Lasten- ja nuortenkirjat - "maailman tärkeimmät kirjat"

Kuvassa kansikuva kirjaan: Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Avain 2013, 261 sivua. Kokkonen tekee väitöskirjaa tästä aiheesta.

Olen kirjoittanut omia lukijan kokemuksiani Sara Kokkosen kirjaan Mary Marck: Eevan luokka -kirjat kohdalle mm.:

"Kun luin Eeva-kirjat uudestaan vuosikymmenien jälkeen, tajusin, että niistä on saattanut alkaa rakkauteni Helsinkiin. Se jatkui Mika Waltarin ja muiden Helsingin kuvaajien kirjoja lukiessa ja sai täyttymyksensä, kun asuttuani Helsingissä vuosikymmenet kirjoitin itsekin nuortenkirjoja, joista useimmissa on keskeisenä vanha Helsinki.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta. "

Ote kirjoituksestani Anna Amnell: Yhteiskoululaisia Helsingissä (luettaissa kotiblogissani,  Kokkosen kirjassa sivuilla 72-76).

Ennakkotietoa:

Joulukuun Tyyris Tyllerö -lastenkulttuurilehdessä on teemana Turku lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Minua pyydetiin kirjoittamaan siihen siitä, miksi olen kirjoittanut lapsille renessanssista ja nimenomaan Turusta ja miten olen tehnyt tutkimustyön Lucia Olavintytär -kirjojani varten (Lucia ja Luka 2013). Kirjoitan siinä mm:

"- - olin kirjoittanut 1900-luvun alustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. "   
Lue kotisivublogistani koko kirjoitus: "Firenzestä Turkuun"

Turun kirjamessuilla

IMG_7045, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Turkuun junalla!




Ihmeen paljon tarvitsee kaksi ihmistä tavaraa, vaikka aikoo olla vain yhden yön ja yhden päivän Turussa.



Huivi ja pinssi, jonka tilasin, mutta joka tuli myöhässä vasta maanantaina. Pieni vihje kannesta. Tekstin fontti on varmaankin erilainen.



Suunnistimme Suomen Nuorisokirjailijoitten (nettimatrikkeli ja muut tiedot) osastolle, joka oli sisustettu kodikkaasti kuten monet muutkin osastot. Tuolla sohvalla syntyi juttua. Vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvaltoihin minua haastatteli Tuija Lehtinen,  Katja Krekelää ja minua kirjoittamisen iloista ja vaikeuksista Jade Lehtinen. Onneksi puheääneni oli palannut flunssaviikon äänettömyyden jälkeen.




FK Jade Lehtinen, eräs taitavista haastattelijoistamme



Kirjailija Markku Karpio ja hänen kääntäjävaimonsa Susanna Sjöman olivat tulleet Utön saarelta Turkuun.



Suurin yllätys ja paras show oli se, kun näimme sunnuntaiaamuna loistavan auringonnousun Turun yllä hotellihuoneemme ikkunasta.

Kun palasimme kotiin, olin tyytyväinen mutta romahdusmaisen väsynyt, sillä en ole vielä täysin toipunut flunssasta.

AFS-vaihto-oppilaana 1950-luvun Amerikassa

Astun laivaan, ja alkaa paluumatka New Yorkista takaisin Eurooppaan. Takana on suuri kokemus.
Lehtihaastatteluja

Olin kotikaupunkini Iisalmen ensimmäinen vaihto-oppilas, AFS-vaihto-oppilaana lukuvuoden 1956-1957 Yhdysvalloissa. Presidenttinä oli Eisenhower, Elvis Presley oli julkaissut vasta ensimmäisen single-levynsä. 1950-luku oli Amerikan kulta-aikaa taloudellisesti, ihmiset olivat optimistisia ja iloisia. Kylmän sodan varjo leijui kuitenkin jo jossain kaukana,  kouluissa pidettiin evakuointiharjoituksia sodan varalle. American Field Service oli alkanut ambulanssitoimintana maailmansotien ajan Euroopassa.

Sotien jälkeen oli alussa Fullbright-ohjelmaa edeltävia apurahoja tutkijoille. Vasta 1946 alkoi vaihto-oppilasohjelma koululaisille. Sain kokostipendin vaihto-oppilasvuodekseni. Vain taskurahat täytyi lähettää edeltäkäsin New Yorkiin toimistoon, josta ne sai joka kuukausi.

