Kommentti: lapsuus kehitysmaissa ja länsimaissa

Nokipoika, eräs lapsityövoiman kauheimpia ilmiöitä. Lapsena luulin, että nokipoika kiipesi iloisesti katolle ja nuohosi sieltä savupiipun niin kuin olin nähnyt nuohoojien tekevän. En tiennyt, että pienet pojat
kiipesivät takasta ylös savupiippuun ja nuohosivat piipun omalla ruumiillaan. Children. A Pictorial Archive from Nineteenth Century Sources. Crafton/Dover

Kommentti Kemppisen blogiin

Vastustan lapsityövoiman käyttöä kehitysmaissa, mutta saatan olla siinä väärässä.

Jotkut perheet tekevät yhdessä työtä. Ihmissuhteet ratkaisevat silloin, onko lapsi onnellinen. Eikö mattojen tekeminen ole kulttuuria, josta ylpeillään?

Laitetaanhan lapset soittotunneille ja oppimaan jääkiekkoa ja tennistä alle kouluikäisinä - teipataan tennismaila kiinni käteen taaperolle (Agassi), pakotetaan harjoittelemaan tuntikaudet.

Länsimaiden lapsiin kohdistetaan valtava mainonta, jolla heistä tehdään pieniä aikuisia, kuluttajia ja riistetään heiltä viaton lapsuus, jossa leikitään, ollaan lapsia. Vanhemmat ja yhteiskunta korvaavat usein rahalla ja tavaralla rakkauden ja huolenpidon, jota lapsi ja teini-ikäinen, myös nuori aikuinen tarvitsisi.

Eräällä luennolla kerrottiin, että kehitysmaan 8-vuotias saattaa pitää pikkusisarukset hengissä ansioittensa avulla. Onko sille tilanteelle todellista vaihtoehtoa?

Ovatko länsimaiden lapset onnellisempia kuin kehitysmaiden lapset? Onko todellisuudessa kysymys hyvyydestä ja pahuudesta, siitä miten kohtelemme lapsia siinä historiallisessa tilanteessa ja kulttuurissa, johon olemme syntyneet?

Huom: En kannata sitä, että kehitysmaat museoidaan turistien nähtävyydeksi, ihmisoikeudet unohdetaan, tyttöjä ei kouluteta.

Lisäys: Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat kirjoittaa "Lasten urheilusta on tullut armotonta. Lahjakkuudet seulotaan yhä nuoremmista." (A3).  Viitataan koko aukeaman artikkeliin sivuilla D4-D5.

"Kykyjen seulominen voi olla liian aikaista, vaikka lapsi olisi jo 13-14 -vuotias, sanoo kanadalainen liikuntatieteen professori  Jean Côté, joka on tutkinut huippu-urheilijoiden harjoittelua lapsina."
Päivi Ängeslevä: "Takana loistava urheilu-ura" - HS 15.5.2011 Sunnuntai D4-D5.

Happy Wedding Day Kate and William!

Kuvassa on myrtti, avioliiton symboli. Katen hääkimpussa on oksa myrtistä, jonka Williamin esiäiti kuningatar Victoria istutti vuonna 1840 Wightin saarelle häittensä jälkeen. Siitä on otettu oksa kaikkien kuninkaallisten morsianten hääkimppuihin.

Myrtti oli jo muinaisina aikoina avioliiton symboli. Victoria seurasi vanhaa perinnettä istuttaessaan myrtin.
Katso sivupalkissa olevia linkkejä, lue lisää ja katso kuvia.

Meille kullekin kaikkojen aikojen häät ovat tietenkin omat häät. Minulla oli myrttiseppele päässä hääpäiväna ja omatekoinen mekko päällä.:)

Telkkarista kuultua. Seurasin BBC:n ohjelmaa tänään useita tunteja. On hauskaa nähdä historian tapahtuvan

 Historioitsija Simon Schama oli yksi kommentoijista ja sanoi. että tämä oli paitsi Williamin ja Katen myös kansakunnan ja kuningashuoneen, menneisyyden ja tulevaisuuden liitto. Herttua ja herttuatar, mutta samalla "two kids", jotka aloittavat elämänsä yhdessä. Kuninkaalliset ovat suosittuja, koska eivät ole politiikassa, heidän ei tarvitse  tehdä ikäviä päätöksiä.
.
- Puut katedraalissa hieno idea, minusta hyvin keskiaikaista.

- Hauskinta väkijoukossa oleva tyttö, joka piti isoa kylttiä "Marry Me Harry!"

Kaikki ovat yllättyneitä siitä, miten valtavasti ihmisiä on liikkeellä!

Iltalehden toimittaja haukkua naposteli Williamin morsianta. Hän myös väitti, että morsiamella oli "Kaulalla kuningatar Victorialta periytyvä kaulakoru." Kate Middletonilla ei ollut vihkiäisissään ollenkaan kaulakorua. Mutta hänellä oli morsiuskimpussa myrtinoksa, joka oli otettu kuningatar Viktorian vuonna 1840 häittensä jälkeen istuttamasta myrtistä.

Vanhoj
Viktorian ja Albertin häät

Kommentti:

Seurasin Williamin ja Katen häitä BBC:n uutiskanavalta, jossa niitä kommentoi mm historioitsija Simon Schama. Hän nimitti näitä häitä paitsi Williamin ja Katen häiksi, myös nykyisyyden ja tulevaisuuden, kuningashuoneen ja kansan liitoksi.

Uskotaan, että nämä häät ovat symboli muutoksesta, joka on tapahtumassa Englannin yhteiskunnassa.

