My very old blog. Vuodesta 2005-
perjantaina, syyskuuta 30, 2005
Kekkosvitsi Brysselistä
"Tänään kävin pikakeikalla Helsingissä. Luennoin mm. Hammaslääkäriliitolle. Aloitin toteamalla, että 'Stubbin luento Hammaslääkäriliitolle on ainakin uskottavampi kuin Urho Kekkosen luento Parturi- ja Kampaajaliitolle." Stubb
Kukka Sinulle, jolla oli vaikeaa suomettumisen vuosina
Ajatuksetkin voivat olla pinnan alla piilossa ja tuottaa yllätyksiä niin kuin amaryllis. Tämä kukka on myös symboli jatkuvalle luovuudelle. Se saattaa tehdä kukkia vuosi vuoden jälkeen.
Hyvää viikonloppua!
Kommentit kukan alle, ole hyvä.
Hyvää viikonloppua!
Kommentit kukan alle, ole hyvä.
Tuttuja nimiä
”Matti Rossi vähättelee Dénes Kissin kohtaloa.” HS 30.9.2005)
Tässä luettavissa Rossin ilmiantokirje ja haastattelu Matti Rossista sekä keskustelua aiheesta.
Lue myös Kemppisen kirjoitus vuodelta 2007 Rossista.
Taistolaisten vaikutusta Suomessakin vähätellään. He ovat kuitenkin vaikuttaneet lukemattomien ihmisten elämään.
Minunkin sisareni lähti Ateneumin karsintakursseilta kesken pois, kun Rossi ja kumppanit pitivät siellä "poliittista hengennostatustilaisuutta", kuten sisareni sanoi.
Sisareni halusi opiskella taidetta, mutta taide ei ollutkaan enää tärkeintä Ateneumissa, vaan siihen oli sotkettu politiikkaa. Sisareni ei ollut kiinnostunut politiikasta ja olisi poistunut, jos siellä olisi vaahdottu samalla tavalla yksisilmäisesti minkä hyvänsä ideologian puolesta. Monet kyllästyivät koko maahan.
Vähän yli vuosi sitten kirjoitin Kiiltomadon keskusteluforumissa, että läksimme Suomesta pois, koska ”1970-luku oli Suomessa vastenmielistä suomettumisen aikaa ”.(”Muutin 1970-luvun Suomesta pois. 24.02.04 13:54)
06.04.04 kuvittelin kirjoittavani jäähyväiskirjoituksen Kiiltomatoon:
” --- On kiinnitetty huomiota siihen, että harvat naiset aloittivat kirjailijan uran 60-luvulla. Kulttuurielämän politisoituminen oli varmaankin yksi syy, vaikka siitä ei ole paljon puhuttu vieläkään. Joillakin oli viisaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä tai omaisia, jotka pystyivät neuvomaan, miten päästä alkuun niissäkin olosuhteissa ja miten selviytyä. Jotkut käänsivät takkinsa, suuri osa vaikeni. Monta kirjailijaa jäi kokonaan syntymättä. On ollut hyvin terapeuttista kertoa julkisesti, miltä nuo hullut vuosikymmenet tuntuivat minusta, joka vaikenin kauan ja jopa läksin pois Suomesta. Kertokaa te muutkin, miltä teistä tuntui. Miten te selvisitte? (”Mekin saamme nyt puhua” 06.04.04 10:10) [KIILTOMADON ARKISTOT SULJETTU.]
Siitä paisuikin mammuttikeskustelu, joka jatkui ketjussa ”Jatkoa vanhaan aiheeseen”, ja loppui vasta kymmenen päivän kuluttua. Yli viikon kestänyt nettilynkkaus huipentui siihen, kun nimellä "Aleksi Ahtola" kirjoittava henkilö innostui tuhlaamaan arvokasta aikaansa kirjoittamalla minusta Kiiltomatoon pitkän kirjoituksen (edellä mainitussa ketjussa ”Jatkoa vanhaan aiheeseen viesti ”Politiikan perusteet”. Aleksi Ahtola. 15.04.04 14:30) jossa hän pilkkasi minun kaltaistani toisinajattelijaa vertaamalla minua Mereen, Krossiin ja Haveliin.
Ennenkuulumatonta oli tapahtunut: tuntematon ja mitätön nuorisokirjailija oli uskaltautunut sohaisemaan kynällään taistolaisten jättämää historian roskakasaa. Mutta juuri se oli kiinnostavaa: Suomessa ei ollut todellakaan sellaisia toisinajattelijoita kuin Havel eikä paljon muitakaan paitsi Inkeri Kilpinen. Ahtola korosti huomaamattaan tätä karua tosiasiaa, eikä huomannut myöskään sitä, mitä olin valittanut: En voinut aloittaa kirjoittamista nuorena, vaan läksin pois maasta. Sanoin myös, etten uskonut olevani ainoa, jonka ura oli jäänyt aloittamatta.[Suurin osa tunnetuista nuorisokirjailijoistakin aloitti aivan 1970-luvun lopulla, jolloin olin jo saanut siirtolaispaperit Kanadaan lähtöä varten.]
Kross sanoi TV-haastattelussa, että kommunismi ja ”vapaus” olivat kuin kaksi kiveä, jotka oli heitetty veteen. Niiden muodostamat renkaat kohtasivat veden pinnalla, ja siitä kohdasta hän kirjoitti. Se on yksi tapa selvitä. Mutta minne olivat Suomen Havelit menneet? Missä he ovat nyt? Miksi Suomessa ei ollut toisinajattelijakirjailijoita?
Tässä luettavissa Rossin ilmiantokirje ja haastattelu Matti Rossista sekä keskustelua aiheesta.
Lue myös Kemppisen kirjoitus vuodelta 2007 Rossista.
Taistolaisten vaikutusta Suomessakin vähätellään. He ovat kuitenkin vaikuttaneet lukemattomien ihmisten elämään.
Minunkin sisareni lähti Ateneumin karsintakursseilta kesken pois, kun Rossi ja kumppanit pitivät siellä "poliittista hengennostatustilaisuutta", kuten sisareni sanoi.
Sisareni halusi opiskella taidetta, mutta taide ei ollutkaan enää tärkeintä Ateneumissa, vaan siihen oli sotkettu politiikkaa. Sisareni ei ollut kiinnostunut politiikasta ja olisi poistunut, jos siellä olisi vaahdottu samalla tavalla yksisilmäisesti minkä hyvänsä ideologian puolesta. Monet kyllästyivät koko maahan.
Vähän yli vuosi sitten kirjoitin Kiiltomadon keskusteluforumissa, että läksimme Suomesta pois, koska ”1970-luku oli Suomessa vastenmielistä suomettumisen aikaa ”.(”Muutin 1970-luvun Suomesta pois. 24.02.04 13:54)
06.04.04 kuvittelin kirjoittavani jäähyväiskirjoituksen Kiiltomatoon:
” --- On kiinnitetty huomiota siihen, että harvat naiset aloittivat kirjailijan uran 60-luvulla. Kulttuurielämän politisoituminen oli varmaankin yksi syy, vaikka siitä ei ole paljon puhuttu vieläkään. Joillakin oli viisaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä tai omaisia, jotka pystyivät neuvomaan, miten päästä alkuun niissäkin olosuhteissa ja miten selviytyä. Jotkut käänsivät takkinsa, suuri osa vaikeni. Monta kirjailijaa jäi kokonaan syntymättä. On ollut hyvin terapeuttista kertoa julkisesti, miltä nuo hullut vuosikymmenet tuntuivat minusta, joka vaikenin kauan ja jopa läksin pois Suomesta. Kertokaa te muutkin, miltä teistä tuntui. Miten te selvisitte? (”Mekin saamme nyt puhua” 06.04.04 10:10) [KIILTOMADON ARKISTOT SULJETTU.]
Siitä paisuikin mammuttikeskustelu, joka jatkui ketjussa ”Jatkoa vanhaan aiheeseen”, ja loppui vasta kymmenen päivän kuluttua. Yli viikon kestänyt nettilynkkaus huipentui siihen, kun nimellä "Aleksi Ahtola" kirjoittava henkilö innostui tuhlaamaan arvokasta aikaansa kirjoittamalla minusta Kiiltomatoon pitkän kirjoituksen (edellä mainitussa ketjussa ”Jatkoa vanhaan aiheeseen viesti ”Politiikan perusteet”. Aleksi Ahtola. 15.04.04 14:30) jossa hän pilkkasi minun kaltaistani toisinajattelijaa vertaamalla minua Mereen, Krossiin ja Haveliin.
Ennenkuulumatonta oli tapahtunut: tuntematon ja mitätön nuorisokirjailija oli uskaltautunut sohaisemaan kynällään taistolaisten jättämää historian roskakasaa. Mutta juuri se oli kiinnostavaa: Suomessa ei ollut todellakaan sellaisia toisinajattelijoita kuin Havel eikä paljon muitakaan paitsi Inkeri Kilpinen. Ahtola korosti huomaamattaan tätä karua tosiasiaa, eikä huomannut myöskään sitä, mitä olin valittanut: En voinut aloittaa kirjoittamista nuorena, vaan läksin pois maasta. Sanoin myös, etten uskonut olevani ainoa, jonka ura oli jäänyt aloittamatta.[Suurin osa tunnetuista nuorisokirjailijoistakin aloitti aivan 1970-luvun lopulla, jolloin olin jo saanut siirtolaispaperit Kanadaan lähtöä varten.]
Kross sanoi TV-haastattelussa, että kommunismi ja ”vapaus” olivat kuin kaksi kiveä, jotka oli heitetty veteen. Niiden muodostamat renkaat kohtasivat veden pinnalla, ja siitä kohdasta hän kirjoitti. Se on yksi tapa selvitä. Mutta minne olivat Suomen Havelit menneet? Missä he ovat nyt? Miksi Suomessa ei ollut toisinajattelijakirjailijoita?
Bloggaajan identiteetti.
Your Blogging Type is Logical and Principled |
 |
Tämä testi voi olla pienenä johdantona. Voit itse arvioida uudelleen, miksi bloggaat, tuottaako se Sinulle iloa, miten voisit käyttää blogiasi vielä enemmän iloksesi tai hyödyksesi. Millainen bloggaaja haluaisit olla? Ehkä oletkin ihan tyytyväinen: Mä oon, mitä oon.
torstaina, syyskuuta 29, 2005
Eurooppalaista identiteettiä etsimässä
Kuva: Anna Amnell
Italialaisia koululaisia luokkaretkellä Danten haudalla Ravennassa.
Dante ja minuus
Dante teki eron ulkoisen ja sisäisen minän välillä.
Elämässä ihmisen sisäisen minän (sydämen) pahuus voi olla kätketty, mutta paljastuu kiirastulessa ja helvetissä, jossa Dante liikkuu Jumalaisessa näytelmässä, joka on luettavissa myös suomeksi. Dante näkee ihmisten sisäiset kätketyt "minät".
Tämän kiinnostavan asian Dantesta kertoo Helen Vendler kriittisessä arviossaan kirjasta "Dante in English". (London Review of Books, 1 September 2005, 9)
Elämässä ihmisen sisäisen minän (sydämen) pahuus voi olla kätketty, mutta paljastuu kiirastulessa ja helvetissä, jossa Dante liikkuu Jumalaisessa näytelmässä, joka on luettavissa myös suomeksi. Dante näkee ihmisten sisäiset kätketyt "minät".
Tämän kiinnostavan asian Dantesta kertoo Helen Vendler kriittisessä arviossaan kirjasta "Dante in English". (London Review of Books, 1 September 2005, 9)
Miten syntyy syksyinen tunnelma?
Nykyään alan kaivata syksyä jo elokuussa koulujen alettua. Laitan heti syyskuun alussa ulko-ovellemme maissintähkistä solmitun ovikoristeen, jossa on kauniit intiaanimaissin syksyiset värit. Eilen mieheni toi siihen vaahteranlehden Kaivopuiston lenkkipolultaan.
Vanhan ajan syystunnelma syntyi näin:
”Kohenna tuli, sulje ikkunaluukut, vedä verhot eteen, siirrä sohva mukavasti, ja kun teekeitin porisee ja puhaltaa ilmaan sihisevän höyrypatsaan ja kun kupposet on kaadettu täyteen – rauhallinen ilta alkaa.” (William Cowper)
Nytkin pitää olla tulenloimua, takkatuli tai paljon kynttilöitä, kasa mieluisia lehtiä ja muutama hyvä kirja, joita saa tutkia sohvalla tai vuoteessa tyynyihin nojaten. On mukavaa lukea runoja sateen ropistessa. Syksyisin runo on mielestäni Lauri Pohjanpään ”Syksy”, joka alkaa
”Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on. ”
Siinä ei ole värihehkua, on ruskeaa, harmaata ja pellon kynnöksen mustaa. Mutta tuntuu riihen etäinen tuoksu. Onko syksykin paras maaseudulla? Ehkä muistelijoille, mutta koululaisena tein piirustustunnilla vesiväreillä kuvan syksyisestä Helsingistä. Siinä oli waltarimaista tumman asvaltin kimallusta kapeilla kaduilla, korkeita taloja, keltaisia valoja ikkunoissa. Haaveitteni kohde – syksyinen Helsinki.
keskiviikkona, syyskuuta 28, 2005
Minä-keskustelu jatkuu tässä
Kommentit tänne. Edelliseen tuli asiattomia mainoksia. Niitä tulee myös yksityisten henkilöiden tuomina.
Kuva: Medieval Woodcuts Clipart Collection, löytyi Pagistaanin blogista.
tiistaina, syyskuuta 27, 2005
Augustinus - ensimmäinen pyhimys, jolla on kotisivut
Vuosina 354-430 jKr elänyt Augustinus pohti jo minuutta. Hän suorastaan tuskastui oman minänsä penkomiseen.
"Minä olen tullut ongelmaksi itselleni", hän kirjoitti Tunnustuksissaan. Kuin talonpoika, joka raataa otsansa hiessä pellollaan Augustinus tunsi raatavansa itsetutkiskeluissaan. Kuin modernissa psykiatriassa hänen kirjoituksissaan pohditaan lapsuutta ja nuoruutta.
Augustinus on ensimmäinen pyhimys, jolla on omat kotisivut. Kauniit ovatkin. Se sopii hänelle, sillä hän oli meikäläisiä, ihminen jolle oma minä on usein se suurin ongelma ja pohdinnan kohde.
Klikkaa hakusanoja, siellä lisää Augustinuksesta.
"Minä olen tullut ongelmaksi itselleni", hän kirjoitti Tunnustuksissaan. Kuin talonpoika, joka raataa otsansa hiessä pellollaan Augustinus tunsi raatavansa itsetutkiskeluissaan. Kuin modernissa psykiatriassa hänen kirjoituksissaan pohditaan lapsuutta ja nuoruutta.
Augustinus on ensimmäinen pyhimys, jolla on omat kotisivut. Kauniit ovatkin. Se sopii hänelle, sillä hän oli meikäläisiä, ihminen jolle oma minä on usein se suurin ongelma ja pohdinnan kohde.
Klikkaa hakusanoja, siellä lisää Augustinuksesta.