Ulkomailta saapuvat vaihto-oppilaat olivat vielä 1956 niin harvinaisia, että The New York Times kirjoitti etusivullaan saapumisestamme. Meitä oli yhteensä 807 koululaista. Nykyään pelkästään AFS:n kautta lähtee noin 10000 koululaista vaihto-oppilaiksi eri maihin. (kuvattu leikekirjasta, jota kokosin tuona aikana)

Muutama päivä Montanaan saapumisen jälkeen sain valita koulussa aineet, joita lukisin. Lukujärjestys oli sama joka päivä. Valitsin pakollisten englannin, yhteiskuntaopin ja Amerikan historian lisäksi taiteen, espanjan ja ranskan. Kaikki näitä aineita oli viisi tuntia viikossa. Oppikirjat sai lainaksi koululta. Ne olivat melkein yhtä paksuja kuin vanhan ajan perheraamatut.

Lehdet haastattelivat usein. Tässä esittelen kansallispukuani AFS-sisarelleni. Kansallispuku päällä pidin puheita kevätlukukaudella. Vierailin erilaisissa yhdistyksissä ja muun muassa seuduilla, joilla oli suomalaisia.

Kaikki nuoret kävivät 18-vuotiaaksi samaa koulua ja saivat diplomin koulun päättyessä. (Olen takarivissä keskellä.)

Lukuvuoden aikana oli iltapäivisin kerhoja, joissa oppi kokoustekniikkaa, sai harrastaa näyttelemistä tai muuta, mistä oli kiinnostunut. Lukiolaisille oli useita iltapukujuhlia, joihin mentiin kavaljeerin kanssa, kaksi paria yhdessä autossa. Yleensä opettajia istui seinävierustoilla valvomassa nuorten juhlintaa.

Vuonna 1957 esiintyi Elvis TV:ssä. AFS-perheeni pikkutytöt olivat haltioissaan.

(Olen poistanut kuvat, jotka olin valokuvannut leikealbumistani.)

Ennen kuin palasimme kotimaihimme, teimme busseilla kiertomatkan Amerikan itärannikolla, olimme viikon New Yorkissa perheissä ja vierailimme Valkoisessa talossa. Olimme jälleeen the New York Times -lehden  etusivulla, kun istuimme Valkoisen talon pihanurmikolla, ja presidentti Eisenhower piti meille puheen.

Puhun huomenna ensi kertaa julkisesti vaihto-oppilasvuodestani. Vertaan silloin myös elämää 1950-luvun Suomessa ja Amerikassa.

Turun kirjamessut 2013 sunnuntaina 6.10.2013.
Suomen Nuorisokirjailijat A/18 klo 12.30. Haastattelijana on kirjailija Tuija Lehtinen.
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html

Klo 14.30 keskustelen samassa paikassa kirjailija Katja Krekelän kanssa kirjoittamisen iloista ja vaikeuksista. Haastattelijana on Jade Lehtinen.
Kotisivublogi Anna Amnell

Jos olet Turussa huomenna, tervetuloa!

American Field Service tänään
http://www.afs.org/

Suomen AFS
http://www.afs.fi/


Tästä blogistani valitsemalla klikkaamalla esimerkiksi hakusanoja -'vaihto-oppilas', 'AFS'.
https://issuu.com/leenauutela/docs/opus_01092013_valmis/34

1.9.2013 - Turun kansainvälisten Kirjamessujen ohjelmalehti | Issuu is a digital 
opus_01092013_valmis
... 12.30 Vaihto-oppilas: Anna Amnell ja Billings (Montana) all year long.

Narnia-blogi: Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Am...

Narnia-blogi: Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Am...: Pirkko Pekkarinen(=Pirkko Anna Amnell ): C.S. Lewis's Narnia Fairy Tales for Children , Helsingin Yliopisto 1970. Muut graduani...
Lisäys: koska Vuodatus ei taaskaan toimi, olen laittanut tähän kirjoitukseen linkkejä, jotka vievät suomenkieliseen johdantoon ja loppusanoihin ja muihin kirjoituksin, jotka saattavat kiinostaa lukijaa, joka ei tunne vielä C. S. Lewisia.

Uudet puut Pohjolankadulla

Löysin koulukaupunkini Iisalmen sivuilta paljon hienoja kuvia. Kaupunki on muuttunut.
Kuva: Iisalmen kaupunki
Minne unohtui Wivi Lönnin suunnittelema koulu kuvagalleriasta?
Kuviani Iisalmesta (yhteensä 150 kuvaa eri vuodenajoista)

Wivi Lönn suunnitteli tämän koulun: Otavan koulu, ent. kansakoulu, Iisalmi (1908) Iisalmen Tyttölyseo (1949-1957), nykyään osa Edwin Laineeen koulu.
Vuonna 1957 Tyttölyseo siirtyi uuteen rakennukseen, josta tuli 1974 Juhani Ahon koulu.
Wivi Lönnin suunnittelema koulu oli minunkin kouluni

