Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
sunnuntai, heinäkuuta 31, 2011
Ruusu on nyt surun symboli
Punaiset ruusut kellumassa veden pinnalla, punaiset ja valkoiset ruusut norjalaisten käsissä Oslossa kohotettuina ylös toivon vertauskuvina.
Viime päivinä on kodeissa itketty television ääressä. Minusta tuntuu, että tämän jälkeen aina kun näen ruusun, ajattelen noita lapsia ja nuoria, jotka joutuivat tuon käsittämättömän hyökkäyksen kohteeksi. Maailma muuttui taas rajusti niin kuin se muuttui New Yorkissa tämän vuosituhannen alussa.
Viime päivinä on kodeissa itketty television ääressä. Minusta tuntuu, että tämän jälkeen aina kun näen ruusun, ajattelen noita lapsia ja nuoria, jotka joutuivat tuon käsittämättömän hyökkäyksen kohteeksi. Maailma muuttui taas rajusti niin kuin se muuttui New Yorkissa tämän vuosituhannen alussa.
Harvoin nähty
Jeeppiä ei näy usein Helsingissä. Ehkäpä maaseudulla enemmän. Avoautoja näkee yleensä entistä enemmän. Siinä on yksi ilmaston muuttumiseen liittyvistä ilmiöistä.
Kuva: Anna Amnell aka Blogisisko
Kuva: Anna Amnell aka Blogisisko
Viattomuuden aika meni jo
Lue myös Minne unohtui lapsuus?
Iloinen 1950-luku
"Du bist wie eine Blume,
So hold und schön und rein"
"Sä olet niin kuin kukka
Niin puhdas viaton"
Heinrich Heine
Kun tytöillä oli vielä lapsuus. Ikä ensimmäisen yhdynnän aikana.
1942-46 syntyneet:
alle 13 vuotta 0 prosenttia
14 vuotta 0 prosenttia
15 vuotta 3 prosenttia
16 vuotta 8 prosenttia
1947-1950 syntyneet:
alle 13 vuotta 1 prosentti
14 vuotta 3 prosenttia
15 vuotta 5 prosenttia
16 vuotta 16 prosenttia
1951-1953 syntyneet:
alle 13 vuotta 0 prosenttia
14 vuotta 1 prosentti
15 vuotta 5 prosenttia
16 vuotta 17 prosenttia
(Sievers & Koskelainen & Leppo: Suomalaisten sukupuolielämä. 1974, sivu 235
Maahanmuuttajan tytär
Kaunis tumma Aino, suomalaisen miehen ja venäläisen naisen tytär meni naimisiin romanttisen nuoren säveltäjän Jannen kanssa. Aino oli perheensä seitsemäs lapsi.
Sibeliusten koti Ainola kuvattuna puutarhasta päin.
Kuva: Anna Amnell
Sibeliusten koti Ainola kuvattuna puutarhasta päin.
Kuva: Anna Amnell
Kommentti siirtolaista ja pakolaisista
Kommentti Kemppisen blogiin.
Olin 1980-luvulla yhdeksän vuotta siirtolaisena Kanadassa, niistä seitsemän vuotta Torontossa. Siirtolaiseksi pääseminen oli pitkä prosessi. Hakija ja hänen perheenjäsenensä saivat pisteitä mm kielitaidosta, koulutuksesta ja varsinkin siitä, oliko vanhemmilla ammatti, jota tarvittiin Kanadassa. Jos oli järjestänyt etukäteen työpaikan, sai etuaseman muihin nähden.
Korostettiin sitä tosiasiaa, että jokainen siirtolaispehe työllistäisi aikamoisen joukon ihmisiä! Pidettiin tärkeänä myös sitä, että maassa jo asuvat eivät kokisi uusia tulokkaita kohtuuttomaksi rasitukseksi ja uhaksi.
Erikseen olivat pakolaiset. He saivat valtiolta starttirahan kodinperustamiseen, ja heille pyrittiin järjestämään työpaikka (muistaakseni) vuodeksi, jona aikana he voisivat etsiä muutakin työtä.
Ajateltiin, että siirtolaisen oma kieli, uskonto ja oman kulttuurin juhlat olivat tärkeitä siirtolaiselle. Perustuslakiin on kirjoitettu monikulttuurisuus.
Lasten katsottiin oppivan englannin tai ranskan koulussa ja ystävien parissa. Pidettiin luonnollisena, että vanhemmat puhuvat lapsilleen omaa kieltään.
Rasismia ja toisen henkilön uskonnon tai kulttuurin pilkkaamista ei suvaittu. Kun joku oppilas kirjoitti rasistisen lauseen erään koulun seinälle, koko koulu kutsuttiin juhlasaliin, jossa rehtori ilmoitti, että sellaista käytöstä ei sallita.
Muistelemme koko perhe Kanadaa erityisen sopuisana yhteiskuntana.
Suomeen palattuamme kauhistuimme avoimen rasistisia ilmaisuja ja eri uskontokuntien jatkuvaa julkista pilkkaamista mm sanomalehdissä. Ihmettelimme myös aika avutonta ja epärealistista suhtautumista maahanmuutto- ja pakolaisongelmiin.