Wivi Lonn designed my old school house
Former girls' lycee in Iisalmi was designed by Wivi Lönn. She designed many schools in Finland. Read more about Wivi. Links in the comment. More pictures about this school
maanantaina, syyskuuta 26, 2005
Minä, minä, minä - ei vaan minä
Esimoderni minä hoitaa ja varjelee maailmaa, johon hänet on luotu erikoisasemaan. Hän on välirikossa luojansa kanssa, mutta tämä voi korjata tilanteen. Ihminen on moraalisesti vastuussa teoistaan luojalleen. Hän on olemukseltaan luojansa kuva ja on siksi itsekin luova. (Augustinus, Michelangelo, Luther)
Valistuksen modernissa minässä tärkeintä on järki, jonka avulla hän voi selvittää luonnon salaisuudet. Tieteellisen kehityksen kautta hän voi rakentaa yhä paremman ja vapaamman yhteiskunnan. (Descartes, Kant) Romantiikan moderni minä puolestaan kamppailee saadakseen tunteelle tasa-arvoa järjen kanssa. (Rousseau, Goethe)
Postmoderni minä on kielen ja ympäristön tuote. Koska ympärillä oleva maailma on alati virtaava, minän rajat ovat häilyviä. Se on kuin rantahiekkaan piirretty kuvio. (Foucault, Derrida)
Post-postmoderniin minään vaikuttavat edellä kuvatut suuret kertomukset alitajuisesti ja luovat uudenlaisen ihmisen. Millainen hänestä tulee? (A. S. Byatt)
Valistuksen modernissa minässä tärkeintä on järki, jonka avulla hän voi selvittää luonnon salaisuudet. Tieteellisen kehityksen kautta hän voi rakentaa yhä paremman ja vapaamman yhteiskunnan. (Descartes, Kant) Romantiikan moderni minä puolestaan kamppailee saadakseen tunteelle tasa-arvoa järjen kanssa. (Rousseau, Goethe)
Postmoderni minä on kielen ja ympäristön tuote. Koska ympärillä oleva maailma on alati virtaava, minän rajat ovat häilyviä. Se on kuin rantahiekkaan piirretty kuvio. (Foucault, Derrida)
Post-postmoderniin minään vaikuttavat edellä kuvatut suuret kertomukset alitajuisesti ja luovat uudenlaisen ihmisen. Millainen hänestä tulee? (A. S. Byatt)
Wivi Lönn
A small schoolhouse designed by Wivi Lönn (1872-1966). She designed many schools. Tis was my school for many years.
Olivia (Wivi) Lönn (1872-1966) and Finnish Women architects. In the picture Wivi is in the centre. Read about them in English.
More about Olivia Lönn or as she was known Wivi Lönn.
Wivi Lönn on suunnitellut myös tämän pienen koulurakennuksen, jossa toimi jonkin aikaa (1949-1957) Iisalmen Tyttölyseo. (Iisalmen Tyttölyseo muutti uuteen koulurakennukseen vuonna 1957)
Kulttuuriperintösivut kertovat:
"Vuonna1908 valmistunut puurakenteinen kansakoulu rakennettiin lisärakennukseksi viereisellä tontilla
sijainneelle Iisalmen kauppalan ensimmäiselle kansakoululle. Tämä ns. koulun uusi puoli oli arkkitehti
Wivi Lönnin suunnittelema yksikerroksinen rakennus, johon tuli kuusi luokkahuonetta ja juhlasali. Rakennus katettiin rautapellillä. Koulun pihamaaksi jäi molempien koulujen välinen alue. Rakennus edustaa Iisalmessa harvinaista jugend-arkkitehtuuria. Rakennusta on korjattu 1970- ja 1980-luvuilla sekä maalattu ulkoa 1990-luvun alkupuolella."
Suomalaisten rasismi
Suomalaisten rasismista Amnesty Internationalin, Pakolaisneuvonnan ja Suomen Pakolaisavun yhteisessä EU-vaalipaneelissa:
”Olen asunut vuosia ulkomailla Yhdysvalloissa, Belgiassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa, mutta missään niistä maista en ole kokenut sellaista rasismia kuin Suomessa.”
Alexander Stubb
”Olen asunut vuosia ulkomailla Yhdysvalloissa, Belgiassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa, mutta missään niistä maista en ole kokenut sellaista rasismia kuin Suomessa.”
Alexander Stubb
Pitäisi voida verrata
Joskus pitäisi voida katsoa sama ohjelma englanniksi ja suomeksi. Voisi verrata. Kiinnostaisi nimittäin, millainen oli seuraavan lastuni kohde "Kirjeitä Karjalasta" englanniksi?
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit seuraavan kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit seuraavan kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
sunnuntai, syyskuuta 25, 2005
Sinisilmäinen ja ihannoiva TV-ohjelma neuvostoliittolaisesta vakoilijasta
Joskus pitäisi voida katsoa sama ohjelma englanniksi ja suomeksi. Voisi verrata. Kiinnostaisi nimittäin, millainen oli tämän kirjoitukseni kohde "Kirjeitä Karjalasta" englanniksi?
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
Hävetti olla kanadalainen ja suomalainen, kun katsoi National Film Boardin dokumenttia "Kirjeitä Karjalasta" (25.9.2005 TV 1 klo 21.15-22.35) , jossa nuori kanadansuomalainen kommunisti menee Neuvostoliittoon ja päätyy sodan aikana Suomeen vakoilijaksi ja partisaanien tukijaksi.
Itäisessä naapurimaassammekin puhutaan nykyään totuus esimerkiksi partisaaneista. He "terrorisoivat siviiliväestöä" --"ryöstivät ruokatarvikkeita, polttivat taloja ja surmasivat asukkaita --[eräässäkin suomalaiskylässä] nuorin uhri oli kahden kuukauden ikäinen vauva ja vanhin 80-vuotias mies. ] Oliko siviiliväestön surmaaminen sotilaallisesti välttämätöntä?" kysyy venäläinen Sulo Kirillov (Carelia-lehti 11/2002). Suomalaisia mielipiteitä täältä.
"Kirjeitä Karjalasta" oli kommunismin ihailussaan enemmän propagandaa kuin historiaa. Sukuhistoriassa koetetaan tietenkin ajatella kaikki parhain päin, mutta tässä käsiteltiin yleistä politiikkaa ja historiaa tavalla, jota ei enää uskoisi näkevänsä.
Pienet sävyerot vaikuttavat tällaisessa ohjelmassa. Näkivätkö ja kuulivatko kanadalaiset täysin saman tarinan kuin me, samat painotukset? Englanniksi kuultiin, että se on kuin holokaustitarina. Suomeksi surtiin kommunismin loppua. Holokaustin uhrit eivät sure kansallisosialismin loppua.
Kommentit kirjoituksen loppuun, ole hyvä.
Hävetti olla kanadalainen ja suomalainen, kun katsoi National Film Boardin dokumenttia "Kirjeitä Karjalasta" (25.9.2005 TV 1 klo 21.15-22.35) , jossa nuori kanadansuomalainen kommunisti menee Neuvostoliittoon ja päätyy sodan aikana Suomeen vakoilijaksi ja partisaanien tukijaksi.
Itäisessä naapurimaassammekin puhutaan nykyään totuus esimerkiksi partisaaneista. He "terrorisoivat siviiliväestöä" --"ryöstivät ruokatarvikkeita, polttivat taloja ja surmasivat asukkaita --[eräässäkin suomalaiskylässä] nuorin uhri oli kahden kuukauden ikäinen vauva ja vanhin 80-vuotias mies. ] Oliko siviiliväestön surmaaminen sotilaallisesti välttämätöntä?" kysyy venäläinen Sulo Kirillov (Carelia-lehti 11/2002). Suomalaisia mielipiteitä täältä.
"Kirjeitä Karjalasta" oli kommunismin ihailussaan enemmän propagandaa kuin historiaa. Sukuhistoriassa koetetaan tietenkin ajatella kaikki parhain päin, mutta tässä käsiteltiin yleistä politiikkaa ja historiaa tavalla, jota ei enää uskoisi näkevänsä.
lauantaina, syyskuuta 24, 2005
Maaseudulta löytyy köyhän Amerikan menneisyys
Maaseudulta löytyy köyhän Amerikan menneisyys.
Talo Teksasissa.
Teksas on "amerikkalainen", mutta yllättävä
Teksas on "amerikkalainen", mutta yllättävä
Teksasia leimaa yhteiskunnallisen tasa-arvon puute. Siitä johtuvat suuret vastakohtaisuudet tulevat esille joka paikassa.
Alue on rikastunut puuvillalla, öljyllä ja avaruusteollisuudella. Suurissa kaupungeissa on pilvenpiirtäjiä ja rikkaiden asuntoja, jotka edustavat modernin arkkitehtuurin huippukokeiluja. On yliopistoja ja loistavia museoita. Mutta monet kadut ovat yhtä huonossa kunnossa kuin kuvittelen niiden olevan kehitysmaissa. Asvaltissa voi olla lähes puolimetrisiä kuoppia. Huoltoasemat ovat sellaisia romupesiä, että vastaavia ei löydy Suomesta. Tuskin tilanne on parantunut viime vuosina.
Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita amerikkalaiseen tapaan. Se tekee arjen helpoksi, ja turistikin tuntee olevansa tervetullut. Eniten meitä ihastutti kuitenkin Teksasin ilmasto. Olimme luulleet koko Teksasin olevan täynnä erämaata ja kaktuksia niin kuin Villin lännen elokuvissa. Ehkä näin onkin lännessä, mutta itäinen Teksas oli paratiisillinen. Siellä oli vihreitä kumpuja, joiden välistä pilkotti lempeitä järviä. Se oli kuin Narniaa tai hobbitien maisemaa. Sieltä löytyivät myös Villin lännen hökkelit.
Teksas on vyötiäisen maata. Me emme sitä siellä tavanneet, mutta tiesimme, millainen se on. Se oli ollut hätkähdyttävä näky haarniskassaan kurkistellessaan meitä floridalaisella telttailualueella muutama vuosi aikaisemmin. Amerikassa luonto ja tavalliset ihmiset ovatkin parasta. Sitten vasta tulevat museot ja taidegalleriat.
Kommentoi tänne, ole hyvä.
Teksasia leimaa yhteiskunnallisen tasa-arvon puute. Siitä johtuvat suuret vastakohtaisuudet tulevat esille joka paikassa.
Alue on rikastunut puuvillalla, öljyllä ja avaruusteollisuudella. Suurissa kaupungeissa on pilvenpiirtäjiä ja rikkaiden asuntoja, jotka edustavat modernin arkkitehtuurin huippukokeiluja. On yliopistoja ja loistavia museoita. Mutta monet kadut ovat yhtä huonossa kunnossa kuin kuvittelen niiden olevan kehitysmaissa. Asvaltissa voi olla lähes puolimetrisiä kuoppia. Huoltoasemat ovat sellaisia romupesiä, että vastaavia ei löydy Suomesta. Tuskin tilanne on parantunut viime vuosina.
Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita amerikkalaiseen tapaan. Se tekee arjen helpoksi, ja turistikin tuntee olevansa tervetullut. Eniten meitä ihastutti kuitenkin Teksasin ilmasto. Olimme luulleet koko Teksasin olevan täynnä erämaata ja kaktuksia niin kuin Villin lännen elokuvissa. Ehkä näin onkin lännessä, mutta itäinen Teksas oli paratiisillinen. Siellä oli vihreitä kumpuja, joiden välistä pilkotti lempeitä järviä. Se oli kuin Narniaa tai hobbitien maisemaa. Sieltä löytyivät myös Villin lännen hökkelit.
Teksas on vyötiäisen maata. Me emme sitä siellä tavanneet, mutta tiesimme, millainen se on. Se oli ollut hätkähdyttävä näky haarniskassaan kurkistellessaan meitä floridalaisella telttailualueella muutama vuosi aikaisemmin. Amerikassa luonto ja tavalliset ihmiset ovatkin parasta. Sitten vasta tulevat museot ja taidegalleriat.
Kommentoi tänne, ole hyvä.
Kun Tarmokkaan tytöstä tuli pappi, pojasta lääkäri
Minua askarruttaa nykyään eräs uskontoa koskeva asia: Milloinkahan on alettu käyttää papin ammattinimenä "pastoria"? Sitä käyttää nykyään jopa lehdistö. Se käy minun kielikorvaani.
Sanomme, että tohtori Timo Tattinen on lääkäri. Emme sano, että menemme tohtorille, vaan että menemme lääkärille. Samoin pastori Tapani Taivainen, kirkkoherra Kalle Katekismus ja tohtori Taina Tietäväinen ovat pappeja, samoin piispa Heikki Helsinkiläinenkin. Voimme kääntyä heidän puoleensa aina kun tarvitsemme pappia.
Vanhat papit saavat yleensä arvonimen rovasti. Kaikki eivät sitä kuitenkaan käytä. He eivät halua, että heitä sanotaan rovasti Taivaiseksi tai rovastiksi. He haluavat olla edelleen vain pastori Taivainen. Terttu, joka on myös pappi ja kirkkoherra (Miksi ei kirkkorouva?), saattaa taas pitää siitä, että hänestä on tullut rovasti Terttu Taivainen.
Pastoria on käytetty viime aikoihin asti ainakin luterilaisessa kielenkäytössä vain nimen yhteydessä tittelinä. Mutta nyt kirkkokin on muuttanut kielenkäyttöään, ehkä yleisen tavan vuoksi. Tämä nuori pappi, pastori Tiina Tarmokas on saanut työtä "seurakuntapastorina". (Tämä on uusi ammattinimike entisten "ylimääräisten apulaisten" ja "virallisten apulaisten" tilalle. ) Olisiko kannattanut kysyä Kielitoimistolta apua uuden sanan keksimisessä?
Sanomme, että tohtori Timo Tattinen on lääkäri. Emme sano, että menemme tohtorille, vaan että menemme lääkärille. Samoin pastori Tapani Taivainen, kirkkoherra Kalle Katekismus ja tohtori Taina Tietäväinen ovat pappeja, samoin piispa Heikki Helsinkiläinenkin. Voimme kääntyä heidän puoleensa aina kun tarvitsemme pappia.
Vanhat papit saavat yleensä arvonimen rovasti. Kaikki eivät sitä kuitenkaan käytä. He eivät halua, että heitä sanotaan rovasti Taivaiseksi tai rovastiksi. He haluavat olla edelleen vain pastori Taivainen. Terttu, joka on myös pappi ja kirkkoherra (Miksi ei kirkkorouva?), saattaa taas pitää siitä, että hänestä on tullut rovasti Terttu Taivainen.
Pastoria on käytetty viime aikoihin asti ainakin luterilaisessa kielenkäytössä vain nimen yhteydessä tittelinä. Mutta nyt kirkkokin on muuttanut kielenkäyttöään, ehkä yleisen tavan vuoksi. Tämä nuori pappi, pastori Tiina Tarmokas on saanut työtä "seurakuntapastorina". (Tämä on uusi ammattinimike entisten "ylimääräisten apulaisten" ja "virallisten apulaisten" tilalle. ) Olisiko kannattanut kysyä Kielitoimistolta apua uuden sanan keksimisessä?
Oletko jo muuttunut tietokoneeksi? Ainakin osittain...
Which Computer Component Are you?
Blogger on muuttunut oudoksi. Juuri kun aloin oppia jotakin, se on alkanut toimia aivan uudella tavalla. Kuvat ovat kiinni kanadalaisittain sanottuna kuin crazy glue -liimalla tai savolaisittain sanoen - kuin täi tervassa. Niitä on vaikeampi asettaa sivupalkkiin.
Olen alkanut haaveilla blogipohjasta ja -systeemistä, joka ei söisi hermoja. Olisin jopa valmis maksamaan siitä, että saisin kaiken toimimaan, vaikka en omaakaan tietotekniikan loppututkintoa enkä ole leikkinyt tietokoneella vauvasta asti. Mutta ongelmani tässä tilanteessa on se, että olen uskollinen ystävilleni ja jopa hammaslääkärilleni, samoin bloggerin kaltaiselle kalifornialaiselle etäystävälle.
Lohduttava tekijä on lukijamäärä, joka hiljalleen kasvaa. Tasan sata päivää sitten oli muutama päivä aikaisemmin hankitussa uudessa mittarissani luku 216. Kiitos kärsivällisyydestä. Haamupäivityksiä tulee olemaan tämän bloggerin kanssa.
Vaihdoin kirjoituslipastolle saman vakaamman pohjan kuin vähän aikaisemmin käsityöblogille. Tämä kaunis pergamentti toimii vielä. Mutta miksi näen muutamat samanlaiset blogit aivan vääristyneinä? Onko koneessani liian monta virustorjuntaohjelmaa?
Minä tarvitsisin todellakin aivoihini jonkinlaisen floppy disk driven, joka muuntaisi minun harmaat aivosoluni toimimaan post-postmodernin maailman mukaisesti. (Huom. En änkytä, vaan olen jo ajat sitten kävellyt postmodernismin ohi.) Minusta alkaa tuntua siltä, että kotisivutyyppinen pohja sopisi paremmin minun kaltaiselleni bloggaajalle.
perjantaina, syyskuuta 23, 2005
Kirjallisuudesta ystävällisesti - BookTV:n nettisivuilla
"---Toni Morrisonin kaltaiset legendat istuvat kameran edessä parhaimmillaan yli kolme tuntia ja vastaavat soittajien kysymyksiin.
