Vaikeat, ihanat vieraat kielet

Junalla ja laivalla matkustaminen on ollut aina ihanteellinen tapa pitää yllä vieraitten kielten taitoa.

Jotkut viisaat sanovat, että pitäisi aloittaa joka viides vuosi uuden kielen opiskeleminen, sillä se tekee hyvää aivoille. se on samanlaista aivojumppaa kuin shakinpeluu, ristisanatehtävien tai ristipistojen tekeminen.

Kieltä ei tarvitse edes oppia. Idea on siinä, että uuden kielen opetteleminen avaa aivoista uusia alueita käyttöön.

Tuo jälkimmäisessä kappaleessa esittämäni asia on lohduttanut minua kovasti, silloin kun vertaan itseäni vaikkapa tyttäreeni ja häneen kummiinsa, lapsuudenystävääni, jotka kumpikin puhuvat sujuvasti ainakin puolta tusinaa kieltä. Olen nimittäin opiskellut kymmentä kieltä: ruotsia, saksaa, esperantoa (yksin), englantia, latinaa, ranskaa, espanjaa, viroa, venäjää, kiinaa, tässä järjestyksessä, mutta osaan kuitenkin äidinkieleni suomen lisäksi kunnolla vain englantia. Luen ruotsia ja ranskaa kun on pakko, latinaakin sanakirjan kanssa. Jos on pakko, myös puhun ruotsia ja ranskaa.

Uteliaisuus ja
puheliaisuus auttavat.


Latinaakin olen puhunut kerran. Olin menossa junalla Riministä Roomaan. Miestäni ja minua vastapäätä istui hymyilevä nunna. Hän osasi puhua äidinkielensä italian lisäksi vain latinaa ja heikommin ranskaa. Kuitenkin keskustelimme. Piirtäen ja eri kielten sekoituksella sain tietää, että hän oli suuresta perheestä, tulossa kesälomalta sukulaisten luota ja oli Roomassa äidinkielen opettaja. Hän sai vastaavaa informaatiota minusta.

Hauskinta oli, että meidän ympärillemme kerääntyi joukko lapsia. Italialaiseen tyyliin kaikki osallistuivat keskusteluun, varsinkin piirtämällä ja hurraamalla, kun jokin asia selvisi. Ihmeesti latinaakin nousi suuhuni jostain kaukaa. Kieltä oppii tehokkaasti, kun on motiivi tai pakko käyttää sitä.

Virosta osaan vain "Tere! Kuis käsi käyp?" (sekin nähtävästi väärin), venäjästä lainasanoja kuten 'televisoor'ja jotain pientä. Esperanto on haihtunut kokonaan. Saksa on ihan käyttämätön, vaikka luin sitä koulussa kahdeksan vuotta ja olin joskus lukioaikana epävirallisena tulkkinakin.

Villisika katon alla

Kiinasta on jäljellä se, mitä opin kulttuurista. Koen sen hyvin arvokkaaksi, koska se oli erilaista kuin muu, jota olin oppinut. Opettajani oli kiinalainen mies, jonka vaimo on suomalainen. Kun valitimme kirjainmerkkien vaikeutta, hän kertoi, että ne ovat vaikeita ja niitä on niin paljon, että ne alkavat unohtua häneltäkin.

Opin sen, että kiinan kirjainmerkeillä on pitkä, monituhatvuotinen historia. Ne kertovat maanviljelystä, metsästyksestä. Esimerkiksi koti-merkissä on "villiska katon alla": kodin keskus oli esi-isien alttari, jolle laitettiin tätä parasta uhrieläimen lihaa. Kirjainmerkissä on katto ja villisika, jolla on neljä jalkaa ja saparo.

Parasta oli kuitenkin se, että kiinalaisten ihmisten tavallinen arki, elämän pienet ja suuret asiat tulivat tutuiksi, etenkin perheen ja suvun merkitys, kun tavailimme alkeiskirjan kappaleita ja kuuntelimme opettajan juttuja.

Mitä arvostamme Suomesssa? Count your blessings

Englannissa on hauska sanonta "Count your blessings", joka tarkoittaa sitä, että kannattaa aina muistaa niitä hyviä asioita, joita elämässä on. Useat englannin sananparret ovat peräisin Raamatusta tai virsistä, niin tämäkin. Tätä sanontaa käytetään usein puhekielessä.

Asuin yhdeksän vuotta ulkomailla ja kävin sinä aikana vain kerran Euroopassa - ja Suomessa. Mitä ajattelin Euroopan lomallani Suomesta? Mitä arvostan nyt Suomessa?

Olimme olleet koko perheen interailillä Euroopassa ja tulimme laivalla Tukholmasta Turkuun. Meri ja saaristo olivat hätkähdyttävän kauniit, ja niitä kehuttiinkin kanadalaisen sanomalehden matkailupalstalla.

Eniten ihastutti Suomessa valo. Ilma vaikutti läpikuultavalta ja värit raikkailta. Suomenlinnan rantakasarmin, meren ja luonnon värit olivat niin kauniita, että tuli kyynel silmää. Eräs paluumuuttaja sanoikin, että Suomessa on niin kaunista, että silmiin koskee.

Helsingin keskustan ja maaseudun kauneus valloittivat. Matka Savoon junalla oli elämys, sillä olimme unohtaneet, miten paljon metsiä ja järviä Suomessa on. Euroopan hiukan ränsistynyt tyylikkys viehättää minua. Pidän vanhoista rakennuksista kuten vanhoista ihmisistäkin. Helsingin keskustassa näytti kuitenkin olevan vain nuoria ihmisiä. Missä olivat lapset ja vanhemmat ihmiset?

Outo, eksottinen
ja niin rakas suomen kieli

Eniten hämmästytti kieli. Vaikka olimme koko ajan puhuneet kotona suomea, suomen kieli vaikutti suurena annoksena oudolta ja eksoottiselta. Sitä puhuttiin matalalla äänellä. Ihmisjoukkojen äänet olivat kuin eksoottista muminaa. Tältä minusta silloin tuntui, mutta ei tietenkään tunnu enää. Olen tottunut. Minulla itsellänikin on matala ääni.

Katsomme juuri nyt Formula 1 -kilpailuja Bahrainista. Yksi haastattelijoista on ollut entinen iisalmelainen (Tukholmassa syntynyt) Keke Rosberg. Jokin aika sitten eräs bloggaaja oli pahoillaan siitä, että Nico Rosberg ei puhu suomea. Tällä useita kieliä osaavalla charmikkaalla nuorella kosmopoliitilla on kuitenkin selvä suomen kielen vaikutus puheessaan. Hänen isänsä puhuu sujuvaa englantia, mutta se on suomalaisen englantia, jota Nico luonnollisesti jäljittelee.

Näin tapahtuu niissä siirtolaisperheissä, joissa vanhemmat puhuvat koko ajan vierasta kieltä lapsilleen: lapsi omaksuu vanhempiensa intonaatiota ja äänteitä. Tämä esivanhempien kielen vaikutus säilyy useita sukupolvia. Kiinnostavaa on, että tätä ei ole yhtä paljon niillä lapsilla, joiden vanhemmat puhuvat heille vain omaa kieltään ja jättävät vieraan kielen oppimisen syntyperäisten opettajien ja ystävien käsiin.

Jotain siirtyy silloinkin. Tyttäremme oli opiskelemassa Sorbonnessa kielitidettä. Onko äitisi virolainen? kysyi professori. Osui aika lähelle. En ole kuitenkaan puhunut lapsilleni koskaan vieraita kieliä. Kielititeen professori selitti, että ihminen säilyttää vaikkapa alitajuisesti jotakin alkuperäisestä kulttuuristaan, pitää siitä kiihkeästi kiinni, sillä se on osa hänen persoonallisuuttaan. Se kuuluu hänen kielessään, ja jos tätä tosiasiaa ei tunnusta, ei opi todella hyvin vierasta kieltä.

Kieli oli tärkein syy siihen, miksi palasimme Suomeen. Teimme suuria uhrauksia lastemme suomen säilymiseksi, muun muassa jäin kotiäidiksi kielen vuoksi. "Laatuaika" ei riitä kielen säilyttämiseen, pitää olla todellista aikaa ja puheliaat vanhemmat.

Arvostan kuitenkin myös kielitaitoa. Suomen kaksikielisyys on rikkaus, vaikka minulle ei tulísi mieleenkään puhua skandinaaville ruotsia. Englannilla saa helpommin kontaktin. Mielestäni ihminen saa myös säilyttää oman kielensä vaikutukset vieraassa kielessä, kunhan kieli on selvää, ymmärrettävää.

Asuuko meistä jokaisessa kaappitaistolainen?

Suomessa:

"Minua loukkaavat väitteet, että meistä jokaisessa asuu kaappidemari."

Vasemmistoliiton varapuheenohtaja Minna Sirniö Anneli Sundbergin haastattelussa "Punainen rakastettuni". HS/D3 12.3.2006

Venäjällä:

" 'Oli vapauduttava omassa itsessä majailevasta neuvostoihmisestä.'

--Kirjallisuuden toivona Natalia Ivanova pitää nuoren polven kirjoittajia, jotka olivat kymmenvuotiaita perestroikan aikaan.

'Heillä on aivan toisenlainen mentalitetti.' "

Timo Hämäläinen: "Poliitikot vaihtuvat, me pysymme". HS/C4 12.3.2006.
Haastateltavana venäläinen kirjallisuuskriitikko ja kirjallisuuslehden päätoimittaja Natalia Ivanova.

Taistolaisten lauluja? Ei kiitos. No, thank you.

Kun prinssi Henry puki huvikseen hihaansa natsisymbolin, siitä tuli kansainvälinen skandaali. Olisiko tullut skandaali, jos hän olisi pukeutunut jotain äärivasemmistolaista sankaria ihannoivaan t-paitaan? Sehän on muotia.

Olemme demonisoineet natsit heidän hirmutekojensa vuoksi, mutta nauramme leppoisasti kommunisteille tai saatamme jopa ihailla heitä edelleen, vaikka tiedämme varsin hyvin, mitä hekin ovat tehneet.

Kun etsimme neuvostojohtajia esittäviä matuskoja Tallinnan venäläisiä esineitä myyvistä lahjatavarakaupoista, myyjät punastelivat ja olivat hyvin kiusaantuneita. Heitä ei naurattanut.

Toisille virolaisille neuvostoaika merkitsee häpeää, toisille suurta surua. Imbi Pajun dokumenttielokuva virolaisten kyydityksistä Siperiaan Neuvostoliiton aikana on liikuttanut eroparlamentikkoja Brysselissä, kertoo tämän päivän sanomalehti. (10.3.2006 HS/Kulttuuri/C5)

Jotkut ihannoivat taistolaisaikojen "työväenlauluja". Ensinnäkään ne eivät ole työväenlauluja. Niiden tekijät ja laulajat olivat porvarisperheiden kapinallisia jälkeläisiä. Jos heidänkin poliittiset haaveensa olisivat toteutuneet, Brysselissä kauhisteltaisiin tänään myös suomalaisten kohtaloita.

Naistenpäivä 2006

Hyvää naistenpäivää!
Happy Women’s Day!
Bonne journée des femmes!

My Fair Ladyn Henry Higgins tuskaili sitä, miksi nainen ei voinut olla samanlainen kuin mies. Onko tämä toteutunut Suomessa?

Mitä merkitsee olla nainen Suomessa vuonna 2006? Onko naiseus vanhanaikaista? Onko sitä yleensä olemassa? Onko naiseus etu vai haitta?

Mitä merkitsee nainen - isoäiti, äiti, sisar, vaimo, tytär, ystävä - miehelle? Mitä merkitsee nainen naiselle?


Tervetuloa naistenpäiväkahveille, hyvät naiset ja miehet! Vai maistuisiko virtuaalinen tee paremmalta?





