Pyhäinpäivänä 2012

Iisalmen vanha kirkko, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Iisalmen vanha kirkko (Kustaa Aadolfin kirkko)

Aina sydämessä

Halloween ja pyhäinpäivä naistenlehdessä

Anna-lehdessä (1.11.2012) on "Pinnalla" -palstalla asiaa uskonnosta. Kerrotaan, että uusi "kirkollinen" hajuvesi Aurora Edt, suomalais-ranskalainen yhteistuoksu, on kuin "harras pyhäaamun auringonnousu" tuoksuyrittäjä Sakari Penttisen kauniiden sanojen mukaan.

Samalla palstalla sanotaan, että Halloween- tai vampyyri- asua muistuttava musta muotiasu on "kuin kirkkotellä" kulkijan mekko. Taitaa olla toimittajan mielessä Venny Soldan-Brofeltin körttimummot, sillä nykyajan kirkkotiellä näkee kaikkia värejä.

Lopuksi valitetaan sitä, että muiden maiden syksyä "valaisee" Halloween, mutta meillä pimeässä pohjoisessa on vain pyhäinpäivä.

Eikö Anna-lehden toimittaja todellakaan tiedä, että Halloween ja Pyhäinpäivä ovat kaksi eri asiaa? Suomessa voi juhlia kumpaakin. Alkujaan eurooppalainen Halloween-juhla on Pohjois-Amerikassa ja useimmissa muissa Euroopan maissa, myös Ruotsissa, lokakuun viimeisenä päivänä. Se on Pyhäinpäivän aatto. Pyhäinpäivää vietettiin Suomessakin aikaisemmin marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Halloween on muinaista perua oleva kuolemalle ja pahoille hengille pilaa tekevä karnevaalimainen päivä, jolloin lapsilla on hauskaa naamiaisasuissa. Esimerkiksi Kanadassa monet opettajatkin pukeutuvat silloin Halloween-asuun. Aikuiset juhlivat sen sijaan Halloweenia toisinaan mauttomasti eli pilaavat senkin juhlan lapsilta.

Pyhäinpäivä on taas kristillinen vainajien ja pyhimysten muistopäivä. Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa muistetaan rakkaita omaisia ja kansakunnalle tärkeitä henkilöitä sekä pohditaan koko ihmiskunnalle yhteistä kohtaloa, kuolevaisuutta.

On aika iloita ja aika surra. Suomalaisillakin voi olla sekä Halloween että pyhäinpäivä.


Lue myös Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä
Klikkaa hakusanoja 'Halloween' tai 'pyhäinpäivä'

Mikko Lehtinen (toim.): Täällä ovat juuremme

Mikko Lehtinen (toim.): "Täällä ovat juuremme. Korpijoki, Paaslahti, Ruotaanlahti, Ruotaanmäki, Siikalahti." 509 sivua.
Länsi-Iisalmen kylähistoriapiiri 2012
ISBN 978-952-93-0826-2
http://data.nationallibrary.fi/bib/me/W00602784700http://data.nationallibrary.fi/bib/me/W00602784700

Teoksessa on runsaasti kuvia, yli 30-sivuinen rintamamiesmatrikkeli,  luokkakuvia monen vuosikymmenen ajalta, serkkuja ja pikkuserkkuja, sota-ajan kirjenvaihtoa ja laaja henkilöluettelo.  On sekä miehiä että naisia kiinnostavia artikkeleita. Tällaiset kylähistoriat ovat vuosikausien, jopa vuosikymmenien työn tulosta.

Tähän kylähistoriaan on kirjoittanut myös Maatiainen-lehden päätoimittaja, maisteri Aune Kämäräinen, joka on myös valokuvaaja ja elokuva-alan ammattilainen. Meidän isovanhempamme olivat saman kylän asukkaita. Hän on kirjoittanut kaksi pitkää artikkelia "Koulumuistoja Korpijoelta" ja "Korpismäen talo ja elämää 1940-luvulla" (sisällysluetteloon on merkitty virheellisesti sen kirjoittajaksi hänen sukulaisensa Aimo Kämäräisen nimi).