Wivi Lönn

http://fi.wikipedia.org/wiki/Wivi_L%C3%B6nn

Näyttää siltä, että Wivi Lönnin suunnittelema koulu on suojelukohde. Huokaisen helpotuksesta. Kulttuuriperintösivut kertovat:
"Vuonna1908 valmistunut puurakenteinen kansakoulu rakennettiin lisärakennukseksi viereisellä tontilla
sijainneelle Iisalmen kauppalan ensimmäiselle kansakoululle. Tämä ns. koulun uusi puoli oli arkkitehti
Wivi Lönnin suunnittelema yksikerroksinen rakennus,  johon tuli kuusi luokkahuonetta ja juhlasali. Rakennus katettiin rautapellillä. Koulun pihamaaksi jäi molempien koulujen välinen alue. Rakennus edustaa Iisalmessa harvinaista jugend-arkkitehtuuria. Rakennusta on korjattu 1970- ja 1980-luvuilla sekä maalattu ulkoa 1990-luvun alkupuolella."

Numerokuvat 40: 41

IMG_1840, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Numerokuvat 40: 41
Bussi Töölöntorin kautta Huopalahden asemalle. Asuin kauan sitten Huopalahden asemaa vastapäätä vanhassa puutalossa, entisessä dachassa, joka oli tuotu Kaivopuistosta. Käytin sitä taloa Terijoen huvilana kirjassani Aurora ja Pietarin serkut. Lisäsin puuleikkaukset, jotka oli poistettu talon siirrossa.

Kun minulla oli puutarha

Kanadan gladiolukset, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kasvatin muiden muassa gladioluksia. Vaaleanpunaiset olivat pienen tyttäreni huoneeseen. Nähtävästi olen vienyt niitä sinne. (Tämä on valokuva valokuvasta. Pitäisi skannata albumeita.)
Ks. myös "Suvi ja Shakespeare"
ks myös hakusanat 'magnolia', 'puunvihaajia jne
hakusanalla 'nojatuolipuutarhuru' kukka yms kuvat!

Photo Friday: Gatsby's Finnish cook

Finnish girls travelled to America, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tytöt haaveilivat pääsevänsä miljonäärin keittäjäksi Amerikassa.

Photo Friday Travelling

Young Finnish girls travelled to America in 1900's. Their dream was to become a millionaire's cook. The Kennedys had a Finnish cook. In the book The Great Gatsby there is a Finnish cook.

Gatsby's neighbour Nick tells: "I had a dog, at least I had him for a few days until he ran away, and an old Dodge and a Finnish woman who made my bed and cooked breakfast and muttered Finnish wisdom to herself over the electric stove."
F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby

There is no Finnish cook in the new Gatsby film. We Finns missed her.
In my books (about the Edwardian period, published in 1991-1999) young  Finnish girls and boys go to Canada and dream of a better life. Girls' dream is to get a job as a millionaire's cook in New York.



Jaana Perttuli tekemät Pekka ja Iida Rikhardinkadun kirjaston näyttelyssä

Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneiden tyttöjen haave oli tulla rikkaan perheen kokiksi. Suomalaiset olivat suosittuja työntekijöitä. Naiset olivat siistejä ja osasivat laittaa hyvää ruokaa. Miehet olivat rehellisiä ja kovia tekemään työtä.
Joseph ja Rose Kennedyn perheellä oli suomalainen keittäjä, joka teki tulevalle presidentille lihapullia. Fitzgeraldin klassisessa 1920-luvun romaanissa "Kultahattu" on suomalainen keittäjä. Gatsbyn naapuri Nick kertoo, että hänellä oli palvelija, suomalainen nainen, joka pettasi hänen sänkynsä, laittoi aamiaista ja mutisi suomeksi viisauksiaan hellan ääressä.

Rikkaan talon tyttökin saattoi lähteä Amerikkaan. Ensimmäisessä Aurora-kirjassani Liina kertoo:
"Hymyillä pitää kuin puuhevonen ja hokea aamusta iltaan 'Yes Madam'. 'Yes, Sir', vaikka haluaisin ennemminkin iskeä niitä kapustalla päähän. Mutta minä en anna periksi. Kotiin en aio mennä ennenkuin minusta on tullut miljonäärin keittäjä. Uskokaa pois. Tämä tyttö lähtee vielä New Yorkiin."
(Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. p. 1992), 132-133.) (Pirkko Anna Amnell= Pirkko Pekkarinen)

Kuvassa alla on Jaana Perttulin nukkeja kuvaamassa Aurora-kirjojen henkilöitä. Kuvassa Pekka, Iida, Thomas ja Aurora Rikhardinkadun kirjaston näyttelyssä. (Helsingin Sanomat: Aurora-kirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. 18.9.1996)

Anssi Miettinen kertoo blogeista vuonna 2005. Mukana myös Blogisisko

HS/kuukausiliite 45 vuonna 2005 marraskuussa

Tänä aamuna tullut Hesarin Kuukausiliite (toukokuu 2013, sivu 25) kertoo, että hs.fi julkaisee uudestaan Kuukausiliitteiden vanhoja kirjoituksia: "Nyt siellä on myös toimittaja Anssi Miettisen kirjoitus Perustin tiedotusvälineen, joka julkaistiin alun perin Kuukausiliitteen numerossa 11/2005".

