Ensin se menee murjottamaan TV:n päälle kuin alakuloisena, nostaa päänsä ja irvistää katon rajassa olevalle kaapille, jonka päälle se hyppäsi ennen nuorempana. Sitten Nestor katsoo ikkunasta ulos, kääntyy selin kiinalaiseen kaappiin kuin oliis luopunut koko jutusta - ja hyppää yhtäkkiä kaapin päälle. Klikkaa kuva suureksi.
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
sunnuntai, kesäkuuta 30, 2013
Nestor hyppää kaapin päälle
Hyppyä edeltää erikoinen psykologinen valmentautuminen.
Ensin se menee murjottamaan TV:n päälle kuin alakuloisena, nostaa päänsä ja irvistää katon rajassa olevalle kaapille, jonka päälle se hyppäsi ennen nuorempana. Sitten Nestor katsoo ikkunasta ulos, kääntyy selin kiinalaiseen kaappiin kuin oliis luopunut koko jutusta - ja hyppää yhtäkkiä kaapin päälle. Klikkaa kuva suureksi.
Ensin se menee murjottamaan TV:n päälle kuin alakuloisena, nostaa päänsä ja irvistää katon rajassa olevalle kaapille, jonka päälle se hyppäsi ennen nuorempana. Sitten Nestor katsoo ikkunasta ulos, kääntyy selin kiinalaiseen kaappiin kuin oliis luopunut koko jutusta - ja hyppää yhtäkkiä kaapin päälle. Klikkaa kuva suureksi.
Polkupyörien kaupunki
Helsingistä on tullut yhä enemmän polkupyörien kaupunki. Polkupyöriä on entistä enemmän, ja ne ovat entistä kauniimpia.
Polkupyörät ovat kaupunkitaidetta, city art. Niitä on hauskaa kuvata.
Minulla ei ole ollut koskaan polkupyörää, en osaa ajaa polkupyörällä. Kuljen kävellen ja raitiotievanulla. Kun on oikein kiire, olen sairas tai on oikein huono sää, käytän taksia.
Polkupyörät ovat minulle silmänruokaa ja mikrohistoriaa. Seuraan niden kehitystä.
Polkupyörät ovat kaupunkitaidetta, city art. Niitä on hauskaa kuvata.
Minulla ei ole ollut koskaan polkupyörää, en osaa ajaa polkupyörällä. Kuljen kävellen ja raitiotievanulla. Kun on oikein kiire, olen sairas tai on oikein huono sää, käytän taksia.
Polkupyörät ovat minulle silmänruokaa ja mikrohistoriaa. Seuraan niden kehitystä.
Ajatukset lentoon
Lähde lentoon, lue Kemppistä: "Herrat pitävät nihilisteistä":
"Jos joku epäilee olemassaoloa harhaksi, työntäköön parsinneulan peukaloonsa" ja muuta mukavaa sunnuntaiksi.
"Jos joku epäilee olemassaoloa harhaksi, työntäköön parsinneulan peukaloonsa" ja muuta mukavaa sunnuntaiksi.
lauantaina, kesäkuuta 29, 2013
Kaunis iltarusko
Kaunis iltarusko, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Mikä vastakohta kaupungin keskustalle, joka oli täynnä roskia ja haisi pahalle. Helsinki ei selviä nykyään lumisista talvista eikä helteisistä kesistä.
Luin, että Yhdysvaltain suurlähettiläs ja hänen vaimonsa harrastavat vapaa-aikoinaan roskien keräämistä. Helsingissä niitä riittää. Heitä olisi tarvittu eilen illalla Esplanadilla, jossa roskat olivat levinneet.
.Ehkä sitten, kun ulkomaisiin lehtiin ilmestyy kirjoituksia haisevasta Helsingistä, tänne laitetaan tarpeeksi roskakoreja. Ja iso kaupunki, isot roskalaatikot. Alla pietarilaisia roskalaatikoita.
perjantaina, kesäkuuta 28, 2013
torstaina, kesäkuuta 27, 2013
Varhain aamulla
sunrise was at 03.56. in Helsinki
Kun kaikki ikunat ovat auki helteen vuoksi, herään aikaisin aamulla kaupungin ääniin. Tiedän, että silloin ierkkeristä saattaa näkyä kaunis taivas. Mutta täytyy rynnätä ottamaan valokuva, sillä värit vaihtuvat nopeasti.
On tulossa kuuma päivä. Näinä aamutunteina voi kuitenkin ehtiä paljon.
Kun kaikki ikunat ovat auki helteen vuoksi, herään aikaisin aamulla kaupungin ääniin. Tiedän, että silloin ierkkeristä saattaa näkyä kaunis taivas. Mutta täytyy rynnätä ottamaan valokuva, sillä värit vaihtuvat nopeasti.
On tulossa kuuma päivä. Näinä aamutunteina voi kuitenkin ehtiä paljon.
keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013
Viipurista ollaan
Viipurin maalaiskunnan vaakuna
Toisen blogikirjoituksen kommenteissa tuli puhetta Viipurista. Näyttää siltä, että monilla on sinne jonkinlaisia sukuyhteyksiä. Isoisäni pelimanni ja suksimestari Jaakko Rytkönen piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Hän eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa. Hän eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti myös siitä, että hänen rakastamansa Pietari joutui kokemaan kovia ja tuli hirmuvallan osaksi.
Vasta viime syksynä [ vuonna 2012] kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni on siellä nyt työssä, kulkee isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla. Ukki ei ollut muodollisesti oppinut kirjaviisas. Hänen viisautensa oli elämänviisautta ja sivistyksensä sydämensivistystä. Hän oli käynyt vain kiertokoulun ja rippikoulun. Hän jätti kirjeiden kirjoittamisen vaimolleen, joka ei ollut käynyt sen kummenpia kouluja. Ukki luki innokkaasti sanomalehtiä ja oli ajassa mukana. Hän oli ihana mies. Äiti muisti lapsuudestaan, että ukki oli hänen toisen ihanteensa Tauno Palon näköinen nuorena miehenä, lauloi ja soitti.