Kuninkaalliset ovat korkean tason diplomaatteja, joilla on koulutusta ja ammattitaitoa hoitaa maansa PR:ää (esim Elisabet II ja Ruotsin Viktoria). Aina on "bad apples" eli joku outo seassa, kuten Charles. Häntä ei paljon mainittu saati sitten Camillaa.

Vihkitilaisuus Westminster Abbeyssä oli harvinaisuus, josta historian, teologian ja musiikin ystävät saattoivat nauttia. Arvokas ja klassinen tilaisuus.

Me pukuhistorian harrastajat voimme nähdä tuollaisissa häissä tämän aikakauden muodin huipun, vaatteet joita tulevaisuuden historioitsijat kuvaavat teoksisaan. On äärettömän kiinnostavaa nähdä, kun historia tapahtuu siinä silmien edessä.

Kommentti: Bloggaamisesta

Bloggaan, jotta tulisi kirjoitettua joka päivä. Sitä varten minulla on monta blogia, eri aiheille tai historian aikakausille omansa. Jos en kirjoita, laitan vain jonkun kuvan johonkin blogeistani.

En tarvitse välttämättä kommentteja, sillä näen mittareista, onko lukijoita käynyt. Blogit elävät vähitellen omaa elämäänsä, lukijoita käy, vaikka niihin ei kirjoita pitkään aikaan. Siinä mielessä blogit muistuttavat kirjoja.

Blogit ovat pölyallergiselle valokuva-albumi, päiväkirja, muistikirja, pöytälaatikko ja vintti, sillä ne eivät kerää pölyä. Yksityisiin blogeihin kokoan aineistoa muuhun kirjoittamiseen ja poistan sen, kun se on käytetty.

Välillä tarvitsen bloggausloman. Olenhan blogannut vuodesta 2005 asti.

Luen tämän blogin lisäksi vain muutamaa muuta blogia. Liityin Facebookiin, kun tyttäreni oli pitkällä työkomennuksella Intiassa. Luen joitakin kirjoituksiasi ääneen miehelleni.

Kommentti : Perussuomalaiset eduskunnassa

Oppia ikä kaikki

Blogisisko 27.04.2011 08:52

Eduskuntatyöskentely on sopivampaa toimintaa kuin katumellakat, joita monissa muissa maissa harrastetaan, kun ollaan eri mieltä. Perussuomalaiset saavat nyt kokea päättämisen arjen.

(Hesarin keskustelu)

(sana 'mieltä' korjattu)

Kommentti HS.fin keskustelussa.

What's new in Finnish politics? 

Kommentti: Lasten- ja nuortenkirjat

Kirjailijoita on ollut kauan.

Kommentti Salla Simukan alustukseen Grafomaniassa

Kiitos Salla ja kommentoijat.
Tätä keskustelua on ollut hauskaa lukea.

Olette puhuneet siitä, mitä lapset, nuoret ja heidän opettajansa toivovat kirjallisuudelta. Myös vanhemmilla on toiveet, sillä heillä on eniten vastuuta lapsistaan, siitä millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja jääkö kirjallisuus heille läheiseksi harrastukseksi. Vanhemmat valitsevat kirjat joululahjoiksi ja syntymäpäivälahjoiksi. Heidän toiveitaan kannattaa kuunnella.

Meillä oli tapana lukea vuosikaudet ääneen kirjoja lapsille, lopulta vanhin oli jo yliopistossa – opiskeli mm luovaa kirjoittamista - ja halusi että tuota tapaa jatkettiin. Klassikot olivat suosituimpia, niissä on juoni, laaja henkilögalleria, monikerroksisuutta. Myös tätä perinteistä lajia kannattaa kirjoittaa.

Kovat lukijat lukevat kaikkea, mitä heidän eteensä tulee. Siksi tarvitaan monenlaista kirjallisuutta. Runoutta ja näytelmiäkään ei pidä unohtaa. Niitäkin luetaan.

Kirjailijana olen ollut erityisen onnellinen silloin, kun joku kriitikko on käsitellyt kirjojani kaunokirjallisuutena, kiinnittänyt huomiota siihen, miten olen kirjani rakentanut. Sitä tapahtuu valitettavan harvoin. Sellaiset ovat juhlahetkiä. Yleensä kirjoittaminen on aika yksinäistä hommaa, Eniten on ollut hyötyä kirjallisuuden opinnoista yliopistossa ja kansainvälisestä keskustelusta (lehdistössä, kirjoissa ja Internetissä).

Kommentti: lukijaystävälliset kirjat

 "Kioski- ja lentokenttäkirjallisuus" ei ole haukkumasana, vaan kertoo siitä, että kirjailija on tehnyt romaanistaan lukijaystävällisen. 

Luen juuri välipaloiksi siitä, miten Agatha Christie, lukijaystävällisten kirjojen kuningatar, toimi. John Curran: "Agatha Christie's Secret Notebooks" . Hyvin epäjohdonmukaisesti, mutta taloudellisesti (mm käytti samoja juonia eri kirjoissa naamioiden ne taitavasti), raapusteli suunnitelmiaan kouluvihkoihin, joita kertyi iso läjä. Suunnitteli kirjoja tiskatessaan ja laittaessaan ruokaa arkeologeille Mesopotamiassa, mm Aapeli Saarisalolle, joka kertoi minulle, että Agatha oli "mukava naisihminen", ihmetteli, miksi kyselin Mullivanin rouvasta. 

Agatha jaksoi istua pöytänsä ääressä niin kauan, että kukin kirja tuli valmiiksi. Tehkäämme samoin.

Tämä on onnittelu, joka harhautui..