International Women's Day

Kiitos, Olli Kivinen

Kuva: Wildflowers. Dover
Poistin jo välillä edellisen kirjoitukseni. Valvoin ja ajattelin, että tästä maasta täytyy lähteä taas pois, niin kuin teimme 1970-luvulla. On alkamassa uusi pysähtyneisyyden ja teeskentelyn aika.

Sitten Hesari tuli ja luin Olli Kivisen kolumnin "Salainen puhe mullisti maailman".

"Stalinismin henkinen perintö elää kuitenkin edelleen myös meillä - muuallakin kuin perinnetaistolaisten kansanedustajien keskuudessa. Yksi ilmentymismuoto on se, että johtavat poliitikot eivät juuri ruodi Venäjän etääntymistä kansanvallasta, vaan silmät halutaan pitää suljettuina kuten niin monesti aikaisemmin."
Olli Kivinen: Salainen puhe mullisti maailman. - Helsingin Sanomat. 7.3.2006.

Mikä ihme Suomessa on vikana? Toivotaanko/pelätäänkö täällä vanhojen aikojen paluuta? Miksi kasvatetaan nuorta polvea, joilla on sama vääristynyt kuva historiasta?

Bloggaaminen on ollut minulle työtä, mikrohistoriaa ja huvitusta

Kuva: Meidän lapset leikkimässä Suomenlinnan Susisaaressa Ruotsin (tai Venäjän) vallan aikaisten tykinpyörien päällä.

Louhi esittää bloggaamisesta seuraavat kysymykset:

"1. Miten ehdit ja jaksat päivittäin kirjoitella ja pitää yllä palstaa?
2. Onko bloggaaminen työlästä vai hauskaa ajankulua?
3. Onko joka päivä saatava jotain aikaiseksi?
4. Korvaako tämä luonnollisen kommunikoinnin?
5. Onko parempi tai helpompi kirjoittaa yksin kotona koko kansalle vai puhua 6. kasvokkain tuntevalle tutulle?
6. Onko teillä ystäviä, seuraa, menoa? Saatteko päivittäin kommunikoida ajatuksianne muuten kuin vain blogien kautta?
7. Minkälainen olet ihmisenä?"

1. Aloitin bloggaamisen, kun minulla oli sopiva ajankohta ja motivaatio. Keskityin bloggaamisen opetteluun hyvin intensiivisesti, sillä tiesin että aina ei siihen olisi aikaa yhtä paljon.

2. Bloggaaminen on ollut minulle koko ajan osaksi työtä, osaksi huvitusta. Se on ollut myös vaikeaa, mikä tekee sen kiinnostavaksi. Visuaalinen puoli on minulle tärkeä. Olen hyvin kiitollinen niille bloggaajille, joilta olen saanut siinä apua.

Opettelin bloggaamaan ja yleensäkin käyttämään tietoteknikkaa, jotta voisin tehdä itselleni edes jonkinlaiset helposti päivitettävät kotisivut, voisin tallentaa suku- ja perhemuistoja ja vanhoja lehtijuttujani sekä antaa tietoa kirjoistani niitä haluaville.

Osa blogeistani on informaatiota kirjoistani (Kotisivublogit eivät ole Blogilistalla). Minulla on pieni kustantaja, jolla ei ole varaa mainoksiin Hesarissa tai muissa suurissa lehdissä. Suurten kustantajien kirjailijoista saman suuryhtiön lehdet tekevät jatkuvasti myös haastatteluja. Suurilla kustantajilla on PR-osastot. Pienen kustantajan kirjailijan täytyy tehdä itse jotakin kirjojensa puolesta. Jos ei tee sitä, kirjat jäävät unholaan. Myös omakustantaja voi toimia blogien avulla kuten esimerkiksi Lassi Kämäri on tehnyt onnistuneesti.

Suhtaudun kirjoihini hyvin asiallisesti. Olen tehnyt paljon työtä niitä varten, olen kirjoittanut ne luettaviksi. Suurin osa kirjoistani on saatavissa enää vain kirjastoista, joten en hyödy tästä taloudellisesti.

Bloggaaminen oli minusta alussa hyvin hauskaa. Suhtauduin siihen hyvin optimistisesti. Nettikeskustelujen jälkeen blogimaailma tuntui ystävälliseltä ja sivistyneeltä.

3. Alussa oli hyvin helppoa kirjoittaa joka päivä. Oli suorastaan runsauden pulaa. Piti hillitä kirjoitusintoa.

4. Internet on minusta luonnollista kommunikointia. Se on ihan samaa kuin keskustelu, kirjeet ja puhelin.

5. Koska kirjoitan omalla nimelläni on aivan sama asia puhua kasvokkain tai kirjoittaa nettiin. En kirjoita yksityisistä asioista aivan samoin kuin en puhu yksityisistä asioista vieraille ihmisille. Tietenkin eri ihmisillä on erilaiset käsitykset yksityisyydestä.

6. Mieheni on läheisin ystäväni. Voin puhua hänelle mitä hyvänsä, sillä olemme olleet parhaat ystävät toisillemme teini-iästä asti. Lisäksi minulla on aikuiset lapset ja läheisiä lapsuudenystäviä. Minulla ei ole tarvetta käyttää blogia "ystävänä", mikä se voi varmaankin olla monelle aivan kuten päiväkirjakin.

7. Olen yksityiselämässä kiltti, antelias, hyväntuulinen ja ystävällinen, toisinaan hiljainen ja toisinaan puhelias. Minulla on kuitenkin periaatteita ja arvoja, joista pidän kiinni kotona ja muualla.

Koen Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan suureksi ongelmaksi, voisin melkein sanoa tragediaksi. Maantiede on asettanut meidät suomalaiset vaikeaan asemaan. Eri ihmiset selviytyvät siitä eri tavoilla.

Yllä oleva valokuva kertoo jotakin meistä suomalaisista ja meidän lapsistamme: olemme olleet kauan vieraiden valtojen vallan alaisina.

Emme ole vieläkään henkisesti itsenäisiä. Pelkäämme, että Euroopan yhteisöstä tulee uuusi Kustaa Vaasa, uusi tsaari tai uusi Neuvostoliitto. Olemme jo alkaneet mielistellä Venäjälle. Emme usko, että voisimme olla kuten muut maat tasaveroisina jäseninä muiden Euroopan ja maailman kansojen kanssa.

Hyvin usein kadun sitä, että palasimme Suomeen. Kuvittelin, että Suomikin muuttuisi historian myötä. Olen aina rinnastanut natsismin, fasismin ja kommunismin. Häpeän sitä, että suomalaiset ovat valinneet vielä vuonna 2006 presidentin, joka kannatti esimerkiksi DDR:n systeemiä eikä ole katunut sitä.

Häpeän sitä, että noita aikoja salaillaan. Entisiä natsien tukijoita arvostellaan ankarasti. Miksi entisiä ja nykyisiä kommunismin tukijoita ei arvostella? Miksi heitä äänestetään julkisiin virkoihin? On selvää, että historia tulee tuomitsemaan sellaisen menettelyn.

Tämä on trauma, jota käsittelen julkisesti, sillä se on julkinen asia. Mutta juuri tästä asiasta meillä ei uskalleta vieläkään kunnolla puhua. Siksi bloggaaminen tuntuu nyt hyvin vaikealta, ja olenkin keskittynyt työhöni liittyviin blogeihin ja käsityöblogiin.

Olen laittanut blogini sivupalkkiin luvun 1 517 947 muistuttamaan siitä, että en ole ainoa, joka halusi muutosta. Olisi helpotus muuttaa pois Suomesta, sillä seuraavat kuusi vuotta saattavat olla hyvin suuri osa minun loppuelämästäni.

Tämä testi osui oikeaan

Your Hair Should Be White

Classy, stylish, and eloquent. You've got a way about you that floors everyone you meet.

What's Your Funky Inner Hair Color?

Olin aina ajatellut, että olen kuten äitini suku, jolla tukka yleensä tummenee ja tummenee, vaikka ikää on yli 90-vuotta. Hämmästyin kovasti, kun näin eräänä päivänä otsatukkani alla valkoisia hiuksia. Leikkasin pienen hiustupsun, laitoin sen muovikoteloon ja kyselin: Mitä ihmeen väriä tämä on?
- Platinum blonde, sanoi poikani.
- Ei se ole oikein harmaakaan, sanoi Stockmannin tukkavärien myyjä.
- Samanvärinen kuin isälläsi, sanoi mieheni.

Joskus voi saada yllätyslahjan geeneiltään. Sellaiseksi koen tukkani. Alussa en ollut tuntea itseäni, kun tukkani oli kokonaan "valkoinen". Siihen sopivat aivan uudenlaiset värit, kauniit violetit, siniset ja muut joita en voinut käyttää tummanruskeatukkaisena. Lisäksi tukkani kasvaa koko ajan ja on entistä paremmassa kunnossa, kun hius on paksumpaa. En voisi kuvitellakaan, että värjäisin hiuksiini entisen värin. Lisäksi: olen nähnyt tämän tyypin ennenkin - lapsena peilistä.

Tämä testi löytyi Kiltin tytön blogista, joka puolestaan löytyi Marian blogilistasta.

Teddykarhu on jo yli 100-vuotias

Kuva: Anna Amnell (vanha nalle alkuperäisestä lehtiartikkelistani)

Näillä kahdella teddykarhulla on ikäeroa melkein täsmälleen 100 vuotta. Teddykarhujen amerikkalainen esi-isä on vuodelta 1903 ja Cambridgen nallekaupasta ostettu käsintehty nalle 2000-luvulta, jolloin sain sen tuliaisiksi ja äitienpäivälahjaksi.

Joillakin meistä saattaa olla kulunut lapsuuden teddykarhu piirongin päällä istumassa. Mutta useimpien nalle tuli niin loppuun rakastetuksi, että siitä on enää vain muisto jäljellä. Teddykarhut ovat suosittuja lasten leluja, mutta niistä on tulossa yhä enemmän aikuisten keräilyesineitä.

Teddykarhuinnostus alkoi presidentti Theodor Rooseveltin matkasta Mississipille vuonna 1902. Roosevelt oli selvittelemässä Mississipin ja Louisianan osavaltioiden välistä rajakiistaa ja oli seurueineen metsästysretkellä. Toiset jäljittivät mustakarhun, joka raateli nälkiintyneenä yhden metsästyskoirista. Karhu saatiin kiinni, sidottiin puuhun ja jätettiin presidentin ammuttavaksi. Roosevelt kieltäytyi ampumasta noin säälittävässä tilassa olevaa eläintä.

Seuraavana aamuna oli Washington Postin etusivulla Clifford K. Barrymanin pilapiirros Rooseveltistä ja karhunpojasta. Siitä alkoivat monenlaiset tarinat karhun kohtalosta: suloinen pentu oli otettu lemmikiksi valkoiseen taloon, maskotiksi newyorkilaiseen hotelliin tai eläintarhaan Washingtonissa. Tosiasiassa Roosevelt oli pyytänyt toiset lopettamaan yli 100-kiloisen karhun vaivat.

Teddyn karhut

Pilapiirtäjä käytti tämän jälkeen usein suosituksi tullutta karhunpoikaa Rooseveltiä koskevissa pilapiirroksissa. Samaan aikaan oli Brooklynissä New Yorkissa pieni paperi- ja lahjatavarain kauppa, jota piti venäläissyntyinen Morris Michtom. Hän myi myös vaimonsa Rosen tekemiä leluja. Pilapiirroksen innoittamana Rose teki kaksi lastuvillatäytteistä mohairkarhua, jotka pantiin koristeiksi kaupan ikkunaan. Ne herättivät ihastusta, ja tarinan mukaan Morris pyysi Rooseveltiltä luvan nimittää ne ”Teddyn karhuiksi”[teddy bears], koska presidenttiä kuten monia muitakin Theodoreja kutsuttiin lempinimellä Teddy. Nämä teddykarhut, joiksi niitä pian sanottiin, olivat alkuna suurelle leikkikalutehtaalle, joka toimii yhä New Yorkissa. Amerikkalainen teddykarhu oli syntynyt.