Tiesiköhän ukki, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä? (Rytkölän talo Ala-Sommeen kylässä). Ehkä hän tiesi, sillä suullinen perimätieto on monesti hyvin luotettavaa ja ulottuu kauaksi. Mutta Suomessa on ollut pitkiä aikoja, jolloin on pitänyt varoa sitä, mitä puhuu, ja ukki oli aika hiljainen mies. Sain vasta muutama vuosi sitten tietää, että äidinpuoleiset esivanhemmat elivät 1400-luvulla Alasommeessa, Viipurin maalaiskunnassa. Se on aivan Viipurin eteläpuolella, kuulunee nykyään Viipuriin. Jotkut sukulaiset jopa lahjoittivat maatilan luostarille, ja suvun nuoret miehet olivat luostarin vuokraviljelijöinä. Sukututkimus taisi päästä vauhtiin vasta silloin, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä ja 1980-luvulla, jolloin olin poissa Suomesta.
1200-luvulta lähtien on sieltä täältä nykyisestä Etelä-Suomesta tietoja Rytkönen-nimisistä henkilöistä. Ensimmäisen sanotaan tulleen Saksasta Ahvenanmaalle. Mutta vasta 1475 Alasommeessa syntynyt Pekka Niilonpoika Rytkönen tiedetään varmuudella sukuni esi-isäksi. Joku Rytkönen oli kuulemma mukana Viipurin pamauksessakin. Pekka lähti vaeltamaan takaisin länteen jostain syystä ja päätyi Maavedelle. Siellä hän meni naimisiin vuonna 1496 Laititar-nimisen naisen kanssa. Pekka kuoli vuonna 1541, mutta hänen vanhimmasta pojastaan tuli taloon isäntä, ja siellä hänen jäkeläisensä ovat asuneet siitä lähtien.
Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikana Savoa asuttamaan ja päätyivät Pielavedelle. Isoisänikin tuli Pielavedeltä Iisalmeen vasta nuorukaisena 1800-luvun loppupuolella, ja häntä sanottiin taivaasta tipahtaneeksi pojaksi, kun kukaan ei tuntenut häntä ja hänen perhettään. Osa suvusta oli lähtenyt Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla, muun muassa Aino Ackten esi-isä.
Olen ollut vain kerran sukukokouksessa. Hämmästyin sitä, miten siellä oli ihmisiä, jotka muistuttivat kovasti toisiaan ulkomuodoltaan. Samoin hätkähdin kovasti, kun näin ensi kerran kuvan Glory Leppäsestä, Aino Ackten tyttärestä. Niin tutut piirteet. Lapseni sanovat, että kaikki suomalaiset taitavat olla sukua toisilleen. Mutta en ihmettele sitä, että jotkut historioitsijat näyttävät tutkivan sukunsa historiaa, se on Suomen historiaa. Jos olisin saanut tietää näitä sukutarinoita jo teini-ikäisenä, olisin varmaankin alkanut lukea historiaa ja päätynyt istumaan arkistoissa penkomassa jälkiä sukulaisistani. Yhdistävänä tekijänä tutkimuksessa olisi voinut olla vaikka mikä asia.
Nykyään ei enää etsitä sukulaisia kotiseudulta, vaan otetaan selville esiäiti tai esi-isä Afrikasta tai Aasiasta DNA:n avulla. Harva on kokenut sellaista yllätystä kuin se brittiarkeologi, joka löysi ikivanhat juurensa luolasta, jossa oli tehnyt kaivauksia vuosikaudet.
Huom! Jos huomaat virheen näissä esi-isä-jutuissa, ole hyvä ja kerro se kommentissasi.
Helle Helsinki 2013
Kissa rentoutuu helteellä
Ottakaamme oppia. Turkki ja villashaali on kuitenkin vain kissalle sopiva helleasu.
tiistaina, kesäkuuta 25, 2013
Kuninkaalliset kiemurat
Mitä tarkoittavat ihmeelliset kiemurat entisajan hallitsijoiden ja muiden merkkihenkilöiden nimikirjoituksissa? Ne olivat kirjureiden merkintöjä.
Kemppisen blogissa tänään "Nimistä", myös tämä:
"Valheellisen tarinan mukaan amerikkalaiset vakoojat selvittivät Potsdamin konferenssissa Stalinin käyttämän hopeisen savukekotelon arvoituksellisen kaiverruksen. Teksti osoittautui suomen kieleksi ja sanoi: 'Pitkäaikaiselle työntekijälle kiitollisuuden tuntein Viipurin Osuuskauppa.'"
P.S. Tuli mieleen, että tuo yllä oleva nimikirjoitus saattaa olla Elisabetin itsensä taiteilema. Hänhän oli hyvin opinut nainen.
sunnuntai, kesäkuuta 23, 2013
Mihin voin tallentaa sähköpostiviestit?
Taiteilija voi tallentaa muistojaan piirtämällä ja maalaamalla (Matti Amnell: Tanah Rata, Cameron Highlands)
Olen koettanut innostaa lapsiani ja sisareni poikaa pitämään päiväkirjaa, sillä he ovat matkustelleet ja asuneetkin monissa maissa, joista jotkut ovat aika eksoottisia. Minua on harmittanut, että en itse ole pitänyt päiväkirjaa muuten kuin ajoittain.
Kirjoitan nykyään usein sekä julkisiin että yksityisiin blogeihini. Tulee merkittyä edes jotakin muistiin. Laitan kuvani talteen Flickriin. Tallennan kirjojeni versiotkin sähköpostiin, lähetän ne itselleni pitkinä tiedostoina ja poistan välillä tarpeettomat. Sisareni kirjoitti talteen pojaltaan tulleet tekstiviestitkin, sillä se oli joinakin aikoina heidän ensisijainen kommunikaatiovälineensä, kun he asuivat pitkiä aikoja toinen toisella puolen maapalloa.
Siivosin sähköpostiani ja poistin tarpeettomia viestejä. Eteen tuli mitä mielenkiintoisimpia viestejä. Vaikka yksityiset viestit voivat olla lyhyitä, viestiketjuista syntyy kokonaisia tarinoita. On keskustelua joidenkin tutkijoiden kanssa. On viestisarjoja, joissa keskustellaan maratoniin valmistautumisesta ja siitä toipumisesta, suunnitellaan matkaohjelmaa, annetaan hyviä ideoita retkiin, pohditaan sikainfluenssaa tai joitain eksoottisia sairauksia, joita turisti voi saada.
Aikaisemmin tallensin ja tulostin kaikki nettikeskusteluihin osallistumiset. Niitä on pari paksua kansiota laserilla tulostettuina. Onneksi tein niin, sillä esimerkiksi Kiiltomato poisti usean vuoden keskustelut. Joku tärkeä alustus jäi tallentamatta. Viimeksi katosi Vuodatuksen muutoksissa valokuvia, joita en ollut tallentanut muualle. Tallennan nytkin pitkät tai tärkeät kommenttini, sillä bloggaajat saattavat sulkea tai poistaa bloginsa.
