehti siirtyi historiaan"
Suomenkielinen Historia-lehti ei käytä merkkejä eKr/jKr (=BC/AD) vaan ajanmerkintöjä eaa/jaa [in Finnish letters e, a, a and j, a, a], "ennen ajanlaskun alkua", "jälkeen ajanlaskun alun", jotka otettiin käyttöön Suomessa 1970-luvulla joissakin piireissä Neuvostoliiton ja Itä-Saksan vaikutuksesta.
Onko suomenkielinen Historia-lehti tarkoitettu sille pienelle ryhmälle, joka vastustaa eKr ja jKr -merkintöjä kristillisen ajanlaskun merkitsemisessä? Se on sääli, sillä tällainen lehti varmaan tarvitsisi lukijoita ja tilaajia. Vielä enemmän säälittävät ne lapset ja nuoret, joille opetetaan, että tämä 1970-luvulla uskontoja vastustamaan tehty ajanmerkintä olisi muka neutraali ja yleisin.
Esimerkiksi ruotsinkielinen Popular Historia -lehti käyttää BC/AD eli eKr/jKr -merkintöjä vastaavia muotoja.
Sulkakynä, lyijykynä, mustekynä..
Faberin lyijykyniä Akateemisen kirjakaupan ikkunassa Helsingissä
Lisäys 2013: Lue myös Nabokov ja jättiläislyijykynä (Speak Memory, Puhu muisti)
Sulkakynä, lyijykynä, mustekynä..Millä kirjoitat? Alustukseni keskusteluun, jota käytiin Kiiltomadon keskustelupalstalla 10.06.- 14.6.2004 (Lopussa lisätietoa)
Alustukseni 10.06.04 klo 15:45
Eräs Kanadassa asuva itäeurooppalainen kirjailija kertoi minulle, että hänen kirjansa syntyvät näin: Ensin hän puhuu kaikki mahdolliset asiat pienelle nauhurille, jota hän kuljettaa kaikkialla mukanaan. Vasta sitten kun hän on puhunut suunsa puhtaaksi valitsemastaan aiheesta, hän alkaa kirjoittaa. Hän tekee tutkimusta vasta sitten, kun huomaa olevan aihetta siihen.
Iäkäs Barbara Cartland saneli kirjansa divaanilla lojuen. Pikakirjoittaja istui kirjailijan näkymättömissä jossain divaanin selkämyksen takana.
Colette kertoo siitä, kuinka hän vei käsikirjoituksiaan konekirjoittajalle. Tolstoin vaimo kirjoitti öisin puhtaaksi miehensä päivällä kirjoittaman tekstin. Siihen kirjailija teki korjauksia seuraavana päivänä. Näin jatkui ja jatkui, kunnes teksti kelpasi.
Kerrotaan, että Tove Jansson kirjoitti käsin. Lieneekö se totta?
Suuri osa kirjallisuutta on kirjoitettu käsin - sulkakynällä, mustekynällä ja lyijykynällä - pergamenttiin, paperinpalasiin, viivoitettuihin kouluvihkoihin tai käytettyjen kirjekuorien taakse. Pieni Lucy Maud Montgomery kirjoitti ensimmäiset runonsa isoisän hoitaman postitoimiston vanhojen kuittien taakse.
Kirjoitin pitkään pienellä punaisella kirjoituskoneella, jonka olin ostanut Torontossa Pelastusarmeijan kirpputorilta. Sitten siiryin lasteni hylkäämiin tietokoneisiin. Tätä kirjoitan monta vuotta vanhalla kannettavalla tietokoneella [näin vuonna 2004]. Monesti kirjoitan käsin lyijykynällä, kuulakärkikynällä tai vesiliukoisella tussilla tulostamieni vanhojen versioiden taakse.
Millä Sinä kirjoitat? Tarkoitan tässä jokaista, joka kirjoittaa - riippumatta siitä ovatko hänen esseensä, mietelmänsä, runonsa romaaninsa, elämäkertansa, näytelmänsä tulleet julkaistuiksi [vai aikooko hän koskaan edes julkaista mitään.]
Oma kommenttini seuraavana päivänä eli 11.06.04 klo 10:28: Kirjoituskone. Tietokone. Sanelukone?
Vasta kun kirjoitin kirjoituskoneella pitkän monologin tyyliin " en osaa ajatella tämän koneen kautta", alkoi tuntua, että ajatus virtasi aivoista sormenpäiden kautta koneeseen ja paperille samalla tavalla kuin käsin kirjoittaen.