Naapurimme olivat pakolaisia Pohjois-Koreasta, Unkarista, Neuvostoliitosta jne ja siirtolaisia manner-Kiinasta, Karibian meren saarilta jne. Edustimme eri uskontoja: naapurimme olivat juutalaisia, muslimeja, Jehovan todistajia, buddhalaisia jne. Meillä ei ollut mitään erimielisyyksiä.
Pidetttiin luonnollisena, että suurkaupunkiin oli syntynyt myös kiinalainen, italialainen ym yhteisö ja kaupunginosa.
En tunne Kanadan nykytilannetta, mutta suosittelen, että Suomen maahanmuuttoviranomaiset tutustuisivat myös Pohjois-Amerikkaan, jossa on pitkä kokemus siirtolaisten ja pakolaisten vastaanottamisesta.
Canada Immigration Plan 2011
lauantaina, heinäkuuta 30, 2011
Agathaan ei kyllästy
Näimme ranskankielisellä kanavalla pätkän Agatha Christien "By the Pricking of My Thumbs" -kirjasta tehtyä TV-elokuvaa. Monet lukijat eri puolilla maailmaa olivat pyytäneet Christietä kirjoittamaan siitä, mitä tapahtui Tommylle ja Tuppencelle.
Ranskalaiset ovat tehneet kirjasta elokuvan, ja 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen myös englantilaiset. Miss Marple on myös mukana, tässä Geraldine McEwan, joka ei miellyttänyt katsojia ja joutui jättämään kesken Miss Marple -uransa. Ehkä ohjaajissa oli enemmän vikaa, sillä he muuttivat Miss Marple -kirjoihin olennaisesti kuuluvia piirteitä, joihin lukijakunta on kiintynyt. Tarinat eivät toimineet enää. Monille englantilaisille ja muuallakin oleville katsojille Miss Marple on kuin sukulaistäti, jonka he ovat tunteneet lapsesta saakka.
Ranskalaiset laittavat Marplen ja muutkin puhumaan ranskaa, mikä ei ole hauskaa kuunneltavaa, esim Poirot'n ääni ei ole yhtä hieno kuin Suchet'n Poirot'lla. Ranskankielisen alatekstinkin kanssa oli liian hankalaa seurata. Jäi kesken. Mikä ilo olisi ollut katsella Miss Marplea, jossa on alkuperäinen ääni ja ranskankielinen alateksti!
Täytyy toivoa, että nämä uudetkin Agatha Christie -elokuvat tuleevat Suomeen joko telkkariin tai DVD:nä. Kiinnostava yksityiskohta on, että elegantisti vanhentunut (ja vanhennettu ?) Anthony Andrews on Tommy, joka päinvastoin kuin Miss Marple ja Poirot on saanut vanhentua ajan kuluessa.
Agatha Christie -sivut, joilla on myös kartta, josta löytää kirjojen/elokuvien tapahtumapaikat.
Louhisaari, sivurakennus, keittiö
1600-luvulla rakennetussa sivurakennuksessa on keittiö, jossa on kiinnostavia huonekaluja ja esineitä.
Louhisaari keittiö 1
Päärakennuksen alakerrassa oli tämä iso huone, jossa on avotakka, jossa laitettiin ruokaa, isoja kirstuja säilytykseen ja ruokakomero-varastohuone. Louhisaari on rakennettu 1600-luvulla, mutta siinä on mielestäni paljon keskiaikaisia piirteitä. On vaikeaa erottaa eri aikakausien kerrostumat.
Kunhan tulee sopivaa aikaa, täytyy lukea tarkemmin, mitä nämä huoneet ja esineet olivat. Nyt voin vain arvailla. Kiinnostava talo. Louhisaaresta on netissä yllättävän vähän tietoa, kun ottaa huomioon , miten mielenkiintoinen rakennus se on.
Oikealla näkyy ovi eteisaulaan, vasemmalla isoon huoneeseen, joka on voinut olla ruokasali tai "olohuone" .
Louhisaari Museoviraston sivuilla
http://www.nba.fi/fi/louhisaari_sisaarkkitehtuuri
Kunhan tulee sopivaa aikaa, täytyy lukea tarkemmin, mitä nämä huoneet ja esineet olivat. Nyt voin vain arvailla. Kiinnostava talo. Louhisaaresta on netissä yllättävän vähän tietoa, kun ottaa huomioon , miten mielenkiintoinen rakennus se on.
Oikealla näkyy ovi eteisaulaan, vasemmalla isoon huoneeseen, joka on voinut olla ruokasali tai "olohuone" .
Louhisaari Museoviraston sivuilla
http://www.nba.fi/fi/louhisaari_sisaarkkitehtuuri
Leppoisaa lauantaita
Sää on viilentynyt. On hauskaa olla taas iltakävelyllä. Huomaa, että kukkalaitteet pitävät lämpimästä säästä.
perjantaina, heinäkuuta 29, 2011
Sananvapaus ja Internet
Kommentti Kemppisen blogiin: Lainsäädäntö on vanhentunutta. Internet tarvitsisi omat lakinsa. On oletettu, että se voi toimia ilman ylhäältä tulevia määräyksiä, mutta se on osoittautunut utopistiseksi ajatukseksi.