Parnasso. Aivot ja Internet

Onko kirjanlukija uhanalainen ilmiö?

Parnassossa ja päätoimittajan blogissa kirjoitetaan aivoista, Internetistä ja lukemisesta.

Lukijan aivot. Lapset, lukeminen ja tietokone ja Internet.

Kommenttejani Parnasson keskusteluun

Jo vuonna 2007 esitti amerikkalainen aivotutkija ja kasvatustieteilijä Maryanne Wolf kirjassaan "Proust ja mustekala" [Proust and the Squid] väitteen, että Internet tulee muuttamaan ihmiskunnan aivoja.
http://www.theguardian.com/books/2008/apr/12/featuresreviews.guardianreview21
(klikkaa sanaa Maryanne Wolf)

kommenttini:
Wolfin kirjoituksen perusteella esitin, että lapselle ei tarvitse opettaa näkemistä tai kuulemista, mutta lukemaan hänet täytyy opettaa, se ei ole synnynnäinen geneettinen ominaisuus kuten näkeminen ja kuuleminen.
Ihminen on täysi ihminen, vaikka ei osaisi lukea ollenkaan. Eihän siitä ole kauan, kun suomalaisetkin olivat kirjoitustaidottomia, lukea he osasivat, kun oli pakko, ei päässyt muuten naimisiin.
He olivat kuitenkin yhtä älykkäitä kuin nykyajan ihmiset. Kirjoittaminen ei vain kuulunut heidän kulttuuriinsa. Ei kai Kaarle Suurikaan osannut kirjoittaa. Sitä varten olivat kirjurit.

vastaus toisen henkilön kommenttiin:
Patriot,
luku- ja kirjoitustaidoton Kaarle Suuri (742 – 814) uudisti lainsäädäntöä ja talouselämää. Hänen kirjurinsa kirjoitti hänen muistelmansa. Kirjurit olivat arvostettuja ammattilaisia. Heidän käsialastaan saa yleensä hyvin selvää. Se oli parhaimmillaan "kuin painettua".
Urho Kekkonen eli 1900-1986. Vertaa Kaarle Suurta ennemminkin Urho Kekkosen luku- ja kirjoitustaidottomiin esi-isiin.
Varmaankin näillä älykkäillä ihmisillä oli suullista perimätietoa, runoja, lauluja, kronikoita, jotka säilyivät sukupolvesta toiseen ulkomuistissa, josta aivotutkija Wolf kirjoittaa. Valitettavasti heillä ei ollut kirjuria, sillä ulkomuisti heikentyi vähitellen, ja osa henkisestä perinnöstä katosi.

Kommentti
Lukulaite
on ihan hyvä idea. Kaikilla ei ole asunnossaan tilaa tuhansiin kirjoihin. Allergiset kärsivät kirjojen pölystä.
Monet hakevat netistä kuvia ja lisätietoa lukiessaan tai luettuaan kaunokirjallisuutta. Eikö se ole aika normaalia?
Joistakin kirjoista on jo esittelyssä tällaista tietoa
.Minusta tuollainenkin on hyvä idea.

kommentti
Neulojien älynlahjoja epäillään usein.  Sanoihan jo teräväkielinen Edith Sitwell Virginia Woolfen olevan vain "kaunis neuloja". Neulominen pitää vireänä. Kuten sanaristikot - ja ristipistojen ompeleminen - se treenaa aivoja. Ja se kasvattaa uusia aivosoluja ja vahvistaa entisten välisiä yhteyksiä. Se voi estää dementiaa.
Tässä blogissa samasta aiheesta eli neulomisesta ja aivoista ym. ks linkit

http://blogisisko.blogspot.fi/2007/10/lukijan-aivot.html

http://blogisisko.blogspot.fi/2007/03/miss-marple-ja-muut-lykkt-neulojat.html

http://blogisisko.blogspot.fi/2015/07/aivot-kirja-tietokone-meditaatio.html

Kommentti: Kirjailija ja kirjalliset tuulet

Karu totuus? "Apurahoja saavat julkisuutta saaneet kirjailijat, kirjailijapiireissä ja luottamustehtävissä toimivat, hyvin myyvät sekä erikoiset tyypit. Ja raadille tutut. "Kirjailija 78 kirjassa Elina Jokinen: Vallan kirjailijat. Valtion apurahoituksen merkitys kirjailijoille vuosituhannen vaihteen Suomessa. Avain 2010. 524 sivua.

Tämä on kommenttini:

Vakiintuneelle lukijalle uutuus ja palkinnot eivät merkitse mitään. On vanhoja rakkaita kirjoja, joita hän lukee uudestaan ja uudestaan. Moni palkittu uutuus jää kesken, jos ei tarvitse lukea sitä viran puolesta.

Mutta kirjailijan on pakko tietää, mitä kirjallisessa maailmassa tapahtuu, sillä uusien trendien mukaan tehdään päätökset hänenkin kohtalostaan. Kirjallinen muoti on niin kuin sää, jota yksityinen ihminen ei voi muuttaa. Hänen täytyy varautua sen oikkuihin.

Hän voi myös päättää kulkea omaa tietään, kirjoittaa kestäviä teoksia, joihin eivät kirjallisen muodin virtaukset ole vaikuttaneet. Siitä ei yleensä hyvä seuraa, varsinkaan taloudellisesti. Ei ainakaan hänen elinaikanaan.

Jokaisen kirjailijan kannattaa pitää mielessään, että hän elää maailmassa vaikka ei olisikaan maailmasta, niin kuin eräässä best sellerissä sanotaan.