Tietokone on minusta luontevampi kuin kirjoituskone. En osaa sanoa, miksi niin on.
Ainakin englanniksi sanelukone toimii kuulemma jo hyvin. Entä suomeksi? Onko kenelläkään kokemuksia siitä, että sillä voisi siirtää tekstinsä suoraan tietkoneeseen.
Kommenttini 11.06.04 klo 12:15 Yöllisiä neronleimauksia
Olen opetellut kirjoittamaan puustaimilla pimeässäkin, jotta voin kirjoittaa muistiin vaikkapa elokuvissa eikä tarvitse sytyttää valoa yöllä. Se on kätevää.
Mutta onko teillekin sattunut joskus näin? Yöllä, kesken unien, unen ja valveillaolon rajamailla tulee "loistava idea" tai "häikäisevä sanonta". Se pitää panna heti paperille. Sitten nukahtaa tyytyväisenä uudestaan. Aamulla ei saa mitään selvää kirjoittamastaan tekstistä. Jopa sanat saattavat olla täysin olemattomia!
Kommenttini Kaikkissa kynissä ei ole voimaa 11.06.04 klo 16:14
Sami, tuo on totta monessa mielessä. (Hyvä kynän löytäminen tärkeää.) Tulostan tekstiä usein ja korjaan sekä lyijytäytekynällä että hyvin paksulla ja kauniilla kuulakärkikynällä. Paksuus säästää sorminiveliä.
Hiiri kipeyttää ranteeni. Paikannustappi on vaivaton. Miten se eronnee pitemmän päälle neliönmuotoisesta "paikannuskoskettimesta"? [Nyt vuonna 2009 sanon, että jälkimmäinen on helppokäyttöisempi.]
Kannettavalla voi kirjoittaa vuoteessa tai divaanilla. Se säästää selkää ja häntäluuta! Fysioterapeutti onkin monen kirjailijan ystävä.
Valokuvat ja omat piirrokset ovat tärkeä osa "muistiinpanoja". Niitä voi koota jättialbumeihin aihepiireittäin/aikakausittain postikorttien, lehtiartikkeleiden ja -kuvien lisäksi. Valokuvat tuovat ajallisesti ja maantieteellisesti kaukaisenkin paikan lähelle. Piirroksiin voi liittää sanalliset muistiinpanot. Johonkin aikakauteen tai aiheeseen liittyvät pikkuesineet ovat tärkeitä. Tekeekö joku kaiken tämän digitaalisella kameralla ja tietokoneella?
Kommenttini "Laulu ja digitaalikamera muistikirjana" 12.06.04 klo 07:57
Eiköhän suullinen perimätieto ole vanhin tapa tehdä "muistiinpanoja"? Se on yllättävän luotettava. Esimerkiksi vanhat, vieläkin lauletut englantilaiset lastenlaulut kertovat ihmeellisiä asioita historiasta. [Viittaan tässä mm lauluun "Here we go round the mulberry bush", joka kertoo rutosta - "we all fall down" - ja lauluun "London Bridge", joka kertoo lasten uhraamisesta siltoja rakennettaessa.]
Markku, valokuvasi ovat vaikuttavia. Pohjolan monikulttuurisuus yllätti. Olenhan katsonut oikean Markun ottamia kuvia?
Muiden ottamat ja omat valokuvat ovat minulle tärkeitä. Olen huolissani kuvien säilyvyydestä. Jotkut sanovat, että mustavalkoiset kuvat ovat varmimpia. Mikä lienee uusin tieto asiasta?
Tapani, J:kin [nimi jätetty pois] on ihminen. Hän on vanhentunut, ja muisti ei ehkä toimi enää yhtä hyvin kuin ennen. Siksi nuo paperilappuset.
Kannattaa laittaa asioita paperille. Muistissa ne muuttuvat. Ehkä kypsyvätkin.
Hyvää viikonloppua kaikille! Pirkko [Käytin siihen aikaan nettikeskusteluissa kutsumanimeäni.]
Kommenttini "Tekstinkäsittelylaitteen ihanuus", 12-06.04, klo 18:57.
Tekstinkäsittelylaitteet ovat todellakin muuttaneet kirjoittamisen.
Yhdysvalloissa joku esiteini-ikäinen poika on kirjoittanut bestsellerin, muistaaksebni fantasiaa, jota hän oli suoltanut sitä ennen kotitietokoneella oman perheen ja ystäväperheiden luettavaksi.