On ihmisiä, jotka eivät osaa käyttää sananvapauttaan, keskustella ja väitellä, vaan turvautuvat herjaamiseen, nimittelyyn ja muuhun alkeelliseen kommunikointiin. Sellaista voi oppia sietämään, muutenhan voisi liikkua vain hyvin rajoitetulla alueella netissä. Monesti on vähän samanlainen tunne, kuin harppoisi keskiaikaisella kujalla, jonne on heitelty roskat ja tyhjennetty yöastiat. Sieltä voi kuitenkin löytää myös arvokkaita ja kiehtovia ajatuksia, jotka rikastuttavat elämää.
Aivan kaikkea ei voi suvaita. Silloin tarvitaan apua lainsäätäjiltä ja poliisilta. Yleensä tämä tosiasia tajutaan vasta sitten, kun "tuulee omaan otsaan".
Jonkinlainen kompromissi pitäisi saada, jotta säilytetään sananvapaus ja samalla edes alkeellinen kunnioitus toista ihmistä kohtaan riippumatta hänen rodustaan, uskonnostaan, kansallisuudestaan ja poliittisesta ajattelustaan.
torstaina, heinäkuuta 28, 2011
Kommentti: kauhutarinoita rippikouluista yms
Kerrotaan kauhutarinoita kesäleireistä ja rippikouluista. Minulla ei ole mitään kehuttavaa. Kommenttini:
Teillä on jännittävää kerrottavaa. Minä kävin ns koululaisten iltarippikoulun, jota pidettiin kylmässä kirkossa. Pojat istuivat toisella puolen, tytöt toisella puolen käytävää. Pappi oli kuiva kuin korppu, ja rippikoulu muistutti oikein tylsiä asiallisia koulutunteja.
Vaihto-oppilaana olin kesähelteellä perheen muiden tyttöjen kanssa vuoristossa kongrekationalistien kesäleirillä, jossa opettivat AFS-perheeni äiti ja muut kotirouvat. Asuimme hirsimajoissa ja nukuimme kerrossängyissä. Tunnelma oli hauska ja välitön. Uskontoa pidettiin täysin normaalina ilmiönä, ei mitään pingottamista.
Kuvassa olevalla kauniilla saarnatuolilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, Jospa olisi ollut noin kaunista katseltavaa rippikoulussa.
Toinen kommentti:
Kirsti kommentoi kommenttiani:
"Elämän kummallisuuksia, että korppumaisen tylsä rippikoulu tuotti uskollisia kirkon jäseniä. Nyt rippileirit ovat huvipuistomaisia extreme-elämyksiä, vaan täysi ikäisyyden saavuttua jäsenet karkaavat."
Vastasin:
Ei korppumainen rippikoulu ja siihen liittynyt ahdasmielinen entisajan körttiläinen ympäristö , vaan avoin ja luonteva amerikkalainen kristillisyys. Se vastasi opillisesti jotain samaa kuin anglikaanisuus, joka tuntuu myös läheiseltä (rauhallisessa ja intellektuellissa korkeakirkollisessa muodossa,, vrt P. D. James, Agatha Christien kirjoista tehdyt TV-filmit). Kulttuuri, elämän kauneus ja elämänilo olivat sallittuja. Se merkitsi paljon kirjallisuudesta ja taiteesta pitävälle koulutytölle.
Nykyajan suomalaisella luterilaisella kirkolla on vaikea identiteettikriisi, mutta kannatan sitä kuitenkin. Maantieteellinen asemamme idän ja lännen puristuksessa on kierouttanut Suomessa miltei kaiken.
Kirkko tekee valtavan paljon hyvää niille, joista kukaan muu ei välitä, ei aineellisestii eikä henkisesti eikä hengellisesti. Kirkon paras työ on näkymätöntä, hiljaisten ahkerien työntekijöiden työtä. Julkisuudessa on esillä vain outoja ääri-ilmiöitä.
Teillä on jännittävää kerrottavaa. Minä kävin ns koululaisten iltarippikoulun, jota pidettiin kylmässä kirkossa. Pojat istuivat toisella puolen, tytöt toisella puolen käytävää. Pappi oli kuiva kuin korppu, ja rippikoulu muistutti oikein tylsiä asiallisia koulutunteja.
Vaihto-oppilaana olin kesähelteellä perheen muiden tyttöjen kanssa vuoristossa kongrekationalistien kesäleirillä, jossa opettivat AFS-perheeni äiti ja muut kotirouvat. Asuimme hirsimajoissa ja nukuimme kerrossängyissä. Tunnelma oli hauska ja välitön. Uskontoa pidettiin täysin normaalina ilmiönä, ei mitään pingottamista.
Kuvassa olevalla kauniilla saarnatuolilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, Jospa olisi ollut noin kaunista katseltavaa rippikoulussa.
Toinen kommentti:
Kirsti kommentoi kommenttiani:
"Elämän kummallisuuksia, että korppumaisen tylsä rippikoulu tuotti uskollisia kirkon jäseniä. Nyt rippileirit ovat huvipuistomaisia extreme-elämyksiä, vaan täysi ikäisyyden saavuttua jäsenet karkaavat."
Vastasin:
Ei korppumainen rippikoulu ja siihen liittynyt ahdasmielinen entisajan körttiläinen ympäristö , vaan avoin ja luonteva amerikkalainen kristillisyys. Se vastasi opillisesti jotain samaa kuin anglikaanisuus, joka tuntuu myös läheiseltä (rauhallisessa ja intellektuellissa korkeakirkollisessa muodossa,, vrt P. D. James, Agatha Christien kirjoista tehdyt TV-filmit). Kulttuuri, elämän kauneus ja elämänilo olivat sallittuja. Se merkitsi paljon kirjallisuudesta ja taiteesta pitävälle koulutytölle.