Olen ehtinyt vasta selata tätä paksua kirjaa. Tuttuja nimiä löytyi, meitä Rytkösiäkin on paljon, mm. Anna Luoto ( kätilö ja kirjailija).
Länsi-Iisalmen kylähistoriapiiri on julkaissut aikaisemmin teoksen " Läntelän liepeiltä Reittulan riihelle", toim. Hely Alhainen. vuonna 2006. ISBN 952-92-0290-3

Olen kirjoittanut tähän uusimpaan teokseen lyhyen artikkelin isoisästäni suksimestari ja pelimanni Jaakko Rytkösestä (1.8.1875 - 4.5.1969) . "Kultaiset kädet" on suppeampana uudessa blogissani Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku ,
https://maria-ja-jaakko.blogspot.com/2019/08/kultaiset-kadet.html

ja tässä blogissa jo vuonna 2006.
https://blogisisko.blogspot.com/2006/06/kultaiset-kadet-golden-hands.html

Venäjänvinttikoira

Vinttikoiria, originally uploaded by Anna Amnell.

Asuimme kouluvuosieni aikana vuokralaisina pikkukaupungissa sukulaisten omistamassa talossa. Siitä vuokrattiin markkinoiden aikaan myös hevostalleja.

Pihaan ilmestyi toisinaan todella upeita hevosia. Vain kerran eräs hevonen pillastui ja nousi takajaloilleen. Olin ruusupensaan takana piilossa ja pelkäsin.

Pidin kovasti hevosista, ja minulla oli tapana mennä salaa talliin, laskeutua tallinvintiltä jonkun ystävällisen hevosen selkään ja lojua siinä hevosen selän päällä kädet hevosen kaulan ympärille käärittyinä. Hevosethan pitävät siitä, että niillä on seuraa.

Eräänä talvena ilmestyi pihaan vinttikoira. Eräs mies oli myynyt hevosen ja saanut osan hinnasta vinttikoiran muodossa. Leikkkitoverini, pieni poika, ja minä olimme rakentaneet pihalle aidan viereen ikioman mökin, hökkeliksi me sitä sanoimme. Siellä oli matto lattialla niin kuin lumilinnoissakin ja pieni kynttilänpätkä. Kaunis suuri koira tuli meidän luokse leikkimökkiin.

Istuin leikkimökin lattialla ja nojasin koiraan. Aina kun näen vinttikoiran, muistelen sitä koiraystävääni. Tajusin juuri, etten muista enää sen koiran nimeä. Mutta onhan siitä hyvin, hyvin kauan aikaa, kun sen viimeksi näin.

(2017 : Tämä koira on tullut vuosikymmenten takaa uusimpaan kirjaani, joka ilmestyy todennäköisesti vasta vuonna 2018.)

Iisalmen Kirkonkylän kansakoulu ja muut puretut talot

Iisalmi Kirkonkylän koulu, originally uploaded by Anna Amnell.

Iisalmelainen Salmetar on julkaissut viime aikoina kirjoituksia vanhasta jo kadonneesta Iisalmesta, viimeksi entisestä Iisalmen kirkonkylän koulusta. Tämä talo on tuttu, sillä siinä mieheni vietti lapsuutensa ja kouluvuotensa.

Rakennus tuli tutuksi minullekin jo seurusteluaikoina, kun olin vieraana mieheni kodissa, joka sijaitsi rakennuksen keskiosassa. Isän luokkaan pääsi isän työhuoneesta ja äidin luokkaan keittiöstä.

Keskiosa vaikuttaa pieneltä, mutta johtajaopettajan virka-asuntoon kuului neljä huonetta ja keittiö, suuri sali, ruokasali/lastenhuone/perheen koululaisten huone, tilava makuuhuone ja työhuone sekä kaksi suurta lasiverantaa.

Vanha Iisalmi kiinnostaa, joten päätin tilata Salmettaren.
Katso koko kansio

klikkaa hakusanaa 'Iisalmi'
Kuviani Iisalmesta eri vuodenaikoina
(Paikalla sijaitsee nykyään Kirkonsalmen koulu)

Huom! Samassa pihassa oleva Kivikoulu on säilynyt ja remontoitu.
Ks. Kari Jalkasen kuvat Iisalmen kirkonkylän koulu (= kivikoulu)

Ja minua palelsi

Kylmä matka, originally uploaded by Anna Amnell.