Jo kauan sitten luin siitä, kuinka lastentarhalaiset kirjoittavat runoja, koska kirjoittaminen on helppoa tietokoneella. [Luin asiaa käsittelevän kirjan jo ennen vuotta 1979, jolloin muutimme Kanadaan.]
Itsekin kuulun niihin, jotka saivat ensimmäisen kirjansa vihdoinkin valmiiksi, kun oppivat käyttämään tietokonetta. Kyllä esim. tekstin siirto paikasta toiseen on tietokoneella vaivattomampaa kuin entinen leikka-ja-liimaa -menetelmä. Ensimmäinen kerta tuntuu pelottavalta: näenköhän tuota tekstiä enää koskaan?
Tekstistä tulee mielestäni kunnollista, kun tulostaa usein, tekee korjaukset ensin paperille ja siirtää koneelle. Näin jatkuu, kunnes teksti on hyvää. Siis ihan sama juttu, jonka teki Tolstoi, mutta nyt ei puhtaaksikirjoitusta tee yöllä rouva Tolstoi, vaan kone.
Jotkut osaavat tietenkin tehdä kaikki vaiheet tietokoneella. Hyvin lahjakkaat tuottavat heti valmista tekstiä, vaikkapa runoa kuten Eino Leino. Vai onko tämäkin vain myytti? [Myös C. S. Lewis pystyi kirjoittamaan valmista tekstiä suoraan ilman kummempia korjauksia.]
Viimeinen oma kommentini "Onko kokemuksia sanelukoneen käytöstä?" 13.06.04., klo 14:14.
Tarkoitan sellaista, josta suomenkielinen puhe siirtyisi tekstiksi suoran tietokoneelle.
Alustukseen tuli yhteensä 36 kommenttia, joista omiani kuusi. Yhdeksän meistä kirjoitti nimellä, loput nimimerkillä. Keskustelu oli miellyttävää.
lauantaina, tammikuuta 03, 2009
Obama ja muisti
Hesarin kuukausiliitteessä on kiinnostava artikkeli Barack Obamasta. (Anu Uimonen: "Voi sinua, pikku Barack". HS/Kuukausiliite Tammikuu 2009, 28-35). Se on niin hyvin kirjoitettu, että luin sen ääneen miehelleni, joka on flunssassa. Artikkeli perustuu osittain Obaman kirjaan "Dreams from my Father".
Uimonen mainitsee artikkelissaan sivulla 34 sen Obaman kirjassa olevan kohdan, jossa tämä kirjoittaa tajunneensa rotunsa ensi kerran, kun näki yhdeksänvuotiaana Life-lehdessä olevan kuvan mustasta miehestä, joka yritti muuttaa ihonvärinsä valkoiseksi. Dramaattinen tapaus, tai oikeammin vain muistikuva, sillä sellaista juttua ja kuvaa ei ole ollut koskaan Life-lehdessä eikä myöskään Ebony-lehdessä, jossa Obama arveli sen ehkä olleen, kun häneltä kyseltiin asiaa viime vuonna.
Washington Postin toimittaja arveli, että Obamalle sattui sama juttu, mikä tapahtuu meille muillekin - hän muisti väärin. Minulle tuli mieleen se mahdollisuus, että Obama oli ehkä sekoittanut muistoonsa toisen aikoinaan lehdessä olleen uutisen: musta nainen yritti valkaista kasvojaan joillakin aineilla, jotka aiheuttivat pahoja jälkiseurauksia.
Jostain syystä Anu Uimonen ei kirjoita mitään tästä Obaman muistivirheestä.
Uimonen mainitsee artikkelissaan sivulla 34 sen Obaman kirjassa olevan kohdan, jossa tämä kirjoittaa tajunneensa rotunsa ensi kerran, kun näki yhdeksänvuotiaana Life-lehdessä olevan kuvan mustasta miehestä, joka yritti muuttaa ihonvärinsä valkoiseksi. Dramaattinen tapaus, tai oikeammin vain muistikuva, sillä sellaista juttua ja kuvaa ei ole ollut koskaan Life-lehdessä eikä myöskään Ebony-lehdessä, jossa Obama arveli sen ehkä olleen, kun häneltä kyseltiin asiaa viime vuonna.
Washington Postin toimittaja arveli, että Obamalle sattui sama juttu, mikä tapahtuu meille muillekin - hän muisti väärin. Minulle tuli mieleen se mahdollisuus, että Obama oli ehkä sekoittanut muistoonsa toisen aikoinaan lehdessä olleen uutisen: musta nainen yritti valkaista kasvojaan joillakin aineilla, jotka aiheuttivat pahoja jälkiseurauksia.
