Rekisteröinti on muuttanut Kiiltomadon keskustelupalstan miellyttäväksi

Kukkia Kiiltomadolle!

Kävin pitkästä, pitkästä aikaa lukemassa Kiiltomadon keskustelupalstaa. Rekisteröinti on muuttanut puolessa vuodessa Kiiltomadon. Siellä keskustellaan nyt miellyttävästi, ja erilaiset ihmiset voivat esittää rauhassa mielipiteitään joutumatta hyökkäyksen kohteeksi. Tuli hyvä mieli.

Käykää Kiiltomadossa! Nyt voisi aloittaa kunnon keskustelut..

Näkymä raitsikkapysäkillä

valo, originally uploaded by amnellanna.

Kun meillekin hankittiin jouluvalot 8kodin ulkovalot jouluksi)

Harrastuksena nukkekodit

Tämän talon laittamisessa on kulunut kymmenen päivää. Vielä on kaikenlaista pientä laitettavaa kuten lamput.




Uusi palvelustyttö ihmettelee 1900-luvun alun talon aarteita.

Klikkaa kuvia ja käy katsomassa Flickristä sarjat "Auroran koti" ja "The new maid in the new house."

Täältä löydät kaikki nukkekotiharrastukseni vaiheet ja sen, miksi olen niistä kiinnostunut.

The Maid, A story in 4 Frames

Orkidea kukassa yli kolme kuukautta

In bloom over 3 months, originally uploaded by amnellanna.

Sama orkidea on ollut kukassa jo elokuusta asti. joulukuuhun asti, siis neljä kuukautta.

Kuin Hitchcockin elokuvassa tai sodassa

Kuva: Freefoto.com

Eilen poliisihelikopteri pörräsi Ison Roobertinkadun yläpuolella kuin Hitchcockin elokuvassa. Tuli nimittäin heti mieleen North by Northwest (1959), jossa tavallinen virkamies (Cary Grant) pakenee hyönteismyrkkyä levittävää lentokonetta autiolla maaseudulla.

Poliisihelikopteri kulki Ison Roban yläpuolella niin kauan, että olo tuntui jo kiusalliselta. Ihmiset kurkistelivat helikopteria sateenvarojensa alta. Eräs nuori nainen pysähtyi kohdalleni ja kysyi: "Pitäisikö tässä pelätä?" Mitä helikopteri etsi?

Etsipä se ketä hyvänsä, jokainen meistä tunsi itsensä varmaan jossain määrin valvotuksi, tarkkailluksi, minäkin joka kannoin nukketalon hellaa mustassa kassissani. Tänä aamuna uutisissa sanottiin, että eilen etsittiin naisvankikarkuria. Mutta etsittäisiinkö tavallista vankikarkuria ihan helikopterin kanssa? Oletin helikopterin liittyvän Putinin vierailuun.

Kun helikopteri seuraa parin korttelin matkan aivan yläpuolella, tulee vainoharhainen primitiivinen tunne: tuo jahtaa minua. Johtuneeko se elokuvista vaiko ihmisen luontaisesta itsesuojeluvaistosta, mutta tuollaisessa tilanteessa ihminen haluaisi mennä jonnekin suojaan.

Minulle tuli mieleen myös Kyproksen sota, jossa lentokone tai helikopteri merkitsi vaaraa. En unohda sitä yötä, jonka olin lasteni kanssa Nikosian keskustan hotellissa ennen evakuointia. Paksu patja oli nostettu hotellihuoneemme ikkunan eteen. Pahimmalta tuntui pitkä vaahtosammuttajien rivi hotellin käytävässä ja jatkuvat sodan äänet.

Sitä ennen oli tapahtunut jo paljon. On ihmeellistä, että en ole kirjoittanut siitä. Mutta tunnen yleensäkin itseni niin ulkopuoliseksi Suomessa, että olen tottunut, että ihmiset eivät ymmärrä kokemuksiani. Tietenkin siitä olisi pitänyt kirjoittaa tuoreeltaan, kun ihmisten muistissa olivat vielä uutiset Kyproksen vallankumoukssta ja sodasta ja meidänkin perheen kuvat ja haastattelut lehdissä ja radiossa. Mutta siinä vaiheessa olimme jo päättäneet lähteä pois Suomesta.

Kirjoittaminen, kommentti

Kommentti Lassi Kämärin blogiin 9.11.2005

Lassi,

Nuo ovat oikein hyviä neuvoja kirjoittajille.

Ajattelun ja ilmaisun rinnalle asettaisin alitajunnan. Ehkä se leijuu kaksosten -ajattelun ja ilmaisun - takana niin läpikuultavana, että se unohtuu. Mutta neuvoithan lukemaan paljon, ja sehän ruokkii alitajuntaa, josta luovuus nousee.

Kannattaa kuitenkin opiskella vieraita kieliä. Niiden avulla, jo alkeidenkin, oppii ymmärtämään aivan uudella tavalla muita kulttuureita. Ajattelen tässä vaikkapa kiinan tai venäjän alkeiskursseja, jotka olen käynyt. Ei ole monta lausetta päähän jäänyt, mutta mielessä on entistä elävämpänä kuva noista ihmisistä.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus rikastuttaa. Kun näkee muiden kulttuurien ihmiset ihmisinä, näkee myös omat juurensa selvemmin. Näkee oman kotinsa ja vanhempansa uudesta näkökulmasta.
Lisäisin: Ole sitkeä. Ole ahkera.
Pidä huolta fyysisestä kunnostasi, suojele aivojasi.

Mitä lukija haluaa?

Tämä kommentti on kirjoitettu jo vuonna 2005, mutta on nyt ajankohtainen. Se liittyy siihen, mitä Helsingin Sanomat kertoi äsken: klassikoiden suosio on noussut, sillä niissä löytyy jotain, mitä ei ole nykykirjallisuudessa. Minulla ei ole enää sitä lehteä, joten en voi luetella syitä. Arvaisin, että vanha kunnon romaani kiehtoo, sillä siinä on vielä kaksi asiaa, jotka ovat kadonneet nykykirjallisuudesta usein: juoni ja totuus.

Entä naistenromaanit?
2005-11-18

Pakostakin tulee mieleen kysymys: Miksi murhaamisen, raiskaamisen, itsemurhien, juopottelun yms kuvaus on korkeampaa taidetta kuin meikkaamisen, ostoksilla käymisen, synnyttämisen, lasten hoitamisen, vaihdevuosien tai muun naisellisen toiminnan kuvaus?

Tuossa edellisessä ryhmässähän on tietysti helpompi saada aikaan jännite, taistelu hyvän ja pahan välillä klassisten romaanien tyyliin.

Mutta kun hyvää ja pahaa ei "todistetusti" voi enää erottaa toisistaan, nämä romaanit ovat usein yhtä pötköä, kuonaa johon lukijat alkavat perinpohjin kyllästyä ja pakenevat mielellään optimistisemman kirjallisuuden eli viihteen tai klassikoiden pariin.

Huumori saattaisi pelastaa nykytilanteen, mutta se on vaikea laji.

Katoaako kirjoja kirjastoista?

Kuinkahan paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

Mistä kertoo kirjan katoaminen kirjastosta? Jokin kirja on tullut kuulemma Amerikassa kuuluisaksi siitä, että sitä on varastettu harvinaisen paljon kirjastosta. Onko kirjailijalle hyväksi vai pahaksi, jos hänen kirjojaan katoaa tavalla tai toisella kirjastosta? Onko se suosiota vai sabotaasia?


Vähän yli puoli vuotta uusimman kirjani "Pako Tallinnaan" ilmestymisestä huomasin, että sitä oli ilmoitettu "kadonneeksi" viisi kappaletta pääkaupunkiseudun kirjastoihin siihen mennessä hankituista 25 kappaleesta.

Käytämme paljon kirjastoa, ja joskus meiltäkin on kadonnut joku kirja, jonka olemme sitten korvanneet. Tuo viisi 25:stä tuntui suurelta luvulta. Ystävällinen kirjastonhoitaja vastasi on-line-neuvonnassa, että valitettavasti tällaista sattuu. Hänkin piti lukua suurena.

Pyynnöstäni kolme viidestä kirjastosta hankki uuden kirjan "kadonneen" tilalle. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

(Edellinen teksti oli kommentti Loistava puhallus -blogissa vuonna 2005)

Lisäys: Tänään 18.helmikuuta huomasin, että kolme Aurora, vaahteranlaakson tyttö -kirjaani on ilmoitettu kadonneiksi, nimittäin Pasilan, Kalajärven ja Kirjasto Omenan kirjastoista. Tämä on ikävä asia, sillä Aurora-kirjani ovat loppuunmyytyjä eikä niitä saa enää. Jos olet kadottanut kirjani, palauta se kirjastoon. Kirjalijat alkavat saada tuloja lainausten mukaan.

6/2007: "Aurora ja Molly" kadonnut Itäkeskuksen ja Tikkurilan kirjastosta

12/2008:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö kadonnut Etelä-Haagan ja Ruoholahden kirjastoista
ja Pako Tallinnaan Ruoholahden kirjastosta

Siis ainakin 13.
Voi olla enemmän, sillä käyn harvoin katsomassa kirjojeni lainauslukuja. Mutta yleensä huomaan joka kerta, että joitakin kirjoja on ilmoitettu kadonneiksi. Jos yhden kirjailijan kirjoja katoaa kahden vuoden aikana ainakin 13 kirjaa Helsingin kirjastoista, kuinkahan paljon katoaa kirjoja kaiken kaikkiaan.
2012
Nyt on taas kadonnut toista osaa  (Pako Tallinnaan) kolme  kappaletta 25:stä (Sello, Malmi, Suutarila).

Kommentteja Blogisanomissa

Kommentti Blogisanomissa 19.10.2005 - 11:50

Suomalainen blogimaailma on selvästikin jonkinlaisessa kuohunnassa. Kun blogien määrä lisääntyy, syntyy luonnostaan monenlaisia ryhmiä, kuten tavallisessa elämässäkin.

Ensimmäisiä suomalaisia bloggaajia voi verrata esimerkiksi Mayflowerilla menneisiin "ensimmäisiin" amerikkalaisiin, ja heidän jälkeläisiinsä, joita pidetään ja jotka pitävät itse itseään eliittinä.

Onko meillä ihmisillä taipumus valita "kuninkaita" ja "aatelistoa" vaikka hiekkalaatikolla? Luoko se turvallisuutta?

Blogisanomissa kotisivublogista

Blogisisko
30.10.2005 - 13:03
Tein eilen sen, mitä halusin heti alussa: blogin, joka on kotisivu eli korvaa ja täydentää kotisivujani [Anna Amnellin kotisivublogi, jota olen muuttanut juuri tänään], jotka ovat kovasti vanhentuneet, mutta joita en osaa itse korjailla.

Kuten aina käy, huomaa, että muut ovat keksineet saman jo ajat sitten. 'Homepageblog' ei olekaan uutta.
Suomeksi löysin kuitenkin vain yhden merkinnän Googlella ("Connetin hiekkalaatikko") 'kotisivublogista'. Mutta eivätkö esimerkiksi neulerinkien blogit ole kotisivublogeja?

Onko muillakin kotisivublogeja? Onko kotisivublogi blogi? Voiko sen ilmoittaa Blogilistalle?

Tehkää itsellenne kotisivublogi. Se on nopeatekoinen ja helppo. Vilkaiskaa. Kertokaa, mitä ajattelette tästä asiasta?

Anna Amnell/Blogisisko Blogisanomissa 30.10.2005
Eivät blogit ole sen kummempia kuin muukaan tiedonvälitys ja -säilyttäminen. Ajattele blogeja mahdollisuutena. Muutama blogi korvaa ison kasan pölyä kerääviä mappeja ja albumeita.