Valtavalla tuotannon määrällä voi tietenkin rakentaa linnoituksen, jota eivät mitkään tuulet heiluta. Se vaatii vahvaa selkää ja tukevia istumalihaksia kirjallisten lahjojen lisäksi.:)

Kommentti Rihmastossa: Kirsti Ellilän Emma-kirjat

Rihmasto-palstalla olin mukana keskustelussa vuonna 2005. Koin sen hengeltään ystävälliseksi ja kiinnostavaksi foorumiksi. Osallistuminen loppui, kun aloitin oman blogin.  Kirjoitin  nimimerkillä Tiger, mutta oikea nimeni oli tiedossa. Allekirjoitin usein myöskutsumanimelläni Pirkko:

Lähetetty: Sun Hel 13, 2005 10:58 am  

Viestin aihe: Kirsti Ellilän Emma-kirjat

Olen lukenut muutamia Kirsti Ellilän Emma-kirjoja. Ne ovat kiinnostava ilmiö suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Ne ovat ensinnäkin hyvin suosittuja. Se ei ole ihme, sillä ne ovat hyvin kirjoitettuja ja tyyli on hauska ja humoristinen. Niissä on kuvattu nykyajan Suomea, mutta niillä on yhteys myös maailmankirjallisuuteen.

Emma-kirjoissa on maahanmuuttajia, seksuaali-identiteettinsä kanssa kamppailevia nuoria, huovutusta harjoittava artisaani-uuskäsityöläisäiti, Kuubaan nostalgiamatkan tekevät vanhemmat, kirpputorilla työskentelevä poikaystävä ja paikallisradio, jonka sukka-alemainoksia nokkela Emma pääsee lukemaan. Kirjassa ”Emma ja kapteeni Nemo” nettikeskustelu on keskeisessä asemassa, ja kapteeni Nemon hahmo tuo tähän aiheeseen aivan uuden ulottuvuuden.

Emman kotipaikkakunta on kuvattu realistisesti. Voin aivan kuvitella tuulen kuljettavan illalla sukka-alemainoslehtisiä tyhjällä pääkadulla.

Koulussa harjoitellaan Shakespearen näytelmää, ja Emmalla on kuuluisa kaima, Jane Austenin romaanin ja siitä tehdyn menestyselokuvan päähenkilö ”Emma”.

Kuten Jane Austenin kirjojen tytöt, myös Ellilän Emma pohtii jatkuvasti suhdetta poikiin. Siinä mielessä hän on tavallinen nuori tyttö.

Mutta Ellilän Emma on myös ns. ”wise child”, järkevä lapsi järjettömässä maailmassa, lapsi joka joutuu kasvamaan tavalla tai toisella vaikeissa olosuhteissa. Emma kasvaa nykyajassa, jonka vaikeista ongelmista tämän ketjun alussa muistutettiin. Emma hallitsee kuitenkin oman elämänsä ympäristön ongelmista huolimatta. Siinä on hänen paras turvallisuutensa.

Emma-kirjoissa esiintyy myös tyttö, jolle vanhemmat ovat antaneet liikaa vastuuta, jättäneet yksin Suomeen lähtiessään töihin ulkomaille paremman työpaikan ja suuren rahan perään. Sekin eräs aikamme ilmiöitä.

Onko hyvä, että lapsi joutuu olemaan viisaampi kuin ympäristönsä? Siitä voi tulla varmaankin monenlaisia ongelmia myöhemmin.

jatkoa, edelleen Tiger alias Anna Amnell:

Käsite "wise child" viittaa psykologi Lynne Namkan artikkeliin "The Drama Triangle: The three roles of Victimhood"

 Siinä puhutaan ongelmaperheiden lapsista. Sellainenhan Emma ei ole. Mutta yhteiskunta, jossa hän elää, on monessa mielessä vihamielinen lapsille ja nuorille. Useimmat lapset kuitenkin selviävät hyvin. Johtuuko se perheen tuesta vai siitä, että yhä useammat lapset joutuvat olemaan "viisaita lapsia"?

Artikkelissa on kohta "A Fifth Role - The Wise, Resilient Child - 'I am not like them ' ". Siinä kerrotaan myös ongelmista, joita tällaiselle lapselle voi tulla myöhemmin.

Kommentti: varsinainen sika

Olen osallistunut toisessa blogissani Pakinaperjantain kiinnostavan eläinaiheisen sarjan ensimmäiseen haasteeseen 'Sika' kirjoituksellani Lontoon siat.

Kommenttini Marjaisen blogissa:

Kiinalaisessa horoskoopissa 2010 on tiikerin vuosi. Mutta mitä tapahtuu sialle? Kiinalaisille sika merkitsee myönteistä.

Sika on heille viaton, rakastettava ja herttainen. Se voi olla alakuloinen ja herkkä, mutta on seurankipeä ja pitää rupattelusta. Sika on älykäs, vaikka ei tuo sitä esille. Sika ei piittaa maallisesta mammonasta. Onni suosii sitä.

Lause "Olet varsinainen sika" saa aivan uuden merkityksen!

Kommentti: Facebook

Olen aivan äskettäin mennyt mukaan Facebookiin. (www.facebook.com/anna.amnell.finland) Syynä oli tyttäreni muutto ulkomaille ainakin puoleksi vuodeksi. Hänelle on kätevää ja pohjoisamerikkalaisittain luontevaa laittaa kuvia sinne ja kommunikoida hyvin laajan eri puolilla maailmaa asuvan tuttavapiirinsä, ystäviensä ja meidän sukulaisten kanssa Facebookin avulla.

