Sinivalkoinen Halloween

Söimme eilen tyttären ja vävyn laittaman Halloween-aterian meidän uudessa pienessä keittiössä kynttilänvalossa. Tytär ja hänen miehensä olivat pukeutuneet "kurpitsoiksi", heillä oli oranssi ja keltainen t-paita, minä olin punajuuri (tummanpunainen pusero) ja mieheni oli sattumalta sinivalkoinen kuten keittiökin. (En löytänyt tummansinistä liinaa muuton jäljeltä.) Kurpitsalyhtykin oli viety kellariin. No, ensi vuonna..

Niille, jotka epäilevät, onko sopivaa viettää Halloween-juhlaa, voin kertoa, että Vatikaanin "pääinkvisiittorikin" on sitä mieltä, että se on O.K. Mutta pyhäinpäivää vietän vasta huomenna.

Pink Halloween

Tyttäreni Pink Punker asussa Halloween-iltana.

Happy Halloween!

YLE ja Helsingin Sanomat: jälleen eaa:n tyrkyttämistä

Miksi Helsingin Sanomat tyrkyttää D18- eli TV-ohjelmat -sivullaan jaa-merkkiä jKr:n tilalle? Ohjelma, josta se kertoo on BBC:n tuottama, ja BBC käyttää muotoja BC ja AD ajan merkinnöissä. Englanninkielinen Wikipediakin käyttää Roomalaiset ja barbaarit -ohjelmasta kertoessaan muotoa AD (= jKr). YLEn sivuilla on myös muoto jaa. Miten lienee ohjelman suomentaminen? YLE ja Hesari ovat tässä asiassa pahimmat Suomessa.

Muillekin tiedoksi: eKr ja jKr ja niiden vastineet muilla kielillä ovat normaalikäytäntö länsimaissa.

Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä

Halloween on pyhäinpäivän aatto, jota juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä. Halloween on vanha eurooppalainen juhla, Suomen kekriä vastaava sadonkorjuun ja pimeän kauden alkamisen juhla, ja se kulki Amerikkaan siirtolaisten mukana. Siellä siihen on tullut lisää piirteitä. Nykyinen Halloween-juhla perustuu lähinnä kansansatuun ovelasta Jack-nimisestä miehestä, joka huijasi sekä paholaista että Jumalaa. Hän kolkutteli kuoltuaan turhaan sekä Taivaan että Helvetin porttia, mutta ei päässyt kumpaankaan. Jack vuoli itselleen lyhdyn lantusta ja vaeltelee edelleen kodittomana sieluna. Siitä kurpitsalyhty ja nimi jack-o-lantern. Halloween-juhlassa heräävät eloon satujen hahmot.

Halloween on parhaimmillaan hauska kaarnevaali koko perheelle. Valitettavasti aikuiset ovat pilanneet Halloweenin tuomalla siihen omat huonot tapansa ja ylenpalttisen kaupallisuuden. Mutta kenenkään ei tarvitse antaa väärän juhlinnan pilata aitoa iloa.



Fra Angelicon maalaus Pyhäinpäivä.

Pyhäinpäivä, All saints' Day on kuolleiden muistopäivä. Sitä vietetään muissa maissa 1. päivänä marraskuuta. Silloin hiljennytään muistelemaan edesmenneitä omaisia.

Ruskaa Tehtaankadulla

025
Originally uploaded by amnellanna

Italian Suurlähetystö

Ruskaa Tehtaankadulla

Syksy 2009

Syksyinen yö

Taisi olla jo aamu. Kaupungissa 15.10.2009 klo 6:26 aamulla.

Joessa, meressä, järvessä uiminen

Helsinki_1985_August_004
Originally uploaded by Brin d'Acier

Suomenlinna. Yläkuvassa lahti, jota sanoimme "hevosenkenkälahdeksi". Siinä me uimme kahtena kesänä jopa päivittäin.
Kuva: Matti Amnell Alemmassa kuvassa ranta, jossa äiti kävi uimassa myöhään syksylläkin.

Kommentti Ritan blogiin, jossa hän kertoo kotinsa lähellä olevasta joesta.

Äiti innostui vanhoilla päivillään eli myöhäisessä keski-iässä käymään uimassa lähellä olevassa järvessä ihan siihen asti, kun se meni umpijäähän.

Kun asuimme Suomenlinnassa, mieheni ja minä uimme meressä myöhään kesällä. Kun tuli 14 astetta, ei kärsinyt kuin kastautua, sillä kylmyys alkoi tuntua kiristävänä jaloissa.

Pink Ribbon Day

Pukeudu pinkkiin

Vaihtoehto kuolinpillereille

Sairaus ja kuolema voidaan nähdä osana inhimillistä elämää, kirjoittavat kivun ja sairauden asiantuntijat:

"Utrion [kuolinpilleri]esitys kuvastaa sitä, miten vaikeaa tämän ajan ihmisille on kohdata elämän haavoittuvaisuutta. -- Hyötyajatteluun sidottu ihmisarvo heijastuu siihen, miten sairauteen suhtaudutaan yhteiskunnassamme. -- Vaihtoehtona on nähdä sairaus ja kuolema osana inhimillistä elämää."
Kirsti Aalto: Tavoitteena armollinen kuolema. Kotimaa 22.10.2009 Aalto on sairaalasielunhoidon asiantuntija.

Kalle Könkkölä olisi maksanut vuonna 1971 mitä hyvänsä, jos joku olisi vetäissyt letkut irti ja antanut hänen kuolla. Synnynnäinen lihassairaus oli vienyt hänet hengityskoneeseen.
" - Onneksi siihen aikaan ei puhuttu eutanasiasta niin paljon kuin nykyään. Muuten olisin varmaan soittanut paikalle jonkun, joka olisi suorittanut minulle armomurhan" , kertoo Könkkölä Kotimaa-lehdelle kolmen sivun haastattelussa.

Teho-osaston hoitaja ei tarjonnut kuolinpilleriä vaan luki Kallelle "Pikku prinssiä" ja rohkaisi jatkamaan elämää. Kalle Könkkölä uskoo, että eutanasian kannattajia "ajaa pelko. Toisten hoidettavaksi jäämisen pelko. -- Täysi ja ihmisarvoinen elämä on mahdollista sellaisissakin olosuhteissa, jotka ulkopuolisista näyttävät mahdottomilta.

Kalle Könkkölä on ollut tunnettu lähinnä vihreänä poliitikkona, ja hänellä on aito vihreä harrastus: Hän on kasvattunut jo neljännesvuosisadan ajan hyötykasveja ja perennoja kesämökillään, kuokkinut, istuttanut, haravoinut ja kitkenyt.