Ramman Margareten Petz-karhut

Saksalaisillakin on oma tarinansa teddykarhun juurista. Pienessä Giengenin kaupungissa lähellä Stuttgartia asui Margarete Steiff. Hän oli sairastanut kaksivuotiaana polion, josta hänen oikea kätensä oli jäänyt heikoksi ja hänen molemmat jalkansa olivat rampautuneet. Margarete joutui viettämään koko elämänsä rullatuolissa, mutta se ei häntä lannistanut. Hän opetteli käyttämään ompelukonetta ja perusti ompelimon. Harrastuksenaan hän teki pieniä kangaseläimiä, joita hän antoi lahjaksi asiakkaittensa ja ystäviensä lapsille.

Siihen aikaan pehmeät lelut olivat harvinaisia, ja Margareten eläimet tulivat niin suosituiksi, että hän perusti leikkikalutehtaan vuonna 1898. Margareten veljenpoika, nuori taiteilija Richard Steiff oli ihastunut karhunpoikiin, joista hän piirsi luonnoksia läheisissä eläintarhoissa. Hän näytti piirustuksiaan tädilleen, joka suostui valmistamaan tehtaassaan joukon karhuja. Ne olivat näytteillä Leipzigin leikkikalumessuilla vuonna 1903. Useimmat pitivät pitkänenäisiä laihoja karhuja rumina ja kömpelön näköisinä. Mutta messuilla oli myös amerikkalaisia ostajia. Eräs heistä tilasi Margareten tehtaasta tuhansia Petz-karhuja, joita alettiin nimittää Saksassa teddykarhuiksi vasta 1907.

Steiffen sukutarinan mukaan Petz-karhut koristivat Rooseveltin tyttären Alicen hääjuhlien pöytiä Valkoisessa talossa, ja Teddy Roosevelt nimitti ne itse teddykarhuiksi. Rooseveltin suku sanoo, että se on satua. Mutta teddykarhukuume oli alkanut. Se oli Amerikassa kovimmillaan Margarete Steiffen kuolinvuonna 1909.

Antiikkinallet ovat aikuisten lelujaja keräilyesineitä


Maailman kuuluisin nalle lienee Aloysius. Se vietti ensimmäiset 55 vuottaaan amerikkalaisen sekatavarakaupan hyllyllä, kunnes pääsi Jeremy Ironsin ja Anthony Andrewsin näyttelijätoveriksi suosittuun Brideshead Revisited - TV-sarjaan.

Aloysius on kyhmyselkäinen ja vakavailmeinen Yhdysvalloissa vuonna 1907 syntynyt nallenköriläs, jollaisia teddykarhut olivat alussa. Vasta 1930-luvulla kehittyivät nykyiset söpöt nallet. Entisajan nallessa on täytteenä olkea, lastuvillaa, kapokkia, korkkia tai sahajauhoja ja sen mohairturkki tuoksuu mukavalta. Lieneekö se tuoksu antiikkia, jona ennen vuotta 1940 tehtyjä teddykarhuja pidetään? Niiden joukossa Steiffen nallet ovat teddykarhujen aatelia. Vanhoista teddykarhuista on tullut aikuisten leluja. Ne ovat suosittuja koriste-esineitä, ja nykyään vanhat teddykarhut ovat niin arvokkaita, että niitä kerätään jopa sijoitusmielessä.


Tämä on osa aikaisemmin julkaisemastani artikkelista.
(Pirkko Pekkarinen: Rakas oma nalle. – Kotiliesi no 20,18.10.1985, sivut 82-85.)
copyright Pirkko Anna Amnell

Teddykarhu terapeuttisena ilmiönä myöhemmin.

Maaliskuu 2006

Patswebgraphics.com

Mikä tämä on? Se oli laskiaispullassa! Something extra in a bun.

Yllä tavallinen tulitikkurasia ja laskiaispullassa ollut piikki.

On ollut flunsaa talossa ja on tullut juotua paljon teetä ja syötyä laskiaispullia lohdutukseksi. Onneksi. Onneksi en hotkinut eilistä, nähtävästi elämäni viimeistä laskiaispullaa liian nopeasti.

Eilen olivat poikani ja hänen vaimonsa hakemassa kissaansa meiltä viikonloppumatkan jälkeen. Tarjosimme teetä ja laskiaispullia. Olimme ostaneet ne tutulta luotettavalta kauppiaalta. Ne oli pakattu kaupassa paperipussiin, joten siitä ei näy valmistaja.

Koska minulla on pieni suu, syön aina laskiaispullan ylä- ja alaosan erikseen. Tässä oli välissä kermavaahtoa ja hilloa. Hyvältä maistui. Kunnes tunsin jotain terävää suussani. Jotain outoa.

Ostaminen perustuu luottamukseen. Laskiaispullassa ei saisi olla kaksi senttimetriä pitkää metallipiikkiä. Onneksi en ehtinyt nielaista tuota piikkia.

Olen lähdössä juuri kokoukseen ja tulen sieltä vasta puolen päivän jälkeen. Mitähän tuon piikin kanssa pitäisi tehdä? Mikähän se on? Onneksi tätä laskiaispullaa ei ollut syömässä lapsi.

Hyvää laskiaista!

Katariina ja muita naisia kirjoituslipaston puolella

Kuka on työläinen?

Kuva: 120 Classic Posters. Dover. Copyright. (kuva poistettu)

"Joenniemi on kulttuurityöläinen kolmannessa polvessa. Äiti on kuvataideintendentti ja isoäiti perusti Oulun taidemuseon, vaari ja isovaari olivat kuvataiteilijoita.

'Kulttuurityöläisyys tarkoittaa myös sitä, että työtä tehdään vapaa-aikanakin", Joenniemi sanoo.
' Mutta nollaan sitten itseni katsomalla tv:tä. '"
(Tuomas Kaseva: Hämmentäjä kilpailuttaa runot. Tapasimme Minna Joenniemen. HS/C 23.2.2006)

Minä kävin nollaamassa itseäni lukemalla Hesaria. En nollaantunut, hämmennyin.

Ketä saa sanoa työläiseksi? Milloin saa sanoa työläiseksi? Onko joillakin monopoli sanoihin? Ajatelkaa asiaa.

Terveisin

kulttuurityöläinen

klo 17:42. Juttuni tuli tähän klo 10:45. Se ei näy vieläkään Blogilistalla päivittyneenä. Kylläpä on hidasta.

17:45 Nyt ilmestyi. Kesti siis vain 7 tuntia.

Pitäisikö olla joku erakkomaja?

Vincent van Gogh: Makuuhuone. Dover.
Jotkut kertovat menevänsä kesähuvilalle tai ulkomaille kirjoittamaan tai tekemään muita keskittymistä vaativia töitään. Kotona on liiaksi häiritseviä tekijöitä. Kaupungin keskustassa liikenne voi olla hyvin meluisaa. TV:ssä näkyvät olympialaiset. Kirjoittamista tehdään nykyään yleensä tietokoneella, sähköposti täytyy tarkistaa, siitä lipsahtaa muuallekin, mikä on toisaalta hyvin virkistävää välillä. Yritän erakoitua keskellä kaupunkia edes pariksi viikoksi.

Ystävänpäivän aattona 2006

Viime viikot ovat olleet raskaita kansainväliseksi laajentuneen kulttuurien törmäyksen vuoksi. Mozartin musiikki on tuonut tänä aikana lohdutusta, kesän talven keskelle. Kaikkein dramaattisin TV:ssä näkemistäni Mozartin juhlavuoden konserteista oli eilinen Mozart-gaala.

Konsertin dramatiikan toi se tosiasia, että siinä ilahduttivat nimenomaan Berliinistä maailmaa loistavilla musiikillisilla lahjoillaan monet ihmiset, joiden kaltaisille ei ollut siellä sijaa muutama vuosikymmen sitten.

Meidän aikamme ei myöskään katso suosiolla tuon gaalaillan tähtien kaltaisia ihmisiä. Mozartkin oli seitsemäs lapsi perheessään, vaikea ihminen ja todennäköisesti hänellä oli myös sairaus, joka selittäisi osan hänen oudosta ja rasittavasta käytöksestään ja samalla myös osan hänen musiikkinsa ainutlaatuisuudesta.

Suosi todellista suvaitsevaisuutta

Vammaisuus ja perinnölliset sairaudet halutaan eliminoida. Tavoitteena on täydellisten ja ongelmattomien ihmisten maailma. Mutta sama tiede joka yrittää tehdä ihmisen elämän kivuttomaksi ja ongelmattomaksi, aiheuttaa kipua, vammaisuutta ja henkistä kärsimystä.

Suvaitsevaisuus ei ole suosiossa. Me suomalaiset emme ole tämän kaiken ulkopuolella: Suomensukuiset kansat tuhottiin Neuvostoliitossa melkein kokonaan kommunismin punaisen terrorin alla ja heitä sorretaan edelleen Venäjällä. Suomalaiset saivat tuntea olevansa erilaisia sekä Ruotsin että Venäjän vallan alla. Miksi se ei ole opettanut meitä suvaitsevaiseksi muita kohtaan?

Joudun keskittymään joksikin aikaa muihin töihin ja pitämään bloggaustauon. Luettavaa on runsaasti myös muissa blogeissani. Uusittu kotisivublogini näkyy vain blogieni sivupalkeissa ja Vuodatuksen listalla. Muut, muiden muassa kevätasuinen käsityöblogini, ovat myös Blogilistalla. Kotisivublogissa Bloggerissa on luettavaa myös lapsille, mm jutut Montgomeryn ja Alcottin lapsuudesta sekä nalle-, kissa ja nukkekuvia. Tervetuloa! Hyvää ystävänpäivää!

Blogipohjailua

Uudempi kirjoitukseni

Olen uudistanut kotisivublogiani sireeniaiheella. Siitä asti kun asuin Suomenlinnassa, sireenit ovat merkinneet minulle historiaa ja kansainvälisyyttä: Suomenlinnan sireenien alkukoti oli Versailles.

Olen viettänyt kuluneella viikolla tuntikausia Herkun, Tiian ja Blogipohjagalleria-idean keksijän Tillyn blogeissa. Olen tutkinut blogipohjia, joita heiltä syntyy koko ajan. Käykää katsomassa. Niitä saa ottaa käyttöön.

Olen tulostanut ja verrannut näiden blogipohjamestareiden koodeja ja vaivoin onnistunut vaihtamaan esimerkiksi kirjainten kokoa ja väriä. Olen oppinut paljon väreistä , mutta en ole onnistunut löytämään itselleni mieleisiä yhdistelmiä.

Siksi olen ostanut muutamalla dollarilla oikeuden käyttää Patin (patswebgraphics.com) sireeniaiheista blogigrafiikka. Hänellä on muitakin, myös ilmaistuotteita. Käykää katsomassa. Minä osuin sinne sattumalta. Vuodatuksen uusi keskustelufoorumi antaa optimismia siinä, että tässä bloggaamisessa voi kuka hyvänsä kehittyä.

Huom! sanat "sireeni" ja "syreeni" ovat samanarvoisia rinnakkaismuotoja. Ks. kommentit.