Toimittaja Anssi Miettinen piti vuonna 2005 blogia, jossa hän tutki sen ajan suomalaisia blogeja. Miettisen kirjoitus  on nyt luettavissa Helsingin Sanomien nettisivujen "arkistojen kätköissä" osoitteessa hs.fi/kuukausiliite.  
http://files.snstatic.fi/HS/kkliite/arkisto/2005/11/

Miettisen kirjoituksessa mainitaan myös blogini Blogisisko, on myös vihjeitäni uusille bloggaajille ja silloinen Blogger-profiili kuvineen. Blogisisko-blogi toimi silloin osoitteessa http://amnellanna.blogspot.fi, jossa on nykyään kotisivublogini "Anna Amnell".


Jos et pääse HS:n nettisivuille, lue pieni tietoisku samasta asiasta täältä blogistani. (Bloggaaminen vuonna 2005)
Aikaisempia kirjoituksia Arkistojen kätköistä. 

Ensimmäinen kirjoitukseni (Yhdistin blogit Blogisisko 1, 2 ja 3, ja niille tuli osoitteeksi tänä blogisisko.blogspot.fi)
Lisäys: Blogisisko ® on nyt rekisteröity tavaramerkki

Päivitetty 1/2015
Blogisisko (rekisteritiedot)

Blogisisko is a registered trademark 251938.
rekisterinumero 251938
sekä 'Blogisisko' että 'blogisisko'
Huom haku muuttunut!
Kirjoita kohtaan haku 'Blogisisko'/'blogisisko' tai 251938
http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku

Mustavalkomaanantai: omakuva

Mustavalkomaanantai : 144 omakuva

Koska kuvan ei tarvitsekaan olla itse otettu, vaihdoin sen lapsuudenkuvaan.
Värikästä uutta vuotta 2013!

Kurkista seitsemänteen kirjaani

Turku Castle, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen laittanut näytteitä tulevasta seitsemännestä kirjastani Lucia Olavintytär -blogiin.

Herättäkäämme ensin tämä hämärä ikkunasyvennys eloon: pehmeitä tyynyjä penkeille ja ikkunalaudalle, tyylikkäät puupaneelit seinille ja ryijyjä sekä eläintentaljoja lattialle.

80cm pitkä 17-vuotias luutunsoittajatyttö istuu Turun linnan rouvainhuoneen ikkunasyvennyksessä ja pohtii, miksi hän ei pääse mukaan, vaikka Juhana-herttuan hovissa on kaikkien aikojen juhlat: Katariina Jagellonican tervetuliaispidot.

Taustalla on 1500-luvun politiikan kaksi hirmuhallitsijaa: Ruotsin Eerik XIV ja Venäjän ensimmäinen tsaari Iivana Julma. Mutta sitä ei Lucia vielä tiedä.





Kyynärän mittainen tyttö Juhana-herttuan hovissa
http://amnellinlucia.blogspot.fi/2012/12/kyynaran-mittainen-tytto-juhana.html

Elisabet -kultainen aikakausi perjantaina TV:ssä

30.11.2012 AVA klo 21.00

Näin elokuvan "Elisabet: Kultainen aikakausi" ennakkoon vuonna 2007, sillä minua pyydettiin kertomaan siitä arvioni TV:ssä. On harmillista, että en ole merkinnyt muistiin edes sitä, mikä TV-kanava se oli, ehkä MTV 3. Joka tapauksessa se oli uutisten yhteydessä. Hieno juttu, mutta mitään videopätkää ei ole muistona. Jotkut tuttavat kertoivat nähneensä sen kulttuuriuutispätkänä.

Tietysti kävin kampaamossa ja meikattavana sitä ennen, kävelin suoraan kauneussalongista Maximin elokuvatetteriin, olin harhauttavan hyvän näköinen niin kuin meikissä ainakin. Lisäksi minulla oli vielä hoikentava musta jakkupuku ja punainen huivi kietaistuna kaulalle. Istuin haastattelijan ja kuvaajan kanssa katsomassa elokuvaa tyhjässä katsomossa. Sotakohtaukset kuuluivat liian kovaa, mutta kaiken kaikkiaan se oli hauska kokemus. Ensin näytettiin, kuinka kävelin portaita ylös, sitten ovesta sisään ja istuin katsomassa elokuvaa. Lopuksi sanoin mielipiteeni.