Blogi on hyvä renki, mutta huono isäntä.:)

Kokemuksia Kiiltomadosta

Olin lievässä flunssassa joululoman 2003 aikaan. Ei voinut kuitenkaan mennä minnekään kylään, ei voinut kutsua ketään. Mitä tehdä? Eräs kirjailija oli kertonut, että on kiinnostava kirjallinen keskustelupalsta nimeltä Kiiltomato. En ollut tiennyt Kiiltomadosta mitään sitä ennen, en edes Kiiltomadon kirjallisuuskritiikistä. Arvelin, että henkevä ja sivistynyt keskustelu piristäsi flunssaista.

Kiiltomato oli siis minulle vain kerran lukemani nimi. Luin Kiiltomatoa ensi kerran tuona Tapaninpäivänä vuonna 2003 ja osallistuin myös keskusteluun. Heti alkuun ihmettelin aiheita, joista siellä keskusteltiin innokkaimmin.

Kokemuksiani Kiiltomadosta 2003-2004

Motto:

Päivä alkaa aina niin iloisesti täällä Kiiltomadossa, suomalaisen sivistyneistön viehättävässä seurassa. Pirkko Anna Amnell 22.04.04 klo 10:22


Yleistä vuosilta 2003-2004:

Oli yllättävää, että aloittamiini kirjallisiin aiheisiin kiinnostui yleensä vain muutama. Keskustelu oli niissä kuitenkin miellyttävää.

27.12.2003 "Sofi Oksanen – kolmannen kulttuurin kirjailija." (0)

01.02.04 "Minulla oli vielä lähde" (Runeberg - 6 puheenvuoroa )

06.02.2004 "Kodikkuus kolmannella vuosituhannella" Bachelard-arvostelusta (12 kommenttia)


Yhdistelmä kirjallisuus ja politiikka kiinnostivat sen sijaan mahdottomasti ja ketjut venyivät:

Esim.
13.03.04 12:22 "Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin"
28.03.04 12:50 "Postmodernismi ja kirjallisuus"

"Toisinajattelija-puheenvuoro" "Mekin saamme nyt puhua", johon olin ajatellut lopettaa Kiiltomatoon osallistumiseni, synnytti 10 päivän nettikivityksen, yhteensä 112 puheenvuoroa 6.4-15.4, kun lasketaan mukaan toisen kirjoittajan aloittama jatko siihen.

06.04.04 10:10 "Mekin saamme nyt puhua". (100 puheenvuoroa)

Liian pitkäksi venyneen ketjun katkaisi Kristina Carlson aloittamalla 13.04.04 20:18 ketjun "Jatkoa vanhaan aiheeseen." (12 puheenvuoroa)

15.04.04 17:56 "Kakkuresepti 3. vuosituhannelle." Yritykseni aloittaa normaali keskustelu [ehdottaa, mitä toivoisi uudelta vuosituhannelta] muuttui rähinäksi. (65 puheenvuoroa)

Kiiltomatoon ehdottomasti kuuluva tärkeä aihe kiinnosti ja keskustelu oli aika hyvää: 12.11.04 13:59 "Mitä mieltä olet sananvapaudesta"(yli 70 puheenvuoroa).

Odotan kiinnostuksella, avaako Kiiltomadon uusi päätoimittaja Karo Hämäläinen Kiiltomadon arkistot luettaviksi. Olen itse tulostanut keskustelut, joissa olin mukana.

Suuri joukko kiiltomatolaisia osallistui myös Rihmastoon, johon minäkin kirjoitin jonkin aikaa nimimerkillä Tiger. Oikea nimeni oli myös esillä. Rihmastossa oli mielestäni mukava tunnelma. Samaa ei voinut sanoa sen ajan Kiiltomadosta. Siellä ei ollut silloin rekisteröintä, jonka ottamista vastustettiin ankarasti.

Osa Kiiltomadon keskusteluihin osallistuneista siirtyi bloggaajiksi.
Olen tulostanut kaikki keskustelut, joihin osallistuin Kiiltomadossa, sillä sen ajan Kiiltomato oli mielestäni erittäin kiinnostava vaihea kulttuurisesti ja poliittisesti. Sitä ei olisi uskonut, jollei olisi kokenut sitä itse.

Kiiltomadossa vastustettiin ankarasti rekisteröintä. Kun se vihdoinkin saatiin aikaan, on tunnelma Kiiltomadossa muuttunut miellyttäväksi

Minulla oli vielä lähde

 Alustus keskusteluun. Kiiltomato 1.2.2004

Minulla oli vielä lähde. [Sua lähde kaunis katselen]

Spontaanisti suoraan nettiin kuten muutkin alustukseni, tämä aamulla kun olin lukenut Hesarista Fagerholmin artikkelin:

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs kauneimpia lapsuudenmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti ihan pinnistää ettei tullut kyynel silmään.

Monika Fagerholm kertoo tämän aamun Helsingin Sanomissa aivan päinvastaisen muiston samasta laulusta (HS 1.2.2004). Se piti laulaa hänen koulussaan yksinlauluna, ja tilanne aiheutti lapselle häpeän ja epäonnistumisen tunteen.

En varmaankaan edes tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen suomalainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.

Minun mummoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun mentiin lähteelle – niin tekevät suomensukuiset naiset yhä vieläkin jossain Venäjällä. Lähteen reunalla kasvoi maariankämmekkä, ja pilvien varjot vaelsivat veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

(Tästä syntyi lyhyt, mutta miellyttävä keskustelu)

Kodikkuus kolmannella vuosituhannella

Kirjoituksia Kiiltomadon keskustelufoorumissa:

Olin lukenut ensi kerran Kiiltomatoa tapaninpäivänä 2004 ja osallistunut myös keskusteluun. Osallistuminen jatkui vuonna 2004.

Eräs mukava keskustelu:

6.2.2004 Kodikkuus kolmannella vuosituhannella (alustus ja viestejä keskustelussa)

Tilan poetiikka-keskustelu on miellyttävä muisto Kiiltomadosta.

Minun alustukseni Kiiltomatoon 6.helmikuuta myöhään illalla:

Risto Niemi-Pynttäri tutustuttaa meidät [Kiiltomadon kritiikissään] Gaston Bachelardin Tilan poetiikkaan. Mikä ilahduttava kirja-arvostelu!

Mutta onko kodikkuus sellaista, josta voi Bachelardin tavoin vain haaveilla, muistella menneiden aikojen elintapaa?

Arkkitehtuurin professori Witold Rybczynski kertoo kirjassaan Home. A short history of an idea (1986), että niinä kuutena vuotena, jotka hän opiskeli arkkitehtuuria, kodikkuudesta, mukavuudesta (comfort) puhuttiin vain kerran. Silloinkin siitä puhui insinööri, joka selosti ilmastointi- ja lämmityslaitteita.

Kun hän alkoi suunnitella omaa kotia, hän huomasi Bachelardin lailla palaavansa yhä uudelleen muistelemaan vanhojen aikojen mukavia taloja.

Rybczynski on sitä mieltä, että kodikkuus alkoi Hollannissa jo 1600-luvulla. Sen ajan talot ovat meille tuttuja maalauksista. Hollantilaiset alkoivat ensimmäisinä arvostaa lasta, kotia ja puutarhaa. Perin kodikkaana pitää Rybczynski myös entisaikojen norjalaisia maalaistaloja.

Rybczynski pitää mukavuutta olennaisena vaatimuksena ihmisen asunnolle. Hän myöntää, että kodikkuutta ovat osanneet aina eniten arvostaa ne, jotka ovat täysin vailla sitä: köyhät ja kodittomat.

Rybczynskistä on paljon tietoja esim Googlessa, mm "A House is not a Home", Barbara Spronkin haastattelu.

Mitä me tarvitsemme kodikkuuteen? Mikä ei ole kodikasta? Mikä tekee kodikkuuden runolliseksi?

Täällä enemmän samasta aiheesta.

Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin

Kirjoituksia Kiiltomadon keskustelufoorumissa:

Olin lukenut ensi kerran Kiiltomatoa tapaninpäivänä 2004 ja osallistunut myös keskusteluun. Osallistuminen jatkui vuonna 2005.Seuraava alustus pontaanisti suoraan nettiin kuten muutkin alustukseni, samana aamuna, kun olin juuri lukenut Hesarista Fagerholmin artikkelin.(Kiiltomadossa oli keskusteltu siitä, miten kirjailijoiden ja suomalaisen kirjallisuuden asemaa voitaisiin parantaa.)



13.3.2004 Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin (alustus Kiiltomadossa)

Kirjailijan - ja yleensäkin luovan taiteilijan - ammatti on monessa suhteessa erilainen kuin muut. Koska olen itse alkanut kirjoittaa vasta myöhäisessä keski-iässä, voin verrata kirjoittamista ja kirjallista maailmaan muihin aloihin, joilla olen toiminut.

Minun mielestäni Suomessa käydyssä kirjallisessa keskustelussa ei puhuta riittävästi kirjallisista arvoista, vaan keskusteluun sekoitetaan aivan liikaa kirjallisuudelle ulkopuolisia asioita.

Pahinta tässä maassa yleensäkin on se, että kansamme on edelleen jakaantunut: kaupunkilaisiin ja maalaisiin, oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin, uskontoja arvostaviin ja uskontoja herjaaviin. Tämä jakaantuneisuus tuntui minusta järkyttävältä shokilta, kun palasin yhdeksän siirtolaisvuoden jälkeen monikulttuurisesta Kanadasta Suomeen.

Tuntuu monesti siltä, kuin täällä asuisi kaksi kansaa, jotka käyvät jatkuvaa henkistä sisällissotaa ja valtataistelua. Tällainen tilanne on vaarallista pienelle maalle ja sen kulttuurille, kun on väestöä vain yhden suurkaupungin verran. Se vie henkisiä voimavaroja, jotka voisi käyttää muuhun.

Jakaantuneisuus näkyy selvästi kirjallisessa elämässä: kirjallisuuskritiikissä, palkintojen jakamisessa, kustannustoiminnassa sekä apurahojen ja eläkkeiden myöntämisessä. Jos halutaan, että suomalainen kirjallisuus yleensäkin säilyy, olisi viisasta toimia yhdessä ja oppia arvostamaan ennen kaikkea kirjailijan todellista ammattitaitoa.

Suomessakin on yhä enemmän ihmisiä, jotka pystyvät lukemaan kaunokirjallisuutta ja kirjallisuutta käsitteleviä lehtiä muillakin kielillä. Niissä ei tarvitse kohdata tätä jatkuvaa suomalaista jankutusta, mikä lienee yksi syy ulkomaisten kirjojen ja lehtien suureen suosioon.

Lohduttaako Nietzsche?

22.4.2005 Lohduttaako Nietzsche (alustus Kiiltomadossa)

Tämän aamun Helsingin Sanomien haastattelussa (22.4.2005) Helena Sinervo sanoo, että häntä lohduttaa Nietzsche ja toteaa:
"Että minkäänlaista muuta totuutta ei olekaan kuin fiktion totuus."

Olen sitä mieltä, että Sinervon Finlandia-palkittu kirja "Runoilijan talossa" on romaani, jossa on romaanin oma sisäinen totuus.

Mutta onko "Runoilijan talossa" myös relativistisen maailmakuvan julistus?

Tuollainen nietzscheläinen ajattelu johtaa nimittäin suoraan relativismiin, pohjattoman kuilun yläpuolella leijumiseen: Ei ole mitään totuutta. Elämällä ei ole kestävää perustaa. Elämä on ikuista päämäärätöntä harhailua.

Lohduttavaa?

Mekin saamme nyt puhua

Mekin saamme nyt puhua 6.4.2004 (alustus keskusteluun Kiiltomadossa)

06.04.04 10:10 "Mekin saamme nyt puhua". (100 puheenvuoroa) Liian pitkäksi venyneen ketjun katkaisi Kristina Carlson aloittamalla 13.04.04 20:18 ketjun "Jatkoa vanhaan aiheeseen." (12 puheenvuoroa)

"Kehuin tässä jokin aika sitten, että ikärasismia en ole tavannut Kiiltomadossa. Nyt olen tavannut. Kun mielipiteistäni ei pidetty, minua nimiteltiin "sinivalkoiseksi tädiksi". Ikärasismi ja seksismi yhtyvätkin usein.