Kansalle niukkuutta, asiantuntijoille rikkautta ja runsautta - sisustuksessa

Tämä on ollut tiedossa jo kauan: suomalaisille suunnitellaan karun yksinkertaisia huonekaluja ja koteja, mutta suunnittelijat eivät elä itse, niin kuin opettavat:

”Minulta meni monta vuotta vapautuakseni bauhauslaisista niukkuuden opeista, joiden vaikutuksessa olin vuosikymmeniä opiskeluajan jälkeenkin. Nyt olen rikkauden ja runsauden rakastaja-- . Vaikka runsaus inspiroikin, oma suunnitteluni on edelleen pelkistetyn yksinkertaista”, Bonsdorff sanoo.
(Maija-Riitta Riuttamäki: Niukkojen linjojen suunnittelija. Omassa elämässään ammattisisustaja Hannele Bonsdorff rakastaa runsautta ja rikkautta. – Helsingin Sanomat/D/Koti ja tyyli. 10. 2. 2006.)

Miten tällainen tilanne voi jatkua? Varakkaimmat ostavat tai perivät antiikkia ja hankkivat kaukomatkoillaan eksoottisia ulkomaalaisia tuotteita. Kansa uskoo, mitä asiantuntijat ja aikakauslehdet väittävät ja kannattaa kotimaista niukkuutta. Köyhät design-kapinalliset keräävät kotiinsa kodikkuutta kirpputoreilta.

Katso edeltä kirjoitukseni kodikkuudesta. Tähän liittyvät myös kirjoituslipaston puolella (helmikuu 2006) olevat kirjoitukset Viktorian tyylistä, josta monet etsivät ”runsautta ja rikkautta”.

Talvipäivä. White as snow

Photo:Anna Amnell
Klikkaa kuva suuremmaksi! (kuva poistettu)

Joka talvi koen uudestaan ja uudestaan ilon ja yllätyksen tunteen, kun puiston lehmukset ovat lumen peittämiä. Talvi pääsee jatkuvasti yllättämään, kun tekee työtä kotona. Sitä on täysin omiin ajatuksiinsa keskittyneenä, menee mietteissään avaamaan ikkunan - ja lumi on taas muuttanut maiseman. Olen yrittänyt valokuvata lumista kaupunkia, mutta se ei onnistu koskaan kunnolla. Vain vanhan ajan maalauksissa voi nähdä samanlaista pehmeyttä ja puhtautta.

Broken Star - blogissani (ks. sivupalkki) eräs käsityö kertoo tänään sukuhistoriaa ja historiaa.

Runeberg: Lähteellä. Suomalaisuuteni juuria.

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" savolaisessa koulussa kuorossa laulettuna on eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.

En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde ja minulla oli lähde.

Minun mummoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle. Niin tekevät monet suomensukuiset vanhat naiset yhä vieläkin Venäjällä. Puhdas, hyvältä maistuva vesi on arjen ylellisyyttä. Ehkä taustalla ovat myös ikivanhat käsitykset lähteestä.

Menimme käsi kädessä lähteelle. Laskeuduimme alas mäkeä ja ylitimme lankkuja pitkin ojan, jonka pientareella kasvoi mesimarjoja.

Lähteen reunalla kasvoi maariankämmeköitä, ja pilvien varjot vaelsivat kirkkaan veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

Lähteellä

Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.

Johan Ludvig Runeberg (1804-1877), "Vid en källa", suom. Elias Lönnrot (1802-1884).

Keskustelua tästä laulusta

Viktorian aika eli 1800-luvun elämäntyyli ja sisustus kirjoituslipaston puolella. (linkki korjattu)

Punainen neilikka. 100-vuotias sankari. The Scarlet Pimpernel.

Picture of scarlet pimpernel:
Wildflowers. Dover.
Punainen neilikka (Anagallis arvensis) oli Ranskan rojalistien tunnus vallankumouksen aikana. Noista verisistä ajoista kirjoitti paronitar Orczy seikkailusarjan, joka täytti viime vuonna 100 vuotta. Valepukuinen sankari pelastaa ranskalaisia giljotiinin kidasta. Punainen neilikka elää ja kukoistaa. Hänestä on tehty elokuvia ja tuore musikaali.
The Blakeney Manor –on Punaisen neilikan kotisivut. Minun suosikkini on se Punainen neilikka -sarja, jota näytettiin vuosi pari sitten Suomen TV:ssäkin.

Nyt vaan lukemaan Punaista neilikkaa Gutenbergin sivuilta. Koko sarja on saatavissa myös uusina painoksina.
Punainen neilikka -sarjalla on tarkkaan tutkittu  historiallinen tausta. Kirja kertoo Ranskan vallankumouksen ajan tunnetuista henkilöistä.
Kukan nimi on suomeksi peltopuna-alpi, nykyään peltopunka.

Sama väri, eri merkityksiä. The many meanings of red.

Punainen on nähtävästi varhaisin ihmisen tajuama väri. Kaikki lapset pitävät punaisesta, mutta aikuisilla punainen merkitsee jopa aivan vastakkaisia asioita eri kulttuureissa. Egyptissä, Kiinassa ja Keski-Amerikassa punainen merkitsi puhdistumista, uudistumista, Kiinassa myös pitkää ikää. Roomalaisille punainen lippu merkitsi taisteluun kutsua.

Muinaisille egyptiläisille punainen oli pahojen asioiden symboli, rukoiltiin: ”Oi, Iisis, vapauta meidät pahojen punaisten asioiden vallasta”, mutta alkemisteille viisauden kiven toinen nimi oli ”punainen leijona”. Feniks-linnussa yhtyivät punaisen värin hyvät ja pahat ominaisuudet.

Intiassa väreillä on uskonnollinen merkitys. Punainen merkitsee intohimoa ja energiaa, se on sotilaan väri. Etelä-Afrikassa punainen on surun väri. USA:ssa punainen on republikaanien ja sininen demokraattien väri. Punainen on yleisin väri valtioiden lipuissa.

Vallan väri. Red – the colour of power.

Raphael: Kardinaalin muotokuva. 1500-1512.
Perinteisesti punainen on ollut vallan väri. Roomassa vain keisari sai käyttää punaista väriä vaatteissaan. Saksan keisarit jatkoivat perinnettä ja se siirtyi kardinaaleille vuonna 1486.
Keskiaikana kardinaalin, kuninkaan, tuomarin ja teloittajan punainen viitta kertoi, että heillä oli valta elämästä ja kuolemasta. 1800-luvulla tuli sotilaille punaiset univormut. Saksassa korkeimman oikeuden tuomareilla on punaiset kaavut. Punaisesta tuli Venäjällä vallankumouksen aikana kommunismin väri.
Punainen on edelleen vallan väri, ei vain politiikassa vaan myös uskonnossa ja vaikkapa Coca-Colassa.

Lähteenä: Intro to the reds. – Pigments through the Ages.

Puhdas punainen (Imperial Chinese Red)

Photo: Anna Amnell
Puhdas punainen on kiinalaisten muinainen onnen ja täydellisen ilon symboli. Sitä käytetään häissä esimerkiksi morsiuspuvun värinä. Usein otetaan kaksi sarjaa hääkuvia, toisessa morsiamella on punainen kiinalainen asu ja toisessa valkoinen länsimainen morsiuspuku.

Kiinalaisena uutenavuotena puhdas punainen yhdistetään kultaan - mitä enemmän kullanväristä, sitä varakkaampi uusi vuosi. Sain Kaakkois-Aasiasta vähän myöhästyneenä uudenvuoden kortin, jossa kulta kimaltelee niin kovasti, että oli vaikeaa ottaa valokuva.

Kortissa toivotetaan Gong Xi Fa Cai! Kortin vieressä seisovat perinteisiin asuihin pukeutuneet lapset pitävät käsissään keisarillista kolikkoa, vaurauden symbolia.

Lontoossa on huhtikuun 17 päivään 2006 asti näyttely: China: The three emperors :1662-1795 . Royal Academy of Art.

Sininen, valkoinen ja punainen - vaalipäivän värit

Sunnuntaiaamun vaalimainoksessa hymyili herttaisesti koko kansan sinivalkoinen muumimamma. Oli kuin olisi tullut kesä talven keskelle. Mutta tuskin kului puoli vuorokautta, kun sunnuntai-illan voitonjuhlassa piteli vaalien voittaja kannattajineen työväentalon lavalla monta metriä pitkää punaista, banderollilta näyttävää kangasta ja suurta kimppua punaisia ruusuja punaisten lippujen keskellä.

Kiitos vaan. Viesti tuli oikein selvästi perille meidänkin olohuoneeseen TV:n välityksellä: presidentiksi olikin valittu punainen Tarja. Viesti vahvistui maanantain Hesarissa. Suuressa lehtikuvassa oli hallitsevana tuo punainen symboli, Halosen kannattajien neuloma 24,4 metriä (maailmanennätys!?) pitkä punainen kaulaliina.

Eikö olisi aiheellista yhdistää tuon dramaattisen sunnuntain aamun ja illan värit tulevien kuuden vuoden symboliksi? Sininen, valkoinen ja punainen on tuttu yhdistelmä, jolla pääsee jo pitkälle ulkomailla. Sinistä, valkoista ja punaista on lukuisten valtioiden lipuissa, muun muassa rakkaitten ystävämaittemme Ranskan, Venäjän, Englannin ja Yhdysvaltojen lipuissa. Muitakin mahdollisuuksia,

Kiitos Sauli! Halonen sai vain täpärän voiton: Halonen 51,8 % ja Niinistö 48,2 %.

Photo: Freefoto.com

Halonen 1 630 833, Niinistö 1 517 947 ääntä.

Jännittävät vaalit. Varsinaisen vaalipäivän äänillä Niinistö olisi voittanut, mutta ennakkoäänet toivat Haloselle niukan voiton.

Niinistön vaalikampanja on aloittanut avoimemman ajan suomalaisessa poliittisessa elämässä, ja nuoret ihmiset ovat lähteneet liikkeelle.


Seuraavat kuusi vuotta näyttävät, onko kaikkien ihmisten äänillä, myös Niinistön saamilla yhteensä 1 517 947 :llä äänellä jotakin merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Onnea Halosen kannattajille!

Miellyttävän jännittävää vaalipäivää kaikille lukijoille

Kuva: Freefoto.com

Ei mitään satuolentoja

Seurasin pitkästä aikaa presidenttiehdokkaiden väittelyä televisiosta. Ei sitä kyllä väittelyksi voinut sanoa. Kumpikin vaikutti vähän hermostuneelta, mutta käyttäytyi suomalaisen hillitysti. Ei ollut mitään suurta dramatiikkaa eikä kaunopuheisuutta, mitä voi nähdä esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden väittelyissä, ei terrierimäistä hyökkäämistä kuten Englannin alahuoneen suorasukaisissa, mutta hyvin muotoilluissa ja hymyhuulin esitetyissä puheenvuoroissa.

Kaksi varovaista suomalaista lakimiestä siinä keskusteli. Nuoret haastattelijat eivät uskaltaneet keskeyttää Halosen pitkiksi venyneitä esitelmiä, jotka eivät olleet hänelle edes eduksi. Niinistö kuunteli niitä hiukan huvittuneen näköisenä mutta keskeyttämättä. Jännitys vaikutti näihin kahteen henkilöön eri tavalla: toinen puhui liikaa ja toinen liian vähän.

Kiinnostavia olivat Halosen toivomus yhteistyöstä "jossain muodossa" tulevaisuudessa ja Niinistön "kannattaa ajatella tulevia kuutta vuotta eikä menneitä", kun Halonen vetosi jälleen siihen, että hänhän on presidentti.

Toivon Suomen muuttumisen
dokumentoimista myös blogeihin

Yllättävän harvat bloggaajat ovat kertoneet siitä, mitä ajattelevat näistä vaaleista. Toisaalta jokainen saa pitää tietenkin omina tietoinaan poliittiset mielipiteensä samoin uskontoa koskevat. Olen nähtävästi itse niin suurelta osalta pohjois-amerikkalainen, että minusta on luontevaa puhua avoimesti näistäkin asioista.