(Anna-Kaisa Pitkänen: Älkää pelätkö. Vammaisaktivisti Kalle Könkkölä kysyy, ajaako eutanasian puolustajia elämän vai kuoleman pelko." Kotimaa 22.10.2009)

"Ruumiille ei voi mitään, kehittäkää henkeä!" sanoi lääkäri, jonka puoleen Kalle Könkkölän äiti kääntyi, kun Arvo Ylppö oli sanonut, ettei poika (synt 1950) eläisi kauan.

Iloista syksyä!

Unan blogista tuli tämä iloinen viesti

Haluan puolestani lähettää syystunnustuksen seuraaviin blogeihin:

Haluan ilahduttaa erityisesti
Kaisaa, joka on menossa leikkaukseen

ja Marja-Leenaa.

Syysterveiset myös seuraaviin blogeihin, jotka ovat ilahduttaneet minua tänäkin syksynä:
Endless Night in North

Mamman maailma

Rita

Ikkunaiines

Hannelen paratiisi

Rautapata

Meillä oli ennen Kanadaan muuttoa punainen emaloitu Sarpanevan rautapata, ja laitoin siinä usein ruokaa. Viime vuodet olen käyttänyt kaikenlaisia muita uuniastioita. Näin hulluilla päivillä klassisen rautapadan, jonka sai kohtuullisella hinnalla. Sitä ei voinut vastustaa. Onneksi on kännykkä, ja sain miehen kantamaan padan kotiin. Nyt on tarkoitus uudistaa rautapatamme laittamalla siinä ratatouille.

Olen alkanut kerätä reseptejä pataruokiin. Aion laittaa lähinnä kasvisruokia, joiden laittamiseen rautapata soveltuu erityisen hyvin, mutta padassa haudutettu kanakin on todella herkullista. Muuton aikaan söimme liikaa eineksiä ja muuta valmisruokaa, myös läheisestä kiinalaisesta ravintolasta ja thai-ravintolasta. Nyt on taas kotiruokien aika.

P.S. Koetan välttää kaikin tavoin valmisruokia. Niissä on paljon suolaa, sokeria ja kovetettuja kasvirasvoja, samoin niissä on soijaa. Olen allerginen soijalle, ja sitähän kaikessa, jopa suklaassa. Soija on suurbusiness, joka on vahingollinen myös luonnolle. Miksi ei käytetä kotimaista rapsia?

Portugalia

Rita antoi tämän kauniin portugalinkielisen, brasilialaisen tunnustuksen. Bloggaajien maailma on entistä kansainvälisempi.

Unet ovat usein todellisuutta kauniimpia

"Sellaisina aamuina
ei lainkaan haluaisi
herätä unimaailmasta."
Una Reinman

Näin on usein. Näen hyvin kauniita unia. Joskus ne ovat postmodernin kaoottisiakin, mutta aina visuaalisesti nautittavia. Pari kertaa olen myös "kuullut" unessani musiikkia.

Kommentti Unan maailma -blogiin.

Hätä keinot keksii

Kun tilaa on vähän, pienet huonekalut ovat tarpeen. Ikean erittäin halpa pikkupöytä palvelee meillä sohvapöytänä ja muuna apupöytänä, tässä se tarjoaa paikan teetarjottimelle. Tämä pöydän päällä voi kirjoittaa kannettavalla tietokoneella, sen voi laittaa yöpöydäksi, sen korkeutta voi säädellä, siis vaikkapa lapsen työpöydäksi. Ainakin ulkolaisissa sisustuslehdissä näkee samaa ideaa, mutta moninkertaisella hinnalla myytävänä.

Illalla on kaikki paremmin

Oppera on nähtävästi suunniteltu nähtäväksi illalla.





Iltakävelyllä

Valoverho

Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy vastavalossa valoverho, jonka olen laittanut kokeeksi erkkeriin. Suurkaupungissa asuminen merkitsee yleensä sitä, että muut ihmiset ovat lähellä. He istuvat samassa bussissa ja raitiotievaunussa, he törmäävät vastaan tungoksessa, he seisovat vierellä tavaratalon rullaportailla ja ruokakaupan jonossa. Pidän siitä, että elämä kuhisee ympärilläni, mutta kaipaan samalla yksityisyyttä. Näin ajattelevat varmaan muutkin.

Kadun toisella puolen on korkeita kerrostaloja. Olen asunut tässä talossa kohta kaksi kuukautta ja olen nähnyt vain kerran jonkun henkilön katsomassa ulos ikkunasta. Vastapäisten talojen ikkunoissa on rullaverhoja, valoverhoja, laskosverhoja, puisia ja metallisia säleverhoja.

Istun pöydän ääressä kirjoittamassa. Tässä ikkunassa ei ole vielä valoverhoa. Verhot on vedetty useimmiten ikkunan eteen. Keittiössä on metalliset säleverhot, jotka toimivat siellä erinomaisesti. Ihmeellistä kyllä ne vaikuttavat tunnelmallisilta, koska ne siivilöivät valoa ja muodostavat kiinnostavia kuvioita vastapäiseen seinään. Makuuhuoneen ikkunoiden edessä on koko vuorokauden puuvillaiset toile de jouy -kuvioiset verhot. Entiset keittiönverhot, eräät lempiverhoistani. Ne ovat haalistuneen sinivalkoiset ja päästävät valoa sisään päivällä sopivasti ja pimentävät yöllä sopivasti.



Olen tottunut siihen, että edessäni on avara näkymä yli kaupungin ja saan katsella rauhassa ilos ikkunasta. Nyt tuijotan noita vastapäisiä taloja ja tunnen itseni tirkistelijäksi. Joku on sanonut, että paras näkymä kirjailijalle on ruma varastonseinä, sillä silloin mielikuvituksen on pakko lentää. En ole ihan varma siitä, onko tuo totta.

Blog Action Day: Bikes

Helsinki Citybike. Photo: Anna Amnell

Helsingin kaupungin melkein ilmainen polkupyörä (vuokra 2 euroa) on pirteä ja raikas kuin suoraan puusta poimittu kypsä sitruuna.


Almost free Helsinki Citybike is as sweet as a fresh ripe lemon picked from the tree. (rent 2euros)

Minulla ei ole polkupyörää, mutta kävelen ja käytän julkisia kulkuneuvoja. Matkustan harvoin lentokoneella. Lempikulkuneuvojani ovat raitsikka, laiva ja juna.

Miksi nykyaikaiset rakennukset ovat niin rumia?

The Opera House, Helsinki.