Sinivalkoinen on Suomen lipun väri, ja meillä on monipuoluejärjestelmä. On mautonta pilkata näitä asioita. Yhtä mautonta on yrittää vaientaa joku henkilö hänen ikänsä vuoksi. Otetaanko ehkä painoindeksi tai hiusten määrä seuraaviksi aseiksi, kun ei muuta keksitä?

1950- ja 60-lukujen vihaiset nuoretkin ovat nyt "tätejä" ja "setiä", suuri osa jo ikionnellisia "mummoja" ja "ukkeja". Emme kuitenkaan sano, että isoisä valittiin eduskunnan puhemieheksi (Lipponen, synt. v. 1941). Emme myöskään sedittele Tuomiojaa (synt. 1946). Viimeksi Finlandia-lautakunnan isoisän ikään ehtinyt puheenjohtaja Kari Rydman (synt. 1936) oli valitsemassa Saision "tätiä" – vaiko onnellista isoäitiä? - (synt. 1949) Finlandia-ehdokkaaksi.

On kiinnitetty huomiota siihen, että harvat naiset aloittivat kirjailijan uran 60-luvulla. Kulttuurielämän politisoituminen oli varmaankin yksi syy, vaikka siitä ei ole paljon puhuttu vieläkään.

Joillakin oli viisaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä tai omaisia, jotka pystyivät neuvomaan, miten päästä alkuun niissäkin olosuhteissa ja miten selviytyä. Jotkut käänsivät takkinsa, suuri osa vaikeni. Monta kirjailijaa jäi kokonaan "syntymättä".

On ollut hyvin terapeuttista [ks lisäys] kertoa julkisesti, miltä nuo hullut vuosikymmenet tuntuivat minusta, joka vaikenin kauan ja jopa läksin pois Suomesta. Kertokaa te muutkin, miltä teistä tuntui. Miten te selvisitte?

Pirkko Anna Amnell syntynyt kirjailijana vuonna 1991."


lisäys:

Viittasin seuraavaan yli kuukausi aikaisemmin kirjoittamaani viestiin.

Kiiltomatoon 2004-02-24



Muutin 1970-luvun Suomesta pois (viesti eräässä keskustelussa)

1970-luku oli Suomessa vastenmielistä suomettumisen aikaa. Me muutimme pois. Kesti aikansa, että köyhä viisihenkinen perhe pääsi lähtemään. Asuimme vuodet 1979-1988 Kanadassa. Monet Kanadassa ja Yhdysvalloissa asuvista suomalaisista kertoivat lähteneensä samasta syystä.

Torontossa tapasin paljon Neuvostoliiton ja muiden kommunististen valtioiden kynsistä paenneita ihmisiä, runsaasti myös toimittajia. Kuulin, mitä "ihanat ja vaarattomat idealistit" olivat saaneet aikaan heidän kotimaissaan valtaan päästyään.

Kirjoitin tästä jo vuonna 1996 Suomen Nuorisokirjailijoiden 50-vuotisjulkaisussa.

Ks Pirkko Pekkarinen: Kun koti kävi ahtaaksi. – Nuorisokirjailijoiden vuosikymmeniä. 1996, s. 60-62.

Mika Waltarin lumoissa

Mika Waltarin lumoissa. Kiiltomato 20.01.05 - 10.03.05

Yritin saada aikaan keskustelua Mika Waltarista Kiiltomadossa. Eihän siitä Mika Waltarista keskustelemisesta tullut mitään. Tässä muutamia otteita Waltari-viesteistäni.

20.01.05 20:39 Sitä unohtaa välillä, että Suomessa on sellainen maailmanmaineeseen kohonnut kirjalija kuin Mika Waltari. Luen pitkästä aikaa Mikael Karvajalkaa ja huomaan olevani Waltarin tekstin lumoissa. ---

21.01.05 14:09 Faktaa: Ks esim Googlella "Kirjastolehti, 80 vuoden kestosuosikit" Juhani Niemen artikkeli suomalaisen kaunokirjallisuuden suosituimmista teoksista.

24.04.05 20:24 Minua kiehtoo tässä kirjassa etenkin Mika Waltarin kieli. Hän saa myös 1500-luvun elämään. --

24.01.05 23:24 Kauan sitten koululaisena näin ulkomaalaisen, yliopistossa kirjallisuutta opiskelleen miehen kirjahyllyssä Waltarin teoksen Shakespearen teosten vieressä. Tuntui tosi hyvältä..--

(tulostettuja kokonaisuudessaan)

Makasiinipalo Blogisisko 2

Blogisisko 2:n kirjoitukset ja kuvat VR:n makasiinipalosta 5.5.2006
Löydät nämä valitsemalla esimerkiksi hakusanan "makasiinipalo" sivupalkista kohdasta labels tai minkä hyvänsä alla olevista hakusanoista (labels). (Blogisisko blogit 1-3 on liitetty yhteen ja kaikkien osoite on blogisisko.blogspot.fi )

Satuin seisomaan ikkunan ääressä ja otin kuvia alusta asti siitä, miten savu kohosi Helsingin ylle. Ensimmäinen kuva muutma minuutti ennen kahdeksaa, viimeisin vuorokauden kuluttua kauniista, saastuneesta iltataivaasta.

" Päätin vielä kokeilla mitä nopeasti päivittyvä Blogilista.fi tietäisi asiasta ja tiesihän se. Blogisisko ehti ehkä ensimmäisenä bloggarina apajille"


Tulipalo Helsingin keskustassa (klo 20:08)

Ensimmäinen kuvakin talteen (klo 19:56)

VR:n makasiinit palavat (klo 20:36)

Helsinki vuorokausi makasiinipalon jälkeen (klo 20 ja klo 22)

Kollektiivista terapiaa

Mr. Lordi Tomi Putaansuu

Kirjoitukset Lordista tässä blogissa. Pääset niihin valitsemalla hakusanoista (labels) sanan "Mr Lordi"

Tunteekohan Lordi meksikkolaiset naamioituneet vapaapainijat? Lucha libre.

Tomi Putaansuu jääkaapin ovessa. Mr. Lordi, Tomi Putaansuu's picture on my fridge door. Myös linkki Lordin laulun sanojen tulkintaan. Lue ja ylläty. Lisäys.

Mitä sana 'putaansuu' tarkoittaa? What does the word 'putaansuu' mean?

Pohjoinen sisäpiirivitsi: sarvet päähän?

Kukkahattutäti kommentoi.

Hirviöt ovat kiehtoneet aina ihmisiä

Makasiinipalo ja Lordi toivat ennätysmäärän lukijoita.

Kukkahattutätien ikiomat hirviöt. How come we got kids who love Lordi?

Eurooppa ja Lordi. A Lady's kiss.

Lordi, rupikonnain kuningas.

Puolet anoreksian syistä lienevät geneettisiä

Photo: Ronnie Bergeron

Muotilehtien ja mainosten naiset ja jopa nuket ovat hyvin, hyvin laihoja. Aikuinen nainen hymähtää tälle ilmiölle, mutta saa myös paineita pyrkiä "normaaliksi" ja menestyneen näköiseksi, sillä lihavuutta ja jopa pulleutta pidetään hyvin usein epäonnistumisena. Nuorelle tytölle laihuuden ylistys voi koitua tuhoisaksi.

Puolet anoreksian syistä lienevät kuitenkin geneettisiä. Artikkelissa "Model death brings eating disorders to light" Kimberley Conniff Taber (International Herald Tribune November 21, 2006) tuo esille lukuisien asiantuntijoiden mielipiteitä anoreksiasta. Mainittuja syitä ovat varhaislapsuus sekä luonne: perfektionismi, jännittyneisyys ja obsessiivisuus. Tarvitaan kuitenkin myös perinnölliset tekijät ja jokin erityinen tapahtuma, joka käynnistää anoreksian. Tilannetta verrataan aseeseen: geenit lataavat ja ympäristö laukaisee.

Aimee Liu laajentaa metaforaa: "Geenit luovat aseen, muotiteollisuus, kuuluisuuksien valokuvat, suhde vanhempiin ja ympäristöön lataavat sen. Emotionaalinen stressi toimii laukaisijana. Liun kirja "Gaining: The Truth About Life After Eating Disorders", ilmestyy vuoden 2007 alussa.

Kukaan ei halua sairastua anoreksiaan. Monet syyt johtavat siihen. Se on kuin kohtalokas palapeli. Muita artikkelissa mainittuja syitä ovat jännittyneisyys, ruokaan liittyvät pakkomielteet, kuukautisten alkamisikä ja kulttuuriset tekijät. Kaikki eivät kuitenkaan sairastu anoreksiaan nähdessään kuvia langanlaihoista mannekiineista ja muista menestyneistä naisista. Geeneillä on osuutensa asiassa. Jopa puolet syistä ovat tutkimusten mukaan geneettisiä.


Aikaisemmat kirjoitukseni anoreksiasta.

Kirjoitukseni keskiajan anoreksiasta myös täällä. Keskiajalla anoreksia merkitsi naiselle itsenäisyyttä, pakoa vanhempien järjestämästä avioliitosta, jopa pyhyyttä ja suurta vaikutusvaltaa.

Kommentteja kukista ja puista

vesipaju
Alternative Arboretum - Idealistin mielimaisemia -blogiin 3.5.2006

Oli kiinnostavaa lukea vesipajusta. Asuimme Kanadassa ollessamme pari vuotta pienessä kaivoskaupungissa. Naapurillamme oli aika laiminlyöty ympäristö, ja laitoimme eräänä kesänä joukon pajunoksia tonttien välillä olevaan ojaan toivoen, että niistä kasvaisi pensasaita. Ne juurtuivat heti erinomaisesti.

Myöhemmin, kun olimme jo muuttaneet Torontoon, kuulimme että pajuista oli kasvanut kaunis ja rehevä pensasaita.

kukat

Gloomy Sundayn blogissa 27.7.2006 (valokuvatorstai)

Tästä tulee mieleen se, että kasvit ja kukat voivat olla lapselle leluja, jotka korvaavat ostetut tai ihmisen tekemät leikkikalut. Näin oli ainakin minulla lapsuudessa. Lapsi on niin pieni, että kukat ja ruoho, vaikuttavat suurilta. Hän kulkee ruohikossa niin kuin aikuinen metsässä.

Kommentti taiteesta työnä

taiteilijan työpäivä, taide työnä
Parnasso.fi -blogiin aiheesta "Kliseitä taiteilijoista" 21.09.06 klo 17:56

Ihmisellä on tapana tehdä työtään kahdeksasta tai yhdeksästä neljään tai viiteen riippumatta siitä, onko hänellä ollut onnellinen tai onneton lapsuus ja onko hän onnellisessa vaiko onnettomassa avioliitossa tai ollenkaan naimisissa. Näin toimivat myös muusikot, kirjailijat, runoilijatja säveltäjät.

Äskettäin oli TV:ssä ohjelma Mozartista. Siinä korostettiin, että hän sävelsi työkseen, ei huvikseen eikä hoitaakseen jotain traumaansa. Usein hän teki nimenomaan tilaustöitä. Suhtautuminen säveltäjän työhön työnä ei alentanut hänen sävellystensä taiteellista tasoa, kun tietty ammattitaito oli saavutettu ja lahjojakin oli.

Sen perusteella, mitä Mozartista tiedämme, hän myös piti työstään. Meidän onnemme on, että hänen sävellyksissään on sekä kepeää leikkimielisyyttä että syvällistä elämän ongelmien käsittelyä.

Kommentteja rakkaudesta, avioliitosta, vastuusta

Tärkein kaikista, rakkaus.  3.4.2006

Heti alkuun tunnustan, etten ole ehtinyt lukea kaikkia viestejä kunnolla. Tartun vain yhteen asiaan.

Ei kai täällä olla sitä mieltä, että romantiikka on jotenkin valheellista, satua, viihdettä, samoin romanttinen rakkaus?

Ensinnäkin rakkaus on tärkein aihe kirjallisuudessa. Rakkaudesta ja puolison valinnasta riippuu hyvin suuressa määrin ihmisen onni ja onnettomuus. Rakkaus tai sen puute ovat aiheuttaneet sotia, vallankumouksia, rikoksia, jaloja tekoja. Lista on loputon.