Minusta FB on hyvin vaikea nimenomaan siksi, kun elämäni aikana kertyneet tuttavuudet, ystävät, kollegat, bloggaamiskontaktit jne ovat todellisuudessa omissa lokeroissaan, jotka eivät normaalisti kohtaa lainkaan!

FB:ssa täytyisi laittaa kaikki yhteen, vaikka heidän maailmankuvansa saattavat törmätä rajustikin. Minua ei häiritse se, että jollakin on täysin erilainen maailmankuva kuin minulla (paitsi aivan äärimmäiset tapaukset), mutta pelkään, että FB:ssa tulee ongelmia. Ehkäpä tästä syystä FB on kehittynyt aika pintapuolinen rupattelutyyli. Ainakin siltä vaikuttaa. Tyydyttääkö sellainen pitemmän päälle?

FB:sta voi olla tietenkin kovasti hyötyä monissa ammateissa. Tähän ryhmään kuulun osaltaan itsekin.

Sorminäppäryyden lisäksi täytyisi olla enemmän tietoa ja taitoa siitä, mitä voi tehdä, mutta sen säännöt ovat monimutkaiset ja epäselvät.

Kommentti: Kaikki nuoret samaan yhtenäiskouluun

Nuoria Eino Leinon patsaan juurella vapunaattona Helsingissä vuonna 2010

Jospa tehtäisiin vihdoinkin kunnollinen koulu-uudistus eli todellinen peruskoulu Suomeenkin: kaikki nuoret samaan kouluun ylioppilaiksi tuloon asti.

Sellainen systeemi toimii erinomaisesti muiden muassa Pohjois-Amerikassa. Olen seurannut varsinkin Kanadan koululaitosta, sillä omat lapseni kävivät siellä koulua ja yliopistoa yhdeksän vuoden ajan. Vaihto-oppilaana tutustuin Yhdysvaltojen koululaitokseen mm pääsemällä "ylioppilaaksi" sikäläisestä koulusta.

Jos joku epäilee sitä, tuottaako sikäläinen koululaitos tuloksia myös teoreettisilla aloilla, hän voi katsella vaikkapa Nobel-palkintojen saajien luetteloita.

Monesti poikien murrosikä jatkuu pitkään. He tarvitsevat aikaa. Pahimman murrosiän aika ei ole sopiva ajankohta tehdä ammatillisia valintoja elämässä.

Kaikkien ovien pitäisi olla auki kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille - sen mukaan mihin heillä on lahjoja ja kiinnostusta.

Saataisiin vihdoinkin kunnon demokratia, jossa kaikkia ihmisiä arvostetaan riippumatta siitä, minkä ammatin he valitsevat. Monet saattavat harjoittaa useita ammatteja elämänsä aikana.

Iloista vappua!

Tämä on kommentti Ikkunaiineksen blogiin. Vekkihametytöt ja velmut pojat

Kommentti: luonnontieteet ja uskonto

In life there are many things greater than science.
Elämässä on monia luonnontiedettä suurempia asioita.

Kommentti ja vastine Jani Kotakosken blogin kirjoitukseen Natsikortti viuhuu Saturday, 20th March, 2010.

Hyvä Jani,
me pidämme kaikki luonnontieteitä erittäin tarpeellisina ja olemme kiitollisia luonnontieteitten lukuisista hyvistä saavutuksista. Niiden avullahan voidaan yleensä edistää hyvää ja onnellista elämää.

Mutta luonnontieteet eivät voi sanoa meille, mitä hyvä elämä on. Sen määrittelyyn tarvitaan filosofiaa, arvoja, metafysiikkaa.

Tieteen tarpeellisuus perustuu siis uskontoon tai uskontoa muistuttaviin metafyysisiin maailmankatsomuksiin, jotka saavat olla vapaassa demokraattisessa maailmassa reilussa kilpailussa.

Oli erittäin asiallista mainita natsit aikaisemmassa blogikirjoituksessa, jota Kotakoski kommentoi, sillä heillä oli loistavia tiedemiehiä, mutta he perustivat maailmankuvansa älykkyydestään ja oppineisuudestaan huolimatta ideologialle ja uskonnolle [uuspakanuudelle, ks esim Googlesta 'Germanic Neopaganism'], joka koitui miljoonien tuhoksi. Ei ole siis yhdentekevää, mihin me uskomme. Luonnontiede ei voi neuvoa meitä siinä asiassa.

Toinen kommenttini, vastaus Janin omaan blogiinsa kirjoittamaan kommenttiin:

Tieteellistä moraalia on yritetty luoda ennenkin, mutta tuloksista ollaan eri mieltä. Esimerkiksi Schopenhaer moitti Immanuel Kantin etiikkaa sanomalla, että se on vain kristillisen etiikan ylösalaisin kääntämistä ja muistuttaa kristillistä etiikkaa yhtä paljon kuin puujalka elävää jalkaa.

H1N1: Tee parhaasi, ole valmistautunut pahimpaan

Ruttotohtori 1600-luvulta

Jos ihmiset olisivat järkeviä muutaman viikon ajan, sikainfluenssa heikentyisi itsestään Suomessa huomattavasti, kun uusia tartuntoja ei pääsisi tulemaan.

Miksi ihmeessä lasten täytyy mennä itsenäisyyspäiväjuhliin? Miksi sellainen juhla järjestetään yleensäkään tällaisena aikana? Miksi ei pidetä taukoa presidentinlinnan kutsuissa?