Ooppera on näin ruma. Mannerheimintien puolelta se on vielä rumempi, niin ruma, että en halua ottaa siitä edes valokuvaa. Töölönlahden puolelta se näyttää kauniilta varsinkin silloin, kun taivas ja puut heijastuvat sen lasiseinään.



A more beautiful view of the Opera House

Tähän on tottumista. Kalliita ja ylistettyjä rakennuksia, jotka näyttävät varastoilta. Ooppera, Kiasma ja kymmenet muut rakennukset, joita joutuu katsomaan raitsikan ikkunasta keskustaan mennessä. Koetan kohdistaa katseeni puihin.

Joissakin amerikkalaisissa yliopistoissa on niin rumia moderneja rakennnuksia, että niistä ei laiteta mitään selvää kuvaa nettiin tai esitteisiin (esim. Gropiuksen suunnittelemaa opiskelija-asuntola Harvardissa.
Joskus mielikuvitus lentää ja syntyy erikoislaatuisia rakennuksia.

Lisäys: Rumia moderneja tai post-moderneja rakennuksia löytyy ja myös vastustusta niille.

Syksytie

Honkanummi lokakuussa 2009

Ikikesä

Puutarhakirjoissani vallitsee ikikesä. Ne ovat saaneet nyt oman kaappinsa, jonka ne jakavat orkideoiden kanssa. Varsinaisten puutarhakirjojen lisäksi kaapissa on kirjoja muista aiheista, kuten kaskeaminen, lääkekasvit, suurkaupunkien luonto.

Muutamia pienen puutarhakirjastoni lempikirjoistani:

"Onnellisen elämän ohjekirja 600 vuoden takaa." Tämän 1300-luvulla alkujaan latinaksi kirjoitetun teoksen on suomentanut entinen kollegani Marja-Liisa Koivulehto.

Gerard's Herbal. The History of Plants. 1990 (1636)
Jane Brown: The Pursuit of Paradise. The Social History of Gardens and Gardening.
Miranda Innes & Clay Perry: Medieval Flowers.

Samassa kirjakaapissa on myös kirjoja muustakin luonnosta, muiden muassa Gerald Durrellin "Eläimet ja muu kotiväkeni", kertomus Durrellin poikavuosien ajasta Korfun saarella. Tämä kirja tuli minulle läheiseksi siihen aikaan, kun asuin Kyproksella.

Olisi hauskaa tehdä täydellinen luettelo "puutarhakirjoistani", mutta tämä ei ole se päivä. Keskuslämmitys ei ole alkanut, erkkerin lattia tuntui jääkylmältä, kun aloin polvillani tutkia tätä matalaa kirjakaappia.

Ks myös blogikirjoitukseni Puutarha taskussa kesältä 2005. Siinä on lueteltu lisää puutarhakirjojani. Yritin aloittaa ihan luettelon niistä.

Vähän ennen räntäsadetta

Halusin ottaa muutaman ruskakuvan ennen kuin ennustettu lumisade tulee. On synkkä, hyytävän kylmä ja tuulinen päivä. Kuvistakaan ei tullut kunnollisia.

Olin juuri ehtinyt tulla kotiin, laittaa kahdet villasukat jalkaan ja laittaa teetä, kun alkoi räntäsade. Ei sitä kauan kestänyt, mutta nyt se alkoi. Talvi.

Tulkoon talvi. Olen valmis. Uudistin talvilenkkaritkin, jotta olen valmis kävelemään muuallakin kuin Helsingin keskustan sulatetuilla kaduilla, joilla teemme yleensä talviset iltakävelyt.

Malja Suomelle

Eurooppalaisia nuoria menossa Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaiksi. Samassa pöydässä muiden teini-ikäisten kanssa tämän blogin kirjoittaja, vasemmalla pilkullisessa mekossa. Laseissa on vettä, mutta maljanjuontiote on viinimaiden tyyliä.

Suomi on muuttumassa rytinällä. Valta on siirtymässä oikealle, ja se aiheuttaa paniikkia vasemmistossa. Sitä on mielestäni "etelän median" epätoivoinen yritys kaataa hallitusta keinolla millä hyvänsä. Onhan suuri joukko toimittajia selvästi vasemmalla, minkä ymmärtää, kun ajattelee suomalaisen toimittajakoulutuksen historiaa.

Muutosta tapahtuu muuallakin kuin politiikassa. Me tavalliset kansalaiset voimme esittää mielipiteitämme julkisesti blogeissamme. Maahan on alkanut vähitellen muuttaa jälleen väestöä muista maista. Maahanmuuttajia pelätään, vaikka entiset maahanmuuttajat ovat sopeutuneet erinomaisesti. Vai ovatko juuri entisaikojen emigrantit muuttaneet Suomen siksi, mikä se on nyt, sivistynyt länsimaa? Ihmisiä eivät pysty estämään lopulta edes muurit ja rautaesiriput, sillä ihmiset haluavat olla yhteydessä toistensa kanssa yli rajojen. En tarkoita sitä, ettei ongelmista saisi puhua. Päinvastoin - avoin keskustelu on tarpeen, ja sitä on alkanut nyt harjoittaa myös paikkakuntani lehti Helsingin Sanomat.

Olen ihan ihmeissäni tämän sunnuntain lehdestä, sillä siinähän on lukemista vaikka kuinka paljon. Minua kiinnostaa erityisesti Picasso-näyttelyssä tehty haastattelu Anna Kortelaisesta.

Miltähän Picasso-näyttely tuntuu minusta nyt? Näin nimittäin vaihto-oppilaana legendaarisen Picasson 75-vuotisnäyttelyn New Yorkin nykytaiteen museossa, jossa se oli esillä kesäkauden 1957, ja pelkästään toukokuussa kävi näyttelyssä 100 000 vierailijaa. Olin viikon Scarsdalessa vieraana perheessä, jonka äiti oli taiteilija, ja hän vei minut taidenäyttelyihin ja katsomaan Broadway-musikaalia. Tarkoitus oli mennä kuuntelemaan myös Billy Grahamia, joka puhui samalla viikolla Yankee Stadiumilla, mutta sinne olivat kaikki tiet tukossa. Sekin oli tuon kesän suuria tapahtumia.

Picasson näyttely teki minuun suuren vaikutuksen. Olihan taide siihen aikaan lempiharrastukseni. Viivyin kaikkein kauimmin Guernican edessä, ihmettelin sitä, miten valtavan paljon yksityiskohtaisia luonnoksia Picasso oli työtä varten tehnyt. Näinkin muutama päivä sitten TV:ssä ohjelman Picassosta ja Guernicasta, johon hänen uransa huipentui, jalostui, mutta laski sitten alaspäin, ja Picassosta tuli poliittinen maskotti ja taiteilijana aika turhanpäiväinen. Vaikka pidän edelleen eniten Picasson varhaistuotannosta, arvostan sittenkin eniten Guernicaa taideteoksena. Se on hirvittävä samalla tavalla kuin jokin Shakespearen näytelmistä tai antiikin tragedioista.