Ja tärkeintä -rakkaus ja romantiikka ovat se liima, mikä pitää avioparin yhdessä kautta koettelemusten, läpi vuosikymmenien. Siihen liittyy tietenkin muita asioita kuten ystävyys, anteeksianto, huumori jne.

Jokaisessa avioliitossa, omassa pienessä valtakunnassaan nainen on kuningatar ja mies kuningas.
Motto: "Rakkauden tuli palaa kuin öljy pumpulissa."
vastuulliset miehet, feminismi, avioliitto
Rauno Räsäsen blogissa 20.9.2006
"Joka tyhjää puhuu, se tuulta kutoo " -kirjoituksen kommenteissa:

Vastuullisia ja kunnollisia isiä ja aviomiehiä on vielä runsaasti. Heitä arvostetaan ja rakastetaan edelleenkin.
Ns. feministinen uho on vain pintakuohua. Mieskin voi olla tosifeministi. On kysymys molemminpuolisesta toisen kunnioittamisesta.
Eivätkä kaikki parit eroa, osa taas eroaa useaan kertaan, ja se vaikuttaa tilastoihin.
Yhteiskuntamme ja mediamme ei tue uskollisuutta, joka on eräs pitkän liiton peruspilareista. Joku on ihan tosissaan väittänyt, että miehen "kiltteys" on pahasta. En minä ainakaan mitään häijyläistä tai pettäjää haluaisi miehekseni. Tuskin vastaavanlainen nainen lienee miesten toivelistankaan ykkösenä.
Media ei tue myöskään ajatusta, että puolisot voivat pitää huolta toisistaan. Heikkous ei ole halveksittavaa, vaan inhimillistä. Pitkän liiton aikana ehtii kumpikin olla yleensä moneen kertaan tavalla tai toisella heikompana osapuolena, joka tarvitsee toisen tukea jaksaakseen.
Kodin hoitaminen taas on ihan yhteisestä sopimuksesta kiinni. Ei siitä tarvitse tehdä numeroa, kuten eräs kollega tapaa sanoa.
Elämän yksinkertaiset ilot riittävät, ei onneen tarvita shampanjaillallisia eikä timantteja. (En tarkoita, että ne tuhoaisivat avioliiton.:))
Kuten M. kirjoittaa, kommunikointi ja intiimiys, muukin kuin seksuaalinen, on sitä elämää yhdessä, joka on parasta maailmassa.

avioliitto
Seuraavan kirjoituksen kommenteissa

R.,
kyllä jännitteitä syntyy aina hakemattakin ihmissuhteissa, jollei toinen ole täysin nurkkaan ajettu.
Jos suhde on demokraattinen, jännitteet, myös väittelyt ja riidat kasvattavat kumpaakin aviopuolisoa.
Tässä pidän itsestään selvänä, että toista ei pahoinpidellä henkisesti eikä fyysisesti. On opittava riitelemään rakentavasti, kertomaan, miltä toisen käytös tuntuu.

Ikkunaiineksen blogiin kirjoituksen "Petetty" kommentteihin 1.10.2006

On hyvin traagista, kun nainen jää yksin lasten kanssa miehen "löydettyä" uuden naisen. Yleensähän media on nykyään pettäjien puolella.
Tuntuu siltä, että heitä suorastaan ihaillaan. Heitä ei saisi arvostella ollenkaan.
Joitakin vuosia sitten luin kiinnostavan kolumnin tästä aiheesta. Siinä kerrottiin ensin Stephen Spielbergin avioerosta. Sitten englantilaisen sanomalehden mieskolumnisti totesi masentuneesti, että jos nainen haluaa napata toiselta naiselta miehen, hän yleensä onnistuu.
Hän käytti esimerkkinä nimenomaan Spielbergien avioliittoa. Toinen nainen piiritti S:ää vuosikaudet, jopa vaihtoi uskontoa saadakseen miehen.
Tämä kertoo tilanteen miesten näkökulmasta katsottuna ja tuo täten jotain uutta tähän keskusteluun. Jotkut miehet suorastaan pelkäävät ja karttavat naisia.
Blogisisko

Kommentteja politiikasta ja yhteiskunnasta

Amerikka-viha
21.5.2006

Jotain faktaa halusin laittaa tähän keskusteluun, jossa amerikkalaiset leimataan kliseemäisesti moukiksi ja heidän arkkitehtuurinsa näytteenä pidetään vain jotain huvipuistoa.

(Todellisuudessa Disneyworldissakin on toteutettu monia aikaansa edellä olevia ideoita: esim liikenne on maan alla. Siellä oli puhdas ilma ja siistiä. Siellä kokeillaan keksintöjä, jotka tulevat hyödyttämään meitä kaikkia.)

Amerikan jatkuva syntipukkina pitäminen on juuttumista äärivasemmistolaiseen tapaan käsitellä Yhdysvaltoja. Se oli pitkään hallitsevaa Suomessa, ja sen vaikutukset näkyvät näissä blogikeskusteluissakin.

Amerikkalaiset esittävät itse tietenkin paljon kirpeämpää kritiikkia omasta maastaan, mutta vastapainona on se, että annetaan arvo myös niile hyville asioille, joita Yhdyvaltojen kaltaisessa suuressa maassa on runsaasti.

Amerikkalaiset ihailevat yli kaiken vapautta. Se suo erittäin suuren sananvapauden, jota mm Derrida ihaili eräässä haastattelussa, joka tehtiin vähän ennen hänen kuolemaansa.

Toisaalta vapauden ihailu johtaa uskomattomiin huuhaa-ilmiöihin ja elämäntyyliin, jota me kauhistuisimme. Jollakin vanhalla ihmisellä voi olla kymmeniä kissoja ja roskaa polveen asti hienossa viktoriaanisessa huushollissaan, mutta hän nauttii vapaudestaan. Samaa olivat ne vanhat neworleansilaiset, jotka eivät suostuneet lähtemään kotoaan Katrinan aikaan. He kuolivat ennemmin.

Kukaan ei pysty tekemään luetteloa "sivistyneistä" ihmisistä. Koko käsite "sivistynyt" on vaikea ja monikerroksinen. Otan esimerkin: Isoisäni ei ollut käynyt mitään koulua niin kuin eivät yleensäkään hänen ikätoverinsa maaseudulla. Hän oli viisas, maailmaa nähnyt, ja määrittelisin hänellä olleen sekä runsaasti tietoja että "sydämensivistystä", jota kai voisi sanoa nykyään tunneälyksi. Kuitenkin häntä pidettiin varmaankin sivistymättömänä savolaisukkona.

Kirjailijatkin ovat tulleet viime aikoihin asti ylemmästä keskiluokasta ja yläluokasta ja ovat yleensä avuttomia tai tendenssimäisiä "kansan" kuvaamisessa.

Kuten P. olen tietenkin huomannut, että monet kouluja käyneet ihmiset hallitsevat vain oman alansa. Toisaalta nykyään sekin on iso asia, sillä tietomäärä on lisääntynyt suunnattomasti. Kukaan ei voi olla enää "renessanssi-ihminen", joka tietää kaiken, vaikka kemppisiäkin on. Voimme kukin hallita vain sirpaleita. Sitä tärkeämpää on, että valitsemme tiedonlähteemme huolella ja tasapuolisesti.

Eräs tunnettu filosofi sanoi, että hän kärsii siitä, että häntä haukutaan hänen tietämättään - yhtä paljon kuin jos häntä piestäisiin hänen poissaollessaan.

Näin minäkin olen ollut yli kaksi viikkoa onnellisen tietämättömänä E:n huolellisesti muotoillusta ja mielestäni epäoikeudenmukaisesta kritiikistä.

Olisi ollut hauskempi, jos E. olisi kertonut, mistä aiheesta blogissani ei saanut kirjoittaa: israelilaisten ja palestiinalaisten välisestä kriisistä.

Se on niin vaikea, niin tulehtunut suhde, että jätän sen kansainvälisten poliittisten asiantuntijoiden huoleksi. Heillekin se näyttää olevan liian kova pähkinä purtavaksi.
Toivokaamme rauhaa ja sovintoa taistelevien osapuolten välille.
Ystävällisin terveisin
Blogisisko
PS. En kirjoita satuja, vaan historiallisia romaaneja.
[Olin poistanut omasta blogistani E:n Israelia ja Palestiinaa koskevan kommentin]

Unkarin kansannousu
Time, tammikuu 1957
Jura Jukolan blogiin 20.9.2006 kirjoitukseen Forradalom (Unkarin kansannousu ja tilanne vuonna 2006)

Olin USA:ssa vaihto-oppilaana vuonna 1956-1957, jolloin sinnekin, missä asuin, pakeni opiskelijoita, jotka olivat olleet mukana kansannousussa.
He kertoivat siitä, miten saman perheen jäsenet vakoilivat ja ilmiantoivat toisiaan. AFS-perheeni läheisiin ystäviin kuului eräs aikaisempi pakolainen perheineen.
Unkarilaisia pakeni maasta jatkuvasti sen jälkeenkin. Vuonna 1979 muutimme Kanadaan. Samana vuonna pakeni sinne Länsi-Berliinin kautta mm eräs perhe. Perheenisän väitöskirja olisi hyljätty, koska hän ei suostunut vääristelemään maataloustilastoja. Lapset oli pitänyt viedä katoliseen rippikouluun salaa syrjäkylälle, jotta vanhemmat eivät menettäisi virkaansa jne.
Samaan aikaan Unkarin tilanne esitettiin Suomessa hyvin ruusuisena.
Olen kuullut niin paljon pakolaisten kertomuksia, että tuntuu todella pahalta, että Suomessa vieläkin vähätellään näiden kansojen kärsimyksiä.

politiikka, lähimenneisyyden käsittely
Ihmiset ovat aika lailla aivopestyjä Suomessa. Se ei ole tietenkään ihme, kun ajattelee lähihistoriaa.
Täällä vallitsee aina yksi totuus kerrallaan, joka on lisäksi aina jokin outo versio siitä, mitä muualla puhutaan. Ja yleensä laahataan jäljessä muusta maailmasta.
En jaksaisi elää Suomessa, jos en lukisi jatkuvasti muiden maiden lehtiä.
Saa nähdä, tuleeko nyt jotain uutta ja avoimempaa keskustelua ennen vaaleja.
Nythän saa jo puhua ja kirjoittaa kritiikkiä taistolaisista ja Kekkosen ajasta eikä käsketä "hoitoon" niin kuin vielä pari vuotta sitten ainakin kirjallisissa piireissä.
Luin muutama päivä sitten HBL:stä Jutta Zilliacuksen kirjoituksen, jossa hän ihmetteli kuitenkin sitä, miten hitaasti menneisyyttä käsitellään meillä Suomessa.
Katson harvoin Suomen TV:täkin. Kerran satuin näkemään keskustelun, jossa entinen huumesyyttäjä Ritva Santavuori sanoi suurin piirtein näin: Suomessahan saavat sanoa mielipiteensä vain demarit.
Niinhän se on. Esimerkiksi Ahon tai Vanhasen haukkuminen on ollut ihan "normaalia käytöstä", mutta kun joku arvostelee demareita, se on mahdotonta ja sopimatonta käytöstä. Ei niin saa tehdä.:)
P.S.
Piti ihan etsiä netistä, mitä Santavuoresta tiedetään, kun hän on harvinaisen itsenäinen ajattelija ja menestynyt järkevä nainen.

Kommentteja taiteesta ja musiikista

Pagistaan-blogiin 25.2.2006 "Töllin huolenharmaan" (Peltoniemen Hintriikan/Hintrikin surumarssi)

Huomaan olevani tynnyrissä kasvanut tyttö. En ole kuullut koskaan sanoja Hintriikan surumarssiin.

Se on minusta hyvin kaunis ja muistan, että se teki minuun suuren vaikutuksen jo teni-ikäisenä. Siinä on jotain samaa kuin blues-musiikissa.