Nykyajan suomalaisella luterilaisella kirkolla on vaikea identiteettikriisi, mutta kannatan sitä kuitenkin. Maantieteellinen asemamme idän ja lännen puristuksessa on kierouttanut Suomessa miltei kaiken.
Kirkko tekee valtavan paljon hyvää niille, joista kukaan muu ei välitä, ei aineellisestii eikä henkisesti eikä hengellisesti. Kirkon paras työ on näkymätöntä, hiljaisten ahkerien työntekijöiden työtä. Julkisuudessa on esillä vain outoja ääri-ilmiöitä.
Pecca Torum eli Musta penkki
Mustapenkki Tammelan kirkossa. Katsoimme juuri uutisissa tietoja Dominic Strauss-Kahnin oikeudenkäynnin siirtymisestä.
Eläinystäviä
Iines kertoo kauniisti kissansa kuolemasta. Itkin sitä lukiessani. Mieleeni tulivat kaikki kissat, joita meillä on ollut, varsinkin Topi ja Tiina, viimeiset kissamme.
Kissablogeissani on sekä omia kuviani kissoista että muiden perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien kuvia kissoista.
Kuvassa oikealla ylhäällä Toby eli Topi, joka jäi vanhana Torontossa auton alle ja kuoli eläinsairaalassa sisäiseen verenvuotoon. Itkin Topia monta päivää.
Olimme löytäneet Topin eläintenhuostaanottoasemalta (SPCA) takkuisena ja likaisena. Se katsoi minua häkin raosta, ja meistä tuli heti ystävät. Luulin, että Topi oli karkeakarvainen kissa. Muutaman pesun jälkeen paljastui muhkea kissa. Topi rakasti koko ikänsä saunaa.
Se pelkäsi alussa kovasti kaikkia miehiä. Se oli nähtävästi kokenut kovaa kohtelua.
Sillä oli tapana mennä hakemaan lapsia koulusta, ja kaikki koululaiset tunsivat sen, kun se istui kadun kulmassa odottamassa koulun päättymistä ja herkkupaloja lapsilta. Se piti suklaasta ja perunachipseistä. Jotkut ystävälliet lapset olivat nähtävästi pitäneet sen hengissä aikaisemmin. Se oli myös taitava ja peloton rottakissa.
Tiina eli pentuna elintarvikekioskin roskalaatikossa, josta se lähti seuraamaan tytärtämme talvipakkasella eräänä iltana. Tiina oli tervein kissa, mitä olen nähnyt, mutta dementoitui vähän ennen kuolemaansa.
Lisää Tiinasta:
Tiinan tarina
Klikkaa hakusanaa 'kissat', niin löydät runsaasti kirjoituksia ja kuvia kissoista myös tässä blogissa, mm Krotian kissat ja Belgradin hotellin kissan.
Kissablogeissani on sekä omia kuviani kissoista että muiden perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien kuvia kissoista.
Kuvassa oikealla ylhäällä Toby eli Topi, joka jäi vanhana Torontossa auton alle ja kuoli eläinsairaalassa sisäiseen verenvuotoon. Itkin Topia monta päivää.
Olimme löytäneet Topin eläintenhuostaanottoasemalta (SPCA) takkuisena ja likaisena. Se katsoi minua häkin raosta, ja meistä tuli heti ystävät. Luulin, että Topi oli karkeakarvainen kissa. Muutaman pesun jälkeen paljastui muhkea kissa. Topi rakasti koko ikänsä saunaa.
Se pelkäsi alussa kovasti kaikkia miehiä. Se oli nähtävästi kokenut kovaa kohtelua.
Sillä oli tapana mennä hakemaan lapsia koulusta, ja kaikki koululaiset tunsivat sen, kun se istui kadun kulmassa odottamassa koulun päättymistä ja herkkupaloja lapsilta. Se piti suklaasta ja perunachipseistä. Jotkut ystävälliet lapset olivat nähtävästi pitäneet sen hengissä aikaisemmin. Se oli myös taitava ja peloton rottakissa.
Tiina eli pentuna elintarvikekioskin roskalaatikossa, josta se lähti seuraamaan tytärtämme talvipakkasella eräänä iltana. Tiina oli tervein kissa, mitä olen nähnyt, mutta dementoitui vähän ennen kuolemaansa.
Lisää Tiinasta:
Tiinan tarina
Klikkaa hakusanaa 'kissat', niin löydät runsaasti kirjoituksia ja kuvia kissoista myös tässä blogissa, mm Krotian kissat ja Belgradin hotellin kissan.
Kissablogeissani on sekä omia kuviani kissopista että muiden perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien kuvia kissoista
Kotikissat (Vuodatus)
Kotikissamme (Blogger)
Kissat Cats (kuviani Flickrin kansiossa)
Brin d'Acier (kissakuvat)
Pink Lady on the Loose (kissakuvia maailmalta)
keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2011
Suomi ja ulkomaalaiset
Tuttu Suomessa asuva ulkomaalainen kertoi, että heidän keskuudessaan kiertää vitsi, että nuo totiset patsaat tipauttavat pallon ulkomaalaisten pään päälle. Olemmeko liian totisia?
tiistaina, heinäkuuta 26, 2011
Kommentti: Voi meitä
Pieter Breugel, 1500-luku: The Topsy Turvy World
Kommentti keskusteluun terrorismista ja uskonnosta.