Monilla työpaikoilla voitaisiin tehdä töitä etätyönä. Monet lapset voisivat olla kotona, poissa tarhasta, jos toinen vanhemmista tai joku muu voisi hoitaa heitä kotona. jne

Rokotteiden hankkimisessa on viivytelty. Se on jo tarpeeksi paha virhe.

Minunkin suvustani kuoli kaksi lasta espanjantautiin, äitini teini-ikäinen sisar ja 12-vuotias veli. Äiti oli silloin 8-vuotias. Hänenkin uskottiin kuolevan, ja hänelle oli jo puettu kuolinpaita päälle. Hän selvisi kuitenkin ja eli sen jälkeen melkein 90 vuotta, vähää vaille 97-vuotiaaksi.

Tästäkin epidemiasta tullaan kertomaan vuosikymmenien ajan kaikenlaisia tarinoita, surullisia ja iloisia.

P.S. Kannattaa muistella Decameronea, jossa kerrotaan seurueesta, joka eristäytyi muista ruton aikana.

Lisäys: Tänään 27.11.2009 HS kertoo, että lasten itsenäisyysjuhla on siirretty maaliskuun 5. päivään.

Mitä Suomi todella lukee?

Keskustellaan siitä, mikä vaikuttaa kirjan menestykseen. Eräs tärkeä seikka on tietenkin kieli, jolla se kirjoitetaan.

Luen haikeana Writing -lehden haastatteluja englanniksi kirjoittavien kirjailijoiden hyvästä asemasta. Suomalaisten kirjailijoiden ei kannata lainkaan verrata menestystään angloamerikkalaisen maailman tai muiden suurten kielialueiden kirjailijoiden menestykseen.

P.D. James puhui tästä asiasta käydessään Suomessa joitakin vuosia sitten. Hän sanoi, että englantilainen keskitason kirjailija pystyy elättämään perheensä ja hankkimaan kunnon kodin kirjoittamisellaan. Hän tajusi pienen kielialueen kirjailijoiden vaikean aseman ja riippuvuuden apurahoista.

Suomalaiset kirjailijat ovat aikamoisia mesenaatteja uhratessaan aikaansa suomenkielisen kulttuurin hyväksi.

Lukijat voivat tietenkin tehdä paljon, jos haluavat. He voivat esimerkiksi pyytää kirjastoaan hankkimaan suomalaisten kirjailijoiden teoksia tilaamalla ne heti kun tietävät niiden ilmestyvän. He voivat ostaa kirjoja lahjaksi.

Mutta esimerkiksi kirpputoreilla näkee, mitä Suomi lukee: enimmäkseen erittäin heikkotasoista käännöskirjallisuutta.

Meidän on tietenkin välttämätöntä tutustua muiden kulttuurien kirjallisuuteen, jotta emme eläisi umpiossa, mutta olisi ihanteellista, jos suosisimme hyvää käännöskirjallisuutta.

Suomalaiset kääntäjät tekevät huolellista työtä ja kirjoittavat kaunista kieltä, jos heillä on siihen tarpeeksi aikaa.

Magnolia ja kommentti: monikulttuurisuus

Parhaita asioita Torontossa olivat magnolia, koulut, kissat ja monikulttuurisuus. Niistä oli meidän perheelle eniten iloa ja hyötyä. Minulle myös laaksot olivat tärkeitä tulevan kirjoittamiseni kannalta.

Monikulttuurisuutta sovussa (kommentti kommenttiin, jonka satuin näkemään Vihreässä langassa)
1. kommenttini nimimerkillä "monikulttuurisuus"
Suomalaisuus ja monikulttuurisuus sovussa | 25.04.2009
Eric kysyi: "Olisiko heittää esimerkkiä, missä monen kulttuurin ihmiset elävät ihanaa yhteiseloa?"

New York ja Toronto. Yleensäkin Kanada, jossa monikulttuurisuus on perustuslaissa.

2. kommntti

Mielipiteeni sovusta monikulttuurísessa yhteiskunnassa perustuu omaan kokemukseeni.

Minäkin asuin yhdeksän vuotta Kanadassa, niistä seitsemän vuotta Torontossa. Monikulttuurisuus oli meidän perheen mielestä parhaita asioita Kanadassa.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kukin kunnioittaa omaa kulttuuriaankin (!) entistä enemmän. Se ei merkitse siis oman kulttuurin menettämistä. Vaikutteita voidaan saada muista kulttuureista, ja se on aina hyväksi. Suomen kulttuurielämä on ollut kukoistavimmillaan silloin, kun sillä on ollut läheinen kosketus muihin kulttuureihin.

Torontossa oli samassa talossa, saman kadun varrella sekä lasteni kouluissa kaikkia mahdollisia uskontoja, rotuja ja kulttuureja edustavia ihmisiä, poliittisia pakolaisia entisen Itä-Euroopan alueelta sekä siirtolaisia eri puolilta maailmaa. Elettiin sovussa. Rasismi oli ehdottomasti kiellettyä, toisten uskontoa ja kulttuuria ei pilkattu.

Siirtolaisten valinta tehtiin pistejärjestelmän perusteella. Pakolaisten valinnassa oli muut perusteet.

Kirjailija Paul Auster on kirjoittanut newyorkilaisten suvaitsevaisuudesta toista ihmistä kohtaan.

Kaikissa yhteiskunnissa on nykyään laman vuoksi ongelmia, niin varmaan myös nyky-Kanadassa.

Hyvää viikonloppua.

Politiikasta riippumatta

 

Samovaari Haikon kartanon vitriinikaapissa. Haikossa on 1900-luvun alun kulttuuria ja etenkin venäläistä esineistöä ja huonekaluja.