Mutta kannattaessani kristinuskoa tai Niinistöä olen kuitenkin samanlainen kuin ainakin puolet suomalaisista. Minusta on ollut tärkeää raportoida se, kuinka nukkuvien puolueen jäsenkin voi kiinnostua politiikasta. Muutamat Finlandia-palkintopäätökset ja Kiiltomato herättivät minut kuvitelmasta, että kaikkihan menee jo ihan kivasti ja tasapuolisesti.

Suomi muuttuu onneksi koko ajan avoimemmaksi ja vaikeitakin asioita uskalletaan jo käsitellä (vrt Helsingin Sanomat "Tuomio kommunismin rikoksille"). Halutaan olla ainakin osa Eurooppaa, jos ei ihan koko maailmaa.

(Kukat eivät ole tarkoituksellisesti eri kokoa. Ne ovat samaa Bloggerin kokoa.)

Kysely/Quiz: Neljä

resepti ja kuva: Pirkka

Tämä kysely löytyi Olrikilta

4 työpaikkaa, joissa olen ollut: kotiäiti, suggestopediamenetelmää käyttävä opettaja, huonekaluosaston myyjä tavaratalossa, tekstiilikonsulentti

4 elokuvaa, joita voin katsoa uudelleen ja uudelleen: Diktaattori, Huone Firenzessä, Jane Austen kirjoista tehdyt filmit

4 paikkaa, joissa olen asunut: Suomenlinna, Nikosia, Toronto, Montana

4 TV-ohjelmaa, joista pidän: vanhempi Miss Marple-sarja, luistelukilpailut, historia- ja luontodokumentit, Ylpeys ja ennakkoluulo-sarja

4 paikkaa, joissa olen käynyt lomalla : Kuhmo, Niagara, Tallinna, Firenze

4 suosikkiruokaa: savumunakoisokeitto, lohi ja raakasalaatti, ratatouille, marjat

4 saittia, joissa käyn päivittäin: ?

4 paikkaa, joissa haluaisin olla mieluiten tällä hetkellä: New York, valtameren ranta, Pariisi, Tallinnan vanha keskusta

4 blogia, joita suosittelen: ulkosuomalaisia -Marja-Leena Rathje , Hanhensulka, Anni Heino ja Jura Jukola (Roomassa).

Tietokoneen näyttö vaikuttaa kirkasvalolampun tavoin

Olen ihmetellyt sitä, että kun minulla on menossa jokin vaativa kirjoitustyö, minun on myös hyvin helppo kirjoittaa vaikkapa näitä blogikirjoituksia. Nyt taisi paljastua syy: Tietokoneen näyttö toimii niin kuin kirkasvalolamppu (Madam 1/2006 - nimi uudessa muodossa). Se piristää, panee aivot ylikierroksille ja sekoittaa vuorokausirytmiä.

Monet ihmettelevät blogikirjoituksissaan sitä, että heitä ei nukuta tavalliseen nukkumaanmenon aikaan. Minäkin olen ihmetellyt sitä. Onneksi kuitenkin nukahdettuani nukun aina hyvin syvää unta ja riittävän kauan, kun ei tarvitse herätä herätyskellon käskyyn.

Tietokoneen äärestä täytyy lähteä liikkeelle tunnin välein. Saman asian neuvoi minulle jo kauan sitten eräs lääkäri. Menen juomaan vettä, kuntopyörää ajamaan tai minipäiväkävelylle kotona. Siinä kävellessä voi tehdä samalla pieniä venytysliikkeitäkin niin kuin kissa.

C.S. Lewis -artikkeli Kotiliedessä

Outo juttu C.S. Lewisista, mutta kauniita valokuvia ja lisää todisteita Lewisin "kuhmuisista" tweedtakeista. Kuvien alateksteistä jää mukava tunnelma.

Englanniksi on ilmestynyt useita C.S. Lewis-elämäkertoja, mutta Koivunen on valinnut lähteekseen A.N. Wilsonin kirjan, jossa Wilson pilailee Lewisin kustannuksella ja psykoanalysoi freudilaisittain Lewisin elämää.

A.N. Wilson "valitsee kuvitelman , jos se on vitsikkäämpi kuin todellisuus", luo oman kuvitelmansa Lewisista ja pilkkaa sitä.

Ei ole mitään todisteita sillä väitteellä, että Lewisilla oli suhde rintamalla kuolleen ystävänsä äidin Janie Mooren kanssa. Väite on täysin juoruilun tasolla. Omaelämäkerrassa oleva viittaus suureen tunnekuohuun voi tarkoittaa mitä hyvänsä asiaa.

Lewis ei myöskään salannut sitä, että rouva Moore hoiti hänen talouttaan (paitsi isältään opiskeluaikana). Hänen ystävänsä, mm Tolkien, ja hänen oppilaansa vierailivat talossa usein eivätkä nähneet suhteessa mitään erikoista.

Koivusen väite "Hänen teologinen tietämyksensä oli vähäistä" on yllättävä. En ole sellaista koskaan ennen lukenut. Yleensä sanotaan, että Lewis oli lukenut enemmän teologiaa kuin teologit.

Mainitsematta jää, että C.S. Lewis sai Englannin arvostetuimman lastenkirjallisuuspalkinnon Carnegie mitalin kirjasta The Last Battle, mutta tosiasiallisesti koko Narnia-sarjasta.

Suomalainen lukija voi tutustua pian suomeksikin pätevimpänä pidettyyn Lewis-elämäkertaan eli Roger Lancelyn Greenin ja Walter Hooperin Lewis-elämäkertaan.

Wilson aikoi itse papiksi, mutta on muuttunut kristinuskon pilkkaajaksi, jonka mielestä maailmassa on vain kourallinen kristittyjä ja näiden pitäisi tunnustaa peli pelatuksi. Se on hyvin outo asenne kun ottaa huomioon tosiasiat, esimerkiksi kristinuskon valtavan kasvun Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Wilson kuvaa hyvin Oxfordin ilmapiiriä ja Lewisin tutkimuksia, mutta epäonnistuu itse elämäkerrassa: Wilsonin C.S. Lewis -elämäkerta (arvostelu)
Wilson Murdoch-elämäkerran kirjoittajana.

Elina Koivunen:”C.S. Lewis. Alyä ja intohimoa.” – Kotiliesi 2/2006
Lue "C.S. Lewis ja naiset ja muuta aineistoa Lewisista "Narniassa-blogistani kohdasta "CS Lewis." (kategoriat)
Tämä kirjoitus on siirretty Narniassa-blogista.

Helsingin Sanomat onnistui Lewis & Tolkien -artikkelissa loistavasti. Samaa ei voi sanoa Kotilieden Lewis-artikkelista. C.S. Lewis on erittäin suosittu kirjailija Suomessakin.

Supisuomalaista vai keskiaikaista?

Durer: Hieronymos työhuoneessaan
Siitä ei ole kauan, kun mies rakensi vielä Suomessa kodin perheelleen vähän samalla tavalla kuin lintu tekee pesän, ympäristöstä löytämistään aineksista. Sellainen oli isoisäni, suksimestarin talo. Kaikki oli puusta astioista lähtien. Vaatteet riippuivat oksista, jotka olivat alkuperäisillä paikoillaan puussa.

Kun luin ensi kerran Rybczynskin kirjaa kodista ja kodikkuudesta (Home. A short history of an idea), löysin sieltä tämän Durerin kuvan, joka ällistytti minua. Se vaikutti hyvin tutulta. 1500-luvun kodeissa kaikkialla Euroopassa oli paljaat penkit seinänvierustoilla, pöytä, jossa on irrotettava levy ja pukkijalat. Puulattia, lautaseinät, seinähylly, muutama kirstu, vaatteet naulassa. Suomalainen pirtti/tupa oli sellainen vielä vähän aikaa sitten, ainakin 1950-luvulla. Eläimiäkin tuotiin tupaan, ei kuitenkaan leijonia vaan vastasyntyneitä vasikoita ja somia porsaita pakkasilla.

Me olemme säilyneet täällä maailman laidalla metsäläisinä hyvässä mielessäkin, ja kun olemme omaksuneet muista kulttuureista jotakin, olemme muuttaneet sen ikiomaksemme, miltei tunnistamattomiin, ihan niin kuin intiaanit ovat aina tehneet. Intiaanien helmikoristelut ja matot ovat aitoja intiaanituotteita, samoin ovat sauna ja monet muut asiat Suomessa: ne ovat muuttuneet supisuomalaisiksi.

Tuo ruutuikkuna - sellainen on ollut Tallinnan keskustan porvarin kivitalossa jo 1500-luvulla. En olisi sellaista itse osannut etsiä, mutta satuin sinne mieheni kanssa samaan aikaan kuin Cambridgen yliopiston keskiaikaisen arkkitehtuurin professori, ja hän vei meidät takahuoneeseen, jossa oli tuollainen iso ruutuikkuna.

Feminismi voi muuttua toisinaan seksismiksi.

Kuva. Freefoto.com
Kannatan maltillista feminismiä. Se on syntynyt puolustamaan naisen oikeutta saada tasa-arvoista kohtelua yhteiskunnassa. Työtä hakiessa tasa-arvo tarkoittaa sitä, että henkilö saa työpaikan ansioittensa mukaan, ei sukupuolen mukaan.

Ajatelkaamme, että joku sanoisi kannattavansa jotain henkilöä presidentiksi juuri sen vuoksi, koska tämä on mies. Siitä syntyisi kova meteli. Miksi ei synny vastaavaa meteliä ja seksismistä syyttelyä, kun monet sanovat jälleen kannattavansa toista ehdokasta, koska tämä on nainen?

Olisi kiinnostavaa tutkia, kannattivatko samat ihmiset samasta syystä myös Rehniä tai Uosukaista vai käytetäänko feminismiä sopivassa tilanteessa naisten hämäämiseksi. Samalla pilataan feminismi, joka muuttuessaan seksismiksi menettää merkityksensä.

Jonkun henkilön kannattaminen julkiseen virkaan sukupuolen perusteella on seksismiä. Edellisten presidenttienkään työtä ei pidä arvioida sukupuolen perusteella, vaan sen perusteella, mitä he ovat todella saaneet aikaan.

Orkideakin voi olla vaikea tai helppo

Ostin tämän orkidean eräänä kesänä alennusmyynnistä, mutta se oli sittenkin aika kallis. Olin nähnyt kuvan samanlaisesta kukasta eräässä sisustuslehdessä. Siinä se huoneen keskellä pöydällä ja täynnä kukkia. Tämäkin oli viikkokausia täynnä suuria kauniita kukkia. Tässä kuvassa kukinta on jo lopuillaan.

Olin kysellyt hoito-ohjeita, ja kosteutta pidettiin tärkeänä. Perhoskämmekkäni kukoistivat, joten oletin, että tämäkin menestyisi. Se oli valoisassa huoneessa pöydällä, ja laitoin vettä kahteen astiaan sen vierelle tuomaan sille kosteutta. Sumutin sitä huolellisesti, niin kuin oli käsketty.

Tein ratkaisevan virheen: Sumutin vettä lehtiin, mutta sitä valui myös lehtien yhtymäkohtaan ja kukka mätäni. Yritin pelastaa kukan vaihtamalla sen uuteen ruukkuun, mutta nähtävästi vain vahingoitin juuria. Kukka kuoli.

Tämän jälkeen olemme ostaneet vain perhoskämmeköitä. Olen saanut lahjaksi muitakin. Ne ovat kukkineet kauan ja tuottaneet paljon iloa. En ole saanut niitä yleensä kukkimaan uudestaan. Yksi paleltui ikkunalaudalla, kun tuli yöllä äkkiä pakkanen, toiset vain lopahtivat. Olen itse aloittelija, mutta orkideanäyttelyissä olen ihaillut mitä ihmeellisempiä kukkia ja keskustellut niiden hoidosta. Mutta en taida laajentaa valikoimaani.