Jostain syystä Anu Uimonen ei kirjoita mitään tästä Obaman muistivirheestä.
perjantaina, tammikuuta 02, 2009
Millainen oli Viktorian aika?
Kuva: Anna Amnell
Kanadalaisen museon oppaita ja muita työntekijöitä 1800-luvun asuissa.
1800-luvun elämä on meille tämän ajan ihmisille tuttua monista TV-sarjoista, joissa sitä käsitellään monista näkökulmista. Teema näyttää tänään 21.50 -23.05, juuri ennen Tohtori Zivagoa, historiaohjelman Kuningatar Viktorian miehet. (Teema 2.1.2009)
Millainen oli Viktorian aika? Kirjoitin aikoinaan Kotilieteen pitkän artikkelin Viktorian tyylistä. Se on luettavissa Kotisivublogissani. Valitettavasti kuvat puuttuvat, vain kuvateksti on jäänyt jäljelle siirroissa blogista toiseen. Artikkelissani käsitellään naisen ja miehen asemaa kodissa, kotia ja viktoriaanista sisustustyyliä, joka palasi ensin Yhdysvaltoihin ja sitten muuallekin.
Varakkaiden ihmisten talot olivat suuria, kuin loistohotelleja, joissa oli paljon henkilökuntaa. Lapsiakin oli palvelijoina, se takasi kasvaville tytöille ja pojille ruoan, vaatteet ja lämpimän asunnon, mutta sitoi palvelijan ammattiin, josta oli vaikeaa siirtyä muualle. Tuleville perheenäideille se oli kuitenkin hyödyllinen "talouskoulu". Muun muassa Lucy Maud Montgomery kuvaa päiväkirjoissaan sitä, kuinka hänen täytyi opettaa aina uusille palvelustytöille, miten kotia hoidettiin. Kodinkoneita ja valmisruokia ei ollut, perheenäidin ja palvelijoiden työ oli välttämätöntä.
Lue myös Viktorian ajan salissa. Ks myös saman blogin sivupalkin Viktorian aika -linkit.
torstaina, tammikuuta 01, 2009
Kommentti
Tämä on kommentti keskusteluun, jota käydään Iineksen blogissa (taitaa olla jo 86. kommentti menossa, minullakin toinen tai kolmas).
Luin juuri Dagens Nyheterin kulttuuriosastosta siitä, kuinka Drohobychissä Ukrainassa pidetään joka vuosi tilaisuus kirjailija Bruno Schulzin muistoksi juuri sillä paikalla, jossa Gestapo murhasi hänet vuonna 1942.
Ensin pitää rukouksen rabbi, sitten katolinen pappi ja sitten ortodoksipappi. Ihmisiä tulee joka vuosi eri puolilta maailmaa mukaan tähän tapahtumaan.
Uskonnot eivät ole siis suinkaan aina kilpailutilanteessa. Ne ovat yhteistoiminnassa monilla aloilla. Se kuuluu uskontojenväliseen normaaliin elämään.
Uskonkysymyksissä kukin uskonto elää omaa elämäänsä toisia uskontoja kunnioittaen. On kulttuuri-imperialismia vaatia, että uskonnot eivät saisi pysyä omissa uskonkäsityksissään vaan niiden pitäisi tehdä yhteinen sekoitus opeistaan.
Luin juuri Dagens Nyheterin kulttuuriosastosta siitä, kuinka Drohobychissä Ukrainassa pidetään joka vuosi tilaisuus kirjailija Bruno Schulzin muistoksi juuri sillä paikalla, jossa Gestapo murhasi hänet vuonna 1942.
Ensin pitää rukouksen rabbi, sitten katolinen pappi ja sitten ortodoksipappi. Ihmisiä tulee joka vuosi eri puolilta maailmaa mukaan tähän tapahtumaan.
Uskonnot eivät ole siis suinkaan aina kilpailutilanteessa. Ne ovat yhteistoiminnassa monilla aloilla. Se kuuluu uskontojenväliseen normaaliin elämään.
Uskonkysymyksissä kukin uskonto elää omaa elämäänsä toisia uskontoja kunnioittaen. On kulttuuri-imperialismia vaatia, että uskonnot eivät saisi pysyä omissa uskonkäsityksissään vaan niiden pitäisi tehdä yhteinen sekoitus opeistaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)