On mieltä ylentävää kuulla huippuyliopistojen professorien vastaavan selkeästi ja ystävällisesti välillä hyvin sekaviin ja tietämättömiin puheluihin. Amerikassa osataan kansanvalistus ilman alentuvaa asennetta."
Kyösti Niemelä. - 48 tuntia putkeen kirjoista. HS/Nyt 38/2005, 19. http://www.booktv.org/
torstaina, syyskuuta 22, 2005
Erilainen nukke
Muslimityttöjen ei tarvitse enää lekkiä barbeilla, sillä heille on kehitetty oma muslimiarvoja kunnioittava nukke.
Tämän päivän International Herald Tribune kertoo tästä nukesta, jonka kuva on päässyt suorastaan etusivulle. Nukke on suurin piirtein Barbien kokoinen, tummasimäinen ja herttaisen näköinen. Nimi tarkoittaa jasmiinia. Nukella on tumma päällystakki ja päähuivi kaupassa ostettaessa, mutta hänellä on myös muita kauniita vaatteita kotioloissa käytettäviksi. Ja tietenkin nukella on kaksi ystävää.
Tästä syyrialaisesta nukesta on tullut suosittu muslimimaissa. Nukelle voi ostaa jopa vaaleanpunaisen rukousmaton. On muitakin hunnutettuja nukkeja: mm iranilainen Sara ja amerikkalainen Razanne, joka on tarkoitettu länsimaisille muslimitytöille. Poikaystävää ei tälle nukelle ole tiedossa, mutta lääkärin ja opettajan asuiset nuket ovat tulossa rohkaisemaan tyttöjä näihin arvostettuihin ammatteihin. Suosikkinukelle on oma laulukin "Olet kohta minun luonani ja voin kertoa sinulle kaikki salaisuuteni."
Tämän päivän International Herald Tribune kertoo tästä nukesta, jonka kuva on päässyt suorastaan etusivulle. Nukke on suurin piirtein Barbien kokoinen, tummasimäinen ja herttaisen näköinen. Nimi tarkoittaa jasmiinia. Nukella on tumma päällystakki ja päähuivi kaupassa ostettaessa, mutta hänellä on myös muita kauniita vaatteita kotioloissa käytettäviksi. Ja tietenkin nukella on kaksi ystävää.
Tästä syyrialaisesta nukesta on tullut suosittu muslimimaissa. Nukelle voi ostaa jopa vaaleanpunaisen rukousmaton. On muitakin hunnutettuja nukkeja: mm iranilainen Sara ja amerikkalainen Razanne, joka on tarkoitettu länsimaisille muslimitytöille. Poikaystävää ei tälle nukelle ole tiedossa, mutta lääkärin ja opettajan asuiset nuket ovat tulossa rohkaisemaan tyttöjä näihin arvostettuihin ammatteihin. Suosikkinukelle on oma laulukin "Olet kohta minun luonani ja voin kertoa sinulle kaikki salaisuuteni."
Voi vuodatuksia. Augustinuksesta se alkoi
Kuva: Books, Reading and Writing Illustrations. Dover.
Kun tarjosin aikoinaan suomalaisiin lehtiin kulttuurijuttuja Pohjois-Amerikasta, minua pyydettiin - erään päätoimittajan sanoin - kirjoittamaan ”tuntoon käypiä” haastatteluja sen ajan julkkiksista. Päätoimittaja tiesi, mitä lukijat halusivat.
Kirkkoisä Augustinus (354-430 jKr) aloitti tämän villityksen. ”Tunnustuksissa” hän kuvaa kehitystään oppineesta klassisen sivistyksen saaneesta elostelijasta hurskaaksi kristityksi. Augustinuksen syvällisiä vuodatuksia ahmittiin luostareissa satojen vuosien ajan ja kirjoitettiin omasta uskonnollisesta kehityksestä. Uskonpuhdistuksen jälkeen myös protestantit, varsinkin kalvinistit velvoitettiin tutkiskelemaan sisintään.
Uudessa Englannissa miltei jokainen kirjoitustaitoinen puritaani piti jonkinlaista päiväkirjaa hengellisestä kehityksestään. 1600-luvulta asti tavalliset englantilaiset alkoivat kirjoittaa muistiin ajatuksiaan ja tunnelmiaan myös maallisista asioista.
Augustinuksen tunnustuksista levinnyt uskonnollinen introspektio muuttui vähitellen omaelämäkerralliseksi kirjallisuudeksi. (Bunyan, Pepys, Boswell, Rousseau) Defoen ja Richardsonin käsissä se alkoi kehittyä englantilaiseksi romaaniksi.
(Charles Taylor: Sources of the Self, 184)
keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005
Lue Janne Jalkasen (The Butt Ugly Weblog) "Lisäkommentteja tekijänoikeuskeskusteluun." 21.9.2005. Kuva: Pictorial Archive of Decorative and Illustrated Mortised Cuts. Belanger Crafton (ed), Dover. Vihje jälleen Pekka Nykäseltä.Jatkoa : Keskustelutilaisuus tekijänoikeudesta.
Sethin neuvoilla superblogi: small is BIG
Tämä eilen mainitsemani Seth Godinin blogiopas antaa hyviä neuvoja. Ks kohdat "Download Who's there pdf " ja aikaisempi "KnockKnock" (jota en ole lukenut). Syyskuun lopulla tulossa vielä yksi ilmainen tulostettava blogiopas.
Muistiinpanoja:
miljoonia blogeja
80 000 uutta blogia joka päivä
netillä on pitkä muisti (Muista debytantin äidin neuvo!)
RSS
KOLME LAJIA BLOGEJA:
cat blog: yksityisasioista
boss blog: tietylle ryhmälle
viral blog: levittää ideoita kuin virus
Godin uskoo myös, että blogin vaikutus on kumulatiivinen. (vrt aikaisempi lastuni)
TÄRKEÄÄ:
lyhyet lastut
miellyttävä sävy ja ulkoasu
selvä
asiallinen
älykäs
EI liian pitkiä juttuja
EI liian usein
"The best blogs walk a very fine line between civility and anarchy, between passion and privacy"
"the best blogs start conversations"
VIISI TÄRKEÄÄ KOHTAA:
ole vilpitön
kirjoita tärkeistä asioista
ole ajan hermolla
ole ytimekäs
Muista: Särmää!
Edes neljä viidestä
Kommenttiosasto ei ole välttämätön.
Pieni on suurta, mutta amerikkalaisittain:
"Small is the new big only when the person running the small thinks big."
Tällaisia ovat superblogit, jotka levittävät tehokkaasti ideoita. Muunkinlaisia blogeja on. Tärkeintä on pysyvä lukijakunta.
Kiitos teille, jotka luette tätä blogia.
Muistiinpanoja:
miljoonia blogeja
80 000 uutta blogia joka päivä
netillä on pitkä muisti (Muista debytantin äidin neuvo!)
RSS
KOLME LAJIA BLOGEJA:
cat blog: yksityisasioista
boss blog: tietylle ryhmälle
viral blog: levittää ideoita kuin virus
Godin uskoo myös, että blogin vaikutus on kumulatiivinen. (vrt aikaisempi lastuni)
TÄRKEÄÄ:
lyhyet lastut
miellyttävä sävy ja ulkoasu
selvä
asiallinen
älykäs
EI liian pitkiä juttuja
EI liian usein
"The best blogs walk a very fine line between civility and anarchy, between passion and privacy"
"the best blogs start conversations"
VIISI TÄRKEÄÄ KOHTAA:
ole vilpitön
kirjoita tärkeistä asioista
ole ajan hermolla
ole ytimekäs
Muista: Särmää!
Edes neljä viidestä
Kommenttiosasto ei ole välttämätön.
Pieni on suurta, mutta amerikkalaisittain:
"Small is the new big only when the person running the small thinks big."
Tällaisia ovat superblogit, jotka levittävät tehokkaasti ideoita. Muunkinlaisia blogeja on. Tärkeintä on pysyvä lukijakunta.
Kiitos teille, jotka luette tätä blogia.
maanantaina, syyskuuta 19, 2005
Kenojuak
Kansikuvana Kenojuakin tunnetuin työ "Enchanted Owl".
Jean Blodgett: Kenojuak. Firefly Books 1985
Kenojuakin taide on täysin erilaista kuin eurooppalainen taide. Siinä on nähty monenlaista symboliikkaa, mutta taiteilija itse on sanonut vain haluavansa esittää mielikuvituksessaan näkemänsä kuvat, luoda kaunista. Kenojuak(synt. 1927) sairastui 20-vuotiaana tuberkuloosiin. Sairaalassa hänelle annettiin ajankuluksi paperia ja lyijykyniä. Hän alkoi piirtää myöhemmin värikynillä ja tussikynillä. Parannuttuaan hänestä kehittyi taiteilija, jonka työt hätkähdyttävät länsimaiseen taiteeseen tottuneen.
Kanadan valtio on palkinnut suuren taiteilijan monenlaisilla kunnianosoituksilla.
Blogien vaikutus on kumulatiivinen
Kirjoitin seuraavan kommentiksi Anssille Hesarin blogiin. Nyt käytän Rauno Räsäsen ideaa: laitan pitkän kommenttini talteen myös omaan blogiini:
Blogien todellista vaikutusta on varmaankin vaikeaa mitata.
Tuskin on mittareita, jotka pystyvät laskemaan, kuinka monta henkilöä on käynyt jossain blogissa vaikkapa kuukauden aikana? Ja mikä mittari tietää, jos blogia lukee kaksi tai kolme henkilöä yhdessä samalla aikaa tai yksi ääneen seurueelle?
Joku voi lukea blogeja kerran viikossa, joku toinen käy vilkaisemassa lempiblogejaan useita kertoja päivässä seuratakseen keskustelua, jota niissä käydään.
Lukija kertoo ehkä lukemistaan blogeista perheessään, työpaikallaan ja ystäväpiirissään. Lukija saattaa olla vaikuttajayksilö, joka välittää blogista lukemaansa tietoa kirjastossa, koulussa, luennoillaan, kirjoissaan tai tutkimuksissaan.
Aineistoa sukututkijoille
ja mikrohistoriaan
Blogeissa olevat kirjoitukset ovat kenen hyvänsä luettavissa internetistä hakusanojen avulla. Ne tulevat julkisiksi, yhteiseksi henkiseksi omaisuudeksi. Tulevaisuuden sukututkijat ja histiorioitsijat saavat niistä tietoja. Nimenomaan ns tavallisen ihmsien blogi on tärkeää mikrohistoriaa.
Kriisitilanteissa on jo todettu, että blogit voivat olla tehokkaita tiedonvälittäjiä. Seurasin esimerkiksi blogia, joka antoi Katrinan jälkeen yksityiskohtaisia ohjeita tietyn alueen väestölle.
Blogi on vain väline, voimme tehdä siitä mieleiseksemme. Meillä voi olla mitä moninaisimpia syitä bloggaamiseen.Blogi on bloggaajaa varten eikä bloggaaja blogia varten.
Blogien todellista vaikutusta on varmaankin vaikeaa mitata.
Tuskin on mittareita, jotka pystyvät laskemaan, kuinka monta henkilöä on käynyt jossain blogissa vaikkapa kuukauden aikana? Ja mikä mittari tietää, jos blogia lukee kaksi tai kolme henkilöä yhdessä samalla aikaa tai yksi ääneen seurueelle?
Joku voi lukea blogeja kerran viikossa, joku toinen käy vilkaisemassa lempiblogejaan useita kertoja päivässä seuratakseen keskustelua, jota niissä käydään.
Lukija kertoo ehkä lukemistaan blogeista perheessään, työpaikallaan ja ystäväpiirissään. Lukija saattaa olla vaikuttajayksilö, joka välittää blogista lukemaansa tietoa kirjastossa, koulussa, luennoillaan, kirjoissaan tai tutkimuksissaan.
Aineistoa sukututkijoille
ja mikrohistoriaan
Blogeissa olevat kirjoitukset ovat kenen hyvänsä luettavissa internetistä hakusanojen avulla. Ne tulevat julkisiksi, yhteiseksi henkiseksi omaisuudeksi. Tulevaisuuden sukututkijat ja histiorioitsijat saavat niistä tietoja. Nimenomaan ns tavallisen ihmsien blogi on tärkeää mikrohistoriaa.
Kriisitilanteissa on jo todettu, että blogit voivat olla tehokkaita tiedonvälittäjiä. Seurasin esimerkiksi blogia, joka antoi Katrinan jälkeen yksityiskohtaisia ohjeita tietyn alueen väestölle.
Blogi on vain väline, voimme tehdä siitä mieleiseksemme. Meillä voi olla mitä moninaisimpia syitä bloggaamiseen.Blogi on bloggaajaa varten eikä bloggaaja blogia varten.
Emily Dickinson - runoja esiliinan taskussa
Kuva: Silhouettes. Belanger Crafton (ed) DoverEmily Dickinsonilla oli tapana kirjoitella päivän kuluessa ajatuksiaan paperinpalasille. Hän taitteli paperinpalat ja piilotti ne esiliinansa taskuihin. Illalla omassa huoneessaan hän otti lappuset esille ja alkoi miettiä, mitä niistä saisi aikaan. Dickinson (1830-1886) kirjoitti yhteensä 1800 runoa, joista vain seitsemän julkaistiin hänen elinaikanaan. Dickinsonin koko tuotanto tuli julkisuuteen vasta yli 100 vuotta hänen syntymänsä jälkeen.
sunnuntai, syyskuuta 18, 2005
Trouser tyranny. Nuo miehekkäät miehet mekoissaan
Piirrokset: Gorsline "What People Wore". Dover
Afrikassa ja arabimaissa miehet käyttävät edelleen mekkoja. Indonesiassa pyhiin paikkoihin menevän ulkomaalaisenkin miehen täytyy pukea päälleen "kietaitsuhame". Vaatteet ovat vain kulttuuri-ilmiö. Vanhoina aikoina Euroopassakin oli miehillä mekot. Arvokkaat herrat kulkivat mekossa ja aamutakkia muistuttavassa kaavussa (vrt Mikael Agricola ja Erasmus Rotterdamilainen)
Kaikkein kiinnostavimman miehen hameasun näin kauan sitten silloin vielä rauhallisessa Jerusalemissa. Vanhalla elegantilla herralla oli arabipäähine ja hienosta raidallisesta englantilaisesta villakankaasta valmistettu hyvinistuva tumma puku. Siihen kuuluivat puvun takki, liivit ja housujen sijaan pitkä kapeahko hame, jossa oli jonkinlainen sivuhalkio.
Housut olivat pitkään tuollaiset hassut sukkahousumaiset putket (kaksi putkea), jotka sidottiin nauhoilla vyötäisille ja toisiinsa kiinni. Ne kävivät kohtalaisesti nuorille miehille, jotka näyttävät keskiaikaisissa piirroksissa ja maalauksissa joulutontuilta ( sieltä kai se tonttuasu tuleekin).
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että laajat kaftaanit ja löysät pitkät housut ovat ihmiselle kaikkein mukavimmat. Monissa lämpimissä maissa ne yhdistetään samaksi asuksi. Jospa se tulee muotiin täälläkin, sekä miehille että naisille, kun ilmasto tästä vielä lämpenee.
Braveheart-miehet ovat ryhtyneet vastustamaan housutyranniaa. Suomalainen mies voi vastustaa sitä pukeutumalla mukavaan kotitakkiin kuten renessanssin oppinut tai astella saunasta pellavakaavussaan.
Afrikassa ja arabimaissa miehet käyttävät edelleen mekkoja. Indonesiassa pyhiin paikkoihin menevän ulkomaalaisenkin miehen täytyy pukea päälleen "kietaitsuhame". Vaatteet ovat vain kulttuuri-ilmiö. Vanhoina aikoina Euroopassakin oli miehillä mekot. Arvokkaat herrat kulkivat mekossa ja aamutakkia muistuttavassa kaavussa (vrt Mikael Agricola ja Erasmus Rotterdamilainen)
Kaikkein kiinnostavimman miehen hameasun näin kauan sitten silloin vielä rauhallisessa Jerusalemissa. Vanhalla elegantilla herralla oli arabipäähine ja hienosta raidallisesta englantilaisesta villakankaasta valmistettu hyvinistuva tumma puku. Siihen kuuluivat puvun takki, liivit ja housujen sijaan pitkä kapeahko hame, jossa oli jonkinlainen sivuhalkio.