Myös Gregory Peck kasvatti vain perhoskämmeköitä, TV-haastattelussa hän kertoi syynkin: helppohoitoisia ja erittäin kauniita. Sama syy minullakin.

Näistä timanteista minäkin pidän. Ice flowers

Marja-Leena Rathjen kirjoitus Finnish ice flowers toi takaisin Suomeen ikkunaiineksen tyylikkääseen blogiin,jossa kukkivat tänä viikonloppuna jääkukat.

Kuinkahan moni meistä onkaan innostunut ottamaan tänään kuvia omista jääkukistaan? Erityisesti minua kiehtoo se, että orkideat kukkivat juuri keskitalvella pitkiä aikoja. Jääkukat ikkunassa ja orkideat ikkunalaudalla ovat tavallinen näky talvisin.



Meillä on vanhanaikaiset kaksinkertaiset ikkunat, ja niihin muodostuu hyvin herkästi jääkukkia. Aikaisemmin en ole niitä tallentanut. Parhaat jääkukat löytyivät tänään keittiönikkunasta. Niitä täytyy kuvata seuraavaksi aurinkoisena pakkaspäivänä.

Olen ahertanut uuden kotisivublogin My new homepageblog

Olen tajunnut, että en osaa tehdä tai edes korjata tavallisia kotisivuja. Siksi aloinkin opetella bloggaamaan, jotta voisin tehdä tällä menetelmällä kotisivut, joita on helppo täydentää itse.

Huomasin, että Blogger ei käy siihen. Mitenkähän onnistuu uudessa paikassa? Olen avannut uuden kotisivublogin/homepageblog. Se on Amnellinksin ja Anna Amnellin kirjoituslipaston sisarblogi. Ne kaikki kertovat kirjoista ja historiasta (sekä kissoista, kukista, nalleista ym tärkeästä). Uusi kotisivublogi on tarkoitettu lapsille ja lapsenmielisille. Se ei ole esillä Blogilistalla.

Kuvassa Molly kirjasta "Aurora ja Molly". Piirros: Matti Amnell

Otan vastaan (ystävällistä) kritiikkiä. Avautuuko se liian hitaasti? jne

Kodikkuus kolmannella vuosituhannella

C. Wilhelmson: Konstnärens syster 1899. Nationalmuseum näyttelykatalogin kansi ”Hemma i konsten”.1987.

Amerikkalainen, nyt Lontoossa asuva sisustustaiteilija John Saladino sanoi jo vuonna 1987, että aivan kuten Viktorian ajan ihmiset vastustivat aikaisemman aikakauden ankaraa ja askeettista tyyliä, me 1900-luvulla eläneet olemme perinpohjin kyllästyneitä Bauhaus-tyyliseen arkkitehtuuriin ja sisustustaiteeseen, " like Victorians we are pursuing a richer course". (Colonial Homes -lehdelle helmikuussa 1987) Kopioin Saladinon mielipiteen Witold Rybczynskin kodikkuutta käsittelevään kirjaan, jonka olin ostanut vähän aikaisemmin. Sama kirja tuli mieleeni 17 vuotta myöhemmin Suomessa internet-keskustelussa. (Hemma i konsten -näyttelykin näyttää olleen vuonna 1987 Tukholmassa.)


Kirjoitin 6. helmikuuta 2004 Kiiltomatoon keskustelun alustukseksi viestin ”Kodikkuus kolmannella vuosituhannella” samana päivänä ilmestyneen kirja-arvostelun innostamana:

Risto Niemi-Pynttäri tutustuttaa meidät Gaston Bachelardin Tilan poetiikkaan. Mikä ilahduttava kirja-arvostelu!
www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=723


Mutta onko kodikkuus sellaista, josta voi Bachelardin tavoin vain haaveilla, muistella menneiden aikojen elintapaa?

Arkkitehtuurin professori Witold Rybczynski kertoo kirjassaan ”Home. A short history of an idea ”(1986), että niinä kuutena vuotena, jotka hän opiskeli arkkitehtuuria, kodikkuudesta, mukavuudesta (comfort) puhuttiin vain kerran. Silloinkin siitä puhui insinööri, joka selosti ilmastointi- ja lämmityslaitteita.

Kun hän alkoi suunnitella omaa kotia, hän huomasi Bachelardin lailla palaavansa yhä uudelleen muistelemaan vanhojen aikojen mukavia taloja.
Rybczynski on sitä mieltä, että kodikkuus alkoi Hollannissa jo 1600-luvulla. Sen ajan talot ovat meille tuttuja maalauksista. Hollantilaiset alkoivat ensimmäisinä arvostaa lasta, kotia ja puutarhaa. Perin kodikkaana pitää Rybczynski myös entisaikojen norjalaisia maalaistaloja.

Rybczynski pitää mukavuutta olennaisena vaatimuksena ihmisen asunnolle. Hän myöntää, että kodikkuutta ovat osanneet aina eniten arvostaa ne, jotka ovat täysin vailla sitä: köyhät ja kodittomat.

Rybczynskistä on paljon tietoja esim Googlessa, mm "A House is not a Home", Barbara Spronkin haastattelu.

Mitä me tarvitsemme kodikkuuteen? Mikä ei ole kodikasta? Mikä tekee kodikkuuden runolliseksi?

(syntyi keskustelua)
Jatkan:
Kiiltomatoon 7.2.2004
Varmaankin Sinulla on myös yksityinen tilasi, kotisi? Mikä tuo siihen kodikkuutta ja mukavuutta? Siihen tarvitaan esineitä, huonekaluja. Siellä taitaa olla ainakin kirjoja ja joku paikka, jossa luet ja kirjoitat viestejä ystävillesi ja Kiiltomatoon?

Yksityisyys, oma tila on kodikkuutta. Lastenkotien lapsille ja vangeillekin suodaan nykyään oma yksityinen tilansa. Eikö kodikkuutta ole juuri "ihmisen jälki", se että ihminen sopii huoneeseen.

Hienoissa sisustuslehdissä olevat tyhjät ja tyylikkäät kodit saattavat tuntua kovin tylyiltä. Tietää, että jos astuisi siihen täydelliseen huoneeseen, pilaisi hienon asetelman omalla epätäydellisyydellään. Miettii, ketä mahtavat olla ne täydelliset ihmiset, jotka voivat siellä asua.

Voimme varmaankin sanoa samaa romaanista ja runosta. Onko lukijalla tilaa siinä?

7.2.2004
Eräänä päivänä ei voikaan enää nukkua paljaalla lattialla, ei näe hämärässä ilman silmälaseja eikä keinovaloa. Selkä väsyy, häntäluu painaa kovalla istuimella. On kuin prinsessa joka tuntee herneen patjaläjän altakin. Pehmusteita, mukavuutta, lämpöä, valoa!

Lapset ovat kasvaneet ja lähteneet pois kotoa, rakastetut ihmiset ovat muuttaneet kauaksi tai kuolleet. Onnellisista hetkistä heidän kanssaan muistuttavat valokuvat ja esineet, jotka asetamme seinille, pöytien ja kaappien päälle. Moneen kertaan alleviivattu lempikirja asetetaan yöpöydälle.

[Suomenlinnassa 1970-luvun alussa]

8.2.2004
Kauneuden ja viihtyvyyden kokemus ei ole onneksi aina riippuvainen siitä, onko asunto hyvässä kunnossa. Kun luin miten Kirsti korjaa innokkaasti vanhaa kaunista taloaan, minulle tuli mieleen se aika, kun asuimme Suomenlinnassa Nooakin arkissa, Helsingin vanhimmassa kerrostalossa.

Saimme mieheni virka-asunnoksi kaksi puulämmitteistä huonetta ja keittiön eteläpäädystä, toisesta kerroksesta. Kiviseinät olivat tykinkestävät. Taloon tuli kylmä vesi. Keittiössä ja kylpyhuoneessa ei ollut lämmitystä. Sauna oli toisella saarella. Käytävän seinissä näkyivät kaikki kahden sadan vuoden maalit yhtä aikaa. - Porilaisten marssi kaikuu korvissa, sanoi eräs sukulainen.

Huoneet olivat lohduttoman näköisiä. Sain onneksi armeijan maalivarastosta tähteeksi jääneitä maalipurkkeja ja maalasin asuntoa kaksi viikkoa. Kaikki muuttui.

Lastenhuoneen yksi seinä oli suklaalevyn värinen, toinen keltainen, muut kaksi valkoisia. Huone oli yhtä suuri kuin koululuokka. Linoleumlattia oli kuopille kulunut. Oli kuin siinä olisi hypitty vuosikaudet hyppykepillä. Kolmesta korkeasta ikkunasta näkyi kirkon ympärillä oleva puisto ja joukko vanhoja rakennuksia.

Kävimme joka ilta yhdessä jossain päin saaria kävelemässä tai talvella luistelemassa lammikoissa. Kotiin tultua laitoimme tulen leveään valkoiseen kaakeliuuniin, kokosimme lattialle täkkejä "pehmeäksi paikaksi", istuimme tulen lähellä, söimme iltapalaa ja luimme lapsille ääneen.

Vuosia myöhemmin lapset muistelivat, kuinka meillä oli Suomenlinnassa ihana asunto, jossa oli hieno valkoinen takka.

Saladino nyt

Omituisuuskysely. Varsinkin HATUT. HATS

Sekä Maria että Anni ovat haastaneet minut kertomaan omituisuuksistani. He vaativat yhteensä kymmentä omituisuutta paljastettavaksi. Helppo juttu, vaikka olen jo paljastanut oudoimmat lastussa Geenivirhe :

Minulla täytyy olla jonkinlainen geenivirhe: En pidä - enkä ole koskaan pitänyt - kahvista, alkoholista (en edes shampanjasta), Coca Colasta, juustosta, timanteista, tupakasta, oluesta, kaviaarista enkä popmusiikista. Enkä minkkiturkeista.

Mieheni on tietenkin ekspertti kertomaan minun omituisuuksistani:
- Niin kuin Elisabet II ei pidä koskaan rahaa mukanaan.
- Ei käytä kelloa.
- Kulkee aina kotona avojaloin.
- Tekee päiväkävelyjä sisällä niin kuin Mr Bingleyn sisar ja Elizabeth Bennet TV-sarjassa "Ylpeys ja ennakkoluulo".
- Pitää aina kaikki valot päällä
jne jne


Hän tietää, että minun varsinainen omituisuuteni on että pidän hatuista. Olen pitänyt niistä aina. Olen tainnut periä tämän äidiltä. Muistan, kuinka hän asetteli hattuaan peilin edessä ruokakauppaan lähtiessään. Minun ensimmäineni hattuni lienee ollut tummanpunainen lierihattu, jossa oli rusetti edessä. Yksivuotiaana. Sen jälkeen ei ole loppua tullut:


Talvella.

Matkoilla

Syksyllä ja keväällä.

Kesällä

Puutarhakutsuilla


Häissä






Arvaan, että suuri osa bloggaajista on jo ehtinyt tämän päivän kuluessa joutua kyselyjen kohteeksi, mutta katsotaan, olisiko joku vielä päässyt livahtamaan. Ansku, onko papeilla omituisuuksia? Kukkahattu haastaa myös Pekka Nykäsen, Johannes Niemisen ja Hanhensulan paljastamaan blogiyhteisölle viisi omituisuutta itsestään. Entä Jura siellä Roomassa? Luetko blogeja? Ehditkö vastata?




Terveisin kukkahattutäti Pirkko.

Mikä ihmeen Vuodatus?