TV-toimittaja oli lukenut nähtävästi blogiani ja saanut selville, että olin perehtynyt 1500-lukuun vuosikaudet. Olin julkaissut siihen mennessä kuusi kirjaa, niistä kaksi 1500-luvusta. Vaikka toimittaja tiesi, että olin kirjailija, hän oli laittanut kaiken kansan nähtäväksi kuvani alle tekstin 'Anna Amnell Historian harrastaja'. Se harmitti silloin.:)

Shehkar Kapurin "Elisabet: Kultainen aikakausi" (2007) on historian elävöittämistä suuressa mittakaavassa. Elisabet ja hänen aikansa sopivatkin täydellisesti elokuvaan. Renessanssi oli pukuloiston, löytöretkien, väkivallan ja juonittelujen aikaa.

Kapurin elokuva on erinomaista viihdettä. Siinä on kauneutta, toimintaa ja hyviä näyttelijöitä, maalauksellinen meritaistelu. Pukuhistorian ystäville se on todellista herkkua (Puvut: Alexandra Byrne): kauniita tekstiilejä, hienoja yksityiskohtia, loistavat värit. On uljasta 1500-luvun arkkitehtuuria, hienoa sisustusta, upeita maisemia ja kauniita hevosia. Se on visuaalisesti erittäin ilahduttava elokuva.

Lue lisää Elisabetista 1500-luvun blogistani Lucia Olavintytär. Siinä on paljon muutakin Elisabetin ajasta ja Elisabetista, isorokosta joka pilasi ihon jne.  Kirjassani "Kyynärän mittainen tyttö" lyhytkasvuinen (80cm pitkä)  Lucia ryöstetään ja viedään Elisabetin hoviin, jossa oli samaan aikaan myös Juhana-herttua kosimassa nuorta Elisabetia veljelleen Eerikille vaimoksi Eerikin muotokuva mukanaan. Tämä oli tietenkin sitä aikaa, jota Kapur kuvasi ensimmäisessä Elisabet-elokuvassaan vuonna 1998.

Elisabet I ja Kapurin elokuva Elisabet: Kultainen aikakausi (kuvia ja linkkejä) ja tietenkin arvio tästä elokuvasta.
Huom! Tässä blogissakin on kaksi pitkää kirjoitusta tästä elokuvasta. Klikkaa alla olevia hakusisanoja "Elisabet: Kultainen aikakausi". Jos luet vain yhden kirjoituksen, lue tämä

Tietoa kirjailijoista monessa paikassa

Aurora, originally uploaded by Anna Amnell.

Aurora-blogissa melotaan Aurora-kirjojen ja 1900-luvun alun maailmassa.

Olen tottunut etsimään tietoa kirjailijoista Sanojen aika -sivuilta ja Lasten sanojen aika-sivuilta, joilta Auroranikin sai oman sivunsa. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut: Sanojen aikaa ei enää päivitetä, Sanojen ajan Facebook -sivukin on lakkautettu. Sanojen ajasta tietoa siirretään Kirjasampoon, kirjailijoiden luvalla tietenkin. Siitä on tulossa valtakunnallinen kirjallisuussivusto. Kirjailijoista on tietoa todella monissa paikoissa! (luettelo)

Mainittakoon esimerkiksi Kirjastotietokanta  Kirjaseuranta, Helsingin Sanomat - kaupunkikirjasto- ja kuntakirjat, kaupunkien ja maakuntien omat kirjailijasivut, esimerkiksi Aapeli ja muita tuttavia, joista minäkin entisenä iisalmelaisena löydyn A-kirjaimen kohdalta, Tarinoiden Helsinki  ja tietenkin kirjailijoiden omat sivustot ja blogit.

Olen hiukan pyörällä päästäni monista mahdollisuuksista. Ehkäpä Kirjasammosta tulee keskeinen. Eikö Bill Gatesin lahjoittamilla rahoilla tehty Sanojen aika kelvannutkaan? Minusta se oli selkeä.

Yksityinen kirjailija voi käyttää myös Facebookia (www.facebook.com/anna.amnell.finland) tai Google + -sivuaan. Joillakin kirjailijoilla on yksi hyvä sivusto, mutta sen teettäminen tulisi kalliiksi ja harva osaa tehdä sellaisen itse, en ainakaan minä - siksi on näitä blogeja, harjoituskappaleita kaikki.
Tietoa kirjoistani on kolmessa blogissani:
Aurora (Aurora-kirjat 1991-1999, loppuunmyydyt, kirjastoissa)
Lucia Olavintytär (Kyynärän mittainen tyttö, Pako Tallinnaan ja tuleva uusi jatko-osa)
Anna Amnell.  Kotisivublogi (Tämä on kaikkein vanhin Blogger-osoitteeni, ensimmäisen Blogisisko-blogini osoite)

Motto: Don't put all your eggs in one basket.