Sisareni oli kuollut kaksi viikkoa aikaisemmin, olin ollut hänen hautajaisissaan ja matkustin mieheni kanssa 97-vuotiaan äitini luo, jolle ei saanut kertoa sisaren, hänen nuorimman lapsensa kuolemasta.

Pakkasta oli 20 astetta, mutta se tuntui samalta kuin 30 astetta tai enemmän. Maisemat olivat lumisia ja hämäriä, hyvin kauniita. Ja minua palelsi koko ajan.

Sama kollaasi suurena

Pakinaperjantai 277"

Äiti kuoli alle kaksi kuukautta sisareni kuoleman jälkeen.

Iisalmi talvella

*vrt Iso suomen kielioppi: "Tästä minulle tuli mieleen maaseutu, ja minua palelsi vielä pitkälle iltaan." 
Iisalmi eri vuodenaikoina

Muutot ovat kauheita

Belle Epoque Decoupage, originally uploaded by Anna Amnell.

Muutot ovat todellakin kauheita. Benjamin Franklin se taisi olla, joka sanoi, että yksi muutto hävittää enemmän kuin kymmenen tulipaloa. Hän sen tiesi, kun oli muuttanut edestakaisin myös Atlantin yli niin kuin meidän perhekin, minä kahteen kertaan, kun otan mukaan vaihto-oppilasvuoden.

Kaipaan vieläkin sitä kansallispukua, jonka jätin Amerikkaan ja pakkasin laukkuihini paluumatkalle mieluumin sen ajan muotivaatteita - jotka nekin ovat valitettavasti muutoissa kadonneet! Samoin kaipaan hienoa puista laatikkoa, joka oli täynnä oljyvärejä. En edes kärsi ajatella mitä muut muutot - kymmenet - ovat hävittäneet.

Tänään mieleeni tuli jostain syystä keksirasia, jonka oli päällystänyt decoupage-menetelmällä kuvaamaan 1900-luvun alkua, josta olin kirjoittanut useita historiallisia nuortenkirjoja.

Etsin sitä mieheni kanssa ja olimme jo luopuneet siitä mielessämme, kun yhtäkkiä muistin, minne olin laittanut sen melkein kolme vuotta sitten. Keittiönkaappiin, johon oli koonnut kaiken, mille en tiennyt muuta paikkaa.

Siellä se oli suojaamassa erästä toista kiinnostavaa esinettä, muoviolentoa, joka kuuluu maailman todennäköisesti suosituimpaan videopeliin. Poikani keräsi noita joskus. Ja nehän ovat tulevaisuuden antiikkia. Rasian kansikin löytyi samasta paikasta. Kansio Flickrissä

Iloisena perustin minimuseon eli laitoin löydetyt esineeni sisareni appivanhempien talosta kotoisin olevan viktoriaanisen kirjoituslipaston päälle. Se puolestaan odottaa eteisessämme aikaa, jolloin sisarenpoikani vie sen taas kotiinsa, joka muuttaa mantereelta toiselle melko säännöllisesti. Muuttaminen taitaa olla geeneissä.

 

Hietsun paviljongista helsinkiläisten kylätalo

Beach, Iisalmi, Finland, originally uploaded by Anna Amnell.

Arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelema funktionalistinen Iisalmen uimarannan kioski- ja pukuhuonerakennus vuodelta 1934 edustaa samaa aikakautta kuin Helsingin Hietarannan pukusuojarakennus. Se on mukana arkkitehti VilleYlösen tutkimuksessa.

Arkkitehti Ville Ylösen diplomityössä esitellään suunnitelma vaille käyttöä jääneen Helsingin Hietarannan pukusuojarakennuksen (Gunnar Taucher 1930) korjaamiseksi ja muuttamiseksi ympärivuotiseksi liikunta-, harrastus- ja kulttuuritilaksi.

Ylösen diplomityö on osa Töölön kaupunginosayhdistyksen kansalaishanketta, jossa halutaan saada uutta eloa Hietarannan uimarannalle. Mukaan tutkimukseen ovat päässeet sekä Iisalmen uimarannan kioski- ja pukuhuonerakennus että tässäkin kirjoituksessa olevat kaksi valokuvaani siitä.