Housut olivat pitkään tuollaiset hassut sukkahousumaiset putket (kaksi putkea), jotka sidottiin nauhoilla vyötäisille ja toisiinsa kiinni. Ne kävivät kohtalaisesti nuorille miehille, jotka näyttävät keskiaikaisissa piirroksissa ja maalauksissa joulutontuilta ( sieltä kai se tonttuasu tuleekin).
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että laajat kaftaanit ja löysät pitkät housut ovat ihmiselle kaikkein mukavimmat. Monissa lämpimissä maissa ne yhdistetään samaksi asuksi. Jospa se tulee muotiin täälläkin, sekä miehille että naisille, kun ilmasto tästä vielä lämpenee.
Braveheart-miehet ovat ryhtyneet vastustamaan housutyranniaa. Suomalainen mies voi vastustaa sitä pukeutumalla mukavaan kotitakkiin kuten renessanssin oppinut tai astella saunasta pellavakaavussaan.
Blogi on ihmistä varten eikä ihminen blogia varten
Siellä täällä on nähtävissä ärtyisyyttä ja blogiväsymystä. Blogin pitäisi olla piristävä ja rentouttava asia, ei lisästressin tuoja. Miten bloggaamisesta voi tulla miellyttävä harrastus?
Velikulta on arvostellut jokapäiväistä päivittämisen vaatimista tai toivomista. Siinä pitäisi voida tehdä niin kuin haluaa, kirjoittaa välistä kerran viikossa, välistä useita kertoja päivässä. Kaikenlaista hiostamista pitäisi välttää.
Blogilista on tarpeellinen, suorastaan välttämätön. Mutta en usko, että kenestäkään tuntuu mukavalta katsella oman suosikkiasemansa jatkuvaa hyppelyä. Halutaanko sillä vaikuttaa toisen mielipiteisiin? Jotkut kuten Jary ovat jo jättäytyneet pois suosikkilistalta. (Hänellä on myös englanninkielinen blogi Rockweb.) Uteliaisuudesta seuraan tilannetta vielä jonkin aikaa ja teen ehkä itse samoin. Mittari on ihan riittävä kertomaan, että blogia luetaan. Erityiset kerran vuodessa tapahtuvat suosikkiäänestykset vaikuttavat ihan mukavalta idealta.
Mieluummin tiedottamista
kuin kilpailuttamista
Olisi ehkä parempi, jos tiedotettaisiin enemmän blogeista sen sijaan että blogeja asetetaan arvojärjestykseen. Aloittelijalle ei ole kivaa että hän on 2412. taI 1740. tms, kun joku julkkis tai aikaisemmin nettipalstoilla tuttavapiirin luonut kiipeää heti kärkeen.
En missään nimessä tarkoita tällä nyt Hesarin toimittajaa Anssia. Hän on osallistuva havainnoitsija, joka tekee aikansa työtään blogien parissa. Hesarilla on varmaankin omat periaatteensa tässäkin jutussa, joten voimme elää niin kuin ennenkin - ja kohdella Anssia niin kuin muitakin bloggaajia (erikoistilanteesta huolimatta). Lisäksi - tämä on vapaa maa, joten sanomalehdet saavat perustaa bloginsa. En tiedä vielä Suomessa muita kuin HS:n ja Aamulehden blogin.
On hyvin vaikeaa löytää uusien blogien joukosta juuri ne blogit, joista olisi kiinnostunut. Minusta ruotsalainen Bloggportalen vaikuttaa esittelyissä onnistuneelta. En tiedä, miten sen ylläpitäminen tapahtuu taloudellisessa mielessä. Kun blogien määrä kasvaa Suomessa, täytyy varmaan tehdä uudistuksia täälläkin. Ehkäpä kunkin itsensä kirjoittamat muutaman lauseen blogiesittelyt voitaisiin koota alkuun "blogimatrikkeliksi". Valokuvatkin piristäisivät.
P.S. Mysteereitä riittää. Kolmessa kuukaudessa ei minulle ole selvinnyt seuraava asia: Mikä ero on 'haamupäivityksen' ja 'päivityksen' välillä?
lauantaina, syyskuuta 17, 2005
Kun nokkonen oli ylellisyyttä
Kuva: Jindrich Krejčan kuvitusta Jaroslav Kresánekin kirjaan "Lääkekasveja luonnosta ja puutarhasta." Gummerus 1990.1700-luvulla ei rahvaalla ollut lupaa käyttää nokkosesta valmistettuja alusvaatteita, pitsiä tai pöytäliinoja. Ne olivat aatelistolle varattuja. Tämän täysin uuden asian opin Nylands Hantverkin kotisivuilta, joilla on tietoa uusmaalaisista käsityöläisistä ja kiinnostavista retkikohteista. Aloita vaikka neitinokkosesta (vasemmalla ylhäällä 'startin' jälkeen)
Helsingissä on Jugendsalissa näytteillä uusmaalaisia käsitöitä Frö-näyttelyssä lokakuun 9. päivään asti, su 11-17, ma-pe 9-17. Helsinki-info kertoo, että siellä näkee "miten arjesta voi tehdä kauniimman".
perjantaina, syyskuuta 16, 2005
Hyvä neuvo debytantille ja meille kaikille
Kuva: 120 Great Fashion Designs 1900-1950. Dover.
Eräs newyorkilainen äiti antoi debytanttityttärelleen hyvän neuvon: puhu vain sellaista, minkä voisit nähdä painettuna New York Timesin etusivulla. Tämä neuvo annettiin nähtävästi 1900-luvun alussa, mutta on hyvä vielä nyt, bloggaajillekin.
Kahdestakin syystä tässä kannattaa ajatella New York Timesia eikä esimerkiksi Helsingin Sanomia. Ensinnäkin Suomi poikkeaa edelleen mielipideilmastoltaan muista länsimaista, vaikka lähentymistä on tapahtunut. Se näkyy selvästi Hesarissa. Mutta mikään uutinen ei voi olla hätkähdyttävä lehdessä, jonka etusivu on uhrattu mainoksille. Pelkästään tuo kädenliike, sivun kääntäminen, laimentaa tunnelman lukijalta.
Jotkut ajattelevat, että nimimerkki tekee vapaaksi. Nimimerkin käyttäminen saattaa suoda julkisuuden henkilölle joksikin aikaa kirjoitusrauhan. Samoin se suojelee joissain erikoistilanteissa henkilön yksityiselämää.
Nimimerkit voivat olla myös hauskaa leikkiä, mutta lähihistoriakin kertoo, että henkilö paljastuu jossain vaiheessa nimimerkin takaa. Oikeaa demokratiaa ja sananvapautta on se, että ihminen saa ilmaista mielipiteitään nimenomaan omana itsenään. On selvää, että jokainen vastaa sanoistaan ja teoistaan.
Syyssatoa
Kuva: Dover
Internet ja blogit ovat vain välineitä aivan samoin kuin ovat olleet ennen sitä ääni, pergamentti, puutikku, tuohikäärö, sanojen hakkaaminen taltalla kiveen, muste, kynä, paperi, kirjoituskone, puhelin. Kaikkia niitä voi käyttää tiedon välittämiseen, kommunikaatioon. Ihminen antaa niihin merkityksen, sisällön. Ihminen luo niiden avulla myös kulttuuria.
Olin kulttuurikierroksella Blogilistassa ja löysin kaksi mukavaa bloggaajaa, kaimakset Juhon ja Johanneksen.
Amerikan itärannikon tuulet puhaltavat Juhon blogissa. Hän kuvaa elämäänsä "ison omenan madonkolossa" Newarkissa, mutta päällimmäisinä ovat blogissa kuitenkin hänen muistonsa ja kuvansa New Orleansista ennen Katrinaa.
Toisesta blogista kiinnostuin aluksi kirjoittajan kauniin nimen vuoksi. Johannes Nieminen on kirjoittanut vasta muutaman kirjoituksen. Toivon, että hän jatkaa. Johannekselta löytyi seuraava testi. Siinä on eri pituisia vaihtoehtoja.
What Famous Leader Are You?
personality tests by similarminds.com
Keep in mind, your results are dependent on the accurate truth of your responses. Furthermore, this test while based on the SimilarMinds personality engine is less serious and laboriously tuned compared to the tests on the main personality test page. To see the other result possibilities click here.
No, jopas sattuikin. Olen kokenut jo jotain vastaavaa Kyproksella ja Kiiltomadossa.
torstaina, syyskuuta 15, 2005
Blogisiskon vastaukset Kirjailijaelämää-blogin kyselyyn
Kysymykset ovat nähtävissä Katri Mannisen blogissa. 14.9.2005 Katri on tehnyt suuren työn laatiessaan kysymykset. Vastaa sinäkin!
OMA BLOGI
0. Blogi on päiväkirjan, kotisivujen, yleisönosastokirjoituksen ja linkkejä sisältävän muistikirjan sekoitus. Se on myös erinomaista aineistoa tulevaisuuden sukututkijoille ja historioitsijoille. Kieli elää ja kehittyy huimaa vauhtia blogeissa.
1. Aloitin bloggaamisen 2.kesäkuuta 2005 blogilla Blogisisko, joka muistelee, pohtii ja keskustelee.
2. Blogi on uusi harrastus, jotain samanlaista kuin uuden kielen oppiminen. Tulee kirjoitettua joka päivä jotakin. Blogien avulla voi luoda uudenlaisen ystäväpiirin. Tämä sopii hyvin niille, jotka tekevät työtä kotona.
3. Yritän kirjoittaa pääblogiini Blogisiskoon joka päivä. Joskus laitan useammankin jutun vuorokauden aikana. Näin olen tehnyt oppiakseni näin alussa esimerkiksi kuvien laittamista ja linkittämistä. [linkki korjattu vuonna 2009] Kotisivublogiin olen koonnut vähitellen informaatiota omista kirjoistani, linkkejä 1500-luvusta ja 1900-luvun alusta sekä tietoa muista samoja aikakausia käsittelevistä nuortenkirjoista. Broken Star – blogi (alussa Bloggerissa) syntyi sen vuoksi, kun Bloggerissa ei voi esittää kirjoituksia koottuina aihepiireittäin ryhmissä. Dokumentoin kuvien kera vuosien, jopa vuosikymmenien aikana kertyneet käsityöni, käsitöiden historiaa sekä muistoja Pohjois-Amerikan käsityökulttuurista.
4. En tunne syyllisyyttä, jos en ehdi kirjoittamaan blogiin. Kirjoitan vain pääblogiini joka päivä. Aika ei riitä enempään.
5. Bloggaaminen kuulostaa korvassa paremmalta kuin blogaaminen.
6. 22.6. 2005 Laskurissani (http://laskuri.tiedot.net) oli 216 kävijää. Tänään 14.9. 2005 [j on luku 10839. Kävijämäärä on kasvanut alkuaikojen sadasta noin 180:een vuorokaudessa. [joulukuu 2011 kävijöitä on ollut yhteensä 357 407. Aikaisemppi mittari kadonnut. ]
7. Blogilistalla ”tilaajamäärä” on vaihdellut 35-38. Koska kirjoitan hyvin monenlaisista aiheista, tilaajat vaihtuvat.
MUIDEN BLOGIT
1. Luen mahdollisimman monenlaisia blogeja. Sillä tavalla voin tutustua ihmisiin, joita en koskaan muutoin tapaisi. Blogien kautta voi saada myös uusia ystäviä.
2. Aloitin blogien lukemisen keväällä 2005, kun blogeista keskusteltiin Rihmastossa ja Kiiltomadossa.
3. Blogilistallani ("tilattuina" suosikkeina) on tällä hetkellä 50 blogia. Lisään siihen koko ajan nimiä. En ole nähnyt vielä mitään syytä poistaa nimiä listaltani. Tietenkin poistan, jos joku lopettaa kokonaan. Lisäksi käyn läpi muita silloin kun ehdin.
4. Luen mieluiten sellaisia blogeja, jotka ovat hyvää kieltä ja asiallisia tai kertovat jostain täysin poikkeuksellisesta asiasta tai kokemuksesta kuten esimerkiksi New Orleansin Katrina-katastrofia koskevat blogit.
5. Alatyyli ja ilkeily karkottavat eniten.
6. Kyllä toki seuraan myös blogeja, jotka käsittelevät minua ärsyttäviä asioita tai mielipiteitä. En oleta, että toiset ovat asioista samaa mieltä kuin minä. Blogit ovat nimenomaan sitä varten, että erilaiset mielipiteet pääsevät esille. Typeryyksiä ja seksihölmöilyjä en jaksa yleensä lukea.
7. Luen etupäässä suomeksi kirjoitettuja blogeja. Osa niistä on ulkosuomalaisten kirjoittamia.
8. Olen etsinyt ulkomailta huippublogeja. Ne käsittelevät lähinnä kirjallisuutta.
9. Silloin tällöin käyn läpi Blogilistan uusia blogeja ja etsin jotain uutta myös ulkomailta.
INTERBLOGISTISUUS YMS.
1. Blogini ovat Blogilistalla.
2. –
3. Olen ilmoittanut ne sinne itse.
4. Käyn muitten blogit läpi suosikkilistaltani ja vilkaisen samalla uteliaisuudesta tilannettani.
5. Blogin sijoittuminen ei ole minulle tärkeä. Enhän välitä omien suosikkieni sijoittumisestakaan. Oli kiinnostavaa, että käsityöblogini Broken Star – Blogisiskon käsityöt hyppäsi heti kuumalle listalle ja on siellä edelleen.
6. En anna sijoittumisen vaikuttaa liikaa, sillä se aiheuttaisi itsesensuuria ja rajoittaisin siten itse omaa sananvapauttani.
7. Kommentoin, kun minulla on jotain sanottavaa.
8. Joistakin blogeista kehittyy kuin klubeja, joissa käydään keskusteluja.
9. Minua kiinnostavat monet asiat, ehkä kuitenkin eniten kirjallisuus, naisten ja lasten asema.
10. Toisinaan kommentoin muiden blogeja omassa blogissani. Näin käy, kun kommentti kasvaa uuteen suuntaan tai liian laajaksi laitettavaksi siihen blogiin, jossa keskustelu alkoi.
11. Minusta tuntuu, että suomalaisissa blogeissa voisi havaita monia ryhmiä, jotka ovat jossain määrin limittäin. Siinä olisi kiinnostava tutkimusaihe.
12. En tunne olevani sisäpiiriä. Olen iloinen siitä, että olen löytänyt mukavia blogituttavia ja jopa muutamia ystäviä.
13. En ole käynyt blogitapaamisissa. Tietääkseni tunnen henkilökohtaisesti vain yhden bloggaajan. Nimimerkeistä en voi olla varma.
OMA BLOGI
0. Blogi on päiväkirjan, kotisivujen, yleisönosastokirjoituksen ja linkkejä sisältävän muistikirjan sekoitus. Se on myös erinomaista aineistoa tulevaisuuden sukututkijoille ja historioitsijoille. Kieli elää ja kehittyy huimaa vauhtia blogeissa.
1. Aloitin bloggaamisen 2.kesäkuuta 2005 blogilla Blogisisko, joka muistelee, pohtii ja keskustelee.
2. Blogi on uusi harrastus, jotain samanlaista kuin uuden kielen oppiminen. Tulee kirjoitettua joka päivä jotakin. Blogien avulla voi luoda uudenlaisen ystäväpiirin. Tämä sopii hyvin niille, jotka tekevät työtä kotona.
3. Yritän kirjoittaa pääblogiini Blogisiskoon joka päivä. Joskus laitan useammankin jutun vuorokauden aikana. Näin olen tehnyt oppiakseni näin alussa esimerkiksi kuvien laittamista ja linkittämistä. [linkki korjattu vuonna 2009] Kotisivublogiin olen koonnut vähitellen informaatiota omista kirjoistani, linkkejä 1500-luvusta ja 1900-luvun alusta sekä tietoa muista samoja aikakausia käsittelevistä nuortenkirjoista. Broken Star – blogi (alussa Bloggerissa) syntyi sen vuoksi, kun Bloggerissa ei voi esittää kirjoituksia koottuina aihepiireittäin ryhmissä. Dokumentoin kuvien kera vuosien, jopa vuosikymmenien aikana kertyneet käsityöni, käsitöiden historiaa sekä muistoja Pohjois-Amerikan käsityökulttuurista.