Lapsenikaan eivät ole kuulleet noita sanoja, sillä emme pitäneet radiota emmekä TV:tä niinä aikoina. Äänilevyjä oli kyllä paljon ja lisää lainattiin.

Peltoniemen Hintrikin surumarssi


Pagisijan blogiin samasta aiheesta myöhemmin, pääsiäispäivänä 2006

Satuin tänne näin myöhään uudestaan ja huomaan, että olen minäkin kirjoittanut Hintriikka. Ehkä se on iskostunut mieleen radion kuuluutuksista. Siis sitä nimeä käytettiin mielestäni jo aikaisemminkin.

Luulinkin ennen, että se oli sävelletty Hintriikka-nimisen naisen muistolle. Sitten näin jossakin valokuvan Hintrikistä.

Hän on siinä valokuvassa laiha ja henkevän näköinen, oikein karismaattinen ja komea mies. Katse jäi mieleen.


supistetut kirjat
Pekka Nykäsen blogiin 17.5.2006 ("supistetut kirjat")

Ei sitä aina tiedä, mihin asiat johtavat.

Ostin esiteini-ikäisenä pikkukaupungin rautatieasemalta amerikkalaisen Classics Illustrated-sarjakuvalehden, jonka aiheena oli "Julius Caesar".

Niin onnistunut oli sarjakuvalehti ja varsinkin itse tarina, että menin kirjastoon ja etsin sieltä alkuperäisen näytelmän, suomeksi. Muistan, että minua järkytti erityisesti se, että Julius Caesarin ystäväkin liittyi vihollisiin.

Kului kauan aikaa, ennen kuin pystyin ymmärtämään alkutekstiä. Oli kuitenkin löytynyt elinikäinen ystävä, William Shakespeare.

Tämä kokemus on vaikuttanut muun muassa sen, että olen itse (kustantajan pyynnöstä) kirjoittanut helppotajuisen lasten version ensimmäisestä historiallisesta nuortenkirjastani.

Se on osoittautunut hyväksi ideaksi. Olen itse lukenut aikuisten romaaneja lapsena, mutta olen sitä mieltä, että monesti lukijan kielitaito, henkinen kehitys tai aika eivät riitä, jotta hän voisi omaksua kirjallisuutta sen alkuperäisessä muodossa.

P.S. Minäkin luen kaunokirjallisuutta mieluiten alkukielellä - jos osaan.

jatkoa edelliseen:

Hyvä Pekka,
otit jälleen erittäin kiinnostavan asian puheeksi. Luulen, että tästä kirjojen typistämisestä tullaan vielä keskustelemaan kiivaastikin Suomessa.

Lapsetkin voivat lukea vaihteeksi vaikeaa tekstiä, josta ymmärtävät alussa vain osan ja palaavat siihen myöhemmin.

Esimerkiksi Victor Hugon Kurjat meni täysin yli minun ymmärrykseni, kun luin sen lapsena. Se toi kuitenkin erityistä läheisyyttä Victor Hugoon, vähän samalla tavalla kuin hän olisi ollut isoisä tai naapuri, jonka juttuja ei vielä lapsena ymmärrä tai ymmärtää vain osittain.

Tosiasia on, että jotkut aikuiset ihmisetkään eivät lue kirjoja, jos eivät saa niitä helpommassa muodossa ja jotkut kirjailijat ottavat sen realistisena tosiasiana tai hyvänä busineksenä.

Kommentteja uskonnosta

Lordi, hengellisyys, kuolemansynnit

Hanhensulan blogiin 22.5.2006

http://hanhensulka.blogspot.com/2006/05/lordi-ja-da-vinci-koodi.html

Hyvin suuri osa ihmisiä varmaankin takertuu kvasihengellisyyteen, kuten kirjoitit, sillä kirkoissa on nykyään paljon hengettömyyttä ja suoranaista rappiota spirituaalisessa ja muussakin mielessä. Ravintoa spirituaaliseen nälkään ovat tuoneet populaarikulttuurissa etenkin Tolkienin ja Lewisin kirjat ja elokuvat.

Lordin mukaan hirviö on samaa luokkaa kuin Dracula ja Frankenstein. Minun mielestäni se liittyy yleisemminkin satuperinteeseen hirviöistä, joita maailmankirjallisuus on täynnä kansansaduista ja Odysseuksesta alkaen. Ainahan ihmisiä ovat kiinnostaneet hirviöt. Lue lisää blogistani.

En pidä Lordin musiikista enkä tarvitse hänen rooliasuaan tukemaan kvasihengellisiä tarpeita, mutta olen sitä mieltä, että ilmiönä Lordi on erittäin kiiinnostava. Se osoittaa Lordin älykkyyttä ja luovuutta. Ja me suomalaiset hyödymme siitä monin tavoin.


Lordi

HS.fi nettikeskusteluun 25.5.2006
Nyt kun Lordin naamarin takana olevat kasvot ovat netissä ja ulkomaisissa lehdissä kaikkien nähtävinä, Tomi Putansuun kannattaisi pitää kansainvälinen lehdistökonferenssi ja esiintyä oma itsenään. Hän puhuu kaunista englantia, hän on sympaattisen näköinen ihminen. Hän keräisi pisteet itselleen.

Hän oli viisas käyttäessään hirviöasua ja -naamaria. Hän on jokaisen äidin kullanmurun näköinen poika, jonka olïsi täytynyt muuten laulaa countrya tai jotain romanttista ollakseen yhtä tehokas.

Tomi Putaansuusta on tullut koko maailman silmissä superjulkkis. Hän ei ole enää tavallinen yksityishenkilö. Hänellä on alkanut uusi erilainen elämä. Hänen täytyy tehdä valintansa viisaasti, jotta siitä tulee myös onnellinen elämä.

Juuri tämä vastakohta monster-nice boy olisi nyt rautaa!


pyhäinjännökset, piispa Henrik

Keskustelu Pyhän Henrikin luista: "Olen ekumeenikko":
1.8.2006

---keskiajallakin pyhimysten luiden hankkiminen omaan yhteisöön oli kovaa kilpailua. Tuskin oli jo eläissään pyhänä pidetyn ihmisen ruumis ehtinyt jäähtyä, kun siitä revittiin osia.

Ihmiset ovat ihmisiä joka paikassa, kirkoissakin. Yleensä on kysymys vallasta.

Ellis Petersin (oik. Edith Pargeter) "Veli Cadfael" -salapoliisikirjoista saa erinomaisen kuvan keskiajan uskonnollisuudesta. Cadfael on luostarin puutarhuri, mies jolla on kiinnostava menneisyys. Kirjoissa on hienoa luonnonkuvausta ja henkilökuvausta sekä kiinnostavia tapauksia.

Ellis Peters

2.8.2006 ("olen ekumeenikko")
Se minua juuri Edith Pargeterin alias Ellis Petersin kirjoissa kiehtoo: kaikki on niin kuin nytkin.
Se, joka saa pyhimyksen luut, kohottaa niiden avulla kirkkonsa arvoa, saa kansaa tulemaan katsomaan, tuomaan rahaa.

Pyhimysten luita saatettiin varastaa, ryövätä kirkoista ja viedä omaan. Cornwallin Neotsin asukkaat eivät sano päivää Camridgen St Neotsin asukkaille, joiden esi-isät ryöstivät lyhytkasvuisen pyhimyksen Neotsin luut joskus keskiajalla. Näin kertoi eräs St Neotsin asukas.:)

Vaikeammasta kysymyksestä: Miksi eivät ihmiset tule täydellisiksi? Se juuri onkin koko uskonnon ydin. Jos ihmiset olisivat täydellisiä, Jeesuksen kaltaisia, uskontoja ei tarvittaisi.

Villi-ihminen ei ole kesyyntynyt, kesyyntyneekö koskaan. Freudkin sanoi: "Missä 'id' oli ennen, 'egon' tulee olla." Alitajuisen villi-ihmisen vaistoja koetetaan hillitä ja järkevän egon voimaa vahvistaa. Kulttuuri ja uskonnot pyrkivät tähän.

Villi-ihmisen voima koetetaan "sublimoida" luovuuteen, taiteeseen.

Kristinusko on realistista. Ihmisen raadollisuus tunnistetaan ja tunnustetaan todeksi. Luther: Vanha Aatami on hukutettava joka päivä.

"Semmoinen on tämä maa: Paratiisiksi ei tätä saa".


 2.8.2006
Kun mainitsin Lutherin, tulivat mieleen Lutherin Rooman matka ja sen maailmanhistorialliset seuraukset.

Ei kristillinen kirkko ole vielä renessanssin rappiotilassa, ei lähelläkään, onneksi.
Suomalainen "pettäjäpiispa" "salarakas"- naispappeineen on vielä skandaali, joka nousee suuriksi otsikoiksi muidenkin maiden lehtiin. Ihmeen paljon löytyi "ymmnärtäjiäkin" kaksoiselämää viettäneille papeille. Olikohan niitä tässäkin blogissa?
Realismi ei tarkoita puolustamista.

kuolemansynnit, anteliaisuus, kristinusko
Ikkunaiineksen kirjoituksen "Viides kuolemansynti" anteliaisuudesta 7.10.2006

Erittäin kiinnostava kirjoitussarja.
Raamatussa todellakin kehotetaan anteliaisuuteen ja vieraanvaraisuuteen. Ihan hyvä idea. Mutta ei sillä tavalla saa mitään etua itselleen.
Kristillinen etiikka on rakkaus- ja kiitollisuusetiikkaa, ei ansioetiikkaa. Koska Jumala rakastaa ihmistä ja antaa hänelle monenlaisia lahjoa, ihminen haluaa jakaa näitä lahjoja kiitollisuudesta eteenpäin.
Tämä on hyväntekeväisyyden kristillinen perusta. Lahjojen antaminen voi turmeltua tietenkin vaikka millaiseksi.
Pohjois-Amerikassa on joskus tapana laittaa kirkkojen tuoleihin, virsikirjoihin ja jopa tiiliskiviin lahjoittajan nimi. Jopa koko kirkko (tai yhtä hyvin konserttisali) voi saada (voidaan jopa vaatia saamaan) miljonäärilahjoittajan nimen.
Kaikki voi turmeltua, anteliaisuuskin, kuten olet tuonut hienosti esille.

Kommentteja bloggaamisesta

50plus, kolmas ikä, bloggaaminen

Maalaisen blogiin 3.4.2006 Kolmas ikä

Eihän 50+ olisi ainoa kategoria, johon bloggaaja kuuluisi, vaan yksi monista aiheista, joita hän käsittelisi. Mutta leimaisiko se hänet? Todennäköisesti.

Mutta moniin muihinkin asioihin suhtaudutaan yhtä ennakkoluuloisesti: rotuun, lihavuuteen, köyhyyteen, rikkauteen, mielenterveysongelmiin, eri uskontoa tai yleensäkin jotakin uskontoa tunnustaviin jne.

Eikö bloggaaminen voisi olla ennakkoluulojen murtajana?

Tietenkin voi olla myös samoin ajattelevien leppoisia ryhmiä.

Uskoisin, että on monia aiheita, joista nimenomaan kolmannen iän ihmiset ovat kiinnostuneita: lapsenlapset, jatkuva opiskelu, terveydenhoito.

Kolmas ikä voi merkitä aivan uusia aluevaltauksia, kuin uutta minuutta.



nimi ja nimimerkki

25.4.2006 Kolmas ikä -blogissa Nimellä vai nimimerkillä -keskusteluun.

On ymmärrettävää, että joillekin tulisi ongelmia työpaikalla, jos he kirjoittaisivat vapaasti mielipiteitään vaikkapa blogeissa. Mutta sehän on yhteiskunnan epäkohta, joka kertoo siitä, että todellista sananvapautta ei ole.

Eihän sananvapaus tarkoita sitä, että hökäisee ulos kaiken, mitä mieleen juolahtaa tai kirjoittaa esimerkiksi ystävistään tai sukulaisistaan paljastuksia (sitä näyttää tapahtuvan enemmän nimimerkeillä kirjoitettaessa).