Seuraava on kommenttini blogiin Kielten ihmeellinen maailma:

Tämä oli hauska kirjoitus. Venäläiset sanonnat ovat tulleet jossain määrin tutuiksi venäläisessä kirjallisuudessa, joka oli yhtenä kohteenani kirjallisuuden opiskeluissa. Venäläisissä ihmisissä on mielestäni jotain hyvin lämmintä ja kodikasta riippumatta siitä, mitä heidän valtionsa on tehnyt milloinkin.

Olen opiskellut valitettavasti venäjää vain alkeiskurssin verran, ja melkein kaikki on unohtunut.

Mutta juuri vieraaseen kulttuuriin tutustuminen on mielestäni eräs kielten opiskelun kiehtovimpia puolia.

Koin sen myös kiinan alkeiskurssilla, jossa opettaja kertoi merkkien taustaa. Siinä tuli esiin ihmisten arki, jossa oli paljon samaa, mutta myös paljon täysin erilaista ajattelua. Merkeillä on monien satojen, ehkä monien tuhansien vuosien takainen historia.

P.S. Kun opiskelin yliopistossa "estetiikkaa ja maailmankirjallisuutta", joksi kirjallisuuden opiskelua siihen aikaan nimitettiin, olivat pääkohteinani venäläinen ja ranskalainen kirjallisuus. Englanninkielistä kirjallisuutta luin runsaasti englantia opiskellessani.

Venäläisyys ja kiinalaisuus merkitsevat minulle hyvin suuressa määrin emigrantteja, jotka ovat paenneet kotimaittensa poliittista systeemiä maailmalle. Tunsin heitä jo vaihto-oppilasvuonna, ja lisää tuli Kanadassa. Torontossa suuri osa naapureistani oli poliittisia pakolaisia. Tunsin myös emigranttitoimittajia ja muutaman kirjailijankin. Heille ja heidän lapsilleen ei olisi tullut mieleenkään leikitellä marksilaisuudella, mutta he olivat venäläisiä ja kiinalaisia sanan syvällisessä aidossa merkityksessä.

Tavallinen yksityinen ihminen ei voi yleensä muuttaa yhteiskuntaa tyrannien valtakunnissa ja ääriliikkeitten saadessa vallan. Hänen täytyy vaieta tai paeta, jos ei halua menettää henkeään tai joutua vankileireille tai hyljeksityiksi ja pilkatuiksi. Sitten ovat tietenkin poikkeusyksilöt, joilla on ollut sisua - ja hyvää onnea - kun ovat säilyneet hengissäkin toisinajattelijoina siihen asti, kunnes olot ovat tulleet normaaleiksi.

Feminismin kuumat aallot

Kuva: Dover


Feminismi on vaikuttanut pitkään suorastaan viidakolta, josta löytyy melkein mitä hyvänsä. Tuija Pulkkinen tuo kirjassaan "Postmoderni politiikan filosofia" (1998) esille kolme feminismin pääsuuntausta. Tämä pääjako toi ainakin minulle jonkinlaista selvyyttä.

Ensimmäisen feminismin mukaan kulttuuri luo sukupuolen (esimerkiksi annetaan erilaiset lelut tytöille ja pojille). Kulttuurin alla kaikille ihmisille yhteinen yleisminä, androgyyninen ja biseksuaalinen ihminen. Simone de Beauvoiria ja Virginia Woolfea pidetään tämän suunnan edustajina.

Toinen feminismi taas korostaa nimenomaan sukupuolten välistä olemuksellista eroa. Miesten hallitsema kulttuuri tekee naissukupuolen näkymättömäksi. Feminismin on kirjoitettava historia uudestaan naisnäkökulmasta, sanoo Grace Jantzen, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin. Luce Irigaray sekä Julia Kristeva, jota pidetään yleensä filosofiassa postmodernistina, lasketaan feminismissä näihin toisen aallon modernisteihin, koska he uskovat sukupuolten eriytyneisyyteen ja naisellisuuden perustaan (Kristeva: ruumiillisuus, äidillisyys).

Kolmas feminismi on postmodernismia. Yhteistä perustaa ei ole, ei androgyyniä ydinminää eikä olemuksellista naiseutta. Kulttuuri ja kieli muodostavat naisen identiteetin, joka on siitä huolimatta suhteellisen pysyvä ja kullekin erilainen, mutta ei ikuinen eikä luontoon perustuva. Identiteetit eivät ole satunnaisia, vaan muodostuvat tietyssä tietyssä historiallisessa paikassa ja ajassa. Sukupuoli on vallan ja pakotteiden luoma poliittinen ilmiö. Tuija Pulkkinen edustanee tätä kolmatta aaltoa.

Millaisena esiintyy teidän mielestänne feminismi aikamme suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa?

(Pirkko Anna Amnell: Feminismin kuumat aallot. - Kiiltomato 19.10.2004. Alustus keskusteluun)
.

Pauliina Haasjoki (Kiiltomato 20.10. 04) oli sitä mieltä, että "suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa kaikki feminismin suuret aallot elävät rinnakkain ja lomittain, vaikka akateeminen feminismi lienee lähinnä kolmatta aaltoa". Haasjoki kirjoitti, että tämä aiheuttaa "kaikenlaista hankaluutta". Feminismi koetaan uhkaavaksi.

Miten lienee nyt?

Kirjoitin keskusteluun: Kanadassa asuessani totuin siihen, että feministisiä kysymyksiä käsiteltiin usein sanomalehdissäkin. Osalta siihen vaikutti se, että kotikaupungissani (Torontossa) vieraili usein puhujina tunnettuja feministejä Yhdysvalloista ja muualtakin maailmasta..