4. En tunne syyllisyyttä, jos en ehdi kirjoittamaan blogiin. Kirjoitan vain pääblogiini joka päivä. Aika ei riitä enempään.
5. Bloggaaminen kuulostaa korvassa paremmalta kuin blogaaminen.
6. 22.6. 2005 Laskurissani (http://laskuri.tiedot.net) oli 216 kävijää. Tänään 14.9. 2005 [j on luku 10839. Kävijämäärä on kasvanut alkuaikojen sadasta noin 180:een vuorokaudessa. [joulukuu 2011 kävijöitä on ollut yhteensä 357 407. Aikaisemppi mittari kadonnut. ]
7. Blogilistalla ”tilaajamäärä” on vaihdellut 35-38. Koska kirjoitan hyvin monenlaisista aiheista, tilaajat vaihtuvat.
MUIDEN BLOGIT
1. Luen mahdollisimman monenlaisia blogeja. Sillä tavalla voin tutustua ihmisiin, joita en koskaan muutoin tapaisi. Blogien kautta voi saada myös uusia ystäviä.
2. Aloitin blogien lukemisen keväällä 2005, kun blogeista keskusteltiin Rihmastossa ja Kiiltomadossa.
3. Blogilistallani ("tilattuina" suosikkeina) on tällä hetkellä 50 blogia. Lisään siihen koko ajan nimiä. En ole nähnyt vielä mitään syytä poistaa nimiä listaltani. Tietenkin poistan, jos joku lopettaa kokonaan. Lisäksi käyn läpi muita silloin kun ehdin.
4. Luen mieluiten sellaisia blogeja, jotka ovat hyvää kieltä ja asiallisia tai kertovat jostain täysin poikkeuksellisesta asiasta tai kokemuksesta kuten esimerkiksi New Orleansin Katrina-katastrofia koskevat blogit.
5. Alatyyli ja ilkeily karkottavat eniten.
6. Kyllä toki seuraan myös blogeja, jotka käsittelevät minua ärsyttäviä asioita tai mielipiteitä. En oleta, että toiset ovat asioista samaa mieltä kuin minä. Blogit ovat nimenomaan sitä varten, että erilaiset mielipiteet pääsevät esille. Typeryyksiä ja seksihölmöilyjä en jaksa yleensä lukea.
7. Luen etupäässä suomeksi kirjoitettuja blogeja. Osa niistä on ulkosuomalaisten kirjoittamia.
8. Olen etsinyt ulkomailta huippublogeja. Ne käsittelevät lähinnä kirjallisuutta.
9. Silloin tällöin käyn läpi Blogilistan uusia blogeja ja etsin jotain uutta myös ulkomailta.
INTERBLOGISTISUUS YMS.
1. Blogini ovat Blogilistalla.
2. –
3. Olen ilmoittanut ne sinne itse.
4. Käyn muitten blogit läpi suosikkilistaltani ja vilkaisen samalla uteliaisuudesta tilannettani.
5. Blogin sijoittuminen ei ole minulle tärkeä. Enhän välitä omien suosikkieni sijoittumisestakaan. Oli kiinnostavaa, että käsityöblogini Broken Star – Blogisiskon käsityöt hyppäsi heti kuumalle listalle ja on siellä edelleen.
6. En anna sijoittumisen vaikuttaa liikaa, sillä se aiheuttaisi itsesensuuria ja rajoittaisin siten itse omaa sananvapauttani.
7. Kommentoin, kun minulla on jotain sanottavaa.
8. Joistakin blogeista kehittyy kuin klubeja, joissa käydään keskusteluja.
9. Minua kiinnostavat monet asiat, ehkä kuitenkin eniten kirjallisuus, naisten ja lasten asema.
10. Toisinaan kommentoin muiden blogeja omassa blogissani. Näin käy, kun kommentti kasvaa uuteen suuntaan tai liian laajaksi laitettavaksi siihen blogiin, jossa keskustelu alkoi.
11. Minusta tuntuu, että suomalaisissa blogeissa voisi havaita monia ryhmiä, jotka ovat jossain määrin limittäin. Siinä olisi kiinnostava tutkimusaihe.
12. En tunne olevani sisäpiiriä. Olen iloinen siitä, että olen löytänyt mukavia blogituttavia ja jopa muutamia ystäviä.
13. En ole käynyt blogitapaamisissa. Tietääkseni tunnen henkilökohtaisesti vain yhden bloggaajan. Nimimerkeistä en voi olla varma.
They are back: Esiliinojen paluu
Parasta kaivaa esille mummonessut ja Marimekko-esiliinat.
Googlella "St Paul Pioneer Press/08/21/2005/Aprons are suddenly haute". Katsotaan tuleeko välimuistista.
Googlella "St Paul Pioneer Press/08/21/2005/Aprons are suddenly haute". Katsotaan tuleeko välimuistista.
keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005
Eikö naiseus kelpaa enää kenellekään?
Kuva: Pictorial Archives Of Decorative and Illustrative Mortised Cuts. Ed. by Carol Belanger Crafton. Dover.
Emmekö me naiset ole ihmisiä ennen kuin olemme muuttuneet miehiksi?
Olen lukenut hämmentyneenä kahta blogia. Kirjailijan häiriöklinikassa naiset muistelevat lapsuuttaan Sekä Kirsti että "Sylvi" sanovat, että eivät voineet sietää lapsena esiliinoja - eivätkä vieläkään.
Syynä ei ollut se, että esiliinat olisivat olleet rumia tai kiristäviä, paikattuja, ruman värisiä. Ei, vaan siksi mitä ne heille symbolisoivat.
Kirsti sanoo esiliinan "alleviivaavan sitä, etten ole poika ja että kaikki hauska ja mielenkiintoinen oli minulta sen vuoksi kielletty." Sylvi on samaa mieltä: "Jo varhain huomasin, että miehillä on hauskempaa. Jutut leppoisampia ja hulvattommapia."
Ei vain
suomalainen ilmiö
Tämä ei ole suinkaan vain suomalainen ilmiö. Joyce Carol Oates kirjoittaa klassikkokirjojen maailmasta: "It's a man's world". Hän jatkaa, että feminismiin perehtynyt nainen löytää suurista klassikoista paljon sellaista, joka ärsyttää ja loukkaa, mutta muistuttaa, että niissä on paljon opittavaa ja innostavaa, nimittäïn se, miltä tuntuu olla ulkopuolinen.
"Naisen tulee tunnistaa ja myöntää olevansa loukkaantunut ja vihainen ja toivovansa oikeutta ja jopa kostoa, jos ei niinkään teoissa kuin kirjallisuuden avulla."
(The Faith of a Writer, s. 27.)
Emme kai usko edeelleenkin miesten propagandaan meidän naisten huonommuudesta? Se toinen blogikeskustelu, joka hämmensi minua käsittelee testiä keskiajan pyhimyksistä (tiistaina 13.9.). Lukekaa Dionysoksen keväästä kommentit ja löydätte Hanhensulan vieraan, joka tyytymättömänä keskusteluun sanoo: "Tämä oli todellakin akkojen kotkotuksia".
Antiikin filosofien
sovinismi joutaa
roskakoriin
Minä tulin vihaiseksi luettuani sen. Jäljet johtavat mielestäni suoraan sylttytehtaalle antiikkiin, jossa viisaina pidetyt fiosofit halveksivat naisia. Meidän oppinut filosofimme on omaksunut vanhan opin.
Mitä me ajattelisimme, jos samanlaisia mielipiteitä olisi esitetty joistakin muista ihmisryhmistä? Miksi naisten halveksiminen on edelleen hupia? Miksi naiset edelleen häpeävät naiseuttaan?
Vai olemmeko alistuneet lopullisesti toteuttamaaan My Fair Ladyn professori Higginsin/George Bernard Shaw'n toivomusta " Why can't a woman be more like man?" Eikö naisena oleminen olekaan täyttä ihmisyyttä - ilman esiliinaa tai esiliinan kanssa? Emmekö ole ihmisiä ennen kuin olemme muuttuneet kokonaan miehiksi?
Syynä ei ollut se, että esiliinat olisivat olleet rumia tai kiristäviä, paikattuja, ruman värisiä. Ei, vaan siksi mitä ne heille symbolisoivat.
Kirsti sanoo esiliinan "alleviivaavan sitä, etten ole poika ja että kaikki hauska ja mielenkiintoinen oli minulta sen vuoksi kielletty." Sylvi on samaa mieltä: "Jo varhain huomasin, että miehillä on hauskempaa. Jutut leppoisampia ja hulvattommapia."
Ei vain
suomalainen ilmiö
Tämä ei ole suinkaan vain suomalainen ilmiö. Joyce Carol Oates kirjoittaa klassikkokirjojen maailmasta: "It's a man's world". Hän jatkaa, että feminismiin perehtynyt nainen löytää suurista klassikoista paljon sellaista, joka ärsyttää ja loukkaa, mutta muistuttaa, että niissä on paljon opittavaa ja innostavaa, nimittäïn se, miltä tuntuu olla ulkopuolinen.
"Naisen tulee tunnistaa ja myöntää olevansa loukkaantunut ja vihainen ja toivovansa oikeutta ja jopa kostoa, jos ei niinkään teoissa kuin kirjallisuuden avulla."
(The Faith of a Writer, s. 27.)
Emme kai usko edeelleenkin miesten propagandaan meidän naisten huonommuudesta? Se toinen blogikeskustelu, joka hämmensi minua käsittelee testiä keskiajan pyhimyksistä (tiistaina 13.9.). Lukekaa Dionysoksen keväästä kommentit ja löydätte Hanhensulan vieraan, joka tyytymättömänä keskusteluun sanoo: "Tämä oli todellakin akkojen kotkotuksia".
Antiikin filosofien
sovinismi joutaa
roskakoriin
Minä tulin vihaiseksi luettuani sen. Jäljet johtavat mielestäni suoraan sylttytehtaalle antiikkiin, jossa viisaina pidetyt fiosofit halveksivat naisia. Meidän oppinut filosofimme on omaksunut vanhan opin.
Mitä me ajattelisimme, jos samanlaisia mielipiteitä olisi esitetty joistakin muista ihmisryhmistä? Miksi naisten halveksiminen on edelleen hupia? Miksi naiset edelleen häpeävät naiseuttaan?
Vai olemmeko alistuneet lopullisesti toteuttamaaan My Fair Ladyn professori Higginsin/George Bernard Shaw'n toivomusta " Why can't a woman be more like man?" Eikö naisena oleminen olekaan täyttä ihmisyyttä - ilman esiliinaa tai esiliinan kanssa? Emmekö ole ihmisiä ennen kuin olemme muuttuneet kokonaan miehiksi?
Esiliinan arkea ja juhlaa.
Kuva: Vintage Spot Illustrations of Children. Judy M. Johnson (ed), Dover. Äidin pikkuapulaisella oli ennen aikaan aina päällään esiliina. Siinä oli useimmiten röyhelöt olkapäillä ja edessä ainakin yksi pieni tasku, jossa sai pitää nenäliinan. Kaikkein tärkeintä olivat kuitenkin esiliinan nauhat.Ilkikuriset pojat saattoivat sitoa edessään istuvan tytön esiliinannauhoista pulpettiin kiinni. Tavallisesti nauhat saivat olla rauhassa, kauniisti rusetilla.
Esiliina on suojellut arkisesti lialta ja kulutukselta. Sepällä on ollut esiliina, samoin leipurilla ja kaikilla muilla, jotka ovat tehneet työtä. Sairaanhoitajilla, perheenäideillä ja lastenhoitajilla on ollut perinteisesti esiliina.
Esiliinojen kulttuurihistoriaa
tutkitaan
Eriika Kyllösen tekstiilikokoelmissa voi nähdä monenlaisia esiliinoja. On pyykkipoikaessuja, kotitalousesiliinoja - jollaisia tehtiin koulujen käsityötunneilla- on miesten esiliinojakin.
Kansatieteellinen esitys kertoo emännänessuista, lastenessuista ja kansallispukujen esiliinoista. Tuntuu siltä, että esiliinoista voisi tehdä väitöskirjan.
Ruotsin kuningasta Kustaa Vaasaa moitittiin ylellisyydestä, siitä että hän hankki lapsilleen ylellisempiä vaatteita kuin kukaan muu Euroopan hallitsija. Hänen tyttärelläänkin oli tusinan verran esiliinoja, toiset kultabrokadista, toiset silkistä ja sametista. Nämä kuninkaalliset esiliinat olivat pelkkiä koristeita, kaitaliinaa muistuttavia suikaleita kuten voi nähdä seuraavssa piirroksessa Tanskan prinsessalla 1500-luvun puolivälin asussa.
Esiliinat ovat mukana keskiajan ja renessanssin taiteessa.
Kokoelma on hätkähdyttävä. Se on esiliinan arkea ja juhlaa. Mutta milloinkaan ei vaatimaton esiliina ole ollut jalommassa tehtävässä kuin pelastaessaan ihmishengen.
tiistaina, syyskuuta 13, 2005
Korppikotkakilpikonna
Korppikotkakilpikonnat elävät lammen pohjamudissa. Ne syövät lumpeenjuuria, sammakoita ja mädäntyneitä kaloja. Ne ovat todellisia vesistöjen korppikotkia ja siivoojia. Talven ne horrostavat kotilammen pohjamudassa ja elävät kesän aikana keräämällään rasvalla ja lammen hapella.
Satuimme eräänä kuumana kesäpäivänä Toronton lähellä metsätielle, jossa kilpikonnarouvat olivat kaivamassa munia autotien reunaan hiekkaan. Yksi naaras saattaa munia jopa 83 pöytätennispallon näköistä, kolmen sentin läpimittaista munaa. Suurin osa niistä joutuu ketun, haisunäädän tai pesukarhun saaliiksi. Osasta tulee pieniä rumankauniita kilpikonnia, jotka lähtevät kulkemaan erehtymättömästi vettä kohden heti munasta kuoriuduttuaan.
Korppikotkakilpikonna (Chelydra serpentina serpentina) on pikku jättiläinen. Se kasvaa puolimetriseksi ja painaa 20 kiloa, ruokittuna 30 kiloa. Kerrotaan, että siitä tulisi maukasta kilpikonnakeittoa, mutta konna nauttii lain suojaa. Tuohan se terveiset dinosaurusten ajoilta. Monet muut lajit ovat tulleet ja menneet, mutta kilpikonna on säilynyt.
Tämä kilpikonna ei voi vetää itseään kilpensä sisään, mutta se on saanut lisäsuojaksi äkäisen näköisen ulkomuodon. Se on kuin muinaisten aikojen pelottava jumala, kuin kirveellä veistetty. Sen pää on massiivinen, kaulassa on suuria pullottavia kyhmyjä, nahka on löysä ja ruttuinen ja harmaa päällyskilpi on usein mudan ja levän peittämä.
Pelottava
maine
Koppikotkakilpikonna osaa puolustautua. Sen leuat ovat vahvat, ja jalat ovat kuin vanhan norsun käpälät, joissa on pitkät ja terävät kynnet. Lännen lokarit kertoivat hurjia juttuja korppikotkakilpikonnista. He sanoivat, että se voi kahmaista miehen kouran vahvojen leukojensa väliin, niin että sen saa irti vain leikkaamalla. Se voi olla joskus niin vihainen, että napsauttaa sormen poikki, mutta vain jos sitä ärsytetään.
Yleensä korppikotkakilpikonna on rauhallinen ja lojuu laiskana pehmeässä pohjamudassa mehevien vesikasvien läheisyydessä. Varsinkin lumpeenjuuret ovat sen herkkua, mutta kyllä sille kelpaavat yhtä hyvin sammakot, matelijat ja mädäntyneet kalatkin. Se on todellinen vesistöjen korppikotka ja siivooja.
Jälkeläiset
kohtalon armoilla
Tämä kilpikonna, jota kuvasimme, tuli oikein pahalle tuulelle. Se kuopaisi viimeisen hiekkapilven muniensa suojaksi, muljautti meihin päin ja lähti juoksemaan yllättävän nopeasti tien poikki. Se vieri alas töyrästä ja hävisi rehevään metsään. Jälkeläiset jäivät kohtalon armoille, kun konnaemo matkasi takaisin läheiselle lammelle.