On todellakin suuri ero nimellä ja nimimerkillä kirjoittavalla. Nimimerkillä kirjoittava voi olla olevinaan hyvin avoin ja rehellinen ja vaaatia toisia purkamaan sydäntään, kun ei itse kerro edes nimeään.

Tietenkin suurin osa kirjoittaa asiallisesti myös nimimerkillään, ja nimellä kirjoittavat voivat panetella toisia vielä pahemmin kuin nimimerkkikirjoittajat. Asia ei ole yksinkertainen.

Toisinaan minusta tuntuu kuitenkin siltä, että nimimerkki on suoja vain "suurelta yleisöltä", osa kirjoittajista tietää kuka nimimerkin takana on ja kirjoittaa asioista tavalla, joka saa muut tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi ja toisinaan jopa huijatuiksi.

kirosanat netissä
Saaran blogiin 10.6.2006 (aihe: kiroilu netissä)
Arvasin, että esität mielipiteesi Maalaisen kirjoituksesta. Kirjoitan omassa huhtikuisessa kirjoituksessani, johon viittaat:
"Tämä on asia, joka jakaa ihmisiä enemmän kuin arvataankaan."
Mutta ei tästä asiasta kannata nettisotaa nostaa.

Yleiskieli on sitä varten, että mahdollisimman monet voisivat vaihtaa mielipiteitä.
Kukin kirjoittaa tietenkin omassa blogissaan, mitä haluaa ja lukijat reagoivat siihen kukin omalla tavallaan.
ystävällisin terveisin
Blogisisko

bloggaaminen

Maalaisen blogissa 12.7.2006

Maalaisella näyttää olevan tilaajia yli sata, lukijoita varmaankin hyvin paljon enemmän, sillä vain osa lukijoista on bloggaajia ja Blogilistalla. En sanoisi sitä yksinäisyydeksi.

Eri ihmiset pitävät erilaisia blogeja, ja heillä on kullakin oma lukijakuntansa. Blogissa ei tarvitse olla keskustelua, ei edes kommenttiosastoa.

Tosiasiassa blogilla ei tarvitse olla edes lukijoita. Blogihan on vain yksi tapa tallentaa ajatuksiaan, muistiinpanojaan ja kuviaan.

Blogeja rajoittavat vain yleiset lait. Blogien menestymiseen vaikuttavat hyvin monenlaiset tekijät. Ja sekin kannattaa muistaa, että kaikki eivät tavoittele menestystä ja suurta lukijakuntaa.

Kommentteja ihmissuhteista

geenit, kasvatus, henkinen kasvu
Hanhensulan blogiin Dionysoksen kevät 10.6.2006
Joillakin ihmisillä lienee "novelty seeking gene". Ihminen etsii uusia kokemuksia ja jännitystä. Kuulostaako tutulta, Hanhensulka?

Vähäisten genetiikan tietojeni mukaan geenit eivät välttämättä ollenkaan aktivoidu, vaan saattavat jäädä piileviksi ja vaikuttaa monin eri tavoin ihmisen ympäristöstä riippuen. Jännitystä ja vaihtelua voi ihminen hakea myös henkisiltä aloilta.

Olin lapsena täysin peloton, hyppäsin "hyppyrimäestä" (alakoululaisena pikkumäessä järven rannalla) ja katkaisin siinä suksenikin. Minusta tuli kuitenkin vain "nojatuoliseikkailija". Olen miettinyt sitä, että jos olisi ollut toisenlainen ympäristö, olisinko kiinnostunut lentämisestä, laskuvarjolla hyppäämisestä yms.

(Esim. Dean Hamer & Peter Copeland: "Living with our Genes".)

turvattomuus keskiaikana, Villi länsi kuin keskiaika
Kommentti Hanhensulan blogiin kirjoitukseen "Kolme toivomusta" 21.9.2006

Kaunis kirjoitus tähdistä.
Siitä miekasta tuli mieleeni, että elämä oli hyvin turvatonta vanhoina aikoina. Esimerkiksi keskiajalla ja ainakin 1500-luvulle asti piti olla aina ase, esimerkiksi miekka, puukko, pitkä keppi tai seiväs mukana, kun lähti kotoa ulos. Keppiä käytettiin lähitaisteluun.
Ehkäpä tästä tulee sanonta "Speak softly and carry a big stick".
Tämä selittää myös ns Villin lännen kulttuuria, jossa kuljettiin aina ase mukana. Länkkärien maailma on mielestäni muutoinkin hyvin keskiaikainen (yksinäinen ritari, kylä jossa talot saman tien varrella nauhana, suhtautuminen naiseen jne)
ruumiillinen rangaistus
Hanhensulan blogissa 26.7.2006
Vapaan kasvatuksen saaneena ihmettelen, kun ihmiset näyttävät melkein ylpeilevän selkäsaunoilla, joita ovat saaneet.:)

En saanut koskaan lapsena edes tukkapöllyä tai luunappia, sanon lapsena, sillä lukiossa rehtori tukisti minua voimistelutunnilla, kun en suostunut tekemään kuperkeikkaa renkaissa.

Se ei jättänyt traumaa, varmisti vain käsitystäni siitä, että suuri osa tyttölyseon opettajista oli lievästi sanottuna outoja.

Olin ollut juuri edellisenä vuonna vaihto-oppilaana USA:ssa, jossa opettajien ja oppilaiden välinen suhde oli aivan toisenlainen kuin Euroopassa.

henkinen kasvu
 "Valeminä"-keskustelussa 17.8.2006
Ei ole yksinkertainen asia tietää, mikä on itsessä ja muissa se 'todellinen minä' ja mikä 'valeminä'.
Yleisessä keskustelussa korostetaan useinkin sitä, että ihmistä ei saa yrittää muuttaa, että ihminen ei voi muuttua: "oon mikä oon" tai "Et voi opettaa uusia temppuja vanhalle koiralle".
Mielestäni ihanteellisessa tapauksessa henkinen kasvu on elinikäistä, kaikki kulkee aina mukana, persoonallisuus on monien ainesten kudelma. Menneisyys on osa ihmistä, mutta sen huonot puolet voivat kääntyä rikkaudeksi. Ihminen ei tule koskaan "valmiiksi". "Jumalan ikoniksi" tuleminen on tavoite, mutta lieneekö se koskaan saavutettavissa.
Tämä on todellakin kiinnostava aihe. Keskustelu ei ole ihan helppoa, sillä selvästikin osalla keskustelijoista on ammattilaisen tietoa terapiasta, joka meiltä muilta puuttuu. Tämä on hyvin herkkä alue.

nimimerkki, iäkäs äiti tai isä, aika
Hanhensulan blogissa Dionysoksen kevät "Hyvästi poutapilvet"- kommenteissa 17.78.2006
Eihän tässä ole mitään uutta. Osalle bloggaajista bloggaaminen on koko ajan naamioleikkiä. Vai eikö olekaan?
Hanhensulka, luin empatialla kuvausta nostalgiamatkastasi.
Vastaavaa on meilläkin joka kesä. Raskasta on se, kun iäkäs omainen (96v) liukuu omaan sisäiseen maailmaansa eikä häneen saa enää kunnolla kontaktia. Aikakin on hänelle jo monikerroksista ja päällekkäistä - ehkä aika onkin sitä perimmiltään.

Kommentteja siirtolaisuudesta

Anni Heinon blogiin 11.4.2006
Muistan oman siirtolaisuuteni ajoilta, miten tärkeitä suomalaiset sanomalehdet olivat. Alkuaikoina mieheni kävi lukemassa Hesarit paikallisen yliopiston kirjastosta.

Aloin itse arvostaa suomalaisia lehtiä vähän myöhemmin ja sain onneksi joka viikko kasan vanhoja Hesareita siirtolaislehdestä, johon kirjoitin kolumnin monen vuoden ajan. Niitä lehtiä tutkimme Torontossa koko perhe ja annoimme eteenpäin muille luettaviksi.
Kerrottiin, että Floridassa suomalaiset lehdet olivat kahviloissa puhkiluettuja.
Tämä oli ennen Internetin aikaa.

siirtolaisuus
Kemppisen blogiin 26.7.2006
Suomi on harvaanasuttu maa. Tänne sopisi paljon lisää ihmisiä. Houkutellaan tänne siirtolaisia.

Asuin monta vuotta toisessa harvaanasutussa pohjoisessa maassa, Kanadassa. Siellä ajateltiin, että jokainen monilapsinen siirtolaisperhe edistää maan kehitystä ja vaurastumista.

Perhe tarvitsee lääkäreitä, hammaslääkäreitä, eri alojen kauppiaita, opettajia, sanomalehtiä, kirjoja, kouluja jne. Jossain lehdessä oli ihan laskettu, kuinka monta ihmistä kukin uusi perhe työllistää. Se oli yllättävän suuri joukko.

Siellä käytettiin siirtolaisten ottamisessa pistejärjestelmää, otettiin niitä, joiden ammattia tarvitaan ja jotka sopeutuvat parhaiten. Oltiin siis realisteja.

Mutta sen lisäksi ainakin aikaisemmin annettiin ihanteellisesti verohuojennusta niille, jotka lähettivät rahaa kotimaahansa vanhemmille tai sisaruksille. Lähiomaisille sai luvan muuttaa myös Kanadaan (Se lienee tuonut ongelmia, sanovat tutut kanadalaiset). Toisen ihmisen kulttuuria ja uskontoa kunnioitettiin.

Suomessa kannattaisi ottaa mallia muualtakin kuin Ruotsista (ja vielä vähän aikaa sitten Itä-Saksasta ja NL:sta).

Elintason parantuessa myös lapsiluku pienee, kun vanhempien ei tarvitse enää hankkiä elättäjien joukkoa vanhuuden varalle. Koulutus luo tietoa myös siitä, miten ehkäisykin onnistuu.

Iso Paja

Suomen ja Kanadan yhteyksistä mainittakoon YLEn nimi Iso Paja, joka tulee 1900-luvun alun Toronton suomalaisten sosialistiräätälien verstaan nimestä.

Räätäli Jaakko Lindalalla oli räätälinverstas, jossa mm luettiin ääneen sosialistien tekstejä ja suomalaista kaunokirjallisuutta ja pidettiin tansseja.

Lue aikaisempi kirjoitukseni Lindalan isosta pajasta.

Lapsi ja vieraat kielet

Lapsi ja kielten oppiminen on kiinnostava aihe. Siitä voisi kirjoittaa kirjoja, on kirjoitettukin. Niitä kannattaa lukea.

Aihe on minulle läheinen, sillä olen ollut työssä Suomessa englanninkielisessä lastentarhassa, lapseni ovat aloittaneet koulunkäynnin Suomessa ranskaksi ja jatkaneet englanniksi Kanadassa. Kotona on puhuttu aina suomea, jollei läsnä ole ollut joku muunkielinen vieras. Olen myös opettanut englantia suomalaisille ja suomea vieraskielisille.

Havaintojeni ja lukemieni kirjojen mukaan lapsi oppii nopeasti useita kieliä yhtä aikaakin, jos hän on normaalilahjainen ja jos kieliä puhutaan hänelle johdonmukaisesti, kukin aikuinen omaa kieltään.

Lapsi voi oppia vieraan kielen leikkitovereilta ja opettajilta. Hän voi oppia sitä aika pitkälle TV:stäkin. Yleensä noin 11-12-vuotiaaksi voi aloittaa vieraan kielen "tyhjästä" ja oppia sen ilman vierasta aksenttia (mikäli sitä seikkaa arvostetaan).

Paljon vaikeampaa on oman äidinkielen säilyttäminen uudessa maassa. Siirtolaisen lapsen on parasta puhua aina vanhempiensa kanssa näiden omaa äidinkieltä. Se on perheen tunnekieli ja kehittää lapsen ajattelua ja tunne-elämää sekä pitää yllä yhteyden vanhempien ja esivanhempien kulttuuriin. Olen tavannut kolmannen polven amerikansuomalaisia, jotka ovat puhuneet suomea, vaikka eivät ole käyneet koskaan Suomessa.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on ollut jo monia sukupolvia ihmisiä, jotka ovat oppineet englannin vasta koulussa opettajilta ja luokkatovereilta. Huonoin tapa on oppia vieras kieli vanhemmilta, jotka puhuvat sitä murteellisesti.