Olen siirtänyt osan blogeistani suomalaiseen Vuodatukseen lähinnä sen vuoksi, kun siellä on valmiina kategoriat, joihin jutut voi lajitella. Samoin laatikot ja "sivut" ovat mukava idea. Vuodatus on hyvin helppo verrattuna Bloggeriin.

Lue Vuodatuksen perustajan Tuomas Rinnan haastattelu. Pohjalainen/viikkoliite Tosi. Ja nuoren Tuomas Rinnan oma raportti vuodesta 2005 Vuodatuksessa.

Vaalikysely

Photo: Freefoto.com
Via Hillitty kukko
1.“Annoitko äänesi ennakkoon, äänestätkö äänestyspäivänä, vai pihtaatko ääntäsi kuin naapuritilan isäntä työkalujaan vaikka ei niitä itse käytä?
2.Oliko/onko selvää ketä äänestät? Saako kysyä miksi? Jos saa: miksi?
3.Mitenkäs luulet että käy, tuleekohan toinen kierros vai pääseekö joku ehdokkaista kertarysäyksellä suoraan valtaistuimelle (ja/tai onko galluppeihin oikeisti uskominen)?
4.Sunnuntaina TV:n edessä klo 19.30 lähtien viimeiseen laskettuun ääneen asti?
5.Mitä pidit ehdokkaiden julisteista?”

1.Äänestin ennakkoon.
2.Täysin selvää. Tarvitaan uutta ajattelua, sillä Suomen poliittinen ilmastokin on muuttunut.
3.Tulee toinen kierros. Halonen ja Vanhanen ovat nolanneet itsensä juuri ennen vaaleja salailullaan.
4.Tietenkin seuraamme vaalin tuloksia.
5.En ole tarvinnut mainoksia enkä vaalikoneita. Suomi on ollut jo vuosikymmeniä kuin mutaan juuttuneet vankkurit. On aika lähteä liikkelle, ensin tehdä hyppy tälle uudelle vuosituhannelle ja sitten muiden kansojen mukana tulevaisuuteen.

Olen jättänyt äänestämättä lukuisissa vaaleissa. On tuntunut, että mikään ei kuitenkaan muutu. Nyt on jotakin uutta tapahtumassa. Ihmiset ovat jo muuttuneet avoimmemmiksi.

Suomen on pakko tulla toimeen muuttuneessa maailmassa. Siksi Suomi tarvitsee presidentin, joka tajuaa elämän tosiasiat ja sen, että me suomalaiset olemme kaikki samassa veneessä. Uskon, että Sauli Niinistö ymmärtää tämän ja toimii sen mukaan niillä oikeuksilla, joita presidentillä on. Presidentin valitseminen sukupuolen perusteella on seksismiä. Valitaan se, joka on paras.

Kukkia tekijänoikeusasiantuntijalle

Kuva: Wildflowers CD-Rom. Dover Publications. Copyright.

Tulostin Jukka Kemppisen tähänastiset blogikirjoitukset ja niihin tulleet kommentit, jotka käsittelevät copyright -asioita. Niitä on paksu pinkka, ja kyllä niitä alkaa tyhmempikin vähitellen ymmärtää. Olemme olleet tavallaan kuunteluoppilaina oikeustieteen luennoilla.

En arvannut, että saisimme varsinaisen tietopaketin, kun pyysin, että bloggaava lakimies voisi "kirjoittaa joskus kuvien käytöstä blogeissa". Ja tämä on varmaankin vasta jäävuoren huippu. Internetin maailma on arvaamaton. Jotkut ovat esittäneet sellaisiakin ajatuksia, että sen pitää olla postmodernin villi ja vapaa, mutta utopiat eivät kestä arkea.

Laki ei vain rajoita vaan myös suojelee bloggaajaa. Se antaa turvallisuutta ja vapauttaa luovuutta meissä kaikissa.

Yllä oleva kuva on CD-Romista, joka tuli minulle tänään perjantaina postissa. Se liittyy kysymykseen, jonka olen esittänyt Kemppisen uusimman kirjoituksen kommenteissa. Vastauskin näkyy jo olevan siellä. Bloggaamisstressi väheni kovasti. Kiitos! Ja kiitos kuuluu myös Lankakomeron kissoille! Käy katsomassa kauniita kuvia kissaveljeksistä.

(Bloggerissa on ollut ongelmia. Toivon, että kirjoitus tulee esille.)

Kysy ensin lupa ja lainaa blogikuvaa asiallisesti ja hyvässä tarkoituksessa

Olen lukenut oikeustieteen tohtori, professori Jukka Kemppisen blogikirjoituksia ja hänen blogissaan käytyä keskustelua. Copyright-lainsäädäntö vaikuttaa vaikealta. Lienenkö ymmärtänyt oikein edes tätä yksinkertaista asiaa: kuvan lainaamista toisen blogista?

Ymmärtääkseni blogi on Kemppisen mukaan kansansivistävä julkaisu, ja sen käytössä ovat tärkeitä lähinnä hyvät tavat. Toisen blogista ei pidä ottaa kuvaa noin vaan omaa blogia koristamaan. Pitää miettiä ensin, tarvitseeko kyseistä kuvaa lainkaan vai riittäisikö linkki. Jos haluaa kuvan, pitää pyytää lupa. Kuvalla ja blogikirjoituksella tulee olla asiayhteys, jolloin kuvan lainaaja käyttää ”siteeraamisoikeutta”.

Jos lainaa vaikkapa kissan kuvaa toisen blogista, on riittävää, jos kirjoittaa: ”…voi miten kaunis burmankissa”, kuten Kemppinen vastaa bloginsa kommenteissa Lankakomero-blogin kirjoittajalle, joka on huolestunut valokuviensa kohtalosta bloggaajien käsissä. Toisen blogissa olleen kuvan lainaamisella pitää olla siis myönteinen motiivi.

Noin minäkin taisin ajatella, kun päätin lainata Kemppisen kuvan. Se tuntui sopivan ehdottomasti paremmin kuin linkki korostamaan asian tärkeyttä. Bloggaaminen on nopeatempoista ja spontaania toimintaa. Kello kahdelta aamulla ei ollut mahdollisuutta pyytää lupaa. Aamuvirkku Kemppinen kirjoitti blogiini ystävällisen kommentin.

Näin copyrightin alkeisopinnoissa. Mutta mitähän ovat oikeat lait, joita blogeille suunnitellaan? Kannattaa lukea tarkkaan ja tallentaa, mitä Kemppinen ja muut asiantuntijat kirjoittavat. On aika tehdä lisää kysymyksiä, joihin nämä viisaat saavat vastata.

Sielunmaisemana lumi. Snow

Photo: Outdoor-photographer Jef Maion/Nomad's Land

"Whose woods these are I think I know
His house is in the village though;
He will not see me stopping here
To watch his woods fill up with snow.
--

The woods are lovely, dark and deep,
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep."

Stopping by woods on a snowy evening. - The Poems of Robert Frost. The Modern Library. Random House. 1946 (1939).

I read this poem first time in a Chicago bookstore during my AFS-year. In my mind it connected two worlds, two cultures that have been important in my life: my poor early childhood in postwar Finnish countryside and Anglo-American culture. I had to buy the book and I still have it. I had the same feeling when I saw Jef Maion's photograph. Snow and blue light are the landscape of a Finn's mind, at least of my mind.

Kirja on ostettu chicagolaisesta kirjakaupasta AFS-vaihto-oppilasvuonna kauan sitten. Tätä runoa lukiessa yhdistyivät minulle ensi kertaa kaksi maailmaa: varhaislapsuus pienessä suomalaisessa kylässä ja angloamerikkalainen kulttuuri. Samalla tavalla ne yhdistyvät tuossa Jef Maionin ottamassa valokuvassa. Sininen valo ja lumi ovat sielunmaisemani.

Have fun with snow and amazing snowlinks

Lumi, Snow can be a girl's name in Finland.

Kuvien käyttäminen blogissa

LISÄYS: Kuva lainattu Jukka Kemppisen blogista. Kemppisen blogissa keskustellaan muun muassa siitä, onko oikein lainata kuvia toisen blogista. Kuvassa professori Jukka Kemppinen. Kuvan otti "tohtori P. Virtanen, joka on etevä tekijänoikeuden asiantuntija", kuten Kemppinen kertoo tämän jutun kommenteissa.
Paikka Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

Koko sen ajan kun olen blogannut eli puoli vuotta olen yrittänyt saada selville, mitä kuvia saa käyttää blogissa. On tuntunut siltä, että kukaan ei tiedä tarkoin asiasta. Olen päätynyt käyttämään poikani kuvitustöitä ja oman perheen ja ystävien ottamia valokuvia tai kuvia, joiden käyttöoikeuden olen hankkinut joko ostamalla muutaman CD Romin tai maksamalla pienen jäsenmaksun.

Edellisen kirjoitukseni kommenteissa tuli jälleen keskustelua asiasta ja päätin kysyä Jukka Kemppiseltä, bloggaavalta tuomariltamme. Hän julkaisi äskettäin suuren joukon suosittujen laulujen sanoja blogissaan havainnollistaakseen sitä, että kenelläkään ei ole enää erityisoikeuksia niihin.

Professori Kemppinen (jonka valokuvan olen lainannut hänen blogistaan) vastaa kysymyksiin kuvien käytöstä kahdessa kirjoituksessa. Lue Kemppisen blogikirjoitukset Oikeudet upoksissa ja I vastaus. Kiitos!

Ks. myös edellinen blogikirjoitukseni ja sen kommenteissa käyty keskustelu.

Nestor on "hot" 49Mediassa. Our Xmas guest, Nestor-cat became hot in 49Media

Jouluvieraamme Nestor-kissa on kuuma, "hot" 49Mediassa (lopetettu).
Täältä löydät Nestorin ja muita kissoja ja koiria
Nestorin kuvat ovat myös tuossa kansiossa Cats and Dogs.

Klikkaamalla kuvaa, saat koko jutun esille. Kirjoittamalla 49Median etsijään sanan Blogisisko, saat esille muut esillä olleet blogini.

Joskus syksyllä löysin suureksi yllätyksekseni blogini kuvia 49Media-nimisestä nettijulkaisusta, josta voisi käyttää nimeä "a magazine for weblog media". Sen jälkeen olen seurannut sivuja kiinnostuksella.

Halloweenin aikaan laitoin blogiini valokuvan, jonka oli ottanut monta vuotta sitten New Yorkin osavaltion pohjoispuolella. Tienvarressa oli hauskoja kurpitsakavereita (linkki uusittu), joilla oli kurpitsapää ja heinällä täytetty vartalo. Se oli "hot" 49 Mediassa pitkään Halloweenin aikaan.

En tiedä, etsivätkö suomalaiset lukijat blogeja 49Median kautta. Ainakin iltaisin siellä on melko pornahtavia kuvia. Mutta blogin nimellä löytää juuri sen blogin, jonka haluaa. Kuvien käytössä kannattaa suomalaisen bloggaajankin ottaa huomioon copyright entistä tarkemmin, sillä tällainen nettilehti vie blogin ulkomailla nähtäväksi.

Myöhästynyt joulu renessanssin tyyliin - eli suomalaisittain

Jouluseimen ovat valmistaneet Rosanne Lamarre ja Matti Amnell

Olen viettänyt tämän aamun kaksijakoista elämää. Olen korjannut kynä kädessä tekstiäni 1500-luvusta ja vahtinut samalla jouluruokia. Kattilassa on kiehunut kaksi jättibataattia ja toisessa luumu-omena-chutney'a. Jännitän, ehtiikö kalkkuna sulaa. Kalkkunantäyte täytyy vielä keittää. Hedelmäsalaatinkin laitamme jo tänään valmiiksi.