"Rakennus edustaa arkkitehtuuriltaan aikaa jolloin pohjoismaissa oltiin siirtymässä 20-luvun klassismista funktionalismiin. Pukusuoja liittyy myös sosiaalihistorian vaiheeseen jolloin kaupungit ja kunnat alkoivat parantaa yleisten uimarantojen palvelutasoa vapaa-ajan vieton yleistyessä keskiluokan parissa." (Ville Ylönen työnsä tiivistelmässä.)

Luvussa Rakennuksen tyyli ja aikakausi Ylönen kirjoittaa: "Hietarannan paviljonki edustaa myös kansankulttuurin kannalta tärkeätä muutosajankohtaa. Merkittävimpiä kansankulttuurin muuttumista edistäneistä tapahtumista on ollut työajan ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan, mikä mahdollisti aiemmin vain säätyläisten etuoikeutena olleiden harrastus- ja huvittelumuotojen leviämisen laajempien kansanryhmien pariin. Yksi tällainen huvittelumuoto oli retkeily ja uimarantaelämä. Erityisesti 1920-luvulla kesänvietto sai uusia piirteitä; varjoisat puistotiet vaihtuivat hiekkarannalla loikoiluun ja leikkiin. Ilmaisten uimarantojen suosion kasvaessa tyhjenivät rannalle rakennetut uimahuoneet. Näissä suljetuissa ja maksullisissa rakennuksissa ihmiset olivat aiemmin vaihtaneet vaatteensa ja uineet rajatulla alueella. Julkisten uimapaikkojen perustaminen siis liittyi 1920- ja 1930-lukujen ruumiinkulttuurin ihailuun, mutta myös kansanterveydelliseen edistystyöhön – erityisesti taisteluun tuberkuloosia vastaan." (2.3.2. Kansankulttuurin murroskausi)
Ylönen, V. 2012. M.Sc. thesis.
Hietsu pavilion – Refurbishment of the Hietaranta beach changing rooms into a community space.
Aalto University School of Arts, Design and Architecture. Department of Architecture. Espoo, Finland.
(PDF)
Ylönen Ville: Hietsun paviljonki - Hietarannan vanhan pukusuojarakennuksen korjaus- ja muutossuunnitelma kylätaloksi. Diplomityö. Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos 24.1.2012
Arkkitehti Ville Ylönen SAFA, (kuvat ja tekstit)
kotisivu www.villey.net/

    

Iisalmen uimala on mukana tutkimuksessa

Päivitys:
Anssi Keski-Vähälä; Uimalapaviljonki kiinnosti.  Euroopan rakennusperintöpäivää vietettiin Töölössä viime maanantaina. - Töölöläinen Nr021/12/ 16.9.2012 /Kotikulmilla, sivu 5.
Ville Ylönen esitteli tutkimustaan.

Tie kirkosta pappilaan

Tie kirkosta pappilaan, originally uploaded by Anna Amnell.

Tämä tie vie Kustaa Adolfin kirkolta (ent. Iisalmen maaseurakunnan kirkko) paikalle, jossa oli ennen Brofeltin pappila, se joka on nyt Seurasaaressa. Juhani Ahon isä oli pappina Iisalmessa. Hän oli suosittu kirkkoherra, legenda jo eläessään.

Aho on kirjoittanut Iisalmen maisemista ja pappilan elämästä, ja hänen vaimonsa Venny Soldan-Brofelt teki useita maalauksia appivanhempiensa luona oleskellessaan. Kuuluisin on Vennyn appensa työhuoneessa tekemä maalaus, Pariisin maailmannäyttelyssä pronssimitalilla palkittu  Heränneitä . (Värikuvassa on sukulaisia varten tehty jäljennös)

Pariisi ja Iisalmi olivat Juhanin ja Vennyn kaupunkeja yhtä hyvin kuin Helsinki.



Kustaa Aadolfin kirkko, Iisalmi.
Iisalmi talvella, kuvamosaiikki suuressa koossa
Iisalmi eri vuodenaikoina

Juhani Ahon patsas Iisalmessa

Samanlainen identtinen patsas on Eirassa, Helsingissä.