Olen alkanut käydä läpi sähköpostiviestejäni ja tallentaa tärkeimmät. Mitä tapahtuisi, jos vaikkapa gmail katoaisi? Mikä on turvallisin tallennusmuoto kiveen hakkaamisen ja pergamentille kirjoittamisen lisäksi?
Iisalmen kirkonkylän vanha kivikoulu
Johtajaopettaja Aaro Pekkarisen lapset. Taustalla vuonna 1930 rakennettu "kivikoulu"
Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)
Kuvakansioni Iisalmi koulut
Koulun lapset sota-aikana eli 1940-luvullaHuom! UUTTA: Kivikoulun kuvat : Kari Jalkasen kansio
Mieheni isä haki johtajaopettajaksi Iisalmen kirkonkylän koululle 1920-luvun loppupuolella, ja hänelle sanottiin silloin, että kouluun tulee uusi lisärakennus, "kivikoulu".
Kirjakaapistamme löytyi Tuomas Kortelaisen kirjoittama Iisalmen seurakunnan historia 1627-1977. Kortelainen kertoo:
"Kirkonkylään valmistui 1930 pitäjän ensimmäisen koulurakennuksen vierelle 'kivikoulu'. " Kortelainen viittaa Iisalmen maalaiskunnan kunnankirjurin (virka olisi nykyisin lähinnä kunnanjohtaja) Juho Pehkosen kirjaan " Iisalmen kunnan kansakoululaitoksen ja kirkonkylän kansakoulun 70-vuotiskertomus. Iisalmi 1947.
Tällä hetkellä entinen "Iisalmen Kirkonkylän uusi koulu" on kuulemma surkeassa tilassa, sen kohtaloa pohditaan. Siellä on pidetty taidenäyttelyitä, mm mieheni opettajaveljen töitä on ollut siellä näytteillä.
Koulurakennuksessa oli myös kaksi opettajan asuntoa, yksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Siellä oli kolme luokkahuonetta, kaksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Yläkerran luokat voitiin yhdistää yhdeksi juhlatilaksi avaamalla isot ovet väliltä. Siellä oli keskuslämmitys päinvastoin kuin vanhassa koulussa, kauniissa puutalossa, jossa oli 1950-luvun loppupuoleen asti puulämmitys.
Mainittakoon, että uusi koulu sijaitsi ja sijaitsee suuren koulunpihan laidalla ja sen ympärillä on puita ja ruusupensaita maantien ja koulun välillä. Oli siis vain maantie, ei katuja. Koulukokonaisuus muistutti enemmänkin maalaistaloa tai pappilaa, ja siinä oli useita ulkorakennuksia, mm talli, aitat, sauna, navetta, riihi jne ja jättiläismäisen iso halkoliiteri. Koulu sijaitsi kulttuuriympäristössä, sillä "Brofeldtin pappila", joka on nykyään Seurasaaressa, oli kilometrin päässä.
Iisalmen kirkonkylänkoulun päärakennus, joka on valitettavasti purettu
Kuvakansioni: Iisalmen kirkonkylän koulu
Mieheni vanhemmat opettivat tässä vanhassa kauniissa puukoulussa. Isä oli johtajaopettaja (vastaa nykyajan peruskoulun rehtoria) ja hänen luokkaansa mentiin työhuoneesta, äidin luokkaan taas mentiin keittiöstä.
Sillä paikalla on tehty jo tarpeeksi tuhoa, sillä sieltä pantiin maan tasalle kaunis puukoulu.
Onneksi kivikoulu on jäljellä!
Kuvakansioni Iisalmi koulut
Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)
lauantaina, kesäkuuta 22, 2013
perjantaina, kesäkuuta 21, 2013
Hyvää juhannusta
Juhannus on iloinen juhla, sillä silloin on erään Johanneksen syntymäpäivä. (todellisuudessa 24.6.) Sitä on juhlittu 400-luvulta lähtien.
Vihreää elämäntapaa ruokailussaan ja asumisessaan edustanut Johannes Kastaja söi hunajaa ja heinäsirkkoja. Hän oli reilusti 2000 vuotta aikaansa edellä, sillä meidän kaiikkien pitäisi kuulemma oppia syömään koppakuoriaisia ja heinäsirkkoja. Se ratkaisisi maailman ravinto-ongelman.
Hyönteistutkija Lena Huldén on syönyt vuosien ajan muun muassa sirkkoja ja jauhomatoja. Huldénin mukaan hyönteiset ovat terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa, kertoi Turun Sanomat.
P.S.
Vain Suomi ja Ruotsi ovat siirtäneet juhannuksen vieton pois Johannes Kastajan päivästä (24.6.) . Ei ole ihme, että muistellaan, että ennen oli juhannuksena aina kaunis sää. Juhannusta vietettiin viikkoa myöhemmin kuin usein nykyään.
Patsas on Johanneksen kirkon edessä. The statue is in front of St John's Park Helsinki.
Vihreää elämäntapaa ruokailussaan ja asumisessaan edustanut Johannes Kastaja söi hunajaa ja heinäsirkkoja. Hän oli reilusti 2000 vuotta aikaansa edellä, sillä meidän kaiikkien pitäisi kuulemma oppia syömään koppakuoriaisia ja heinäsirkkoja. Se ratkaisisi maailman ravinto-ongelman.
Hyönteistutkija Lena Huldén on syönyt vuosien ajan muun muassa sirkkoja ja jauhomatoja. Huldénin mukaan hyönteiset ovat terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa, kertoi Turun Sanomat.
P.S.
Vain Suomi ja Ruotsi ovat siirtäneet juhannuksen vieton pois Johannes Kastajan päivästä (24.6.) . Ei ole ihme, että muistellaan, että ennen oli juhannuksena aina kaunis sää. Juhannusta vietettiin viikkoa myöhemmin kuin usein nykyään.
Patsas on Johanneksen kirkon edessä. The statue is in front of St John's Park Helsinki.
torstaina, kesäkuuta 20, 2013
Sorruin ostamaan amerikkalaisen menestysromaanin
Gillian Flynn: Kiltti tyttö.