Se tulee sieltä harvoin ihmisten ilmoille. Talven se viettää horroksessa pohjamudassa eläen kesän aikana keräämällään rasvalla ja veden hapella. Vasta seuraavana keväänä se lähtee taas liikkeelle ja herättää seudun kesämökkiläiset meluisilla lemmenleikeillään. Lajin perustunteet ovat vain tiivistyneet vuosimiljoonien aikana.
Korppikotkakilpikonnaa on tuotu esimerkiksi Englantiin, ja jotkut ovat pelänneet siitä tulevan Thamesin kauhun, jos ihmiset heittävät sen jokeen kyllästyttyään siihen. Jonkun yksittäisen tapauksen on täytynyt olla syynä tällaisiin kauhukuviin. Siitä saattaa tulla urbaanilegenda kuten New Yorkin viemäreittein alligaattorista.
Tämä artikkeli on julkaistu hiukan eri muodossa Suomen luonto -lehdessä
Pirkko Anna Amnell copyright
Lue lisää!
"Snapping Turtle page"
Nova Scotia Turtles
Satuimme eräänä kuumana kesäpäivänä Toronton lähellä metsätielle, jossa kilpikonnarouvat olivat kaivamassa munia autotien reunaan hiekkaan. Yksi naaras saattaa munia jopa 83 pöytätennispallon näköistä, kolmen sentin läpimittaista munaa. Suurin osa niistä joutuu ketun, haisunäädän tai pesukarhun saaliiksi. Osasta tulee pieniä rumankauniita kilpikonnia, jotka lähtevät kulkemaan erehtymättömästi vettä kohden heti munasta kuoriuduttuaan.
Korppikotkakilpikonna (Chelydra serpentina serpentina) on pikku jättiläinen. Se kasvaa puolimetriseksi ja painaa 20 kiloa, ruokittuna 30 kiloa. Kerrotaan, että siitä tulisi maukasta kilpikonnakeittoa, mutta konna nauttii lain suojaa. Tuohan se terveiset dinosaurusten ajoilta. Monet muut lajit ovat tulleet ja menneet, mutta kilpikonna on säilynyt.
Tämä kilpikonna ei voi vetää itseään kilpensä sisään, mutta se on saanut lisäsuojaksi äkäisen näköisen ulkomuodon. Se on kuin muinaisten aikojen pelottava jumala, kuin kirveellä veistetty. Sen pää on massiivinen, kaulassa on suuria pullottavia kyhmyjä, nahka on löysä ja ruttuinen ja harmaa päällyskilpi on usein mudan ja levän peittämä.
Pelottava
maine
Koppikotkakilpikonna osaa puolustautua. Sen leuat ovat vahvat, ja jalat ovat kuin vanhan norsun käpälät, joissa on pitkät ja terävät kynnet. Lännen lokarit kertoivat hurjia juttuja korppikotkakilpikonnista. He sanoivat, että se voi kahmaista miehen kouran vahvojen leukojensa väliin, niin että sen saa irti vain leikkaamalla. Se voi olla joskus niin vihainen, että napsauttaa sormen poikki, mutta vain jos sitä ärsytetään.
Yleensä korppikotkakilpikonna on rauhallinen ja lojuu laiskana pehmeässä pohjamudassa mehevien vesikasvien läheisyydessä. Varsinkin lumpeenjuuret ovat sen herkkua, mutta kyllä sille kelpaavat yhtä hyvin sammakot, matelijat ja mädäntyneet kalatkin. Se on todellinen vesistöjen korppikotka ja siivooja.
Jälkeläiset
kohtalon armoilla
Tämä kilpikonna, jota kuvasimme, tuli oikein pahalle tuulelle. Se kuopaisi viimeisen hiekkapilven muniensa suojaksi, muljautti meihin päin ja lähti juoksemaan yllättävän nopeasti tien poikki. Se vieri alas töyrästä ja hävisi rehevään metsään. Jälkeläiset jäivät kohtalon armoille, kun konnaemo matkasi takaisin läheiselle lammelle.
Se tulee sieltä harvoin ihmisten ilmoille. Talven se viettää horroksessa pohjamudassa eläen kesän aikana keräämällään rasvalla ja veden hapella. Vasta seuraavana keväänä se lähtee taas liikkeelle ja herättää seudun kesämökkiläiset meluisilla lemmenleikeillään. Lajin perustunteet ovat vain tiivistyneet vuosimiljoonien aikana.
Korppikotkakilpikonnaa on tuotu esimerkiksi Englantiin, ja jotkut ovat pelänneet siitä tulevan Thamesin kauhun, jos ihmiset heittävät sen jokeen kyllästyttyään siihen. Jonkun yksittäisen tapauksen on täytynyt olla syynä tällaisiin kauhukuviin. Siitä saattaa tulla urbaanilegenda kuten New Yorkin viemäreittein alligaattorista.
Tämä artikkeli on julkaistu hiukan eri muodossa Suomen luonto -lehdessä
Pirkko Anna Amnell copyright
Lue lisää!
"Snapping Turtle page"
Nova Scotia Turtles
Intiaanit sanovat Pohjois-Amerikkaa Suuren kilpikonnan saareksi
Komea korppikotkakilpikonnanaaras Waterloon lähellä Ontariossa. Kuva: Matti Amnell
Irokeesien ja huronien maailmansyntylegenda
Irokeesi- ja huron-intiaanit sanovat Amerikan mannerta Suuren kilpikonnan maaksi. Eräässä maailmansyntylegendassa kerrotaan, kuinka Suuri kilpikonna pelasti taivaanmaailmasta pudonneen raskaana olevan naisen, joka oli uteliaisuudessaan kurkotellut alaspäin.
Kilpikonna otti naisen selkäänsä ja käski muiden eläinten sukeltaa meren pohjasta mutaa kilpensä päälle. Näin syntyi asuinalue naiselle ja hänen jälkeläisilleen. Legendan mukaan Suuri kilpikonna kannattelee yhä Pohjois-Amerikan mannerta, jota nämä intiaanit pitävät suurena saarena.
Kilpikonna otti naisen selkäänsä ja käski muiden eläinten sukeltaa meren pohjasta mutaa kilpensä päälle. Näin syntyi asuinalue naiselle ja hänen jälkeläisilleen. Legendan mukaan Suuri kilpikonna kannattelee yhä Pohjois-Amerikan mannerta, jota nämä intiaanit pitävät suurena saarena.
maanantaina, syyskuuta 12, 2005
Taas tuli haamupäivityksiä
Kun luin Pekka Nykäsen ohjeita kuvien laittamisesta Bloggeriin, tajusin, että layout on kaiken avain. Se on jököttänyt minulla koko ajan asemassa 'left', ja olen yrittänyt epätoivoisesti sijoittaa tekstin kuvan viereen. On pitänyt kokeilla ja kokeilla. On tullut niitä haamupäivityksiä.
Nyt niitä vasta tuli, sillä kävin lipastonlaatikolla ja käsityöblogissa siivoamassa. Kuvat ovat olleet vinksin vonksin.
Keksin "kissankonstin" (pikkusiskojeni termi), muutin sanan 'left' tilalle 'middle', ja kuvat asettuivat nätisti paikoilleen ja tekstit siististi kuvien alle. Joissakin kohdin teksti oli asettunut kauniisti kuvan oikealla puolelle. Ne tekstit saivat jäädä silleen.
Käykää katsomassa Pekan selviä suomenkielisiä ohjeita, jos kuvan laittaminen Bloggeriin on teille ongelma, niin kuin se on ollut minulle - ja on jossain määrin vieläkin.
Blogin pitäminen ei ole vain kirjoittamista, siinä voi leikkiä myös kuvilla ja väreillä. Huomaan katsovani kadulla mainoksiakin uudella tavalla: noinkin voisi värejä käyttää.
Nyt niitä vasta tuli, sillä kävin lipastonlaatikolla ja käsityöblogissa siivoamassa. Kuvat ovat olleet vinksin vonksin.
Keksin "kissankonstin" (pikkusiskojeni termi), muutin sanan 'left' tilalle 'middle', ja kuvat asettuivat nätisti paikoilleen ja tekstit siististi kuvien alle. Joissakin kohdin teksti oli asettunut kauniisti kuvan oikealla puolelle. Ne tekstit saivat jäädä silleen.
Käykää katsomassa Pekan selviä suomenkielisiä ohjeita, jos kuvan laittaminen Bloggeriin on teille ongelma, niin kuin se on ollut minulle - ja on jossain määrin vieläkin.
Blogin pitäminen ei ole vain kirjoittamista, siinä voi leikkiä myös kuvilla ja väreillä. Huomaan katsovani kadulla mainoksiakin uudella tavalla: noinkin voisi värejä käyttää.
sunnuntai, syyskuuta 11, 2005
Joyce Carol Oates kirjailijoiden esikuvista
Kuva: Books, Reading and Writing Illustrations. Dover
”Lue laajalti, ei suunnitelmallisesti vaan vaistonvaraisesti. Jos luet, sinun ei ole pakko tulla kirjailijaksi, mutta jos aiot kirjailijaksi, sinun on pakko lukea paljon."
Joyce Carol Oates
Joku kirjailija voi luoda teoksiaan raivoisassa luomisen puuskassa. Tuntuu siltä, että teos syntyy nopeasti jostakin pelkän inspiraation tuomana. Joku toinen kirjoittaa tuskallisen hitaasti ja suunnitelmallisesti. Kummallakin on kuitenkin takanaan lukemattomien kirjailijoiden teoksia, jotka ovat vaikuttaneet heihin. He ovat ehkä lukeneet lapsesta asti.
Useimmilla kirjailijoilla on esikuvia, kirjailijoita, joiden teoksista he pitävät, joiden elämää ja ajatuksia he ihailevat. Anton Tsehov arvosti suunnattomasti Tolstoita: ”kun Tolstoi on osa kirjallisuutta, on helppoa ja miellyttävää olla kirjailija.” Hän ei kuitenkaan ihaillut Tolstoita sokeasti, vaan pystyi arvostelemaan hänen ajatuksiaan.
Esikuva rohkaisee
pelkällä olemassaolollaan
Tsehov on itse lukemattomien kirjailijoiden ihanne aivan kuten Tolstoi, Dostojevski ja Flaubert ovat joidenkin muiden esikuvia. Hemingway ihaili Mark Twainia, jonka tyyli lienee vaikuttanut häneen. Mutta kirjailija ei kirjoita välttämättä samalla tyylillä, ei edes samaa kirjallisuudenlajia kuin esikuvansa, muistuttaa Oates.
Lapsuudessa ja nuoruudessa luetuilla kirjoilla on suuri vaikutus. Silloin pitää lukea laajalti, ei suunnitelmallisesti vaan vaistovaraisesti. Ihaillun kirjailijan ja hänen luomiensa henkilöiden olemassaolo, hänen kirjojensa henki avaavat mahdollisuuksia suunnitella kirjailijan uraa.
Oatesia lukiessani ajattelin sitä, miksi Venäjä on luonut niin suuria kirjailijoita, joita pidetään edelleen esikuvina eri puolilla maailmaa. Minun mielestäni se johtuu siitä, että nämä suuret kirjailijat olivat samalla aikaa sekä aidosti venäläisiä että aidosti kansainvälisiä ihmisiä. Jotakin samanlaistahan oli meidän kultakauden ajan taiteilijoissa: kansallisuus ja kansainvälisyys jännitteenä ja hedelmällisenä vuorovaikutuksena. Luova ihminen tarvitsee monenlaisia esikuvia.
Joyce Carol Oates, luvussa “Reading as a writer. The artist as a craftsman”. kirjassa The Faith of a Writer. Life, Craft, Art. 2003, 93-110.
Iso Paja oli sosialistiräätälien verstas 1900-luvun alun Torontossa
Vuonna 1903 torontolaiset kokivat aikamoisen shokin. Saman ajan Helsingin kokoisessa Torontossa oli pormestarin vaalit. Pormestariksi valitun tuomari Coatsworthin voittoa himmensi se, että yli 8000 ääntä oli mennyt tähän asti täysin tuntemattomalle räätälille, James Lindalalle. Näin kertoo siirtolaishistorian tutkija, professori Varpu Lindström kirjassaan ”The Finnish Immigrant Community of Toronto 1887-1913”.
Räätäli Jaakko Lindala oli muuttanut ensin Negaumeehen Michiganiin vuonna 1887. Sieltä hän tuli Torontoon ja oli alussa niin yksinäinen, että puhui peilikuvalleen. Vuokraemäntä kehotti häntä pyytämään ystäviään muuttamaan Torontoon. Lindala pyysi räätäliystäviään Suomesta ja Amerikasta muuttamaan, ja ystäväpiiriin kuului vuosisadan alussa seitsemän pariskuntaa ja muutama poikamies.
Vuonna 1903 merkittävin suomalaisten miesten työllistäjä Torontossa oli Lindalan omistama ISO PAJA (Big Shop). Sitä hoidettiin osuustoiminnallisilla periaatteilla, ja siellä oli työssä 50 räätäliä, jotka vuokrasivat Lindalalta työskentelytilan itselleen.
Kaikkien täytyi kuulua räätälien ammattiyhdistykseen. ”Sosialistisia oppeja edistettiin aktiivisesti Isossa Pajassa. Räätälit kuuntelivat valikoituja työväestöä koskevia kirjoituksia, sosialistista kirjallisuutta ja suomalaisia kirjailijoita kuten Aleksis Kiveä tai englantilaisia kirjailijoita kuten Shakespearea”, Lindström kertoo [suomennos omani].
Hiljaisempina aikoina joku räätäleistä luki ääneen työtovereilleen, mutta kiireisiksi ajoiksi palkattiin lukija. Pajan yhteydessä rouva Lindala piti ruokatavarakauppaa, ja alakerrassa toimi sauna.
Lindström-Best, Varpu: The Finnish Immigrant Community of Toronto 1887-1913. The Multicultural History Society of Ontario. 1979
Räätäli Jaakko Lindala oli muuttanut ensin Negaumeehen Michiganiin vuonna 1887. Sieltä hän tuli Torontoon ja oli alussa niin yksinäinen, että puhui peilikuvalleen. Vuokraemäntä kehotti häntä pyytämään ystäviään muuttamaan Torontoon. Lindala pyysi räätäliystäviään Suomesta ja Amerikasta muuttamaan, ja ystäväpiiriin kuului vuosisadan alussa seitsemän pariskuntaa ja muutama poikamies.
Vuonna 1903 merkittävin suomalaisten miesten työllistäjä Torontossa oli Lindalan omistama ISO PAJA (Big Shop). Sitä hoidettiin osuustoiminnallisilla periaatteilla, ja siellä oli työssä 50 räätäliä, jotka vuokrasivat Lindalalta työskentelytilan itselleen.
Kaikkien täytyi kuulua räätälien ammattiyhdistykseen. ”Sosialistisia oppeja edistettiin aktiivisesti Isossa Pajassa. Räätälit kuuntelivat valikoituja työväestöä koskevia kirjoituksia, sosialistista kirjallisuutta ja suomalaisia kirjailijoita kuten Aleksis Kiveä tai englantilaisia kirjailijoita kuten Shakespearea”, Lindström kertoo [suomennos omani].
Hiljaisempina aikoina joku räätäleistä luki ääneen työtovereilleen, mutta kiireisiksi ajoiksi palkattiin lukija. Pajan yhteydessä rouva Lindala piti ruokatavarakauppaa, ja alakerrassa toimi sauna.
Lindström-Best, Varpu: The Finnish Immigrant Community of Toronto 1887-1913. The Multicultural History Society of Ontario. 1979
lauantaina, syyskuuta 10, 2005
He olivat sortovuosien tyttöjä
Jura Jukola kirjoittaa blogissaan Timo Koivusalon elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa.
Minäkin olen viettänyt monta vuotta kaksipäisen kotkan varjossa, turvallisen välimatkan päässä museoissa ja kirjastoissa tutkimassa tuota aikakautta. Kiinnostukseni sortovuosiin alkoi kaukana Suomesta Kanadan vuosina.