Jos olen esittänyt jostakin kohdasta virheellistä tietoa, ole hyvä ja kerro siitä kommenteissa. Kiitos!

Talvi sata vuotta sitten Helsingissä

Cover: Matti Amnell

Helsinki 1900-luvun alussa. Lunta oli runsaasti, ajettiin hevosella ja reellä, Aleksilla hiihdeltiin ja luisteltiin meren jäällä. Taloissa oli yleensä puulämmitys, savupiipuista kohosi kaupungin ylle kovalla pakkasella satoja savupatsaita kuin kynttilöitä. Taloissa oli oli halkoliiterit pihalla tai kellarissa.
Matti Amnellin kuvitusta kirjaan "Aurora ja Pietarin serkut" (1993). Yhteisnide "Vaahteralaakson Aurora" 2014.

Kanadansuomalaiset muistivat: haastattelu Kanadan Sanomissa

Olin Kanadassa siirtolaisena vuodet 1979-1988, suomettumista paossa. Sain tänään postissa thunderbayläisen sanomalehden, jossa oli haastattelu minusta ja Aurora-kirjoistani - nehän ovat seuraus Kanadan vuosistani. Anna-Leena Pyykönen: Kanadan vuodet näkyvät Anna Amnellin tuotannossa. Laaksot ja sokerivaahterat jättivät jälkensä. Kanadan Sanomat 25.1.2012 . Skannattu haastattelu on luettavissa toisessa blogissani tuon linkin kautta. Kiitos, Anna-Leena!
Kiitos Thunder Bay!

Helsinki ja Toronto ovat kasvaneet eri tahtia

Vuonna 2014 ilmestyi yhteisnide kolmesta Aurora-kirjastani, joissa Helsinki ja Toronto ovat tapahtumapaikkoina. Kansikuvassa Helsinki vuonna 1905: Matti Amnell

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora (saatavissa jatkuvasti)
Pehmeäkantinen
364 Sivua
ISBN 978-952-286-355-3
Alkuperäisromaanini ilmestyivät 1991 (2. p. 1992), 1993, 1995. (Tavallaan se on jo kolmas painos kirjoista ensimnmäiselle.)

Vuonna 1905 Helsinki ja Toronto olivat suurin piirtein yhtä suuria väkilukunsa mukaan. Niissä oli noin 100 000 asukasta kummassakin, ja "kaikki tunsivat toisensa", kuten sen kokoisista kaupungeista sanotaan.

Kummassakin liikuttiin kävellen, polkupyörillä, hevosajurin kyydissä ja raitsikalla, autoja oli vähän. Talvet olivat siihen aikaan kylmiä, ja talvella liikuttiin hevosella ja reellä.

Helsingissä voitiin hiihtää keskellä kaupunkia - aivan niin kuin tehtiin viime talvena. Pohjoisrannassa oli luistinrata, jossa kuultiin musiikkia ja voitiin ostaa virvokkeita.

Tänään näiden kahden kaupungin väkiluvussa on huima ero. Helsingissä on asukkaita melkein 600 000, Torontossa 2,5 miljoonaa. Suur-Torontossa oli vuonna 2006 5.5 miljoonaa asukasta, ja "suur-Helsingissä" vähän yli miljoona, kun lasketaan mukaan Espoon 252 000 ja Vantaan 202 000 asukasta.

Eron väkiluvussa ovat tehneet siirtolaiset, joita otetaan Kanadassa vastaan auliisti, mutta tutkien tarkoin, että heidän kaltaisiaan maahanmuuttajia tarvitaan. Sieltä voisi Suomikin saada paljon kokemuksen testaamaa tietoa maahanmuuttoasioista eli siirtolaispolitiikasta.

Millaista oli elämä Helsingissä talvella 1905? Kerron yhteispainokseen sisältyvässä kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut " (1993) 13-vuotiaasta pietarinsuomalaisesta Olga Grahnista, joka muuttaa Helsinkiin suomea oppimaan, kun Pietari alkaa käydä levottomaksi.
Huom! Kirjoitin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen, ja niitä on varmaankin vielä  kotipaikkakuntasi kirjastoissa (ja nettikaupoissa.)

Kirjailijan työhuone

Kirjailijan työhuone, originally uploaded by Anna Amnell.

Minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta. Kirjoitin lehtijuttuni Torontossa keittiönpöydän ääressä ja myöhemmin poikani huoneessa, kun hän oli Pariisissa opiskelemassa.