Alkuvaikutelma eli sivut 11-18. (jatkuu)
Luin aamulla kirja-arvostelun romaanista, joka on liian pitkä. Sen olisi pitänyt jo varoittaa. Mutta repäisin kirja-arvostelun lehdestä ja pyysin miestäni tuomaan tämän kirjan minulle työstä tullessaan.
Dickensin ja muiden vanhojen mestareiden kirjat saavat olla hyvinkin pitkiä, sillä ne ovat ajan koettelemia, hyviksi havaittuja romaaneja. Myös John Irvingin kirja saa olla pitkä, sillä hän on aina hauska. Mutta olen kyllästynyt jo ensimmäisillä sivuilla Gillian Flynnin kirjaan "Kiltti tyttö" (2013), alkuperäinen nimi 'Gone Girl' (2012), tyttö mennyttä kalua, siis kadonnut tai kadotettu, murhattu? Alussa vihjaillaan jotain. En sanoisi sitä ennakoinniksi.
Lukija ei halunnut tätä kirjaa vaan kirjailija, joka kaikkien kirjailijoiden tavoin haaveilee kirjoittavansa joskus romaanin, jolla hankkisi edes niin paljon rahaa, että voisi ostaa pienen siirtolapuutarhamökin. P. D. James sanoi Suomessa käydessään, että Englannissa keskinkertaisetkin kirjailijat voivat hankkia oman talon ja elättää perheensä. En usko, että voivat Suomessa, pienen kielialueen maassa, jossa kaiken lisäksi suuri osa väestöstä osaa lukea muillakin kielillä kirjoitettuja kirjoja. Englanninkielisissä maissa taas koulutetut ihmisetkin ovat aika kielitaidottomia, jolleivat ole diplomaatteja, tutkijoita tai siirtolaisten lapsia.
Ymmärsin kirja-arvostelusta, että kirjailija on tehnyt romaanistaan liian pitkän - 447 sivua - koska kustantajat haluavat pitkiä kirjoja. Entä sitten Ian MacEwan, jonka kirjat ovat lyhyitä mutta erittäin hyviä? Eikö hän kelpaisi enää kenellekään, jos olisi aloittelevaa kirjailija? Hän kun on myös aika ruma mies. Nykyään pitää kirjailijan olla mieluiten kaunis nuori nainen.
Muistelen, että tämän kirjailijan sanottiin heittelevän lukijaansa äkkiyllätyksestä toiseen ja pitävän hänet siten pihdeissään. Mutta miten minä kestän äkkikäänteiden välit?
Saa nähdä, luenko tätä pitemmälle vai vienkö sen vaivihkaa lähikirja-antikvariaatin euron laatikkoon kadulle. Pidin jostakin: Missisipistä, joka on mainittu. En pidä kirosanoista enkä viime vuosien blogeista ja sanomalehdistä tuttujen samojen vanhojen asioiden jaarittelusta.
Mutta jos tämä kirja on kestävä ja sitä luetaan vielä 100 vuoden kuluttua, sen ensi sivuilta voi lukea lyhyen kuvauksen siitä, kuinka Amerikan keskiluokan elintaso romahti ja Dickensin aikoina ihaillun lehtimiehen asema samoin.
Sivut 19-23. Esitellään hölmö nuori nainen, joka käyttää stereotyyppisen huonoa kieltä, sellaista jota kuulee liikaa busseissa. Näkökulma vaihtui Amyn päiväkirjaksi. On vaikeaa usko, että Amy on psykologian maisteri.
Yksi houkutin sopii minulle: Nick on kotoisin Mark Twainin lapsuusaikojen kotikaupungin Hannibalin tienoilta ja on ollut töissä laivalla kuten Mark Twain.
Nimi Nick. Onko sillä symboliikkaa? Nick, Old Nick tarkoittaa paholaista.
Olen pilannut "lukunautintoani" nähtyäni kustantajan sivun alusta, että Nickin vaimo Amy katoaa. Myös sen, että Nick on epäilty. Onko Nick kirjan murhaaja?
Kaksi vaihtoehtoa: 1. Nick on paha, on murhannut vaimonsa. Missä pää? 2. Amy on paha, on kadonnut, lavastanut kuolemansa, kostanut Nickille jostain syystä.
24-33
Amy järjestää joka hääpäivä aarteenetsinnän, jossa jokainen vihje johtaa seuraavaan kohtaan, ja lopulta lahja löytyy. Tekeekö Amy 5. hääpäivänä itsestään aarteen, joka on kadottetu, jota täytyy etsiä?
Oletan, että jos tämä on dekkari, kaikella mitä kerrotaan on merkitys.
Tässä alkuvaikutelmat. Katsotaan, miten tämä etenee sitä mukaa kuin on aikaa.
Lopullinen mielipiteeni perjantaiaamuna:
Nähtävästi kirjat häiriintyneistä ihmisistä kiinnostavat monia.
Postmoderni ajatus 'kullakin on oma totuutensa' on viety äärimmilleen Gillian Flynnin kirjassa "Kiltti tyttö", mutta niin sairaalla tavalla, että totean, että liikaa minulle.
Maailma on jakautunut pikku maailmoihin, joista kussakin on omat huvinsa myös kirjojen alalla.
Pionien aika
Lapsuudenystäväni tuli käymään huvilalta kaupungissa ja toi meille pioneja. Hänen puutarhassaan kukkivat pionit kauan, sillä eri lajikkeet kukkivat eri aikoina.
Nestor tuntee kissanystävän
IMG_2395, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kollaasit - hauskaa puuhaa
Kesäinen värikollaasi aiheenaan Iisalmen laivarantakioski. Hyvää juhannusta!
Löydät värikollaasit tästä blogista klikkaamalla kirjoituksen alaosan kohdassa tunnisteet hakusanaa 'värikollaasi'. Sitten vaan aina 'vanhemmat tekstitt, ja näet lisää..
Kansioni 'Kollaasit' Flickrissä
(Jos haluat katsoa kansion kuvia slideshowna - eli kuvat peräkkäin suurempina kuvina - klikkaa ensin kuva suuremmaksi, näet oikeassa alakulmassa kolme punaista pistettä, klikkaa niitä ja kolmanneksi alimpana ovat sanat 'view as slideshow'. Ohjeet tarpeen, sillä Flickr on muuttunut hiukan erilaiseksi:))
Olen mukana myös Värikollaasit-haasteissa.
keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013
Kalevala-korut kertovat Suomen menneisyydestä
Juhannuksen kunniaksi on hauskaa muistella Suomen menneisyyttä.