Juhani Ahon seura ry

Maalaismaisema joulukuussa

Iisalmi, talvi 2006, originally uploaded by Anna Amnell.

Iisalmen lähellä vuonna 2006.
Kuvia Iisalmesta

Värikollaasit 53

blue-white-black, originally uploaded by Anna Amnell.

Kesäinen Iisalmi
valkoinen, taivaansininen ja musta
Värikollaasi 53
Kuten eräs kommentoija huomautti, tässä on arkkitehtuuria. Vasemmalla oleva ikkuna kuuluu Wivi Lönnin suunnittelemaan puukouluun (Otavan koulu, myöhemmin Iisalmen Tyttölyseo), alla oikealla on funkkiskoulu. Ikkunaan heijastuu samaa tyyliä oleva kirkko. Keskellä oleva ikkuna kuuluu erääseen kauniista puutaloista, joita on vielä jäljellä Iisalmessa. Yllä olevan järven rannalla oli Juhani Ahon isän Brofeltin pappila, joka on nyt Seurasaaressa. Pieni kaupunki on täynnä kulttuuria.
Entinen kansakoulu ja Iisalmen Tyttölyseo, nykyään molemmat rakennukset muodostavat Edvin Laineen koulun.

Kommentti Grafomaniaan: esiintymisjännitys

Kuvassa: Pirkko Anna Amnell (os Kolehmainen)

Kommentti:

Esiinnyin ensimmäisen kerran julkisesti 7-vuotiaana Iisalmessa. Lausuin joulujuhlassa Lauri Pohjanpään runon:

"-Emojänis tuli pyrynä metsän rajaa.
-Kun poikineen isä teki talvimajaa.
-"Se tulee",huus emo ja ilmaa haukkas,
-ja huohottain yli kantojen laukkas.
-"Mikä?" ärähti isä,"no tulla anna.
-Mitä tollotat poika,käy kiinni ja kanna!"
--
Sain raikuvat taputukset. Lausuin jatkuvasti koulujuhlissa vielä lukiossa ja esiinnyin näytelmissä.

Vaihto-oppilasvuonna (kuva) jouduin pitämään paljon puheita Montanassa. Jouduin lehtien ja jopa TV:n haastateltavaksi myös muualla USA:ssa kiertomatkamme aikana, sillä siihen aikaan vaihto-oppilaat olivat niin harvinaisia, että meidänkin laivan tultua meistä oli valokuva ja juttu New York Timesissa, muistaakseni peräti etusivulla. Mutta lausumisessa nousi itsekritiikki. Kuulin legendaarisen Helen Hayesin lausuvan televisiossa ja tunsin olevani surkea amatööri. Suomeen palattuani en suostunut enää esiintymaan koulun joulu- ja kevätjuhlissa, mikä suututti tyttölyseon rehtorin. Olin tullut hänen mielestään ylpeäksi.

Kouluaikojen esiintymisistä oli hyötyä, kun ryhdyin opettajaksi. Kanadasta palattuani pidin myös englannin suggestopedisia kursseja, ja se oli kuin teatteria: opettaja muun muassa lukee tekstiä klassisen musiikin ollessa taustalla. Tyttäreni kävi myös suggestopedian koulutuksen ja sanoo, että siitä on ollut hänelle, alkujaan hyvin ujolle ihmiselle, paljon hyötyä työssä. Hän on joutunut puhumaan vaativissa kansainvälisissä tilanteissa.

Esiintymistottumuksesta on ollut minulle vähän hyötyä kirjailijana. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani työn ohella enkä saanut vapaata esiintymisiin ja kouluvierailuihin.

Tärkeintä: Esiintymiseen tottuu. Kannattaa muistaa body language, hymyillä, kohdistaa sanoma kuulijoille, ääntää selvästi ja puhua tarpeeksi kuuluvasti.


Lue myös Elämä on kasvunpaikka - varsinkin vaihto-oppilaalle
Kun koti kävi ahtaaksi (Ensimmäisen kirjan ilmestyttyä. Alkujaan Kirjakauppalehdessä)

Kekkonen ja muut kivittäjät

Iisalmen entinen lyseo, originally uploaded by Anna Amnell.