Paras tilanne oli alussa Korkeavuorenkadulla, kun käytin ruokasalia työhuoneena. Samassa talossa erään asukkaan keittiö remontoitiin, ja sain vanhat kaapit itselleni. Laitoin ne yhdelle lyhyelle seinälle ruokasaliin ja päällystin ne tapetilla. Siinä oli työhuoneeni.

Nuorin lapsistani opetti minut käyttämään tietokonetta. Siitä olen kiitollinen. Kirjoitin alussa hänen tietokoneillaan, sitten eräs lasteni ystävistä osti halvalla Nokialta ikivanhoja poistokoneita ja toi miehelleni ja minullekin omat tietokoneet.

Leveille ex-siivouskomeronhyllyille laitoin ensinnäkin opetusmateriaalin. Opetin englantia aikuisille, pidin mm suggestopedisia kursseja, joihin tarvitaan paljon opetusmateriaalia, ainakin minä tarvitsin kuvia, musiikkia jne.

Toisille hyllyille levitin aineiston, jota tarvitsin kirjoittamiseen. Lopetin lehtijuttujen tekemisen melkein kokonaan ja aloin kirjoittaa historiallisia nuortenkirjoja.

Olin tutustunut Viktorian aikaan kirjoittaessani siitä artikkelia Kotilieteen vuonna 1984. 1980-luvun lopulla aloittelin kirjaa sortovuosista. Ensimmäinen valmistui työn ohella 1991. Minulla oli oma työpöytä, ja ikkunasta näin fantastisen kulttuurimaiseman, joka inspiroi minua, kun kirjoitin Aurora-kirjat. Tuo kuvassa näkyvä lehmus lohdutti minua vaikeina aikoina.

Kun mieheni virka-asunto pieneni rajusti peruskorjauksen vuoksi, aloin kirjoittaa makuuhuoneessa. Istuin yleensä jalat ristissä kuvassa näkyvän sängyn päällä ja kirjoitin lopulta omalla läppärilläni!

Kirjoitin yhteensä kuusi kirjaa tuossa huoneessa. Kollaasissa on tunnearvoa.

Teen paljon tutkimustyötä kirjoihini, varmaankin liikaa. Rakastan historiaa, varsinkin Viktorian ja Edwardin aikaa sekä renessanssia, josta kirjoitin kirjat Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan ja kirjoitan nyt jatko-osaa Turusta. Kuten kuvasta näkyy, Nestor-kissakin väsyy kirjoihin, joita on joka paikassa.

Nestor on pojan ja miniän kissa, joka on meillä hoidossa silloin tällöin, nimetty romaani- ja sarjakuvasankari Nestor Burman mukaan. Kirjallinen kissa.

Työhuonekuvat olivat esillä viime vuonna Turun ja Helsingin kirjamessuilla.

Blogisisko on Aurora-kirjojen äiti

Tämä osuu sopivaan aikaan.  Hesari kertooo tänään: "Kirjailijain keskitulo 2000 euroa vuodessa". Mikä tässä vielä naurattaa?
Kuvassa nauraa Anna Amnell 1900-luvun alun asussa. Photo: Kristiina Hemminki (poistettu)


Julkaisin vuonna 1991 ensimmäisen Aurora-kirjan, Kirjapajan kustantaman historiallisen nuortenkirjan "Aurora. Vaahteralaakson tyttö" (2. painos otettiin vuoden 1992 alussa). Sitten ilmestyivät "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) ja "Aurora ja villikyyhkysten aika" (1995). Kirjoitin kustantajan pyynnöstä Auroran tarinan myös pienemmille lapsille. "Aurora ja Molly" ilmestyi vuonna 1999, ja siinä on mustavalkokuvitus. Kuvituksen ja kaikkien kirjojeni kansien kuvat teki Torontossa ja Pariisissa taidetta opiskellut poikani Matti Amnell (Jr), joka oli silloin vielä opiskelija. Kaikki Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä saa kirjastoista.

Blogini "Aurora" antaa tietoa Aurora-kirjoista ja niiden aikakaudesta eli 1900-luvun alusta ja kirjojen tapahtumapaikoista, Helsingistä ja Torontosta. Tämän blogin sivupalkissa on joitakin linkkejä, joista löytyy keskeistä tietoa. Kirjaston Sanojen aika antaa tiivistettyä tietoa Aurora-kirjoista aikuisille ja Lasten Sanojen aika/Sankarikirjat lapsille. Tietoa antaa mysö Kotisivublogini.

Julkaisin ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa nimellä Pirkko Pekkarinen. Vuonna 1998 otimme koko perhe käyttöön mieheni äidin tyttönimen, hänen sukunsa 1700-luvulta peräisin olevan sukunimen Amnell. Olen julkaissut sen jälkeen kirjani nimellä Anna Amnell.