Virnamäen muinaismuistoalueesta kertoo Turun
yliopiston tutkija Kari Hintsala blogissaan Kaponieeri, jossa on muinaisia
maisemia. Ne liittyvät merovinki- ja
viikinkiaikaan (600-1050 jKr.)
Suomalaiset
eivät eläneet muinoin eristäytyneinä, vaan "Suomi oli jo
esihistoriallisena aikana eräänlainen rajapyykki idän ja lännen välillä", kertoo
Mari Kotka Oulun yliopiston sivuilla. Vaikutteita saatiin idästä ja
lännestä. Bysantin vaikutus näkyy Kotkan mukaan paitsi Kalevala-koruissa myös muinaispuvuissa.
Kuvasin Kalevala-koruja, jotka olen saanut kaikki mieheltäni
lahjaksi. Alussa pronssikoruja, sillä tukkani oli tummanruskea, nyt myöhemmin
hopeakoruja, jotka sopivat paremmin nykyiseen platinablondi-tukkaani, jonka on
suonut peritty DNA.
Alla olevassa kuvassa vasemmalla Kuutar-riipus
ja –korvakorut (800-1050 jKr, viikingit)
Niiden vieressä on Sancta Birgitta-koru. Birgitan 700-vuotisjuhlan kunniaksi
korumuotoilija Kirsti Doukas suunnitteli sormuksen sekä tämän riipuksen, jossa
viisi punaista granaattia muodostaa Pyhän Birgitan merkin.
Kalevala-koruja, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Käätyjen keskellä kaksi korua, jotka eivät ole
enää tuotannossa: hyvä kupurainen viitansolki nimeltä Osmansolki (1100-luku, Janakkala ja
Konginkangas) ja Pronssiristi Biblia (1778).
Oikealla ovat kuparinen Kuutar-riipus (800-1050
jKr, viikingit) ja mielenkiintoinen käärmesormus (Vesilahti, 600-luku jKr). Käärme oli keskiajalla lääkärin ja apteekkarin symboli ja taitaa olla vieläkin. Se symbolisoi uudistumista ja parantumista. Käärmeestä lääketieteen symbolina on tehty väitöskirja Japanissa.
Kalevala-risti ja Halikon Lampolasta peräisin
oleva kierteinen sormus (1150-1150 j.Kr) eivät ole myöskään enää tuotannossa.
Kalevala-ristin alapuolella on Euran sydän
(Euran Pappilanmäki, viikinkiaika 800-1050 jKr. )
Uutta tuotantoa on äsken saamani Talon sydän
(sydän sydämessä), filigraanikoru (1700-luku). Kuva alla. Se ei liity Kalevala-korujen perinteiseen linjaan. Sitä edustavat vain Klassikko-sarjan korut (15 % tuotannosta). Niihin kuuluu tämä korukin, joka ei kuitenkaan ole muinaiskoru, vaan rokokookoru. Perinteisten Kalevala-korujen ystävä joutuu varmaankin menemään kohta antiikkikauppaan etsimään muinaishistorian inspiroimia koruja. Muita korujahan tekevät monet muutkin tehtaat sekä Suomessa että ulkomailla.
Kuvasta puuttuu eräs solki ja toinen Kalevala-ristini, joka on kuin lapsen piirros.
Eräällä opettajallani oli vyönsolki, jossa oli kaksi käärmettä vastakkain (Eura, 600-700 jKr). Sen muistavat hänen entiset oppilaansa vielä vuosikymmenien kuluttua. Kaleva-koruissa on voimaa ja sisältöä.
tiistaina, kesäkuuta 18, 2013
Huopalahti, puisto
Mikä bloggaaja olet?
Keskiajan ahtaat kadut kertovat pelosta, jota kaupungin asukkaat tunsivat vihollisia vastaan. Kapeilla kaduilla oli helppo puolustautua, heittää kaupunkiin tunkeutuja alas. Mistä kertovat ahtaat määritelmät? Kuvassa tämän blogin kirjoittaja Tukholman keskiaikaisessa kaupunginosassa.
Kommentti ja onnittelut Marian kirjablogiin , jossa kerrotaan uudesta Kirjablogi-kirjasta:
Ensinnäkin - onneksi olkoon, Maria, kun olet näin nopea,
että ehdit jo bloggaamaan tästä uudesta Kirjablogi-kirjasta.
Toisaalta luin teoreettista pohdintaa kirjablogien institutionalisoitumisesta.
Olen blogannut vuodesta 2005 ja olen pakostakin huomannut
monenlaisia muutoksia, uusia aluevaltauksia, uusia määritelmiä blogeista. Tänä
aikana olen perustanut useita rinnakkaisblogeja: nukkekotiblogin,
nojatuolipuutarhuriblogin, kissablogin. Minulla on myös kaksi historiablogia
(1500-luku ja 1900-luvun alku).
Kirjoitan kaikissa blogeissani myös kirjoista, yllättävän
paljon myös kirja-arvioita, mutta en sano itseäni kirjabloggaajaksi. Eivät sano
varmaan muutkaan. Sana 'kirjabloggaaja' näyttäisi tarkoittavan bloggaajaa, joka
bloggaa vain tai lähinnä kirjoista. Onko näin?
Määrittely on siis jo tapahtunut. Kirjabloggaajat
muistuttavat mielestäni keskiajan ammattikuntia, jotka puolustavat kiivaasti
omaa identiteettiään ja omia rajojaan. Samaa ei nähdäkseni voi sanoa
kissabloggaajista tai nukkekotibloggaajista jne. Jotain erikoista tilanteessa
on. Miettikää, mitä se on.
2. kommentti
Vuoden 2005 elokuussa neuleblogit olivat kohun keskellä. Miesbloggaajat pilkkasivat niitä, sillä niitä tulvi Blogilistalle ja sen kärkeen.
Se oli merkki jostakin suuremmasta ilmiöstä: neulominen ja ylensä käsitöiden tekeminen oli nousemassa nuorten naisten lempiharrastukseksi kaikkialla länsimaissa. Nehän olivat olleet pitkään "mummojen" maailmaa. Trendi on ollut pysyvä. Lankakauppa alkoi kannattaa. Oli syntynyt jotakin myönteistä ja kansantaloudellisestikin hyvää, pehmeää kapitalismia.:). Bloggaajilla oli merkittävä asema tämän trendin synnyttämisessä.
2. kommentti
Vuoden 2005 elokuussa neuleblogit olivat kohun keskellä. Miesbloggaajat pilkkasivat niitä, sillä niitä tulvi Blogilistalle ja sen kärkeen.