Sekä Nelson Mandelan tytär Maki Mandela että Desmond Tutun tytär Mpho Tutu vierailivat Torontossa puhumassa maansa mustan väestön puolesta. He opiskelivat Yhdysvalloissa stipendiaatteina - ja pakolaisina.
Kun keskustelin Maki Mandelan ja hänen miehensä kanssa, mieleeni tuli aika, jolloin suomalaisiakin joutui pakenemaan tai suorastaan karkotettiin kotimaastaan. Kerroin heille tuosta ajasta.
Kielletty aikakausi
suomettumisen aikana
Jälkeenpäin ajattelin, että sortovuosista ei oltu paljon puhuttu Suomessa. Ainakin minun muistini mukaan niitä ei käsitelty edes koulun historian tunneilla. Palattuani Suomeen luin Helsingin Sanomista, että suomettumisen vuosina ei saanut kirjoittaa niistä edes poikakirjoja.
Kun aloin kirjoittaa Aurora-kirjoja, tuntui hyvin epätodennäköiseltä, että saisin niille kustantajan. Onneksi löytyi rohkea kustantaja ja ensimmäinen sortovuosien ajasta kertovat kirjani ilmestyi vuonna 1991.
Aurora-blogissa kerron, miten Aurora-kirjat syntyivät. Yleisö otti ensimmäisen Aurora-kirjani hyvin vastaan. Kirjasta otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua, ja minua pyydettiin kirjoittamaan lisää kirjoja tuosta 1900-luvun alun suomalaisen toisinajattelijan tytöstä.
Kirjasta Aurora ja Pietarin serkut sanottua:
”Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä.”
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat
(Nyt Maki on Dr. Mandela, Etelä-Afrikan kehityspankin johtaja ja Mphosta on tullut pappi kuten isästään.)
Minäkin olen viettänyt monta vuotta kaksipäisen kotkan varjossa, turvallisen välimatkan päässä museoissa ja kirjastoissa tutkimassa tuota aikakautta. Kiinnostukseni sortovuosiin alkoi kaukana Suomesta Kanadan vuosina.
Sekä Nelson Mandelan tytär Maki Mandela että Desmond Tutun tytär Mpho Tutu vierailivat Torontossa puhumassa maansa mustan väestön puolesta. He opiskelivat Yhdysvalloissa stipendiaatteina - ja pakolaisina.
Kun keskustelin Maki Mandelan ja hänen miehensä kanssa, mieleeni tuli aika, jolloin suomalaisiakin joutui pakenemaan tai suorastaan karkotettiin kotimaastaan. Kerroin heille tuosta ajasta.
Kielletty aikakausi
suomettumisen aikana
Jälkeenpäin ajattelin, että sortovuosista ei oltu paljon puhuttu Suomessa. Ainakin minun muistini mukaan niitä ei käsitelty edes koulun historian tunneilla. Palattuani Suomeen luin Helsingin Sanomista, että suomettumisen vuosina ei saanut kirjoittaa niistä edes poikakirjoja.
Kun aloin kirjoittaa Aurora-kirjoja, tuntui hyvin epätodennäköiseltä, että saisin niille kustantajan. Onneksi löytyi rohkea kustantaja ja ensimmäinen sortovuosien ajasta kertovat kirjani ilmestyi vuonna 1991.
Aurora-blogissa kerron, miten Aurora-kirjat syntyivät. Yleisö otti ensimmäisen Aurora-kirjani hyvin vastaan. Kirjasta otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua, ja minua pyydettiin kirjoittamaan lisää kirjoja tuosta 1900-luvun alun suomalaisen toisinajattelijan tytöstä.
Kirjasta Aurora ja Pietarin serkut sanottua:
”Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä.”
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat
(Nyt Maki on Dr. Mandela, Etelä-Afrikan kehityspankin johtaja ja Mphosta on tullut pappi kuten isästään.)
Kiitos vierailijoille. Kiitos niille jotka ovat kommentoineet ja antaneet neuvoja. Vielä on minulla paljon opittavaa.
En tulisi toimeen ilman toista, eri pohjalle laitettua blogia, jonne vien varastoon laskurin ja linkkejä katastrofitilanteissa. Vaikeimpia ovat tällä hetkellä käsityöryhmien merkit, joita en osaa asettaa vielä kaikkia tähän blogipohjaan. En kuitenkaan halua erottaa käsitöitä kokonaan eri blogiin. Käsityöt ovat olleet aina tärkeä osa minun elämääni. Ne ovat myös osa kulttuuria, varsinkin naisten kulttuuria.
Kuvan ja tekstin yhteensovittaminen on edelleen vaikeaa. Tulee niitä "haamupäivityksiä". Päädyin jälleen laittamaan kuvan ja tekstin eri kirjoitukseksi. Onko teillä niksejä siihen, miten kuvien laittaminen sujuu hyvin?
En tulisi toimeen ilman toista, eri pohjalle laitettua blogia, jonne vien varastoon laskurin ja linkkejä katastrofitilanteissa. Vaikeimpia ovat tällä hetkellä käsityöryhmien merkit, joita en osaa asettaa vielä kaikkia tähän blogipohjaan. En kuitenkaan halua erottaa käsitöitä kokonaan eri blogiin. Käsityöt ovat olleet aina tärkeä osa minun elämääni. Ne ovat myös osa kulttuuria, varsinkin naisten kulttuuria.
Kuvan ja tekstin yhteensovittaminen on edelleen vaikeaa. Tulee niitä "haamupäivityksiä". Päädyin jälleen laittamaan kuvan ja tekstin eri kirjoitukseksi. Onko teillä niksejä siihen, miten kuvien laittaminen sujuu hyvin?
perjantaina, syyskuuta 09, 2005
Kiinalaisia muistoja Torontosta
Viimeisimmän väestönlaskennan mukaan Torontossa on 2,48 miljoonaa asukasta, Suur-Torontossa (Greater Toronto Area) viisi miljoonaa. Toronton asukkaista 10,6 prosenttia on kiinalaista alkuperää, jo keskustassa 242 920 henkeä. People’s Daily kertoikin 1.3.2005, että kiinasta on tulossa Kanadan kolmas kieli.
Täsmennys: Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan Kanadassa on oli 1 094 700 kiinalaista alkuperää olevaa asukasta. Torontossa 435 685. Ontariossa 518 550. Näin kertoo Ryerson University School of Journalism. Diversity Watch.
Vapaapäivinä menimme Torontossa usein kävelemään kiinalaiseen kaupunginosaan. Vanha kiinalainen kulttuuri kiinnosti meitä kaikkia. Vanhempi poikamme luki yliopistossa myös kiinaa. Tyttäremme ystäväpiiri oli lukiossa enimmäkseen kiinalaista. He olivat ahkeria ja hyvin käyttäytyviä nuoria. Tyttären oikomishammaslääkärikin oli kiinalainen. Hienostuneesti hymyilevä isoäiti toi hammaslääkärityttärensä pienen tyttären sylissään usein asuinhuoneiston puolelta tarkkailemaan äidin potilaita vastaanottohuoneessa ja tarkistamaan, että äiti oli tallella.
Meillä oli kiinalaisia astioita, ja keittiössä tuoksui usein kiinalainen wokkiruoka, jota haimme myös lähellä olevasta kiinalaisesta ravintolasta. Ostimme useimmiten kukat kiinalaisen emigranttiperheen pitämästä kukkakaupasta, jossa liikkui myös perheen iäkäs isoisä kukkia hellästi hoitaen. Hän muistutti kovasti 94-vuotiaaksi elänyttä isoisääni.
Meitä vastapäätä oli pieni ruokatavarakauppa, jota pitivät koko ajan Kiinasta vasta tulleet siirtolaiset. He pitivät kauppaa vuoden pari ja siirtyivät sitten muihin töihin. Kuvassa näkyvä nainen oli viulutaiteilija ja hänen miehensä tietokoneinsinööri. Pian tuli isoäiti Kiinasta ja avasi akupunktiohoitolan kiinalaisessa kaupunginosassa. Hän menestyi niin hyvin, että nuorempi polvi sai lopettaa kaupan pitämisen ja siirtyä vähitellen omille aloilleen. Kiinalaiset ovat ahkeria ja menestyvät hyvin, minne hyvänsä he menevätkin.
Metellä oli 3.9. hauska kuva kiinalaisesta juhlasta 6.9. hän kertoi kiinalaisesta kaunokirjoituksesta. Myös Broken star kertoo kiinalaisesta lohikäärmeestä.
Täsmennys: Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan Kanadassa on oli 1 094 700 kiinalaista alkuperää olevaa asukasta. Torontossa 435 685. Ontariossa 518 550. Näin kertoo Ryerson University School of Journalism. Diversity Watch.
Vapaapäivinä menimme Torontossa usein kävelemään kiinalaiseen kaupunginosaan. Vanha kiinalainen kulttuuri kiinnosti meitä kaikkia. Vanhempi poikamme luki yliopistossa myös kiinaa. Tyttäremme ystäväpiiri oli lukiossa enimmäkseen kiinalaista. He olivat ahkeria ja hyvin käyttäytyviä nuoria. Tyttären oikomishammaslääkärikin oli kiinalainen. Hienostuneesti hymyilevä isoäiti toi hammaslääkärityttärensä pienen tyttären sylissään usein asuinhuoneiston puolelta tarkkailemaan äidin potilaita vastaanottohuoneessa ja tarkistamaan, että äiti oli tallella.
Meillä oli kiinalaisia astioita, ja keittiössä tuoksui usein kiinalainen wokkiruoka, jota haimme myös lähellä olevasta kiinalaisesta ravintolasta. Ostimme useimmiten kukat kiinalaisen emigranttiperheen pitämästä kukkakaupasta, jossa liikkui myös perheen iäkäs isoisä kukkia hellästi hoitaen. Hän muistutti kovasti 94-vuotiaaksi elänyttä isoisääni.
Meitä vastapäätä oli pieni ruokatavarakauppa, jota pitivät koko ajan Kiinasta vasta tulleet siirtolaiset. He pitivät kauppaa vuoden pari ja siirtyivät sitten muihin töihin. Kuvassa näkyvä nainen oli viulutaiteilija ja hänen miehensä tietokoneinsinööri. Pian tuli isoäiti Kiinasta ja avasi akupunktiohoitolan kiinalaisessa kaupunginosassa. Hän menestyi niin hyvin, että nuorempi polvi sai lopettaa kaupan pitämisen ja siirtyä vähitellen omille aloilleen. Kiinalaiset ovat ahkeria ja menestyvät hyvin, minne hyvänsä he menevätkin.
Metellä oli 3.9. hauska kuva kiinalaisesta juhlasta 6.9. hän kertoi kiinalaisesta kaunokirjoituksesta. Myös Broken star kertoo kiinalaisesta lohikäärmeestä.
torstaina, syyskuuta 08, 2005
Tyhmä kansa puhuu Kuva: Dover
Yhä enemmän käy niin, että kunkin ammattiryhmän asiantuntijoilla on vaarana vetäytyä omaan norsunluutorniinsa ja katsella sieltä ylimielisinä "tyhmää kansaa", joka ei ymmärrä mitään.
Tietotekniikan asiantuntijat tekevät liian vaikeita ja monimutkaisia laitteita. Kirkko uudisti jumalanpalveluksen vaikka "kansa" piti vanhasta (eikä pidä uudesta). Runoilijat kirjoittavat outoja ja käsittämättömiä runoja, vaikka "kansa" pitää loppusoinnuista. Kuvanveistäjät tekevät outoja patsaita, vaikka "kansa" pitää näköispatsaista, joita osattiin ennen tehdä. Ja aina syyllinen on "tyhmä kansa", joka ei ymmärrä mitään - ja johon lasken ilomielin itseni kuuluvaksi. Kansa ei osaa arvostaa oikeita asioita.
Siis, tavallisena ihmisenä (sorry, Karri Kokko, että pidän edelleen kiinni tästä termistä) toivon, että meitä, "tyhmää kansaa", kuunneltaisiin.
keskiviikkona, syyskuuta 07, 2005
Miksi siedämme tietokoneelta melkein mitä hyvänsä?
Siitä ei ole kauan, kun virkamiehet sanelivat kirjeensä sihteerille, joka merkitsi sen muistiin pikakirjoituksella ja sitten kirjoitti sen puhtaaksi kirjoituskoneella. Suurissa firmoissa oli kymmeniä konekirjoittajia. Nyt buddhalaisluostareissakin on tietokoneet.
Vielä 1970-luvulla tietokoneet olivat harrastelijoiden laitteita. Niiden kanssa piti näperrellä. Valtiovalloilla oli ollut tietokoneita toki aikaisemminkin. Ne olivat suuruudeltaan ja teholtaan aivan toista luokkaa kuin harrastelijan laitteet.
Mieheni vieraili kerran Kanadan valtion maanalaisessa atomibunkkerissa, jossa oli vielä 80-luvulla toiminnassa voimistelusalin kokoinen tietokone suunnattomine jäähdyttimineen. Nyt tietokone on tullut kirjan kokoiseksi ja on jokaisen ulottuvilla. Mutta helpottaako se elämää?
Johtavassa asemassakin olevat henkilöt käyttävät nykyään suuren osa päivästään sähköpostiin vastaamiseen ja raporttien kirjoittamiseen. Tietokone-ongelmat saattavat pysäyttää suuryhtiön toiminnan. Tietokonevirus voi tunkeutua lehtitaloon tai vakuutusyhtiöön.Tavallinen tietokoneen käyttäjä tuskailee jatkuvasti koneensa kanssa.
Emme sietäisi vastaavaa
miltään muulta kodinkoneelta.
Voisi sanoa, että tietokoneet ovat jääneet sinne 70-luvun tasolle. Niiden kanssa pitää näperrellä. Pitää olla asiantuntija, jotta selviää kunnolla. On kaksi ratkaisua. Ehkä kaikilla ei pitäisikään olla tietokonetta tai sitten pitäisi valmistaa helppokäyttöisiä malleja, joiden kanssa kuka hyvänsä selviää, joissa on vain perustoiminnat.
Pakostakin tulee mieleen 1900-luvun alku, jolloin herrasmiehet näpertelivät autojensa kanssa. Niissä ei ollut alussa edes jarruja. Ne kiisivät hulluina maiseman halki. Ne pysähtyivät keskellä katua tai metsätiellä. Piti astua ulos autosta ja alkaa veivata. Auto lähti liikkeelle, jos lähti. Autonomistajien piti palkata ammattitaitoisia autonkuljettajia.
Mutta auto vapautti ihmiset maantieteellisesti. Agatha Christie kertoo muistelmissaan siitä, miten hänen maailmansa avartui, kun hän hankki auton ja ajokortin. Samalla tavalla tietokone avartaa maailmaamme. Mutta valmis se ei vielä ole.
Vielä 1970-luvulla tietokoneet olivat harrastelijoiden laitteita. Niiden kanssa piti näperrellä. Valtiovalloilla oli ollut tietokoneita toki aikaisemminkin. Ne olivat suuruudeltaan ja teholtaan aivan toista luokkaa kuin harrastelijan laitteet.
Mieheni vieraili kerran Kanadan valtion maanalaisessa atomibunkkerissa, jossa oli vielä 80-luvulla toiminnassa voimistelusalin kokoinen tietokone suunnattomine jäähdyttimineen. Nyt tietokone on tullut kirjan kokoiseksi ja on jokaisen ulottuvilla. Mutta helpottaako se elämää?
Johtavassa asemassakin olevat henkilöt käyttävät nykyään suuren osa päivästään sähköpostiin vastaamiseen ja raporttien kirjoittamiseen. Tietokone-ongelmat saattavat pysäyttää suuryhtiön toiminnan. Tietokonevirus voi tunkeutua lehtitaloon tai vakuutusyhtiöön.Tavallinen tietokoneen käyttäjä tuskailee jatkuvasti koneensa kanssa.
Emme sietäisi vastaavaa
miltään muulta kodinkoneelta.
Voisi sanoa, että tietokoneet ovat jääneet sinne 70-luvun tasolle. Niiden kanssa pitää näperrellä. Pitää olla asiantuntija, jotta selviää kunnolla. On kaksi ratkaisua. Ehkä kaikilla ei pitäisikään olla tietokonetta tai sitten pitäisi valmistaa helppokäyttöisiä malleja, joiden kanssa kuka hyvänsä selviää, joissa on vain perustoiminnat.