Torontossa 60% koululaisista puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia. Usein siirtolaisten lapset pärjäsivät kuitenkin koulussa parhaiten.

(Kommentti Ikkunaiineksen blogissa.)

Keittiö ja kamari eri valtakunnissa

Kuvassa Auroran talo,, jossa olen viettänyt tätä viikonloppua.

Tämän päivän Hesarissa oli pilapiirros, jossa talon keittiö oli Sipoossa ja olohuone Helsingissä. Jos Sipoo liitetään Helsinkiin, aiotut rajat menisivät jopa joidenkin talojen läpi.

Ei mitään uutta auringon alla. Yhdysvaltain ja Kanadan rajalla on ainakin yksi talo, jossa laitetaan ruokaa Yhdysvalloissa ja katsotaan telkkaria Kanadassa. Se on talon omistajista kuulemma vain hauskaa. Se kertoo myös siitä, miten hyvät välit näillä valtioilla on.

Kerrotaan, että Suomessakin oli tapahtua jotain vastaavaa joskus keskiajalla. Oltiin vetämässä rajaa Suomen ja Venäjän välille. Raja olisi kulkenut erään talon poikki. Rajan tekijät kysyivät talonpojalta, laitetaanko talo Suomen vai Venäjän puolelle. Mies vastasi: Kuuluvat talvet olevan kylmiä Venäjällä. Laitetaan Suomeen.

Luontoaiheisia kirjoituksia

Aamu Amerikan maaseudulla. Kun klikkaat kuvaani, näet sen suurena.

Puutarha taskussa (kirjoja)

Sokerivaahterametsässä tuoksuu savulle ja siirapille. (Kotisivublogissa, johon olen yhdistänyt myös Kirjoituslipaston vuonna 2008)

Muita löydät tästä blogista ja muista blogeistani hakusanojen avulla. Aurora -blogissa on kirjoitusnäytteitä myös luonnosta, sillä Kanadan luonto, etenkin Toronton laaksot ovat keskeisiä Aurora-kirjoissa. (Aurora ja Pietarin serkut kuvaa Helsinkiä 1900-luvun alussa.)

Lapsi ikkunassa

Sisälleni on leimautunut eräs pirtin ikkuna. Siinä on kuusi ruutua, ja siitä näkee niittyjen yli metsän rajaan asti. Joku kävelee niitynvieruspolkua, tulee tupaan ja kertoo siitä, mitä siellä kaukana on: toinen maailma, josta kuulen nyt vasta tarinoita, todellisia ja keksittyjä.

Tiedän, että minäkin vuorollani lähden sitä polkua, menen metsän läpi, kävelen varovasti pitkospuita myöten, tulen kärrytielle, saavun laivarantaan, astun laivaan, menen monen veden yli.

Tuon ikkunan edessä viilettävät toinen toisensa jälkeen lapsuuteni vuodenajat ja niistä tulee kuin yksi ainoa vuosi, jossa on yksi ainoa talvi, kevät, kesä ja syksy. Ja ne sekoittuivat niihin vuodenaikoihin, joita sukuni on kokenut, niin että me kaikki elämme samassa ajassa, jossa meidän kaikkien kokemukset ovat limittäin ja päällekkäin.

Kun muistelen noita aikoja ja niitä tarinoita, joita silloin kuulin, ne ovat kuin ihmeen kautta säilyneitä, reunoiltaan pyöreiksi kuluneita ja haalistuneita valokuvia, jotkut oudosti valottuneita.

Antavatko historioitsijat oikean kuvan menneisyydestä?

Kari Konkola ja Diarmaid MacCulloch  kirjoittivat vuonna  2004  History Today -lehdessä 1500-1600-luvun Englannin suosikkikirjailijoista. Lukutaito oli melko yleistä, mutta kirjat olivat silloin kalliita. Ostettiin vain niitä kirjoja, joista oltiin todella kiinnostuneita. Vuosisatojen vaihteessa suurin osa kansasta osasi lukea. Kirjoja ostettiin miljoonittain!  

Meille on annettu sellainen käsitys, että tuon ajan suosikkeja olivat William Shakespeare ja Thomas Hobbes [filosofi, "kaikkien sota kaikkia vastaan"].  Konkola ja MacCulloch tutkivat sen ajan tilastoja: Suursuosikkeja olivatkin hartauskirjat ja teologiset teokset. Puritaanioppinut William Perkinsin kirjoja myytiin kaksi kertaa enemmän kuin Shakespearea. Hobbesin vaikutus omana aikanaan oli hyvin vähäinen. Kirjoittajat kysyvätkin: antavatko historioitsijat rehellisen kuvan menneisyydestä? (Reformation Bestsellers. - History Today. Vol. 53. Oct 2003. S. 23-29.)

(siirretty toisesta, lakkautetusta blogistani)

Halloween faktoja

Tyttöä jännittää, sillä hän on menossa torontolaiseen ulkoilmamuseoon lasten halloween-juhlaan. Kuva: Pirkko Anna Amnell

Joka syksy valitetaan Suomessa, että taas sitä amerikkalaista juhlaa vietetään. Tarkoitetaan Halloweenia, jolloin lapset pukeutuvat naamiaisasuihin ja kulkevat ovelta ovelle kysymässä "Karkki vai kepponen".

Entisaikoina kepposet saattoivat olla hurjia, kun teini-ikäiset pojat kaatoivat ulkohuoneet tai hinasivat saiturin hevosrattaat puuhun. Ei ihme, että perinteisesti varaudutaan antamaan makeisia lapsille. Nykyään lapsia ei päästetetä suurkaupungeissa vieraitten ihmisten koteihin, sillä kaikenlaista ilkivaltaa on tapahtunut. Niinpä ulkoilmamuseot, koulut ja monet kirkotkin järjestävät lapsille ja nuorille turvallisia Halloween-juhlia. Kodeissa on myös juhlia. Kanadansuomalaisen taiteilijan Marja-Leena Rathjen lapsenlapsi Lael oli pukeutunut näin  upeaan kummitusprinsessan asuun."

Halloween on kaikkea muuta kuin amerikkalainen keksintö. Juhlan taustalla on kelttien muinainen sadonkorjuun ja vainajien muistelun päivä Samhain, joka on yhtynyt myöhemmin roomalaisten vastaaviin juhliin ja muutettu jo 800-luvulla kristilliseksi juhlaksi. Vanhojen perinteiden mukaan pukeudutaan naamiaisvaatteisiin.

Kurpitsalyhtyyn liittyy vanha irlantilainen tarina. Saituri Jaakko oli niin ovela ja pihi, että petkutti itseään paholaista monta kertaa niin että se joutui noloon tilanteeseen. Kun Jaakko sitten kuoli, ei hän päässyt taivaaseen eikä helvettiin, vaan joutui vaeltamaan ympäri Irlantia. Hän laittoi hiiliä ontoksi koverrettuun lanttuun ja vaelsi lyhtyineen pimeässä syksymaisemassa.

Siirtolaiset veivät Halloween-juhlan mukanaan Amerikkaan. He oppivat intiaaneilta käyttämään kurpitsaa ruoaksi. Siitä tuli Halloween-juhlaan komea lamppu, kun se kaiverrettiin ontoksi ja koristeltiin viilloksilla. Kurpitsasta tehdään maukasta kurpitsapiirasta.

Jack of lantern, Saituri-Jaakon kurpitsalyhty sytytetään taas. Hauskaa Halloween juhlaa kaikille!

Tietoa Halloween-juhlasta ja muustakin ranskaksi  koko perheelle.

Englantilainen mielipide Halloweenista: Se on hauskaa, kun tietää, mitä tekee ja pitää leikin leikkinä: Of Goblins and Ghoulies.

Kukkia

Villikani :

"Toinen varsin mielenkiintoinen ja monipolvinen luettava on Anna Amnellin kirjoituslipasto. Sen kanssa vierähtää tovi jos toinenkin. Elämänmakuista itsensä toteuttamista. Lisäksi Annalla on rinnakkaisia sivustoja, joita hän yhdistelee luontevasti ja kiinnostavasti. " (Bloggerin Kirjoituslipastoni ajoilta...) Kirjoituslipasto-blogi se on lakkautettu ja sen aineisto on siirretty Kotisivublogiin

Kirjoituslipasto

Kuvat: Anna Amnell. Copyright. Klikkaa tätä kuvaa, jotta näet sen suurempana

Kirjoituslipasto eli sifoneeri on suurikokoinen ja arvokas huonekalu. Siinä on vetolaatikot, laskettava kirjoituslevy ja monenlaisia lokeroita, joihin voi järjestää tärkeitä papereita ja kätkeä salaisuuksia. Se oli suosittu myötäjäishuonekalu. Suomalaisissa maalaistaloissa oli isännänkamarissa massiivinen kirjoituslipasto, jota sanottiin klaffipiirongiksi. Naisten kirjoituslipastot olivat sirompia.



Kuvassa kirjoituslipasto, joka on kotoisin Koljonvirran Partalan Moisiosta, joka mainitaan Vänrikki Stoolin tarinoissa.
Lue myös:

Writing cabinet

700 sivua juonesta

Christopher Booker: The Seven Basic Plots. Why we tell stories. Continuum 2005 (2004)

Ilahduin kovasti, kun sain jo eilen postissa Bookerin kirjan. Luvassa on yli 700 sivua kiinnostavaa luettavaa. Kirja on jo kolmas painos (englannissa reprint). Kerron vaikutelmistani, kunhan olen lukenut sitä jonkin verran. Seuraavassa yksinkertaistettu luettelo Bookerin analysoimista juonista kirjallisuudessa, elokuvissa, saduissa, oopperoissa.

1. Overcoming the Monster (Beowulf, James Bond - elokuvat)
2. Rags to Riches (Aladdin, David Copperfield)
3. The Quest (Odysseus)
4. Voyage & Return (Liisa ihmemaassa, Tuulen viemää)
5. Comedy (Shakespeare, Austin, Sota ja rauha)
6. Tragedia (Carmen, Bonnie & Clyde)
7. Rebirth ( Salainen puutarha, Peer Gynt)

Kirjasta on netissä aika tarkka selostus. Lisäksi tässä artikkelissa on muitakin juoniluetteloita, jotka voivat piristää jotakin, joka etsii juonta seuraavan kirjaansa.

Koulukiusaaminen ja nettikiusaaminen

Kuva: jeltovski/morguefile.com

Nettikiusaaja on monesti bloggaajien maskotti, sillä hän tuo uteliaita blogiin ja tyydyttää omia piileviä kaunantunteita. Parasta olla kiusaajan puolella, ettei joudu itse kiusatuksi.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin Päivi Hamaruksen koulukiusaamista koskevasta väitöskirjasta. (Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen ilmiönä. Yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta. Jyväskylän yliopisto.)

"Koulukiusaamisen perusmotiivit ovat vallanhimo, aseman tavoittelu ryhmässä ja kateudentunne. --Hyvin usein kiusaaminen alkaa siitä, että joku on joukossa erilainen kuin muut -- Alussa erilaisuus on havaittavaa ja totta. Jatkossa kiusaajat voivat kehitellä tietoisesti valhetarinoita.--
Kiusaaminen jakaa joukot 'meihin' ja 'heihin' sekä paljastaa, mitä yhteisössä arvostetaan ja mitä halveksitaan."
Timo Siukonen. "Väitöstutkimus: Vallanhimo johtaa koulukiusaamiseen." HS/Kotimaa 12. marraskuuta 2006

Kiusaajaan liitytään, jotta ei tultaisi itse kiusatuksi.

Matti Vaaranmäki kirjoittaa Mielekäs lehdessä:
"Väitetään, että kiusaaja kärsii narsistisesta luonnevauriosta, itsetunnon häiriöstä, joka ilmenee ihmissuhteissa ja sosiaalisessa käyttäytymisessä. Tällaiselta ihmiseltä puuttuvat inhimilliset kontrollimekanismit, kuten häpeän- ja syyllisyydentunteet. Narsistinen luonnehäiriö pahenee yleensä iän myötä. Luonne-häiriöisellä ihmissuhteet ovat paremminkin hyötysuhteita kuin tunnesuhteita. Usein luonne-häiriöinen kiusaaja saa kannattajia puolelleen, mikä tekee kiusatun aseman vielä tukalammaksi." Kiusaajakin kärsii.