Se oli merkki jostakin suuremmasta ilmiöstä: neulominen ja ylensä käsitöiden tekeminen oli nousemassa nuorten naisten lempiharrastukseksi kaikkialla länsimaissa. Nehän olivat olleet pitkään "mummojen" maailmaa. Trendi on ollut pysyvä. Lankakauppa alkoi kannattaa. Oli syntynyt jotakin myönteistä ja kansantaloudellisestikin hyvää, pehmeää kapitalismia.:). Bloggaajilla oli merkittävä asema tämän trendin synnyttämisessä.
Muistatko, kuinka elokuussa 2005 neuleblogit olivat kohun keskustassa, ja miehet pilailivat niiden kustannuksella.
Lisäys: Määritteletkö itsesi, bloggaaja? Mikä bloggaaja sinä olet?
P.S. Olen kirjoittanut yli 5000 kirjoitusta tähän blogiin. Kirjallisuuteen liittyviä hakusanoja blogin pohjalta
Lisäys: Määritteletkö itsesi, bloggaaja? Mikä bloggaaja sinä olet?
P.S. Olen kirjoittanut yli 5000 kirjoitusta tähän blogiin. Kirjallisuuteen liittyviä hakusanoja blogin pohjalta
maanantaina, kesäkuuta 17, 2013
Piispa Henrik ja Lalli - faktaa vai fiktiota?
Vuonna 1450 Henrik esitetään Taivassalon kirkon seinämaalauksessa voittoisana polkemassa murhaajaansa Lallia.
Kuka oli Henrik ja miksi hän tuli Suomeen? Englanninkielinen Wikipedia kertoo, että Henrik (Henry) oli englantilainen pappi, joka tuli Ruotsiin (= Ruotsi-Suomeen) vuonna 1153 maanmiehensä kardinaali Nicholas Breakspearen kanssa. Breakspeare oli paavin lähettiläs Skandinaviassa (1152 - 1154) , Trondheimin piispa ja suunnitteli Uppsalan hiippakunnan perustamista. Sitä ennen oli määrä perustaa virallisestikin kirkko Suomeen, jossa oli ollut kristittyjä jo yli 200 vuotta.
Henrik lähetettiin tässä tehtävässä Suomeen. Hiippakunnan perustaminen onnistui kuitenkin vasta 1164, Henrikin vuonna 1156 tapahtuneen kuoleman jälkeen. Sitä ennen Nicholas Breakspear oli jo valittu paaviksi. Hän oli paavi Hadrianus IV (1154 - 1159), kaikkien aikojen ainoa englantilainen paavi. Kiistanalainen legenda Henrikin vaiheista syntyi 1280-luvulla.
Kansanruno Lallista, väkivaltaisesta suomalaisesta raivopäästä (a violent madman, kuten engl. Wkipedia kirjoittaa) syntyi vasta 1600-luvulla. Se kertoo vain Henrikin kuolemasta ja unohtaa hänen tehtävänsä. Toisaalta - eihän Lalli ole ainoa suosittu tarina murhamiehestä. Kiinnostavathan meitä Isontalon Antti ja Rannanjärvi ja mafiamurhaajatkin. Henrik ja Lalli (kirkkohistorioitsija Tiede-lehdessä)
Ellis Petersin Isä Cadfael-kirjat ovat historiallisia salapoliisiromaaneja Englannin 1100-luvun luostareista, munkeista, nunnista ja kuninkaista. Niiden avulla on helppo kuvitella, millaista oli Henrikin elämä kotimaassaan, ennen kuin hän lähti lähetystyöhön Suomeen.
Pyhäinjännöksien tutkimista (2009)
Valokuvat vievät eiliseen
Aika menettää valtansa, kun katselee vanhoja valokuvia. Minusta tuntuu siltä, että oli eilen New Orleansissa, vaikka siitä on kulunut jo 27 vuotta.
Katso kuvia Louisianasta
Suurin osa on poikani ottamia, saatta siellä olla minunkin ottamia. Yleensä parhaat kuvat ovat hänen ottamiaan.
Katso kuvia Louisianasta
Suurin osa on poikani ottamia, saatta siellä olla minunkin ottamia. Yleensä parhaat kuvat ovat hänen ottamiaan.
Blogisisko aloitti kesäkuussa 2005
Kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni kesäkuun 2. päivänä 2005.
Olin mukana Hesarin Anssi Miettisen kirjoituksessa Perustin tiedotusvälineen, joka julkaistiin alun perin Kuukausiliitteen numerossa 11/2005.
Toimittaja Anssi Miettinen piti vuonna 2005 blogia "Kuukausiliitteestä, päivää", jossa hän tutki sen ajan suomalaisia blogeja. Miettisen kirjoitus on nyt luettavissa Helsingin Sanomien nettisivujen "arkistojen kätköissä" osoitteessa hs.fi/kuukausiliite (linkki edellä).
http://files.snstatic.fi/HS/kkliite/arkisto/2005/11/ Olen sivuilla 45-47.
Elokuussa 2005 kauhisteltiin sitä, kun joka paikka (=Blogilista ) oli täynnä neuleblogeja.
Lue myös vuoden 2013 kirjablogikeskusteluun liittyvä kommenttini Mikä bloggaaja olet?
sunnuntai, kesäkuuta 16, 2013
Hildegard ja Kaarle nykyajassa
Näin mainostettiin 2010 syksyllä Berliinin metroissa ja kaduilla Saksalaiset-TV-dokumenttisarjan osaa, joka kertoo Hildegard Bingeniläisestä. Huomasin äsken, että 'Hildegard Bingeniläinen" on toiseksi suosituin haku, jolla on tultu viimeisten 12 kuukauden aikana keskiaika- ja 1500-luku-blogiini.
Samaa julistesarjaa on kaikkien meidän eurooppalaisten yhteinen esi-isä Kaarle Suuri syömässä pitsaa.
Samaa julistesarjaa on kaikkien meidän eurooppalaisten yhteinen esi-isä Kaarle Suuri syömässä pitsaa.
lauantaina, kesäkuuta 15, 2013
Nestor ja rönsylilja
Miten voi vanha kissa päästä 190 cm korkean kaapin päälle syömään rönsyliljaa?