Keskiajalla ja vielä paljon myöhemminkin kaikki (!) ihmiset olivat julmia ja sotaisia. Lisäksi keskiajalla ei varsinaisessa Euroopassa ollut ateisteja, joten kaikki julmuus ja sodat olivat kristittyjen suorittamia.
On naurettavaa syyttää uskontoja erityisestä julmuudesta, kun ateistiset ideologiat kuten kommunismi ja natsismi ovat tappaneet eniten ihmisiä. Antiikin filosofit ja valistusajan uskonnottomat viisaat olivat rasisteja ja julmureita. Ranskan uskonnoton vallankumous oli harvinaisen verinen, yhtä kauhea kuin uskonsodat.
Ihminen yleensäkin on julma ja paha. Sivistys on vain pintakiiltoa. Kun vähän raaputtaa, sieltä pomppaa esiin peto, joka on valmis kiduttamaan ja tappamaan. Valitettavasti, historia todistaa siitä. Kasvatus ja uskonto pyrkivät edes hiukan hillitsemään ihmisen pahuutta. Jos hylätään käsitteet nöyryys, anteeksiantaminen ja armo, kaikki on aika toivotonta. Hyvyys ja viattomuus on niin harvinaista, että se järkyttää meitä.
Karmea totuus on, että meissä kaikissa on ainesta kauheisiin tekoihin. Siksi kai salapoliisiromaanit kiehtovat meitä. Niissä tämä tosiasiat esitetään hallituissa kehyksissä.
Anders Behring Breivik ja me muut
Raskaat ajatukset ovat hallinneet suomalaisiakin viime päivinä. Vain vähitellen voimme koettaa palautua normaaliin elämään ja nähdä hyvyyttä ja kauneutta ympärillämme.
Tiedämme, että Eurooppa on muuttunut. Samalla kun koetamme keskittyä tavanomaisiin asioihin, pelkäämme, mitä muuta paljastuu. Sillä muutos ei tietenkään tapahtunut yhtenä päivänä Norjassa, se on ollut tapahtumassa jo pitemmän aikaa.
Me tavalliset ihmiset voimme vain luottaa, että kriisiasiantuntijat ja poliittiset johtajat toimivat viisaasti.
Eurooppalaiseen ajatteluun kuuluu myös se, että pahimmatkin rikolliset saavat mahdollisuuden uuteen elämään, mahdollisuuden katua ja pyrkiä sovittamaan rikoksensa yhteiskunnalle ja lähimmäisilleen. Tämä tuli vahvasti esille, kun haastateltiin norjalaista lakimiestä BBC:ssä.
Mutta tulin hyvin surulliseksi, kun luin terroristin isän haastattelun. Hän ei näyttänyt tajuavan tilannettaan ja vastuutaan. Kyseessä saattoi tietenkin olla myös shokkitila.
Anders Behring Breivikin muistelmissa ja hänestä kirjoitetuissa kirjoissa - joita tulee olemaan lukemattomia - isän osuus tulee olemaan tietenkin hyvin keskeinen.
Tiedämme, että Eurooppa on muuttunut. Samalla kun koetamme keskittyä tavanomaisiin asioihin, pelkäämme, mitä muuta paljastuu. Sillä muutos ei tietenkään tapahtunut yhtenä päivänä Norjassa, se on ollut tapahtumassa jo pitemmän aikaa.
Me tavalliset ihmiset voimme vain luottaa, että kriisiasiantuntijat ja poliittiset johtajat toimivat viisaasti.
Eurooppalaiseen ajatteluun kuuluu myös se, että pahimmatkin rikolliset saavat mahdollisuuden uuteen elämään, mahdollisuuden katua ja pyrkiä sovittamaan rikoksensa yhteiskunnalle ja lähimmäisilleen. Tämä tuli vahvasti esille, kun haastateltiin norjalaista lakimiestä BBC:ssä.
Mutta tulin hyvin surulliseksi, kun luin terroristin isän haastattelun. Hän ei näyttänyt tajuavan tilannettaan ja vastuutaan. Kyseessä saattoi tietenkin olla myös shokkitila.
Anders Behring Breivikin muistelmissa ja hänestä kirjoitetuissa kirjoissa - joita tulee olemaan lukemattomia - isän osuus tulee olemaan tietenkin hyvin keskeinen.
Ihanat metsätiet
Ihanat metsätiet. Toiset liikkuvat autoilla, toiset polkupyörillä.
Ihanat metsätiet, originally uploaded by Anna Amnell.
maanantaina, heinäkuuta 25, 2011
Aurora-blogini. 1900-luvun alku
1900-luvun alusta kertovat kuvat ja tekstit ovat enimmäkseen Aurora-blogissani. Olen välillä laittanut niitä myös tähän blogiin, sillä se on ollut helpompaa Bloggerin kokeiluversion vuoksi. Laitan Aurora-blogiin kuvia tämän kesän matkoilta.