Tässä rakennuksessa toimi 1900-luvun alussa Iisalmen lyseo. Sen kuuluisin oppilas lienee Urho Kekkonen.

Eräs iisalmelainen naapurimme oli samalla luokalla Kekkosen kanssa. Naapurillamme, ystävällisellä miehellä, oli otsassa iso arpi muistona siitä, kun energinen Urho-poika oli heittänyt häntä kivellä koulun pihalla osoittaakseen, kuka kukin on.

Urho Kekkonen oli varsinkin alkuaikoinaan myös innokas nimimerkkikirjoittaja. Hänen lingostaan lenteli kirpeitä mielipiteitä. Kun hän pääsi valtakunnan huippuvirkaan, hänen ei tarvinnut enää turvautua nimimerkkeihin, vaan hän pystyi lähettämään pelättyjä myllykirjeitään.

Yhteistä kivittäjille ja nimettömille tai nimimerkillä kirjoittaville nettiherjaajille ja nettikiusaajille on vallanhalu. Jos oikeaa valtaa ei ole eikä kykyä pitää puoliaan, otetaan edes kivi käteen.

Minullakin on otsassa arpi muistona kivestä, jonka eräs leikkitoveri heitti keskelle otsaani hiukan tukanrajan alapuolelle.

Koulujen ja asuinrakennusten pihat ovat nykyään asvalttia. Kiviä ei enää lentele. Mutta muita keinoja kyllä keksitään toisten kiusaamiseen ja mahdin osoittamiseen sekä kouluissa, työpaikoilla että Internetissä.

Kirjoitin kommentin samasta aiheesta Kemppisen blogiin,  jossa näyttävät tänään kommentoivan ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista, kukin omalla tavallaan, arvonsa mukaan.

Kommenttini:

Tämä keskustelu käy yhä kiinnostavammaksi. Mieleeni tuli Urho Kekkonen, joka kävi yhden luokan lyseota Iisalmessa. Hänellä oli jo silloin kova pyrkimys valtaan. Hän saattoi ottaa kiven käteensä ja heittää sillä luokkatoveriaan, jos ei muuten sana mennyt perille.

Halu valtaan vei hänet korkeaan asemaan, vaikka häntä ei alussa arvostettu, kun hän ei ollut hienosta suvusta. Kuulin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna vuokraisäntäni, varatuomarin perheen helsinkiläisvieraiden juoruilut Kekkosesta. Kun Kekkonen pääsi huipulle, hän ei päästänyt sinne muita, kivittäminen ja nimimerkkikirjoitukset muuttuivat pelätyiksi myllykirjeiksi.

Halu valtaan ja kokemus siitä, ettei ole arvostettu, ei tule kuulluksi saavat nykyäänkin primitiivisiä, jopa hirvittäviä muotoja. Miten kuunnella, miten neuvoa varsinkin nuorille ihmisille oikean tavan tuoda esille mielipide? Miten hillitä ihminen, joka haluaa itsevaltiaaksi, muista piittaamattomaksi kukkulan kuninkaaksi?

Suomalaisten muisti

Kustaa Aadolfin kirkko, Iisalmi, Finland, originally uploaded by Anna Amnell.

Kuvassa on Kustaa Aadolfin kirkko, entinen Iisalmen maaseurakunnan kirkko, mm Brofeldtin, Juhani Ahon isän kirkko.

Kuviani: Iisalmi eri vuodenaikoina

Kommenttini:

Tänään Kari Salminen kertoo Ilta-Sanomissa Niall Fergusonin ja Francis Fukuyaman kirjoista, alaotsikko on "Kohuprofessorit väittävät, että länsimaat ovat menettäneet muistinsa".

Suomessa pyritään eliminoimaan menneisyys, varsinkin koko katolinen aika, jolloin olimme osa Eurooppaa, osa Ruotsia, samoin 1800-luku. Historia aloitetaan sisällissodasta. Sitä ennen hyväksytään pakanallinen kalevalainen aika. Riisuttu Suomi on tylsä Suomi, sieluton maa.