Yllä oleva valokuva on otettu Kauneus ja terveys -lehdessä ollutta Liisa Mantereen tekemää haastattelua varten. Olen pukeutunut 1900-luvun alun asuun. Valokuvaaja on Kristiina Hemminki, jolta sain luvan julkaista kuvan blogissa. Kristiina Hemmingillä on copyright kuvaan.

Ajankohtaista tänäänkin: Sikamessias-kantelija

Pirkko Anna Amnell (vuoteen 1998 Pekkarinen) Kuva: Aune Kämäräinen, joka otti kuvan Kyösti Laarista Suomen Kuvalehden Sikamessias -haastatteluuun.

Vihapuheet ja sanan- ja ilmaisuvapaus ovat nyt ajankohtaisia aiheita. Mitä saa pilkata? Mitä ei saa pilkata? Ehkäpä kuuluisin tapaus oli Sikamessias-taideteos. Olin opiskelija ja rahapulassa ja keksin tehdä Sikamessias-kantelijasta lehtijutun Suomen Kuvalehteen, ensimmäisen lehtijuttuni.  Lue, millainen mies oli Sikamessias-kantelija. Minä yllätyin. Hän ei ollutkaan sivistymätön ja tiukkapipoinen.


Sikamesssias kantelija piti taiteesta ja musiikista.
Tarkensin varmuuden vuoksi: "Annatteko siis kuitenkin taiteelle oikeutuksen ei-uskonnollisenakin taiteena? "
Laari: "Taide sellaisenaan on neutraali -- esim. tämä Hiltusen monumentti. Eihän se johdata ketään syntiin. Se olisi mahdotonta.

vrt
https://www.wikiwand.com/fi/Sikamessias

Pekkarinen, Pirkko: "Sikamessias -kantelija tekee vain mitä käsketään", Suomen Kuvalehti 2.10.1970.

Kommentti Grafomaniaan: esiintymisjännitys

Kuvassa: Pirkko Anna Amnell (os Kolehmainen)

Kommentti:

Esiinnyin ensimmäisen kerran julkisesti 7-vuotiaana Iisalmessa. Lausuin joulujuhlassa Lauri Pohjanpään runon:

"-Emojänis tuli pyrynä metsän rajaa.
-Kun poikineen isä teki talvimajaa.
-"Se tulee",huus emo ja ilmaa haukkas,
-ja huohottain yli kantojen laukkas.
-"Mikä?" ärähti isä,"no tulla anna.
-Mitä tollotat poika,käy kiinni ja kanna!"
--
Sain raikuvat taputukset. Lausuin jatkuvasti koulujuhlissa vielä lukiossa ja esiinnyin näytelmissä.

Vaihto-oppilasvuonna (kuva) jouduin pitämään paljon puheita Montanassa. Jouduin lehtien ja jopa TV:n haastateltavaksi myös muualla USA:ssa kiertomatkamme aikana, sillä siihen aikaan vaihto-oppilaat olivat niin harvinaisia, että meidänkin laivan tultua meistä oli valokuva ja juttu New York Timesissa, muistaakseni peräti etusivulla. Mutta lausumisessa nousi itsekritiikki. Kuulin legendaarisen Helen Hayesin lausuvan televisiossa ja tunsin olevani surkea amatööri. Suomeen palattuani en suostunut enää esiintymaan koulun joulu- ja kevätjuhlissa, mikä suututti tyttölyseon rehtorin. Olin tullut hänen mielestään ylpeäksi.

Kouluaikojen esiintymisistä oli hyötyä, kun ryhdyin opettajaksi. Kanadasta palattuani pidin myös englannin suggestopedisia kursseja, ja se oli kuin teatteria: opettaja muun muassa lukee tekstiä klassisen musiikin ollessa taustalla. Tyttäreni kävi myös suggestopedian koulutuksen ja sanoo, että siitä on ollut hänelle, alkujaan hyvin ujolle ihmiselle, paljon hyötyä työssä. Hän on joutunut puhumaan vaativissa kansainvälisissä tilanteissa.

Esiintymistottumuksesta on ollut minulle vähän hyötyä kirjailijana. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani työn ohella enkä saanut vapaata esiintymisiin ja kouluvierailuihin.

Tärkeintä: Esiintymiseen tottuu. Kannattaa muistaa body language, hymyillä, kohdistaa sanoma kuulijoille, ääntää selvästi ja puhua tarpeeksi kuuluvasti.


Lue myös Elämä on kasvunpaikka - varsinkin vaihto-oppilaalle
Kun koti kävi ahtaaksi (Ensimmäisen kirjan ilmestyttyä. Alkujaan Kirjakauppalehdessä)