Huvilatunnelmaa Kirkkonummella 2
Eliel Saarisen Hvitträskin yläkertaa. Samalla kertaa suomalaista ja kansainvälistä. Pohjoinen yksinkertainen huvilatyyli on ajatonta.
Vertaa näihin Saarisen myöhempiin huonekaluihin. (later designs)
Valitse Googlen kuvista "Eliel Saarinen".
Vertaa näihin Saarisen myöhempiin huonekaluihin. (later designs)
Valitse Googlen kuvista "Eliel Saarinen".
Huvilatunnelmaa Kirkkonummella
Avarat ikkunat ja kukkatelineet Eliel Saarisen Hvitträskin yläkerrassa KIrkkonummella.
Väkivallan ihaileminen kauhistuttaa
Tänään maailma suree Norjan kanssa. Norjan tapahtumat saavat muutkin maat valppaiksi. Suru ja huoli on yhteinen.
"Sitä ei voi hyväksyä, että väkivallalla yritetään vaikuttaa yhteiskuntaan ja demokraattiseen järjestelmään."
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma
(Jarno Ranta: Kynttilät syttyivät Suomessa. Ilta-Sanomat 25.7.2011)
sunnuntai, heinäkuuta 24, 2011
Tänään Narniaan
Kuvat: Buena Vista Finland copyright
Tänään Narniaan! TV 4.
Sen jälkeen voit lukea Narnia-elokuvista ja kirjoista kahdesta blogistani: Narniassa ja Narnia-blogi.
Minun nuoruuteni kului Narniassa. Tein Narnia-kirjoista yliopistossa graduni, käänsin niitä lapsilleni ääneen, sillä vain muutama oli silloin suomennettu. Tein tutkimukseni englanniksi, sillä kirjallisuuden professorille Narnia ei kelvannut 1970-luvun Suomessa.
ystävyys, petos, puhuvat eläimet ..
Kommentti: ideologioiden sotaa
Kommentti: Eilen tekstiuutiset kertoivat, että aselaki otetaan käsittelyyn. Mutta eihän se ole ainoa ongelma. Mies käytti lannoitteitakin aseinaan, räjähdysaineena.)
Norjalaiset ovat hoitaneet asian ainakin tähän asti viisaasti, niin että suru voi yhdistää kansan, ei jakaa. Hämmästyin, kun kuulin työväenpuoluetta edustavan pääministerin puhuneen pahuudesta muistojumalanpalveluksessa Oslon tuomiokirkossa. Sitä sanaa ei paljon kuule Suomessa.
Maailma odottaa nyt kauhunsekaisella kiinnostuksella nuoren miehen ohjelmanjulistusta, mikäli se julkistetaan. Siinä avautuu ikkuna pohjoismaisen terroristin ajatusmaailmaan. Länsimainen maailmammehan käy paraillaan eräänlaista sotaa. Se hirvittää.
Lisäys: Nyt on kuitenkin itkun aika. Teko oli niin hirvittävä. Kulttuurien ja ideologioiden "sota" muuttuu sairaissa mielissä kauhuteoiksi keskustelun sijaan. Monikulttuurisuus ja siirtolaisuus on uusi asia Pohjoismaille, yhtenäiskulttuurin maille, vaikka täältä on lähdetty aina muualle.
(Psykiatrillakin riittää varmaan tässä terroristiteon selvittelyssä töitä. Luulisin.)
Tämä terroristi elää keskiajan fantasiaa , jossa on ristiritareita ja hän on suuri sankari.
Norjalaiset ovat hoitaneet asian ainakin tähän asti viisaasti, niin että suru voi yhdistää kansan, ei jakaa. Hämmästyin, kun kuulin työväenpuoluetta edustavan pääministerin puhuneen pahuudesta muistojumalanpalveluksessa Oslon tuomiokirkossa. Sitä sanaa ei paljon kuule Suomessa.
Maailma odottaa nyt kauhunsekaisella kiinnostuksella nuoren miehen ohjelmanjulistusta, mikäli se julkistetaan. Siinä avautuu ikkuna pohjoismaisen terroristin ajatusmaailmaan. Länsimainen maailmammehan käy paraillaan eräänlaista sotaa. Se hirvittää.
Lisäys: Nyt on kuitenkin itkun aika. Teko oli niin hirvittävä. Kulttuurien ja ideologioiden "sota" muuttuu sairaissa mielissä kauhuteoiksi keskustelun sijaan. Monikulttuurisuus ja siirtolaisuus on uusi asia Pohjoismaille, yhtenäiskulttuurin maille, vaikka täältä on lähdetty aina muualle.
(Psykiatrillakin riittää varmaan tässä terroristiteon selvittelyssä töitä. Luulisin.)
Tämä terroristi elää keskiajan fantasiaa , jossa on ristiritareita ja hän on suuri sankari.