Kiusaamista esiintyy myös aikuisten keskuudessa kodeissa, työpaikoilla, yhdistyksissä ja Internetissä myös bloggaajien keskuudessa. Netissä ei ole puhalluskoetta, joten sinne saatetaan kirjoittaa myös huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisina.

Kiusaaminen jakaa nettiyhteisöjenkin ihmiset 'meihin' ja 'heihin' ja paljastaa, mitä arvostetaan ja mitä halveksitaan. Aikuisetkin liittoutuvat usein kiusaajaan, jotta heitä ei kiusattaisi tai saavuttaakseen suosiota ja valtaa nettikiusaajan avulla.

Kiusaaja ei ole koskaan yksin.

Huom!
Neulekirpun blogissa Kuvauksia on kirjoitus Koulukiusaaminen ja selostus tästä väitöskirjasta, myös abstract.

Hamarus, Päivi
School bullying as a phenomenon. Some experiences of Finnish lower secondary school pupils
Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2006, 265 p.
(Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 288
ISSN 0075-4625; 288)
ISBN 951-39-2513-7
English Summary
Diss.

Aikaisempi kirjoitus samasta aiheesta.

Nettikiusaaminen voi tulla kalliiksi kiusaajalle

Mutta vielä kalliimmaksi kiusatulle. Aikuisten velvollisuus on suojella lapsia. Kiusaaminen voi ajaa koululaisen itsemurhaan. (Jared's story)

Hyvää isänpäiväviikonloppua

Photo: Dee/morguefile.com
Klikkaa kuva suuremmaksi

What American accent do you have?

What American accent do you have? Your Result: The Northeast Judging by how you talk you are probably from north Jersey, New York City, Connecticut or Rhode Island. Chances are, if you are from New York City (and not those other places) people would probably be able to tell if they actually heard you speak.
Philadelphia
The Inland North
The Midland
Boston
The South
The West
North Central
What American accent do you have? Take More Quizzes

Tämän testin tulos ei yllättänyt. Olin teini-ikäisenä vaihto-oppilaana Montanassa, mutta AFS-perheeni vanhemmat olivat kotoisin Bostonista. Kanadan englanti on samanlaista kuin amerikkalaisten elokuvien General American English. Teini-ikäisenä kuultu itärannikon englanti on ehkä vaikuttanut sittenkin eniten, samoin tietenkin englannin opiskeleminen ja opiskeluajan puolipäivätyö englantilaisessa lastentarhassa.

American English regional differences

Esim. The Inland North - Hillary Clinton

Philadelphia Accent

The Northeastern United States kielessä monenlaisia piirteitä

Kanadan englantia

What American accent do you have?

What American accent do you have? Your Result: The Northeast Judging by how you talk you are probably from north Jersey, New York City, Connecticut or Rhode Island. Chances are, if you are from New York City (and not those other places) people would probably be able to tell if they actually heard you speak.
Philadelphia
The Inland North
The Midland
Boston
The South
The West
North Central
What American accent do you have? Take More Quizzes

Tämän testin tulos ei yllättänyt. Olin teini-ikäisenä vaihto-oppilaana Montanassa, mutta AFS-perheeni vanhemmat olivat kotoisin Bostonista. Kanadan englanti on samanlaista kuin amerikkalaisten elokuvien General American English. Teini-ikäisenä kuultu itärannikon englanti on ehkä vaikuttanut sittenkin eniten, samoin tietenkin englannin opiskeleminen ja opiskeluajan puolipäivätyö englantilaisessa lastentarhassa.

American English regional differences

Esim. The Inland North - Hillary Clinton

Philadelphia Accent

The Northeastern United States kielessä monenlaisia piirteitä

Kanadan englantia

What American accent do you have?

What American accent do you have? Your Result: The Northeast Judging by how you talk you are probably from north Jersey, New York City, Connecticut or Rhode Island. Chances are, if you are from New York City (and not those other places) people would probably be able to tell if they actually heard you speak.
Philadelphia
The Inland North
The Midland
Boston
The South
The West
North Central
What American accent do you have? Take More Quizzes

Tämän testin tulos ei yllättänyt. Olin teini-ikäisenä vaihto-oppilaana Montanassa, mutta AFS-perheeni vanhemmat olivat kotoisin Bostonista. Kanadan englanti on samanlaista kuin amerikkalaisten elokuvien General American English. Teini-ikäisenä kuultu itärannikon englanti on ehkä vaikuttanut sittenkin eniten, samoin tietenkin englannin opiskeleminen ja opiskeluajan puolipäivätyö englantilaisessa lastentarhassa.

American English regional differences

Esim. The Inland North - Hillary Clinton

Philadelphia Accent

The Northeastern United States kielessä monenlaisia piirteitä

Kanadan englantia

Postsuomettumista ja vaikenemiskulttuurin vaalintaa

Hyvät lukijat, Blogisisko on huono-oppinen. Hän ei ole oppinut vieläkään suomettumisen ja vaikenemisen jaloja taitoja, vaikka on seurannut niitä vierestä puoli vuosisataa. Näin huonosta käytöksestä ropisee moitteita ja pilkkarunoja.

Keskustellaan siitä, miksi tavat ovat höltyneet.

Laitan monien muiden tavoin omat kommenttini esille tänne omaan blogiini. Ovatpahan muistona miellyttävistä hetkistä blogiystävien seurassa.
Miksi siis tavat ovat höltyneet?

Blogisisko kommentoi:

Erasmus Rotterdamilaisella olisi töitä. Hän kirjoitti kirjan, jossa näitä perusasioita yritettiin opettaa keskiajan aatelisille. Tämä tapahtui 1500-luvun alussa. On menty luikua takaisin puoli vuosituhatta.

Jotain kuitenkin puuttuu. Ihmiset eivät heittele kaluamiaan luita lattialle ruokapöydästä eivätkä pommita toisiaan leivänkannikoilla. Eivätkä kai vielä röyhtäyttele ja päästele muitakaan luonnonääniä ruokapöydässä.

Kiinassa asuneet kertovat, että siellä röyhtäytellään reippaasti renessanssin tyyliin aterialla. Heille pitää kertoa, että heidän ei tarvitsekaan muuttaa tapojaan.

Jokin aika sitten haastateltiin erästä oikeaa puhdasoppista taistolaista, joka on (tietenkin) professorin virassa. Hän kehui, että vaikka poliittisia päämääriä ei saavutettu, tuhottiin kuitenkin porvarillinen kulttuuri. Hän hekotteli tyytyväisenä.


[Yleistä keskustelua uushuonoista tavoista. Syytetään äitejä ja isiäkin vaihteeksi. Nimimerkki Liisa moittii Blogisiskoa, joka hänen mielestään moitti taas kilttejä taistolaisia.]

Blogisisko :
Liisa,

laita silmälasit päähäsi ja lue uudestaan viimeinen kappale edellisestä viestistäni. Kerron siinä vain, mitä entinen taistolainen itse kertoi haastattelussa julkisesti tästä asiasta, joka sattuu olemaan tämän blogin varsinaisena keskustelunaiheena.

Taistolaisten ja muiden äärivasemmistolaisten toimista kirjoittavat nykyään sanomalehdet ja niistä puhutaan TV:ssä ja radiossakin ainakin ohjelmaselostusten perusteella. Niitä muistelevat kyseiset henkilöt itse, toiset ylpeillen (eräs Unkarin kansannousua seurannut ex-toimittaja, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan ), toiset noloina tai huvittuneina omasta hölmöydestään. Niistä tullaan puhumaan ja kirjoittamaan vuosikymmeniä. Sitä et voi Sinä eivätkä muutkaan enää estää. Vaikenemisen aika meni jo.:)

[Taas yleistä keskustelua. Sitten eräs nimimerkki Joszif esitti minusta pilkkarunon. Nimerkki on uusi, mutta tyyli on tuttu jo Kiiltomadon ajoilta.)

Emäntämme kirjoitti:
10.11.2006 - 08:47
En minä Blogisisko usko, että vaikenemisen aika mihinkään olisi mennyt. Ne vain ovat eri asioita mistä nyt vaietaan.

Blogisisko
10.11.2006 - 09:55
Hyvää huomenta!
Luin juuri Hesaria (10.11.2006). Vesa Karonen kertoo (Kanavalla) siitä, kuinka suomettuminen jatkuu YLEssä.

Kyllä siellä vaietaan ihan samoista asioista kuin Kekkosen aikana.

Karonen kyselee YLEn ohjelmien perusteella, ovatko tabuja vielä seuraavat aiheet:
-Karjala ja talvisota
-Neuvostoliiton partisaanien murhaamat lapset
-Neuvostoliittolaiset miehitysjoukot Porkkalassa (_v:een 1955) jne

Karonen kirjoittaa (Sujuvaa suomettumista. - Kanavalla. HS 10.11.2006): "Modernismia seurasi postmodernismi. Suomettumista on seurannut postsuomettuminen. Arvostelua ja ilkeyksiä [viittaa Kekkosen moitteisiin NL:n arvostelusta] ei tarvitse välttää. Se sujuu ihan vaistomaisesti."

Suomettumisen kannattajat, vaikenemisen vaalijat elävät täällä blogimaailmassakin, kuten nimimerkki Liisan ja toisen tutun kommentoijan, tällä kertaa Joszifina esiintyvän runoniekan, viestit osoittavat.

Pitäisi nähtävästi osata vaieta myös muustakin lähihistoriasta kuten suomalaisten NL:n ystävien, taistolaisten ja muiden äärivasemmistolaisten teoista ja puheista. Tällä uusvaikenemisellakin ostetaan etuja. Mitähän ne ovat kirjallisissa piireissä ja Blogistaniassa?

Lisäys:
Vielä 1950-luvulla ja pitkälle 1960-luvullekin nuoret käyttäytyivät hyvin. Oikeastaan vielä 1970-luvun alussakin.

Vuosikaudet, hyvänen aika vuosikymmenet, pilkattiin Suomessa "oikeaopillisesti" kaikkea mikä liittyi ns porvarilliseen maailmaan: koteja, vanhempia, kulttuuria, uskontoa, isänmaata ja varsinkin sotaveteraaneja.

Viesti on mennyt perille ja jäljet ovat edelleen nähtävissä.

Keskustelu jatkuu.

Kieli ja sukupuoli

Me suomalaiset pääsemme hyvin vähällä, kun meillä ei ole 'he' ja 'she' pronominien vastineita. Ne ovat herättäneet paljon keskustelua englanninkielisessä maailmassa. Esimerkiksi Kanadassa julkisen puhujan tai kirjoittajan täytyi ehdottomasti sanoa "he or she" tai "she or he" 'hän' pronominia tarkoittaessaan. Puheenjohtaja oli Kanadassa 'chairperson'.

Brysselissä taas käytetään puheenjohtajasta termiä 'chair', kuten kirjoittaa alati energinen bloggaaja ja jo monivuotinen (vihreä) nettiväittelytoverini Hanhensulka, jota luulin ensin blogisiskokseni, mutta hän paljastui myöhemmin miespuoliseksi blogihenkilöksi.

Sukupuolta koskevat ilmaukset ovat suomessa kiinnostava tapaus. Meillä ollaan sitä mieltä, että on saavutettu täydellinen sukupuolten tasa-arvo. Mutta se on tapahtunut ainakin kielessä niin, että naisista on tehty miehiä: lakimiehiä, puhemiehiä, kirkkoherroja. Mutta emme voisi kuvitellakaan, että miehistä käytettäisiin vastaavia ilmauksia, esimerkiksi niin että miestä sanottaisiin vaikkapa 'seurakuntasisareksi' tai 'terveyssisareksi'.

Lue Wikipedian artikkeli Gender-neutral pronoun (eri kielissä)