Maa joka maksoi velkansa

Sain kuulla vaihto-oppilasvuonna Yhdysvalloissa jatkuvasti, että olin maasta, joka oli maksanut velkansa. Hyvin ajankohtainen muistutus meille nykysuomalaisille siitä, että Suomikin on saanut lainaa ulkomailta. 

Kuvan kansallispukuiset nuket kertovat siitä, että jouduin pitämään hyvin paljon puheita vaihto-oppilaskeväänä, muun muassa kouluissa, Rotary-klubissa, naisten seuroissa ja suomalaisten siirtolaisten asuttamassa kylässä, jossa suurin osa lapsista oli suomalaista sukua. Päälläni oli tuollainen sinivalkoinen kansallispuku. Olin pieni ja laiha, kuin nukke. Tukkakin haalistui auringossa vaaleaksi.


Vasta itsenäistynyt Suomi otti velkaa USA:lta. 
Lue lisää tilanteesta ja Amerikan reaktiosta.

Kaksi flyygeliä olohuoneessa

Flyygelin kuva: Wikipedia, ks sieltä myös 'pianokvartetti'.

Vaihteeksi TV-ilta. Ensin katsoimme dokumenttisarjaa "Siirtolaisesta miljonääriksi", ja vuorossa oli flyygelintekijäsuku Steinway. Ohjelman jälkeen pohdimme sitä, paljonko Steinway-flyygelit nykyään mahtavat maksaa - noin 100 000 euroa.

Siitä tuli mieleen aika, jolloin olin American Field Service -vaihto-oppilaana Amerikassa. Kun olin ollut viikon pari isäntäperheessäni, kirjoitin luokkatovereille Suomeen. Kun kerroin muun muassa sen, että perheen kolmikerroksisessa talossa oli olohuoneen keskellä lomittain kaksi flyygeliä, sain Suomesta kirjeen: Älä viitsi enää kirjoittaa sieltä. Kaikki sanovat, että sinä valehtelet. Iisalmessa oli muistaakseni siihen aikaan yksi flyygeli, ja sekin kaupungin juhlasalissa. Ehkä oli toinenkin, sillä kerrottiin vitsiä rouvasta, joka meni ostamaan musiikkikaupasta flyygelin nuotteja.

Nuo kaksi flyygeliä eivät olleet kuitenkaan siinä amerikkalaisperheessä koriste-esineitä vaan käyttöesineitä. Perheenäiti oli pianisti ja soitti kolmen ystävänsä kanssa pianokvartetissa, kahdeksankätisesti kahdella pianolla, mikä on harvinaisempi muoto pianokvartettia. He soittivat myös paikallisen sinfoniaorkesterin kanssa konserteissa. Eräänä päivänä, kun olin sairas ja poissa koulusta, kuulin heidän soittavan koko päivän Debussyn musiikkia.

"A rare form of piano quartets consist of two pianos with two players at each piano. This type of ensemble is informally referred to as "8 hand piano", or "2 piano 8 hands".
https://en.wikipedia.org/wiki/Piano_quartet

". Roz loved the arts. She wrote poetry, explored ceramics and painting. But her first love was music. She studied piano for many years. Eventually, she and three friends, formed the First Billings Piano Quartet and were able to perform with the Billings Symphony as well as give concerts of their own," Muistokirjoitus
http://www.michelottisawyers.com/rosamond-d-cochrane/

Rozin Pianonsoitonopettaja oli Ralph Rauh, joka teki minullekin Seashore-testin. Lue lisää
https://blogisisko.blogspot.fi/2011/05/soittotunneilla-ja-seashore-testissa.html

Penkinpainajaiskuvani

Pirkko Anna Amnell, originally uploaded by Anna Amnell.

Iisalmen Tyttölyseon [nykyinen Juhani Ahon Ahon koulu ] penkinpainajaisten kohokohta abiturienttien kantaminen pulpeteissa järjestettiin poikalyseon pihalla, jossa lyseon seitsemännen luokan - eli lukion toisen - luokan pojat kantoivat meitä. Tämän hienon valokuvan otti latinan ja ruotsin opettajani Helvi Kontro, puolalais-suomalaista sukua oleva lahjakas latinisti. Kantaminen tapahtui lyseon pihalla, josta syystä minut merkittiin koulujen 100-vuotisnäyttelyssä Iisalmen lyseon ylioppilaaksi !