Kirjoittaminen työnä

Hyviä asioita: Kirjailijaliitto muisti jälleen pienellä apurahalla. Kukkia sain aviomieheltä, joka kannustaa minua aina kirjoittamaan. On uusi divaani, johon kirpputorilta ostettu torkkupeitto sopii täydellisesti. Divaanin nurkassa olisi lämmintä, rauhallista ja mukavaa taas kirjoittaa, kun muutto alkaa olla ohi, vaikka järjestelemistä riittänee vielä pitkään.

Minulla ei ole ollut koskaan työhuonetta. Aloitin Torontossa kirjoittamisen keittiönpöydän ääressä. Se ei ollut edes oikea pöytä vaan keittiöntyöpöytälevy, joka oli heitetty pois naapurista. Se sai pukkijalat ja eteen korkean työtuolin. Siinä syntyivät lehtijuttuni Suomeen. Kun vanhin lapsista lähti Pariisiin opiskelemaan, kirjoitin hänen huoneessaan. Siellä aloitin ensimmäisen historiallisen nuortenkirjani, joka valmistui Suomessa pari vuotta paluumuuttomme jälkeen.

Edellisessä asunnossa kirjoitin Aurora-kirjat ruokasalissa, joka oli erinomainen työhuoneeksi. Kun oli vieraita tai jokin juhla-aika kuten joulu, laitoin tietokoneen ja muut työvälineet pöydän alle ja peitin pöydän pitkällä liinalla. Olin asettanut yhdelle seinälle rivin vanhoja keittiönkaappeja ja verhonnut ne kokonaan tapetilla 1700-luvun tyyliin, ja ne kaapit kätkivät lukuisat kansiot ja kirjat, joita aina tarvitsen kirjoittamisessa. Lucia Olavintytär -nuortenkirjat kirjoitin makuuhuoneen nurkassa. 1900-luvun alkua ja 1500-lukua käsittelevät kansiot ja kirjat levisivät kaikkialle asuntoon: makuuhuoneeseen, eteiskäytävään, olohuoneeseen, takkahuoneeseen, joka oli samalla eteinen. Nyt kirjani täyttävät uuden asuntomme olohuoneen seinät. Mieheni ostaa vähän kirjoja, sillä hän saa niitä kirjastoista ja kaukolainoina ulkomailta. Minun tarvitsemani kirjat ovat kaikenlaisia outoja kirjoja, joita löytyy kirpputoreilta ja ulkomailta tilaamalla.

Kirjoitan hitaasti. Joskus toivon, että en olisi aloittanut historiallisten nuortenkirjojen kirjoittamista. Tutkimustyö on työlästä, ja aikaa kuluu siihen paljon. Ja aina on joku epäilemässä, onko jokin yksityiskohta oikein. Minulla olisi vaikka kuinka paljon aineistoa ihan omasta kokemuksestakin. Ehkä joskus syntyy kirjoja niistäkin.

Ensimmäinen kirjani vietiin käsistäni, ennen kuin ehdin kunnolla etsiä kustantajaa. Viidennelle kirjalleni eli Kyynärän mittaiselle tytölle jouduin etsimään uuden kustantajan, ja se olikin vaikeaa. Nyt olen jälleen samassa tilanteessa. Tiedän, että niin ovat monet muutkin kirjailijat.

Apurahat pitävät kirjailijaa pinnalla. Kiitos niistä!

Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä:
ks kirjoitukseni ja kuvani Aleksis Kivestä: Syksyn lapsi Aleksis Kivi



Keittiönpöytä Torontossa.

Erikoinen kokemus

Villa Kivi, Helsingin kirjailijoiden talo. Lisää kuvia

Joskus viime vuosituhannen loppupuolella koin erikoisen elämyksen, jolla on pieni ja etäinen yhteys tämän hetken kirjalliseen kiistaan Paavo Haavikosta.

Olin juuri tullut Helsingin keskustassa olevaan tavarataloon Aleksanterinkadun puolelta ja lähestyin vasemmalla olevia rullaportaita. Pysähdyin katsomaan naista, joka seisoi rullaportaiden juurella ja katseli intensiivisesti tavaratalon alakerrassa olevaa ihmisjoukkoa. Sitten yhtäkkiä nainen katosi.

Nähdessäni tuon naisen uskoin aivan varmasti tietäväni, kuka hän oli. Hän ei ollut kookas, ja hänellä oli lyhyt vaalea tukka. Hänellä oli päällään muodollinen asu, kävelypuku, jossa oli lyhyt hame, ja hän piti tiukasti kiinni käsilaukustaan.

En ollut koskaan tavannut tätä naista, en ollut nähnyt hänestä yhtään valokuvaa enkä lehtikuvaakaan, sillä olin ollut poissa Suomesta melkein kymmenen vuotta. Mutta olin soittanut hänelle sen jälkeen, kun tulin Suomeen ja sain ensimmäisen nuortenkirjani käsikirjoituksen valmiiksi. Hän oli kustannustoimittaja. Hänen äänessään tai ehkä oikeammin hänen suhtautumisessaan oli jotakin, jonka vuoksi en soittanut hänelle uudestaan.

Tajusin tietenkin, että tuo "näkemäni" nainen oli todellisuudessa vain eräänlainen eideettinen kuva. Nainen oli nimittäin kuollut jo jokin vuosi aikaisemmin.

Tämä erikoinen kokemus tuli mieleeni, kun luin tänään kirja-arvostelua Paavo Haavikosta ja hänen ihmissuhteistaan kertovasta kirjasta. Tunsin nimittäin silloin Stockmannilla aivan varmasti nähneeni Marja Kemppisen seisomassa siinä rullaportaiden luona tarkkailemassa ihmisiä, jotka olivat vielä mukana elämässä, kun taas hän oli kuollut nuorena syöpään.

En ole lukenut Haavikon kirjaa enkä Kemppisen kirjaa, joissa kerrotaan näistä ihmissuhteista, mutta luettuani tänään kirja-arvosteluja ja blogikirjoituksia, etsin netistä kuvaa Marja Kemppisestä. Löysin useitakin. Marja Kemppinen näytti valokuvissa aivan samannäköiseltä kuin eideettisen kokemukseni nainen. Se oli aikamoinen shokki, vaikka ajattelin, että on saattanut sittenkin olla jokin lehtikuva, jokin välähdys jossa olen nähnyt tämän henkilön.