Tuoksuu joululle ja 1500-luvulle. Teksti, jota muokkaan ja ruoat, joita laitan, ovat yllättävän lähellä toisiaan. Jouluateriathan ovat vaatimaton versio renessanssin juhla-aterioista: lipeäkala ja valkokastike, suolasilli, kinkku, riisipuuro, pähkinät, kuivatut hedelmät, piiraset, runsaat itämaiset mausteet (=joulumausteet), glögi, hedelmäkakku.

Tänä vuonna ostin hedelmäkakun kaupasta. Christstollen on tehty Dresdenissä ikivanhan reseptin mukaan. Vanhin vuodelta 1474 oleva resepti on nähtävissä Dresdenin kaupunginmuseossa.

Jamssi on kirkkaan väristä niin kuin renessanssin ruoatkin olivat. Eräänä jouluna valmistin renessanssityylisen ruudullisen vihannespaistoksen, johon lisättiin eri värisiä muhennettuja vihanneksia kerroksittain. Toisinaan värjään keiton sahramilla. Kultajauhetta en ole vielä ripotellut ruokiin, niin kuin renessanssin kokit tekivät.

Kalkkunaa tuotiin Eurooppaan
jo 1500-luvulla

Kalkkuna on uudesta maailmasta, jossa sitä syötettiin Montezuman eläintarhan eläimillekin. Kalkkunoita tuotiin muualle Europpaan jo 1500-luvulla. Sen tulo Suomeen on kestänyt vähän kauemmin.

Joulut ovat yksinkertaistuneet ja muuttuneet. Usein vietämme joulua kahdessa osassa, pienellä joukolla aattona ja suuremmalla vähän myöhemmin, yleensä loppiaisena. Huomenna yhdistyvät joulu, uusi vuosi ja loppiainen.

Jouluseimi on ollut kissan vuoksi kaapissa lasin takana. Miniä on muovaillut seimen henkilöt, aasin ja Jeesus-lapsen koiran askartelumuovista ja poika on maalannut ne. Malleina tietäjille ovat olleet naapurit seimen tekijöiden Pariisissa opiskelun ajoilta. Saimme seimen joululahjaksi eräänä vuonna. Tietäjät muistuttavat joulukertomuksesta ja samalla siitä, että eräs parhaita asioita joulussa, joulumausteiden tuoksu, on tullut meille lahjana idästä, tietäjien mailta.

Myöhästyneet loppiaisterveiset!

Kadunlakaisijasta kirjailijaksi

Kuva: Iisalmen Sanomat.
Olen kuvassa toisen vuoden opiskelija. "Chanel-kävelypuvun" tein vanhasta takista.

On ollut kiinnostavaa seurata viime viikkojen keskustelua työstä. Alkuun oltiin joissakin piireissä suorastaan raivoissaan, kun Sauli Niinistö ilmoitti olevansa "työväen" edustaja. Televisiokeskustelussa muutkin presidenttiehdokkaat kannattivat käsitystä kaikista ihmisistä työtä tekevinä kansalaisina, ja silloin Tarja Halonenkin joutui selvästi hämmentyneenä myöntämään, että vanhalla jaolla työläisiin ja porvareihin on historialliset syyt - siis nostalgiaa ja konservatismia, sanoisin.

Keskusteluun on tullut lisädetaljeja, kun olemme saaneet tietää, että Niinistö elätti itseään opiskeluaikoina mitä erilaisimmilla "duunarin" töillä, muun muassa rakennustyöläisenä. Sen sijaan Halonen ja Vanhanen olivat opiskelijoina "poliittisia broilereita", mitä tuo ilmaus heidän yhteydessään sitten tarkoittaneekin. Termi työväki ansaitsee todellakin tulla uudelleen määritellyksi.

Kun kirjoitin Torontosta lehtijutun arkkipiispa Desmond Tutusta, se otsikoitiin Suomessa "Pähkinänmyyjästä piipaksi". Samoin Kanadassa kerrottiin, että satamatyöläinen [väitellyt tohtori Koivisto] oli valittu Suomen presidentiksi.

Joillakin kirjailijoilla on tapana luetella henkilötiedoissaan kaikki työt, joita he ovat tehneet, "oikeat" työt. Jospa minäkin teen luettelon :
Koululaisena:
- kukkakaupan juoksutyttönä (joululomalla)
- kemikaliokaupan myyjänä(kesäloma)
- konttoristina(kesäloma)
- lasten leikkikentän ohjaaja (kesäloma)
- pankkivirkailijana (abiturienttina)

Luettelo jatkuu, mutta vaatii välihuomautuksen: Olisin kovasti halunnut mennä ulkomaille töihin koululaisena, mutta minulla ei ollut varaa matkalippuun. Oli todellinen onnenpotku, että sain kokostipendin American Field Service -vaihto-oppilaaksi. Sitä varten jouduin ottamaan kuitenkin taskurahoja varten lainan, jonka takasivat lähikauppias ja luokkatoverini isä. Lisäksi menin töihin alkukesäksi kaupunginpuutarhaan ja siitä tuleekin seuraava duuni:
- kadunlakaisija ja puistojen siivooja. Palkka oli hyvä ja rusketus ilmainen.
- lasten leikkikentän ohjaaja (kesäloma)

Opiskeluaikana elätin itseni seuraavilla töillä:
- postinlajittelijana
- kynttilätehtaassa
- koehenkilönä lattialämmitystutkimuksessa
- ranskanleipien laskijana leipäkaupassa kuluttajatutkimuksessa
- myyjänä Stockmannilla ja Sokoksella (yht. noin vuoden kokopäivätyössä)
- englantilaisen lastentarhan apuopettajana (1 1/2 vuotta)

Toivon, että kukaan ei joudu opiskelemaan työn ohella paitsi täysin vapaasta tahdostaan. Minun oli pakko tehdä niin. Olin vain ensimmäisen lukukauden täystoiminen opiskelija. Sitten meninkin naimisiin, valmistuin yhteensä neljän vuoden opiskelun jälkeen humkandiksi ja sain jatkaa siitä kaikessa rauhassa lastenhoidon ja kodinhoidon ohella. Siispä lisään:
- siivooja ja lastenhoitaja (kokopäivätyö perheenäitinä).
- opettaja
- vapaa toimittaja
- nuorisokirjailija
Lapset ovat kasvaneet, ja allergian vuoksi olen vapautunut jo joitakin vuosia sitten kodin siivoamisesta. Minusta on tullut hieno rouva.

Mitä syöt tai juot kirjoittaessasi?

Kun olin opiskelija, istuin tuntikausia Rikhardinkadun kirjastossa tai Porthaniassa englannin laitoksen kirjastossa lukemassa tai kirjoittamassa. Kun olin tehnyt tietyn verran työtä, palkitsin itseni palalla suklaata. Kun olin lukenut tai kirjoittanut oikein paljon, annoin itselleni luvan katsella lehtiä.

Mikäpä piristäisi nytkään enemmän kuin suklaa? Jotkut söivät piristykseksi opiskeluaikana kofeiinitabletteja tai joivat paljon kahvia. Olen aina pitänyt kahvijauhojen ja kahvin tuoksusta (ilman kermaa), mutta kahvi maistuu minusta pahalta. Minulla on nähtävästi lapsen kitalaki, sillä en voi sietää cola-juomien, oluen, vahvojen juustojen enkä väkevien alkoholijuomien makua enkä edes tuoksuakaan.

Kahvia olen kuitenkin alkanut opetella juomaan luettuani jokin aika sitten Nykäsen blogista löytyneen artikkelin kahvitutkimuksesta ja kahvin hyvistä puolista. Kyllä se on hampaat irvessä juomista. Kauniista kupista.

Kaikkein mukavinta syömistä kirjoittaessa ovat marjat. Sekoitan pakastemarjoja maitorahkaan, johon olen lisännyt hiukan keinomakeutusainetta. Marjat sulavat vähitellen. Jäinen marja piristää kovasti.

Vettä käyn juomassa keittiössä, jotta tulee lisää askelia. Samalla voin ottaa muutaman vitamiinitabletin pienestä lasista, johon olen laittanut päivän vitamiinit.

Mitä Sinä syöt kirjoittaessasi tai lukiessasi?

Me 2000-luvun hobitit

1950-luvulla minun pituiseni nainen (vähän yli 160cm pitkä) saattoi päästä vaikka Miss Suomeksi tai mannekiiniksi. Nykyään alle 180 cm pitkä ihminen saa tuntea olevansa häiritsevä tekijä ainakin asuntojen ja vaatteiden suunnittelijoille.

Asumme Helsingin keskustassa kerrostalossa. Muutama vuosi sitten remontin yhteydessä oviin asennettiin ovisilmät. Ne oli kuitenkin laitettu kaikki samalle korkeudelle kysymättä asukkailta mitään.

Kysyin, miksi ovisilmät oli laitettu niin korkealle. Minulle selitettiin, että muutoin 180-senttiset miehet joutuisivat kumartumaan niihin katsoessaan. Kun sanoin, että ovisilmää tarvitsevat ennemminkin pienet mummelit ja lapset, minun käskettiin käyttää jakkaraa.

Ovenkahvat on asetettu uusissa asunnoissa niin korkealle, että me hobitit iskemme käsivartemme niihin. Raitsikoissa matkakorttien lukijalaite on asennettu liian korkealle.

Kirjoittaessani kirjaa kyynärän mittaisesta tytöstä luin lyhytkasvuisten ongelmista. Niistä hyvin suuri osa näyttäisi johtuvan muusta kuin heidän pituudestaan. Maailma rakennetaan "normaalille" ihmiselle, ja tunnen olevani yhä enemmän epänormaali, kun en ole 180-senttinen mannekiinivartaloinen nainen, jollaiselle myös vaatteet suunitellaan.

Ovatko kaikki ihmiset todellakin nykyään pitkiä?

Suomen bloggaajat eivät mahdu enää yhteen bussiin

Helsingin Sanomien marraskuun 2005 kuukausiliitteen blogijutussa (Anssi Miettinen: Perustin tiedotusvälineen.) on kuva 257 suomalaisen blogin suhdeverkostosta. Pelkästään Blogilistalla on nyt vuoden 2006 alussa jo 3686 suomalaista tai suomalaisuuteen liittyvää blogia. Tulee tapahtumaan entistä enemmän ryhmittymistä. Ei ole enää paluuta siihen kodikkaaseen ”me”-ryhmään , joka aloitti bloggaamisen Suomessa.

Lainaan omaa kommenttiani Blogisanomista (19.10.2005):

Suomalainen blogimaailma on selvästikin jonkinlaisessa kuohunnassa. Kun blogien määrä lisääntyy, syntyy luonnostaan monenlaisia ryhmiä kuten tavallisessakin elämässä.

Ensimmäisiä suomalaisia bloggaajia voi verrata esimerkiksi Mayflowerilla menneisiin "ensimmäisiin" amerikkalaisiin, ja heidän jälkeläisiinsä, joita pidetään ja jotka pitävät itse itseään eliittinä.

Onko meillä ihmisillä taipumus valita "kuninkaita" ja "aatelistoa" vaikka hiekkalaatikolla? Luoko se turvallisuutta? kysyin silloin.

Jotta bloggaaminen jatkuisi ja jopa lisääntyisi Suomesssa, tulee tapahtua jonkinlaisia muutoksia.
En tiedä, miten ne tulisi tehdä, mutta toivoisin tunnelman muuttuvan entistä avoimemmaksi, suvaitsevaisemmaksi - ja ystävällisemmäksi.

En tarkoita suinkaan sitä, ettei voisi olla kirpeääkin sananvaihtoa, mutta muistettaisiin samalla, että vaikka asiat joskus riitelevät, ihmiset voivat pysyä ystävinä tai ainakin asiallisesti käyttäytyvinä naapureina.

Lue Media=Blogin katsaus : Blogeissa tapahtui 2005