Pakostakin tulee mieleen 1900-luvun alku, jolloin herrasmiehet näpertelivät autojensa kanssa. Niissä ei ollut alussa edes jarruja. Ne kiisivät hulluina maiseman halki. Ne pysähtyivät keskellä katua tai metsätiellä. Piti astua ulos autosta ja alkaa veivata. Auto lähti liikkeelle, jos lähti. Autonomistajien piti palkata ammattitaitoisia autonkuljettajia.
Mutta auto vapautti ihmiset maantieteellisesti. Agatha Christie kertoo muistelmissaan siitä, miten hänen maailmansa avartui, kun hän hankki auton ja ajokortin. Samalla tavalla tietokone avartaa maailmaamme. Mutta valmis se ei vielä ole.
tiistaina, syyskuuta 06, 2005
Ystävät ja naapurit
Linkit ovat palanneet. Kiitos neuvoista, Jura. Olin jo välillä ajatellut, että oma linkkilista olisi tarpeeton, sillä usein tulee mentyä suoraan Blogilistan kautta lukemaan blogeja. Mutta kun linkkilistaa ei ollut, tuntui, että jotain puuttui. Tarvitsemme nähtävästi jotain konkreettista muistuttamaan yhteyksistä, joita meillä on ihmisiin.
Tunnen vain pienen osan blogeja. Silloin tällöin kun on aikaa, päätän lukea uusia blogeja ja käyn läpi Blogilistaa järjestelmällisesti, tutkin kokeneitten bloggaajien linkkilistoja ja luen Blogisanomain esittelyjä.
Englantilaisilla on sanonta "We choose our friends, but God gives us neighbours". On sellaisia bloginpitäjiä, jotka tuntuvat heti tutuilta ja turvallisilta, samanlaisilta kuin me itse. Mutta useimmat blogituttavuudet ovat ehkä näitä Luojan lahjoja, ihmisiä joihin emme olisi koskaan tutustuneet, jos emme olisi innostuneet tästä harrastuksesta, joutuneet bloginaapureiksi.
Totuuden hetki. Uskallatko kokeilla? Lisäksi: Linkkilista evakossa
| Your Blog Should Be Green |
 Your blog is smart and thoughtful - not a lot of fluff. You enjoy a good discussion, especially if it involves picking apart ideas. However, you tend to get easily annoyed by any thoughtless comments in your blog. |
Tämä löytyi PöRRö Sahlbergin Ihan kivasta elämästä.
Kirjailijaelämää
* Madame de Sevigne (synt 1626) kirjoitti Provencessa asuvalle tyttärelleen 30 vuoden aikana 1500 kirjettä. Hän kuvasi niissä Pariisin elämää, sen ajan kuuluisuuksia ja juoruja.
* 1839 Charlotte Bronte hylkäsi kaksi kosijaa täysin samanlaisella kirjeellä: ”Huomaisitte, että en ole luonteeltani vakava ja viileä, vaan ennemminkin romanttinen ja omalaatuinen.”
* 1912 Theodore Dreiser joutui matkustamaan Amerikkaan Roonland-nimisellä laivalla, sillä hänellä ei ollut varaa ostaa lippua Titaniciin. Hän kuoli vuonna 1945.
* 1940 kuoleva Franz Kafka pyysi ystäväänsä tuhoamaan kaikki keskenjääneet käsikirjoituksensa. Näin ei käynyt, vaaan Oikeudenkäynti, Linna ja Amerikka ilmestyivät tekijänsä kuoleman jälkeen.
maanantaina, syyskuuta 05, 2005
Katrina Aftermath Blog (via Rathje)
Katrina Aftermath Blog (via Rathje)
Anna Rice: "Do you know what it means to lose New Orleans?"
Anna Rice: "Do you know what it means to lose New Orleans?"
Joanne Woodward
Joanne Woodward on kotoisin Amerikan Etelävalloista Georgiasta. Hän kertoi eräässä lehdistötilaisuudessa Torontossa, että hänen kotonaan saatettiin istua tuntikausia verannalla keinutuolissa juttelemassa.
Etelän taloissa voikin nähdä talon pituisella verannalla rivin keinutuoleja keskustelijoita odottamassa. New Orleans on suurkaupunki, mutta tuntui siltä, että ainakaan vanhassa keskustassa kenelläkään ei ollut kiire.
Tämä tuli mieleen kun näin televisiossa vanhoja neworleansilaisia, jotka eivät vieläkään haluaisi lähteä pois kotipaikkakunnaltaan. Heille on ollut tärkeää elämänilo, joie de vivre. He ovat nähneet ennenkin pyörremyrskyjä ja tulvia, mutta koskaan ennen ei ole heidän koko elämäntapansa ollut vaarassa tuhoutua.
Etelän taloissa voikin nähdä talon pituisella verannalla rivin keinutuoleja keskustelijoita odottamassa. New Orleans on suurkaupunki, mutta tuntui siltä, että ainakaan vanhassa keskustassa kenelläkään ei ollut kiire.
Tämä tuli mieleen kun näin televisiossa vanhoja neworleansilaisia, jotka eivät vieläkään haluaisi lähteä pois kotipaikkakunnaltaan. Heille on ollut tärkeää elämänilo, joie de vivre. He ovat nähneet ennenkin pyörremyrskyjä ja tulvia, mutta koskaan ennen ei ole heidän koko elämäntapansa ollut vaarassa tuhoutua.
sunnuntai, syyskuuta 04, 2005
Välilevynpullistuma tutustutti minut Amerikan naisten käsityökulttuuriin
Minusta piti tulla tutkija Kanadassa. Ensimmäisenä syksynä lasten lähtiessä kouluun istuuduin olohuoneen pöydän ääreen edessäni paksu pino kirjoja ja reikäkortteja, joita käytettiin ennen tietokoneita tutkimustyössä. Aioin tutkia lapsen asemaa intiaani- ja inuityhteisössä. Olin sopinut aiheen paikallisen yliopiston kanssa.
Eräänä päivänä selkääni vihlaisi,kipu ulottui jalkaan asti ja yltyi hirvittäväksi. Tunsin olevani kuin sotilas, joka pomppii taistelukentällä yhdellä jalalla toisen jalan tynkää raahaten. En ollut tuntea itseäni peilistä. Kasvoni olivat tuhkanharmaat.
Lääkäri määräsi minut pitkään vuodelepoon. Sain kovia särkylääkkeitä. Jossain välissä todettiin sairaalassa iso välilevynpullistuma, joka olisi haluttu siellä leikata. Päätin koettaa muita keinoja: lepoa, fysioterapiaa ja kävelyä.
En pystynyt pitämään edes kirjaa kädessäni. Mieheni toi minulle kaupasta painoltaan kevyintä mahdollista luettavaa. Pienessä kaivoskaupungissa, jossa asuimme silloin, ei ollut paljon valinnanvaraa. Kevyitä ja halpoja olivat käsityölehdet. Niitä oli paljon. Sillä tavalla tutustuin amerikkalaiseen käsityökulttuuríin.
Lue lastun loppuosa uudesta blogistani, jonka nimi on Broken Star. Miksi nimi Broken Star? (Broken Star on symboli elämän epätäydellisyydestä)
Eräänä päivänä selkääni vihlaisi,kipu ulottui jalkaan asti ja yltyi hirvittäväksi. Tunsin olevani kuin sotilas, joka pomppii taistelukentällä yhdellä jalalla toisen jalan tynkää raahaten. En ollut tuntea itseäni peilistä. Kasvoni olivat tuhkanharmaat.
Lääkäri määräsi minut pitkään vuodelepoon. Sain kovia särkylääkkeitä. Jossain välissä todettiin sairaalassa iso välilevynpullistuma, joka olisi haluttu siellä leikata. Päätin koettaa muita keinoja: lepoa, fysioterapiaa ja kävelyä.
En pystynyt pitämään edes kirjaa kädessäni. Mieheni toi minulle kaupasta painoltaan kevyintä mahdollista luettavaa. Pienessä kaivoskaupungissa, jossa asuimme silloin, ei ollut paljon valinnanvaraa. Kevyitä ja halpoja olivat käsityölehdet. Niitä oli paljon. Sillä tavalla tutustuin amerikkalaiseen käsityökulttuuríin.
Lue lastun loppuosa uudesta blogistani, jonka nimi on Broken Star. Miksi nimi Broken Star? (Broken Star on symboli elämän epätäydellisyydestä)
lauantaina, syyskuuta 03, 2005
Voiko New Orleansin pelastaa?
Vesi on alkanut laskeutua New Orleansista Pontchartrain-järveen. Eläinsuojeluyhdistys SPCA noutaa lemmikkieläimiä hyljätyistä taloista. Sadat tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotiinsa ja joutuvat evakoiksi.
Hillary Clinton on kovana öljy-yhtiöille.On alettu keskustella siitä, kannattaako jälleenrakentaa kaupunkia niin vaaralliselle paikalle, ja myönnetään, että on kysymys tunneasioista.
Bush on sanonut, että New Orleans syntyy vielä entistä ehompana. Mutta olisiko se enää New Orleans? Kaupungin viehätys on ollut siinä, että se on vanha, kulunut, kulttuuriltaan aivan omaa luokkaansa. Suurin osa Amerikan suurkaupungeista muistuttaa niin paljon toisiaan, että pitkillä automatkoilla ei näe niissä paljonkaan eroa.
Telttailumatkat eri puolille Amerikkaa olivat meille pitkän ja usein kovin ankean siirtolaisuuden ajan valopilkkuja. Muutamat seudut ovat jääneet unohtumattomina mieleen. New Orleans on yksi niistä. Sen luonto, talot ja ihmiset.
Amerikka ei ole vain Bush ja viime vuosien politiikka. Amerikka on kokonainen maailma. Sillä on hätkähdyttävän kaunis ja vaihteleva luonto. Sillä on oma erikoislaatuinen kulttuurinsa, jonka ovat synnyttäneet eri puolilta maailmaa sinne muuttaneet siirtolaiset. Rakastan Amerikan luontoa ja sen ihmisiä.
Hillary Clinton on kovana öljy-yhtiöille.On alettu keskustella siitä, kannattaako jälleenrakentaa kaupunkia niin vaaralliselle paikalle, ja myönnetään, että on kysymys tunneasioista.
Bush on sanonut, että New Orleans syntyy vielä entistä ehompana. Mutta olisiko se enää New Orleans? Kaupungin viehätys on ollut siinä, että se on vanha, kulunut, kulttuuriltaan aivan omaa luokkaansa. Suurin osa Amerikan suurkaupungeista muistuttaa niin paljon toisiaan, että pitkillä automatkoilla ei näe niissä paljonkaan eroa.
Telttailumatkat eri puolille Amerikkaa olivat meille pitkän ja usein kovin ankean siirtolaisuuden ajan valopilkkuja. Muutamat seudut ovat jääneet unohtumattomina mieleen. New Orleans on yksi niistä. Sen luonto, talot ja ihmiset.
Amerikka ei ole vain Bush ja viime vuosien politiikka. Amerikka on kokonainen maailma. Sillä on hätkähdyttävän kaunis ja vaihteleva luonto. Sillä on oma erikoislaatuinen kulttuurinsa, jonka ovat synnyttäneet eri puolilta maailmaa sinne muuttaneet siirtolaiset. Rakastan Amerikan luontoa ja sen ihmisiä.
Liikaa kauhun kuvia
Suuret katastrofit alkavat olla nykyään niin toistuvia, että niitä ei jaksa enää seurata muuten kuin vähän kauempaa. Kauhun kuvia tulvii kaikkialta. Auttaa me voimme kuitenkin kaikki omalta pieneltä osaltamme.
Yllä oleva enkelireliefi on koristanut joskus jonkun torontolaisen rakennuksen julkisivua. Olen kuvannut sen The Guild -puistossa, johon on koottu arkkitehtonisesti ja taiteellisesti tärkeitä osia puretuista tai tuhoutuneista rakennuksista.
Yllä oleva enkelireliefi on koristanut joskus jonkun torontolaisen rakennuksen julkisivua. Olen kuvannut sen The Guild -puistossa, johon on koottu arkkitehtonisesti ja taiteellisesti tärkeitä osia puretuista tai tuhoutuneista rakennuksista.
perjantaina, syyskuuta 02, 2005
Ei armoa Amerikalle?
Le Monden kirjeenvaihtaja Corinne Lesnes ihmetteli blogissaan Big picture kirjoituksessa Nous sommes tous sitä, että Katrinan uhreille ei heru sympatiaa eikä apua Euroopasta. 70 lukijaa kommentoi.
New Orleansin auttamisesta kirjoittaa myös Charles T. Downey artikkelissaan Recovering from Katrina. Siinä on myös englanninkielinen käännös Lesnes'n kirjoituksesta. Nyt on empatian ja avun aika. Myöhemmin voi esittää kritiikkiä. "We will ask tough questions afterwards", Downey kirjoittaa.
Mutta kuten David Brooks kirjoittaa New York Timesissa suuriin katastrofeihin kuuluvat myös suuret huhut ja syyttelyt.
Amerikka on auttanut Eurooppaa. Se on auttanut Suomeakin. Olisi toivottavaa ja inhimillistäkin, että osoitettaisiin edes hiukan empatiaa Amerikalle.
New Orleansin auttamisesta kirjoittaa myös Charles T. Downey artikkelissaan Recovering from Katrina. Siinä on myös englanninkielinen käännös Lesnes'n kirjoituksesta. Nyt on empatian ja avun aika. Myöhemmin voi esittää kritiikkiä. "We will ask tough questions afterwards", Downey kirjoittaa.
Mutta kuten David Brooks kirjoittaa New York Timesissa suuriin katastrofeihin kuuluvat myös suuret huhut ja syyttelyt.
Amerikka on auttanut Eurooppaa. Se on auttanut Suomeakin. Olisi toivottavaa ja inhimillistäkin, että osoitettaisiin edes hiukan empatiaa Amerikalle.
Elämä voittaa
Elämä voittaa
Luin äsken uusia blogeja. Suomenruotsalaisen kirjoittajan puutarhasta löytyi kukkia, jotka ilahduttivat.
Rauno Räsäsen blogin SYKSY-lastussa on useita kauniita kuvia, joissa nähdään vesi rauhoittavana ja ystävällisenä elementtinä.
Tänään on kulunut kolme kuukautta siitä, kun aloitin blogiin kirjoittamisen. Kiitos lukijoille! Poikani ottamassa kuvassa olevat kukat ovat New Orleansista ennen vuotta 2005. Muistuttakoot ne siitä, että kukat nousevat uudelleen sielläkin, missä on ollut kauhua ja hävitystä. Meidän on nykyään välillä vaikeaa uskoa sitä, kun tiedotusvälineet tulvivat kuvia onnettomuuksista ja väkivallasta eri puolilta maailmaa.
Luin äsken uusia blogeja. Suomenruotsalaisen kirjoittajan puutarhasta löytyi kukkia, jotka ilahduttivat.
Rauno Räsäsen blogin SYKSY-lastussa on useita kauniita kuvia, joissa nähdään vesi rauhoittavana ja ystävällisenä elementtinä.
Tänään on kulunut kolme kuukautta siitä, kun aloitin blogiin kirjoittamisen. Kiitos lukijoille! Poikani ottamassa kuvassa olevat kukat ovat New Orleansista ennen vuotta 2005. Muistuttakoot ne siitä, että kukat nousevat uudelleen sielläkin, missä on ollut kauhua ja hävitystä. Meidän on nykyään välillä vaikeaa uskoa sitä, kun tiedotusvälineet tulvivat kuvia onnettomuuksista ja väkivallasta eri puolilta maailmaa.
torstaina, syyskuuta 01, 2005
Suosittu lomailukohde Biloxi
Tähän asti lempeästä ilmastostaan tunnettu Biloxi on ollut suosittu lomailukohde. Se on Missisipin vanhin kaupunki, perustettu jo vuonna 1699 ja siirretty lahden toiselta puolen nykyiselle paikalleen vuonna 1719. Se oli ranskalaisen Louisianan territorion pääkaupunki. Se on myös pyhiinvaelluskeskus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)