Feminismi ja naistutkimus yleensä tuntuu tällä hetkellä kovin läheiseltä, sillä vähän yli kuukausi sitten kuollut nuorin sisareni sai kasvatustieteen ja filosofian gradunsa valmiiksi viime kesänä ennen joutumistaan rankkoihin syöpähoitoihin ja aikoi siirtyä seuraavaksi naistutkimukseen.

Kaivoin tämän kirjoitukseni esiin Kiiltomato-kansioistani laittaakseni osan siitä kommentiksi Iineksen blogin feminismikeskusteluun.

Kiiltomadon vanhoja keskusteluja

Sattumalta löytyi netistä vanhoja Kiiltomadon keskusteluja. (Ne on poistettu netistä. Ehkä ne ovat jossain arkistossa tallella. Olen tulostatnut ja tallentanut . )

Keskittykääme kirjallisiin arvoihin.

Seppälän mestariteos.

Lue, ennen kuin nekin katoavat.


Aamulla klo 8:47

Nyt nekin ovat kadonneet Googlesta 5 tunnin aikana.



Tässä on alustukseni.

13.3.2004 Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin (alustus)

(Kiiltomadossa oli keskusteltu siitä, miten kirjailijoiden ja suomalaisen kirjallisuuden asemaa voitaiisin parantaa.)

Kirjailijan - ja yleensäkin luovan taiteilijan - ammatti on monessa suhteessa erilainen kuin muut. Koska olen itse alkanut kirjoittaa vasta myöhäisessä keski-iässä, voin verrata kirjoittamista ja kirjallista maailmaan muihin aloihin, joilla olen toiminut.

Minun mielestäni Suomessa käydyssä kirjallisessa keskustelussa ei puhuta riittävästi kirjallisista arvoista, vaan keskusteluun sekoitetaan aivan liikaa kirjallisuudelle ulkopuolisia asioita.

Pahinta tässä maassa yleensäkin on se, että kansamme on edelleen jakaantunut: kaupunkilaisiin ja maalaisiin, oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin, uskontoja arvostaviin ja uskontoja herjaaviin. Tämä jakaantuneisuus tuntui minusta järkyttävältä shokilta, kun palasin yhdeksän siirtolaisvuoden jälkeen monikulttuurisesta Kanadasta Suomeen.

Tuntuu monesti siltä, kuin täällä asuisi kaksi kansaa, jotka käyvät jatkuvaa henkistä sisällissotaa ja valtataistelua. Tällainen tilanne on vaarallista pienelle maalle ja sen kulttuurille, kun on väestöä vain yhden suurkaupungin verran. Se vie henkisiä voimavaroja, jotka voisi käyttää muuhun.

Jakaantuneisuus näkyy selvästi kirjallisessa elämässä: kirjallisuuskritiikissä, palkintojen jakamisessa, kustannustoiminnassa sekä apurahojen ja eläkkeiden myöntämisessä. Jos halutaan, että suomalainen kirjallisuus yleensäkin säilyy, olisi viisasta toimia yhdessä ja oppia arvostamaan ennen kaikkea kirjailijan todellista ammattitaitoa.

Suomessakin on yhä enemmän ihmisiä, jotka pystyvät lukemaan kaunokirjallisuutta ja kirjallisuutta käsitteleviä lehtiä muillakin kielillä. Niissä ei tarvitse kohdata tätä jatkuvaa suomalaista jankutusta, mikä lienee yksi syy ulkomaisten kirjojen ja lehtien suureen suosioon.

Blogien vaikutus on kumulatiivinen

Kirjoitin seuraavan kommentiksi Anssille Hesarin blogiin. Nyt käytän Rauno Räsäsen ideaa: laitan pitkän kommenttini talteen myös omaan blogiini:

Blogien todellista vaikutusta on varmaankin vaikeaa mitata.

Tuskin on mittareita, jotka pystyvät laskemaan, kuinka monta henkilöä on käynyt jossain blogissa vaikkapa kuukauden aikana? Ja mikä mittari tietää, jos blogia lukee kaksi tai kolme henkilöä yhdessä samalla aikaa tai yksi ääneen seurueelle?

Joku voi lukea blogeja kerran viikossa, joku toinen käy vilkaisemassa lempiblogejaan useita kertoja päivässä seuratakseen keskustelua, jota niissä käydään.

Lukija kertoo ehkä lukemistaan blogeista perheessään, työpaikallaan ja ystäväpiirissään. Lukija saattaa olla vaikuttajayksilö, joka välittää blogista lukemaansa tietoa kirjastossa, koulussa, luennoillaan, kirjoissaan tai tutkimuksissaan.

Aineistoa sukututkijoille
ja mikrohistoriaan

Blogeissa olevat kirjoitukset ovat kenen hyvänsä luettavissa internetistä hakusanojen avulla. Ne tulevat julkisiksi, yhteiseksi henkiseksi omaisuudeksi. Tulevaisuuden sukututkijat ja histiorioitsijat saavat niistä tietoja. Nimenomaan ns tavallisen ihmsien blogi on tärkeää mikrohistoriaa.

Kriisitilanteissa on jo todettu, että blogit voivat olla tehokkaita tiedonvälittäjiä. Seurasin esimerkiksi blogia, joka antoi Katrinan jälkeen yksityiskohtaisia ohjeita tietyn alueen väestölle.

Blogi on vain väline, voimme tehdä siitä mieleiseksemme. Meillä voi olla mitä moninaisimpia syitä bloggaamiseen.Blogi on bloggaajaa varten eikä bloggaaja blogia varten.