Tämä kirjallisen maailman tragedia oli mennyt jollakin tavalla minunkin alitajuntaani ja tuli sieltä esille odottamattomalla hetkellä. Tuollaiset tragediathan muuttuvat usein yhteisiksi uniksi, legendoiksi, kirjoiksi, elokuviksi, runoiksi.

Barack Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon

Kodeissaan ympäri maailmaa miljoonat ihmiset ovat tänään iloisia siitä, että Barack Obama on liitetty rauhannobelistien joukkoon.
Nobel-komitea: “He has created a new international climate”

Barack Obaman puhe Kairon yliopistossa oli jotain aivan uutta maailmanpolitiikassa: rohkeutta ja avoimuutta.

Laitan tänne talteen kommentin, jonka kirjoitin Iineksen blogiin, joka ei näy Blogilistalla:

Kaunis kirjoitus.

En uskonut ollenkaan, että amerikkalaiset valitsisivat Obaman presidentiksi. Se tuntui liian hyvältä asialta ollakseen mahdollinen nykymaailmassa.

Obaman voittopuhe Chicagossa ja varsinkin puhe Kairon yliopistossa ovat jo todistuteita siitä, että kysymyksessä on aivan poikkeuksellinen henkilö: huippuälykäs, sivistynyt, rohkea, ennakkoluuloton, loistava puhuja.

Kun kuulin Nobel-palkinnosta, mieleeni tuli heti ajatus: He antoivat sen Obamalle, jotta hän saa sen varmasti eläissään. Obama elää jatkuvassa kuolemanvaarassa, sillä rehellisiä totuudenpuhujia ja rauhanrakentajia vihataan, ja hänen kaltaisiaan ihmisiä kadehditaan mahdottomasti, nyt jo Suomessakin.

Olen tavannut useita amerikkalaisia turisteja, jotka menevät melkein sinipunaisiksi raivosta, kun heille mainitaan Obama ja vieläpä kehutaan häntä. Rasismi elää siellä kuten täälläkin, ja heilläkin on vanhaa vihaa, joka jakaa edelleen kansaa, heillä sota etelävaltojen ja pohjoisvaltojen välillä.

Jo pelkästään Obaman pääsy Yhdysvaltojen presidentiksi on Nobelin arvoinen saavutus, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Voisitteko kuvitella vastaavaa Suomessa? Voisiko juutalainen, romani tai muu vähemmistön edustaja päästä Suomessa presidentiksi?

Elämää Oopperan tienoilla

Kuva: Anna Amnell

Kuin maaseudulla: Näkymä idästä (kaakosta?) Töölönlahdelle Kuva: Matti Amnell

Edellinen asuntomme oli Ullanlinnassa, ja siellä oli kirkko keskellä kylää, Johanneksen kirkko, jota ihailin 20 vuotta ikkunastani ja josta otin paljon valokuvia. Nykyisen "kotiseutuni" ehdoton keskus on Kansallisoopperan uusi rakennus.

Elämä on alkanut muuttua jo niin normaaliksi, että teemme päiväkävelyjä Töölönlahden ympäristöön, josta on tulossa osa Finlandia-puistoa (Klikkaa ylintä kuvaa, niin näet Opperan ympäristön, lähipuistoni). Mieheni juoksee lisäksi joka toinen päivä Töölönlahden, Eläintarhanlahden ja Kaisaniemenlahden ympäri. Minulle riittää tunnin kävely Oopperan ympäristössä olevissa puistoissa, joita en tunne paljon ollenkaan ennestään.

Me kaupunkilaiset olemme todellisuudessa niin paljolti pikkukaupunkilaisten kaltaisia, että tunnemme yleensä vain oman kaupunginosamme. Tällaisia eivät ole vain helsinkiläiset vaan myös esimerkiksi newyorkilaiset. Minulle on kotikaupunkia ennen kaikkea Helsingin keskusta, tulinhan alkujaan asumaan Rööperiin opiskelijana ja kävelin sieltä keskustaan yliopistolle päivittäin.

Sen jälkeen olen asunut Kuusitiellä, Arkadiankadulla, Herttoniemessä ja Suomenlinnassa, mutta kaikkein kauimmin Rööperin tienoilla Kaartinkaupunginosassa, Tehtaankadulla ja Ullanlinnassa. Oopperan tienoo, josta käytetään myös nimeä Finlandia-puisto, on uusi tuttavuus. Yllättävintä on se, että Oopperan tienoot tuntuvat miltei maaseudulta.

Helsingin seudun varhaisin asutus, Töölön kylä, sijaitsi 1400-luvulla nykyisen oopperatalon tienoilla.

Fall has come once more...

Fall has come once more...
Originally uploaded by Brin d'Acier

Linnanmäki. Photo: Matti Amnell

Kotihommissa

Viime kuukausina aikani on kulunut kotihommissa, pakkaamisessa, muuttamisessa, purkamisessa, tavaroiden järjestelyssä. Vanhat tutut esineet saavat uuden paikan, usein esineet yhdistetään aivan uudenlaisiksi asetelmiksi kuten tässä keittiönnurkkauksessa, jossa pojan opiskeluaikanaan Torontossa luoma Suomenlinnan maisema, lahjaksi saatu ja kirpputorilta ostettu majakka ja Hietalahden kirpputorilta monta vuotta sitten ostettu kangas luovat yhdessä mielikuvan meren läheisyydestä.

Mitä Suomi todella lukee?

Keskustellaan siitä, mikä vaikuttaa kirjan menestykseen. Eräs tärkeä seikka on tietenkin kieli, jolla se kirjoitetaan.

Luen haikeana Writing -lehden haastatteluja englanniksi kirjoittavien kirjailijoiden hyvästä asemasta. Suomalaisten kirjailijoiden ei kannata lainkaan verrata menestystään angloamerikkalaisen maailman tai muiden suurten kielialueiden kirjailijoiden menestykseen.

P.D. James puhui tästä asiasta käydessään Suomessa joitakin vuosia sitten. Hän sanoi, että englantilainen keskitason kirjailija pystyy elättämään perheensä ja hankkimaan kunnon kodin kirjoittamisellaan. Hän tajusi pienen kielialueen kirjailijoiden vaikean aseman ja riippuvuuden apurahoista.

Suomalaiset kirjailijat ovat aikamoisia mesenaatteja uhratessaan aikaansa suomenkielisen kulttuurin hyväksi.