Katso koko kuvasarja (9 kuvaa)
Katso koko kuvasarja (9 kuvaa)
Kissanveranta
Tämä on kokeilu. Olen laittanut pienen pöydän erkkerin sivuikkunan eteen. Se on niin matala, että ikkunan voi avata. Mutta se on tarkoitettu "kissanverannaksi", josta Nestor saa katsella kadun puolelle ikkunan ollessa kiinni.
Lehmukset ovat kasvaneet korkeutta ja tuuheutuneet hyvin paljon, ja niiden luona lentelee usein lintuja, siis sopivaa katseltavaa kissalle.
Kun verhon laittaa eteen, syntyy Nestorissa toivoni mukaan tunne yksityisestä tilasta, sillä kissathan piiloutuvat mielellään. Nykyään Nestor kylläkin nukkuu meillä vieraillessaan miltei koko ajan eräässä tuolissa. Siinä on Nestoria varten villainen peite, joka suojaa myös sivuilta vedeolta. Kissat keksivät aina, mikä on talon vähiten vetoisa paikka.
Lehmukset ovat kasvaneet korkeutta ja tuuheutuneet hyvin paljon, ja niiden luona lentelee usein lintuja, siis sopivaa katseltavaa kissalle.
Kun verhon laittaa eteen, syntyy Nestorissa toivoni mukaan tunne yksityisestä tilasta, sillä kissathan piiloutuvat mielellään. Nykyään Nestor kylläkin nukkuu meillä vieraillessaan miltei koko ajan eräässä tuolissa. Siinä on Nestoria varten villainen peite, joka suojaa myös sivuilta vedeolta. Kissat keksivät aina, mikä on talon vähiten vetoisa paikka.
Kissat ja ihmiset
Nestor Burma 2013 June, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Se pistäytyi äsken tietokoneeni ääressä, mutta poistui pikaisesti. - Tuo on vasta alkua, se tuumi uudesta aiheestani. Sitähän se on. Uusi, aivan erilainen aihe ja lajikin minulle.
Kissoilla on tunnetusti ollut aina merkittävä osuus ihmisten elämässä. Ensimmäinen oma kissani oli hopeanharmaa pitkäkarvainen Pekka, joka istui olkapäälläni, kun luin läksyjä.
Kanadassa olivat Topi, joka jäi auton alle, ja Tiina, joka tuli mukanamme Suomeen ja eli melkein 20-vuotiaaksi, mikä vastaa ihmisen 90 vuoden ikää.
perjantaina, kesäkuuta 14, 2013
Chrysanthemum Ind.Robinho
Karkkikukka
Hauska krysanteemi, joka muistuttaa Amerikassa joulukuuseen ripustettavia raidallisia
piparminttukaramellisauvoja. Vai onko tämä ollenkaan krysanteemi. Löysin vain japnailaisilta sivuilta tätä muistuttavan kukan. Punainen raira on luonnossa hiukan tummempi.
Stockmannin mukaan: Ind.Robinho
Flickristä löytyi Chrysanthemum Indicum Grp Robinho Red
piparminttukaramellisauvoja. Vai onko tämä ollenkaan krysanteemi. Löysin vain japnailaisilta sivuilta tätä muistuttavan kukan. Punainen raira on luonnossa hiukan tummempi.
Stockmannin mukaan: Ind.Robinho
Flickristä löytyi Chrysanthemum Indicum Grp Robinho Red
torstaina, kesäkuuta 13, 2013
Vanha kaunis Iisalmi 1
Savonkatu 2:n kauniit ikkunat
Asuin koko kouluajan Iisalmessa. Se oli oli siihen aikaan kaunis puutalokaupunki, jossa oli noin 2000 asukasta. Pääkatu vei rautatieasemalta kaupungin halki vesitornille ja järvenrantaan. Me asuimme yleensä pääkadun varrella tai sen vieressä olevissa kortteleissa. Talot olivat enimmäkseen yksikerroksisia ja vaaleaksi maalattuja. Useimmilla perheillä oli huoneen ja keittiön asunto, mutta huoneet olivat hyvin suuria ja korkeita. Meillä oli aina iso keittiö, vähän samaa tyyliä kuin Carl Larssonin Keittiö-maalauksessa. Sen ajan perheiden tyyliä oli, että isä istui kamarissa radion ääressä ja äiti puuhasi keittiössä, jonne myös hänen naisystävänsä tulivat rupattelemaan. Keittiön pöydän ääressä tekivät lapset läksynsä. Minä luin ylioppilaskirjoituksiin keittiössä matalalla jakkaralla istuen selkä lämpimään hellanmuuriin nojaten.
Iisalmen laivarannan kioski on jäljellä
Opiskeluvuosieni aikana vanha Iisalmi katosi melkein kokonaan. Hyvin lyhyessä ajassa puutalot hajotettiin ja niiden tilalle rakennettiin tiilitaloja. Sama tapahtui Iisalmen kirkonkylässä. Kuuntelin järkyttyneenä, kun anoppini kertoi puhelimessa, että kartanomainen kansakoulu purettiin, ja vanhat tavarat vietiin sieltä kaatopaikalle. Onneksi kirkonkylän puolelta pelastettiin "Brofeltin pappila" Helsinkiin Seurasaareen.
Kuvasssa entinen tyttölyseoni
Jännitän sitä, milloin puretaan Wivi Lönnin suunnittelema kaunis koulurakennus. Sen eteen on jo isutettu puita, jotka peittävät hienon jugend-julkisivun. Ehdin ottaa valokuvan ennen sitä.
Olen nähnyt nettikeskusteluista, että monet entiset ja nykyiset iisalmelaiset surevat sitä, että vanha kaunis rakennuskulttuuri tuhottiin. Minä elän ainakin mielessäni edelleen siinä kauniissa Iisalmessa, joka oli ennen. Olisipa säästetty edes muutama kortteli. Iisalmen Sanomat julkaisee viikkoliitteessään Salmettaressa kuvia vanhasta Iisalmesta, ja lukijat lähettävät muistojaan kadonneesta kaupungista. Asuimme useissa taloissa, mutta vain yksi niistä on jäljellä, ja se on täysin muuttunut.
Savonkatu 2, kauniisti korjattu talo, mutta talon pihan puoli on täysin muutettu.