Aleksis Kivi kuoli täällä
Aleksis KIven kuolinmökki, hänen räätäliveljensä koti Tuusulassa. Kuoleva Aleksis sai asua tässä huoneessa kymmenen kuukautta. Tämä pieni talo oli vaikuttavin kaikista paikoista, joita näimme tällä viikolla. Klikkaa kuvaa ja katso muutkin kuvat Kiven viimeisestä asuinpaikasta (Flickr).
http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/
(multilingual, Aleksis KIvi)
Aleksis Kiven veli Albert toisen vaimonsa kanssa.
http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/
(multilingual, Aleksis KIvi)
Aleksis Kiven veli Albert toisen vaimonsa kanssa.
lauantaina, heinäkuuta 23, 2011
Norway 2011
suru
Surun ja toivon messu, muistojumalanpalvelus tänään Oslon Tuomiokirkossa. Kuva: © 2005 J. P. Fagerback/Wikipedia
Pääministeri Jens Stoltenberg sanoi tänään Oslon Tuomiokirkossa puheessaan, että Norjan kansa oli "shaken by evil", pahuuden ravistelema, mutta demokratia ja ihanteet säilyisivät.
Surun ja toivon messu, muistojumalanpalvelus tänään Oslon Tuomiokirkossa. Kuva: © 2005 J. P. Fagerback/Wikipedia
Pääministeri Jens Stoltenberg sanoi tänään Oslon Tuomiokirkossa puheessaan, että Norjan kansa oli "shaken by evil", pahuuden ravistelema, mutta demokratia ja ihanteet säilyisivät.
Verenpunainen iltataivas
Oslon terrori-iskusta ja kesäleirillä olleiden lasten murhaamisesta kuuleminen täyttävät meidät kauhulla ja surulla. Yli 90 ihmistä on kuollut, suurin osa heistä nuoria, lapsia. Miten voivat heidän ystävänsä ja omaisensa toipua noin hirvittävästä tapahtumasta?
Ulkomaisen TV-kanavan toimittajan silmissä on sama pelko kuin katsojalla: Onko silmitön ja julman suunnitelmallinen väkivalta tullut hyvinvoivaan Pohjolaankin?
Paljon kysymyksiä. Voiko yksi ihminen tehdä kaiken tuon? Onko takana sittenkin suurempi ryhmä? Vähitellen paljastuvat syyt hirmutekoihin.
Ulkomaisen TV-kanavan toimittajan silmissä on sama pelko kuin katsojalla: Onko silmitön ja julman suunnitelmallinen väkivalta tullut hyvinvoivaan Pohjolaankin?
Paljon kysymyksiä. Voiko yksi ihminen tehdä kaiken tuon? Onko takana sittenkin suurempi ryhmä? Vähitellen paljastuvat syyt hirmutekoihin.
Eliel Saarinen -koti
Suomalainen papinpoika Eliel Saarinen (1873-1950) valmistui arkkitehdiksi ja asui kuvanveistäjävaimonsa Lojan kanssa Hvitträskissä.
Eliel Saarinen syntyi Rantasalmella, jossa hänen isänsä, mäkitupalaisen poika Juho Saarinen oli pappina. Rovasti Juho Saarisella ja hänen vaimollaan Selma Bromsilla oli seitsemän lasta, joista Eliel oli toiseksi vanhin. Juho Saarinen toimi pappina Inkerinmaalla, hän oli erittäin kielitaitoine ja lahjakas mies, oli viimeksi Pietarin suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana. Vallankumouiksen jälkeen hän joutui pakenemaan Suomeen ja asui poikansa Elielin luona. Eliel Saarisen jälkeläiset asuvat Yhdysvalloissa, jonne Eliel ja Loja muuttivat. Sukutiedoista opin, että Eliel Saarisella oli punainen kihara tukka!
http://www.genealogia.fi/genos/34/34_35.htm
Eliel Saarisen syntymäkoti oli Rantasalmen pappila.
Kansiossani on melkein sata kuvaa Lojan ja Elielin kodista
Eliel Saarinen (in English)
Eliel Saarinen syntyi Rantasalmella, jossa hänen isänsä, mäkitupalaisen poika Juho Saarinen oli pappina. Rovasti Juho Saarisella ja hänen vaimollaan Selma Bromsilla oli seitsemän lasta, joista Eliel oli toiseksi vanhin. Juho Saarinen toimi pappina Inkerinmaalla, hän oli erittäin kielitaitoine ja lahjakas mies, oli viimeksi Pietarin suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana. Vallankumouiksen jälkeen hän joutui pakenemaan Suomeen ja asui poikansa Elielin luona. Eliel Saarisen jälkeläiset asuvat Yhdysvalloissa, jonne Eliel ja Loja muuttivat. Sukutiedoista opin, että Eliel Saarisella oli punainen kihara tukka!
http://www.genealogia.fi/genos/34/34_35.htm
Eliel Saarisen syntymäkoti oli Rantasalmen pappila.
Kansiossani on melkein sata kuvaa Lojan ja Elielin kodista
Eliel Saarinen (in English)
perjantaina, heinäkuuta 22, 2011
Onnela
Majatalo Onnela, jossa asui muiden muassa Eino Leino esimerkiksi vuosina 1923-1924. Lue lisää.
Halosenniemi
Pekka Halosen ateljee ja koti Tuusulanjärven rannalla taiteilijayhteisössä, jossa oli talo myös Sibeliuksilla ja Ahoilla. Tuusulanjärven ranta
Ruohottuneet kiviportaat Sibeliuksen puutarhassa
Alhaalla näkyy sanko, johon joku on juuri kitkenyt rikkaruohoja. Voin kuvitella Aino Sibeliuksen sinne puutarhatöihin.
Sibeliusten puutarha olisi aikamoinen lisä Ainolaan.