Lukijat voivat tietenkin tehdä paljon, jos haluavat. He voivat esimerkiksi pyytää kirjastoaan hankkimaan suomalaisten kirjailijoiden teoksia tilaamalla ne heti kun tietävät niiden ilmestyvän. He voivat ostaa kirjoja lahjaksi.

Mutta esimerkiksi kirpputoreilla näkee, mitä Suomi lukee: enimmäkseen erittäin heikkotasoista käännöskirjallisuutta.

Meidän on tietenkin välttämätöntä tutustua muiden kulttuurien kirjallisuuteen, jotta emme eläisi umpiossa, mutta olisi ihanteellista, jos suosisimme hyvää käännöskirjallisuutta.

Suomalaiset kääntäjät tekevät huolellista työtä ja kirjoittavat kaunista kieltä, jos heillä on siihen tarpeeksi aikaa.

Kaupungin äänet

Näkymä erkkeristä Mannerheimintielle päin.

Pidän kaupungin äänistä. Olen asunut kaupungin keskustassa lapsesta lähtien, alussa pikkukaupungissa, jossa hevosrattaat ja reet ajoivat kirskuen ohi ja sen jälkeen suuremmissa kaupungeissa. Varsinkin raitsikan ääni tuntuu kodikkaalta, sillä ensimmäinen yhteinen kotimme oli Pikku Robertinkadulla, jonne kuului varsinkin sunnuntaiaamuisin, kuinka kolmonen kääntyi Isolle Roobertinkadulle sen ajan reitin mukaisesti.

Korkeavuorenkadun tienoot tuntuivat monesti pikkukaupungilta: kirkko keskellä "kylää", lähellä museo ja kouluja, urheilukenttä, pitkään toiminut Kontion ruokakauppa, putiikkeja. Raitsikka kulki joinakin vuorokauden aikoina harvoin, perheen nuoriso käveli aina keskustaan. Hevosia ja rattaita sekä vanhanaikaisia autojakin näkyi, kun hääparit lähtivät Johanneksen kirkolta kohti hääjuhlia.

Tunnen asuvani nyt "kaupungissa", ei tarvitse enää juosta kympin raitsikkaan, joka kulkee harvemmin. Meitä lähellä olevalta Oopperan pysäkiltä lähtee jatkuvasti raitsikoita keskustaan. Kotikadullamme kulkee kolmonen, joukko busseja ja muuta liikennettä, mutta ei se ole häirinnyt. Kun astuu ulko-ovesta kadulle, tuntee kaupungin elämän sykkivän kiihkeämmin kuin Johanneksen puiston vieressä, jossa tunsi monesti elävänsä kuin vuorella metsän keskellä, varsinkin silloin kun sumu nousi miltei huoneisiin saakka.

Vrt Linnanmäki vastapäisestä ilmansuunnasta. Täällä valokuvana

Ruska

Kaupunkiin tulee jälleen väriä. Kuva: Beesi

Vanhat ihmiset ovat arvostettuja Kiinassa

Vanhuus on arvostettua kiinalaisessa kulttuurissa, kertoo toimittaja Jenny Kotiranta. "'Vanha hevonen ei koskaan eksy', kiinalainen sanalasku kuuluu. Se tiivistää yhteen lauseeseen kiinalaisten vanhuksia kunnioittavan elämänasenteen.--" Lue lisää global.finlandin sivulta

Konfutselaisuudella on ollut merkittävä vaikutus perinteisen kiinalaisen ajattelun kehittymiseen jo kahdentuhannen vuoden ajan. Kungfutse eli vuosina 551-479 eKr. Konfutselaisuuden keskeisimipiä tavoitteita ovat hyväsydämisyys ja inhimillisyys.

Tyttäreni on asunut Kiinassa ja tuonut meille monenlaisia esineitä sieltä. Kuvassa on perinteinen kansanomainen koriste-esine, kiinalainen suutari. Vanhat ihmiset ovat arvostettuja käsityöläisinä Kiinassa. (Kuva poistettu)

Kauneutta arkeen

Orkideat ovat kestäviä ja kauniita kukkia. Ne kukkivat uudestaan ja uudestaan, ja kukinta kestää jopa useita kuukausia. Kukat tuovat paljon iloa elämään.



Vaaleanpunainen orkidea kukkii jälleen.



Odotan kiinnostuksella, puhkeaako amaryllis kukkaan. Ehkä se kukkii jouluna.

Klikkaa tekstin alapuolella olevia hakusanoja, ja voit lukea muita kirjoituksiani orkideoista, myös hoito-ohjeita. Lisätietoja löydät lukuisilta orkideasivuilta ja keskustelupalstoilta.

Millainen on itsemurhapilleri?

Itsemurha on aina suuri onnettomuus.  Itsemurhan ihannointi on sairasta.

Klassinen itsemurhapilleri on herneen kokoinen syanidikapseli. Jos sen nielaisee, sillä ei ole mitään vaikutusta. Se on puraistava rikki. Tämän "ystävällisen unipillerin" kuuluisia käyttäjiä ovat olleet mm Adolf Hitler ja hänen vaimonsa sekä muut natsijohtajat. Propagandaministeri Goebbels ja hänen vaimonsa murhasivat lapsensakin perheen joukkoitsemurhassa. Lapset huumattiin ensin morfiinilla ja sitten heidän suuhunsa murskattiin syanidikapselit. Itsemurhan ihannointi on sairasta.

Itsemurha on aina tragedia. Se ei ole vitsi, se ei ole lääke valtion raha-asioiden parantamiseen. Varsinainen "itsemurhapilleri" on masennus, joka on syynä useimpiin vanhusten itsemurhiin. Masennuksen taustalla voi olla monia sairauksia. Jos omaisesi alkaa puhua itsemurhasta, suhtaudu siihen vakavasti. Ohjaa hänet tapaamaan terapeutti tai lääkäri.

Syksyn lapsi Aleksis Kivi

Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell

Väinö Aaltosen luoma patsas kansalliskirjailijastamme. Aleksis Kivi (10.10 1834, kuoli Sylvesterin nimipäivänä 31. joulukuuta 1872.) Aleksis Kiven päivää vietetään 10.10. Hän on tuplakympin kirjailija.

Syksy on lempivuodenaikani. Siihen sisältyy värien hehkua, myrskyjä, dramatiikkaa, kuulaita ja kirkkaita päiviä, värikkäitä sateenvarjoja, vesipisaroita ikkunassa.

Eino Leinon runo Aleksis Kivestä on kiehtonut minua lapsesta saakka:

"Syntyi lapsi syksyllä -
tuulet niin vinhasti vinkui -
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.