Kotiväkeni asui vuokralla tässä talossa siihen aikaan, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä. Asuimme talon keskiosassa, joka näkyy kuvassa oikealla. Kuvassa olevan suuren ikkunan paikalla oli syvennys, jossa oli keittiön ikkuna. Keittiössä oli iso ruokakomero, kuin huone, jonka hyllyt notkuivat ruokaa joulunaikaan. Ruokakomeron ikkuna oli niin iso, että pikkusiskoni meni siitä kerran oppikouluaikana sisälle, kun tuli myöhään kotiin. Alakerrassa oli kaksi huonetta ja keittiö. Yksi huone oli yläkerrassa. Sitä vuokrattiin koululaisille paitsi kesällä, jolloin se oli sisarteni huone ja me olin mieheni ja lasteni kanssa kesälomalla Iisalmessa.
Kun menin naimisiin, olimme koko perhe lomalla myös tässä talossa ja nukuimme toisinaan kuvakollaasissa näkyvässä punaisessa hirsiaitassa. Pihalla oli kullakin vuokralaisella kasvimaa ja marjapensaita. Kamarin ja tyttöjen huoneen ikkunoista näkyy uimaranta ja uimala. Äitini kävi aamuisin uimassa järvessä jäiden tuloon asti.
Kuvia: Iisalmi eri vuodenaikoina kansiot
Puutaloja Iisalmessa, Porvoossa, Turussa, Helsingissä, Raumalla jne
Iisalmen uimala
Puutaloja Iisalmessa, Porvoossa, Turussa, Helsingissä, Raumalla jne
Iisalmen uimala
Iisalmen Tyttölyseo -kansio (vanha Jugend-rakennus)
Iisalmen kirkonkylän kansakoulu (purettu)
Iisalmi talvella (37 kuvaa)
Lue myös Kun koti kävi ahtaaksi.
Huom! Iisalmen kirkonkylän entisen kansakoulun 1930 valmistunut lisärakennus, "kivikoulu", on pelastettu!
Katso Kari Jalkasen kuvat! Iisalmen kirkonkylän koulu (=kivikoulu)
Ja täällä Idyllinen Iisalmi uudessa paikassa.
Lue myös Kun koti kävi ahtaaksi.
Huom! Iisalmen kirkonkylän entisen kansakoulun 1930 valmistunut lisärakennus, "kivikoulu", on pelastettu!
Katso Kari Jalkasen kuvat! Iisalmen kirkonkylän koulu (=kivikoulu)
Ja täällä Idyllinen Iisalmi uudessa paikassa.
Ennen ompelin vaatteeni itse
Koulu- ja opiskeluajoista lähtien ompelin melkein kaikki vaatteeni, jopa päällystakin ja hääpuvun. Ompelin myös lapsilleni. Tämä harrastus johtui lähinnä taloudellisista syistä.
Tein usein vaatteita vanhoista vaatteista. Hauskin tapaus oli se, kun tein itselleni hameen mieheni isoisän Oscar Amnellin mustista housuista. Isoisä oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin. Hän oli asunut tyttäriensä luona, alkuvuoden Iisalmessa ja loppuvuoden toisen tyttärensä luona, joka oli matematiikan opettajana Kuopiossa.
Löysin housut mieheni kodin ullakolta ja ihastuin heti hienoon kankaaseen. En ostanut mitään kaavoja yleensä, en nytkään. Mutta hameesta tuli oikein hieno. Se oli kapea, ja siinä oli syvä laskos takana. Harmi, että siitä hameesta ei ole valokuvaa.
Tässä kollaasissa oleva lyhythihainen asu oli kaunista ruskeaa pellavaa. Sitä oli Stockmannilla vain jäännöserä, josta ei enempää voinut tehdä. Mutta hintakaan ei ollut kallis. Tämä oli eräs lempiasujani. Käytin sitä useina kesinä. Nämä kuvat ovat eri kesiltä, molemmat otettu Iisalmessa, jossa vietimme opiskeluaikoina yleensä kesät joko mieheni vanhempien luona, joilla oli tilava virka-asunto tai minun kotonani kaupungin puolella kodikkaassa puutalossa . Linkissä oleva kuva kaupungissa olevasta talosta on otettu myöhemmin, kun se oli jo remontoitu ja muutettu uuteen asuun. Meidän aikanamme se oli samaa tyyliä kuin alla oleva kansakoulurakennus, Iisalmen kirkonkylän koulu (kuvakansio), joka on valitettavasti purettu.
Koulu järveltä päin kuvattuna. Tässä koulussa appivanhempani olivat opettajina vuosikymmenet. Rakennuksen keskiosassa oli johtajaopettajan virka-asunto.
Tein usein vaatteita vanhoista vaatteista. Hauskin tapaus oli se, kun tein itselleni hameen mieheni isoisän Oscar Amnellin mustista housuista. Isoisä oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin. Hän oli asunut tyttäriensä luona, alkuvuoden Iisalmessa ja loppuvuoden toisen tyttärensä luona, joka oli matematiikan opettajana Kuopiossa.
Löysin housut mieheni kodin ullakolta ja ihastuin heti hienoon kankaaseen. En ostanut mitään kaavoja yleensä, en nytkään. Mutta hameesta tuli oikein hieno. Se oli kapea, ja siinä oli syvä laskos takana. Harmi, että siitä hameesta ei ole valokuvaa.
Tässä kollaasissa oleva lyhythihainen asu oli kaunista ruskeaa pellavaa. Sitä oli Stockmannilla vain jäännöserä, josta ei enempää voinut tehdä. Mutta hintakaan ei ollut kallis. Tämä oli eräs lempiasujani. Käytin sitä useina kesinä. Nämä kuvat ovat eri kesiltä, molemmat otettu Iisalmessa, jossa vietimme opiskeluaikoina yleensä kesät joko mieheni vanhempien luona, joilla oli tilava virka-asunto tai minun kotonani kaupungin puolella kodikkaassa puutalossa . Linkissä oleva kuva kaupungissa olevasta talosta on otettu myöhemmin, kun se oli jo remontoitu ja muutettu uuteen asuun. Meidän aikanamme se oli samaa tyyliä kuin alla oleva kansakoulurakennus, Iisalmen kirkonkylän koulu (kuvakansio), joka on valitettavasti purettu.
Koulu järveltä päin kuvattuna. Tässä koulussa appivanhempani olivat opettajina vuosikymmenet. Rakennuksen keskiosassa oli johtajaopettajan virka-asunto.
Labels:
1960-luku,
1970-luku,
Aaro Pekkarinen,
family stories,
familystories,
Iisalmen kirkonkylän kansakoulu,
Iisalmi,
muoti,
ompeleminen,
Oskari Amnell,
Savonkatu 2,
vaatteet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)