Sibeliusten puutarha olisi aikamoinen lisä Ainolaan.
Kulttuurihäiriköitä
Itikat ovat suomalaisen kulttuurin häiriköitä. Edes tuoksuneilikka ei auta, vaikka pitäisi.
Istuttakaa sitä suuria pensaita kulttuurikohteisiin.
Kulttuurimatkalla Ainolassa (Aino ja Janne), Aholassa (Juhani ja Venny), Onnelassa (Eino Leino), Halosenniemellä (Pekka Halonen), Tuusulassa (Aleksis Kiven kuolinmökillä), Hvitträskissä (Eliel ja Loja Saarinen) jne.
Itikanpuremia nilkat täynnä. Miksi suurmiehemme- ja naisemme menivät metsään? Olivatko he immuuneja itikoille?
Istuttakaa sitä suuria pensaita kulttuurikohteisiin.
Kulttuurimatkalla Ainolassa (Aino ja Janne), Aholassa (Juhani ja Venny), Onnelassa (Eino Leino), Halosenniemellä (Pekka Halonen), Tuusulassa (Aleksis Kiven kuolinmökillä), Hvitträskissä (Eliel ja Loja Saarinen) jne.
Itikanpuremia nilkat täynnä. Miksi suurmiehemme- ja naisemme menivät metsään? Olivatko he immuuneja itikoille?
Miten minusta tuli helsinkiläinen?
Kun olin koulutyttö, Helsinki oli minulle vain unelma, parhaimmillaan Mika Waltarin kirjoissa. Kerran tein koulussa vesivärimaalauksen, jossa oli korkeita kivitaloja ja kapea sateesta kimalteleva katu niiden välissä, tummat talot, keltaiset sähkövalot hohtamassa ikkunoista. Kuin Waltarin Töölö, ja nyt minunkin Töölöni. Vasta myöhemmin tuli vanha kaunis eteläinen Helsinki tutuksi ja läheiseksi. Ullanlinnassa kirjoitin siitä, elin mielessäni niissä paikoissa, jotka näin ikkunoistani, mutta sata vuotta aikaisemmin. Yksi kirjoistani on suoranainen rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille.
Koululaisena en ollut edes käynyt Helsingissä. Kävin täällä ensi kerran vasta sinä vuonna, kun hain vaihto-oppilaaksi. Ensin olivat kielikoe Metsätalolla ja haastattelu Amerikan tiedotustoimistossa vastapäätä ylvästä Eliel Saarisen Rautatieasemaa, sitten viisumin hakemukset ja muut muodollisuudet Katajanokalla Uspenskin vieressä AFS:n toimistossa ja Kaivopuistossa Yhdysvaltain lähetystössä. Tunsin niin huonosti Helsinkiä, että kävelin joka paikkaan syys- ja kevätsohjossakin. Eräs ystävällinen helsinkiläinen mies neuvoi minua kulkemaan raitsikanraiteita seuraten, jotta pääsisin Kaivopuistoon. Helsinki merkitsi minulle ennen kaikkea lähtöä Amerikkaan ja paluuta Suomeen.
Vasta sitten kun tulin opiskelemaan Helsingin yliopistoon, Helsinki tuli tutummaksi. Poikaystäväni ja minä olimme niin maalaisia, että kävelimme joka paikkaan, kun emme tienneet, miten maksaa raitsikassa. Näin vaikka olimme kumpikin olleet jo ulkomailla, hän Englannissa ja minä Amerikan suurkaupungeissa. Vähitellen Helsingistä ja meistä tuli ystävät.
Monen vuoden siirtolaisuuden jälkeen tulimme käymään lastemme kanssa Suomessa lomamatkalla. Olimme luulleet, ettemme palaisi koskaan Suomeen edes käymään. Oli outo tunne seisoa satamassa kolmosen raitsikan pysäkillä Helsingissä, jossa meillä ei ollut kotia. Oli kuin Helsingin ja meidän välillä olisi ollut paksu lasiseinä.
Mutta sitten maailma muuttui, ja me emme enää voineet vastustaa Helsingin kutsua. Se tuntui eniten omalta kaupungilta.
Kauniiden unien makuuhuone
Mallia makuuhuoneelle voi ottaa Louhisaaren kartanon huoneesta, jossa nukkui Mannerheimin sisar nuorena tyttönä. Tuntemattoman taitelijan omaperäinen toteutus.
Ihastuin Louhisaareen. Se on jännittävä talo.
Pöytä Louhisaaressa
Kuin 1500-luvulla. Pitkä pöytä ja valkea hapsureunainen liina. Louhisaari on kalustettu 1600-luvun puolivälin tyyliin, mutta se on vielä selvää renessanssia, jota oli Euroopassa paljon aikaisemmin.
Louhisaari
Louhisaari oli muun muassa Mannerheimin suvun koti. Kuvassa suvun kätkyt. Nukkuikohan siinä vauva, jonka elämä tuli olemaan täynnä uskomattomia seikkailuja?
Louhisaari-kansio, yli 200 kuvaa (my photos in Flickr)
Read an article about Louhisaari, the childhood home of Mannerheim
Louhisaari-kansio, yli 200 kuvaa (my photos in Flickr)
Read an article about Louhisaari, the childhood home of Mannerheim
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)