Minulla on päällä Amerikasta vaihto-oppilasvuonna saatu musta cocktailasu, jonka yläosa on samettia ja leveä alaosa satiinia. Hameen alta näkyy Amerikasta saatu tyllialushame. Tämän jälkeen ajoimme reellä kierroksen kaupungilla.

 Ilalla lyseossa rinnakkaisella luokalla oleva poikaystäväni ja minä menimme kotikutsuille poikaystäväni luokkatoverin kotiin Kattaalaan. Poikalyseolaiset olivat olleet koko luokka päivällä aterialla samassa talossa.  Iltajuhliin oli kutsuttu vain muutama talon pojan ystävä ja kaksi tyttölyseolaista, luokkatoverini ja minut. Paikalla oli pojan vanhempien lisäksi muutama lyseon opettaja. Palvelijat tarjosivat hienoa ruokaa, ja aikuiset nauttivat vähän viiniä. Keskusteltiin henkevän akateemisesti. Oli hienoa ja jännittävää. Tunsimme itsemme melkein aikuisiksi.

Kuvan otti lehtori Helvi Kontro, ruotsin ja latinan opettajani. Hän oli puolalais-suomalaista sukua. pitkä tumma nainen. Hänen näköisekseen kuvittelin Katariina Jagellonican kirjoittaessani vuosikymmenien kulttua Lucia Olavintytär -kirjojani.

Tämä on Iisalmea  (Filmi vuodelta 1959, Elävä arkisto)

Penkkarit Helsingin pakkasessa

Penkkarit Helsingin pakkasessa, originally uploaded by Anna Amnell.

Tämä täytyi laittaa talteen blogiin.

Vertaa: Penkinpainajaiset Lohjalla vuonna 1921.
Penkinpainajaiset Iisalmessa vuonna 1958.
Penkinpainajaiskuvani
En ihmettelisi vaikka rekiajelut tulisivat taas muotiin, jos vain talvet säilyvät näin kylminä.

Kalevalan päivä: Kiitos kirjoista

Kalevalan päivä on myös suomalaisen kirjallisuuden päivä. En osaa kuvitella elämääni ilman kirjoja. Tutustuminen kirjallisuuteen alkoi siitä, kun minulle luettiin mummolassa Maamme-kirjaa ja muita tätini ja enoni vanhoja koulun lukukirjoja pärevalossa ja jatkuu edelleen, kun luen kirjoja myös Internetistä ja varmaankin kohta myös pienestä lukulaitteesta (iPod Touch), jollainen pojallani jo on ja jonka ostamista suunnittelen itsekin luettuani muutaman runon pienestä kuvaruudusta. Kirjaston voi kantaa käsilaukussa tai taskussa.

Kirjasto oli kouluvuosina toinen kotini ja naapurissa asuvan toimittajan ullakon kirjat aarreaittani. Sain lukea mitä halusin ja luin yleensä kaiken, mitä sain käsiini. Onneksi sekä kirjastolla että toimittajanaapurilla oli jonkinlaiset laatukriteerit. Kirjastossa asetettiin rajoituksia myös siihen, montako kirjaa sai lainata ja miltä osastolta. Jouduin lukemaan pitkään pelkästään lastenosastolta ikäni vuoksi, vaikka olin ullakkokirjastossani lukenut esimerkiksi Balzacin ja Dumas'n kirjoja ja joukon salapoliisiromaaneja. Olen kiitollinen kaikille kirjailijoille, jotka veivät minut mukanaan seikkailuihin ja toisiin maailmoihin.

Kiitollisuudesta syntyivät myös omat kirjani. Kirjat rikastivat minun maailmaani, muuttivat sen. Kalevalan päivä on minulle myös henkilökohtainen juhlapäivä, sillä oli Kalevalan päivä, kun minulle soitettiin, että ensimmäinen kirjani julkaistaan. Ajattelin silloin, että kirjoitan vain yhden kirjan, mutta näyttää olevan niin, että kirjojen tekemisellä ei ole loppua.