Syksyn lapsilla kiire on -
päre pihdissä sammuu -
aatos lentävi, aivot takoo,
veri paksuna päähän sakoo,
ovella Sylvester uottaa."

Eino Leino

Kaunista vanhaa Helsinkiä

Kansallisteatteri

Miksi presidentti Tarja Halonen on hiljaa kuolinpillereistä?

Kaari Utrio ei ole mikä hyvänsä hassahtanut kirjailija, joka ajattelee ääneen kauhuromaaniin sopivia tulevaisuudenkuvia valtion järjestämästä ja kustantamasta iäkkäiden massaitsemurhaohjelmasta. Utrio oli Tarja Halosen kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja vuosina 1999–2000 ja 2005–2006. Hän on Väinö Tanner-säätiön akateemikko vuodesta 2000–. Vaikka hän ilmoittaa olevansa riippumaton sosiaalidemokraatti, hän on erittäin keskeisessä asemassa sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Me kansalaiset odotamme vastausta presidentiltä ja ainakin sosiaalidemokraattiselta puolueelta. Mieluiten tietenkin myös maan hallitukselta. Edustaako Kaari Utrion mielipide sosiaalidemokraattista puoluetta ja onko sillä takanaan presidentin tai laajempienkin piirien hyväksyntä?

Kaari Utrio esittää:
"Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä 'unipillereitä'. Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle."

Valtio tulisi siis hankkimaan suuret joukot itsemurhapillereitä, ja niitä tulisivat jakelemaan lääkärit ja sairaanhoitajat terveyskeskuksista. Utriota puolustelevat vetoavat siihen, että jokainen saisi itse ottaa pillerin. Suomalaisten vanhusten oletetaan menevän omin jaloin tai omaisten saattelemina tai peräti ambulanssilla hakemaan itsemurhapilleriä, kun he sairastuvat tai tulevat liian heikoiksi huolehtiakseen itsestään tai heidän rahansa eivät riitä yksityiseen hoitoon.

Onko suomalaisten eläkeläisten viisainta muuttaa hyvissä ajoin joukoittain ulkomaille ja viedä pois omaisuutensa maasta, jossa heidän eliminoimistaan ehdottaa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa oleva, presidentin lähipiiriin kuuluva henkilö?

Kansa odottaa vastausta.

Kunnioittavasti

Pirkko Anna Amnell
FM, kirjailija

Olen lähettänyt yllä olevan viestin myös Tasavallan presidentin sähköpostiin presidentti@tpk.fi
sekä Tasavallan presidentin kanslian sähköpostiin: kirjaamo@tpk.fi

P.S.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi ovat matkustaneet New Yorkiin YK:n 64. yleiskokouksen avajaisviikolle, joka järjestetään 19.-26. syyskuuta 2009. Presidentti Halonen käyttää Suomen puheenvuoron yleiskokouksessa torstaina 24. syyskuuta.

Yleiskokousviikolla nousevat esiin mm. teemat naiset ja turvallisuus

Tarja Halonen vastaa New Yorkissa toimittajien kysymykseen Kaari Utrion mielipiteestä. Kuulema kirjailijalle ominaista värikästä kieltä.
Keskustelu asiasta Iltalehdessä.
Uusi Suomi

Nyt Tarja Halonen teki pahan virheen, kun ei sanoutunut täysin irti Kaari Utrion puheista.
Asiantuntijoiden suorat sanat /(YLE) : pahinta vanhuksiin kohdistuvaa ikäsyrjintää, kehotusta itsemurhaan

 "Arkkiatri Risto Pelkonen piti ajatusta kuolemanpillereistä julmana. Hänen mielestään kovista kivuista kärsivä vanhus voitaisiin tarvittaessa nukuttaa tilapäisesti.

Torstaina YLE Radio1 Ykkösaamussa Kaari Utrio vakuutteli halunneensa provosoida keskustelua, ja luonnehti sanomisiaan hätähuudoksi, koska muuten vanhustenhoidon tila ei ole parantunut, vaikka se on ollut puheena jo pitkään.

Vanhustenhoidon surkeasta jamasta vuosikausia puhunut geriatrian professori Sirkka-Liisa Kivelä on pöyristynyt Utrion lausunnoista, vaikka ne olisi esitetty tarkoituksena herättää keskustelua ja ironisoiden. Hänen mielestään Utrion ilmoille heittämät ajatukset olivat pahinta vanhuksiin kohdistuvaa ikäsyrjintää, mitä hän on koskaan kuullut. Hänen mukaansa Utrio kannustaa itsemurhiin. Toisenlaisessa yhteydessä Utrio haastettaisiin Kivelän mukaan oikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan."

Millainen on kuolinpilleri?

Kiihotusta kansanryhmää kohtaan?

Elämä ja kuolema Miksi kuolemasta on vaikeaa puhua?
Lisäys 2010 "Kaari kuolinpilleri Utrio"

http://originalwavelength.blogspot.com/2009/09/go-and-die-if-you-are-old.html

"In Finland, a wealthy and popular woman author, Kaari Utrio, recently caused terror in the hearts of the elderly by suggesting that citizens who are ’old’ should be given euthanasia sleeping pills so that they don’t linger in hospital beds as a burden for others."

"Entä jos teloitamme suuret ikäluokat?"

Näin karulla otsikolla esittelee tämän päivän Aamulehti (Aamulehti/su/asiat/Mielipide 20.syyskuuta 2009) bloggaajien (kriittiset) reaktiot Kaari Utrion "ystävällisiin" kuolinpillereihin. "Kaari Utrion kuolemanpilleri saa humanistit kananlihalle."

Hävettää taas olla suomalainen, sanoi tyttäreni, jonka kanssa keskustelin tästä asiasta äsken puhelimessa. Tässäpä taas ainesta realistiseen Suomi-imagoon, joka leviää ulkomaille.

Lue netistä lainaukset "Avustettu kuolema puistattaa".

Aikaisemmin Aamulehdessä oli tämä uutinen Utrion kuolinpilleriehdotuksesta.

mtv3:n keskustelu: lue mitä lääkäri kertoo vanhusten hoidosta

Ullakolta erkkeriin

Olen muuttanut Sillin korttelista Carelia-kortteliin Runeberginkadun puolelle
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/09/carelia-kortteli-helsinki.html
Olen nähnyt tästä korttelista käytettävän myös nimeä Valon kortteli

Meillä ei ole ollut koskaan aikaisemmin erkkeriä. Ainakin orkideat viihtyvät siinä. Erkkerissä on tällä hetkellä vasta neljä verhoa, kaksi keskellä, yksi kummallakin sivulla. Niiden avulla voi säädellä valoa. Mietin toisiko valoverho pehmeyttä erkkeriin vai päästäisivätkö säleverhot valon parhaiten huoneeseen suoden samalla yksityisyyttä, jota tarvitsee, kun vastapäätä on muita asuinrakennuksia. Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana.

Kun asuimme Torontossa, meitä vastapäätä oli matala talo, jossa oli ruokatavarakioski. Olimme valinneet asunnon siitä talosta, koska siinä ei ollut kokolattiamattoja eikä kuumailmalämmitystä ja se oli lähellä metroasemaa, josta lapset pääsivät kouluun ja yliopistoon ja minä kaupungille ostoksille. Perheemme ainoa auto oli lomia lukuunottamatta mieheni käytössä, sillä hän joutui liikkumaan päivittäin Suur-Toronton alueella.

Tuosta näkymästä, josta on jäljellä poikani luonnos, on hyvät muistot, sillä kävimme elintarvikekioskissa päivittäin ostamassa maitoa, jugurttia ja muuta ruokatavaraa ja ystävystyimme kioskin pitäjiin, jotka olivat meidän laillamme siirtolaisia, yleensä Manner-Kiinasta muuttaneita. Tuli juteltua kaikenlaista.

Mutta istuimme monesti ikkunan ääressä ja haaveilimme paremmasta näkymästä. Nuorin lapsista keksi, että jos voittasimme Lottariosta paljon rahaa, muuttaisimme takaisin Helsinkiin ja ostaisimme asunnon ylimmästä kerroksesta puiston varrelta (penthouse apartment). Emme voittaneet lotosta, mutta saimme "ullakkoasuntomme" Helsingistä. Nyt olemme jälleen muuttaneet, ja maisema on jälleen vaihtunut. Ei olla enää puiston reunassa vaan vilkasliikenteisen kadun varrella.

Tämä näkymä on vielä outo, mutta se tulee vähitellen liittymään elämämme maisemiin, joita on ollut paljon: Kyrenian vuoret, jotka näin siintämässä etäisinä Nikosian keittiömme ikkunasta, kun tiskasin, Suomenlinnan puisto ja vanhat rakennukset, metsä Herttoniemessä, Huopalahden rautatieasema, junanraiteet ja puistomainen Etelä-Haagan "dachamme", puutalomme piha, jossa kasvoi kuusikymmentä puuta, Tehtaankadulla Italian suurlähetystö, jonka iltapukuista juhlaväkeä katsoin sisareni kanssa leveällä ikkunalaudalla istuen kauan sitten. Ja monet muut näkymät, joita voi katsella valokuva-albumeista.

Sairaus, vanhuus, kuolema

Sisareni ja äitini kuolivat samana kevättalvena kaksi vuotta sitten. Sisareni oli 59-vuotias kuollessaan, äitini melkein 97 vuotta vanha.

Sisareni suoritti kasvatustieteen maisterin tutkinnon viimeisinä vuosinaan ja opiskeli muun muassa gerontologiaa Kuopion lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänellä oli paljon myös käytännön kokemusta iäkkäistä ihmisistä. Hänen toinen isoisänsä eli 94-vuotiaaksi, toinen isoäiti melkein 90-vuotiaaksi, samoin isä.

Äidillä oli aina monenlaisia sairauksia ja kipuja, jopa syöpä paljon yli 70-vuotiaana. Toinen munuainen poistettiin, äiti parantui ja eli pitkän elämän kuten isänsä. Järjestimme äidille vielä 90-vuotispäivät hänen kotonaan. Vieraita kävi koko päivän, sillä äidillä oli paljon ystäviä. Vieraaksi tuli muiden muassa nainen, joka oli asunut kymmeniä vuosia sitten koulutyttönä meillä koulukortteerissa.



Äidin viimeinen joulu. Äiti kuuntelee soittorasiaa, jonka vein hänelle lahjaksi.

95-vuotissyntymäpäivänä äiti oli jo hoitokodissa. Hänelle muodostui hyvät suhteet hoitajiin, jotka olivat ystävällisiä ihmisiä. Kun kävimme äidin luona, iloitsimme jokaisesta hetkestä hänen kanssaan, jokaisesta hymystä, hänen kauniista sinisistä silmistään. Äiti kaipasi kovasti kotiaan, jota ei enää ollut, kukkia, joita hän oli hoitanut. Hän lakkasi katsomasta televisiota ja kuuntelemasta radiota.

Kävimme äidin luona viimeisen kerran viikko ennen hänen kuolemaansa. Mieheni lauloi hänelle kokonaisen tunnin ajan tuttuja lauluja, joita he olivat yhdessä laulaneet niin usein ja joita hän oli aina laulanut, kun kävimme äidin luona kotona tai sairaalassa. Vaikka äiti oli ollut poissaolevan tuntuinen jo muutamia viikkoja, hän hymyili ja itki kuunnellessaan noita iloisia lauluja ja hartaita lauluja.

Sisareni sanoi, että vanhoilla ihmisillä on rikas sisäinen elämä, johon he vetäytyvät viimeisinä aikoinaan. Heillä on vuosikymmenien muistot. Suuri dramaattinen tapahtuma äidin elämässsä oli teini-ikäisen Hilma-sisaren ja 12-vuotiaan Ransu-veljen kuolema espanjantautiin. Äiti oli silloin 8-vuotias. Hänenkin uskottiin kuolevan, ja hänelle oli jo puettu kuolinpaita päälle. Kuten isänsä äiti eli pitkän elämän, muutamaa kuukautta vaille 97 vuotta. Jos hänen syöpäänsä ei olisi hoidettu, hän olisi menettänyt yli 26 vuotta elämää, ja me hänen ystävänsä ja omaisensa olisimme myös menettäneet kaikki nuo vuodet.

Uskon, että aika muuttuu vanhoilla ihmisillä, niin että menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä samalla aikaa. Useilla heistä on mielessä muistojen lisäksi myös toinen, tuleva koti. Niin oli äidilläkin. Hän uskoi tapaavansa siellä jälleen isänsä, äitinsä, sisaruksensa, ystävänsä ja naapurinsa.

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki

 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.




Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan.Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.

Sketchbook_Helsinki_1994_074

Sketchbook_Helsinki_1994_074
Originally uploaded by Brin d'Acier

Näkymä poikamme työhuoneen ikkunasta Korkeavuorenkadun asunnossamme 6. syyskuuta 1994. Matti Amnellin luonnoslehtiöstä.

Winter scene, Helsinki

Winter scene, Helsinki
Originally uploaded by Brin d'Acier

Näkymä Korkeavuorenkadun asuntomme olohuoneen ikkunasta 1990-luvulla. Matti Amnell